Ideoita tieteenalatyöhön SLA2015 konferenssista

Kirjaston tieteenalavastaava markkinoi palveluita ja kehittää niitä hyödyntäen omaa, jatkuvasti kehittyvää asiantuntijuuttaan.

Oppia ja innostusta saamme toisiltamme. Osallistuminen kansainvälisiin konferensseihin on antoisa lähde kontaktien luomiseen ja ideointiin.

Special Libraries Association on yli satavuotias, voittoa tavoittelematon kansainvälinen, innovatiivisten tietoammattilaisten ja heidän strategisten kumppaniensa yhteistyöjärjestö. Jäseniä on yli 7000 75:ssä eri maassa. Tähän joukkoon mahtuu niin akateemisten kirjastojen, julkisten asiantuntijaorganisaatioiden kuin yritysten tietopalvelutehtävissä toimivia ammattilaisia. Järjestö edistää ja vahvistaa jäsentensä oppimista, edunvalvontaa ja verkostoitumista. Järjestö on julkaissut esimerkiksi tietoammattilaisten osaamisvaatimukset. SLA:lla on viitisenkymmentä jaostoa, joista tosin kaikki eivät toimi aktiivisesti.

Minulle tarjoutui mahdollisuus osallistua Special Libraries Associationin vuosikonferenssiin Be revolutionary 2015 Bostonissa. Seuraavassa poimintoja konferenssin annista tieteenalatyön tukena.

Nosta ammattisi arvostusta (SLA2015 Boston, juhlapuhuja Leigh Gallagher):

• Markkinoi itsesi ylimmälle johdolle, arvosta itseäsi ja näytä se (kirjasto vai viisauslaboratorio?)
• Kerro miten olet ollut avuksi, kuinka tieto on myös taloudellisesti arvokasta
• Ota käyttöön uusimmat tekniikat
• Tarjoa huippulaatuista asiakaspalvelua
• Innovoi palvelujasi; viisauslaboratorion palvelun voi tilata napin painalluksella kuten taksin

Tee itsesi näkyväksi (Tina Quin, Michigan State University) Making Chemistry Liaison Connections through Grassroots efforts

• Järjestä näyttelyitä, tapahtumia, seminaareja ja koulutuksia palvelujen esittelemiseksi
• Valmista tiedonhaun oppaita, myös kurssikohtaisia
• Osallistu aktiivisesti laitoksen tapahtumiin
• Ole tavattavissa fyysisesti ja virtuaalisesti

Toimi oikein asiakastilanteissa (Stephanie Ball, Christine DeLuca, John Digilio), Get out of your chair and revolutionize your training program

– Mene tapaamaan työhuoneeseen mukana lyhyt selkeä esite (jätä esite tuolille, ellei tapaaminen onnistu)

o Miten pääset tietokantaan
o Mitä teet, jos ongelmia ilmenee
o Yhteystietosi

– Lyhyt, käytännönläheinen esitys (vain muutama minuutti!)
– Osoita että arvostat käyttäjän aikaa
– Kerro myös muista palveluista, jos se on luontevaa
– Kuuntele käyttäjää, älä toimi kuin kone ennakkosuunnitelmasi mukaan
– Jätä pieni lahja, esim. suklaapatukka, jonka kääreessä yhteystietosi tai tietokannan hakuvinkki

Valloita kuulijoiden huomio
• Katso kuulijoitasi
• Nauti esiintymisestä
• Hymyile
• Puhu selkeällä äänellä
• Tiedosta kehonkieli
• Loppuyhteenveto on tärkein, koska kuulijat muistavat pisimpään sen, mitä kuulivat viimeiseksi.

Tunne tieteenalasi
Mitä tiedät tieteenalastasi kirjaston uusien palveluiden näkökulmasta? (Joanna Thielen ja Ye Li, Michigan State University) kuvasivat posterissaan Profiling common types of research data and methods published by organic synthetic chemists at the University of Michigan -menetelmän, jolla oli koottu tietoja tutkijoiden käyttämistä menetelmistä ja tutkimusdatoista sekä niiden tallennuskäytännöistä.

Kehitä virtuaalipalveluita (Introduction developing a better web-based user experience, Sarah Barret)
Uuden palvelun alustavien käyttäjäkokemusten keräämiseen riittää neljän asiakkaan haastattelu, jolla saadaan esiin 90 % ongelmista

• Kysy, kuinka käytät sisältöä?
• Mitä ongelmia olet havainnut?
• Kuuntele haastateltavan ongelma, älä hänen esittämäänsä ratkaisua (tiedät itse paremmin, koska kokemuksesi on laajempi)
• Tee kattavat muistiinpanot

Don’t be perfect, be fearless! (Kim Dority)

Teksti ja kuvat

Kaija Sipilä
johtava tietoasiantuntija

Vaikuttava näkyvyys, näkyvä vaikuttavuus

Lääke- ja terveystieteiden sekä lähialojen kirjasto- ja tietopalveluammattilaisten yhdistyksen, BMF:n, syysseminaari pidettiin 19.11.2015 Tieteiden talolla. Teemana oli kirjasto- ja tietopalvelujen vaikuttavuus. Miten osoittaa päättäjille toimintamme vaikuttavuus ja miten tukea asiakkaidemme tekemän tutkimuksen näkyvyyttä ja vaikuttavuutta? Puheenjohtaja Tiina Heino kannusti täyden salillisen innokasta yleisöä ottamaan päivästä kaiken irti, ja näin myös tapahtui: keskustelu ja tietojen vaihto jatkui esitysten jälkeen sekä lounaalla ja kahvitauolla vilkkaana.

Vaikuttavuuden arvioinnissa riittää haasteita

Marja Haapaniemi Lahden kaupunginkirjastosta kertoi vaikuttavuuden arvioinnin haasteista, erityisesti laadullisten tulosten ja palveluiden resursoinnin perustelun näkökulmasta. Hän on tehnyt aiheesta tutkimusta Oulun yliopistossa.

Vaikuttavuuden arviointitutkimuksen haasteita ovat muun muassa tavoitteiden ja käsitteiden määrittely sekä arviointimenetelmien valinta. Ongelmana voi olla myös vaikutusten näkyminen usein vasta vuosien kuluessa – ja eri tavoin eri käyttäjäryhmille. Lisäksi voi olla haasteena, miten rajata vain tutkittavaan asiaan liittyvät vaikutukset kaikista arvioinnissa näkyvistä vaikutuksista.

Vaikuttavuuden arvioinnissa tulisi Haapaniemen mukaan määritellä selkeästi, minkä asian vaikuttavuutta halutaan tutkia. Toisaalta on tärkeä rajata, mistä näkökulmasta asiaa halutaan tutkia sekä valikoida sopivat menetelmät. Usein tarvitaan erilaisia menetelmiä yksittäisen asian vaikuttavuuden arvioimiseksi. On myös syytä muistaa, että monilla eri tekijöillä on vaikutusta siihen, miten käyttäjät arvioivat palvelua. Palvelun runsas käyttö ei pelkästään kerro sen vaikuttavuudesta. Palvelun tarve ja käyttö voi olla satunnaista tai elämäntilanteeseen liittyvää, mutta käyttäjälle erittäin tärkeää.

Kirjaston vaikutus organisaation arjessa

Päivi Litmanen-Peitsalan esityksen otsikko oli kysymyksen muodossa: Voiko kirjaston ja tietopalvelun vaikutus näkyä paremmin organisaation arjessa? Esityksessä tuotiin esiin muitakin pohdittavia näkökulmia: Mihin kirjasto vaikuttaa organisaation arjessa? Mihin kirjasto itse haluaisi vaikuttaa? Ketkä puolestaan vaikuttavat kirjastoon arkeen ja resursseihin? Näistä teemoista myös seminaarin yleisö haastettiin kirjaamaan lapuille omia näkemyksiään.

Litmanen-Peitsalan esitys oli vauhdikas ja ajatuksia herättävä. Monet kirjastoissa ja kirjaston ulkopuolella vallitsevat käsitykset kyseenalaistettiin. Miksi esimerkiksi yliopistokirjastojen tehtävät asemoidaan tukipalveluiksi, vaikka tehtävät voidaan nähdä myös yliopistojen ydintoimintoina? Myös kirjastoväen tapa puhua omasta vaikuttavuudestaan on ongelmallinen. Onko puheemme vaikuttavuudesta vain kirjastoalan sisäistä keskustelua tai tilastojen tutkimista?

Litmanen-Peitsala korosti viestinnän strategista merkitystä ja siteerasi Minna Niemi-Grundströmin kirjoitusta yliopistokirjastojen neuvoston blogissa. Kirjoituksessa mainitaan muun muassa:
”Kirjastoammattilaisille itselleen on selvää, että kirjasto on paljon muutakin kuin fyysinen tila ja kokoelmat, mutta meidän pitää osata kertoa ymmärrettävällä kielellä myös muille, mitä kaikkea kirjasto tekee ja miksi.”

Viestinnällisin keinoin voidaan vaikuttaa ymmärryksen lisääntymiseen esimerkiksi siitä, mitä kirjaston palveluita huippututkimus edellyttää tai miten kirjasto voi tukea tutkimusryhmien työskentelyä esimerkiksi aineistoja hankkimalla. Litmanen-Peitsala demonstroi myös tyypillistä tilannetta, jossa kirjastoammattilaisen panosta ei ole ymmärretty:
Tutkija: ”Ihanaa kun kaikki lehdet on tuolla netissä mulle käytettävissä!”
Kirjastoammattilainen: ”Joo, kun mä tilasin ne sulle sinne!”

Näkysyyspalveluissa ja altmetriikassa jälleen uusia avauksia

Jukka Englund Terkosta, Helsingin yliopiston kirjastosta antoi (Kimi Räikkösen avustuksella) katsauksen altmetriikkaan: mitä se on, miksi sitä tarvitaan ja millaisia palveluita sen ympärille on kehitetty. Yleisölle tuli tutuksi Terkon altmetriikkaprosessi ja siihen liittyvät näkyvyyspalvelut: Terkko Kudos, Scholar Profiles, Scholar Chart, CiteULike, Facebook, Twitter, Terkko Impact, Top Cited @UH. Myös alan kaupalliset toimijat tulivat esille, erityisesti uutena palveluna Helsingin yliopiston PlumX. Esityksen punaisena lankana oli, että tutkimusartikkelin julkaiseminen ei ole tutkimusprosessiin päätepiste vaan enemminkin alku: julkaisulle (tai datalle, tai muulle tieteelliselle tuotokselle) pitää saada näkyvyyttä, jotta se vaikuttaa tieteen kentällä ja yhteiskunnassa. Tutkijat tarvitsevat tähän meidän apuamme ja antamalla tätä apua me lisäämme itsekin omaa vaikuttavuuttamme.

Minuuttipuheita ja postereita

Mari Mäkinen THL:stä veti hauskan ja intensiivisen posterisession: esittelyaikaa oli 1 minuutti/posteri. Tämän jälkeen seminaarivieraat pääsivät tenttaamaan posterin tekijöitä posterinäyttelyssä. Aiheina olivat:
•    Marketta Fredriksson (DIAK): LibGuidesien käyttö ylemmässä AMK-tutkinnoissa
•    Tiina Heino & Katri Larmo (Terkko, HY): Terkko-informaatikko
•    Mika Holopainen & Katri Larmo (HY): Avointa tiedettä tukemassa – datan hallinnan ja avoimen tieteen palvelut HY:n kirjastossa
•    Leeni Lehtiö & Elise Johansson (Turun yo): Tietopalvelulla käytössä oleva tiketöintijärjestelmä
•    Pia Pörtfors (THL Tietopalvelu): THL:n tietopalvelun toimintatapa

Iloksemme sekä Terkko-informaatikko että Helsingin yliopiston kirjaston avoimen tieteen palveluita esittelevät posterimme keräsivät paljon kyselijöitä ja kiinnostuneita!

Sponsoripuheenvuorot – sekä herkullinen lounas ja kahvit – tulivat tällä kertaa Ovidilta ja Ebscolta: Ovid Today lehtilukusovellus ja kliinisen tiedon lähde DynaMed ovat uusia tärkeitä lisiä palveluvalikoimaamme HY:ssä.

Jos jäitte miettimään miten Kimi Räikköinen liittyy altmetriikkaan, tai haluatte muuten tutustua tarkemmin seminaarin antiin, kaikki esitykset ja posterit löytyvät BMF:n Tapahtumat-sivulta.

Teksti

Tiina Heino
informaatikko
Mika Holopainen
tietoasiantuntija
Katri Larmo
informaatikko

Kuvat

Jussi Männistö
tietoasiantuntija

Julkaisutoiminta murroksessa – STKS:n seminaari 15.9.2015

STKS:n tietoaineistotyöryhmän järjestämässä seminaarissa kuultiin julkaisutoiminnan murroksesta tutkijan, kirjastoammattilaisten, asiakkaiden, kustantajien ja välittäjien näkökulmasta.

Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan professorin Sari Lindblom-Ylänteen mukaan tutkijan tiedonhankintaan ei vaikuta se, löytyvätkö tutkimukset yliopistoon tilatuista lehdistä vai vapaasti verkosta. Painetulla vai elektronisella julkaisulla ei ole merkitystä tutkijalle tiedonlähteenä eikä julkaisufoorumina. Kyse on enemmänkin henkilökohtaisista mieltymyksistä lukeeko julkaisuja printtiversiona tai suoraan näytöltä sekä omien lukutapojen muuttamisesta, joka vie aina oman aikansa.

Lindblom-Ylänteen mukaan open access eli avoin julkaiseminen on hieno ja kannatettava periaate, johon suomalaisia tutkijoita kannustetaan. Seuraaviin kysymyksiin ei ole kuitenkaan tyhjentäviä vastauksia. Kuka maksaa OA-lehdissä julkaisemisen? Nuorilla tutkijoilla ei ole varaa maksaa satoja euroja saadakseen tieteelliset artikkelinsa julkaistua. Ja kuka valvoo OA-lehtien laatua? Suurin haaste on hyvien lehtien erottaminen OA-tarjonnasta. Miten varmistetaan, että käsikirjoitus on todella käynyt läpi luonnollisen vertaisarvioinnin? Arviointi voi olla pinnallista tai puutteellista kokonaan. Arviointiprosessin nopeus voi houkuttaa, koska väitöskirja halutaan saada nopeasti valmiiksi. Tohtorikoulutuksessa on alettu laatia sääntöjä OA-julkaisemiseen. Ohjaajan vastuu on kasvanut, vaikka viime kädessä vastuu on tutkijalla. Väitöskirjan tarkastajan tulee kyetä arvioimaan OA-lehden laatua.

Julkaisufoorumi eli JUFO-luokitus on alkanut ohjata julkaisemista. Kilpailu parhaissa lehdissä julkaisemisesta kovenee entisestään. Tavoitteena on kotimaisten päälehtien, kuten Kasvatus-lehden nostaminen 2-tasolle. 1-tason perustasolla tarkoitetaan hyvätasoista lehteä, mutta näitä on alettu välttää julkaisukanavina. Tällöin 1-tason lehtien sisältö kapenee. Kehitys menee siihen, että konferenssimatkoille saa rahoitusta vain jos julkaisee 3-tasolle luokitelluissa lehdissä.

Rinnakkaistallentaminen ja tieteelliset julkaisut

Marjo Vallittu Jyväskylän yliopiston kirjastosta kertoi rinnakkaistallentamisesta ja tieteellisistä julkaisuista. Vihreään Open Accessiin kuuluvalla rinnakkaistallentamisella tarkoitetaan sitä, että tutkijat tallentavat tieteellisissä julkaisuissa julkaistut artikkelinsa tieteenalakohtaiseen tai organisaation julkaisuarkistoon. Tämä on tutkijoille maksutonta ja julkaisu on verkossa kaikkien saatavilla. 70% kustantajista sallii avoimen tallentamisen. Organisaation avoimien julkaisuarkistojen lisäetuja ovat seuraavat: antaa julkaisulle pysyvän verkko-osoitteen, mahdollistaa aineiston rikastamisen, artikkelit löytyvät helpommin omaankin käyttöön sekä vapauttaa sekä tutkijan että laitokset ylläpitämästä omia julkaisuarkistoja. Keskitetyssä rinnakkaistallentamisessa integroidaan tutkimusjulkaisujen raportointi- ja rinnakkaistallentamisen prosessit toisiinsa. Tämän prosessin voi keskittää esimerkiksi kirjaston vastuulle. Tällöin tavoitteena on tutkijoiden minimaalinen työpanos, automatisoidut prosessit ja mahdollisimman suuri kattavuus. Avoimen julkaisemisen hyötyinä mainittiin sen lisäävän tutkimuksen näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Myös todennäköisyys tulla viitatuksi lisääntyy ja tutkimuksen laatu paranee. Avoimen julkaisemisen todetaan myös edistävän yritysten toimintamahdollisuuksia ja innovaatioita sekä humanitaarista ajattelua ja tasavertaisuutta.

Nykyaikainen kirjasto toimii aktiivisesti verkossa

Luonnonvarakeskuksen kirjasto-tietopalvelusta Sirpa Suonpää kertoi vuoden 2015 alusta alkaneen tutkimuslaitoksen ja sen tietopalvelun uudesta toimintaympäristöstä. Luonnonvarakeskuksen (Luke) muodostavat neljä vuoden alusta fuusioitunutta MMM:n hallinnonalan laitosta: Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, Metsäntutkimuslaitos Metla, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL ja Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen Tiken tilastoyksikkö. Näkökulmana oli suuria rakenteellisia muutoksia läpikäyneen ja käytännössä verkkoon siirtyneet kirjastopalvelut. Asiakkaiden odotukset ovat muuttuneet. Mitä ei ole sähköisenä, sitä ei enää jakseta etsiä. Nykyään joutuu perustelemaan, miksi hankitaan painettua aineistoa. Kirjaston osuus on hämärtynyt asiakkaan mielessä. Omaa kirjastotyötä tuleekin tehdä näkyvämmäksi. Usein asiakas kohdataan ongelmatilanteissa, jolloin sujuvat, nopeat ja asiakasystävälliset ratkaisut ovat eduksi. Asiakkaalla on kynnys ottaa yhteyttä kirjastoon, sillä vallalla on itsepalvelun ja itsepärjäämisen kulttuuri.

Kirjasto-tietopalvelun perustehtävä Lukessa on tarjota tukea tutkimuksen eri vaiheisiin, kuten ideointiin ja tutkimuksen tekemiseen, kirjoittamiseen ja julkaisemiseen, tuotosten rekisteröimiseen ja näkyvyyteen sekä julkaisutoiminnan arviointiin. Tästä seuraa, että nousussa ovat seuraavat perustehtävät: metadata, sanasto- ja ontologiatyö, sisällönkuvailun osaamisen jakaminen sekä avoin tiede. Luken ja edeltäjälaitosten julkaisuja löytyy Luken julkaisurekisteristä ja avoimesta sähköisestä julkaisuarkistosta, Luken sarja Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus, josta verkkoversiot saa maksutta ja painetut print on demand –periaatteella. Tiken tilastot saa tilastoportaalista.

Tutkimustyön julkaisukanavat säilyvät ennallaan

Mari Katvala Oulun yliopiston kirjastosta esitteli kirjaston evoluutiobiologian ja ekologian tutkijoille kohdistetun kyselytutkimuksen tuloksia. Toimeksiantona oli selvittää, kuinka tutkijat löytävät aineistoja, kun julkaiseminen hajaantuu aitoon OA:han, rinnakkaistallennettuun ja perinteisiin maksullisiin lehtiin. Lisäksi kiinnostavaa on, säilyttääkö tieteellinen artikkeli asemansa tieteellisen viestinnän välineenä vai saako julkaiseminen uusia muotoja tutkijoiden vertaisyhteisöissä. Kyselyyn saatiin 16 vastausta, joista 11 analysoitiin. Tieteellisiä artikkeleita haetaan eniten Google Scholarin ja Web of Science:n kautta. Mikäli artikkelin pdf-muoto ei aukea, tutkijat ottavat ensisijaisesti yhteyttä artikkelin tekijään sähköpostitse ja vierailevat kirjoittajan kotisivulla. Artikkeleiden avoimempi saatavuus OA-lehdissä ja rinnakkaistallennetut versiot arkistoissa eivät ole olennaisesti muuttaneet tutkimustyötä. Tosin todettiin, että uusien artikkeleiden saanti on nopeutunut ja helpottunut.

Tiedonhankintatapoihin avoin saatavuus ei ole juurikaan vaikuttanut. Sillä ei myöskään ole merkitystä viitataanko rinnakkaisjulkaisuun, OA-artikkeliin vai maksetussa lehdessä julkaistuun artikkeliin. Käytännössä viittaukset kuitenkin painottuvat maksullisiin lehtiin, koska niitä on alalla enemmän ja ne ovat vakiintuneimpia ja arvovaltaisempia. Tutkijat olivat myös sitä mieltä, että tieteellinen artikkeli ja tieteelliset lehdet säilyttävät asemansa tulevaisuudessa tutkimustyön julkaisukanavana. Tieteellisen julkaisemisen ei todettu saavan uusia muotoja, koska tällä hetkellä esim. blogeilla ja omakustanteilla netissä ei ole tutkijan kannalta suurta merkitystä ja tuskin on tulevaisuudessakaan. Yksi tutkija kuitenkin ennusti, että saattaisiko yleistyä se, että eettiset tutkijat julkaisisivat omilla sivuillaan artikkeleitaan ilmaiseksi?

Media mukana julkaisutoiminnan murroksessa

Johanna Suhonen Alma Mediasta kertoi, että mobiilipalveluja kehitetään ja ne ovat kasvava kanava. Laatujournalismista tulee kuluttajan aina maksaa. Usein osan uutisista voi lukea maksutta, kuten Kauppalehden viisi artikkelia, ja muihin artikkeleihin pääsy maksaa. Suhosen mukaan media on hemmoteltujen kuluttajien palveluksessa. Digitalisointi on mahdollistanut globaalisuuden ja englanninkieliset lehdet onkin helposti saatavilla.  Tällöin lukijat toivovat kotimaisten lehtien käyttöliittymien toimivan yhtä hyvin kuin ulkomainen esikuva Financial Times -lehti. USA:ssa ollaan sitä mieltä, että sosiaalinen media (some) pystyy korvaamaan paikallislehdet. Sanomalehti on 24/7 auki oleva digitaalinen tuote, jolloin uutisvirta jatkuu ja jatkuu. Tällöin toimittajien työtavat tulee uudistaa. Kustantajat testaavat erilaisia otsikoita ja tekevät niistä nostoja ja selvittävät, mikä kiinnostaa lukijoita.

Media on menossa mobiiliin, josta seuraa uutisvirran pirstoutuminen eri kanaviin ja pienille ruuduille seurattavaksi. Tulevaisuudessa voi olla, että käytetään some:n tarjoamia valmiita alustoja, kuten Facebookia julkaisualustana. Palveluja räätälöidään lukijoille yksilötasolla. Lukija tulee kustantajan verkkoon, jossa hänen toimintaansa koko ajan segmentoidaan eli jaetaan eri asiakasryhmiin. Lukijalle tarjotaan sisältöjä hänen kiinnostuksensa mukaan. ”Voisit olla kiinnostunut myös näistä” -ehdotuksia, kun kuluttaja lukee jotain juttua. Toimittajan tulee kokeilla kaikkea uutta tarjolla olevaa, jotta oppii niitä käyttämään, kuten Snapchatiä eli silmänräpäyksiä uutisista, Instagramia ja Twitteriä. Säilyäkseen median tulee olla julkaisutoiminnan murroksessa mukana ja painottaa sitä, että laatujournalismista tulee maksaa myös tulevaisuudessa.

Teksti ja kuvat

Kristiina Lähdesmäki
kirjastonhoitaja

Kuvat ovat Kumpulan virkistyspäivästä 10.9.2015

Taideyliopiston kuulumisia

Olin henkilövaihdossa Teatterikorkeakoulun kirjastossa kolmen päivän ajan maaliskuussa. Se oli virkistävä kokemus – taas kerran on hyvä havaita, että samoja asioita voi tehdä monella eri tavalla yhtä hyvin.

Teakin kirjasto on yhdistynyt vuoden 2013 alusta osaksi Taideyliopiston kirjastoa, yhdessä Sibelius-Akatemian ja Kuvataideakatemian kirjastojen kanssa. Yhteistyö on siitä lähtien lisääntynyt ja tiivistynyt. Yhteisiä toimintamalleja ja palveluja kehitetään kirjaston tiimeissä, joita ovat asiakas-, tietopalvelu-, koordinaatio-, kokoelma/luettelointi- sekä järjestelmäpalvelutiimit. Mm. käyttösäännöt ja hinnasto on yhtenäistetty. Kirjojen palautusmahdollisuus toiseen akatemiakirjastoon käynnistyi vuosi sitten ja asiakkaat ovat ottaneet sen positiivisesti vastaan. Samoin kirjaston uudet, yhteiset kotisivut osoitteessa lib.uniarts.fi, on avattu. Taideyliopiston kirjastot ovat toistaiseksi autonomisia yksiköitä entisissä toimipisteissään (TeaK Kalliossa, KuvA Vallilassa ja SibA Musiikkitalolla sekä Kuopiossa).

Teakin kirjahankinta on Kaisa-talon massiiviseen aineistomäärään verrattuna miellyttävän kevyttä: kilpailutusta ei tarvita, koska budjetti jää alle 30 000 euron. Kirjoja voidaan siis ostaa mistä vain. Aineisto on tietysti myös valikoidumpaa painottuen teatteri- ja tanssialan kirjallisuuteen.  Kurssikirjat ovat aiheensa mukaan muiden luokkien sisällä vain laina-ajan erotuksella (kurssi 14 vrk, muut 28 vrk).

Pienellä kirjastolla on sekä etuja että ongelmia suureen verrattuna. Neljän ihmisen toimipaikka on joskus suljettava tavallista aikaisemmin, jos väki on sairaana tai muualla. Voidaan pohtia, mitä tapahtuisi Kaisa-talon palvelulle, jos yhtäkkiä 50 % henkilöstöstä olisi yhtä aikaa sairaana.

Etu on tietysti joustavuus ja olohuonemaisuus: asiakkaat ovat tuttuja, ja suljetun kokoelman aineisto voidaan hakea saman tien kysyjälle. Itsepalvelukäyttö on talon väelle (sekä opettajat että opiskelijat) mahdollista varsinaisen aukiolon ulkopuolella, eikä ongelmia ole ollut. Lainaus- ja palautusautomaatti on yksi ja sama masiina, mikä on todella kätevää.

Innovaatio, joka voisi rantautua meillekin, oli lattiaan painettu kokoelmatieto. Ihmisethän eivät tunnetusti katso ylhäällä olevia kylttejä; sen sijaan jos lattiassa lukee ”kurssikirjat”, ”opinnäytteet” yms. on suurempi todennäköisyys, että asiakas huomaa sen. Arkkitehtien näkemys on toki asia erikseen.

Opettajien ja professorien tapa käyttää kirjallisuutta ja painottaa lukemista näkyy kirjastonkin käytössä. Viime aikoina kirjaston asiakasliikenne on ollut vilkkaampaa kuin joskus takavuosina.
Teak on toki täysin erilaatuinen opinahjo kuin meidän viiteyliopistomme. Kirjaston ulkopuolella avautuu niin sanottu tori, joka on suuri tila lavoineen, tapahtumineen, tuoleineen ja pöytineen. Tilassa vaeltaa ihmisiä puhuen, istuen, lukien. Takeaway-kahvi tuoksuu, opiskelijoiden ”välitunneilla” saattaa kuulla laulua tai nähdä tanssidemonstraatioita. Torilla tavataan! Torin elämässä yhdistyy taiteellinen atmosfääri ja kunnianhimo nuoruuden iloon ja intoon.

Teksti

Minna Helander
kirjastonhoitaja

Laatu puntariin – LibQUAL+® -käyttäjäkysely tulee

Helsingin yliopiston kirjaston käyttäjät pääsevät puntaroimaan kirjaston palvelujen laatua maaliskuussa 2016. Edellisestä käyttäjäkyselystä onkin vierähtänyt jo kolme vuotta, joten nyt on korkea aika tarttua asiaan. Kirjasto osallistuu eurooppalaisten LIBER -kirjastojen (Association of European Research Libraries) yhteiseen LibQUAL+® -käyttäjäkyselyyn, jossa on mukana parikymmentä muuta tieteellistä kirjastoa Euroopasta. Suomessa kyselyyn osallistuvat meidän lisäksemme Tampereen yliopiston kirjasto ja Turun yliopiston kirjasto, joka koordinoi kyselyä ja toimii asiantuntijana kyselyn valmistelussa.

LibQUAL+® -käyttäjäkyselyjä on tehty vuodesta 2000 lähtien eri puolilla maailmaa yli 1200 kirjastossa. Suomessa ensimmäiset LibQUAL -kyselyt toteutettiin vuonna 2006. Mukana olivat tuolloin Helsingin kauppakorkeakoulun ja Hankenin kirjastot. LibQUAL+® -käyttäjäkyselypalvelua ylläpitää ja kehittää yhdysvaltalainen tutkimuskirjastojen järjestö ARL (Association of Research Libraries), joka tarjoaa osallistuville kirjastoille verkkopohjaisen palvelun raportointeineen ja käyttäjätukineen.

LibQUAL+® -kysely pohjautuu yksityisen sektorin palvelujen laadun mittaamisen ja hallinnan välineenä tunnettuun SERVQUAL -menetelmään. Sen ideana on mitata eroa käyttäjien odotuksien ja saatujen palvelukokemuksien välillä. LibQUAL kehitettiin tältä pohjalta erityisesti kirjastopalvelujen laadun arvioinnin tarpeisiin.

LibQUAL+® -käyttäjäkyselyn rungon muodostaa 22 kysymystä kolmelta osa-alueelta, asiakaspalvelusta, saatavuuspalveluista ja kirjastosta paikkana.  Peruskysymyksien lisäksi LIBER-kirjastojen kyselyssä on 5 räätälöityä kysymystä, jotka kohdennetaan tutkijapalveluihin ja käyttäjäkoulutukseen. Vastaajat saavat arvioida kunkin palvelun asteikolla 1-9 (matala-korkea), siten että he asettavat kullekin palvelulle tai kirjaston ominaisuudelle ensin minimivaatimustason ja odottamansa palvelutason sekä antavat lopuksi arvosanan kokemastaan palvelutasosta tähän tapaan:

Palvelu Palvelun minimitaso 1-9 Odottamani palvelutaso 1-9 Kokemani palvelutaso 1-9
Kirjaston työntekijät ymmärtävät asiakkaidensa tarpeet 8 9 10
Kirjasto tarjoaa painetut ja/tai sähköiset lehtikokoelmat, joita tarvitsen työssäni 8 9 8
Kirjasto tarjoaa opiskelemaan ja oppimaan houkuttelevat työskentelytilat 8 9 9

 

Kysely toteutetaan kevennettynä ns. LITE -versiona, mikä tarkoittaa, että suurin osa käyttäjistä saa kysymyspatterista kahdeksan satunnaisesti valittua kysymystä vastattavaksi. Koko kysymyspatteri näkyy vain erikseen sovittavalle osalle vastaajia. Lyhennetty versio puolittaa vastaamisajan ja tutkimuksen mukaan lisää vastausprosenttia tuloksien luotettavuutta menettämättä.

LibQUAL+® kyselyn tuloksia päästään purkamaan pian kyselyn päättymisen jälkeen. LibQUAL+® -raportin luvataan valmistuvan kahdessa viikossa kyselyn päättymisestä. Tulokset esitetään havainnollisesti ja niiden avulla selviää mm., missä kirjaston palveluissa ero minimilaatutason, odotetun palvelutason ja koetun tason välillä on hälyttävä. Esimerkkikuvaajassa punainen hälytysvalo palaa voimakkaimmin kirjaston verkkosivujen ohjaavuuden ja kirjaston sijainnin kohdalla. Esimerkissä vihreä väri puolestaan kertoo, että kirjaston henkilökunta ymmärtää asiakkaiden tarpeet yli odotusten. Sininen ja keltainen väri indikoivat, että palvelun laatu on sietokyvyn rajoissa.

Esimerkkikuvaaja

Kevään aikana saamme siis punnittua tietoa kirjaston käyttäjien kokemuksista ja toiveista palvelujemme tasosta. Samalla voimme verrata tuloksia myös muiden LIBER -kirjastojen tuloksiin. Ollaan valmiina ja tutkitaan, minkälaisia pähkinöitä saamme purtavaksi laadun parantamiseksi. Tekemistä vuoden 2016 työlistalle varmasti löytyy.

Lähteet:
https://www.libqual.org/home
https://www.utu.fi/fi/yksikot/kirjasto/toiminta/laatu-arviointi/Sivut/LibQUAL.aspx

Teksti

Eeva Laurila
kehittämispäällikkö

Horisontti2020 – verkostoitumista mammuttikonferenssissa Lissabonissa

Lissabonissa järjestettiin lokakuussa Horisontti2020-ohjelmaan liittyvä ICT2015 – Innovate, Connect, Transform -konferenssi. Konferenssin järjestivät Euroopan komissio ja Portugalin opetus- ja tiedeministeriön alainen FCT (Fundҫão para a Ciência e a Tecnologia). Konferenssi oli suuri, lähes 6000 osallistujaa, 127 puhujaa, 120 verkostoitumissessiota, näyttely, jossa esiteltiin 150 projektia, Startup Europe Forum sekä palkintojen jako seitsemässä eri kategoriassa.

Konferenssi antoi laajan kokonaiskuvan ICT-alan keskeisistä ajankohtaisista teemoista. Puheenvuoroissa oli sekä poliittista hengen kohotusta että käytännönläheisiä esityksiä.
Konferenssiin osallistumiseni tarkoituksena oli löytää potentiaalisia yhteistyökumppaneita, perehtyä uusiin Horisontti 2020 hakuihin sekä etsiä EU-projektien tuotoksia, joita mahdollisesti voitaisiin hyödyntää Helsingin yliopistossa.

Päällimmäisinä matkasta mieleen jäivät
•    EU:n vahva viesti digitaalisten yhtenäismarkkinoiden puolesta (Digital Single Market)
•    verkostoitumisen tärkeyden korostaminen sekä
•    tiedon louhinnan ja prosessoinnin esille nostaminen keskeisenä digitalisaation edistäjänä.

Digitaaliset yhteismarkkinat ja avoimen tieteen osaamisen haasteet

Konferenssi avajaisissa oli korkean tason puhujia, muun muassa Portugalin presidentti Anibal Cavaco Silva, EU komissaari Günther H. Oettinger, EU:n puheenjohtajamaan Luxemburgin edustajana ministeri Francine Closener ja Euroopan parlamentin edustaja Hans-Olaf Henkel. EU:n edustajien viesti oli selvä: “We need digital single market!”. Tavoitteena on vahvistaa Euroopan kilpailukykyä ICT-markkinoilla suhteessa Amerikkaan ja Kiinaan.

Avoimen tieteen hyödyntämiseen tarvittavan osaamisen kehittämisen tarve oli esillä useissa esityksissä. Näissä yleisin viesti oli, että osaamisen kehittämistä tarvitaan eri tasoilla teknisistä asiantuntijoista poliittisiin päätöksentekijöihin ja rahoittajiin. Komissaari Moedas heitti haasteen ICT-asiantuntijoille, joiden hänen mukaansa tulisi näyttää kehityksen suunta poliitikoille. Riittävän rahoituksen turvaaminen nähtiin keskeisenä onnistumisen edellytyksenä. Rahoittajien tulisi nähdä avoimuuden rahoittaminen investointina, ei kustannuksena.

Verkostoituminen

Potentiaalisia yhteistyökumppaneita löytyi ja muutaman kanssa on viestejä lähetetty konferenssin jälkeen. Yhteistyökumppaneiden kanssa keskustelua auttoi kirjaston oman lähtökohdan määrittely ennen matkaa. Tällä kertaa keskityin linkitetyn avoimen datan kanssa työskenteleviin toimijoihin.

Tänä syksynä päättyneessä COMSODE-projektissa toteutettu Open Data Node-alustaa on suunniteltu hyödynnettäväksi Helsingin yliopiston linkitetyn datan palvelujen toteuttamisessa. Projektissa laadittu ja pilotoitu tiedon avaamiselle voisi olla hyödynnettävissä suomalaisissakin organisaatioissa. Avoimen linkitetyn paikkatiedon projekteja esiteltiin omassa sessiossaan. Yhteistyömahdollisuuksien kartoittamista on jatkettu sekä COMSODE:n että paikkatietoprojektien kanssa.

Näyttelyssä eniten huomiota herättivät erilaiset robotit ja lääketieteen tekniset innovaatiot. Mielenkiintoisia mahdollisesti hyödynnettävissä olevia projekteja olivat FutureID ja Juxtalearn. FutureID-projekti rakentaa kattavaa ja joustavaa henkilöiden tunnistautumispalvelua sähköisten palvelujen tarjoajien käytettäväksi. Juxtalearn-projektissa opiskelijoiden oppimista edistetään luovan toiminnan, erityisesti videoiden tekemisen, avulla.

Toinen oppimisympäristöihin liittyvä löytö oli ASLERD-yhdistys (Association for Smart Learning Ecosystems and Regional Development). Kyseessä on monitieteinen yhdistys, jonka tavoitteena edistää oppimista ”älykkäiden” oppimisympäristöjen avulla ja sitä kautta vaikuttaa alueelliseen kehitykseen. Pohjoismaista jäseninä ovat: Aalborg University, Norwegian University of Science and Technology (NTNU) ja tutkimusryhmänä Stockholm University, Dept. of Computer and Systems Science, IDEAL group. Yhdistys etsii uusia jäseniä. Löytyneekö Suomesta kiinnostusta yhdistyksen toimintaan?

Teksti ja kuvat

Pauli Assinen
kehittämispäällikkö

Tutkimusmatkalla vaikuttava opetusvideo koulutuksessa

Digitaaliset oppimisympäristöt ovat ajankohtainen teema yliopisto-opetuksessa. Verkko-opetus vaatii uudenlaista pedagogista osaamista. Syksyllä Helsingin yliopistossa järjestettiin opetusvideokoulutus, jonka tavoitteena oli tarjota yliopiston opettajille konkreettisia välineitä videoiden työstämiseen. Koulutukseen oli halukkaita enemmän kuin kurssipaikkoja ja ennen kurssille hyväksymistä oma motivaationsa ja sitoutuminen kurssille piti perustella. Kurssilla oli opettajia eri tieteenaloilta sekä paljon osallistujia mm. avoimesta yliopistosta, jossa verkko-opettaminen on arkipäivää. Kirjastosta koulutukseen osallistuivat Kati Syvälahti ja Tuija Korhonen.

Esittelyvideosta opetusvideoon  

Kurssin ajankohta oli haasteellinen informaatiolukutaidon (IL) opettamisen näkökulmasta, koska kurssi järjestettiin juuri vuoden hektisimpään aikaan. Onnistuimme kuitenkin aikatauluttamaan koulutukseen osallistumisen sekä IL-opetukset. Pystyimme osallistumaan koulutuksen luennoille, suunnittelemaan opetusvideon sekä lisäksi kuvaamaan ja editoimaan videon opetuskiireiden keskellä.
Koulutuksessa oli kolme teemaa: pedagoginen näkökulma, videolla esiintyminen ja tekniset välineet. Koulutuksessa oli yhteensä neljä lähiopetusta. Kurssin oppimisympäristö oli Moodlessa, josta löytyivät oppimateriaalit ja keskustelualueet.

Koulutuksen ennakkotehtävänä oli esittäytyminen lyhyen videon (2-3 min) avulla muille kurssilaisille. Tekninen taso oli kirjava, koska videoita oli kuvattu mm. läppäreillä, kameroilla, älypuhelimilla, tableteilla ja Adobe Connectilla.

Tärkeitä osa-alueita opetusvideon teossa

Kurssi alkoi mukavasti aamukahveilla ja toisiimme tutustumisella pienryhmissä. Kurssin aikana osallistujat saivat tukea oman opetusvideon työstämiseen opettajilta ja muilta kurssilaisilta. Olimme jo ennen kurssia päättäneet tehdä videon yhdessä, koska kaksin on helpompi heittäytyä uusiin juttuihin. Kollegalta oli tärkeää saada tukea mm. esiintymisjännityksen ja teknisten ongelmien kanssa. Videon ideointi oli myös monipuolisempaa, kun työstimme aihetta yhdessä.

Koulutus toteutettiin pilottina ja koulutusta on tarkoitus jatkaa henkilöstökoulutuksena. Lisäksi koulutuksen palautteen ja kokemuksen pohjalta kurssin Moodle-alusta on tarkoitus kehittää koko yliopiston käyttöön MOOC (Massive Open Online Course) periaatteella.

Pedagoginen näkökulma

Koulutuksessa hyödynnettiin käänteisen luokkahuoneen periaatetta (Flipped Classroom). Moodlesta löytyi ennakkomateriaalina mm. opetusvideoita, joihin perehdyttiin ennen lähitapaamisia.
Poimintoja ennakkomateriaalista:
•    What is a flipped classroom? (in 60 seconds)
•    How to optimize students´learning? Cognitive Theory of Multimedia Learning, by Prof Mayer
•   On the role and design of video for learning, by Prof. Richard E. Mayer

Kurssilla työstettävän opetusvideon pedagogisena lähtökohtana oli linjakkaan opetuksen malli, jossa opetuksen tavoitteet, sisältö, menetelmät, ilmapiiri ja arviointi ovat johdonmukaisesti linjassa. Myös yksittäisen opetusvideon tulee olla linjassa kurssin koko sisällön kanssa. Oppimisen eri vaiheita tarkasteltiin täydellisen oppimisen mallin ja mielekkään oppimisen mallin avulla.

