Categories
GEM

Harjoitus 2

Toisella kurssikerralla aloitettu harjoitus 2 tuotti minulle paljon ongelmia, sillä en tunnin aikana saanut laskettua Mercatorin projektion pinta-alojen arvoja. Saamani tulokset olivat joko samoja, kuin alkuperäisestä projektiosta lasketut pinta-alat, tai niihin jäi negatiivisia lukuja ja kokonaan tyhjiä sarakkeita. Aloitin koko harjoituksen useaan kertaan alusta, seuraten kirjallisia ohjeita, mutta sain jatkuvasti vääriä tuloksia.

Ongelmana oli se, että en tiennyt mitä esimerkiksi “add geometry attributes” teki työlleni, ja koitin arvata, missä järjestyksessä mitäkin toimintoja piti käyttää, että saisin ohjeiden mukaisen lopputuloksen. Sain lopulta laskettua järkevältä vaikuttavan pinta-alasarakkeen ja jatkoin sen avulla harjoituksen tekemistä. Sain luotua koropleettikartan, joka näytti kurssikerran esimerkin kaltaiselta, mutta arvot eivät kuitenkaan vaikuttaneet loppujen lopuksi kuvaavan suhdetta, jota yritin laskea.

Lähdin siis yrittämään uudestaan, tällä kertaa katsomalla luentotallenteen uudestaan, ja huomasin tehtävän olevan huomattavasti yksinkertaisempi, kuin olin ajatellut. En ollut kirjallisten ohjeiden perusteella osannut käyttää “add geometry attributes”-toimintoa oikein, mutta luentovideon avulla sain helposti laskettua tarvittavat arvot.

Lopputuloksena sain kahdeksaan eri luokkaan jaetun kartan (kuva 1), josta voi nähdä Mercatorin projektion vääristävän alueita sitä enemmän mitä pohjoisemmaksi mennään. Lisäsin myös harjoituksena pohjoisnuolen ja mittakaavan lopputulokseen.

Kuva 1. Mercatorin pinta-alasuhde verrattuna TM35FIN projektioon.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *