Raportointivaihe

Kolmannessa vaiheessa Susanna kokosi loppuraportin yhdessä keräämästämme materiaalista. Loppuraportti koostuu lyhennelmästä, johdannosta, hypoteeseista ja lähteistä. Tutkimuskysymykseksemme määrittyi: Vaikuttavatko ikä ja/tai sukupuoli koulukiusaamisen kohteeksi joutumisen määrään? Hypoteesimme oli, että sukupuolella ei ole merkitystä koulukiusatuksi joutumisen määrän kannalta. Iällä taas oletimme olevan merkitystä kiusatuksi joutumiseen. Löytämämme Anna Perälän pro gradu -tutkielma tuli olettamustamme. Mielestämme Susanna onnistui loistavasti kokoamaan ryhmän näkemyksen tutkimuksesta. Susanna käytti raportin kokoamisen apuvälineenä Harmon esimerkkityötä. Lähteiden siirtäminen Zoterosta Wordiin tuotti ongelmia. Myös Pietan tekemän Atlas-työn avaaminen yliopiston koneilla tuotti aluksi ongelmia, mutta onneksi saimme apua siihen, eikä tehty työ mennyt hukkaan!

Tällä viikolla Pieta koosti raporttia ryhmämme toiminnasta ja työsti aloittamaamme SPSS-analyysia vaadittuun, esiteltävämpään muotoon. Hän myös teki opinnäytetiivistelmälomakkeen, jonka saamme näin liitteeksi loppuraporttiimme. Koska Pietalla oli valmistumisen takia suurin paine saada työ palautettua, yhdisti hän työmme eri osat pdf-muotoon ja näin kokosi ryhmämme viikkoja kestäneen työn yhdeksi.

Minä sekä Virpi olimme vastuussa metaosiosta, joten luimme loppuraportit, hioimme yksityiskohtia ja ulkoasua tarpeen vaatiessa ja jatkoimme kommunikointia ryhmänä. Kokosimme kaiken tämän tähän blogipostaukseen.

Ajatuksiamme kurssista:

Osallistuimme kurssille, koska se on opintojemme kannalta pakollinen ja sopi hyvin opiskeluaikatauluumme tässä vaiheessa opintojamme. Ensivaikutelmamme kurssista ja etenkin sen moodle-alueesta oli haastavuus. Syvennyttyämme kurssimateriaaleihin ja kyseltyämme opettajalta erikseen toimintaohjeita alkoi kokonaisuus hahmottua meille. Erityisesti se, että saimme Virpin neljänneksi jäseneksi muuten pieneksi jääneeseen ryhmäämme, auttoi. Myös säännölliset tapaamisemme koko ryhmän kanssa auttoivat näkemään työskentelymme kokonaisuutena. SPSS-työskentelyyn olisimme kaivanneet lisäopetusta, sillä tulemme työskentelemään vielä tulevilla kursseilla sen parissa. Tutustuimme kurssilla kuitenkin moneen muuhun, vähemmän haastavaan työvälineeseen, joita tulemme varmasti hyödyntämään tulevaisuudessa. Ryhmätyöskentely oli helppoa ja joustavaa ja opetimme varmasti kaikki toisillemme jotain!

Vaikka kurssi oli mielestämme haastava, tuntuu nyt maaliviivan jo häämöttäessä hyvältä, että jaksoimme loppuun asti!

Noora & Virpi

3 thoughts on “Raportointivaihe

  1. Tässä osiossa yritin saada loppuraporttiin aukikirjoitettuja tulkintoja Virpin ja Nooran spss-aineistosta. Se olikin aika hankalaa kun en ole koskaan yhtään tilastokurssia käynyt eli toisin sanoen en hirveästi ymmärtänyt itsekään sitä mitä yritin saada ymmärrettäväksi muille. Varsinkin loppuraportin viimeistely otsikkotyylien avulla tuntui aika ihanalta ja rauhoittavalta, kun tiesi, että kurssi alkaa olla ohi.

  2. Läheskään kaikissa Aleksandrian tietokoneissa ei ole ATLAS.ti-ohjelmaa – tai sitten käyttölopa on mennyt vanhaksi – joten työskentelyn alku oli ikävää arvailua, ja vasta kolmannella koneella tärppäsi. Selkeämpi ohjeistus ATLAS-materiaalin siirtämiseen koneelta ja käyttäjältä toiselle olisi ollut hyvä. ATLAS osoittautui sujuvaksi ohjelmaksi etsiä relevanttia tietoa – suurin työ on varmasti materiaalin kerääminen. En osannut siirtää lähteitä suoraan Zoterosta Wordiin, joten lähdemerkintöjen muoto ei liene täydellinen.

    Kurssin Moodle-ohjeistus oli aluksi hyvin, hyvin sekava, ja työmäärä vaikutti valtavalta. Ohjeistus selkiintyi kurssin edetessä – parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta oli sekavaa, kun uusi ohjeita tiputteli pikkuhiljaa. Loppujen lopuksi kurssi ei ollutkaan kohtuuttoman vaativa. Tosin jännitän kovasti tulevaa tilastollisten tutkimusmenetelmien kurssia: SPSS-ohjelmasta en oppinut kurssilla mitään. Ainakin ennen TVT-jatkokurssi(t) ovat olleet ennakkovaatimuksena ko. kurssille juuri SPSS:n vuoksi.

    Kiitos ryhmälle hyvästä hengestä ja sujuvasta työskentelystä!

Leave a Reply to Pieta Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *