Taas kysellään ja siihen se sitten jää – vai jääkö? Työhyvinvointikyselyn vuorovaikutteista purkumallia pilotoitiin Kumpulassa

Kirjaston VMBarosta räätälöimä työilmapiirikysely on tehty kolmena peräkkäisenä vuotena. Viimeisimmän kyselyn yhteistulokset esiteltiin henkilöstölle tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa marraskuun 2009 lopulla.

Yksikkökohtaiset tulokset toimitettiin kirjaston johtajille tammikuun aikana. Tulokset käsitellään mahdollisuuksien mukaan yksiköittäin kyselyn aikaisen organisaation mukaisesti. Tulosten käsittelytilaisuus suositellaan järjestettäväksi osallistavasti esimerkiksi käyttäen oheisen kaavion kuvaamaa purkumallia.

Kumpulassa kyselyn tulokset jaettiin henkilöstölle ja ne esiteltiin viikkopalaverin yhteydessä. Samalla kerrottiin tulevan purkutilaisuuden järjestelyistä ja jaettiin ohje osallistujille. Viikon kuluttua järjestettiin puolen päivän mittainen purkutilaisuus koko henkilöstölle. Asiakkaille tästä ei aiheutunut haittaa, sillä alkusyksystä saakka kirjastossa työskennelleet siviilipalvelusmiehet Christopher Helle ja Kalle Timperi huolehtivat peruspalvelujen saatavuudesta.

Kirjastonjohtaja Hannele Fabritius toimi tilaisuuden koollekutsujana ja puheenjohtajana. Kaiku-kehittäjä Kaija Sipilä esitteli kyselyn tulokset ja vastasi kysymyksiin, jotka koskivat vastausten teknistä käsittelyä.

Tilaisuus aloitettiin yhteisellä virkistävällä aamiaisella Unicafe Chemicumin Happikabinetissa. Henkilöstön pyynnöstä tulokset käytiin vielä kertaalleen läpi perusteellisesti keskustellen. Tämä vei suunniteltua enemmän aikaa, joten kokemuksemme mukaan ensimmäiseen esittelytilaisuuteen olisi kannattanut varata enemmän tilaa keskustelulle. Toisaalta uusintaesitys mahdollisti yhteisen keskustelun myös niille henkilöille, jotka eivät päässeet paikalle ensiesittelyyn.

Osallistujat jaettiin kolmeen 4-5 henkilön ryhmään, jotka pohtivat, mitkä ovat Kumpulan kampuskirjaston työyhteisön vahvuudet ja miten meidän on toimittava, että pystymme ne säilyttämään. Mietimme myös, mitkä asiat vaativat kehittämistä ja kuinka se on mahdollista tehdä. Kuka on vastuussa, miten paljon aikaa tarvitaan ja miten seuraamme, että kehittäminen toteutuu?

Ryhmät esittelivät työnsä tulokset. Lukuisista vahvuuksistamme tunnistimme tärkeimmiksi seuraavat:

  • meillä on erilaisia persoonallisuuksia hyvin suvaitseva ilmapiiri
  • olemme aidosti halukkaita yhdessä kehittämään yhteisöämme, palveluitamme ja esimerkiksi työyhteisön hyvinvointia
  • meillä kaikilla on paljon erilaista osaamista

Kehittämiskohteiksi valitsimme seuraavat kolme aluetta:

  • sisäisen organisaatiomme vastuiden ja työnjaon selkiyttäminen
  • varahenkilöjärjestelmän luominen
  • viikkopalaverikäytännöt sujuviksi

Tässä vaiheessa varaamamme aika alkoi loppua, joten päätimme jatkaa käsittelyä seuraavassa viikkopalaverissa. Silloin viimeistelimme työmme kehittämissuunnitelmaksi, johon kirjasimme sovitut toimenpiteet, vastuut, aikataulun ja seurantasuunnitelman. Tarkastelemme toimenpiteiden toteutumista kesäkuun 9. päivä pidettävässä seurantakokouksessamme.

Kirjoittaja:
Kaija Sipilä
Apulaiskirjastonjohtaja
Kumpulan kampuskirjasto

Helsingin yliopiston kirjaston avajaiset

Uusi Helsingin yliopiston kirjasto aloitti toimintansa vuoden 2010 alussa. Kirjaston avajaisia juhlittiin komeasti perjantaina 19.3.2010.

Hieman paradoksaalisesti kirjaston toimipaikat suljettiin avajaisten vuoksi perjantaina jo kello 13. Vain Opiskelijakirjasto keskustassa oli auki normaalisti koko päivän. Sulkeminen johtui siitä että avajaisiin oli kutsuttu kirjaston koko 250 hengen henkilökunta neljältä kampukselta ja keskitetyistä palveluista.

Avajaisjuhlassa puhuivat opetusministeri Henna Virkkunen, rehtori Thomas Wilhelmsson, ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikara, kirjastonjohtaja Jarmo Saarti ja Euroopan tutkimuskirjastojen liiton (LIBER) puheenjohtaja Hans Geleijnse . Lisäksi vararehtori Ulla-Maija Forsberg julkisti kirjaston julkaisusarjan avaavan teoksen Rajapinnassa – Uusi Helsingin yliopiston kirjasto.

Luonnollisestikin juhlapuheissa onniteltiin uutta kirjastoa. Lisäksi muisteltiin Helsingin yliopiston kirjastoon johtaneen keskittämisen tarkoitusperiä ja sattumuksia sekä pohdittiin kirjastoalan tulevaisuuden näkymiä. Ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikaran vuosien aikana tekemä työ uuden kirjaston synnyttämiseksi tuli esille hänen omassa puheessaan, mutta myös monen monta kertaa muiden puhujien muistamana. Tunnustuksena Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto myönsi teologian tohtori Kaisa Sinikaralle oikeuden käyttää professorin arvonimeä aikana, jona hän toimii Helsingin yliopiston ylikirjastonhoitajana.

Sekä puhujien esityksissä että avajaisten juhlatarjoilua nautiskeltaessa tuntuivat hilpeät puheet kääntyvän jo seuraaviin suuriin avajaisiin: Keskustakampuksen kirjaston aukeamiseen vuonna 2012. Total Cello Ensemblen juhlassa länsisuomalaisena perinnemusiikkina esittelemä Final Countdown -kappale sopikin myös lähtölaskennaksi Helsingin yliopiston kirjaston keskustakampuksen kirjaston käynnistyville rakennustöille.

Rehtori ja kansleri synkronoivat kellojaan, Kuva: Jussi Omaheimo

Opetusministeri Virkkunen puhumassa avaijaisjuhlassa, Kuva: Jussi Omaheimo

Juhlayleisöä, Kuva: Jussi Omaheimo

Opetusministeri Virkkunen, professori Sinikara, LIBERin puheenjohtaja Hans Geleijnse ja Jarmo Saarti, Kuva: Jussi Omaheimo

Total Cello Ensemblen esitys, Kuva: Jussi Omaheimo

Hans Geleijnse oli juhlan ulkomainen puhujavieras, Kuva: Jussi Omaheimo

Kukitettu Kaisa Sinikaraa muisti myös hymyillä, Kuva: Jussi Omaheimo

Total Cello Ensemblen toisen esityksen loppuhuipennus meneillään, Kuva: Jussi Omaheimo

Iloista tunnelmaa kuohuviinin kera, Kuva: Jussi Omaheimo

Teksti ja kuvat:
Jussi Omaheimo
Viestintäsuunnittelija
Helsingin yliopiston kirjasto
Hallinto- ja kehittämispalvelut
jussi.omaheimo[ät]helsinki.fi

Informaatiolukutaito elinikäiseksi taidoksi -seminaari Åbo Akademissa 10.–11.2.2010

Uutuudenkarhea ASA-huset Turussa sai toimia informaatiolukutaitoverkoston järjestämän kaksipäiväisen seminaarin puitteina. Teeman lupausten mukaisesti seminaaripäivien anti koostui informaatiolukutaidon (IL) merkityksistä elinkaaren eri vaiheissa. Toisin sanoen kirjastoalan eri toimijoiden erilaiset käyttäjäryhmät ja niille suunnatut erilaiset IL-palvelut muodostivat ohjelman rungon.

Sisällöllisen ohjelmiston aloittanut mediatutkija professori Tara Brabazon Brightonin yliopistosta tarjosi ugreille ja muille paikalla olleille pohjoismaalaisille varsinaisen kylmäkäynnistyksen seminaariin. Niin räiskyvää esitystä ja vahvaa ”lavapreesenssiä” harvoin näkee. Professori piti esiintymistaidoillaan koko salin täydellisesti otteessaan sanan kaikissa merkityksissä. Brabazonin sanoma oli varsin yksinkertainen: ei ole mitään erityistä Google-sukupolvea vaan kaikkien IL-taidot ovat huonontuneet,  ja siinä piilee kirjastoammattilaisten tilaisuus tuoda ainutlaatuista ammattitaitoaan esille.

Ensimmäisenä päivänä äänessä olivat myös Turun kaupunginkirjaston pedagoginen informaatikko Ella Mustamo, Turun AMK:n yliopettaja Leena Elomaa sekä tutkija Jaana Parviainen Tampereen yliopiston historiatieteen ja filosofian laitoksesta. Mustamo esitteli Turun lähes koko kulttuurisen toiminnan läpäisevää lapsille ja nuorille suunnattua kulttuuripolkua. Kiinnostavasta ja ammattiylpeyttä huokuvasta esityksestä erityisen arvokkaan teki sen aiheen sijoittuminen yleisten kirjastojen toimintaympäristöön, joka ei yliopistokirjastolaiselle ole kovinkaan tuttu. Elomaa taas sai raikuvat aplodit päätettyään esityksensä IL:sta terveysalan oppimisen haasteena ilmoittamalla sen olleen samalla hänen viimeinen julkinen esiintymisensä ennen eläkkeelle siirtymistä.

Viimeinen esitys tarjosi kuulijoille jälleen uudenlaisia haasteita. Jaana Parviaisen jopa aavistuksen epäkiitollinen tehtävä oli johdattaa yleisö tanssijan keholliseen tietoon ja työelämän uusiin haasteisiin. Puolen tunnin aika ei ehkä riittänyt siihen, että suurelle osalle hyvinkin tuntematon maailma olisi saanut hahmonsa ja yhteys päivän aiheisiin olisi auennut.  Oli kuitenkin varsin kiinnostavaa kuulla tarinaa siitä, mitä tanssijan ammatti nykypäivän Suomessa on ja minkälaisiin ilmaisutapoihin ammattimainen tanssija saa venyä.

Päivämme päätti Tampereen yliopiston kirjaston osastonjohtajan Anne Lehdon johtama paneelikeskustelu seminaarin pääaiheesta. Osallistujina olivat avauspäivän puhujat. Turun AMK:n esiintymisvastuun oli parrasvaloista siirtyneen yliopettajan sijasta ottanut Hannele Mikkola. Paneeli saavutti tutunkuuloisen konsensuksen kirjastoammattilaisen välttämättömyydestä nyky-yhteiskunnassa, jossa aika on kriittinen ja hupeneva resurssi. Vaan kunpa päättäjät, käyttäjät, tiedeyhteisö ja muut viiteryhmät olisivat kuulemassa sanomaamme.

Paneelin puheenjohtajan Anne Lehdon  vierellä istumassa Jaana Parviainen, Tara Brabazon, Ella Mustamo ja Hannele Mikkola.

Muun muassa edellä mainittuja teemoja pohdimme iltatilaisuudessa Aboa Vetus –museossa, jossa saimme nauttia hyvän ruuan, juoman ja seuran lisäksi Turun keskiaikaisesta tarinasta. Illan aikana analysoitiin ahkerasti professori Brabazonin lavasuoritusta sekä pohdittiin hänen käyttämiään pedagogisia voimakeinoja ja niiden mahdollisia implementointeja suomalaiseen opettamisen välineistöön.

Toisena päivänä ryhmäydyimme työpajoihin, joiden teemoihin meidät johdattivat Tampereen yliopiston Kai Halttusen lisäksi Åbo Akademin tutkija Kim Holmberg analysoimalla kirjasto 2.0 –ajattelua sekä Tukholman kaupunginkirjastossa työskentelevä projektipäällikkö Åke Nygren, joka tarkasteli sosiaalista mediaa kirjaston kehitysideoiden ja verkostoitumisen kasvualustana.

Kai Halttunen pyrki isännöimässään ”suomenkielisten” työpajassa ensin kartoittamaan osallistujien suhtautumista sosiaalisen median käyttöön osana opetusta. Edellisen illan keskustelujen terävöittämänä saattoi aistia, että penseähkö suhtautuminen sosiaaliseen mediaan oli hallitseva. Toisaalta ryhmäkeskustelujen ja fläppitaulujen muotoutumisen aikana saattoi havaita, että eri kirjastosektoreille 2.0 –maailma näyttäytyy erilaisena. Yliopistokirjastossa sosiaalinen media nähdään verkostoitumisen välineenä, josta on hyvä olla tietoinen ja jota on syytä arvioida kriittisesti. Esimerkiksi yleisten kirjastojen puolella sama asia nähdään mahdollisuutena vaikuttaa verkossa toimijoiden viestintä- ja tiedonhankintataitoihin.

Seminaarin päättänyt iltapäivä alkoi Turun AMK:n Olli Mäkisen johdatuksella informaatiolukutaidon etiikkaan, minkä jälkeen Åbo Akademin Ludvig Forsman tarjosi opiskelijanäkökulman samaan aiheeseen. Ennen päätössanoja kuulimme kotiyliopistomme elintarvike- ja ympäristötieteiden laitokselta käytännön kokemuksia etiikasta ja IL:sta mikrobiologian yliopisto-opetuksessa. Oli mieltä ylentävää päättää seminaari esimerkkiin varsin pitkälle yliopisto-opetukseen sulautuneesta informaatiolukutaitoajattelusta. Ja kunniankin tästä yliopistonlehtori Kari Steffen osasi oman yksikkönsä ohella kohdentaa oikeaan osoitteeseen – Viikin kampuskirjaston IL-osaajille.

Materiaalia seminaarista: yliopiston IL- sivu

TJEU: Tara Brabazon i Meddelanden från Åbo Akademi

Kirjoittaja:
Antti Virrankoski
Kirjastonhoitaja
Kumpulan kampuskirjasto
Valokuva
Anne Kakkonen

Kirjaston markkinointia verkkotelevisiossa

Kirjastot.fi käynnisti lokakuussa 2009 opetusministeriön avustuksella kirjaston verkkotelevisiotoiminnan pilotointiprojektin. Projektin tavoitteena on luoda kirjastoja ja kirjastoalaa videomateriaalin avulla esittelevä ja markkinoiva valtakunnallinen verkkopalvelu.

Projektin ensimmäinen vaihe toteutettiin yhteistyössä Täsmätelevision / Kuntakanavan kanssa. Yhteistyön tuloksena julkaistiin marraskuussa 2009 Kirja- ja kirjastokanava, joka koostuu sinne tuotetuista kirjallisuus- ja kirjastoaiheisista videoista. Projekti etenee seuraavaan vaiheeseen maaliskuun 2010 loppupuolella, jolloin Kirjastokanava siirtyy kirjaston itse tuottamaan ja hallinnoimaan käyttöliittymään.

Uusi käyttöliittymä eroaa pilottivaiheen käyttöliittymästä niin alustansa, ominaisuuksiensa kuin ulkoasunsakin puolesta. Uusi Kirjastokanava tulee sisältämään kirjasto-ohjelmaa videoiden lisäksi myös äänitiedostoina, sillä sinne tallennetaan kirjastojen tuottamia radio-ohjelmia. Uuden käyttöliittymän julkaisun jälkeen Kirjastokanavalla päästään keskittymään ohjelmatuotantoon ja palvelun markkinointiin.

Kirjastokanavan perusideana on avata kirjastojen toimintaa kaikessa moninaisuudessaan. Kanavalla kerrotaan niin kirjaston arjesta kuin juhlahetkistäkin. Kirjastolaiset tuodaan esiin eri rooleissa ja kirjastoja esitellään niin aineistonsa, tilojensa ja kuin palvelujensakin kautta. Kanavalle tuotetut ohjelmat ovat perinteisiä haastatteluohjelmia, esitysten ja tietoiskujen taltiointeja sekä jatkossa myös ”käsikirjoitettuja tarinoita”.

Projektin alkuvaiheessa ohjelma-aiheiden pääpaino on ollut yleisissä kirjastoissa, mutta toiminnan vakiinnuttua yhteistyöverkostoa pyritään laajentamaan siten, että ohjelma-aiheita tulee tiede-, ammattikorkeakoulu- ja erikoiskirjastoista eri puolilta Suomea nykyistä tasapuolisemmin.

Kirjastokanavalle pyritään keräämään myös kirjastojen itsensä tuottamaa videomateriaalia. Ohjelmien tuottamisen pohja rakennetaankin laajan verkostoitumisen ja yhteistyön varaan. Vaikka alan eri toimijoiden asiakaskunnat ja toiminta saattavat poiketa huomattavastikin toistaan, on kiistaton tosiasia, että ala kaipaa nykyistä näkyvämpää markkinointia.

Kirjastokanavalle tuotetut videot ovat vapaasti kirjastojen käytettävissä. Videoita saa julkaista omissa verkkopalveluissa ja esittää eri tilaisuuksissa.

Projektin ensimmäisessä vaiheessa Kirjastokanavalla työskenteli yksi päätoiminen verkkotoimittaja. Maaliskuusta 2010 alkaen Kirjastokanavan henkilökunta kasvoi kahteen, kun kanavalle saatiin oma kuvaaja. Kirjastokanavan työntekijät ovat osa Kirjastot.fi-toimitusta. Kirjastot.fi-emoportaali on kaikille avoin tiedonhaun ja kirjastopalveluiden kokonaisuus.

Emoportaalista löytyvät helposti myös väylät muihin Kirjastot.fi:n verkkopalveluihin, jotka ovat mm. tiedonhakupalveluita, kirjastoalan ammattipalveluita sekä kirjallisuuden, musiikin, lasten ja nuorten verkkopalveluita. Uusimpana tulokkaana tässä kokonaisuudessa on Kirjastokanava.

Tervetuloa kanavalle!

Kirjastokanava-logo

Leila Sonkkanen ja Harri Sahavirta Helsingin kaupunginkirjastosta Riitta
Taarastin haastateltavina Vallilan kirjastossa.

Lisätietoja:

Kirjastokanava: www.kirjastokanava.fi

KirjastoWiki: http://wiki.kirjastot.fi/index.php/Kirjastokanava

Kirjoittaja:

Riitta Taarasti
verkkotoimittaja
Kirjastot.fi / Kirjastokanava

riitta.taarasti@kirjastot.fi

Kuva:

www.kirjastokanava.fi

Yliopiston kirjasto mukana Avara-varainhankintakampanjassa

Kirjasto on mukana Helsingin yliopiston laajassa Avara-varainhankintakampanjassa, joka julkistetaan yliopiston 370-vuosipäivänä 26.3.2010. Tavoitteena on kerätä varoja yliopiston uuteen Tulevaisuus-rahastoon, ja kampanja jatkuu vuoden 2012 loppuun.

Kampanjakomitean puheenjohtajaksi on lupautunut VTM Paavo Lipponen ja kampanjapäällikkönä toimii suunnittelija Pia Dolivo.

Itsenäinen asema edellyttää yliopistoilta aktiivista osallistumista oman toiminnan rahoitukseen ja tiivistä vuorovaikutusta muun yhteiskunnan kanssa.  Varainhankinta on osa yliopistojen yhteiskunnallista vuorovaikutusta (YVV), jonka tavoitteet ja toimenpiteet Helsingin yliopisto on linjannut erillisessä toimenpideohjelmassa.

Testamentti- ja muita lahjoituksia Helsingin yliopisto on saanut kautta aikojen, niin että yliopistolle on kertynyt merkittävät omat rahastot. Lahjoitusvarojen tuottoa on käytetty toistaiseksi yliopiston omille tutkijoille ja opiskelijoille myönnettäviin stipendeihin ja apurahoihin.

Nyt yliopiston missiona on kilpailla maailman huippuyliopistojen joukossa tutkimuksen ja opetuksen laadusta. Tämä edellyttää huippuresursseja. Vuoden 2010 aikana saadut pääomalahjoitukset valtio 2,5-kertaistaa yliopistoille tehtävänä finanssisijoituksena. Pääoman tuottoa voidaan sitten tulevina vuosina suunnatta yliopiston strategisiin kohteisiin.

Varainhankintakampanjalla tavoitellaan aineellisten tuottojen lisäksi myös yliopiston parempaa tunnettuutta, arvostusta ja uusia yhteistyökumppaneita. Nämä mahdollistaisivat pitkäjänteisen ja tuloksellisen varainhankinnan kampanjan jälkeenkin.

Yliopiston varainhankintakampanjaan on varauduttu huolella. Vuoden 2008 alussa kehittämisosastolla aloitti Avara-tiimi, joka kokosi yhteistyökumppaneikseen Avara-verkoston kaikista tiedekunnista ja kiinnostuneista erillislaitoksista. Verkoston jäsenille on järjestetty sarja työpajoja, joissa on jaettu kokemuksia ja parhaita käytäntöjä, sekä innovoitu varainhankinnan kohteita.

Yliopisto on kirinyt kampanjakuntoaan myös mainekuvakampanjalla Suunnittelutoimisto Taivas Oy:n kanssa. Tulokset näkyvät yliopiston uutena visuaalisena ilmeenä viestinnässä ja lähiaikoina myös verkkosivuilla, mediassa ja Helsingin keskustassa.

Yliopiston kirjasto on mukana Avara-kampanjassa yhdessä Käyttäytymistieteiden laitoksen kanssa teemalla Oppimisympäristöt. Kaisa-talon hanke on herättänyt suurta mielenkiintoa niin yliopistolla kuin ulkopuolisissakin, myös mediassa.  Tavoitteena ei ole vain kirjastotila, vaan myös oppimisympäristö ja sosiaalisen kohtaamisen paikka, missä esteettinen muotoilu ja tulevaisuushakuinen toiminnallisuus liittyisivät opetusteknologisiin innovaatioihin.

Varainhankinnan kohteena on Kaisa-kirjaston varustelu. Wau-arkkitehtuurin ja maailmanluokan oppimisympäristön liitto toivottavasti kiinnostaa myös lahjoittajia. Muita yliopiston kampanjateemoja ovat Ympäristön muutos, Globaali hyvinvointi ja Terveys.

Luonnos Kaisa-talon julkisivusta, Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy

Kaisa-kirjasto on Avara-hankkeen varainhankintakohteena. Luonnos Kaisa-talon julkisivusta, Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy.

Lisää aiheesta: Varainhankinnan tausta-analyysi (2008) ja Alumnitoiminnan ja varainhankinnan opas (2009). Helsingin yliopisto, Suunnittelu ja yhteiskuntasuhteet, Avara-hanke.  https://alma.helsinki.fi/doclink/131557

Inkeri Salonharju
Projektipäällikkö

Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Ulla Neuvonen eläkkeelle 1.4.2010 lähtien

Miten elämäsi on muuttunut eläkkeelle jäämisen jälkeen?
Mentaalisesti erkaantuminen työstä on ollut nopeaa. Elämä järjestää niin että tyhjän tilan täyttävät yleensä uudet haasteet. Vaikkapa lumityöt nyt uutena liikuntamuotona.

Miten päädyit kirjastoon töihin? Oliko kyseessä määrätietoinen valinta vai ajauduitko alalle sattumien kautta kuten monelle on käynyt?
Kesken kemistin pätkätöitä ystäväni Helena Ranta soitti ja kysyi kiinnostaisiko minua informaatikon osa-aikainen virka hammaslääketieteen laitoksella. Menin tapaamaan kirjastonhoitaja Eeva Kihlbergiä ja professori Inkeri Rytömaata. He pestasivat minut, vaikka minulla ei ollut minkäänlaista kirjastokokemusta, koulutuksesta puhumattakaan. Kirjastonhoitaja otti koulutuksen vastuulleen. Onneksi hänellä oli rautainen ammattitaito, Helsingin yliopiston hyvä tuntemus ja alan kirjastojen kotimainen ja kansainvälinen verkosto hallussaan. Kouluttauduin työssä ja työn ohessa.

Työurasi on osunut ajanjaksoon jolloin kirjastoala on kehittynyt voimakkaasti ja varsinkin tietotekninen kehitys on muuttanut työnkuvaa paljon. Kokemuksesi tästä?
Tulin alalle juuri sopivassa vaiheessa. Hammaslääketieteen kirjastossa oli jo 1980-luvulla atk-pääte ja sillä voitiin tehdä tiedonhakuja Karolinskan MIC-palvelimelta. Alan bibliografiaa tallennettiin eräajoina Valtion tietokonekeskuksen koneelle. Heti työt aloitettuani lähdimme ostamaan kirjastolle ensimmäistä mikrotietokonetta, pian hankittiin CD-ROM lukija ja Medline-tietokanta levyillä. Asiakkaiden neuvonta koneellisessa tiedonhaussa alkoi. Siitä lähtien olemme tosiaan kokeneet tietotekniikan valtavia harppauksia, joihin on täytynyt ottaa kantaa ja toki myös kritisoida huonosti toimivia ratkaisuja. Olen yrittänyt pysytellä kehityksen kannoilla, mutta pakko on lopulta priorisoida keskeiset tehtävät ja jättää paljon asioita muiden huoleksi.

Entä kokemuksesi kirjastojen rakennemuutokseen liittyen?
Vaikea sanoa olisiko pitkä vääntö vai äkkirysäys parempi tapa organisaatiomuutosta tehtäessä. Ilmeistä on että kummassakin tapauksessa ennakkovalmistelut ovat alkutekijöissään silloin, kun uuden organisaation pitäisi käynnistyä. Runsaasti henkilötyövuosia on kulunut kaavioita piirrellen ja tilastoja tulkiten, mutta kirjastojen toiminta on organisaatiomallista riippumatta kiinni siitä, että henkilökunta tulee joka aamu töihin ja osaa työnsä. Muutosvaiheen ristiriitaiset määräykset ja tiedotuksen sekoilut vaativat henkilöstöltä lujaa itsetuntoa ja sitoutumista kirjastojen perustehtävään, tiedon välittämiseen ja asiakkaiden palveluun.

Urasi huippuhetkiä ja mieleenpainuvimpia muistoja?

Pohjoismaiset ja eurooppalaiset lääketieteellisten kirjastojen konferenssit ovat turvanneet ajan tasalla pysymisen silloinkin, kun aikaa liikeni huonosti alan kirjallisuuden seurantaan. Onnistuneet konferenssijärjestelyt Suomessa vuosina 1991 ja 2008 tiivistivät kauniisti kollegiaalista kotimaista yhteistyötä. Mutta oman tietopalvelutiimini dynaaminen kehittyminen viime vuosina on ehkä sittenkin ollut parasta. Vaikka he ovat vastuuta ottavia huippuammattilaisia, silti kaikki ovat huumorintajuisia ihmisiä jotka jakavat iloisesti tietonsa ja osaamisensa.

Olet ollut työssäsi kollegoiden arvostama ammattilainen. Mitkä ominaisuudet tai luonteenpiirteet ovat auttaneet olemaan työssäsi hyvä?
Olin vuosien kuluessa mukana erilaisissa työryhmissä ja huomasin niissä aina ottavani työntekijöiden edustajan roolin. Usein tietotekniikan mahdollisuudet ja kirjaston henkilöstön ahkeruus ovat olleet vastakkain. Käsityönä tehtäviä työtunteja ei ole välitetty laskea, jos koneellinen ratkaisu on vaikuttanut hankalalta. Minua on aina suututtanut ajatus kirjastoista ”halvan naistyövoiman” tyyssijana.

Mitä neuvoja antaisit alalle aikoville?
Kirjastotyö perustuu yhteistyöhön, siinä on myös sen palkitsevuus. Alalla vaaditaan paljon sosiaalisia taitoja ja toisten ihmisten aitoa kunnioittamista. Jos tuntuu siltä että työtovereista ei löydä mitään hyvää sanottavaa ja asiakkaat ovat vain vaivaksi, oma jaksaminen on jo alkanut rakoilla.

Mitä luit viimeksi?
Meneillään on Salman Rushdien Firenzen lumoojatar. Kumpulan lukupiirissä keskustelimme juuri yliopiston historian laitoksella työskentelevän Mirkka Lappalaisen tuotannosta

Tulevaisuudensuunnitelmiasi?
Tässä vaiheessa 4-vuotiaalla Tuulialla ja 2-vuotiaalla Oulalla on niihin paljonkin sanottavaa.
Ulla Neuvosen läksiäiskahvit juotiin Terkossa 11.12.2009, Kuva:Kristiina Ilvesviita

 

Kirjoittaja

Tiina Heino
Informaatikko
Meilahden kampuskirjasto Terkko

JULKI-julkaisuviitetietokannan lyhyt historia

Helsingin yliopistoon päätettiin vuonna 1993 perustaa Tuhti-tutkimushanketietokanta, ja sitä suunnittelemaan koottiin tietysti työryhmä. Puheenjohtaja oli kieliteknologian professori Kimmo Koskenniemi. En enää muista muita työryhmän jäseniä kuin Turo Virtasen tutkijoiden edustajana. Olen unohtanut senkin miten itse päädyin mukaan, ehkä kirjastomme bibliografiatuotanto oli jotenkin taustalla.

Tutkimushanketietokantaa kyllä vähän oudoksuttiin, sen koettiin merkitsevän tutkijavapauden kahlitsemista ja valvonnan lisääntymistä. Tämähän on tietysti tosiasia, tuottavuuden seuranta ja tulosten raportointi on noista ajoista tullut osaksi tutkijan työtä. Itse en pystynyt näkemään suurta ongelmaa siinä, että tutkija antaisi hankkeelleen nimen, määrittelisi sen tavoitteen, alkamisajankohdan ja tekijät. Mutta virkatyönä tehtävä tutkimus, silloin kun opetukselta aikaa jäi oli varmasti monen kohdalla sellainen jatkumo, jolla ei ollut alkua eikä loppua. Jälkeenpäin ajatellen Helsingin yliopiston painopiste oli noina aikoina ehkä enemmän opetuksessa kuin tutkimuksessa.

Kun Tuhti-tietueeseen näyttiin suunniteltavan yhtä kenttää julkaisuluettelolle, ehdotin että selvitettäisi sen sijaan erillisen julkaisutietokannan perustamista ja sen tietojen kytkemistä Tuhtiin. Koska julkaisutiedon kirjaaminen olisi joka tapauksessa iso työ, tiedon pitäisi olla strukturoitua, haettavaa ja sen pitäisi soveltua Tuhtin lisäksi muuhunkin käyttöön. Kansalliskirjastossa oli jo käynnissä kotimaisen Kati-bibligrafiatietokannan muuntaminen Arto-artikkelitietokannaksi joten ehdotin että Arne Hedman kutsuttaisiin kertomaan tästä projektista työryhmälle. Arnen vierailu tuottikin tulosta ja Artoon päätettiin mahduttaa myös Helsingin yliopiston julkaisurekisterin artikkelitieto. Kirja-aineisto olisi kirjastojen kokoelmatietokannassa, Helkassa.

Näin tuli samalla valittua tietokantaformaatiksi Finmarc, joten ei jäänyt juuri muuta vaihtoehtoa kuin luettelointityö kirjastoissa. Tuskin löytyy kirjattua tietoa siitä missä tästä päätettiin, itse arvelen että HY-kirjoa edeltänyt epävirallinen tiedekuntakirjaston johtajien ja laitoskirjastonhoitajien neuvottelukunta sopi asiasta ja määräsi alaisensa töihin. Jupinaa tästä uudesta, isosta urakasta kyllä kuultiin, mutta ei auttanut. Päätöksenteko yliopistossa on muuttunut noista ajoista jonkin verran monimutkaisemmaksi hallinnon tehostamisen myötä.

Keväällä 1995 luetteloimme hammaslääketieteen kirjastossa neljän hengen voimin lääketieteellisen tiedekunnan vuoden 1994 julkaisut Arto-tietokantaan. Harmillista kyllä tulostus VTLS-järjestelmästä oli niin puutteellista, ettei ketjulomakkeille printattuja laitoskohtaisia listoja voinut sinä vuonna vielä tilastontekoon käyttää. Seuraavana vuonna tiedekunnan luettelointiurakka jaettiin muiden klinikkakirjastonhoitajien kanssa. Olisi kiinnostavaa tietää miten muissa tiedekunnissa tehtävästä selvittiin, ehkä Julki-raportointi lähti monilla aloilla hitaahkosti liikkeelle.

Yliopiston atk-osaston Tuhti-tietokantaa ja muitakin osaamistietokantoja varten kehittämää trip-sovellusta hyödynnettiin myöhemmin Julkissa. Artosta ja Helkasta alettiin vuonna 1996 poimia Julki-aineisto eräajoina kuukausittain trip-Julkiin. Vasta tässä vaiheessa tutkijoille tuli käytännössä mahdolliseksi tarkistaa omat tietonsa ja pyytää niihin korjauksia ja täydennyksiä. Julkiin raportoitua julkaisutietoa on noista ajoista lähtien käytetty julkaisumäärien laskemiseen opetusministerön KOTA-tilastoon ja tilastokeskuksen kautta OECD:n tilastoon.

