Sisäinen viestintä, mahdotontako?

Mitä on sisäinen viestintä yliopistolla? Onko se mahdollista saada toimimaan?

Sitä olen pohtinut ja sen eteen työskennellyt viimeiset kaksi ja puoli vuotta. Kovin hyvin emme ole edistyneet, joku ehkä sanoisi.

Nykyisen Flamman haku, pakan sekoittanut hallinnon organisaatiouudistus, universaali tyytymättömyys sisäiseen viestintään. Syitä on monia ja mitään niistä ei pidä vähätellä.

Yli 30 000 yliopistolaista on kuitenkin mahdotonta tavoittaa muuten kuin yhteisen sähköisen alustan kautta. Niin ison porukan sähköpostikeskusteluketjuja kukaan tuskin haluaisi omaan postilaatikkoonsa. Jokin yhteinen väline pitää olla, mutta samalla mikään väline ei ole täydellinen.

Enkä usko että pohjimmiltaan on kyse välineistä, vaan siitä että tuntee kuuluvansa yhteisöön. Että tieto on saatavilla helposti ja omista tärkeistä asioista on mahdollista kertoa yhteisön muille jäsenille.

Mutta voiko yliopistoa edes mieltää yhdeksi yhteisöksi?

Toivon että meitä voisi yhdistää terve ylpeys Helsingin yliopistosta riippumatta siitä, kumpuaako se perinteikkäästä historiasta, hyvistä ranking-sijoituksista, taitavista opettajista tai kriittisistä tutkijatovereista.

Todellinen yhteisö ja sitä kautta työelämän koti rakentuu kuitenkin jokaisen lähipiiriin. Me viestinnässä rakennamme välineitä ja käytäntöjä parhaan asiantuntemuksemme mukaan, mutta lopulta vain lähiyhteisöt itse voivat päättää, mitkä niistä otetaan käyttöön.

Uudet kollegat, päätökset, rahoitukset, palkinnot, hallinnon ohjeet, henkilöstökahvit, remontit ja virkistyspäivät kiinnostavat, mutta näkökulma näihin vaihtelee sen mukaan, mikä on roolimme tässä heterogeenisessä yhteisössä.

Ymmärrys ja kunnioitus toistemme tarpeita ja työtä kohtaan onkin olennainen osa toimivan sisäisen viestinnän rakentumista. Siitä kaikki yhteisön jäsenet ovat tasa-arvoisesti vastuussa asemastaan riippumatta.

Ilona Hietanen
Sisäisen viestinnän asiantuntija

 

Vad får AI för bild av mänskligheten?

Öppet tillgängliga sociala medier såsom Reddit eller Suomi24 ger en bild av samhället och vad människor tänker. Där finns allt mellan himmel och jord i form av dialoger. Det är big data inom digital humaniora.

Artificiell intelligens i form artificiella neurala nätverk kommer allt närmare människans förmåga att tänka. På vissa områden så som avancerade strategispel är vi människor redan omsprungna. Datorer är bättre på att spela Schack och Go. Artificiell intelligens behöver stora mängder data för att lära sig. För att öva spel kan AI spela tusentals gånger mot en kopia av sig själv, men för att lära sig umgås med människor behövs mänskliga förebilder.

Sociala medier såsom Suomi24 innehåller miljontals diskussionsinlägg. Inläggen är oftast pseudonyma, vilket sänker tröskeln att skriva – på gott och ont. Forskning tyder på att de mindre hedervärda inläggen ofta görs nattetid och att ett första tongivande inlägg färgar resten av dialogen. De här tendenserna har gett pseudonyma diskussionsfora en mörk underton, vilket står i bjärt kontrast till personsidor på Facebook där folk tenderar att visa upp sina lyckliga stunder.

Om forskare vill träna en artificiell intelligens på stora mängder data med mänsklig kommunikation, finns bara pseudonyma diskussionsfora öppet tillgängliga. Microsoft gjorde ett experiment i realtid med en chatbot som lärde sig av att diskutera med användare. Den blev rasistisk och misogyn på mindre än ett dygn.

En mänsklig intelligens fordrar åratal av empatisk kommunikation för att växa upp och bli en socialt fungerande individ. På något sätt måste vi även lyckas förse en generell artificiell intelligens med empati eller impregnera den med välvilja mot mänskligheten innan vi kan låta den lära sig av vad vi häver ur oss.

Krister Lindén
Forskningsdirektör i språkteknologi vid avdelningen för digital humaniora

Yhdessä kasvotusten ja etäällä

Jollekin yhteisöllisyys on lähipiirin kahvittelua, toiselle somettamista läpi yön. Kolmas hahmottaa sitä sosiologisten teorioiden kautta.

Itse ajattelen, että sekä lähiyhteisö että etäisempi yhteisöllinen vuorovaikutus ovat tärkeitä. Jokaisella olisi hyvä olla ainakin yksi omalta tuntuva työ-, tiede- tai opiskeluyhteisö, joka tapaisi kasvokkain ja riittävän usein. Lähiyhteisön ei tarvitse olla täydellinen kantaakseen arjessa ja antaakseen turvaverkon.

Rakenteiden ja päätösten on mahdollistettava tällaiset lähiyhteisöt, eikä tule tehdä ratkaisuja, jotka vaikeuttavat niiden muodostumista. Olennaisinta on kuitenkin kunkin arkinen toiminta yhteisönsä eteen.

Kun tämä on kunnossa, voidaan sfääriä laajentaa kattamaan satunnaisemmat yhteisöt ja antaa työkaluja siihen, että eri yhteisöt kohtaisivat toisiaan. Siinä anti on jo enemmän ammatillista tai tieteellistä kuin hyvinvoinnillista. Ilman sitä tämä valtava orgaaninen kone saattaa alkaa köhiä.

Puhuttaessa meidän yliopistostamme puhutaan jo kuvitellusta yhteisöstä. Kaikkien tunteminen on mahdotonta. Muistetaan siis sähköisten yhteisöjen potentiaali yhteyksien luojana. Sähköinen yhteys ei korvaa lähiyhteyttä, mutta sitä ei myöskään tule väheksyä. Annetaan mahdollisuus uusille kohtaamisen välineille ja luodaan yhteisöä dialogin ja molemminpuolisen ymmärryksen pohjalle.

Minulla ei ole ratkaisuja sen kummemmin kuin muillakaan, mutta yhdessä meillä, yksilöinä yhteisöissä, on avaimet parempaan. Hyviä yhteistyöpaikkoja on liiankin monia, mutta Helsingin yliopistossa voi aloittaa vaikka vapaaseen ideointiin tarkoitetusta Yammer-ryhmästä: https://www.yammer.com/helsinki.fi/groups/vapaanjaosallistavanideoinninkanava .

Yhteisöllistä alkanutta lukuvuotta itse kullekin!

Timo Tamminen
asiantuntija, opiskelijarekisteri

Kommersialisering ger en ny dimension

För mig är kommersialisering av forskningsresultat ett sätt att växelverka med samhället.

Akademisk innovationsverksamhet baserar sig på tillämpad grundforskning där man kan nå kommersiell nytta genom att lösa problemet nu. Arbetet kräver ett omfattande nätverk med många specialister och direkt kontakt med slutanvändare, samt klarhet i vem som äger resultaten. Skalbarhet, d.v.s. avtagande kostnad per enhet och en förmåga att försvara immateriella rättigheter är också viktiga. Uni har bidragit till detta på ett relevant sätt.

Grundforskning och kommersialisering av forskningsresultat har flera gemensamma drag. Varje projekt kräver ungefär lika mycket tid och finansiering, och arbetets utmaningar är, om inte identiska, ganska snarlika. I ingetdera av områdena behöver ett nytt resultat alltid vara värdefullt. Inom forskningen bör experimentet lyckas minst två gånger: först då man upptäcker fenomenet och då man validerar observationen. En kommersiell lösning måste däremot fungera alla gånger. Det innebär en stor skillnad i praktiken.

För att nå vetenskaplig framgång måste man specialisera sig snävt, medan kommersialisering av forskning gör en till en mångkampare. Att vara #1 inom bägge område är svårt . Vi måste bestämma vad vi vill satsa på: snäva specialister eller avancerade generalister? Jag tror på team som består av specialister.

Jag startade inom grundforskningen, fortsatte med tillämpad forskning och arbetar nu med att kommersialisera det jag tidigare åstadkommit. Detta tillvägagångssätt har gjort att min akademiska vardag i 25 år har känts angelägen och givande. Mina studenter har varit tacksamma för möjligheten att vara med i arbetet.

Edward Hæggström
professor i materialfysik och delaktig i flera akademiska uppstartsbolag

Lehtorit koulutusohjelmajohtajina

Aika montaa Helsingin yliopiston kandidaatti- ja maisteriohjelmaa johtaa yliopistonlehtori. Yliopiston linjausten mukaan koulutusohjelman johtaja muun muassa johtaa opetussuunnitelmatyötä sekä vastaa opetuksen pedagogisesta ja sisällöllisestä suunnittelusta, tavoitteiden toteutumisesta, koulutusohjelman laadusta, ohjelmassa mukana olevien yksiköiden välisestä yhteistyöstä ja ohjelmien välisestä yhteistyöstä.

Koulutusohjelman johtajana toimiminen on paljon vaativampaa ja vastuullisempaa kuin lehtorien perustehtävien (opetuksen, tutkimuksen, hallinnon) laadukaskin hoitaminen. Tässä suhteessa ei ole eroa kandi- ja maisteriohjelmien johtamisessa. Useimmat professoritkaan eivät ainakaan kandi- ja maisteriopetuksen osalta vastaa näin suurista ja paljon työaikaa vievistä kokonaisuuksista.

Johtajien hakuilmoituksessa todetaan, että tehtävästä ei makseta erillistä palkkiota. Erillinen palkkio on eri asia kuin tehtävän vaativuuden noususta johtuva, YPJ:n periaatteiden mukainen taloudellinen kompensaatio. Tietääkseni tutkimusohjelmien johtajat saavat jonkinlaisen palkanlisän, mutta pidetäänkö koulutusohjelman johtamista sen verran toisarvoisena, ettei siitä tarvitse maksaa mitään?

Koulutusohjelmien johtajina toimiville lehtoreille pitäisi ehdottomasti maksaa vaati-lisä. Tehtävän vaatitason nostaminen tullee kysymykseen, mutta se on hankalampi vaihtoehto, koska siitä seuraa suoritustason tarkistaminen ja sopeuttaminen uuteen vaatitasoon.

Mielestäni tämä on niin tärkeä asia, että siitä pitäisi olla yliopistotason linjaus. Vai voivatko tiedekunnat toimia tässä itsenäisesti kuten parhaaksi näkevät?

Johannes Enroth
yliopistonlehtori, kasvibiologian maisteriohjelman johtaja

Diversitet och antagning

Som tjugoettåring studerade jag en sommar vid Columbia University i New York. För mig var New York ett kliv rätt in i stora världen. På den tiden var min hemstad Helsingfors vit, välstädad, och om ni ursäktar, rätt trist och likriktad. New York var ett färggrant myller, och jag var imponerad och lättad: då alla är olika sticker ingen ut i mängden.

Men då hade jag inga begrepp för det som jag upplevde. För något år sedan råkade jag höra en intervju med den kända svenska polischefen Carin Götblad som fått många pris för sitt ledarskap. Hon konstaterade att för att kunna fatta goda beslut, bör man involvera olika sorters representanter i besluten. Individer som representerar olika åldersgrupper, kön (flera än två, naturligtvis), etnicitet, osv. Som ledare inbjöd hon till diversitet och olika synvinklar istället för att motarbeta dem.

Samhällsutvecklingen visar att likriktning har sin egen undergång inbyggd i systemet, medan de länder som satsat på mångfald klarar sig bäst med många mått mätt. Deras befolkningsutveckling har varit fördelaktigare, deras kunskap om olika kulturer har varit en sporre i den ekonomiska utvecklingen. Öppenhet är inte enkelt eller problemfritt. Men jag tänker att diversitet och mångfald är nyckeln till hållbar utveckling inom alla organisationer och samhällen. Då kulturer möts föds nya tankar och idéer, intressant musik, bättre arkitektur, fascinerande sångröster, unik skönhet, bättre vetenskap.

Vårt universitet står nu inför en reform gällande antagningen av studenter. Min fråga är: hur ser vi till att i reformen uppmärksamma behovet av diversitet? Hur skapar vi en akademisk miljö som inbjuder till ett myller av mångfald?

