K-kampus TAL-virkistyi

Allakan päivät vähenevät ja kirjastotyöläisen paukut samaa tahtia. Siksipä tyhy-virkistyspäivä on sijoitettu tänne vuoden lopun ruuhkaan. Keskustakampuslaiset saivat tällä kertaa itse valita virkistymispaikkansa kahdesta vaihtoehdosta. Ajatuksena oli, että väki virkistyisi vuorotellen, niin kirjaston arki rullailisi normaalisti. Niinpä väki dipolarisoitui kahdeksi TAL-ryhmäksi:

A: -vipuutarha
B: -linna

A-ryhmä saavutti virkistymistilan neljässä tunnissa, mutta B-ryhmällä Suomenlahden toisella puolella siihen kului kolminkertainen aika. Jos virkistyminen olisi (mitä se ei missään nimessä ole) kilpailua, niin kyllä se taitaisi enemmän olla tekniikka- kuin nopeuslaji. Tähän lopputulokseen tulin kun vertailin ryhmien vireystilaa virkistyspäivän jälkeisenä päivänä.

Laivajengi

Talvipuutarhassa käyneiden kameroista ei löytynyt todistusaineistoa.

Lupa linkittää, eli tiedon järjestämisen uudet mahdollisuudet

Kuten Bob Dylan sen tiesi ja sanoiksi puki jo viisikymmentä vuotta sitten:

You better start swimmin’
Or you’ll sink like a stone
For the times they are a-changin’

”Olemme suuren muutoksen edessä” aloitti Jarmo Saarti Informaatiotutkimuksen yhdistyksen (ITY ry) ja Kansalliskirjaston järjestämän seminaarin, jossa käsiteltiin tiedon järjestämisen uusia mahdollisuuksia. Valtaosa tiedonhausta tapahtuu jo ihan muualla kuin kirjastojen tietokannoissa. Viitetietokanta-ajattelu on se kivi joka vetää meidät pohjaan, ellemme opettele uimaan, ja pian! Meidän on päästettävä irti tietuekeskeisyydestä ja käsitettävä luettelointityö kokonaisvaltaisemmin. Kun tuotamme ja hyödynnämme muiden tuottamaa hypertekstiä voimme tarjota tietoa etsivälle samalla kertaa enemmän tietolähteitä halutusta aihepiiristä.

Kansallisen digitaalisen kirjaston (KDK) asiakasliittymä ”Finna” tarjoaa jo esimakua siitä, minkälaisia palveluita laajalle yleisölle voidaan tarjota, kun yhdistetään monien organisaatioiden keräämää metadataa.  Kun näihin vielä kontrolloidusti integroidaan asiakkailta saatu palaute, niin tarjolla on melkoinen runsaudensarvi.

Toista Googlea ei kannata kenenkään ruveta keksimään, vaan jotain parempaa. Melindasta on tekeillä yhteinen metadatavarasto, jonka käyttöliittymästä keskustellaan. Keskitetyt järjestelmät eivät välttämättä toimi: kaikille sopiva ei yleensä ole paras kenellekään. Voi olla, että asiakkaat eivät etsikään tietoa ”virallista” tietä, vaan mieluummin kehittelevät omia järjestelmiään, jos aineiston metadata annetaan vapaasti käyttöön.

Selailuhaku on luontevaa silloin kun hakija ei vielä hahmota kiinnostuksen kohdetta kunnolla. Iterointia ja selailua tukevan tiedonjärjestämisen teoreettisista lähtökohdista kuulimme Vesa Suomisen alustuksessa.

Uuteen informaatioympäristöön liittyy niin monia asioita, että työn määrä ei ainakaan vähene.  Uudesta kuvailu/luettelointistandardista (RDA) meille kertoi Marja-Liisa Seppälä Kansalliskirjastosta. USA:n Kongressin kirjastossa RDA on jo käytössä, joten BookWhere:n käyttäjät ovat jo nähneet sen tuomia muutoksia. Tulevaisuudessa luettelointi alkaa muistuttaa enemmän toimittajan tai koosteentekijän työtä. Globaalin metatietoverkoston luominen vaatii yhteen toimivaa metatietoa ja silloin ei enää auta muistella vanhoja järjestelmiä tai organisaatiokohtaisia käytänteitä.

Tämän vuosikymmenen lopulla sanomme hyvästit pitkään ja kunniakkaasti palvelleelle Marc-formaatille. Kuvailu tukeutuu jatkossa funktionaaliseen käsitemalliin (FRBR), tuttujen kesken föröbörö-malliin.  Se ohjaa tuottamaan rakenteistettua, nykyisestä tietuerakenteesta vapaata metatietoa. Kuulostaako mutkikkaalta? Lisätietoa.

Luettelointikoulutuksesta keskusteltiin myös. Näyttää siltä, että alan perusopetuksessa käytännön luettelointityön oppiminen on jätetty kokonaan työyhteisön harteille. Kun Kansalliskirjastokaan ei enää tarjoa koulutusta aloittelijoille, ei ole ihme että luetteloinnin laatu heittelee. Nyt tulossa oleviin muutoksiin toivottiin riittäviä koulutusresursseja.

Kaisa Hypen kertoi meille Kirjasammosta, joka on semanttisen webin teknologiaa hyödyntävä kaunokirjallisuuden verkkopalvelu. Kirjasampo pohjautuu RDF-tietokantaan, johon on jauhettu Helmet-tietokannan luettelointitiedot, lisätty tuhansia asiasanoja, maakuntakirjastojen kirjailijasivustoja sekä tarjottu lukijoille itselleen mahdollisuus kommentoida ja suositella kirjoja. Näin uusi Sampo tarjoaa kaunokirjallisuuden maailmaan lukemattomia polkuja ja avaimia.

Ontologiapalvelu ONKI

Tiedon indeksoinnissa ja haussa käytettyjä sanastoja on laadittu melkein joka alalle; kirjastoissakin niitä on käytössä lukuisia. Kaivattua järjestystä tähän sanastosoppaan tarjoaa  ONKI-konsepti, josta meille kertoi Kansalliskirjaston kvartetti: Matias Frosterus, Mikko Lappalainen, Susanna Nykyri ja Tuomas Palonen. Tarkoitus on koota maamme eri alojen sanastot yhteen toimivaksi konetulkittavaksi ontologioiden pilveksi, joka on kaikille avoin. ONKI tarjoaa pysyvän ja keskitetyn palvelun, jota kuka tahansa voi hyödyntää tietojärjestelmissään.

Elämästä savannilla eli ontologiatyöstä bioalalla kuulimme Nina Laurenteen esityksessä. Hauska ja visuaalinen esitys oli mainio lopetus antoisalle päivälle.

Lopuksi

Tiedon järjestämisestä voi puhua hyvin teoreettisesti tai konkreettisemmin. Molempia tyylejä kuultiin seminaarin esityksissä. Mutta kuten sanottua, ajat ovat muuttumassa ja meidän on muututtava myös.

Informaatiotutkimuksen yhdistyksen ja Kansalliskirjaston kevätseminaarin puhujien alustukset voit lukea (myöhemmin )ITY ry:n sivulta.

Teksti

Leena Huovinen
Tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen

Voi aikoja – se on ollut elämää

Eletään kevättä 1973: Ahti Karjalainen kehottaa puolueita pikaisesti sopimaan Kekkosen presidenttikauden jatkosta ja USA pommittaa Pohjois-Vietnamia. Luxemburgin Anne-Marie David voittaa euroviisut kappaleella “Tu te reconnaîtrasaan”, jonka Katri-Helena levyttää suomeksi.

Nuoruus on seikkailu suunnaton” hyräilee myös vastavalmistunut luonnontieteilijä Sirkku Liukkonen, ja pääsee yliopistoon kesätöihin hoitelemaan oman tutun tiedekunnan opiskelijavalintoja. Kesä vaihtuu syksyksi ja työsuhde jatkuu opintosihteerinä matemaattis-luonnontieteellisen osaston opintotoimistossa. Siellä kolmen nuoren tiimi hoitelee biologien, farmaseuttien, matemaatikkojen ja muiden luonnontieteilijöiden opintoasioita.

Lähes kymmenen vuoden kuluttua Sirkku siirtyy keskushallintoon opintoasiaintoimistoon tutkimusassistentiksi.

– Silloin hoidin samaan aikaan työmarkkina-asioita ja olin vammaistenopintojen avustaja. Tuolta ajalta on mieleen jäänyt tenttikysymysten ja parin tutkintotodistuksen kirjoittaminen pistekirjoituksella näkövammaisille opiskelijoille. Kirjoittamiseen oli tavallisilla näppäimillä varustettu kone, joka tuotti pistekirjoituksen ja saivat he toki myös tavallisen todistuksen.

Tuohon aikaan yliopistossa ruvettiin kiinnittämään huomiota tasa-arvoasioihin ja Sirkku sai perehtyä tähän aihepiiriin myös henkilöstökoulutuksessa. Myöhemmin vuonna 1990 hän toimi ensimmäisen tasa-arvotyötä yliopistossa valmistelleen työryhmän sihteerinä.  ”Sen työryhmän loppuratista tuli toinen graduni”, nauraa Sirkku.

Puhetyöläinen

Puhuminen ei ole koskaan ollut Sirkulle vaikeaa. Hyvää supliikkia tarvittiinkin, kun hän siirtyi rehtorinvirastoon henkilöstökoulutukseen vuonna 1982.

Henkilöstökoulutuksen määrärahat kasvoivat hiljalleen ja tarjonta monipuolistui. Olihan yleensäkin vasta 1970-luvulla herätty työelämässä siihen, että ennen työhön tuloa hankittu osaaminen ei riitä koko elämäksi. Elinikäisen oppimisen tarve hyväksyttiin.

– Kymmenisen vuoden kuluttua saimme kolmannen työkaverin Ritva Matikaisen tiimiimme. Nykyään yksikökkö on kasvanut ja moni muu yliopiston yksikö tarjoaa henkilökunnalle työssä selviämisessä tarvittavaa koulutusta ja muuta tukea.

Henkilökohtaisia tietokoneita, kuten niitä siihen aikaan kutsuttiin, alkoi tulla yhä useamman pöydälle 1980-luvun loppupuolella. Tietotekniikkakoulutuksen lisäksi ruvettiin jo puhumaan yliopiston johtajien kouluttamisen tarpeellisuudesta. Ensimmäinen laajempi johdon seminaari pidettiin rehtori Päiviö Tommilan aikana.

Samoihin aikoihin tehtiin paljon yhteistä koulutusta Helsingin seudun muiden korkeakoulujen kanssa. Siitä Sirkku on iloinnut erityisesti, että sen tiimoilta syntynyt yliopistojen sihteerien yhdistys toimii vielä edelleen.

– Henkilöstökoulutuksen vinkkelistä sain laajan ja monipuolisen kuvan yliopistosta ja sen toiminnasta ja solmin arvokkaita kontakteja sekä ylipistosta että muualta yhteiskunnasta.  Toimin aktiivisesti esimerkiksi julkishallinnon kouluttajat ry:ssä ja työn kautta sain olla mukana pohjoismaisten yliopistojen hallintoyhteistyöverkoston NUASin toiminnassa. Hyviä muistoja on myös kahdesta Suomessa järjestämästäni seminaarista.

Sukellus kirjastomaailmaan

Ensimmäinen syvällisempi kosketus kirjastomaailmaan tapahtui 1990-luvun alussa, kun Sirkku järjesti Katri Tuorin (ja monen muun kirjastoasiantuntijan) kanssa yliopiston kirjastosihteerikoulutuksen. Siihen osallistui kirjastossa pitkään työssä olleita, joilla ei ollut alan koulutusta. Rehtorin päätös ”virallisti” tutkinnon niin, että se oli yhtä pätevä kuin muualla suoritettu vastaava tutkinto yliopistossa virkoja täytettäessä.

Kokonaan kirjastoon siirtyminen alkoi vähitellen. Kaisa Sinikara aloitti kirjaston koordinoivana johtaja vuonna 2002. Silloin Sirkku tuli mukaan ensi pienellä osuudella. Aluksi hän järjesti tietotekniikan koulutusta kirjastolaisille.

– Silloin alkoi tiivis yhteistyö Heli Myllyksen kanssa, joka oli ensimmäisiä Valtiokonttorin Kaiku-hankkeen kouluttamia kaikukoordinaattoreja. Kaiku (=kaikki kunnossa) –työhyvinvointiohjelma  rahoitti koko 2010-luvun monia kirjastojemme yhteisiä hankkeita.

Yhteistyö kirjastoväen kanssa jatkui monenlaisina kursseina ja opetuspaketteina niin, että kun kirjasto- ja tietopalvelujen kehittämisyksikkö vakinaistettiin vuonna 2005, Sirkku siirtyi palvelussuhteineen kokonaan kirjastolaiseksi.

– Työssä oppimista joudutti kovasti se, että kuulin ”kirjastoa” puhuttavan avokonttorissa, jollaisessa työskentelin ensimmäistä kertaa työurani aikana. Olin niinä vuosina täysillä mukana kirjaston kehittämistyössä ja siinä  rinnalla järjestin koulutusta. Tein jotain myös koko yliopiston henkilöstökoulukseen esim. uusien työntekijöiden ”Tervetuloa yliopistoon” -tilaisuudet.

Uusien työntekijöiden perehdyttämisen hyvä hoitaminen on aina ollut Sirkun sydäntä lähellä. Nykyään kouluttaja Päivi Kupiaksen kanssa aloitettua perehdyttäjien kouluttamista jatkavat uudet innokkaat osaajat henkilöstön kehittämisyksikössä.

Voimaannuttavat vertaisryhmät

Sen Sirkku on huomannut, että koskaan ei ole olemassa vain yhtä tapaa toimia, vaan kaiken voi tehdä monella tavalla. Toki hallinnossa on säännöt, joita pitää noudattaa, mutta hän toteaa, että henkilöstökoulutuksessa pakollisia on vähän ja luovuutta on täytynytkin soveltaa jatkuvasti. Henkilöstökoulutukseen pätee yleinen viestinnän sääntö, että osallistujille tilaisuuden oltava ymmärrettävä ja hyödyllinen. Tilaisuutta ei kannata pitää samanlaisena erilaisille kuulijoille. Hyvä tilaisuus synnyttää halun oppia.

– Koulutuksesta pitää olla ihan oikeasti hyötyä! Kirjastolaiset ovat siinä mielessä lahjomattomia, että jos kurssin sisältö on höttöä, niin kuulijat häipyvät tärkeämpiin töihin.

Koulutuksen piilotavoitteena on saada  osallistujat tutustumaan toisiinsa ja muodostamaan vertaisverkostoja,  joihin voi tukeutua myöhemminkin. Yhteyksien solmiminen onnistuu parhaiten epämuodollisissa keskusteluissa. Siksi kurssien tauot eivät ole vain turhaa tyhjää kahvin tai lounaan ääressä voi syntyä arvokkaita kontakteja, joista on apua myöhemmin jotain työongelmaa pohtiessa.

Vaihtoehtoihminen

”Toiset on näin, näin, näin” (naputtaa etusormellaan pöytää) – ”ja minä taas näin” (liihottelee kädet levällään). Näin melko tyhjentävästi Sirkku luonnehtii itseään. ”Suurpiirteinen, yltiösosiaalinen toimeen tarttuja” voisi joku meistä muotoilla samaa asiaa. Liki neljänkymmenen työvuoden jälkeen Sirkun elämässä alkaa uusi vaihe: nyt katsotaan minkälainen seikkailu eläkkeellä olosta kehkeytyy.

– Kaikenlaista kivaa aion harrastaa ja ystäviä tapailla, mutta liian aikataulutettua elämää en enää halua. Jokainen päivä alkaa rauhallisesti sanomalehteä lukien ja jos sää sattuu olemaan huono, voin vaikka lukea koko päivän lukemattomia lukemattomia kirjoja joita kirjastot ovat täynnä.

Sirkku haluaa muistuttaa meitä vielä muutamasta asiasta:

• Olkaa rohkeita!

• Kauniit sanat eivät maksa mitään mutta hyvä palaute työtoverilta on kullan arvoista. Jos joskus on vaikeaa keksiä mitään positiivista palautetta, niin silloin voi jättää sen negatiivisen sanomatta!

• Yhdessä olemme vahvempia  ja parempia – kukaan ei voi tehdä kaikkea tätä yksin.

• Pitää uskaltaa kysyä. Kysyvä ei tieltä eksy

• Epäonnistua voi ja saa, muista: ” Älä pahoittele, vaikka kompastuisit – muista, että vain mato ei voi kaatua”, kuten Ralph Waldo Trine noin vuonna 1900 asian ilmaisi.

Teksti

Toimituskunta

Kuvat

Helena Hiltunen

Miltä joulu tällä kertaa kuulostaa?

“Hello! Here is Uncle Nasse again, the friend of all you little kids. (Nasse nauraa.) I love you very much – sometimes. Okay. Today Uncle Nasse will play you a very beautiful melody…”

Kyseisessä Vesa-Matti Loirin näyttelemässä Spede Show -sketsissä Nasse-setä ei harmillisesti soita pulloilla joulumusiikkia vaan ihan muuta, joten en tuota YouTubesta tekijänoikeuksia taatusti rikkovasti löytyvää klassikkoa voi tämänkertaisen otsikon yhteydessä oikein käsitellä, vaikka mieli tekisi. Mutta jotain tuosta muka kaiken sisältämästä tuutista saamme aiheeseemme, joten aloittakaamme toivottavasti ainakin aavistuksen epätavanomainen joulumusiikkivaelluksemme sieltä.

A Star in the East

Koska joulu kaikesta kaupallisesta kuorrutuksesta huolimatta on kristillinen juhla, olkoon ensimmäinen joulumusiikkinumeromme oheinen rytmisesti paljon vapauksia ottava tulkinta ikivanhasta Aspasmos Adam -sävelmästä. Ilman otsikkoa ei maallikko videosta välttämättä edes arvaisi, minkä kirkkokunnan jumalanpalveluksesta on kyse, koptilaisen kirkon liturgia ja musiikki kun eivät Suomessa kaikkein tunnetuimpia ole. Erityisen kiehtovaa videossa on, että vaikka se on taltioitu Sydneyssä, ovat paikallisen diasporaseurakunnan kanttorit säilyttäneet musiikin alkuperäiset mikrointervallit. Niillä nimittäin on tapana vähitellen hävitä länsimaisen duuri-mollitonaaliteetin kyllästämässä ympäristössä, jollaiseksi Australiakin luettaneen. Toinen kiehtova piirre on lyömäsoittimien käyttö, ne kun ovat selvästi kuultavissa ja nähtävissäkin.

Jos joku nyt oikein innostuu Aspasmos Adamista, niin tieteellisen tarkasti toimitetut nuotit siihen melismoineen kaikkineen löytyvät 102-vuotiaaksi eläneen Rāġib Muftāḥin korvaamattomana elämäntyönään kokoamasta Pyhän Basileioksen anaforasta (s. 377 alkaen) – ja se taas löytyy kirjastostamme yhtenä sen pienten musiikkikokoelmien helmistä. Ja jos jollekulle tyylitietoiselle laulajalle pelkkä melodiarunko riittää, niin sellainen löytyy vielä helpommin digitoituna open access -aineistona osana Muftāḥin Washingtonin Kongressin kirjastoon lahjoitettua yksityisarkistoa. Vastaavasti jokainen voi kokeilla noita videolla ainakin aluksi vähintään vaikeasti hahmottuvia lyömäsoitinosuuksia näppärältä opetussivustolta How to Play the Cymbals and Triangle.

Musica pro Primas Germaniæ

Jatkakaamme koptilaisen liturgian parista kohti Pohjolaa. Jos valitsemme itäisen tien, tulee vastaan bysanttilainen musiikkiperinne, ja jos kuljemme läntistä tietä, päädymme välietappina Pontifex Maximuksen maille. Koska kaikki tiet vievät Roomaan, valitsemme jälkimmäisen – ja tässä tapauksessa varsinkin syystä, että roomalaiskatolisen kirkon säveltaiteellinen harrastus on tuottanut enemmän musiikkia kuin kukaan eläessään ehtii nauttimaan ja siitäkin merkittävän osan joulua varten. Sattumanvaraisesti valittuna “uutuutena” esittelen yhden puolitutun tapauksen – en kuitenkaan Vatikaanin salaisista arkistoista, vaan baijerilais-yläitävaltalaiselta kulttuurialueelta.

Kaikki muistanevat klassisen tarinan Jouluyö, juhlayö -laulun synnystä: Oberndorfin Nikolaoksenkirkon urut olivat rikki, joten seurakunnan apulaispapin pyynnöstä kanttori Franz Xaver Gruberin tämän runoon 24.12.1818 säveltämä laulu esitettiin kitarasäestyksellä jouluyön messussa. Maailmalle laulu levisi hieman virheellisessä muodossa, jota Gruber sittemmin yritti säveltäjän auktoriteetilla tuloksetta oikoa. Mutta vähemmän tunnettua on, että teoksesta on useita Gruberin omakätisiä varhaisversioita. Aivan hiljattain pääsin tutustumaan yhteen niistä levyllä, jossa Hassler-Consort urkuri Franz Ramlin johdolla esittää itävaltalaista 1800-luvun vaihteen joulumusiikkia (MDG Scene MDG 614 1048-2): neljää lauluääntä säestävät urkujen lisäksi kaksi käyrätorvea, joiden tehtävä on luoda bukolista tunnelmaa lehmien ammumista imitoimalla. Taiteelliselta kannalta vaikutelma on yhtä yllättävä kuin pari sukupolvea vanhemman Edmund Angerer O.S.B:n laulunäytelmä Der Kuhhirt von Ulm, jossa mm. paimen ja paimentamansa eläin laulavat hupsun lemmendueton.

Angererin tunnetuin sävellys on Berchtoldsgaden Musick eli Lelusinfonia, jota on pidetty milloin Joseph ja Michael Haydnin, milloin Leopold Mozartin luomuksena. Oma Angerer-suosikkini on kuitenkin kouluooppera Die Probe der Gratulation, jossa pidetään hauskaa latinanharjoitusten merkeissä ja pannaan ankara “Schulmeista” nauttimaan omaa lääkettään korkean “Geistla Herrin” toimesta. Hyppäys Wolfgang Amadé Mozartin rivoonkin humorismiin on tuosta kaikesta lyhyt, mutta mitä ilmeisin Salzburgin ympäristön omaleimaiselle musiikkikulttuurille. Sisäisessä vastakohtaisuudessaan katolisen alueen musiikki voi tuottaa huomionarvoisia reaktioita, kuten sain hiljattain kokea soitettuani eräälle kirjastomme työntekijälle Joseph Haydnin edeltäjän Gregor Joseph Wernerin kiiltokuvamaisen Ihr blumenreichen Felder -laulun: arvoisa kollega totesi tuon katolisen nyyhkyestetiikan pariin lukemani mariolatrisen (?) teoksen olevan ykskantaan “kamala”!

Kanttorikulttuurin kohokohtia

Ei kuitenkaan tarvitse saavuttaa edes Itämerta, kun jo kaikkein tutuin joulumusiikki tulee vastaan. Suomessakin jo vuosisatoja veisatuista joulukoraaleista leimallisin ja koraaleista kaikkiaankin rakastetuimpia on musiikkia rakastaneen Martin Lutherin Vom Himmel kam der Engel Schar eli Enkeli taivaan lausui näin. Siitä toivoisin kaikkien edes kerran kuulevan Leipzigissa tuomaskanttorina Johann Sebastian Bachin edeltäjänä toimineen Johann Schellen 1680-luvulla säveltämän luterilaisen kirkkomusiikkiperinteen rikkaudesta paljonpuhuvan version, joka on yksi hienoimpia tuntemiani Enkeli taivaan -luomuksia. Roland Wilsonin johtamien La Capella Ducalen ja Musica Fiata Kölnin vuoden 1993 klassikkolevytys tuosta figuraalimusiikin merkkiteoksesta on hiljattain julkaistu uudelleen (Deutsche Harmonia Mundi 88697575782) ja siis helposti hankittavissa – ja on itse asiassa kuunneltavissa myös YouTubessa.

Tässä vaiheessa voinkin paljastaa pikku huijauksen, jota tuskin moni edes huomasi: ensimmäisen linkin Aspasmos Adam on sanoiltaan jotain muuta kuin joulun liturgiaan oikeasti kuuluisi (aksenttimerkeittä “   ”), vaikka sävelmä onkin oikea. Puolustukseksi sanottakoon, etten tiedä, mitä tuossa Maria-hymnissä täsmälleen ottaen edes lauletaan.

Ja sitten vielä kaiken päätteeksi seuraa kotimainen huipennus: jos joku kuitenkin inhoaa joulua ja pitää ennemmin Nasse-sedästä kuin kirkkomusiikista, niin tässä suora linkki aluksi mainittuun pulloilla soitettuun “kauniiseen melodiaan”.

Hyvää joulua – riippumatta millaisesta musiikista silloin haluaakaan nauttia tai olla nauttimalla – toivottaen,

Kirjoittaja

Jaakko Tuohiniemi
kirjastosihteeri
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen

Kokenutta kaartia Kaisa-talossa

Kaisa-talon alkutaival on ollut vierailijaryhmien jatkuvaa läpimarssia.  Talo kiinnostaa niin kovin monia, että yleensä vieraille ei tarjota powerpointtia väkevämpää, mutta VIP-vieraat ovat asia erikseen.

Ylikirjastonhoitaja kutsui lokakuussa vieraanvaraisemmalle visiitille kirjastoalan kokeneempaa kaartia, joista suurin osa oli yliopiston kirjaston eri yksiköistä eläkkeelle siirtyneitä kollegoja. Heidän lisäkseen kutsuttiin Suomen tieteellisen kirjastoseuran senioriklubilaisia.

Kokoussalin vilkas puheensorina ja naurun purskahdukset kertoivat että tällaisia tapaamisia voisi järjestää useamminkin.

Kuulumisia vaihdettiin niin innokkaasti, että vierailun virallista osuutta ei meinattu saada alkuun ollenkaan, mutta lopulta illan emäntä onnistui saamaan puheenvuoron ja kertoili talon valmistumisesta ja sen ensivaiheista.

Moni vieraista oli antanut panoksensa talon suunnitteluun ja nyt oli korkea aika päästä näkemään lopputulos.

Luulenpa että ennakkoon ei arvattu miten kiinnostuneita ex-kollegat olivat kaikesta uuteen kirjastoon liittyvästä. Tiedonjanoiset ryhmät viihtyivät esittelykierroksilla niin pitkään, että vapaaseen seurusteluun kahvitteluineen päästiin vasta illan suussa.

Kokoussali muuttui kahvilaksi sillä välin kun vieraat tutustuivat taloon.

Eräällä vieraista oli mukanaan pieni patsas. Kun ihmettelin oliko tässä joku syntymäpäiväonnittelu, vai mistä oikein on kyse, Anneli Paldanius kertoi patsaaseen liittyvän ihastuttavan tarinan. Vuosia sitten Marja Sarja ja Anneli halusivat maskotin yhteiseen työhuoneeseensa Kumpulaan. Rouvat etsivät pitkään sopivaa koristetta, lintua tai perhosta huonekasviensa sekaan, vaan eipä moista löytynyt. Mutta työmatkalta Tukholmasta löytyikin jotain parempaa: heti ensisilmäyksellä rouvat tiesivät, että siinä heille on työhuoneen sulostuttaja, ”Anttila”, joka aikansa orvokkien, lehdokkien ja muiden seassa telmittyään raukeana keinuu narukiikussansa. Niinpä Anttila hankittiin, ja vuosikausia se keinui ja keinui kaikkien iloksi.

Sitten koitti eläkkeelle lähdön aika ja sen myötä pakollinen asumusero. Varmaan Anttila itsekin oli huolissaan, että kuinkas tässä nyt käy, joutuuko luopumaan toisesta rouvasta vai aivan vieraan helmoihinko tässä vanhoilla päivillään.. mutta huokaisi sitten helpotuksesta, kun Anneli ja Marja sopivat miekkosen yhteishuoltajuudesta ja vuoroasumisesta. Tapaaminen kerran, pari vuodessa on aina yhtä iloista ja odotettua kun Anttila vaihtaa majaansa toiselta toiselle.

Aiemmin ei tietääkseni ole näin suurta eläkeläisjoukkoa kutsuttu yhtä aikaa vierailulle. Uusi talo antoi syyn ja puitteet kokoontumiselle, jossa kaikki tuntuivat viihtyvän niin hyvin, että tästä soisi perinteen alkavan.

Teksti

Leena Huovinen
Tietopalvelusihteeri
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Elisa Hyytiäinen

Tupaantuliaiset ystävien ja sukulaisten kesken

Päivänä muutamana ylikirjastonhoitaja Kaisaniemenkadulla raitiovaunussa istuessaan sattui kuulemaan kahden nuorenmiehen ihastelevan uutta hienoa ”mummun kirjastoa”. Niinpä, Kaisa-kirjasto ei ole pelkästään yliopiston, vaan monien äitien, isien, mummujen, vaarien, kummien ja ystävien kirjasto. Varmaan monissa ruokapöydissä on jo kohta pari vuotta kuvailtu valmistuvaa komeutta. Tästä syntyi ajatus, että mitäs jos kutsuttaisiin meidän kaikkien Kaisassa työtätekevien läheiset katsastamaan taloa vielä hetkeä ennen kuin se avataan asiakkaiden työskentelytilaksi. Hieno idea toteutettiin viimeisellä sulkuviikolla ja talo vilisi pieniä tulevia kirjastonkäyttäjiä ja innokkaita ystäviä ja sukulaisia.


Vanhimpia ja nuorimpia vieraita. Turkka ja Ohto pääsivät lopultakin Seija-mummin hienoon kirjastoon.


Kolmannen polven kirjastolaiset Ukko ja Poika tulivat katsomaan Laura- äidin ja Hanna-mummin kirjastoa. Palvelumuotoiluhenkisesti he käyttävät tilaa parhaaksi katsomallaan tavalla, eli liukumäkenä.


Pikkuväkeä kiinnostivat pikkuikkunat, toisen polven kirjastolainen löysi mukavan istumapaikan.


Henkilökortin on oltava näkyvillä kaikilla talossa liikkujilla – tai ainakin alenevassa polvessa.


Palautusautomaatti oli kaikkien lasten suosikki.


Wau-efektiä täydentämässä Peltosen klaani


Kaikki vieraat eivät tyytyneet arkkitehtuurin ja maisemien katseluun, vaan kirjatkin kiinnostivat. Musiikkitieteen kokoelma todettiin korkeatasoiseksi.




Kun sääkin suosii, niin mikäs on nauttiessa virvokkeista ja maisemasta!


Fabianinkadulta sisään tullessa ensikertalaiset häikäistyvät näkymästä.

Kummityttöni Iida saapui äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa. Reilun tunnin katselmuksen jälkeen sisarukset luettelivat Kaisa-kirjaston neljä mieleen jääneintä asiaa paremmuusjärjestyksessä. Ylivoimaisen voiton vei palautuskone, koska lapsikin jo tajuaa miten hieno vehje se on. Aukko seinässä on vasta alkua vauhtiradalle, joka kuljettaa kirjoja vakaasti eteenpäin ja – vips – yllättäen pukkaa sen  johonkin lukemattomista kärryistä, joiden pohja vielä nousee ja laskee! Hopealle nousi mustana hevosena ”se iso kirja”: taidehistorian kokoelman teos nimeltä Ars Sacra, jonka 800 sivua tekivät siskoksiin suuren vaikutuksen. Pronssia sai ”puhuva hissi”- ei kaivanne selityksiä. Pelkille pistesijoille jäivät tällä kertaa talon design-tuolit. Tytöt koeistuivat ne kaikki, eikä huonoja ollut yhtäkään, mutta ne ovat kuitenkin vain tuoleja, joten eipä niistä sen enempää.




Hyllytys on raskasta puuhaa, ainakin jos hyllytettävänä on ”se hieno kirja”

Kaikki tämä nähty ja koettu erinomaisuus sai aikaan sen, että kummitädin arvo nousi asteikossa monta monituista pykälää. Osoituksena tästä arvonnoususta Iida myönsi minulle luvan tästä lähtien muovittaa kaikki hänen koulukirjansa.

