Kirjoittajan arkistot:Pekka M K Koskinen

Vammaisaktivismia tutkimaan!

Muutama vuosi sitten aloimme kiinnittää huomiota vammaisaktivismin uudenlaiseen esille nostamiseen valtamediassa. Esimerkiksi Kaisa Ojalaa (Aktivistikaisaa) haastateltiin Cosmopolitanissa ja Mika Lemisestä (MC Cepari) oli pitkä henkilöjuttu Hesarissa.  Myös Kalle Könkkölän kuolema nosti vammaisaktivismin ja suomalaisen vammaisaktivismin historian hetkeksi aivan mediakeskustelun kärkeen. Julianna Brandt ja Jenniina Järvi juonsivat viime vuonna Yle Puheen Vammaiskultti-ohjelmaa.

Yhtäkkiä vammaisuudesta – joka yleensä piiloutuu – keskusteltiin toistuvasti eri medioissa. Mutta ei ainoastaan vammaisuudesta vaan vammaisaktivismista: juttujen keskiössä oli se, millaisia vammaisten ihmisten elämää ja asemaa koskevia teemoja ja erityisesti epäkohtia kyseiset aktivistit ovat nostaneet esille ja miten he omaa aktivismiaan tekevät. Lisääntyneessä mediakeskustelussa huomiomme kiinnitti myös tapa, jolla vammaisuudesta puhuttiin: diagnoosien sijaan huomio oli yhteiskunnan rakenteissa eikä keskustelua hallinnut ammattihenkilöiden näkökulma.

Tämä uudenlainen keskustelu ja representaatio sai meidät pohtimaan, mistä tässä muutoksessa on kyse. Heijastaako uudenlainen näkyvyys muutosta vammaisaktivismissa: ovatko aktivismin tekemisen tavat, tekijät tai aktivismissa nostetut teemat muuttuneet tavalla, joka tekee tästä yhtäkkiä tunnistettavampaa ja kiinnostavampaa medialle? Mahdollistavatko esimerkiksi internet ja sosiaalinen media uudenlaista kuuluville ja kuulluksi tulemista? Vai oletammeko me vain, että jokin on muuttunut tai muuttumassa – ehkä näin on toimittu ja näitä asioita nostettu ja vaadittu jo aiemmilla vuosikymmenillä?

Keskiöön moninainen tekeminen ja moninaiset vaatimukset

Edessämme oli vyyhti kiinnostavia kysymyksiä, jotka toisaalta koskivat vammaisaktivismin tekijöitä, aktivismin tekemisen muotoja ja aktivismissa rakentuvia viestejä ja vaatimuksia, toisaalta toimintaympäristöä, yhteiskuntaa ja muutosta. Tuntui tarpeelliselta ja ajankohtaiselta lähteä rakentamaan tutkimushanketta näiden kysymysten ympärille.

Hankesuunnitelmaa kirjoittaessamme päädyimme toteamaan, että aivan näin ei aktivismia ole vielä tutkittu. Aikaisemmassa tutkimuksessa näytti muodostuvan kovin yhtenäinen ja siistitty kuva vammaisaktivismista. Toisaalta aktivismi näyttäytyi toimintana, jolla oli selkeä historiallinen kehityskulku ja suunta: järjestäytymisen kautta perustettiin vammaisjärjestöjä, jotka ensisijaisesti pyrkivät vaikuttamaan politiikkaan. Tähän suoraviivaiseen kertomukseen oli vaikea sovittaa esimerkiksi niitä blogeja ja Instagram-tilejä, joita itse olimme alkaneet seurata. Toisaalta varsinkin viime aikoina aktivismin tutkimus on yhä useammin kohdistunut verkkoaktivismiin. Tämän siirtymän myötä tutkimus saattaa rakentaa sellaista kuvaa aktivismin muutoksesta, jossa verkossa tehtävä aktivismi itsestään selvästi syrjäyttää aikaisemmat tekemisen muodot.

Ajatus edes yrittää tuottaa jonkinlaista yhtenäistä kertomusta vammaisaktivismista tuntui ristiriitaiselta suhteessa omiin havaintoihimme. Vaikka aktivismin tekijät – olivat nämä sitten järjestöjä tai ’ruohonjuuriaktivisteja’ – tietenkin tekevät myös paljon yhteistyötä ajaessaan yhteisiä tavoitteita, oli meille jo lähtökohtaisesti selvää, että toimijoilla on myös eriäviä intressejä. Erot koskevat sekä sitä, millaisia asioita pitäisi nostaa esille ja vaatia, että sitä, missä ja miten aktivismia tulisi tehdä. Aikaisemmat tutkimushavaintomme tekivät näkyväksi myös sitä, miten eri tekemisen tapoja ja viestejä ei välttämättä nähdä toisiaan ulossulkevina vaan eri ympäristöissä saatetaan nostaa eri asioita ja erilaisin tavoin.

