Ajankohtaista Kaisa-talon suunnittelussa

Tällä hetkellä Kaisa-talon kirjaston opaste- ja tiedotussuunnitteluryhmässä pohditaan opasteita yhdessä oppimiskeskus Aleksandrian edustajien kanssa.

Tuleva kirjasto toimii tiiviissä yhteistyössä Aleksandrian kanssa: mm. 24 tunnin lukusali on Aleksandrian puolella.

Ryhmä miettii millaisia opasteita kirjastoon ja oppimiskeskukseen tarvitaan. On toivottu sekä sähköisiä että perinteisiä opasteita. Muunto- ja joustavuussyistä hyllyopastus ei tule olemaan sähköinen.

Pysyvämpi tieto olisi perinteisissä kiinteissä opasteissa. Sähköiset infotaulut voisivat antaa vaihtuvampaa tietoa esimerkiksi kirjakahvilan tapahtumista ja poikkeusaukioloajoista.

Entä tarvitaanko tavallisia ilmoitustauluja, kysyvät arkkitehdit kirjastolta. Minkä verran ja mihin? Yleensä on kuulemma niin, että aluksi sanotaan, ettei niitä tarvita, mutta pian huomataan, että olisi sittenkin tarvittu. Siirrettävät seinäkkeet vaikuttavat hyvältä vaihtoehdolta. Niitä voisivat käyttää sekä asiakkaat että kirjaston henkilökunta.

Helsingin yliopistolaiset voivat seurata kirjastosuunnittelua Uusikirjasto-wikissä ja kommentteja otetaan mieluusti vastaan.

Kuva: Espoossa sijaitsevan Entressen kirjaston värikkäitä opasteita. Ks. myös Nicola Nykoppin blogi

Kirjoittaja

Johanna Lahikainen
tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Nicola Nykopp
suunnittelija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kirjastohommia ABC – käsikirja tietämättömille osa I: Henkiin herättämisen ihmeitä

Pirjo Ahtiaisen valtakunnassa, opiskelijakirjaston 5. kerroksessa, tapahtuu joka päivä useita henkiin herättämisen ihmeitä, kun Ahtiainen puhaltaa tuhoon tuomittuun kirjan uudelleen eloon.  Pirjo korjaa kannet, liimaa sivut ja huolehtii että uuden kirjastolaiset osaavat käsitellä kirjoja oikein. Hän on oikea master, mentor ja tutor.

Pirjo Ahtiainen valmistui kirjansitojaksi vuonna 1967, mutta päätyi vasta 22 vuoden toimistotyömutkan jälkeen kutsumustyöhönsä Opiskelijakirjastoon vuonna 1994.


Pirjon värisuora.

– Tämä on henki ja elämä minulle. Muuta en tekisikään, Ahtiainen hymyilee.

Ahtiainen kertoo korjaavansa niin paljon kirjoja kuin suinkin pystyy. Viime vuonna hän korjasi laskujensa mukaan n. 4200 kirjaa, vaikka hänelle on siunaantunut kirjojen kunnostamisen lisäksi muitakin tehtäviä kirjastossa.


Kirjan kunnostusta.

Pahimmassa tapauksessa Ahtiainen saa käsiinsä kirjan, jonka kannet ovat irti ja sivut irronneet. Edessä onkin rankka puntarointi; heittääkö kirja roskiin vai yrittäisikö vielä elvyttää.

Oikein kiireisinä päivinä Ahtiainen on kunnostanut kirjan ja vienyt sen suoraan odottavan asiakkaan käsiin. Tämä on sitä palvelua parhaimmillaan.

Kurssikirjat kulutuksessa

Opiskelijakirjaston tärkein ”myyntituote” on luonnollisesti kurssikirjojen laaja valikoima. Kirjat kiertävät hurjaa vauhtia opiskelijalta toiselle ja niiden käsittely on välillä turhankin kovakouraista.

– Kurssikirjoja saatetaan palauttaa missä kunnossa tahansa. Kuulin eräänkin tapauksen, missä asiakas vakuutti kirjan kansien olleen kosteat kuukauden päivät edellisen lainaajan jäljiltä, Ahtiainen hymähtää.

Tutkimme muutamia iloisen värikkäitä opuksia. Värit eivät johdu kuvituksesta, vaan merkinnöistä, joita opiskelijat ovat kirjoihin tehneet. Sivuilla on tunnistettavissa kaikki sateenkaaren värit. Hyvä kun itse tekstistä saa selvää.

– Valituksia kirjojen kunnosta ei tule, sillä kunto on asiakkaiden omaa syytä.

Jokainen kirja on kunnostuksen arvoinen

Korjausta kaipaavat kirjat saavat Pirjon käsittelyssä tasavertaisen kohtelun. Mikään opus ei saa erikoiskohtelua, vaan kaikki kirjat korjataan tunnollisesti ja ammattitaidolla.


Pirjo Ahtiainen on tyytyväinen työssään.

Ahtiainen on harvinainen lajissaan. Hän on ainoa kokopäiväinen kirjojen huoltaja Helsingin yliopiston kirjastossa. Esimerkiksi kaupungin kirjastopalveluiden palveluksessa on useampi ammattilainen.

On upeaa kuunnella ihmistä, joka kertoo työstään näin innostuneesti. Pirjo Ahtiainen suhtautuu työhönsä suurella palolla ja intohimolla.

Kirjojen korjaus on myös äärimmäinen teko kestävän kehityksen kannalta. Kun kirjoja korjataan ja huolletaan, niiden käyttöikä pitenee ja näin vältytään materiaalien ja energian tuhlaukselta.  Lopussa ainakin luonto kiittää.

Kirjoittaja

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Helena Hiltunen

Kirjasto edelläkävijänä – Helsingin yliopiston kirjaston ikätasa-arvoselvityksen tuloksia

Teksti perustuu HuK Nina Järviön raporttiin Toisilta oppimista ja arjen haasteita. Henkilöstön kokemuksia ikätasa-arvon toteutumisesta. Raportin tuloksista on myös tehty video.

Vuoden 2009 kirjaston työhyvinvointikysely antoi viitteitä siitä, että ikätasa-arvokysymyksiin on syytä kiinnittää kirjastossa erityistä huomiota. Kysymystä haluttiin selvittää perusteellisemmin ja niinpä sen tiimoilta tehtiin projektiesitys Helsingin yliopiston tasa-arvotoimikunnalle, jolta saatiin rahoitus kyselyn ja raportin toteuttamiseen.

Hankkeelle nimitettiin ohjausryhmä evästämään projektisuunnittelija Nina Järviötä. Asiantuntijatukea saatiin myös yliopiston tasa-arvovastaavalta Terhi Somerkalliolta ja Åbo Akademin tutkijalta Sari Irniltä. Kirjasto piti tärkeänä, että selvityksen tekijä tuli kirjaston ulkopuolelta. Tällä varmistettiin luottamuksellisuus etenkin avovastauksien suhteen.

Kysely toteutettiin yliopiston e-lomakkeen kautta syyskuun 2010 aikana. 139 kirjaston työntekijää eli 52 % Helsingin yliopiston kirjaston henkilökunnasta vastasi siihen. Avovastauksia tuli varsin runsaasti. Tulokset analysoitiin ja raportti niistä valmistui joulukuussa 2010.

Eri-ikäiset työssä

Koko kirjastohenkilökunnan keski-ikä on tällä hetkellä 48 vuotta, vakinaisen henkilökunnan keski-ikä 50 vuotta. Vastaavasti Helsingin yliopistossa henkilöstön keski-ikä on hieman alhaisempi kuin kirjastossa, 42 vuotta. Ikähaitari kirjastossa vaihtelee noin 20-vuotiaista 68-vuotiaisiin. Vastauksista tuli ilmi, että kirjaston henkilökunta kokee suuret ikäerot rikkautena, sillä eri-ikäiset voivat oppia toisiltaan. Eri-ikäisyyttä pidettiin mahdollisuutena ja voimavarana. Vastauksissa toivottiin, että ikätekijät eivät painotu liikaa työn tekemisessä. Jos eri-ikäisten kyvyssä tehdä työtä on eroja, työntekijät toivoivat, että ne huomioidaan kunnioittavalla tavalla.

Työtehtäviä iän mukaan?

Vastaajat kokivat, että nuorille ja vanhemmille keskittyi erilaisia töitä. Vanhemmat ja kokeneemmat saavat enemmän asiantuntijatöitä. Yli 45-vuotiaat kokivat, että uudet ja mielenkiintoiset tehtävät annetaan nuoremmille ja rutiinityöt vanhemmille. Toisaalta alle 40-vuotiaat näkivät, että juuri nuorille jäävät ns. hanttihommat ja vanhemmat saavat valita työtehtäviään vapaammin.

Melkein puolet vastaajista koki, että iällä on merkitystä asiakaspalvelutyössä. Avovastauksissa tämän tarkennettiin koskevan ennemminkin työikää kuin biologista ikää. Eri-ikäisten koettiin tuovan erilaista luonnetta ja ilmapiiriä asiakaspalveluun:
“Asiakaspalvelussa sekä nuorilla että vanhemmilla on erilaista annettavaa, ja kaikki se on tarpeen” (Järviö 2010, s. 9).

Vastaajat painottivat, että yksilöiden ja elämäntilanteiden erot ovat ikäeroja tärkeämpiä.

Jotkut vastaajat kokivat, että vanhemmille työntekijöille suodaan erivapauksia. Toivottiin, etteivät esimiehet hiljaisesti hyväksy työntekijän luopumista ammatillisesta kehittymisestä.

Eläkkeelle siirtyminen

Yli 15 prosenttia Helsingin yliopiston kirjaston vakituisesta henkilöstöstä täyttää 65 vuotta vuoteen 2016 mennessä. Osa vastaajista oli siirtymässä eläkkeelle piakkoin. Toiset puolestaan pohtivat, kuinka heidän työnkuvansa tai työmääränsä tulee muuttumaan, kun työyhteisön jäseniä siirtyy eläkkeelle. Tämä tarkoittaa joillekin uuden opettelua ja uusien vastuualueiden haltuunottoa. Moni kertoi, että kollegoja tulee ikävä. Vastaajien mukaan työpaikoilla on noussut esiin huoli osaamisen poistumisesta, hiljaisen tiedon katoamisesta sekä työtehtävien lisääntymisestä.


Kirjastonhoitaja Raili Alanteen eläkekahveja vietettiin haikeissa, mutta myös iloisissa merkeissä Terkossa helmikuussa

Osa vastaajista koki, että eläkkeelle siirtymisistä on keskusteltu liikaa ja ikää on painotettu liiaksi henkilöstösuunnittelussa. Tämä on aiheuttanut paineita vanhemmille työntekijöille. Vanhempien työntekijöiden vastauksissa oli nähtävissä tulevan elämänmuutoksen aiheuttamaa ahdistusta:
“Menetän ison osan identiteetistäni” (Järviö 2010, s. 22).

Ahdistusta aiheutti myös tunne siitä, että vanhenevien työntekijöiden työpanosta ei arvosteta ja että heidän lähtöään jopa toivotaan:

“Odotettu kieli pitkällä [eläkkeelle siirtyvien] poistumisia ja rahapottien vapautumista parempaan käyttöön. [–] Kuinkahan monella viestillä työnantaja vielä mahtaa muistutella tätä ilmeisesti dementtiporukkana pitämäänsä laumaa?”

“Lähiaikoina eläkkeelle jäävät ovat saaneet liikaa odotuksia ja paineita niskaansa” (Järviö 2010, s. 23).

Vastaajat pitivät tärkeänä, että eläkkeelle siirtyvän työpanosta ja tunteita arvostetaan. Työntekijä ei saa kokea itseään vain palkkamenona.

Perehdytys

Kyselyssä selvitettiin myös perehdytykseen liittyviä asioita. Vastauksissa toivottiin tehokkaampaa perehdyttämistä työhön. Osa vastaajista koki perehdyttäneensä itse itsensä. Erityisesti määräaikaisten perehdytys koettiin puutteelliseksi. Muutokset kirjastotyössä ja kirjaston sisällä ovat nostaneet perehdytystarvetta. Suurten organisaatiomuutosten keskellä perehdytyksen nähtiin jääneen muiden asioiden jalkoihin. Vastaajat toivoivat, että perehdytys jatkuisi koko työuran ajan.

Hiljainen tieto

Hiljainen tieto on työtehtävään tai työpaikkaan liittyvää epävirallista, kokemukseen perustuvaa tietoa. Sitä ei ole virallisesti sisällytetty perehdytykseen kirjastossa. Kyselyn perusteella henkilöstö toivoo hiljaisen tiedon siirtämisen kehittämistä ja liittämistä osaksi perehdytystä. Siirtomenetelmiksi ehdotettiin mentorointia, henkilökiertoa, tiimityöskentelyä ja erityisesti aikaa. Koettiin, että on mahdotonta siirtää tietoa, jos sille ei ole varattu riittävästi aikaa. Vastaajat toivat esiin, että on myös sellaista hiljaista tietoa, esim. vanhentuneita käytäntöjä, joita ei ole syytä siirtää. Hiljaista tietoa ei pidä nähdä vain myönteisenä eikä sen merkitystä tule liioitella.

Palkkausjärjestelmä

Helsingin yliopisto siirtyi yliopistojen uuteen palkkausjärjestelmään vuonna 2006. Järjestelmä on pysynyt samana yliopiston muututtua julkisoikeudelliseksi laitokseksi vuoden 2010 alussa. Vanhassa virkapalkkajärjestelmässä ikälisät kertyivät palvelusvuosien mukaan, kun nyt voimassa olevassa järjestelmässä palkka muodostuu tehtäväkohtaisesta palkanosasta sekä henkilökohtaisen suoriutumisen lisästä.

Vastaajat pitivät teorian tasolla palkkausjärjestelmää tasa-arvoisena tai vähintäänkin tasa-arvoisempana kuin aikaisempaa järjestelmää. Järjestelmän soveltamisessa nähtiin kuitenkin ongelmia: uusi palkkausjärjestelmä suosi erityisesti nuoria tai vähemmän aikaa alalla olleita työntekijöitä. Osa vanhemmista työntekijöistä koki epäoikeudenmukaiseksi, että nuoremmat saivat kirittyä vanhempien edut kiinni yhdessä yössä. Toiset kuitenkin näkivät, että palkkausjärjestelmän vaihtaminen ei muuttanut mitään, vaan samat palkat jäivät voimaan. Jotkut kokivat, että vanhemmat työntekijät saavat parempaa palkkaa, kuin samaa työtä tekevä nuorempi.

Vastauksissa todettiin myös, että ikää ratkaisevampia tekijöitä voivat olla työntekijän suhde esimieheen tai hänen sosiaaliset taitonsa:
“Hiljaisen puurtajan palkkakehitys voi olla hitaampaa” (Järviö 2010, 12).

Ryhmäytyminen

Ryhmäytymistä oli havainnut 70 % vastaajista. Ongelmaksi ryhmäytymisen koki 18 %. Vaikka ryhmät muodostuvat vastaajien mukaan iän perusteella, suurin osa ei kokenut tätä ongelmana. Monet mainitsivat, että ryhmät muodostuvat samankaltaisissa elämäntilanteissa olevien kesken, eikä tämä vaikeuta työntekoa, vaan on osa jokaista työpaikkaa.

Ne vastaajat, jotka näkivät ryhmäytymisen ongelmana, mainitsivat tapauksia, joissa tieto ei ole kulkenut ryhmien välillä. Ongelmia saattaa ilmetä varsinkin silloin, kun ryhmäytyminen perustuu toimenkuviin: tieto ei kulje, eikä toisten töille osata antaa tarpeeksi arvoa, jos niitä ei tunneta. Nuorempien ja vanhempien työntekijöiden arveltiin välillä puhuvan eri kieltä, jolloin kommunikaatio koettiin haastavaksi.

Ongelmallisen ryhmäytymisen estämiseksi vastaajat toivoivat avointa keskustelua esimiesten aloitteesta. Tärkeänä pidettiin, etteivät esimiehet itse ole osa ongelmaa esimerkiksi toimimalla puolueellisesti.

Ikäsyrjintää?

Syrjintä voi ilmetä monella tavalla. Se voi olla selvästi havaittavaa välitöntä syrjintää, jolloin henkilö tai ihmisryhmä asetetaan toisiin nähden huonompaan asemaan jostakin henkilöön liittyvästä syystä, jonka ei pitäisi vaikuttaa kohteluun. Välitöntä syrjintää voi olla myös moniperusteinen syrjintä, jossa henkilöä syrjitään usean piirteensä vuoksi. Piilosyrjintää on välitöntä syrjintää hankalampi havaita. Piilosyrjintä ilmenee ennemminkin asenteissa tai tavoissa, jotka on yleensä hyväksytty normeiksi, kuin selkeissä teoissa tai sanoissa. (Helsingin yliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2010-2012.) Pelkkä syrjinnän kokemuksen tunne on työilmapiiriä heikentävä ilmiö.

Vastauksissa nuorempiin kohdistunutta ikäsyrjintää olivat esimerkiksi pojittelu tai tytöttely, määräaikaiset työsuhteet, tehtävien jakautuminen niin, että nuoremmat tai vahvemmat joutuvat fyysisesti raskaampiin tehtäviin, sekä se, ettei nuoremmille anneta vastuutehtäviä.

Vanhemmat työntekijät mainitsivat syrjiviksi käytännöiksi esimerkiksi oppimiskyvyn vähättelyn sekä sen, että vain nuoremmille annetaan mahdollisuus kehittää itseään ja osallistua konferensseihin. Vastaajat näkivät, että rekrytoinneissa saattaa olla vaiettu yläikäraja: 50–60-vuotiaita palkataan harvemmin kuin nuorempia.

23 vastaajan mukaan ikäsyrjintään ei ole tartuttu tai etteivät he ainakaan tiedä, että siihen olisi puututtu. Tämän ajateltiin johtuvan osittain siitä, että syrjintä ei ole tietoista toimintaa, joten siihen on vaikea puuttua.

Vastauksissa oli myös positiivisia kokemuksia: syrjintä on otettu puheeksi työpaikalla tai esimies on kannustanut jaksamaan. Lisäksi ikätasa-arvoprojekti ja – selvitys olivat muutaman vastaajan mielestä konkreettisia toimenpiteitä ikäsyrjintää vastaan.

Kirjasto edelläkävijänä

Raportti luovutettiin Helsingin yliopiston tasa-arvotoimikunnalle ja Helsingin yliopiston kirjaston ylikirjastonhoitajalle joulukuussa 2010 jatkotoimenpiteitä varten.

Kaisa Sinikara
Selvitys luovutettiin ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikaralle joulukuussa 2010

Raportti esiteltiin tasa-arvotoimikunnalle tammikuussa 2011. Toimikunnan puheenjohtaja, vararehtori Ulla-Maija Forsberg oli iloinen siitä, että juuri tämä hanke sai rahoitusta. Hän totesi, että kirjasto on yliopistossa eturintamassa ikääntymisen ja eläkkeelle siirtymisten suhteen ja tästä selvityksestä hyötyy koko yliopisto. Vararehtori viittasi ikääntymiseen liittyvien kysymyksien tulevan erityisesti puheeksi yliopiston seuraavan strategiakauden suunnitelmissa.

Lopuksi voisi todeta, että selvityksen perusteella ikäjohtaminen on todellinen haaste esimiehille ja koko työyhteisölle: on pidettävä huolta tasa-arvoisesta kohtelusta, mutta samaan aikaan huomioitava erot. Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa esimiehet tarttumaan kaikenlaiseen syrjintään.

Lähteet

Järviö, Nina 2010, Toisilta oppimista ja arjen haasteita. Helsinki: Helsingin yliopiston kirjasto. Henkilöstön kokemuksia ikätasa-arvon toteutumisesta.

Lahikainen, Johanna & Laurila, Eeva 2011, Toisilta oppimista ja arjen haasteita – Ikätasa-arvoprojektin raportti valmistui. Verkkari 1/2011.

Video ikätasa-arvoraportin tuloksista

Kirjoittajat

Johanna Lahikainen
tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Eeva Laurila
projektipäällikkö
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Jussi Männistö
Kirjastosihteeri
Meilahden kampuskirjasto Terkko
Helsingin yliopiston kirjasto

Helena Hiltunen

Kirjastoergonomian 10 käskyä

1. Vältä samoina toistuvia liikkeitä

2. Vältä staattisia työasentoja

3. Vältä poikkeavia asentoja, ns. kuormittavia otteita

4. Pidä taukoja; nouse ylös ja verryttele

5. Suunnittele ja säädä työpisteesi omia tarpeitasi vastaavaksi ja muista hyvä työasento myös istuessasi

6. Kiireessä ”ajatus” saattaa hukkua. Pyri työskentelemään hallitusti ja ajatuksella, hyvät asennot huomioon ottaen.

7. Muista mahdollisuutesi ergonomisiin apuvälineisiin, kuten selkätukeen, hiiriohjaimiin jne.

8. Muista riittävä valaistus työpisteelläsi

9. Syö terveellisesti ja huolehdi kunnostasi

10. Pyydä apua, jos et yksin jaksa

Muutamia apuvälineitä esiteltiin perjantaina 18.2 järjästetyssä ergonomiatilaisuudessa.


Työtuolia valittaessa on hyvä huomioida mukavuus ja tukiominaisuudet.


Rannetuki auttaa pitämään ranteet keskiasennossa.


Satulaistuin auttaa löytämään oikean istumisasennon.

Lisää kirjastotyöläisen ergonomia-asiaa keväämmällä asiantuntija-haastattelun muodossa!

Kirjoittaja

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Helena Hiltunen

The New Library – Design and Function

Osallistuin 10.-11.2.2011 Helsingissä järjestettyyn kirjastoarkkitehtuurikonferenssiin, The New Library  – Design and Function. Käynnissä tuntuu olevan varsinainen kirjastorakentamisen buumi.

Helsingin kaupunginkirjaston yhdessä pohjoismaisten kumppaneiden kanssa isännöimä asiantuntijaseminaari oli paisunut 180 osallistujan tapahtumaksi, ja keskustelulle ja kokemusten jakamiselle tuntui olevan palava tarve. En kuullut aivan kaikkia konferenssin esityksiä, mutta tämä on koosteeni mieleen jääneistä hankkeista.

Lukuisien kirjastoprojektien joukossa Helsingin yliopiston Kaisa-talon kirjasto puolusti ansiokkaasti paikkaansa ainoana yliopistokirjastona. Perusproblematiikka ja ratkaisut tuntuivat silti varsin samankaltaisilta useimmissa hankkeissa. Urbaani uudisrakentaminen on siirtänyt asiakasvirtojen reittejä, tilat ovat käyneet ahtaiksi tai muuten uusiin tarpeisiin riittämättömiksi, ja digitaalinen aineisto syrjäyttää vauhdilla painettua.

Kirjastot halutaan sinne, missä kansalaiset liikkuvat ja viettävät aikaa.  Samalla yleisten kirjastojen eetos on muuttunut sivistystehtävästä kulttuurin ja tiedon tavarataloiksi ja viihtymiskeskuksiksi. Lisää vetovoimaisuutta saadaan strategisilla partnerisuhteilla.

Suuret rakennushankkeet – uusi suunta

Suuria kirjastouudistuksia ja rakennushankkeita olivat Helsingin kaupunginkirjaston tuleva Keskustakirjasto, Oslon kaupunginkirjaston uusi pääkirjasto ja Kaisa-talon kirjasto. Kaikissa näissä hankkeissa oli haettu uutta konseptia palvelumuotoilun ja käyttäjien laajan osallistuttamisen avulla.

Oslon uuden kirjaston suunnittelu on ollut käynnissä jo neljännesvuosisadan, arkkitehtuurikilpailujakin on järjestetty jo useampia. Nyt hanke on lopulta konkretisoitumassa, ja uusi kirjasto rakennetaan merenrannalle, rautatieaseman ja uuden oopperatalon väliin. Kaikki muutkin keskeiset kulttuuri-instituutiot siirretään Oslon nykyisestä keskustasta Bjørvikan entiselle satama-alueelle, josta tavoitellaan kaupunkirakentamisen ja wau-arkkitehtuurin pohjoista menestystarinaa.

Maija Berndtson ja Liv Saeter, kirjastonjohtajat Helsingistä ja Oslosta esittelivät hankkeitaan, joissa oli yllättäen paljon samoja elementtejä. Kirjastokonsepteissa on siirrytty kirjoista ihmisiin, mikä näkyy tilajärjestelyissä. Kun kirjat ennen täyttivät valtaosan tiloista, pääosassa ovat nyt tapahtumat, kokoukset, oppiminen ja erilainen tekeminen. Suhdeluku kirjojen ja ihmisten välillä 70/30 on kääntynyt päälaelleen.

Kirjastosta halutaan kansalaisen toimisto ja tapahtumista valtaosa asiakkaiden itsensä järjestämiseksi. Monimuotoisuus ja muunneltavuus ovat valttia, eikä hiljaisesta kirjastostakaan ole kokonaan luovuttu. Helsingissä mietitään sitäkin, tarvittaisiinko kirjaston yhteyteen auditorion, elokuvateatterin ja tapahtumatorin lisäksi sauna.

Birminghamissa oli menty fuusiokonseptissa vieläkin pidemmälle, ja kirjaston yhteyteen oli liitetty lähes kaikki kansalaispalvelut, terveyskeskuksen rutiinipalveluja myöten.  Birminghamin ”Memory Mashine” hanketta esitteli kirjastonjohtaja Brian Gambles.

Opiskelijat suunnittelijoina – ideoita ja inspiraatiota

Helsingin kaupunginkirjaston suunnittelua konkretisoi Aalto yliopiston arkkitehtuurin professori Teemu Kurkela. Hänen viisi opiskelijaansa olivat laatineet harjoitustyönä kukin oman ehdotuksensa tulevaksi Keskustakirjastoksi pitkänomaiselle Töölönlahden tontille. Suunnitelmista löytyi virtaviivainen, kulmikas, pyöristetty ja kierteinen vaihtoehto, kaikki persoonallisia ja kiinnostavia. Maija Berndtson kiittelikin harjoitustöiden todistaneen, että kirjasto voi onnistua hankkeessaan pienestä ja haasteellisesta tontista huolimatta.

Hollantilainen Almeren kirjasto on rakennettu lähelle Amsterdamia uudiskaupunkiin, joka on konstruoitu mereltä vallatulle maalle. Kirjasto on osa elävää palvelukeskustaa ja sijaitsee katutason yläpuolella ostoskeskuksessa. Erityisesti sisustukseen ja designiin on panostettu ylivertaisen asiakaskokemuksen aikaansaamiseksi. Koko kalustus on suunniteltu kirjastoa varten, ja sen kustannukset ovat lähes kolminkertaiset itse rakennukseen verrattuna. Kirjastonjohtaja Chris Wiersma oli tyytyväinen heidän ratkaisuihinsa, hanke oli onnistunut, ja kirjasto valittu Hollannin parhaaksi vuonna 2010.

Paljon uutta pikakelauksella

Konferenssin kohokohtana oli Pecha Kucha esittely. Siinä käytiin nopeassa tempossa läpi kuusi kirjastoesittelyä, joista kuhunkin sai käyttää 20 kuvaa ja aikaa vajaat 7 minuttia. Kavalkadissa kuultiin Bercelonan, Umeån, Århusin, Tukholman ja Verian (Kreikka) kaupunginkirjastojen ja meidän oman Kaisa-talon kirjaston hankkeista. Hektinen esittelykonsepti toimi ja poimittavissa oli suuri määrä kokemuksia ja visuaalisia havaintoja. Esittelyä seuranneessa keskustelussa oli vielä mahdollisuus kysellä lisää kiinnostavista kohteista.

Kaisa-talon kirjastohanketta esittelivät ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikara ja talon pääarkkitehti Vesa Oiva. Tuloksena oli kompakti tarina uuden kirjastotalon unelmasta ja sen täyttymyksestä arkkitehtuurin keinoin käyttäjien panosta unohtamatta. Århusin kaupunginkirjaston hankkeessa oli tehty laaja suunnittelutyö eri asiakasryhmiä osallistuttamalla. Kirjastonjohtaja Knud Schultz ja projektipäällikkö Marie Östergård esittelivät kiinnostavia tekniikoita, joita voidaan menestyksellisesti hyödyntää kirjastosuunnittelussa, kuten knowledge hub, mindspotting, village square, interactive table ja prototyping. Kaikissa esitellyissä hankkeissa käyttäjien tarpeet olivat olleet etusijalla. Käyttäjäkeskeinen suunnittelu- ja palvelukulttuuri tuntuivatkin olevan valtavirtaa yleisten kirjastojen kehittämisessä.  Myös palvelumuotoilun käyttö on yleistynyt.

Kirjastokonseptit puntarissa

Mielenkiintoista kuultavaa oli myös Turun kaupunginkirjaston ja Oulunkylän kirjaston uudistusten arviointi. Kokenut arvioija oli Taarnbyn kirjastonjohtaja Jens Lauridsen. Arviot Turun kaupunginkirjastosta olivat melko kriittisiä. Ulkoarkkitehtuuria pidettiin kauniina, mutta rakennus ei viestinyt riittävästi käyttötarkoituksestaan, ja katedraali tulkittiin sen pääviestiksi. Uudisosan sisätiloja pidettiin esteettisinä, mutta liian eksklusiivisina. Tilajärjestelyt koettiin kokoelmalähtöisiksi ja kirjamäärä liian suureksi asiakastilojen kustannuksella. Vanhaa osaa pidettiin liian vanhanaikaisena ja siellä korostui säilyttäminen ja ylläpito dynaamisen uuden etsimisen sijaan. Elektronisten aineistojen parempaa esillepanoa toivottiin. Vanhentuneen kirjastokonseptin (kirjat/ihmiset) katsottiin dominoivan liiaksi koko kirjaston toimintaa.

