Anatomiaa iPadilla

Meilahden kampuksen opiskelijat ovat voineet syksystä lähtien lainata kirjastosta iPadin opiskelujen avuksi. Kokeilu on otettu vastaan innostuneesti, ja opiskelijoiden lisäksi tablettien mahdollisuuksista opiskelussa ovat kiinnostuneet tiedekunnan opettajat.

Jukka Englund esittelee anatomian opiskelua iPadilla Tiedekulmassa. Kuva: Linda Tammisto

Meillahden kampuskirjasto Terkon tieteenalapalvelujen vetäjä Jukka Englund esittelee anatomian opiskelua iPadilla Tiedekulmassa.

Meilahden kampuskirjasto Terkossa aloitettiin syksyllä iPadin lainauskokeilu. Kirjasto hankki iPadin, räätälöi sen lääketieteen opiskelijan tarpeisiin sopivaksi ja alkoi lainata laitetta lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoille ja henkilökunnalle. TerkkoPadiksi nimettyyn laitteeseen on ladattu suosittujen kurssikirjojen iPad-versioita, tietokantoja ja erilaisia interaktiivisia sovelluksia. Verkon välityksellä käyttäjälle avautuvat myös kirjaston muut e-aineistot. Kokeilu on otettu vastaan innostuneesti, ja opiskelijoiden lisäksi tablettien mahdollisuuksista opiskelussa ovat kiinnostuneet myös tiedekunnan opettajat.

– Tabletteihin on saatavissa vaikka minkälaisia sovelluksia, jotka auttavat opiskelussa. Interaktiivisissa kurssikirjoissa on lisäksi sosiaalinen ulottuvuus – opiskelijat ja opettaja voivat esimerkiksi keskustella kirjan sisällöstä kirjan sisällä, kertoo Jukka Englund Terkosta. – Kuvat ovat tietenkin tärkeitä lääketieteessä ja esimerkiksi anatomiasta on tehty hienoja interaktiivisia kirjoja ja sovelluksia.

– Asiat kehittyvät tablet-maailmassa huimaa vauhtia. Voisi kuvitella, että olisi ollut järkevämpää odotella pari vuotta ja katsoa sitten missä mennään. Tällainen toimintatapa ei kuitenkaan ole Terkon tapa toimia, vaan etsimme koko ajan asiakkaillemme parhaita sisältöjä ja innovatiivisimpia tapoja käyttää niitä, toteaa Jukka.

– E-lehdet toimme asiakkaillemme jo 20 vuotta ja e-kirjat 10 vuotta sitten.  Nyt mennään lujaa tablettien kanssa!

E-kirjat nousuun

Lainauskokeilun taustalla on ollut myös kirjaston toive e-kirjojen käytön edistämisestä. Kirjastolla on mahtava valikoima e-kirjoja, mutta osalle käyttäjistä ne ovat vielä jääneet vieraiksi. Muuttaako tablettien yleistyminen tilannetta?

– Kirjojen käyttäminen tulee muuttumaan e-kirjojen myötä, Jukka uskoo. Useampi e-kirja muodostaa yhdessä tietokannan, johon voi kohdistaa tiedonhakuja ja tarkistaa esimerkiksi vain tietyn kohdan tai asian. iPad-kirjoissa voi myös katsoa videoita tai testata omia tietoja kuvien tai kysymysten avulla. Saamissamme palautteissa tablettia pidettiin aivan ylivoimaisena liikkeellä oltaessa, kirjastossa luettaessa taas suosittiin perinteistä painettua kirjaa.

Kurssikirjoja opiskelijoiden omiin tabletteihin

Terkon asiakkaille on luvassa lähiaikoina lisää lainattavia laitteita.  Opiskelijoille räätälöidyn iPadin lisäksi käyttäjien kokeiltavaksi ja lainattavaksi on tulossa kliinisiä työkaluja sisältävä iPad, joka on suunnattu potilastyötä tekeville lääkäreille, sekä lääketieteen humanistiseen puoleen painottunut tabletti. Myös omalle laitteelle ladattaville kirjoille ja sovelluksille olisi kysyntää. Onko näitä tulossa?

– Tämä onkin kiinnostavin kysymys, joka on TerkkoPadin käyttöönoton jälkeen tullut esille, miettii Jukka.  – Monet haluaisivat ladata omiin tabletteihin tai älypuhelimiin kirjoja, joko lainaksi tai kokonaan omaksi. Kirjasto onkin aloittanut neuvottelut institutionaalisista lisensseistä iPad-kurssikirjoja tuottavan yrityksen kanssa. Onkohan jo ensi lukuvuoden alussa mahdollista jakaa osa kurssikirjoista suoraan opiskelijoiden omille laitteille. Jännityksellä odotamme tilanteen kehittymistä.

Lääketieteilijät innostuivat iPadeista

Miksi Terkossa lainauskokeiluun valittiin juuri iPad, eikä jotain muuta markkinoilla olevaa tablettia?

– iPad oli palvelua kehittäessämme ehdoton markkinajohtaja. Nyt koventuneesta kilpailusta huolimatta markkinaosuus lienee silti pysynyt n. 60%:ssa. Lääketieteilijät ovat perinteisesti Apple-uskovaisia, joten heille iPadin myyminen on helpompaa. Ennen kaikkea syynä on iPadin sisältötarjonta eli ns. ekosysteemi. Uusia iPad-kurssikirjoja valmistuu kirjaimellisesti reaaliajassa, joten tarjoamme asiakkaillemme todellakin uusinta uutta.

–  Suuri ongelma on Flash-tuen puuttuminen iPadeista. Kirjasto tarjoaa useita verkkopohjaisia kurssikirjoja, jotka on toteutettu Flashilla ja näitä ei ole siis mahdollista nyt käyttää.

iPad ja lääketiede -yhdistelmä on nosteessa muuallakin.  Jotkut yliopistot – esimerkiksi Stanford ja Yale – jopa varustavat jokaisen uuden lääketieteen opiskelijan ikiomalla iPadilla. Olisiko tämä toteuttamiskelpoista tai toivottavaa myös meillä Helsingin yliopistossa?

– Hyvä idea myös meillä. Lääketieteellinen tiedekunta onkin innostunut Terkon
alkuperäisestä ajatuksesta, että opiskelijat saisivat laitteet tiedekunnalta ja sisällöt kirjastolta. Tulevaisuus näyttää toteutuvatko nämä villeimmätkin ideat.

Onko muita tulevaisuudenvisioita? Mitä mahtaa olla Terkossa hyllyntäytteenä muutaman vuoden kuluttua?

– Kirjastotila tulee varmasti muuttumaan, kun kaikki keskeisimmät aineistot (lehdet, kirjat ja tietokannat) ovat elektronisessa muodossa. Terkon asiakkaille suunnitellaan ainutlaatuinen käyttäjäkokemus myös jatkossa, Jukka lupaa.

Teksti

Anna-Mari Koivula
tiedottaja
Meilahden kampuskirjasto Terkko

Valokuva

Linda Tammisto

Hei, ME kyseltiin! – Kirjaston keskitettyjen palveluiden muuttoseminaari Valkoisessa salissa 2.11.2011

Marraskuun aamupimeydessä Senaatintorin yli kulki joukko Helsingin yliopiston kirjaston keskitettyjen palveluiden väkeä Valkoisen salin seminaariin. Myös keskustakampuksen kirjaston työntekijöitä osallistui seminaariin. Seminaarissa olisi tarjolla vastauksia kysymyksiin Kaisa-taloon muutosta. Helsingin ydinkeskustassa vielä rakenteilla olevaan Kaisa-taloon ovat saman katon alle muuttamassa Helsingin yliopiston kirjaston keskitetyt palvelut ja nyt hajallaan eri kiinteistöissä toimivat keskustakampuksen kirjaston kymmenen toimipistettä. Muutto ajoittuu vuoden 2012 kevääseen ja kesään. Kirjaston eri työyhteisöjen noin sata henkilöä ovat tulevaisuudessa ME.

Yhteisöllisyyden rakentumista ja muuton suunnittelua

Seminaaripäivän avasi ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikara. Hän totesi, että muutamme tyhjään taloon siinä mielessä, että siellä ei ole valmiita yhteisöllisyyden sääntöjä, vaan ne meidän on itse luotava. Haasteita seminaaripäivälle ja muuttoon valmistautumiselle ovat konkreettiset muuttoon liittyvät asiat, yhteistyön edistäminen keskustakampuksen kirjaston eri toimipisteiden välillä, tulevat yhteistyökumppanit Kaisa-talossa ja joidenkin työtehtävien edessä olevat uudelleen järjestelyt. Tilaisuudessa todettiin useaan otteeseen, että voimme yhdessä luoda uuteen taloon hyvät yhteisölliset toimintatavat. Valmiita sääntöjä ei ole, vaan voimme sopia niistä itse.

Keskustakampuksen kirjaston johtaja Pälvi Kaiponen kertoi miten kampuskirjaston muuton suunnittelu etenee. Vastaava tilaisuus järjestettiin keskustakampuksen työntekijöille aiemmin otsikolla Hei, me muutetaan vol. 1, jossa oli paikalla myös keskitettyjen palveluiden työntekijöitä. Tuolloin sovittiin, että keskitetyille palveluille järjestetään vastaavanlainen tilaisuus ja joulukuussa on vuorossa Hei, me muutetaan vol. 2, johon osallistuvat kaikki uuteen taloon muuttavat.

Koko kirjaston tulevan kevään ja kesän voimainponnistus

Pälvi Kaiposen puheenvuoron jälkeen keskustakampuksen kirjaston Ritva Hagelin – joka on seminaarin jälkeen nimetty muuttopäälliköksi – kertoi mitä kokoelmia on tarkoitus sijoittaa talon eri kerroksiin. Helsingin yliopiston arkkitehti Anna-Maija Haukkavaara esitteli Kaisa-talon kerros kerrokselta. Erityisesti seminaariväkeä kiinnosti seitsemäs kerros, johon sijoittuvat kirjaston työntekijöiden sosiaaliset tilat sekä keskitettyjen palveluiden työtilat.

Kysymyksiä ilmassa oli paljon. Saimme kuulla, että kirjaston esitys muuttoon liittyvästä erillisrahoituksesta on vastatuulessa. Ja nyt onkin jo tiedossa, että erillisrahoitusta saatiin ainoastaan uuden talon laitteisiin ja koneisiin. Muutto tullaan tekemään omalla väellä. Tyytyväisenä otettiin vastaan tieto siitä, että rakennushanke on aikataulussaan ja muutto alkaa toukokuun alussa. Syyskuun alussa on tarkoitus viettää talon avajaisia. Muutto tulee työllistämään kaikkia kirjastomme työntekijöitä, myös muiden kampuskirjastojen väkeä tarvitaan mukaan yhteiseen ponnistukseen. Yhtälö kesälomat ja muutto pitää jotenkin selättää. Kesälomien osalta ohjeistuksia on tiedossa seuraavassa yhteisessä seminaarissamme.

 

Mistä syntyy talkoohenki ja muuta pohdittavaa

Seminaaripöytiin oli jaettu keltaisia liimalappuja, joihin sai päivän aikana kirjoittaa muuttoon liittyviä kysymyksiä. Niitä kertyi paljon. Iltapäivällä pöytäkunnat pohtivat ryhmätöissä muuttoon liittyviä asioita. Esillä olivat mm. turvallisuus, logistiikka, aikataulutus, vierailut, viestintä.

Pelisääntöjä myös kaivattiin, mutta ei ehkä pelisääntönimellä vaan ohjeistuksella sujuvasta yhteistyöstä ja muiden huomioon ottamisesta.  Pohdittiin mistä syntyy talkoohenki. Todettiin, että talkoohengen luomisessa kannattaa ottaa oppia viime kesän RFID-tarroitustalkoista. Talkoot onnistuivat, työ saatiin tehtyä ja talkoiden ilmapiiriä on kiitelty.  Lopuksi pohdittiin Kaisa-talon lopullista nimeä. Sen päättäminen ei ole pelkästään kirjaston käsissä, vaan asiasta päätöksen tekee yliopiston johto.

Seminaarin järjestäjät Iiris Karppinen ja Sirkku Liukkonen vetivät seminaaripäivän aikataulussa. Keskusteluista tehtiin muistiinpanot, joita tullaan käyttämään muuton suunnittelussa. Niiden pohjalta syntyi myös tämä kirjoitus.

Muuton jälkeen valoa vuoden 2012 syksyyn

Seminaarissa toivottiin mahdollisuutta tutustua uuteen kirjastoon ennen muuttoa. Toive on toteutunut, kiertokäyntejä rakennustyömaalla on ollut ja moni meistä on päässyt tutustumaan taloon.  Itse osallistuin yhteen näistä kierroksista ja olin vaikuttunut. Vasta kierroksen jälkeen todella tajusi, kuinka suuresta tilasta on kysymys. Talon sisätilojen vaaleus ja luonnonvalo tekivät vaikutuksen, kaarevat muodot ja sadat pienet ikkunat ihastuttivat. Vuoden päästä joulunaikaan voimme ehkä todeta, että ”joka ikkunalla kaksi kynttilää”.

Seuraavaksi ME muuttajat tapaamme jouluviikolla Hei, me muutetaan -yhteisseminaarin merkeissä. Tahti tiivistyy, ensimmäiset muuttolaatikot pakataan pian. Mielenkiintoista ja työntäyteistä ensi vuotta odottaen, talkoohengen merkeissä!

 

Teksti

Elisa Hyytiäinen
Henkilöstökoordinaattori
Helsingin yliopiston kirjasto, keskustakampuksen kirjasto

Linkit:

Eeva-Liisa Viitala: Hei me lennettiin! Mielikuvamatka Kaisa-taloon, osa 1. Verkkari 7/2011

https://blogs.helsinki.fi/verkkari-lehti/hei-me-lennettiin-mielikuvamatka-kaisa-taloon-osa-1

 

Helsingin yliopiston kirjasto

http://www.helsinki.fi/kirjasto/

Kaukana ja lähellä – Namibian ja Suomen yliopistokirjastot yhteistyössä

Afrikan lämpö ja suomalaisen marraskuun hämäryys kohtasivat kuluvana vuonna, kun useita vuosia valmisteltu UM:n rahoittama yhteishanke pääsi käyntiin.

 

Taustoja ja tavoitteita

Helsingin, Tampereen ja Namibian yliopistojen kirjastot  ovat mukana  ”Human Resource Development Project at the University of Namibia Library” –hankkeessa. Hanketta koordinoi Helsingin yliopiston kirjasto. Hankkeen projektipäällikkö on Elise Pirttiniemi, jolla on pitkäaikaiset ja läheiset suhteet Namibiaan.

Hanke on jatkoa Suomen ja Namibian pitkäaikaiselle läheiselle yhteistyölle. Helsingin yliopistolla ja Namibian yliopistolla on yli 10 vuotta ollut yhteistyösopimus, johon kirjastoyhteistyö antaa uuden näkökulman. Suomalaiset yliopistot tarjosivat myös aikanaan koulutuspaikkoja Namibian itsenäisyydestä taistelleille nuorille. Useat heistä ovat 1991 tapahtuneen itsenäistymisen jälkeen toimineet Namibiassa merkittävinä johtajina, mm. Helsingissä valtiotieteitä ja lääketiedettä opiskellut Nickey Yambo ja Tampereella opiskellut Ellen Ndeshi Namhila, Namibian yliopiston kirjastonjohtaja.

Suomen tuntemus oli kimmoke sille, että Namibian yliopiston kirjasto halusi koulutuskumppania kaukaa pohjoisesta. Tavoitteena on lisätä Namibian yliopiston kirjaston henkilökunnan ammatillista osaamista seuraavilla alueilla: tiedonhankintataitojen opetus, palvelut tutkijoille ja opettajille, kirjastojen painetut ja digitaaliset kokoelmat, akateeminen kirjoittaminen ja tieteellinen julkaiseminen sekä strateginen kehittäminen, laatutyö ja kirjaston toimintaa kuvaavat mittarit.

Hankkeen rahoittaa ulkoministeriö CIMOn kautta. Hankkeella on yliopistojemme johdon tuki, ja sitä on käsitelty myös opetusministerien tapaamisissa. Rouva Ahtisaari antoi tukensa hankkeen suosittelijana. Namibian kansallinen tavoite ”Vision 2030” tähtää siihen, että maa olisi vuoteen 2030 mennessä verrattavissa kehittyneisiin maihin. Koulutus on luonnollisesti avainasemassa pyrittäessä tämän tavoitteen saavuttamiseen.

Hankkeen hyötyjä

Myös suomalaiset osanottajat hyötyvät hankkeesta. Hankkeen kautta opitaan afrikkalaisesta kulttuurista ja toimintatavoista. Se auttaa suomalaisia kirjastoja kohtaamaan paitsi Afrikasta tulevat opiskelijat ja tutkijat, myös muualta Euroopan ulkopuolelta tulevat yliopistolaiset. Mm. informaatiolukutaidon opetuksen pohtiminen yhdessä namibialaisten kollegojen kanssa tukee kirjaston kansainvälisen opetuksen kehittämistä. Yhteistyön tuottama kokemus on hyödyksi myös muutoin, kun yliopistoissa valmistellaan kansainvälisiä koulutusohjelmia.

 Miten yhteistyö näkyy kirjaston arjessa

Lokakuussa 2011 nautimme Windhoekissa yli odotusten onnistuneesta seminaarista. Mukana oli 8 suomalaista asiantuntijaa ja yli 40 namibialaista kollegaamme. Heti alusta asti tunnelma oli innostunut, iloinen ja aktiivinen. Aamupäivät kuuntelimme asiantuntijoiden esityksiä, iltapäivisin mietimme ryhmissä, miten uudet ideat ja uusi tieto viedään kirjaston arkielämään. Erityisen paljon kiinnostusta herätti Mirja Iivosen alustus aiheesta evidence-ased librarianship.

Projektisuunnitelman mukaisesti Joseph Ndinoshiho ja Menete Shatona tulivat maraskuussa eteläisestä Afrikasta Suomen syksyyn tutustumaan meidän tapaamme johtaa, suunnitella ja toteuttaa kirjastopalveluja. Joseph on Namibian yliopiston kirjaston varajohtaja, päätoimipaikkanaan Oshakatin kampus. Nuoren kirjastonhoitajan Meneten työpaikka on uusi lääketieteellinen kampus Windhoekissa.

Sekä Namibiassa tapahtuva kouluttaminen että namibialaisten vierailut Suomeen jatkuvat vuonna 2012. Tarkoitus on myös järjestää yhteisesiintymisiä Suomessa kesällä 2012 järjestettävän IFLA-konferenssin puitteissa. Namibialaisilla vierailla oli ilo tutustua suomalaiseen jouluperinteeseen tiernapoikineen kirjastomme pikkujoulussa.

Toivomme kaikille Verkkarin lukijoille hyvää ja levollista joulun aikaa! Kaikkea hyvää alkavaan vuoteen 2012!

Teksti

Kaisa Sinikara
Ylikirjastonhoitaja
Elise Pirttiniemi
Projektipäällikkö

Linkki

Josephin ja Meneten haastattelu joulukuun Verkkarissa


Kirjastonhoitaja Jari Friman vihittiin kätevästi lähikaupassa

Kirjastonhoitaja Jari Friman aloitti työt Kumpulan kampuskirjastossa matematiikan tieteenalavastaavana lokakuun lopussa. Tieteenalatyön lisäksi hän osallistuu tällä hetkellä myös asiakaspalveluun. Seuraavassa Jari kertoo elämästään.

Olen kotoisin Tampereelta. Siellä olen käynyt peruskoulun, lukion ja yliopiston ja asunut muutenkin lähes yhtäjaksoisesti 30 vuotta. Luultavasti Tampereen ansiosta päädyin myös kirjastoalalle. Pääaineeni Tampereen yliopistossa oli informaatiotutkimus, josta valmistuin vuonna 2008.

Seitsemän opiskeluvuoden aikana ehdin työskennellä Tampereen yliopiston kirjastossa, Poliisiammattikorkeakoulun kirjastossa sekä informaatiotutkimuksen laitoksella. Olen luetteloinut, sisällönkuvaillut, asiakaspalvellut, opettanut Nellin käyttöä, vetänyt harjoitusryhmiä informaatiotutkimuksen laitoksen kursseilla, ollut mukana kirjaston muuttoprojekteissa.

Muutin Helsinkiin keväällä 2009, kun aloitin työt BTJ:llä. Kirjastolaisille BTJ on tuttu luettelointitietueiden toimittajana, kirjakauppiaana, kalustemyyjänä ja kustantajana. Kahden ja puolen vuoden jälkeen luetteloijan työ alkoi olla melko lailla nähty. Onnekseni Kumpulan kampuskirjastossa oli matematiikasta vastaavan kirjastonhoitajan paikka auki ja tulin valituksi tehtävään. En ole opiskellut matematiikkaa, mutta uskon pystyväni perehtymään aiheeseen siinä määrin kuin kirjastonhoitajalle on tarpeellista.

Harrastuksiini kuuluvat sulkapallo, tennis, työmatkapyöräily ja elokuvien katselu – lukeminen ja lautapelaaminen myös aina kun on aikaa ja mahdollisuuksia.

Syksy on tuonut elämääni uuden työpaikan lisäksi myös muita iloisia uutisia. Menimme naimisiin nykyisen vaimoni kanssa 11.11.2011. Pelkistetyn yksinkertainen vihkitilaisuus oli kätevästi Kannelmäen Prismassa, joka on myös lähikauppamme.

Teksti

Jari Friman
Kirjastonhoitaja
jari.friman[at]helsinki.fi
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Elina Hietaranta

 

 

4.12. Eläimellistä menoa museossa

Yliopiston omassa museossa, Luonnontieteellisessä keskusmuseossa tapahtuu. Myös joulun aikaan.

Dinosaurukset mellastavat museossa

 

Tietoiskut sunnuntaisin

Luonnontieteellisen museon suositut sunnuntaipäivien tietoiskut jatkuvat myös joulukuussa. Tietoiskut vievät matkalle dinosaurusten kiehtovaan maailmaan sekä Afrikan savannin yöhön, jossa sirkat sirittävät ja leopardi on raahannut saaliinsa puuhun. Tietoiskut ovat kestoltaan 15–20 minuuttia. Sunnuntaiset tietoiskut jatkuvat 18.12.2011 saakka. Museo on avoinna sunnuntaisin kello 10–16.

Dinosaurusten aikaan sunnuntaisin klo 13

Kohtaa yksi kaikkien aikojen suurimmista petodinosauruksista ja selvitä, miksi kasvissyöjädinot ovat nielleet kiviä?

Yö savannilla sunnuntaisin klo 13.30
Savannin yössä virtahepo murahtelee noustessaan joesta rannalle laiduntamaan ja hyeenojen nauru saa varoen tähyämään pimeään. Tule kuuntelemaan öisen Afrikan ääniä, tähtitaivaan alle!

 

Museotontun tarinatuokiot joulun välipäivinä

Museotontun tarinatuokiot tontun toimistossa ovat joulun välipäivinä ti 27.12.ke 28.12. ja to 29.12.seuraavasti:

  • klo 11
  • klo 11.30
  • klo 12.30
  • klo 13

Tarinatuokion kesto on n. 25 min. Kerralla mukaan mahtuu n. 20-25 henkilöä. Tuokiot ovat avoinna kaikille kävijöille normaalin sisäänpääsyn hinnalla. Tarinatuokiot hoitaa museotonttu Alexandra.

 

Tiesitkö muuten, että Luonnontieteellinen keskusmuseo äänestettiin pääkaupungin parhaaksi perhematkakohteeksi Best of Helsinki -kilpailussa?

Teksti

Luonnontieteellinen keskusmuseo ja Veera Ristikartano

Kuva

Veera Ristikartano

 

 

 

 

Kirjaston arjessa luodaan ja prosessoidaan tietoa

Es ist nicht genug zu wissen – man muss auch anwenden.
Es ist nicht genug zu wollen – man muss auch tun. – Johann Wolfgang von Goethe

Nykyaikainen kirjasto on tiedon asiantuntemuksen tyyssija. Tieto on työmme kohteena ja perustana. Se on laaja käsite, mutta kirjoitukseni yhteydessä ovat tärkeitä:

  • eksplisiittinen tieto, joka on käsitteellistä ja jota voidaan prosessoida, viestiä, tallentaa ja jakaa sekä
  • hiljainen tieto, joka tarkoittaa henkilökohtaista tietoa, jota on vaikea jakaa. Se on kokemuksen ja kehon tietoa ja sisältää usein jonkin taidon. Myös: implisiittinen tieto.

Oppimisen määritelmät ovat moninaiset, mutta perustavaa laatua on se, että oppimisen seurauksena ihmisessä tai hänen käyttäytymisessään tapahtuu muutos.  Osaaminen syntyy siitä, että tieto johtaa toimintaan. Työelämäkontekstissa osaamisen on määritelty tarkoittavan työn vaatimien tietojen ja taitojen hallintaa ja niiden soveltamista käytännön työtehtävissä. Osaamisen johtamisessa on kyse siitä, että osaamista ylläpidetään siten, että organisaation tavoitteet voidaan saavuttaa.

Näkökulma osaamisen kehittämiseen

Kuten laajalti nykyään, myös omassa työpaikassani Helsingin yliopiston kirjastossa panostetaan voimakkaasti osaamisen kehittämiseen. Tuo sanapari on yleinen erityisesti hallintokielessä. Sen sisällöksi voisi ajatella esimerkiksi työtekijöiden opiskelun ja kouluttautumisen tukemisen. Helsingin yliopiston Henkilöstöpoliittisen ohjelman tätä aihetta käsittelevässä luvussa painotetaan perehdyttämistä ja osaamisen turvaaminen on otsikon Henkilöstön kehittäminen alla. ”Henkilöstön kehittäminen on laaja kokonaisuus, johon kuuluu jatkuva opiskelu ja oppiminen työssä, lisäkoulutuksen hankkiminen sekä omassa organisaatiossa että sen ulkopuolella ja myös esimerkiksi mentoroinnin ja työnohjauksen käyttäminen” (Helsingin yliopiston Henkilöstöpoliittinen ohjelma 2010-2012, s. 14).

Tässä kirjoituksessa pyrin irti osaamisen kehittämisen hokemasta. Tutkin tiedon, oppimisen, osaamisen paikkoja kirjastossa lähtökohtanani Ikujiro Nonakan ja HirotakaTakeuchin kehittämä organisaation tiedon luomisen prosessimalli. Nonaka ja Takeuchi julkaisivat teoksen The knowledge-creating company – How Japanese companies create the dynamics of innovation vuonna 1995.

Tiedon luominen organisaatiossa

Puhe osaamisen kehittämisestä viestii ainakin minulle siitä, että osaamista lisätään jollain yksilön tai yhteisön ulkopuolelta hankittavalla tavalla. Tämä pitääkin paikkansa siinä mielessä, että osaamisen johtamisen tehtävänä on suunnata oppiminen organisaation strategisten tavoitteiden suuntaan. Mielestäni osaamisen kehittäminen – tai kehittyminen – on kuitenkin näin nähtynä kovin kapea-alaista. Siksi haluan nostaa esiin organisaatiossa, myös kirjaston henkilökunnan toiminnassa syntyvän tiedon ja tiedon luomisen prosessin.

Nonakan ja Takeuchin mallissa on neljä vaihetta: sosiaalisaatio, ulkoistaminen, yhdistäminen ja sisäistäminen. Mallin nimi tulee englanninkielisistä termeistä ja kirjainten järjestys nimessä keskellä olevan tiedon spiraalin suunnasta, joka alkaa sosiaalisaatiosta edeten ulkoistamisen ja yhdistämisen kautta sisäistämiseen. Tiedon määrä kasvaa spiraalin kierrosten lukumäärän mukaan.

 

Tiedon kehittymisen jaettu tila ja aika – ba

Ikujiro Nonaka täydensi SECI-malliaan käsitteellä ba, jonka esitteli alun perin japanilainen filosofi Kitaro Nishida. Ba on tila, joka voi olla fyysinen, virtuaalinen, henkinen tai mikä tahansa niiden yhdistelmä.

Ba’n kategoriat vastaavat SECI-mallin neljää askelta.

  • Alkuunpaneva ba edustaa sosiaalisaatio-vaihetta. Siinä tiedon muodostumisen edellytykset syntyvät ja rakennetaan luottamus. Tämä ba on kasvokkaisen viestinnän ympäristö. Se voisi olla uuden työntekijän perehdyttämisjakso tai kaikkien yhteinen kahvitauko. Alkuunpaneva ba vastaa SECI-mallin sosiaalisaation vaihetta.
  • Keskusteleva ba on henkilökohtaisen ja hiljaisen tiedon jakamisen aika tai tila. Voisin kuvitella tämän olevan käytännön kirjastotyön tekijöiden viikoittainen palaveri, jossa keskustellaan esimerkiksi kirjaston tiloissa sijaitsevien kopiokoneiden huollon ja ylläpidon kysymyksistä. Vaihdetaan ajatuksia, miten itse kukin menettelee ongelmatilanteissa, asiakkaiden kysyessä neuvoa, paperin tai musteen loppuessa jne. Keskusteleva ba vastaa SECI-mallin ulkoistamisen vaihetta.
  • Järjestävä ba on tiedon yhdistelyä. Riippumattomuus ajasta ja paikasta mahdollistaa virtuaalisen toiminnan. Esimerkiksi wikit, työpaikan sosiaalinen media, vaikkapa Yammer tai sähköposti voivat olla järjestävän ba’n paikkoja. Edelliseen esimerkkiin liittyen järjestävä ba voisi ilmetä asiakaspalveluhenkilökunnalle suunnattujen ohjeiden laatimisena, jossa olisi myös kopiokoneisiin liittyviä ongelmatilanteita käsittelevä kohta.
  • Toteuttava ba on tilanne, jossa eksplisiittinen, näkyvä tieto muuntuu hiljaiseksi tiedoksi. Tieto sisäistyy. Esimerkiksi asiakaspalveluhenkilökunta omaksuu laaditut ohjeet ja niiden avulla heidän taitonsa – esim. kopiokoneiden käytön ongelmien ilmetessä – ovat parantuneet.

Tiedon, oppimisen ja osaamisen hyödyntäminen

SECI-malli ja ba-käsite valaisevat työyhteisön ulkopuolelta hankitun eksplisiittisen tiedon vastapainoksi mielenkiintoista ja vähän huomiota osakseen saavaa tiedon luomisen ja prosessoinnin maailmaa. Siinä ovat keskenään vuorovaikutuksessa eksplisiittinen tieto ja hiljainen käytännön tieto ja osaaminen. Hiljainen tieto ei helposti muovaudu sanoiksi, muistioiksi tai raporteiksi. Ehkä suuri osa siitä ei nimensä mukaisesti koskaan jätä jälkiä tiedostoihin tai arkistoihin. Silti se on organisaation arvokasta inhimillistä pääomaa.

Hiljainen tieto näkyy ja tuntuu

Kirjaston perustehtävä on asiakaspalvelu eri muodoissaan. Asiakaspalvelu puolestaan on mitä suurimmassa määrin ammatillista käytännön työtä, jonka osaajien toiminnan voi hyvin nähdä tiedon, oppimisen ja osaamisen SECI-mallin vaiheina ja ba-aikoina, -tiloina ja –tilanteina. Oma toivomukseni on, että kaikki tämä osattaisiin entistä paremmin ottaa huomioon kirjaston toimintaa kehitettäessä. Mielestäni tämän tyyppisten ilmiöiden havaitsemiseen ja jäsentämiseen Nonakan ja Takeuchin mallit sopivat erinomaisesti. Mallit eivät rajoitu pelkästään organisaation sisäiseen toimintaan. Mallien kuvaamat vaiheet ovat tunnistettavissa esimerkiksi eri asiakasryhmiin kuuluvien kirjaston käyttäjien toiminnassa sekä asiakkaiden ja henkilökunnan vuorovaikutuksessa.

Palvelumuotoilu-ba verkossa

Koko Helsingin yliopiston kirjastoa koskevalla palvelumuotoiluhankkeella on nyt valtit käsissään! Hankkeen kärkenä on uusi, vuonna 2012 valmistuva Kaisa-talo ja siihen sijoittuva Keskustakampuksen kirjasto. Tätä laajemmin kyseessä on koko kirjaston palvelukonseptin uudistaminen, joka on aloitettu kuluvana vuonna. Hankkeen myötä verkkoon perustettu kirjaston kehittäjäyhteisö Idis on keskustelua palveluista, joita kirjaston asiakkaat kaipaavat. Se on avoin verkosto, johon voivat liittyä kaikki aiheesta kiinnostuneet. Idis on ba.

Suuri osa kirjaston asiakkaista kohtaa, kokee ja tuntee palvelun laadun henkilökohtaisesti henkilökunnan toiminnan, kirjaston tilojen ja verkon välityksellä. Uskon, että asiakaspalvelun kehittäminen on kirjastoille ensisijainen strateginen haaste ja tavoite, jota ei saavuteta ainoastaan organisaation ulkopuolelta hankitulla osaamisen kehittämisellä. Osaamisen kehittäminen on parhaimmillaan kaikkien organisaatiossa toimivien ja sen asiakkaiden yhteistyön tulos, jossa kokemusperäiset taidot ja tiedot eivät saa jäädä unohduksiin.

Lähteitä

Helsingin yliopiston Henkilöstöpoliittinen ohjelma 2010-2012 verkossa:
http://www.helsinki.fi/strategia/henkpol2010.html

Mitä tieto on?
http://www.info.uta.fi/kurssit/verkkokurssit/perusteet/mitatiet.php

Hiljainen ja eksplisiittinen tieto
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hiljainen_tieto

Implisiittinen tieto
http://fi.wikipedia.org/wiki/Implisiittinen

Oppiminen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Oppiminen

Osaaminen ja osaamisen johtaminen, mm.:
http://www.valtiokonttori.fi/Public/default.aspx?nodeid=16585

SECI-malli
http://fi.wikipedia.org/wiki/SECI-malli

Ba
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ba_%28tieto%29

Helsingin yliopiston kirjaston palvelumuotoiluhanke
http://wdchelsinki2012.fi/ohjelma/2011-10-20/alyllista-designia-%E2%80%93-helsingin-yliopiston-uuden-kaisa-talon-kirjaston-palvelumuot

Kirjaston kehittäjäyhteisö Idis
http://helsinginyliopisto.ning.com/

 

Teksti

Eeva-Liisa Viitala
Tiedottaja
Helsingin yliopiston kirjasto
eeva-liisa.viitala[at]helsinki.fi

Kirjoittaja toimii Helsingin yliopiston kirjaston johtoryhmässä henkilöstön edustajana.

Viikin uusi kampuskirjaston johtaja keräilee postimerkkejä ja laulaa 80-luvun cover-bändissä

TkL Ari Muhonen aloitti 1.8.2011 Viikin kampuskirjaston johtajana. Seuraavassa tutustumme häneen tarkemmin.

Kuva: Aune Kontkanen

Millainen on työhistoriasi?

Olen edellisessä elämässäni (siis ennen kirjastoaikaa) ollut tutkijana Teknillisen korkeakoulun (TKK) Laivalaboratoriossa. Siellä kaivelin noin viiden vuoden ajan jään ja laivan välistä vuorovaikutusta. Oletin, että jää menee rikki, ei laiva. Tutkin jään säröytymistä ja kehitin malleja jääkuormien mitoittamiseen. Parasta tuossa työssä olivat monet tutkimusmatkat jääkentille. Kotimaan merialueen lisäksi olen käynyt muun muassa Barentsinmerellä ja Kanadan pohjoisosassa Grönlannin pohjoiskärjen tasalla.

Kirjastourani alkoi tavallaan sattuman kautta keväällä 1992. Olin suorittamassa lisensiaatintutkintooni liittyvää kirjaston käytön harjoitusta ja siellä kysyin meitä opastamassa olleelta virkailijalta, millaista kirjastotyö on. Hän vastasi: “Oi, tämä on ihanaa!” ja minä olin heti myyty. Pääsin vielä samana syksynä Dipolin järjestämälle niin sanotulle infokurssille, jossa pätevöidyin kirjastoalalle. Kurssin jälkeen sain sijaisuuden TKK:n kirjastosta ja helmikuussa 1995 olinkin siellä jo asiakaspalvelupäällikkönä.

Helmikuussa 1997 vaihdoin maisemaa, kun pääsin Helsingin yliopiston kirjastoon – siis nykyiseen Kansalliskirjastoon – palvelupäälliköksi. Tuona aikana opin todella paljon kirjastotyöstä ja siitä taas oli suuri etu, kun hain ja pääsin keväällä 2002 TKK:n ylikirjastonhoitajaksi. Otaniemen toinen tulemiseni kesti lähes kymmenen vuotta, ensin TKK:n ja vuoden 2010 alusta Aalto-yliopiston palveluksessa. Tuon ajan loppupuoli oli taas opettavainen, kun sain vetää kolmen yliopistokirjaston yhdistymistä.

Visiosi Viikin kampuskirjaston tulevaisuudesta?

Olen ollut erinomaisen positiivisesti yllättynyt Viikin kampuskirjaston meiningistä. Täällä on jo perinteenä eteenpäin nojaaminen. Pilotein on kokeiltu uusia asioita ja sillä tavalla on saatu kehitettyä erinomaisia palveluja asiakkaille. Itse pidän tällaista toimintaa juuri oikeana tapana suunnata tulevaisuuteen.

Oma lempilapseni tällä hetkellä on itse kehittämäni kirjan elinkaarimalli. Sen mukaan kirjan (tai oikeastaan kaiken painetun aineiston) pitää olla siellä, missä sillä on suurin mahdollisuus tulla lainatuksi. Jos tutkija tarvitsee kirjaa usein, sen pitää olla hänen työhuoneessaan. Käytön vähentyessä kirja voidaan sijoittaa joko tutkimusryhmän tai laitoksen käsikirjakokoelmaan, kampuskirjastoon, pääkirjastoon ja viime kädessä Varastokirjastoon aina sen mukaan, missä potentiaalisia asiakkaita on löydettävissä. Tämä mahdollistaa tilojen ja kokoelmien optimoinnin. Olen aina valmis kertomaan lisää ajatuksestani, jos kiinnostuneita löytyy.

Kokonaisuutena Viikin kampuskirjastolle – kuten muillekin Helsingin yliopiston kampuskirjastoille – on selkeä tarve ja kysyntä. Niiden tehtävänä on olla kiinni asiakkaissa, selvittää heidän tiedontarpeitaan, kehittää itse heille sopivia palveluita sekä tietenkin palvella. Yhteistyö on tässä voimaa ja hyviä käytäntöjä pitää jakaa. Silloin kaikkea ei tarvitse keksiä itse. Olen aivan varma, että meillä on menestyksen reseptit käsissämme, kun vain jaksamme yrittää, erehtyä ja katsoa maailmaa avoimin silmin.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Rakkain harrastukseni on postimerkkeily. Toimin Suomen Filatelistiliiton puheenjohtajana, joten käsissäni on omalla tavalla koko harrastuksen tulevaisuus. Hartioiden kapeus haittaa kylläkin toimintaa. Olen myös aktiivinen näyttelyfilatelisti. Rakennan kokoelmia, jotka sitten panen esille joko kansallisissa tai kansainvälisissä postimerkkinäyttelyissä, seuraavan kerran muuten Järvenpäässä 7.-9.10.2011. Erikoisalojani ovat sisällissodan punaisen alueen posti, Suomen historia vuonna 1918, erilaisten postisopimusten vaikutukset sekä lentoposti Suomesta ulkomaille ja Suomeen. Tästäkin voin puhua vaikka kuinka kauan, jos joku erehtyy kysymään.

Kiiminki

Toinen, joskin viime aikoina vähälle jäänyt, harrastukseni on The Teräshylly -bändi. Se on esiintynyt harvakseltaan muutaman viime vuoden ajan soittaen 1970- ja 80-luvun covereita. Kyseessä on “kirjastonjohtajabändi”, onhan mukana porukassa Jarmo Saarti (Itä-Suomen yliopisto) ja Pentti Vattulainen (Varastokirjasto). Kitaristeina meillä on erikoismiehet Petteri Kivimäki (nyk. Kansalliskirjasto) ja Timo Tapola (Aalto-yliopisto). Itse toimin bändissä laulusolistina ja huilistina.

Perheenkin kanssa vietän aikaa. Tyttäreni Aino (19) ja Kaisa (15) ovat jo aika paljon omillaan, mutta vielä he onneksi juttelevat ja viettävät aikaa vanhempiensakin kanssa. Ainolla on jo ajokortti, mutta Kaisan harrastukset vaativat vielä isää kuskiksi. Ja tietenkin vehnäterrierimme Mocca kaipaa säännöllisesti ulkoiluttajaa. Osalleni lankeaa yleensä aamuvuoro.

Teksti

Marja Moisio

Ari Muhonen

Kuva

Aune Kontkanen

Hei me lennettiin! Mielikuvamatka Kaisa-taloon, osa 1

Mitä yhteistä on 1980-luvun komediaelokuvalla ja kirjaston palvelupisteiden tulevalla yhdistymisellä?
Vuonna 1980 valmistunut amerikkalainen elokuva Airplane (Hei me lennetään!) on parodia edeltävällä vuosikymmenellä tehdyistä katastrofielokuvista. Se sisältää kehitystarinan, jossa sodassa traumatisoitunut lentäjä vapautuu lentopelostaan ja rakastuu uudelleen aiemmin henkilökohtaisten vaikeuksiensa vuoksi jättämäänsä tyttöystävään.


Kenraalisalissa

 

Taustaa

Helsingin yliopiston kirjaston neljästä kampustoimipaikasta yksi, Keskustakampuksen kirjasto, on tällä hetkellä sijoittunut 11 eri palvelupisteeseen Helsingin ydinkeskustaan. Nykyisen Keskustakampuksen kirjaston palvelupisteillä on takanaan pitkä historia eri tiedekuntien ja laitosten kirjastoina. Vasta vuoden 2010 alussa ne irrotettiin entisistä hallintoyksiköistään, jolloin Helsingin yliopistoon muodostui Kansalliskirjaston rinnalle toinen kirjasto- ja tietopalveluja tarjoava erillislaitos, Helsingin yliopiston kirjasto.

Vuonna 2012 Keskustakampuksen kirjaston 10 palvelupistettä (käyttäytymistieteitä palveleva Minerva ei muuta) yhdistyvät Kaisa-talon tiloissa. Talo rakentuu parhaillaan aivan Helsingin yliopiston päärakennuksen tuntumaan, tontille, jota rajaavat Kaisaniemenkatu ja Fabianinkatu.

Kuluvan vuoden elokuun 23. päivänä järjestettiin kaikissa Keskustakampuksen kirjaston palvelupisteissä työskentelevän henkilöstön yhteinen muuttoa valmisteleva tilaisuus. Koko päivän seminaari oli otsikoitu elokuvan nimeä mukaillen: Hei me muutetaan! Minulla oli ilo päästä toimittajana mukaan.

Valmisteluryhmä

Valmisteluryhmä: takana vasemmalla Jussi Kajaste, oikealla Eeva Laurila. Edessä vasemmalta Elisa Hyytiäinen, Anne Pannula ja Kirsi Luukkanen.

 

Lähtöselvitys ja Studio Kaisa

Aamulla klo 9 jälkeen matkustajat nousivat kyytiin maamme eri lentokentiltä: Rovaniemeltä, Oulusta, Vaasasta, Joensuusta, Jyväskylästä, Tampereelta, Lappeenrannasta ja Helsingistä. Muuttajat, ”lentomatkustajat”, järjestyivät ”matkustamoon”, Katajanokan Kasinon Kenraalisalin pöytiin, kotipaikkakunnittain tai ehkä paremminkin kotimaakunnittain. Tilaisuuden alun esittäytymiskierroksella jokainen kertoi oman nimensä, kotipaikkakuntansa ja edessä olevaa ”lentoa” eli seminaaripäivää koskevat odotuksensa.

Studio Kaisan uutisankkurit – Jussi Kajaste ja Anne Pannula – sekä muut tilaisuuden valmisteluryhmän jäsenet Elisa Hyytiäinen, Eeva Laurila ja Kirsi Luukkanen opastivat ja viihdyttivät lähes 90 matkustajaa ennen lähtöä, lennon aikana ja koneen turvallisesti laskeuduttua klo 16 iltapäivällä.

Lähtöselvitys ja Studio Kaisa

Kirsi Luukkanen kirjasi seminaarin tulokset muistiin. Oikealla Studio Kaisan uutisankkurit neuvottelevat.

 

Aamupäivä: Muutto ja muutos askarruttaa

Kuten alussa kävi ilmi, Helsingin yliopiston keskustakampuksella sijaitsevat kirjastot ovat olleet ja ovat monenlaisten muutosten kourissa. Hallinnollinen uudistus on tehty, seuraavaksi ovat edessä mittavat, konkreettiset muuttotoimet ja uuden ison, n. 100 henkilön työyhteisön muodostaminen.

Aamupäivän ryhmätöissä keskityttiin muuttoon ja muutokseen liittyviin huoliin ja odotuksiin. Saatiin tilaisuus kertoa, mitä mielessä liikkuu ja esittää kysymyksiä. Miten hallitaan kiire? Miten yhteistyö sujuu? Ehditäänkö palveluja suunnitella tarpeeksi? Miten saadaan tiedon kulku sujumaan? Yksipuolistuuko työ? Vieraannutaanko omasta tiedeyhteisöstä? Saadaanko muuttoapua? Ovatko kirjat hukassa eikä kukaan löydä mitään? Miten minun käy? Jne.

Tämän tyyppinen työskentely auttaa keskittämään ajatukset kysymyksiin ”mitä ajatuksia tuleva muutos minussa herättää?” ja ”miltä minusta tuntuu?”. Odotuksista ja huolista on mahdollista keskustella ryhmän kesken. Ajatusten ja kysymysten kirjaaminen näkyviin saa esiin sen, että kukaan ei ole ajatuksineen yksin. Monet mieleen nousseet asiat ja kysymykset olisivat vaatineet lisää käsittely- ja vastausaikaa.  Konkreettisia muuttoon liittyviä tehtäviä ei ollut vielä juurikaan ehditty millään taholla suunnitella. Seminaariin osallistujat joutuivat luottamaan siihen, että sihteeri kirjaa kaiken huolellisesti muistiin vastaisen varalle. Niin kuin kirjasikin.

Odotuksia ja pelkoja

 

Välilasku Merisaliin
Klo 11.30 avautui näkymä Kasinon upeaan Merisaliin ja kauniisti katettuihin pitkiin pöytiin. Tuntui ylelliseltä asettua istumaan ja odottamaan pöytiin tarjoiltua lounasta. Koska työskentelen kirjastomme muussa yksikössä kuin ne, joille seminaari oli suunnattu, sain ryhmätöissä ja välilaskun aikana tilaisuuden tutustua uusiin ihmisiin.

Tunnin tauko oli kaikin puolin virkistävä. Nautin hyvästä ruoasta, eri aiheisista keskusteluista ja raikkaasta meri-ilmasta Kasinon satamaan avautuvalla terassilla. Pikku hiljaa palattiin omille paikoille ja lentokone jatkoi matkaa, nyt teemana Hei, näin meillä toimitaan!

 

Iltapäivä: Kun on päästy perille…

Työyhteisöissä, jotka ovat pysyneet koossa pitkään, on usein kirjoittamattomat kanssakäymisen säännöt, jotka auttavat kaikkia tulemaan toimeen keskenään. Tosin kirjoittamattomien sääntöjen takana voi piillä selvittämättömiäkin asioita – on vain voinut tulla tavaksi olla puhumatta asioista, joista juuri pitäisi puhua, neuvotella ja sopia yhdessä. Yhdessä laaditut ja muistiin merkityt työpaikan pelisäännöt auttavat. Yksimielisyys yhteisistä toimintatavoista ja se, että niitä muistetaan käytännössä toteuttaa, helpottavat kanssakäymistä ja töiden sujumista työpaikalla.

Iltapäivän ryhmätöissä siirryttiin muuton jälkeiseen Kaisa-talo –aikaan. Ryhdyttiin hahmottelemaan, miten Keskustakampuksen kirjaston 10 eri palvelupisteestä uusiin tiloihin muuttava henkilöstö jatkaa työtään uutena, suurena työyhteisönä. Työskentelyn tavoitteena oli saada aikaan ensimmäiset luonnokset tulevan työyhteisön pelisäännöistä. Muutto merkitsee luopumista entisistä pienten työyhteisöjen käytännöistä ja toimintatavoista. Samalla kun uusi rakennus valmistuu, on luotava ja rakennettava henkisesti uutta.

Iltapäivä

 

Onnistunut laskeutuminen

Hei me muutetaan! –seminaari oli kokonaisuudessaan erinomaisen onnistunut matka. Sen päätyttyä 70 osallistujaa oli täyttänyt palautelomakkeen. Lomakkeessa pyydettiin mm. neljästä asiakokonaisuudesta arviot kouluarvosanoin 4-10. Yleisesti arvioidun koko päivän ohjelman keskiarvoksi tuli 8,5. Aamupäivän ohjelma arvioitiin niin, että keskiarvoksi tuli 7,7 ja iltapäivän ohjelman 8,1. Paikka ja kokousjärjestelyt saivat parhaat arvosanat ja siten myös keskiarvoksi kiitettävän 9,1.

Seminaarin suunnitteluun oli todella syvennytty, mikä näkyi tilaisuuden ohjelmassa. Sen seurauksena ilmapiiri oli iloinen, mukaansa tempaava ja työn täyteinen. Aika ei tullut pitkäksi. Tilaisuuden teema oli oivaltavasti valittu ja mukaan oli saatu keventävää huumoria mm. Studio Kaisan hauskoilla välikuulutuksilla, uutisilla ja juonnoilla. Osallistujien ryhmittely kotipaikkojen avulla viittasi jo yhteiseen tulevaisuuteen häivyttämällä sen, mistä nimenomaisesta keskustakampuksen kirjastopalvelupisteestä itse kukin oli tullut.

Ryhmatyoskentelya

 

Mielikuvamatka Kaisa-taloon osa 2: tarina jatkuu?
Airplane, suomalaiselta nimeltään Hei me lennetään!, kertoo tarinan, kuten elokuvat yleensä. Myös muuton ja muutoksen voi ajatella tarinoina. Tarinaahan ei tarvitse kertoa jälkikäteen, sen voi sijoittaa tulevaisuuteenkin. Oli kiehtovaa ja itselleni uutta, että seminaaripäivän otsikkoon sisältyi viite tarinaan. Kohdalleni ei ole koskaan sattunut, että myös tilaisuuden järjestelyt on mietitty teeman mukaisiksi, eli tässä tapauksessa lentomatkaa mukaileviksi.

Kirjoitukseni otsikko kertoo, että kuvaamani seminaaripäivä oli Kaisa-taloon suuntautuvan matkan ensimmäinen osa. Keskustakampuksen kirjaston 10 palvelupisteen väen lisäksi Kaisa-taloon muuttaa vuoden 2010 alussa toimintansa aloittaneet Helsingin yliopiston kirjaston keskitettyjen palvelujen kolme yksikköä: Hankinta- ja metadatapalvelut, Verkkopalvelut ja Hallinto- ja kehittämispalvelut – yhteensä n. 60 henkilöä. Nämä muuttajat liittyvät matkaan vielä tämän vuoden lopulla pidettävässä seminaarissa.

Olen silloin itsekin muuttajana mukana. Toivon, että suunnitteluryhmä kehittää tarinaideaa vielä pitemmälle. Ainakin osa päivän asiasisällöstä voitaisiin työstää ja käsitellä muutto- ja muutostarinan muodossa, jossa mielikuvitus, huumori ja ylilyönnitkin olisivat sallittuja. Parin kuukauden kuluttua muuttoon liittyvän työn konkreettiset suunnitelmat ovat täsmentyneet. Niitä koskeva tieto ja yhteinen käsittely on tärkeintä. Tärkeää on myös, että matkan toinen osa onnistuu tunnelmaltaan yhtä hyvin kuin elokuun 23. päivän ”lento”.

Lähikuva

 

Mitä yhteistä olikaan elokuvalla ja kirjaston palvelupisteiden tulevalla yhdistymisellä?

Lentämisen teemaan sisältyy huima rohkeus ja painovoiman voittaminen. Meidän tarinaamme kuuluu, että mahdollisista kommelluksista huolimatta huolet hälventyvät, odotukset täyttyvät ja kysymyksiin saadaan vastaukset. Seuraavassa seminaarissa voitaisiin yhdessä rakentaa muuttotarina ja sille juoni, joka ei olisi katastrofielokuvasta, vaan Airplanen tapaan tuon elokuvatyypin parodia. Voisiko seuraava yhteinen mielikuvamatka Kaisa-taloon sytyttää edessä olevaan raskaaseen ajanjaksoon inspiraation kipinän? Mieleltään uudistuneina, kuten Airplanen toipunut ja uudelleen rakastunut päähenkilö, Kaisa-taloon asettuneet muuttajat voisivat vajaan vuoden kuluttua todeta: Hei, me selvittiin!

Helsingin yliopiston kirjaston henkilökuntaan kuuluvat voivat tutustua seminaarin ryhmätöiden tuloksiin kaisatalowikissä: https://wiki.helsinki.fi/display/kaisatalo.

Teksti

Eeva-Liisa Viitala
Tiedottaja
Helsingin yliopiston kirjasto
Hallinto-ja kehittämispalvelut

Kuvat

Elisa Hyytiäinen

Mitä yhteistä olikaan elokuvalla ja kirjaston palvelupisteiden tulevalla yhdistymisellä?

Lentämisen teemaan sisältyy huima rohkeus ja painovoiman voittaminen. Meidän tarinaamme kuuluu, että mahdollisista kommelluksista huolimatta huolet hälventyvät, odotukset täyttyvät ja kysymyksiin saadaan vastaukset. Seuraavassa seminaarissa voitaisiin yhdessä rakentaa muuttotarina ja sille juoni, joka ei olisi katastrofielokuvasta, vaan Airplanen tapaan tuon elokuvatyypin parodia. Voisiko seuraava yhteinen mielikuvamatka Kaisa-taloon sytyttää edessä olevaan raskaaseen ajanjaksoon inspiraation kipinän? Mieleltään uudistuneina, kuten Airplanen toipunut ja uudelleen rakastunut päähenkilö, Kaisa-taloon asettuneet muuttajat voisivat vajaan vuoden kuluttua todeta: Hei, me selvittiin!

“Läppäri” ja “oma pää” opiskelijan tärkeimmät työkalut

Helsingin yliopiston kirjasto osallistui yliopiston Avajaiskarnevaaleihin keskustakampuksella syyskuisessa iltapäiväauringossa maanantaina 5.9. Kirjaston ständillä päärakennuksen aulassa oli vilinää ruuhkaksi asti. Opiskelijoita kiinnostivat kirjastopalvelujen yleisen esittelyn ohella käytännön neuvot  kuten se kuinka uusi opiskelija voi aktivoida opiskelijakorttinsa Lyyran myös HELKA-kirjastoissa kelpaavaksi kirjastokortiksi.

Osansa ständin suosioon oli epäilemättä myös arvonnalla, jossa kirjasto tiedusteli kilpailukupongissa kaikilta osallistujilta, mitä nämä pitivät opiskelujensa tärkeimpänä työkaluna.

Vastausten perusteella opiskelijan ylivoimaisesti tärkeimmäksi työtoveriksi näyttää nousevan henkilökohtainen tietokone, läppäri tai miniläppäri. Sen nimesi tärkeimmäksi työvälineekseen130 vastaajaa yli 270:stä.

Hyvänä kakkosena opiskelijat uskovat itseensä: Omat aivot, oma pää ja terve järki saivat 70 mainintaa. Kirjaston palvelujen edelle tärkeiden työvälineiden mitalikolmikkoon kiilasi myös kynä. Muistiinpanojen tekemisessä kannettavaa enemmän lyijykynään luotti 29 vastaajaa. Kirjasto sijoittui neljänneksi 23 maininnalla, internetin hengittäessä heti niskaan.

Kirjaston Avajaiskarnevaaliarvonnan voittaja kiittää kirjaston tiloja ja kokoelmaa

Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin 16Gb:n iPod Nano, voittajan valitsemassa värissä. Opiskelijakirjaston käytössä toimivan Fabianinkatu 32:n vahtimestari Arto Ramöksi naamioitunut onnetar poimi vastausten joukosta voittajaksi viidennen vuoden biologian opiskelija Anniina Kuusijärven vastauksen. Myös Anniinan mielestä opiskelijan ylivoimaisesti tärkein työväline ovat aivot.

Arvonta

Anniinan mukaan aivojen ohella kirjasto on ollut todella tärkeä työkalu hänen opintojensa etenemisessä. Opintoalansa vuoksi Anniinalle ovat tutuimpia Viikin ja Kumpulan tiedekirjaston tilat ja palvelut, mutta myös keskustakampuksen kirjastoja hän on käyttänyt, jos jonkin tarvitsemansa teoksen on saanut niissä poikkeamalla käsiinsä nopeammin.

Biologian opinnoissa oppimateriaalin kirjavaltaisuus on kiinni pääaineesta, kertoi Anniina palkintoaan noutaessaan. Myös monistemateriaalia perustutkintovaiheessa käytetään paljon. Esimerkkinä Anniina mainitsi Biotieteiden perusteet -kurssikokonaisuuden, jossa luentomateriaalia käytettiin monisteina. Kaikenkaikkiaan opintoihin kuuluu paljon kurssien oheislukemistoja ja tentittävää kirjallisuutta on paljon, ja käytännössä lähes kaikki tentittävät teokset ovat kansainvälisten kustantajien englanninkielisiä kirjoja.

Vaikka valtaosa Anniinan tenttikirjallisuudesta onkin julkaistu jo e-kirjoinakin, on digitaalisesta oppimateriaalista artikkeliaineisto hänelle tutumpaa. Ruudulta lukeminen ei ole kynnyskysymys; artikkeleita ei läheskään aina printata vaan ne luetaan ruudulta. Paksun tenttikirjan lukemisen lappärin ruudulta Anniina kokee edelleen hankalaksi. Erityistä e-kirjan lukulaitetta tai tablettitietokonetta ei Anniinalla opiskeluvarusteissaan vielä ole, vaikka niitä näkee jo opiskelijoilla Viikinkin kampuksella.

Vaihto-opiskelijana Skotlannissa St. Andrewsin yliopistossa ollessaan Anniina kiinnitti huomiota lukulaitteiden ja tablettitietokoneiden yleisyyteen kampuksella. Toisaalta siinä missä suomalaisten korkeakoulujen opiskelijat pääsääntöisesti lainaavat kurssikirjallisuutensa kirjastosta, skotlantilaisopiskelijat vastaavat kurssikirjojensa hankinnasta itse, jolloin lukulaite ja siihen ladattavat teostiedostot ovat hyvin kilpailukykyinen vaihtoehto sekä hinnaltaan että helppokäyttöisyydeltään painettuna monta kiloa painavan ja kalliin kurssikirjapinon rinnalla.

Anniina

Skotlantilaisessa yliopistokirjastossa Anniinaa ilahdutti erityisesti siellä vastikään tehty uudistus, jonka jälkeen kirjaston tiettyihin kerroksiin sai tuoda omat eväät sekä tee- tai kahvikupin mukanaan ja pesiytyä opiskelemaan vaikka koko päiväksi. Samantyyppistä mahdollisuutta Anniina arvostaisi myös kotiyliopistonsa kampuksilla.

Viikin infokeskus on Anniinalle tärkeä ja mieluinen opiskeluympäristö. Lukupaikkojen vähyys ja erityisesti ryhmätyötilojen puute kuitenkin harmittavat. Spontaani yhdessä oppiminen esimerkiksi kurssikaverien kesken on hankalaa, koska ryhmätyöskentelyyn soveltuvia tiloja on tarjolla vain vähän, ne ovat hyvin kysyttyjä ja varaukset täytyy tehdä erillisen tilojenvarausjärjestelmän kautta.

Kaiken kaikkiaan Anniina on kuitenkin hyvin tyytyväinen kirjaston palveluihin. Tarkkanäköisesti hän huomauttaakin, että opiskelija ei välttämättä ollenkaan aina huomaa käyttävänsä kirjaston palveluja, kun yliopiston verkossa työskennellessä melkein kaikki tarpeellinen elektroninen materiaali kuten artikkelit ja e-kirjat ovat tarjolla näennäisen ilmaiseksi, vain käyttäjän muutaman klikkauksen päässä.

Voittamaansa iPodia Anniina voisi hyvinkin ajatella käyttävänsä myös opinnoissaan. Soittimeen ladattavat äänitiedostot ovat erinomainen oppimistapa esimerkiksi sellaiselle henkilölle, joka ei tykkää lukea liikkuvassa kulkuneuvossa työ- ja opiskelumatkoillaan.

 

 

Teksti

Veera Ristikartano

Kuvat ja grafiikka

Aino-Leena Juutinen

 

Kolumni: Imago Designing

 

Kuljemme kohti Uutta uljasta kirjastoa (UUK). On ollut asialla oikein arkkitehteja, ja palveluja on disainattu. Mutta huomaamatta on jäänyt, että kirjastovirkailijan (nyk. työsopimussuhteisen kirjastotyöntekijän) imagossa jos missä on ns. kehittämistarpeita.

Perusteellisimmin kirjastovirkailijan imagoa on käsitellyt Erno Paasilinna satiirissaan Kirjallisuuden ongelmia (kokoelmassa Synnyinmaan muistot, 1973). Paasilinnan määritelmän mukaan kirjastonhoitaja on neiti, joka on vetänyt langan yksiöönsä, ettei eksy ulkona.  Neidillä on silmät poikittain, sillä hän lukee kirjojen selkämyksiä kävellessään. Kuukautisia hänellä ei ole, eikä hän käy uimassa.

Kirjastonhoitajan ura huipentuu Paasilinnan kuvauksessa melko vaatimattomasti: ”Joskus kuuluu kolahdus ja pitkä neiti kaatuu lattialle: henki pois. Hänessä ei ole verta niin paljon että voisi kuolemansyyn todeta.”

Paasilinnan satiirin neiti edustaa kirjastovirkailijan imagon nössöintä laitaa. Toinen, yhtä yleinen stereotypia on ikääntynyt, äreä nutturapää, joka pilkuntarkoilla säännöillään pelästyttää Harald Hirmuisenkin.

Kyllä jotain tarttis tehdä. Kyllä imagomme pitäisi olla dynaamisempi ja mediaseksikkäämpi.

Ehkä voisimme kokeilla urheilun brändäävää voimaa. Perustetaan jääkiekkojoukkue Unioninkadun Oilers, rugby-seura Kaisa’s Mighty Tigers, karateseura KKK (Kampuksen karateklubi), judoseura Kai-sa ippon ja aikidoseura Kaisa-ki aikikai.

Urheilu vaatii kyllä hikeä (aina), verta (toisinaan) ja kyyneleitä (joskus). Lisäksi siinä on vaarana, että käy niin kuin Suomen maajoukkueelle Daegussa.

Ehkä siis turvaudumme helpompaan ja trendikkäämpään imagonrakentamisen tapaan: muutetaan nimikkeitämme. Kun asiakas saapuu asiakasrajapinnalle, hän havaitsee, että päivystämässä istuu Personal  Informer. Hyllyjen välissä kulkee kärrynsä kanssa Logistic Manager, ja taaempana on ovi, jonka takana istuu Senior Information Manager. Joskus saattaa nähdä, miten Head of Human Sources kiiruhtaa kokoukseensa.

Mielenkiintoiseksi brändin tekee vasta jokin erityinen särmä. Nimike- ja ravintoketjumme huipulla olkoon siis Capo di tutti capi (nyk. ylikirjastonhoitaja). Se tuo mukaan tuulahduksen maailman tehokkaimmasta organisaatiosta, jossa päätöksistä ei tarvitse jaanata tuntitolkulla. Herkimmillä lyövät polvet setsuuria jo siinä vaiheessa, kun he huomaavat saaneensa kirjeen hallintorakennuksesta.

Espoon Emmasta tiensä yliopistolle raivannut Elvi T. on hieno esimerkki  (palkankorotuksia) vaatimattomasta puurtajasta, jollainen on varmaan myös hänen luojansa,  joku Espoon Unicefin vapaaehtoisista nukentekijöistä.

Kirjoittaja

Lasse Koskela
Executive Human Knowledge Specialist

Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Musiikkikirjastosihteeri Jaakko Tuohiniemi

Elokuun puolenvälin paikkeilla kirjaston uutiskirjeessä saatettiin yleiseen tietoon, että keskustakampuksen kirjastossa työskentelevä kirjastosihteeri Jaakko Tuohiniemi on nimetty kansainvälisen kirjastojärjestön IAML:n bibliografisen työryhmän sihteeriksi. Onhan meitä sihteereitä kirjastossa muitakin, vaan eipä ole kutsua kuulunut kansainvälisille areenoille. Siispä suunta kohti Vironkatua: Mikä mies tämä Tuohiniemi oikein on?

Jaakko Tuohiniemi

Alkusoitto

Vaatimaton sihteeri on hämmentynyt ja hieman nolo saamastaan huomiosta, semminkin kun hän kertoo pestin olevan jo toinen samaisessa järjestössä, 1990-luvulla hän ehti toimia luettelointityöryhmän sihteerinä. Kirjastomme kollektiivinen muisti ei ulotu noin pitkälle.

Yhdeksänkymmenluvulla alkaneiden musiikkitieteen opintojen säestyksellä Tuohiniemen matka kävi musiikkikirjastojen maailmaan: kaupunginkirjaston kautta Sibelius-Akatemiaan ja sieltä lopulta yliopiston yhdenmiehenkirjastoon, jota hän on pyörittänyt jo monia vuosia. Informaatiotutkimuksen aineopinnot Tuohiniemi suoritti työn ohella Helsinki-Tampere-väliä matkaten. Mies huokailee pitkään venyneitä opintojaan, mutta hiljaa hyvä tulee, ja niin tulikin vuonna 2007 musiikkitieteen pro gradu -työ: “Yhtenäistettyjen musiikkinimekkeiden ohjeluettelon laatimisen ongelmista: esimerkkinä Carl Philipp Emanuel Bachin säveltuotanto.” Pituutta opinnäytteellä oli 210 sivua. Painoa ei ilmoiteta, mutta oletan, että ei kovin kevyttä lukemista liene. Ei tarvinne kertoa, että Jaakko oli jo aiemmin tehnyt myös mainitun Bachin sävellysten luettelon.

Tuohiniemi on mukana maamme musiikkikirjastojärjestöissä, hän kirjoittaa aktiivisesti Intervalli-lehteen ja arvostelee levyjä kirjastojen musiikkivalintojen tueksi.

Vironkatu

Maassamme musiikintutkimus on jakaantunut muutamaan paikkaan: Jyväskylä on nykyään suurin (4 professuuria), Sibelius-Akatemia keskittyy esittävään taiteeseen ja Tampere etnomusikologiaan. Helsingin yliopistossa filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen suurlaitoksessa tutkitaan musiikkitiedettä kahden professuurin voimin. Tämä Suomen vanhin musiikintutkimuksen keskus kirjastoineen toimii vielä jonkin aikaa komean, vanhan talon sokkeloissa Vironkadulla.

Kirjaston irtautuminen tiedekunnan rahoituksesta on Tuohiniemen mukaan lisännyt hankintaresursseja: aikaisemmin musiikkitieteen kuudellekymmenelle (!) väitöskirjantekijälle kullekin pystyi hankkimaan vain yhden kirjan vuosittain, mutta nykyään tilanne on paljon parempi. Ja silti, Suomesta puuttuu niin monia alan keskeisiä teoksia, huokaa Tuohiniemi.

Uutuushylly

Vironkadun kirjaston kaakeliuuni toimii näppärästi uutuushyllynä.

Jamli?

Kirjastoalan kansainvälisessä yhteistyössä IFLA on meille jo tuttu. IAML, “International Association of Music Libraries, Archives and Documentation Centres”, on yksi IFLA:n jäsenjärjestöistä. Järjestö perustettiin 60 vuotta sitten ja nykyään sillä on jäseniä 45 maasta. Koska musiikkikirjasto on länsimainen ilmiö ja vahvasti sidoksissa elintasoon, jäsenmäärä kasvaa pikkuhiljaa. Afrikan maiden jäsenyyteen lienee kuitenkin vielä matkaa. Toisin kuin maailmoja syleileviä lukutaitokampanjoita ja sananvapautta agendoiva IFLA, IAML vaikuttaa akateemisuudessaan lähes elitistiseltä. Yleisten kirjastojen musiikkiosastojen arkipäivästä IAML on melko kaukana, joten suomalaisia musiikkikirjastoaktivisteja ei juuri IAML:ssa ole ollut.

Tärkeää on kuitenkin sidos musiikkitieteen kenttään, ja IAML on ollut aina vahvoilla erilaisissa yhteistyökuvioissaan Kansainvälisen musiikkitieteellisen seuran kanssa, kuten esim. RILM, RISM, RIPM, RIdIM. Yhteistyötä tiivistetään esim. kokoontumalla vuosittain yhteiseen konferenssiin. Tämän jokavuotisen tapaamisen takia järjestö ei osallistu IFLA:n kongresseihin. Suuri IAML-konferenssi pidettiin Helsingissä vuonna 1993. Tuohiniemi toimi pari vuotta sitten pienemmän täällä pidetyn ”Nordic-Baltic Music Library Meeting” -tapahtuman yhtenä pääjärjestäjänä.

IAML:n bibliografiatoimikunta keskittyy bibliografisiin tietosisältöihin ja niiden käyttöön. Nyt alkavaa pestiänsä toimikunnan sihteerinä Tuohiniemi odottaa mielenkiinnolla: ollaan keskellä muutosta, jossa perinteiset painetut bibliografiat (biblio-, disko-, video- ja filmografiat) väistyvät kehittyvien tietokantojen tieltä. Nähtäväksi jää, mikä näiden muuttuvien bibliografioiden rooli tulee olemaan musiikintutkimuksessa ja julkaisualalla.

”Vain” kirjastosihteeri

Sihteeriyttä on monenlaista ja niin myös sihteereitä, heistä voi mainita vaikkapa Tiitis Sepon ja Ki-moonin Banin. Täällä kirjastossakin meitä on monenmoisia. Mallia paremmiksi virkanimiksi voisi etsiä historiasta: ministerivaltiosihteeri oli virkamies, joka esitteli Venäjän keisarille Suomen suuriruhtinaskuntaa koskevat asiat. IAML:n verkkosivujen mukaan kansallisten musiikkikirjastoyhdistysten puheenjohtajat ovat titteliltään ”president”. Eikös Jaakolle sopivampi virkanimi olisi presidenttimusiikkisihteeri?

Linkkejä:

IAML

Tuohiniemen artikkeli IAML:n konferenssista

Fontes artis musicae –  IAML:n lehti

Kertomuksia v.2009 pidetystä IAML-kokouksesta Intervalli-lehdessä

Teksti ja kuvat

Leena Huovinen

Kirjastosihteeri Heini Viitamäki haluaa Himalajalle niin usein kuin mahdollista

Hankita- ja metadatapalveluiden kirjastosihteeri Heini Viitamäki kuvitteli opintojensa aikana ryhtyvänsä tutkijaksi.  Kirjastomaailma vei kuitenkin pirteän naisen mukanaan – tosin muutaman mutkan kautta. Haastattelussa Viitamäki paljastaa  kuuntelevansa hindin- ja nepalinkielisiä radiokanavia ja karkaavansa silloin tällöin Intiaan.

Heini

Kuva: Heini Viitamäki


Miten päädyit kirjastoon töihin?

Päädyin alun perin kirjastoon korkeakouluharjoittelun kautta. En ollut juurikaan pohtinut sopivaa harjoittelupaikkaa ja soitin SKS:n kirjastoon aivan viime tingassa: hakemus harjoittelun rahoituksesta piti jättää muistaakseni jo seuraavana päivänä. Onneksi SKS:n silloinen kirjastonjohtaja Henni Ilomäki otti minut haastatteluun siltä seisomalta ja sain paikan vielä samana päivänä. Harjoittelun jälkeen jatkoin SKS:n kirjaston etnologisella osastolla osa-aikaisena pari vuotta. Tässä vaiheessa ajattelin kuitenkin suuntaavani tutkijaksi ja kirjastotyö jäi, kun aloin tehdä graduani. Gradun kanssa painitun ajan jälkeen väitöskirjan teko ei kuitenkaan houkuttanut ja sinniteltyäni muutaman vuoden akateemisena sekatyöläisenä päätin tarvitsevani jonkin pätevyyden. SKS:n kokemusten perusteella kirjastoala tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Sain heti opintojen alettua kirjastohoitajan sijaisuuden Tikkurilan kirjastosta ja pääsin näin takaisin kirjastotyöhön käsiksi.

Mikä on koulutus- ja työskentelyhistoriasi?

Minulla on maisterin tutkinto Etelä-Aasian tutkimuksesta, sivuaineina luin mm. antropologiaa, filosofiaa ja kehitysmaatutkimusta. Tämän lisäksi olen suorittanut informaatiotutkimuksesta perus- ja aineopinnot. Vaikka pidinkin työstä yleisessä kirjastossa, halusin takaisin tieteelliseen kirjastoon ja niinpä hakeuduin suorittamaan aineopintoihin liittyvän työharjoittelun Topelian kirjastoon. Harjoittelun loputtua pääsin sitten tänne hankinta- ja metadata-puolelle. Kirjastotyön lisäksi olen mm. opettanut opisto- ja yliopistotasolla sekä toiminut kehitysyhteistyön parissa.

Mitä nykyiseen työnkuvaasi kirjastosihteerinä kuuluu?

Työhöni kuuluu varsin monipuolinen kirjo e-aineistoihin ja kausijulkaisuihin liittyviä tehtäviä. Teen e-aineiston hankintaa ja kuvailua, osallistun e-aineistosta saatavan asiakaspalautteen käsittelyyn ja selvittelen ongelmatapauksia. Osallistun myös käyttötilastojen kokoamiseen ja e-aineistoihin liittyvään tiedottamiseen. Kausijulkaisuihin liittyen teen erilaisia taustaselvityksiä, hoidan lehtien tilauksia ja reklamoin tarvittaessa ongelmista kustantajalle.

Mikä on parasta työssäsi?

En ole aiemmin ollut mitenkään syvällisesti tekemisissä e-aineistojen kanssa, joten on ollut mielenkiintoista päästä tutustumaan täysin uudentyyppisiin työtehtäviin. Monipuoliset työtehtävät takaavat, että uutta opittavaa riittää eikä kyllästymään pääse.  Työ on myös mukavan itsenäistä, vaikka samalla työskentelenkin kiinteästi ryhmän jäsenenä.

Mitä harrastat  vapaa-aikanasi?

Meillä on 1,5-vuotias länsigöötanmaanpystykorva, Papu, ja suuri osa vapaa-ajastani kuluu koiran kanssa ulkoillessa ja puuhaillessa. Tärkein harrastuksemme on agility; satunnaisesti teemme myös jälkeä ja sisäetsintää. Toimin myös agilityseuramme hallituksessa. Koiraharrastuksen lisäksi joogaan ja kesäisin käyn melomassa. Intialaisia elokuvia tulee myös katsottua paljon.

Haluaisitko vielä kertoa jonkin kiintoisan asian itsestäsi?

Aiemmin olen tavannut karata vähintään parin vuoden välein milloin minkäkin tekosyyn varjolla Intian suunnalle useammaksi kuukaudeksi. Enää ei elämäntilanne oikein anna mahdollisuutta kovin pitkiin matkoihin, mutta toivon kuitenkin pääseväni taas lähivuosina tapaamaan ystäviäni Intiassa ja Nepalissa. Samalla pitäisi tietysti ehtiä myös Himalajalle trekkaamaan… Tätä ja muita tulevia reissuja silmällä pitäen koetan ylläpitää kielitaitoani kuuntelemalla töiden lomassa hindin- ja nepalinkielisiä radiokanavia.

Teksti

Aino-Leena Juutinen

Heini Viitamäki

Kuva

Heini Viitamäki

IFLA 2011: Tunnelmia ja tärppejä San Juanista

Puerto Rico Convention Center.  Kuva: Marja Hirn

IFLA:n vuosikonferenssi järjestettiin 13.-18.8.2011 Puerto Ricon San Juanissa. Helsingin yliopiston kirjastosta tapahtumaan osallistuivat Kaisa Sinikara, Tuula Ruhanen, Kirsi Luukkanen, Päivi Pekkarinen ja Marja Hirn. Matkaan lähdettiin ainakin kolme tavoitetta mielessä: posterin esittely, osallistuminen kokouksiin ja seminaareihin sekä konferenssijärjestelyiden tarkkailu.

E-kirjat puhuttavat

E-kirjat olivat keskusteluissa mukana jaostojen kokouksissa ja kiinnostus näkyi myös seminaariohjelmassa. Esitykset ovat vapaasti luettavissa konferenssin verkkosivuilta.

Kuva: Kirsi Luukkanen

Marja Hirn on hankinta- ja kokoelmajaoston (IFLA Acquisition and Collection Development Section, Standing Committee Member) uusimpia jäseniä. San Juanissa ryhmä kokousti kahdesti ja suunnitteli mm. Helsingin IFLA:n kongressin satelliittikokousta, joka järjestetään Kuopiossa elokuussa 2011. Päivi Pekkarinen on ollut pitkään oman jaostonsa (IFLA Section of Health and Biosciences Libraries, Standing Committee Secretary) kantavia voimia.

Kirjan muodonmuutos on väistämätön mutta kaikki on vielä alkuvaiheessa. Aikataulua emme tiedä, siksi on viisainta valmistautua maratoniin ja yrittää samalla pitää pää kylmänä. Kirjastot ja kustantajat voivat selviytyä muutoksessa tekemällä pieniä asioita, paljon kokeiluja ja ottamalla oppia niistä. Yhtä, laajaa ratkaisua tai mallia ei kirjastojen kannata e-kirjoissa odottaa eivätkä kustantajat tavoittele ”one size fits all” -mallia. Näin ennusti International Publishers Associationin puheenjohtaja Y. S. Chi.

E-kirjojen määrä yhdysvaltalaisissa kirjastoissa kasvaa 300 – 500 % vuosivauhdilla. Toistaiseksi sekä kustantajat että kirjastot kompuroivat uuden e-kirjatalouden maastossa ja yrittävät sopeutua. E-kirjat ovat osin painettujen julkaisujen digitaalisia versioita mutta tulevat yhä enemmän olemaan verkossa ja sisältämään vuorovaikutteisuutta. Siten ne muistuttavat palvelua enemmän kuin perinteistä julkaisua. Lähivuosina todennäköisesti syntyy myös kustannustoimintaa, jossa tarjotaan kirjoittajille uudenlaisia välineitä tuottaa julkaisuja.

Kuva: Marja Hirn

Kiinnostavin esiintyjälavalla käyty keskustelu tämän vuoden IFLA-konferenssissa oli FAIFE:n (Committee on Freedom of Access to Information and Freedom of Expression) ja CLM:n (Committee on Copyright and other Legal Matters) järjestämä e-kirjoja käsittelevä paneeli. Suurissa asioissa lainehtinutta keskustelua johti Kenneth Crews (Columbia University’s Copyright Advisory Office) ja muut osallistujat olivat Y. S. Chi (International Publishers Association, Elsevier Management Committee), Stuart Hamilton (IFLA Senior Policy Advisor), Peter Brantley (Internet Archive), Magdalena Vinent, (International Federation of Reproduction Rights Organizations), Steve Potash (OverDrive, e-kirjojen ja audiokirjojen välittäjä) sekä puertoricolainen kirjailija Elidio La Torre Lagares.

Paneelistien mielestä kirjastojen ei ole enää mahdollista jatkaa asioiden tekemistä perinteiseen tapaan vaan kirjaston tulisi olla ”source of discovery”. E-kirjojen väitetään muuttavan perustavaa laatua olevalla tavalla lukemista ja se heijastuu kirjaston toimintaan. Uudistumisen tarve on tunnistettu omassakin kirjastossamme. Tulevina vuosina on päivitettävä valinnan, hankinnan ja kuvailun prosesseja sekä luotava toimintamalleja laajenevien e-kokoelmien ylläpitoon. E-kirjalukulaitteet ovat sitten oma laaja kokonaisuutensa.

E-kirjatarjonnan räjähdysmäisen kasvun aikana kirjastot voivat edelleenkin hankkia vain tärkeimmät aineistot ja julkaisut: ne joihin hankintamäärärahat riittävät tai joihin saadaan kirjastoille kelpaavat lisenssiehdot. Kirjaston asiantuntijoiden tulisi aktiivisesti vaikuttaa uudessa julkaisemisen ympäristössä käytettäviin hinnoittelumalleihin ja lisenssisopimuksiin, jotta ne soveltuisivat käyttäjien ja kirjastojen tarpeisiin mahdollisimman hyvin. Uusia toimintamalleja (esim. ”patron driven acquisition”) hyödyntämällä kirjasto voi seurata ja toteuttaa käyttäjien toiveita aiempaa paremmin, samoin säästää käyttäjien ja kirjaston aikaa.

E-kirjojen käyttö ei vaadi kirjaston fyysistä käyttöä, mikä pitää ottaa huomioon kirjastopalveluja suunniteltaessa. Asiakkaat toivovat itsepalvelua ja hyviä verkkopalveluita mutta myös viihtyisiä luku- ja opiskelutiloja kirjastosta. Näin esitettiin sessiossa (http://conference.ifla.org/ifla77/programme-and-proceedings-day/2011-08-16), joka luotasi ja visioi aina vuoteen 2020. Sitkeä ja tehokas informaatiolukutaidon opetus on tuottanut tulosta, asiakkaat pärjäävät paremmin omillaan. Ehkä emme jatkossa tarvitse jatkuvaa tietopalvelua vaan asiakkaat arvostavat, jos he voivat sopia ohjauksen ja neuvonnan tietoasiantuntijan kanssa.

Janine Schmidt, Director, Mukurta Consulting, Brisbane, Australia. Kuva: Kirsi Luukkanen

Kuva: Kirsi Luukkanen

Ennen IL-session alkua (The importance of information literacy for multicultural populations) konferenssisalissa oli rauhaisaa.

Posterinäyttely suomalaisten juhlaa

Kuva: Kirsi Luukkanen

Posterinäyttelyssä oli paljon suomalaisia postereita. Koko näyttelyn parhaana posterina palkittiin Laurea ammattikorkeakoulun kirjaston posteri, jossa esiteltiin miten kirjaston käyttöä oli tutkittu asiakkaan näkökulmassa. Kuvassa oikealla tekijät Kaisa Puttonen ja Satu Hyökki.

Vaikka Helsingin yliopiston posteri ei saanut virallista mainetta ja kunniaa, se herätti näyttelyn aikana mielenkiintoa ja keskustelua.

Kuva: Kirsi Luukkanen

Helsingin yliopiston kirjaston posterissa kerrottiin miten uudessa kirjastossa panostetaan oppimisympäristöihin, hyvin suunniteltuihin palveluihin sekä johtamiseen. Kaisa Sinikara ja Tuula Ruhanen posteria ripustamassa.

Kuva: Marja Hirn

Kirsi Luukkanen ja Kaisa Sinikara tutustumassa posterinäyttelyyn.

Tervetuloa Suomeen satelliittikokouksiin ja konferenssiin

Kuva: Kirsi Luukkanen.

San Juanissa vapaaehtoisilla oli selkeästi erottuvat liivit ja he olivat innostuneita auttamaan sekä konferenssissa että muualla kaupungissa. Tuula Ruhanen tarkistaa vapaaehtoisten tehtävien yksityiskohtia.

Kuva: Kirsi Luukkanen

IL-jaoston kokouksessa suunniteltiin ensi vuoden IL-satelliittikokousta, joka järjestetään Tampereella ennen varsinaista ILFA-konferenssia. Tavalliseen työryhmätoimintaan kuuluu paljon myös käytännön asioiden järjestelyä, niin kuin ILFA-jaoston kokouksessa. IL-asiantuntijat miettivät mikä olisi paras tapa jakaa tietoa ryhmässä ja toisaalta ryhmästä muille. Keskustelussa vilahteli niin blogit kuin wikit.

Helsingin yliopiston kirjastossa kannattaisi vakavasti miettiä millaisia esityksiä informaatiolukutaidon tiimoilta satelliittikokoukseen kannattaisi lähettää. San Juanin kokemusten perusteella meillä informaatiolukutaidon opetuksen ja sen integrointi osaksi muuta yliopisto-opetusta on paljon kerrottavaa muille asiasta kiinnostuneille.

Kuva: Kirsi Luukkanen

Konferenssin päätöstilaisuudessa Helsingin kaupunginkirjaston johtaja ja kansallisen komitean puheenjohtaja Maija Berndtson toivotti kaikki tervetulleiksi Helsinkiin. Erityisesti ilmainen pääkaupunkiseudun bussikortti sai aikaan ihastusta ja aplodeja.

Teksti

Marja Hirn

Kirsi Luukkanen

Teologisten kirjastojen uusia haasteita – BETH:n kokous Amsterdamissa 3.-7.9.2011

BETH (Bibliothèques Européennes de Théologie) on eurooppalaisten teologisten kirjastojen yhteisjärjestö, joka kokoontuu syyskuun alussa vuosikokoukseensa. Järjestö on syntynyt ranskankielisten roomalaiskatolisten kirjastojen yhteistyöstä, mutta on laajentunut ekumeenisesti yli tunnustusrajojen sekä ylittänyt myös maantieteellisiä esteitä.

Ainoana suomalaisena edustajana sain huomata, että mukana oli vain yksi skandinaavinen (norjalainen) kollega. Itä-Euroopan kirjastot ovat nekin vasta vähitellen tulossa toimintaan mukaan.

Internet – vaikuttavuutta ja katoavuutta

Vuosikokouksessa esitellään usein teologisten kirjastojen kannalta kiinnostavien järjestöjen ja niiden projektien toimintaa. Genevessä Kirkon maailmanneuvoston suojissa koottava elektroninen kirjasto Global digital Library on Theology and Ecumenism (GTL) on tietokanta, joka avaa pääsyn tuhansiin kokotekstidokumentteihin, joista suurin osa käsittelee eettisiä ja ekumeenisia teemoja, ja niitäkin ennen kaikkea globaalista näkökulmasta.

Sivuston yhteydessä elää myös virtuaalinen tutkimusyhteisö, josta saa tietoa aihepiiriin liittyvien tutkimusprojektien toiminnasta. BETH suunnittelee osallistumista GTL:n toimintaan uskontodialogiin liittyvällä virtuaalikirjastohankkeella, jonka toteuttaminen on vasta suunnitteilla.

Yksi tieteellisten kirjastojen mielenkiintoisista tulevaisuuden haasteista liittyy internet-aineistoon perustuvan tutkimuksen säilyttämiseen. Mitä tutkija tekee internet-aineistolle, jota hän on imuroinut, käyttänyt ja tutkinut vuosia jatkuvan työnsä ajan, kun aineisto muuttuu radikaalisti tai katoaa nettisivulta? Tätä kysymystä avasi kokousväelle kaksi naistutkijaa, joiden aiheet kuvaavat uskonnontutkimuksen uusia kysymyksenasetteluita.

Riippumattomana tutkijana ja luennoitsijana vaikuttava Linda Duits avasi omaa aihepiiriään nuorten hollantilaisten kristittyjen verkostoitumisesta ja toiminnasta (Studying young Christians in the digital age: Experiences and challenges).

Marleen de Witte (VU University, Amsterdam) puolestaan kertoi menestysteologisesta kristillisyydestä Ghanassa (Ghanaian Pentecostalism from audio tapes to YouTube).