Hankesuunnitelmaa kirjoittaessamme palasimme aina uudelleen keskustelemaan siitä, miten saisimme tutkimuksessa esiin sen tekemisen tapojen ja viestien moninaisuuden, johon olimme kiinnittäneet huomiota: millaisia kysymyksiä tulisi esittää, jotta samaan ’tutkimustarinaan’ mahtuvat esimerkiksi Aktivistikaisa, MC Cepari ja Kalle Könkkölä? Toisaalta keskustelimme siitä, miten aktivismissa tekemisen tavat kietoutuvat vaatimuksiin ja kuinka halusimme löytää lähestymistavan, jossa näiden toisistaan erottaminen ei olisi välttämätöntä. Lisäksi pidimme tärkeänä, että tutkimuksemme ei arvottaisi eri tekemisen tapoja ja vaatimuksia, vaan mahdollistaisi monenlaisten tekemisen tapojen ja vaatimusten esiin nostamisen rinnakkain.

Sivupolkuja, kiertokulkuja ja hiljaisia ääniä?

Tutkimuksellisesti vähintään yhtä kiinnostavaa kuin pohtia kehityskulkuja, mahdollisia muutoksia ja avainkohtia, on tarkastella myös sivupolkuja – kertomuksia, jotka ehkä toistaiseksi ovat jääneet piiloon. Ne muutamat kirjalliset taltioinnit (esim. Laitinen & Saraste 2014) vammaisaktivistien vaiheista ja varhaisesta järjestäytymisestä havainnollistavat, että vammaisaktivismin historiaa ei tulisikaan pyrkiä kertomaan yhtenä kehityskertomuksena, vaan monenlaiset historian sivupolut huomioiden.  Minkälaisten vaiheiden ja keskusteluiden kautta on päädytty nostamaan ja ajamaan tiettyjä vaatimuksia? Entä millaiset kampanjat ja vaatimukset eivät ehkä saaneet tuulta alleen?

Sivupolut huomioimalla pyrimme välttämään kirjoittamasta yksiäänistä sankaritarinaa, jossa aina edetään taistelun kautta voittoon. Kenelle tahansa vammaispolitiikkaa ja vammaisaktivismia seuraavalle on itsestään selvää, että näinhän asiat eivät mene. Aktivismin historiaa ja nykypäivää ovat myös ne turhauttavat kiertokulut, joissa aina vain uudelleen ja uudelleen ollaan samojen teemojen ja vaatimusten äärellä. Tällaisillä kertomuksilla aktivismi kiinnittyy yhä vankemmin yhteiskunnalliseen kontekstiinsa: näkyväksi tulee se, miten moninaisista vammaispolitiikkaa koskevista positiivisista muutoksista huolimatta vammaisten ihmisten asema usein edelleen nähdään marginaalisena yhteiskunnallisena kysymyksenä.

Tervetuloa tekemään kanssamme!

Tässä blogissa keskustelemme tutkimusaiheistamme eri näkökulmista. Lisäksi blogi toimii alustana vieraileville kirjoittajille.

Haluamme tehdä tutkimusta tiiviissä yhteistyössä vammaisaktivismin tekijöiden kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että aktivismin tekijät eivät ole ainoastaan ’tutkimuskohteita’ vaan myös kumppaneitamme, jotka osaltaan määrittävät sitä mihin tutkimus kohdistuu: millaisia teemoja, tekijöitä ja aktivismin tekemisen tapoja meidän tulisi ottaa huomioon.

Kutsumme teitä mukaan keskusteluun. Ehdottakaa meille mielenkiintoisia henkilöitä ja järjestöjä, joiden mielestänne tulisi olla mukana tutkimuksessa. Kutsukaa meidät mukaan tapahtumiin ja ryhmiin, joissa tehdään mielestänne kiinnostavaa ja tärkeää vaikuttamistyötä. Kertokaa meille kiinnostavista blogeista, podcasteista ja Instagram-tileistä, joita seuraatte ja joita mielestänne meidänkin pitäisi seurata. Meidät tavoittaa sähköpostilla, somessa tai tämän sivuston kautta.

Reetta Mietola

Hankkeen johtaja