Categories

Suomi-kuva venäläisessä kirjallisuudessa

”Kaikki on niin kaameaa, niin synkkää, että matkailija kauhistuu.” (Konstantin Batjuškov)

Venäläisten kirjailijoiden ensivaikutelmat Suomesta eivät olleet myönteisiä, kun he Suomen sodan 1808-09 yhteydessä saapuivat maahamme. Valloitettu maa piti oppia tuntemaan, ja kirjailijoiden rooli Suomi-kuvan muovaamisessa oli keskeinen. Ja itse asiassa suomalaisen maiseman lohduttomassa synkkyydessä oli myös jotain kiehtovaa, vastasihan se myös romantiikan ajan eksoottisuuden ja alkuperäisyyden kaipuuseen.

Jopa Aleksandr Puškin, Venäjän kansalliskirjailija, kiinnostui naapurikansan olemuksesta. ”Luonnon surullinen poikapuoli” – tämä oli Puškinin näkemys suomalaisen asemasta luomakunnassa. Kansan voimavarat olivat sen sijaan salaisten voimien tuntemuksessa, suomalaisten taikamahdissa.

Kuva muuttuu kokemusten ja kosketusten lisääntyessä. 1800-luvun puolivälissä muuan venäläinen kirjailija hämmästelee naapurin rehellisyyttä ja työteliäisyyttä, yleistä puhtautta ja hyviä teitä. Mutta myös kansallista heikkoutta, viehtymystä väkijuomiin: ”Kun suomalainen saapuu Pietariin, hän juo itsensä sikahumalaan, tuhlaa kaiken viimeiseen kopeekkaan, kadottaa sekä hevosensa ja vaununsa ja palaa kotiin, köyhänä kuin kirkonrotta.” (Mihail Saltykov-Štšedrin)

Sitten löytyivät Imatran vesiputous, lepokoti ”Rauha” ja – Saimaa! Voisiko Saimaalla olla läsnä kaivattu ”maailmansielu”? Tai ikuinen naiseus, jumalallinen viisaus? Tätä kysymystä pohtivat venäläiset filosofit ja runoilijat 1800-1900-lukujen vaihteessa. Myös suomen kielessä oli jotain tenhoavaa. Näin futuristi Jelena Guro: ”Lulla, lolla, lalla-lu / Liisa, lolla, lulla-li… Oi, Anna, Marja, Liisa. Hei-tara! Tere-dere-dere… Hu! Hole-kule-nää.”

Kauhistelu ja ihmettely muuttuivat ihailuksi 1900-luvun alussa. Demokratia, järjestys, kulttuurin syvät kansalliset juuret, sivistyksen taso – siinä oli venäläisillekin opittavaa. Poliittisen tilanteen muuttuessa ja Suomen hallinnollisen aseman joutuessa uhatuksi moni venäläinen kulttuurielämän edustaja asettuikin selvästi Suomen puolelle. Näin teki myös runoilija Valeri Brjusov runossaan ”Suomen kansalle”:

Pysy lujana! Luontoa vastaan
ken on kestänyt mitellä,
sadat vuodet panna vastaan,
pahimmastakin vastustajastaan
selviää hengissä!
(käännös: Anna-Maija Raittila)

Yhteystiedot:

ben.hellman[at]helsinki.fi
www.helsinki.fi/~bhellman