Kirjaston vahvuutena oli yhteys ympäröivään vanhaan kaupunkiin lasiseinän ja ulkotilan avulla. Talon parhaaksi paikaksi arvioitiin kahvila, jossa oli elämää, mutkattomuutta, hyvät tarjoilut ja laadukas sisustus. Sieltä löytyi arvioijan toivomaa ”human designia” ja Marimekkomaista värimaailmaa. Turun kirjastotoimenjohtaja Inkeri Näätsaari pahoitteli arvioinnin ajankohtaa, joka oli sattunut juuri Turun kulttuurikaupungin avajaisten lauantaiseksi aamupäiväksi. Tämä kun ei ollut tyypillinen kirjastopäivä.

Toisen arviointikohteen, Oulunkylän sivukirjaston kokonaisuudistuksen esitteli

sisustusarkkitehti Pablo Riquem suunnittelutoimisto Kuudennesta Kerroksesta. 100-neliöinen kirjastotila ja palvelukulttuuri oli uudistettu kokonaan palvelumuotoilua hyödyntäen. Kirjasto oli avattu 2010, ja se sijaitsee ostoskeskuksen yhteydessä.

Jens Lauridsenin piti kirjaston käyttäjäkeskeistä konseptia onnistuneena. Kirjasto oli pienestä koostaan huolimatta näkyvä ja kommunikoiva. Muita vahvuuksia olivat yhden kerroksen ratkaisu, hyvä lastenosasto, modernien tilojen joukossa hieno klassisen kirjaston representaatio, vetoavuus uusiin käyttäjäryhmiin sekä vilkkaus ja eloisuus. Miinuspuolena oli liian pieni tila, jolloin asiakkaita, kirjoja ja toimintoja tuntui olevan liikaa. Kirjaston monitoimitila arvioitiin myös liian sekavaksi, eikä se toiminut enempää lukusalina, koulutustilana kuin näyttelytilanakaan. Käytännöllisyydestään huolimatta kirjaston hiljaiset työpisteet arvioitiin liian pieniksi ja niissä käytetty väritys levottomaksi.

Jens Lauridsenin palaute osoittautui varsin reippaaksi. Tällainen avoin kansainvälinen keskustelu ja asiantuntija-arvioinnit olisivat laajemminkin tervetulleita ja hyödyllisiä kotimaisten kirjastohankkeiden suunnitteluun ja toteutusten hienosäätöön.

Lounaskeskusteluja

Uusia kotimaisia rakennushankkeita, jotka tulivat esiin lounaspöydässä, olivat Savonlinnan kaupunginkirjaston uudisrakennus ja Töölön sivukirjaston saneeraus. Savonlinnasta on lupa odottaa kiinnostavaa uutta konseptia ja yllätyksellistä rakennusta, kun suunnittelijana on tunnettu ja tunnustettu arkkitehtitoimisto Heikkinen – Komonen. Hankkeesta kertoi kirjastotoimenjohtaja Tapani Boman. Töölön konseptiuudistukselta taas toivotaan Aarne Ervin ajattoman arkkitehtuurin kunnioitusta.

Lisää aiheesta:

The New Library  – Design and Function

Kirjoittaja

Inkeri Salonharju
Projektipäällikkö
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Suomen IFLA-kongressi häämöttää tulevaisuudessa

Vaikka Suomen IFLA-kongressi on vasta puolentoista vuoden päästä, sitä touhutaan kovasti. IFLA hoitaa varsinaiset konferenssijärjestelyt, mutta Suomen kirjastoväki saa vastuuta muun muassa avajaisten sekä yhteisen iltatilaisuuden suunnittelussa. Eri puolilla varmasti mietitään kovasti kenet haluaisimme nostaa kansainvälisesti kiinnostaviksi puhujiksi. Ruotsilla oli Henning Mankell, kuka meidän vetonaulamme?

Siinä missä Suomen vuoro on vielä odottaa, seuraava IFLA-kongressi lähestyy.  IFLAn pääkonttorissa Haagissa suunnitellaan kongressin sisältöä ja huhtikuun alussa päätetään millainen posterinäyttely rakennetaan Puerto Ricoon elokuussa.

Samaan aikaan meillä mietitään uutterasti millaista Suomi- ja suomalaista kirjastokuvaa halutaan välittää maailmalle Puerto Ricon konferenssin yhteydessä. Kannattaisiko kantaa satoja Suomi-esitteitä toiselle puolelle maailmaa vai olisiko jokin näppärä mobiiliversio jaettavissa kaikille 3 000 konferenssivieraalle?

Ennen seuraavaa konferenssia IFLA:ssa äänestetään uusista luottamustehtävistä. Suurin jännityksen aihe on, että saammeko Suomeen seuraavan IFLA:n presidentin. Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Sinikka Sipilä on ehdokkaana kaudelle 2011 – 2013. Myös Iflan eri jaostoissa vaihtuu väkeä.

Lisätietoja presidentin vaalista

Lisää tietoja jaostoista

Suomalaiset IFLAssa tällä hetkellä

The International Federation of Library Associations and Institutions (IFLA) järjestää vuotuisen kansainvälisen konferenssin Suomessa 11.-16.8.2012.  Konferenssin teema on Libraries Now! – Inspiring, Surprising, Empowering.

Seuraa Suomen IFLA2012 -verkkosivuja

Kirjoittaja

Kirsi Luukkanen
Informaatikko
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Johtaminen ei ole helppoa – Helsingin yliopiston kirjastoa rakennetaan yhteisin voimin

Hyvä johtajuus on oleellista organisaation menestykselle. Unohtakaa hyvät tyypit, ylimaalliset osaajat ja mensan superaivot. Johtaminen luonnistuu maalaisjärjellä, kuuntelutaidolla ja sydämellä.

Hyvään johtamiseen kuuluvat ainakin sellaiset sanat kuin rohkeus, itsetuntemus, rehellisyys, reiluus ja luottamus. Näitä määreitä toivoisi jokaisen johtajan seuraavan.

Helsingin yliopiston kirjaston ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikara, kampuskirjastonjohtaja Pälvi Kaiponen ja tietojärjestelmäpäällikkö Pauli Assinen ovat kaikki kirjastomaailman johtajia, joiden päämäärä on rakentaa uudesta Helsingin yliopiston kirjastosta yksi maamme kirjastojen kruunujalokivistä, erinomaisin lajissaan. Jokainen heistä kokee kasvaneensa johtamistehtävään vähitellen erilaisten vastuiden kautta.

