Multilingual Theories and Practices – International conference in Corfu

Vastaantulo’s doctoral students Tatsiana Shestunova and Salla-Maaria Suuriniemi attended an international conference in Corfu in May 2019.

The second international conference on multilingual theories and practices was held at Ionian University in Corfu, Greece. The speakers discussed differentaspects of the linguistic and sociolinguistic competences and practices of bi-/multilingual speakers and translanguaging. The invited key speakers were Professor Elizabeth Lanza (University of Oslo, Norway), Associate Professor Nicos Sifakis (Hellenic Open University, Greece) & Professor Li Wei (University College London, United Kingdom).

The first plenary presentation was held by Elizabeth Lanza. The focus of her presentation titled “Transnationalism and multilingualism: identity” was on bilingual and multilingual families and problems they came across. Her key message was that parents should talk to their kids in their native language. Besides she introduced some resources which could be helpful for parents raising multilingual children.

The second plenary presentation was held by Nicos Sifakis. During his presentation, he discussed the challenges and opportunities for multilingual education offered by English as a global lingua franca (ELF). The term ELF refers to the function of English as a contact language in communications involving mainly non-native users from various multilingual settings, to which each user brings a variety of English that he or she is most familiar with and uses various strategies in order to communicate efficiently. The point of Sifakis’ presentation was to underline the fact that English should be taught at schools as a global lingua franca, not as a foreign language.

The third plenary presentation was held by Li Wei on translanguaging. His presentation was especially interesting in the light of debates on translanguaging vs. code switching. However, according to Li Wei, these concepts do not exclude each other. They rather represent alternative approaches, and translanguaging never intended to replace code switching. While translanguaging explains what it means (codes, named languages, languages vs. other semiotic cues), code switching justifies what it means. Translanguaging represents an analytic approach through which we can understand communicative practices of people with multiple named languages. It refers to the speaker’s use of resources across the boundaries of languages. Besides, translanguaging is not about the use of the first language in teaching the second language or a foreign language.

During the conference, several interesting conference papers and posters were presented by researchers from all over the world; Poland, Israel, Canada, Russia, Algeria, India, Japan, South Africa etc.

Preparatory teacher’s experiences and language awareness

The focus of Shestunova’s presentation was on the preliminary results of the study of the challenges faced by preparatory education teachers in Finland. She presented the issues related to teachers’ attitudes to multilingualism, their students’ first languages and the use of languages in the classroom. The key points concluded that in general Finnish teachers from preparatory education held a positive attitude to multilingualism. They understand the importance of their students’ first languages and their meaning in developing, for example, abstract concepts. However, when it comes to practice, teachers have numerous restrictions towards the use of students’ first languages in the classroom and in some cases do not understand how to use L1 as a valuable resource to support the development of the second language (Finnish in this case).

The topic of Suuriniemi’s presentation was language awareness and language ideologies in the school-specific curriculum texts of comprehensive schools in Helsinki. In her presentation, she discussed the theory of critical discourse analysis and the study of language ideologies and presented the results of her analysis. The conclusion was that although the school curricula have been designed at the process of reforming the Finnish national core curriculum for basic education and should be aligned with it, they do not always support multilingual ideologies, but instead reflect monolingual outlook. Moreover, the analysis of the school-specific curricula shows that students’ multilingualism is often seen as weakness, not as an asset.

Matematiikan oppimista ja opettamista monikielisissä luokkahuoneissa – Vastaantulo konferenssimatkalla Saksassa

Miten tukea monikielisten oppilaiden matematiikan oppimista ja lisätä kielitietoisia käytänteitä matematiikan opetuksessa? Muun muassa näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia ja käytännön esimerkkejä huhtikuun lopussa Dortmundin yliopiston järjestämässä konferenssissa Mathematics teaching practices and design principles for fostering students’ languageS for learning mathematics.

Vastaantulo osallistui konferenssiin esitelmällään Multilingual process of reading and solving verbal tasks in mathematics: Orservations in a transitional classroom, jonka pitivät Maria Ahlholm, Päivi Portaankorva-Koivisto ja Ninni Lankinen. Esitelmä liittyi jo aiemmin alkaneeseen yhteistyöhön, jossa vastasaapuneiden oppilaiden matematiikan oppimista tutkitaan matematiikan ja suomi toisena kielenä -tutkimusta yhdistäen. Nyt tarkastelun kohteena olivat yläasteen valmistavan ryhmän oppilaat ja etenkin arabiankieliset oppilasparit, joiden työskentelyä sanallisten matematiikan tehtävien kanssa olemme tarkastelleet aina syksystä 2018 alkaen.

Maria Ahlholm, Päivi Portaankorva-Koivisto ja Ninni Lankinen pitämässä Vastaantulo-hankkeen esitelmää

Esitelmässämme pohdimme, mikä tekee matematiikan sanallisista tehtävistä vaikeita ja millaisia erilaisia kielen tasoja oppilaan tulisi ainakin jollain tasolla hallita saadakseen selkoa siitä, mitä matemaattisen tehtävän ratkaisemiseksi tulisi tehdä. Kerroimme myös projektista yleisellä tasolla ja pohdimme aihetta muutaman oppitunnilla videoidun esimerkin valossa.

Matematiikan genret

Ensimmäisen plenaariesitelmän piti University of California, Santa Cruzissa vaikuttava Judit Moschkovitch. Hänen esitelmänsä keskeisintä antia oli ajatus siitä, että koulukieltä harjoittelevalle oppilaalle tulee tarjota tarpeeksi monipuolisia ja rikkaita kieliympäristöjä, eikä matematiikan kieltä saisi yksinkertaistaa liikaa. Rikasta kieltä käytettäessä mahdollistetaan matemaattisen lukutaidon kehittyminen. Sanallisia tehtäviä selkokielistetäessä saatetaan sortua helposti ”sähkösanomakieleen”, jossa lyhyet päälauseet seuraavat toisiaan, ja asioiden väliset konnektorit kuten ”siksi” tai ”sen jälkeen” katoavat. Yksinkertaistamisen sijaan opettajan tulisi Moschovitchin mukaan korostaa keskeisiä asioita ja auttaa oppijaa siten pääsemään kiinni oleelliseen.

Esitelmä herätti keskustelua matematiikan genreistä ja siitä, että oppijoille pitää opettaa matematiikan genrejen ymmärrystä. Kielellisesti hankala sanallinen tehtävä helpottuu, jos tietää, ettei ole mitään väliä, onko tehtävässä esiintyvä henkilö Sanna vai Pekka, tai että toimintaan ohjaava kysymys löytyy usein sanallisen tehtävän lopusta.

Toisen konferenssipäivän plenaaripuhuja oli Dortmundin yliopiston ja teknillisen yliopiston tutkimusryhmää johtava Susanne Prediger. Dortmundissa matematiikan oppimista monikielisissä luokkahuoneissa tutkii kokonainen tutkimusryhmä, jonka työhön saimme tutustua viikonlopun aikana. Moni kohta Predigerin esitelmässä resonoi Vastaantulon havaintojen kanssa. Prediger muun muassa totesi, että usein on vaikeaa tietää, onko puutteellisen vastauksen syynä ongelma matemaattisissa taidoissa vai kielitaidossa – siis puuttuuko oppilaalta kielelliset työkalut avata matemaattista ajatteluaan esimerkiksi selittämällä, miten on päätynyt laskussa tiettyyn vastaukseen. Usein myös opettajan kieli on epätäsmällistä, eikä oppilaalle välttämättä hahmotu, mitä häneltä oikeastaan kysytään. Oppilaan niin sanottu akateeminen rekisteri onkin Predigerin mielestä erityisen tärkeä silloin, kun selitetään merkityksiä ja rakenteita.

Matematiikan kielen puhuminen ja sen tietoinen opiskelu on tärkeä osa ymmärryksen kehittymistä, summasi Prediger. Susanne Predigerin ajatuksiin matematiikan kielen oppimisesta monikielisissä oppimisympäristöissä saadaan tutustua myös Vastaantulon loppukonferenssissa 22. – 23.8.2019.

Miten oppilasta tuetaan?

Vastaantulon teemojen kannalta kiinnostavimpia esityksiä oli muun muassa Richard Barwellin esitys, jossa hän vertaili kolmea erilaista monikielistä luokkaa matematiikan oppimisen kannalta. Barwell havaitsi, että oppimiskulttuureissa oli suuria eroja luokkien välillä. Luokissa, joiden ilmapiiriä Barwell kuvaa kielipositiivisiksioppilaat olivat innokkaita ja uskalsivat käyttää kehittyvää kielitaitoaan. Opettaja suhtautui oppilaiden yrityksiin kannustavasti ja muotoili uudelleen vajavaisia tai virheellisiä vastauksia. Opettaja myös yhdisti aktiivisesti oppilaiden kokemusmaailmaa opittavaan aiheeseen.

Konferenssissa puhuttiin myös siitä, että kaksikielistä opetusta järjestettäessä on iso ero siinä, toimiiko vähemmistökieltä puhuva opettaja ”apulaisena” tai elävänä sanakirjana vai ovatko molemmat kielet tasaveroisesti edustettuna luokassa. Oppimisen kannalta on iso ero siinä, toimiiko luokassa kaksi kieltä rinnakkain vai olisiko kieliä mahdollista saada toimimaan kognitiivisesti yhteistyössä oppimisen tukena.

Tukea myös opiskelukielen oppimiseen

Sekä esitelmissä että keskustelussa usein toistunut ajatus oli, että oppilaiden välisen tasa-arvon takaamiseksi on varmistuttava siitä, että oppilaat saavat riittävästi työkaluja osallistumiseen. Jotta tähän päästäisiin, oppilaiden kielitaidon kehittymistä pitää tukea monipuolisella scaffoldingilla, oikea-aikaisella tuella. Sitä voi olla esimerkiksi matemaattisista ongelmista keskustelu valmiiden mallilauseiden tai muiden muottien avulla, kuvanlukutaidon kehittäminen, keskeisten verbien poimiminen sanallisista tehtävistä ja ylipäänsä systemaattinen oppimisstrategioiden harjoittelu.

Moni puhuja myös muistutti, että matematiikan sanallisten tehtävien – ja ylipäänsä matematiikan kielen – hankaluus saattaa usein piillä arkipäiväisessä sanastossa ainespesifin sanaston sijaan. Niin sanottu opiskelukieli on usein sanastoltaan haastavaa, siksi pelkkiin avainkäsitteisiin keskittyminen ei välttämättä auta oppilasta. Pelkkä sanalista ei auta oppilasta pääsemään sisälle siihen, mitä hänen pitäisi ymmärtää, vaan tähän tarvitaan opettajan apua ja suunniteltua tukea.

Konferenssin kenties ilahduttavin piirre oli, että matemaatikot ja kielentutkijat löysivät yhteisen maaperän hyvin vaivattomasti. Yhteinen tavoite edistää monikielisten oppilaiden oppimista hitsasi osallistujat yhteen ja keskustelu oli innostunutta ja tavoitteeseen sitoutunutta. Konferenssia emännöinyt Susanne Prediger pyysi osallistujia fokusoimaan huomionsa siihen, millaisia ratkaisuja voisimme matematiikan kielen oppimiseen löytää. Teoreettiseen haahuiluun ja ongelmien listaamiseen ei siis sopinut jäädä, vaan ote oli koko ajan hyvin käytännönläheinen ja luokkahuonekeskeinen.

Kieli

Vastaantulon neljäs ja viimeinen työpajapäivä Numeroita! Matematiikan oppiminen kielen näkökulmastajärjestettiin tuttuun tapaan Helsingin yliopiston Siltavuorenpenkereellä. Ystävänpäivänä pidettyyn työpajaan kokoontui joukko innostuneita valmistavan luokan opettajia pohtimaan matematiikan ja kielen välistä suhdetta. Päivän aloitti projektisuunnittelija Ninni Lankinen kertomalla Vastaantulon tavoitteista sekä uusimmista kuulumisista.

Ensimmäisenä puheenvuorona kuulimme matematiikan didaktikko Päivi Portaankorva-Koiviston esityksen, joka käsitteli matematiikan kielen osa-alueita ja matematiikan kielelle ominaisia piirteitä. Puheenvuorossa tuli esille muun muassa niitä haasteita, joita vastasaapuneet oppilaat voivat kohdata matematiikan opiskelussaan uudella kielellä. Pääsimme puheenvuoron siivittämänä pohtimaan myös sitä, millaista kielitaitoa matematiikan sanallisten tehtävien ratkaiseminen vaatii.

Päivi Portaankorva-Koivisto esittelee matematiikan kielen erityispiirteitä.

Saman teeman parissa myös jatkoi hankkeen johtaja Maria Ahlholm esittelemällä Vastaantulon tuoretta tutkimusaineistoa valmistavasta luokasta. Näimme esimerkkejä paritehtävistä, joissa vastasaapuneet oppilaat ratkovat yhdessä matematiikan tehtäviä. Ahlholmin esitelmässä pääsimme kuulemaan havaintoja siitä, miten oppilaat keskustelivat tehtävistä kaikkia osaamiaan kieliä hyödyntäen – monikielistä matikkapuhetta siis parhaimmillaan!

Seuraavaksi yläkoulun valmistavaa ryhmää Vantaalla opettava Jutta Laakso kertoi luokkansa rutiineista matematiikan opetuksessa. Innostavassa puheenvuorossa saimme kuulla toimiviksi todettuja kokemuksia matematiikan eriyttämisestä, toiminnallisuudesta, materiaaleista ja matematiikan sanaston opettelusta valmistavassa luokassa. Laakson puheenvuoro herätti antoisaa keskustelua opettajien kesken muun muassa siitä, millaisilla tavoilla matematiikan sanaston opettelua voi tuoda osaksi oppitunteja ja millaiset materiaalit ovat olleet luokissa toimivia. Puolin ja toisin jaettiin hyväksi koettuja materiaalivinkkejä; kehuja opettajilta saivat etenkin selkeärakenteiset ja omatoimisuuteen kannustavat materiaalit.

Ylasteen valmistavassa matikassa opettajan oppaat ja tukiopetusmateriaalit ovat kovassa käytössä. Kuva Jutta Laakson esityksestä.

Lounaan jälkeen päästiin työpajatyöskentelyn pariin. Tarkoituksena oli pienissä ryhmissä luoda valmis tehtäväkokonaisuus matematiikan opetukseen jostakin opettajien hankalaksi kokemasta teemasta. Ryhmät muodostettiin opettajien etukäteen valitsemien aihealueiden ympärille, ja iltapäivän aikana tehtäväkokonaisuuksia kehiteltiin negatiivisista luvuista, prosenttilaskuista ja vastausten arvioinnista sekä matikan kuvasanastoista. Iloisen puheensorinan ja yhteisten oivallusten pohjalta syntyi hienoja tehtäväkokonaisuuksia luokissa kokeiltaviksi.

Päivän lopuksi kahvien nauttimisen yhteydessä koottiin vielä päivän antia yhteen loppukeskustelun sekä Flingaan kerätyn palautteen muodossa. Työpajapäivä sai opettajilta kiitosta erityisesti mielenkiintoisista keskusteluista sekä vertaistuesta ja ideoiden jakamisesta kollegoiden kesken. Opettajat kertoivat saaneensa päivästä uusia ajatuksia ja vinkkejä oman opetuksensa tueksi.

Kiitos kaikille työpajaan osallistuneille mahtaville valo-opettajille sekä innostaville puhujille!

Maija Jonkka

Maija Jonkka on luokanopettajaopiskelija ja Vastaantulon tutkimusavustaja. Hän on tehnyt kandidaatintutkielmansa vastasaapuneiden oppilaiden siirtymisestä yleisopetukseen ja tekee tällä hetkellä myös pro gradu -tutkielmaansa Vastaantulossa.

Flerspråkig studiehandledning i den svenska grundskolan och utveckling av flerspråkiga litteraciteter

Emma Stens sammandrag av Anne Reath Warrens artikel Multilingual study guidance in the Swedish compulsory school and the development of multilingual literacies*
Anne Reath Warrens artikel Multilingual study guidance in the Swedish compulsory school and the development of multilingual literacies behandlar hur studiehandledning på modersmålet, vilket i artikeln benämns flerspråkig studiehandledning, stödjer flerspråkiga elevers lärande i ämnesundervisningen i den svenska grundskolan. Flerspråkig studiehandledning definieras som ett tillfälligt pedagogiskt stöd för flerspråkiga och särskilt för nyanlända elever baserad på flerspråkiga praktiker. Den flerspråkiga inlärningsmiljön skapas av att både läraren och eleverna använder alla gemensamma språkliga resurser för återkoppling och vidgad förståelse.
Under flerspråkig studiehandledningen får eleverna stöd i något eller några av skolans ämnen. Handledningen ges vanligtvis av en lärare som ger modersmålsundervisning i elevens förstaspråk. Läroböckerna är uteslutande svenskspråkiga, men såsom studien visar, sker kommunikationen mellan läraren och eleverna på flera än ett språk. (Av den orsaken har Reath Warren valt begreppet flerspråkig handledning istället för handledning på modersmålet). Studiehandledningen kan därmed stötta eleven att lära sig målspråket med hjälp av sina andra språk, samtidigt som handledningens fokus ligger i ämnesundervisning. Tidigare forskning har visat att flerspråkig studiehandledning bemöts positivt av lärare och elever. Reath Warrens studie fokuserade på vilka sätt flerspråkigheten tar sig till uttryck under studiehandledningen och hur dessa praktiker ger stöd åt eleverna till att uppnå lärandemålen i ämnesundervisningen.
Artikelns teoretiska utgångspunkter kommer från utvecklingen av flerspråkiga litteraciteter (Hornberger 1989; Hornberger & Skilton-Sylvester 2000), flerspråkiga praktiker och transspråkande (Garcia 2009; Garcia & Kleifgen 2010). Syftet med studien är att undersöka genom dessa teoretiska ramar hur nyanlända elever utvecklar litteraciteter i skolan på fler än ett språk. Med hänvisning till Hornberger och Link (2012) framläggs att flerspråkiga litteraciteter utvecklas under influens av språkets kontext, utveckling, innehåll samt media. Flerspråkiga klassrumspraktiker granskas utifrån teorier om transspråkande, i vilka flerspråkighet handlar om att tillvarata alla elevens språkliga resurser i kommunikation och i lärande.
Studien baserar sig på data från en större kvalitativ forskning med en lingvistisk etnografisk ansats. Kontexten för denna artikel är fyra olika flerspråkiga skolor i en svensk storstad. I studien som artikeln föregicks av gjordes observationer av 13 lektioner under vilka modersmålslärare i elevens förstaspråk gav flerspråkig studiehandledning. Lektionerna spelades in, transkriberades och översattes selektivt efter forskarens kriterier. Data kompletterades med anteckningar, bilder och andra klassrumsartefakter. Sammanlagt 17 intervjuer gjordes med fyra modersmålslärare i förstaspråk samt med ämneslärare och rektorer från skolorna. Samtliga modersmålslärare hade lång arbetserfarenhet, mellan 19 och 33 år, både i Sverige och utomlands. Modersmålslärarnas undervisningsspråk var turkista, arabiska, kurdiska och urdu. I studien deltog främst nyanlända elever som hade två år eller något färre år bakom sig i den svenska skolan. De yngsta eleverna deltog i reguljära klasser och de äldre eleverna var placerade i förberedelseklass. Eleverna var med om studiehandledning minst en gång i veckan och då behandlades ämnesstoff i omgivningslära, samhällslära, svenska som andraspråk samt matematik. Studiens resultat bör avläsas med kännedom om kontexten.
Reath Warrens studie fokuserade på vilka sätt flerspråkigheten tar sig till uttryck under studiehandledningen och hur dessa praktiker ger stöd åt eleverna till att uppnå lärandemålen i ämnesundervisningen. Analysen resulterade i fem kategorier av observerade flerspråkiga praktiker: omformulera, förklara och diskutera, väcka språklig medvetenhet, väcka uppgiftsmedvetenhet och väcka sociokulturell medvetenhet. Dessa praktiker påträffades under studiehandledning och i intervjuer med lärare och rektorer.
Kategorin omformulera inrymmer praktiker där läraren och eleven använder flera språk för att klargöra mening och vidga kunskap om innehållet. Nyckeltermer översätts både skriftligt och muntligt vilket stöder läsförståelsen. Läraren förklarar begrepp muntligt på ett gemensamt språk och eleven översätter delar av uppgifter i sin övningsbok eller gör ordlistor i häftet.  Kategorin förklara och diskutera inrymmer praktiker där ämnesinnehållet kopplas till elevens förkunskaper genom att det diskuteras på ett gemensamt språk. Eleven förklarar svenska begrepp på sitt förstaspråk för att visa förståelse. Kategorin språklig medvetenhet inrymmer praktiker där man tar explicit fasta på både språkets form och innehåll. I ett utsnitt av forskningsmaterialet diskuteras skillnaden mellan de likartade svenska begreppen glas och glass. Läraren framhäver skillnaden mellan långt och kort vokalljud och eleven ljudar orden. Stavning, ljudning och ordens innebörd diskuteras. Kategorin uppgiftsmedvetenhet inrymmer praktiker där läraren handleder eleven till att möta uppgiftens krav genom fördjupande frågor. Läraren handleder eleven att visa sitt kunnande enligt de förväntningar som finns inbäddade i det svenska utbildningssystemet. Kategorin sociokulturell medvetenhet inrymmer kommunikation som berör elevens skolgång och socialisering på generell basis. Elevens behov förstås utifrån helhetssituationen och handledningens fokus är att lära om livet i det nya samhället.
Studien visade på att flerspråkig kommunikation under studiehandledning uppvisar flera funktioner. I artikeln argumenteras för att flerspråkiga praktiker utvecklar elevens flerspråkiga litteraciteter och ger erkännande för att elevens samtliga språkliga resurser är resurser för lärande. Studiens slutsats blev att flerspråkiga praktiker stödjer flerspråkiga elevers lärande och hjälper dem att uppnå lärandemålen i ämnesundervisningen. Utvecklingen av flerspråkiga litteraciteter stöds kortsiktigt eftersom rätten till studiehandledning avskaffas när eleven bedöms ha tillräckliga färdigheter i svenska. Så även om flerspråkig studiehandledning erkänner elevens tidigare språk som resurs för lärande, sker det på utsatt tid och med det bakomliggande syftet att utveckla majoritetsspråket. Eftersom eleven kan välja bort att läsa modersmål i förstaspråk, kommer utvecklingen av flerspråkiga litteraciteter att avbrytas vid något skede under elevens skolgång.
Emma Sten studerar allmän- och vuxenpedagogik vid Helsingfors universitet. Hon gör sin kandidatavhandling om morgonrutiner i förberedelseklasser.
*Anne Reath Warrens artikel Multilingual study guidance in the Swedish compulsory school and the development of multilingual literacies (2016) hittas här.

Kielitietoisesta toimintakulttuurista kielellisesti vastuulliseen pedagogiikkaan

Vastaantulon tohtorikoulutettava Salla-Maaria Suuriniemi osallistui Kielikasvatusfoorumi 2018 -tilaisuuteen ja pohti kielitietoisuuden käsitettä.

Kielikasvatusfoorumi 2018 -tapahtuma, johon tammikuussa osallistuin, oli tänä vuonna mahtipontisesti otsikoitu “Kieli on kaikki!”. Kieli on noussut erityisesti perusopetuksessa annettavaa opetusta koskevan keskustelun ytimeen uuden opetussuunnitelman myötä. Kielikasvatusfoorumi 2018 -tapahtuman tarkoituksena onkin tukea kielikasvatuksen monipuolista kehittämistä, tänä vuonna erityisesti koulu- ja oppilaitosyhteisöjen monikielistä ja kielitietoista toimintakulttuuria.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 korostaa, että kieli on erottamaton osa kaikkea akateemista oppimista ja sen tulisi olla oppimisen kohde jokaisen oppiaineen tunnilla, ei vain niin sanotuissa kieliaineissa. Suomen perusopetuksen opetussuunnitelman kielinäkemyksen taustalla vaikuttaa laajempi eurooppalainen kielikasvatusta koskeva keskustelu, erityisesti Eurooppalaisessa nykykielten keskuksessa (European Center for Modern Languages = ECML) tapahtuva tutkimus- ja kehitystyö.
Kielitietoisuus on perusopetuksen opetussuunnitelmassa uusi kielikasvatusta määrittelevä käsite. Siitä on viime vuosien aikana tullut yksi kielikasvatuksen muotikäsitteistä, jota mainitsematta ei enää edes oikein voi keskustella koko kielikasvatuksesta. Ja kun käsite alkaa olla kaikkialla esiintyvä itsestäänselvyys, sen määrittelemiseen ei nähdä enää edes tarvetta. Tästä seuraa, että käsitteellä alkaa olla niin monia merkityksiä, että se pirstaloituu ja paradoksaalisesti lopulta katoaa omaan monimerkityksisyyteensä. Olisikin syytä tarkastella käsitettä kriittisesti uudelleen ja purkaa, mitä sillä oikeastaan halutaan ilmaista.
Kielikasvatusfoorumissa käsite kielitietoisuus toistui puheenvuoroissa ja pienryhmätyöskentelyissä. Käsite määriteltiin useimmiten suhteessa johonkin yhteisöön. Kielitietoisuus on sellaisen yhteisön ominaisuus, jossa huomioidaan, tehdään näkyväksi ja hyödynnetään yhteisön jäsenten monikielinen repertoaari. Kyseessä on tällöin kielitietoinen toimintakulttuuri (language sensitive school culture).
Syvemmälle itse oppimisen merkityksiin ja tapoihin kielitietoisuus alkaa kaivautua silloin, kun opetussuunnitelman sanoja mukaellen “jokaisesta opettajasta tulee opettamansa oppiaineen kielen opettaja”. Tällöin olisikin selkeämpää pelkän kielitietoisuuden sijaan puhua kielellisesti vastuullisesta pedagogiikasta (linguistically responsive pedagogy, suora käännös ’kielellisesti reagoiva pedagogiikka’). Kielellisesti vastuullinen pedagogiikka tarkoittaa sitä, että opettaja ensin itse tutkii ja ymmärtää, miten hänen opettamansa oppiaineen kieli toimii ja millaisia vaatimuksia se oppilaille asettaa. Tämän jälkeen hän sisällön rinnalla opettaa myös samalla oppiaineen kielikäytänteitä. Esimerkiksi historian opiskelussa tärkeää on ymmärtää menneen ajan muotoja ja osata tuottaa käsitteiden määrittelyjä. Niinpä historian opettajan tehtävänä on opettaa myös näitä.
Kielellisesti vastuullinen pedagogiikka tukee ja kehittää jokaisen oppilaan kielellistä kompetenssia, mutta erityisesti sillä halutaan taata niiden oppilaiden tasavertainen osallistuminen, joiden äidinkieli opiskelukieli ei ole. Luonnollisesti ymmärrämme, että opinnoissa menestyminen ja oppimistilanteisiin osallistuminen on mahdollista vain, jos oppilaalla on tarvittava tuki ja taidot vastaanottaa ja tuottaa erilaisia koulu- ja oppiainetekstejä. Kieltä ei siis voi mitenkään erottaa sisällön oppimisesta. Käsitteiden ja tekstilajien opiskelun tulisi tapahtua sen oppiaineen sisällä, jossa niitä käytetään, ei erillisenä esimerkiksi suomen kielen tunneilla.
Kielellisesti vastuulliseen pedagogiikkaan liittyi Kielikasvatusfoorumissa esiintyneen Oliver Meyerin puheenvuoro. Hän esitteli puheenvuorossaan ECML:ssä toimivan “Grazin ryhmän” tutkimustuotoksia. Puheenvuorossa korostui sama kielellisesti vastuullisen pedagogiikan näkemys siitä, että vain sekä sisällön että kielen järjestelmällinen oppiminen mahdollistaa jokaiselle oppilaalle hyvät oppimisedelletykset. Esittelen “Grazin ryhmän” tuloksia tarkemmin toisessa, myöhemmin ilmestyvässä blogitekstissäni.
Kielellisesti vastuullista pedagogiikkaa voi pitää tärkeimpänä osana kielitietoista toimintakulttuuria, kun yhteisönä on koulu (tai muu oppilaitos). Satunnaiset “kieliviikot”, “monikulttuurisuusprojektit” tai eri kielillä lausutut hyvän huomenen toivotukset ovat pieni osa kielitietoista toimintakulttuuria, mutta eivät yksistään muuta pedagogiikkaa kielitietoiseksi tai kielellisesti vastuulliseksi. Muutoksen on tapahduttava oppimisen sydämessä eli luokkahuoneissa, oppituntien sisällössä. Kielellinen vastuullisuus on suuri haaste ja muutos jokaiselle opettajalle. Tähän muutokseen tarvittavia välineitä on tarkoitus kartoittaa, kerätä ja kehittää myös Vastaantulo-hankkeessa.
Salla-Maaria Suuriniemi
Kirjoittaja on Vastaantulo-hankkeessa työskentelevä tohrorikoulutettava (vanhempainvapaalla kevään 2018). Hänen tutkimuskohteensa on kielitietoisuus käsitteenä ja pedagogisena käytänteenä peruskoulun alaluokilla.