Opetusvideosta kirjoitettiin käsikirjoitus, jota muut kurssilaiset saivat kommentoida Moodlen verkkokeskusteluissa. Hyvä käsikirjoitus on mahdollisimman tarkka suunnitelma siitä mitä aikoo puhua ja mitä videolla tapahtuu. Se on tärkeä osa onnistunutta opetusvideota.

Haasteena videolla esiintyminen

Tämän kurssin yhtenä haasteena oli kameran eteen astuminen. Alun perin ajattelimme, että saisimme olla turvallisesti kameran takana. Jo oman äänen kuuleminen videolla voi olla uusi ja outo tilanne, mutta kameran eteen astuminen vaati poistumista omalta mukavuusalueelta.

Esiintymistaitoa kurssilla koulutti puhetekniikan lehtori Malla Kuuranne Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta. Kuuranteen mukaan esiintyminen on perusperiaatteeltaan liikettä ja liikkuvuutta. Kun sisältö on esiintyjälle tärkeä ja merkityksellinen, hän liikututtaa kuulijoita.

Puheilmaisuun vaikuttavat Kuuranteen mukaan äänen taitovalikko, johon kuuluvat rentous, hengitys, resonanssi ja artikulaatio. Rentouteen vaikuttavat vireystila ja läsnäolo. Esiintymisessä oma persoona on työvälineenä. Hengitys on olennaisesti sidottu rentouteen.

Äänen taitovalikko

Puheilmaisussa uloshengitys on aktiivinen ja sisään hengitys on passiivinen. Resonanssin avulla tulemme tietoseksi siitä, että koko keho on mukana äänen tuottamisessa. Artikulaatiossa liike on tärkeää. Annamme äänen virrata ja olemme avoimesti läsnä.

Videon kuvauksen ja editoinnin kiemuroita

Koulutuksessa olisi voinut olla enemmän teknistä puolta, kuten videoiden editointia. Ennen kurssia olimme kirjastossa testanneet videoiden tekemistä Camtasia Studio -ohjelmalla, jolla voi nauhoittaa ääntä sekä tietokoneen näyttöä. Ohjelmalla pystyy lisäämään videoon mm. kuvia ja tekstiä.

Yksi opetuskerroistamme oli UniTube-studiossa, joka sijaitsee Aleksandriassa. Studiota voi varata ja käyttää Helsingin yliopiston henkilökunta. Kuvasimme kirjaston opetusvideon UniTube- studiossa. Videon nauhoituksessa oli haasteena minne päin on hyvä katsoa. Studiossa on kaksi näyttöä, joista toisessa näkee powerpoint – esityksen tai nettisivun ja toisessa näkee, mitä studion kamera kuvaa eli käytännössä itsensä. Kokeilimme suoraan kameralle puhumista, mutta luontevampaa oli keskustelutilanteen nauhoittaminen niin että katsoimme toisiamme. Yhtenä haasteena oli myös käsikirjoituksessa pysyminen ja vuorosanojen muistaminen. Koulutuksessa suositeltiin teleprompterin käyttöä, joka voisi olla hyödyllinen lisä UniTube-studioon.

Opetusvideon editointiin testasimme kurssilla suositeltua iMovie Maker -ohjelmaa, joka oli alun ongelmien jälkeen monipuolinen ja varsin toimiva. Harjoittelimme editointia tekemällä ensiksi ns. poistetut kohtaukset – videon. Pois leikattavaa materiaalia olikin melkoisesti. Monia asioita ei tiedostanut ennen kuin näki liikkuvan kuvan. Videoiden jakamiseen kurssilla suositeltiin esim. YouTubea, Moodlea tai Vimeo-videopalvelua.

Mitä opimme ja millaisia videoita syntyi?          

Digitaalisesta osaamisesta on puhuttu pitkään. Z-sukupolvi on rutinoitunut jakamaan tietoa ja oppimaan uusia asioita videoiden avulla. Videoiden tekeminen on älypuhelimilla ja tableteilla helppoa, nopeaa, spontaania ja arkipäiväistä. Kurssilla opimme, että opetusta varten voi tehdä videoita eri tavoin aina tilanteen mukaan. Joskus voi riittää pelkkä tabletilla tai puhelimella tehty nopea video. Sen käyttö voi olla kertaluonteinen yhden kurssin tai kysymyksen tarpeisiin.

Useampaan katselukertaan tarkoitettu video kannattaa käsikirjoittaa huolella etukäteen ja nauhoitus kannattaa tehdä laadukkaalla kameralla ja mikillä. Erityisesti äänen selkeys ja hyvälaatuisuus on tärkeää. Kunnollinen käsikirjoitus auttaa tiivistämään videoon olennaiset asiat ja lyhentää videon kestoa. Testasimme tätä itse käytännössä ensin improvisoimalla, jolloin videon pituus oli yli 7 min. Etukäteen tehdyllä käsikirjoituksella videon pituus oli 2-3 min. Suunnittelun etuna oli myös se, että itse nauhoituksessa ei tarvinnut enää miettiä sisältöjä.

Kurssille tehdyn opetusvideomme ideana on motivoida ja rohkaista opiskelijoita ennen tiedonhankinnan lähiopetusta. Videon teemana on tiedonhankinta tutkimusmatkana. Opiskelijoiden on tarkoitus katsoa video ennen opetusta Flipped Classroom -ajatuksella. Opiskelu on mielekkäämpää, kun on jokin ennakkokäsitys aiheesta. Opiskelija voi orientoitua aiheeseen etukäteen.

Kurssin lopuksi meillä oli videofestivaalit, joissa kaikki osallistujat saivat palautetta opetusvideosta kurssin asiantuntijoilta ja kurssikavereilta. Oli mielenkiintoista nähdä miten erilaisia videoita saimme aikaiseksi – miten monipuolisesti ja kekseliäästi käytimme välineitä, vaikka videoiden tekeminen oli useimmille ihan uusi asia ja aikataulullisesti kurssi oli haasteellinen. Videofestivaaleilla nähtiin mm. kanoja vilisevä eläinten hyvinvoinnista kertova video, viestinnän oppiaineen kurssille tehty video, joka oli kuvattu kadulla, metroasemilla ja julkisissa liikennevälineissä, UniTube-studiossa kuvattuja videoita sekä kännykällä kuvattu luento.

Teksti

Kati Syvälahti
informaatikko
Tuija Korhonen
tietoasiantuntija

Kuvat

Malla Kuuranne
Kati Syvälahti

informaatikko

Kirjastolaisten joulun lukuvinkit

Jouluna on mukava asettua sohvannurkkaan lukemaan hyvää romaania tai mielenkiintoista tietokirjaa. Tässä yliopiston kirjastolaiset antavat muutaman lukuvinkin!

Elämän ehtoopuolella sattuu ja tapahtuu
Minna Lindgren: Ehtoolehdon tuho (Teos 2015)

Odotin jo innolla viime keväänä Minna Lindgrenin Ehtoolehto-sarjan kolmatta osaa, kaksi edellistä olin lukenut vauhdilla. Trilogia kertoo pilke silmäkulmassa ja hieman jännitysromaanin elein vakavasta aiheesta – vanhusten kohtelusta Suomessa. Tarinan ytimessä on helsinkiläinen palvelutalo Ehtoolehto, jonka palvelun taso on vähän niin ja näin, mutta tehostaa pitää.

Lindgren tietää, mistä puhuu. Hän on saanut 2009 Bonnierin suuren journalistipalkinnon Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä julkaistusta reportaasistaan, joka käsitteli kirjailijan isän viimeisiä aikoja hoitokodissa monine ongelmineen. Vuosien aikana kokemukset muokkautuivat hirtehisellä huumorilla höystetyksi trilogiaksi vanhusten taistelusta järjestelmää vastaan. Kirjassa näkyy myös kirjailijan intohimo arkkitehtuuriin, kun Siiri-rouva ajaa raitiovaunulla Helsingissä ja kuvailee ympäristöään.

Sarjan edelliset osat:
Kuolema Ehtoolehdossa
Ehtoolehdon pakolaiset

LH

Kirja jonka aion lukea joululomalla
Dare Talvitie: Epäsoinnun periaatteet (Myllylahti 2015)

Työtoverini Luomuksesta on julkaissut kuluvana syksynä esikoisromaaninsa – ja saanut siitä varsin myönteisiä arvioita kirjallisuusbloggareilta (ja toki työtovereiltaan, mutta heidän objektiivisuutensa ei välttämättä ole luottamista). Tyylilaji on reaalifantasia ja sisältö taitaa sopia nykyiseen ilmapiiriin, jossa sivistysyliopiston arvo toisinaan tuppaa unohtumaan.

Itse ehdin kirjaan tarttua vasta jouluna. Odotan kuitenkin paljon teokselta, jota luonnehditaan ”Talvitien rakkauskirjeenä sivistysyliopistolle”, ”kirjan mittaisena metaforana” ja ”romaanina, jollaista ei ole aiemmin lukenut – luova, persoonallinen, vahva ja mahtava.”

”Varo vaan, vielä susta tulee samanlainen faktoja janoava epäilijä kuin musta.”
“Susta? Eikka, sori mutta sä oot täydellisesti reputtanut sekä Skeptisyyden alkeet että Johdatuksen terveeseen epäluuloisuuteen tän illan ja yön aikana. Sun on vaan paras suosiolla palauttaa sun epäilijäkortti Kriittisen ajattelun toimistoon ja ainoa siirtoa hömppäsatulogiikan laitoksen puolelle.”

LH

Sukellus tarunhohtoiseen maailmaan
Anni Kytömäki: Kultarinta (Gummerus 2014)

Kollegan innoittamana luin viime vuoden Finlandia-ehdokkaan Anni Kytömäen esikoisromaanin Kultarinta. Historiallisen romaanin tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alusta vuoteen 1937.  Kirja kertoo rakkaudesta: miehen ja naisen, isän ja tyttären sekä ihmisen ja luonnon. Kirjassa näkyy Kytömäen kiinnostus kansanperinteeseen. Myytit ja uskomukset kertovat entisaikojen luontosuhteesta. Luonto kuvataan kokemuksen kautta. Metsän salaperäisyys, maagisuus ja voima nousevat kirjassa jylhästi esiin. Tarkat, kauniit ja lumoavat luontokuvaukset nivoutuvat tarinnan kerrontaan oivallisesti. Karhu on tarinan keskiössä.

”Mutta kontio on metsän sisin. Ilman toista ei ole toista. Kontio ei voi elää ilman metsää, ja ilman kontiota metsä on tyhjä.”
Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat sukeltaa metsän tarunhohtoiseen maailmaan. (KS)

Anni Kytömäki esiintyi tammikuussa 2015 Nuoren Voiman Liiton Prosak-proosaklubilla Kansallisteatterin Lavaklubilla Helsingissä http://www.kirjastokaista.fi/anni-kytomaki-prosak-proosaklubilla/

KS

Ennen matkaan lähtöä
Helena Telkänranta: Millaista on olla eläin? (SKS 2015)

Rovaniemellä käydessään Pukki ei voinut olla tarttumatta syksyn uutuuskirjaan. Kirjan nimi, Millaista on olla eläin, kiehtoi häntä niin että kotiin oli mitä kiireimmin päästävä. Pukkia oli kaikki edeltäneet joulunajat vaivannut pohdinta siitä, mitä Petterin päässä pyöri heidän yhdessä vaeltaessaan ympäri maailman lahjoja jakamassa. Oliko se väsynyt, mahdollisesti tympääntynyt ikuisesti toistuvaan urakkaansa vai aidosti riemuissaan vuoden ainoan työpäivänsä päästessä alkuun?

Aika unohtui, kun Pukki suorastaan imi tekstiä sisäänsä, makasi oudossa asennossa lattialla jalat sohvalla muun vartalon lojuessa lattialla kädet kyynärpäiden varassa. Yhtäkkiä punainen hehku täytti tuvan; Petteri oli saapunut aitauksestaan ikkunan luokse. Pukin oli helppo lukea sen huulilta vallitseva tahtotila; eläimenä oleminen on juuri tätä, minä ulkona kylmässä, sinä siellä lämpimässä sisällä. 364 päivää vuodessa omassa aitauksessa, ilman virikkeitä, välillä laiskaan tahtiin vähän jäkälää poskeen. Kiitänkin luojaa siitä, että minulla ei ole tätä isommat aivot. Muuten nyppisi ankarasti!

EO

Ohjekirja uutisten lukemiseen
Alain de Botton: The News: A User’s Manual (Hamish Hamilton 2014)

Alati päivittyvät uutiset ovat osa arkeamme. Miten loputon uutisvirta vaikuttaa meihin? Lukiessamme ja kuullessamme jatkuvasti eri laitteilta väkivallasta, terroriteoista ja murhista, muistammeko, että iso osa kanssaihmisistämme käy joka ilta nukkumaan turvassa ja melko tyytyväisenä? Mitä tapahtuu maailmankuvallemme ja ajatuksillemme, kun saamme valtavasti yksinkertaistettua, sirpaleista tietoa irrotettuna monimutkaisesta kontekstistaan? Millaisia uutiset ja uutisvalokuvat voisivat parhaimmillaan olla?

Näitä kysymyksiä pohtii kiinnostavasti ja viisaasti filosofi Alain de Botton kirjassaan The News: A User’s Manual. Hän esittää, että vaikkapa julkkisuutisten pitäisi – tosi-tv-tähtien ja ”salarakkaiden” sijaan – esitellä henkilöitä, jotka ovat kypsällä ja älykkäällä asteikolla todettu ihailun arvoiseksi, ja jotka voisivat inspiroida ja neuvoa meitä elämässä.

JL

Kun tiede ja tunteet kohtaavat
Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (Gummerus 2015)

“Hän linnoittautui kirjastoonsa ja haaveili, ettei koskaan koittaisi ilta ja työvuoron loppu. Ne eivät olleet huomanneet hänen puuttumistaan. Ne olivat lähteneet ja jättäneet hänet yksin. Kirjaston ulkopuolisessa maailmassa oli meneillään laajin joukkotuho sitten dinosaurusten, mutta tuskin kukaan huomasi sitäkään.”

Iida Rauman kirjan yhdeksi päähenkilöksi nousee transsukupuolinen matemaattis-luonnontieteellisen kirjaston kirjastovirkailija Tuovi. Hän rauhoittelee tiskillä paniikkikohtauksen saanutta tiedenaista. Matematiikan pölyisten hyllyjen välissä Tuovi pelastaa saman matemaatikkoneron ahdistelijaltaan. Ehkä milloinkaan ei Kumpulan kampus ja kampuskirjasto ole noussut näin vahvasti näkyville suomalaisessa romaanikirjallisuudessa.

Kirjassa on monia risteileviä teemoja. Kuinka pitkälle luova nerous riittää uralla? Onko autismin kirjossa vain vivahde-ero tieteellisen lahjakkuuden ja muiden vaihtoehtojen välillä? Lukijan osallistuessa matematiikan opiskelijoiden rientoihin voi kokea, kuinka voimakkaasti seksuaalisuus voi myllertää nuoren naisopiskelijan elämää.

Avainromaanista ei ole kyse, mutta Kumpulan kampuskirjastossa työskentelevä voi arvata, kuka voisi olla kirjassa vilahtava rauhallinen vanhempi miespuolinen kirjastovirkailija.

EI

Historiallisen romaanin ystävälle
Paula Havaste: Tuulen vihat (Gummerus 2014)

Kaari Utrio, Paula Havaste, Kristiina Vuori… Suomalaisia, maamme historiasta kirjoittavia naiskirjailijoita. Havaste kuuluu Utrion jäljissä parhaaseen päähän. Hänen uuden 1100-luvun Lounais-Suomeen sijoittuvan romaanisarjansa ensimmäinen osa kertoo naiseksi kasvamisesta pienessä pirtissä, väkivaltaisen isän ja sairaalloisen veljen seurassa. Päähenkilöstä kasvaa itsenäinen nuori nainen, joka tiukan paikan tullen etsii itse itselleen miehen.

Utrion tavoin Havaste tekee laajan pohjatyön kirjoihinsa, joten keskiaikaiset uskomukset ja lääkeyrtit ovat oikeilla paikoillaan. Olenkin aina ollut sitä mieltä, että historiaa on helpoin oppia laadukkaista historiallisista romaaneista. Vaikka itse tarina on fiktiivinen, niin faktojen pohjalta rakennettu ympäristön ja tapojen kuvaus mahdollistaa menneen herättämisen aivan eri tavalla kuin kuivakat historian oppikirjat.

LH

Romaanin vapaudet yhdistyvät Runebergin elämäkertaan
Erik Wahlström: Kärpäsenkesyttäjä, suom. Jaana Nikula (Schildts 2010)

Työkaveri vinkkasi Erik Wahlströmin kirjan Kärpäsenkesyttäjä, kun kaipasin hauskaa ja sisällyksekästä luettavaa. Huutoon vastasi täydellisesti romaani runoilijasankari J. L. Runebergin ja hänen lähipiirinsä elämästä, jota kuvataan pitkälti inhimillisten heikkouksien valossa, usein koomisiksi muotoutuvien tilanteiden kautta. Eivät he kuitenkaan romaanissa pilakuvia ole nuo nervanderit, cygnaeukset, snellmanit, kansallisen heräämisen ajan sivistyneistön edustajat vaan ihmisiä usein raadollisine motiiveineen.

Teoksen kerronta etenee kepeästi kohtauksittain, joiden näkökulmat vaihtelevat. Jopa eläimet, kärpäset, ketut, joutsenet ja filosofi Laguksen lemmikkiporsas Immanuel, sanovat sanasensa Runebergin toimista. Runoilijan elämää käydään läpi takaperoisesti raihnaisesta vanhuudesta kohti kovaonnista lapsuutta. Kamppailusta parempaan elämään kiinnittymiseksi nousee koomisen taustalle traagisempi viritys.

Romaanissa Runeberg on paitsi ylistämällä alistavaan hoviinsa työlääntynyt runoilijakuningas, myös papintakissa keikaroiva metsänkävijä, outo lintujen vangitsija, väkivaltainen kaikkien kuskien kauhu; kotityranni, joka runoudessaan ja elämässään on pääsemättömissä tunteistaan neitosia kohtaa ja joka pärskähtelee raivosta uskollisista uskollisimman Fredrikan maanisen itsensä väheksynnän edessä. Keskinäinen elämänmittainen kilvoittelu maineesta ja asemasta värittää erityisesti Runebergin ja Cygnaeuksen (Fredrikin, ”Uno oli se lahjattomampi”) ystävyyttä toverijoukosta, joka opiskeluaikoina viettää sievistelemättömän riehakasta, parhaimmillaan groteskia yhteiskämppäelämää. Wahlström herättää henkiin pronssiin valetut näköispystit.

LK

Elämme salaliittojen kulta-aikaa
Jonas Sivelä: Kaiken takana on salaliitto (Atena 2015)

Olet varmasti kuullut ainakin jonkin näistä salaliittoteorioista – Holokausti on juutalaisten salaliitto, Matrix-elokuva ja Simpsonit ennustivat syyskuun 11. päivän terrori-iskut etukäteen, Dianan kuolema ei ollut onnettomuus tai että valkoiset valelevat hi-virusta sisältävää öljyä kondomien päälle tuhotakseen Etelä-Afrikan mustan väestön. Kaikkia näitä ja paljon muita mielenkiintoisia salaliittoteorioita käsitellään Jonas Sivelän teoksessa Kaiken takana on salaliitto – tutkimusmatkoja epäilysten maailmaan.

Kirja sai alkunsa Etelä-Afrikassa kun Sivelä keräsi aineistoa AIDS-uskomuksia käsittelevään väitöskirjaansa, joka on nyt viimeistelyä vaille valmis. Teoksen alkupuoli käsitteleekin yksinomaan eteläafrikkalaisten erilaisia uskomuksia ja salaliittoteorioita liittyen AIDSiin. Itselleni salaliitot tulivat tutuksi 90-luvulla Salaiset Kansiot -televisiosarjan myötä, jossa Mulder ja Scully tutkivat paranormaaleja ilmiöitä ja maan ulkopuolista elämää. Myös kirjassa käsitellään ufoja ja avaruusolentoja, ja kerrotaan mitä tekemisistä niillä on kristinuskon kanssa.

Toisille salaliittoteorit ovat pelkkää hömppää, toisille viihdettä ja osalle tapa päästä lähemmäs salattua totuutta. Olivatpa ne mitä tahansa, niin Sivelä tarjoaa kirjassaan mielenkiintoisia tarinoita leimaamatta omia lähteitään.

JV

 

Kirjoittajat: Laura Hiisivuori (LH), Eva Isaksson (EI), Johanna Lahikainen (JL), Kati Syvälahti (KS), Esa Oja (EO), Lea Kujala (LK), Joonas Vihanto (JV)

Oppimisympäristökehitystä ja pohjoismaista yhteistyötä

NUAS (det Nordiska Universitetsadministratörs Samarbetet) -konferenssi ’Co-creating new learning environments – collaboration across expertise’ järjestettiin 18.-20. marraskuuta Århusin yliopistossa Tanskassa. Kyseessä oli yhteistyökonferenssi, jossa pohjoismaisten yliopistojen tilapalvelu-, IT-, kirjasto- ja hallintoväki kokoontui oppimisympäristöteeman pariin. NUAS järjestää vuosittain useita seminaareja ja kokouksia, mutta tämän tyyppinen yhteistyökonferenssi oli ensimmäinen laatuaan. NUASin jäseninä on tällä hetkellä 62 pohjoismaista yliopistoa ja korkeakoulua. Sen organisaatioon kuuluu 13 eri yliopistohallinnon aloille keskittyvää suunnitteluryhmää; viimeisimpänä on perustettu kirjastopalveluryhmä, jota vetää Pia Södergård Åbo Akademista.

Reissu kaiken kaikkiaan oli hyvin tapahtumarikas ja antoisa. Matka Århusiin ei ole pitkä, mutta vei silti aikaa lennonvaihtoineen. Kööpenhaminassa jatkolentoa odotellessa tuli ilmoitus terminaalin evakuoinnista, mikä hieman hätkäytti kun Pariisin tapahtumat olivat edelliseltä viikonlopulta tuoreena mielessä. Tilanne ei onneksi ollut vakava, koska evakuointi koski vain terminaalin check-in -aluetta, eikä lopulta edes viivästyttänyt jatkolennon lähtöä.

Konferenssi oli erittäin hyvin järjestetty tanskalaisen tyylikkäästi ja rennon tehokkaasti. Aloitustilaisuus pidettiin 18.11. illalla ARoS Aarhus -taidemuseossa. Siellä konferenssin osallistuja pääsivät tutustumaan toisiinsa sekä Olafur Eliassonin ”Your rainbow panorama” teokseen. Konferenssin toisena iltana taas oli täyden päiväohjelman päätteeksi vielä konferenssi-illallinen Turbinehallen-ravintolassa. Paikka oli remontoitu ravintolaksi vanhasta teollisuuskiinteistöstä, joten se sopi hyvin konferenssin teemaan. Siinähän keskityttiin hyvin vahvasti siihen, että miten jo olemassa olevista tiloista tehdään tämän päivän opiskelijoiden ja opiskelun tarpeisiin sopivia.

Tilojen lisäksi täytyy rakentaa myös käyttäjien luottamus

Konferenssi pääsi varsinaiseen alkuun torstai-aamuna. Päivän ensimmäisinä pääpuhujina olivat suomalaiset Olli Niemi (Suomen yliopistokiinteistöt) ja Suvi Nenonen (Aalto). Puhujaparilla on laajalti käytännön kokemusta erilaisten tilojen ja kampusalueiden rakentamisesta ja päivittämisestä nykypäivän vaatimuksiin sekä vahva tutkimustausta aiheesta. He ovat mm. osallistuneet kirjan ”How to co-create campus” kirjoittamiseen. Kirjasta löytyy lisätietoa ja kuvamateriaalia projekteista, joissa puhujat ovat olleet mukana.

Århusin yliopiston sisäpiha

Niemi ja Nenonen korostivat, että perinteisesti yliopistojen ja koulujen tilat on suunniteltu nimenomaan formaalia opetusta varten. Toisaalta tiedetään, että oppimisesta suuri osa tapahtuu hyvin epämuodollisissa tilanteissa ja paikoissa. Heidän mukaansa oppimisympäristöt pitäisikin suunnitella oppimista eikä opetusta varten.

Toinen tärkeä teema oli, että tiloja rakennettaessa pitää rakentaa myös käyttäjien luottamus. Tämä tapahtuu parhaiten siten, että käyttäjät otetaan mukaan suunnitteluprosessiin. Suunnittelusta Niemi kertoi mielenkiintoisen esimerkin projektista, jossa hyödynnettiin Charrette-menetelmää. Charrette tarkoittaa yksinkertaisesti sanottuna aktiivista suunnittelutilannetta missä kokoonnutaan ratkaisemaan jokin ongelma. Tässä tapauksessa opiskelijat ja muut uudistettavan tilan käyttäjät kokoontuivat hahmottelemaan tulevan tilan toiminnot ja osa-alueet pahvimalliksi. Arkkitehti oli paikalla kuuntelemassa koko ajan, ja hän teki näkemänsä ja kuulemansa perusteella muutamassa tunnissa ensimmäisen arkkitehtiluonnoksen ja kustannuslaskelman. Huomattavan nopeaa perinteiseen työstämistapaan verrattuna!

Kuuntelin erittäin kiinnostuneena myös esimerkkejä siitä, miten SYKin projekteissa on otettu käyttöön tiloja, jotka tahtovat jäädä vähälle käytölle. Tällaisia usein löytyy auloista ym. läpikulkupaikoista. Näiden tilojen käyttöä saatiin lisättyä niinkin yksinkertaisilla konsteilla kuin korottamalla oleskeluun tarkoitetun alueen lattiatasoa, ja rajaamalla aluetta erilaisilla kalusteratkaisuilla. Tätä kuulemma kokeiltiin myös projektissa, missä kirjaston sisälle luotiin erilaisia tiloja juuri lattiatason korotuksilla ja erilaisilla kalustus- ja verhoratkaisuilla. Kirjastojen osalta toivat esille myös ajatuksen siitä, että kirjastoissa tarvitaan ”yhteistyöskentelyalueita”, koska sinne tullaan työskentelemään yhdessä yksin. Tätähän me näemme kirjastossa päivittäin, mutta ensimmäistä kertaa taisin kuulla sen näin määriteltynä.

Edellä kerrottu liittyy mielestäni siihen, mitä torstain toinen pääpuhuja Marie Leijon Malmön yliopistosta korosti: tilan tuntu ja käyttötarkoitus voidaan rakentaa tilaan itseensä. Tarkoittaen siis, että sillä on merkitystä onko esimerkiksi opasteissa kieltoja vai kehotuksia, minkälaista kalustusta tilassa käytetään ja miten se on sijoiteltu. Näillä kaikilla ohjataan käyttäjien ymmärrystä siitä, minkälaiseen käyttöön tila on tarkoitettu, ja mitä siellä voi tehdä. Toisaalta, aina eivät asiat mene kaikesta suunnittelusta huolimatta ihan nappiin: käyttäjät eivät välttämättä ”osaa lukea” tilan tarkoitusta, tai eivät vain viihdy uudessa tilassa. Näitäkin esimerkkejä kävi ilmi workshopissa, jonka Niemi ja Nenonen vetivät vielä pääpuheenvuoronsa jälkeen.

Dina Andersen puhui opiskelijoista suunnittelun keskiössä

Opiskelijoiden tarpeet suunnittelun keskiössä

Kiinnostavia esityksiä ja työpajoja oli konferenssissa useita, ja erityisesti jäivät mieleen seuraavat projektit, joita aion pitää silmällä jatkossakin:

•    Opiskelijoiden tarpeiden huomioimisesta hieno esimerkki tuli Linköpingin yliopistosta. Siellä suunnitellaan Campus Vallan uudisrakennusta, johon aiotaan sijoittaa kirjaston lisäksi myös IT- ja helpdesk-palvelut sekä kaikki opintoasioihin liittyvät palvelut. Projektin kantavana ideana on, että opiskelijan ei tarvitse kulkea palveluiden perässä kaupungilla eikä edes kampuksella, vaan kaikki opiskelijan tarvitsemat palvelut kootaan yhteen rakennukseen. Rakennukseen suunnitellaan myös suurta määrää työskentelypisteitä opiskelijoille, ja tekniset ratkaisut mietitään pitkälle tulevaisuuteen sopiviksi. Toinen kantava idea on, että tilojen pitää olla monikäyttöisiä, ja että mikä tahansa tila rakennuksessa voi olla oppimistila.

•    Toinen esimerkki opiskelijasta suunnittelun keskiössä tuli Tanskasta. Dina Andersen Etelä-Tanskan yliopistosta kuvaili heidän projektiaan, jossa sekä tilojen että toiminnan kehitys lähti liikkeelle, kun opiskelijat valittivat, ettei heidän käytössään ole riittävästi pistorasioita, eikä langaton verkko toimi kaikkialla. Kumpulan kampuskirjaston ja Minervan oppimiskeskuksen uudistusprojektien kokemuksella tämä valituksen aihe kuulosti hyvinkin tutulta. Samoin kuin se, että tanskalaisessa projektissa oli myös koko projektin ajan aktiivisia opiskelijajärjestöjen edustajia mukana suunnittelutyössä.

•    Norjalaisen NTNU:n (Norwegian University of Science and Technology) kampussuunnittelussa taas ilmeni hyvin monien muidenkin ilmaisemat tarpeet: liiat neliömetrit halutaan karsia, mutta niiden tilojen, mitkä jäävät jäljelle, tulisi toimia mahdollisimman monipuolisesti ja joustavasti, ja ne pitäisi saada täyteen käyttöön. NTNUn ongelmana oli, että opiskelijat eivät viihdy kampuksen tiloissa, joten heillä oli tavoitteena luoda kampusalue, joka olisi viihtyisä 24/7 toimiva työskentely- ja oppimisympäristö. Tähän suunnitelmaan liittyi hyvin keskeisesti kirjaston tilojen avaaminen monipuoliseen käyttöön.

Kaiken kaikkiaan konferenssin esityksistä nousi esiin jo täältä kotikentältä tuttuja teemoja, jotka tuntuivat olevan kaikille yhteisiä maasta ja organisaatiotaustasta riippumatta. Keskeisimpiä näistä olivat, että opiskelijat halutaan pitää suunnittelun keskiössä, ja että uusista oppimisympäristöistä tulee tehdä kaikin tavoin joustavia, monipuolisia ja monikäyttöisiä tiloja nimenomaan oppimista eikä niinkään opetusta varten.

Teksti ja kuvat

Kati Tuunanen
kirjastonhoitaja

Työtä tutkimusinfran parissa

Tutkimusinfrastruktuuri on vaikea sana. Opetus- ja kulttuuriministeriön määritelmän mukaan se tarkoittaa tutkimusvälineiden, laitteistojen, aineistojen ja palveluiden varantoa, joka mahdollistaa tutkimus- ja kehitystyön innovaatiotoiminnan eri vaiheissa, tukee organisoitunutta tutkimustyötä sekä ylläpitää ja kehittää tutkimuskapasiteettia.

Omaan korvaani tärkeimmältä kuulostavat aineistot ja palvelut. Täällä kirjastolla ylläpidämme yliopiston tutkijoiden ja opiskelijoiden näkökulmasta kriittistä tutkimus- tai palveluinfraa: painettuja ja sähköisiä aineistoja sekä näiden hakutoimintoja, joita ilman monen tutkijan työ olisi kutakuinkin mahdotonta ja opiskelijat joutuisivat hankkimaan kurssikirjat omalla kustannuksellaan.

Suomen hallitus leikkaa rajulla otteella yliopistojen rahoitusta. Säästöt kohdentuvat myös tutkimusinfraa ylläpitäviin yksiköihin. Toisaalla tavoitellaan opintotahdin tiivistämistä – ja toisaalla leikataan määrärahoja, joilla hankitaan oppimateriaalit noille potentiaalisille tiivistäjille. Oppiihan opiskelija varmasti yhteistyötaitoja neuvotellessaan kurssitovereidensa kanssa, kuka ja missä järjestyksessä tenttikirjan saa.

Säästöt voivat käydä kalliiksi

Lisäksi voi kysyä, saavutetaanko äkkisäästöillä hyötyä. Kun yliopiston kirjasto hankkii tutkijoiden ja opiskelijoiden käyttöön e-aineistoja, vaikkapa kurssikirjan tai tilaa tieteellisen aikakauslehden digitaalisena, yhdelle avaamiselle kertyy hintaa noin yksi euro.

Aineistovähennysten jälkeen jokainen on omillaan. Tutkija voi ostaa tarvitsemansa artikkelit itselleen ja maksaa jokaisesta keskimäärin 30 euroa. Tässä pelissä saattavat voittaa vain tieteelliset kustantajat, joiden pussiin kertamaksut kilahtavat.

Taloudellinen tulevaisuus ei juuri nyt näytä noususuuntaiselta, joten kannattaakin ryhtyä taltuttamaan ongelmaa muilla keinoin. Avoin julkaiseminen, Open Access, pelastaisi kirjaston aineistomäärärahojen vähenemisen aiheuttamasta kurimuksesta. Siksi meidän jokaisen kannattaa levittää avoimen julkaisemisen ilosanomaa kaikkialle yliopistomaailmaan.

Vuoteni Helsingin yliopiston kirjaston vt. viestintäpäällikkönä lähestyy loppuaan. Mielelläni olisin mielenkiintoisessa pestissä jatkanut tulevaan elokuuhun, jolloin vapaalla oleva viestintäpäällikkö palaa toimeensa. Säästösyistä mielipidettäni ei kysytty, vaan työstävapautukseni loppuu. Palaan takaisin yliopiston toiseen tutkimusinfraa ylläpitävään erillislaitokseen – Luonnontieteelliseen keskusmuseoon, jota nykyisin myös Luomukseksi kutsutaan. Kaikeksi ”onneksi” siellä painitaan hyvin samankaltaisten ongelmien parissa kuin täällä kirjastolla.

Toivotan siis kaikille kirjastolaisille ja muille lukijoille levollista joulun aikaa ja kaikkea ihanaa ensi vuoteen. Kuluneen vuoden jälkeen teillä on erityinen paikka sydämessäni.

Teksti

Laura Hiisivuori
viestintäpäällikkö

Kymmenen vuotta humanismia Meilahdessa

Meilahden kampuskirjasto Terkon Lux Humana – kokoelma juhli lokakuussa kymmenvuotista taivaltaan. Juhlaseminaarin aiheena oli medical humanities. Termillä viitataan humanististen tieteiden ja taiteiden hyödyntämistä lääketieteen opetuksessa, tutkimuksessa ja lääkärin työssä. Omalta osaltaan 4000 niteen Lux Humana – kokoelma edistää tätä tieteidenvälistä ajatusten vaihtoa.

Medical humanities –liikkeen perimmäiseksi tavoitteeksi Ahlzén asettaakin muutoksen aikaan saamisen lääketieteen ontologiassa.

Seminaarin pääpuhuja oli PhD Rolf Ahlzén Karlstadin yliopistosta Ruotsista. Hänen mukaansa humanistista näkökulmaa lääketieteeseen ovat avanneet toisaalta 1960-luvulta alkaen kasvanut kiinnostus lääketieteen etiikkaan kohtaan, toisaalta taas lisääntynyt tyytymättömyys 1800-luvun puolivälistä alkaen voittokulkuaan jatkanutta lääketiedettä kohtaan, jossa potilas nähdään vain punnittavana ja mitattavana objektina, joka on tyhjentävästi kuvattavissa luonnontieteen menetelmin.

Ahlzén mukaan humanismi auttaa näkemään lääketieteen sosio-historiallisena projektina. Lisäksi se tuo yksilön näkökulman potilaan kohtaamiseen (esimerkiksi sairauden kokeminen, kärsimys). Medical humanities -liikkeen perimmäiseksi tavoitteeksi Ahlzén asettaakin muutoksen aikaansaamisen lääketieteen ontologiassa: ”from an exclusively biomedical disease concept to one that also takes subjectivity and social dimensions into consideration.”

” Smärtan vill inte vara ensam” Eija Kalso lausuu Gunnar Ekelöfin runon kärsimyksestä. Ekelöf kuoli kurkunpään syöpään 60-vuotiaana.

Professori Eija Kalso korosti hyvin henkilökohtaisessa puheenvuorossaan omakohtaisen kokemuksen merkitystä kivun ja kärsimyksen hoidossa.  Jos omaa kokemusta ei ole, silloin voi kirjallisuus auttaa, Kalso sanoo ja kertoo kirjoista, jotka ovat avanneet hänelle erilaisia näkökulmia kipuun – niin potilaan, omaisen kuin kollegankin näkökulmasta. Tällaisia kirjoja ovat esimerkiksi Simone de Beauvoirin Lempeä kuolema (Une mort très douce), Mereta Mazzarellan Juhlista kotiin (Hem från festen) ja Henry Marshin Do No Harm: Stories of Life, Death and Brain Surgery. Näitä kirjoja hän suosittelee myös lääketieteen opiskelijoille.

Tiedekunnan tervehdyksen toi varadekaani Caj Haglund. Hän tarkensi katseensa Lux Humana – kokoelman fyysiseen ympäristöön ja esitti näkemyksiään Terkon tulevasta tilauudistuksesta.

Opiskelijapuheenvuorossa Line Kurki pahoitteli lääketieteen ja antropologian välisen keskinäisen vuorovaikutuksen vähyyttä. Hän sanoo kummankin alan elävän omassa kuplassaan. Opiskeltuaan molempia aloja hänelle on käynyt selväksi, kuinka vähän tietoa ja kuinka paljon väärinkäsityksiä näillä tutkimusaloilla on toistensa töistä.

Tiedekunnan tervehdyksen toi varadekaani Caj Haglund.

Hänen mukaansa sekä antropologinen projekti (joka ymmärtää sairautta, terveyttä ja terveydenhuoltoa) että lääketieteen projekti (joka puolestaan edistää ihmisten terveyttä) hyötyisivät vuorovaikutuksesta. Kurjelle Lux Humana on kuin lääketieteen kuplaan puhkaistu aukko, josta tarjoutuu kosketuspinta myös antropologiaan.

Juhlaseminaarissa julkistettiin myös lääketieteilijöille suunnatun lyhytproosakilpailun tulokset. Sen voitti neurologi Hannu Laaksovirta novellillaan 42 North Michigan. Kilpailun tuomarit, kirjailijat ja lääkärit Claes Andersson ja Joel Haahtela kiittivät voittajan omaäänistä, väkevää ja oivaltavaa kieltä, joka ”luo yksityisen maailman, kielellisen universumin”. Kilpailussa palkittiin myös kaksi muuta kirjoittajaa, Pertti Saloheimo ja Janne Virtanen.

Lyhytproosakilpailun voitti Hannu Laaksovirta (toinen oikealta).

Juhlaseminaarin musiikista vastasi Terkon siviilipalvelusmies Teemu Kekkonen.

Teksti ja kuvat

Jussi Männistö
tietoasiantuntija

Innostava Ivo Grigorov – avoimen tieteen suunnannäyttäjä

Oma oppimismatkani avoimen tieteen maailmaan vei kansainvälisellä Open Access -viikolla 20.10.2015 Minervatorille, Kruununhaan Siltavuorenpenkereelle. Helsingin yliopiston kirjasto järjesti modernissa oppimisympäristössä jo neljännen uudenlaiseen tieteen avoimuuteen johdattavan tapahtuman, joka tällä kertaa oli koko päivän kestävä englanninkielinen workshop-tyyppinen tilaisuus. “Get your feet wet in Open Science!” -otsikko kehotti vasta totuttelemaan rantaveteen, jonka edessä aukeavalla ulapalla puhujaksi Tanskasta saapunut Ivo Grigorov ui jo vahvoin vedoin.

Ennen Ivon esittelyä ja hänen kanssaan käymääni keskustelua vielä muutama sana Open Science Workshop -tilaisuudesta ja siitä, miksi kirjasto on avoimen tieteen puolella.

Kirjasto avoimuutta edistämässä

Open Access Workshop oli osa EU:n kaksivuotisen FOSTER-hankkeen (2014-2016) tutkijoille, jatko-opiskelijoille, kirjastoammattilaisille ym. avoimen tieteen parissa toimijoille suunnattua koulutusohjelmaa. EU tukee vahvasti tieteen avoimia käytäntöjä. FOSTERin tarkoituksena on edistää koulutuksella Euroopassa tehtävän tutkimuksen avoimuutta.

Kirjasto sopii hyvin tieteen avoimuuteen liittyvän koulutustapahtuman järjestäjäksi. Kirjastot ovat kautta aikojen tehneet mahdolliseksi sen, että kaikki ovat päässeet tutustumaan painettuihin tiedejulkaisuihin. Digitalisaation myötä, tekniikan kehittyessä, tavoite on laajentunut tutkimuksen koko elinkaaren avaamiseksi verkossa.

Helsingin yliopisto tukee sen piirissä tehdyn tutkimuksen avoimuutta ns. Open access -mandaatilla, joka sisältyy rehtorin seitsemän vuotta sitten tekemään päätökseen Tutkimusjulkaisujen avoin saatavuus Helsingin yliopistossa (2008:126). Siinä mm. todetaan: ”Julkisesti rahoitetun tutkimuksen tulosten avoin saatavuus tukee sekä yliopiston että kunkin tutkijan tutkimustyön näkyvyyttä ja vaikuttavuutta.”

Helmikuussa 2015 hyväksytyssä Helsingin yliopiston tutkimusdatapolitiikassa puolestaan mainitaan, että ”Helsingin yliopiston piirissä tuotettu, julkaistuihin tutkimustuloksiin liitetty tutkimusdata on lähtökohtaisesti yhteiskäyttöistä ja avointa.”

Ivo ja lupaava horisontti

Hei – Ivo näkyy enää horisontissa! Ei hätää, hän tuo sieltä kannustavaa tietoa aloittelijoille. Ivo Grigorov oli puhujana jo vuoden 2014 Open access -viikolla kirjaston Meilahden tilaisuudessa. Tuolloin ja myös tänä vuonna hänen esitystensä pääaiheena oli EU:n Horisontti 2020 -tutkimus- ja innovaatiorahoitusohjelman velvoite tutkimuksen avoimuuteen. Rahoitusohjelma on seitsemänvuotinen (2014–2020) ja kooltaan lähes 80 miljardia euroa. Mm. Tekesin sivuilta voidaan lukea että ”komission tavoitteena on luoda Horisontin avulla Eurooppaan kasvua ja uusia työpaikkoja sekä parantaa eurooppalaisten yritysten asemaa globaalissa kilpailussa”.

Ivolle esittämieni haastattelukysymysten taustana ja virittäjänä eivät kuitenkaan olleet rahoitusohjelmaan liittyvät kysymykset, vaan ennakkokäsitykseni siitä, että tieteen avoimuus, mitä sillä tarkoitetaan ja mihin pyritään, ei ole ns. suuren yleisön tuntema aihe. Onko kaikkien tutkijoina toimivienkaan?

Seuraavaan tekstiin sisältyy muutamia selvennyksiä, jotka lisäsin kysymysteni tai kääntämieni englanninkielisten vastausten yhteyteen hakasulkuihin.

Haastateltavani esittäytyy

E-L V: Kerro jotain itsestäsi!

IG: Olen Ivo Grigorov ja tulen Tanskan teknillisestä yliopistosta, akvaattisten luonnonvarojen laitokselta (DTU Aqua), missä toimin projektipäällikkönä. Olen FP7 FOSTER-hankkeessa toimiva avoimen tieteen lähettiläs ja erittäin kiinnostunut siitä, miten avoin tiede voisi auttaa tutkijoita saavuttamaan uransa aikana vaikuttavuutta nykyistä enemmän, miten laitokset olisivat paremmin valmentautuneita yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja miten avoimia innovaatioita täydentäisi avoin uusi tutkimus.

[DTU: Danmarks Tekniske Universitet; FP7 on FOSTER-hankkeen puiteohjelman nimi.]

Avoimen tieteen määritelmä

E-L V: Miten määrittelet avoimen tieteen?

IG: Avoin tiede on tutkimuksen harjoittamista siten, ettei tiedossa olevien eikä yllättävien osatekijöiden välillä ole minkäänlaisia esteitä. Sen seurauksena tieteellisten tutkimusprosessien vaiheet ovat kaikille avoimia ja niistä on saatavissa tietoja. Tiedot ovat käytettävissä ja prosesseihin voi halutessaan osallistua samoin kuin uusien tutkimustulosten soveltamiseen yhteiskunnallisissa yhteyksissä.

Onhan tämä vähän kuin unelmaa, mutta haaveet saavat meidät aamuisin liikkeelle ja kannustavat pyrkimään entistä parempaan.

Merentutkimus

E-L V: Olet merentutkija. Millaista oseanografia on? Kerro, miten kiinnostuit siitä.

IG: Väittelin tohtoriksi oseanografiasta. Tutkijana en enää työskentele. – Oseanorafia on käsitteenä sateenvarjo, jonka alla on planeettamme veden peitossa olevan (ja suolaisen) osan biologian, kemian, fysiikan, maantieteen ja geologian tutkimus. Olisi mukavaa kertoa siitä, että merentutkimuksen opiskelu oli minulle tietoinen ja selkeä päätös – mutta näin ei ollut. Se oli vain uteliaisuutta ja tiedonjanoa jotain sellaista kohtaan, mistä en tiennyt mitään, ja siksi niin kiehtovaa.

Avoimen tieteen kipinä

E-L V: Miten vakuutuit avoimen tieteen tärkeydestä?

IG: Olen myöhään herännyt verrattuna joihinkin FOSTER-yhteistyökumppaneihini. Ensimmäinen altistukseni käsitteelle tapahtui vuonna 2005 ja ihan sattumalta! Työhöni kuului tuolloin kollegojeni, senioritutkijoiden avustaminen. Digitoin vertaisarvioitujen pdf-muotoisten artikkelien kuvatiedostoja, jotka olivat usein huonolaatuisia. Artikkelit oli itse asiassa julkaistu paljon sen jälkeen kun internet valloitti yliopistomaailman. Arvokkaat tulokset olisi voitu koota tietokannoiksi ja analysoida tietokonemalleilla. Digitaalisella aikakaudella työni tuntui samalta kuin kivitauluun kaiverretun tekstiviestin välittäminen jalkaisin vain siksi että niin oli tehty joskus aikaisemmin!

Tutkijana verkossa – e-science

E-L V: Kun puhut avoimen tieteen puolesta, pitäisikö kuulijoilla olla perustiedot ’e-sciencen’ toimintatavoista?

[E-science-termillä tarkoitin tässä tutkimusprosessia, jonka eri vaiheiden ympäristönä on verkko ja jota luonnehtivat yhteistyö, jakaminen ja avoimuus; myös: digitaalinen tiede. Aiheesta mm.: https://ec.europa.eu/digital-agenda/en/open-science; avoin tiede ym. sanastoa: http://avointiede.fi/keskeinen-sanasto]

IG: Olen varma siitä, että useimmilla tutkijoilla on jo ymmärrys avoimen tieteen tärkeydestä ja sen merkityksestä heidän uralleen ja yhteiskunnalle. Toisaalta vertaisarvioinnin taholta tulevat paineet ja urakannustimien puute saavat heidät pysymään tavoissa, joissa on puutteita. Mutta itsehän he päättävät.

Pitäisikö tuleva tutkijasukupolvi harjoittaa lähtökohtaisesti e-scienceen osana heidän kouluttamistaan huippututkijoiksi? En tiedä, millä muulla tavalla heidät voitaisiin valmentaa tulevaisuuteen joka perustuu e-sciencelle, digitaaliselle oppineisuudelle ja tulosten levittämiselle ja soveltamiselle yhteiskunnallisissa yhteyksissä.

Tässä yhteydessä on muistettava myös tutkimuksen arviointikriteerit, jotka tulevaisuudessa ovat paljon monimuotoisemmat ja laajemmat kuin nykyinen systeemi. Voivatko tutkijaksi aikovat tulevaisuudessa tehdä tietoisia uravalintoja ilman standardoitua tutkijakoulumuotoista opetusta, jota jo nyt on tarjolla?

Uudistunut avoimuus

E-L V: Entä ne, jotka käsittävät ’avoimen tieteen’ perinteisesti? Mitä sanottavaa sinulla olisi heille? Esimerkiksi humanististen alojen tutkijoille, jotka toimivat samaan tapaan kuin aina ennenkin? Koskevatko ’avoimen tieteen’ hankkeet heitä?

[Ilmaisulla ”perinteisesti” tarkoitin tässä tieteen harjoittamiseen totutusti liitettyjä määreitä kriittisyys, rehellisyys ja avoimuus; ks. esim Wikipediasta Tieteen etiikka]

IG: Ovatko tieteen tulokset sitten avoimia kaikille? Niin, kysytäänpä perheenjäseniltämme, kuinka moni heistä voi vapaasti lukea tieteen viimeisimpiä tutkimustuloksia omilta mobiililaitteiltaan menemättä yliopiston kirjastoon. Useimpien tieteenalojen osalta vastaus on, että vain puolet EU:n tieteellisistä julkaisuista on vapaasti akateemisen maailman ulkopuolisten tavoitettavissa.

Useimmat tutkijat ehkä sanoisivat, että laajempi tavoitettavuus ei ole välttämätöntä, mutta rahoittajat ja käytäntö sanovat toisin. Tieteellisten tutkimustulosten ymmärtämisen kykyä on myös akateemisen ympäristön ulkopuolisella suurella yleisöllä. Joukkoistettu tiede, autotallikeksijät ja Google Scholar -artikkeleita ahmivat teinit pumppaavat polttoainetta koko avointen innovaatioiden pohjalle rakentuvaan teollisuuteen, josta rahoittajat haluavat hyötyä. Avoin tiede on avointen innovaatioiden elinehto ja uusien ideoiden virtausta.

[Haastateltavan käyttämän termin ’Citizen science’ käänsin ilmaisulla ’joukkoistettu tiede’.]

Joukkovoima

E-L V: Avoimen tieteen perustelut ovat hyviä ja vakuuttavia. Millä muilla tavoilla tieteen yhteiskunnallista vaikuttavuutta voitaisiin edistää?
IG: Tässä voisi mainita esimerkiksi tieteen luku- ja kirjoitustaitoon liittyvät hankkeet (aiheina ilmasto, digitaalisuus, koodaus, meri). Ne toimivat muurinmurtajina ja sillanrakentajina akateemisen maailman ja muun yhteiskunnan välillä. Joukkoistettu tiede ottaa askelen eteenpäin ja liittää kansalaiset mukaan havaintoprosesseihin tähtitieteestä malariaan ja kalastuksen tutkimukseen. Esimerkkejä tulee merkittävästi lisää, jos perustutkimuksen tulokset ovat avoimia kaikille. Niitä voidaan sopivasti yhdistää uudelleen, käyttää kerran, uudestaankin, ennakoidusti ja toisaalta täysin yllätyksellisesti.

[Linkkejä: Climate Literacy; Digital Literacy; Ocean Literacy]

E-L V: Kertoisitko esimerkin, miten tieteen avoimuus on saanut aikaan merkittävän tieteen edistysaskelen, poliittisen päätöksen maailmamme hyväksi tms.
Ivolla oli aikaa näyttää vain pari esimerkkiä verkosta.

Open Source Drug Discovery ja 16 tuoretta tutkimusprojektia Declara-sivustolta. Sieltä löytyy esimerkiksi The Open Source Malaria (OSM) -sivusto. Avoimessa projektissa kaikki voivat osallistua malarian parannuskeinojen etsintään.

Työ jatkuu…

E-L V: Minne suuntaat avoimen tieteen asiamiehenä seuraavaksi, Helsingin jälkeen?

IG: Wieniin, Itävaltaan, pikakokoukseen Euroopan komission yhteisten tutkimusohjelmahankkeista vastaavien kanssa. Autamme ilmaston, maatalouden, terveyden ja merien tutkimuksen koordinointihanketta vakuuttumaan siitä, että avoimen tieteen käytännöt kannattaa ottaa käyttöön alusta alkaen.

[EC, Joint Programming Initiatives]

E-L V: Kiitokset haastattelusta ja osallistumisesta tapahtumaamme! Onnea Open science -työhön jatkossakin!

Avoimen tieteen hyödyt näkyviksi, välineet haltuun

Open science, avoin tiede – kaksi sanaa, jotka on helppo ohittaa, syystä tai toisesta. Kun ei pidä asiaa itsestään selvänä, huomaa, että sanojen takana on laaja, toiveikas, jopa kansallisen tason näkymä tulevaisuuteen.

Opetus- ja kulttuuriministeriön Avoimen tieteen ja tutkimuksen hankkeen (ATT, vuosiksi 2014-2017) tavoitteena on, että vuoteen 2017 mennessä Suomi nousee johtavaksi maaksi tieteen ja tutkimuksen avoimuudessa ja että avoimen tieteen mahdollisuudet hyödynnetään laajasti yhteiskunnassamme. Rohkeat, kannustavat tulevaisuudentavoitteet ja niiden tunnetuksi tekeminen on maassamme tärkeää juuri nyt.

Helsingin yliopiston kirjaston tutkimuksen palvelujen Open access -tiimi – monipuolisesti verkostoitunut asiantuntijaryhmä – panosti FOSTERin tukemana pitkäjänteisesti ja täysin voimin kahdeksatta kertaa vietettävään kansainväliseen Open Access -viikkoon ja Open Science Workshop -tapahtumaan.

Osallistujien enemmistö oli tohtoriopintoja suorittavia, jotka mm. esittelivät iltapäivän työpajoissa avoimen tieteen käytäntöihin pohjautuvia projektejaan, kokeilivat käytännössä tutkimusdatan tallentamista säilytyspalveluun, oppivat datan kuvailua jne. Uskon, että päivän otsikon kehotus “Get your feet wet in Open Science!” sai paikalle tulleet kastelemaan ainakin varpaansa.

Järjestäjätiimin laatima onnistunut, läsnäolijoita osallistanut ohjelma työpajoineen ja puhujineen sekä rennon tunnelman luonut valoisa Minerva-tori vahvistivat kaikki omalla tavallaan avoimuuden ideaa, sen syvää merkityksellisyyttä, muutenkin kuin juuri avoimena tieteenä. Oli ilo olla mukana.

Teksti

Eeva-Liisa Viitala
tietoasiantuntija

Kuvat

Jussi Männistö
tietoasiantuntija

Todistusaineistoa Edinburghista — faktat pöytään ja päätöksiä tekemään!

EAHIL:in (European Association for Health Information & Libraries -järjestö) joka toinen vuosi pidettävä työpaja järjestettiin tänä vuonna 9.-12.6. Edinburghissa, Skotlannissa. Matkan tarkoituksena oli kehittää ja ylläpitää yhteyksiä Euroopan ja muun maailman eläinlääketieteellistä informaatiota välittävien ja eläinlääketieteellisen tiedonhaun ja -hallinnan koulutuksen ammattilaisiin.  Osana EAHIL Workshopin ohjelmaa pidettiin Special Interest Group (SIG) -kokous, jossa eurooppalaiset eläinlääketieteelliset kirjastot (EVLG) pohtivat omaa tilannettaan ja suunnittelivat tulevaa.

Tänä vuonna mukana oli kolmisenkymmentä eläinlääketieteellisen informaation välityksen ammattilaista ympäri maailmaa, myös USA:sta ja Etelä-Afrikasta. Vuoden teemana oli Research-minded – supporting, understanding, conductiong research.

Konferenssin osallistujat ryhmäkuvassa Edinburghin yliopistossa

Kaikkea ei tarvitse tietää tai osata – riittää että tietää ja osaa tarpeeksi

Kun päätöksiä pitää tehdä nopeasti, niin riittää että tekee sen minkä sillä hetkellä tietää oikeaksi ratkaisuksi. Eläinlääkärin on työssään tehtävä runsaasti päätöksiä, nopeasti ja tieteelliseen tietoon perustuen. Kun aikaa on enemmän, lähellä usea auttava käsipari ja tuliterä tekniikka on hyvä ottaa aikalisä – tutkia kirjallisuudesta mitä uutta on löydetty, lukea käypähoito-ohjeita ja keskustella asiakkaan kanssa eri vaihtoehdoista.

Näyttöön perustuen voi toimia monella tapaa, tilanteesta riippuen. Perustana ovat aina faktat – opinnoissa hankitut tiedot ja taidot. Tiedeyhteisö on lisännyt rakennuspuita yhteiseen kekoon, josta kukin voi vapaasti ammentaa ja soveltaa kulloiseenkin tilanteeseen sopivaa aineistoa. Tieteellinen tieto kulkee vapaasti, tutkijalta soveltajalle, lääkäriltä potilaan parhaaksi.

Mutta kuinka tiedon löytää?

Kirjastojen rooli tutkimuksen tuen palveluiden tarjoamisessa ja edelleen kehittämisessä on kasvanut ympäri maailman. Viitteiden hallinnasta ja digitaalisten julkaisujen hallinnasta lähtenyt prosessi on edennyt näkyvyyden edistämiseen (impact factors), tutkimusdatan hallinnointiin ja avoimen julkaisemisen palvelujen kehittämiseen (Open Access). Kirjastonhoitajien tehtävä opiskelijoiden informaatiolukutaidon koulutuksessa on edennyt yliopistojen huippututkijoiden ajan tasalla pitämiseen. Sekä tekniset innovaatiot että julkaisupalvelujen organisaatioiden muutokset on hallittava ja kyettävä ennakoimaan tulevia kehityskulkuja.

Faktatietojen kaiveluun perehtyneet ammattilaiset tallentavat datat ja faktat, indeksoivat artikkelit sekä luovat rakenteita, joiden turvin tiedon tarvitsijat löytävät nopeasti oikean taustatiedon päätöksen teon perustaksi. Kysy kirjastosta!

Aiheesta enemmän:
Kristen Reyher: Evidence-based Veterinary Medicine. A vet’s perspective (and an introduction the GROEL)

Schulte Marie-Caroline: EBM – a paradigm ready to be challenged

Report from the European Veterinary Libraries Group (EVLG)

Report from the International Conference of Animal Health Information Specialists ICAHIS Satellite Day

Teksti

Raisa Iivonen
tietoasiantuntija

Kuva

Journal of EAHIL
2015; Vol. 11 (3): 37-38

Turha turhempi tärkein

Helsingin yliopiston Tutkijakollegiumin sali on täynnä. Paikalla on tavallista luentoyleisöä sekalaisempi joukko. Jokainen keskittyy tuijottamaan luokan edessä seisovaa miestä, neulomaan, räpläämään mukanaan kulkevaa laitteistoa tai hypistelemään lyijykyniään. Sisään kävelee Taina Riikonen ja esittelee luokan edessä seisovan vaaleanpunapaitaisen miehen Jarmo Peräläksi. Luennon aihe? Kilpikonnien taksonomia.

Salillinen ihmisiä syventyy jälleen turhaksi leimattuun tietoon. Perälä kuljettaa kuulijat lapsuuden kilpikonnainnostuksesta taksonomisen tutkimuksen tärkeyteen: kun tiedetään, että eri paikoissa asuvat kilpikonnapopulaatiot ovatkin eri lajeja eivätkä vain saman lajin esiintymiä, tiedetään myös, kuinka suuri katastrofi yhdenkin lajin katoaminen olisi. Taksonominen tutkimus paljastaa tietoa sekä lajin nykytilasta että lajin historiasta.

Tuntemus luonnon monimuotoisuudesta ja sen säilyttäminen ovat itsessään tärkeitä. Olisi hienoa, jos kilpikonna ei kuolisi ihmisen jalanjäljissä sukupuuttoon täällä 250 miljoonaa vuotta eleltyään.

Kaikki alkoi nähtävästi kyllästymisestä. Johtavat poliitikot sekä ihmiset yliopistossa ja sen ulkopuolella puhuvat tietoon itseensä tähtäävästä tutkimuksesta välttämättömänä pahana. Perustutkimus: muistuttaa paiseruttoa, mutta on vaarallinen ainoastaan taloushallinnolle. On parempi saada aikaan rahavirtojen kulkua tehostavia ja valtion budjettivajetta paikkailevia teknologisia innovaatioita kuin tutkia 2000 vuotta vanhoja, kuolleella kielellä kirjoitettuja runoja, joista voi saavuttaa hiljaista ymmärrystä inhimillisestä toiminnasta ja sen suhteesta maailmaan.

Janne Saarikivi kyllästyi tehokkuudesta jauhamiseen. Riikonen tuli mukaan. Syntyi idea turhan tiedon kurssista, johon kuka tahansa saisi tulla kuuntelemaan huippuluennoitsijoita eri aloilta. Ihmis-, yhteiskunta- ja luonnontieteet ovat kaikki edustettuina. Perälän lisäksi luentoja pitävät ja ovat pitäneet Sami Pihlström, Jaakko Hämeen-Anttila, Kari Enqvist sekä Saarikivi ja Riikonen itse.

Yksikään tiede ei tähtää pelkästään tietoon itseensä tai ainoastaan yhteiskunnalliseen hyötyyn. Tieteellisen tutkimuksen kaksi puolta, tieto ja vuorovaikutus yhteiskunnan kanssa, ovat tiukasti kietoutuneet toisiinsa. Innovaatiot eivät synny itsestään, vaan pitkäaikaisen ja pitkäjänteisen perustutkimuksen tuloksena. Vastaavasti innovaatioita tarvitaan, jotta yhteiskunta voi kehittyä konkreettisesti ja parantaa niin lääketiedettä kuin jätteidenkäsittelyä.

