Julkaisijan iltapäivä, ennakkoilmoitus

Ennakkotieto merkittäväksi kalenteriin, tarkempi ohjelma ja ilmoittautuminen lähiaikoina

JULKAISIJAN ILTAPÄIVÄ 7.12.2010 klo 13–16 Helsingin yliopistossa, Porthania PIII

Enää muutama viikko aikaa varmistaa, että tutkimustietosi löytyvät TUHATista!  Mitä hyvää uusi kansallinen Julkaisufoorumi tarjoaa tutkijalle?  Tarvitsetko apua verkkojulkaisusi tekemiseen? Tarvitsetko painopalveluja verkkojulkaisuillesi? Tiedätkö kuka on HELDA?

Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan näistä päivän polttavista teemoista Helsingin yliopiston Porthaniaan!

Tapahtuma tarjoaa ajankohtaista tietoa Helsingin yliopiston tutkijoille ja se on avoin kaikille tieteellisen julkaisemisen nykytilasta kiinnostuneille.

Tilaisuuden järjestävät Helsingin yliopisto ja Yliopistopaino.

Ennakkotieto-uutinen löytyy myös Helsingin yliopiston intranetista Almasta:
https://alma.helsinki.fi/doclink/193543

Miehen vihan aiheet ja naisen koston kohtalot

Terkon Lux Humana –työryhmä järjesti 19.11.2009 Haartman-instituutin luentosalissa luento- ja keskustelutilaisuuden, jossa pohdittiin vihaa, aggressioita, väkivaltaa ja kostoa miehen ja naisen näkökulmasta.

Psykiatri ja psykoanalyytikko Gustav Schulmanin esityksen otsikkona oli ”Miehen vihan aiheet”. Psykologi ja psykoanalyytikko Elina Reenkola puolestaan oli antanut esitykselleen otsakkeeksi ”Naisen koston kohtalot”. Tilaisuus keräsi ennätysyleisön, pelkästään ennakkoon ilmoittautuneita oli noin 120 kuulijaa eli enemmän kuin yhdessäkään Lux Humana –työryhmän järjestämissä aiemmista tilaisuuksista.

Gustav Schulman : Miehen vihan aiheet

Viha ja aggressio eivät ole ongelmia itsessäänYleisessä mielessä viha ja aggressio ovat voimavara, ne antavat energiaa ja kykyä voittaa elämän eri vastuksia. Aggressiivisuus sinänsä ei siis ole ongelma. Ongelmaksi se kehittyy silloin kun aggressiivisen tai tuhoavan käyttäytymisen tilannekohtainen säätely epäonnistuu. Nämä aggression säätelytaidot opitaan tai jäävät oppimatta vuorovaikutussuhteissa.

Normaalikehityksessä aggressiivisuus on osallisena (paradoksaalisesti) myös omien yllykkeiden, mielihalujen, vihan ja väkivallan hillitsemisessä. Tätä säätelykykyä ei synny, jos ei kestä kokea ja tuntea omaa vihaansa.

Gustav Schulman rajasi esityksensä aiheen koskemaan itselle tai muille vahingollista vihaa. Tämä viha on useimmin impulsiivista, säätelemätöntä ja kohtuutonta; mies menettää tilanteessa arvostelukykynsä ja käyttäytyy epärationaalisesti.

Väkivallan määritelmä

Nykysuomen sanakirja määrittelee väkivallan ”jollekulle tai joillekin vahinkoa tuottavaksi, jonkun oikeuksia loukkaavaksi tms. toisen vastustuksesta välittämättömäksi pakko- tai voimakeinojen käytöksi.”
Subjektiivisesti väkivalta on aina sisäisen tai ulkoisen ongelman ratkaisuyritys.

Tekijä, kohde ja tilanne

Väkivaltaa ei voi määritellä yksinomaan yksilön kannalta; väkivalta on aina vuorovaikutussuhde; väkivallalla on aina kohde ja konteksti.
Vihan säätely edellyttää tilannetajua, suhteellisuudentajua, arvostelukykyä sekä taitoa lukea ja hallita omia tunteitaan.
Itsetuhoisuus on sisäistä väkivaltaista vuorovaikutusta.
Narsismi on yhteinen nimittäjä tuhoavuudelle ja väkivallalle.

Väkivaltaisen vihan tunnuslukuja

Miehet tekevät laskutavasta riippuen 70-90% kaikesta väkivallasta.
Tyypillinen väkivaltainen mies on syrjäytynyt ja alkoholin tai amfetamiinin vaikutuksen alainen.
Useimmiten väkivaltaisella miehellä on ollut traumaattinen lapsuus, häntä on kohdeltu kaltoin ja hänen syrjäytymiskehityksensä on nähtävissä jo lapsuudessa, (mm. ylivilkkaus ja tarkkaavaisuusongelmat).

Väkivallan uhreista neljä viidestä on naisia. Suomessa esiintyy perheväkivaltaa noin 20 % perheistä.
Parisuhdeväkivallasta 90 % kohdistuu naisiin, noin kaksikymmentä naista kuolee vuosittain parisuhdeväkivallan uhrina.
Väkivalta on myös siinä suhteessa periytyvää, että väkivallan uhriksi joutuu useimmin ne, jotka itse ovat lapsena kokeneet väkivaltaa (suhteessa niihin jotka eivät lapsena ole kokeneet väkivaltaa).

Miehen väkivalta ja viha

Kuten muillakin nisäkkäillä miehen vihassa ja väkivallassa oleellista on mm. herruuden, vallan ja ylivallan tavoittelu. Nainen pyritään omistamaan kuin käyttöesine.
Samalla mies pyrkii välttämään häpeän, riippuvuuden, kiitollisuuden ja avuttomuuden tunteiden kohtaamista. Tyypillisesti mies vihaa sitä, mikä rajoittaa häntä ja estää toteuttamasta narsistisia mielihalujaan.
Valtaosalla väkivaltaa käyttävistä miehistä on vähintäänkin voimakkaita
persoonallisuushäiriöiden piirteitä. Miesten väkivallalla on myös hormonaalinen perusta: Testosteronin poistuminen (esim.
kastraation yhteydessä)vähentää väkivaltaisia yhteenottoja.

Traumaattiset kokemukset

Traumaattinen kokemus eli sietämätön stressin kokemus on aina väkivaltainen tapahtuma. Tahdosta riippumaton, egoa suojeleva dissosiaatio-mekanismi aktivoituu.
Trauman kokeva tai kokenut pääsee eroon omasta sietämättömästä kokemuksestaan samastumalla siihen, jonka hän kokee traumansa aiheuttajaksi. Samalla hän dissosioi kauhunsa ulkopuolisiin, (ns. Tukholmasyndrooma.)

Vihan aiheet lapsuuden olosuhteissa

Poika- ja tyttövauvoilla ei ole eroa, kumpikin on yhtä haavoittuva ylivoimaiselle stressille. Ensimmäinen suuri stressi vauvalle on havaita oma erillisyytensä ja samalla tajuta että hän voi joutua eroon äidistä.
Seuraava ahdistava kokemus on havaita, että ei olekaan ainoa ”äidin kulta”, vaan äidillä on myös muita (isä, muut lapset), mikä johtaa samalla ensimmäisiin mustasukkaisuuden kokemuksiin.

Ero-, erillisyys- ja ulkopuolisuustraumat aikuisuudessa

Aikuisuudessa lapsuuden erilaiset erotraumat ilmentyvät vaikeutena sietää yksinäisyyttä tai ulkopuolisuutta, mustasukkaisuutta ja kateutta, tai yleisemmin elämään kuuluvia pettymyksiä ja vastoinkäymisiä.
Tyypillisimpiä miehen vihan aiheista ovatkin sellaiset tilanteet, kun mies ei saa mitä haluaa: Kaveri vie viinapullon, partneri ei annakaan seksiä.
Moni mies on niin omaa tarvitsevuuttaan ja omistamisen haluaan täynnä, ettei hänellä ole tilaa ajatella muiden tarpeita tai omaa tulevaisuuttaan vaan on pikaistuksissaan väkivaltainen ja joutuu kärsimään seurauksista lopun elämäänsä.

Aggression ja vihan säätely

Ihminen on myötäsyntyisesti itsekeskeinen ja pyrkii tyydyttämään ensisijaisesti omat tarpeensa muista piittaamatta. Oman etunsa turvaavaa, piittaamatonta, väkivaltaista käyttäytymistä ei siis tarvitse erikseen oppia. Sen sijaan muiden huomioon ottaminen sekä myötäelämisen ja itsehillinnän taidot on opittava ja omaksuttava ympäristöltä.

Onnistunut säätely edellyttää todellisuudentajua

Kyetäkseen säätelemään aggressioitaan ihmisellä tulee olla terve todellisuudentaju sisältäen sen eri puolet: fyysisen todellisuuden lisäksi on ymmärrettävä tunnetodellisuus (omat ja toisten tunteet, halut, tarpeet) ja sosiaalinen todellisuus eli vuorovaikutussuhteet (joka makrotasolla on sama kuin poliittisen todellisuuden ymmärtäminen).

ELINA REENKOLA : NAISEN KOSTO

Rakkaus ja aggressiot ilmenevät aina yhteen kietoutuneina, mutta kuitenkin rakkautta ja tuhoavuutta on vaikea yhdistää. Naista idealisoidaan kulttuurissamme, etenkin äitinä, elämänantajana ja ensimmäisenä rakkauden kohteena. Siksi naisen on erityisen vaikeata hyväksyä omia aggressioitaan ja ympäristön hyväksyä aggressiivista naista. Elina Reenkola korosti, että tukahdutetut aggressiot ovat kuitenkin varsinaisia ”voimasieppareita”, ne tuottavat kärsimystä ja oireita.
Elina Reenkola ilmoitti heti alkuun, että hän tarkastelee esityksessään naista kokonaisena ja ihannoimatta; subjektina, ei passiivisena objektina. ”Jos haluatte pitää ihannoidun kuvan naisesta, ei kannata kuunnella tätä luentoa!”

Mistä kosto kumpuaa?

Sanakirjan mukaan kosto tarkoittaa sitä, että ”aiheuttaa vahinkoa jollekin itse kärsimänsä tai jonkin toisen osaksi tulleen vääryyden johdosta saadakseen tyydytystä loukatulle oikeudentunnolleen”. Kostossa ihminen pyrkii palauttamaan loukatulle ja häväistylle itsetunnolleen narsistisen tasapainon. Kosto voi tarkoittaa tekoa tai fantasiaa, tietoista tai piilotajuista. Koston polttoaineena ovat syvät häpeän ja nöyryytyksen kokemukset, ”häpeä-raivo” lietsoo kostoon.

Naisen ja miehen ero

Nainen ja mies luovat ja tuhoavat osaksi samoin, osaksi eri tavoin. ”Ruumiin maantieto” heijastuu psyykeen. Elina Reenkola käytti termiä ”naisen hedelmällinen sisätila”, jolla hän kuvasi sitä, että nainen voi kantaa ja synnyttää vauvan. Kuitenkaan ruumiin anatomia ei suoraan määrää naisen psyykeä.

Epäsuora aggressio ja kosto

Kosto voi olla suoraa tai epäsuoraa; kosto voi olla tuhoavaa tai rakentavaa. Aggressiot tarkoittavat pyrkimystä toisen tai itsen vahingoittamiseen, mikä voi ilmetä fyysisenä tai psyykkisenä väkivaltana. Naisen on vaikea ilmaista vihaansa suoraan sen kohteelle. Syyt naisen epäsuoraan aggressioon ovat usein piilotajuisia: äidin roolia on vaikea yhdistää aggressioon, suhde omaan äitiin, syyllisyys ja häpeä. Epäsuora aggressio ilmenee mm. masennuksena, itsesyytöksinä ja itsetuhoisuutena. Ruumiin näyttämöllä epäsuora aggressio esiintyy mm. syömishäiriöinä tai itsensä viiltelynä. Psyykkisinä oireina esim. pakkoajatukset ja –toiminnat eivät ole enää yhteydessä niiden lähteeseen. Äitiydessä aggressiot rakasta vauvaa kohtaan kääntyvät sisäänpäin ja ilmenevät äidin masennuksena.

Epäsuora aggressio voi ilmetä myös kiertoteitse, usein sosiaalisen manipulaation kautta: juorujen levittäminen, pilkkaaminen, nolaaminen, ulkopuolelle jättäminen. Koston voi tarjoilla myös houkuttelevassa paketissa, myrkyllisenä lahjana kuten tarun Medeia.

Nainen voi turvautua myös taianomaiseen eli maagiseen ajatteluun toivoen voivansa langettaa kirouksen, käyttää taikoja tai loitsuja koston toteuttamiseksi. Usein nainen käyttää omaa kärsimystään koston ilmaisuna, yrittäen ilmaista miten huonosti häntä on kohdeltu. Kauhein kosto on itsemurha.

Rakentava kosto

Kosto (kuten aggressiot yleensä) voi olla rakentavaa tai tuhoavaa. Rakentavassa kostossa nainen pyrkii näyttämään, että hän voi nöyryytyksestä huolimatta menestyä elämässä.

Nainen voi käsitellä kostonhimoaan myös luovuuden keinoin. Esimerkiksi Elina Reenkola otti italialaisen taiteilijan Artemisia Gentileschin (1593-1652), joka nuorena naisena joutui raiskatuksi ja julkisesti häpäistyksi. Myöhemmin hän työsti kokemuksiaan kuuluisissa
maalauksissaan, joissa hän kuvasi mm. Raamatun kostavaa Juditia sekä katuvaista ja melankolista Maria Magdalenaa.

Kosto äidille

Äidiltä odotetaan enemmän kuin keneltäkään muulta. Siksi myös pettymykset ja niistä kumpuava viha sekä kostonhimo äitiä kohtaan on vahva. Nainen voi kostaa äidilleen pyrkien mitätöimään äitiyden, halveksien äidin (tai naisen) roolia. Elina Reenkola käytti termiä ”sisätila-aggressiot” kuvaamaan sitä kostoa, joka kohdistuu toisen naisen tai omaa sisätilaa ja sen symbolisia ilmenemismuotoja kohtaan. Omalla ruumiillaan kostaminen voi ilmetä myös tyttöjen irrallisina seksisuhteina ja suojaamattomina yhdyntöinä, viiltelynä, anoreksiana tai bulimiana (naiseuden tuhoaminen).

Voiko lapselleen kostaa?

Uutta äitiä voivat rakkaan vauvan herättämät aggressiot pelästyttää. Vauvan hoitamiseen liittyvä vastuu ja sitovuus saattaa tuntua ylivoimaiselta rasitukselta, joka herättää kostonhimoa vauvaa kohtaan. Viha ja kostonhalu eivät kuitenkaan kuulu äitiyden ihanteisiin. Seurauksena on usein synnytyksenjälkeinen masennus, äidin tunteet kääntyvät sisäänpäin.

Myöhemmässä vaiheessa äidin kosto lapselleen saattaa kummuta esim. siitä, että lapsi ei täytäkään äidin narsistisia toiveita menestyksestä ja hienosta urasta. Myös avioerotilanteissa lapset saattavat joutua äidin koston kohteeksi, jos nämä eivät esim. hyväksykään äidin uutta kumppania tai jos lapset ystävystyvät äidin entisen miehen uuden kumppanin kanssa.

Kosto miehelle

Nainen ja mies esiintyvät ajattelussamme usein hyvä-paha –akselilla, nainen hyvänä elämänsuojelijana ja mies pahana hyökkääjänä. Tästä yksipuolisesta näkemyksestä saattaa kummuta naisen viha vallankäyttäjiä (miehiä) kohtaan, jos hän on naisena kokenut sortoa, väkivaltaa ja ruumiinsa häpäisyä. Pahimpia naisen häpäisyn muotoja ovat raiskaus ja insesti.

Nainen voi kostaa yleisesti miehille, jos hän on kokenut lapsuudessaan
epäoikeudenmukaista kohtelua isältään. Kosto voi ilmetä esim. verbaalisena kastraationa mitätöiden miehen suoritukset ja saavutukset. Kosto voi suuntautua omiin poikiin tai poikiin yleisesti. Kosto voi ilmetä julkisuudessa kuvaten mies irstailevaksi siaksi.
Seksi voi olla vallan ja koston väline vailla rakkaudellisuutta: valloitukset ja jättämiset, viettelyt, seksistä kieltäytyminen.

Vanhemmuuden alueella nainen voi ottaa uhrautuvan marttyyriäidin roolin epäsuorana kostona. Nainen voi kostaa miehelle myös hallitsemalla tietoa lapsen alkuperästä, pyrkien mitätöimään isyyden. Avioerotilanteissa nainen voi käyttää lapsiaan koston välineenä esim. pyrkien epäämään isältä tapaamisoikeuden.

Lapsettomuus saattaa herättää naisessa syvää kostonhalua miestään kohtaan, jota hän voi syyttää kohtalostaan.

Kosto, suru, anteeksianto

Tilastojen mukaan naisten väkivalta on lisääntynyt viime vuosina. Naisten tekemä väkivalta on myös raaistunut ja väkivaltaiset teot ovat samantyyppisiä kuin miehillä: puukot, pullot ja kivet ovat osa väkivallan ”tasa-arvoa”. Motiivina on usein kosto. Usein naiset tekevät väkivaltarikoksia yhdessä.

Tyttöjen väkivaltaisen käyttäytymisen lisääntyminen näkyy katukuvassakin: tyttöporukat tappelevat keskenään ja käyttävät samanlaista väkivaltaa kuin pojatkin.

Elina Reenkola päätti esityksensä pohdintaan, miten omia koston tunteitaan voisi käsitellä. Täytyy tiedostaa koston pyrkimyksensä, tunnistettava häpeän ja raivon tunteensa. Vasta tämä voi tehdä mahdolliseksi kokemansa loukkauksen suremisen. ”Luopuminen kostosta vaatii koettujen nöyryytyksien suremista.”

Kirjoittaja
Lauri Pohjanpää
Meilahden kampuskirjasto Terkko

Menikö juna jo? Vai törmäsikö se seinään?

Luin Parlamenttikirjaston blogista kirjaston fanittamisen olevan laitimmaisen asian, joka innostaa erästäkin facebookin kommentoijaa. Suora lainaus on:

… bored :)?? ensimmäinen mun tuntema ihminen joka fanittaa kirjastoa :))

Onko kirjasto reaktiivinen, odottaa ärsykettä, ennen kuin alkaa toimia? Puuttuuko kirjastolta ”push-tuotteet” ja mitä olisivat kirjaston tyrkkytavarat? Eduskunnan kirjaston Parlamenttiblogissa ylikirjastonhoitaja Sari Pajula näki kirjoituksessaan “Sosiaalista mediaa???”, että kirjastolla on tehtävää markkinoinnin ja asiakaspalvelujen virittämisessä vuorovaikutteiseksi.

Voidaan myös väittää, että interaktiivisen median nurkkaa jo vallataan, ehkä se kaapattiinkin. Näin kirjoittaa Satakunnan Kansan Taneli Heikka kirjoituksessaan “Jääkö Facebook ääriryhmien käsiin?” Heikan mukaan Facebook-kansa ei lepuuta näppejään näppiksillä, vaan antaa vuorovaikutuksellisesti kuulua, mikä tämän kansan mielestä on uutinen ja mitä mieltä siitä ollaan. Ääriryhmät ovat päässeet hyvin kiinni sosiaaliseen mediaan.

Kirjastot – ovatko kirjastotkin tiedon dinosauruksia, jotka jäävät hitaasti hiipumaan hitaiden medioiden tapaan, kuten Heikka epäilee? Heikan huolenaiheena on joukkotiedotusvälineiden hidas herääminen vuorovaikutteisen median merkityksen ymmärtämiseen. Associated Press (AP) on vuoden 2010 alusta organisoinut ensimmäisenä suurena mediatalona firman uusiksi ja perustanut sosiaalisen median päätoimittajan tehtävän.

Yleiset kirjastot ovat ripeämpiä kuin me yliopistoissa. Valtakunnallinen neuvontachat asiakkaille aloitti kokeiluna toimintansa 18.1.2010. Mitähän meidän asiakkaamme toivoisivat valtakunnallisena ajantasapalveluna?

Ei kuitenkaan tarpeeksi ripeitä olla yleisissäkään kirjastoissa. Helsingin kaupunginkirjaston kirjastotoimenjohtaja Maija Berndtson kertoo blogissaan, kuinka Euroopassa leviää organisaatio nimeltään Telecentres. Niiden hyvänä tarkoituksena on edistää tiedon jakamista ja oppimista jäsenistön keskuudessa. Heikkojen kirjastojen maissa nämä ovat ottamassa sitä sijaa, mikä yleisille kirjastoille on ymmärretty.

Konsultti Teemu Arinan blogissa on syyskuulta 2009 pitkä lista neuvoja, jotka hän toivoo kirjastonhoitajien huomioivan suunnittelutyössään. Kirjoitan tätä 18.1., ja huomaan Teemun blogista, että hän on huomenna 19.1.2010 puhumassa Turun kaupunginkirjastossa aiheesta “Tulevaisuuden kirjastomaisema: haasteena sosiaalinen media”.

Jään odottamaan tulevia blogimerkintöjä, ja veikkaan, että Teemu Arinan blogiin tulee ilman viivettä tekstiä, ja ehkä muutakin, Turun tilaisuudesta.

Kirjoittaja:
Iiris Karppinen
Erikoissuunnittelija
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Konkretian kynnyksellä

Tähän asti keskustaan nouseva uusi kirjastorakennus on ollut olemassa vain paperilla ja ihmisten mielissä, mutta maaliskuussa muutos alkaa Kaisaniemessä sekä näkyä että kuulua. Rakennustyöt alkavat pysäköintilaitoksen purkamisella. Tämä työn varsin äänekäs vaihe kestää arviolta kuusi kuukautta, ja tekninen osasto järjestää 1.3.  Porthanian salissa II avoimen tiedotustilaisuuden, jossa lähikiinteistöissä työskentelevät saavat tarkempia tietoja ja voivat esittää kysymyksiä töiden etenemisestä.

Rakennustyöt vaikuttavat tietenkin myös Kaisaniemen palveluihin ja kulkuyhteyksiinkin. Pysäköintilaitos on toiminnassa helmikuun loppuun asti, mutta Hirvi-korttelin läpi ei pääse enää Kaisa-talon läpi hisseillä, vaan  Fabianinkadulle pääse Vuorikatu 5:stä sisäpihojen kautta (auki 6:45-1945) sekä Nifinin tilojen vierestä kulkevan käytävän kautta (Kaisaniemenkatu 9, auki arkisin vähintään klo 10-17). Oppimiskeskus  Aleksandrian vieressä ollut aulatila on poistunut käytöstä ja vahtimestatin työpiste on siirretty Aleksandrian puolelle. Oppimiskeskukseen kuljetaan nyt Fabianinkatu 28:n pihan porrashuoneen kautta.

Liikkeet ovat jo poistuneet Kaisaniemenkatu 5:stä, esim. luonnontuotteita myyvä Life sekä jo vuodenvaihteessa lopettanut ruokakauppa. Apteekki on lähtenyt, mutta se jatkaa helmikuun puolessavälissä toimintaansa Heimolan talossa (Yliopistonkatu 5). Café PicNic ei poistunut edes hetkeksi Kaisaniemen metroasemalta, sillä jo ennen kuin Kaisa-talon toimipaikka suljettiin, aloitti toinen, pienempi PicNic R-kioskin vieressä tilassa, jossa ennen oli Arnolds.

Myös metrotasossa oleva karkkikauppa on löytänyt läheltä korvaavat tilat, se sulkeutuu helmikuun lopussa vähäksi aikaa, ja avaa sitten huhtikuussa uudestaan nykyisen kampaamon paikalla. Kynsistudio La Chica on muuttanut metrotunnelin toiselle puolelle lähelle metroon meneviä rullaportaita. Talon suurimman liikkeen, Kodin ykkösen vuokrasopimus päättyy vasta helmikuun lopussa, mutta liike sulkeutui jo 12.2., ja loppukuusta tilat tyhjennetään.

Kaisa-talon kellaritiloissa on myös yliopiston varastotilaa, joka on tarkoitus saada tyhjäksi hyväissä ajoin ennen maaliskuun alkua – tyhjennys on jo alkanut.

Osa Kaisa-talon liikkeistä on siis löytänyt aivan naapurista vaihtoehtoiset tilat, mutta osaa jäädään varmasti kaipaamaan. Luulisin, että eniten ikävä tulee ruokakauppaa. Jonkin verran hyviäkin uutisia Kaisaniemen palveluista: Tarjoustalo, joka jouduttiin sulkemaan remontin vuoksi tulipalon jälkeen on kaupan nettisivujen mukaan avautumassa taas maaliskuussa.

Rakennustöiden alkaminen keskeisellä paikalla on kiinnostanut myös mediaa, aiheesta on kirjoitettu esim. Helsingin Sanomissa, Vartissa ja Ylen sivuilla.

Tilanne helmikuun alussa Kaisa-talon tyhjenevässä Metro-tason kerroksessa.

Teksti:
Nicola Nykopp
Suunnittelija
Helsingin yliopiston kirjasto
Keskustakampuksen kirjasto

Annikki Roos – Viikin kampuskirjaston johtaja

Annikki Roos - Viikin kampuskirjaston johtajaYTM Annikki Roos on 1.1.2010 alkaen Viikin kampuskirjaston johtaja. Seuraavassa tutustumme häneen lähemmin.

Kerro työhistoriastasi

Historiaa riittää… Kirjasto- ja tietopalvelutaustaa kolmeltakymmeneltä vuodelta. Pääasiassa tieteelliseltä puolelta, mutta musiikkikirjastotoimintaakin mahtuu alkutaipaleelle. On tutkimuslaitosta, Tilastokeskusta ja yliopistomaailmaa. Varmaan kaikkea olen tehnyt tällä sektorilla: asiakastyötä, hallintoa, kehittämistyötä, kouluttamista ja paljon muuta. Viimeisin työpaikkani oli Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksessa, jossa toimin kehittämispäällikkönä strategia- ja kehittämisyksikössä. Siinä työssä keskityttiin THL:n strategiatyöhön ja  johtamisen kehittämiseen sekä arviointiasioihin.

Visiosi Viikin kampuskirjaston tulevaisuudesta

Haa. Se on niin visionäärinen, että en uskalla sitä tähän vielä kirjoittaa… Joka tapauksessa kirjastossa toimitaan kampusta, yliopistoa ja yhteiskuntaa parhaiten palvelevalla tavalla.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Harrastan matkailua välillä Viikki-Sjundeå (Västra Nyland), kissankarvojen imurointia ja perheenjäsenten kyyditsemistä käsipalloharjoituksiin, piano- tai tanssitunneille. Pidän myös nukkumisesta ja olen valitettavan aamu-uninen. Tutkimuksen tekeminen kuuluu myös harrastuksiini.

Teksti:
Marja Moisio
Helsingin yliopiston kirjasto
Viikin kampuskirjasto
Kuvat:
Tove Roos

Kirjasto solmukohdassa – Knutpunkt 2009, Linköping 21.-22.10.09

Ruotsissa Linköpingissä järjestettiin 21.-22. lokakuuta kirjastoalan seminaari ”Knutpunkt 2009 – Bibliotek i samverkan för framtidens lärande”, jonka teemoina olivat digitaalinen kirjasto, kirjasto fyysisenä tilana ja kirjaston opetus.

Ensimmäisen Knutpunktin järjestämisestä vastasivat Linköpingin ja Jöngköpingin yliopistot. Tilaisuuteen oli ilmoittautunut yli 110 henkilöä 45 eri yliopisto- ja korkeakoulukirjastosta. Eniten osallistujia oli Ruotsista, mutta mukana oli kirjastolaisia myös Tanskasta, Norjasta ja Suomesta.

Seminaari sisälsi luentoja ja työryhmiä, joihin osallistujat jakautuivat teemojen mukaan. Kunkin osuuden jälkeen oli yhteinen tilaisuus (knutpunkt, solmukohta), jossa esiteltiin työryhmien ja luentojen anti lyhyesti kaikille seminaarilaisille. Ajatuksia vaihdettiin vilkkaasti myös tauoilla. Iltatilaisuudessa oli mahdollisuus tavata pohjoismaisia kollegoita vapaamuotoisissa merkeissä.

Seminaariväkeä aulassa, Kuva: Kaija Välimäki

Integroitu opetus

Integroitua opetusta käsittelevässä työryhmässä Linköpingin yliopiston edustaja Eva-Sofia Svensson (Hälsouniversitetets bibliotek) esitteli tiedonhankinnan opetusta lääkärikoulutuksessa, jossa käytetään Problem-Based Learning (PBL) -menetelmää. Esitys herätti vilkkaan keskustelun miten informaatiolukutaidon opetus on integroitunut enemmän tai vähemmän eri oppilaitoksissa. Tilanne Ruotsissa ja Tanskassa näytti samalta kuin Suomessa: eri koulutusohjelmissa ja tieteenaloilla käytännöt ja resurssit vaihtelevat suuresti. PBL-suuntautuneeseen lääkärikoulutukseen informaatiolukutaidon opetuksen integrointi näyttäisi onnistuvan joustavimmin.

Svenssonin esimerkissä informaatiolukutaidon opetusta on lääkärikoulutuksen toisella ja viidennellä vuosikurssilla. Toisen vuosikurssin opiskelijat saavat IL-opetuksessa tiedonhaun tehtävän, kukin opiskelija eri ajankohtaisesta aiheesta, mikä aktivoi ja motivoi opiskelijoita. Tehtävä arvioidaan tapaamisessa, jossa ovat mukana opiskelija, kirjaston tiedonhankinnan opettaja ja professori. Opiskelija esittelee tiedonhakustrategiansa, dokumentoidun hakunsa ja hakutuloksensa. Opiskelija saa palautetta tehtävästään: tiedonhaun substanssiosaamisen varmistaa professori ja kirjastonhoitaja kommentoi tiedonhakua. Myös molemmat opettajat saavat palautetta opetuksestaan. Svenssonin mukaan kaikki osapuolet pitävät arviointitilaisuuksia erittäin antoisina ja hyödyllisinä. Viidennen vuosikurssin opiskelijoille on tarjolla kurssi ”Söka, skriva, presentera”, jonka tiedonhankintaosuuden opetuksesta vastaa kirjasto ja muista osioista professori.

Kirjasto tekee yhteistyötä koulutusohjelmien opettajien, kurssivastaavien, yliopiston pedagogisen keskuksen ja ylioppilaskunnan kanssa. Kirjasto on mukana mm. opetuksen suunnitteluryhmässä ja seuraa tiiviisti opetuksen vuositavoitteita. Toisaalta myös yliopistoedustajat osallistuvat kirjaston neuvottelukunnan työskentelyyn ja tutustuvat aktiivisesti kirjaston opetustarjontaan.

Työryhmäkeskustelussa vain muutama paristakymmenestä läsnäolijasta kertoi olevansa mukana opetuksen suunnitteluryhmissä, ja he pitivät sitä tärkeänä keinona markkinoida ja saada informaatiolukutaito mukaan opetussuunnitelmien tavoitteisiin.  Kirjaston läheinen yhteistyö opettajien kanssa edistää opettajien IL-motivointia ja -osaamista, mitä työryhmässä pidettiin tärkeänä. Lisäksi jo suunnitteluvaiheessa informaatiolukutaidon hyödyt voidaan nostaa näkyvästi esiin. Työryhmän keskustelussa toivottiin myös Ruotsin korkeakoulujen tulevan laatuarvioinnin nostavan informaatiolukutaidon merkitystä.

Läheistä ja tiivistä yhteistyötä on meilläkin useiden tiedekuntien kanssa. Jatkossakin ja uudessa organisaatiossa IL-opetusta olisi hyvä suunnitella yhdessä niin tiedekuntien, uusien laitosten kuin opiskelijajärjestöjen kanssa. Oli mielenkiintoista kuunnella ja tärkeää saada eväitä siihen, miten integroitumista voisi syventää Helsingin yliopiston kirjastossa, ja toisaalta huomata, että painimme samojen haasteiden kanssa.

Informaatiolukutaito osaksi akateemista kulttuuria

Professori Bengt Erik Eriksson Linköpingin yliopistosta toi pedagogin näkökulman kirjaston opetukseen.

Erikssonin mukaan internetin aikakaudella tiedon määrän ja hakumahdollisuuksien kasvu on muuttanut tiedonhakutapoja merkittävästi. Opiskelijoiden tiedonmuodostus perustuu yhä enemmän uusiin tiedonhakumalleihin ja hakukoneiden mahdollisuuksiin. Kyky leikata, liimata ja yhdistellä ja luoda tekstien välisiä linkkejä onkin kohta tärkein taito. Eriksson totesi, että opettajien näkemysten ja tutkimusten perusteella opinnäytteiden taso ei sinänsä ole laskenut, mutta työt sisältävät aiempaa vähemmän viitteitä ja sitaatteja ja aiempaa enemmän avaamattomia käsitteitä ja yleistietoa. Opinnäytteiden suullinen puolustus ja argumentointi – lukuun ottamatta ehkä kyselytutkimuksiin perustuvia töitä – on monesti aiempaa heikompaa. Työn laatijalla ei välttämättä ole syvällistä suhdetta omaan tekstiinsä ja tiedonmuodostuksen rakentuminen jää hämäräksi.

Akateemisten opinnäytteiden arvioinnissa ei Erikssonin mukaan kuitenkaan oteta huomioon tietoympäristön muutosta, vaan arviointikriteerit ovat samat kuin ennenkin. Kirjaston osaaminen pitäisi integroida opinnäytteiden arviointityöhön ja tiedonhankinnan osaamista olisi arvioitava kaikilla akateemisilla tasoilla. Asialla on Erikssonin mukaan merkitystä, kun yliopistot pyrkivät toiminnassaan ja tutkimuksessaan huipputasolle.

Professori Erikssonin mukaan akateemisen kulttuurin edellytys on, että kirjaston osaaminen nivotaan saumattomaksi osaksi yliopiston ydintoimintaa, opetusta ja tutkimusta. Informaatiolukutaitokulttuuurin (”informationskompetenskultur”) pitäisi olla osa akateemista kulttuuria. Kirjaston roolia ei enää voi kuvata vain sanalla palvelu. Kirjaston ei pitäisi vain tarjota infopaketteja ja erillisiä koulutuksia, vaan antaa säännöllistä opetusta ja toimia tiedonhankinnan ohjaajan roolissa koko oppimisprosessin ajan. Informaatiolukutaito tulisi nivoa myös osaksi tutkijakoulutusta. Kirjaston pitäisi olla mukana opetuksen suunnittelussa.

Tutkimusryhmiä kirjasto voisi Erikssonin mukaan auttaa tarjoamalla bibliometrisiä palveluja, laatimalla tutkimusryhmälle toimintaympäristön analyysejä ja osallistumalla oppiainekohtaisten julkaisustrategioiden luomiseen. Kirjastolaiset voisivat toimia tutkimusryhmässä projektityöntekijöinä tiedonhankinnan osalta.  Eriksson muistutti, että tutkimus on nykyään täysin riippuvaista kirjastoista ja kirjaston osaamista tarvitaan enemmän kuin koskaan. Kirjaston, opetuksen ja tutkimuksen tulisi rakentaa uudenlaisia liittoja ja yhteistyötä. Hienoa, että meillä on Solmu-hanke, joka vaikuttaa samanlaiselta toimintatavalta kuin Eriksson esittää. Toivottavasti hankkeen Solmu-ryhmätyöskentelystä saadaan hyviä käytänteitä ja yhteistyömahdollisuuksia tutkijoiden ja tutkimusryhmien kanssa.

Seminaariyleisöä aulassa, Kuva: Kaija Välimäki

Tulevaisuuden kirjasto – mitä, miksi, missä?

Tukholman kaupunginkirjaston projektipäällikön Åke Nygrenin vetämässä työryhmässä pohdittiin kirjaston näkyväksi tekemistä tulevaisuuden näkökulmasta. Tehtävänä oli kuvailla maahan vuonna 2040 saapuvalle ja kirjastojen olemassaolosta tietämättömälle avaruusoliolle, mitä, miksi ja missä on instituutio nimeltä kirjasto. Ennen seminaaria osallistujille lähetettiin mind map -kartta täydennettäväksi ja työryhmässä sovellettiin pienryhmäkeskusteluihin world cafe -menetelmää.

Vaihtuvat keskusteluryhmät pohtivat kirjaston tulevaisuuden näkymiä. Mitä kirjasto on: proaktiivinen coach, mahdollistaja, systeemien luoja, organisoija, opas infoviidakossa, kokoontumispaikka, tuottaja, koordinaattori, yhdistäjä… Miksi kirjasto on: laatu, lisäarvo, sosiaaliset näkökulmat, tilaus/tarve, hyöty, infoähkyn torjuja, aineistojen saatavuuden edistäjä… Missä kirjasto on: kaikkialla-ei missään, sisässä (”inuti”), kulissien takana, näkymätön taustaorganisaattori…  Tehtävä sai osallistujat visioimaan kirjaston tulevaisuutta samalla kertaa leikkimielisessä ja vakavassa hengessä.

Kirjasto  – luottamusta ja löytöretkeilyä

Kirjaston roolia oppimisen, tiedon ja löytämisen edistäjänä valotti esitelmässään John Blyberg (Assistant Director for Innovation and User Experience, Darien Library, Connecticut). Blybergin mukaan ihmisillä on arkielämässään kolme tärkeää paikkaa – useimmille ensimmäinen paikka on koti, toinen on työ ja kolmas vaikkapa kahvila, puisto tai baari. Kirjasto voisi olla se kolmas paikka, mutta miten tehdä kirjastosta houkutteleva?

Käyttäjänäkökulma on Blybergin mukaan otettava kaikin tavoin huomioon. Luottamuksen luominen on olennaista. Liian tiukkoja sääntöjä ei saa laatia – kirjastonhoitajat eivät ole poliiseja. Liiallinen turvallisuuden korostaminen murentaa ja läpinäkyvyys puolestaan lisää luottamusta.  Kirjastossa on kolme tärkeää luottamussuhdetta: käyttäjä-kirjasto, käyttäjä-käyttäjä ja kirjasto-käyttäjä. Näissä  pitäisi vallita arvostus ja yhteenkuuluvuus. Käyttäjien yhteenkuuluvuutta voi edistää myös digitaalisesti.

Merkittävää on myös informaatioarkkitehtuuri ja tiedon esittäminen kontekstissaan. Hakuun perustuvien käyttöliittymien sijasta tarvittaisiin selailua ja löytöretkeilyä tukevia käyttöliittymiä (”discovery interface”). Kokoelmia voisi luokitusten sijaan järjestää teemoittain. Yksinkertaisuus on löytymisen avain. Myös nopeus ja tehokkuus ovat käyttäjille tärkeitä.

Seminaariyleisöä aulassa, Kuva: Kaija Välimäki

Onko Google-sukupolvi erilainen?

Peter Williams (CIBER – University College London) käsitteli puheenvuorossaan myyttiä Google-sukupolvesta, joka olisi tiedonhankinnassaan ja lukemisharrastuksessaan erilainen kuin aiemmat sukupolvet. Google-sukupolveksi hän määritteli vuoden 1993 jälkeen syntyneet.

Britanniassa on erilaisia aineistoja käyttäen tutkittu sitä, ovatko eri ikäiset erilaisia tiedon hankinnassa ja käytössä. Yleisen käsityksen mukaan nuoret surffailevat netissä ja hakevat sieltä tietonsa. Toinen käsitys on, että nuorten lukemisharrastus ja erityisesti kirjojen lukeminen olisi vähentynyt verrattuna aiempiin sukupolviin. Onko tosiaan näin?

Tutkimusten mukaan yli 65-vuotiaat käyttävät Internetiä 4 tuntia enemmän viikossa kuin 18-24-vuotiaat. Nuoret ovat myös vähentäneet Facebookin käyttöä, sen sijaan 35-54-vuotiaiden ikäluokassa käyttö on noussut voimakkaasti viime vuoden aikana. Twitterin suurin käyttäjäryhmä on 35-49-vuotiaat; nuoria se ei näyttäisi samalla tavalla kiinnostavan.

Brittiläisten lukemistutkimusten mukaan nuoret lukevat nykyisin enemmän kuin 25 vuotta sitten. Yhtenä selityksenä saattaisi olla Harry Potterin vaikutus. Suuri osa nuorista lukee kirjoja päivittäin. Kertomukset ja tarinat eivät ole menettäneet merkitystään. Ehkä ne ovatkin tärkeitä juuri siksi, että elämme kovin sirpaloituneessa tiedon maailmassa ja tarvitsemme kokonaisuuksien käsittämistä.

Yksi myytti on ollut se, että nuoret eivät lue (käyttö)ohjeita. Williamsin mukaan se on totta, mutta ”kaikkein pahimpia” yrityksen ja erehdyksen menetelmää käyttävistä ovat yli 65-vuotiaat.

Nuoria moititaan usein myös siitä, että he tekevät monta asiaa kerrallaan: kuuntelevat musiikkia, katsovat tv:tä ja tekevät opiskelutehtäviään. Tosiasiassa näin ei ole, vaan tässäkin moniosaamisessa pahimpia ovat vanhimmat ikäluokat, ja sillekin on selitys: iän myötä aivot kehittyvät moniosaamiselle.

Sen sijaan tiedonhakututkimukset osoittavat, että nuoret eivät osaa tehdä tiedonhakuja eivätkä käyttää hakukoneita. Kun he ovat löytäneet verkosta julkaisuja, he silmäilevät tiivistelmän ja lataavat koneelleen artikkelin. Kuitenkin 60% kyselyyn vastanneista kertoi, että ei lue artikkelia!

Yhteenvetona Williams totesi, että vaikka nuoret saavat koulutusta tiedonhakuun ja tietoteknisiin taitoihin, he tekevät usein yksinkertaisia hakuja. Vaikka he ovat tutustuneet tietokoneisiin jo lapsena, kaikkien heidän TVT-taidot eivät ole vanhempia sukupolvia parempia. Nuorissa on myös sellaisia, jota tietoisesti eivät halua olla mukana tietotekniikan ja -verkkojen eturintamassa. Tiedonhauissa saadun tiedon arviointiin käytetään liian vähän aikaa ja nuorilta puuttuvat usein kokonaisuuksien käsittämisen välineet, eräänlainen kirjastojen tarjoama ajattelun kartta.

Informaatioalan ammattilaisille Williams heitti haasteena informaatiolukutaidon opettamisen siltä kannalta, että nuoret oppisivat arvioimaan saamaansa informaatiota ja ymmärtäisivät, miten sitä voisi käyttää. Olemme puhuneet jo vuosikymmeniä, että olemme keskellä informaatiotulvaa. Tietoa on, mutta mitä sille kaikelle  voisi tehdä?

Kirjasto tilana ja oppimisympäristönä

Arkkitehti Daniel Koch, joka on ollut mukana kirjastojen suunnittelussa, tarkasteli kirjastoa oppimisen ja työskentelyn tilana. Hän pohti sitä, miten erilaiset toiminnot tai alat sijoitetaan lähelle toisiaan, miten kulkureitit voivat johdattaa asiakasta, mitä tila merkitsee sosiaalisten suhteiden ja yhteisöllisyyden kannalta, miten hyllyjen muodoilla ja sijoittelulla voidaan vaikuttaa tiedonhankintaan

Koch toi tavaratalojen maailmasta esimerkin. Tavarataloissa sijoitetaan kalliit kosmetiikkamerkit (YSL, Lancome, Dior) lähelle toisiaan ja niiden lähelle usein koru- ja jalokiviosasto. Kalliit merkkituotteet vaihtuvat vähitellen halvempiin (Lumene, Maybelline, L’Oreal), ja halpojen tuotteiden lähellä on päivittäiskosmetiikkaa. Näin asiakkaita huomaamatta johdatellaan ostamaan myös jotain sellaista, jota he eivät muuten tulisi ostamaan. Olisiko tämä idea sovellettavissa myös vaikkapa Kaisa-talossa?

Toinen esimerkki koski kulkureittien suunnittelua kaupunkitilassa. Asettamalla esteitä tai poistamalla niitä voidaan ohjata ihmisiä käyttämään tiettyjä reittejä. Samalla tavalla kirjastossa voidaan portailla, hisseillä ja hyllyjen sijoittamisella vaikuttaa siihen, miten asiakkaat kulkevat ja mitä aineistoja tai palveluja heidän reiteilleen sattuu. Tutkijalle olisi ehkä hyödyllistä löytää vahingossa myös jonkin lähialan aineistoa hyllystä, joka ihan oikeasti sijaitsee siinä lähellä.

Myös kahvilat ja muut ihmisten kohtaamista mahdollistavat tilat ovat tärkeitä. Koch esitti kuvia mm. torimaisista aukioista ja parvekkeista, joita kirjastoissakin voi olla. Antiikin ajoilta peräisin oleva agora-idea tuntuu elävän edelleen.

Konferenssin eri sessioissa pohdittiin millainen kirjasto on oppimisympäristönä ja millaisia virtuaalisia oppimisympäristöjä tarvitaan. Kun virtuaalisia oppimisympäristöjä mietitään ja suunnitellaan, kannattaa tarkkaan pohtia mitä tarkoitusta varten tila luodaan. Johan Fridell Learning Objects -yrityksestä esitteli mm. miten Second life -ympäristöön perustettu ja rakennettu hieno ruotsalaisuuden talo ammottaa tyhjyyttään ja kuinka toisaalla nuoret massoittain liikkuvat, seurustelevat ja samalla oppivat verkkopeleissä.

Kirjastoille olisi kullanarvoista tietää, miten sosiaalisen media eri välineet voidaan hyödyntää järkevästi, siten että ympäristö palvelisi sekä asiakkaita että henkilökuntaa. Työryhmässä keskusteltiin sosiaalisen median käytöstä kirjaston viestinnässä ja opetuksessa, ja siellä tuli esiin kysymys siitä, haluavatko nuoret olla mukana sellaisessa, missä ”isä ja äiti” ovat mukana? Jos vanhemmat tulevat muodikkaasti verkkokeskustelujen eturintamaan, etsivätkö nuoret omia alueitaan, joihin aikuisilla ei ole asiaa?

Tulevaisuuden kirjastonhoitajuus

David Lankes Syracusan yliopistosta tarkasteli esityksessään kirjastonhoitajuuden tulevaisuutta kysymällä, millainen pitäisi olla kirjastojen ja kirjastonhoitajien tulevaisuus demokratiassa. Hän totesi, että kirjastonhoitajat ovat olleet viime vuosina niin vahvasti muutosten keskellä, että meillä ei ole ollut aikaa ja tilaa pysähtyä, astua pari askelta taaksepäin ja katsoa vähän etäämpää, mihin oikein ollaan menossa. Nyt olisi tärkeää pysähtyä hetkeksi. Hänen sanomansa oli “Kirjastojen tehtävä on tehdä yhteiskunta paremmaksi helpottamalla uuden tiedon luomista yhteisössään.” Tätä hän lähestyi eri suunnista, anlysoi sen sana sanalta ja rakensi varsin monimutkaisen käsitekartan.

Lankesin esitys herätti monenlaisia ajatuksia. Varmasti on tärkeä aina välillä pysähtyä ajattelemaan ja pohtimaan yhdessä muiden kanssa sitä, mihin olemme menossa ja teemmekö oikeita asioita. “Knutpunkt 2009” tarjosi sen mahdollisuuden ja oli meille hyvä pysähdyksen paikka.

Teksti:
Maria Forsman, Kirsi Luukkanen ja Kaija Välimäki
Helsingin yliopiston kirjasto

FeedNavigator-uutuuseurantapalvelu laajenee monitieteiseksi

Terveysalan uutuusseurantapalvelu FeedNavigator laajenee tulevaisuudessa muillekin tieteenaloille. RSS-syötteitä hyödyntävä FeedNavigator-uutuusseurantapalvelu  sisältää tällä hetkellä lähes 4500 lähdettä; tieteellisiä lehtiä, valikoituja blogeja ja uutissyötteitä. Aineisto on painottunut lääke- ja terveystieteisiin, mutta jatkossa muiden tieteenalojen osuus lähteistä lisääntynee. Kiinnostusta uutuusseurantapalvelun käyttöön on ollut mm. biotieteiden puolelta. Viikin kampuskirjasto on jo aloittanut tallentamaan uutuusseurantapalveluun omien tieteenalojensa lähteitä.

FeedNavigator on vapaasti käytettävissä oleva palvelu, johon ei tarvitse rekisteröityä.  Palvelussa voi tehdä jatkuvasti päivittyvän uutuusseurannan tietystä aiheesta tai omista suosikkilehdistä ja -blogeista. Uutta FeedNavigatorissa on ns. suositteluominaisuus, jonka avulla voi katsoa, mitä muita lähteitä muut samoista aiheista kiinnostuneet käyttäjät seuraavat.

Linkit

Ejournals in memoriam – Jäähyväiset E-lehdet -tietokannalle

Mikään yksittäinen vuodenvaihteen verkkosivu-uudistukseen liittyvä asia ei liene aiheuttanut niin paljon reaktioita kuin E-lehdet -tietokanta, jonka lopettamista koskevat jahkailut uudistus tuli kypsyttäneeksi päätökseksi vajaassa viikossa. Tästä(kin) sivu-uudistuksen pääarkkitehdit ansaitsevat kiitosta. Näin sukkelaa päätöksentekoa on totuttu meillä näkemään harvoin.

Asiakaspalautteita alkoi tulla heti kohta sen jälkeen, kun uudet sivut oli läväytetty esiin. Me e-kirjastohommissa toimivat emme olleet huomanneet E-lehdet -tietokantalinkin pois jättämistä uudelta pääsivulta. Uudistajat olivat tulkinneet tietokannan palveluksi, jota ei enää päivitetä ja joka jouti mennä, kun se oli vielä päällekkäinenkin palvelu NELLIn lehtivalinnan kanssa. Ehdin jo ymmärtää väärin pari e-kirjastopalautetta, joissa ihmeteltiin, miksei e-lehtiin pääse. Veikkailin vastauksissani näihin palautteisiin, että kyse on todennäköisesti vuodenvaihteen ongelmista, joita aina esiintyy kun lehtipalveluissa päivitetään tilaajatietoja, tai sitten siitä, että parhaillaan oli menossa SFX-kuukausipäivitys, mikä sekin saattaa välillä aiheuttaa tilapäisiä häiriöitä lehtiin pääsyssä.

Tilanteen valjettua käynnistin kirjastolaisten NELLI-foorumin postilistalla keskustelun siitä, voidaanko e-journals, E-lehdet, Journal Navigator, JN – millä nimellä nyt kukakin tätä rakasta lasta kutsuu – lopettaa. Tulleet kannanotot olivat lopettamista puoltavia. Yksi keskusteluun osallistujista oli kuitenkin sitä mieltä, että lopettamista voitaisiin lykätä, kunnes asiakkaat ovat tottuneet aika radikaalisti muuttuneisiin verkkosivuihin.

Asiakkaiden palautteet otettiin tietenkin vaarin: E-lehdet -linkki palautettiin kirjaston pääsivulle, mutta se ohjattiin NELLIn lehtivalintaan. Jonkin ajan kuluttua nekin, joilla oli E-lehdet linkkinä bookmarkeissaan ohjattiin NELLIn lehtivalintaan. Asiasta myös tiedotettiin E-kirjastouutisblogissa. Tämänkin jälkeekin on tippunut palautteita sekä asiakkailta suoraan että kampuskirjastojen työntekijöiden välityksellä.

Seuraavat mietteet liittyen siihen, miksi tutkijat kaipaavat E-lehdet-tietokantaa, pohjautuvat mainittuihin palautteisiin. Niiden jälkeen tilitän lyhyesti omaa suhdettani E-lehdet-tietokantaan. Erityisesti sen synnyttämisprosessiin liittyy yhtä ja toista sellaista, jota en voi olla kaipaamatta.

Miksi tutkijat kaipaavat E-lehdet-tietokantaa?

Useammissakin palautteissa viitattiin siihen, kuinka “selkeä” E-lehdet-tietokanta oli NELLIn lehtivalintaan verrattuna. Jokunen jopa väitti, että “ei löydä NELLIstä mitään”.  Yksi valitti, että ennen saattoi päästä haluamiinsa lehtiin muutamalla napin painalluksella mutta että nyt joutuuu kirjoittamaan lehden nimen kokonaan.

Uusiin käyttöliittymiin on aina vaikeaa aluksi tottua – sen tiedämme kaikki omasta kokemuksestakin. Kirjoittelin muutamalle palautteen antajalle vähän pidempiäkin ohjeita NELLIn lehtivalinnasta ja sen tarjoamista selausmahdollisuuksista helpottaakseni alkuvaikeuksia. Tähän liittyvän kirjeenvaihdon kautta kävi ilmi, että e-lehtiä hyvinkin aktiivisesti käyttävät tutkijat eivät ole välttämättä tutustuneet NELLIin juuri nimeksikään, mitä nyt joskus etsineet linkin johonkin tietokantaan tai e-hakuteokseen. Tässä ei  sinänsä ole mitään ihmettelemistä: kyseessä ei ole maailman helpoimmin avautuva, eikä varsinkaan “selkeä”, käyttöliittymä. Ilman kurssitusta ei tunnu olevan helppoa päästä jyvälle mitä eri toiminnoilla ja näpyköillä voi saada aikaan. Ikonivalikoimakin on melkoinen. Sitä paitsi NELLImme näytöissä, jopa itse sorvaamassamme vasemman laidan valikossa, saattaa olla liikaa ‘tavaraa’.

Ohjeita palautetta antaneille tutkijoille kirjoitellessani tulin taas kertaalleen miettineeksi NELLI-terminologiaa, joka saattaa sekin vaikuttaa vieraannuttavasti. Selostaessani Lehtivalinta-toiminnon monia saloja tulin miettineeksi, oliko sittenkään niin onnistunut ratkaisu kääntää Find e-Journal -toiminto noin. Etsi lehti voisi kertoa havainnollisemmin, mitä kysisen toimintonäppäimen taakse voisi mennä tekemään.

Palaute, jossa valitettiin, että tie lehtiin on nyt mutkikkaampi, kun joutuu kirjoittamaan lehden nimenkin, vaati vähän miettimistä. Kysyä en voinut, kun palaute oli nimetön.  Päättelin lopulta, että kyseinen tutkija oli saattanut lähestyä lehtiä E-lehdet-tietokannan aiheenmukaisten asiasanojen kautta ja tottunut hakemaan haluamansa lehden jonkun tietyn asiasanan takaa avautuvalta listalta. Silloin lehden nimeä ei tosiaankaan ole tarvinnut kirjoittaa. NELLIn lehtivalinnan aihekategoriaselauksesta en päässyt tälle tutkijalle X kertomaan. Vaikka olisin päässytkin, en olisi osannut sitä täydestä sydämestäni kehua, kun kahden pudotusvalikon kautta eteneminen on kieltämättä vähän jäykkää ja kun ExLibriksen tarjoamat kategoriat ja kategorisoinnitkin ovat vähän mitä ovat. Muuttamaanhan me emme niitä tekemillämme nykyratkaisuilla  hevillä pääse. Toiveita siitä, että muuttaisimme kategorisointeja tiettyjen lehtien osalta,  on jo tullut muutamaltakin tutkijalta,  mikä kertonee siitä, että suosikkilehtiä on taidettu vähän yleisemminkin etsiä aiheenmukaisista listauksista.

En ehdota, että meidän pitäisi panna pystyyn tehokampanja ja tuputtaa tutkijoille NELLIä.  Sitäkään en välttämättä suosita, että  meidän pitäisi hetipaikalla ryhtyä etsimään keinoja nykyisen liittymän perusteelliseksi rukkammiseksi. Joitain pienempiä parannuksia voisi kyllä harkita, esimerkiksi pientä lisäoopastusta  Lehtivalinta-näyttöön tai  selkeyttävää karsintaa vasemman laidan valikossa. NELLIhän saattaa olla vuoden, parin sisällä historiaa. Käyttöliittymäkehittelyyn olisi sitä paitsi tarjolla muitakin mahdollisuuksia. Olen eritellyt E-lehdet -tietokannan lopettamiseen liittyviä palautteita lähinnä siksi, että mielestäni ne sisältävät näkökohtia, joita on hyvä pitää mielessä, kun suuntaudumme, mahdollisten välivaiheiden kautta, kohti uutta HY:n digitaalista kirjastoa.

Miksi ainakin jokunen kirjastoammattilainen saattaa kaivata E-lehdet-tietokantaa?

Käynnistäessäni keskustelun E-lehdet -tietokannan lopettamisesta vältin ottamasta itse kantaa asiaan. Koin olevani vähän jäävi, olinhan eräänlainen lähiomainen. Satuin nimittäin olemaan paikalla siinä palaverissa, jonka tuloksena E-lehdet-tietokantaa lähdettiin perustamaan syksyllä 2001. Siihen asti kirjastot olivat tarjoilleet e-lehtiä webbisivujensa linkkilistojen kautta. Nuo listat olivat kuitenkin paisuneet siksi suuriksi ja niiden ylläpito muodostunut siksi hankalaksi, että useammassakin HY:n kirjastoista oli ryhdytty kaavailemaan ja osin jo toteuttamaan tietokantapohjaista ratkaisua e-lehtien esiin saattamiseksi.  Mainitussa palaverissa päädyttiin siihen, että yhdistetään voimat ja lähdetään kehittämään yhteistä e-lehtitietokantaa.

Kyseessä oli muutaman kirjastoammattilaisen liikkeelle panema, spontaani hanke, josta ei ollut mitään virallisia ylemmän tason päätöksiä. Tuolloin HY:n kirjastoissa elettiin aika yleisesti siinä käsityksessä, että FinELibin lupailema uusi käyttöliittymä saattaisi tulla vuoden parin sisällä, minkä takia osittain emmittiin tehdä mitään ratkaisuja e-aineistojen käyttöön saattamisen osalta.  Sitä paitsi oltiin aika yleisesti sitä mieltä, että e-lehdet olisi luetteloitava myös HELKAan, olihan niissä paljon sellaisia, joiden vanhemmat vuosikerrat löytyivät painettuina kirjastojen kokoelmista ja jotka siis oli luetteloitu HELKAan.

Tietystä epävirallisesta luonteestaan huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, hanke eteni varsin nopeasti.  Jo kevään 2002 kuluessa yhden jos toisenkin HY:n kirjaston webbisivuille tuli linkkilistojen sijaan linkki E-lehdet -tietokantaan. Varsinkin tutkija-asiakkailta alkoi tulla kiittävää palautetta.

Huomattavimman työpanoksen hankkeeseen satsasi Kumpulan tiedekirjasto, jossa (tuolloin) työskentelevä Teemu Nuutinen oli tietokannan pääarkkitehti. Mutta kyllä me muutkin hankkeeseen sitoutuneet kirjastoammattilaiset yhtä ja toista teimme. Minun ehkä huomattavin panokseni liittyy pieneen myötävaikutukseeni  E-lehdet -tietokannan virallistamisessa. Esittelin tietokannan aivan epävirallisessa yhteydessä hiljattain työnsä aloittaneelle kirjasto- ja tietopalvelujohtajalle, Kaisa Sinikaralle, joka oivalsi välittömästi, kuinka tärkeästä palvelusta oli kyse. Olin myös mukana kirjoittamassa kirjastotoimikunnalle perusteluja, jotta se myöntäisi varoja tietokannan ylläpitoon ja kehittämiseen tarvittavan työn korvaamiseen Kumpulan tiedekirjastolle.

16.9. 2002 järjestettiin kirjastojen Sähköisku-päivä, jolloin  E-lehdet-tietokanta virallisesti  julkistettiin.  Tietokanta ehti toimia ainoana väylänä HY:n kirjastojen e-lehtiin runsaat kaksi vuotta (tai oikeastaan miltei kolme) , ennen kuin e-lehtiä alettiin tarjoilla myös NELLI-portaalin lehtivalinnan kautta.

E-lehdet-tietokantaa ehdittiin siis tarjoilla miltei viisi vuotta päällekkäisenä palveluna NELLIn lehtivalinnan kanssa. Resurssien hukkaamiseen tässä ei ole juuri syyllistytty, sillä ylläpito on tapahtunut automatisoidusti SFX:stä. Kirjastojen organisaatiouudistuksen myötä tietyt tietokantaan liittyvät taustatieto- ja ohjesivut olisivat kaivanneet pientä päivitystä, koska niissä oli myös kirjastoja koskevia tietoja. Olisin tainnut olla valmis tuon päivitystyön tekemään, jos olisi päädytty toisenlaiseen ratkaisuun.

E-lehdet-tietokanta siirtyköön rauhassa historiaan. Sellaisen tekemisen meiningin ja talkoohengen, jolla tietokantaa synnytettiin,  soisi kuitenkin elävän ja voivan hyvin jatkossakin.

Kirjoittaja:
Eeva Peltonen
Kirjastonhoitaja
Hankinta- ja metadatapalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Keskustakampuksen kirjasto valtasi Vanhan

Vuoden vaihteessa meistä kaikista tuli Helsingin yliopiston kirjastolaisia. Lähiökampusten kirjastoissa on oltu ruodussa jo pitkään, mutta keskustassa kirjastoväki on vielä levällään monessa pisteessä. Avaus-rakennustyömaan räjäytyksiä odotellessa vietettiin keskustakampuksen uuden organisaation Alkulaukaus-tapahtumaa. Yhteiselon alkua juhlistettiin marssimalla, jos nyt ei aivan yhteisrintamana, niin ainakin melkein samalla kellonlyömällä, Vanhalle ylioppilastalolle.

Tilaisuuden järjestelyistä vastasi ”Trio Alkulaukaus” eli Eeva Palje, Jussi Kajaste ja allekirjoittanut. Juhlan kantavana teemana oli kirjastolaululevyltä lainattu ajatus: ”Ei pelkkä iso talo meille yksinään vielä kirjastoa tee” – vaan meidän pitää tehdä se itse, yhdessä.

Levyn tarkemmat tiedot.

Seuraavassa on melko pitkä selostus tilaisuudesta, josta ei voi lyhyesti kirjoittaa.

Pakka sekaisin

Kuva: Pekka KarhulaTilaisuuden luonne avautui oitis sisään tulijoille, kun vieraat näkivät oven suussa tieteen uusimman innovaation: kättelyautomaatin. Prototyyppi, johon oli integroitu myös pönötyksen poisto, saatiin koekäyttöön helpottamaan johtajien koukistajalihaksia rasittavaa kättelyurakkaa;  pandemian riskeistä puhumattakaan. Kättelyn, joko manuaalisen tai automatisoidun lisäksi alkuseremoniaan kuului UNO-pelikortin nykäisy pakasta ja sitten vain kortin osoittaman pöytään istumaan.

Kirjaston johtaja Pälvi Kaiponen sai lausua muutaman sanan aluksi, mutta sen enempää virallisuutta ei sallittu.

Eeva Palje johdatteli kuulijoita päivän epistolaan, jonka voisi kiteyttää yhteisöllisyyttä nostattavaksi sanapariksi: ”muista – meiksi”. Paljon ryhmätyötä on jo tehty tulevaa yhdistymistä varten, mutta monia tuiki tärkeitä aiheita on jäänyt ryhmien toimintasektoreiden katveeseen, vaille pohdintaa. Nämä asiat nostetaan tänään pöydälle. Niinpä Eeva kehotti jokaista pöytäkuntaa antamaan luovuutensa yhteisen hyvän käyttöön ja paneutumaan annettuihin tehtäviin, niihin palattaisiin vielä päivän päätteeksi. Mutta ensin syödään.

Muutoksen edessä ollaan aina hämmennyksen vallassa, mutta onneksi meidän ei tarvitse astua uuteen aivan tietämättöminä. Ruokailun jälkeen nimittäin kampusastrologimme Jussi Kajaste kertoi mitä tähtitaivas lupaa kirjaston väelle. Jos jonkinlaista kosmista väreilyä ja hallinnollista teutarointia Pluto, Uranus ja muut vekkulit ovat meille valmistelemassa, mutta on helpottavaa kun nyt tiedämme näistä etukäteen. Mutta paljon on myönteistäkin luvassa: kirjastolaisten oikean lottorivinkin Jussi oli tähdistä (vai olikohan se SOLE tm:stä) lukenut!

Lue koko ennustus täältä.

Tutuksi tullut Duo Severo esitti musiikkia maailmalta harmonikan ja viulun voimin. Pojat soittivat ensikertaa Vanhalla ja kehuivat salin akustiikkaa. Nautinnollisen musiikkihetken päätyttyä pöytäkunnilla oli vielä hetki aikaa tehdä viime säädöt annettuihin tehtäviin, joiden purku aloitettiin pullakahvin jälkeen.

Kuva: Pekka Karhula

Korkealentoista yhteisvoimaa

Jokainen pöytä oli siis nimetty ryhmäksi, tiimiksi tai komissioksi joita oli kaikkiaan kahdeksan:

Ensimmäisenä tuotoksiaan esitteli keskustakampuksen kuoro. Me järjestäjät pelkäsimme kuorosotaa ja odottelimme jonkinlaista ohjelmiston määrittelyä, mutta eikö mitä: kuoro olikin jo valmis ensikonserttiin! Moniääninen, myös säestyksen tuottanut oivallinen kuoro ”Rajallinen” esiintyi loistavasti! Mukana oli sopraanoja, tenori-basso ja sekalainen määrä komppaajia. Esitetty kappale oli kuoron omaa tuotantoa ja siinä otettiin väkevästi kantaa länsimaiseen aikakäsitykseen ja sen materiaalisiin vaikutuksiin lokaalisesti.

Luokitustyöryhmä

Kokoelmaryhmä päätyi taannoin – mielestämme vähän hätäisesti – UDK:n käyttöön ottoon K-kampuskirjaston tieteenalavyöhykkeillä. Mutta eihän UDK ole edes suomenkieltä! Ryhmä sai laatia uuden, kaikille yhtä himmeän luokitusjärjestelmän. Kirjojen järjestäminen kannen värin mukaan oli tullut ensimmäiseksi ryhmän mieleen, sitähän monet asiakkaatkin toivovat, mutta muitakin käyttökelpoisia ja asiakasystävällisiä systematisointeja esitettiin:

hyvät kirjat – huonot kirjat: tutkijoiden aikaa säästyisi ja tutkimuksen taso nousisi jos tällainen selkeä jako tehtäisiin kirjaston asiantuntemuksella!

– luokitus lainakertojen mukaan: kaikki tutkijathan haluavat lukea samoja kirjoja, mutta he voisivat hyötyä myös ajatuksista, joista kukaan ei ole koskaan ollut kiinnostunut, eli ei koskaan lainatuista kirjoista. Bibliometrisillä menetelmillä löydettäisiin myös ne hengen tuotteet, joihin kukaan ei ole koskaan edes viitannut!

vapaa luokitus: jos luokituksesta luovuttaisiin kokonaan ja otettaisiin käyttöön ns. tiedon meri (vrt. pallomeri) , johon tutkija voisi sukeltaa pää edellä, niin tutkimus olisi varmasti poikkitieteisempää! Tässä kohtaa luokitusryhmän ajatuksia jatkojalostettiin hyllytysryhmän puolella.

KylmäSäilytysJärjestelmänTäyttöAsteen SäätelyKomissio ts. Taukotilan jääkaappijaosto Jääkaappi täyttyy kohta kävelemään oppivista huoltajaa vaille jääneistä elintarvikkeista, ja joskus taas omat eväät päätyvät väärään suuhun! KSJTASK:n ratkaisuehdotus:

Ongelma poistuu arkkitehtonisin keinoin: uudessa talossa meillä on iso parveke, josta riittää kylmäsäilytystilaa jokaiselle jonkinlaisen eväsrepun verran.  Kikka kakkonen olisi ulkoistaminen: Gordon Ramsay tai Hans Välimäki voisivat ottaa hoitaakseen taukotilan kokonaan.

Hyllytyksen uudet tuulet

Eihän käy päinsä, että kirjoja aina vain järjestetään ikivanhojen sääntöjen mukaan! Uutta näkemystä ja innovaatiota kaivataan näihinkin toimintoihin. Hyllytysryhmän tuotoksissa näkyi selvästi patoutunut tarve irtaantua ahdistavasta alfabeettisesta järjestyksestä. Aakkostus on tullut tiensä päähän, sille esitettiin lukuisia toinen toistaan parempia ja luovempia vaihtoehtoja:

Good old Numerus currens: joka opukselle annetaan järjestysnumero. Uutena piirteenä esitettiin että kirjaston kirjojen määrä olisi vakio (esim.3 miljoonaa). Luku olisi helppo muistaa ja näin yhtenäistää tiedotusta. Ja huom. vain poistetun kirjan tilalle voisi hankkia uuden.

Hyllytys virkailijan pituuden mukaan. Virkailijat keskittykööt osaamisalueensa ytimeen, eli pitkät hoitavat ylähyllyt, lyhyet alahyllyt ja keskikokoiset siltä väliltä. Ja tämä otetaan huomioon myös rekrytoinnissa.

Hyllytys kirjan binääriluvun mukaan. Tätä ehdottivat ryhmän atk-ihmiset, joiden mielestä se olisi ehdottomasti selkein ja paras järjestys. Mutta miksi, se jää meille taviksille täysin hämärän peittoon. Koska se on kuitenkin niin ylivertainen järjestys, niin atk-ihmisten lisärekrytointi tätä varten on täysin perusteltua…

Jos hyllytystyössä tärkeintä on nopeus, niin silloin voitaisiin ottaa käyttöön toimintatapa jossa palautettu kirja laitetaan heti ensimmäiseen tyhjään kohtaan hyllyssä! Salamannopeaa!

Yhtenä modernina ratkaisuna esitettiin se vaihtoehto, jota muutkin yritykset ovat nähneet parhaaksi käyttää: ulkoistetaan hyllytys Baronalle!

Myös itsepalvelua ehdotettiin: asiakkaat tekevät sen itse parhaiten, koska itsehän he ne kirjat sieltä hyllystä hakevatkin (niin makaat kuin petaat).

Viimeisenä meille esiteltiin sanoisinko ”lopullinen ratkaisu” eli kokonaisvaltainen näkemys hyllytykseen ja myös kokoelmiin: Ei hyllytetä ollenkaan, vaan kaikki palautukset laitetaan suoraan kierrätykseen, josta menisi suoraan tieto taas hankintaan, joka näin pyörisi automaattisesti. Silkkaa neroutta!

Kannustustiimi

 Motto: “Kannusta työtoveri päivässä”. Kannustusta tarvitaan aina. Ja paljon. Jos vuodessa on noin 250 työpäivää, pitää kannustuksia olla vähintään yhtä monta. Tiimi päätyi ehdotuksessaan uuden ”motivaattorin” viran/toimen perustamiseen.  Motivaattori laatii jokaiselle työntekijälle joka päivä henkilökohtaisen räätälöidyn täsmäkannustuksen. Se on niin vaativa työ, että se vaatii todella hyvän motivaation mikä saadaan aikaan siten, että motivaattori motivoi itsensä itsemääräämällään vaatitasolla!

Kuva: Pekka Karhula

Hakusanatyöryhmä

Hakusanoja ei koskaan ole liikaa, koska niin monella ovat sanat hakusessa. Työryhmän tehtävänä oli keksiä uusia, moderneja, käyttökelpoisia hakusanoja. Ryhmä esitteli tuotoksiaan jotka olivat monipuolisia, anagrammimaisia ja parhaimmat toimivat molemmilla kielillä (esim. SÖKÖ). HAKU, SANA, KUHA, HAKKU, UHKA, HAKUNILA, HANASAKU (toimii näppärästi ainakin juomaa hakiessa) …

Kuva: Pekka Karhula

Kahvitaukotoimikunta

Tunnetusti parhaat ideat syntyvät kahvitauoilla. Tätäkin tuotantoa on kuitenkin vielä varaa tehostaa. Toimikunta ei kannattanut taukojen ohjelmatoimintaa. Kahvin laatuun sen sijaan voisi panostaa. Ja jos nyt oikeen väärin ymmärsin, niin toimikunta toivoi mahdollisuutta vakituisten työntekijöiden äitien palkkaamiseen jonkinlaiseen kahvitaukotyösuhteeseen…

Tuunaten ja stailaten

Kohta meillä kaikilla on uudet työhuoneet. Kuinka ne stailataan linjaan huippuyliopiston brandin kanssa? Mikä olisi sopiva sisustustyyli,  romanttinen, minimalistinen, feng shui, shabby chic, art-nouveau, moderni, vai mikä? Entä millainen olisi yhtenäinen työasu?

Shabby chic (eli köyhäily) -tyyliin ryhmässä oli jo kyllästytty. Feng shui -tyyli sopisi sisustukseen parhaiten, koska siinä voi käyttää jo olemassa olevia kalusteita, ainoastaan sijoitteluun pitää palkata konsultti. Työasuksi ehdotettiin ruskeaa munkin kaapua, jonka sisävuori olisi kirkkaan värinen. Otollisella onnen hetkellä työasun voisi humpsauttaa nurinpäin!

Kuva:

Yhteenvetona

päivän annista voisi sanoa että paljon on tehtävää mutta yhdessä me pärjätään! Yhdessä aikaan saadut tuotokset olivat niin luovia ja ratkiriemukkaita että epäilemättä uudella keskustakampuksen kirjastolla on ainakin ongelmanratkaisukykyä.

Iltapäivän kääntyessä illan puolelle muutamat valtaajista siirsivät rintamalinjaa vielä kuppilaan päin täydentääkseen juomavarantojaan. Suurimmalta osalta valtaus päättyi kuitenkin virka-ajan puitteissa. Ideoiden toteutusta ja jalkautusta varten tarvitaan varmaan vielä uusi, tai ehkä useampiakin pamauksia.

Teksti:
Leena Huovinen
Keskustakampuksen kirjasto
Espanjan kielen tarkasti: Kristiina Lähdesmäki
KPO
Kuvat
Pekka Karhula
Keskustakampuksen kirjasto

Tutkimusjulkaisujen saatavuus ja tutkimusaineistojen jatkokäyttö keskiössä Tieteellisten aineistojen verkkopalveluhankkeessa 2007-2009

Helsingin yliopiston keskustakampuksella päättyi vuoden vaihteessa laajuudeltaan ja rahoitukseltaan huomattava hanke, jonka tavoitteena on ollut tutkimusjulkaisujen avoimen saatavuuden (Open Access) tukemisen sekä keskeisten humanistis-yhteiskuntatieteellisille aloille tyypillisten tutkimusaineistojen digitaalisen tallennusprosessin vakiinnuttaminen osaksi Helsingin yliopiston toimintaa. Tämä Tieteellisten aineistojen verkkopalveluhanke yhdisti vuosina 2007-2009 keskustakampuksen viiden tiedekunnan sekä keskustakampuksella toimivien kirjastojen tarpeet. Opetusministeriö myönsi Tieteellisten aineistojen verkkopalveluhankkeelle rahoitusta 300 000 € / vuosi hankekaudella.

Valtaosa Tieteellisten aineistojen verkkopalveluhankkeelle myönnetystä rahoituksesta kanavoitiin Helsingin yliopiston keskustakampuksen tiedekuntien alaisten yksiköiden kuten ainelaitosten itsenäisille osahankkeille. Varainkäytön periaatteista on sovittu yhteisesti tiedekuntien dekaanien muodostamassa hankkeen ohjausryhmässä, mutta kukin tiedekunta vastasi omien osahankkeidensa varainkäytöstä. Osahankkeita ja hankkeen yhteisten tavoitteiden toteutumista koordinoitiin kirjastopalvelujen koordinointiyksikössä, jonka palkkalistoilla hankkeen projektipäällikkönä toiminut Veera Ristikartano hankekaudella työskenteli.

Hankkeen yhteiset tavoiteet, tutkimusjulkaisujen avoimen saatavuuden (Open Access) tukemisen ja keskeisten humanistis-yhteiskuntatieteellisille aloille tyypillisten tutkimusaineistojen digitaalisen tallennusprosessin vakiinnuttaminen Helsingin yliopistossa voitiin hankekaudella jakaa pariin kolmeen keskeiseen osahankkeenseen.

Digitaalisen arkistopalvelun toteuttaminen

Tutkimusjulkaisujensa avoimen saatavuuden edistämikseksi yliopiston tai tiedeyhteisön tulee tarjota helppokäyttöinen digitaalinen arkistopalvelu. Hankekauden kuluessa paikallisesti kampuskirjastoissa ylläpidetyt julkaisuarkistot yhdistettiin yhdeksi, keskitetysti ylläpidetyksi Helsingin yliopiston digitaaliseksi arkistopalveluksi.

Helsingin yliopiston digitaaliseksi arkistopalvelu HELDAksi http://www.helsinki.fi/helda HELDA tarjoaa mahdollisuuden tallentaa yliopistolla tuotettua kokotekstiaineistoa kuten tutkijoiden artikkeleita, yksiköiden julkaisusarjoja sekä tiedekuntien oppimateriaaleja ja laitosten tuottamaa tutkimusaineistoa sekä opinnäytteitä verkkoon. HELDAan tallennettava aineisto saa pysyvän verkko-osoitteen ja on tallennuksen jälkeen kenen tahansa luettavissa, ladattavissa ja tulostettavissa internetissä.

HELDAa ylläpidetään hankekauden päätyttyä Helsingin yliopiston kirjaston Verkkopalvelut-yksikössä, jossa koordinoidaan myös tutkimusjulkaisujen avoimeen saatavuuteen liittyviä muita kysymyksiä.

HELDA-akiston kehittäminen on sidottu tiiviisti yliopistoon hankkeen kanssa samanaikaisesti hankittavaan TUHAT-tutkimustietojärjestelmään siten, että julkaisujen raportointia varten kerättävää ja validoitavaa julkaisutietoa voidaan hyödyntää myös julkaisuarkistojen sisällön kartuttamisessa. Tällöin tutkijat tai laitokset eivät joudu syöttämään samaa julkaisutietoa yliopiston kahteen eri järjestelmään.

Tutkimusjulkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen

Toukokuussa 2008 Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto linjasi päätöksellään, että Helsingin yliopisto tulee vuoden 2010 alusta alkaen edellyttämään, että sen piirissä toimivat tutkijat tallentavat kopion tieteellisissä tutkimusjulkaisuissa julkaistuista artikkeleistaan yliopiston ylläpitämään julkaisuarkistoon (University of Helsinki Open Access Mandate). Linjaus koskee 1.1.2010 tai sen jälkeen julkaistavaksi hyväksyttyjä yksittäisiä tutkimusartikkeleita ja tulee voimaan keväällä 2010, kun tutkimustietojärjestelmä TUHAT-otetaan käyttöön.

Hankkeessa havaittiin, että tiedekustantajien kehittäessä jatkuvasti avoimia julkaisukäytäntöjään yliopiston tulisi suunnittelukaudella 2010–2012 harkita digitaalisen arkistopalvelun ylläpidon ja tutkijoiden avoimen arkistointiprosessin tukemisen ohella myös muiden avoimen saatavuuden julkaisukanavien kehittämistä.

Monet kustantajat julkaisevat jo nyt maksullisia lehtiä, joissa artikkelinsa voi saattaa välittömästi avoimesti verkkoon erityisen kirjoittajamaksun maksamalla. Jotkin open access -optiota tarjoavista kustantajista tarjoavat yliopistoille ja tutkimuslaitoksille myös mahdollisuutta erityisen Central Fund -tilin hallintaan. Tällaiselta tililtä tutkimusorganisaatio voi niin halutessaan keskitetysti maksaa julkaisevien tutkijoidensa kirjoittajamaksut ja jyvittää sitten kustannukset organisaation sisällä haluamallaan tavalla. Helsingin yliopistolta tällainen sisäinen julkaisukustannusten allokointi- ja hallinnointiprosessi toistaiseksi puuttuu, joten julkaiseminen open access -lehdissä on tutkijoille mahdollista vain, jos tutkimusprojektilla tai laitoksella on varaa ja halua kirjoittajamaksun kattamiseen.

Digitaalisen julkaisemisen käytäntöjen yleistyessä Helsingin yliopiston tulisi harkita myös ensisijaisten digitaalisten julkaisualustojen tarjoamista laitosten julkaisusarjoille ja tieteellisille lehdille. Tällä hetkellä yliopistossa syntyviä tieteellisiä julkaisuja joudutaan julkaisuprosessin digitalisoituessa ohjaamaan ulkopuolisten toimijoiden, kuten kaupallisten kustantajien julkaisualustoille. Tämä on pienen budjetin julkaisuille usein taloudellisesti kannattamaton ratkaisu.

Suomen kaltaisella pienellä kielialueella, jossa valtaosa kotimaisista tiedelehdistä on opetusministeriön painatusavustusten varassa toimivia tieteellisten seurojen tai vastaavien toimijoiden julkaisemia lehtiä, tutkimusjulkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen edellyttäisi kuitenkin ennen kaikkea tiedelehtien julkaisutuen maksatusperusteiden perusteellista uudelleenarviointia. Niin kauan kuin lehden saama tuki on sidottu lehden painatusmäärään tai painotuotteen levikkiin, ei lehtien kustantajille ole kannattavaa kehittää julkaisun verkkojakelua tai tukea lehdessä ilmestyneiden artikkelikopioiden jakelua tutkimusorganisaatioiden digitaalisten arkistojen kautta.

Monet kotimaiset tiedejulkaisijat kokevat tutkimusjulkaisujen avoimen saatavuuden esteeksi myös maksullisen Elektra-tietokannan, joka tarjoaa kustatajille nykymuodossaan vakaata tuloa, jonka koetaan olevan uhattuna, jos samojen tutkimusartikkeleiden saatavuus avoimien kanavien kautta lisääntyy. Tiedelehtien julkaisutukeen ja ansaintalogiikkaan liittyvät haasteet tulisikin ratkaista kansallisella tasolla yhteistyössä opetusministeriön ja tiedejulkaisijoiden edustajien kanssa.

Tutkimusaineistojen digitoinnin ja jatkokäytön edistäminen

Kolmas Tieteellisten aineistojen verkkopalveluhankkeen keskeisistä tavoitteista oli yksiköiden tuottamien tutkimusaineistojen sähköisen arkistoinnin ja verkkokäytön järjestäminen. Tätä työtä edistettiin erityisesti hankkeesta rahoitettujen laitosten osahankkeissa, joissa edistettiin hyvin monimuotoisten tutkimusaineistojen jatkokäyttömahdollisuuksia digitoimalla aineistoja ja järjestämällä niille säilytys- ja/tai jakelualusta verkkoon. Hankkeen projektiryhmä pyrki huolehtimaan siitä, että aineistot kuvaillaan asianmukaisesti ja ne saavat kestävästi ylläpidetyn säilytyspaikan.  Jatkotutkimuksen ja opetuksen käyttöön tarkoitettujen aineistojen tulisi olla helposti tiedeyhteisön käytettävissä.

Humanistis-yhteiskuntatieteille tyypillinen tutkimusaineisto on luonteeltaan hyvin monimuotoista: Kyseeseen voi tulla niin erilaiset ja eri ikäiset tekstidokumentit kuin valo- tai diakuvat, kelanauhat, C-kasetit, kaitafilmit, VHS-videot jne. Tiedusteltiinpa hankkeessa mahdollisuutta digitoida myös käsityötieteen laitoksen arkistossa olevia vanhoja vaatetuskaavoja.

Kaikkien näiden eri aineistotyyppien digitointi, kuvailu ja käyttöönsaattaminen vaativat omanlaistaan erityisosaamista, jota on yliopiston kaltaisessa toimintaympäristössä hankala tarjota. Myös eri aineistotyyppien vaatimukset jakelualustan suhteen poikkeavat suuresti toisistaan; hankkeen suunnitteluvaiheessa esitetty oletus, että julkaisumuotoiselle aineistolle suunniteltua digitaalista arkistopalveluohjelmistoa voitaisiin joustavasti käyttää myös muiden aineistotyyppien säilytykseen ja jakeluun osoittautui nopeasti vaikeaksi toteuttaa.

Tutkimusaineistot voidaan saattaa alasta riippuen joko kokonaan vapaasti saataville, tutkimus- ja opetuskäyttöön mahdollisesti käyttäjätunnistuksen kautta tai tarjota jatkokäyttöön yksittäisen käyttöluvan välityksellä. Erityisen sensitiivistä aineistoa ei voida antaa saataville kuin painavista syistä.

Ongelmaksi muodostuivat myös tekijänoikeuskysymyksistä ja tietosuojavaatimusksista kumpuavat tarpeet säädellä verkossa jaeltavan tutkimusaineiston käyttöoikeuksia. Toimivaa, pitkälle automatisoitua käyttöoikeuksien hallintaa oli yliopistolla tarjolla olevissa järjestelmissä (tietotekniikkaosaston tarjoama mediapalvelin ja kuvapankkiohjelmisto, erilaiset oppimisympäristöt ja digitaalinen arkistotyökalua DSpace) vaikea toteuttaa. Käyttöoikeuksien joustava hallinta oli kuitenkin monissa tapauksissa aineiston verkkojakelun ehto.

Helsingin yliopistossa onkin lähestytty tutkimusaineistojen jatkokäytön haasteita laajemmin nimittämällä monialainen työryhmä selvittämään sitä, miten Helsingin yliopistossa voitaisiin eri tieteen aloilla saattaa tutkimusaineistot laajemmin saataville. Ryhmä pyrkii vastaamaan myös eurooppalaisten ja kansainvälisten tutkimusrahoittajien vaatimuksiin, joissa tutkimuksen rahoituksen edellytyksenä on tutkimusdatan tallentaminen jatkokäyttöä varten sekä sen avoin saatavuus. Perimmäisenä tarkoituksena on tarjota laajempia mahdollisuuksia hyödyntää julkisin varoin tehtyä tutkimusta ja lisätä näin yhteiskunnan tietovarantoja.

Yliopistolta tutkimustiedon jatkokäytön mahdollistava tutkimusaineistojen kuvailu, tallennus ja käyttöönsaattaminen aineiston luonteeseen soveltuvan jakelukanavan kautta edellyttää huomattavaa lisäresursointia sekä uudentyyppiseen osaamiseen panostamista ja erityisesti yhteistyötä kansallisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Helsingin yliopiston tulisi verkottua tieteellisessä tietotekniikan ja tietojärjestelmien palvelutoiminnassa yli laitos- ja ministeriörajojen aiempaa enemmän.

Tutkimusaineistojen digitointipalvelu

Helsingin yliopistolla ei hankkeen alkaessa ollut tarjota minkäänlaista keskitettyä digitointipalvelua. Digitointia oli tehty vuosien saatossa ainelaitoksilla ja Helsingin yliopiston Opiskelijakirjastossa yksiköiden omista tarpeista ja lähtökohdista käsin. Myös digitointilaitteistot ja niiden käyttöön ja digitointiprosessiin mahdollisesti liittynyt koulutus oli hankittu paikallisesti.

Kansallisista palveluntarjoajista Kansalliskirjaston Kansallinen digitointikeskus oli ainelaitosten tyyppillisten tarpeiden (digitoitavan aineiston suhteellisen pieni koko ja projektin lyhyt kesto) kannalta epätarkoituksenmukainen partneri, sillä sen toiminta perustuu isojen aineistoerien digitointiin. Niinpä laitoksilla jouduttiin myös hankkeen aikana turvautumaan ulkopuolisiin kaupallisiin digitointipalveluntarjoajiin.

Hankkeen päättyessä Helsingin yliopiston kirjaston Verkkopalvelut pitäisi tarkoituksenmukaisena digitointipalvelujen paikallisen kehittämisen sijaan esimerkiksi mahdollisuutta kilpailuttaa digitointipalvelut osana Hanselin muita kilpailutussopimuksia. Kilpailutuksessa tulisi huomioida eri tyyppiset digitointipalvelua vaativat materiaalit: tekstidokumentit, valo- ja diakuvat, eri muodoissa olevat äänitteet ja kuvatallenteet jne. Vastaavanlaisia digitointitarpeita on luonnollisesti muillakin tiede- ja taidekorkeakouluilla.

Teksti:
Veera Ristikartano
Erikoissuunnittelija
Helsingin yliopiston kirjasto
Verkkopalvelut

Tiedonhakua ja tuutorointia YLEn Kirjasto-tietopalvelussa

Helsingin yliopiston kirjaston tiedonhankinnan kouluttajien ryhmä vieraili Pasilassa YLE:n Kirjasto- tietopalvelussa keskiviikkona 3.2.2010.  Vierailun tarkoituksena oli vaihtaa kokemuksia kiireisten asiantuntijoiden – toimittajien ja muiden ohjelmantekijöiden – tavoittamisesta tiedonhankinnan opetuksen ja ohjauksen piiriin. Samalla tutustuimme myös Kirjasto-tietopalvelun kokoelmiin ja muihin palveluihin. Vierailuun osallistuivat Päivi Helminen keskitetyistä palveluista, Tuula Huuskonen Viikin kampuskirjastosta, Anne Kakkonen Kumpulan kampuskirjastosta sekä  Kirsi Luukkanen, Leena Koivula, Niina Tiainen, Eija Nevalainen ja Kati Syvälahti  Keskustakampuksen kirjastosta
Armi-juliste, Kuva: Jussi Vainiola ja Anne Mäittälä
Kirjasto-tietopalvelu – osa YLE ARMIa

YLE Kirjasto-tietopalvelu on osa YLE Armia eli Arkisto-, medianhallinta- ja informaatiopalveluita.  Armiin kuuluvat lisäksi Nuotisto, Radioarkisto, Valokuva-arkisto, Äänilevystö sekä TV-arkistot Pasilassa ja Tohlopissa.

Kirjasto-tietopalvelussa ja Nuotistossa työskentelee 12 henkilöä, joista meillä oli ilo tavata useita: Vierailun järjesti informaatikko Aki Kangas ja kirjaston esittelyyn osallistuivat myös informaatikot Pia Virtanen, Saija Sievistö ja Leena Korsumäki. Nuotistoa esitteli musiikki-informaatikko Kristiina Hako ja Riitta-Liisa Leinonen kertoi työstään Radion sinfoniaorkesterin nuotiston hoitajana.  Pääsimme myös kurkistamaan ”legendaariseen” YLE:n Äänilevystöön musiikki-informaatikko Heini Vaajan johdolla.

Kirjasto-tietopalvelu palvelee pääasiallisesti YLE:n henkilökuntaa niin Pasilan YLE-keskuksessa kuin aluetoimituksissa ympäri Suomea. Ulkopuoliset asiakkaat ovat lähinnä media-alan tutkijoita ja opiskelijoita. YLE:n ulkopuolisilta asiakkailta edellytetään käyttösopimuksen solmimista, ennen kuin he voivat käyttää palveluita.

Kirjasto-tietopalvelun kokoelmissa on n. 70 000 kirjaa,  400 kausijulkaisua  sekä monipuolinen valikoima ulkomaisia ja kotimaisia tietokantoja.  Mitä kirjaston omista kokoelmista ei löydy, se ostetaan tai lainataan muiden kirjastojen kokoelmista.  Kirjasto-tietopalvelu ylläpitää myös omaa viitetietokantaa sellaisten lehtien artikkeleista, joita ei muista tietokannoista löydy.

Informaatiolukutaito erikoiskirjastossa

Meitä kouluttajia kiinnosti erityisesti tietopalveluun ja tiedonhankinnan koulutukseen liittyvät kysymykset.  YLEllä painotus on ollut ns. perinteisessä tietopalvelussa muun muassa toimittajien hektisen työn vuoksi. Rinnalle on kuitenkin tulossa myös asiakkaiden itsenäiskäytön tukeminen.

Kirjasto-tietopalvelun tärkein tehtävä on ohjelmatyössä tarvittavan taustatiedon hankkiminen. Informaatikot etsivät asiakkaiden tarvitsemat tietoaineistot, kuten kirjat, artikkelit ja verkkoaineistot, selvittävät ja tarkistavat faktat ja myös etsivät asiantuntijoita ja haastateltavia. Asiakkaille räätälöidään heille tarpeisiin sopiva tietopaketti tilanteen ja tarpeen mukaan.

Tietopalvelutoiminta onkin mittavaa:  toimeksiantoja on noin 4600 vuosittain. Syksyllä 2009 toteutetun asiakaskyselyn perusteella toiminta on nopeaa ja laadukasta. Se näkyy myös tavassa, jolla tietopalvelua on organisoitu. Toimeksiannot luokitellaan kiireellisyysasteen perusteella ja ne tallennetaan tiedonhallintajärjestelmään, jossa toimeksiannon etenemistä voi seurata. Järjestelmän avulla tilastoidaan mm. toimeksiantoihin käytetty työaika.

Koska kiireisiä toimittajia ei ole helppo koota koulutukseen, Kirjasto-tietopalvelu on kehitellyt henkilökohtaista “Tilaa tuutori” –palvelua, joka muistuttaa hieman esim. Viikin “Kutsu tietoasiantuntija” tai Käyttäytymistieteiden “Parihakupalvelua”. Palvelua on käynnistelty vaiheittain. Viime syksyn  pilottiprojektin myönteisten kokemusten perusteella palvelu on nyt vakinaistettu. Toiveena on, että palvelua käyttäneet yleläiset kertoisivat siitä myös kollegoilleen ja mahdollisesti myös opastaisivat heitä.

Keskustelimme tapaamisessa meille yhteisestä ongelmasta, kuinka saada toimittajat tai tutkijat kiinnostumaan kirjaston palveluista ja opettelemaan niiden käyttöä. Vastaus tuntuisi löytyvän mahdollisimman valmiista tuotetarjottimista, joita esim. Viikin Solmu-hankkeessakin on kehitelty. Aki totesikin, että hakeutuvan toiminnan suurin haaste ja kiinnostavuus piilee siinä, kuinka integroitua toimittajien tai tutkijoiden pariin niin, että todellisista palvelutarpeista muodostuu oikea käsitys.

Saimme vierailulla hienon katsauksen YLE Armin ja Kirjasto- tietopalvelun toimintaan. Oli mielenkiintoista vertailla tiedonhakukulttuurejamme – kun meillä ehkä koulutus ja ohjaus on jo pidemmälle vietyä, voisimme me puolestamme oppia paljon tietopalvelun järjestämisestä.

Teksti:
Kati Syvälahti
informaatikko
Helsingin yliopiston kirjasto
Keskustakampuksen kirjastoEija Nevalainen
informaatikko
Helsingin yliopiston kirjasto
Keskustakampuksen kirjasto

Kuva:
ARMI-juliste Jussi Vainiola ja Anne Mäittälä

MyTerkko – personoitava aloitussivu terveysalan ammattilaisille

Vuodenvaihteessa avautui uusi, personoitava terveysalan verkkopalvelu MyTerkko. Se on terveysalan ammattilaisen henkilökohtainen aloitussivu, jonka kautta voi käyttää Terkon verkkopalveluja ja tietokantoja. Palvelun ideana on, että käyttäjä voi itse muokata aloitussivusta omia tarpeitaan vastaavan kokonaisuuden.

MyTerkko-palvelun käyttöliittymä

MyTerkko-palveluun on koottu keskeisimpiä lääke- ja terveystieteen tietokantoja, verkkopalveluita ja -aineistoja. Sisältövalikoimaan kuuluu palvelukohtaisia (esim. Terveysportti) ja aiheenmukaisia (esim. hoitotiede, näyttöön perustuva lääketiede, psykiatria) sisältökokonaisuuksia,  uutisikkunoita, tietokantojen hakusovelluksia (esim. Medic, PubMed, Ovid Medline & Vertex) sekä verkkolehtiä. Palveluun on integroitu myös uutuusseurantapalvelu FeedNavigator, jonka avulla käyttäjä voi tehdä uutuusseurannan valitsemiinsa tieteellisiin lehtiin, uutisiin ja blogeihin. MyTerkon useimpien sisältöikkunoiden (widget) alareunasta löytyy lisäksi hakuominaisuus.

Käyttäjä voi muokata oman sivunsa näkymää järjestämällä sisältöikkunat haluamallaan tavalla ja poistamalla tai piilottamalla tarpeettomat sisällöt. Käyttäjä voi lisätä sivulleen myös omia linkkejä ja uutissyötteitä. Valitut sisällöt päivittyvät jatkuvasti ja valinnat säilyvät tallessa käyttäjän palatessa sivulle uudestaan. Palvelu ei vaadi kirjautumista, sillä omat valinnat tallentuvat selaimen evästeisiin.

MyTerkko on avoin kaikille, mutta osa sen sisällöistä on käytettävissä ainoastaan Helsingin yliopiston ja HYKS:n verkossa. Palvelun on kehittänyt Terkon it-asiantuntija Pasi Keski-Nisula yhteistyössä Terkon tieteenalapalveluiden kanssa. MyTerkko-palveluun voi tutustua osoitteessa: http://www.terkko.helsinki.fi/, josta löytyvät myös yksinkertaiset ohjeet oman sivun personointiin.

Linkit

Teksti
Anna-Mari Koivula
Meilahden kampuskirjasto Terkko

Tiedonhallinta tutkimuksen prosesseissa –seminaari 27.11.2009

Suomen tieteellisen kirjastoseuran informaatiolukutaitoryhmä järjesti marraskuun lopussa seminaarin, jossa pohdittiin kirjastojen roolia tutkimusprosessien tukijana. Koska näkökulma oli tällä kertaa nimenomaan tutkijoiden tukeminen, oli aikaisemmista vastaavista seminaareista tuttu termi tiedonhankinta korvattu tällä kertaa termillä tiedonhallinta. Se kun kattaa tutkimusta varten hankitun tietoaineiston lisäksi myös tutkimuksessa tuotetun aineiston hallinnan.

Näkökulman tärkeys tuli hyvin esille tiedeasiainneuvos Jarmo Laineen esityksessä. Suomen Akatemia edellyttää, että rahoitushakemuksiin on sisällytetty tiedonhallintasuunnitelma eli selvitys siitä, miten tutkimusaineisto hankitaan ja miten sitä käytetään ja säilytetään sekä miten niiden  myöhempi käyttö mahdollistetaan (Suomen Akatemia,tutkimussuunnitelman rakenne ). Tämä on tutkijoille uusi asia ja Laine arvelikin, että kirjaston henkilöstöstä voisi olla tässä tutkimusryhmille suuri apu.

Kirjaston roolia tiedonhallinnan prosessissa korosti myös yliopistopedagogiikan lehtori Juha Himanka, joka esityksessään Miten kirjasto voi tukea tutkijoita ja tutkimusryhmiä piti olennaisen tärkeänä, että heti väitöskirjan teon aloitusvaiheessa tutkija pääsisi selville, mitkä ovat tiedonhallinnan uusimmat trendit. Himanka ehdottikin tutkijoille yleisistä tutkijantaidoista seminaaria, jonka organisoinnissa kirjastot voisivat olla mukana. Himanka otti kantaa myös kirjastojen tilojen suunnitteluun toivoen, että tutkijoilla olisi tilaa tehdä tutkimustyötään kirjastossa, lähellä aineistoja, ja ehdotti myös kirjastojen yhteyteen kahvitilaa, jossa tutkijat voisivat luontevasti saada toisiltaan vertaistukea.

Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan jatko-opiskelijoiden tiedonhallinnan tietämystä on päivitetty kirjaston ja tutkijaopettajien yhdessä suunnittelemalla Tehokas tieteellinen tiedonhankinta -kurssilla. Kirjastonhoitaja Mikko Ojanen kertoi yhteistyön olleen antoisaa etenkin kurssilla syntyneen aidon vuorovaikutuksen myötä. Tutkimuksen ja tiedonhankinnan prosesseista sekä työvälineistä on syntynyt vilkasta keskustelua. Yhteistyön myötä kirjastolla on mahdollisuus integroida informaatiolukutaidon opetus tiedekunnan opetussuunnitelmaan ja toisaalta kehittää omaa opetustaan. Tutkijoiden kanssa käydyissä keskusteluissa on löydetty hyviä juttuja myös perustututkinto-opiskelijoiden opetukseen.

Tietoasiantuntija Katja Oksanen-Särelä kertoi Viikin tiedekirjaston solmutyöskentelyn pilottihankkeesta, josta Verkkarissakin on kirjoitettu (Verkkari 08/2009, Solmutyöskentelyä Viikin tiedekirjastossa). Pilottihankkeessa kirjasto on tarjonnut räätälöityjä palveluja tutkimusryhmien tiedonhallintahaasteiden ratkaisemiseksi, jolloin tutkijat ovat voineet keskittyä ydinalueeseensa tutkimuksen tekemiseen. Eräs tällainen haaste on ollut juuri aiemmin mainittu Suomen Akatemian vaatiman tiedonhallintasuunnitelman laatiminen, jonka työstämisessä ovat Viikin kirjastolaiset päässeet auttamaan.

Erilaisia toimintamalleja on siis jo testattu ja hyviä tuloksiakin saatu. Yhteistyön määrä ja laatu vaihtelevat vielä kuitenkin tiedekunnittain liian paljon, joten mikä neuvoksi? Viikissä pilotoitu solmuyhteistyömalli on tarkoitus levittää muillekin kampuksille. Keskustakampuksella solmutyöskentely aloitetaan jo kevään 2010 aikana. Toivottavasti siitä saadaan muodostettua kaikille toimiva, helposti markkinoitava toimintamalli. Ja kuten kirjastonjohtaja Maria Forsmankin sen seminaarissa osuvasti sanoi, emme me kirjaston väki voi tehdä tätä yksin, vaan pallo on myös tiedeyhteisöllä ja tutkijoilla. Me olemme kyllä valmiita antamaan apua.

Kirjoittaja:
Anne Kakkonen
Kirjastonhoitaja
Kumpulan kampuskirjasto

Uusi Top Cited Articles @ the University of Helsinki -palvelu listaa viitatuimmat artikkelit

Top Cited Articles @ the University of Helsinki -palvelussa listataan nimensä mukaisesti Helsingin yliopiston tutkijoiden viitatuimmat artikkelit. Palvelu toimii reaaliajassa ja siinä on mahdollista tehdä tieteenala- tai vuosirajaus. Siinä voi etsiä artikkelien kirjoittajia nimellä tai kohdistaa haku muidenkin Suomen yliopistojen tutkijoiden julkaisuihin. Palveluun on mahdollista rakentaa myös suoria hakulinkkejä esimerkiksi tutkijan kotisivuilta. Top Cited Articles @ the University of Helsinki -palvelun lähdetietokantana on Elsevierin laaja, monialainen viite- ja viittaustietokanta Scopus, joka hankittiin Helsingin yliopiston käyttöön vuodenvaihteessa.

Lisätietoja palvelusta:
kirjasto-verkkopalvelut-tekniikka [ ät ] helsinki.fi

Linkit

Tervetuloa Helsingin yliopiston kirjastoon

Etelä-Suomen hiihtoloman aikana Verkkari näyttää suunnilleen samalta kuin vuoden 2009 viimeisessä numerossa. Jotain on kuitenkin muuttunut: julkaisijana on nyt Helsingin yliopiston kirjasto.

Vuoden 2010 muutokset ovat koetelleet yliopiston kaikkia organisaatioita ja rakenteita, myös kirjastoa. Kirjaston tehtäviä on jäsennetty uudelleen ja henkilökunta on sijoittunut neljään kampuskirjastoon ja kolmeen keskitettyjen palvelujen yksikköön (hallinto- ja kehittämispalvelut, hankinta- ja metadatapalvelut sekä verkkopalvelut). Keskustakampuksen kirjasto on aloittanut hallinnollisesti yhtenä yksikkönä, vaikka toimiikin vuoteen 2012 saakka 11 toimipisteessä.  Myös uusi kirjastorakennus etenee purkutöiden käynnistyessä maaliskuussa 2010.

Rehtori on 12.2.2010 nimennyt johtokunnan, jonka työ alkoi jo hiihtolomaviikolla. Johtokunta päätti työjärjestyksestä, minkä jälkeen käynnistyy kampusten kirjastoneuvottelukuntien kokoaminen ja uuden johtoryhmän toiminta.

Uudenlaiseen työnjakoon opettelu vie aikansa. Muuttuneiden toimintamallien opiskelu koskee niin henkilöstöä, esimiehiä kuin kirjaston kumppaneita. Kirjaston yhteistä toimintakulttuuria rakennetaan vähän kerrassaan, ja jokaisella meistä oli tässä oma roolimme. Toivon, että meitä kaikkia Helsingin yliopiston kirjastossa toimivia yhdistää halu toimia yliopiston ja käyttäjiemme parhaaksi.
Luminietoksia, Kuva: Kaisa Sinikara
Maaliskuussa tämän vuoden valtavat Etelä-Suomen nietokset alkavat jo sulaa. Hyvää kevättalvea!

Teksti ja kuvat:
Kaisa Sinikara
Ylikirjastonhoitaja
Helsingin yliopiston kirjasto

Helsingin yliopiston kirjaston johtokunta

Helsingin yliopiston kirjaston johtokunta, Kuva: Jussi Omaheimo

Helsingin yliopiston kirjaston johtokunta kokoontui ensimmäisen kerran 24.2.2010. Johtokunnan kokoonpano:

Puheenjohtaja
Ulla-Maija Forsberg, vararehtori
Henk.koht. varajäsen Jukka Kola, vararehtori
(yliopiston johdon edustus)

Sihteeri
Hallintopäällikkö Tiina Äärilä

Esittelijä
Ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikara

Jäsenet

Risto Saarinen, varadekaani
Henk.koht. varajäsen Anna Mauranen, dekaani
(keskustakampuksen tiedekuntien johdon edustus)

Liisa Laakso, dekaani
Henk.koht. varajäsen Seppo Villa, varadekaani
(keskustakampuksen tiedekuntien johdon edustus)

Juha Karhu, varadekaani
Henk.koht. varajäsen Marja-Liisa Riekkola, varadekaani
(matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan johdon edustus)

Tapio Palva, varadekaani
Henk.koht. varajäsen Mirja Ruohoniemi, varadekaani
(Viikin kampuksen tiedekuntien johdon edustus)

Risto Renkonen, dekaani
Henk.koht. varajäsen Eija Kalso, varadekaani
(lääketieteellisen tiedekunnan johdon edustus)

Hannariikka Korsu, HuK
Henk.koht. varajäsen Nico Lamminparras, HuK
(opiskelijoiden edustus)

Matti Lehto, valtiot. yo
Henk.koht. varajäsen Patricia Berg, FM
(opiskelijoiden edustus)

Juhani Sipilä, yliopistonlehtori
Henk.koht. varajäsen Anne Mäntynen, yliopistonlehtori
(muun opetus- ja tutkimushenkilökunnan kuin professorien edustus)

Elisa Hyytiäinen, kirjastoamanuenssi
Henk.koht. varajäsen Leena Missonen, kirjastonhoitaja
(kirjaston henkilöstön edustus)

Antti Virrankoski, kirjastonhoitaja
Henk.koht. varajäsen Raisa Iivonen, tietoasiantuntija
(kirjaston henkilöstön edustus)

Lasse Viinikka, va. johtajaylilääkäri, HUS
Henk.koht. varajäsen Laura Höjer, tutkimusjohtaja, ympäristöministeriö
(yliopiston sidosryhmien ja yhteistyötahojen edustus)

Eeva-Liisa Lehtonen, ylikirjastonhoitaja, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Henk.koht. varajäsen Sanna Talja, lehtori, Tampereen yliopisto, Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median laitos
(yliopiston sidosryhmien ja yhteistyötahojen edustus)

Helsingin yliopiston kirjaston johtokunta, Kuva: Jussi Omaheimo

 

Kuvat:
Jussi Omaheimo
Viestintäsuunnittelija
Helsingin yliopiston kirjasto