Kuinka arvioida humanistis-yhteiskuntatieteellistä tutkimusta?

Tutkimuksen arviointi on alkanut Helsingin yliopistossa. Kirjaston bibliometriikkaverkoston jäseniä on tulossa mukaan analysoimaan 138 tutkimusryhmän aineistoja erityisesti niiden tieteenalojen osalta, jotka ovat vähän edustettuina Web of Science (WoS)–tietokannoissa. Näitä ovat useimmat humanistiset ja yhteiskuntatieteelliset alat sekä mm. tietojenkäsittelytiede ja maantiede. Näitä tutkimusryhmiä on 50-60.

Arvioinnissa tullaan käyttämään bibliometrisen analyysin aineistona TUHAT-tietokantaa. Kaikista tutkimusryhmistä tuotetaan tiedot julkaisujen määrästä vuosittain julkaisutyypin mukaan ja kielen mukaan. Lisäksi Leidenin yliopiston Centre for Science and Technology Studies analysoi kaikesta edellä mainitun 138 tutkimusryhmän WoS-tietokantoihin sisältyvästä aineistosta erilaisia indikaattoreita. Näitä ovat mm. viittausten määrä, viittausten keskiarvo julkaisua kohden, niiden julkaisujen osuus, joihin ei ole viitattu, julkaisujen kautta välittyvä tutkimusyhteistyö sekä tutkimusryhmän julkaisujen vaikuttavuus suhteessa kansainväliseen keskiarvoon ko. tieteenalalla.

Niiden alojen kohdalla, jotka jäävät tässä ulkopuolelle, käytetään erilaisia indikaattoreita. Mitkä ovat sopivia, oikeita tai parhaita indikaattoreita, siitä käydään kansainvälisestikin parhaillaan keskustelua. WoS-tietokantoihin sisältyvien lehtien arvioinnissa on käytetty impact factoria, joka kertoo siitä, miten usein WoS-tietokantoihin sisältyvä lehti on viitannut toisessa WoS-tietokantaan sisältyvässä lehdessä olevaan artikkeliin.

Humanistis-yhteiskuntatieteellisten alojen kohdalla on tarkasteltu sitä, missä julkaisuissa tutkimusryhmän jäsenet ovat julkaisseet ja miten niitä on arvioitu erilaisissa lehtien ranking-listoissa. Käytetyimpiä ovat Norjan NSD:n lista, Australian ARC:n lista sekä European Science Foundationin ERIH-lista . Nämä kaikki ovat nyt myös meidän käytettävissämme. Tieteellisten seurojen valtuuskunnan julkaisufoorumin suomalaisten panelistien arvioimat lehtilistat valmistuvat vasta kesän aikana, joten tässä arvioinnissa niitä ei vielä valitettavasti voida käyttää.

Joillakin aloilla – kuten tietojenkäsittelytieteessä – tieteellinen kommunikaatio tapahtuu pitkälti konferensseissa ja konferenssijulkaisuissa. Yhtenä auktoriteettina konferenssijulkaisujen arvioinnissa on käytetty konferensseja koskevia ranking-listoja, joista Australian ARC:n lista kattaa useita tieteenaloja.

Humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla tutkimustuloksia julkaistaan myös sekä kirjoissa että kirja-artikkeleissa. Yhtenä indikaattorina siitä, miten laadukas jokin kirja on, on käytetty tieteellisten kustantajien ranking-listoja. Näistä Norjan lista löytyy TSV:n julkaisufoorumin sivuilta. Muita indikaattoreita ovat mm. kirjastotietokantojen analyysit: Löytyykö tutkimusryhmän kirjoittamaa kirjaa tieteellisistä kirjastoista? Jos kirja löytyy, niin kuinka monesta kirjastosta? Onko kirjaa lainattu? Yhtenä analyysin kohteena on käytetty WorldCat-tietokantaa. Suomenkielisen kirjan leviämisessä kotimaisiin tieteellisiin kirjastoihin voitaisiin käyttää myös Linda-tietokantaa.

Yksi mahdollinen tapa analysoida kirjojen herättämää kiinnostusta on käyttää WoS-tietokantaa ja lähteä tutkimaan kirjan ja tekijän nimen perusteella sitä, onko kirjaan viitattu jossain WoS-tietokantoihin sisältyvässä artikkelissa. Se vaatii tieteenalan ja tutkijoiden tuntemista ja on laadullinen lähestymistapa. Toinen tapa on tarkastella kirjaa siitä kirjoitettujen kirja-arvioiden kautta: onko esimerkiksi tunnetun Helsingin yliopiston tutkimusryhmässä työskentelevän humanistin kirjaa arvioitu jossain kansainvälisessä lehdessä?

Viimeksi mainitut tavat edellyttävät tieteenala-asiantuntijuutta sekä tutkimusryhmien ja niiden toiminnan tuntemista. Ne edellyttävät myös keskustelua ja vuorovaikutusta ryhmien kanssa vähän siihen tapaan, kuin Solmu-hankkeen tiimoilla on tehty.

Niiden tieteenalojen osalta, joiden julkaisuja ei löydy WoS-tietokannoista tai muista kansainvälisistä tietokannoista, ei vertailuja kansainväliseen tutkimuksen tasoon voi tehdä. Tällöin, mikäli mahdollista, voitaisiin tehdä vertailuja kansallisella tasolla, jos samankaltaisia, samaa aihepiiriä tutkivia ryhmiä olisi. Joskus kuitenkin Helsingin yliopisto saattaa olla ainoa paikka Suomessa tai maailmassa, jossa tätä tutkitaan. Silloin ei voi tehdä numeerisia vertailuja, vaan täytyy tehdä laadullista, kuvailevaa analyysia.

Yksi tapa, joka vaatii erityisosaamista ja sekä analyysivälineisiin perehtymistä että tieteenalojen tuntemusta, on verkostoanalyysien tekeminen. Voidaan tutkia, ketkä julkaisevat yhdessä artikkeleita. Voidaan myös tutkia julkaisuille annettujen sisällönkuvailujen avulla niitä teemoja, joista on kirjoitettu ja millaisen kartan ne muodostavat keskenään.

TUHATin ja WoS-tietokantojen lisäksi bibliometrisen tutkimuksen aineistona voidaan käyttää Scopusta ja Google Scholar’ia sekä eri tieteenalojen tietokantoja, kuten Sociological Abstracts’ia. Niissä on kuitenkin ongelmia. Kuten Leidenin yliopistossa pidetyssä seminaarissa todettiin, Scopus ei vielä ole bibliografisten tietojen osalta riittävän hyvä, eikä siten ole valmis bibliometrisen tutkimuksen aineistoksi. Google Scholar’in ongelma taas on se, että kukaan ei oikein tiedä, mistä ne kaikki julkaisut tulevat. Kuitenkin sillä on omat hyvät puolensa, kuten se, että näin Open Access –julkaisut tulevat näkyviksi.

Helsingin yliopiston kirjaston bibliometriikkaverkostosta on toistakymmentä tieteenala-asiantuntijaa ilmoittautunut analysoimaan humanistis-yhteiskuntatieteellisten alojen sekä tietojenkäsittelyopin ja maantieteen alojen julkaisutoimintaa. Kansainväliset kokemukset tällaisesta osin laadullisesta analyysistä ovat vielä melko vähäiset, joten olemme tekemässä jotain uutta, joka herättänee kiinnostusta laajemminkin.

Kirjoittaja

Maria Forsman
johtava tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Palvelumuotoilu vauhtiin koko kirjaston henkilöstökoulutuksella

Helsingin yliopiston kirjaston Palvelumuotoiluhankkeen ensimmäinen vaihe, ”Mahdollisuuksien kartoitus”, käynnistyi joulukuussa yhteistyössä suunnittelutoimisto TAIVAAN kanssa. Tavoitteena on selvittää kirjaston palvelukokonaisuuden nykytila ja etsiä tulevaisuuden kehittämistarpeista koulutuksen ja taustatutkimuksen avulla.

Koko kirjaston kattava henkilöstökoulutus oli projektin ensimmäinen askel. Kaksi kaikille avointa luentotilaisuutta järjestettiin tammikuussa, ja niihin osallistui yhteensä 150 henkilöä, yli puolet koko kirjaston henkilökunnasta. Kouluttajana toimi palvelumuotoilun pioneeri Mikko Koivisto. Hänen johdatuksellaan termit, kuten käyttäjäkeskeisyys, proaktiivisuus, palvelupolut, -tuokiot ja -eleet saivat sisällön. Samoin myös palvelumuotoilun ymmärtämisen ja kiteyttämisen menetelmät ja käyttötarkoitukset hahmottuivat.

Koulutusta syvennettiin helmikuussa Mikko Koiviston johdolla työpajoissa, joihin osallistui 40 asiakaspalveluissa ja palvelujen kehittämistehtävissä työskentelevää henkilöä kampuskirjastoista ja keskitetyistä palveluista. Kahden päivän aikana perehdyttiin luentojen ja pienryhmätyöskentelyn avulla tiedonhankintamenetelmiin, kuten havainnointiin, haastatteluun ja luotaimiin, sekä kerätyn tutkimusaineiston analysointiin ja tulosten kiteyttämiseen.

Ensimmäisen koulutuspäivän jälkeen ryhmät kokoontuivat ja organisoivat tietojen keruun valitsemistaan ongelma-aiheista. He jalkautuivat kirjastoihin havainnoimaan ja haastattelemaan asiakkaita ja tekivät luotaimia, joilla henkilökunta kirjasi ylös toimiaan. Toisen koulutuspäivän teemana oli aineiston analysointi samankaltaisuuskaavion avulla,  käyttäjäprofiilien luonti ja lopulta design-ajurien kiteyttäminen. Ryhmien keräämät sadat havainnot ryhmiteltiin ja analysoitiin seinätauluiksi, ja esiin nousseista kokonaisuuksista kiteytettiin tunnistettavia ja hilpeyttäkin herättäneitä käyttäjäprofiileja.

Koulutus oli antoisa ja Mikko Koiviston asiantuntemus ja opetustaito suvereenit. Kaikilla oli hauskaa, ja saatiin kerrankin konkreettisia työkaluja konkreettisten ongelmien ratkaisemiseen. Yhdessä tekemisen kautta ryhmäläiset tutustuivat paremmin toisiinsa, ja hitsautuminen koko kirjaston yhteiseksi palvelujen kehittäjäryhmäksi käynnistyi.

Samalla kun koulutusryhmät hankkivat uusia taitoja osaamissalkkuunsa, he myös keräsivät, työstivät ja analysoivat merkittävän määrän tutkimusaineistoa itse projektia varten. Harjoitustehtävien avulla löytyi kiinnostavia palvelujen kehittämiseen liittyviä ajatuksia, joita kannattaa työstää eteenpäinkin. Sitä varten ryhmissä laadittiin designajureita, eli konkreettisia ehdotuksia siitä, miten eri käyttäjäprofiileihin kuuluvien asiakkaiden palveluja voitaisiin kehittää.

Pienryhmätyöskentely toi esiin myös asiakaspalveluissa tarvittavia esiintymistaitoisia, kekseliäitä ja sanavalmiita persoonallisuuksia ja luovia lahjakkuuksia. Kirjastolla on tehtäviinsä sitoutunut, empaattinen ja kehittämisestä kiinnostunut palveluhenkilöstö. Se on voimavara, jonka avulla voidaan varmistaa palvelumuotoiluhankkeen menestyksellinen läpivienti.

Palvelumuotoilu jatkuu maaliskuussa TAIVAS-tiimin tietojenkeruulla kirjastoissa ja kehittäjäyhteisön verkkopalvelun käynnistymisellä. Kaikki kirjaston kehittämisestä kiinnostuneet kutsutaan tervetulleiksi kehittäjäyhteisöön. Se, että kaikille ei voitu järjestää pienryhmäkoulutusta, ei estä osallistumista. Nyt on lupa keskustella avoimesti kirjaston kehittämisestä – tabuja ei ole.

Kirjoittaja

Inkeri Salonharju
projektipäällikkö
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Jussi Omaheimo
Viestintäsuunnittelija
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Tiesitkö tämän IFLA:sta? Top 10

1. The International Federation of Library Associations and Institutions (IFLA) perustettiin vuonna 1927 Edinburghissa kaikkien kirjastoasioiden riippumattomaksi edunvalvojaksi.

2. IFLA:n jäseniä ovat kirjastoalan järjestöt ja kirjastot. Tällä hetkellä jäseniä on yli 1600 noin 150 maasta.

3. Pääkonttori sijaitsee Haagissa, jossa toimintaa johtaa pääsihteeri Jennefer Nicholson. IFLA:n organisaatio on melko pieni, sillä maailman kirjastolaiset hoitavat suuren osan toiminnasta oman toimensa ohella.
IFLA hakee uutta työtekijää: Policy Officer.

4. Helsingin yliopiston kirjastossa on ollut IFLA-aktiiveja jo vuosia, esimerkiksi Terkon Päivi Pekkarinen on osallistunut Health and Biosciences Libraries -jaoston toimintaan, Tuula Ruhanen huolehtii tulevan Suomen konferenssin vapaaehtoisten värväämisen sekä monet konferenssikonkarit postereineen tai esitelmineen.

5. IFLA-konferessin virallinen nimi on World Library and Information Congress, joten vuonna 2012 Suomessa järjestetään World Library and Information Congress: 78th IFLA General Conference and Assembly.

6. Vuosittaiset konferenssit rakennetaan erityisten teemojen ympärille. Helsingissä keskitytään kirjastojen innostavaan voimaan: “Libraries Now! – Inspiring, Surprising, Empowering“. Puerto Ricossa tänä vuonna konferenssin teema on “Libraries beyond libraries: Integration, Innovation and Information for all”.

Koska järjestö ja konferenssi pyrkivät puhuttelemaan ja tavoittamaan kaikki maailman kirjastoihmiset, myös teemat ovat maailmoja ja kirjastoja syleileviä. Toki itse luennot ja puheenvuorot rajautuvat tiukemmin yksittäiseen näkökulmaan ja asiaan.

7. Haagin pääkonttorin lisäksi IFLA:lla on kolme ”aluetoimistoa”, jotka edustavat IFLA:a Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.

8. IFLA:lla on seitsemän virallista kieltä: arabia, kiina, englanti, ranska, saksa, venäjä ja espanja.

9. IFLA:n hallitusta (Governing Board) johtaa presidentti, joka valitaan vaaleilla kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Etelä-afrikkalainen Ellen Tise on vetovastuussa vielä tämän vuoden ja kanadalainen Ingrid Parent aloittaa ensi vuonna kolmivuotisen toimikautensa.

Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Sinikka Sipilä on ehdolla seuraavaksi ”varapresidentiksi” (IFLA-kielellä President-elect), käytännössä seuraavaksi presidentiksi.
Presidentillä on melkoisesti vaikutusvaltaa, muun muassa hän järjestää kautensa aikana oman teemansa puitteissa seminaareja ja tapahtumia.

Seuraava presidenttitapaaminen on Haagissa huhtikuussa otsikolla: Libraries Driving Access to Knowledge

10. IFLA koostuu erilaisista ryhmistä, joiden jäsenet tulevat maailman kirjastoista. Yksi keskeisimmistä ryhmistä FAIFE (Committee on Free Access to Information and Freedom of Expression) on vapaan ja avoimen tiedonkulun asialla. Ryhmän puheenjohtajana toimii Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm. FAIFE toimii aktiivisesti ja uusinta uutta on pienimuotoinen tutkimus kirjastolaisten sosiaalisen median käytöstä.

Osallistu kyselyyn: IFLA social media survey

Kirjoittaja

Kirsi Luukkanen
Informaatikko
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Pysäyttävää ja ajankohtaista

Maailmankylän kokemus on maaliskuun puolivälin viikonloppuna tullut lähelle. Maailman uutispalvelut ja mm. Helsingin Sanomien verkkolehti ovat muutaman minuutin väliajoin uutisoineet Japanin katastrofin vaiheista. Luonnonvoimien järisyttävyys tuli myös henkilökohtaisesti lähelle ja tunteisiin. Perjantaina 11.3. sain Japanista tekstiviestin, jossa poikamme kertoi juuri tapahtuneesta kovasta järistyksestä ja että hengissä ollaan.  Hän on viettänyt viimeiset kolme viikkoa alueella, joka sijaitsee pahimman tuhoalueen ja Tokion välissä. Paluu oli suunniteltu sunnuntaiksi. Jännitystä riitti koko viikonlopuksi: saako Finnair lentoluvan Naritaan, tiedon perillemeno matkustajalle ja pääsy kentälle.  Tätä kirjoittaessani odottelemme Tokion koneen saapumista takaisin kotimaahan. Huoli ei tietenkään lopu oman lähiomaisen palattua kotiin. Japanilaiset ystävät elävät kaiken keskellä, eivätkä ennusteet mahdollisista tulevista järistyksistä helpota tilannetta.

Kirjastossa kevään ajankohtaisia asioita ovat käynnissä olevat YPJ-keskustelut ja valmistautuminen seuraavaan nelivuotiskauteen 2013 – 2016. Suorituskeskusteluista on tarkempaa tietoa toisaalla Verkkarissa.

Yliopisto on käynnistänyt seuraavan strategiakauden 2013 – 2016 suunnittelun. Laajalla joukolla yliopistolaisia on ollut mahdollisuus osallistua verkkokeskusteluun. Suunnittelu etenee vuorovaikutteisesti siten, että yliopiston johto ja dekaanit valmistelevat strategisia tavoitteita ja keinoja, joista pyydetään palautetta.

Kirjastomme strategiatyötä käynnistävä aamupäivä oli 10.3., jolloin kirjaston esimiehet kokoontuivat pohtimaan nykytilanteen vahvuuksia ja heikkouksia. Suunnittelumme etenee kaksivaiheisesti. Kevään 2011 aikana valmistellaan johtokunnalle esitystä tavoitteista, jotka tulisi kirjasto- ja tietopalvelujen kannalta sisällyttää koko yliopiston strategisiin tavoitteisiin ja/tai toimenpideohjelmaan. Yliopiston hallitus hyväksyy vuoden 2012 alussa yliopiston strategian kaudelle 2013 – 2016. Rinnan tämän valmistelun kanssa kirjasto aloittaa oman konkreettisen tavoiteohjelmansa valmistelun syksyn 2011 aikana ja jatkaa työtä 2012 niin, että voimme esittää sen rehtorille syksyn 2012 alussa. Koko kirjaston henkilöstöllä on mahdollisuus osallistua kevään ja syksyn työskentelyyn yksiköissä käytävän keskustelun ja verkkokeskustelun kautta. Tavoiteohjelmamme on keskeinen asiakirja, jonka pohjalta neuvotellaan rehtorin kanssa seuraavien neljän vuoden rahoituksesta ja siten myös kirjaston toimintaedellytyksistä.

Kaisa-talon rakentaminen etenee hyvää vauhtia. Pienellä ryhmällä oli mahdollisuus viime viikolla käydä tutustumassa talon nykyvaiheeseen. Keskustelu rakentamisesta ja laadunvalvonnasta vastaavien kanssa antoi luottamusta siihen, että erittäin vaativasta rakentamisesta otetaan vastuu ja käytetään osa-alueittain parhaita osaajia. Kuvia on nähtävissä Nicola Nykoppin ylläpitämässä blogissa.  Arkkitehtimme Vesa Oivan kanssa olemme esitelleet rakennushanketta sekä yliopiston päärakennuksen opiskelijatapahtumassa että kansainvälisessä kirjastoarkkitehtuuriseminaarissa.

Aurinko alkaa jo sulattaa lumiröykkiöitä. Päivien piteneminen keventää mieltä. Pihan nietosten alta maa on paljastunut kämmenen verran ja vihreys tunkee esiin.

Kirjoittaja

Kaisa Sinikara
ylikirjastonhoitaja
Helsingin yliopiston kirjasto

Kirjasto tulevaisuuden oppimisympäristönä?


Soolosta sinfoniaan, liitutaulusta tablettiin – tulevaisuuden oppimisympäristöt -seminaari 9.3.2011.

Käynti seminaarissa, jossa kirjasto-, museo- ja oppilaitosväki kertoivat visioitaan tulevaisuuden oppimisympäristöistä, sai miettimään: mahdammeko me ottaa näitä asioita tarpeeksi huomioon Kaisa-talon suunnittelussa?

  • Tilasuunnittelussa huomioitava “uudet” kumppanit ja pedagogiikka: esim. työpaja- ja oppimisympäristöjen tuotekehittely
  • Asiantuntijaroolin laajentaminen ja jakaminen: asiakkaat mukaan suunnittelemaan uusia palveluja ja järjestämään tapahtumia, vapaaehtoiset esittelemään tilaa ja kokoelmia?
  • Voimmeko me kirjastolaiset luopua ”vain me tiedämme oikeita asioita” –ajattelusta?
  • Tarvitaan tilaa myös positiiviselle haahuilulle (vrt. browsing) ja tapahtumille
  • Kirjasto tapahtumien näyttämönä: oma tapahtumatuotanto ja kumppanien tapahtumatuotanto? Millaista moniammatillisuutta tämä voisi kehittää?

Seminaarin materiaalia saatavilla verkossa:

AKTIIVI-koodinaatiohanke ja Tampereen eOppimisen klusteri

Kirjoittaja

Erva Kostiainen
informaatikko
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Taidetta kirjastossa – Taidehistorian toimipaikan kipsiveistokset

Yliopiston vanhan päärakennuksen vestibyyli on koristeltu kauttaaltaan antiikin veistosten kipsikopioilla. Niitä taustoittaa entistetty, vanhan roosan värinen seinä. Eteisaulan kerroksiin sijoitetut klassisten pylväsjärjestelmien mukaiset pylväät kruunaavat kokonaisuuden ”taiteen temppeliksi”.

Hera LudovisiTaidehistorian kirjasto sijaitsee ylimmässä kerroksessa. Kun astuu sen eteiskäytävään, ei voi olla huomaamatta monumentaalista Hera-veistosta, joka valvoo sisään tulijoita. Hera on kipsikopio alkuperäisestä marmoriveistoksesta, joka valmistui 1. vuosisadalla jKr. Teosta alettiin kutsua Hera Ludovisiksi 1600-luvun alkupuolella, jolloin se päätyi samannimisen henkilön omistukseen. Kipsikopio on hankittu yliopistolle vuonna 1875.

<- Hera Ludovisi

Eteiskäytävän toisella seinällä on kopioita Firenzen tuomiokirkon laulajainlehterin reliefistä, hankintavuosi on 1888. Alkuperäinen marmorireliefi on renessanssitaiteilija Luca della Robbian 1430-luvulla tekemä.

Osa Firenzen tuomiokirkon laulajainlehterin reliefiä

Osa Firenzen tuomiokirkon laulajainlehterin reliefiä

Donatellon DavidKirjaston sisääntuloportin vieressä on kopio Donatellon viehkeästä David-nuorukaisesta. Alkuperäinen teos on valettu pronssiin 1400-luvun puolivälissä. Tämä Donatellon tunnetuin teos, joka oli aluksi Medicien omistuksessa, oli renessanssin ajan ensimmäinen alaston kokovartaloveistos. Teos hankittiin 1888.

<- Donatellon David

Heti kirjastoon astuttaessa vastassa on Erosta selässään kantava kentauri. Alkuperäinen veistos valmistui 2. vuosisadalla eKr. ja siitä tehtiin roomalaisajalla marmorikopio, joka löytyi Roomasta 1600-luvulla.

Kentauri Eros selässään
Kentauri Eros selässään ->

Lukusalin ikkunaseinällä on muutama kiinnostava kokovartaloveistos, joista toinen on vuohta olkapäillään kantava fauni. Tämä hellenistinen originaaliteos valmistettiin pronssista 200-luvulla eKr. ja myöhemmin, 2. vuosisadalla jKr. siitä tehtiin roomalainen marmorikopio. Veistos löytyi Roomasta ja sen ensimmäinen omistaja oli Ruotsin kuningatar Kristiina. Sen kipsikopio ostettiin meille Pariisista 1875.

Fauni vuohi olkapäillä
<- Fauni vuohi olkapäillä

Toinen ikkunaseinälle sijoitettu veistos on nimeltään Venus Medici. Alkuperäisteos on hellenistiseltä ajalta ja väljästi arvioituna 200-luvulta eKr. Signeerauksesta päätellen teoksen veistäjä on Kleomenes, mistä ollaan yleisesti yksimielisiä. Signeeraus lienee kovin tulkinnanvarainen, koskapa teos on attribuoitu milloin Lysippokselle milloin Praksiteleelle. Roomalainen kopio tästä kreikkalaisesta teoksesta tehtiin jo 1. vuosisadalla eKr. Veistoksen roomalaisaikaisia kopioita on 1990-luvun alkuun mennessä lyödetty kaikkiaan 33 kpl.

Venus MediciVenus Medici ->

Mainittakoon lopuksi vielä Parthenonin temppelin friisi, jonka reliefien kopiot kiertävät lukusalin seiniä katon rajassa. Friisin aiheena on Panathenaia-kulkue, jossa kuvataan jumalia ja ihmisiä. Alkuperäinen friisi oli 160 metriä pitkä, siitä on säilynyt 128 metriä. Pylväiden jalustasta(stylobaatista) katsottuna friisi sijaitsi 12 metrin korkeudessa. Friisistä otettiin ensimmäiset kipsikopiot 1812 ennen kuin ne kuljetettiin Englantiin ja asetettiin esille British Museumiin. Uudet kopiot (muotit) otettiin 1870. Meidän kopiomme hankittiin vuonna 1872 Pariisista, ne lienevät peräisin 1870 otetuista kopioista.

Osa Parthenonin friisiä, valmistautuminen kulkuetta varten

Osa Parthenonin friisiä, kuvan uusin tulkinta: Erekhtheus valmistautuu uhraamaan tyttärensä

Mistä kaikki alkoi

Klassillisen filologian apulainen Nils Abraham Gyldén (1805-1888) lähti opintomatkalle Saksaan vuonna 1834 tarkoituksenaan filologisten opintojensa edistäminen. Matkalla hän ihastui näkemiinsä antiikin taidekokoelmiin, ja ryhtyi kotiin palattuaan puuhaamaan Helsingin yliopistolle antiikin veistosten kipsivaloskokoelmaa. Yliopistolla ei kuitenkaan ollut varoja eikä tiloja kokoelman hankkimiseksi. 1840-luvun alkupuolella ylioppilaskuntakin kiinnostui antiikin veistoskopioiden saamisesta Suomeen. Tätä varten ylioppilaat järjestivät rahankeräyksen syksyn 1843 ja alkuvuoden 1844 aikana. Gyldénin neuvosta rahoilla ostettiin Laokoon-ryhmä, Belvederen Apollo ja Versaillesin Diana sekä muutama pienempi kipsikopio. Gyldén välitti kaupan Pariisista. Konsistori otti kiitollisena vastaan ylioppilaiden hankkiman lahjan. Veistokset sijoitettiin yliopiston piirustussaliin yhdessä piirustuslaitoksen aiemmin hankkimien 9 pienen veistoskopion kanssa. Piirustussali sijaitsi tuolloin Fabianinkadun puolella olevassa 1-kerroksisessa puurakennuksessa. Piirustussalissa avattiin lokakuussa 1845 Suomen ensimmäinen taidenäyttely, jossa em. veistosten ohella oli esillä belgialaisen taidekauppiaan 11 maalausta. Lehdistössä tapaus sai osakseen runsaasti huomiota. Ylioppilaiden hankkimat suurikokoiset veistokset sijaitsevat nykyisin vanhan päärakennuksen toisessa kerroksessa (Unioninkadulta laskettuna).