Tieteellisellä tutkimuksella ja siitä saadulla tiedolla on aina sekä itseisarvo että tiedon soveltamisesta nouseva välinearvo – oli kyse lääketieteeseen sovelletuista matemaattisista läpimurroista tai tiedon suomasta ymmärryksestä, josta on aina myös lopulta käytännön hyötyä.

Hyöty. Sana, jota kurssilla kaihdetaan. ”Osaatko sanoa – mitä hyötyä taksonomisesta tutkimuksesta on?” joku takarivistä kysyy hirtehisesti hymyillen.

Perälä vastaa kertomalla, kuinka tutkimusryhmä pidätettiin tutkimusmatkalla Lähi-Idässä hiekkadyynin huipulla. He olivat eksyneet sotilasalueelle tietämättään. Seurasi kaksi päivää kuulusteluita yhdessä ryhmän kanssa ja erikseen. Sotilaat eivät katsoneet hyvällä alumiinista salkkua täynnä numeroita – kilpikonnamittoja – eivätkä kuvaajan ”kaksimetristä” objektiivia. Sotilaspäällikkö ryysti kuuluisteluissa teetä, aseistettu vartija huoneen joka kulmassa.

Taksonomia tuo perspektiiviä.

Saarikivi keskeyttää. ”Tuolta osin kilpikonnien tutkiminen muistuttaa pohjoisvenäläisten paikannimien tutkimusta.” Hihittelyä. Saarikivi jatkaa: ”Olen ollut kaksi kertaa KGB:n kuulusteluissa. Sielläkin ryystetään teetä ja kirjoitetaan kuulustelupöytäkirjaa kaksisormijärjestelmällä kirjoituskoneella. Se pitää sen jälkeen allekirjoittaa 40 kertaa.”

Moni tekee muistiinpanoja. Yleisössä on muutama biologi. Kysymykset luennon lopussa käsittelevät niin kilpikonnien tutkimusta, tutkimuksen historiaa, eläinsuojelua kuin lajin asemaa maailmassa.

Ironisesti Turhan tiedon kurssiksi nimetyllä mutta aitoa turhautumista ja hätää ilmaisevan luentosarjan aikana kurssilla oppii paljon enemmän kuin mitä yksittäiset luennot lupaavat. Yhden luennon aikana on kuultu taksonomiasta, muinaiskiinalaisten tavoista kirjoittaa tärkeät dokumentit kilpikonnankuorille, kyselty harmittaako koiraita kun toinen koiras tulee tönimään ja spekuloitu kilpikonnien kognitiivisista kyvyistä.

Jo luennon keskivaiheilla Perälä innostuu: ”Turhuus on katsojan silmässä: mikään ei ole turhaa, ei mikään. Etsikää, olkaa uteliaita ja tehkää olonne hyväksi tutkimalla.” Turhan tiedon kurssin ytimessä oleva ilmiselvyys tuntuu uhanalaistuvan yhtä nopeasti kuin kilpikonnat – onneksi niin turhaa tietoa kuin kilpikonnia tutkii aktiivinen joukko tutkijoita, jotka eivät ole valmiita luopumaan työstään.

Teksti

Sofia Blanco Sequeiros
viestintäharjoittelija

Kuva

Tracie Hall
https://flic.kr/p/7Hg2Yp

Datanhallinnan palveluita kirjastossa

Tutkimusdataan erikoistunut tiimi aloitti toimintansa HY:n kirjastossa vuoden 2015 alussa. Tiimi kuuluu kirjaston Tutkimuksen palvelut -yksikköön ja on osa myös laajempaa yliopiston eri toimijoiden muodostamaa verkostoa.

Tutkimusdatatiimin toimintasuunnitelman mukaan tavoitteena vuodelle 2015 on ollut palveluiden tuottaminen tutkimusdatan hallintaan. Taustalla on erityisesti viime helmikuussa julkistettu HY:n tutkimusdatapolitiikka ja sen toteuttamissuunnitelma, jossa kirjastolla on merkittävä rooli.  Tiimin tehtävänä on muun muassa järjestää asiaan liittyvää koulutusta ja neuvontaa sekä tiedottaa tutkimusdataan liittyvistä palveluista. Tiimin tehtäviin sisältyy myös verkostoihin ja koulutuksiin osallistumista sekä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.

Tärkeä tutkimusdatatiimiä koskettava yhteistyöhanke on kansallinen Tuuli-projekti, jossa toteutetaan aineistonhallintasuunnittelun työkalu kotimaisten tutkimusorganisaatioiden käyttöön. Projekti käynnistyi keväällä 2015 ja jatkuu vuoden 2017 kevääseen. Projektipäällikkönä toimii Mari Elisa Kuusniemi HY:n kirjastosta, lisäksi projektin työryhmissä on mukana useita henkilöitä kirjaston tutkimusdatatiimistä.

Datakoulutusta tutkijakoululaisille

Tutkimusdataan liittyvä koulutus on toistaiseksi suunnattu jatko-opiskelijoille. Kirjasto tarjoaa eri kampuksilla kursseja tutkijakouluille ja sisällyttää kursseihin myös tutkimusdataa käsittelevän osion. Esimerkiksi keskustakampuksella kurssin voi suorittaa itsenäisesti tutustumalla Moodlessa oleviin aineistoihin ja tekemällä pakollisen tehtävän. Kurssille ilmoittautuneet voivat myös osallistua luennolle, jossa aihepiiriin liittyvistä teemoista on mahdollisuus keskustella tarkemmin.

Neuvontapalvelu avustaa aineistonhallintasuunnitelmissa
Tutkimusdatatiimin neuvontapalveluun osallistuu tällä hetkellä neljä henkilöä. Neuvonnan osalta resursseja on suunnattu erityisesti tutkijoiden avustamiseen aineistohallintasuunnitelmien laadinnassa. Monet rahoittajat edellyttävät aineistonhallintasuunnitelman sisällyttämistä tutkimussuunnitelmaan.

Esimerkiksi Euroopan komission Horisontti 2020 -hakuun osallistuvilta edellytetään jo hakuvaiheessa alustavaa aineistonhallintasuunnitelmaa. Perusteellisempi suunnitelma vaaditaan rahoituksen saaneilta hankkeilta kuuden kuukauden kuluessa hankkeen alkamisesta. Suunnittelu on haastavaa, sillä H2020 -hankkeet ovat useiden eurooppalaisten yliopistojen yhteishankkeista ja usein monitieteisiä. Jo pelkästään tutkimusaineistojen käyttäminen ja jakaminen turvallisesti hankkeen aikana edellyttää suunnittelua, ja tarvittaessa esimerkiksi konsultointia teknisistä ratkaisuista ja vaihtoehdoista. Kun menettelytavoista on saatu riittävä selvyys, asiat kirjataan osaksi aineistonhallintasuunnitelmaa.  Keskeinen osa suunnitelmaa on myös kuvaus tutkimuksessa tuotettavien aineistojen arkistoinnista soveltuviin data-arkistoihin, jotka mahdollistavat aineistojen jatkokäytön.

Toistaiseksi kirjaston neuvontapalvelu on painottunut Horisontti 2020 -hakujen aineistonhallintasuunnitelmien kommentointiin. Tämä on usein tarkoittanut monivaiheista prosessia, johon on sisältynyt useita kommentointikierroksia. Prosessin kuluessa kirjaston tietoasiantuntija perehtyy tutkijan lähettämiin suunnitelman luonnoksiin ja kirjaa niihin omia kommenttejaan ja ehdotuksiaan. Tämän jälkeen tutkija tekee korjauksia suunnitelmaan ja lähettää halutessaan uuden luonnoksen kommentoitavaksi. Tarvittaessa voidaan sopia palaveri, jossa keskustellaan yksityiskohtaisemmin tutkimushankkeesta ja aineistonhallintasuunnitelmaan liittyvistä kysymyksistä.

Verkostomaista yhteistyötä eri toimijoiden kesken
Tärkeänä osana koko yliopiston tutkimusdatapolitiikan toteuttamista on eri toimijoiden muodostama Datatuki-verkosto. Tämä verkosto koostuu kirjaston, tietotekniikkakeskuksen, lakipalveluiden sekä tutkimushallinnon asiantuntijoista. Verkoston lähtökohtana on tutkijoiden avunsaamisen helpottaminen kaikissa aineistonhallintaan liittyvissä kysymyksissä. Tavoitteena on yhden luukun palvelumalli, jossa tutkijan ei tarvitse erikseen selvittää, kenen vastuulla on jokin aineistonhallintaan liittyvä erityiskysymys. Verkostomainen yhteistyö on jo osoittautunut hyödylliseksi. Sen avulla on voitu parantaa ja nopeuttaa tiedonvälittämistä ja avuntarjoamista tutkijoille. Lisäksi yhteistyön myötä verkostossa mukanaolevien tietämys eri yksiköiden ja henkilöiden asiantuntemuksesta on lisääntynyt.

Datatuki-verkoston toiminnan kehittämiseksi on järjestetty kaksi työpajaa. Ensimmäisessä työpajassa määriteltiin verkoston toiminnan tavoitteita, toisessa käytiin läpi muutamia neuvontatapauksia ja pohdittiin ryhmissä niihin liittyneitä aineistonhallinnan kysymyksiä. Toisessa työpajassa annettiin myös yksiköittäin palvelua koskevia lupauksia.
Verkoston yhteistyö on nyt saatu hyvin käyntiin ja työpajoja pyritään järjestämään säännöllisesti jatkossakin. Samalla aktiivinen työskentely yhden luukun palvelumallin toteuttamiseksi jatkuu.

Teksti

Mika Holopainen
tietoasiantuntija

Onnea tohtori Ellen!

Onnea rakas tohtori Ellen! toivottivat Kaisa Sinikara, Maria Forsman ja Hannele Näveri-Ranta. Emeritamme Kaisa ja Maria ovat tunteneet Ellenin jo 1980-luvulta lähtien.

Ellen Namhila, entinen Namibian yliopiston kirjaston johtaja, nykyinen Namibian yliopiston Pro-Vice Chancellor, puolusti väitöskirjaansa Tampereen yliopistossa 18.9.2015. Informaatiotutkimuksen alan väitöskirjassaan Namhila tutkii kolonialismin vaikutusta Namibian kansallisarkiston alkuperäisasukkaiden perunkirjoitusasiakirjoihin.

Vastaväittäjä tohtori Dag Henrichsen (Baselin yliopisto, Sveitsi) totesi väitöskirjan olevan monella tapaa merkittävä virstanpylväs Namibian historian ja informaatioalan tutkimuksessa.
Ellen Namhilan poikkeuksellinen elämä on vienyt pakolaisleiriltä Angolasta Tampereelle, ja nyt tohtoriksi ja Namibian yliopiston johtoon. Lue lisää Ellenin elämästä ja urasta.

Karonkassa moni onnittelija viittasi maljapuheessaan leikkisästi siihen, että tällaisiakin siemeniä kehitysapuprojektit voivat kylvää: tohtoreita.

Hyvät ystävykset vuosien takaa: Ellen Ndeshi Namhila ja Sinikka Sipilä.

Teksti ja kuvat

Johanna Lahikainen
tietoasiantuntija

Voimaa yhteistyöllä – Peda-forum Helsingissä 20.-21.8.2015

Peda-forum -päivät on vuosittain järjestettävä kaikille avoin yliopisto-opetuksen kehittämisen verkostoseminaari. Tänä vuonna Peda-forum päivien järjestäjinä toimivat yhteistyössä Hanken Svenska handelshögskolan  ja Maanpuolustuskorkeakoulu. Vuoden kattoteemaksi oli valittu voimaa yhteistyöllä. Osallistujia oli eri puolelta Suomea noin 350. Yliopistopedagogiikan kehittämispäiville osallistuvat yliopisto- ja korkeakouluopetuksesta kiinnostuneet opettajat, tutkijat, opiskelijat ja hallintotyötä tekevät.

Kehittämispäivät tarjoavat mahdollisuuden verkostoitua ja vaihtaa hyviä käytäntöjä. Myös kirjaston on hyvä olla seuraamassa alan ajankohtaisia aiheita ja kysymyksiä sekä luoda kontakteja. Helsingin yliopiston kirjastosta kehittämispäiville osallistuivat Kati Syvälahti ja Marjo Kuusela.

Peda-forum rakentui tänä vuonna neljän teeman ympärille: työelämän ja opintojen välinen yhteistyö, tutkimuksen ja opintojen yhteistyö, eri alojen/tahojen yhteistyö ja kehittyvät oppimisympäristöt. Yhtenä tärkeänä haasteena keskusteluissa nousivat esiin digitaalisten oppimisympäristöt. Verkko-opetus vaatii uudenlaista pedagogista osaamista. Ensimmäistä kertaa Peda-forum oli kolmikielinen. Osallistujilla oli mahdollisuus kuulla esityksiä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.  Peda-forumissa pääpuhujina olivat torstaina Anita Lehikoinen, Yves Epelboin, Björn Wahlroos ja perjantaina Sakari Honkamaa esitteli maanpuolustuskorkeakoulun opetusta ja tutkimusta.

MOOC vai SPOC

Torstain pääpuhujana oli Yves Epelboin. Hän on Pariisin UPMC – Sorbonnen yliopiston emeritusprofessori. Hänen esityksensä “MOOC and avatars: a pedagogical approach for the 21st century” oli ajankohtainen katsaus digitaalisista oppimisympäristöistä. MOOC eli massive open online course herättää vilkasta keskustelua yliopistoissa kansainvälisesti. Ideana on tarjota verkko-opetusta suurille opiskelijamäärille.

Yves Epelboin

Kurssi ovat periaatteessa kaikille avoimia. Ongelmana näillä kursseilla on esimerkiksi se, että vain pieni osa osallistujista suorittaa kurssin kokonaan loppuun. Kurssien kokoaminen vaatii paljon henkilö- ja talousresursseja. Epeboin suositteli projektiryhmän perustamista kurssin suunnitteluun ja toteutukseen. Projektilla on tärkeää olla koordinaattori, joka vastaa projektinhallinnasta.

Epelboin mukaan SPOC (Small Private Online Course) on perinteisempi vaihtoehto verkko-opetuksen toteutukseen. Opetus toteutetaan monimuoto-opetuksena ja esim. käänteisen luokkahuoneen (flipped classroom) ideaa voidaan hyödyntää rajatulle opiskelijaryhmälle.

Yves Epelboin blogissa voi tutustua ajankohtaisiin aiheisiin ranskalaisessa korkeakouluopetuksessa.

MOOCs: Design, Use and Business Models (Jean-Charles Pomerol, Yves Epelboin & Claire Thoury, 2015 Wiley-ISTE)

Kehittyvät oppimisympäristöt ja työelämätaidot

Teemasessioiden ja työpajojen tärkeä anti on pedagogiset kokeilujen ja kehittämishankkeiden kokemusten jakaminen. Luovasta opetusmenetelmästä kertoi Helsingin yliopistosta Päivi Salmesvuori. Hän kertoi esityksessään historian opettamisesta draaman keinoin. Opetusmenetelmä mahdollisti luovan, hauskan ja informatiivisen tavan oppia kirkkohistoriaa syväsuuntautuneemmin.

Geneeristen taitojen huomioiminen opetuksessa herätti kysymyksiä ja keskustelua. Keynote speaker Björn Wahlroos korosti puheenvuorossaan yliopiston teoreettisen opetuksen roolia ja piti vaihtuvien ja muuttuvien työelämäntaitojen – ja vaatimusten korostuksen sijaan tärkeämpänä laajaa yleissivistystä. Jyväskylän yliopiston esityksessä Anne Virtanen kertoi eri tieteenaloilta kerätyn tutkimusdatan avulla millaiset opetuskäytännöt ovat työelämätaitojen oppimisen kannalta toimivia. Tutkimuksen mukaan työelämätaitojen oppiminen edellyttää monipuolisia aktiviteetteja. Opetuksen tulisi sisältää mm. kontaktiopetusta ja pienryhmätyöskentelyä. Yksi kiinnostava esimerkki geneeristen taitojen opeuksesta oli esitys, jossa kerrottiin Jyväskylän yliopiston kielikampuksen ja Jyväskylän kaupungin perusopetuspalvelujen yhdessä kehittämästä kielileiristä. Koulutus oli opiskelijoille vapaaehtoinen. Kielenopettajiksi ja luokanopettajiksi opiskeleville leiri tarjosi mahdollisuuden harjoitella käytännössä opetusta lapsiryhmille.

Kirjaston esitys eBooks, e-journals, educational videos and social media – how the changing information environment effects library collections and training nosti esiin muuttuvan tietoympäristön mahdollisuudet ja haasteet. Minkälaisia aineistoja opetuksessa ja oppimisessa voi nyt ja tulevaisuudessa hyödyntää? Minkälaisia e-kirjat ovat nyt ja tulevaisuudessa? Minkälaista tukea kirjasto tarjoaa e-aineistojen käyttöön?  Aihe herätti teemasessiossa vilkasta keskustelua esim. Miksi kotimaisia e-kirjoja on niin vähän kirjaston kokoelmissa? Mikä rooli sosiaalisella medialla on tiedonlähteenä ja voisiko tutkijan blogi olla tutkimustiedon julkaisukanava?
Lisätietoja esityksistä

Seuraava Peda-forum 2016 Jyväskylässä
Twitter: #peda2015
Peda-forum: http://www.peda-forum.fi/index.php?25

Teksti ja kuvat

Kati Syvälahti
informaatikko
Marjo Kuusela
kirjastonhoitaja

Open Access opiskelijan näkökulmasta

Tyhmyys koukuttaa

Keskustelua kuplista, informaatioyhteiskunnasta, rasisteista, maahanmuuttajista ja muista ajankohtaisista ilmiöistä ja epäyhtenäisistä ihmisryhmistä leimaa yksi piirre ylitse muiden. Massiivinen, läpitunkeva tiedon puute on läsnä kaikkialla, torpedoimassa jokaisen keskustelun, artikkelin ja kannanoton.

Tiedon puute sulkee kommenttikenttiä, julkaisee tietokirjoja, kiihdyttää sotia ja tekee taidetta. Se on tiiviisti kietoutunut vallan (väärin)käyttöön ja epätasa-arvon oikeuttamiseen. Tiedon puutteella perustellaan epäsuorasti AIDS-lääkkeen hinnan nostaminen 13,5 dollarista 750 euroon tabletilta (HS 22.9.) ja Metsähallituksen lakiuudistus Suomen laajojen vesistöjen siirtämisestä liiketaloudelle (SLL 23.9.).

Joona Lehtomäki esitteli avointa tiedettä Open Access -viikolla Minervassa.

Tiedon puutteella tarkoitan faktojen puuttumista, vääristelyä ja peittelyä; kykenemättömyyttä ymmärtää sosiaalisia prosesseja kuten maailmantalouden muutosten vaikutusta tasa-arvoon tai koulutuksen periytyvyyttä; haluttomuutta tiedostaa ja ajatella muita kuin omaan maailmankuvaan valmiiksi sopivia uskomuksia; tahallista väärinymmärtämistä. On paljon helpompaa olla ajattelematta kuin tarkistaa faktat ja kantaa vastuu.

Akateemisen tutkimuksen tehtävä on tuottaa tietoa. Usein tutkimustieto on kuitenkin vaikeasti saavutettavissa ja maksumuurien takana. Taustatiedon puute tekee yksittäiseen tutkimukseen perehtymisen turhaksi. Sitten ihmetellään, miksi usko tieteeseen horjuu (HS 13.10). Kysellään, mikseivät akateeminen tutkimus ja tieteellinen tieto kiinnosta ketään – mutta jos radiokanavaa ei löydä, kuinka sitä voi kuunnella?

Opiskelijanäkökulma

Jo opiskelijan näkökulmasta on helppo sanoa, että yliopistojen, kirjastojen ja tieteellisten kustantamoiden yksi tärkeimmistä tehtävistä on edistää avointa julkaisemista ja avointa saatavuutta. Tiedon ja tutkimusdatan avoin saatavuus, oli kyse tiukan formaalista akateemisesta teoretisoinnista tai yhteiskuntatieteellisistä tutkimuksista, on elinehto sekä akateemiselle tutkimukselle että yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon onnistumiselle.

Taustalla luimistelee ajatus akateemisen tutkimuksen ja tiedon kyvyistä muuttaa maailmaa. Liian monella on siitä liian korkeat toiveet; liian moni ei usko siihen lainkaan. Tieto ja lukeminen harvoin suoraan muuttavat maailmaa, mutta ne muuttavat mielipiteitä, keskusteluja ja uutisointia. Hämärällä filosofisella tutkimuksella saattaa olla yksi ydinsanoma: abortti on oikein. Sosiologi sanoo: tasa-arvo ei ole valmis. Lääketieteellisen tutkimustiedon ja -datan avoimuuden tärkeys on itsestäänselvyys.

Tällä hetkellä monien johtavien poliitikkojen päätöksentekoa määrittävät ainoastaan ryhmäpaine, henkilökohtaiset uskomukset, toiveet, halut ja pelot. Muuten hallitus ei leikkaisi yliopistokoulutuksesta, ei väsäisi puutteellisia selvityksiä sairauskorvauksista, ei sallisi hankintarekisterin perustamista eikä sietäisi tällä hetkellä tehtävää uskomattoman huonoa tasa-arvo- ja ympäristöpolitiikkaa.

Demokratian perusedellytys on, että kansalaisilla on tarpeeksi tietoa, jonka pohjalta muodostaa mielipiteitä ja tehdä päätöksiä. Tieto, erityisesti tieteellinen tieto ja akateeminen tutkimus, ovat kansalaisyhteiskunnan ja taiteen ohella ainoita tapoja jyrätä perusteettomat, faktoihin perustumattomat tai niitä vääristelevät argumentit. Avoin julkaiseminen edistää paitsi tiedon saatavuutta, myös tieteellisen tiedon tuottamisen läpinäkyvyyttä – tehden tieteelliseen tietoon luottamisesta paljon helpompaa.

Tieteellinen tieto ei ole mielipidekysymys

Tieteellisen tiedon ydinajatus on esittää tosiasioita maailmasta. Kuten Janne Saarikivi kolumnissaan (HS 12.10.) kirjoittaa: ”Tieteessä ei kuitenkaan ole kyse siitä, miltä asiat näyttävät, vaan siitä, miten ne ovat. Tieteellinen tieto on vallitseva käsitys todellisuudesta, muuttuva, usein virheellinen, aina puutteellinen, mutta ei koskaan mielipidekysymys.”

Tosiasioita tutkivat niin maantiede, teatteritiede, valtio-oppi kuin tietojenkäsittelytiede. Formaalit tieteet, kuten taloustiede, matematiikka ja fysiikka tutkivat todellisuutta kuvaavia malleja ja niiden välisiä suhteita. Yhteiskuntatieteet tutkivat yhteiskuntaa ja sen ilmiöitä: yhteiskunnallisia rakenteita ja niistä seuraavia poliittisia ja kulttuurisia ilmiöitä, vallankäyttöä, ihmisryhmien välisiä suhteita. Humanistiset tieteet tutkivat inhimillisen toiminnan eri puolia ja niistä nousevia ilmiöitä ja rakenteita: taiteita, kieliä, kulttuuria ja tieteitä.

Kaikissa tieteissä esiintyy vallankäyttöä, tiedon manipulointia ja puutteellisuutta. Mikään tiede ei kuitenkaan esitä tietoa mielipiteinä. Janne Saarikiveä mukaillen: mikä tahansa tiede, kuului se luonnontieteisiin tai ihmis- tai yhteiskuntatieteisiin, opettaa, että mielipiteet todellisuudesta ovat usein vain harhaanjohtavia kokemuksia. Tosiasiat ovat usein aivan muuta kuin luulemme.
Open science, open data, open source, open content ja muut tiedon avoimuuteen tähtäävät liikkeet ovat tärkeitä jo pelkästään siksi, että tieto kuuluu kaikille. On turhaa pitää akateemista tutkimusta maksumuurien takana hankaloittaen tieteen ja yhteiskunnan vuorovaikutusta entisestään.

Tiedon avoimuus ja avoin saatavuus ovat tärkeitä akateemisen tutkimuksen itsensä selviämisen kannalta. Ketä kiinnostaa tutkimus, jota vain akateemikot pääsevät salasanojen (tai onnistuneen apuraha-hakemuksen) turvin lukemaan?

Vaikka tieteen popularisointi on äärimmäisen tärkeää, se ei enää riitä. Helposti luettava tieteellinen tieto on olennaista kiinnostuksen syttymisen ja leviämisen kannalta, mutta nopeiden muutosten maailmassa, jossa joka toinen typerys tulee väittämään vastaan maahanmuutosta, rokotusten tärkeydestä ja sukupuolten ja identiteettien välisestä tasa-arvosta, tulee jokaisella olla pääsy yliopiston uumenissa kytevään kipinään: tietoon ja tieteelliseen tutkimukseen.

Teksti

Sofia Blanco Sequeiros
viestintäharjoittelija

Kuva

Jussi Männistö
tietoasiantuntija

Avoin tiede – Open Science – Mitä se on?

Avoin saatavuus – Open Access

Avoimet lehdet

Avoin julkaiseminen tarkoittaa tieteellisten julkaisujen tarjoamista verkossa vapaasti maksutta kaikille kiinnostuneille. Yhteiskunnallisen tasa-arvon ja osallistumismahdollisuuksien lisäksi avoimuus lisää julkaisujen lukijoita ja sitä kautta ne kenties vaikuttavat enemmän.

Avoimesti saatavia eli niin kutsuttuja Open Access -julkaisuja voi lukea, kopioida, tulostaa, linkittää ja käyttää ilmaiseksi ja esteettömästi.

Avoin julkaisu syntyy joko julkaisemalla tutkimusartikkeli alun perin kaikille avoimessa Open Access -lehdessä (kuten PLOS One) tai tallentamalla maksullisessa lehdessä ilmestynyt artikkeli avoimeen julkaisuarkistoon. Vaihtoehtoja kutsutaan myös kultaiseksi tieksi (Golden OA) ja vihreäksi tieksi (Green OA).

Vaihtoehtoisesti voidaan ostaa avoimeksi yksittäinen perinteisessä tilausmaksullisessa lehdessä julkaistu artikkeli. Malli tuottaa kustantajalle suurimman voitot: ensin maksetaan tilausmaksu ja siihen päälle lisähinta avoimuudesta. Ongelmien vuoksi mallista olisi syytä luopua.

Avoimet julkaisuarkistot

Avoin julkaisuarkisto on tietokanta, johon tallennetut dokumentit ovat avoimesti verkossa luettavissa, ladattavissa ja tulostettavissa. Tieteelliset artikkelit ja muu aineisto voidaan tallentaa tutkimusorganisaation tai tieteenalakohtaiseen julkaisuarkistoon.

Avoin vertaisarviointi

Tieteellisten artikkeleiden laatu varmistetaan niin sanotulla vertaisarvioinnilla. Perinteisten tieteellisten lehtien arviointi tehdään suljetusti, eikä arvioijien nimiä julkaista. Heidän kommenttinsa annetaan ainoastaan artikkelin kirjoittajille.

Avoimessa vertaisarvioinnissa arvioijien nimet ovat julkisia ja myös heidän kommenttinsa julkaistaan. Samalla saadaan kuvailutietoa, ikään kuin lukuohje artikkeliin, joka ohjaa lukijaa kiinnittämään huomiota juuri näihin kysymyksiin.

Avoin tutkimusdata – Open Research Data

Avoin tutkimusdata on useimmiten tutkimuksen tuottamaa tai käyttämää tutkimusaineistoa, joka jaetaan uudelleen käyttöä ja analysointia varten. Perinteisesti avoimella tutkimusdatalla tarkoitetaan dataa, jonka uudelleen käyttöä ei rajoiteta patentein tai tekijänoikeuksin, eikä uudelleen käytön tapaa tai käyttötarkoitusta rajata. [1]

Avoimen tutkimusdatan idea ei ole uusi, vaan esimerkiksi biolääketieteen ja ympäristön tutkimuksessa avoimella datalla on ollut keskeinen merkitys jo pitkään. OECD maita koskeva suositus julkaistiin vuonna 2004 [2] ja se on poikinut useita datan avoimuutta edistäviä hankkeita.

Suomessa käytetään tutkimusaineistoina paljon viranomaisten keräämää rekisteriaineistoa. Suomen ainutlaatuiset rekisteriaineistot on saatu laajempaan käyttöön muun muassa valtion avoimen tiedon ohjelman 2013–2015 [3] ansiosta.

Tutkimusrahoittajat ja -lehdet vaativat tai suosittelevat yhä useammin tutkimusdatan avaamista myös niillä aloilla, joilla se ei ole aikaisemmin kuulunut tutkimusperinteeseen. Tutkimusdatan avoimuus lisää tutkimuksen läpinäkyvyyttä ja sen luotettavuutta voidaan arvioida paremmin kuin pelkän tutkimusjulkaisun perusteella. Myös tutkimuksen tuottavuus ja vaikuttavuus paranevat, kun dataa käytetään uudelleen.

Datan avaamiselle ja sen avoimelle julkaisemiselle on useita perusteltuja esteitä, kuten datan sensitiivisyys, jolloin se sisältää esimerkiksi arkaluontoista tietoa yksittäisistä henkilöistä. Henkilötiedot voidaan datasta monesti häivyttää, mutta se ei ole aina mahdollista tai se voi vähentää datan käyttömahdollisuuksia merkittävästi. Esimerkiksi European Science Foundation ja ALLEA (All European Academies) suosittelevatkin tutkimusdatan uudelleen käytön mahdollistamista, mutta eivät edellytä sen avaamista vapaasti kaikkien saataville. Data voidaan jakaa esimerkiksi vain tutkimusluvan perusteella. [4] Tällaiset datat eivät tarkalleen ottaen ole avointa dataa, vaan jaettua ja uudelleen käytettävää tutkimusdataa. Ne voidaan kuitenkin laskea mukaan Open Science -idean sateenvarjon alle.

Termeillä ”avoin data” (Open data [5]) tai ”avoin linkitetty data” (Linked open data [6]) taas tarkoitetaan avoimesti ja koneluettavassa muodossa jaettuja datoja, joita on helppo yhdistellä toisiinsa. Koneluettavuus tietenkin lisää uudelleen käytön ja datalouhinnan mahdollisuuksia. Myös tutkimusdataa voidaan jakaa avoimena tai avoimena linkitettynä datana. Useat suuret tutkimusdata-arkistot ja datapankit jakavatkin datansa juuri tässä muodossa. [7]

Linkkejä:
1.    LERU Open Research Data
2.   OECD Principles and Guidelines for Access to Research Data from Public Funding
3.   Avoimesta datasta innovatiiviseen tiedon hyödyntämiseen
4.   The European Code of Conduct for Research Integrity
5.   Avoindata.fi – Sanasto
6.   Linked open data (Wikipedia)
7.   The Linking Open Data cloud diagram

Avoin lähdekoodi – Open Source

Avoin lähdekoodi on monelle tuttu tietotekniikan maailmasta, mutta se on yhä oleellisempi myös tieteen näkökulmasta. Jos tutkija käyttää esimerkiksi monimutkaista algoritmia, joka ei ole muiden saatavilla, niin tutkimus ei ole toistettavissa.

Avoin laboratoriokirja – Open Notebook

Erityisesti laboratoriossa viihtyvät tutkijat ovat kirjanneet tunnollisesti tutkimuksensa vaiheet ylös. Aiemmin ruutuvihkoon, nyt sähköisesti ja halutessaan avoimesti verkkoon. Avoin laboratoriopäiväkirja on tutkimusprosessin jatkuvaa avointa kuvailua. Kuten aiemminkin, tutkimuksen jokaiseen vaiheeseen voidaan palata.

Avoimet muistiinpanot kannustavat keskusteluun tutkimusasetelman hyödyistä ja ongelmista ja vähentävät koevirheitä. Ne ovat kuin kriitikon katse. Me ihmiset usein tiedämme, miten joku pitäisi tehdä, mutta sitten vähän oiotaan. Tällainen ”ulkoinen katse” hillitsee oikojia.

Perinteisen tutkijan voi olla vaikea ryhtyä tällaiseen, koska monesti ajatellaan, että menetelmät ovat omia ja jopa vähän ”salaisia”.

Avoin laitteisto – Open Hardware

On olemassa jopa avointa laitteistoa: ”Näillä ohjeilla voit rakentaa oman spektrofotometrisi”. Aitoa hyötyä tällaisista voi olla kansalaistieteen (citizen science) yhteydessä. Asiantuntijoiden ohjeiden mukaan voidaan rakentaa esimerkiksi yksinkertaisia välineitä vedenlaadun tarkkailuun.


Avoin yhteistyö – Open Collaboration – hyödynnetään tietotekniikkaa

Avoin yhteistyö tarkoittaa modernien tietoverkkojen mahdollisuuksien hyödyntämistä tieteellisessä yhteistyössä. Tiedeyhteisö voi hyödyntää esimerkiksi avoimen lähdekoodin ohjelmistoja, internetin foorumeita ja yhteisöjä. Yksinkertaisimmillaan avoin yhteistyö voi tarkoittaa ahkeraa bloggaamista oman tutkimuksen etenemisestä. Blogin kautta osallistetaan kiinnostuneita ja toivotaan kriittisiäkin kommentteja, joiden myötä tutkimuksen laatu saattaa parantua jo matkan varrella.

Esimerkiksi sopii Aalto-yliopiston lipiditutkimushanke, joka laajeni avoimen yhteistyön projektiksi: Avointa yhteistyötä lipiditutkimuksessa

Tekstin taustamateriaalina on käytetty Esa-Pekka Keskitalon esitelmää 2.9.2015 Kansalliskirjaston luentosarjassa sekä Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen verkkosivustoa

Teksti

Laura Hiisivuori
viestintäpäällikkö

Avoin tutkimusdata -osio

Mari Elisa Kuusniemi
informaatikko

Kuvat

1. Wikipedia
2. Opensource.org
3. Evil Mad Scientist

Australian tuomisia

Kesällä 2015 minulle tarjoutui tilaisuus lähteä töihin Australiaan yliopistollisen sairaalan kirjastoon. Vakituisesta työstäni HY:n kirjastossa hain ja sain vapautusta, ja tulipa tuohon käytettyä suurin osa kesälomastakin. Australiasta taas tarjottiin apurahaa kulujen kattamiseen. Eihän niin hyvästä tarjouksesta malttanut kieltäytyä, joten pakkasimme matkalaukkumme ja lähdimme kesäkuun lopussa koko perhe kohti Victorian osavaltiossa sijaitsevaa Geelongin kaupunkia.

Työpaikkani oli sairaalassa. Kirjasto jossa työskentelin, oli pieni, henkilökuntaakin vain neljä tai hieman päälle. Mutta asiakkaita oli paljon eli koko sairaalan henkilökunta. Näistä oli tutkijoita tai opettajia yli 200.

Geelongin kaupunki

Deakinin yliopisto on sairaalan yhteistyökumppani. Se on hieman Helsingin yliopistoa suurempi yliopisto. Sairaalaan tultiin harjoittelemaan, erikoistumaan ja tukimaan myös muista yliopistoista, kuten Monash ja Melbourne. Yliopiston kirjastot huolehtivat opiskelijoiden tiedonhaun ja viitteidenhallinnan kouluttamisesta, mutta sairaalan vastuulle jäi erikoistuvien lääkäreiden ja hoitajien, tutkijoiden sekä väitöskirjatyöntekijöiden koulutus. Myös muille opiskelijoille koulutusta pyydettiin, koska potilastyöhön osallistuminen saa opiskelijat usein ymmärtämään tiedonhaun taitojen tarpeellisuuden.

Toimin siis Barwon Health nimisessä sairaalassa vierailevana asiantuntijana 12 viikon ajan. Sinä aikana oli monenmoista tehtävää, kuten
•    tiedonhaun koulutusohjelman suunnittelu ja koulutusten aloittaminen
•    organisaation julkaisuluettelon tekeminen
•    uuden prosessin suunnittelu organisaation julkaisuluettelon keräämiseen
•    organisaation avoimen julkaisuarkiston ylläpitoprosessien kehittäminen
•    uuden viitteidenhallintatyökalun testaus ja koulutus kirjaston henkilökunnalle
•    haastattelututkimus tutkimusdatan hallinnasta ja siihen tarvittavista palveluista
•    tutkimusdatapolitiikan ensimmäisen version kirjoittaminen ja hyväksymisprosessin alkuun saattaminen

Tämän lisäksi auttelin tiedonhaun neuvonnoissa ja toimeksiannoissa kiireaikoina. Ja järjestin pieniä työpajoja mm. lääketieteen tutkimuksen elinkaaresta ja kirjaston tutkimuksen palveluista. Annetut työtehtävät tulivat lyhyessä ajassa tehtyä, koska pienen organisaation etu on päätöksenteon nopeus, eikä työtahtia byrokratian rattaat päässeet hidastamaan.

Tutkimuksen palveluiden kehittäminen Australiassa eroaa Suomesta esimerkiksi siinä, että valtion taholta on asetettu selkeät kriteerit hyvälle tutkimustavalle. Nämä löytyvät dokumentista: Australian Code for the Responsible Conduct of Research. Jokainen tapaani tutkija oli tiesi tästä ohjeesta ja allekirjoitti sen tärkeimmät tavoitteet. Ohje auttaa tutkijoita vaatimaan riittävää tutkimusinfrastruktuuria ja -palveluita, koska se selkeästi kertoo tutkimusorganisaatioiden vastuut näiden tuottamisessa. Tietenkään ohjeen kuvaamaan tilanteeseen ei ole vielä päästy, mutta suunta näyttää erittäin hyvältä.

Tutkimusmaailma on kansainvälinen ja monet asiat ovat aivan samanlaisia tuolla toisella puolella palloa. Silti Australian matka toi virkistävää vaihtelua normaaleihin työtehtäviin. Pieni pyörähdys maailmalla tuuletti omia, ehkä hieman kalkkiutuneita, käsityksiä ja loksautti ajattelussa paloja paikoilleen. Uskon vierailun virkistävän vaikutuksen jatkuvan vielä pitkään. Tutkijoille suositellaan työskentelyä ulkomailla. Jas uskallampa tämän kokemuksen jälkeen sanoa, ettei tuosta tutkimuksen palveluissa toimivillekaan haittaa olisi.

Lisää seikkailuista Australiassa voit lukea matkablogistani: My adventures as a Volunteer Research Librarian in Australia.

Teksti

Mari Elisa Kuusniemi
informaatikko

Kuva

Tim Moreillen
https://flic.kr/p/8V3QPb

Kokemuksia avoimen julkaisemisen tukemisesta OpenAIRE2020-hankkeen Gold OA -pilotissa

Eurooppalaista avoimen tieteen infrastruktuuria kehittävä OpenAIRE2020-projekti aloitti kuluvan vuoden tammikuussa jatkohankkeen vuonna 2009 käynnistyneelle OpenAIRE-hankkeiden sarjalle. Aikaisemmin OpenAIRE keskittyi julkaisujen avoimen saatavuuden edistämiseen vihreää väylää soveltaen, edistäen eurooppalaisissa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa hajautetusti kootun rinnakkaistallennetun aineiston saatavuutta yhteisestä portaalista.

Nyt käynnissä oleva hankeosio sisältää uudenlaisia elementtejä, esimerkiksi huhtikuussa 2015 käynnistyneen OA-julkaisemisen kultaista väylää edistävä pilotin, nimeltään FP7 Post-grant Gold Open Access Pilot. Se keskittyy tukemaan avointa julkaisemista viimeisen kahden vuoden aikana päättyneiden EU-hankkeiden tulosten osalta. Tuen myöntämiseen liittyy joukko rajoituksia, esimerkiksi julkaisun tulee ilmestyä kokonaan avoimessa lehdessä tai OA-monografiana. Kustantajien innokkaasti tarjoamaa hybridimuotoa ei tueta. Lisäksi artikkelin tai kirjan tulee olla hyväksytty julkaistavaksi, mutta kustantajalta tullut lasku kirjoittajamaksusta ei voi olla maksettu. Lasku ohjataan maksettavaksi pilottiin varatusta määrärahasta (4 milj. €). Yksittäinen voi saada julkaisutukea enintään 2000 € ja monografia korkeintaan 6000 €.

Miten tukea on kuluvana vuonna käytetty? Oheinen taulukko näyttää miten Euroopan maat ovat pystyneet käyttämään tukea elokuun 2015 loppuun mennessä.

OpenAIRE2020–hankkeen osapuoli Tukea saaneiden julkaisujen määrä
Espanja 10
Britannia 7
Saksa 4
Italia 3
Sveitsi 3
Tanska 2
Itävalta 1
Kreikka 1
Norja 1
Yhteensä 32

 

Luvut ovat todella vaatimattomia, kun ne suhteutetaan koko eurooppalaisen tieteellisen julkaisutoiminnan volyymiin. Mitä tästä voidaan päätellä? Mieleen tulee väistämättä muutamia havaintoja:
•    Gold OA -pilotissa määritellyt tuen kriteerit ovat liian tiukkoja
•    Tiedottaminen tukikelpoiselle hankkeille on haasteellista
•    Tutkijoiden kiinnostus suuntautuu käsillä oleviin ja tuleviin hankkeisiin, päättyneiden hankkeiden asiat eivät nouse etualalle
•    Tällä tavoin menetellen 4 milj. € ei tule käytetyksi sille tarkoitettuun kohteeseen

Kokemukset suomalaista tukikelpoisista FP7-hankkeista vahvistavat, että tuen rajat on vedetty liian kireälle. Suomessa ei myöskään ole tapana venyttää laskujen maksamista, joten aikaikkuna julkaisun hyväksymisestä laskun maksatukseen jää julkaisutuen hakemisen kannalta liian lyhyeksi.

OpenAIRE2020-hankkeen on syytä arvioida tuen kriteerejä uudelleen, ja tällainen arviointi onkin tulossa vuodenvaihteen jälkeen. Jatkossa avoimen julkaisemisen tukea kohdistetaan myös sellaisille kustantajille, jotka eivät peri OA-artikkeleista kirjoittajamaksuja. Tähän kategoriaan lukeutuu ylivoimainen enemmistö kotimaisista avoimia lehtiä ja monografioita julkaisevista tieteellisistä seuroista.

Lisätietoja Gold OA –pilotista löytyy hankkeen kotimaisesta blogista Tutkimustiedon avoin saatavuus – OpenAIRE2020.

Teksti

Kimmo Koskinen
kehityspäällikkö

“Me olemme ratkaisu, me olemme etsimämme muutos”: IFLA:n WLIC-konferenssi kokoontui 81. kertaa Kapkaupungissa

Kirjastoalan suurin tapahtuma, IFLA:n WLIC-konferenssi, järjestettiin elokuussa 2015 Etelä-Afrikan Kapkaupungissa. Konferenssin teema oli tänä vuonna “Dynamic Libraries: Access, Development and Transformation” eli ”Aktiiviset (tai muuttuvat, dynaamiset, energiset) kirjastot: saatavuus, kehitys ja muutos”. Konferenssikeskuksen käytävillä kiiruhti aina seuraavaan kiinnostavaan tapahtumaan 3 100 osallistujaa yli 120 maasta.

Sinikka Sipilän läksiäisvastaanotolle kerääntyi 200 kutsuvierasta.

Puheenjohtaja Sinikka Sipilä luopui vallasta ja hänen työtään jatkaa yhdysvaltalainen Donna Scheeder. Kun Sinikka Sipilän teema oli ”Strong Libraries, Strong Societies” (vahvat kirjastot, vahvat yhteisöt ja yhteiskunnat), Scheederin teema on ”Libraries: A Call to Action” (kirjastot – kutsu toimintaan).

Uuden puheenjohtajan Donna Scheederin teema peräänkuuluttaa toimintaa kirjastojen tulevaisuuden hyväksi. Maailma muuttuu, kirjastot ovat tärkeitä, me voimme muuttaa maailmaa, mutta tarvitaan tekoja. Kirjastolaisten täytyy kouluttautua ja ylläpitää osaamistaan, pitää tarttua uusiin tehtäviin, vaikka ne eivät aluksi tuntuisikaan yhtä luontevilta kuin vanhat. Organisaatioiden tulee tehdä suunnitelmia: miten voimme olla mahdollisimman hyvin hyödyksi yhteisöillemme? Tarvitaan myös kansallisia ja alueellisia hankkeita sekä maailmanlaajuisia informaatioalan linjauksia ja toimintaperiaatteita, kuten viime vuonna konferenssissa julkistettu Lyon Declaration, jonka myös suomalaiset kirjastoseurat ovat allekirjoittaneet.

Virkaanastujaispuheessaan Donna Scheeder innosti kirjastolaisia toimintaan. Hän lainasi Barack Obamaa: ”Me olemme he, joita olemme kaivanneet. Me olemme muutos, jota etsimme”. Nämä ajatukset kaikuivat myös muualla Kapkaupungissa.

Kapkaupunki oli täynnä vastakohtia: köyhyyttä, rikkautta, hökkelikyliä, luksustaloja ja huimaavaa luonnon kauneutta. Etelä-Afrikan väkivaltainen historia on esillä nähtävyyksissä, kuten Robben Islandilla, saarella, johon on vuosisatojen ajan karkoitettu ei-toivotut ihmiset, lepraa sairastavista poliittisiin aktivisteihin. Robben Islandin vankilassa apartheid-ajalla oli vangittuna 19 vuoden ajan myös Nelson Mandela. Saari on vain reilun kymmenen kilometrin päässä Kapkaupungista, mutta se on oma karu, tuulinen maailmansa ja merimatkalla näkee vuodenajasta riippuen delfiineitä, hylkeitä ja jopa valaita. Robben-nimi tuleekin hollankielisestä, hyljettä tarkoittavasta sanasta.

Donna Scheeder ja Sinikka Sipilä.

Robben Islandin vankilassa opas, saarella vuosina 1977-1982 vangittuna ollut vapaustaistelija Lulamile Madolo, sanoi liikuttuneille kuulijoilleen: ”Älkää surko, se on historiaa. Kun Nelson Mandela vapautettiin, maamme oli sisällissodan partaalla. Oli mellakoita, tuhopolttoja, väkivaltaa. Mutta kuten Nelson Mandela sanoi, me voimme joko olla osa ratkaisua tai osa ongelmaa. Me päätimme olla ratkaisu”.

Suomalais-namibialaista kirjastoyhteistyötä esittelevät kolme elokuvaa saivat paljon katsojia.

Sinikka Sipilän tiimi työn touhussa.

Konferenssikeskuksessa myös neulottiin. Hyväntekeväisyyskampanjan nimi oli ”67 blankets for Nelson Mandela Day”. Toisessa hyväntekeväisyysprojektissa sai lahjoittaa köyhille lapsille kirjoja, jotka järjestö vie perille. Kirjoja kertyi useita satoja.

Näkymä satamasta Pöytävuorelle.

Pöytävuori ”pöytäliinalla” katettuna, kuten paikalliset sanovat.

Näkymä Pöytävuoren huipulta, jonne pääsee köysiradalla.

Afrikkalainen pingviini on maailman toiseksi pienin pingviini. Nämä rauhalliset olennot elävät ihmisasutuksen liepeillä ja kesäisin niiden kanssa voi jopa käydä uimassa yhteisellä rannalla. Konferenssin aikaan elokuussa Etelä-Afrikassa on talvi.

 

Konferenssi järjestetään vuonna 2016 Columbuksessa, Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa. Kahden vuoden päästä, vuonna 2017, konferenssiväki kokoontuu taas Euroopassa: Puolassa, Wrocławin kaupungissa.

Lisää Panu Somerman kuvia Flickr-palvelussa
Twitter #wlic2015
Konferenssin uutisia ja tapahtumia Facebookissa
Sinikka Sipilän haastattelu, Kirjastokaista

Teksti

Johanna Lahikainen
tietoasiantuntija

Kuvat

Panu Somerma ja Johanna Lahikainen

Laadukkaan tutkimusaineiston tuottaminen vaatii osaamista

– Laadukkaan, avoimeen käyttöön sopivan datan täytyisi syntyä tutkimusprojektin edetessä ikään kuin oheistuotteena. Muuten on todella iso työ projektin lopussa muokata aineisto hyödynnettävään kuntoon, toteaa tutkija Joona Lehtomäki, jonka oma tutkimusryhmä (Conservation Biology Informatics Group) on avannut osan omasta tutkimusaineistostansa kotimaisen AVAA-julkaisualustan kautta.

Tutkimusprosessin myötä syntyvän laadukkaan aineiston tuottaminen edellyttää taitoja, jotka vaativat koulutusta. Lehtomäen mukaan datan hallinta ei sinänsä kuulu erityisesti avoimeen tieteeseen vaan jokaisen tutkijan perustyökalupakkiin.

– Väitän, että moni juoksee gradua aloittaessaan päin seinää, kun ei ole saanut koulutusta, siitä miten dataa pitäisi hallita. Lopputuloksena on monesti sekalainen kokoelma Excel-taulukoita, joista puolen vuoden jälkeen kukaan ei enää ota selvää. Ei edes tekijä itse.

Useimmilla tieteenaloilla käsitellään kuitenkin aineistoja, esimerkiksi biologiassa ei järjestetä juuri minkäänlaista opetusta aineistonhallintaan ja aineiston suunnitteluun.
– Yliopiston kirjastolla ja esimerkiksi Luomuksella on paljon osaamista aineistohallinnasta ja sen suunnittelusta. Erillislaitokset voisivat rakentaa uutta roolia tarjoamalla apuaan aineiston hallinnan koulutuksessa, Lehtomäki pohtii.

Suojelubiologit suojelevat dataansa

Joona Lehtomäki on itse luonnonsuojelubiologi. Hänen mukaansa juuri luonnonsuojelubiologien ja yleisemmin ekologian tutkijoiden keskuudessa tutkimusaineistoista näytetään olevan jostain syystä melko mustasukkaisia.

– Voisi ajatella, että luonnonsuojelutieteissä koettaisiin tärkeäksi datan avaaminen. Näin ei kuitenkaan ole. Tämä on hankalaa, sillä alan aineistojen avaaminen saattaisi hyödyntää yhteiskuntaa poikkeuksellisen laajasti. Akateemisen maailman lisäksi esimerkiksi järjestöt ja viranomaiset voisivat käyttää sitä.

Syyksi mustasukkaisuuteen Lehtomäki arvelee muilta aloilta tuttuja ongelmia kilpailussa muun muassa julkaisujen näkyvyydestä.

Conservation Letters -lehti julkaisi tutkimuksen luonnon monimuotoisuuteen liittyvän alkuperäisdatan käytöstä. Tulosten mukaan valtaosa tutkijoista käyttäisi mieluusti muiden aineistoja, mutta ei tahtoisi jakaa omiaan.

Keppiä ja porkkanaa

Eettisestä näkökulmasta avoimeen dataan pätee sama argumentaatio kuin avoimeen julkaisemiseen: julkisen rahoituksen turvin kerätty aineisto on mahdollisuuksien mukaan saatettava avoimeen käyttöön. Tämä on kuitenkin tehtävä huomioiden tutkijayhteisön omat hyödyt ja kustannukset.

– Kuulun niin sanottuun pragmaattiseen koulukuntaan, jonka mukaan eteenpäin on edettävä ruohonjuuritasolla, ei pelkästään ylhäältä hallinnon kautta. Hallinnolla ja tukipalveluilla on toki merkittävä ja tarpeellinen rooli aineistojen avaamisessa. Aina on kuitenkin mietittävä, mitä hyötyä tästä on tutkijalle, Lehtomäki kertoo.

– Toisaalta, jos odotamme, että muutos tapahtuu itsestään yhteisön sisällä, niin odotamme vielä sadan vuoden kuluttua. Tutkijayhteisö suhtautuu muutoksiin usein konservatiivisesti ja usein toki hyvästä syystä: muutosten tarpeellisuus ja hyödyllisyys on pystyttävä perustelemaan. Käytännössä jonkinlainen kompromissi – keppiä ja porkkanaa sopivassa suhteessa, hän päättää.

•    Viime Verkkarissa Joona Lehtomäki pohti avointa julkaisemista

Teksti

Laura Hiisivuori
viestintäpäällikkö

Kuvat

Jussi Männistö
tietoasiantuntija

Työpaja tutustutti avoimeen tieteeseen Minervassa

Avoimen tieteen käytäntöjä edistävää kansainvälistä Open Access -viikkoa vietettiin tänä vuonna kahdeksatta kertaa. Helsingin yliopiston kirjasto otti osaa viikkoon järjestämällä Open Science -työpajan. Lisäksi kirjaston avoimen julkaisemisen asiantuntijat pitivät aiheeseen liittyviä pop up -pisteitä eri kampuksilla kyseisen viikon aikana. Näillä pisteillä kuka tahansa sai tulla kysymään avoimeen julkaisemiseen ja rinnakkaistallentamiseen liittyvistä asioista.

Minervan uudessa oppimisympäristössä järjestetyn työpajan teemana olivat tänä vuonna tutkimusaineiston hallintaan ja avoimuuteen liittyvät kysymykset. Puhujavieraisiin lukeutuivat muun muassa tutkija Joona Lehtomäki Helsingin yliopistosta sekä tietoverkkoasiantuntija Tuomas Alaterä.

Vieraat esittelivät etupäässä erilaisia tutkimusaineiston tallentamisen ja jakamisen mahdollistavia tietokantoja. Tällaisia ovat esimerkiksi B2Share sekä Zenodo, jota yksi vieraista, Lars Holm Nielsen, on ollut kehittämässä. Pohdittiin myös sitä, kuka avoimesta tieteestä hyötyy. Pääviesti kaikilla puhujilla oli, että eniten siitä hyötyy tieteentekijä itse.

Kuva: Jussi Männistö

Terkko tutki lääketieteen tutkijoiden tietokäytäntöjä

Terkon informaatikot selvittivät HYKS:n ja HY:n lääketieteellisen tiedekunnan tutkijoiden tiedonhaku- ja tiedonhallintakäytäntöjä. Tavoitteena on edistää näyttöön perustuvaa kirjastotyötä ja sen kautta luoda paremmat edellytykset lääketieteelliselle tutkimukselle.

Open Access katsaus julkaistiin Informaatiotutkimus-lehdessä 34 (3) 2015.

 

Copyright-asiaa

Viime syksynä EU:n tuomioistuin päätti, että kirjastot saavat digitoida painettuja aineistojaan ja säilöä niitä suljettuihin arkistoihin rekisteröityjä käyttäjiään varten, mutta eivät avata tällaisia digiaineistoja kaikille käyttäjille. Kirjastot eivät kuitenkaan saa sallia, että rekisteröidyt käyttäjät printtaisivat niitä tai tallentaisivat niitä muistitikuilleen, elleivät nämä erikseen sovi järkevästä korvauksesta kustantajan eduksi. Päätöksen taustalla oli saksalaisen kustantaja Eugen Ulmer KG:n pyrkimys estää Darmstadtin teknistä yliopistoa digitoimasta julkaisemiaan kirjoja elektronisia, kirjaston sisäisiä lukulaitteita varten.

BETH:n (Bibliothèques Européennes de Théologie) hollantilainen puheenjohtaja Geert Harmanny avasi seuran 44. vuosikokouksen Bolognassa (19.-23.9.2015) kertomalla toisenlaisesta tapauksesta. Muuan tuttu professori oli tullut innoissaan esittelemään hänelle uusinta teostaan, jonka laatukustantaja Brill oli juuri julkaissut. sama professori tuli muutaman päivän kuluttua järkyttyneenä uudestaan tapaamaan kirjastonhoitajaa, kun oli löytänyt upouuden teoksensa venäläiseltä sivulta digitoituna ja kaikkien vapaasti saatavana.

Euroopan parlamentin jäsen Isabella Anidolfi esitelmöi vapaan, avoimen ja pluralistisen yhteiskunnan oikeuksista jakaa tietoa kansalaisilleen. Hän esitti kuluneena kesänä EU-parlamentissa jyrkän eriävän mielipiteen nk. Reda-raporttia vastaan, jossa vaadittiin julkaisijoiden täysien oikeuksien turvaamista käyttäjien vapaita oikeuksia vastaan. Anidolfista selvitys vaikutti siltä, että voitonpyynnin nimessä eurooppalaisten on uhrattava kulttuurinsa, ideansa ja identiteettinsä. Raportin pyrkimys on hänen mukaansa paikallisine kuluttajan oikeuksien rajoituksineen räikeässä ristiriidassa EU:n yhden digitaalisen markkina-alueen ajatuksen kanssa. Esimerkiksi voittoa tekemättömistä ja sitä tavoittelemattomista blogisteista, jotka lainaavat kirjoituksissaan tekijänoikeuksien alaisia tekstejä, ei missään tapauksessa saa kriminalisoida. Pahimmillaan vahvasti julkaisijan taloudellista etua suojeleva laki tarjoaa mahdollisuuden juuri tällaiseen. Anidolfi vaati parlamentissa laajempia oikeuksia kirjastoille digiaineistojen levittämisessä (e-lainat), mutta jäi vähemmistöön.

Rosa Maiello esitteli tutkimuskirjastojen oikeuksia levittää digitaalista aineistoa. Hän lähtee siitä, mistä pitääkin: pääsy tietoon on sääntö, rajoitukset ovat poikkeuksia. Tekijänoikeudet ovat perustavanlaatuisia oikeuksia, ja niiden tulee juuri sellaisina edistää tiedon saatavuutta. Euroopan unioni neuvottelee kansainväliset copyright-sopimukset jäsenvaltioidensa puolesta ja esittää direktiiviensä kautta, miten jäsenvaltioiden tulee kehittää lainsäädäntöään. Tutkimuskirjastoja koskettaa erityisesti kysymys hämärästä rajasta informaation ja luomistyön tuotteiden välillä. Luomistyön tuotteet on suojattu tekijänoikeudella, joka on voimassa 70 vuotta tekijän kuolemasta. Hyvin suojattujen tekijänoikeuksien – tieteellisen tutkimuksen saralla tämä tarkoittaa useimmiten välittäjän eli kustantajan oikeuksia – reunamilla poikkeustapauksia ovat opetuslaitokset, kirjastot ja arkistot sekä vammaiset, ja heistä etenkin näkövammaiset tiedon tarvitsijat.

Kirjastot ovat usein heikossa asemassa, sillä digitaalisessa maailmassa niiden oikeudet välittää aineistoa ovat heikentyneet samalla kun välittämisen kustannukset ovat kasvaneet. Kirjastoilla on kuitenkin oikeus digitoida jo hankkimaansa painettua aineistoa ja panna se saataville kirjaston seinien sisällä käyttäjätunnuksilla ja salasanoilla avattavaksi – kuten edellä kuvatussa Darmstadtin tapauksessa. Täysin avoimiksi voidaan digitoida teoksia, jolle ei huolellisen etsinnänkään jälkeen ole löytynyt tekijää. Oma ongelmansa liittyy siihen, että noin 85% kirjastokonsortioiden käyttöönsä neuvottelemista aineistoista ovat heidät käytössään vain tilapäisesti, eikä niillä ole pysyvää oikeutta aineiston säilyttämiseen. Kuten tiedämme, kalliisti ostetun e-aineiston lainaamiseen liittyy koko joukko aineiston käyttöä huonontavia rajoituksia, jollaisia esimerkiksi DOAJ:ssa ja DOAB:ssa avoimesti julkaistulla aineistolla ei ole.

Ensi syyskuussa BETH kokoontuu Helsingissä ja silloin teemana on Open access.

Teksti

Matti Myllykoski
johtava tietoasiantuntija

Kuva

PDPics
https://pixabay.com/en/copyright-magnifier-magnifying-glass-389901/

Oli jo aikakin – Tieteen avoimuus näkyy HY:n tulevassa strategiassa

Tieteen tekemisessä ja uuden tiedon synnyttämisessä tarvitaan monenlaisia raaka-aineita. Käytännössä kukaan ei lähde tyhjästä, vaan rakentaa uudet tutkimuskysymykset ja ideatkin jo olemassaolevan tiedon ja aiemmin karttuneen tietämyksen varaan.  Vasta se, että tutkija avoimesti julkaisee omat tuloksensa ja asettaa ne tiedeyhteisön julkiseen arviointiin raottaa hänelle tämän kunnianarvoisan yhteisön ovea.

Tieteen avoimuus ei siis missään tapauksessa ole uusi ilmiö. Tiede on lähtökohtaisesti avointa. Hieman uudempi ilmiö on se, että tutkijat itse ovat todenneet, että tieteen tulisi olla avointa kaikille, ei pelkästään tiedeyhteisön jäsenille. Avoimuuden tulisi koskea niin julkaisuja, dataa kuin menetelmiäkin. Julkisin varoin tuotetun tutkimustyön hedelmiä pitäisi kaikkien päästä nauttimaan.

Eikä kysymys ole siitä, että voitaisiin noukkia yksi rypäle yhdestä tertusta ja toinen jostakin toisesta satunnaisesta tai jonkun toisen valitsemasta tertusta. Kyse on siitä, että kaikki rypäleet on voitava kerätä sammioon ja koko yhteisö on voitava kutsua polkemaan rypäleet mehuksi, josta siten voidaan jatkojalostaa jotakin aivan fantastista uutta, vaikkapa tammitynnyriin kypsymään. Eikä resepti ole salainen vaan myös menetelmä on täysin avoin. Lopputuloksen nautintaoikeus ei jää pimeisiin saleihin ja kamareihin vaan ne tuodaan turuille ja toreille, kaikken nähtäville, arvioitavaksi ja käyttäväksi. Ja jos joku keksii, miten saa siitä vielä parempaa: loistavaa!

Tieteen, sen raaka-aineiden sekä tulosten avoimuutta edistetään nyt myös Suomessa ja muualla Euroopassa myös ministeröiden ja hallinnon voimin. Hyvä niin. Jo oli korkea aikakin.

Teksti

Annikki Roos
palvelujohtaja