Maria Ahlholm: Kielellisesti responsiivinen havainnointi

Havainnointi on keskeinen työtapa opettajaksi opiskelemisessa. Usein vain eläviä tilanteita itse havainnoimalla saa käsityksen oppimisen ja opettamisen kysymysten luonteesta. Yksi ensimmäisiä oppeja, jonka rehellinen havainnoija saa on se, että ihmisen havaintokyky on rajallinen. Luokan tai muun oppimistilan reunalla istuva havainnoija näkee eri asioita kuin viestintätilanteesta vastuussa oleva opettaja – ja jos havainnoijia on kaksi, näkee tilan toiseen pisteeseen asettunut havainnoija tilanteet vielä kolmannella tavalla.
Havainnoija voi etukäteen päättää keskittyä esimerkiksi tarkkailemaan opettajan tilankäyttöä, oppijoiden välisiä kosketuksia, kysymysten laatua, ajankäyttöä tai oppiainesisällön jäsennystä. Ennakkoon päätetty viitekehys suuntaa havaintojen laatua. Kielellisesti responsiivisessa havainnoinnissa on tarkoituksena suunnata huomio kielelliseen vuorovaikutukseen. Koska kaikki luokassa tapahtuva toiminta liittyy kielelliseen vuorovaikutukseen, havainnointi pyrkii yleiskuvan luomiseen, tietyin painopistein. Jotta tähän päästäisiin, tilannetta on syytä valmistella ja strukturoida etukäteen.
Tähän on koottu käytännöllisiä ohjeita, joiden avulla havainnoija voi varmistua siitä, että havainnointitehtävä lisää kielellisen toiminnan ymmärtämistä.

I Hanki lupa ja perustiedot

Valmistaudu tilanteeseen ottamalla yhteyttä opettajaan. Ennen luokkaan astumista on pyydettävä lupa opettajalta tämän tunnin seuraamiseen. Samalla voi varmistaa, että saa perustiedot luokasta.
Kysy opettajalta

  • koko koulun ja havainnoitavan ryhmän koko
  • opettajien ja avustajien määrä
  • mitä kieliä luokassa puhutaan ja millaisia kotikieliä tai äidinkieliä oppilailla tiedetään olevan
  • paljonko henkilökohtaisia opetussuunnitelmia ryhmässä on laadittu (integroitujen erityisoppilaiden määrä ja inklusiivisen valmistavan opetuksen oppilaiden määrä)
  • montako valmistavan opetuksen jo suorittanutta vastasaapunutta oppilasta ryhmässä on (vastasaapunut = alle 4 vuotta suomeksi opiskellut oppija)
  • käyvätkö oppilaat S2-tunneilla vai suorittavatko S2-oppimäärää suomi äidinkielenä -oppitunneilla
  • käyvätkö oppilaat oman äidinkielen opetuksessa
  • onko ryhmä opettajan kokemuksen mukaan ”tavallinen”, eli sellainen jota hän on opettanut aiemminkin.

Kysy myös, saatko valokuvata tyhjää luokkaa, jos et ota kuvia nimikoiduista piirroksista. Sovi samalla havainnointiaika. Paras aika on aamupäivä, alkaen aamun ensimmäisestä tunnista. Erityisesti pienten oppilaiden ja vastasaapuneiden valmistavien luokkien aamurutiinit ovat tärkeitä! Luokassa kannattaa pysytellä esimerkiksi ruokailuun saakka, jotta näkee riittävästi siirtymävaiheita.

II Jäsennä havainnointikohteet etukäteen

Ota havainnointitilannetta varten mukaasi ruutupaperivihko, jollet tee muistiinpanoja suoraan tietokoneelle. Mene luokkaan ajoissa ja piirrä nopea luonnos luokkatilasta vihkoon ensimmäiseksi. Sosiaalinen vuorovaikutus on sidoksissa fyysiseen sosiaalimuotoon, ja siksi on tärkeää kiinnittää huomiota näihin kysymyksiin:

  • Ovatko pulpetit jonossa vai työryhmissä? Onko muita työpisteitä?
  • Miten opettaja on sijoittunut suhteessa ryhmään?
  • Näkyykö kaikkien oppilaiden paikoilta suoraan taululle vai pitääkö kääntyä nähdäkseen taululle?
  • Mitä informaatiota seinillä on? Onko seinäinformaatio asetettu niin, että se näkyy kaikille?

Kun tunti alkaa, muistiinpanojen kirjoittaminen kiihtyy. Tunnilla on pyrittävä tekemään merkintöjä ainakin ajankäytöstä, puheen suunnista, tekstilajeista ja eri kielistä.
Ajankäyttö, siirtymät, apuvälineet

  • Tarkkaile ajan kulumista juoksuttamalla kellonaikaa marginaalissa.
  • Kauanko kuluu, ennen kuin tunti pääsee alkamaan?
  • Miten kauan menee siirtymiin?
  • Miten tehtävänannot ja siirtymät on avustettu?
  • Käytetäänkö kuvia, videoita, tukiviittomia, tulkkausta, avustajan henkilökohtaista ohjausta?

Puheen suunnat ja kysymystyypit

  • Kuka tunnilla puhuu? Kuka tekee kysymykset, kuka tekee aloitteet? Miten paljon aikaa kuluu opettajan puheeseen versus oppilaiden tuottamaan puheeseen?
  • Millaisia kysymyksiä opettaja tekee – avoimia vai vaihtoehtokysymyksiä, tekeekö miksi-kysymyksiä? Autetaanko oppilaita vastaamaan kokonaisin lausein vai tyydytäänkö yksisanaisiin vastauksiin? Entä esittävätkö oppilaat kysymyksiä tai oma-aloitteisia kommentteja?

Tekstilajit.

  • Mitä tekstilajeja ja minkä tekstilajien kautta tunnilla opiskellaan? Ymmärrä teksti laajasti: myös puhe ja kuvitettu viesti ovat tekstejä. Tyypillisiä luokkahuonetekstejä ovat esimerkiksi opettajajohtoinen yhteisdialogi, tehtävänannon kuunteleminen tai lukeminen, tarinan/tietotekstin kuunteleminen, lukeminen tai kirjoittaminen, aukkotehtävän tai lomaketyyppisen kyselyn täyttäminen, ongelmanratkaisudialogi parina tai ryhmänä.

 Eri kielet ja metapuhe kielistä

  • Mitä kieliä kuulet? Puhuuko opettaja/avustaja muuta kuin suomea? Rohkaistaanko oppilaita keskustelemaan sisällöistä eri kielillä?
  • Keskustellaanko eri kielillä puhumisesta tunnin aikana jotain?
  • Mitä muita kielihavaintoja teet? Opetetaanko kielioppia? Miten? Korjataanko oppilaiden kieltä? Miten?
  • Miten sana- ja fraasivarastoa rikastetaan?

III Kirjoita havainnot puhtaaksi rauhallisessa tilassa

Tunnin jälkeen kirjoita mahdollisimman pian rauhallisessa tilassa yhteenveto työilmapiiristä. Millainen mielikuva jäi työskentelyilmapiiristä ja työrauhasta. Miten ne ilmenivät tunnin tapahtumissa? Kirjaa myös, mikä jäi tunnin jälkeen askarruttamaan mieltä – kritisoimatta sitä, ovatko mieleen nousevat kysymykset suuria vai pieniä.
Jos havainnoit parin kanssa, kirjoittakaa ensin omat havaintonne puhtaaksi. Sen jälkeen kokoontukaa keskustelemaan havainnoistanne. Jos käytät havainnointimateriaaliasi esseen tai julkistettavan tekstin perusteena, muista aina anonymisoida koulu, oppilaat, avustajat ja opettajat.
Maria Ahlholm on suomen kielen ja soveltavan kielentutkimuksen dosentti, joka on erityisen kiinnostunut kielenoppimisen alkuvaiheesta. Hän on tutkimusvapaalla Helsingin yliopiston Kasvatustieteellisen tiedekunnan yliopistonlehtorin työstä.