Älä jätä kesäkirjaa!

Älä jätä kesäkirjaa lukematta! Verkkarin toimituskunta jakaa jälleen riippumattolukemistovinkkejä.

Essi Tammimaan toinen romaani Paljain käsin (2011) on omintakeinen, vaikuttava ja taidokkaasti kirjoitettu teos. Se on kunnianhimoinen tarina suomalaisesta elämästä noin seitsemänkymmenen vuoden ajalta.

Paljain käsin hahmottaa suomalaista elämänmenoa paljossa naisten näkökulmasta.  Miesten suhde naisiin on tässä romaanissa suoraviivainen. Paksuna tai tulossa paksuksi, kiteyttää nyrkki-isä näkemyksensä naisesta. Oli nainen niin tai näin, hyvä ei ole juuri koskaan. Miehet menettävät mielenkiintonsa naiseensa pantuaan tämän raskaaksi. Yhtä hyvin he pettyvät, jos vaimo ei tule raskaaksi. Siinä tapauksessa he vaihtavat vaimonsa toiseen, joka tulee raskaaksi. Hyvää tilannetta ei tunnu löytyvän.

Paljain käsin rakentaa suomalaisesta elämästä kuvan, joka ei ole järin kaunis. Se tekee sen kuitenkin niin vastaansanomattoman vakuuttavasti, että ei tee mieli väittää vastaan. Aivan, tuollaisia me miehet monesti olemme, eivätkä naisetkaan suinkaan aina edusta sitä viisaampaa ihmisyyttä.

Roy Jacobsenin romaani Ihmelapset (2011) on sympaattinen romaani. Sen voima on vivahteikkaassa arjen kuvaamisessa.  Romaanin kertojana on kymmenvuotias Finn, joka elää yksinhuoltajaäitinsä kanssa niukkaa elämää melko samanoloisesti kuin Suomessakin tehtiin 1950- ja 1960-luvun taitteessa. Finnin elämänmeno muuttuu, kun ensin otetaan huushollin yhteen huoneeseen vuokralainen ja sitten perheeseen ilmaantuu Finnin pikkusisko Linda. Linda on Finnin isän uuden vaimon lapsi. Isä on kuollut, ja uuden vaimon elämä mennyt hunningolle.

Finnin kerronnassa on etusijalla lapsen näkökulma, jonka lomaan kuitenkin ajoittain ilmestyy varttuneemman ihmisen näkökulma. Romaani etenee siten taitavasti rakennetun niin sanoakseni kaksoisvalaistuksen varassa.  Tehokkaimmillaan kerronta on silloin, kun visuaalisiin ja samalla usein myös sosiaalisiin havaintoihin liittyy värikäs ja notkeasanainen kuvaamisen tapa. Tämmöinen tehokkuus on niin harvinaista taituruutta. Se on tehty taiteellisessa tyylissä ja on mukava lukia, sanoisi Antti Hyry.

Kesäkirjasuosittelija Lasse Koskela

Bill Clegg: Nuoren addiktin muotokuva. Siltala 2010.

New Yorkissa asuvan kirjallisuusagentin omaelämäkerta on kirjallisesti kunnianhimoinen, kuten jo nimen viittaus James Joyceen (Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta) kertoo. Se on tiivis, rehellinen ja armotonkin kuvaus siitä, miten crack-kokaiinista tulee elämän tarkoitus, asia, jolle uhrataan kaikki. Clegg ei säästä itseään tai kaunistele vaan kirjaa kujanjuoksut ja umpikujat tarkkaan ja epäsentimentaaliseen tyyliin. Clegg kuvaa myös lapsuuttaan ja nuoruuttaan, pelottavaa isäänsä ja marttyyriäitiään. Kirja ei kuitenkaan ole vain ahdistava lukukokemus, sillä siinä on kauneutta, valoa ja ystävyyttä.

Siri Hustvedt: Vapiseva nainen. Hermojeni tarina. Otava 2011.

Kesäkuussa 2006, kaksi ja puoli vuotta isänsä kuoleman jälkeen, Siri Hustvedt piti puhetta professori-isänsä muistoksi tämän yliopistolla ja alkoi vapista voimakkaasti. Hän pystyi jatkamaan puhettaan ja hänen mielensä toimi, mutta ruumis vapisi. Tämän jälkeen vapinaa on esiintynyt ajoittain tilanteissa, joissa Hustvedt on puhunut julkisesti.

Kokemus minän kaksinaisuudesta ja toisen puolen vieraudesta sai Hustvedtin etsimään tietoa neurologiasta, psykiatriasta ja psykoanalyysista. Hän tarkastelee mm. Freudin ja Winnicottin avulla muistia, traumaa ja minän jakautumista kahteen toisilleen vieraaseen, jopa vihamieliseen leiriin.

Tyhjentävää vastausta ei kuitenkaan löydy: ”Minussa vallitsee edelleen kumma kaksinaisuus, vahva tunne siitä, että olen sekä ”minä” että hallitsematon toinen. Vapisevalla naisella ei todellakaan ole nimeä. Se on puhumaton muukalainen, joka ilmaantuu esiin ainoastaan, kun minä puhun”.

Kesäkirjasuosittelija Johanna Lahikainen

Kesälaitumilla kannattaa lukea sellaisia kirjoja, jotka vievät kauaksi arjesta. Jotkut kaipaavat jännitystä tai romantiikkaa, toiset klassikkoromaanien tunnelmaa ja kolmannet etsivät neuvoja ja vinkkejä lomapuuhiin.

Taidehistorioitsija Riikka Stewenin jännitysromaanissa Niin kauan kuin rakastat (Teos, 2011) selvitetään salaperäisen maalauksen alkuperää. Arvoitusta ratkotaan Stewenille tutussa akateemisessa maailmassa ja mysteerin juuret ulottuvat renessanssin kiehtovaan historiaan. Stewen on osoittanut kirjassaan hienosti, kuinka tieteellinen tutkimustyö on jännittävimmillään johtolankojen seuraamista.

Suosittelen henkilölle, joka ei kuitenkaan halua unohtaa täysin työympäristöään keskustakampuksella ja joka on kiinnostunut renessanssin mystiikasta.

Ruotsalainen kirjailija Katarina Wennstam ei keskity Tahrassa (Otava, 2010) pelkästään ihmiskaupparikoksen kuvaamiseen vaan hän tutkiskelee miten rikos vaikuttaa yhteiskunnassa, perheessä ja yksilöissä. Kirjailija aloittaa romaanin ihmiskauppaoikeudenkäynnistä. Pikkuhiljaa hän rajaa ja syventää kerrontaa henkilöihin, ja tarina kääntyy ihmissuhdesotkuksi ja saa alkua psykologisemman näkökulman.

Jos olet kiinnostunut yhteiskunnan karvasta puolta kommentoivista ja kuvaavista rikosromaaneista, suosittelen Wennstamin uuden feministisen trilleritrilogian avausromaania.

Minna Siltala neuvoo puutarhan poropeukaloita ja viherpeukaloita kevättöistä ja syksyn sadonkorjuuseen kirjassaan Keittiötarhan 3 vuodenaikaa – vinkkejä ja vertaistukea vihertarhurille (WSOY, 2010). Kirjassa on selkeitä ja yksityiskohtaisia valokuvia ja piirroksia puutarhatöistä. Lisäksi Siltala on koonnut mainioita kasvi- ja työlistoja koko kasvukauden ajaksi. Onko kirjastonkirjoja pakko palauttaa? Taidan käydä kirjakaupassa.

Kesällä puutarhassa riittää puuhaa, ja suosittelen noviisipuutarhureiden lepohetkille antoisaa ja opettavaista opasta.

Kesäkirjasuosittelija Kirsi Luukkanen