Vanhuus ja kielenkäyttö -kurssin antia

Vanhuus ja kielenkäyttö -kurssi järjestettiin Helsingin yliopistossa keväällä 2018. Vastaavaa kurssia ei ole aiemmin pidetty. Luentokertoja oli yhteensä 11, joilla mukana oli seitsemän eri luennoitsijaa. Opiskelijoita kurssille osallistui 12. Esittelemme tässä kurssin antia lyhyesti nostaen esiin joitakin keskeisiä teemoja; kurssin ohjelma on tekstin lopussa.

Vanhuuteen liittyvät nimitykset ja vanhuuden muuttunut luonne olivat kurssilla esillä pitkin matkaa, mutta erityisesti johdantoluennolla, jolloin tutkimuskenttää haarukoitiin laajemmin, sekä sosiaaligerontologian emeritusprofessori Antti Kariston luennolla. Karisto nosti esiin suurten ikäluokkien merkityksen Suomessa sekä nuoruuden että vanhuuden käsitteiden uudistajana. Luennolla pohdittiin, mitä eläkeikä tarkoittaakaan. Aktiivinen ”kolmas ikä” on lyönyt läpi, mutta valinnanvapaus ei ole rajaton. Talous ja terveys asettavat omat rajansa itsensä toteuttamiselle.

Kielelliset asenteet ja käsitykset sopivasta kielenkäytöstä tulivat esiin monilla luennoilla. Anne Mäntynen valotti käsityksiä hyvästä kielestä vanhustyössä etnografisen tutkimuksen pohjalta. Hoitajien ja asukkaiden käsitykset osoittautuivat olevan samansuuntaisia mutta myös hieman ristiriitaisia keskenään. Asukkaalle keskustelu voi merkitä vapaata jutustelua esimerkiksi maailman tapahtumista tai elämästä television katselun lomassa, kun taas hoitajalle keskustelu voi tarkoittaa juttelua hoitotyön lomassa. Eroja on siis käsityksissä siitä, mistä ja missä tilanteissa on hyvä jutella.

Hanna Lappalaisen ja Kaarina Monosen luennolla nostettiin esiin teitittelyn ja sinuttelun mutkikkaat kysymykset: useimmat vanhukset toivovat sinuttelua, kun taas nuoret ajattelevat olevansa kohteliaita teititellen.

Muistisairauksien vaikutusta kommunikaatioon pohdittiin sekä Camilla Lindholmin että Seija Pekkalan luennolla. Seija Pekkalan luento toi kurssille neurolingvistisen näkökulman. Pekkala kuvasi kielellisiä ja kognitiivisia muutoksia, joita tulee normaalinkin ikääntymisen myötä, mutta jotka lisääntyvät Alzheimerin tautiin sairastuneilla. Sanojen merkitysten sekoittaminen ja asioiden nimeämisen vaikeus ja tästä seuraava pronominien suosiminen ovat tällaisia oireita. Lindholm puolestaan valotti luottamuksen haasteita vuorovaikutuksessa. Muistisairaan satuilut aiheuttavat tällaisia haasteita, jolloin käsitys yhteisestä todellisuudesta horjuu. Toisaalta Lindholm nosti esiin myös kysymyksen siitä, kuinka paljon muistiongelmaisella on tilaa huumorille.

Hoivakotikonteksti oli kurssilla esillä eri näkökulmista. Esimerkiksi kosketuksen tavat ja tehtävät vanhainkodissa tulivat esiin Kaarina Monosen luennolla. Vanhusten kokemukset kosketuksesta kiinnostivat opiskelijoita yhtenä mahdollisena jatkotutkimusaiheena; lisäksi pohdinnassa oli muun muassa ei-kielellisen viestinnän tulkitseminen, kun toinen osapuoli ei viesti sanallisesti. Kurssilla oli tarkastelussa myös etunimipuhuttelu, jossa on selviä eroja suomalaisen arkikeskustelun ja vanhainkotikontekstin välillä.

Camilla Lindholm ja Kaarina Mononen esittelivät näkökulmia monikielisyyteen ja vanhuuteen: esimerkiksi suomenruotsalaisessa hoivakodissa kielenvalinnan kysymykset heijastelevat ympäröivän yhteiskunnan tilannetta ja kielellä voidaan asemoida itseä ja muita. Kielivalinta on periaatteellinen, kun taas tilanteessa, jossa yhteistä kieltä ei välttämättä ole, joudutaan käyttämään kielellistä luovuutta, eleitä ja vähäisiäkin yhteisiä resursseja yhteisymmärryksen saavuttamiseksi.

