Luottamuksen haasteet vuorovaikutuksessa

Vuorovaikutuksessa olennaista on luottamuksemme siihen, että elämme yhteisesti koetussa maailmassa, jossa meillä on samat lainalaisuudet, ja että pyrimme yhteisymmärrykseen.

Luottamus yhteiseen maailmaan tulee näkyväksi monella eri tavalla arjessamme. Arkisessa kielenkäytössämme nojaamme luottamukseen – kun keskustelussa käytämme käsitteitä, luotamme siihen, että kanssaihmiset ymmärtävät nämä käsitteet ja että käsitteiden merkitys on kaikille suunnilleen sama.

Luotamme myös siihen, että kanssaihmisemme eivät anna sellaista tietoa, jonka tietävät virheelliseksi tai jolle ei ole riittäviä perusteita. Oletuksemme on siis, että kanssaihmisemme puhuvat totta. On kuitenkin tilanteita, jossa luottamus keskustelun pohjana on uhattuna. Tätä tapahtuu esimerkiksi silloin, kun jollakin keskustelijalla on vuorovaikutuksellisia haasteita muistisairauden takia. Mitä vuorovaikutuksessa silloin tapahtuu?

Luottamuksen haasteet tulevat näkyviksi useissa eri tilanteissa kun ollaan vuorovaikutuksessa muistisairaiden henkilöiden kanssa. Joskus muistisairas henkilö esimerkiksi kertoo totena asioita, joita ei ole tapahtunut ja keskustelukumppani tietää sen. Tämä aiheuttaa luottamuksen horjumisen, mikä näkyy monessa tilanteessa. Ruotsinkielisessä muistisairaiden päiväkeskuksessa tekemässäni tutkimuksessa olen muun muassa havainnut, että keskustelukumppaneiden on vaikea uskoa siihen, että muistisairailla olisi huumori resurssinaan samalla tavalla kuin muilla keskustelijoilla. Muistisairaiden leikillisiin ilmauksiin reagoidaan helposti mahdollisena ymmärrysongelman osoituksena. Tilanteessa, jossa neurotyypillisen henkilön vastaava lausahdus todennäköisesti olisi saanut pelkkää naurua vastaukseksi, muistisairaan henkilön ilmaukseen vastataan kaksiportaisesti: naurulla ja mahdollisen ymmärrysongelman korjauksella. Muistisairaan henkilön kykyyn olla vitsikäs ei siis luoteta.

Tämän esimerkin avulla pääsemme kiinni kysymykseen, kenelle luottamuksen haasteet vuorovaikutuksessa lopulta aiheuttavat eniten ongelmia. Vuorovaikutuksesta käy ilmi, miten muistisairaiden vuorovaikutuskumppanit joutuvat tasapainoilemaan keksiäkseen vastauksia muistisairaiden lausahduksiin. Keskustelukumppaneille luottamuksen haasteet siis selkeästi aiheuttavat ongelmia. Toisaalta muistisairaat henkilöt tietysti ovat niitä joihin ei luoteta, ja tämä saattaa kapeuttaa heidän jo ennestään rajallisia osallistumismahdollisuuksia entisestään. Vastaus on siis, että luottamuksen haasteet luovat ongelmia sekä niille jotka eivät luota ja niille joihin ei luoteta.

 

Camilla Lindholm

 

Blogiteksti perustuu kirjoittajan lukuun Luottamuksen haasteet kirjassa Keskustelunanalyysi: Kuinka tutkia sosiaalista toimintaa ja vuorovaikutusta (toim. M. Stevanovic & C. Lindholm, Vastapaino, 2016)

 

2 thoughts on “Luottamuksen haasteet vuorovaikutuksessa

  1. Sanna Kaski

    Katsoimme luennolla kohtauksen elokuvasta Still Alice ja myöhemmin luin myös kyseisen kirjan. Kirjassa käsitellään hyvin myös luottamuksen haasteita vuorovaikutuksessa. Kirja on kirjoitettu Alzheimerin tautiin sairastuvan Alicen näkökulmasta ja kirjan lopussa olevassa kirjailijan haastattelussa Lisa Genovalta tiedustellaan, miksi hän teki tämän valinnan, vaikka kirjan loppua kohden Alicen näkökulma muuttuu yhä epäluotettavammaksi. Genova, joka on Harvardin yliopiston neurotieteiden tohtori, kertoo, että Alicen näkökulman valinta on voimakkain valinta, koska se tuo Alzheimerin taudin lähelle lukijaa. Hän haluaa, että lukija kokee Alicen hämmennyksen, turhautumisen ja pelon.

    Kirjassa esimerkiksi Alicea vaaditaan ottamaan lääkärin vastaanotolle mukaan läheinen, koska hän itse ei ole luotettavin mahdollinen lähde kuvailemaan omaa vointiaan. Alice, joka on Harvardin yliopiston professori, pitää esimerkiksi saman luennon kaksi kertaa peräjälkeen huomaamatta sitä itse sekä menee luennolle, joka hänen pitäisi pitää, luullen olevansa menossa kuuntelemaan luentoa. Kirjan loppupuolella on kohtauksia, joissa Alicen läheiset keskustelevat hänestä hänen läsnäollessaan ikään kuin hän ei itse olisi paikalla.

    On ymmärrettävää, että Alice, joka on tottunut siihen, että häntä kohdellaan kunnioittavasti, kokee tämän voimakkaasti. Alice harkitsee tekevänsä itsemurhan sitten, kun sairaus on edennyt pidemmälle. Lisa Genova kertoo, että hänen mielestään itsemurhasuunnitelma oli tärkeää sisällyttää tarinaan, koska jokainen alle 65 vuotias Alzheimerin tautiin sairastunut, jonka hän on tavannut, on harkinnut itsemurhaa. Tämä kertoo paljon psyykkisestä tuskasta, jonka Alzheimerin tauti aiheuttaa.

    Vastaa
  2. Sofia Alander

    Luottamus keskustelussa on asia, jonka merkitystä ei tosiaan ymmärrä, ennen kuin se horjuu. Tässäkin asiassa huomaan yhtäläisyyksiä vanhusten ja lasten välillä. Usein lapsen kanssa keskusteltaessa ei voi olla aivan varma, mikä on totta ja mikä ei. Vanhusta kohtaan tunteekin sympatiaa juuri siksi, että eihän kukaan aikuinen halua samanlaista kohtelua kuin mitä lapset saavat. Ja kyllähän minä itsekin suuttuisin, jos sanomisiani ei otettaisi vakavasti!

    Lindholmin tutkimuksessa on käynyt ilmi, että vanhuksen kykyyn olla itsekäs ei luoteta. Toisaalta sekin olisi loukkaavaa, jos sanoisit jotakin vakavissasi, mutta se tulkittaisiin vitsinä. Oikeaa tapaa suhtautua muistisairaan lausahdukseen ei siis ole, kun luottamus puuttuu. Itse lähtisin todennäköisesti vanhuksen ”maailmaan” mukaan enkä lähtisi aina selvittelemään mikä on totta ja mikä ei. Ymmärrän toki, että esimerkiksi hoitaja joutuu pohtimaan asiaa myös ammattinsa näkökulmasta.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Sanna Kaski Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *