11.12. Jouluisia retkiä Helsingissä

Viikonloppukävelyn kohteeksi löytyy joulukuussa useita talvisia reittivaihtoehtoja.  Jouluisilla teemareiteillä voi vaikkapa lähteä Tallitontun matkaan tai ihastella kauniita seimiasetelmia ydinkeskustassa. Lauantaina 17.12. voi  hakea tunnelmaa myös Herttoniemen kartanon vanhanajan joulupolulta.

 

Korkeasaaren Tallitontun talvi

Korkeasaaressa on tästä viikonlopusta alkaen mahdollisuus seikkailla Tallitontun jalanjäljillä. Kävelyreitin varrella nähdään eläimiä talvisissa puuhissaan, ja lämpimään kotaan voi piipahtaa maistamaan muurinpohjalettuja. Itse Tontun näkeminen on kuulemma äärimmäisen harvinaista, mutta Korkeasaaren  Tallitonttu-kartan avulla voi löytää kahdeksan kurkistuspistettä, jotka hieman raottavat tontun elämää.

Korkeasaaresta kerrotaan, että Tallitonttu on ollut rauhan ja hiljaisuuden asialla jo vuodesta 1889 asti. Uhanalaiseksi luokitellun Tallitontun ja sen hoidokkien elämään Korkeasaaren yleisö on päässyt tutustumaan vuodesta 1993 lähtien.

Maksuttomia Tallitontun reittikarttoja jaetaan asiakkaille Korkeasaaren portilla.  Kurkistuspaikat on merkitty karttaan punaisella.  (Klikkaa suuremmaksi, avautuu uuteen välilehteen.)

© Korkeasaari

Lisätiedot, aukioloajat ja pääsylippujen hinnat

 

Helsingin ydinkeskustan jouluseimireitti

Joulukertomuksen kuvaaminen seimiasetelmalla on vanha kristillinen perinne. Tiettävästi ensimmäinen jouluseimi rakennettiin vuonna 1223 italialaisen maalaistalon talliin Greccion kylään. Seimiperinne elää Italiassa yhä vahvana ja on levinnyt myös muihin Etelä-Euroopan maihin kuten Espanjaan. 1700-luvulta alkaen seimiasetelmien tekeminen on luokiteltu omaksi taidemuodokseen, ja nykyään jouluseimen rakentamisesta on muodostunut monelle suomalaisellekin mieluisa jouluperinne.

© Uskotoivorakkaus.fi

Helsingin ydinkeskustassa on adventtiaikana esillä useita seimiasetelmia.  Uskotoivorakkaus.fi-sivustolla on esitelty kaikki keskustan seimiasetelmat, jotka näkyvät myös yllä olevassa kartassa.  Kohteet sijaitsevat lähellä toisiaan,  joten halutessaan voi käydä katsastamassa vaikka kaikki yhdellä kertaa.

© Niko Saari

Vanhassa kirkossa voi ihailla Elina Törmän suunnittelemaa kokonaisuutta, joka on toteutettu kokonaan huovuttamalla.

© Niko Saari

Stockmannin tavaratalon Mannerheimintien puoleisen sisäänkäynnin tuulikaapissa on pieni mutta kaunis seimirakennelma. Nukkekotimaisen asetelman hahmot ovat eläväisen näköisiä ja vaatteiden yksityiskohdat upeita.

Herttoniemen kartanon vanhanajan joulupolku 17.12.

© Dotdot.fi

Lauantaina 17.12. kannattaa suunnata Herttoniemen kartanolle.  Kaksikielisessä DOT ry:n järjestämässä koko perheen tapahtumassa tehdään aikamatka Knusbackan talossa, nähdään Suomen Lucia-neito kulkueineen ja päästään seuraamaan useita erilaisia jouluaiheisia esiintymisiä. Tapahtuman yhteydessä järjestettävillä joulumarkkinoilla on tarjolla käsityöläistuotteita, glögiä ja pipareita.

Suurin osa ohjelmasta tapahtuu ulkona, joten lämmin pukeutuminen on suotavaa. Tapahtumanjärjestäjän mukaan lapset voivat halutessaan pukeutua tontuiksi tai jouluenkeleiksi. Mukaan voi ottaa myös oman kynttilälyhdyn tai taskulampun.

Lisätietoja tapahtumasta DOT ry:n sivuilta

Tilläggsuppgifter gällande evenemanget finns på DOT:s hemsida

 

Teksti

Aino-Leena Juutinen
Verkkotoimittaja

 Kuvat

Tallitontun talvi -tekstin kuvat © Korkeasaari
Helsingin jouluseimet -karttagrafiikka © Uskotoivorakkaus.fi
Seimiasetelmien valokuvat © Niko Saari
Herttoniemen kartanon vanhanajan joulupolku -teksin kuva ja mainosposteri © Dotdot.fi