Esityövaihe

Kun ryhmät ilmoitettiin 27.10., sovimme Moodlessa ensimmäisen tapaamisen  heti seuraavalle päivälle. Halusimme aloittaa nopeasti, jotta työt saataisiin tehtyä.

Alku tuntui kaikista hieman epäselvältä valtavan teksti- ja viitemäärän vuoksi. Yhdessä tutkiminen selvitti kuitenkin tilannetta ja jäsensi työmäärää. Myöhemmin ei haitannut, vaikka yksi ryhmäläinen jättikin kurssin.

Kun tapasimme, ohjelmista päästiin nopeasti yhteisymmärrykseen. Päätimme, että kommunikaatioon riittävät Moodlen keskustelualue sekä tiistaiset tapaamisemme. Yammeria emme kokeneet tarpeelliseksi.

Myös aihe valikoitui helposti. Valitsimme Ailasta materiaaliksi aineiston FSD 2760 Nuorten yhteiskunnallinen osaaminen, osallistuminen ja asenteet 2009: oppilaat.  Sen pohjalta muotoilimme ensimmäisen tutkimuskysymysversiomme:

Miten äidin koulutustaso vaikuttaa nuoren yhteiskunnalliseen osallistumiseen?

Tästä oli hyvä ponnistaa kohti SPSS:ää ja analyyseja.  Empiirisen osion tekijä palautteli SPSS:n käyttöä mieleensä katsomalla opastusvideoita ja lukemalla FSD:n SPSS-opasta, kirjallisuusosio aloitti lähdekirjallisuuden etsimisen ja meta-osion tekijä tutki projektin luonnetta tarkemmin ja selvitteli tulevia työtehtäviä.