Mirjam Kalland
Rektor, Svenska social- och kommunalhögskolan

 

Monta kulttuuria työpaikalla

Olen töissä laitoksessa, joka tutkii Venäjää ja Itä-Eurooppaa. Valtaosa noin viidestäkymmenestä työtoveristani on niin suomalaisia (uusimaalaisia, savolaisia tms.) kuin olla voi, mutta kolmasosalla on muu kuin Suomen passi. Useimmat ovat määräaikaisissa työsuhteissa, ja lisäksi meille valitaan 10–15 vierailevaa tutkijaa, jotka viettävät täällä lyhyempiä jaksoja.

Vuonna 1934 Helsingin yliopistosta tehtiin pääosin suomenkielinen, mutta ruotsinkielisille professuureille luotiin kiintiö. Runsaat 80 vuotta on sitten eletty jonkinlaisessa yksikielisen yhtenäiskulttuurin illuusiossa, joka nyt on osoittautunut falskiksi ja puhjennut.

Englanti on meillä keskinäisen kommunikaation kieli. Se on tasa-arvoinen, koska vain harvalle se on äidinkieli. Jos sen sijaan käyttäisimme venäjää, se eriarvoistaisi enemmän: kaikki eivät sitä osaa, ja osaajienkin taitotaso vaihtelee. ”The most commonly spoken language in the world is broken English.”

Viestintä on tällaisessa työyhteisössä keskeistä. Vielä viitisen vuotta sitten yliopisto tiedotti asioistaan vain suomeksi ja jonkin verran ruotsiksi, mutta tässä suhteessa tilanne on hiljattain parantunut. Yliopiston hallinto käyttää nyt myös englantia tavoittaakseen heidät, jotka eivät suomea osaa. Näin hekin ehkä oppivat tuntemaan yliopiston toimintaa ja ihmisiä.

Having said that, toivon kyllä, että suomi pysyy yliopiston hallintokielenä.

Ulkomailta tulleet yleensä arvostavat sitä, että heidät otetaan mukaan rientoihin, olipa kyse vierailevan tutkijan esitelmän kuulemisesta, keväisestä Suomenlinnan retkestä tai yhteisestä pikkujoulusta. Mutta myös ’meidän’ on oltava kiinnostuneita ’heidän’ asioistaan. Tätä kirjoittaessani keskustelimme esimerkiksi sulku-uhan alla olevan Pietarin Eurooppalaisen yliopiston tilanteesta.

Tapani Kaakkuriniemi
Koulutuspäällikkö, Aleksanteri-instituutti

Ljus i tunneln

2014, under den värsta lågkonjunkturen tog jag mitt akademiska pick och pack från Åbo Akademi och gav mig av till Sverige. Tajmingen kändes rätt rent karriärmässigt, men också med tanke på det mörker av ekonomisk kris och slutenhet som tog ett allt fastare grepp om Finland.

Tre år senare gick sedan flyttlasset åt andra hållet och de här betraktelserna gör jag som nybakad professor i allmän statslära vid ett universitet som enligt alla rapporter har gått igenom ett stålbad med nytt ledningssystem, stora budgetnedskärningar och som grädde på moset en omfattande undervisningsreform.

Flera är de som har ställt sig frågande till mitt val. Det rapporteras om dåliga förutsättningar, en trängd svenskhet och en svag ekonomi. Trenden tycks vara en brain drain, där allt fler väljer att flytta sin akademiska verksamhet till universitet i utlandet, inte sällan till Sverige.

Väl på plats på statsvetenskapliga fakulteten hör jag ändå ganska lite av uppgivenhet eller kris. Tvärt om. Trots en reformtrötthet tycks det finnas en glöd att implementera nya utbildningsprogram, en vilja att slå tillbaka, ett gott ekonomiskt läge och ett hyfsat välmående bland de anställda.

Mina personliga verksamhetsförutsättningar går det inte heller att klaga på. Helsingfors universitetet tycks ha en hög beredskap att ge nyrekryteringar (åtminstone professorer) möjlighet att bygga nytt och tänka långsiktigt.

Naturligtvis är jag priviligierad. Att ta steget in i miljön just när ljuset börjar synas i slutet av tunneln, när de värsta utbildningsreformerna är avklarade, när ekonomin för universitetet och för landet som helhet andas optimism, är enkelt. Det är min förhoppning att fler ska våga göra samma val och att vi tillsammans ska se till att odla ett universitet med respekt för vetenskapen, för lärandet och för sin personal.