Lääketieteen julkaisutiedoille ilmaantui vaivihkaa lisäkäyttöä. Vuonna 1997 säädetty erikoissairaanhoitolaki toi tullessaan myös erityisvaltionosuuden, EVO:n. Tämä tarkoittaa sosiaali- ja terveysministeriön maksamaa korvausta sairaaloissa annettavasta kliinisestä lääkärikoulutuksesta ja terveystieteellisestä tutkimuksesta. Tutkimusta mitataan julkaisupisteillä. Yksi EVO-piste tuottaa n. 4500 euroa ja parhaista julkaisuista voi saada kolminkertaisenkin summan. EVO-rahoituksella on ollut merkittävä osuus kliinisen tutkimuksen resurssoinnissa.

Marc-formaatti ja suomalaiset luettelointisäännöt soveltuvat osittain kehnosti tilastoitavan julkaisutiedon kokoamiseen. Tarve saada yliopiston Julki omaksi primääritietokannaksi kävi ilmeiseksi erityisesti verkkoaineistojen lisääntyessä. Eräajopäivitykset Artosta Julkiin eivät myöskään enää riittäneet, vuoden 2005 tutkimuksen arvioinnin yhteydessä tämä tuli selväksi. Kansalliskirjaston Julki-manageri Eija Niemelä ryhtyi suunnittelemaan epävirallisen ad hoc työryhmän tukemana Julkista omaa Voyager-tietokantaa. Kesällä 2006 oltiin lopulta valmiit kopioimaan takautuvat aineistot Artosta Julki-tietokantaan ja käynnistämään uusien aineistojen tuotanto. Käyttöliittymän ominaisuuksia säädettiin ja tulostettavuutta parannettiin Julki-työryhmän kokoaman käyttäjäpalautteen perusteella. Myös luettelointisääntöjä taivutettiin julkaisujen raportointiin sopivaksi. Julkaisu luetteloidaan kerran, riippumatta siitä miten monessa olomuodossa se on ilmestynyt. Kaikki tekijät luetteloidaan, tai ainakin lähes kaikki, vaikka yhteisjulkaisulla olisi paljonkin tekijöitä. Kansainvälisiä multicenter study groupeja ei sentään listata kokonaisuudessaan, niistä poimitaan yliopiston kannalta kiinnostavat osallistujat.

Kopioluettelointi Julkiin on ollut mahdollista vain muita Voyager-tietokantoja hyödyntäen. Joillakin aloilla tämäkin on helpottanut työtä, mutta kv viitetietokantojen valmiita artikkelitietoja ei saatu käyttöön runsaasti julkaisevilla aloilla. Julkin yhteensä noin 50 luetteloijaa ovat siis tehneet pääosin käsityötä. Julkaisuista noin 50% on englanninkielisiä ja 46% suomen- tai ruotsinkielisiä. Loput 4% sisältävät sekä eksoottisia kieliä että merkkilajeja. Jokunen spesialisti kirjastossa osaa näitäkin luetteloida. Yhtenäiset tulkinnat julkaisutyypeistä ja kokonaan pois jätettävistä aineistoista kehitettiin vähitellen yhteistyössä luetteloijien kesken. Helsingin yliopiston tutkijat ovat raportoineet vuosittain noin 10 000 julkaisua. Kirjastojen yhteys tutkimustyöhön on rakentunut myös tässä prosessissa.

Julkin ympärivuotista päivitystä markkinoitiin ja siinä onnistuttiin osittain. Tutkijoiden omia julkaisuluetteloita Julki ei korvannut, siihen sen niukat tulostusmahdollisuudet eivät riittäneet. Keskitetty tilastointi yliopiston hallinnon ja yliopistosairaalan tarpeisiin saatiin hoidettua, mutta Julkin käytöstä laitosten omaan tilastointiin ja seurantaan ei ole tietoa. Edellinen tutkimuksen arviointi osoitti että Helsingin yliopistossa julkaistaan kuuden vuoden kuluessa paljon. Sitä, ovatko kaikki tuotetut julkaisut relevantteja tutkimusta arvioitaessa pohditaan varmaan seuraavalla keralla tarkemmin.

Julkin ylläpitoon on sitoutunut 15 vuoden aikana paljon osaavia henkilöitä sekä kirjastoissa että laitoksilla. Tulevaisuuden työnjakoja suunnitellaan nyt, kun uuden sukupolven tutkimuksenhallintajärjestelmä Tuhat saadaan viritettyä korvaamaan Julki ja muut yliopiston osaamistietokannat.

Kirjoittaja:

Ulla Neuvonen
Informaatikko
Meilahden kampuskirjasto Terkko

Kehittämisen Kaikuja

Kirjastojen yhteisen työhyvinvoinnin esitaistelija Heli Myllys kannusti minua vuosi sitten osallistumaan Valtiokonttorin Kaiku-koulutukseen ja valmistautumaan hänen seuraajakseen kirjaston työhyvinvoinnin kehittämistoimien koordinoijana. Strategia-Kaiku –prosessiin perustuva 20. kehittäjäkurssi kesti maaliskuusta joulukuuhun. Tämä kurssi oli yliopistolaisten viimeinen mahdollisuus hyödyntää tätä laadukasta ja osallistujan organisaatiolle lähes ilmaista koulutusta.

Laajuudeltaan kahdeksan opintopisteen mittaiseen kokonaisuuteen sisältyi seitsemän lähiopiskelupäivää sekä vähintään kaksinkertainen määrä itsenäistä työskentelyä, joka tapahtui osittain verkko-oppimisympäristössä. Koulutuksen toteutti Talent Partners yhdessä Valtiokonttorin KAIKU-työhyvinvointipalveluryhmän kanssa. Heli Myllys osallistui koulutukseeni aktiivisena kumminani ja hänen johtamansa Hyty-työryhmä toimi tukiryhmänäni. Osana opintojani järjestin syyskuun alussa kirjaston esimiehille työhyvinvointityöpajan, jossa pohdittiin toimintastrategiamme ja työhyvinvoinnin yhteyttä sekä käytännön toimia työhyvinvoinnin edistämiseksi uudessa organisaatiossamme.

Opinnäytetyönä kirjoitin täysin uudistetun version vuonna 2007 pilottihankkeena tehdystä Työhyvinvointi kirjaston toimintaperiaatteena – raportista.  Sirkku Liukkonen ja Heli Myllys kertovat tästä pilottihankkeesta Verkkarin numerossa 8/2007. Uudistettu raportti Työhyvinvointi kirjaston toimintaperiaatteena 2010 (Liitteenä Alma-intranetin Lib-foorumissa) on oma suunnitelmamme strategia-Kaiku–periaatteiden soveltamisesta käytäntöön.

Strategia-Kaiku

Strategia-Kaiku-ajattelu perustuu käsitykseen, että asiantuntijaorganisaation – kuten kirjaston – toiminnan tulos, vaikuttavuus ja asiakkaiden saama hyöty ovat suoraan sidoksissa työntekijöiden työhyvinvointiin. Työtyytyväisyys on tärkein strateginen ja ohjaava mittari henkilöstön johtamisprosesseissa.

Kun johtajat sisäistävät tämän periaatteen, on selvää että työhyvinvointia edistäviin toimiin kannattaa kiinnittää huomiota ja sijoittaa myös taloudellisia resursseja. Vain hyvinvoiva työyhteisö onnistuu toteuttamaan strategiset tavoitteet. Valtiokonttorin julkaisussa Strategia ja työhyvinvointi (Valtiokonttorin julkaisut) annetaan välineitä työhyvinvoinnin tilan seuraamiseksi ja kehittämiseksi.

Mitä on työhyvinvointi?

Työhyvinvointi on tunneasia, jokaisen yksilön henkilökohtainen kokemus, mutta samanaikaisesti  työyhteisön työhyvinvointi on myös tahdon asia. Jokainen meistä voi vaikuttaa  siihen omalta osaltaan.

Työhyvinvointiin organisaatiossa vaikuttaa moni tekijä. Näitä ovat mm. johtaminen, työn hallinta ja ilmapiiri. Myös henkilökohtainen terveys ja elintavat vaikuttavat jokaisen yksilön työhyvinvointiin. Osaamisen hallinta, mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa sekä arvostava vuorovaikutus lisäävät työssä viihtymistä.

Valtiokonttorin Kaiku-palvelut kuvaa työhyvinvoinnin perustaa ja kantavia pilareita seuraavasti:

Työhyvinvoinnissa ei ole yhtä ainoaa totuutta

Puhuttaessa työhyvinvoinnista liikumme aihealueella, jossa ei ole yhtä ja ainoaa totuutta. Ei ole yhtä ainoaa määritelmää tai menetelmää, miten sitä tulee lähestyä. Sen sijaan löytyy tukuittain erilaisia mielipiteitä, näkemyksiä, tutkittua ja tutkimatonta tietoa, toimivia ja ei-toimivia malleja ja kokemuksia, jotka pohjaavat yleensä johonkin tiettyyn tilanteeseen tai aineistoon. Työhyvinvointia luodaan yhdessä ja yhteisvastuullisesti – keskeistä on toiminnan kehittäminen henkilöstöä kuullen ja osallistaen.

Työhyvinvointi on sitä, että …

  • töihin on kiva tulla
  • kokee osaavansa ja onnistuvansa töissään
  • tuntee kehittyvänsä työssään
  • ihmissuhteet työpaikalla ovat kunnossa
  • työ- ja yksityiselämä ovat tasapainossa
  • tuntee työnsä arvokkaaksi
  • tuntee saavansa arvostusta työssään
  • ihmiset pysyvät työelämässä entistä kauemmin
  • työpaikan sairauspoissaolot pysyvät kurissa
  • työpaikan johtaminen on kunnossa

Lähde:  Valtiokonttorin Kaiku-työhyvinvointipalvelujen sivusto

Kirjoittaja:
Kaija Sipilä
Apulaiskirjastonjohtaja
Kumpulan kampuskirjasto

Kirjasto matkalla seitsemän vuoren, seitsemän meren ja seitsemän erämaan taakse – ja silti perillä?

Emme tiedä, millainen matka kirjastollamme on edessään. Kirjastollamme? Oletko koskaan miettinyt, voiko kirjasto olla olemassa sinänsä, pelkkänä kirjastona, nimenä paperilla, laatikkona konsernin organisaatiokaaviossa? Kumpi on ensin, organisaatio vai ihminen, muna vai kana, henki vai ruumis?

Lähtökohta: ei yhtä ilman toista

Varmaan on niin, että rakenteet ja toimijat, kehitysvaiheet ja vastakohdilta näyttävät ilmiöt edellyttävät toinen toisiaan, toista ei voi olla olemassa ilman toista. Kun puhutaan rakenteista, omissa mielikuvissani niihin liittyy järjestys, kestävyys, lujuus, betoni, rauta ja yleensä elottomat aineet. Rakenteista tulee mieleen myös luuranko ja vaikka se on elävien olentojen tukirakenne, automaattisesti tulee mieleen myös sen käyttö kuoleman symbolina.

Rakenteena Helsingin yliopiston kirjasto – niminen yksikkö siis pitää meidät koossa ja järjestyksessä, mutta toisaalta se on tyhjä ilman kaikkien sen piiriin kuuluvien toimintaa. Olemme paradoksin äärellä: toiminta vaatii rakennetta, mutta rakenne on olemassa vain toiminnan kautta. Näin päädytään esimerkiksi kysymyksiin, mikä on yksilöiden toiminnan merkityksen suhde organisaation toimintaan tai mikä on koko organisaation toiminnan rakenteellisten tekijöiden vaikutus yksilötasolla.

Rakennustyömaa

Rakenteilla olevan korkean talon teräsrunko on jo valmis. Näen työntekijöitä erilaisissa tehtävissään keskeneräisen rakennuksen eri kerroksissa, sen tukipalkeilla, katolla ja portaissa ja tiedän, että torninosturin kuljettaja on ohjaamossaan, vaikka häntä on korkealta vaikea havaita. Toimijat elävät ja liikkuvat rakenteen ehdoilla, mutta sitä koko ajan kuitenkin muuttaen.

Tässä en aio upota lähteisiin, joiden syvyyksistä on löydettävissä lukemattomia mieli- ja kielikuvien, metaforan ja vertauksen käsitteitä määritelleitä tutkimussuuntauksia. Kerron vain, että edellä kuvailin kirjastomme niin kuin sen mielessäni näen: jo pitkälle ehtineenä talonrakennustyömaana kuvaustani sen tarkemmin määrittelemättä.

Työmaan toimijoilla on itse kullakin omat tehtävänsä ja jokainen näkee työmaan ja sen tapahtumat tehtäviensä suunnasta, niiden värittämänä. Jokaisella varmaankin on oma käsityksensä siitä, minkälaista rakennusta ollaan tekemässä ja mihin tarkoitukseen.

Viestintä ja vuorovaikutus

Toimijoiden yhteinen käsitys siitä, mitä he ovat tekemässä, voisi monestakin syystä olla hyödyksi. Avainasemassa ovat nyt tieto, tiedottaminen ja viestintä, joiden pitäisi siinä suhteessa auttaa. Ne, jotka asiasta tietävät, kertovat työmaalla ahkeroiville faktoja tulevasta rakennuksesta ja siihen liittyvistä töistä. Tietoja myös vaihdetaan tai esitetään kysymyksiä ja saadaan vastauksia.

Kuten kuviosta nähdään, myös viestinnällä on omat ”hämärät” pinnan alaiset liitännäisensä. Kysymys on organisaatiorakenteen toimijoista – ihmisistä, meistä, meidän aivoituksistamme. Tiedon tulkinnat muodostuvat päässämme. Meistä riippuu, onko saamillamme tiedoilla meille merkitystä ja jos on, niin mitä. Merkityksiä voimme myös luoda ja pohtia yhdessä. Mukana ovat ajatukset ja tunteet, sekin, mitä emme tiedosta. Syntyy mielikuvia, kuten oma rakennustyömaavertaukseni edellä.

Jakaminen. – Cimorg (persiaa; tarkoittaa ’kolmekymmentä lintua’, lausutaan: siimurg)

Ilman yhteyttä toisiimme, yksin omien ajatustemme, mielikuviemme ja tunteittemme kanssa, työn tekeminen voi tuntua raskaalta ja merkityksettömältä. Vanhassa persialaisessa tarinassa joukko lintuja huomasi, että heidän elämästään puuttui jotain. Ne puhuivat ongelmasta keskenään ja miettivät ratkaisua, mutta eivät keksineet sitä.

Linnut olivat kuulleet Cimorgista, suuresta johtajalinnusta. Cimorgista kerrottiin, että se on vahvempi ja viisaampi kuin kolmekymmentä lintua yhteensä. Linnut päättävät lähteä seitsemän vuoren, seitsemän meren ja seitsemän erämaan taakse etsimään Cimorgia, jotta se ratkaisisi heidän ongelmansa.

Matka on raskas ja vie lintujen voimat lähes kokonaan. Vaikeuksien keskellä linnut huomaavat, että ne voivat lentää muodostelmassa, joka on ääriviivoiltaan suuren linnun muotoinen. Silloin ne ymmärtävät itse olevansa Cimorg. Lintuja on kolmekymmentä, mutta kun ne lentävät yhdessä, se on enemmän kuin kolmekymmentä yksinäistä lintua.

Tarinan merkitys

Tulkitsen lintutarinan niin, että lintujen keskinäisen yhteyden, vuorovaikutuksen ja yhteisen tavoitteen pohjalta niistä itsestään syntyi rakenne: suurta lintua muistuttava muodostelma. Toimijat ja rakenne sulautuivat yhteen. Tarinan luettuani löysin ilahtuneena vaihtoehtoisen mielikuvan rakenteille, joihin olin tähän asti liittänyt betonin ja teräksen.

En usko, että Helsingin yliopiston kirjastolla on edessään yhtä vaivalloinen matka kuin kolmellakymmenellä linnulla. Emme haaveile Cimorgista, emme tavoittele ratkaisuja itsemme ulkopuolelta. Mutta jotain opettavaista vanhassa persialaisessa tarinassa on. Siinä mielikuva organisaation laatikostorakenteesta, siirreltävistä palikoista, siiloista, pyramidista, matriisista, verkostosta ynnä muusta painavasta, umpinaisesta, muokkaavasta ja kompastuttavasta muuttuu vapauttavaksi lennoksi ilmojen halki. Toiminta nousee siivilleen ja pääsee pitemmällekin kuin seitsemän vuoren, seitsemän meren ja seitsemän erämaan taakse, johonkin, mistä ei vielä osata uneksia.

Sanotaan, että matka, jonka kulkee on tärkeämpi kuin päämäärä. On paljon mietitty sitä, millainen tulevaisuuden kirjasto olisi. Ehkä se onkin prosessi – kuten rakennustyömaa, kuten matka. Viikon päästä avajaisiaan viettävä kirjasto on matkalla tulevaisuuteen ja saattaa silti olla perillä kaiken aikaa.

Lähteet

Erkki Karvonen: Johdatus viestintätieteisiin 1: Lähtökohtia. Viestinnän käsite ja malleja. Versio 1.3.Tampereen yliopisto 2002

http://www.uta.fi/viesverk/johdviest/lahtokohtia/kasite.html

Matti Kuittinen & Petri Salo: Ihminen organisaatiossa ja organisaatio ihmisenä – organisaatiotasojen kadottamisesta postmodernissa organisaatiotutkimuksessa. Hallinnon tutkimus 24 (2005):4, s. 26-34

http://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-1343091

Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö, Kouluttajan tukiaineisto: Tietoyhteiskuntavalmiudet-opintokokonaisuus, verkosto- ja viestintätaidot

http://www.vsy.fi/opinto/tietoyhteiskuntavalmiudet/index.php?k=1408

Cimorg, ks.: http://en.wikipedia.org/wiki/Simurgh

Kiitokset viitteestä ja ääntämisohjeesta Mikko Hakalinille Keskustakampuksen kirjastosta Topeliasta!

Piirrokset kirjoittajan. Viestintäkuvio mukailtu Viestinnän käsite ja malleja –lukuun liittyvästä kuvasta, joka on Johdatus viestintätieteisiin –verkkoaineistossa, osassa 1, Lähtökohtia (Erkki Karvonen, 2002)

http://www.uta.fi/viesverk/johdviest/lahtokohtia/kasite.html

Kirjoittaja:

Eeva-Liisa Viitala
Tiedottaja
Helsingin yliopiston kirjasto
Hallinto- ja kehittämispalvelut

Informaatiolukutaidon kesäkoulu Korppoossa 7.-11.6.2010

Pohjoismaiden välinen informaatiolukutaidon yhdeksäs kesäkoulu NordINFOLIT järjestetään Korppoossa 7.-11.6.2010. Viisipäiväinen koulutus keskittyy oppimisprosesseihin, bloggaamiseen, digitaalisiin työkaluihin, audiovisuaaliseen kerrontaan ja Internetin eri palveluiden käyttämiseen opetustyössä.  Kurssin pyrkimyksenä on myös pohtia nykypäivän kirjastotyöntekijän roolia sekä näkyvyyttä.

Kesäkuussa järjestettävä kesäkoulu on suunnattu tasokkaasta opetuksesta kiinnostuneille kirjastonhoitajille ja opettajille.

Ilmoittautumiset viimeistään 12. huhtikuuta 2010.

Lisätietoa:

http://www.helsinki.fi/infolukutaito/ILajankohtaista/2010summerschool.html

Päivi Helminen
informaatiolukutaidon koordinaattori
Helsingin yliopiston kirjasto
Fabianinkatu 32 (7. krs)
PL 53
00014 Helsingin yliopisto
puh. 09-191 58803
gsm. 050- 4154420
http://www.helsinki.fi/kirjasto