22.12. Uinuva aurinko

Joulun juuret yltävät paljon kristinuskoa kauemmas ihmiskunnan historiassa.

Meri jäätyy talvipäivänseisauksen aikoihin

Meri talvipäivänseisauksen aikaan Suomenlinnan edustalla – ei tänä vuonna

Talvipäivänseisausta (20.-22.12., tänä vuonna tänään 22.12. klo 7:30), aurinkoa ja lisääntyvää valoa on juhlittu monissa kulttuureissa eri puolilla maailmaa kautta aikojen.

Muinaisessa Babylonissa ja myöhemmin Egyptissä vietettiin joulukuun loppupuolella jumalanpojan syntymäjuhlaa. Roomalaiset puolestaan viettivät talvipäivänseisauksen aikaan Saturnalia-juhlaansa, ja nykyään joulupäivänä vietettävä 25. joulukuuta oli roomalaisille Sol Invictus, Voittamattoman auringon juhla.

(Muistathan myös joulukalenterissa aiemmin esitellyn roomalaisen glögin?)

Muinaisten germaanisten kansojen talvijuhlan yulen paikka vaihteli kuukalenterin vuoksi yulen joulukuun alusta tammikuun alkuun. Suomen kielen sana joulu tulee juuri talvipäivänseisauksen juhlan muinaisgermaanisesta nimestä. Muista talvipäivänseisauksen aikaan eri kulttuureissa vietetyistä juhlista löytyy tietoa esimerkiksi Wikipediasta.

Kirkko yhdisti auringon päivän juhlat Jeesuksen syntymäjuhlaan n. 350-luvulla, sillä uusi uskonto oli epäilemättä helpompi myydä roomalaisille, kun vanhoista tutuista juhlista ja ilonpidosta ei tarvinnut luopua. Joulua ryhdyttiin vähitellen viettämään vapahtajan syntymäpäivän kunniaksi kaikkialla, minne kristikunta otteensa yletti.

Luonnonuskojen perinteet elivät kuitenkin pitkään kristillisen joulun sanoman rinnalla, ja sekottuivat siihen vuosisatojen saatossa siten, että 2000-luvulla maallikon on vaikea erottaa oman joulunsa elementeissä toisistaan niitä, joilla on kristillinen tai toisaalta pakanallinen tausta. Esimerkiksi jouluun olennaisesti liitetty yltäkylläisyys ja ylensyönti sekä sellainen perisuomalaisen oloinen jouluilmiö kuin joulupukki, juontavat juurensa tuhansien vuosien takaisiin pakanallisiin jouluperinteisiin.

Teksti ja kuva

Veera Ristikartano