Åsa von Schoultz
Professor i allmän statslära

Ison pyörän perässähiihtäjät

Tänä syksynä uudet opiskelijat aloittivat uusissa Ison pyörän koulutusohjelmissa. On liian varhaista todeta koulutusuudistus valmiiksi. Merkittävä määrä vanhoja opiskelijoita ei tule siirtymään uusiin ohjelmiin, vaan he opiskelevat tutkintonsa valmiiksi entisen tutkintorakenteen mukaisesti vuoden 2020 syksyyn mennessä.

Uudistusten melskeessä opintoja koskevat tiedot ovat vanhan opiskelijan näkökulmasta hajaantuneet eri sähköisille alustoille ja henkilökunnan vastuut ovat epäselviä. Muutos on ollut suuri erityisesti tiedekunnissa, joista amanuenssit poistuivat. Onneksi nyt on otettu ensimmäiset askeleet kohti kulttuuria, jossa jokaisella opiskelijalla on oma ohjaava opettaja, jonka kanssa käydä läpi jokavuotiset HOPS-keskustelut.

Vanhojen ja uusien kurssien välisistä vastaavuustaulukoista huolimatta oikeiden kurssien valinta ei ole entisellä tutkintorakenteella jatkaville itsestään selvää. Ongelmia saattaa aiheuttaa esimerkiksi kurssien opintopistemäärien muuttuminen tai kurssipaikkojen varaaminen uusille opiskelijoille.

Suunta kohti kontaktiopetusta on ilahduttava. Pakollisen kontaktiopetuksen lisääntyminen ilman vaihtoehtoisia suoritustapoja on kuitenkin askel menneeseen. Nykypäivän opiskelija joutuu toistuvista opintotukileikkauksista johtuen käymään opintojensa ohella töissä. Jos suoritusmuodot eivät jousta, kasvaa opiskelijoiden stressi ja opintoajat venyvät.

Henkilökunnan aidosta kiireestä huolimatta opiskelijoiden neuvontaan ja ohjaukseen on syytä panostaa, ja kohtuuttomissa tilanteissa joustaa opiskelijan edun mukaisesti. Yhdellä maailman parhaista yliopistoista ei ole varaa kääntää selkäänsä kokonaiselle opiskelijasukupolvelle.

Heikki Isotalo
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen asiantuntija

 

Om språkets makt

Här i universitetsvärlden är vi bra på att vända och vrida på begrepp.

Först ett exempel från forskarvärlden. Diskussionen om social jämlikhet och utbildning brukar ta avstamp i en princip de flesta är beredda att hålla med om: alla skall ha en möjlighet att utbilda sig oberoende av social bakgrund. Jämlikheten har länge ansetts vara det finländska utbildningssystemets grundpelare.

Men där tar konsensus slut. Vad menas egentligen med begreppet jämlikhet och hur mäter vi det? Menar vi jämlikhet i chanser eller i utfall? Är det finländska utbildningssystemet världens främsta exempel på att det går att minska på klassklyftor i ett samhälle genom utbildning? Eller ett exempel på att inte ens världens bästa skolsystem kan jämna ut spelfältet och bereda alla en jämlik chans att klara sig i livet? Har ojämlikheten minskat eller växer klyftorna på nytt? (Den vetgirige hänvisas till tidskrifterna Kasvatus, Yhteiskuntapolitiikka eller Acta Sociologica där en flera decennier lång debatt pågår om begrepp, mätmetoder, tolkningar och slutsatser).

Sedan ett exempel från universitetsadministrationen. Strax innan De Stora Nedskärningarna och Organisatoriska Reformerna försöker man anpassa budgeten genom att minska på utrymmeskostnaderna, och går in för ”flexkontor” istället för egna arbetsrum eller -bord. När någon modig vågar ställa frågan hur detta motiveras med hänvisning till den uppsjö forskningslitteratur som visar att öppna kontorslandskap hämmar koncentrationsförmågan, orsakar stress och har en negativ effekt på produktiviteten, svarar den ansvariga: ”Tämä ei ole avokonttori – tämähän on monitilatoimisto!” (ung. ”detta är inte ett öppet kontorslandskap – detta är ett aktivitetsbaserat flexkontor”).

George Orwell hade varit imponerad.

Rasmus Firon
Marknadsföringsplanerare