Etenkin jälkimmäisen aiheen kanssa kirkkososiologinen tutkimus on oleva suurissa vaikeuksissa: kristinusko leviää kolmannessa maailmassa hyvin usein vahvasti internetin kautta toimivien karsimaattisten ja opillisesti konservatiivisten liikkeiden kautta, joiden kehitystä on hyvin vaikea seurata, ellei onnistu säilyttämään ja tulkitsemaan lyhyellä aikajänteellä suurta osaa bittiavaruuteen katoavasta informaatiosta.

Mikä olisi kirjastojen rooli tällaisten tutkimushankkeiden tukemisessa? Miten me Helsingissä voimme varautua tulevaan?

Ihmistieteiden hurja tulevaisuus?

Alankomaiden tiedeakatemian (Royal Netherlands Academy of Sciences) tieteellinen johtaja Theo Mulder, joka johtaa myös laskennallisten ihmistieteiden instituutteja Alankomaissa (Royal Academy Institutes in the Netherlands on Computational humanities) alusti kirjastolaisille rentoon tyyliin ihmistieteiden tulevaisuuden hurjista näkymistä.

Tietokoneet voivat lähitulevaisuudessa korvata suuren osan tutkijoiden työstä. Etenkin artikkelit tai kirjat, jotka perustuvat esimerkiksi tietyn aihepiirin historiallisten tekstien yhteen kokoamiseen ja perusanalyysiin, syntyvät tulevaisuudessa koneiden työnä eikä niihin tarvita tiedemiesten työlästä lähteiden seulomista.

Lyhyesti sanottuna, koneet voivat koota lähdeaineistosta dataa ja esittää erilaisesta datasta koottuja kokonaisuuksia sekä vastata joihinkin datan seulomiseen liittyviin kysymyksiin.

Mulderin esitys herätti kysymyksen: kaikista visioista huolimatta tieteellisen tutkimuksen inhimillinen puoli on aina osa tutkimusta ja sen tuloksia. Ongelma on kaksijakoinen. Tutkijan työssä arvokkaimpana pidetään yleisesti totuuden etsimistä, löytämistä ja osoittamista. Ansioitunut tutkija on se, joka osoittaa seikkoja ja asiayhteyksiä, joita aiempi tutkimus ei ole huomannut. Niin tutkimus edistyy. Mutta kaikessa tutkimuksessa on ”astian maku”, tutkijan oma tulkinnallinen panos.

Omine tulkintoineen ihmistieteiden tutkijat ovat aina enemmän tai vähemmän sidoksissa omaan aikaansa, kaikesta objektiivisuudestaan huolimatta. Sukupolven tai kahden kuluttua menneiden tutkijoiden pölyttyneitä näkemyksiä voidaan tuulettaa ja korvata ne uusilla.

Etenkin ihmistieteiden kehityksessä tutkimuksen historiasta syntyy jälkiä, jotka kertovat siitä, miten me olemme tulleet siihen, missä nyt olemme.

Ja kun matka jatkuu, mekin ja meidän huippututkijamme etäännymme menneisyyteen, josta meidät voidaan arvoinemme, ihanteinemme ja niihin sitoutuvine tutkimustuloksineen poimia tutkimuksen aallonharjalla ratsastavien ja muiden asiasta kiinnostuneiden aikalaisten ihmeteltäviksi.

Neljä antoisaa päivää ja mainioita kontakteja kiinnostaviin ihmisiin. Ensi syyskuussa BETH kokoontuu Belfastissa. Tuskin maltan odottaa.

 

Teksti

Matti Myllykoski
johtava tietoasiantuntija

Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Tutkimuksen arviointi ja bibliometriikka keräsivät kuulijoita

Miltä näyttävät eri tieteenalojen julkaisemisen tavat? Millainen kuva Helsingin yliopiston tutkimuksesta saadaan bibliometrisilla analyyseilla? Miksi TUHAT-tutkimustietojärjestelmä on niin tärkeä?

Helsingin yliopiston kirjasto järjesti 7.9.2011 seminaarin ”Research Evaluation and Bibliometrics”. Seminaari liittyy yliopistossa parhaillaan tehtävään tutkimuksen ja jatkokoulutuksen kansainväliseen arviointiin. Seminaarin kieli oli englanti ja mukaan oli kutsuttu erityisesti kaikki arviointiin osallistuvien tutkijayhteisöjen vastuulliset johtajat (Principal  Investigators). Lisäksi paikalla oli kirjastoasiantuntijoita ja muita tutkimuksen arvioinnista kiinnostuneita.

Aamupäivän puheenjohtajana toimi kirjastonhoitaja Antti Virrankoski Kumpulan kampuskirjastosta. Päivän aluksi ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikara toivotti seminaarin osallistujat tervetulleiksi. Hän kertoi lyhyesti kirjaston roolista tutkimuksen arvioinnissa. Vararehtori Johanna Björkroth, joka on myös arvioinnin ohjausryhmän puheenjohtaja, kuvaili Helsingin yliopistossa tekeillä olevaa arviointia ja sen taustaa. Tämänkertaisen arvioinnin toteutus poikkeaa aikaisemmista.

Tutkijayhteisöt ovat voineet ilmoittautua arviointiin ja valita itse arviointikategorian, johon he kokevat kuuluvansa. Viisi kategoriaa ovat:

1. Osallistuvan yhteisön tutkimus edustaa omalla alallaan kansainvälistä huippua.

2. Osallistuvan yhteisön tutkimus on korkeatasoista, mutta nykyisellään yhteisö ei vielä ole saavuttanut vahvaa kansainvälistä tunnustusta tai selkeää läpimurtoa.

3. Osallistuvan yhteisön tutkimus poikkeaa tutkimuksen valtavirrasta, ja tutkimustradition ominaispiirteet tällä alalla tulee ottaa huomioon arvioinnissa.

4. Osallistuvan yhteisön tutkimus edustaa innovatiivista avausta.

5. Osallistuvan yhteisön tutkimuksella on erittäin merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttavuus.

Lisäksi tutkijayhteisöt ovat voineet esittää muita toivomuksia arvioinnin suhteen. Arvioinnissa käytetään TUHAT–tutkimustietojärjestelmään tallennettuja julkaisutietoja ja muuta toimintaa koskevia tietoja. Ilmoittautuneita tutkijayhteisöjä oli 138.

Millaisia analyysejä tehtiin?

Seminaarin aamupäivän osiossa tarkasteltiin tutkimuksen arvioinnissa tehtyjä bibliometrisia analyysejä. Tutkija Ed Noyons Leidenin yliopiston tieteen ja teknologian tutkimuskeskuksesta (CWTS) kertoi tutkimuksen arvioinnista ja bibliometriikasta yleensä sekä erityisesti niistä analyyseistä, joita Leidenissä on Helsingin yliopistolle tehty ja mitä ne kuvaavat.

Analyysit tehtiin siten, että Leideniin lähetettiin tutkijayhteisöjen julkaisuja koskeva TUHATista tuotettu data, joka CWTS:ssä yhdistettiin Web of Science –tietokannassa oleviin tietoihin.  Leidenissä tehtiin seuraavat analyysit:

P             Number of publications

TCS         Total amount of citations received

MCS        Average number of citations received per paper (citation impact)

Pnc          Percentage of non-cited papers

MNCS     normalized citation impact

MNJS      average normalized impact of journals used

NPHCP10Contribution to top 10% most highly cited papers (actual compared to expected)

Int_cov    Internal coverage: average percentage of reference covered by the Web of Science (WoS)

Johtava tietoasiantuntija Maria Forsman Helsingin yliopiston kirjastosta kertoi, minkälaisia analyysejä tehtiin niille tieteenaloille ja tutkijayhteisöille, joiden julkaisutoiminnasta Leidenissä tehdyt analyysit eivät antaneet riittävää kuvaa. Näitä yhteisöjä oli 66, ja ne edustivat humanistisia tieteitä, yhteiskuntatieteitä ja tietojenkäsittelytiedettä. Analyysit tehtiin TUHATista tuotetusta aineistosta.

Kirjastossa tehtiin seuraavat analyysit:

1)      Tekijöiden määrä julkaisuissa vuosittain taulukkona; lisäksi piirakkakuviona tekijöiden määrä julkaisuissa koko ajanjaksolla 2005-2010.

2)      Julkaisujen kieli vuosittain; lisäksi piirakkakuviona julkaisukielet koko ajanjaksona 2005-2010.

3)      Lehdet, joissa artikkeleita on julkaistu, vuosittain; lisäksi lehtiä verrattiin Norjan, Australian ja ERIH:n “journal ranking” -listoihin ja laskettiin, kuinka monta tutkijayhteisön artikkelia on julkaistu rankkeeratuissa lehdissä.

4)      Kirjojen kustantajat vuosittain; kustantajia verrattiin Norjan “publisher ranking” -listaan, jossa kustantajat on ryhmitelty kahteen kategoriaan – johtava tieteellinen ja tieteellinen kustantaja. Tämän perusteella on laskettu, montako tutkimusryhmän monografiaa minkäkin tyyppinen kustantaja on julkaissut.

5)      Konferenssien ranking – erityisesti tietojenkäsittelytieteessä on haettu TUHATista tutkimusryhmän konferenssijulkaisut ja verrattu niitä Australian “conference ranking” -listaan.

Tutkimuksen arvioinnin tämänhetkisessä vaiheessa ei ollut mahdollista esittää minkään todellisen tutkijayhteisön julkaisuista tehtyjä analyysejä, joten sekä Noyonsin että Forsmanin TUHATin pohjalta tehdyt esimerkkianalyysit koskivat laajempia tieteenalakokonaisuuksia.

 

Esimerkkianalyysi.

Kirjaston rooli ja arvioinnin tulevaisuus

Iltapäivän aloitti assoc. prof. David Lawrence Linköpingin yliopiston kirjastosta kertomalla siitä, miten kirjasto on mukana tutkimuksen arvioinnissa ja bibliometristen analyysien tuottamisessa.

Bibliometriikka on tullut osaksi kirjaston tehtäviä vuonna 2007, ja nyt bibliometrisissa palveluissa on mukana 5 henkilöä, joista 2 päätoimista. LiU:ssa tehdään analyysejä sekä tutkimushallintoa varten että tutkijaryhmille ja laitoksille. Lisäksi kirjastossa neuvotaan tutkijoita tehtyjen analyysien tulkinnassa.

Lawrence korosti omassa esityksessään analyysissä käytettävän datan oikeellisuuden ja laadun merkitystä. Lisäksi hyvät yhteydet kirjaston ja yliopiston hallinnon välillä ovat tärkeät. Hän puhui myös julkaisustrategian tärkeydestä. Myös Linköpingin yliopiston kirjastossa käytetään sekä Web of Science -tietokannasta tehtyjä, että Norjan mallin mukaan laadittuja analyysejä.

Iltapäivän päätteeksi ohjelmassa oli paneelikeskustelu bibliometriikan tulevaisuudesta. Paneeliin osallistuivat Ed Noyonsin ja David Lawrencen lisäksi prof. Markku Kulmala (luonnontieteet), prof. Risto Saarinen (humanistiset ja yhteiskuntatieteet) sekä prof. Jussi Kangasharju (tietojenkäsittelytiede). Paneelin puheenjohtajana toimi kirjastonhoitaja Terhi Sandgren Terkosta.

Panelisteille oli annettu etukäteen pohdittavaksi kaksi kysymystä:

1)      Mitä seuraavassa arvioinnissa tulisi mielestäsi tehdä?

2)      Millaisia analyysejä tutkijayhteisö tarvitsisi arviointien välissä?

Ensimmäiseen kysymykseen David Lawrence totesi seuraavan arvioinnin toteutuksen riippuvan siitä, mikä yliopiston tavoitteena on. Yksi arviointimalli ei voi vastata kaikkiin kysymyksiin, vaan yliopiston täytyy ensi määritellä tavoitteensa ja edetä sitten arvioinnissa sen mukaisesti.

Risto Saarinen sanoi, että arvioinnissa nyt käytetyt keinot ovat riittämättömiä keskustakampuksen kannalta, koska kirjat ja toimitetuissa kirjoissa olevat artikkelit eivät päässeet oikeuksiinsa. Hän toivoi, että keskustakampus otettaisiin jatkossa paremmin huomioon ja arvioinnin välineitä kehitettäisiin tätä silmällä pitäen.

Tämän syksyn aikana julkistetaan Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) julkaisufoorumi, joka olisi hyvä ottaa seuraavissa arvioinneissa käyttöön.

Markku Kulmala totesi tämänhetkisen analyysin hyväksi lähtökohdaksi arvioinneille. ISI:n Web of Science–tietokannan olisi tärkeää olla ajan tasalla, jotta tietokannasta saadaan luotettavaa tietoa arviointien käyttöön.

Jussi Kangasharju toi esiin tieteenalojen erilaisuuden. Hän totesi, ettei ole hyvä yrittää tehdä analyysiä samalla kaavalla kaikille, vaan tulevaisuudessakin on tärkeä pitää mielessä eri alojen erilaiset tarpeet. Analyysit on räätälöitävä ottaen huomioon eri tieteenalojen erilaiset kulttuurit.

Maria Forsman totesi, että arvioinnin tiukan aikataulun vuoksi räätälöinnille ei nyt ollut tarpeeksi aikaa. Toiveena on, että jatkossa olisi mahdollista tehdä enemmän. TUHAT–tietokantaan ei ole nykyisellään tallennettu sellaisia tietoja, joiden pohjalta voitaisiin tehdä kansainvälisiä vertailuja tai tarkastella kansainvälistä yhteistyötä. Tuleva kansallinen julkaisurekisterijärjestelmä tulee antamaan mahdollisuuksia ainakin kansallisiin vertailuihin.

Ed Noyons korosti, että tärkeää arvioinnissa on olla selvillä ryhmän tavoitteista. Tässä arvioinnissa käytetyt viisi kategoriaa ovat hyvät ja tukevat tätä tavoitetta. Kaikki vaikutukset eivät näy yhdellä analyysillä, vaan arvioinnin pitäisi pystyä näyttämään erilaisten ryhmien kehittyminen kohti niiden erilaisia tavoitteita.

Toiseen kysymykseen Lawrence totesi, että arviointien välillä pitäisi osoittaa ryhmille, miltä niiden toiminta näyttää eri malleilla kuvattuna ja antaa ryhmien itsensä päätellä, olisiko niiden syytä tehdä jotain eri tavalla. Näin voidaan seurata ryhmän kehittymistä.

Saarinen esitti, että arviointien välilläkin voitaisiin hyötyä räätälöidyistä analyyseistä. Myös Kulmala sanoi, että arviointien välillä olisi hyvä saada tietoa ryhmän edistymisestä ja sen tutkimuksen näkyvyydestä. Kangasharju totesi, että julkaisustrategian tukeminen ja kehityksen seuraaminen arviointien välillä ryhmittäin tai laitoksittain olisi tärkeää.

David Lawrence kertoi Linköpingin yliopiston käytännöistä.

Keskustelua virisi

Näiden kysymysten lisäksi seminaarissa käytiin vilkasta keskustelua yleisön ja esiintyjien välillä. Yleisöpuheenvuorossa todettiin, että julkaisujen kirjoittajien määrä ja affiliaatioiden määrä kirjoittajaa kohti on nousussa ja kysyttiin, onko bibliometriikalla keinoja tunnistaa lukuisista kirjoittajista ne, jotka ovat olleet keskeisimmässä roolissa tietyn artikkelin kannalta.

Noyonsin mukaan ratkaisua siihen, miten yhden kirjoittajan osuus tietyssä julkaisussa saataisi nostettua esiin, ei toistaiseksi ole; asiaan on kiinnitetty kuitenkin huomiota. Tutkimuksen muutos ja halu näyttää hyvältä arvioinneissa vaikuttavat tutkijoiden julkaisukäyttäytymiseen.

Kulmala totesi, että voi olla hyödyllistä tarkastella tutkijan nimen esiintymistä ensimmäisenä, toisena tai viimeisenä kirjoittajana WoS-hakutuloksissa. Aakkosellinen tekijälistaus vaikeuttaa edelleen tietyn kirjoittajan osuuden määrittelyä. Saarinen toi esiin, että myös tekijöiden vähäinen määrä saattaa muodostua ongelmaksi arvioinnissa ja esimerkiksi kirjat eivät ole toistaiseksi saaneet ansaitsemaansa painoarvoa. Lawrence kertoi, että Linköpingissä oli kokeiltu ensimmäisen ja viimeisen kirjoittajan merkityksen korostamista, mutta tulokset eivät toistaiseksi vakuuttaneet.

Keskustelua herättivät myös bibliometristen analyysien rahoitus ja arviointiin ilmoittautuneiden ryhmien kokoonpanot. Kulmala ja Saarinen katsoivat analyysien rahoituksen olevan jokseenkin sopivalla tasolla, mutta toivoivat sen sijaan lisäpanostusta siihen, että tutkijoiden aikaa vapautuisi apurahahakemusten kirjoittamisesta tutkimuksen tekemiseen. Raivio totesi, että bibliometristen analyysien rahoituksesta käydään nyt keskustelua, joten asiaan kannattaisi kiinnittää huomiota.

Arviointiin ilmoittautuneiden tutkimusryhmien koostamisesta ja tämän vaikutuksista ryhmien julkaisuihin kysyttiin. Ed Noyons totesi, että ryhmän julkaisut voidaan koota siihen kuuluvien tutkijoiden julkaisuista korostaen joko ryhmän pitemmän ajan toimintaa tai sen tulevaa potentiaalia. Näistä kahdesta mallista voidaan valita toinen sen mukaan, mitä arvioinnissa halutaan mitata.

Johanna Björkroth kertoi, että nyt meneillään olevassa arvioinnissa ei käytetty tutkimusryhmien jäsenten vanhoja julkaisuja, jotka oli tehty Helsingin yliopiston ulkopuolella.

Bibliometriset analyysit ovat olleet tutkimuksen arvioinnin kansainvälisten paneelien käytössä, ja nämä paneelit ovat kokoontuneet syyskuussa täällä Helsingissä. Julkaisuja koskevat analyysit ovat vain osa siitä aineistosta, joiden perusteella tutkijayhteisön toimintaa arvioidaan. Paneelien palautekeskustelut on videoitu.

Teksti

Maria Forsman
johtava tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Liisa Ekebom
tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Maria Forsman
johtava tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Johanna Lahikainen
tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

 

QQML-konferenssissa Ateenassa 23.-27.5.2011

Osallistuin 23.-27.5.2011  Qualitative and Quantitative Methods in Libraries (QQML) -konferenssiin yhdessä prof. Engeströmin johtaman solmu-hankkeen tutkijoiden Heli Kaatrakosken ja Juhana Rantavuoren kanssa. Heli ja Juhani pitivät esityksen työryhmän puolesta keskustakampuksen kirjaston solmu-hankkeesta, ja minä olin vastaamassa kysymyksiin kirjaston työntekijän näkökulmasta.

 

Heli ja Juhana valmistelevat esitystä. Vasemmalla session puheenjohtaja, Markku Laitinen Kansalliskirjastosta. Tutkijapalvelut ja tuleva Kaisa-talon kirjasto kiinnostivat monia konferenssivieraita ja huomasimme, että kirjastolaisilla ympäri maailman on paljon yhteisiä ajatuksia, toiveita ja huolenaiheita (osanottajia oli 55 maasta).

 

Teresa Welsh puhui digitaaliajan informaatiolukutaidosta. Tulossa ovat mm. peliperustainen oppiminen ja lisätty todellisuus (augmented reality). Welshin kannustaa opiskelijoitaan perustamaan blogeja ja glogeja (kuvallinen, graafinen blogi, ks. esim.).

Carol Tenopir puhui kirjastojen vaikutuksen ja arvon arvioinnista: nykyisessä taloustilanteessa kirjastojen täytyy mitata ja osoittaa arvoaan yliopistoille ja tiedemaailmalle. Keskustellessamme hän sanoi olevansa tulossa Fullbright-stipendillä Helsinkiin luultavasti vuonna 2016 ja odottavansa sitä kovasti.

 

Ioannis Trohopoulos Veria-kirjastosta kertoi inspiroivan tarinan siitä, miten he päättivät satsata lapsiin. Trohopoulos koki, että suurin osa aikuisista kreikkalaisista on menetetty, mutta lapsiin kannattaa vielä panostaa. He rakensivat taikalaatikoita (magic box), esim. kuvassa näkyviä “lukupyörylöitä”, joissa lapset saavat lukea, kuunnella musiikkia ja äänikirjoja jne. Kirjasto järjestää monipuolisia Magic Box -työpajoja. Investointi kannatti: Bill ja Melinda Gatesin säätiö palkitsi heidät miljoonalla dollarilla vuonna 2010. Video taikalaatikoiden rakentamisesta.

Stephen Town Yorkin yliopiston kirjastosta kertoi kirjastotilojen uudistamisesta asiakaspalautteen perusteella. Jotkut asiakkaat rakastavat rentoja sohvia ja säkkituoleja, toiset taas kokevat ne liian rentouttavina, jolloin ne eivät edistä oppimista. Town painotti, että kirjastorakennus ja sen sisältö aina ylittävät nk. markkina-arvonsa – kirjasto on enemmän kuin osiensa summa.

Christina Flemming Vaasan Tritonia-kirjastosta kertoi kirjaston syntyprosessista ja siitä, mitä sen jälkeen on tapahtunut. Tritoniaa on käynyt katsomassa suuri määrä suomalaisia ja ulkomaisia vieraita. Jutellessamme Christina sanoi, että pian on Kaisa-talon vuoro vastaanottaa kirjastosta kiinnostuneita ryhmiä.

 

Konferenssipaikan, Ateenan hellenistisen tutkimuksen keskuksen, puutarha, jossa oli useita veistoksia.

 

Konferenssipaikassa oli myös oma kirjasto, jossa oli hellenistisen kokoelman lisäksi lääketieteen aineistoja (lähellä oli suuri sairaala).

Yksinäinen, mutta sitkeä mielenosoittaja Syntagma-aukiolla parlamenttitalon edessä. Iltaisin mielenosoittajia oli enemmän, mutta emme nähneet mellakoita.

 

Näkymä Akropoliin kukkulalta. Ateena oli meille ensikertalaisille myönteinen kokemus, tänne pitää päästä uudelleen!

 

Teksti ja kuvat

Johanna Lahikainen
Tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

 

 

Pääkirjoitus: Asiakas on jatkuvasti oikeassa

Asiakaslähtöisyys on ollut kuluneen vuosikymmenen kärkisloganeita myös kirjastomaailmassa. Palvelujen kehittämisen keskiöön on haluttu asettaa asiakas tarpeineen, ja oikeinhan se onkin.

Asiakastarpeiden tarkka hahmottaminen on kuitenkin haaste mille tahansa palvelulaitokselle. Meillä kaikilla on kokemusta esimerkiksi palautelomakkeesta, jota käytetään lähinnä palvelupyynnöillä lähestymiseen (“Voisitteko ystävällisesti uusia lainani?”) sekä erilaisista asiakaskyselyistä, joiden otanta on jäänyt toteuttamistavasta riippumatta ohueksi.

Parhaimmillaan organisaation koko palveluvalikoimaa voi yrittää tarkastella asiakkaan tarpeista ja käyttäytymisestä kumpuavan toimintaketjun näkökulmasta. Kun asiakkaan ja palveluorganisaation kohtaamisia ryhdytään systemaattisesti havainnollistamaan, lähestytään palvelumuotoilun ideaa.

Palvelumuotoilulla (palveludesign, service design) tarkoitetaan organisaation toimintaympäristön kompleksisten haasteiden, tulevaisuustiedon, skenaarioiden, ideoiden, konseptien ja prosessien havainnollistamista. Keskiössä ovat ideat. Ideat hyvästä, entistä paremmasta palvelusta. Ideat siitä, kuinka toimia toisin. Joustavammin, asiakkaan aikaa ja vaivaa säästäen. Lisäarvoa käyttäjälle tuottaen.

Palvelumuotoilu voi kattaa uuden palvelun, tuotteen, ideoinnin ohella monia muitakin asioita, joita käyttäjä palvelua tuottavaan organisaatioon yhteyttä ottaessaan kohtaa. Palvelumuotoilun avulla voidaan esimerkiksi uudistaa palveluympäristöä, sekä sitä fyysistä että abstraktimpaa tilaa, jonka asiakas kohtaa, ja jossa hänen – organisaation tavoitteista riipuen – halutaan joko viihtyvän mahdollisimman pitkään tai suoriutuvan ripeästi ulos. Palvelumotoilu kattaa myös asiakkaan kohtaaman palvelun taustalla pyörivät organsaation omat prosessit: usein uusi, virtaviivaisempi palvelu edellyttää myös toimitaprosessien selkeyttämistä jossakin, jonne asiakas ei lainkaan näe.

Palvelumuotoilun piiriin kuuluvatkin siis tuotteiden, tilojen tai toimintatapojen ideoinnin ohella myös monet organisaation johtamiseen liittyvät tehtävät; palvelun kehittämiseen liittyvä ennakointityö, erilaiset tutkimukset ja asiakaskyselyt. Palvelun jatkuva kehittäminen voi vaatia myös strategiatason työtä. Palvelun kehittäminen haluttuun suuntaan vaatii usein myös selkeää ohjeistusta ja organisaation koko henkilöstön koulutusta tai valmennusta.

Helsingin yliopiston kirjasto on kehittänyt yhteistyössä Suunnittelutoimisto Taivaan kanssa palvelumuotoilun avulla uuden kirjaston palvelukonseptia; erityisesti tieteellisen kirjastotoiminnan digitalisoitumisen tuottamaa murrosta ja Kaisaniemeen nousevaa, keväällä 2012 valmistuvaa uutta kirjastorakennusta silmällä pitäen. Palvelumuotoiluhankkeen keskiössä on ollut asiakas, Helsingin yliopiston perustutkinto-opiskelija.

Sekä opiskelijat että yliopistolle tärkeisiin sidosryhmiin lukeutuvat asiantuntijat ovat saaneet tilaisuuden osallistua kirjastopalvelujen ideointiin.  Ideointityöpajojen annista hankkeen kuluessa jalostuu kourallinen uuden kirjaston palveluideoita, joiden jatkojalostamiseen kirjasto on organisaatioina sitoutunut. Kirjaston henkilökunta on osallistunut palvelumuotoilukoulutuksiin vuoden 2010 lopulta alkaen, ja myös henkilökunnalle on organisoitu oma ideointimahdollisuutensa. Jatkuvaan ajatustenvaihtoon ja ideoiden edelleen kehittelyyn kirjaston asiakkaat ja henkilökunta voivat yhdessä käyttää Helsingin yliopiston kirjaston kehittäjäyhteisöä Idistä.

Onnistunut, tavoitteensa saavuttanut palvelumuotoiluhanke tuottaa lukuisien kehityskelpoisten ideoiden ohella kirjasto-organisaatioon prosessin, jolla asiakkaiden ideoita voidaan jatkuvasti ottaa vastaan, käsitellä ja jatkojalostaa joko nykyisten palvelujen paremmiksi versioiksi tai kokonaan uusiksi toimintatavoiksi.

Jatkuvasti asiakkaiden kokemuksesta kiinnostunut ja palveluaan sen perusteella muokkaava kirjasto tuottaa lisäarvoa käyttäjilleen. Sellainen kirjasto voi hyvin, elää ja hengittää.

 

Veera Ristikartano

vt. viestintäsuunnittelija ja Verkkarin päätoimittaja

Helsingin yliopiston kirjasto

 

 

Tavoittiko tieto koekäytöstä? – Hyviä käytäntöjä haussa uutuustiedotukseen

Sesonkiaikoina, syksyisin ja alkuvuodesta Hankinta- ja metadatyksikössä saatetaan tuottaa kolmekin e-kirjastouutista päivässä. Kirjaston verkkosivustolla yksittäinen uutinen voi joskus ehtiä olla näkyvissä vain muutaman tunnin, koska uutisfeediin tuottuu uutisia kaikilta kampuksilta. Kampuskirjastojen omilla uutissivuilla elektronisiin aineistoihin liittyvät uutiset saattavat viivähtää vähän pidempään. NELLIn etusivun uutisosiossa yksittäiset uutiset on onneksi saatu säädettyä näkymään (vähintään) kaksi viikkoa.

E-kirjastouutiset leviävät uutissyötteinä monissa kanavissa, ja potentiaalisia lukijoita on toki paljon, jopa ALMA-intranetissa. Silti välillä epäilyttää. Mahtavatko uutiset uusista hankinnoista tai koekäytöistä tavoittaa juuri ne asiakkaamme, jotka erityisesti juuri kyseisiä aineistoja tarvitsisivat.

Hankinta- ja metadata-asiantuntijat suoltavat uutisia asiantuntijoille tyypilliseen tapaan, pikaisesti, vähän vasemmalla kädellä monen muun homman ohella. Uutistekstien hiomiseen asiakkaita puhutteleviksi ei ole arjessa aina riittävästi aikaa. Siitä, että tekstiä on oltava sekä suomeksi että englanniksi, on kuitenkin pidetty tiukasti kiinni.

Kovin kiireisiä ovat myös kampuskirjastojen tieteenalavastaavat, joilta hankinta- ja metadata-asiantuntijat saavat joskus taustatekstiä heidän erityisalansa aineistoja koskeviin uutisiin. Tieteenala-asiantuntijoiden erityisalojensa aineistouutuuksista ja koekäytöistä erikseen sähköpostitse tai muuten kyseisen alan tutkijoille mahdollisesti tuottamasta tiedoteviestinnästä ei alkuunkaan aina tihku tietoa keskitetymmin aineistotiedotuksen hyviä käytäntöjä miettiville. Koordinoimalla työnjakoa voisi viestien tavoittavuutta tehostaa.

Keskeisimpiä uutisia hankinta- ja metadataväki toimittaa myös kirjaston henkilöstön uutiskirjeisiin. Toiveena on, että asiakkaiden parissa käyskelevä kirjastovirkailija tulisi niitä sieltä lukeneeksi ja viestineeksi oppimastaan myös asiakkaille, jotka kohtaa.

Mitä voisimme tehdä paremmin?

Uutisfeediin hukkuvien tiedotteiden toistaminen ei liene tarkoituksenmukaista, paitsi poikkeustapauksessa. Koekäytöistä voisi toki muistuttaa esimerkiksi tieteenaloittain vaikkapa oppiaineiden sähköpostilistojen kautta.

E-lehtiin liittyvistä palveluista voisi luoda myös kokoavan tiedotteen, joka olisi (ainakin sähköisenä) tarjolla pysyvästi, määrätyissä kanavissa. Myös tiedotteen dynaamisuuteen voi satsata nykyistä RSS-feediä tehokkaammin.

E-kirjojen koekäyttöjä voi muistuttaa muutenkin  kuin vain muistutusuutisella. Yksittäisen kaupallisen kustantajan koekäytöstä on ehkä eettisesti hankalaa tehdä komeaa journalistista artikkelia, mutta aineistouutistiedotteille voisi olla oma syötteensä, josta esimerkiksi päättyneet koekäytöt voidaan määrättynä päivänä poistaa.

Blogien uutissyötteillä toteutettuun tiedotukseen voi vaikuttaa esimerkiksi uutisten kategorisoinneilla, joilla jo vaikutetaan esimerkiksi siihen, etteivät vain joillekin keskustakampuksen rajatuille tutkijaryhmille kiinnostavia e-aineistoja koskevat uutiset ilmesty näkyviin Terkon sivuilla. Vastaavasti voisi harkita, tarvitseeko kampuskirjastojen joskus hyvin paikallisesti kiinnostavista uutisista jokaisen tulla kirjaston etusivun uutisvirtaan. Eihän tähän ylivuolaaseen virtaan tarvitsisi ohjata ihan kaikkia e-kirjastouutsiakaan, onhan esimerkiksi koekäyttöjä, jotka saattavat kiinnostaa vain hyvin rajattuja kohderyhmiä.

E-kirjastouutisointimme on parantunut blogipohjaisen uutisoinnin aloittamisen myötä monessa suhteessa. Nyt uutiset taitavat kuitenkin ohjautua entistä harvemmin tiedekuntien ja laitosten sivuille kuin aiemmin. Ellei uutisia jaella ALMAn julkaisuvälineen kautta, jolloin julkaisupyynnön saaneilla tiedekunta- ja laitostiedottajilla on periaatteessa mahdollisuus ottaa uutinen, niin halutessaan, myös webbisivujen uutisiin. Periaatteessa blogiuutisia voisi jaella tägitysten avulla vähän vastaavalla tavalla myös suoraan tiedekunta- ja laitosteidottajille, kunhan toimintatavasta sovitaan. Tarjoaisikohan Flamman julkaisuväline entistä toimivampia työkaluja uutisten jakeluun?

Toimivassa uutuustiedotuksessa toimii hyvän asiantuntijaorganisaation viestintäperiaatteet; jokainen viestii omista töistään, mutta organisaatio tarjoaa mahdollisimman tehokkaat viestintäkanavat ja viestinnän toteutuksen hyvän. Asiantuntijan ei ollenkaan aina ole tarkoituksenmukaista toimittaa tekstistään eri versioita eri kanaviin eri yleisölle. Hyvä viestintäkäytäntö skaalautuu tieteenalasta toiseen, vaikka aineisto ja itse viesti vaihtuisikin.

Tekijöiden ohella hankinta- ja metadaväki kaipaa myös uusia ideoita ja toimiviksi todettuja käytäntöjä e-kirjaston sisältöuutisten levittämiseen. Kommenttiosastossa on sana vapaa.

Miten asia on hoidettu muissa tieteellisissä kirjastoissa, olisi myös kiinnostavaa kuulla?

Teksti

Eeva Peltonen
kirjastonhoitaja
Hankinta- ja metadatapalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Innostu!

Työterveyslaitos on aloittamassa laajaa tutkimushanketta, joka kohdistuu työn ja työyhteisöjen myönteisten voimavarojen selvittämiseen. Miten työn tekotapa ja työolot edistävät innostusta ja innovointia? Miten työpaikalla voidaan? Miten palveleva johtaminen toteutuu? Onko eri sukupolvien välillä eroja työpaikkaan sitoutumisessa?

Innostuksen spiraali –hanke toteutetaan vaiheittain työsuojelurahastojen rahoittamana. Helsingin yliopiston kirjasto on yksi hankkeen tutkimuskohteista.

Tutkimushankkeen tieteellinen vastuuhenkilö on VTT, dosentti Jari Hakanen (livenä YouTubessa). Työterveyslaitoksen sivustolla kerrotaan hänen tutkimuksistaan. Sivustolla voit myös testata oman työnimusi viidessä minuutissa.

Käytännössä tutkimus alkaa kokonaiskuvaa kartoittavalla kyselyllä, jonka useimmat HY-kirjaston työntekijät saavat sähköpostiinsa syyskuun aikana. Kysely on laajempi ja yksityiskohtaisempi kuin meille tuttu työolobarometri. Tänä vuonna emme tee omaa barokyselyä vaan kohdistamme innostuksemme INSPIin (JoRyn päätös 10.6.2011).

Helsingin Yliopisto toteuttaa oman, uusitun barokyselyn lokakuun alussa ja siihen toki osallistumme, jotta voimme vertailla kirjaston työoloja muiden yliopistomme yksiköiden tuloksiin.

Helsingin yliopiston kirjastossa  hankkeen yhdyshenkilönä toimii Kaija Sipilä (kaija.sipila(at)helsinki.fi).

Muuta INSPIin liittyvää:

Lisätietoa hankkeesta
Hankkeen tutkimuskohteita

Kirjoittaja

Kaija Sipilä
Johtava tietoasiantuntija
Kumpulan kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

EUNIS 2011 -konferenssiraportti

EUNIS 2011 – Maintaining a sustainable Future for IT in Higher Education
Dublin, Irlanti, 15.6.-17.6.2011

 

EUNIS

EUNIS = European University Information Systems http://www.eunis.org/

EUNIS on avoin järjestö, jonka tarkoituksena on tarjota yhteistyöfoorumi eurooppalaisten korkeakoulujen IT-johdolle, korkeakouluasioista vastaaville viranomaisille ja tietojärjestelmätoimittajille. Järjestössä on 143 jäsentä 31 maasta. Suomesta Helsingin yliopiston lisäksi jäseninä ovat Aalto-yliopisto, CSC, Jyväskylän yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen ammattikorkeakoulu, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto ja Åbo Akademi.

Suomalaisista järjestön johtokunnassa ovat Helsingin yliopiston tietohallintojohtaja Ilkka Siissalo (vice-president) ja Aalto-yliopiston tietohallintojohtaja Pekka Kähkipuro (member). Toimintaan kuuluvat vuosittaisen konferenssin lisäksi yhteiset projektit, esimerkkinä käynnissä oleva opiskelijaliikkuvuuden edistämiseen tähtäävä RS3G (Rome Student Systems and Standards Group, http://www.rs3g.org).

Konferenssi 2011

Konferenssin isäntänä toimi Trinity College Dublinissa. Konferenssin ohjelmassa oli yhdeksän kaikille tarkoitettua osiota, viisi rinnakkaisohjelmajaksoa neljästä teemasta sekä aikaa keskusteluihin muiden osallistujien kanssa. Rinnakkaisohjelmien teemat olivat Corporate IT, Identity Management, Knowledge Management ja Sustainable IT.

Esitysten painopiste oli koulutuksen ja opetuksen sekä korkeakouluhallinnon tietotekniikassa. Tutkimukseen liittyvät järjestelmät olivat vähemmän esillä. Kirjastojärjestelmiä tai kirjaston roolia korkeakoulujen IT-toiminnassa ei käsitelty muutamaa mainintaa lukuunottamatta. Mitään varsinaisesti uutta ei esityksissä ja keskusteluissa tullut esille. Keskeisiä aiheita olivat käyttäjätarpeiden muutos, digitaalisten tietomassojen kasvu ja hallittavuus, tietoturva, käyttäjien ja järjestelmien integraation monimuotoistuminen, avoin lähdekoodi ja tietohallinto.

Esityksiä oli valittu niin laaja valikoima, että pelkästään näkemieni esitysten perusteella voisi oikeastaan tehdä minkälaisia valintoja tahansa tietojärjestelmäkehityksen ja ylläpidon osalta. Aina löytyisi taho, johon viitata hyvänä käytäntönä. Olennaista tuntui olevan oman toiminnan ja toimintaympäristön tunteminen, jolta pohjalta tavoitteet ja toimintamallit päätetään.

Esimerkkejä vaihtoehtoisista näkemyksistä:

  • Korkeakoulutus on sijoitus tulevaisuuteen yksilön ja yhteiskunnan tasolla. – Mikä on korkeakoulutuksen rooli yksilölle ja yhteiskunnalle tulevaisuudessa? – Onko korkeakoulutuksella mitään tarjottavaa huomisen nuorille?
  • Katso tulevaisuushorisontin yli – tulevan it-kehityksen ennustaminen on mahdotonta.
  • Panostus kansainväliseen yhteistyöhön, yhteisprojekteihin, laajat tavoitteet – ketterä paikallinen kehitystyö pienehköjen käyttäjäryhmien tarpeisiin.
  • Tee itse tai kehittäjäyhteisössä (avoin lähdekoodi) – osta palvelut, älä keksi pyörää uudestaan.
  • Tee nopeasti, aloita tänään edes jotain – huonosti tehty johtaa samaan tulokseen kuin ei tekisi ollenkaan.
  • Avoin ympäristö, yhteisöllisyys – tietoturva, tekijänoikeudet

Patrick Cunningham (Chief Scientific Adviser to the Irish Government) korosti koulutuksen merkitystä investointina tuotekehitykseen ja hyvinvointiin. Hän vertasi Irlantia muihin samankokoisiin eurooppalaisiin maihin käyttäen EU-komission Innovation Union Scoreboard -tutkimusta. Vuoden 2010 tutkimuksessa Suomi oli kolmantena, yksi innovation leader -ryhmästä. Irlanti on lähellä EU:n keskiarvoa, tavoitteena päästä kärkiporukkaan. Cunninghamilla oli myös mielenkiintoinen lähestymistapa yliopistorankingeihin. Sen sijaan, että olisi verrannut dublinilaisia yliopistoja maailman huippuihin, hän otti vertailukohdaksi vastaavan kokoisten eurooppalaisten maiden pääkaupunkien yliopistot.

Käyttäjien tarpeita tietojärjestelmien kehittämisen lähtökohtana käsiteltiin useassa esityksessä. Keri Facer kysyi, miten yliopistot vastaavat käyttäjien ja järjestelmien monimuotoiseen integroitumiseen. Hän toivoi parempaa keskustelua koulutuksen tulevaisuudesta ja piti tärkeänä käyttäjien osallistamista tähän keskusteluun, esimerkkinä englantilainen koulutusalan skenaariotyökalu.

Myös Marshallin viiden kohdan lista sisälsi tulevaisuuden arvioinnin. Mieleeni jäi Marshallin kommentti, että se mikä ensin näyttää mahdottomalta, ei yleensä ole mahdotonta. Kysymys on useimmiten vain näkökulman rajoittuneisuudesta.

Espanjalaisten yliopistojen Web2.0-käyttötutkimuksen yhteenvedossa Clemente totesi, että huonosti tehty johtaa yhtä huonoon tulokseen kuin se, että ei tee ollenkaan. CampusIT:n Naratil kehotti aloittamaan pienestä ja aloittamaan heti. Hän korosti käyttäjäkokemuksen merkitystä. Esityksessä kuvatun nopean järjestelmäkehityksen yhtenä edellytyksenä oli ostopalvelujen hyödyntäminen.

Omasta ohjelmistotuotannosta ja avoimen lähdekoodin käytöstä oli Brighin ja Bertazonin esitys italialaisten korkeakoulujen IT-konsortion, CINECA:n, toiminnanohjausjärjestelmäprojektista. CINECA on mielenkiintoinen esimerkki yliopistokonsortiosta. Sikäläinen opetusministeriö, 50 yliopiston ja 2 tutkimuslaitoksen konsortio tuottaa tietojärjestelmiä korkeakoulujen tarpeisiin, mutta ei ilmeisesti kuitenkaan kirjastojärjestelmiä.  Sen liikevaihto on 70 miljoonaa euroa, ja henkilöstöä on noin 550.

Laajoja yhteistyöprojekteja edustivat henkilötunnistukseen liittyvät EU-projektit STORK ja SSEDIC sekä TERENAn Wearenin esitys eurooppalaisista tutkimus- ja koulutusalan verkoista ja keskitetystä käyttäjätunnistuksesta.

Tietohallintoa käsiteltiin standardien, kustannusten hallinnan ja parhaiden käytäntöjen näkökulmasta. Wilson käsitteli jatkuvan kehittämisen filosofiaa ja erilaisten työkalujen käyttöä siinä (ITIL, BSC, SLA, EFQM). Fernandez Martinez esitteli ISO38500-standardin käyttöä espanjalaisissa yliopistoissa itsearvioinnin välineenä.

Konferenssin sivusto http://www.eunis.ie/index.html

Teksti
Pauli Assinen
Tietojärjestelmäpäällikkö
Verkkopalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Tutkimusdatan hallintaan tutustumassa – vierailu Yhteiskuntatieteellisessä tietoarkistossa Tampereella 11.5.2011

 

Eeva Peltonen kirjoitti Verkkarissa tutkimusaineistojen tiedonhallintaa käsittelevässä artikkelissaan jo pari vuotta sitten, että informaatikkojemme joukossa pitäisi olla muutamia tutkimustietoasiantuntijoita. USAssa ja Kanadassa heitä jo on tehtävänimikkeellä Data Librarian.  ”Onko oma tavoitteemme näin kunnianhimoinen?” hän kysyi.

Tätä tavoitetta kohti on nyt kuitenkin lähdetty Helsingin yliopiston kirjastossa. Eräänä aloitteen tekijänä on ollut kampuskirjastonjohtaja Annikki Roos. Viikkiin on saatu määräaikainen tietoasiantuntija, MMM Ilona Pietilä perehtymään tutkimusdata-asioihin. Hankkeessa työskentelevät myös viikkiläiset tietoasiantuntijat Liisa Siipilehto ja Tiina Onttonen.