Teksti

Leena Huovinen
Tietopalvelusihteeri
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Leena Huovinen

Keskustakampuksen kirjaston muuttopäiväkirja, osa 3

2.5. keskiviikko
Nyt käännetään uusi vaihde päälle: laatikoita päästään purkamaan Kaisa-taloon huomisesta lähtien. Pakkaus jatkuu Topeliassa ja ensi viikolla se käynnistyy Vironkadulla ja päärakennuksessa.

3.5. torstai
Kyllä minä melkein mieleni pahoitin, kun komeaan taloon innolla lähdin hyllyttämään, niin eihän sitä pytinkiä saanut katsella vähääkään! Sinne liekanarussa vietiin laput silmillä alimpaan ja pimeimpään kellariin, josta ei ihminen edes osaa tulla omin nokin pois.

Hyllytys aloitettiin Kaisa-talossa rauhallisesti. Kaisan K3- ja K4-kerroksissa puretaan Kotuksesta ja Porthaniasta siirrettyä aineistoa. Tänään oli vain yksi työpari hommissa mutta huomenna töissä on jo kolme paria samanaikaisesti. Kellareiden sokkeloissa eksyy helposti, joten liikutaan ryhmissä. Talossa tehdään vielä viimeistelytöitä, mm. lattioiden suojauskäsittelyjä ja kulkureittien suojauksia, joten toistaiseksi kuljetaan vain niihin paikkoihin joissa hyllytetään.

Kaisan ulko-ovien luona on paljon kiinnostuneita sisäänpyrkijöitä nyt kun talo näyttää jo valmiilta ja ovilla on kulkijoita. Kaikkiin oviin laitetaan ilmoitukset, että kirjasto avataan vasta 3.9.

Suljettuihin toimipaikkoihin ei enää lähetetä palautuksia. Auki olevissa kirjastoissa otetaan siis vastaan suljettujen toimipaikkojen kirjoja, ja ne laitetaan lajittelematta muuttolaatikoihin. Jaetaan ne sitten Kaisassa. Mutta jos kirjassa on varaus, varaukseen vaihdetaan noutopaikaksi Minerva ja kirja lähetetään sinne.

7.5. maanantai
Päällystön päiväkäskyt muuttuvat päivä päivältä tiukemmiksi:

Joka päivä Kaisaan siirtyy 650 laatikkoa joiden purkamiseen tarvitaan 40 henkilöä vuoroihin. Pakkaus lähettävässä päässä vaatii lähes saman miehityksen. Päävastuu muutosta on keskustakampuslaisilla, joten HERÄTYS!

Ja seuraavan päivänä vielä muistutus:

Nyt on tosi kyseessä. Pakkaus/purkuvuoroihin on saatu liian vähän ilmoittautuneita. Emme ole normaalitilanteessa vaan meiltä odotetaan muuttotöiden sujumista suunnitellun mukaisesti.

10.5. torstai
Nyt aloitetaan Kaisan lehtialueen täyttö; minä olisin varmaan alkanut purkaa laatikoita ensimmäiseen hyllyyn siitä oven vierestä… Mutta onneksi meillä on joukossamme Super-Juha, joka oli vähän funtsinut asiaa. Yliluonnollista exel-magiaa käyttäen hän pystyy näkemään (ja merkkaamaan) etukäteen joka ikisen eri toimipisteestä, eriaikaan ja erikokoisena tulevan lehden hyllypaikan valtavassa salissa. Lopputuloksena K4 kerroksessa reilu kolme kilometriä lehtiä yksissä aakkosissa! Käsittämätöntä!

11.5. perjantai
HEP hihkaisi Koskelan poika kun sai ensimmäisenä kirjastonsa siirretyksi päärakennuksen kolmoskerroksesta Kaisan viidenteen. Mutta missä viipyy kakku?

14.5. tiistai
Pieniä havereita ja ”läheltä piti” -tilanteita sattuu helposti muuton tiimellyksessä. Miten kävi ja miten olisi voinut käydä – näitä kertomuksia kerätään nyt vastaisen varalle työturvallisuuden parantamiseksi.

15.5. tiistai
Topelia ja Vironkatu on pakattu. Henkilökunta siivoaa vielä nurkat puhtaiksi; HIENOA!

16.5. keskiviikko
Älkääpäs enää ohjatko asiakkaita Metsätalon kolmannen kerrosten kokoelmiin (filosofia & suomalais-ugrilainen kielentutkimus). Koko kerros suljetaan tämän viikon jälkeen ja pakkaaminen alkaa.

21.5. maanantai
Taisteluväsymystä vai moraalin rapistumista: Kaisa-talossa on hyllytetty kirjoja väärässä järjestyksessä ja ylösalaisin! Joku roti sentään, tämä mikään Rajamäen rykmentti ole..
Hyllytys ja pakkaus on parempi tehdä kerralla oikein – vaikka vähän rauhallisemmalla tahdilla. Ei omin päin ratkaisuja epäselvässä tilanteessa, vaan kysäise toimipaikan vastuuhenkilöltä.

22.5.tiistai
Rintamalta tulee liikuttavia viestejä:

”Ja niin on taas yksi toimipaikka tyhjennetty! Antiquitas-kirjasto kiittää tukijoitaan! Nyt eikun uutta rakentamaan! Kiitos kaikille pakkaajille ja purkajille!” Seppo

”Seppo tuossa hoksasi kiittää avusta kirjastonsa tyhjentämisessä. Niinpä minäkin kiitän koko sydämestäni kaikkia, jotka osallistuivat taidehistorian hankalan tilan tyhjentämiseen. Uusia lehtiä lukuun ottamatta hyllyt tyhjenivät jo perjantaina. Viimeiset tornit haettiin pois eilen maanantaina. Myös Kaisassa hyllytys on edennyt loistavasti, arvelen sen valmistuvan tämän päivän aikana. Huh.. huh.. ja ihanaa…” terveisin Virpi

31.5. torstai
Korpisotureiden tietoisuuteen kantautuu kajastuksia siviilielämästä: synkkinä nuo monella rintamalla päivittäin – ilman edes hetkittäisiä täytekakun suomia taukoja – raataneet jermut katselevat kuvia joissa parempiosaiset työtoverit viillettävät Linnamäen vemputtimissa tuulen leyhyttäessä valtoimenaan liehuvia hiuksia ja naurusta levinneitä kasvoja. Rannekanavaoireyhtymän jäykistämät känsäiset kourat puristuvat tiukemmin nokkakärryn kahvan ympärille ja vastuksesta melkein nauttien he purevat hammasta: “täältä vielä.. tukkimäet näytetään…”

5.6. tiistai
Istun taas päivystämässä. Kesäajan rauha on laskeutunut oikiksen kirjastoon, ja melkein jokaisen asiakkaan kanssa ehtii vaihtaa muutaman sanan muutosta ja tulevasta uudesta kirjastosta. Muuan kertoili huolissaan kuinka tähän asti opiskelijalle tämä kirjasto on ollut yhtä kuin tiedeyhteisö. Eihän Porthanian laitoksilla ole mitään paikkaa, jossa opiskelijat voisivat hengailla ja sparrata toisiaan. Täällä on aina voinut jutella kaikkien kanssa kun on tiennyt olevansa ”omien” keskellä. Mutta miten siellä uudessa? Opiskelu on yksinäistä puurtamista, jossa joukko motivoi – siis ne toiset, jotka lukevat samaan tenttiin. Entäs jos me hajotaan sinne kuka minnekin?

Melkein tippa tulee linssiin meillä molemmilla opiskelijapojan lopettaessa sanoihin ”hyvät muistot tästä kirjastosta jää..”

11.6. maanantai
Pakkaus jatkuu Metsätalossa ja alkaa valtiotieteen toimipaikassa. Purkua tehdään Kaisan monessa kerroksessa. Tällä viikolla uusi pääkirjasto alkaa näkyä jo Helka-tietokannassakin, kun ensimmäisiä purettuja kokoelmia ajetaan järjestelmään. Uuden kirjaston tunnus on Hc. Satusetä tuosta tulee ensimmäiseksi mieleen, mutta ehkä se mielikuva muuttuu ajan myötä.

Teksti

Leena Huovinen
Tietopalvelusihteeri
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja

Keskustakampuksen kirjaston muuttopäiväkirja, osa 2

Maalis – huhtikuu 2012

20.3. tiistai

Porthanian yskittävä pakkaustyö on jo loppusuoralla, niin että viimeiselle vuorolle jää enää kirjatukien kerääminen. Kaikki tuet mahtuisivat näppärästi pariin laatikkoon – joita kukaan ei jaksaisi siirtää – joten jaetaanpas vähän laajemmalle tätäkin resurssia. Pölyiselle kellarille jätetään vähemmän haikeat hyvästit. Okei – jäihän sinne jotain selviteltävää, mutta tässä vaiheessa: au revoir chéri Porthania!

21.3. keskiviikko

Tämän vuoden alussa Kotimaisten kielten keskus (Kotus) sai toimintaansa ohjaamaan uuden lain ja samalla tipautti nimestään ”tutkimus” sanan pois. Kulttuuri- ja opetusministeriö ja Helsingin yliopiston kirjasto sopivat että Kotuksen kirjaston suomalais-ugrilainen kokoelma, tuttujen kesken SUK, siirretään uuteen Kaisa-talon kirjastoon.

Sukkien pakkaus käy näin: Pakkaajapari pakkautuu Kotuksen kellariin, jossa jököttää vierivieressä piukkaan pakattuja veivihyllyjä. Fysioterapeuttien ohjeet heitetään nurkkaan odottelemaan parempia tiloja.  Aineistot ovat lähellä työhuoneita, joten tiloissa voi käydä myös talon tutkijoita hakemassa / lukemassa kirjoja. Annetaan siis heille työrauha, vaikka itsekin ollaan välillä tiloissa!

Täydet laatikot siirretään päivittäin jonnekin yliopiston kellarin käytäväsokkeloihin odottamaan Kaisa-talon valmistumista. Sukulaiskieliemme, ostjakkien, tseremissien, ja mitä niitä onkaan, aineistoja siirretään nyt tutkijoiden saavuttamattomiin. Pitäisiköhän kuitenkin varautua jotenkin tulevien euroviisujen voittajasuosikin udmurttimummokuoron nostattamaan votjakki villitykseen..

Reilun kilometrin pituisessa SUK:ssa on kohtalainen kyrillisillä kirjaimilla painettu lehtikokoelma jossa on ”vähän laittoa”. Se pakataan erikseen niin, että projektiin palkattu Emilia pääsee aineiston kimppuun heti kun se pulpahtaa muuton melskeistä näkyviin Kaisa-talossa.

Tiivishyllyä Kotuksessa.

27.3. tiistai

Iltapäivällä on keskustakampuksen kirjaston tiedotus- ja keskustelutilaisuus, taas kerran. Mutta tällä kertaa on luvassa ASIAA: Nyt viimeinkin meille kerrotaan missä huoneessa ja kenen kanssa seuraavat vuodet Kaisa-talossa puurretaan. Työtoveri Arja kertoo tyytyväisenä pääsevänsä suljetulle osastolle ampuma-aukkojen ääreen. Asiaan vihkiytymättömälle pieni selitys: uuden kirjaston tieteenalavyöhykkeillä on työhuoneita, jotka eivät ole suorassa yhteydessä asiakastiloihin ja talon seinäpintaa elävöittää tiivis pienten ikkunoiden sarja.

2.4. maanantai

Huhtikuu ja pääsiäisviikko alkavat, mutta takatalvi riepottelee koko Etelä-Suomea ja lumikalusto on taas tarpeen. Pakkaushommiin lumentulo vaikuttaa siten, että pyryssä sisään kannetut laatikot pitää ensin kuivattaa, ettei vain viedä Kaisaan haisevaa yllätystä.

Pakkaaminen jatkuu Kotuksessa ja alkaa Opiskelijakirjaston 6. krs:ssa. Tämä on se opiskelijakirjaston ”KURSSIKIRJAVARASTO”, josta niin monet vähän vanhaksi päässeet kurssikirjat löytyvät. Aamulla kerros laitettiin lukkoon, mutta sieltä haetaan asiakkaille aineistoa niin kauan kuin mahdollista.

Monilla on nyt lomaa ja kirjastotietokannan luettelointi-moduulikin on sopivasti käyttökiellossa kun Kansalliskirjasto säätää Helkaa uusiin kuvailusääntöihin. Siis otollista aikaa pakkausintoisille!

4.4. keskiviikko

Konversio Helkassa on onnellisesti ohi. Vasta nyt havahdun uudistuksiin – vai luinkohan näistä Pahkasika-lehdestä jo vuosikymmeniä sitten? Nimittäin että kirjassa on ”tekstiä” ja siinä ”ei ole välittävää laitetta”.

Kirjojen pakkaaminen aloitetaan tänään myös Topeliassa, jossa on monelta suunnalta historiaa ja kulttuuria. Sekä Topelian että opiskelijakirjaston pakkaaminen jo näin alkuvaiheessa muuttoa johtuu siitä, että kirjahyllyt noista paikoista tuunataan uusiokäyttöön Kaisaan.  Hyllyjen siirtäminen sattuu oikein sopivasti, koska muuten ahtaassa Topeliassa ei olisikaan tilaa laatikkotorneille.

5.4. torstai

Muuttopomoilta tulee houkuttelevia tarjouksia: nyt olisi mahdollisuus pakata myös yhden tunnin vuorossa tai illalla. Päällikkötasolta muistutetaan lähikuukausien töiden priorisoinnista: muita töitä tehdään vain jos aikaa jää yli pakkaamiselta ja asiakaspalvelulta. Vain kurssikirjahankkijat on vapautettu talkoista.

Hassua, mutta pakatut kirjat työllistävät päivystäjiä. Nimittäin kirjastojärjestelmä tulkitsee että niteitä on saatavilla muuttolaatikoissakin, eikä siis anna asiakkaan tehdä varauksia lainassa oleviin kirjoihin. Näissä tapauksissa virkailijan pitää tehdä varaus asiakkaan puolesta.

12.4. torstai

Helsinki on tänään ollut maamme pääkaupunkina tasan 200 vuotta. Design-pääkaupunkivuosia takana on vasta vajaa yksi. On hienoa muuttaa taloon, joka ei ole mikään ihan tavallinen kantti kertaa kantti betonikolossi.

13.4. perjantai

…ja kaikki hyvin.

17.4 tiistai

Satuin ruokalaan yhtä aikaa Seijan ja Marin kanssa. Muuttopäällikkö Ritvan lisäksi näiden kahden harteilla on melko lailla koko muuton käytännön suunnittelu ja organisointi. Molemmista oli aistittavissa lievää taisteluväsymystä, kun organisointi ei aivan pelkän paperin varassa hoidu. Meneillään oleva muutto poikkeaa aikaisemmista, koska tällä kertaa hyllyjen väleissä huhkii vierasta väkeä. Etukäteen pitää tarkkaan miettiä mitä tehdään, ettei paikalle saapunut muuttoväki vain seiso ihmettelemässä, tai vielä pahempaa, ala pakata väärää hyllyä! Työnjohto ja toimipisteiden vastuuhenkilöt ovat siksi tuiki tärkeitä.

Taidehistorian kirjaston pakkaaminen yliopiston vanhalla hissittömällä puolella on kauniisti sanottuna haasteellista. Siellä on nelimetriset hyllyt, joten tarvitaan kolme käsiparia, ennen kuin kirja on laskeutunut paikalleen muuttolaatikkoon. Mutta mitä kaikkea tarvitaan ennen kuin laatikot on saatu Kaisaan asti, saa nähdä. Ratkaisuideoita on haettu liukumäki-nosturi-akselilta.

18.4. keskiviikko

Tänään oli Metro-lehdessä juttu Kaisa-talon kirjastosta. Jutusta luin että talon toisen kerroksen kahvilan avajaisia vietetään jo taiteiden yönä 23.8., eli reilua viikkoa ennen kirjaston avaamista.

19.4. torstai

Aamupäivällä me Kaisaan muuttajat kuulimme mielenkiintoista asiaa turvallisuudesta. Varsinkin muuton aikana pitäisi jokaisen oppia automaattisesti kysymään joka ikiseltä tuntemattomalta vastaantulijalta: ”Mitä etsit, voinko auttaa?” ja näin hellävaraista joukkovoimaa käyttäen karkotamme pahoilla asioilla liikkuvat vieraat.

Ostoskeskuksessa toimivan kirjaston turvallisuusasioista kertoi Robin Marcus Espoosta. Rauhallisesti ilman kalvoja puhellen Marcus kertoi meille että turvaa ei ole, se on illuusio. Mitä tahansa voi tapahtua, niin kuin Sellossa uudenvuoden aattona pari vuotta sitten. Pelastussuunnitelma on hyvä pohja toiminnalle kriisitilanteessa, mutta kaikkia mahdollisia tilanteita ei koskaan voi ennakoida, joten taito improvisoida on tärkeää. Marcus nosti esille myös vanhan kunnon solidaarisuuden: älä koskaan jätä työtoveria yksin hankalaan tilanteeseen!

Myöhemmin keskustelussa sellainenkin asia tuli esiin, että emme voi antaa pahimmallekaan häirikölle ”porttikieltoa”, koska kirjasto on julkista tilaa. Häiritsevän asiakkaan voi toki poistaa, mutta seuraavana päivänä aloitetaan taas puhtaalta pöydältä.

Iltapäivällä nautimme turvallisesti kakkua, kun viime kesän RFID-talkoiden malliin aina yhden kokoelman valmistuttua saadaan kakkukahvit, joten tänään herkuteltiin Kotuksen kunniaksi. Ja heti Topelian ja Opiskelijakirjaston pakkaaminen tuntuu kevyemmältä!

23.4. maanantai

Mukavia uutisia viikon alkajaisiksi: Opiskelijakirjaston 4-6. kerrokset on pakattu! Nyt siis nokkakärryt kohti uusia seikkailuja, tänne palataan vasta sydänkesällä kun vihonviimeisenä pakataan kurssikirjat.

24.4. keskiviikko

Tänään päästään pakkaamaan – yllätysyllätys: Minervaan! Tuo käyttiksen kirjastohan oli se ainut toimipiste joka jää Kaisa-talon ulkopuolelle, mutta niinpä vain sinne nyt mennään pakkaamaan lehtiä Kaisaan siirrettäväksi.

25.5. torstai

Kaisan arkkitehdit Selina Anttinen ja Vesa Oiva saivat kritiikin kannukset! Perusteluista: “Helsingin yliopiston uusi kirjasto on maailman parhaan rakennustaiteen tavoin edellä aikaansa. Se on ajatonta ja kestävää – ja silti se on luonteeltaan myös oman aikansa tuote.”

Hienohan se talo on, mutta että meidän talolle annettiin ensimmäinen rakennustaiteelle myönnetty kritiikin kannukset; AIVAN MAHTAVAA!

Vappuaatto maanantai

Joko on valmista, joko päästään? Tänään on Kaisa-talon virallinen luovutuspäivä. Tästä eteenpäin pääsemme siis myös purkamaan laatikoita Kaisa-talon puolelle, joten muuttoväkeä tarvitaan yhä enemmän. Kaikki kynnelle kykenevät ilmoittautukaa vuoroihin. Pliide.

Teksti

Leena Huovinen
Tietopalvelusihteeri
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Leena Huovinen

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja

Hei, me muutetaan – vol. 2

Vuoden lopun juhlien ja lomien alla kokoonnuimme taas muuton merkeissä työryhmä ”Studio Kaisan” valmistelemaan tilaisuuteen. Tulevan urakan suunnittelu oli nytkähtänyt taas piirun verran konkreettisempaan päin. Näimme jo selkeitä päivämäärä-, hyllymetri- ja henkilömäärätaulukoita. Mieliimme maalattiin kuva Kaisaniemestä Keravalle ulottuvasta kirjajonosta, jonka siirtäminen paikasta toiseen vaatii huolellista suunnittelua, valtavan määrän muuttolaatikoita, työtunteja, ja ennen kaikkea yhteen hiileen puhaltamista.

Ensi kesän lomiin muutto vaikuttaa väistämättä. Meille kaikille HY kirjaston työntekijöille pyritään takaamaan neljä viikkoa yhtenäistä lomaa kesäaikaan, mutta lomarahan vaihtovapaat pitää siirtää seuraavan vuoden puolelle.

Tilaisuudessa asiantuntijat kertoivat muuttoon ja uuteen kirjastoon liittyvistä asioista. Arkkitehti Anna-Maija Haukkavaaran esityksessä kuulimme rakennustyön etenemisestä, kalusteista ja muuttoaikatauluihin vaikuttavista lukuisista pienemmistä ja suuremmista muutoshankkeista. Asiaa valaisi kaksi paljonpuhuvaa diaa: ensin siisti 8 kirjaston yhteen paikkaan muutto (kuin kolmenmarkanraketin tussahdus) ja toinen näihin muuttoihin liittyvien operaatioiden kuva (kuin palasiksi hajonnut monivärinen ilotulite).

Ritva Hagelin kertoi aikatauluista. Joitakin kokoelmia joudutaan pakkaamaan jo maaliskuussa, kun nykyisiä tiloja tai hyllyjä aletaan remontoida. Koska purku aloitetaan vasta vapun jälkeen, ts. laatikoita käytetään myös välivarastointiin, niiden tarve valtava. Vielä ei tiedetä kuinka moni kirjasto voi muuttaa yhtä aikaa Kaisa-taloon. Suurin osa kirjoista on suljettuna juhannusviikolta kirjaston avaukseen, syyskuun alkuun, asti. Opiskelijakirjaston kurssikirjallisuus pakataan ja muutetaan viimeisenä.

Turvallisuusasioista meille puhui Mikko Savela. Turvallisuus on tunne joka luodaan yhdessä – ei mikään valvontajärjestelmä! Kaisa-talossa on valvontakameroita, mutta ne eivät ulotu kirjaston tiloihin asti. Se, että me kaikki tunnemme toisemme ainakin ulkonäöltä, on hyvä pohja turvalliselle työympäristölle.

Elisa Hyytiäinen kertoi pelisäännöistä ja työyhteisötaidoista. Muutto on fyysinen ponnistus ja meidän pitää huolehtia toinen toisistamme että jaksamme. Kaisa-talossa olemme varmasti valokeilassa ja paukkuja pitää jäädä varastoon niin, että pystymme lunastamaan paikkamme maan suurimpana ja parhaana tieteellisenä kirjastona. Arvostus ja luottamus ovat avainsanoja yhdessä työskentelyn onnistumiselle. Viestinnässä mielipiteet ja faktat täytyy pitää erillään. Hyvän palautteen antamisessa ei pidä nuukailla.

Meiltä kirjastolaisilta kysyttiin mitä haluamme viedä vanhasta uuteen. Eniten mainintoja keräsivät rakkaat viherkasvit. Oman työpöydän reunalta tai ikkunalta kukin osaa kasvinsa ottaa mukaansa, mutta kuka huolehtii yleisten tilojen, kokoelmasalien yms. kasveista? Kasvien lisäksi uuteen rakennukseen halutaan viedä paljon hyvää ja kaunista, kuten yhteishenkeä, ammattitaitoa työmotivaatiota, ja joku taisi mainita myös kirjat.

Muuton ja muutoksen lähestymistä voi seurata HY kirjaston verkkosivulle ilmestyneestä avajaispäivälaskurista.

Hei me muutetaan, vol 2 alustukset wikissä

Hei, ME kyseltiin! – Kirjaston keskitettyjen palveluiden muuttoseminaari Valkoisessa salissa 2.11.2011 Verkkarin juttu keskitettyjen palveluiden muuttoseminaarista

Hei me muutetaan vol 1 Verkkarin juttu ensimmäisestä muuttoseminaarista

 

Teksti

Leena Huovinen

Kuvat

Aino-Leena Juutinen
Verkkotoimittaja
Verkkari-lehden toimitussihteeri

Palveluasennetta!

Asiakaspalvelu on kirjaston perinteisin, näkyvin ja tuntuvin toimintamuoto. Kirjastoala on jatkuvassa muutoksessa, ja samassa tahdissa muuttuvat myös asiakkaiden palveluodotukset.  Siispä kirjastojen asiakaspalvelu monipuolistuu ja -mutkaistuu jatkuvasti. Oman kirjastomme palvelutuotteiden lisäksi meidän on osattava mm. tietotekniikkaa, tekijänoikeusasioita sekä tunnettava salassapitovelvollisuuden asettamat rajoitukset.

Oikea palveluasenne ei ole itsestäänselvyys eikä ihmisten kanssa työskentely suju kaikilta yhtä vaivattomasti. Asiakaspalvelun onnistuminen edellyttää sitä, että henkilöstö ymmärtää ja sisäistää kirjastonsa tavoitteet ja hallitsee erilaiset vuorovaikutustilanteet. Työyhteisön hyvinvointi ja yhteishenki vaikuttavat myös asiakaspalveluun.

Asiakaspalvelu on siis yhteispeliä, joka vaatii henkilöstöltä runsaasti tietotaitoa ja oikeaa asennetta. Näitä taitoja edistääkseen Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston kirjastot järjestävät yhdessä asiakaspalveluun osallistuvalle henkilöstölle koulutuksen. Koulutus on suunniteltu kirjaston asiantuntijoiden kanssa ja se koostuu neljästä asiakaspalvelua eri näkökulmista käsittelevästä moduulista. Koulutuksen tarkoituksena on saada meidät kaikki – riippumatta työvuosista – samalle viivalle palveluasioissa.

Nuutin päivänä pidettiin Asiakaspalvelukoulutuksen aloitustilaisuus, johon osallistui n. 80 innostunutta kuulijaa. Tilaisuuden avasivat Aalto-yliopiston kirjaston asiakaspalvelupäällikkö Matti Raatikainen ja Helsingin yliopiston keskustakampuksen kirjaston palvelupäällikkö Kirsi Luukkanen.

ALKO: ostajaintarkkailusta palvelulupaukseen

Yliopiston apteekin palvelu on tutkitusti Suomen parasta, sen perässä tulevat tasaväkisinä muutamat kauppaliikkeet, mm. kaikille tuttu pitkäripainen. Kiitos järjestäjille että hyvän palvelun taloista lähempään tarkasteluun oli valittu juuri kutkuttavan kiinnostava Alko!

Sotavuosista 1970-luvulle asti alkoholin ostajat pidettiin ruodussa ostajaintarkkailujärjestelmän huipputuotteella: Viinakortilla. Nykyään viranomaisvalvonta on historiaa, mutta vastuullinen Alko tarjoaa halukkaille verkkosivuillaan nostalgista vintage-viinakorttia. Keskiolutta vahvempien alkoholijuomien vähittäismyyntimonopoli takaa yritykselle varman asiakaskunnan ja liikevaihdon, mikä saattaisi tuudittaa laiskemman yritysjohdon luopumaan turhanaikaisesta kehittämisestä. Mutta määrällisistä mittareista piittaamattomasti Alko pyrkii huipulle sekä asiakkaiden että oman henkilökuntansa arvioinneissa. Kuinka Suomen parhaaksi vähittäiskaupaksi ja työpaikaksi tullaan, siitä kertoi meille henkilöstön kehittämispäällikkönä Alkossa työskentelevä Anu Henttonen.

Aluksi Henttonen painotti asiakaspalvelun parantamisen olevan linjakasta strategiatyötä: palvelua on kehitetty jatkuvasti ja suunnitelmallisesti. Alkon tavoite on vastata asiakkaiden erilaisiin ja jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin ja vieläpä ylittää kunkin asiakkaan yksilölliset palveluodotukset.

”Alkon palvelulupaus” -oppaassa määritellään Alkon myymälöiden tavoittelema palvelujen laatu ja oikeat toimintatavat. Oppaassa esitellään kuusi asiakastyyppiä palveluhakuisuuden mukaisessa järjestyksessä. Asiakaskunta on erilainen riippuen myymälän sijainnista, koosta yms., siksi palvelulupausta täydennetään myös myymäläkohtaisesti. Esimiehet toimivat henkilökunnan palveluvalmentajina ts. he seuraavat palvelutilanteita, antavat palautetta ja myös osallistuvat asiakaspalveluun hyvinä esimerkkeinä. Alko kouluttaa henkilökuntaansa jatkuvasti, ja erilaisten koulutusten suorittamiseen kannustetaan. Koulutus tapahtuu osittain työajalla.

Palvelun laatua ja asiakastyytyväisyyttä mitataan Alkossa monin tavoin. Yksi keinoista on mystery shopping -menetelmä, jossa koulutetut testiasiakkaat asioivat myymälöissä ja tarkkailevat palvelulupauksen toteutumista.

Mielenkiintoinen esitys herätti keskustelua ja Henttonen vastasi kuulijoiden lukuisiin kysymyksiin.

Suoraa puhetta palvelujen tuotteistamisesta

Asiakaspalvelupäällikkö Matti Raatikainen kertoi Aalto-yliopiston kirjaston kehittämistä palvelutuotteista. Monille tuttu tilanne: asiakas tiedustelee puhelimitse kirjaa, joka tietokannan mukaan on paikalla. Jotta kukaan ei vain ehtisi nappaamaan haluttua teosta ennen kuin kysyjä ehtii paikalle, asiakas pyytää, että kirja haetaan hänelle valmiiksi odottamaan noutoa. Yleensä kirja haetaan, jos vain mahdollista. Kauppakorkeakoulun kirjasto teki tästä palvelusta ensimmäinen palvelutuotteensa Helecon-suoran, joka nyt on otettu käyttöön Aalto-yliopiston kaikilla kampuksilla nimellä Aalto-suora. Nykyään kirjasto tarjoaa käyttäjilleen muitakin suoria, esim. HSE-suora, jossa kirja tai artikkeli toimitetaan tutkijalle työhuoneeseen asti. Merkille pantavaa on se, että myös maksuttomia palveluita kannattaa tuotteistaa.

Solmujen muotoilua

Helsingin yliopiston kirjaston palvelujen kehittämishankkeista kertoi keskustakampuksen kirjastonjohtaja Pälvi Kaiponen.

Solmu on professori Yrjö Engeströmin kehittämä työskentelymuoto, jolla Viikin ja keskustan kampuksilla kehitettiin erityisesti tutkijoiden palveluita. Lyhyesti sanottuna kyseessä on kirjastoammattilaisten ja tutkijoiden määräaikainen ja intensiivinen yhteisprojekti palvelujen kehittämiseksi. Keskustakampuksen uuden kirjastorakennuksen suunnittelussa otettiin huomioon solmumaisen työskentelyn vaatimukset, joten yhteiskehittelyn oppeja jatketaan ja laajennetaan Kaisa-talossa.

Kaikille tutkijoille kirjaston palvelut eivät ole tuttuja. Moni saattaa sanoa, ettei käytä kirjastoa lainkaan, koska kaikki tärkein löytyy verkosta – tietämättä että nämä verkkolähteet eivät olisi saatavilla ilman kirjaston tekemiä sopimuksia. Palvelujen käyttöön vaikuttaa myös se, kuinka niistä tiedotetaan. Viisainta olisi jättää ammattitermit ulkoisesta viestinnästä mahdollisimman vähiin, mutta monesti me kirjastolaiset olemme sokeita – vai pitäisikö sanoa kuuroja – kirjastojargonille.

Palvelumuotoilu tarkoittaa käyttäjälähtöisen, vuorovaikutteisen palvelukulttuuriin luomista ja asiakaspalvelujen uudistusta ja yhdenmukaistamista. Helsingin yliopisto on mukana World Design Capital 2012 –teemavuodessa. Yliopiston kirjaston Älyllistä designia -hankkeen tavoitteena on uudistaa kirjaston palvelukulttuuri ja juurruttaa käyttäjiä osallistava toimintatapa palvelumuotoilun keinoin. Hankkeen kohderyhmäksi valittiin erityisesti opiskelijat. Palvelumuotoilua nähdään visuaalisessa ilmeessä ja ns. palvelueleissä. Kirjastoetiketillä estetään ongelmatilanteiden syntyminen ennakkoon. Kirjaston yhteistyökumppanina hankkeessa on Suunnittelutoimisto Taivas ja siellä alan asiantuntijana Mikko Koivisto.

Kirjaston käyttäjät ja henkilökunta osallistuvat hankkeeseen monin tavoin. Uudeksi työkaluksi on perustettu Idis, kaikille avoin verkkopohjainen kehittäjäyhteisö ideointia ja keskusteluja varten. Erilaisten työpajojen avulla on tuotettu yli 200 palveluideaa, joista parhaimmat valittiin jatkojalostettaviksi.

Kirjastoetiketti

Kumpulan kampuskirjaston palvelupäällikkö Antti Virrankoski valotti kirjastoetikettiin liittyviä teemoja. Kirjastoetiketti on osa asiakasviestintää ja on ennen kaikkea tapa ilmaista käyttäjille, minkälaisia mahdollisuuksia kirjaston tila ja sen palvelut tarjoavat erilaisille oppijoille ja työskentelytavoille.

Opiskelijoiden työtavat ovat muuttuneet ja kirjaston pitää olla valppaana tukemaan erilaisia kirjastonkäyttötapoja. Suunnittelutoimisto Taivas korostaa, että kirjaston ulkoisessa viestinnässä kirjastoetiketti ilmenee kirjaston eri palveluiden ja tilojen käyttötarkoitusten markkinoinnissa. Esimerkkinä voi mainita selkeät piktogrammit, jotka kertovat tilassa sallitusta (huom. ei kielletystä) äänentasosta, voiko tilassa ruokailla, nukkua, jne. Taivas kehottaa meitä mainostamaan nokkaunien hyödyllisyyttä opiskelun kannalta ja varaamaan jopa torkkupeittoja ja tyynyjä asiakkaiden käyttöön.

Keskustelua herätti oletus siitä, että meillä suomalaisilla on yhteneväinen kirjastoetiketti, ja että ulkomaalaiset olisivat tässä suhteessa tärkeämpi kohderyhmä. Suomalaisen kirjaston avoimuus ja tasavertaisuus on kansainvälisestikin ainutlaatuinen piirre, mikä ei ole muualta tulleille aina samanlainen itsestäänselvyys kuin meille suomalaiseen kirjastokulttuuriin tottuneille.

Koulutusta hankkimaan!

Yhteisen aloitustilaisuuden jälkeen asiakaspalvelukoulutus jatkuu pienemmissä ryhmissä. Koulutuksen erisisältöiset moduulit järjestetään n. kuukauden välein. Helmikuussa ensimmäiset 45 henkilöä eri kirjasto-organisaatioista pääsevät harjoittelemaan vuorovaikutustaitojaan. Kaikki neljä moduulia toistetaan syksyllä, jolloin niihin voi osallistua mahdollisimman moni asiakaspalvelussa työskentelevä.

Koulutusyhteistyö kannattaa: jokaisen kirjaston ei tarvitse itsekseen pohtia ja tuottaa kaikkea, vaan hyvällä yhteistyöllä hyödymme kaikki toistemme tuloksista ja voimme jalostaa parhaita ideoita yhdessä eteenpäin.

 

Teksti

Leena Huovinen
tietopalvelusihteeri
HY Keskustakampuksen kirjasto/ oikeus

Riitta-Liisa Leskinen
Viestintävastaava, informaatikko
Aalto-yliopiston kirjasto

Kuvat

Heikki Juutilainen
Aalto-yliopiston kirjasto

Musiikkikirjastosihteeri Jaakko Tuohiniemi

Elokuun puolenvälin paikkeilla kirjaston uutiskirjeessä saatettiin yleiseen tietoon, että keskustakampuksen kirjastossa työskentelevä kirjastosihteeri Jaakko Tuohiniemi on nimetty kansainvälisen kirjastojärjestön IAML:n bibliografisen työryhmän sihteeriksi. Onhan meitä sihteereitä kirjastossa muitakin, vaan eipä ole kutsua kuulunut kansainvälisille areenoille. Siispä suunta kohti Vironkatua: Mikä mies tämä Tuohiniemi oikein on?

Jaakko Tuohiniemi

Alkusoitto

Vaatimaton sihteeri on hämmentynyt ja hieman nolo saamastaan huomiosta, semminkin kun hän kertoo pestin olevan jo toinen samaisessa järjestössä, 1990-luvulla hän ehti toimia luettelointityöryhmän sihteerinä. Kirjastomme kollektiivinen muisti ei ulotu noin pitkälle.

Yhdeksänkymmenluvulla alkaneiden musiikkitieteen opintojen säestyksellä Tuohiniemen matka kävi musiikkikirjastojen maailmaan: kaupunginkirjaston kautta Sibelius-Akatemiaan ja sieltä lopulta yliopiston yhdenmiehenkirjastoon, jota hän on pyörittänyt jo monia vuosia. Informaatiotutkimuksen aineopinnot Tuohiniemi suoritti työn ohella Helsinki-Tampere-väliä matkaten. Mies huokailee pitkään venyneitä opintojaan, mutta hiljaa hyvä tulee, ja niin tulikin vuonna 2007 musiikkitieteen pro gradu -työ: “Yhtenäistettyjen musiikkinimekkeiden ohjeluettelon laatimisen ongelmista: esimerkkinä Carl Philipp Emanuel Bachin säveltuotanto.” Pituutta opinnäytteellä oli 210 sivua. Painoa ei ilmoiteta, mutta oletan, että ei kovin kevyttä lukemista liene. Ei tarvinne kertoa, että Jaakko oli jo aiemmin tehnyt myös mainitun Bachin sävellysten luettelon.

Tuohiniemi on mukana maamme musiikkikirjastojärjestöissä, hän kirjoittaa aktiivisesti Intervalli-lehteen ja arvostelee levyjä kirjastojen musiikkivalintojen tueksi.

Vironkatu

Maassamme musiikintutkimus on jakaantunut muutamaan paikkaan: Jyväskylä on nykyään suurin (4 professuuria), Sibelius-Akatemia keskittyy esittävään taiteeseen ja Tampere etnomusikologiaan. Helsingin yliopistossa filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen suurlaitoksessa tutkitaan musiikkitiedettä kahden professuurin voimin. Tämä Suomen vanhin musiikintutkimuksen keskus kirjastoineen toimii vielä jonkin aikaa komean, vanhan talon sokkeloissa Vironkadulla.

Kirjaston irtautuminen tiedekunnan rahoituksesta on Tuohiniemen mukaan lisännyt hankintaresursseja: aikaisemmin musiikkitieteen kuudellekymmenelle (!) väitöskirjantekijälle kullekin pystyi hankkimaan vain yhden kirjan vuosittain, mutta nykyään tilanne on paljon parempi. Ja silti, Suomesta puuttuu niin monia alan keskeisiä teoksia, huokaa Tuohiniemi.

Uutuushylly

Vironkadun kirjaston kaakeliuuni toimii näppärästi uutuushyllynä.

Jamli?

Kirjastoalan kansainvälisessä yhteistyössä IFLA on meille jo tuttu. IAML, “International Association of Music Libraries, Archives and Documentation Centres”, on yksi IFLA:n jäsenjärjestöistä. Järjestö perustettiin 60 vuotta sitten ja nykyään sillä on jäseniä 45 maasta. Koska musiikkikirjasto on länsimainen ilmiö ja vahvasti sidoksissa elintasoon, jäsenmäärä kasvaa pikkuhiljaa. Afrikan maiden jäsenyyteen lienee kuitenkin vielä matkaa. Toisin kuin maailmoja syleileviä lukutaitokampanjoita ja sananvapautta agendoiva IFLA, IAML vaikuttaa akateemisuudessaan lähes elitistiseltä. Yleisten kirjastojen musiikkiosastojen arkipäivästä IAML on melko kaukana, joten suomalaisia musiikkikirjastoaktivisteja ei juuri IAML:ssa ole ollut.

Tärkeää on kuitenkin sidos musiikkitieteen kenttään, ja IAML on ollut aina vahvoilla erilaisissa yhteistyökuvioissaan Kansainvälisen musiikkitieteellisen seuran kanssa, kuten esim. RILM, RISM, RIPM, RIdIM. Yhteistyötä tiivistetään esim. kokoontumalla vuosittain yhteiseen konferenssiin. Tämän jokavuotisen tapaamisen takia järjestö ei osallistu IFLA:n kongresseihin. Suuri IAML-konferenssi pidettiin Helsingissä vuonna 1993. Tuohiniemi toimi pari vuotta sitten pienemmän täällä pidetyn ”Nordic-Baltic Music Library Meeting” -tapahtuman yhtenä pääjärjestäjänä.

IAML:n bibliografiatoimikunta keskittyy bibliografisiin tietosisältöihin ja niiden käyttöön. Nyt alkavaa pestiänsä toimikunnan sihteerinä Tuohiniemi odottaa mielenkiinnolla: ollaan keskellä muutosta, jossa perinteiset painetut bibliografiat (biblio-, disko-, video- ja filmografiat) väistyvät kehittyvien tietokantojen tieltä. Nähtäväksi jää, mikä näiden muuttuvien bibliografioiden rooli tulee olemaan musiikintutkimuksessa ja julkaisualalla.

”Vain” kirjastosihteeri

Sihteeriyttä on monenlaista ja niin myös sihteereitä, heistä voi mainita vaikkapa Tiitis Sepon ja Ki-moonin Banin. Täällä kirjastossakin meitä on monenmoisia. Mallia paremmiksi virkanimiksi voisi etsiä historiasta: ministerivaltiosihteeri oli virkamies, joka esitteli Venäjän keisarille Suomen suuriruhtinaskuntaa koskevat asiat. IAML:n verkkosivujen mukaan kansallisten musiikkikirjastoyhdistysten puheenjohtajat ovat titteliltään ”president”. Eikös Jaakolle sopivampi virkanimi olisi presidenttimusiikkisihteeri?

Linkkejä:

IAML

Tuohiniemen artikkeli IAML:n konferenssista

Fontes artis musicae –  IAML:n lehti

Kertomuksia v.2009 pidetystä IAML-kokouksesta Intervalli-lehdessä

Teksti ja kuvat

Leena Huovinen

Johdatus salapoliisityöhön kirjastoammattilaisille – kielikurssi Langdonien tapaan

Jos joku työtovereistasi on viime päivinä vaihtanut huomaamattaan työkielekseen englannin ja kertoilee auliisti itsestään ja vaikuttaa jotenkin kiinnostuneemmalta myös sinusta, voi olla, että hän oli yksi meistä kahdestakymmenestä, jotka olimme ”Training seminar for library, IFLA 2012 and other international situations” –kielikurssilla. Treenausta saatiinkin varsin monenlaisiin tilanteisiin.

Kyseessä ei ollutkaan mikään tavallinen sanasto- ja kielioppikurssi! Identtiset kaksoset Steve ja Andy Langdon opettivat meille kauniilla Oxfordin englannillaan mm. luottamuksen rakentamista, positiivista ajattelua, interaktiivisuutta ja neuvottelutaitoja.

Veljekset pitivät ryhmän tiukasti hyppysissään koko kurssin ajan. Ruoka- ja kahvitauotkin käytettiin small talk -harjoituksiin, joten yhtään tylsää hetkeä ei noiden kahden päivän aikana koettu. Jos ajatus harhautui hetkeksikin pois aiheesta, jompikumpi veljeksistä huomasi sen oitis, ja samassa napsahti kohdalle jokin hauska lisätehtävä.

Kaikki oppi kiertyi salapoliisiteeman ympärille. Meille kaikille tutut dekkarihahmot toimivat esikuvina siitä, kuinka terve uteliaisuus ja oman epätäydellisen persoonan likoon laittaminen kiinnostaa kuulijoita ja saa aikaan keskustelua. Keskusteleminen taas edistää oppimista paljon enemmän kuin pelkkä kuunteleminen. Niinpä Langdonit luennoivat meille äärimmäisen vähän.

Kahden vetäjän voimin toiminut kurssi oli kerta kaikkiaan loistava: valittavana oli kaksi aihetta, joista itselle kiinnostavampaa mentiin kuuntelemaan. Heti ”luennon” jälkeen meidät pyöräytettiin pienryhmiin, jotka opettivat äsken opittua toisilleen. Aina ei kuitenkaan toistettu äsken kuultua, vaan sovellettiin tietoa johonkin. Langdonit laittoivat ryhmät töihin niin vähin ohjein, että meidän oli pakko dekkarien lailla tehdä kysymyksiä. Vaikka aluksi sävelet olivat hyvin sekavat, niin meistä tuli kerta kerralta rohkeampia kysymään ja toimimaan.

Koimme käytännössä, kuinka järjestetään hyvä interaktiivinen tilaisuus. Jo kalusteita sijoittelemalla rennommin esim. puoliympyrään voi lisätä osallistujien keskustelua. Kaikille tuttu painostava hiljaisuus ”onko kellään mitään kysyttävää?” -lopetuksen jälkeen on vältettävissä monella tavalla. Keskustelua voi – ja pitää – herätellä pitkin esitystä helpoilla kysymyksillä. Voit myös sopia etukäteen jonkun läsnäolijan kanssa, että hän kysyy jotain tiettyä asiaa. Jos tämä kuulostaa falskilta, niin voit reilusti esityksessäsi sanoa jollekulle, että tulet kysymään (signpost question) häneltä kohta tietystä asiasta; näin hän saa miettimisaikaa. Tutut ns. pariporinat esityksen aluksi ovat myös hyvä keino lisätä vuorovaikutusta. Tehottoman esityksen lopetuksen ”onko kellään mitään kysyttävää?” voi näiden oppien myötä unohtaa iäksi!

Positiivisen ajattelun ja palautteen voima

Tuon tuosta saimme esitellä jotain asiaa muutamalle tai useammalle kuulijalle. Steve (tai Andy) videoi ja kommentoi esityksiä ja välillä kyseli mielipiteitä puhujasta haastatellen meistä jotakuta. Joitain esityksiä jopa uusittiin heti palautteen jälkeen ja näimme kuinka jo yksikin toisto parantaa lopputulosta. Kun tilanteet etenivät vauhdilla niin kameran tai kuulijoiden jännittämisen yksinkertaisesti unohti.

Onko lasisi puolityhjä vai puolitäysi?

Jos Mot sanakirjaan on uskominen, meillä suomalaisilla lasi on aina puolitäysi (puolillaan: adv half full (full of sth), half-filled (half-filled with sth). Mutta kuinka voi ajatella positiivisesti silloin kun sattuu ja tapahtuu ikäviä? Langdonien viesti oli, että negatiivinen palaute on parempi kuin ei palautetta ollenkaan. Selittelyn ja puolustautumisen sijaan hankalat ihmiset, tilanteet ja kommentit pitää asettaa uuteen perspektiiviin (”reframe”). Jopa sellaisesta tilanteesta, että työkaverisi tulee kokoukseesi, mutta keskittyy lukemaan sähköpostejaan, voit löytää positiivisen näkökulman.

 

Suuri pieni puhe

Small-talk-Steve kertoi meille jutustelusta, jota hän harrastaa aina ja kaikkialla. Hänen kokemuksensa mukaan small talkilla saa aikaan pieniä arjen yllätyksiä, kuten olutlaatikkotervehdyksen lähikaupasta tai jopa suurempia ihmeitä, jotka voivat pelastaa henkesi. Ennakkoluulottomalla jutustelulla saat nimittäin ympärillesi verkoston, joka suhtautuu sinuun positiivisesti ja jolle et ole enää merkityksetön tuntematon vastaantulija.

Mikäs on pulistessa jos on puhelias ja ekstrovertti – toista se on meillä umpimielisillä takahikiäläisillä, jotka emme edes halua tuhlata omaa tai muiden aikaa turhan puhumiseen. Kuinka lattea ja väkinäinen hissikeskustelu saa mitään ihmeitä aikaan? Ei saakaan, ellei keskustelu etene. Tähän asti olin luullut että small talk nimenomaan pysyttelee yleisissä, vaarattomissa aiheissa, mutta Langdonien mukaan jutustelun pitää edetä aidosti molempia kiinnostavaan suuntaan; kiellettyjä aiheita ei ole. Säästä, liikenteestä tms. hyvin yleisestä saa puhua korkeintaan 45 sekuntia – ellet halua olla (tai jo ole) naapuruston tylsin tyyppi!

Kiinnostavan aiheen esiin kaivamiseen tarvitaan taas niitä salapoliisin taitoja. Poliisikuulustelussa tehdään tiukkoja kysymyksiä, joihin epäilty vastaa hikoillen miten kykenee, mutta salapoliisi kertoilee leppoisasti omia kokemuksiaan ja sivumennen kysyy keskustelukumppaniltaan asiaan liittyvää. Mitä hiljaisempi vastapuoli on, sitä enemmän dekkarin pitää höpötellä omiaan. Rento luottamusta henkivä ilmapiiri tukee jutustelua. Miksi sitten näkisimme vaivaa yhteisten kiinnostusten aiheiden esiin kaivamiseen? Yksinkertaisesti siksi, että henkilö, jonka kanssa olet jutellut jotain mieleenpainuvaa, luottaa sinuun, haluaa kuunnella mitä sinulla on sanottavaa ja on taipuvaisempi kääntymään puoleesi myös työhön liittyvissä asioissa.

Uusia sanoja ja muuta ihmettelyä

Neuvottelutilannetta simuloitiin ryhmissä joiden piti leikisti päättää mille osastolle (luettelointi, kokoelmat, sarjat jne.) sijoitetaan uusi virka. Hyvin opettavaista! Opimme, että neuvotteluissa meidän pitäisi olla assertiivisia, eli kyetä ryhmässä tuomaan esille omat mielipiteet, toiveet, tarpeet ja tavoitteet vakuuttavasti, vilpittömästi ja suoraan siten, että ei kuitenkaan loukkaa toisten oikeuksia tai tavoitteita.

Olen luullut, että hyvän neuvottelun tuloksena on kompromissi, mutta näin ei kuulemma olekaan. Kompromississa kukaan ei ole tyytyväinen mutta neuvottelemalla voidaan keksiä kaikkia hyödyttävä ratkaisu. ”Miksi”-kysymykset ovat ratkaisevia luovaan uuteen lopputulokseen pääsemiseksi.

Salapoliisintaitoja testattiin vielä kurssin loppukokeessa, jossa ratkottiin vastapuolen lomanviettoon ja valokuvaajan valintaan liittyviä toiveita. Tätä aihepiiriä Andy (tai Steve) lähestyi niin kaukaa ja isoreikäisellä haavilla, että asiaan sotkeentui jo epäilys kurssitoverin isovanhempien aviorikoksesta! Loppujen lopuksi mitään rikosta ei kuitenkaan tapahtunut: vanhat kalavelat eivät sittenkään luoneet epäilystä kenenkään syntyperään. Lukija lienee jo niin hämmennyksissään, että voin vain sanoa “niin mekin, rakas Watson!”

Huippupistein loppukokeesta selvisivät Elise ja Mervi. Himoitun Jim-palkinnon sai positiivisuudestaan kuulu Anneli.

Kurssin aikana kirjasimme toistemme hyvät ominaisuudet paperilapuille. Niinpä lopuksi saimme vielä nipun positiivista palautetta pahan päivän varalle. Niihin on hyvä palata sitten kun puhurit käy ja tuuli ulvoo.

 

 

Kirjoittajat

Leena Huovinen
Tietopalvelusihteeri
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Marja Moisio
Palvelupäällikkö
Viikin kampuskirjasto

Vaarallista vapaa-aikaa

(DON’T) KEEP WATCHING THE SKIES!

Täysi-ikäiset ihmiset muistanevat kun mustavalkoisella kuusikymmenluvulla Yle lähetti ensimmäisen kerran tv:stä sci-fi -klassikon “Se” toisesta maailmasta. Sen verran vakavasta ulkoavaruuden puolelta tulevasta uhasta elokuva kertoi, että näihin päiviin asti olen noudattanut leffan loppujulistusta: ” Watch the skies everywhere, keep looking, keep watching the skies!

No. Kyllähän akateeminenkin lukija ymmärtää miten voi käydä, kun kulkiessaan liiaksi taivasta tiirailee. Nokallaan ollaan tuon tuosta.

Ja tarina alkaa
Tuoretta järvikalaa ja pientä evästä oli ajatuksena, kun tilipäivän kunniaksi poikkesin taannoin ruokatauolla Hakaniemen kauppahalliin. Jälkiviisaasti voin sanoa, että oikein oli hinnoiteltu kala, kun se tiskille jäi, ja tyydyin pelkkiin nauriisiin. Ruokatuntihan on vain puolet nimestään, joten kiirehdin takaisin Fabbarille. Säntäsin kohti pysäkille lipuvaa ratikkaa ja tarkistin pikaisesti josko taivaalta olisi ”Se” tulossa. Uhka olikin tällä kertaa siinä toisessa suunnassa: massani ponkaistessa eteenpäin, kadulle tursutettu tunnistamaton tahma-aine (triffidit?) pysäytti liikkeen äkisti, ja kova kiveys kohtasi polviparkani. Siinä sitä oltiin horisontaalisesti Hakaniemessä, katuvaisena kun taas tuli rikottua friidujen juoksuklausuulia nro 1 (sporan eikä miesten perään..). Silminnäkijöitä oli vasemmalta oikealle ja keskustasta persuihin, olihan eduskuntavaalien aaton aatto.

Vaalityöstä ei kukaan irronnut minua auttamaan, mutta paikalle osunut samarialainen herrasmies punnersi minut pystyyn. Tähtisateen tauottua otin suunnaksi Ympyrätalon terveysaseman, jossa statukseni päivitettiin murtumaksi sekä polvilumpiossa että silmälaseissa. Yhden jalan poistuminen kävelyprosessista merkitsee yllättävän suurta muutosta mainittuun harrastukseen yksilötasolla. Jos vielä sattuu olemaan kyynärsauvojen suhteen toistaitoinen, niin siinähän sitten ollaan – tai minä ainakin olin – nauriineni täysin lähimmäisten liikuteltavana.

Ruokatauko on omaa aikaa
Tähän asti tarinassani ei liene mitään uutta kenellekään, kukapa meistä ei olisi kuunaan kompastunut elämän kumpuista tietä kirmaillessa. Mutta se, että äkkipysähdykseni tapahtui vapaa-ajalla, valkeni itsellenikin vasta päivien päästä. Työpäivän aikana, ja jopa työmatkalla (joka ei edes ole työaikaa) me kaikki olemme työnantajan armollisen huolenpidon alaisia: mikä onnettomuus meitä tuolloin kohtaakin, työnantaja vaivojaan säästämättä huolehtii ja hoivaa meidät kuntoon! Mutta annas olla, jos olet virallisesti tai epävirallisesti ruokatauolla, niin silloin oletkin vapaalla ja aivan oman onnesi – eli oman vapaa-ajan vakuutuksesi nojassa! Ja arvatkaapa vaan onko minulla moista? Onneksi tässä kohtaa avuksi rientää ammattijärjestö, joka antaa vapaa-ajan suojaa jäsenilleen.

Aika on rahaa ts. kausi on arvoa
Yllättävä pidempi poissaolo töistä saa julkisia liikennevälineitä käyttävän manaamaan käyttämättä jääviä maksettuja matkoja. Mutta eipä hätiä: laita puoliso (tai kuka siinä lähettyvillä niin sanotuilla ”varmoilla puheilla” sattuu olemaankin) asialle HSL:n palvelupisteeseen. Anna mukaan valtakirja, ratikkalippu ja lekurintodistus, niin virkailija muuttaa maksetun ajan rahaksi (HSL:n kielellä ilmaistuna kausi muutetaan arvoksi). Aika reilua!

Ja lopuksi
Sain kaupungin apuvälinekeskuksesta lainaksi pyörätuolin. Fysioterapeutti väitti sen passivoivan minua liikaa, mutta hän ei varmaankaan tiennyt miten voimia ja tarkkaavaisuutta vaativaa taivaan vahtiminen voi olla. Kevät kuluikin siinä istuskellessa –  puolison lykkiessä –  ja saatoin huoletta keskittyä varomaan taivaalta tulevia jytkyjä.

Kirjoittaja

Leena Huovinen
Tietopalvelusihteeri
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Tavallisen siniset housut

Eräänä aamupäivänä viime vuoden lopulla ensimmäisen lumimyräkän hengästyttämä kiireinen lähetti toi oikeustieteen kirjastoon paketin. Satuin olemaan päivystysvuorossa ja monien vikalähetysten kylläännyttämänä tavasin tarkkaan vastaanottajan tietoja paketin etiketistä. Ei siinä nikottelu auttanut, vaikka präntätty henkilön nimi ei ollut vähääkään tuttu. Tsuppari vaati kuittaaman paketin selittäen että vastaanottajan nimenä voi olla mitä vaan, osoite on tärkeämpi. No, ei käy kieltäminen, kyllähän tuossa tuntemattoman nimen alla seisoo vanhaan tyyliin ”Oikeustieteellisen tiedekunnankirjasto” ja tutut PL ja postinumerot – otin paketin vastaan.

Pahvilootan sisältä ei sitten löytynytkään sitä tavallista kirjastosälää, vaan sievästi viikatut, melko isot housut, väriltään ”casual blue”. Lähettäjä, italialainen nettipostimyyntifirma, oli liittänyt mukaan selvityksen, josta näkyivät kauppa-aktin osapuolten nimet, osoitteet, ym. asiaankuuluvat toimintakoukerot.

Kaikenlaista sotkua, jupisin, mutta kirjastojärjestelmän lainaajarekisteriä hyödyntämällä laitoin (maksusta päätellen) uusien housujen lailliselle omistajalle sähköpostia. Päivystysvuoroni päättyessä operaatio kirvoitti jo monenmoisia kommentteja: Ajatelkaas jos housut eivät olekaan sopivat, niin palvelujen räätälöinti vaatii kyllä meiltä kirjastolaisilta aivan uusia taitoja! Pitäisikö asiakas ohjata kuitenkin Siltavuorenpenkereelle, kun siellä on sitä käsityötieteen osaamista? Vai olisiko varsinainen sovitus kuitenkin ennemmin teologisen heiniä? Tai kyllähän sovitukset hallitaan myös tuolla Vironkadulla…

Eipä aikaakaan, niin poika tuli noutamaan housujaan. Eikä ollut asiasta moksiskaan, ei vaikuttanut ollenkaan vaivautuneelta saati nololta. Kun päivystäjä Päivi kummasteli lähetystä, poika selitti asian oikean laidan: ”No kun en ole tällä viikolla kotona juuri ollenkaan, ja täällähän on aina joku paikalla, niin ajattelin …”

Niinpä niin, kyllä opiskelijat osaavat käyttää kirjastoa luovasti.

Kirjaston imagosta tapahtuma kertonee ainakin sen, että olemme helposti lähestyttäviä ja luotettavia. Räätälöinti- ja muotoilutaidotkaan eivät olisi pahitteeksi.

Vanhan kunnon Ranganathanin kirjastotieteen viiteen lakiin (jokaiselle lukijalle kirja; jokaiselle kirjalle lukija jne.) voisi lisätä kuudennen:

Jokaiselle lukijalle tavallisen siniset housut!

Huom. Vakiokoot odottaessa; räätälöintiä varten varaa aika; muotoillut housut saatavilla vuodesta 2012 alkaen!

Kirjoittaja
Leena Huovinen
tietopalvelusihteeri
keskustakampuksen kirjasto/ oikeustiede
Helsingin yliopiston kirjasto

IFLA Gothenburg 2010: Open Access to knowledge -promoting sustainable progress

Finnairin kone tiistaiaamuna 10. 8. Helsingistä Göteborgiin oli varsinainen IFLA lento – perillä meitä suomalaisia osallistujia olikin kaikkiaan 150 henkilöä. Vaikka aivan kaikki eivät tällä aamukoneella tulleetkaan, niin paljon tuttuja kirjastokasvoja näkyi matkustamossa.

Hy-kirjaston pääjoukko oli tulossa vasta illalla, ja huonekaverini sairastunut, joten olin aivan omineni (jotain aivan outoa suurperheen äidille!). Ilmoittautumisen jälkeen suuntasin hotelliin, jonne sain kapsäkkini säilöön. Tuo melkein kilometrin matka tulikin tutuksi viikon aikana. Paluumatkan alamäki suuntasi suoraan kohti messukeskuksen pinkkiä Library lovers-logoa.

IFLA-logo näkyi kauas

Kirjastovierailut oli ajoitettu tiistaipäivälle. 41 kirjastoa oli tarjolla, toiset lähellä kävelymatkan säteellä, toiset kaukana juna- tai bussimatkan päässä. Esittelyihin piti ilmoittautua hyvissä ajoin ja halutuimmat kohteet olivatkin täynnä siinä vaiheessa huhtikuuta kun itse sain tietää osallistumisestani. Pääsin kuitenkin Tuula Ruhasen tilalla tutustumaan Göteborgin yliopiston pääkirjastoon.

Yliopiston pääkirjasto

Law Library Section

IFLA on valtava, maailmanlaajuinen järjestö, jonka toiminta on organisoitu monenmoisilla ryhmittymillä niin, että ensi näkemältä koko pulju vaikuttaa kovin sekavalta.  On jaostoja (divisions), ydintoimintoja (googlen käännös ”core activities”), osastoja (sections), yhteistyöryhmiä (special interest groups) ja yhteisiä toimia (joint activities). Kongressiohjelman aihehakemistosta näkee helposti kuinka ryhmien aktiivisuudessa on eroja: jotkut järjestävät tai ovat mukana monissa sessioissa ja toiset ehkä vain yhdessä.

Eriaiheisia osastoja on tällä hetkellä 48, joten kiinnostavia esityksiä oli runsaasti. Päätin jo etukäteen lukujärjestystä tehdessäni yrittää osallistua ainakin kaikkiin oikeuskirjasto-osaston sessioihin. Jokaisella osastolla on johtoryhmä, joka vastaa osaston toiminnasta. Ensimmäinen kosketukseni law library sectioon olikin tämän standing committeen kanssa, ja meitä muita tavallisia kirjastolaisia oli paikalla vain kolme. Jaoston toiminnasta sain sen käsityksen, että oikeuskirjastot ovat ja haluavat olla mukana ihmisoikeuksien puolustamisessa yms. Isoissa Asioissa.

Yksi esityksistä käsitteli Ruandan kansanmurhaoikeudenkäynnin asiakirjoja, niiden säilyttämistä ja saatavuutta. Samaan ongelmavyyhteen kuuluu myös kysymys autenttisuudesta ja virallisuudesta. Täällä lintukodossa ei aina tule mieleen että autenttinen asiakirja voi sisältää niin vaarallisia tietoja että siitä on julkaistava virallinen ”siivottu” versio. Kun noiden kansallisten tragedioiden tyypillinen piirre vielä on se, että joku osapuoli haluaa kieltää koko tapahtuman, niin asiakirjojen pitää olla julkisia ja kaikkien saatavilla. Maapallon rauhattomilla alueilla oikeudellisen informaation merkitys on suuri.

ABBAJAISET

Äkkiseltään tuntuu oudolta että kongressin avajaiset pidetään vasta kolmantena päivänä, mutta nämä järjestäjät tietävät kuinka hitaasti massa liikkuu. Kun vieraita on paikalla useita tuhansia, on parempi aloittaa hissukseen. Lämmittelynä toimi hieno kuvakavalkadi, joka alkoi yleisellä Svea-mamman ylistyksellä – siirtyi pikkuhiljaa kohti kirjastomaailmaa ja lopulta käynnissä olevaan kokoukseen ja meihin osallistujiin; taustalla soitti akustinen kitaristi. Hienoa oli. Pari tuntia kestäneen tilaisuuden puhujat olivat kaikki erittäin taitavia. Itselleni tämä oli kongressin parasta antia, koska oikeita hyviä puhujia kuulee ja näkee niin harvoin. Iltamien tyyliin lopuksi oli (vartti)tunti tanssia naftaliinista nostetun ABBAn tahtiin.

Avajaisten jälkeen tarjottiin lounas. Valmiiksi annosteltuna ruokailu oli sujuva, mutta vain niille joilla ei ollut mitään poikkeavaa ruokavaliossaan. Lounasseuraksemme sattui kansalliskirjaston johtaja entisen Jugoslavian alueelta. Juttua riitti ensialkuun kirjastoasioista, joista keskustelu rönsysi hyvinkin laajalle. Tässä kohtaa tuli vastaan liian vähäinen kansainvälinen diplomaatin kokemus: kun muistelimme uramme alkumetrejä parin vuosikymmenen takaa ja summattiin menneet vuodet kokolailla hyviksi, siihen balttivieraamme vain että hänelle juuri nuo vuodet ovat olleet yksinkertaisesti ”hell”. Siitäpä kevyille turvallisille vesille keskustelun soutaminen olikin lievästi sanoen haastavaa.

My sister is a librarian too..”

Antoisa kongressi tuotti osallistujille yllättävääkin extraa. Sattui nimittäin niin, että Ulla Eskelisen kanssa olimme käyneet nauttimassa virvokkeita kongressihotellin näköalabaarissa. Yläilmoista posterinäyttelyn avajaisiin kiirehtiessämme hissi pysähtyi, ja sisään astui mustiin pukeutunut herrasmies. Ulla osoitti ihailtavaa mielenmalttia, vaikka tunnisti tulijan oitis. Minä taas en pysynyt nahoissani, vaan heti vyörytin: “I was in Your concert last time in Helsinki and it was so great!” Ja kuinka olin aikeissa mennä taas Hartwall areenalle, mutta en voinut “because this international congress of library associations , which is now here…” Tähän herra vastasi kiinnostuneen oloisesti: ”Oh, my sister is a librarian too.”

Tästä eteenpäin en pysty enää referoimaan keskustelua, irtosimme näes lattian pinnasta pari senttimetriä ja leijailimme loppupäivän, koska Leonard Cohen puhui meille tuolla matalalla pehmeällä äänellään – in person! Ilmeisesti keskustelu eteni julkkiksille tuttuun tyyliin koska hissimatkan päättyessä meillä oli Lennun nimikirjoitukset ohjelmavihkoissamme, niitä kelpasi esitellä! Taudinkuvaan kuuluu että vasta jälkeenpäin keksii mitä olisi pitänyt sanoa; tässä kohtaamisessa paras avausrepliikki olisi tietenkin ollut: ”My name is not Suzanne, but can I take You down?”

Leonard, the library lover

Iltatilaisuuksia

Göteborgin kaupungin kirjasto sijaitsee keskeisellä paikalla Göta-aukion laidalla. Aukio on kaupungin kulttuurin keskipiste, sillä sen ympärillä sijaitsevat myös Göteborgin konserttisali, taidemuseo ja kaupunginteatteri. IFLA-kokouksen ajankohta sattui sopivasti kaupungin vuotuisten juhlaviikkojen aikaan ja Götaplatsen oli täynnä monenlaisia esityksiä. Meille iflalaisille oli järjestetty kaupunginkirjaston tiloihin illanviettopaikka, ”Nightspot”, jossa saattoi verkostoitua globaalisti ja myös seurata juhlaviikkojen antia.

Joillekin kollegoille oli tarjolla myös lyksiä: vähän kateellisena kuuntelin kertomuksia hienoista illallisista kuninkaallisella pursiseuralla. Mutta perjantain tanssi-ilta oli tarkoitettu kaikille, ja siitä ”tiedettiin” etukäteen, että tulossa on elävää musiikkia, hienoja iltapukuja ja illallinen. Tässä kohtaa, oikeastaan ensimmäisen kerran, järjestäjille on pakko antaa sapiskaa. Sinänsä viehättävä vanha panimo oli tilana kerta kaikkiaan liian pieni monisatapäiselle juhlakansalle. Vain juotavaa tarjoava ruuhkainen baaritiski on pettymys illallista odottavalle.

Göteborghan sai IFLA vastuun lyhyellä varoitusajalla kun joku toinen kaupunki joutui perumaan urakan, ja ehkä siksi vapaita juhlatiloja ym. ohjelmaa ei pystytty järjestämään lyhyessä ajassa. Mutta nesteravintoon tottuneille sisseille ilta sujui rattoisasti ja verkosto ainakin oman organisaation sisällä lujittui.

Teksti ja kuvat:

Leena Huovinen
tietopalvelusihteeri
Keskustakampuksen kirjasto

Keskustakampuksen kirjasto valtasi Vanhan

Vuoden vaihteessa meistä kaikista tuli Helsingin yliopiston kirjastolaisia. Lähiökampusten kirjastoissa on oltu ruodussa jo pitkään, mutta keskustassa kirjastoväki on vielä levällään monessa pisteessä. Avaus-rakennustyömaan räjäytyksiä odotellessa vietettiin keskustakampuksen uuden organisaation Alkulaukaus-tapahtumaa. Yhteiselon alkua juhlistettiin marssimalla, jos nyt ei aivan yhteisrintamana, niin ainakin melkein samalla kellonlyömällä, Vanhalle ylioppilastalolle.

Tilaisuuden järjestelyistä vastasi ”Trio Alkulaukaus” eli Eeva Palje, Jussi Kajaste ja allekirjoittanut. Juhlan kantavana teemana oli kirjastolaululevyltä lainattu ajatus: ”Ei pelkkä iso talo meille yksinään vielä kirjastoa tee” – vaan meidän pitää tehdä se itse, yhdessä.

Levyn tarkemmat tiedot.

Seuraavassa on melko pitkä selostus tilaisuudesta, josta ei voi lyhyesti kirjoittaa.

Pakka sekaisin

Kuva: Pekka KarhulaTilaisuuden luonne avautui oitis sisään tulijoille, kun vieraat näkivät oven suussa tieteen uusimman innovaation: kättelyautomaatin. Prototyyppi, johon oli integroitu myös pönötyksen poisto, saatiin koekäyttöön helpottamaan johtajien koukistajalihaksia rasittavaa kättelyurakkaa;  pandemian riskeistä puhumattakaan. Kättelyn, joko manuaalisen tai automatisoidun lisäksi alkuseremoniaan kuului UNO-pelikortin nykäisy pakasta ja sitten vain kortin osoittaman pöytään istumaan.

Kirjaston johtaja Pälvi Kaiponen sai lausua muutaman sanan aluksi, mutta sen enempää virallisuutta ei sallittu.

Eeva Palje johdatteli kuulijoita päivän epistolaan, jonka voisi kiteyttää yhteisöllisyyttä nostattavaksi sanapariksi: ”muista – meiksi”. Paljon ryhmätyötä on jo tehty tulevaa yhdistymistä varten, mutta monia tuiki tärkeitä aiheita on jäänyt ryhmien toimintasektoreiden katveeseen, vaille pohdintaa. Nämä asiat nostetaan tänään pöydälle. Niinpä Eeva kehotti jokaista pöytäkuntaa antamaan luovuutensa yhteisen hyvän käyttöön ja paneutumaan annettuihin tehtäviin, niihin palattaisiin vielä päivän päätteeksi. Mutta ensin syödään.

Muutoksen edessä ollaan aina hämmennyksen vallassa, mutta onneksi meidän ei tarvitse astua uuteen aivan tietämättöminä. Ruokailun jälkeen nimittäin kampusastrologimme Jussi Kajaste kertoi mitä tähtitaivas lupaa kirjaston väelle. Jos jonkinlaista kosmista väreilyä ja hallinnollista teutarointia Pluto, Uranus ja muut vekkulit ovat meille valmistelemassa, mutta on helpottavaa kun nyt tiedämme näistä etukäteen. Mutta paljon on myönteistäkin luvassa: kirjastolaisten oikean lottorivinkin Jussi oli tähdistä (vai olikohan se SOLE tm:stä) lukenut!

Lue koko ennustus täältä.

Tutuksi tullut Duo Severo esitti musiikkia maailmalta harmonikan ja viulun voimin. Pojat soittivat ensikertaa Vanhalla ja kehuivat salin akustiikkaa. Nautinnollisen musiikkihetken päätyttyä pöytäkunnilla oli vielä hetki aikaa tehdä viime säädöt annettuihin tehtäviin, joiden purku aloitettiin pullakahvin jälkeen.

Kuva: Pekka Karhula

Korkealentoista yhteisvoimaa

Jokainen pöytä oli siis nimetty ryhmäksi, tiimiksi tai komissioksi joita oli kaikkiaan kahdeksan:

Ensimmäisenä tuotoksiaan esitteli keskustakampuksen kuoro. Me järjestäjät pelkäsimme kuorosotaa ja odottelimme jonkinlaista ohjelmiston määrittelyä, mutta eikö mitä: kuoro olikin jo valmis ensikonserttiin! Moniääninen, myös säestyksen tuottanut oivallinen kuoro ”Rajallinen” esiintyi loistavasti! Mukana oli sopraanoja, tenori-basso ja sekalainen määrä komppaajia. Esitetty kappale oli kuoron omaa tuotantoa ja siinä otettiin väkevästi kantaa länsimaiseen aikakäsitykseen ja sen materiaalisiin vaikutuksiin lokaalisesti.

Luokitustyöryhmä

Kokoelmaryhmä päätyi taannoin – mielestämme vähän hätäisesti – UDK:n käyttöön ottoon K-kampuskirjaston tieteenalavyöhykkeillä. Mutta eihän UDK ole edes suomenkieltä! Ryhmä sai laatia uuden, kaikille yhtä himmeän luokitusjärjestelmän. Kirjojen järjestäminen kannen värin mukaan oli tullut ensimmäiseksi ryhmän mieleen, sitähän monet asiakkaatkin toivovat, mutta muitakin käyttökelpoisia ja asiakasystävällisiä systematisointeja esitettiin:

hyvät kirjat – huonot kirjat: tutkijoiden aikaa säästyisi ja tutkimuksen taso nousisi jos tällainen selkeä jako tehtäisiin kirjaston asiantuntemuksella!

– luokitus lainakertojen mukaan: kaikki tutkijathan haluavat lukea samoja kirjoja, mutta he voisivat hyötyä myös ajatuksista, joista kukaan ei ole koskaan ollut kiinnostunut, eli ei koskaan lainatuista kirjoista. Bibliometrisillä menetelmillä löydettäisiin myös ne hengen tuotteet, joihin kukaan ei ole koskaan edes viitannut!

vapaa luokitus: jos luokituksesta luovuttaisiin kokonaan ja otettaisiin käyttöön ns. tiedon meri (vrt. pallomeri) , johon tutkija voisi sukeltaa pää edellä, niin tutkimus olisi varmasti poikkitieteisempää! Tässä kohtaa luokitusryhmän ajatuksia jatkojalostettiin hyllytysryhmän puolella.

KylmäSäilytysJärjestelmänTäyttöAsteen SäätelyKomissio ts. Taukotilan jääkaappijaosto Jääkaappi täyttyy kohta kävelemään oppivista huoltajaa vaille jääneistä elintarvikkeista, ja joskus taas omat eväät päätyvät väärään suuhun! KSJTASK:n ratkaisuehdotus:

Ongelma poistuu arkkitehtonisin keinoin: uudessa talossa meillä on iso parveke, josta riittää kylmäsäilytystilaa jokaiselle jonkinlaisen eväsrepun verran.  Kikka kakkonen olisi ulkoistaminen: Gordon Ramsay tai Hans Välimäki voisivat ottaa hoitaakseen taukotilan kokonaan.

Hyllytyksen uudet tuulet

Eihän käy päinsä, että kirjoja aina vain järjestetään ikivanhojen sääntöjen mukaan! Uutta näkemystä ja innovaatiota kaivataan näihinkin toimintoihin. Hyllytysryhmän tuotoksissa näkyi selvästi patoutunut tarve irtaantua ahdistavasta alfabeettisesta järjestyksestä. Aakkostus on tullut tiensä päähän, sille esitettiin lukuisia toinen toistaan parempia ja luovempia vaihtoehtoja:

Good old Numerus currens: joka opukselle annetaan järjestysnumero. Uutena piirteenä esitettiin että kirjaston kirjojen määrä olisi vakio (esim.3 miljoonaa). Luku olisi helppo muistaa ja näin yhtenäistää tiedotusta. Ja huom. vain poistetun kirjan tilalle voisi hankkia uuden.

Hyllytys virkailijan pituuden mukaan. Virkailijat keskittykööt osaamisalueensa ytimeen, eli pitkät hoitavat ylähyllyt, lyhyet alahyllyt ja keskikokoiset siltä väliltä. Ja tämä otetaan huomioon myös rekrytoinnissa.

Hyllytys kirjan binääriluvun mukaan. Tätä ehdottivat ryhmän atk-ihmiset, joiden mielestä se olisi ehdottomasti selkein ja paras järjestys. Mutta miksi, se jää meille taviksille täysin hämärän peittoon. Koska se on kuitenkin niin ylivertainen järjestys, niin atk-ihmisten lisärekrytointi tätä varten on täysin perusteltua…

Jos hyllytystyössä tärkeintä on nopeus, niin silloin voitaisiin ottaa käyttöön toimintatapa jossa palautettu kirja laitetaan heti ensimmäiseen tyhjään kohtaan hyllyssä! Salamannopeaa!

Yhtenä modernina ratkaisuna esitettiin se vaihtoehto, jota muutkin yritykset ovat nähneet parhaaksi käyttää: ulkoistetaan hyllytys Baronalle!

Myös itsepalvelua ehdotettiin: asiakkaat tekevät sen itse parhaiten, koska itsehän he ne kirjat sieltä hyllystä hakevatkin (niin makaat kuin petaat).

Viimeisenä meille esiteltiin sanoisinko ”lopullinen ratkaisu” eli kokonaisvaltainen näkemys hyllytykseen ja myös kokoelmiin: Ei hyllytetä ollenkaan, vaan kaikki palautukset laitetaan suoraan kierrätykseen, josta menisi suoraan tieto taas hankintaan, joka näin pyörisi automaattisesti. Silkkaa neroutta!

Kannustustiimi

 Motto: “Kannusta työtoveri päivässä”. Kannustusta tarvitaan aina. Ja paljon. Jos vuodessa on noin 250 työpäivää, pitää kannustuksia olla vähintään yhtä monta. Tiimi päätyi ehdotuksessaan uuden ”motivaattorin” viran/toimen perustamiseen.  Motivaattori laatii jokaiselle työntekijälle joka päivä henkilökohtaisen räätälöidyn täsmäkannustuksen. Se on niin vaativa työ, että se vaatii todella hyvän motivaation mikä saadaan aikaan siten, että motivaattori motivoi itsensä itsemääräämällään vaatitasolla!

Kuva: Pekka Karhula

Hakusanatyöryhmä

Hakusanoja ei koskaan ole liikaa, koska niin monella ovat sanat hakusessa. Työryhmän tehtävänä oli keksiä uusia, moderneja, käyttökelpoisia hakusanoja. Ryhmä esitteli tuotoksiaan jotka olivat monipuolisia, anagrammimaisia ja parhaimmat toimivat molemmilla kielillä (esim. SÖKÖ). HAKU, SANA, KUHA, HAKKU, UHKA, HAKUNILA, HANASAKU (toimii näppärästi ainakin juomaa hakiessa) …

Kuva: Pekka Karhula

Kahvitaukotoimikunta

Tunnetusti parhaat ideat syntyvät kahvitauoilla. Tätäkin tuotantoa on kuitenkin vielä varaa tehostaa. Toimikunta ei kannattanut taukojen ohjelmatoimintaa. Kahvin laatuun sen sijaan voisi panostaa. Ja jos nyt oikeen väärin ymmärsin, niin toimikunta toivoi mahdollisuutta vakituisten työntekijöiden äitien palkkaamiseen jonkinlaiseen kahvitaukotyösuhteeseen…

Tuunaten ja stailaten

Kohta meillä kaikilla on uudet työhuoneet. Kuinka ne stailataan linjaan huippuyliopiston brandin kanssa? Mikä olisi sopiva sisustustyyli,  romanttinen, minimalistinen, feng shui, shabby chic, art-nouveau, moderni, vai mikä? Entä millainen olisi yhtenäinen työasu?

Shabby chic (eli köyhäily) -tyyliin ryhmässä oli jo kyllästytty. Feng shui -tyyli sopisi sisustukseen parhaiten, koska siinä voi käyttää jo olemassa olevia kalusteita, ainoastaan sijoitteluun pitää palkata konsultti. Työasuksi ehdotettiin ruskeaa munkin kaapua, jonka sisävuori olisi kirkkaan värinen. Otollisella onnen hetkellä työasun voisi humpsauttaa nurinpäin!

Kuva:

Yhteenvetona

päivän annista voisi sanoa että paljon on tehtävää mutta yhdessä me pärjätään! Yhdessä aikaan saadut tuotokset olivat niin luovia ja ratkiriemukkaita että epäilemättä uudella keskustakampuksen kirjastolla on ainakin ongelmanratkaisukykyä.

Iltapäivän kääntyessä illan puolelle muutamat valtaajista siirsivät rintamalinjaa vielä kuppilaan päin täydentääkseen juomavarantojaan. Suurimmalta osalta valtaus päättyi kuitenkin virka-ajan puitteissa. Ideoiden toteutusta ja jalkautusta varten tarvitaan varmaan vielä uusi, tai ehkä useampiakin pamauksia.

Teksti:
Leena Huovinen
Keskustakampuksen kirjasto
Espanjan kielen tarkasti: Kristiina Lähdesmäki
KPO
Kuvat
Pekka Karhula
Keskustakampuksen kirjasto

Mary Hatch pelastuu taas – mutta miten käy muiden kirjastonhoitajien tv-ssä?

Joulun aikaan voi antaa itsellensä luvan seurata tv:stä muutakin kuin ajankohtaisohjelmia ja luontodokumentteja. Viihdyttävät draamasarjat ja elokuvat ovat täynnä kuvauksia lääkäreistä, lakimiehistä ja monen sortin poliiseista. Mutta kyllä sieltä telsusta muutama kirjastoihminenkin löytyy.
Kuva:
Joulukuusen kimmeltäessä voi asettua katselemaan aina yhtä ihanaa Frank Capran jouluklassikkoa, tiedättehän elokuvan, jossa päähenkilö saa tilaisuuden nähdä miltä kotikaupunki näyttäisi ilman tämän – ei sittenkään niin vaatimatonta – kontribuutiota. Itseäni tässä elokuvassa on aina eniten liikuttanut Mary Hatchin kohtalo: naisparasta on tulla kirjastonhoitaja – AUTS! Kauhunäky Marysta pelokkaana silmälasipäisenä Pottervillen kaupungin kirjastonhoitajana saa viimein sankari George Baileyn vakuuttuneeksi elämänsä merkityksestä. Ja niin Bedford Fallsin kaupunki pelastuu ja vanha enkeli saa siipensä!

Australialaisesta kirjastoon sijoittuvasta komediasarjasta kohistiin alan lehdissä jo etukäteen, että nyt nutturat nurkkaan, täältä tulee jotain uutta. Mutta ei se minua oikein naurattanut, koska sarjan henkilögalleria nuorten ja vähän vanhempienkin miesten perään kuolaavasta naisjohtajasta nyhveröihin miespuolisiin työntekijöihin on nähty jo moneen kertaan vastaavissa kouluun tms. sijoittuvissa sarjoissa.

Ruotsalainen siirtolaisenemmistöiseen lähiöön sijoittuva nukkeanimaatio ”Wollah Wollah” on piristävästi epäkorrekti joka suuntaan. Henkilöitä on vain muutama, joten on ”hienoa” että kirjastonhoitaja Mårten on yksi heistä. Tästähän voisi päätellä että naapurimaamme lähikirjastoilla on suuri merkitys siirtolaisten kotouttamisessa. Mårten kärsii tietysti kaikista mahdollisista estoista, angsteista ja allergioista ja on täysin rempseän naisopettajan vietävissä. Eikä Mårtenissa ole minkäänlaista portinvartijan vikaa, vaan wannabegangstat Hassan ja Ali käyttävät kirjastoa ihan omin päin…

Kovin kaupunginkirjastopainotteista on viihdemedian kirjastohahmosto.  Marja Wideniuksen Kreodissa ilmestynyneestä artikkelista voit lukea aiheesta lisää.

Rakas Joulupukki, etkö toisi meille leffan tai tv-sarjan, joka sijoittuisi monitieteiseen tiedekirjastoon? Sen päähenkilöt olisivat sanavalmiita ja nokkelia kirjastoalan ammattilaisia, jotka loihtisivat tiedeyhteisöön sellaisen informaation metadatahighwayn että laman syövereissä kyntävä kehysyliopisto ampaisisi uuteen nousuun..

Tai antaa olla Pukki – me tehdäänkin se itse!

Teksti:
Leena Huovinen
Oikeustieteellisen tiedekunnan kirjasto

Oikeustieteen kirjasto 99 vuotta

Oikeustieteellisen tiedekunnan kirjaston sadannen toimintavuoden alkamista juhlistettiin kakkukahveilla viime maanantaina. Mahtoivatko lainopillisen tiedekunnan opettajakollegion jäsenet tietoisesti tähdätä helposti muistettavaan päivämäärään kun anoivat yliopiston konsistorilta määrärahaa lainopillisen seminaarikirjaston perustamista varten? Pyyntö nimittäin hyväksyttiin 19. päivänä lokakuuta 1910 ja niin sai alkunsa vielä pari kuukautta olemassa oleva tiedekunnan kirjasto.

Kirjaston eilistä ja toissapäivää esittelevään näyttelyyn löydettiin esineitä työhuoneiden kätköistä yhden vitriinillisen verran. Kirjastomme on toiminut useassa paikassa, jotka Arja Niskala kuvasi ja listasi mielenkiintoiseksi kuvakertomukseksi. Niin ne ajat muuttuvat – loistonsa päivinä oikeustieteilijät ovat olleet Ritarihuoneellakin.

Kuva: Petra Pentzin
Kakkua jonottaa Sakari Lipkin, joka on teologisen ja oikiksen kirjastojen “yhteinen resurssi”.

Kuva: Petra Pentzin

Tuorin Katrikin kerkesi poikkeamaan.

Kuva: xxx
Uusia johtajia, Pauli Assinen ja Anneli Partanen. Onnitteluja vastaan- ottaa Liisa Rajamäki.

Kuva: Petra Pentzin
Oikeustieteellisen tiedekunnan väkeä onnittelemassa.

Kuva: xxx
Vuonna 1910 asetettiin myös kirjastovaliokunta ja sen johtoon prof. R.W. Erich. Nykyisen oikeustieteellisen tiedekunnan kirjaston neuvottelukunnan puheehjohtaja prof. Juha Raitio naurattaa Pälvi Kaiposta.

Kuva: xxx
Pirteä ja nuorekas tiedekunnan kirjasto kiittää rattoisasta syntymäpäiväkahviseurasta! Ja on hyvin otettu kukkapuskista, joita aivan odottamatta ja yllättäen sai vastaanottaa!

Kirjaston historiaa

Kirjoittaja:
Leena Huovila
Oikeustieteellisen tiedekunnan kirjasto

Kuvat:
Petra Penzin

Eläköön pohjoismainen oikeuskirjastoyhteistyö!

Täältä Helkan ja Lindan helmoista ei yleensä liiaksi kurkistella akateemisen maailman ulkopuolelle, vaikka keskustelu samoja aineistoja reaalimaailmassa käyttävien kollegojen kanssa voi olla hyvinkin virkistävää. Mainio tilaisuus ajatusten vaihtoon tarjoutui viime kesäkuun alussa  Helsingissä pidetyssä Pohjoismaiden oikeuskirjastojen kokouksessa.

Oikeuskirjastojen moninaisuus

Oikeuskirjastojen paletti on varsin laaja: juridiikkaa löytyy alan oppilaitosten kirjastojen lisäksi lukuisista tuomioistuinlaitoksen eriasteisista yksiköistä ympäri maata sekä suurimmista asianajotoimistoista. Lisäksi lainsäädäntötyöhön osallistuvat hallintoelimet käyttävät ja myös tuottavat oikeudellista materiaalia ja niillä on omat tietopalvelunsa ja kirjastonsa. Lainsäätäjien, -käyttäjien ja oikeustieteentutkijoiden tiedontarpeiden täyttäminen on yhteiskunnan ja kansalaisten oikeusvarmuuden perusta. Tätä tärkeää tehtävää varten oikeuskirjastojen on pidettävä yhteyttä, verkostoiduttava.

VIII NJB: ”Pohjoismainen yhteinen oikeudellinen perintömme”

Pohjoismaiset oikeuskirjastot ovat kokoontuneet vuodesta 1988 alkaen joka kolmas vuosi yhteiseen tapaamiseen (Nordiskt juridiskt biblioteksmöte, NJB). Viime kesänä pidetty kokous oli siis jo kahdeksas ja me suomalaiset olimme toista kertaa kokouksen järjestäjävuorossa.  Eduskunnan kirjaston johdolla työskennelleeseen kymmenhenkiseen kokouksen suunnitteluryhmään saatiin mukaan tietämystä monenlaisista oikeuskirjastoista mikä takasi mielenkiintoista ohjelmaa kokouksen osallistujille.

Kuva: xxx
Satapäinen osallistujakunta yhteispotretissa Chydenian portailla. Kuva: Heikki Rajala

Tänä vuonna on muistettu monin tavoin 200 vuotta sitten alkanutta autonomian aikaa, jolloin Suomi irrotettiin Ruotsin alaisuudesta ja liitettiin Venäjän valtakuntaan. Kuten kaikki tiedämme, kuninkaan vaihtuminen keisariin ei kuitenkaan merkinnyt maamme oikeusjärjestykselle kovin suurta muutosta, vaan entiset lait jäivät voimaan. Merkkivuoden kunniaksi NJB kokouksen teemaksi olikin valittu Pohjoismainen yhteinen oikeudellinen perintömme.

Perintö eilen – tänään – huomenna

Kolmipäiväinen kokous aloitettiin ajankohtaisilla teemoilla joista siirryttiin toisena päivänä historiaan ja vähän tulevaisuuteenkin. Viimeinen päivä oli varattu vierailuihin erilaisiin kirjastoihin.

Viiden osallistujamaan esitykset ajankohtaisista aiheista käsittelivät mm. oikeudellisen kirjastotyön viime vuosien muutoksia, haasteita ja elektronisia oikeudellisia lähteitä. Erilaiset uudet työtehtävät vaativat uusia taitoja, substanssiosaamista unohtamatta.

Erityisesti jäi mieleen ruotsalaisten alustus, joka käsitteli oikeustieteellisten kirjastojen toiminnan viime vuosien kehitystä. Lundin yliopiston kirjastossa tehty kyselytutkimus paljasti että tiedonhankinnan koulutus lisääntyy ja monipuolistuu kaikkialla ja että kirjastoilta odotetaan yhä enemmän tukea tutkimustyöhön ja sen näkyvyyden lisäämiseen.

Historiallista perspektiiviä pohjoismaiseen oikeudelliseen perintöön etsittiin ensimmäisten valtiopäivien ympäristöstä Porvoosta, jonne me kokouksen osanottajat siirryimme päivän päätteeksi retkelle.

Toinen kokouspäivä täyttyi kuudesta luennosta, joiden aiheet vaihtelivat oikeushistoriasta lainsäädäntöyhteistyön kautta digitaaliseen kirjastoon. Paneelikeskusteluun päättynyt tiivis kokouspäivä huipentui juhlaillalliseen Yrjönkadun salissa.

Kuva: xxx
Tenori-tarjoilija Juhani Suninen yllätti illallisvieraat. Kuva: Heikki Rajala

Helsinki näytti vierailijoille aurinkoisimmat kasvonsa sopivasti viimeisenä päivänä joka oli varattu kirjastovierailuille. Kansalliskirjastoon ja Eduskunnan, korkeimman oikeuden, oikeusministeriön ja kahden asianajotoimiston kirjastoihin riitti kävijöitä.

Noviisin tunnustukset

Kun oman alan kansainvälinen kokous saatiin kotinurkille, meitä oikislaisiakin pääsi mukaan kokonaista neljä henkilöä, joista suunnittelija Miia Koljonen osallistui myös kokouksen järjestelyihin.

Suomenkieliselle keskustelun ja alustusten seuraaminen oli ajoittain työlästä, mutta kummasti aina jokin tuttuus – varmaan nämä yhteiset juuret – auttoivat ummikonkin kartalle.

Ensikertalaiselle kokous oli oivallinen oppimistapahtuma: tuli kerratuksi alan pohjoismaista sanastoa, sai paljon päivitettyä kirjastotietoa ja tutustui (ainakin muutamaan) uuteen kollegaan, vaikka niin ujostutti!  Mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla on taas vähän rohkeampi.

Lisätietoa Eduskunnan kirjaston sivuilta ja linkit alustuksiin

Kirjoittaja:
Leena Huovinen
OIkeustieteellisen tiedekunnan kirjasto
Kuva:
Heikki Rajala
Eduskunnan kirjasto

Elon juhlaa

Kuva: xxxElämme suurten muutosten aikaa. Tähän muutosten sumppuun solahti jo perinteeksi muotoutunut Topelian pihan kesäjuhla, jota metamorfoosin jälkeen vietettiin Viikin kampuksella elojuhlan nimellä. Opiskelijakirjaston Matin mielestä nimeksi olisi sopinut myös erojuhla, koska hän oli jättänyt eroanomuksensa hetkeä ennen juhlaa. Dramaattista? Ei sentään – vaan  entisestä on erottava että voi uuden ja paremman ottaa vastaan, niinhän se menee monessa asiassa.

Juhla oli tällä kertaa liikuttava siinä mielessä että kovasti oli liikuttava ennen kuin löysi viimeiselle rastille jossa odotti notkuva sadonkorjuu-
pöytä.
Aluksi vierailtiin oman mieltymyksen mukaan Viikin erikoisuuksissa joko eläinsairaalassa tai Gardeniassa. Tässä kohtaa oli suurin riski joutua juttusille muiden kirjastojen työntekijöiden kanssa. Flooraan mielistyneenä valitsin Gardenian, jonka pihalla näkyikin monenlaista kukkijaa. Sieltä siirryimme paikallisoppaan johdolla lehmien katseluretkelle mutta ämmyleitten sijasta näimme vain yhden hyvinvoivan rotan – oli ilmeisesti vasta kotiutettu eläinsairaalasta. Toinen rasti oli sijoitettu info-taloon jossa yhytettiin faunan valinneet kirjastolaiset ja kuunneltiin puheita ja vähän musiikkiakin.

Ruoka oli hyvää – mutta ne laulut, ne murheelliset laulut…

Puheiden jälkeen juhlaväki suuntasi kulkunsa Viikin kartanoon, jonka ovensuussa repäistiin vielä arpalipuke jännitystä lisäämään – ja sitten vain pöytiin odottamaan onnenpotkaisua. Ruokaa ja onnetarta odotellessa viriteltiin yhteislaulua tuttuun lammaslaulun säveleen:

TYKY, TYKY harteitani,
TYKY, TYKY niskojani
TYKY, TYKY pää-pää parkaani
TYKY, TYKY niskojani.

TYKY, TYKY Meikku ja Viikki,
TYKY, TYKY Kumpulan kampus,
TYKY, TYKY Keskustan kirjastot
kaikki ne yhteen pannaan.

Toinen uudelleensanoitettu (Jaakko-kulta) yhteislaulu kuvasi työpäivää:

Helka, Nelli, Helka, Nelli
toimi jo, toimi jo,
miksi kone kaatui, miksi kone kaatui
Herää jo, herää jo.

Nämä Tykyryhmän riimittelemät aloituslaulut kajahtivat iloisesti, mutta muuten tilaisuuden yhteislaululista melankolahti turhan haikeasti. Meikäläinen lauluperinne on mollivoittoinen, mutta lienee niitä muutama vähän iloisempikin olemassa. Tässä kohtaa vetoan kaikkiin lukijoihin: antakaa esimerkkejä reippaista, hilpeistä ja jopa rehvakkaista yhteislauluista!

Kuva: xxxTarjoilusta nautittiin komeasti pöytien ääressä, mikä helpotti ateriointia huomattavasti, ja olisikohan jopa lisännyt nautitun ruuan määrää. Salissa meitä viihdytti viulu & haitari duo, jonka musisointi sai hurjimmat jopa tanssimaan.

Syönnin edetessä ison joukon ehtivimmät kokoontuivat pihalle jossa tikat ja mölkyt lentelivät iltahämärään asti.

Arpajaisten voitot menivät onnekkaimmille, mutta ihanaa vadelmakakkua saivat ihan kaikki.

Kirjoittaja:
Leena Huovinen
Oikeustieteellisen tiedekunnan kirjasto
Kuvat:
Tiina Äärilä