Inkerinsuomalaisten elämä puolestaan on ollut sopeutumista yhteiskunnan muutoksiin ja venäjän välttämätöntä oppimista. Vanhainkodin yhteisissä keskusteluissa historia näkyy ja joskus kielivalinnasta neuvotellaan yhdessä. Kielielämäkertaa kartoittavissa haastatteluissa tulee puolestaan esiin yksilöiden erilaisuus muutosten keskellä.

Kielen muuttuminen ja ikä nousivat esiin Hanna Lappalaisen ja Päivi Markkolan luennoilla. Lappalainen on tarkastellut yksilön kielen muutosta iän myötä Helsingin puhekielen pitkittäiskorpuksesta, jossa on haastateltu samoja yksilöitä eri vuosikymmenillä. Aineisto osoittaa, että yksilön kieli voi muuttua vielä myöhäiselläkin iällä.

Päivi Markkola esitteli tutkimiensa siirtokarjalaisvanhusten kieltä ja pohti kielen murteellisuuksien säilymiseen tai katoamiseen mahdollisesti vaikuttaneita taustamuuttujia. Asiakaspalvelutyössä ollut henkilö on voinut juuri työnsä vuoksi menettää lapsuutensa murrepiirteitä, kun yleiskielen käyttöön on vieläpä ohjeistettukin. Lisäksi Markkola kuvasi vanhuksen kohtaamista murrehaastattelussa oman väitöskirjatutkimuksensa pohjalta.

Loppukeskustelussa sekä pareittain tehdyissä oppimispäiväkirjoissa käytiin läpi kurssin tavoitteita, joita olivat

  • tuntea ja tunnistaa vanhuuden kielenkäytön erityispiirteitä
  • tutustua vanhuuden kielenkäyttöä koskevaan tutkimukseen
  • ymmärtää, miten eri tutkimus- ja analyysimenetelmiä voidaan soveltaa kielenkäytön tutkimukseen vanhuuden kontekstissa
  • osata soveltaa kurssilta saatua tietoa itsenäisesti työelämään.

Monille kurssin aihepiiri oli uusi, ja kurssia pidettiin silmiä avaavana ja hyödyllisenä. Tutkimuksen vähäisyys ja toisaalta tärkeys pantiin myös merkille. Oppimispäiväkirjoissa todettiin luennoilla esiinnostetun vanhusten yksilöllisyyden olevan tärkeä lähtökohta, ja samalla huomattiin, että yksistään ikä ei voi olla mielekäs muuttuja sen enempää vanhusten kuin muidenkaan kohdalla: kielenkäyttöön ja kieleen vaikuttavat samalla tapaa elämäntilanne ja -kokemus, terveydentila, sosiaaliset suhteet, harrastukset, koulutus ja perhetausta kuin kenellä tahansa.

Tutkimuksesta valtaosa on kuitenkin tehty hoivatyön kontekstissa, jossa toki yksilöt erottuvat, mutta huomio kiinnittyy korostetusti yksilön kapasiteetin muuttumiseen liittyviin seikkoihin ja auttamistilanteisiin. Kiinnostavaksi nostettiinkin muun muassa se, millaisia sosiaalisia ja kielellisiä vuorovaikutustilanteita esimerkiksi aktiivisten eläkeläisten arjessa on ja miksi kielentutkijat eivät ole hoksanneet tutkia niitä. Onhan se iso osa kielenkäyttöä Suomessa joka päivä.

Kurssin aikataulu

19.1.   Anne Mäntynen: Johdanto

26.1.   Antti Karisto: Vanhenemisesta ja vanhuudesta. Sosiaaligerontologian näkökulmia

2.2.     Anne Mäntynen: Käsityksiä hyvästä kielestä vanhustyössä

9.2.    Kaarina Mononen: Kehollinen vuorovaikutus vanhainkodissa

16.2.  Camilla Lindholm: Luottamuksen haasteet vuorovaikutuksessa

23.2.  Hanna Lappalainen: Ikä ja kielen muutos sosiolingvistisen tutkimuksen näkökulmasta

2.3.  Päivi Markkola: Vanhuksen kohtaaminen murrehaastattelussa & Siirtokarjalaisten vanhusten puhekieli ja sen muuttuminen

9.3. väliviikko, ei opetusta

16.3. Seija Pekkala: Alzheimerin tauti ja kielelliset muutokset. Neurolingvistinen näkökulma.

23.3. Camilla Lindholm & Kaarina Mononen: Näkökulmia monikielisyyteen ja vanhuuteen

30.3. pitkäperjantai, ei opetusta

6.4. Hanna Lappalainen & Kaarina Mononen: Ikä ja puhuttelu

13.4. Loppukeskustelu

 

Kaarina Mononen

Anne Mäntynen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *