Blogikirjoitusten taustaa

Maritta Törrönen
Professori
Marie Curie Individual European Fellow
Anglia Ruskin University
Iso-Britannia

 

Päihteistä päihteettömyyteen – Ajatuksia kenttätyön pohjalta Suomessa syksyllä 2017

 

30.. tammikuuta 2018 | BLOGI

 Osa 1

Taustaa

Tutkin nuorten sijaishuollosta itsenäistymisen vaihetta Suomessa ja Englannissa. Sen tähden perehdyin suomalaiseen nuorten päihdehuoltoon kolmen kuukauden ajan etnografisen tutkimuksen ja osallistuvan havainnoinnin keinoin syksyn 2017 aikana.

Blogikirjoitukset ovat pohdintojani, jotka ovat syntyneet kenttätyön pohjalta. Niiden tarkoituksena on tuoda ideoita, miten palvelujärjestelmä voisi paremmin vastata vaikeissa elämäntilanteissa olevien nuorten elämäntilanteisiin.

Osallistuvan havainnoinnin keinoin vietin eniten aikaa päihderiippuvuudesta toipuvien nuorten Kuvernöörintien asumisyhteisössä, jota kutsutaan puhekielessä K-tieksi. Se on Kalliolan setlementin kehittämä ja rekisteröimä hoitomalli, joka toimii Daytop-hoitomallin pohjalta. Sen lisäksi tutustuin myös Kalliolan nuorten päihdehuoltoon keskittyneisiin Mäkirinteen ja Saunalahden nuorisokoteihin sekä päihderiippuvaisten hoitoon tarkoitettuun Kalliolan klinikan Myllyhoitoon. Halusin tutustua Kalliolan toimintaan, koska sen periaatteissa korostetaan yhteisöllisyyttä.

 Pohdintani koskevat erilaisia päihdehuoltoon kehitetyn laitoshoidon muotoja, joissa ihmisten ikä ja vapaaehtoisuus vaihtelevat. Tekstissä käytän käsitteitä sijaishuolto ja yhteisöhoito. Sijaishuolto viittaa lastensuojeluun ja tilanteisiin, jossa nuoret on sijoitettu oman kodin ulkopuolelle. Yhteisöhoito tarkoittaa kodinomaisessa ympäristössä käytettyä hoitomenetelmää, joka perustuu ideaan yhteisössä vertaisilta ja työntekijöiltä oppimisesta.

Ensimmäiset blogikirjoitukset käsittelevät sijaishuoltoa, jolloin nuoret ovat asuneet joko sijaisperheessä tai lastensuojelulaitoksessa. Ajatukset ovat heränneet tutkimushankkeessa tehtyjen sijaishuollosta itsenäistyneiden nuorten haastattelujen pohjalta. Seuraavat kirjoitukset kertovat K-tien yli 18-vuotiaiden vapaaehtoisuuteen perustuvasta nuorten yhteisöhoidosta. Yhdistän kirjoitukseen asumisyhteisössä asuvien kuuden nuoren näkemyksiä. Näiden jälkeen kerron työntekijöiden haastatteluista Myllyhoidossa ja nuorisokodeissa. Myllyhoito perustuu periaatteessa vapaaehtoisuuteen ja täysi-ikäisyyteen. Nuorisokodeissa on myös yhteisöhoitoa, mutta niissä nuoret ovat alle 18-vuotiaita joko kiireellisesti sijoitettuja tai huostaan otettuja, jolloin vapaaehtoisuutta harvemmin esiintyy. Lopuksi kiteytän ajatuksiani kenttäjakson ajalta ja annan myös yhteisönuorten kertoa, mitä he ajattelevat itsenäistymisestä ja sen tukemisesta.

Blogikirjoitukset ovat osa EU:n rahoittamaa ja Englannissa toteuttamaani Reciprocal Encounters – Young People Leaving Care (Vastavuoroiset kohtaamiset – Nuorten sijaishuollosta itsenäistyminen) -tutkimushanketta.

Kiitän kaikkia nuoria ja työntekijöitä, jotka olette jakaneet kokemuksianne kanssani. On ollut ilo kohdata teidät.