Helsingin yliopiston pääkirjasto syntyy Kaisa-taloon

Kaisa-taloon sijoittuvat kirjastotoiminnot on nimetty Helsingin yliopiston pääkirjastoksi. Päätöksen kirjaston nimestä teki yliopiston rehtori.

Kesällä 2012 Helsingin yliopiston pääkirjastoon Kaisa-taloon muuttaa pääosa Keskustakampuksen kirjastosta, kirjaston yhteiset palvelut ja hallinto. Keskustakampuksen kirjasto toimii muuton jälkeen kahdessa toimipisteessä, pääkirjastossa Fabianinkadulla ja Minervassa Siltavuorenpenkereellä, missä sijaitsevat edelleen kirjaston käyttäytymistieteelliset kokoelmat.

Helsingin yliopiston pääkirjaston yhteyteen siirtyy myös The American Resource Center. Myös Tilastokirjaston palvelupiste aloittaa toimintansa Kaisa-talossa pääkirjaston avautuessa asiakkaille maanantaina 3.9.2012.

Helsingin yliopiston kirjastotoiminnot koottiin vuoden 2010 alussa yhdeksi erillislaitokseksi. Kirjasto palvelee neljällä kampuksella ja verkossa. Erillislaitos nimettiin yliopiston konsistorin päätöksellä syksyllä 2009 Helsingin yliopiston kirjastoksi.  Aiempi Helsingin yliopiston pääkirjasto on toiminut vuodesta 2006 Kansalliskirjastona.

Pääkirjoitus: Hokemat tulevat todeksi

Helsingin yliopiston WDC-avajaiset 12.1.2012

Ajattelu muotoilee yhteiskuntaa on Helsingin yliopiston World Design Capital 2012 -vuoden teema. Yliopiston omissa WDC-vuoden avajaisissa rehtori ylisti uutta yhteistä Kaisa-taloa ja sen komeaa kirjastoa. Yliopiston kirjaston oma teema ”Älyllistä Designia” tuleekin rakennuksessa näkyväksi. Kaiken kaikkiaan hienoa ja toimivaa muotoilua. Valoisat, avarat tilat ja asiakkaiden kanssa kehitellyt palvelut innostavat oppimaan.

Me muotoilemme yhteiskuntaa ajattelemalla (Designing Society by Thinking). Muotoilu  halutaan nähdä innostavan laajasti: nyt parannetaan jokapäiväistä elämää, tehdään uusia opiskelijaelämää helpottavia arjen ratkaisuja. Tapahtumilla ja teoilla kehitetään kulttuuria taloudellisesti ja ekologisesti.

Ajatuksia ei kannata pitää ominaan, ajatustenluku ei tuota yhteistä ymmärrystä. Ajatustenvaihto voi jo saada aikaan muutosta, toimintaa, keskustelua, väittelyä eli yhteistä todellisuutta.

Ääneen ajatteluakin kuulee ja se voi olla hedelmällistä tajunnanvirtaa. Joskus ajattelematonta tai jopa loukkaavaa. Sananvapauden nimissä taas saatetaan vihlaista syvästikin.  Harkinta onkin jo sivistystä ja älykkyyttä?

Toivotan viisaita ajatuksia uuteen vuoteen – hyviä hokemia.

 

P.S.

WDC-kampanja näkyy myös Fabianinkadun ja Aleksanterinkadun kulmassa,  jossa yliopiston Tiedekulma avautuu perjantaina 3.2. Luvassa on hauskoja näkökulmia tieteeseen, mielenkiintoisia vieraita ja yllättäviä esityksiä. Lisäksi paikka toimii koko vuoden kaupunkilaisten yhteisenä olohuoneena, jonne voi helposti kadulta poiketa. Yliopiston kirjastollakin on siellä omat viikot pääsiäisen molemmin puolin. Sinne voi tulla silloin vaikka lukemaan uutuuskirjoja hyllystä samalla kun nauttii ihanasta kahvista.

 

Teksti

Tiinakaisa Honkasalo
Viestintäsuunnittelija
Helsingin yliopiston kirjasto

Kirjoittaja on Verkkari-lehden päätoimittaja.

Hei, me muutetaan – vol. 2

Vuoden lopun juhlien ja lomien alla kokoonnuimme taas muuton merkeissä työryhmä ”Studio Kaisan” valmistelemaan tilaisuuteen. Tulevan urakan suunnittelu oli nytkähtänyt taas piirun verran konkreettisempaan päin. Näimme jo selkeitä päivämäärä-, hyllymetri- ja henkilömäärätaulukoita. Mieliimme maalattiin kuva Kaisaniemestä Keravalle ulottuvasta kirjajonosta, jonka siirtäminen paikasta toiseen vaatii huolellista suunnittelua, valtavan määrän muuttolaatikoita, työtunteja, ja ennen kaikkea yhteen hiileen puhaltamista.

Ensi kesän lomiin muutto vaikuttaa väistämättä. Meille kaikille HY kirjaston työntekijöille pyritään takaamaan neljä viikkoa yhtenäistä lomaa kesäaikaan, mutta lomarahan vaihtovapaat pitää siirtää seuraavan vuoden puolelle.

Tilaisuudessa asiantuntijat kertoivat muuttoon ja uuteen kirjastoon liittyvistä asioista. Arkkitehti Anna-Maija Haukkavaaran esityksessä kuulimme rakennustyön etenemisestä, kalusteista ja muuttoaikatauluihin vaikuttavista lukuisista pienemmistä ja suuremmista muutoshankkeista. Asiaa valaisi kaksi paljonpuhuvaa diaa: ensin siisti 8 kirjaston yhteen paikkaan muutto (kuin kolmenmarkanraketin tussahdus) ja toinen näihin muuttoihin liittyvien operaatioiden kuva (kuin palasiksi hajonnut monivärinen ilotulite).

Ritva Hagelin kertoi aikatauluista. Joitakin kokoelmia joudutaan pakkaamaan jo maaliskuussa, kun nykyisiä tiloja tai hyllyjä aletaan remontoida. Koska purku aloitetaan vasta vapun jälkeen, ts. laatikoita käytetään myös välivarastointiin, niiden tarve valtava. Vielä ei tiedetä kuinka moni kirjasto voi muuttaa yhtä aikaa Kaisa-taloon. Suurin osa kirjoista on suljettuna juhannusviikolta kirjaston avaukseen, syyskuun alkuun, asti. Opiskelijakirjaston kurssikirjallisuus pakataan ja muutetaan viimeisenä.

Turvallisuusasioista meille puhui Mikko Savela. Turvallisuus on tunne joka luodaan yhdessä – ei mikään valvontajärjestelmä! Kaisa-talossa on valvontakameroita, mutta ne eivät ulotu kirjaston tiloihin asti. Se, että me kaikki tunnemme toisemme ainakin ulkonäöltä, on hyvä pohja turvalliselle työympäristölle.

Elisa Hyytiäinen kertoi pelisäännöistä ja työyhteisötaidoista. Muutto on fyysinen ponnistus ja meidän pitää huolehtia toinen toisistamme että jaksamme. Kaisa-talossa olemme varmasti valokeilassa ja paukkuja pitää jäädä varastoon niin, että pystymme lunastamaan paikkamme maan suurimpana ja parhaana tieteellisenä kirjastona. Arvostus ja luottamus ovat avainsanoja yhdessä työskentelyn onnistumiselle. Viestinnässä mielipiteet ja faktat täytyy pitää erillään. Hyvän palautteen antamisessa ei pidä nuukailla.

Meiltä kirjastolaisilta kysyttiin mitä haluamme viedä vanhasta uuteen. Eniten mainintoja keräsivät rakkaat viherkasvit. Oman työpöydän reunalta tai ikkunalta kukin osaa kasvinsa ottaa mukaansa, mutta kuka huolehtii yleisten tilojen, kokoelmasalien yms. kasveista? Kasvien lisäksi uuteen rakennukseen halutaan viedä paljon hyvää ja kaunista, kuten yhteishenkeä, ammattitaitoa työmotivaatiota, ja joku taisi mainita myös kirjat.

Muuton ja muutoksen lähestymistä voi seurata HY kirjaston verkkosivulle ilmestyneestä avajaispäivälaskurista.

Hei me muutetaan, vol 2 alustukset wikissä

Hei, ME kyseltiin! – Kirjaston keskitettyjen palveluiden muuttoseminaari Valkoisessa salissa 2.11.2011 Verkkarin juttu keskitettyjen palveluiden muuttoseminaarista

Hei me muutetaan vol 1 Verkkarin juttu ensimmäisestä muuttoseminaarista

 

Teksti

Leena Huovinen

Kuvat

Aino-Leena Juutinen
Verkkotoimittaja
Verkkari-lehden toimitussihteeri

Ajankohtaista Helsingin yliopiston kirjastosta

Tammikuu on kääntymässä helmikuuksi talven ensimmäisten kunnon pakkasten kera. Valo voittaa vähitellen.

Vuosi 2012

Vuosi 2012 on meille monella tavoin jännittävä ja odotuksia herättävä vuosi. Helsinki Design 2012 on käynnistynyt. Kirjaston palvelumuotoiluhanke on edennyt hyvin.  Uusien palvelujen konseptit ja vastuuhenkilöt on valittu jatkokehittelyä varten.

Kaisa-talon rakennustyöt etenevät aikataulussa. Kesän muuttoaikataulusta seuraa kirjastojen sulkemisia ja koko joukko työtä. Tarvitsemme kesällä koko kirjaston ja kaikkien kampusten tukea, jotta iso työ saadaan hoidettua aikataulussa. Kesän aikatauluja nopeuttavat IFLAn konferenssi elokuussa kirjastovierailuineen. Noin 30 kirjastolaista on lupautunut vapaaehtoisina avustajina toimimaan konferenssin tehtävissä. Oman jännityksensä tuo myös kirjastojärjestelmän päivitys heinä-elokuun taitteessa. Viimeistään syyskuun alussa ovet avautuvat käyttäjille ja virallisia avajaisia suunnitellaan yliopiston perinteisten avajaisten päiväksi.

Tämä vuosi antaa meille positiivista näkyvyyttä ja näköaloja. Valmistelemme seuraavien neljän vuoden tavoiteohjelmaa yhteistyössä ja keskustellen. Vaikka talous on tiukkaa, suunnittelemme rohkeasti tulevaa. Meidän vahvuutemme on yliopiston/kirjaston monialainen osaaminen, jota tieteenalojen ja kampusten erilaiset profiilit rikastavat.

Kirjaston nimi

Kaisaniemeen rakentuvan uuden talon nimi on Kaisa-talo. Asiasta on päätetty nimikilpailun perusteella jo muutama vuosi sitten. Kaisa-taloon sijoittuu sekä yliopiston kirjasto- että muita toimintoja, kuten kirjakahvila ja liiketiloja. Kaisa-kirjasto olisi näppärä nimi mutta ei kerro kovin paljoa suhteesta yliopistoon tai kirjaston substanssista.

Helsingin yliopiston kirjaston kolmella kampuskirjastolla Kumpulassa, Meilahdessa ja Viikissä on selkeät nimet. Keskustakampus osoittautui vaikeammaksi seuraavista syistä. Kaisa-taloon sijoittuvat keskustakampuksen kirjastosta neljän tiedekunnan palvelut mutta yhden tiedekunnan palvelut jäävät Minervaan. Taloon kootaan myös kirjaston keskitetyt palvelut (yhteensä noin 60 henkilöä) ja siellä toimii kirjaston johto. Lisäksi taloon siirtyy Amerikka-kirjasto ja Tilastokirjaston palvelupiste. Kyse ei siten ole samanlaisesta yksiköstä kuin muut kampuksilla toimivat kirjastot.

Uuden Kaisa-talon naapurikorttelissa on Kansalliskirjasto. Mikä on näiden kirjastojen suhde toisiinsa, miten niiden profiileja voisi kuvata lyhyesti? Kaupunki on lisäksi käynnistämässä Keskustakirjastonsa arkkitehtuurikilpailua toiveena talon valmistuminen 2017. Miten voimme välttää ongelmia, jos käytämme samankaltaisia nimiä?

Nimet ovat herkkä asia ja niillä on symboliarvoa. Kirjaston sisällä on käyty keskustelua, vähentääkö uuden kokonaisuuden nimeäminen pääkirjastoksi muiden merkitystä. Kansalliskirjasto on myös ilmaissut huolensa nimestä siksi, että sillä on ollut pitkä historia yliopiston pääkirjastona. Kirjaston johtokunta päätti suosittaa nimeä ”Helsingin yliopiston pääkirjasto” esitettäväksi rehtorille.

Rehtorin kanssa käytiin läpi esitetyt varaukset ja saatu kritiikki. Päätökseen kirjattiin, että Kaisa-talon kirjastokokonaisuuden nimeäminen pääkirjastoksi ei vaikuta kampuskirjastojen nimiin eikä asemaan. Myöskään Kansalliskirjastoon sillä ei ole vaikutuksia, vaan nimi kuvastaa lähinnä näiden suurten naapurikirjastojen nykyistä jo olemassa olevaa profiloitumista.

Rehtorin päätöksen mukaan Kaisa-taloon sijoittuu Helsingin yliopiston pääkirjasto. Keskustakampuksen kirjasto toimii pääkirjastossa ja Minervassa.

 

Toivotan kaikille Verkkarin lukijoille antoisaa vuotta 2012!

 

Teksti

Kaisa Sinikara
Ylikirjastonhoitaja
Helsingin yliopiston kirjasto

Havainnekuva

Anttinen Oiva Arkkitehdit

Näkymätöntä värähtelyä? – Työyhteisön oppimisen prosessit odottavat löytymistään

Kirjaston käytännön työ on täynnä vaihtuvia tilanteita ja osaamishaasteita. Työssä mukana olevat myös oppivat jatkuvasti ollessaan toistensa kanssa tekemisissä. Kun näin väitetään, oppimista tarkastellaan sosiaalisena toimintana. Näkökulma eroaa merkittävästi perinteisemmistä käsityksistä, joissa oppiminen ymmärretään yksilökeskeisesti.

Hiljainen tieto näkyväksi Nonakan ja Takeuchin mukaan

Edellisessä organisaation oppimiseen liittyvässä kirjoituksessani (Kirjaston arjessa luodaan ja prosessoidaan tietoa, Verkkari 8/2011) esittelin japanilaisten tutkijoiden Nonakan ja Takeuchin ns. SECI-mallin. Se kuvaa  yhteisöllisen tiedon luomisen ja oppimisen prosesseja ja tiloja, jossa on neljä vaihetta, socialization (sosiaalisaatio), externalization (ulkoistaminen), combination (yhdistäminen) ja internalization (sisäistäminen). Niitä vastaavat Ikujiro Nonakan myöhemmän täydennyksen mukaisesti tiedon kehittymisen jaetun tilan ja ajan ,ba´n, kategoriat.  Ne ovat alkuunpaneva, keskusteleva, järjestävä ja toteuttava ba.

SECI-mallin spiraalin muotoisesti etenevät prosessit ulkoistavat  työyhteisön jäsenten niin sanotusti ”sormenpäissä” olevat  käytännön tiedot ja taidot, hiljaisen ja usein dokumentoimattoman osaamisen koko organisaation käyttöön. Hiljainen tieto muuttuu prosessissa eksplisiittiseksi tiedoksi.

Kaavamaisesta mallista elävään työelämään: Dialogi organisaation oppimisessa

Liiketaloustieteen ja johtamisen alaan kuuluvassa väitöskirjassaan Dialogi organisaation oppimisessa, itseohjautuvan muutoksen mahdollisuus tuotantotyössä (Turun kauppakorkeakoulu, 2008) Maija Vähämäki kysyy: kertooko Nonakan malli mitään siitä,  miten uusi tieto ja oppiminen tarkalleen ottaen rakentuu työyhteisössä? Hän kysyy: ”Mitä organisaation oppiminen vaatii sitä tuottavalta yhteisöltä? Onko yksilön tiedon jakaminen muille riittävä kuva organisaation oppimisesta?”

  • Sosiaalinen oppimiskäsitys ja tiedon synty

Oppimisen määritelmiä on paljon, mutta yleensä niihin sisältyy se, että oppimisen seurauksena tapahtuu jokin muutos. Puhutaan myös oppimaan oppimisesta. Vähämäen tutkimus on aarre nimenomaan organisaation oppimisesta ja oppivasta organisaatiosta kiinnostuneelle. Tutkija on raivannut aihepiirin teoriasuuntauksiin ja käsitteiden ryteikköön  polkuja, jotka ovat oivallisia kulkureittejä työyhteisön monitahoiseen ja monimuotoiseen vuorovaikutukseen, sen merkitykseen ja merkityksiin. Minulle ne  lisäksi jäsensivät  jo luettujen ja lukemista odottavien tutkimusten ja kirjoitusten teoreettista paikantamista.

Vähämäki muotoilee tutkimuskysymyksensä näin: ”Miten organisaation oppiminen ja osallistava johtaminen rakentuvat henkilöstön ja johdon vuorovaikutuksessa?”

Antoisaa Vähämäen tutkimuksessa on, että siinä pienen varsinaissuomalaisen kirjapainon henkilökunta, kirjatyöntekijät, on pääroolissa. Tutkija katsoo oppimisen prosesseja sosiaalisesta näkökulmasta, jonka mukaan tieto syntyy ihmisten välisissä suhteissa. Nonakan mallin tyyppinen ajattelu on näin vielä tunnistettavissa. Kun oppimista ajatellaan eri tavalla, teknisenä prosessina, oppimistapahtuma hahmottuu yksilön ja yhteisön tiedon käsittelynä.  Tästä teoreettisten lähtökohtien merkittävästä erosta johtuu, että  on välttämättä otettava kantaa tiedon olemukseen.

  • Tieto syntyy vasta kun se tulkitaan ja ymmärretään?

Onko tieto jossain olemassa ennen oppimisessa tapahtuvaa siirtymistään oppijoihin? Jos näin ajatellaan, huomio kiintyy tiedon tallentamiseen ja jakamiseen oikeassa muodossa. Teknisestä lähtökohdasta tiedon tai osaamisen voidaan ajatella myös olevan organisaation pääomaa, joka on konkreettista ja mitattavaa.

Kun katsotaan  tiedon syntyvän sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, tarkoitetaan, että tieto syntyy vasta kun se tulkitaan ja ymmärretään. Vähämäki kirjoittaa: ”Tekninen näkökulma problematisoi olemassa olevan tiedon hallitsemisen, ja sosiaalisen oppimisen näkökulmassa problematisoidaan sekä tiedon olemus että sen syntymisen prosessi kontekstissaan.”

Oppimisen  tila – dialogisen vuorovaikutuksen tila

Kuten äsken mainitsin, Nonakan malliin sisältyy ajatus hiljaisen tiedon saattamisesta eksplisiittiseksi eli tavallaan eteen- ja ulospäin siirrettäväksi, edelleen jaettavaksi. Vähämäki kiinnittää huomionsa tiedon syntymisen tapaan, ympäristöön ja vaikutuksiin. Hän puhuukin oppimisen tilasta, jonka hän toteaa tulevan lähelle Nonakan ba-käsitettä. Työyhteisö tai organisaatio todellakin nähdään tilana, joka elää ja muuttuu, jossa vuorovaikutetaan ja opitaan – kaikki yhdessä.

Vähämäen kirjan teoriakatsauksesta  saa hyvän yleiskuvan siitä, että organisaation oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen liittyvää tutkimusta on tehty paljon johdon näkökulmasta. Pyritään myös osaamisen johtamiseen. Kohteena on henkilöstö. Vähämäen tutkimuksessa myös yrityksen johdon katsotaan toimivan henkilöstön kanssa samassa vuorovaikutuksen ja oppimisen tilassa.

  • Oppimisen tilanteet

Oppimisen tila merkitsee mitä suurimmassa määrin tilanteita. Vähämäki toteaa, että organisaation oppimista käsittelevässä  kirjallisuudessa on enimmäkseen keskitytty sellaisiin työyhteisöihin, joissa kirjallinen kommunikointi on osa työtä ja osaamiseen kuuluvaa. Työympäristöjä, joissa kirjallinen kommunikointi – lukeminen ja kirjoittaminen – ei ole keskeistä tai sitä ei juurikaan tarvita, kutsutaan ei-kirjallisiksi ympäristöiksi (non-writing-communities). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei käytännön työ edellyttäisi oppimiskykyä tai että käytännön työn ympäristöissä ei olisi monenlaisia, vaativiakin oppimis- ja innovointitarpeita tai -pyrkimyksiä.

  • Tilanneoppiminen ja käytäntöyhteisöt

Tutkimus kirjapainon ei-kirjallisessa ympäristössä on johdattanut tutkijan keskelle tilanneoppimista, mikä onkin tutkimuksen olennainen käsite. ”Työssä tarvittava tieto on tilannesidonnaista, ja se on osa sitä toimintaa, kontekstia ja kulttuuria, jossa se syntyy ja jossa sitä käytetään. Toiminta, jossa tietoa syntyy ja sitä sovelletaan, ei ole erotettavissa oppimisesta ja ajattelusta, vaan se on olennainen osa oppimista”, kirjoittaa Vähämäki.

Tilanneoppimiseen liittyy tiiviisti käsite käytäntöyhteisöt (communities of practice). Ne ovat työpaikoilla muodostuvia, usein luonteeltaan epävirallisia tai tilapäisiä ryhmittymiä ja yhteisöjä, joissa luodaan yhteisiä merkityksiä ja käytäntöjä. Esimerkkinä käytäntöyhteisöistä mainitaan projektitiimit.

  • Työtehtävillä on oma luonteensa – tiedon hankinnan ja käytön tapoja eri tilanteissa

Vaikka en tässä yhteydessä halua piirtää yhtäläisyysmerkkejä kirjapainoyrityksessä tehtävän työn ja kirjastotyön  väliin, en Vähämäen tutkimusta lukiessani voinut välttää ajattelemasta ”kantapään kautta” tuntemaani kirjaston asiakaspalvelutyötä. Kirjaston käytännön työn ehkä olettaisi olevan mitä ”kirjallisinta” tietotyötä, mutta esimerkiksi  välittömästi asiakasrajapinnassa toimivilla on kuitenkin omanlaisensa haasteet.

Tunnistin Vähämäen kuvaamista kirjapainoammattilaisten käytännöistä monia: kirjaston asiakaspalvelun vaihtelevissa ja yllättävissäkin tilanteissa kysytään mieluummin neuvoa työkavereilta kuin käännytään dokumentoitujen ohjeiden puoleen.

  • Onko dokumentoimalla näkyväksi tehty tieto ainoa oikea?

Vähämäen havaintojen mukaan kirjapainossa ”työn luonne ei ole sellainen, että olisi tapana käydä kirjoista, mapeista tai sähköisistä tiedostoista katsomassa, miten tämän akuutin tilanteen hoitaisin. Ja voidaanko olettaa, että juuri tiettyyn pulmatilanteeseen olisi löydettävissä ratkaisu persoonattomassa, kirjallisessa muodossa? Ongelmatilanteet on totuttu ratkaisemaan työn ohessa  toisilta neuvoa kysyen, ei dokumentteihin turvautuen.”

Korostan tässä yhteydessä, että kirjapainon graafisen alan ammattilaiset osoittautuivat erittäin tarkoiksi työnsä laadusta ja toiminnan sujuvuudesta. Dokumentteihin turvautumattomuus ei tarkoittanut välinpitämättömyyttä tai huolimattomuutta, pikemminkin päin vastoin. En myöskään ota kantaa siihen, pitäisikö kaiken kirjastotyön muuttua mahdollisimman ”kirjalliseksi” ja näin ehkä entistä ammattimaisemmaksi tietotyöksi.

Haluan tuoda esiin, että kirjastossakin on monia eri luonteisia työtehtäviä palautuneiden kirjojen hyllyttämisestä johtamiseen, erilaisia käytäntöyhteisöjä – Helsingin yliopiston kirjastossa myös paikalliset toimipisteet eri puolilla kaupunkia – ja kaikkien näiden yhdessä voidaan ajatella muodostavan myös yhteisen vuorovaikutuksen ja oppimisen tilan.

Kirjasto toimipisteineen yhteisenä oppimisen tilana?

Vähämäen tutkimuksen suuntaisesti voidaan todeta, että vuoden 2010 alusta yhtenä yhteisenä organisaationa toimineelle Helsingin yliopiston kirjastollekin on luotu yhteinen vuorovaikutuksen ja oppimisen tilan rakenteellinen kehys. Uskon, että  tämän kahden vuoden ikäisen organisaation tarkastelu totunnaisen osaamisen kehittämisen viitekehyksestä poikkeavasti olisi mielenkiintoista ja kannattavaa.

Koko kirjastotyöyhteisön vuorovaikutuksessa syntyvän tiedon ja osaamisen hyödyt  olisi epäilemättä mahdollista ottaa tehokkaasti käyttöön. Tosin tällaisella pyrkimyksellä olisi Vähämäen tutkimuksesta ilmenevät reunaehtonsa:  työpaikkaa oppimisympäristöksi kehitettäessä olosuhteiden on oltava otolliset avoimelle vuorovaikutukselle ja dialogille, jotka mahdollistavat oppimisen sosiaalisena prosessina.

Osallistuminen avoimeen vuorovaikutukseen ja dialogiin on tärkeää, sillä tässä käsitellyn oppimiskäsityksen mukaan oppiminen on osallistumista sosiaalisiin prosesseihin arkipäivän tilanteissa. Oppimisen tila on dialogisen vuoropuhelun tila. Muita reunaehtoja ovat  luottamus, joka on avoimen vuorovaikutuksen edellytys sekä dialogin tasavertaisuus siihen osallistuvien välillä. Organisaation johtamisfilosofian tulee tukea dialogisuutta.

  • Voimaa muutoksiin sisältä päin

Miksi oppiminen on niin tärkeää? Vaikka Vähämäen tutkimuskohteena oli pieni kirjapainoalan yritys, en voi tältäkään kannalta olla jossain määrin rinnastamatta graafisen alan läpikäymää perustavan laatuista toiminnan ja työmenetelmien muutosvaihetta ja toisaalta kirjastoalan perinteisten toimintatapojen meneillään olevaa myllerrystä ja uuden aikakauden kynnykselle saapumista.

Myös kirjastoissa henkilö- ja aikaresurssit ovat niukat, muutos- ja oppimispaineet suuret. Tässä tilanteessa kannattaisi käyttää hyödyksi sitä, mitä on jo olemassa ja saada kirjastotyöyhteisön arjen hljainen tieto – otsikossa luonnehdin sitä ”näkymättömäksi värähtelyksi” – organisaatiota energisoivaksi voimavaraksi.

Vähämäen vuosiin 1999-2003 ajoittuva tutkimus oli pitkäkestoinen ja kaksivaiheinen, toimintatutkimuksen menetelmiä noudattava. Yrityksen osaamisprojektin kuluessa toteutettiin osaamiskartoitus-interventio, jonka tulosten analyysista tutkijan mieleen nousi uusia tutkimuskysymyksiä, jotka puolestaan johtivat syvälle työyhteisön oppimisen problematiikkaan.

Harvinaisen tinkimätön ja perusteellinen tutkimus on mukaansatempaavaa ja innostavaa luettavaa. Erityisen ihailtavaa on, miten Vähämäki on pitänyt hallussaan tutkimusaiheen ja sen ajattelua eri suuntiin johtavat langat tuottaen monipuolisen kuvauksen ja painokkaita tuloksia uskoakseni melko vähän käytetystä näkökulmasta.

Tutkimusprojekti: Osaamisen kehittymisen seurauksia ja tuloksia

Kirjapainon osaamisprojektissa henkilöstö oli  kehittämässä omaa osaamistaan.  Tästä avautui  vähitellen näkymä edellä kuvaamaani  oppimisen ja dialogisen vuoropuhelun tilaan, jollaiseksi organisaatio on mahdollista ymmärtää ja josta puolestaan seurasi tiimityöhön, työyhteisön valtaistamiseen (empowerment), vastuun ottamiseen, valta-käsitteeseen ja neuvottelevaan työtapaan liittyvien mahdollisuuksien oivaltamista. Käytäntöyhteisöjen erilaisten puhetapojen ja toisistaan poikkeavien kielellisten ilmaisujen tulkinnat ja ymmärrettävyys toivat prosesseihin omat haasteensa.

  • Yksilö

Mitä yksilötasolla tapahtui? Vähämäki kirjoittaa: ”Osaamisen kehittäminen ei ole kertaluontoinen tapahtuma, vaan jatkumo , johon kaikki organisaation jäsenet ovat osallisia. Se etenee ja muotoutuu arkipäivän tilanteissa. Osaamiseksi yksilötasolla ymmärrettiin tässä tutkimuksessa ammatilliset valmiudet, jotka kehittyvät sekä muodollisessa koulutuksessa että erityisesti työn ohessa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa  muiden työyhteisön jäsenten kanssa. Huomion kiinnittäminen työssä oppimisen tilanteisiin vahvisti osallistujien arvostusta työssäoppimista kohtaan, ja toi esille oppimisen vuorovaikutteisuuden kirjatyöntekijöiden työssä ja mahdollisuuden näiden tilanteiden parempaan hyödyntämiseen.”

  • Organisaatio

Tutkija jatkaa organisaation oppimistuloksista: “Organisaatiotason oppimisena  puolestaan ymmärrettiin organisaation oppima neuvotteleva tapa toimia, joka sisältää kyvykkyyden dialogiin ja siinä tapahtuvaan itsereflektioon. Neuvotteleva toimintatapa oli osa itseohjautuvuuden oppimista.”

Tutkimuksen käytännön merkitys oli, että organisaation osaamista kokonaisuutena parantanut interventio ja oppimistulokset lisäsivät organisaation kyvykkyyttä hallita muutostilanteita.

Loppupäätelmiä

  • “Alkulientä” kannattaa jalostaa

Näkymättömän värähtelyn visualisointi kirjoitukseni alussa on mielikuvani työn arjessa tapahtuvista kohtaamisista ja vuorovaikutuksista. Ne eivät välttämättä ole hallittuja, säännönmukaisia ja järjestäytyneitä, vaan erilaisia tilanteita ja tapahtumia kihisevä ”alkuliemi”. Vähämäen tutkimus osoitti, että työyhteisön ja sen jäsenten jo olemassa olevat vahvuudet, niiden huomaaminen, arvostus ja ymmärrys sekä eri käytäntöyhteisöjen työn luonteen ymmärtäminen kehityksen ytimenä tuottaa tulosta.

Mahdollista on, että organisaation valmius oppia ja kyvykkyys muutoksissa selviämiseksi ja muutostilanteiden hallitsemiseksi ovat rajattomat. Edellä oleva lause on omaa tulkintaani – ehkä toiveajattelua?

Vaikka Vähämäen tutkimus ja kirjoitukseni keskittyivät organisaation sisäiseen voimaan, sen esille saamiseen ja hyödyntämiseen, muistutan vielä tässä , että tarkoitukseni ei ole luoda kuvaa työyhteisöstä omassa liemessään porisevana, sisään päin kääntyneenä – ja oman työpaikkani tapauksessa -kirjastokeskeisyyteen sulkeutuneena omaa erinomaisuuttaan vaalivana piirinä.

Oletan itsestään selvästi, että kirjasto työyhteisönä on ajan tasalla asiakkaitaan varten olemassa. Henkilöstö on monenlaisten ulkoapäin tulevien vaikutteiden ja kehityssuuntausten ristipaineessa ja niistä mitä tietoisin. Mielestäni edellä kuvattu näkemys työyhteisön oppimisesta olisi tämän hetken tilanteessa voimaannuttava ja voisi vahvistaa yhteistä käsitystä tavoitteellisena organisaationa toimimisesta.

  • Dialogisuus – osallistamisesta osallistumiseen?

Vierastan nykyään paljon käytettyä sanaa ’osallistaminen’, vaikka sillä varmasti tarkoitetaan asennetta ja menetelmiä, joilla henkilöstö pyritään saamaan mukaan organisaation ja vaikkapa sen tulevaisuuden suunnitteluun. Edellä esittelemästäni tutkimuksesta käy ilmi, miten voitaisiin luoda otollisia olosuhteita kaikkien työyhteisön jäsenten osallistumiselle työn arjen dialogiin ja mitä seurauksia tällä voisi olla.

”Hiljainen tieto” saataisiin näkyviin, kuuluviin ja hyödynnettäväksi. Onnistuminen merkitsisi vaikutuksia mm. organisaation oppimiseen ja selviytymiskykyyn muutostilanteissa. Arvelisin, että henkilöstön omakseen kokemilla osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksilla olisi myös positiiviset vaikutuksensa työhyvinvointiin.

Työpaikallani Helsingin yliopiston kirjastossa on dialogisuuttta etsitty ainakin käyttöön otetuissa kehityskeskustelumenetelmissä ja meneillään olevassa tavoiteohjelmatyön dialogiseksi nimetyssä prosessissa. Vähämäen väitöskirjaan ja sen esiin tuomiin ajattelumalleihin soisin mahdollisimman monien tutustuvan. Tässä vaiheessa minusta tuntuu siltä, että  esittelemääni tutkimukseen sisältyvä analyysi dialogisuudesta on jo  saamassa muotoaan seuraavaksi  Verkkari-kirjoituksekseni.

Linkit:

Maija Vähämäki: Dialogi organisaation oppimisessa. Itseohjautuvan muutoksen mahdollisuus tuotantotyössä. Sarja/Series A-2:2008. Turun kauppakorkeakoulu.

http://info.tse.fi/julkaisut/vk/Ae2_2008.pdf

Eeva-Liisa Viitala: Kirjaston arjessa luodaan ja prosessoidaan tietoa. Verkkari 8/2011

https://blogs.helsinki.fi/verkkari-lehti/kirjaston-arjessa-luodaan-ja-prosessoidaan-tietoa

 

Teksti

Eeva-Liisa Viitala
Tiedottaja
Helsingin yliopiston kirjasto
eeva-liisa.viitala[at]helsinki.fi

Kirjoittaja toimii Helsingin yliopiston kirjaston johtoryhmässä henkilöstön edustajana.

Tohtori Tsehovin vastaanotto

 

Meilahden kampuskirjaston Lux Humana -työryhmä järjesti Biomedicumin Faculty Clubilla 23.11.2011 luento- ja keskustelutilaisuuden, jonka aiheena oli Anton Tsehov. Suomentaja ja esseisti Martti Anhava luennoi aiheesta ’Anton Tsehov ja lääketiede’. Anhava kertoi Tsehovin lääketieteen opinnoista ja lääkärintoimen harjoittamisesta. Samalla hän esitteli niitä tapoja, joilla lääkärinkoulutus ja -kokemukset heijastuvat tai eivät heijastu Tsehovin teoksissa.

 

”Vihitty vaimo ja rakastajatar”

Kirjallisuudenhistoriasta tunnemme lukuisia kirjailijoita, jotka ovat koulutukseltaan lääkäreitä: Francois Rabelais, Mihail Bulgakov, Louis-Ferdinand Céline, W. Somerset Maugham. Suomalaisista kirjailijoista voisi mainita Hj. Nortamon, Claes Anderssonin ja Joel Haahtelan.

Moni näistä kirjailijoista on jättänyt varsinaisen lääkärin praktiikan, jollei täysin niin ainakin pääasiallisesti omistautuen kirjalliselle uralleen. Anton Tsehov tasapainoili varsin pitkään molempia ammattejaan harjoittaen. Usein siteeratussa luonnehdinnassaan hän kuvaa lääketieteen olevan hänen ”vihitty vaimonsa ja kirjallisuuden rakastajattarensa. Kun toinen kyllästyttää, menen yöksi toisen luo.”

Anton Tsehov syntyi 1860 Taganrogissa. Hänen isänsä, maaorjan poika, oli tehnyt sosiaalisen nousun kauppiaaksi ja kannusti lastensakin opintoja. Valitettavasti isä ei kauppiaana pärjännyt kovinkaan hyvin vaan liike ajautui konkurssiin. Muun perheen paettua velkojia Moskovaan 16-vuotias Anton jäi yksin Taganrogiin käydäkseen koulunsa loppuun.

Lääkäriä tarvitaan aina

Vuonna 1879 Tsehov aloitti stipendin turvin opinnot Moskovan yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Jo kouluaikoina, Tsehovin sairastuttua vatsakalvotulehdukseen häntä hoitanut lääkäri kehotti lahjakasta oppilasta suuntautumaan lääketieteen opintoihin: ”Kauppiasta heiluttavat suhdanteet, mutta lääkäriä tarvitaan aina.”

Kauppiasisän konkurssin vuoksi nuori Anton Tsehov vastasi jo opiskeluaikoinaan muun perheen elannosta kirjoittaen pakinoita ja sketsejä pilalehtiin. Lääkäriksi valmistuminen ei tuonut Tsehoville merkittävää parannusta hänen taloudelliseen tilanteeseensa. Kerrotaan, ettei hän oppinut koskaan laskuttamaan potilaitaan käyvän hinnan mukaisesti, vaan köyhimmiltä asiakkailtaan hän peri vain muodollisen maksun, jos sitäkään. Lisäksi iso osa potilaista oli hänen boheemiystäviään tai veljensä ryyppykavereita.

”Hyvän ihmisen” -kultti

Anton Tsehovin persoonan ympärille onkin muodostunut eräänlainen ’hyvän ihmisen’ –kultti, joka näyttää juontuvan toisaalta hänen teoksissaan ilmenevästä vähäeleisestä myötämielestä heikkoja ja huono-osaisia kohtaan, toisaalta hänen lääkärintoiminnastaan. Hän lienee kokenut Hippokrateen valan varsin konkreettisesti velvoittavana ja pyrki sitä käytännön työssään myös aidosti noudattamaan. Ihmisystävälliset ja eettiset syyt, yhteiskunnallisiin epäkohtiin puuttuminen sekä yhteisvastuullisuus korostuvat hänen ammatti-identiteetissään.

Vuonna 1893 ilmestynyt Sahalin on matkakertomus Tsehovin tutkimusmatkalta Sahalinin saaren vankisiirtolaan. Teosta varten Tsehov keräsi ja kortistoi tarkasti saaren asukkaiden demografisia ja sosiaalisia tietoja. Teoksesta välittyy kriittinen kuva vankisiirtolan oloista: surkeat asuin- ja elinolosuhteet, nälkä ja sairaudet.

“En muista mitään, en yhtikäs mitään.”

Anton Tsehovin kaunokirjallisessa tuotannossa esiintyvät lääkärihahmot ovat usein työhönsä leipääntyneitä, väsyneitä, turhautuneita ja kyynisiäkin. Tosin sama pätee hänen tuotantonsa moniin muihinkin henkilöhahmoihin. Martti Anhava esitteli eräitä Tsehovin tuotannon keskeisiä lääkärihahmoja.

’Kolme sisarta’ –näytelmän sotilaslääkäri Tsebutykin kokee jonkinlaisen eksistentiaalisen kriisin: ”Luulevat että kun olen lääkäri, niin osaan parantaa mitä tauteja vain, enkä minä tiedä yhtikäs mitään, kaiken olen unohtanut mitä olen tiennyt, en muista mitään, en yhtikäs mitään.”

’Vanja-eno’-näytelmän Astrov on kyllästynyt työhönsä maalaislääkärinä: ”Niin… kymmenessä vuodessa minusta on tullut toinen mies. Ja mistä syystä? Olen tehnyt liikaa töitä, tiedätkös. Aamusta iltaan liikkeellä yhtä mittaan, ei tietoakaan levosta, öisin sitä makaa vällyjen alla peläten että retuutetaan jonnekin sairasta katsomaan.”

”Olette erinomainen, kiinnostava ihminen.”

’Ikävä tarina’ –novellissa kuvataan kuuluisan lääketieteen professorin vanhenemista: ”Surkeassa olemuksessani ei ole mitään vaikuttavaa: vain silloin, kun kärsin hermosärystä, kasvoilleni saattaa tulla ilme , joka kaiketenkin herättää ankaran vaikuttavan ajatuksen: ’Tuolla miehellä ei taida olla enää paljon elonaikaa’.”

Novellissa ’Eräs tapaus lääkärin elämästä’ nuori apulaislääkäri Koroljov käy ahdistuneen potilaansa kanssa pitkän keskustelun yöllä, vaikka mitään erityistä lääketieteellistä sairautta hän ei potilaastaan löytänytkään. Tämä lääkärin ja potilaan suhde on yksi lämpimimpiä Tsehovin kuvauksia kahden ihmisen kohtaamisesta: ”Aurinko on jo noussut, sanoi hän. -Teidän on aika ruveta nukkumaan. Nukkukaa itsenne terveeksi. Olen iloinen, että sain tutustua teihin, jatkoi hän puristaen tytön kättä. -Te olette erinomainen, kiinnostava ihminen.”

Myös laajassa kertomuksessa ’Sali N:o 6’ käsitellään lääkärin ja potilaan suhdetta. Mielisairaalan lääkäri Ragin on ammattiinsa väsynyt ja kokee kärsimykset ihmiseloon kuuluvina ilman, että niitä voisi lievittää. Hän käy kuitenkin keskusteluja erään potilaansa, Gromovin kanssa. Näissä keskusteluissa Gromov kyseenalaistaa  lääkärin ja potilaan roolin: kyse on vain sattumasta kummalla puolen hoitosuhdetta olet. Lopulta ympäristö alkaa pitää lääkäri Raginia mielenvikaisena, ja hän joutuu potilaaksi samalle osastolle, jossa hän pian kuolee vartijan pahoinpitelyn seurauksena.

”Halpahintaista, jollei suorastaan edesvastuutonta”

”Lääketieteen harjoittamisella on epäilemättä ollut vakava vaikutus kirjalliseen toimintaani. Se on huomattavasti avartanut havaintomaailmaani ja rikastuttanut minua tiedoilla, joiden todellisen arvon voi tajuta vain sellainen henkilö, joka itse on lääkäri”, on Anton Tsehov sanonut. Huomionarvoista kuitenkin on, että hän ei käyttänyt lääketieteellistä tietämystään tehokeinona teksteissään. Sitä Tsehov olisi pitänyt halpahintaisena, jollei suorastaan edesvastuuttomana, arveli Martti Anhava.

Anton Tsehov kuoli vuonna 1904 sairastettuaan useita vuosia keuhkotuberkuloosia. Ensimmäiset veriysköskohtauksensa hän sai jo parikymmentä vuotta aiemmin, mutta Tsehov kielsi sairautensa itseltään ja läheisiltään. Miksi lääketieteellisen koulutuksen saaneelle Tsehoville olin niin vaikea myöntää oman sairautensa vakavuus? Kysymys jää avoimeksi.

 Martti Anhava on perehtynyt Tsehovin henkilöhistoriaan suomennettuaan paitsi Tsehovin kaunokirjallista tuotantoa myös kolmiosaisen valikoiman Tsehovin kirjeitä. Anhava piti luentonsa klassiseen tapaan paperista lukien, ilman PowerPoint-esitystä, ilman ylimääräisiä tehokeinoja, kirjoitettuun tekstiin luottaen, ”tsehovilaiseen” tapaan.

Taidanpa itsekin kysyä askarruttamaan jääneitä yksityiskohtia perinteisen kirjeeen muodossa: ”Parahista parahin Anton Pavlovitsh, kuinka on vointinne laita?”

Teksti

Lassi Pohjanpää
Meilahden kampuskirjasto Terkko

Kolumni: Kirjaston salaiset agentit

 

Kirjastolaisen ja siivoojan työssä on paljon samanlaista. Kumpikin tekee paljon näkymätöntä työtä.

Aika paljon on tehty, ennen kuin kirja on hyllyssä asiakkaan lainattavissa. Ensin asialla on aineiston valitsija. Aineiston valinta on siinä mielessä outoa puuhaa, että aina sen tuloksia ei näe ollenkaan. Saatan selailla tunnin verran jonkin kansainvälisen kustantajan katalogia tekemättä yhtään ostopäätöstä. Työn tuloksena on vain tieto siitä, että tällä kustantajalla ei nyt ollut meille sopivia kirjoja.

Entä kun ostopäätös syntyy? Siinä tapauksessa teen ensin tietueen Helkaan – ja joudun joskus etsimään ISBN:ää tuskallisen kauan. Sitten teen hankintajärjestelmään tilauksen, jonka keskitettyjen palveluiden kollega laittaa eteenpäin.

Aikanaan kirja sitten tulee. Keskitettyjen palveluiden kassahenkikö maksaa laskun. Keskitettyjen luetteloija täydentää tekemäni esitietueen ja lähettää kirjan minulle. Minä teen sisällönkuvailun, sijoitan teoksen luokkaansa, liimaan tarran ja lyön leimoja. Päivystäjä vielä tällää tunnisteteipit ja kirja on valmis lainattavaksi. Paljon on siis nakuteltu näppistä ennen kuin ollaan tässä vaiheessa. Samoin on laita vaikka jonkin tietokannan tuottamisessa.

Kirjastolaisen työ tulee monesti näkyväksi vasta silloin, kun sitä ei ole tehty.  Asiakkaalle ei ole tarjota hänen tarvitsemaansa kirjaa tai luvattu palvelu ei toimi. Sama on tilanne siivouksessakin – se tulee näkyväksi vasta sitten, kun ei ole siivottu.

Ja on meillä vielä kolmaskin yhteinen piirre siivoojien kanssa: iso osa kirjastolaisista on samassa palkkaluokassa kuin siivooja.

 

 

Teksti

Lasse Koskela
Tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

 

Kuva

Aino-Leena Juutinen
Verkkotoimittaja

 

Pääsy tutkimusdataan puhuttaa opintopiirissä

Tutkimusdataopintopiiri kokoontui Kumpulassa 13.1. Opintopiiri on versonut Helsingin yliopiston kirjaston tutkimusdataprojektista (1.5.2011 – 29.2.2012).

Satunnaisena osallistujana olin mukana opintopiirin istunnossa saadakseni jonkin käsityksen tämän aihepiirin ulottuvuuksista. Seuraavassa kerron aiheista päällimmäiseksi mieleen jäänyttä.

Kirjastonhoitaja Eva Isaksson käsitteli alustuksessaan tutkimusdatan linkitystä julkaisuihin käyttäen esimerkkiaineistona tähtitieteellisen tutkimusdatan avoimuutta ja Kumpulassa tehtyä tähtitieteen tutkimusta. Eva esitti alustuksessaan myös kysymyksen, olisiko mahdollista käyttää tutkimusdatan käytön analysointia myös meritoinnissa, ja vastasi  itse myönteisesti. Asia herätti, käsittääkseni uutena avauksena, erityistä kiinnostusta.

Tutkimusdatan avoimuus

Keskustelussa tuli ilmi, kuinka pääsy tutkimusdataan vaihtelee suuresti tieteenaloittain; eri alojen tutkimuksen käyttämä materiaali on laadultaan luonnollisesti hyvin erityyppistä, ja tieteenalojen perinteetkin avoimuuden suhteen poikkeavat toisistaan. Julkaistuissa tutkimuksissa ilmoitetaan vaihtelevasti, missä tutkimuksen tuloksiin johtanut aineisto sijaitsee. Käytänteet vaihtelevat tieteenaloittain. Pääsy tutkimusaineistoon on myös eri tavoin rajoitettua.

Tutkimusaineistojen esittämisen hyötyinä mainittiin ainakin tutkimuksen laadun ja läpinäkyvyyden paraneminen. Mutta asia on mutkikas: on muun muassa tutkimuksen rahoittajien intressejä ja eri syitä, jotka vaikuttavat tutkijoiden halukkuuteen julkistaa käyttämänsä aineisto.

Evan esimerkkinä käyttämässä tähtitieteessä tutkimusdataan on pääsääntöisesti vapaa pääsy. Periaatteessa alan harrastajankin on mahdollista tehdä tutkimusta havaintoaineistoa tietoverkon kautta käyttäen.

Mahdollisuuksien Tuhat-tutkimustietojärjestelmä

Kirjaston Tuhat-ryhmän piirissä, joka organisoi ja kehittää yliopiston Tuhat-tutkimustietojärjestelmän neuvonta- ja tarkistustyötä, on tartuttu ajatukseen tutkimusdatan liittämisestä Tuhat-järjestelmään. Ensimmäinen askel olisi datan linkitys Tuhatiin. Tähän vaikuttaa tiedonhakijalle näkymätön metadata, joka on tärkeä  osa verkkotoimintaa: tutkimusdatalle ei järjestelmässä toistaiseksi ole julkaisukategoriaa. Kauempana tulevaisuudessa siintää mahdollisuus tutkimusaineistojen tallentamisesta järjestelmään. Tästä keskusteltiin ja todettiin muun muassa, että asiaan perehtymistä kannattaa jatkaa ja kartoittaa sen edistämisen mahdollisuuksia yliopistotasolla.

Kannatti olla kuuntelemassa. Helsingin yliopiston kirjastossa oppimisen ja kehittämisen alla olevasta on paljon tietoa tarjolla verkossa, wikeissä ja muilla foorumeilla. Hyvä että on. Toisaalta, elävä tilanne, toisten kuunteleminen ja keskustelu on ylivoimainen muistijäljen jättäjä –  minulle ainakin.

Opintopiiri on nimensä mukaisesti oppimisen ja tutkimisen paikka, siis pitkäjänteistä toimintaa. Mutta jos siihen ei ole mahdollisuutta, pieni kurkistuskin laajentaa  näkökulmaa tiedekirjastomme toimintaan. Tutkimusdataopintopiiri kokoontuu kuluvana keväänä kuukausittain eri kampuksilla, ja tilaisuuksista ilmoitetaan kirjaston henkilökunnalle.

Linkkejä:

Opas tutkimusaineistojen tiedonhallintaan (wiki)

Monipuolista tutkimusaineistoa Pyhäjärveltä – pilottiryhmä tutkimusdataprojektin tukena (Verkkari 7/2011)

Tutkimusdatan hallintaan tutustumassa – vierailu Yhteiskuntatieteellisessä tietoarkistossa Tampereella 11.5.2011
(Verkkari 6/2011)

Kirjoittaja

Lea Kujala
Kirjastosihteeri
Helsingin yliopiston kirjasto

 

 

Kirjaston tavoiteohjelman valmistelu vauhtiin

Tässä juttusarjassa seurataan eri näkökulmista kirjaston tavoiteohjelman valmistelua vuosille 2013-2016.

Kirjaston tavoiteohjelman valmisteluun otettiin vauhtia 16.1.2012 pidetyssä visio- ja startegiakarttatyöpajassa, johon osallistui n. 45 kirjaston henkilökunnan ja sidosryhmien edustajaa. Tavoitteena oli luoda yhteinen näkemys kirjaston visiosta ja linjata strategiset tavoitteet yliopiston strategisten tavoitteiden mukaisesti. Näin muodostuisi kirjaston tavoiteohjelmakartta (=strategiakartta) jatkotyöstettäväksi helmi-maaliskuussa koko henkilöstölle avoimissa työpajoissa. Strategian tiivistäminen keskeisimmät elementit sisältäväksi kartaksi on osa Helsingin yliopiston uutta strategialähtöisen toiminnan suunnittelun ja johtamisen mallia.

”Ei mitä eilen, vaan huomenna”

Visiokeskustelun tavoitteena oli aloittaa pohdinta siitä, mitä yliopiston visio huipulle ja yhteiskuntaan tarkoittaa toimintamme suuntana. Työpajan tulokset ovat pohjana jatkokeskustelulle, jota käydään pitkin kevättä osana tavoiteohjelman valmistelua. Visiomääritelmissä toistuivat mm. sanat aktiivisuus, palvelut ja vuorovaikutus.

Kirjaston kehittämiskohteita ja niihin liittyviä toimenpiteitä ynnä muita näkökulmia koottiin ryhmätöinä. Näkökulmat olivat yliopiston strategisten tavoitteiden mukaisesti TOP 50 (tutkimuksen ja opetuksen näkökulma), yhteiskunnallinen vaikuttaja (yhteiskuntasuhteiden näkökulma), innostava ja hyvinvoiva yhteisö (henkilöstön, opiskelijoiden ja sidosryhmien näkökulma) ja kestävä talous (talouden ja resurssien näkökulma). Materiaalia kertyi runsaasti kevään jatkotyöpajojen pohjaksi.

Dialoginen strategiatyö

Kirjaston tavoitteena on dialoginen strategiatyö, joka mahdollistaa kaikkien halukkaiden osallistumisen keskusteluun kirjaston ja sen eri osien tavoitteista. Henkilöstöllä ja sidosryhmillä (johtokunnan ja neuvottelukuntien jäsenillä) on mahdollisuus osallistua tavoiteohjelman valmisteluun työpajoissa, kommentoimalla ja keskustelemalla wikissä tai lähettämällä (halutessasi nimettömästi) palautetta e-lomakkeella. Strategiaa tehdään myös puhumalla kirjaston toiminnasta ja tavoitteista kahvihuoneissa ja käytävillä työkavereiden kanssa.

 

Teksti

Päivi Lammi
Suunnittelija
Hallinto- ja kehittämispalvelut

 

Kuva

Talouselämä / Pomo ja Väisänen

Palveluasennetta!

Asiakaspalvelu on kirjaston perinteisin, näkyvin ja tuntuvin toimintamuoto. Kirjastoala on jatkuvassa muutoksessa, ja samassa tahdissa muuttuvat myös asiakkaiden palveluodotukset.  Siispä kirjastojen asiakaspalvelu monipuolistuu ja -mutkaistuu jatkuvasti. Oman kirjastomme palvelutuotteiden lisäksi meidän on osattava mm. tietotekniikkaa, tekijänoikeusasioita sekä tunnettava salassapitovelvollisuuden asettamat rajoitukset.

Oikea palveluasenne ei ole itsestäänselvyys eikä ihmisten kanssa työskentely suju kaikilta yhtä vaivattomasti. Asiakaspalvelun onnistuminen edellyttää sitä, että henkilöstö ymmärtää ja sisäistää kirjastonsa tavoitteet ja hallitsee erilaiset vuorovaikutustilanteet. Työyhteisön hyvinvointi ja yhteishenki vaikuttavat myös asiakaspalveluun.

Asiakaspalvelu on siis yhteispeliä, joka vaatii henkilöstöltä runsaasti tietotaitoa ja oikeaa asennetta. Näitä taitoja edistääkseen Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston kirjastot järjestävät yhdessä asiakaspalveluun osallistuvalle henkilöstölle koulutuksen. Koulutus on suunniteltu kirjaston asiantuntijoiden kanssa ja se koostuu neljästä asiakaspalvelua eri näkökulmista käsittelevästä moduulista. Koulutuksen tarkoituksena on saada meidät kaikki – riippumatta työvuosista – samalle viivalle palveluasioissa.

Nuutin päivänä pidettiin Asiakaspalvelukoulutuksen aloitustilaisuus, johon osallistui n. 80 innostunutta kuulijaa. Tilaisuuden avasivat Aalto-yliopiston kirjaston asiakaspalvelupäällikkö Matti Raatikainen ja Helsingin yliopiston keskustakampuksen kirjaston palvelupäällikkö Kirsi Luukkanen.

ALKO: ostajaintarkkailusta palvelulupaukseen

Yliopiston apteekin palvelu on tutkitusti Suomen parasta, sen perässä tulevat tasaväkisinä muutamat kauppaliikkeet, mm. kaikille tuttu pitkäripainen. Kiitos järjestäjille että hyvän palvelun taloista lähempään tarkasteluun oli valittu juuri kutkuttavan kiinnostava Alko!

Sotavuosista 1970-luvulle asti alkoholin ostajat pidettiin ruodussa ostajaintarkkailujärjestelmän huipputuotteella: Viinakortilla. Nykyään viranomaisvalvonta on historiaa, mutta vastuullinen Alko tarjoaa halukkaille verkkosivuillaan nostalgista vintage-viinakorttia. Keskiolutta vahvempien alkoholijuomien vähittäismyyntimonopoli takaa yritykselle varman asiakaskunnan ja liikevaihdon, mikä saattaisi tuudittaa laiskemman yritysjohdon luopumaan turhanaikaisesta kehittämisestä. Mutta määrällisistä mittareista piittaamattomasti Alko pyrkii huipulle sekä asiakkaiden että oman henkilökuntansa arvioinneissa. Kuinka Suomen parhaaksi vähittäiskaupaksi ja työpaikaksi tullaan, siitä kertoi meille henkilöstön kehittämispäällikkönä Alkossa työskentelevä Anu Henttonen.

Aluksi Henttonen painotti asiakaspalvelun parantamisen olevan linjakasta strategiatyötä: palvelua on kehitetty jatkuvasti ja suunnitelmallisesti. Alkon tavoite on vastata asiakkaiden erilaisiin ja jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin ja vieläpä ylittää kunkin asiakkaan yksilölliset palveluodotukset.

”Alkon palvelulupaus” -oppaassa määritellään Alkon myymälöiden tavoittelema palvelujen laatu ja oikeat toimintatavat. Oppaassa esitellään kuusi asiakastyyppiä palveluhakuisuuden mukaisessa järjestyksessä. Asiakaskunta on erilainen riippuen myymälän sijainnista, koosta yms., siksi palvelulupausta täydennetään myös myymäläkohtaisesti. Esimiehet toimivat henkilökunnan palveluvalmentajina ts. he seuraavat palvelutilanteita, antavat palautetta ja myös osallistuvat asiakaspalveluun hyvinä esimerkkeinä. Alko kouluttaa henkilökuntaansa jatkuvasti, ja erilaisten koulutusten suorittamiseen kannustetaan. Koulutus tapahtuu osittain työajalla.

Palvelun laatua ja asiakastyytyväisyyttä mitataan Alkossa monin tavoin. Yksi keinoista on mystery shopping -menetelmä, jossa koulutetut testiasiakkaat asioivat myymälöissä ja tarkkailevat palvelulupauksen toteutumista.

Mielenkiintoinen esitys herätti keskustelua ja Henttonen vastasi kuulijoiden lukuisiin kysymyksiin.

Suoraa puhetta palvelujen tuotteistamisesta

Asiakaspalvelupäällikkö Matti Raatikainen kertoi Aalto-yliopiston kirjaston kehittämistä palvelutuotteista. Monille tuttu tilanne: asiakas tiedustelee puhelimitse kirjaa, joka tietokannan mukaan on paikalla. Jotta kukaan ei vain ehtisi nappaamaan haluttua teosta ennen kuin kysyjä ehtii paikalle, asiakas pyytää, että kirja haetaan hänelle valmiiksi odottamaan noutoa. Yleensä kirja haetaan, jos vain mahdollista. Kauppakorkeakoulun kirjasto teki tästä palvelusta ensimmäinen palvelutuotteensa Helecon-suoran, joka nyt on otettu käyttöön Aalto-yliopiston kaikilla kampuksilla nimellä Aalto-suora. Nykyään kirjasto tarjoaa käyttäjilleen muitakin suoria, esim. HSE-suora, jossa kirja tai artikkeli toimitetaan tutkijalle työhuoneeseen asti. Merkille pantavaa on se, että myös maksuttomia palveluita kannattaa tuotteistaa.

Solmujen muotoilua

Helsingin yliopiston kirjaston palvelujen kehittämishankkeista kertoi keskustakampuksen kirjastonjohtaja Pälvi Kaiponen.

Solmu on professori Yrjö Engeströmin kehittämä työskentelymuoto, jolla Viikin ja keskustan kampuksilla kehitettiin erityisesti tutkijoiden palveluita. Lyhyesti sanottuna kyseessä on kirjastoammattilaisten ja tutkijoiden määräaikainen ja intensiivinen yhteisprojekti palvelujen kehittämiseksi. Keskustakampuksen uuden kirjastorakennuksen suunnittelussa otettiin huomioon solmumaisen työskentelyn vaatimukset, joten yhteiskehittelyn oppeja jatketaan ja laajennetaan Kaisa-talossa.

Kaikille tutkijoille kirjaston palvelut eivät ole tuttuja. Moni saattaa sanoa, ettei käytä kirjastoa lainkaan, koska kaikki tärkein löytyy verkosta – tietämättä että nämä verkkolähteet eivät olisi saatavilla ilman kirjaston tekemiä sopimuksia. Palvelujen käyttöön vaikuttaa myös se, kuinka niistä tiedotetaan. Viisainta olisi jättää ammattitermit ulkoisesta viestinnästä mahdollisimman vähiin, mutta monesti me kirjastolaiset olemme sokeita – vai pitäisikö sanoa kuuroja – kirjastojargonille.

Palvelumuotoilu tarkoittaa käyttäjälähtöisen, vuorovaikutteisen palvelukulttuuriin luomista ja asiakaspalvelujen uudistusta ja yhdenmukaistamista. Helsingin yliopisto on mukana World Design Capital 2012 –teemavuodessa. Yliopiston kirjaston Älyllistä designia -hankkeen tavoitteena on uudistaa kirjaston palvelukulttuuri ja juurruttaa käyttäjiä osallistava toimintatapa palvelumuotoilun keinoin. Hankkeen kohderyhmäksi valittiin erityisesti opiskelijat. Palvelumuotoilua nähdään visuaalisessa ilmeessä ja ns. palvelueleissä. Kirjastoetiketillä estetään ongelmatilanteiden syntyminen ennakkoon. Kirjaston yhteistyökumppanina hankkeessa on Suunnittelutoimisto Taivas ja siellä alan asiantuntijana Mikko Koivisto.

Kirjaston käyttäjät ja henkilökunta osallistuvat hankkeeseen monin tavoin. Uudeksi työkaluksi on perustettu Idis, kaikille avoin verkkopohjainen kehittäjäyhteisö ideointia ja keskusteluja varten. Erilaisten työpajojen avulla on tuotettu yli 200 palveluideaa, joista parhaimmat valittiin jatkojalostettaviksi.

Kirjastoetiketti

Kumpulan kampuskirjaston palvelupäällikkö Antti Virrankoski valotti kirjastoetikettiin liittyviä teemoja. Kirjastoetiketti on osa asiakasviestintää ja on ennen kaikkea tapa ilmaista käyttäjille, minkälaisia mahdollisuuksia kirjaston tila ja sen palvelut tarjoavat erilaisille oppijoille ja työskentelytavoille.

Opiskelijoiden työtavat ovat muuttuneet ja kirjaston pitää olla valppaana tukemaan erilaisia kirjastonkäyttötapoja. Suunnittelutoimisto Taivas korostaa, että kirjaston ulkoisessa viestinnässä kirjastoetiketti ilmenee kirjaston eri palveluiden ja tilojen käyttötarkoitusten markkinoinnissa. Esimerkkinä voi mainita selkeät piktogrammit, jotka kertovat tilassa sallitusta (huom. ei kielletystä) äänentasosta, voiko tilassa ruokailla, nukkua, jne. Taivas kehottaa meitä mainostamaan nokkaunien hyödyllisyyttä opiskelun kannalta ja varaamaan jopa torkkupeittoja ja tyynyjä asiakkaiden käyttöön.

Keskustelua herätti oletus siitä, että meillä suomalaisilla on yhteneväinen kirjastoetiketti, ja että ulkomaalaiset olisivat tässä suhteessa tärkeämpi kohderyhmä. Suomalaisen kirjaston avoimuus ja tasavertaisuus on kansainvälisestikin ainutlaatuinen piirre, mikä ei ole muualta tulleille aina samanlainen itsestäänselvyys kuin meille suomalaiseen kirjastokulttuuriin tottuneille.

Koulutusta hankkimaan!

Yhteisen aloitustilaisuuden jälkeen asiakaspalvelukoulutus jatkuu pienemmissä ryhmissä. Koulutuksen erisisältöiset moduulit järjestetään n. kuukauden välein. Helmikuussa ensimmäiset 45 henkilöä eri kirjasto-organisaatioista pääsevät harjoittelemaan vuorovaikutustaitojaan. Kaikki neljä moduulia toistetaan syksyllä, jolloin niihin voi osallistua mahdollisimman moni asiakaspalvelussa työskentelevä.

Koulutusyhteistyö kannattaa: jokaisen kirjaston ei tarvitse itsekseen pohtia ja tuottaa kaikkea, vaan hyvällä yhteistyöllä hyödymme kaikki toistemme tuloksista ja voimme jalostaa parhaita ideoita yhdessä eteenpäin.

 

Teksti

Leena Huovinen
tietopalvelusihteeri
HY Keskustakampuksen kirjasto/ oikeus

Riitta-Liisa Leskinen
Viestintävastaava, informaatikko
Aalto-yliopiston kirjasto

Kuvat

Heikki Juutilainen
Aalto-yliopiston kirjasto

Liikennelaskentaa Kumpulan kampuskirjastossa

Helteisenä kesänä 2010 tuli osallistuttua Nordinfolitin kesäkouluun Korppoossa. Semmoiset kesäleirit Suomen suvessa jättävät aina jälkensä. Tuliaisina sain metodin. Tulin tuntemaan oivan tavan seurata kirjastotilan käyttöä hieman itselle uudenlaisesta näkökulmasta. Norjalaisesta näkökulmasta.

Count the Traffick (CTT) eli vapaasti suomennettuna ”liikennelaskenta” on suhteellisen kevyt ja mutkaton tapa kerätä käyttäjätietoa havainnoimalla kirjaston tilaa. Idea on varsin yksinkertainen: jaetaan kirjaston tila tarkkailtaviin alueisiin, kierretään tasaisin väliajoin kaikki alueet läpi tietyn ajanjakson ajan, merkitään taulukkoon kirjaston käyttäjien erilaiset aktiviteetit eri tiloissa. Esimerkiksi ryhmätyösalista lasketaan kaikki kirjaa lukevat, läppäriä käyttävät, ryhmässä työskentelijät ja niin edelleen.

Kaiken kaikkiaan CTT on yksinkertainen ja halpa tapa selvittää kirjaston tilojen käyttöä. Tiedonkeruussa voidaan käyttää omaa henkilökuntaa, mikä on tietysti resurssien kannalta aika realistinen vaihtoehto. Tärkeintä kuitenkin on se, että koko touhu perustuu systemaattiseen aktiviteettien havainnointiin ja tilastollisen datan keräämiseen.

Idean isä on norjalainen Tord Høivik. Lisää metodista voi lukea vaikkapa osoitteessa http://samstat.wordpress.com/ctt/
Kumpulaa ennen samaa metodia on hyödynnetty Suomessa ainakin Tampereella.

Laskentaa Kumpulanmäellä

Kumpulan kampuskirjastossa tutkimus toteutettiin syys-lokakuussa 2010 kuuden viikon aikana ja uusittiin lokakuussa 2011. Mittaukset tehtiin päivittäin tunnin välein koko kirjaston aukiolon ajan. Yksi tiedonkeruukierros kirjastossa kesti noin viisi minuuttia. Havaintoja tekemässä oli kaiken kaikkiaan viisi henkilöä. Datan tallentamisessa ja analysoinnissa mukana oli kirjaston tuntityöntekijä Hannu Milén, joka tekee gradua tilastotieteestä.

Tutkimuksella oli kolme lähtökohtaa ja tavoitetta. Ensinnäkin tarkoituksena oli selvittää Kampuskirjaston eri tilojen käyttöastetta ja käyttötapoja. Näitä tuloksia on tarkoitus hyödyntää kampuskirjaston tilasuunnittelussa, joka toivon mukaan realisoituu vuoden 2013 aikana. Ja kuten tällaisissa harjoituksissa aina, tarkoitus oli myös testata metodin käyttökelpoisuutta.

Havaintoja, huomioita ja muuta mieleen juolahtanutta

On selvää, että Kumpulan kampuskirjaston havainnot eivät välttämättä avaudu kaikille lukijoille, mutta muutaman edes jollain tasoilla yleistettävissä olevan huomion voi tässä jakaa. Kampuskirjaston ryhmätyösali on kovassa käytössä. Ryhmätyöskentely – kuten laskuharjoitusten teko ryhmissä – vaikuttaa olevan suosittua Kumpulanmäellä. Myös työasemia käytetään hyvin paljon. Kiinteille työasemille ei siis voi ihan vielä povata pikaista loppua. Jopa lisäkoneiden hankinta voisi tulla kyseeseen.  Nollahavaintojen piiriin voi laskea sen, että lukupaikat ovat ikkunoiden vieressä suositumpia kuin umpiseinän vieressä. Toisaalta – ehkä tämäkin oli hyvä empiirisesti todentaa.

Yllättävimpien havaintojen piiriin voi lukea sen, että asiakaspalvelussa ei koko mittausaikana havaittu ensimmäistäkään jonoa.  Tästä voi tehdä monenlaisia johtopäätöksiä, mutta kovin hätiköiviin sellaisiin ei ehkä pidä ryhtymän. Aloittelijan ajattelemattomuudesta seurasi, että havainnot tehtiin aina joka tunnin puolessa välissä, mikä tehokkaasti eliminoi luentojen välisten aikojen asiointipiikkien näkymisen tuloksissa. Voisi kuvitella, että tasatunnein olisi jonoja  hyvinkin saatettu havaita.

Kokoelmien selaajia eli esimerkiksi journaaleja yleismielenkiinnon vuoksi lehteileviä on hyvin vähän.  Tämäntyyppinen toiminta on eittämättä muuttanut muotoaan verkkoaineistojen myötä.  Tieteen kannalta se on epäilemättä tehokasta mutta mahdollisesti myös köyhdyttävää tai ainakin näkökulmaa kaventavaa.

Muutama havainto tuli tehtyä myös ”siinä sivussa” ja ajattelemisen aiheita saatiin näistäkin havaintotaulukon ulkoisista hihamerkinnöistä. Suomalaiset bussissa –ilmiöksi nimittämämme kulttuuri kukoistaa Kumpulan lukusalissa, jossa kolmesta vierekkäisestä työpisteestä täytetään lähes poikkeuksetta vain reunimmaiset. Vierekkäin istutaan ilmeisesti vain äärimmäisessä hädässä. Tämäkin havainto on syytä kaivaa korvan takaa tilasuunnitteluratkaisuja tehtäessä nyt ja tulevaisuudessa.

CTT – recount 2011

Laskenta ei olisi mitään ilman uudelleen laskentaa. Sellainen tehtiin syksyllä 2011 ihan jo pilottivaiheen lapsusten karsimiseksi ja ensihavaintojen vahvistamiseksi. Toinen kerta oli ensimmäistäkin kivuttomampi, joskin laskentaviikkojakin oli vain kaksi.

Samanaikaisesti uudelleenlaskennan kanssa tehtiin myös ovensuukysely, jossa kartoitettiin kirjaston käyttäjien taustayhteisö (”mikä laitos?”), käyttäjäsegmentti (”opiskelija vai henkilökuntaa?” ) ja kirjaston käyttötarkoitus (”mitä tulit kirjastoon tekemään?”). Kyselyn tuloksista pystyy helposti päättelemään, että kirjasto on tärkeä nimenomaan opiskelun tilana.

Itse CTT:n uudelleenlaskenta ei antanut enää uutta tietoa kirjaston eri tilojen käytöstä vaan lähinnä vahvisti edellisen laskennan tuloksia. Se kuitenkin huomattiin, että kaksi viikkoa ei ole riittävä aika kokonaisvaltaisen kuvan saamiseksi vaan vaaditaan vähintään 3-4 viikon mittainen seurantajakso.

Vuoteen 2010 verrattuna Kumpulan kampuskirjaston päivittäistä aukioloaikaa oli pidennetty tunnilla, minkä vaikutusta myös pyrittiin kartoittamaan. Yhden vuoden ja lyhyen otoksen perusteella on mahdotonta tehdä tarkkoja johtopäätöksiä, mutta iltakäyttöäkin kirjastolle näytti olevan ihan mukavasti.  Erityisesti niille parillekymmenelle lukusalissa pakertaneelle huomisen asiantuntijalle tunnin lisä lukuaikaan saattoi hyvinkin merkitä sitä ratkaisevaa tietämystä laadukkaan oppimiskokemuksen saavuttamisessa.

Tulevaisuuden ennustamisesta ja mutustelusta

Kiintoisaksi homma vasta äityykin, kun tiloja aletaan muuttaa, kokoelmat vaihtavat paikkaa ja väliseinät alkavat tilauudistusten myötä nousta. Silloin on hyvä ottaa ”mutu-keskustelun” tueksi myös tilastollisesti todennettuja havaintoja.

Joka tapauksessa tulevaisuudessakin tietoa käyttäjistä ja heidän käyttäytymisestään on syytä kerätä. Kirjasto ilman tietoa käyttäjistään ajautuu nopeasti yhteiskunnan ja tiedeyhteisön marginaaliin – menneisyyden kuriositeetiksi, jonka käyttäjä tiedontarpeissaan ohittaa.

Teksti

Antti Virrankoski
Palvelupäällikkö
antti.virrankoski[at]helsinki.fi
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Pekka Salminen

IFLA-vapaaehtoisten perehdytys käyntiin

Suomen kirjastokentän yhteinen voimainponnistus, Helsingissä elokuussa 2012 järjestettävä World Library and Information Conference lähestyy vääjäämättä. IFLA2012 -konferenssiin vapaaehtoisiksi ilmoittautuneille kirjastoammattilaisille järjestettiin ensimmäiset infotilaisuudet to 26.1. ja ma 30.1. Helsingissä.

Vapaaehtoisia on ilmoittautunut mukaan pitkin Suomea upea määrä, yli 280 innokasta. Järjestelytoimikunnan mukaan se on enemmän kuin riittävästi. Helmikuun alkuun mennessä mukaan ilmoittautuneet ovat sitoutuneet vapaaehtoistyöhön konferenssissa, sen jälkeen peruutuksia ei toivota paitsi erittäin perustelluista syistä, jotta talkoolaisten työvuoroja päästään konkreettisesti suunnittelemaan.

IFLA edellyttää ns. viralliselta vapaaehtoiseltaan mahdollisuutta työskennellä talkoolaisena konferenssijärjestelyissä vähintään kolmena päivänä, 3-5 tuntia kerrallaan. Työtehtävistä riippuen työ voi ajoittua eri konferenssipäiville tai valmistelutehtävissä myös konferenssia edeltävään aikaan. Lisäksi vapaaehtoisten joukosta on valikoitunut pieni joukko erikoisavustajia, jotka työskentelevät esimerkiksi IFLAn johdon apuna koko konferenssiviikon ajan.

IFLAn puheenjohtajaksi valittu Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Sinikka Sipilä tervehti vapaaehtoisia ja kertoi muutamin sanoin IFLAn teemoista ja organisaatiosta. Elokuun konferenssin vapaaehtoisten työnjohdosta vastaava IFLA-veteraani Tuula Ruhanen puolestaan avasi tilaisuudessa vapaaehtoisille näiden konkreettisia työtehtäviä, vastuita, velvollisuuksia ja toki myös mahdollisuuksia, joita vapaaehtoisuus suuressa kansainvälisessä konferenssissa avaa. Myös konferenssipäivän kulusta IFLA on Ruhasen mukaan antanut selkeät ohjeet, joiden turvin kukin vapaaehtoinen varmasti selviytyy tehtävistään.

Tilaisuuden lopuksi vapaaehtoiset jakautuivat ryhmiin, joissa aikanaan vapaaehtoisiksi ilmoittautuneet haastatelleen koordinaatioryhmän jäsenen johdolla keskusteltiin lähemmin konferenssissa työskentelyn vaatimuksista. Tavoitteena on, että jo helmikuun aikana jokainen vapaaehtoiseksi ilmoittautunut saisi tiedon siitä, minkälaisiin tehtäviin tulee konferenssin aikana sijoittumaan.

IFLA-vapaaehtoisten koulutus jatkuu pitkin kevättä. Tekeillä on erityinen vapaaehtoisen käsikirja, josta jokainen saa tarvittavat tiedot tehtävistään.

Teksti

Veera Ristikartano

 

Informaatikko Mari Elisa Kuusniemi lukee mielellään manuaaleja muun kirjallisuuden ohessa

Aloitit informaatikkona Meilahden kampuskirjasto Terkossa syksyllä. Mikä houkutteli hakemaan töihin Terkkoon? Onko työ vastannut odotuksia vai onko tullut yllätyksiä?

Terkko on terveysalan kirjastoista se suurin ja kaunein. Olen aina työskennellyt terveysalan kirjastossa, siksi valinta oli minun puoleltani helppo. Työ on vastannut  odotuksia, ylittänytkin ne. Tietenkin suuri kirjasto on omanlaisensa verrattuna pienehköön yksikköön, josta tulin. Mitä se sitten tarkoittaa, niin eipä voi tietää ennen kuin kokeilee. Yllätyksiä siltä saralta saattaa olla vielä edessäpäin.

Kerro vähän taustastasi. Minkälainen koulutus- ja  työhistoria sinulla on?

Olen opiskellut Oulun yliopistossa ensin luonnontiedettä, tarkemmin orgaanista kemiaa, ja sen jälkeen informaatiotutkimusta erikoistuen tietoverkkoihin. Valmistuin informaatiotutkimukselta vuonna 1999, jolloin myös esikoispoikani syntyi. Olen työskennellyt informaatikkona Kansanterveyslaitoksen tietopalvelussa vuodesta 2002. Kansaterveyslaitos fuusioitui Stakesin kanssa vuonna 2009 ja jatkoi sen jälkeen nimellä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Sieltä siirryin Terkkoon

Miten eroaa työskentely tutkimuslaitoksessa (THL) ja yliopistossa?

Asiakkaat ovat tutkimuslaitoksessa pääosin tutkijoita. Varsinaisia opiskelijoita ei ollut, mutta väitöskirjan tekijöitä oli sen sijaan runsaasti. Kirjasto- ja tietopalveluita ei tarjottu ulkopuolisille, joten palvelu keskittyi erilaisten tutkijapalveluiden tuottamiseen. Informaatikot olivat myös asiantuntijatehtävissä monissa tietojärjestelmähankkeissa, THL:n sisäisissä tai kansallisissa hankkeissa. Perinteisiä kirjasto- ja tietopalveluita tuotettiin huomattavasti vähemmän kuin yliopiston kirjastossa, niille ei ollut kysyntää.

Mitä työhösi informaatikkona kuuluu? Kuvaile tavallista työpäivääsi.

Työpäivät ovat hyvin vaihtelevia, eikä aamulla useinkaan tiedä mitä milloinkin on tulossa. Se on todella virkistävää. Informaatiopalvelussa vastaan asiakkailta tulleisiin palvelupyyntöihin, jotka liittyvät tiedonhakuun, viitteidenhallintaan, bibliometriikkaan jne. Pidän koulutuksia tiedonhakuun, bibliometriikkaan ja bioinformatiikkaan liittyen. Osallistun kehittämistehtäviin tutkimusdatan ja kirjaston laatu -työryhmissä. Indeksoin lääke- ja hammaslääketieteen lehtiä Medic-tietokantaan, aina kun sopiva väli muissa töissä löytyy.

Joskus päivä täyttyy koulutuksista, joskus puhelin ja sähköposti työllistävät, joinain päivinä kehittäminen vie suuren osan ajasta ja silloin tällöin voin syventyä indeksointiin. Yleensä kuitenkin teen samana päivänä kaikkea tätä.

Kiinnostavinta kirjastoalalla tänä päivänä?

Vaikea kysymys. Kiinnostavaa on paljon ja ainakin viimeiset 10 vuotta on jatkuvasti ollut jotain suurta tapahtumassa. Itse pidän avoimen datan yleistymistä ja siihen liittyvien palveluiden kehittämistä kenties mielenkiintointoisimpana tällä hetkellä. Yhtenä datana voisi olla kirjaston tuottama data.

Mitä luit viimeksi?

Ai kirjan vai? Lasketaanko manuaalit? Niitä luen silloin tällöin. Ehkä viimeisin oikea kirja on Meren katedraali, ei kun Dieettitytön huimat seikkailut, se oli hauska.

Kirjaston ulkopuolinen elämä ja vapaa-ajan harrastukset?

Perheen kanssa harrastamme helsinkiläisten etnisten ravintoloiden bongaamista, yksi uusi ravintola / viikko. Muita harrastuksia ovat suunnistus ja nukkekodin rakentaminen.

 

 

Kysymykset

Anna-Mari Koivula
tiedottaja
Meilahden kampuskirjasto Terkko

Vastaukset

Mari Elisa Kuusniemi
informaatikko
Meilahden kampuskirjasto Terkko

Valokuva

Katri Larmo

Mitä puutarhanhoito opettaa meille strategisesta suunnittelusta?

Eräs puutarha ennen kehittämiskohteiden ja toimenpiteiden määrittelyä

Kirjaston tavoiteohjelman valmistelu ja strateginen suunnittelu lisää vauhtiaan kulkiessamme kohti kevättä. Pitenevät päivät herättelevät myös kotipuutarhurit talviuniltaan. Postin jakamia painotuoreita siemenkatalogeja selaillessa viriää innostus uudesta kasvukaudesta ja sen tuomista mahdollisuuksista. Puutarhanhoito ja luonnonkulun seuraaminen tarjoavat oppeja niin arkielämäämme kuin vaikkapa strategiseen suunnitteluun.

Unelmien puutarhan – tai mahtavan sadon – tavoittelussa on maltettava tehdä pohjatyöt huolella. Vanhassa puutarhassa olemassa oleva kasvillisuus tai kasvupaikan koko antaa raamit myös tulevaisuuden suunnittelulle. On katseltava ja kuulosteltava, miten aurinko osuu päivän mittaan kasvupaikalle, minne kertyvät sadevedet tai putoavat kattolumet. Varjostaako naapurin koivu tai onko maaperä tiukkaa savea.

Kun toimintaympäristö on analysoitu, voidaan siirtyä tulevaisuuden visiointiin. Ruutupaperilla tai piirrosohjelmalla luonnosteltu suunnitelma ohjaa kasvien, värien ja materiaalien valintaa. Pitkäntähtäimen suunnitelma tuo jatkuvuutta, eikä omenapuuta tarvitse joka vuosi siirtää eri kohtaan tonttia.

Valintoja tehdessä on syytä muistaa, että se mikä kukoistaa naapurilla ei välttämättä sovi omaan puutarhaan. On myös valtaisan tarjonnan edessä hillittävä itsensä ja istutettava vain sen verran kuin jaksaa hoitaa. Kukapa ei olisi joskus erehtynyt kylvämään pussillista kesäkurpitsan siemeniä ja tuskaillut loppukesällä valtaisan sadon keskellä. Mutta kokemuksesta oppii, ja seuraavana keväänä on helpompi mitoittaa voimavarat ja lannoitus oikein.

Yhtälailla on muistettava, että siementen itämisprosentti vaihtelee ja kasvuajat ovat erilaisia. Pionin kasvattaminen siemenestä kukkivaksi vie vuosia, kun taas kehäkukkaa ilahduttaa kukillaan jo samana kesänä. Esikasvatuksella voi nopeuttaa huippuvaiheen saavuttamista, mutta joskus eivät mitkään temput auta ja hyvästä hoidosta huolimatta kasvi menehtyy. Kannattaakin pääosin keskittyä viljelemään lajikkeita, joiden kasvatuksessa tietää olevansa hyvä. Siten saa onnistumisen ja työn iloa, ja sietää myös epäonniset kokeilut.

Jokainen pientä maapalasta hoitanut tietää, että puutarhanhoito ei ole vain uuden istuttamista. Myös vanhoja kasveja on hoidettava. On karsittava, katkottava, jaettava ja kitkettävä. Aikoinaan kukillaan ihastuttanut karhunköynnös osoittautuukin riesaksi, josta ei pääse eroon järeilläkään konsteilla. Juolavehnä valtaa perunamaan jos tarhuri laiskottelee. Pelkkä näkyvän osan leikkaaminen ei riitä, vaan kiusankappaleet on kitkettävä juurineen.

Järeän työn vastapainoksi on välillä istahdettava kahvikuppi kädessä katselemaan ympärilleen. Koettava värit, tuoksut ja äänet, ja tunnettava ylpeyttä omasta ahkeruudesta. Väärään paikkaan hätäisesti istutetun perennankin ehtii vielä siirtämään. Sitä paitsi mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito – eikä sekään ole kovin tärkeää.

 

Jutun inspiraationa on toiminut kirjoittajan omien puutarhakokemusten ohella artikkeli Hall, K. 2011, “Wisdom From the Garden”, The Journal for Quality and Participation, vol. 33, no. 4, pp. 7-10.

Teksti ja kuva

Päivi Lammi
Suunnittelija, hallinto- ja kehittämispalvelut

Komero

Tässä on komero. Se on vaatekomero. Hyllyillä on vaatepinoja ja alaosassa kenkiä ja kasseja.

No niin, pitihän se arvata. Taas on järjestystä muutettu. Kenkäparien kuuluu olla vasemmassa reunassa vierekkäin ja kassien oikeassa reunassa. Siina taas yksi kassi maata retkottaa kenkien päällä. Luulisi nyt lapsenkin osaavan laittaa kassin oikeaan paikkaan.

Entäs vaatepinot? Siististi taitettuina ja omalla hyllyllään. Pitäisi ainakin olla, mutta eipä vaan ole. Päällimmäisenä on tuossakin pusero, joka kuuluu toiseen hyllyyn. Ei luulisi olevan suuri vaiva laittaa se sinne, minne se kuuluukin.

Tavaroilla ja vaatteilla pitää olla oma paikkansa, samoin ihmisillä. Voihan paikkoja vaihdella, mutta joku järjestys sentään täytyy säilyä.

Menenkin nyt heti huomauttamaan asiasta. Ai niin, mutta kenen komero tämä on? Ketään ei näy missään. Ei kai se vaan ole minun?

Teksti

Mirja Nurmi
Helsingin yliopiston kirjasto

Open access -suosituksia Tanskan malliin

Open access on mullistavan hieno tutkimuksen julkaisutoiminnan keksintö. Kaikki eivät vain ole sitä vielä oivaltaneet. Avoimen tieteellisen julkaisemisen hyödyt ovat moninaiset, mutta miten saada tiedeyhteisö mukaan?

Tanskassa on päätetty ottaa open access käyttöön täydellä teholla. Maan hallitus on sitoutunut varmistamaan, että julkisin varoin rahoitetun tutkimustoiminnan tulokset tulevat kaikkien saataville avoimina julkaisuina. Tiede-, teknologia- ja innovaatioministeriö nimitti komitean laatimaan open access -suositukset tanskalaiselle tiedeyhteisölle. Komitea työskenteli Tanskan sähköisen tutkimuskirjaston DEFF (Danmarks Elektroniske Fag- og Forskningsbibliotek) ohjausryhmän alaisuudessa ja työn tuloksena on valmistunut 16-kohtainen lista suositeltavista toimenpiteistä.

Avoimuus vihertämään

Tanskan open access -komitea suosittelee rinnakkaistallennukseen perustuvaa vihreää open access -käytäntöä. Avoin julkaiseminen ei tingi tutkimuksen laadunvarmistuksesta, koska tieteelliset julkaisut huolehtivat vertaisarvioinnista. Monet tiedekustantajat sallivat vertaisarvioitujen artikkelien rinnakkaistallentamisen. Suosituksen mukaan yliopistojen ja tutkimuslaitosten tulee edistää ja toteuttaa open access –julkaisemista. Käytännön tulisi kattaa kaikki tutkimus, joka tehdään kokonaan tai osittain julkisella rahoituksella.

Rahanarvoisia julkaisuja

Open access -linjauksilla tulisi olla yhteys Tanskassa yliopistojen rahanjaon kriteerinä käytettyyn julkaisupisteytykseen (bibliometrinen tutkimusindikaattori BFI). Taustalla on ajatus että open access -lehdissä julkaisemisen tai kokotekstin tallentamisen julkaisuarkistoon pitäisi olla yksi yliopistojen rahanjaon kriteeri.

Julkisen sektorin tutkimusrahoittajien tulisi edellyttää tutkimusjulkaisujen kokotekstien tallentamista joko organisaation omaan julkaisuarkistoon tai raportissa ehdotettuun uuteen kansalliseen julkaisuarkistoon. Yhteistä arkistoa tarvittaisiin pienemmille organisaatioille. Tanskassa on jo kansallinenjulkaisurekisteri ja yliopistoilla on sama Pure-ohjelmisto, joka on käytössä myös Helsingin yliopiston TUHATissa. Komitea suosittelee myös tieteellisten julkaisujen pitkäaikaissäilytystä koskevan palvelun perustamista. Tällaisen palvelun avulla voidaan varmistaa digitaalisten julkaisujen luettavuus ja hyödynnettävyys pitkällä aikavälillä.

Näkyvyyttä pienelle maalle

Komitea suosittelee, että tanskalaiset tieteelliset kustantajat, tieteelliset seurat ja tieteellisten lehtien päätoimittajat valmistelevat ehdotuksia siitä kuinka tieteelliset lehdet ja kirjat saadaan siirtymään open accessiin.

Tieteellisten artikkelien ja kirjojen kannattava julkaiseminen tanskaksi on aina ollut vaikeaa pienen kielialueen vuoksi. Erityistä huolta on kannettu lehtien tilauskannan säilymisestä. Kirjojen julkaisemisessa on puolestaan kysymys erilaisesta liiketoimintamallista, koska kirjoista saadaan suoraan myyntivoittoa.

Viestintää ja vuoropuhelua

Ehdotusten toimeenpanoa koordinoitaessa pitäisi toteuttaa open access -aiheinen tiedotuskampanja esimerkiksi tiedotusaineiston ja konferenssien muodossa. Kampanja suunnataan yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin.

Kansainvälisissä tutkimusrahoituksen yhteistyöfoorumeissa, kuten EUROHORCs ja EuropeanScienceFoundation, toimivien tanskalaisten tahojen olisi koordinoitava keskinäistä toimintaansa ja varmistettava kansainvälisten open access -linjausten huomioon ottaminen.

Kansainvälisesti tärkeimmät yhteistyöfoorumit ovat TheAllianceforPermanentAccess, DataCite ja CESSDAERIC. Niiden jäsenyys on suositeltavaa, koska se takaa pääsyn kansainvälisen kokemuksen ja globaalien ratkaisumallien hyödyntämiseen sekä mahdollisuuden vaikuttaa niissä tehtäviin ratkaisuihin. Lisäksi liittymistä COARin jäseneksi pidetään tarpeellisena.

Avoimeen dataan

Julkaisut ovat tutkimustoiminnan näkyvä lopputulos, joka perustuu hyvinkin laajoihin aineistoihin ja tutkimusdataan. Komitea suosittelee, että kaikkien eri intressitahojen yhteistyönä tehdään suunnitelma kansallisesta avoimeen saatavuuteen perustuvasta tutkimusdata-arkistosta.

Miten meillä Suomessa?

Tanska on asettanut selkeät tavoitteet avoimen julkaisemisen edistämiselle. Open access -komitean suosituslista sisältää konkreettisia linjauksia ja suoria toimintaohjeita. Onko Suomella esittää kattava lista tarvittavista toimenpiteistä suomalaiselle tiedeyhteisölle?

RecommendationsforImplementationofOpenAccessinDenmark

DEFFOpenAccess

OpenAccess.dkblog

 

Videovinkki: OpenAccessRobots

Teksti

OA-lukupiiri
Helsingin yliopiston kirjasto

Mika Holopainen
Pekka Karhula
Kimmo Koskinen
Arja Lappalainen
Timo Liimatainen
Arja Niskala
Pekka J. Salminen