Ja yksi asia johtamisesta tehtiin selväksi: se ei ole helppoa.

Pitkiä uria, oppimista ja tahtoa

Rallikuskin urasta lapsena unelmoinut Pauli Assinen ei ajatellut päätyvänsä Helsingin yliopiston kirjaston verkkopalveluiden tietojärjestelmäpäälliköksi.

– Helsingin yliopiston kirjastossa työskenteleminen on minulle arvo. Kun havahduin että todellakin työskentelen kirjastossa, se tuntui hyvälle.

Niin ammatillinen kuin henkilökohtainen kiinnostus motivoi Assista tekemään parhaansa kirjaston eteen.


Pauli Assinen, Anni Träff ja Elisa Hyytiäinen tutkivat yhdessä e-lukulaitetta Elojuhlissa elokuussa 2010.

Pälvi Kaiponen ei kuvitellut nousevansa keskustakampuksen kirjaston johtoon. Hän kokee keränneensä rohkeutta pikkuhiljaa, erilaisten hyvin menneiden projektien kautta.

– Hyvin suoritettujen esimiestehtävien tuoman itseluottamuksen kannustamana aloin miettimään; tämähän voisi olla työtä, jota oikeasti voisin tehdä. Valinta on tehtävä jossain vaiheessa, jatkaako eteenpäin valitulla tiellä, Pälvi Kaiponen miettii.

Kaisa Sinikaran tie ylikirjastonhoitajaksi ei myöskään ollut kiviin kirjoitettu haave lapsuudesta.

Kun Sinikaraa pyydettiin Opiskelijakirjaston silloisen osastonjohtajan sijaiseksi vuonna 1989, häntä pyyntö huvitti suuresti.

– Ajattelin, että enhän minä ole mikään johtaja. Olin ylpeä ja kiinnostunut asiantuntijatehtävästäni.

Sinikaran mielestä johtamiseen ei kuulu mitään erityistä glooriaa. Se on eräs työyhteisön tehtävistä.

– Jokaisessa organisaatiossa kunkin on otettavan roolinsa. Johtaminen on työnjakokysymys. Jonkun täytyy vastata organisaation toimivuudesta ja voimavaroista. Samoin on tehtävä päätöksiä.

Roomaakaan ei rakennettu päivässä

Helsingin yliopiston kirjaston muutosprosessi on kestänyt noin 15 vuotta. Mitään ei ole päätetty tässä ja nyt. Uusi yhteinen kirjastomalli on pitkäjänteisen neuvottelun, suunnittelun ja yhteistyön tulos.

– Oli tärkeätä, että kirjastot pääsivät osaksi koko yliopiston kehittämistä, muuten olisimme jääneet sivuun mm. kampusten rakennussuunnittelusta, Kaisa Sinikara kertoo. Tämä taas olisi merkinnyt, ettei meillä olisi nykyisen kaltaisia tasokkaita kampuskirjastoja tiloineen ja henkilöstöineen, puhumattakaan palvelujen keskittämisestä.


Kaisa Sinikara ja Hans Geleijnse (LIBERin presidentti 2010/6 saakka). Geleijnse vaikutti kirjaston kehittämiseen kansainvälisten arviointipaneelien jäsenenä.

Tulos on vaatinut sekä yliopiston ja tiedekuntien johdon tukea että kirjastojen valmiutta uudistaa toimintojaan ympäristön muuttuessa.

Uusi Helsingin yliopiston kirjasto aloitti toimintansa tammikuussa 2010. Fuusio ei ole ollut helppo. Kirjasto on tehnyt vuosittain työilmapiirikartoituksen, jotta henkilöstön kokemukset saadaan johtamisen tueksi. Vaikka tulokset ovat muutoksista huolimatta parempia kuin esim. valtiolla keskimäärin, myös kritiikin aiheita löytyy. Tehtävien organisointi keskitettyjen ja kampustehtävien kesken koetaan keskeneräiseksi, lähijohtamista arvostetaan enemmän kuin koko organisaation johtamista ja tiedonkulussa on puutteita. Kirjasto elää edelleen muutosvaihetta. Toiminnot ovat osaksi hajallaan kunnes uusi Kaisa-talon kirjasto keskustassa valmistuu 2012.

Hyvä johtaja on..

Pauli Assinen on aina pyrkinyt esimiestehtävissä perustelemaan miksi asioista tehdään. Hän kokee asiantuntijaorganisaation johtamisen mielenkiintoiseksi, sillä päätöksiä ei niellä purematta.

– Porukka haastaa sinut, kyseenalaistaa, ei päästä helpolla. Silloin ollaan oikealla keskustelun tasolla. Asiantuntijalla on velvollisuus kyseenalaistaa itseään koskevia ratkaisuja.

Pälvi Kaiposen luotsaaman keskustakampuksen kirjastoryppään henkilöstö on kuulopuheiden perusteella kirjaston tyytyväisimpiä. Muutoksista huolimatta.

– Jos asioista sovitaan, niissä myös johdonmukaisesti edetään. Jos toiminta on johdonmukaista, se silloin on myös oikeudenmukaista, Kaiponen analysoi. Jos jotain sanon, se pidetään. Jos tulee mutkia, kuten muutostilanteissa yleensä tulee, se todetaan yhdessä ja jatketaan siitä taas eteenpäin.

Johdonmukaisuus, oikeudenmukaisuus, tasapuolisuus ja avoin tiedottaminen ovat asioita joiden varaan on hyvä rakentaa henkilöstöpolitiikkaa. Avoimuus myös yhteistyökumppaneita ja sidosryhmiä kohtaan on ensiarvoisen tärkeää.

– Olen käyttänyt paljon aikaa akateemisten johtajien perehdyttämiseen kirjaston asioihin. Kun he ymmärtävät, miten ja miksi kirjasto kehittää toimintaansa, heidän on myös helpompi viedä asioita eteenpäin ja puolustaa esimerkiksi yhteistä hankettamme, Sinikara avaa.

Yliopistomaailmassa kilpailu resurssien riittävyydestä on jatkuvaa. Kirjasto joutuu kilpailemaan olemassa olonsa oikeutuksesta muiden laitosten lailla. Tarpeiden ja resurssien välillä tasapainotteleminen on myös haastavaa.

Kiitos työtovereille

Pälvi Kaiponen kertoo muutamaan otteeseen saaneensa rankkaakin palautetta kokeneilta esimieskollegoiltaan.


Kampuskirjastojohtaja Pälvi Kaiponen kokee johdon ja henkilöstön välisen avoimen dialogin välttämättömäksi johtamistyössä.

–  Se pistää kummasti prosessoimaan ja miettimään, kun kollega tulee sanomaan ”ei millään pahalla, mutta…”.

Pauli Assinen kokee oman johtamisensa hyvänä puolena sen, ettei hän ei ole ollut alaisiaan parempi asiantuntija. Häntä palkattu siksi, että olisi kovanluokan kirjastoasiantuntija.

– Kun sukelletaan kirjastomaailman syövereihin, olen asiantuntijoitteni varassa. He kertovat vaihtoehdot ja minä asetan tiedot isompaan viitekehykseen.

Kaikki haastateltavat korostavat yhteistyön tärkeyttä. Jokaisen on osallistuttava työhön, jossa rakennetaan kirjaston perustaa, sen kulmakiviä.

Vaikka johtajat ovat vastuussa organisaation kehityksestä, vastuussa ovat myös työntekijät. Hyvän hengen ja vapaan keskustelun ilmapiirin luominen työyhteisöön on erittäin tärkeä elementti työpaikkaviihtyvyyden ja yhteistyön kannalta.

– Otin tavoitteekseni järjestää yhteisiä tiedotus- ja keskustelutilaisuuksia, johon jokainen keskustakampuksen henkilökuntaan kuuluva on tervetullut. Sellaiset henkilöstötilaisuudet, joissa vallitsee totaalinen hiljaisuus, eivät palvele kenenkään etua. Avoin dialogi on parasta ja toivottavaa, Pälvi Kaiponen kertoo.

Johtajan täytyy omata kykyä toimia erilaisten ihmisten kanssa. On pystyttävä hyväksymään ja arvostamaan erilaisuutta, niin mielipiteissä kuin toimintatavoissa. Oman idean kapeakatseinen eteenpäin vieminen on myös kaukana yhteistyön ideaalista.

– Erilaisten kykyjen, taitojen ja yhteistyön arvostaminen koskettaa niin ulkopuolisia kumppaneita kuin kirjaston henkilökuntaa. Työtoverit kun ovat kumppaneita johtajalle. Ei johtaja voi yksin tehdä juuri mitään, Kaisa Sinikara summaa.

– Mitään ei tehdä yksin, me rakennamme yhdessä tätä kirjastoa, kaikki haastateltavat toteavat kuin yhdestä suusta.

Juttu julkaistu myös Signum-lehdessä (6/2010)

Kirjoittaja

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Helena Hiltunen, Jussi Omaheimo ja Veikko Somerpuro

Kielen huoltoa

Erinäisistä syistä minulle tulee paljon autoliikkeiden mainoksia ja tiedotteita. Luen niitä mielenkiinnolla, joka on nykyään suomen kielen lautakunnan hyväksymä tavan adessiivi.

Uskottavuus on tekstille tärkeä ominaisuus, ja miltei kaikki tekstit tavoittelevat sitä. Tarkkana siinä saakin olla. Varmin tapa tuhota tekstin uskottavuus on kirjoittaa huolimattomasti. Autoliikkeen mainos tekee itsestään naurettavan, jos siinä on paljon kieli- ja kirjoitusvirheitä. Tulee mieleen, että jos autoliike on pannut parhaat kieliasiantuntijansa työhön ja tulos on surkea, niin ei mene hääppöisesti. Jos autoliikkeen mainoshenkilö ei osaa kirjoittaa, osaavatko liikkeen mekaanikot korjata autoa?

Joskus näkee tahatonta komiikkaa, joka vie uskottavuuden ja jyrsii brändin puunattua pintaa. Kun 60 000 euron auton (”kuvan auto Erikois Varustein”) kuvaan on liitetty virheitä vilisevä teksti, on yhdistelmä todella vaikuttava – joskaan ei mainostajan toivomalla tavalla.

On niitä konkreettisiakin esimerkkejä. Anekdootti kertoo, että pankkiryöstäjä sujautti virkailijalle lapun jossa luki ”Tämä on rystö”. Virkailija purskahti nauruun, ryöstäjä häkeltyi ja lähti livohkaan. Mitä tästä opimme? Sen, että kirjoitustaito on tärkeää myös pankkiryöstäjälle.

Kullakin alalla on ammattislanginsa. Niihin ujuttuu usein tärkeäksi tekeytymistä, jota voisi sanoa hienosteluksi. ”Citroënin turvallisuusvyöhykkeet toimivat progressiivisesti”, sanoo mainos. Se tarkoittaa sitä, että kolarissa painuu ensin nokka lyttyyn, sitten moottori ohjautuu ohjaamon alle, ohjauspyörä suuntautuu ylöspäin eikä kohti kuljettajan rintakehää. Samaan aikaan on jo astunut peliin hätäjarrutuksen tehostaja, turvavöiden esikiristin on vetäissyt vyö tiukalle ja turvatyyny ehkä jo lauennut. Se progressiivisuus on kai sitä, että ensin keula antaa myöten ja sitten tulee eteen kovempaa rautaa ottamaan törmäystä vastaan.

Meillä kirjastolaisillakin on ammattikielemme. Saa ollakin, se toimii ainakin kollegojen kesken aivan hyvin. Mutta kun puhumme ja kirjoitamme muille, siis asiakkaille, kannattaa aina miettiä, miltä sanomamme kuulostaa ja näyttää niiden korvin ja silmin, jotka eivät joka päivä kuule ammattislangiamme joka päivä.

Hienostelu voi kyllä olla myös huumorin lähde: ”Hei kaveri, et viittis allokoida vitosta?”

Kirjoittaja

Lasse Koskela
kirjastoamanuenssi
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto