Meta

Tähän kirjoitetaan tutkimuksen meta-osion tutkimuspäiväkirjaa. Tarkoituksena on raportoida osioon kuuluvien tehtävien/vastuiden etenisestä kolmen vaiheen mukaan: esivaihe, puurtaminen ja julkaiseminen.

3 thoughts on “Meta”

  1. Meta-osion ensimmäisessä vaiheessa luotiin työskentelyn suunnittelua ja tiedostojen jakamista varten ryhmä Yammeriin. Tämän jälkeen tehtiin myös yhteinen Zotero-kirjasto sekä jaettu OneNote-käsitekartta. Ryhmän työskentely lähti ensimmäisellä viikolla hyvin käyntiin, eikä ohjelmien opettelu näyttänyt tuottavan kenellekään vaikeuksia.

  2. Meta-osion puurtamisvaiheessa luotiin ryhmälle tämä blogi wordpressiin. Alusta on suhteellisen helppokäyttöinen, joten suurempia ongelmia ei esiintynyt. Sivupalkkien ja sivujen luominen, kommenttien kirjoittaminen ja blogin ulkoasun päivittäminen tehty. Myös ensimmäiset postaukset eri työvaiheista on rustattu.

  3. Meta-osion viimeiseen vaiheeseen kuuluu tutkimuspäiväkirjan kirjoittaminen ja lopullisen tutkimusraportin koostaminen. Tutkimusraportin rakenne ja ulkoasu sekä työnjako on suunniteltu. Pomodoro-tekniikkaan on tutustuttu, ja sitä on hyödynnetty etentin kirjallisuusosion puurtamisvaiheessa. Seuraava vaihe on yhdistää tilasto- ja kirjallisuusosioiden raportit yhdeksi pdf-tiedostoksi ja jättää työ arvosteltavaksi.

Leave a Reply to Larissa Laamanen Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

"Dynaaminen tvtjatko-ryhmä"