Helsingin yliopiston kirjaston tutkimusdataprojekti 1.5.2011 – 29.2.2012

Helsingin yliopiston ja kirjaston tasolla oli tehty paljon valmistelevaa työtä ennen ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikaran päätöksellä käynnistynyttä, kymmeneksi kuukaudeksi mitoitettua kirjaston tutkimusdataprojektia. Yliopiston datatyöryhmä lopetti toimintansa keväällä 2011. Sen vetäjä, tutkimusjohtaja Marjut Salokannel osallistuu nyt kirjaston projektiryhmän työskentelyyn oikeudellisten asioiden asiantuntijana.

Kirjaston tutkimusdataryhmän jäsenet ovat projektin johtaja, kampuskirjastonjohtaja Annikki Roos, projektipäällikkö Liisa Siipilehto, projektisuunnnittelijat Tiina Onttonen ja Ilona Pietilä, tutkimusjohtaja Marjut Salokannel, kehityspäällikkö Kimmo Koskinen, erikoissuunnittelija Maria Kovero, kirjastonhoitaja Eva Isaksson, kirjastosihteeri Pekka Salminen, johtava tietoasiantuntija Maria Forsman ja tietoasiantuntija Monica Allardt.

Benchmarking- ja verkostoitumismatka Tampereelle

Helsingin yliopiston kirjaston tutkimusdatatyöryhmän jäsenet päättivät heti hankkeen alkuvaiheessa verkostoitua tietoarkisto-osaajien kanssa matkustamalla Tampereelle tutustumaan Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon. Siellä odottikin vieraanvarainen vastaanotto. Tutustumismatkalle kevään kiireiden keskellä 11.5. ehtivät Eva Isaksson, Monica Allardt, Liisa Siipilehto ja Tiina Onttonen. Tietoarkistoa esittelivät kehittämispäällikkö Arja Kuula, informaatikko Helena Laaksonen, tietopalvelupäällikkö Hannele Keckman-Koivuniemi ja tietopalvelupäällikkö Mari Kleemola.

Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston palveluista

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto (FSD) perustettiin vuonna 1999 Suomen Akatemian aloitteesta. Tietoarkisto toimii Tampereen yliopiston yhteydessä, mutta palvelut ovat valtakunnallisia. Elektronisten tutkimusaineistojen arkistointi ja käyttö ovat maksuttomia myös esimerkiksi Helsingin yliopiston tutkijoille, koska toiminnan rahoitus saadaan opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Tietoarkistolle on tähän mennessä tullut Helsingin yliopistosta noin 1000 aineistopyyntöä.  Helsingin yliopiston tutkijoiden keräämiä aineistoja on tallennettu arkistoon n. 60 kpl.

Tietoarkiston palvelut ovat Suomen Akatemialta saadun viisivuotisen Tietoarkisto 2015 –hankeapurahan myötä laajenemassa psykologiaan, historiaan, kulttuurien tutkimukseen ja terveystieteisiin. Terveystieteellisiä aineistoja arkistossa jo onkin. Aineistot ovat pääsääntöisesti haastatteluin (mm. kyselylomakkeiden avulla) ja havainnoimalla koottuja.

Tietoarkisto ottaa vastaan aineistoja, joita voidaan käyttää esimerkiksi vertailuaineistona uudessa tutkimuksessa. Jokaisen arkistoitavan aineiston parissa riittää tehtävää pitkään, vaikka työ osittain onkin automatisoitua: uudesta aineistosta tehdään xml-kuvailutiedosto, josta saadaan suoraan tietoa arkiston verkkosivuille, aineiston saatekirjeeseen ja aineistoluetteloon. Arkistoitavan tutkimusaineiston metadata käännetään englanniksi – Yhteiskunnallisen tietoarkiston henkilökuntaan kuuluu kääntäjä – ja tiedot aineistosta tallennetaan myös kansainvälisiin luetteloihin.

Tutkijoita rohkaistaan arkistoimaan aineisto varhaisessa vaiheessa, jo ennen kuin aineisto on valmis annettavaksi muidenkin käyttöön. Arkistoon tallennettu aineisto on jopa toiminut varmuuskopiona, kun tutkijan kannettava tietokone on kadonnut.

Kansainvälistä toimintaa

Suuria vastaavia tietoarkistoja on USA:ssa Michiganin yliopiston yhteydessä, briteillä, Norjassa ja Saksassa. Kansainvälinen yhteistyö on alalla tärkeää ja tietotekniset ratkaisut ovat usein yhteisiä, kuten metadatastandardi DDI (Data Documentation Initiative). EU:n infrastruktuurihanke ESFRI lisää kansainvälistä yhteistyötä entisestään.

Kvalitatiivisen tutkimusdatan arkistointi on asia, jossa brittien lisäksi Suomi on ollut edelläkävijä ja muut ovat ottaneet oppia. Arkisto on ottanut kvalitatiivisia aineistoja vastaan vuodesta 2003 alkaen ja niitä on nyt 150, kun aineistoja on yhteensä 1200.  Suurin osa aineistoista on kvantitatiivisia havaintomatriiseja, jotka eivät vie paljon muistikapasiteettia. Audiovisuaalisia aineistoja on toistaiseksi vain yksi, ja tämä jo kaksinkertaistaa muistikapasiteetin tarpeen.

Toiveena on, että viittaukset aineistoon toisivat jatkossa meriittiä tutkijalle kuten julkaisuviitteetkin. Tästä aiheesta käydään parhaillaan kansainvälistä keskustelua. Yhteiskunnallinen tietoarkisto opastaa datan käyttäjää aineistoihin viittaamisessa. Ohje on mukana asiakkaalle lähetettävän aineiston saatekirjeessä ja kuvailutiedoissa sekä arkiston verkkosivuilla. Asiakkaille muistutetaan myöhemmin sähköpostitse, että he ilmoittaisivat tiedot julkaisuistaan, joissa tietoarkiston aineistoja on käytetty.

Yhteiskunnallisen tietoarkiston toiminta kokonaisuudessaan ja sen monipuoliset palvelut tutkimusaineistojen hallinnoimiseksi saivat osakseen ihailevan arvostuksemme. Olimme vakuuttuneita siitä, että voimme myös Helsingin yliopiston kirjastossa suositella tutkijoillemme tämän kansallisen toimijan palveluja yhteiskuntatieteille ja soveltuvin osin humanistisille aloille, kasvatustieteille ja terveystieteille.

Yhteiskunnallisessa tietoarkistossa käydyn tiiviin keskustelupalaverin jälkeen hyppäsimme junaan runsaasti tietoa ja pohdittavaa mielessä. On avartavaa lähteä liikkeelle omasta työnurkastaan. Kiitokset tamperelaisille!

Linkkejä

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto http://www.fsd.uta.fi/

Aineistot ja luettelot http://www.fsd.uta.fi/aineistot/index.html

Arkistointiohjeet http://www.fsd.uta.fi/aineistot/arkistointi/index.html#kaytanto

Menetelmäopetuksen tietovaranto http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/index.html

Tietoarkisto 2015 –hanke http://www.fsd.uta.fi/ajankohtaista/hankkeet/Tietoarkisto2015.html

Helsingin yliopiston kirjaston datatyöryhmä (avautuu vain HY:n tunnuksilla)  https://wiki.helsinki.fi/x/VqHtAw

Artikkeleita:

Kaisa Sinikara: Rakennetaan yhdessä toimiva informaatioympäristö (Huipulle ja yhteiskuntaan – Helsingin yliopiston strategiablogi 12.4.2011.)

https://blogs.helsinki.fi/huipullejayhteiskuntaan/2011/04/12/rakennetaan-yhdessa-toimiva-informaatioymparisto/

Maria Forsman, Pekka Karhula: Tutkimusaineistot haasteena yliopiston kirjastolle. Teoksessa: Rajapinnassa. s. 129-137. Toim. Kaisa Sinikara & al. 2010.

http://hdl.handle.net/10138/17102

Maria Forsman, Veera Ristikartano: Mikä voisi olla tiedekirjaston rooli tutkimusdatan arkistoinnin edistämisessä? (Verkkari 5/2009)

https://blogs.helsinki.fi/verkkari-lehti/verkkari-52009/mika-voisi-olla-tiedekirjaston-rooli-tutkimusdatan-arkistoinnin-edistamisessa

Eeva Peltonen: Tutkimusaineistojen tiedonhallinta- ja jatkokäyttökysymykset kiinnostavat tutkijoita – ja kirjastoammattilaisia (Verkkari 7/2009)

https://blogs.helsinki.fi/verkkari-lehti/verkkari-72009/tutkimusaineistojen-tiedonhallinta-ja-jatkokayttokysymykset-kiinnostavat-tutkijoita-%E2%80%93-ja-kirjastoammattilaisia

Liisa Siipilehto: Luonnonvara-alan yhteistyökuulumisia: tavoitteena tutkimusaineistojen avoin saatavuus (Verkkari 8/2009)

https://blogs.helsinki.fi/verkkari-lehti/verkkari-82009/luonnonvara-alan-yhteistyokuulumisia-tavoitteena-tutkimusaineistojen-avoin-saatavuus

Veera Ristikartano: Tutkimusjulkaisujen saatavuus ja tutkimusaineistojen jatkokäyttö keskiössä Tieteellisten aineistojen verkkopalveluhankkeessa 2007-2009 (Verkkari 1/2010)

https://blogs.helsinki.fi/verkkari-lehti/verkkari-12010/tutkimusjulkaisujen-saatavuus-ja-tutkimusaineistojen-jatkokaytto-keskiossa-tieteellisten-aineistojen-verkkopalveluhankkeessa-2007-2009

Teksti:
Tiina Onttonen
tietoasiantuntija
Viikin kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

 

Liisa Siipilehto
tietoasiantuntija
Viikin kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

 

Esittelyssä verkkotoimittaja Aino-Leena Juutinen

Tervehdys, Verkkarin lukijat!

Olen Helsingin yliopiston kirjaston uusi verkkotoimittaja, ja toimin Verkkarin toimitussihteerinä Helenan äitiysvapaan ajan. Valmistuin tämän vuoden toukokuussa medianomiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta digitaalisen viestinnän koulutusohjelmasta. Aiemmin olen työskennellyt mm. Sanoma Magazinesilla Sarjakuvissa ja kirjoissa, missä tein opintojeni ohessa sekä graafikon että copywriterin hommia.  Aku Ankka -lehdelle tein myös opinnäytetyöni koskien verkkosivujen käyttäjäkeskeisyyttä. Ennen valmistumistani toimin kouluni Taajuus-lehden päätoimittajana. Lehti ilmestyi sekä verkkojulkaisuna että painettuna versiona.

Syksyn ensimmäiseen Verkkari-numeroon olen tehnyt kuvareportaasin Kaisa-talosta sekä haastatellut tietojärjestelmäasiantuntija Joonas Kesäniemeä, joka aloitti työt samana päivänä kuin minä. Alla vastaan vielä muutamiin kysymyksiin, vaikka itsensä haastatteleminen tuntuikin melko oudolta.

Mitä nykyiseen työnkuvaasi kuuluu Verkkarin toimitussihteröinnin lisäksi?
Olen kirjaston ulkoisten verkkosivujen sekä intranetin päätoimittaja. Vastaan kirjaston sosiaalisen median välineiden kokonaisuudesta, eli esimerkiksi Facebook-päivityksistä. Lisäksi olen mukana kirjaston verkkosivu-uudistuksessa.

Mitä uutta uskot tuovasi Verkkari-lehteen ja verkkomaailmaan?
Aiempien työkokemusteni sekä tuoreen medianomitutkintoni ansiosta minulla on monipuoliset taidot verkkoympäristössä toimimiseen.  Minulla on kokemusta sekä graafisesta että kirjallisesta sisällöntuotannosta, ja siksi toivonkin voivani hyödyntää osaamistani mahdollisimman monipuolisesti myös Helsingin yliopiston kirjastossa.

Mitä harrastat ja kuinka rentoudut vapaa-ajallasi?
Juokseminen on minulle erittäin rakas ja tärkeä harrastus, ja minut voikin usein bongata Töölönlahden ja Tokoinrannan lenkkipoluilta. Pidän kovasti myös kuntosaliharjoittelusta – juoksumatto on hyvä vaihtoehto sateisella säällä. Hankin juuri Unisportin kausikortin, ja ystäväni on luvannut syksyn aikana esitellä minulle parhaat ryhmäliikuntatunnit Bodypumpista Spinningiin.

Asuin Barcelonassa Erasmus-vaihtoni ajan, ja noilta ajoilta on espanjalainen (ja katalonialainen) kulttuuri jättänyt pysyvän intohimon. Yritän päästä matkustamaan Espanjaan ainakin kerran vuodessa, mutta lomaa odotellessa täytyy kielitaitoa pitää yllä Serranon perhe –dvd-kokoelmien avulla.

Teksti
Aino-Leena Juutinen
Verkkotoimittaja

 

Pitkän, kuuman tarrakesän väliraportti

 

Kuuma on tarrakesä ollut, mutta sangen opettavainen. Moni on oppinut minimoimaan turhat liikkeet, ja muutamat ovat onnistuneet kehittämään liikesarjojensa plastillisuuden lähes taiteeksi.

Kesän mittaan on voinut tutustua työtovereihin, jotka aikaisemmin on tuntenut vain etäisesti ulkonäöltä, jos sitäkään. Että kylläpä meitä on moneksi… Väliin on huuli lentänyt, toisinaan taas paiskottu tarroja vähin puhein.

Yksitoikkoisessa työssä voi pienikin seikka ruveta ärsyttämään. Voisin hyvin kuvitella vaikka tämmöisiä suivaantuneita repliikkejä:

– Älä nyn noin päin niitä tarroja laita. Kum mää otan sen vasurilla niin mää joudun kääntään sen.

– Ei siihen kannata niitä kirjoja noin paljon pinota. Mää joudun nostaan niteen niitten yli.

Kinastelua ei kuitenkaan ole kuulunut, ja yllättävän hyvin on urakka edennyt.

Mutta joiltakin osin kesä on opettanut asioita, joita on syytä miettiä. Tutustuminen eri toimipaikkojen kokoelmiin on nimittäin tuonut esiin sen seikan, että kokoelmamme ovat kauniisti sanoen hiukan epätasaisia ja joidenkin kokoelmien osien kehitys näyttää pysähtyneen vuosia sitten.

Muistelen kuulleeni, että tavoitteemme olla maailman paras yliopistokirjasto. Tämä tavoite on melko kova, kun emme kaikin osin nykyisillä kokoelmilla paljon pääse pröystäilemään. Tämä tosiasia on syytä tunnusta ja toimia sen mukaan.  Hankintaan ja karsintaan on syytä kiinnittää enemmän huomiota.

Ei maar. Lähden tästä tarroittamaan. Topelian kellari kutsuu.

Kirjoittaja

Lasse Koskela
tietoasiantuntija

Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

“Sininen hetki” – kirjastonhoitaja Päivi Pekkarisen haastattelu

Huhtikuun sininen, Kuva: Jussi Männistö

Miten ja miksi sinusta tuli kirjastonhoitaja?

Mieleeni muistuu elävästi tuokio 1960-luvun lopulta, jossa walesilaisen runoilijan Dylan Thomasin ja intialaisen kirjastoteoreetikon S:R. Ranganathanin teokset tekivät minuun yhtä aikaa valtavan vaikutuksen.

Istuin British Museumin kirjaston kuuluisassa pyöreässä lukusalissa Lontoossa tutkimassa Dylan Thomasin runojen käsikirjoituksia englannin kielen graduani varten. Minua palveli intialainen kirjastonhoitaja, ja kun kiitin häntä erinomaisesta palvelusta, hän viittasi Ranganathaniin ja hänen kirjastotieteen lakeihinsa. Kuulin silloin Ranganathanista ensimmäisen kerran… Vähän myöhemmin päätin tutustua häneen syvemmin.

Kuinka päädyit lääketieteelliseen kirjastoon?

Oli sattuma, että aloitin varsinaisen kirjastourani lääketieteellisessä kirjastossa. Kansainvälisyys ja kielet kiinnostivat minua jo varhain. Opiskelin Turun yliopistossa ensin englantilaista ja romaanista filologiaa sekä kirjallisuutta ja filosofiaa, myöhemmin kirjastotiedettä Tampereen yliopistossa. Terkon ensimmäinen kirjastonjohtaja Ritva Sievänen-Allen toimi tuolloin vastaavana professorina Tampereen yliopistossa. Hän pyysi minua tutustumiskäynnille Terkkoon – silloiseen Lääketieteelliseen keskuskirjastoon LKK:hon. Kirjastoon haluttiin jo 70-luvulla rekrytoida kielitaitoista ja kansainvälisesti suuntautunutta henkilökuntaa. Saatuani kirjasto-opintoni tiettyyn vaiheeseen Tampereen yliopistossa, kirjastonjohtaja kehotti minua hakemaan kielitaustani vuoksi luettelointi- ja kokoelmatehtäviin keskittyvää, kansainvälistä viestintää vaativaa tointa LKK:ssa.

Sinulla on pitkä ura erilaisissa kirjastoalan järjestöissä ja olet ollut luomassa kirjaston verkostoja ja kansainvälisiä suhteita jo 70-luvulla. Miten kansainvälinen kirjastoyhteistyö on vuosien kuluessa muuttunut?

Ennen internetin ja sähköpostin aikaa kansainvälisten yhteyksien luominen, erityisesti kansainvälisten organisaatioiden piirissä, oli muodollisempaa ja jopa edellytti tiettyä protokollaa sekä kirjeitse kommunikoitaessa että henkilökohtaisissa tapaamisissa.

Kansainväliset konferenssit olivat usein työvuosien kohokohtia. Kuitenkin suuriin kongresseihin, kuten IFLAan saattoi osallistua vain kirjaston johtotaso, ja asiantuntijakokouksiinkin vain muutamat.  Nykyään yhteistyö ja yhteyksien ylläpito on huomattavasti joustavampaa, osin uusien välineiden ansiosta, osin kirjasto-organisaatioiden uudistuneen rakenteen ja luonteen vuoksi.  Mielestäni kuitenkin kansainvälisten suhteiden luominen ja verkostojen ylläpitäminen edellyttää aina hyvin avointa näkemystä sekä monipuolista asioiden ymmärrystä. Kansainvälisissä järjestöissä toimiminen ja kansainvälisiin konferensseihin osallistuminen ovat nykyään osa normaalia kirjastotyötä, ja mahdollista kaikille niistä kiinnostuneille kirjastoalan asiantuntijoille – joskin taloudelliset resurssit ovat usein vieläkin rajoittava tekijä.

Tärkeitä ihmisiä työurallasi?

Opiskeluaikojeni merkittävä hahmo oli opettajani filosofi Sven Krohn. Työurani alussa taas Terkon ensimmäinen kirjastonjohtaja Ritva Sievänen-Allen kannusti jo varhain kouluttautumaan ja kansainvälisyyteen. Vähän myöhemmin Lontoon yliopiston kirjastokoulun johtaja Ia McIlwaine innosti minua perehtymään syvällisemmin Ranganathaniin ja samalla sain mahdollisuuden osallistua ja esitelmöidä Ranganathan-konferenssissa 1990-luvulla – Ranganathanhan itse myös opiskeli tuossa samassa kansainvälisistä opiskelijoista kuuluisassa kirjastokoulussa. Myös WHO:n kirjastonjohtaja Deborah Avriel, ja hänen kollegansa ja seuraajansa Yvonne Grandbois ovat tärkeitä henkilöitä, jotka ohjasivat minut WHO:n kirjasto- ja informaatiokulttuuriin.

Mutta ennen kaikkea olen kiitollinen, että minulla on ollut kaikkien työvuosien aikana niin monia osaavia ja innostavia kollegoita sekä Terkossa että sen yhteistyökirjastoissa.

Myös tässä yhteydessä haluan mainita STKS:n kansainvälisen työryhmän ja sen haasteelliseen toimintaan liittyvät monet IFLAn läheisiksi tulleet kollegat.

Mikä työssäsi on ollut parasta?

On ollut ilo saada toimia työyhteisössä, joka on arvostanut erilaisuutta ja antanut tilaa luovuudelle, antanut mahdollisuuden yhdessä eri asiantuntijoiden kanssa kehittää ja kehittyä.

Humanistina olen saanut syventyä mm. tiedonorganisaation kielellisiin kysymyksiin, ratkoa semanttisia ongelmia, paneutua käsitteellisiin malleihin –  lääketieteellisessä kirjastoympäristössä se on ollut erityisen kiehtovaa.

En ole tuntenut tarvetta ”muuttaa” kirjastoa, kirjasto on muuttunut ja haastanut muuttumaan.

Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana olen voinut keskittyä erityisesti kansainvälisten verkostojen luomiseen ja kehittämiseen (esimerkiksi WHO, IFLA ja  EAHIL) ja niiden kautta olen oppinut  tuntemaan monia hienoja kirjastoalan persoonallisuuksia eri puolilla maailmaa – olen oppinut jotakin kansainvälisestä kirjastonhoitajuudesta.

On ollut hienoa olla mukana ryhmässä ideoimassa jotakin uutta ja kokea sen toteutuvan, kuten Terkon Lux Humana tai  EAHILin Helsingin konferenssi tai WHO:n ja EAHILin Public Health Information -ryhmä. On ollut myös kiehtovaa nähdä Open Access -liikkeen laajenevan laajenemistaan tai IFLAn promotoivan oikeutta tietoon osana ihmisoikeuksia – ideoita, joita 1990-luvun alkupuolella olin pohtimassa Eduskunnan kirjastossa.

Mitä luit viimeksi?

Olen juuri päättänyt Marguerite Yourcenarin monesta näkökulmasta kiinnostavan, runollisen  teoksen Mémoires d’Hadrien – luen ranskalaisia klassikoita alkukielellä – se  keino pitää yllä kielitaitoani.

Sinut tuntevat ihmiset tietävät, että sininen väri on sinulle tärkeä. Mitä sininen sinulle merkitsee?

Sininen on avaruuden väri.  Siitä löytyy lukemattomia sävyjä ja sointuja. Sininen on kulkenut mukana lapsuudesta saakka.

Kirjastoasioissa jatkat  Helsingissä vuonna 2012 järjestettävän IFLA-konferenssin valmisteluissa sekä Terkon Lux Humana -työryhmässä. Mitä muita tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on työurasi jälkeen?

Suunnitelmiini liittyy syventyminen runouteen ja kirjallisuuteen yleensä. Aikoinaan runouden jatko-opiskeluni jäivät sivuosaan vaativan ja kiintoisan kirjastotyön vuoksi.  Toivon, että nyt minulla tulee olemaan enemmän aikaa lukea ja kirjoittaa. Toivon voivani jatkaa uusin kokemuksin ja näkemyksin siitä, mihin aikoinaan jäin. Dylan Thomas sanoo osuvasti ”:…seasons must be challenged or they totter /  Into a chiming quarter…”

 

Kysymykset

Anna-Mari Koivula
tiedottaja
Meilahden kampuskirjasto Terkko

Vastaukset

Päivi Pekkarinen
kirjastonhoitajana 30.4.2011 saakka
Meilahden kampuskirjasto Terkossa

Kuva

Jussi Männistö
kirjastosihteeri
Meilahden kampuskirjasto Terkko

Pääkirjoitus: Suuntaviivoja

Tulevan kauden suunnittelua varten kirjaston esimiehet kokoontuivat 25. – 26. 8. kulttuurikeskus Sofiassa Vuosaaressa. Ensimmäisenä päivänä hahmotimme tulevaisuutta 25 keskustelijan voimin ja neljän alustuksen johdolla: kirjastopalvelut verkossa, huippututkimuksen palvelut, miten panostamme opiskelijoihin ja kirjaston johtaminen. Alustajat kuvasivat tulevaa mallia, arvioivat panostuksen muutoksia ja ehdottivat konkreettisia askeleita. Esityksiä täydensi analyysi tiukentuvasta talouskehityksestä. Suunnittelua ei kannata tehdä oletuksella, että rahoitus aina vaan kasvaa. Aktiivisen keskustelun tuloksia kootaan seuraavaa suunnittelukautta varten. Toiseen seminaaripäivään osallistuivat johtajat, keskitettyjen palvelujen päälliköt ja taloussuunnittelija.

Seminaarin tuloksena kiteytyi kirjaston kehittämistä ohjaavia näkökulmia, joita työstetään jatkosuunnittelussa. Tässä ensimmäisiä muistiinpanoja keskeisistä näkökulmista.

–    Keskeistä on asiakasnäkökulma palvelujen kehittämiseen. Mitä paremmin tunnemme yliopiston tutkijoiden, opettajien ja opiskelijoiden tarpeet, sitä selkeämpi ja innovatiivisempi on palvelukonseptimme. Mm. palvelumuotoiluhanke ja SOLMU-hanke ovat sellaista yhteiskehittämistä, jonka avulla muuttuvia tarpeita on mahdollista tunnistaa. Asiakasnäkökulma vaikuttaa myös viestintään. Meidän on puhuttava asiakkaan kielellä ja tuotava paremmin jo nykyiset hienot palvelumme esiin. Oleellista on arvioida, millaista tietoa käyttäjät tarvitsevat. Ketkä ovat asiakkaitamme: ennen kaikkea tutkijat, opettajat ja opiskelijat mutta myös yliopiston johto ja hallinto, unohtamatta kuitenkaan myös laajempaa asiakaskuntaa.

–    Verkon merkitys kasvaa ja se ulottuu lähes kaikkeen toimintaamme.  Tästä syystä kokonaisarkkitehtuurin määrittely on kiireinen jo tämän syksyn tehtävä. Tämän jälkeen voimme käydä tarkemmin keskustelua mihin suuntaan kehitämme palvelujamme verkossa. Pääosa uusista kausijulkaisuista hankitaan digitaalisina. E-kirjojen osuus kasvaa. Kuinka hyvin olemme kuitenkaan ottaneet verkon mahdollisuuksia käyttöön? Vastaako kirjaston henkilöstön työnjako hyvätasoisen verkkopalvelun vaatimuksia – enkä nyt puhu vain keskitetystä verkkopalveluyksiköstä vaan laajemmasta konseptista. Millaisesta koulutuksesta on hyötyä koko henkilökunnalle?

–    Kirjastolla on uudenlaisia kumppaneita ja kilpailijoita. Voimmeko tehdä enemmän  vähemmällä liittoutumalla uusien toimijoiden kanssa? Kumppaneita on yliopiston muissa yksiköissä, kansallisella tasolla mutta myös kansainvälisesti. Olisiko hyvä liittoutua parhaiden yliopistokirjastojen tai yritysten kanssa?

–    Asiakasnäkökulma ja verkon mahdollisuudet vaikuttavat siihen, mitä meidän kannattaa jatkossa osata ja oppia. Uusia asioita on mahdollista kehittää rohkeasti pilotteina ja kokeiluina. Kaikesta ei tule pysyvää palvelua tai tuotetta mutta tekemällä opimme ymmärtämään ja hallitsemaan uutta.  Myös muussa tekemisessämme on otettava käyttöön uusia toimintamalleja, esim. ns. selvitysmieskäytäntö.

–    Kirjaston johtamisessa tarvitaan uusia foorumeita ja vuorovaikutusta, kuulemista ja kuuntelemista sekä selkeämpää kieltä. Tarvitaan työ- ja viestintäkulttuurin muutosta. Näin rakennamme yhdessä tulevaisuutta.

Suunnittelumme kehyksenä ovat yliopiston linjaukset ja entistä tiukemmat talousraamit. Ensi vuonna haasteena ovat uuden kirjastotalon vaatimat lisäpanostukset työnä ja investointeina.  Seuraavalla kaudella 2013 – 2016 edessä on menojen kasvun ja tulojen saaminen tasapainoon. Tämä vaikuttaa mm. henkilöstön rakenteeseen ja määrään erityisesti keskustakampuksella. Uusi talo ja koko kirjaston yksiköiden tiiviimpi yhteistyö antavat mahdollisuudet hoitaa asioita uudella tavalla.

Elokuun viimeisenä lauantaina kesä oli parhaimmillaan ja se tuntui jatkuvan ikuisesti. Sunnuntaina käännyttiin jo kohti toisenlaisia säitä. Meillä ei kuitenkaan myrskynnyt toisin kuin USA:n itärannikolla, jossa evakuoitiin ennätyksellinen määrä ihmisiä hurrikaanin tieltä. Säät Atlantin toisella puolen ovat kiinnostaneet tavallista enemmän mm. IFLA-konferenssin vuoksi. San Juanissa meitä suomalaisia oli kuutisenkymmentä. Pari päivää sieltä lähtömme jälkeen hurrikaani iski Puerto Ricoon ja nyt se on koetellut itärannikkoa.  Seuraavassa Verkkarissa IFLAn tunnelmia ja varautumista ensi vuoden suomalaiseen IFLA-malliin pohditaan tarkemmin.
Hyvää akateemista lukuvuotta koko kirjaston henkilökunnalle ja kaikille Verkkarin lukijoille!

Teksti
Kaisa Sinikara
Ylikirjastonhoitaja

Johdatus salapoliisityöhön kirjastoammattilaisille – kielikurssi Langdonien tapaan

Jos joku työtovereistasi on viime päivinä vaihtanut huomaamattaan työkielekseen englannin ja kertoilee auliisti itsestään ja vaikuttaa jotenkin kiinnostuneemmalta myös sinusta, voi olla, että hän oli yksi meistä kahdestakymmenestä, jotka olimme ”Training seminar for library, IFLA 2012 and other international situations” –kielikurssilla. Treenausta saatiinkin varsin monenlaisiin tilanteisiin.

Kyseessä ei ollutkaan mikään tavallinen sanasto- ja kielioppikurssi! Identtiset kaksoset Steve ja Andy Langdon opettivat meille kauniilla Oxfordin englannillaan mm. luottamuksen rakentamista, positiivista ajattelua, interaktiivisuutta ja neuvottelutaitoja.

Veljekset pitivät ryhmän tiukasti hyppysissään koko kurssin ajan. Ruoka- ja kahvitauotkin käytettiin small talk -harjoituksiin, joten yhtään tylsää hetkeä ei noiden kahden päivän aikana koettu. Jos ajatus harhautui hetkeksikin pois aiheesta, jompikumpi veljeksistä huomasi sen oitis, ja samassa napsahti kohdalle jokin hauska lisätehtävä.

Kaikki oppi kiertyi salapoliisiteeman ympärille. Meille kaikille tutut dekkarihahmot toimivat esikuvina siitä, kuinka terve uteliaisuus ja oman epätäydellisen persoonan likoon laittaminen kiinnostaa kuulijoita ja saa aikaan keskustelua. Keskusteleminen taas edistää oppimista paljon enemmän kuin pelkkä kuunteleminen. Niinpä Langdonit luennoivat meille äärimmäisen vähän.

Kahden vetäjän voimin toiminut kurssi oli kerta kaikkiaan loistava: valittavana oli kaksi aihetta, joista itselle kiinnostavampaa mentiin kuuntelemaan. Heti ”luennon” jälkeen meidät pyöräytettiin pienryhmiin, jotka opettivat äsken opittua toisilleen. Aina ei kuitenkaan toistettu äsken kuultua, vaan sovellettiin tietoa johonkin. Langdonit laittoivat ryhmät töihin niin vähin ohjein, että meidän oli pakko dekkarien lailla tehdä kysymyksiä. Vaikka aluksi sävelet olivat hyvin sekavat, niin meistä tuli kerta kerralta rohkeampia kysymään ja toimimaan.

Koimme käytännössä, kuinka järjestetään hyvä interaktiivinen tilaisuus. Jo kalusteita sijoittelemalla rennommin esim. puoliympyrään voi lisätä osallistujien keskustelua. Kaikille tuttu painostava hiljaisuus ”onko kellään mitään kysyttävää?” -lopetuksen jälkeen on vältettävissä monella tavalla. Keskustelua voi – ja pitää – herätellä pitkin esitystä helpoilla kysymyksillä. Voit myös sopia etukäteen jonkun läsnäolijan kanssa, että hän kysyy jotain tiettyä asiaa. Jos tämä kuulostaa falskilta, niin voit reilusti esityksessäsi sanoa jollekulle, että tulet kysymään (signpost question) häneltä kohta tietystä asiasta; näin hän saa miettimisaikaa. Tutut ns. pariporinat esityksen aluksi ovat myös hyvä keino lisätä vuorovaikutusta. Tehottoman esityksen lopetuksen ”onko kellään mitään kysyttävää?” voi näiden oppien myötä unohtaa iäksi!

Positiivisen ajattelun ja palautteen voima

Tuon tuosta saimme esitellä jotain asiaa muutamalle tai useammalle kuulijalle. Steve (tai Andy) videoi ja kommentoi esityksiä ja välillä kyseli mielipiteitä puhujasta haastatellen meistä jotakuta. Joitain esityksiä jopa uusittiin heti palautteen jälkeen ja näimme kuinka jo yksikin toisto parantaa lopputulosta. Kun tilanteet etenivät vauhdilla niin kameran tai kuulijoiden jännittämisen yksinkertaisesti unohti.

Onko lasisi puolityhjä vai puolitäysi?

Jos Mot sanakirjaan on uskominen, meillä suomalaisilla lasi on aina puolitäysi (puolillaan: adv half full (full of sth), half-filled (half-filled with sth). Mutta kuinka voi ajatella positiivisesti silloin kun sattuu ja tapahtuu ikäviä? Langdonien viesti oli, että negatiivinen palaute on parempi kuin ei palautetta ollenkaan. Selittelyn ja puolustautumisen sijaan hankalat ihmiset, tilanteet ja kommentit pitää asettaa uuteen perspektiiviin (”reframe”). Jopa sellaisesta tilanteesta, että työkaverisi tulee kokoukseesi, mutta keskittyy lukemaan sähköpostejaan, voit löytää positiivisen näkökulman.

 

Suuri pieni puhe

Small-talk-Steve kertoi meille jutustelusta, jota hän harrastaa aina ja kaikkialla. Hänen kokemuksensa mukaan small talkilla saa aikaan pieniä arjen yllätyksiä, kuten olutlaatikkotervehdyksen lähikaupasta tai jopa suurempia ihmeitä, jotka voivat pelastaa henkesi. Ennakkoluulottomalla jutustelulla saat nimittäin ympärillesi verkoston, joka suhtautuu sinuun positiivisesti ja jolle et ole enää merkityksetön tuntematon vastaantulija.

Mikäs on pulistessa jos on puhelias ja ekstrovertti – toista se on meillä umpimielisillä takahikiäläisillä, jotka emme edes halua tuhlata omaa tai muiden aikaa turhan puhumiseen. Kuinka lattea ja väkinäinen hissikeskustelu saa mitään ihmeitä aikaan? Ei saakaan, ellei keskustelu etene. Tähän asti olin luullut että small talk nimenomaan pysyttelee yleisissä, vaarattomissa aiheissa, mutta Langdonien mukaan jutustelun pitää edetä aidosti molempia kiinnostavaan suuntaan; kiellettyjä aiheita ei ole. Säästä, liikenteestä tms. hyvin yleisestä saa puhua korkeintaan 45 sekuntia – ellet halua olla (tai jo ole) naapuruston tylsin tyyppi!

Kiinnostavan aiheen esiin kaivamiseen tarvitaan taas niitä salapoliisin taitoja. Poliisikuulustelussa tehdään tiukkoja kysymyksiä, joihin epäilty vastaa hikoillen miten kykenee, mutta salapoliisi kertoilee leppoisasti omia kokemuksiaan ja sivumennen kysyy keskustelukumppaniltaan asiaan liittyvää. Mitä hiljaisempi vastapuoli on, sitä enemmän dekkarin pitää höpötellä omiaan. Rento luottamusta henkivä ilmapiiri tukee jutustelua. Miksi sitten näkisimme vaivaa yhteisten kiinnostusten aiheiden esiin kaivamiseen? Yksinkertaisesti siksi, että henkilö, jonka kanssa olet jutellut jotain mieleenpainuvaa, luottaa sinuun, haluaa kuunnella mitä sinulla on sanottavaa ja on taipuvaisempi kääntymään puoleesi myös työhön liittyvissä asioissa.

Uusia sanoja ja muuta ihmettelyä

Neuvottelutilannetta simuloitiin ryhmissä joiden piti leikisti päättää mille osastolle (luettelointi, kokoelmat, sarjat jne.) sijoitetaan uusi virka. Hyvin opettavaista! Opimme, että neuvotteluissa meidän pitäisi olla assertiivisia, eli kyetä ryhmässä tuomaan esille omat mielipiteet, toiveet, tarpeet ja tavoitteet vakuuttavasti, vilpittömästi ja suoraan siten, että ei kuitenkaan loukkaa toisten oikeuksia tai tavoitteita.

Olen luullut, että hyvän neuvottelun tuloksena on kompromissi, mutta näin ei kuulemma olekaan. Kompromississa kukaan ei ole tyytyväinen mutta neuvottelemalla voidaan keksiä kaikkia hyödyttävä ratkaisu. ”Miksi”-kysymykset ovat ratkaisevia luovaan uuteen lopputulokseen pääsemiseksi.

Salapoliisintaitoja testattiin vielä kurssin loppukokeessa, jossa ratkottiin vastapuolen lomanviettoon ja valokuvaajan valintaan liittyviä toiveita. Tätä aihepiiriä Andy (tai Steve) lähestyi niin kaukaa ja isoreikäisellä haavilla, että asiaan sotkeentui jo epäilys kurssitoverin isovanhempien aviorikoksesta! Loppujen lopuksi mitään rikosta ei kuitenkaan tapahtunut: vanhat kalavelat eivät sittenkään luoneet epäilystä kenenkään syntyperään. Lukija lienee jo niin hämmennyksissään, että voin vain sanoa “niin mekin, rakas Watson!”

Huippupistein loppukokeesta selvisivät Elise ja Mervi. Himoitun Jim-palkinnon sai positiivisuudestaan kuulu Anneli.

Kurssin aikana kirjasimme toistemme hyvät ominaisuudet paperilapuille. Niinpä lopuksi saimme vielä nipun positiivista palautetta pahan päivän varalle. Niihin on hyvä palata sitten kun puhurit käy ja tuuli ulvoo.

 

 

Kirjoittajat

Leena Huovinen
Tietopalvelusihteeri
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Marja Moisio
Palvelupäällikkö
Viikin kampuskirjasto

Esittelyssä tietojärjestelmäasiantuntija Joonas Kesäniemi

Joonas Kesäniemi on aloittanut elokuun alussa verkkopalvelut-yksikkössä tietojärjestelmäasiantuntijana. Hän siirtyi tehtävään Jyväskylän yliopiston tietohallintokeskuksesta, jossa työskenteli sovellussuunnittelijana. Ensimmäisten työviikkojen aikana Joonas on osoittanut olevansa varsinainen ideapankki: perehdytyskäynneillä kampuskirjastoihin syntyi heti useita mielenkiintoisia kehitysehdotuksia ja keskusteluita. Haastattelussa kävi ilmi, että hänellä on myös mielenkiintoinen harrastus, josta lopuksi tarjotaan pieni maistiainenkin!

Mitä nykyiseen työnkuvaasi kuuluu?
Kirjaston digitaalisiin arkistoihin liittyvä tekninen ylläpito ja kehitys ovat tällä hetkellä yksinään minun vastuullani. Työ on ennalta tuttua, sillä työskentelin täysin vastaavien järjestelmien kanssa Jyväskylän yliopistossa.
Digitaalisen arkistojen lisäksi tuleviin tehtäviini kuuluu ainakin kirjaston uuden palvelusivuston suunnittelua ja toteuttamista yhdessä verkkopalveluiden muiden asiantuntijoiden kanssa. Olen kiinnostunut tietojärjestelmien kehittämisestä erittäin laajalla skaalalla, joten onnistun todennäköisesti laittamaan näppini myös muihin kirjastoa koskeviin kehitysprojekteihin.

Mitä uutta uskot tuovasi verkkopalvelutiimiin?
Minun taustani kirjastoalalta on lähinnä kirjaston käyttäjän näkökulmasta. Edellisessä työpaikassani tein kuitenkin tiiviisti yhteystyötä yliopiston kirjaston kanssa, joten alan kiemurat, prosessit ja termistöt eivät ole enää aivan tuntemattomia. Minulla on siis kokemusta kirjaston ja tietotekniikkapalveluiden rajapinnassa toimimisesta. Tämä on mielestäni erinomainen lähtökohta ryhtyä kehittämään kirjaston tietojärjestelmiä ja palveluita nopeasti muuttuvan maailman tarpeisiin.

Miltä muutto Helsinkiin on tuntunut?
Muutto on tuntunut todella hyvältä. Suurin osa opiskeluaikojen kavereista asuu nykyään Helsingissä, joten kaveripiiri on ollut valmis ensimmäisestä päivästä lähtien. Keskustan kuhina ja urbaani äänimaailma saa hymyn huulille, ja odotan innolla tutustumista pääkaupungin monimuotoiseen kulttuuritarjontaan.

Mitä harrastat ja kuinka rentoudut vapaa-ajallasi?
Ainut harrastukseksi luokiteltavissa oleva vapaa-ajanviettotapani on elokuvat. Elokuvien katselu liittyy rentoutumispuoleen ja monesti ahmin rainoja genreen, alkuperämaahan tai näyttelijöihin katsomatta.  Elokuva toimii mielestäni edelleen parhaiten suurelta valkokankaalta, joten tulen todennäköisesti kuluttamaan pääkaupunkiseudun eri elokuvateattereiden penkkejä kohtuullisen tasaisella tahdilla.
Vähemman rentouttava, mutta sitäkin antoisampi puoli elokuvaharrastustani on omien lyhytelokuvien tekeminen. Tämäkin puoli toivottasti helpottuu Helsinkiin muuton seurauksena, kun kameran eteen halajavia kavereita löytyy lähempää.

Olen sitä mieltä, että jokaisen indie-elokuvantekijän ”portfoliosta” on löydyttävä vähintäänkin yksi Zombie-elokuva. Tästä linkistä (avautuu uuteen ikkunaan) pääsee tarkastamaan meidän työryhmämme näkemyksen kyseisetä genrestä.

Teksti
Aino-Leena Juutinen
Verkkotoimittaja

Kaisa-talo kellarista katolle – kuvareportaasi työmaalta

Elokuisena maanantai-iltapäivänä seitsemäntoista kypäräpäisen kirjastolaisen ryhmä pääsi katsastamaan rakenteilla olevan Kaisa-talon tämänhetkisen tilan.  Työmaan pukukoodiin kuului kypärän lisäksi turvakengät, huomioliivi sekä suojalasit. Astuimme sisään Fabianinkadun puolelta.

 

1. Ryhmä koossa, kaikki valmiina.

2. Pohjakerroksissa katto tuntuu olevan matalalla. (Vai onko kuvaaja sittenkin pitkä?)

3. Lattiatyöt käynnissä ruokakaupan tiloissa.

4. Takaisin maan pinnalla. Kaisaniemenkadun näyttävä holvikaari on suomalaista käsityötä. Tiilten tyyli on värisävyä myöten harkittu naapurirakennuksia mukaillen.

5. Ylemmissä kerroksissa valo hohkaa kauniisti sisään julkisivun ruutuikkunoista.

6. Avauksen äärellä.

7. Sähkötyöt ovat vielä hieman kesken.

8. Ikkunanäkymä Ateneumin suuntaan on upea.

9. Kierreportaikko on paikallaan, mutta kaiteita vielä kaivataan.

10. Kerrostenvälisestä ovaaliaukosta ei enää pilkota nosturia, joten kuilu on peitetty väliaikaisesti.

11. Parveke valmistuu puunlatvojen tasolle.

12. Katolle pääsee vielä toistaiseksi pujahtamaan pienestä reiästä, mutta jatkossa sinne ei ole asiaa.

13. Reikä katossa - paikkaus onneksi jo käynnissä.

14. Lasikaton päällä voisi lujuuden puolesta kuulemma vaikka stepata, mutta kukaan ryhmästämme ei intoudu kokeilemaan.

15. Fabianinkadun julkisivu alkaa jo ulkoisesti olla lopullisessa kuosissaan.

Teksti ja kuvat

Aino-Leena Juutinen
verkkotoimittaja

Helsingin yliopiston kirjasto