Miten se jatkui

Yliopiston varsinaisen veistokuvakokoelman keräämisen aloitti 1869 estetiikan ja nykyiskansain kirjallisuuden professori C.G. Estlander, jonka mielestä taiteen, estetiikan ja historian ymmärtäminen edellytti omakohtaista kokemusta maailmantaiteesta. Kokoelman esikuvina olivat useiden Euroopan yliopistojen vastaavat kokoelmat. Tilat löytyivät mainittuna vuonna valmistuneen yliopiston laboratorio- ja museorakennuksen Arppeanumin ylimmästä kerroksesta. Teoksia hankittiin 1870- ja 1880-luvuilla, jälkimmäisen hankintajakson asiantuntijana toimi J.J. Tikkanen, sittemmin taidehistorian vakinainen professori.  Kipsivalosten lopullinen määrä käsittää 75 antiikin, 52 renessanssin, kolme varhaiskristillistä ja kaksi aasialaista veistoskopiota. Teokset kokosi ja viimeisteli Suomessa kuvanveistäjä Carl Eneas Sjöstrand.

Veistokuvakokoelma muutti välillä Arppeanumista yliopiston päärakennukseen ja jälleen takaisin. Kun yliopiston päärakennuksen lisärakennus valmistui, kokoelma siirrettiin 1937 uuden osan pohjoiseen yhdyssiipeen. Siellä kipsivalokset säilyivät vahingoittumattomina sodan ajan, vaikka vanha päärakennus vaurioitui pahoin pommituksissa. Vanhan päärakennuksen kunnostuksen valmistuttua veistokuvakokoelma siirrettiin ylimmän kerroksen eteläpäähän, jossa se on ollut siitä lähtien eri tavoin sijoitettuna.

Taidehistorian kirjasto, joka sai vähin erin alkunsa viimeistään vakinaisen professuurin myötä 1920, sijaitsi alkuaan veistokuvakokoelman yhteydessä. Kirjaston kasvaessa veistokset saivat tehdä tilaa kirjoille. Vielä 1960-luvun puolivälissä, jolloin aloitin taidehistorian opinnot, oli yhtenä perusopintojen osana keskeisten veistosten ulkoa opettelu. Oli metkaa palata 25 vuoden maailmalla huitelun jälkeen takaisin rakkaiden kipsien pariin, kun 1991 aloitin taidehistorian kirjastosta vastaavana amanuenssina.

Lisätietoa:
Yliopiston veistokuvakokoelma

Lähteet:

Nikula, Riitta, 1974. “Helsingin yliopiston veistokuvakokoelman historiaa ja taustaa”, Helsingin yliopiston taidehistorian laitoksen julkaisuja 1, 65–114. Helsinki.

Selkokari, Hanne, Taidehistorian veistokuvakokoelma [kuvallinen luettelo], verkkojulkaisu.

Kirjoittaja

Virpi Huhtala
kirjastonhoitaja
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Yliopiston veistokuvakokoelma

Lääketieteen ja hoitotieteen sisällönkuvailukoulutusta Terkossa 18.5.2011

Lääketieteen ja hoitotieteen sisällönkuvailukoulutusta järjestetään Helsingissä Terkossa keskiviikkona 18.5.2011 klo 10-16. Järjestäjinä ovat Suomen yliopistokirjastojen neuvoston alainen Sisällönkuvailun asiantuntijaverkosto ja Meilahden kampuskirjasto Terkko. Koulutuspäivään sisältyy aamupäivän luento-osuus ja iltapäivän työpajaosuus. Luentoja voi seurata myös Adobe ConnectPro -etäyhteydellä. Koulutuksen jälkeen on mahdollista osallistua Terkon esittelykierrokselle. Koulutus on maksuton.

Lisätietoa koulutuksesta löytyy jatkossa Terkon blogista.

“Lisää muistia! – 50 vuotta tietotekniikkaa Helsingin yliopistossa” -kirja-arvio

Yliopiston tietotekniikan 50-vuotista taipaletta tarkasteleva historiateos “Lisää muistia!” nostaa pintaan muistoja kaikenikäisissä yliopistolaisissa.

Veijo Åbergin kirjoittama historiateos on herkullista luettavaa. Viidessäkymmenessä vuodessa tietotekniikkaympäristö on kokenut kokonaisia paradigman muutoksia. Kirja kertoo tarinan siitä kuinka 60-lukulaisesta keskuskoneiden metsästyksestä ja reikäkorttien polkupyöräilyttämisestä kaupungin halki on päädytty eurooppalaisten yliopistojen verkkojulkaisemisen listojen kärkisijoille. Omakohtaisia kokemuksia yliopiston tietotekniikasta omaava kahlaa kirjaa läpi kuin jännityskertomusta. Kuvituksena olevat valokuvat tuovat käsinkosketeltavaa ajankuvaa eri vuosikymmeniltä.

Yliopiston tietoteknisen historian käänteet herättävät henkilökohtaisiakin muistoja. Itse tulin yliopistolle opiskelijana 90-luvun puolivälissä. Olin rinkutellut modeemeilla bbs-järjestelmiin jo 90-luvun alusta alkaen, mutta yliopiston tietoverkko tuntui silti lähes tieteisfantasialta. Istuin muutaman vuoden sitkeästi tietokoneluokissa siitä huolimatta että verkon toiminta oli “jatkuvien laite- ja ohjelmisto-ongelmien loppumattomalta tuntuvaa painajaista.” (s.147) Muistan kuinka koneelta ei halunnut poistua verkon toimimattomuuden aikaankaan, jotta ei vain olisi menettänyt minuuttiakaan verkon ajoittaisista toimintajaksoista.

Entäpä kuinka moni muistaa Gopher-tekniikalla pyörineet Heli-kioskit? Heli lanseerattiin yliopistolla 1992 avajaiskarnevaalien yhteydessä. Sen oli tarkoitus olla “uusi sähköinen koko yliopiston tiedotustoiminnan mullistava järjestelmä”. Jotenkin mieleen nousee kesällä 2011 julkistettavan Flamman mainoslauseet.

Lisää muistia! -kirjassa on myös muistoja world wide webin alkutaipaleelta. Ensimmäinen verkko-lehti julkaistiin yliopistolla 1994, mutta koko www:n ei oikeastaan ilmiönä uskottu leviävän. Verkon luultiin romahtavan parissa vuodessa sinne laitettujen kuvien takia. Ensimmäisen verkko-artikkelin tekijäkin oli kuulemma kovin vaivautunut, koska ei uskonut tieteellisen artikkelin oikein sopivan internetiin. (s. 156)

Kehitys edistyy, mutta miltäköhän nykyiset asenteemme ja ennakkoluulomme näyttävät parinkymmenen vuoden päästä?

Kirjoittaja:

Jussi Omaheimo
Viestintäsuunnittelija

Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Jussi Omaheimo

Kirjastohommia ABC – käsikirja tietämättömille osa II: Sukellus tiedonhallinnan laguuniin

Tunnelma on melkein harras. Keskusilmastointi humisee, hiiret klikkaavat, näppäimistö ratisee..

– Eiköhän aloitella, Anna-Kaisa Hyrkkänen hihkaisee ja aloittaa reippaasti puolentoista tunnin opetussession, jonka tarkoituksena on opastaa Kumpulan kampuksen Nelli-koulutukseen osallistuvat opiskelijat paremman tiedonhallinnan lähteille.

Helsingin yliopiston kirjasto järjestää erilaisia perus- sekä tieteenalakohtaisia syventäviä kursseja Helsingin yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle. Koulutusten päämääränä on auttaa tiedonlähteiden valinnassa, helpottaa tiedon etsimistä ja arviointia sekä tarjota työvälineitä tiedonhallintaan.

How to be a Nelli-master?

Anna-Kaisa Hyrkkänen aloitti koulutustyön melkein heti aloittaessaan Kumpulan kampuskirjaston leivissä muutama vuosi sitten. Ja sen kyllä huomaa. Kurssi etenee napakasti mutta silti rennoissa tunnelmissa. Opiskelijat kyselevät vapautuneesti Nellistä ja tekevät kiltisti esimerkkiharjoituksia, joita Anna-Kaisa johtaa luokan edessä.

– Tykkään tavattomasti koulutustehtävistä, koska palautteen saa välittömästi. Opiskelijat ovat kiitollista porukkaa, Anna-Kaisa naurahtaa.

Pääsääntöisesti kaikki palaute on ollut hyvää.

– Opiskelijat hahmottavat minusta viittauksiin ja plagiointiin liittyvät säännöt hyvin. Enemmänkin tuntuu, että löytyy opiskelijoita, jotka opiskelevat opiskeluaikansa päätökseen tietämättä millaisia välineitä tiedonhakuun olisi mahdollista saada käyttöön.

Anna-Kaisa Hyrkkänen
Anna-Kaisa Hyrkkänen

Miten hallita tietoa pursuavaa maailmaa?

Luulisi että tiedon paljouteen hukkumaisillaan olevat opiskelijat ja tutkijat tarttuisivat ojennettuun pelastusrenkaaseen hanakammin, mutta näin ei ole. Kurssien osallistujamäärät heittelehtivät paljon.

– Moni opiskelija ihmettelee miksi kurssitarjonnasta pidetä suurempaa meteliä, Anna-Kaisa selvittää.

Erityisesti ulkomailta asti opiskelemaan saapuvien opiskelijoiden haaliminen kursseille on tunnistettu vaikeaksi.

– Tavoitamme suomenkieliset opiskelijat hyvin ainejärjestölistojen kautta, mutta esimerkiksi vaihto-opiskelijoiden tavoittaminen on aika vaikeaa, Eija Nevalainen Keskustakampuksen kirjastolta toteaa.

Ehkä viesti järjestettävistä kursseista ei tavoita kaikkia kiinnostuneita, joten tässä on kirjastolle selkeä haaste voitettavaksi.

Hallitse Helkasi!

Tuija Korhonen sipaisee hiuskiehkuran korvansa taakse ja kertoo vetäneensä vasta muutaman kurssin.

– Kyllä se on parantunut joka kerta, mutta kyllä minua vielä kovasti jännittää, Korhonen hymyilee. Aivot menevät jumiiin, hän jatkaa ilkikurisesti.

Jännitys ei ainakaan näy päällepäin, kun Korhonen opastaa varmoin ottein pientä opiskelijajoukkoa Helkan saloihin Opiskelijakirjaston kellarissa. Erilaiset käytännön tehtävät avaavat hakuongelmia käytännöntasolla.

Tuija Korhonen
Tuija Korhonen

Muutaman koulutuskerran pohjalta on vaikea sanoa mitään opiskelijoiden innokkuudesta, mutta pieni ”mutu” on asiasta jo kehkeytynyt:

– Opiskelijoiden osallistuvuus vaihtelee kyllä tosi paljon. Jotkut eivät ota kouluttajaan minkäänlaista kontaktia. Jotkut taas kommentoivat ja kyselevät reippaasti mieltä askarruttavista asioista.

Ei vain pelkkää tekniikkaa

Helsingin ylipiston kirjaston tarjoamat avoimet – ja tutkintovaatimuksiin integroidut kurssit antavat aseet parempaan tiedonhankintaan ja mahdollistavat informaatiolukutaidon paremman hallinnan.

On tärkeää tunnistaa tiedontarpeensa, hakea tietoa sopivista paikoista sopivin välinein, arvioida, käyttää ja välittää eteenpäin löytämäänsä tietoa ja tietenkin osata tehdä kaikki tämä eettisesti ja oikeudelliset seikat huomioon ottaen.

– Kaikki merkit viittaavat siihen että koulutustoimintaa täytyy jatkaa, kehittää ja laajentaa, Eija Nevalainen toteaa.

Järjestelmien kehittäminen mahdollisimman helppokäyttöiseen suuntaan ei ole Nevalaisen mielestä ratkaisu.

– Tähän käsitykseen moni opiskelijakin lankeaa; kysymys ei ole pelkästä hakujärjestelmien hallinnasta. Tiedonhankinnassa on otettava huomioon ja ymmärrettävä monia muitakin seikkoja. Meidän tehtävämme on tukea opiskelijoita ja tutkijoita tiedonhankinnassa tulevaisuudessakin, Nevalainen päättää.

Lisätietoa Helsingin yliopiston kirjaston kurssitarjonnasta

Kirjoittaja

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Helena Hiltunen

Enkö mää sitä jo sanonut…

Kyllä vahingonilo tosiaan on iloista aidointa – ja tässä adjektiivi ”aito” on kerrankin paikallaan, toisin kuin poliitikkojen puheissa.

Olen vuosikaudet kiukutellut eräälle suurelle kustantajalle sen tavasta kohdella kirjoittajiaan ylimielisesti ja röyhkeästi. Tavaraa markkinoille, äkkiä ja paljon. Sama tauti on tarttunut kustannusmaailmassa muihinkin. Nimekemäärä on nostettu, laadunvalvonta on heikentynyt.

Kirja-ala ei voi perustaa toimintaansa jatkuvan kasvun tavoitteluun. Eivät suomalaiset määräänsä enempää kirjoja osta.

Yksi konsti tosin vielä olisi. Sodanjälkeisinä vuosina Suomessa ostettiin tavattoman paljon kirjoa. Kun saatavilla ei ollut kukkakimppua eikä suklaarasiaa, vietiin tuliaisiksi kirja. Jospa siis järjestettäisiin pula-aika? Japanissahan on Björn Wahlroosin mukaan jo  ”pieni tuotantohäiriö”.  Ehkäpä markkina tekee korjausliikkeen aiheuttamalla meillekin pula-ajan.

Kustannusala on kriisissä. Sanoma-konsernin nokkamies, hollantilainen Jacques Eijkens sanoi, että muutos tekee kipeää. Jos suomalaiset liittävät kaunokirjallisuuteensa jotakin kansallisia arvoja, niin pitäkööt kansalliset arvonsa, jos ne näkyvät plussana taseessa. Jos ne näkyvät miinuksena, joutavat jonkin pienen pohjoisen maan kansalliset arvot roskakoriin. Pääasia on, että kirjailija on livenä kännykässä, aina ja kaikkien kanssa.

Otavan perheestä yksi capo loikkasi Bonnierin leipiin. Se on vähän sama kuin Luca Brazi olisi siirtynyt Corleonen perheestä Sollozzon riveihin. Wsoy:stä lähteneet Siltalan veljekset perustivat jo muutama vuosi sitten kaupungin itälaidalle oman mafiaperheensä.

Samaan aikaan toisaalla kustannusväkeä ajelehtii kustantamosta toiseen, joukossa myös kustannustoimen monialaluusereita, jotka ovat näyttäneet kyvyttömyytensä monissa tehtävissä.

Kyllä jämpti on niin, että kustannusala on ihan omin pikku kätösin sössinyt asiansa ja parkuu nyt niin että suolaiset kyyneleet putoilevat jakku- ja liituraitapuvulle.

Ai niin. Nyt kustantajien pitäisi muistaa, että kriisissä on aina myös uuden mahdollisuus. Ota tutti, kustannusala. Pyyhi kyynelees, niistä nenäs.  Kyllä se siitä.

Se vahingoniloni johtuu siitä, että nyt pääsen sanomaan, että mitäs minä sanoin.

Kirjoittaja

Lasse Koskela
tietoasiantuntija

Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Uusi, ajankohtainen Bibliometriikka-sivusto avattu

Bibliometriikka – tilastollinen näkökulma tieteeseen – on ajankohtaisen aiheen ympärille toteutettu Terkon uusi palvelusivu. Sivun kautta voi seurata uusimpia bibliometriikka-artikkeleita ja uutisia. Sinne on koottu tietoja bibliometrisistä indikaattoreista, lisätietoa aiheesta sekä alan linkkejä. Bibliometriikka-sivustolta löydät alan keskeisimmät lehdet, tietokannat ja palvelut, joten se on hyvä lähtökohta analyysien aloittamiseen.

Aihetta sivuavaa koulutusta järjestetään keväällä Terkossa. Uusi, kysytty
Viittausanalyysin välineitä: Web of Science-, Scopus- ja Journal Citation Report-tietokannat -koulutus järjestetään seuraavan kerran 5.4.2011. Terkon kurssit ovat maksuttomia Helsingin yliopiston opiskelijoille, henkilökunnalle ja HYKS:n/HUS:n henkilökunnalle. Koulutuksia järjestetään myös tilauksesta.
Lisätietoja Terkon koulutuksista: tiina.m.heino [ät] helsinki.fi

Lue kirjaston blogeja – Infolukutaito ja Kirjastosuunnittelijan muistiinpanoja

Infolukutaito – Helsingin yliopiston kirjaston informaatiolukutaidon opettajien blogi

Kirjastonhoitaja Anne Kakkonen Kumpulan kampuskirjastosta on henkilökuntavaihdossa Manchesterin yliopistossa ja kirjoittaa kokemuksistaan kevään aikana. Näin Anne kirjoitti 8.3.2011:

”Tällä kerralla vuorossa oli erittäin ajankohtainen ja mielenkiintoinen keskustelu sosiaalisesta mediasta demokratian luomisen välineenä. Erityisen huikaisevan keskustelusta teki monikulttuurinen porukkamme, joukossamme kun on opiskelijoita mm. Saudi-Arabiasta, Kiinasta ja Costa Ricasta!”

Myös kirjaston muut IL-opettajat kirjoittavat blogiin. Kaikki Annen Manchesterissa tehdyt merkinnät löydät kategoriasta Librarian Outside the Box.

Kirjastosuunnittelijan muistiinpanoja

”Nosturi huojui todella hurjan näköisesti, minua ei kyllä sinne ylös saisi, vaikka näkymät olisivat kuinka hienot. Jossain vaiheessa oli harkittu nosturin kiinnittämistä tiukemmin, mutta todettiin sen olevan vaarallista, koska jos sillä ei ole vähän liikkumavaraa, jotkut osat saattavat pettää. Eli nosturin kuuluu vähän huojua, tosin minusta se näytti huojuvan aika reippaasti…”

Näin kirjoittaa Keskustakampuksen kirjaston suunnittelija Nicola Nykopp, jonka blogi on palannut puolisen vuotta kestäneeltä tauolta. Nicolan blogi on kertonut Kaisa-talon kirjaston suunnittelusta ja rakentamisesta helmikuusta 2007 asti.

Älyllistä elämää – kirjaston opiskelijatilaisuus onnistui

Tuleva Kaisa-talon kirjasto esittäytyi opiskelijoille 23.2.2011 järjestetyssä tapahtumassa.

Mukaan tilaisuuden järjestämiseen oli saatu yliopiston kirjaston lisäksi kaikki opiskelijapalveluja tuottavat toimijat yliopiston piiristä. Tuloksena oli tasokas tapahtuma ohjelmineen ja kirjakahviloineen. Mutta lähtivätkö opiskelijat joukolla mukaan?

Opiskelijat kun ovat kirjaston tärkein sidosryhmä, käynnistettiin opiskelijatapahtuman valmistelu jo syksyllä 2010 osana yliopiston Helsinki Insight –varainhankintakampanjaa. Idea Pecha Kucha –tyyppisestä iltatilaisuudesta ei kuitenkaan vakuuttanut kirjaston opiskelijatoimikuntaa, vaan lakoninen vastaus oli, että opiskelijat eivät tule mihinkään kirjaston järjestämään tilaisuuteen.

Tapahtuman konsepti

Viileää vastaanottoa ei jääty murehtimaan, vaan tehtiin se johtopäätös, että kirjastolla on imago-ongelma, ja tartuttiin haasteeseen. Opiskelijatilaisuuden suunnitelmat pantiin uusiksi ja mukaan ad hoc-suunnitteluryhmään pyydettiin opiskelijoita ja aktiivisia kirjastolaisia keskustakampukselta. Opiskelijajäsenten avulla HYY saatiin tilaisuuden toiseksi pääjärjestäjäksi. Opiskelijoiden oma resepti kiinnostavaksi tapahtumakonseptiksi oli matalan kynnyksen päivätilaisuus, jossa olisi Kaisa-kirjaston tunnelmaa, rentoa meininkiä, sohvaryhmiä, musiikkia ja tarjoilua. Ohjelmaan toivottiin myös paneelikeskustelua, jossa opiskelijan ääni tulisi kuulluksi.

Yhteistyökumppanit

Opiskelijoiden toivomaa tapahtuma ryhdyttiin toteuttamaan  ja etsimään yhteistyökumppaneita. Kirjasto vastasi itse tapahtuman konseptista, koordinoinnista, ohjelmasta ja pääosin rahoituksesta. HYY vastasi tilaisuuden tiedotuksesta Ylioppilaslehden ja opiskelijajärjestöjen kautta.

Kirjakahvilan toteuttajiksi saatiin Kaisa-talon tulevat kumppanukset, UniCafe ja Gaudeamus. Yliopiston viestintä ja yhteiskuntasuhteet samoin kuin hakijapalvelut halusivat julkistaa tilaisuudessa opiskelijoiden Pressiklubin kirjoituskilpailun tulokset. Kielikeskus, Oppimiskeskus Aleksandria ja Unigrafia tulivat esittelemään omia opiskelijapalvelujaan ja Unigrafia vastasi myös tilaisuuden printtimainosten toteutuksesta. Anttinen Oiva Arkkitehdit olivat mukana tapahtuman tilasuunnittelussa ja Kaisa-talon havainnekuvista tuotettujen suurkuvien hankinnassa. Yliopiston Tila ja kiinteistökeskus huolehti osaltaan sisustus- ja av- suunnittelusta ja käytännön järjestelyistä.

Kirjakahvila ja mediatori

Tapahtumatilaksi valittiin päärakennuksen sisääntuloaula sen keskeisen sijainnin vuoksi. Luvan saaminen tilaisuuden järjestämiseksi osoittautui kuitenkin ongelmalliseksi, kun aulassa ei sallittu äänenvahvistuslaitteiden käyttöä. Niinpä päädyttiin jakamaan tapahtuma sisääntuloaulan lisäksi viereiselle mediatorille. Arkkitehdin ja sisustusarkkitehdin asiantuntemus mahdollistivat esteettisen ja ammattimaisesti toteutetun tapahtumatilan sekä ratkaisut Kaisa-talon tunnelman luomiseen ja akustisiin ongelmiin.

Sisääntuloaulaan rakennettiin kirjakahvila Kaisa-kirjaston suurkuvalla ja pystypöydillä. Standit ja esiintymispisteet sijoitettiin myös aulaan. Mediatorille rakennettiin esiintymistila kahdella Kaisa-talon sisäkuvalla ja tilaa yhdistävällä ja akustiikkaa tasapainottavalla kokolattiamatolla. Multimediaesitykset ja musiikki hoidettiin taustaprojektoreilla ja äänentoistolaitteilla, jotka vuokrattiin tilaisuutta varten. Kokonaisuus oli vaikuttava ja kaikki järjestelyt ja laitteet toimivat moitteettomasti.

Ohjelma

Tilaisuuden pääohjelmana oli Kaisa-talon kirjaston esittely, unelmista arkkitehtuurisuunnitteluun, ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikaran ja arkkitehti Vesa Oivan tyylikkäästi visualisoituna esityksenä. Ohjelmaa ryhditti juontajana toiminut SYLin puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi. Musiikista vastasi DJ. Vertti, alias Vertti Virkajärvi.

Paneelikeskusteluun osallistuivat keskustakampuksen ainejärjestöjen edustajat, dekaani Liisa Laakso, kampuskirjastonjohtaja Pälvi Kaiponen ja arkkitehti Vesa Oiva. Vilkkaat puheenvuorot osoittivat, että ajatusten vaihtoa tarvitaan ja talohankkeeseen suhtaudutaan positiivisen odottavasti. Palvelujen keskittämistä yhteen osoitteeseen pidettiin tärkeimpänä parannuksena. Tiloilta toivottiin viihtyisyyttä, orientoivuutta ja monipuolisuutta, niin että työskentelyn vastapainoksi löytyisi tilaa rentoutumiseen ja kavereiden tapaamiseen. Myös hyvät opasteet ja valaistus mainittiin. Uusina avauksina toivottiin taloon viherkasveja ja kirjaston järjestämiä ”kesäfestareita”.

Sokerina pohjalla ohjelmassa oli yliopiston oma opiskelija, kirjailija Riikka Pulkkinen professori Jyrki Nummen haastateltavana. Tämä olikin houkutellut paikalle Pulkkisen faneja yliopistolta laajemminkin kuulemaan, kuinka Pulkkinen leikitteli ajatuksella raitiovaunuromaanista, joka tapahtuisi yhden päivän aikana.  Uudesta romaanistaan hän paljasti sen verran, että 50 sivua on jo paperilla.

Mitä tästä opimme?

Tilaisuuden yhteistyökuvio, konsepti ja ohjelma osoittautuivat menestykseksi. Saatiin kokemusta onnistuneen yleisötapahtuman tuottamisesta, sen edellyttämistä tila ja teknisistä järjestelyistä. Myös tilaisuuden markkinointi yhteistyökumppaneiden kautta, mediassa, verkossa ja perinteisiä ohjelmalehtisiä yliopiston pääovilla opiskelijoille jakamalla oli hyödyllistä harjoitusta.

Vaikka tilaisuudesta jouduttiinkin maksamaan silkkaa rahaa, se kannatti. Kirjasto onnistui kirkastamaan mainettaan opiskelijan kumppanina, vaikka sillä rintamalla tarvitaan hyvien palvelujen lisäksi suhdetoimintaa jatkossakin. Kirjaston aktiivisuus tapahtumajärjestäjänä vakuutti myös yhteistyötahoja ja avasi uusia suhteita yliopiston sisällä. Kirjastosta on tullut aidosti haluttu yhteistyökumppani.

Mitä olisi edelleen voitu parantaa? Tilaisuus ohjelmineen oli niin tasokas, että Kaisa-talon esittelyosuus olisi kannattanut toistaa useamman kerran eri sidosryhmille, kuten yliopiston hallitukselle ja muulle johdolle, keskustakampuksen tiedekunnille ja kirjaston henkilökunnalle. Toiseksi tilaisuus olisi ehdottomasti pitänyt videoida ja julkaista verkossa.

Ja lopuksi, vaikka opiskelijoiden osanotto olikin hyvä, olisi vielä lisää aktiiveja mahtunut mukaan. Omien palvelujen kehittämisestä kannattaa kiinnostua.

Kirjoittaja

Inkeri Salonharju
projektipäällikkö
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Veikko Somerpuro

Kirjastohenkilöstön palkkauksen kehityksestä

Kirjaston organisaatiomuutos ja siihen liittyvät tehtävien muutokset synnyttivät odotuksen nopeasta mahdollisuudesta tarkistaa ja yhtenäistää palkkauksen perusteina olevia vaativuuden ja suoriutumisen arviointeja.  Palkkauksen tarkistamiseen liittyvät asiat ovat puhuttaneet henkilöstöä ja esimiehiä. Tästä syystä on hyvä käydä läpi prosessia.

Huhtikuun alusta 2011 on tulossa kaikille 1,2 %:n palkankorotus. Järjestelyerästä (0,9%) käydään edelleen neuvotteluja sopijapuolten tasolla.

Vaativuuden tarkistaminen

Organisaation ja työnjaon muutosten on odotettu nopeasti heijastuvan palkkakehitykseen vaativuuden tarkistuksina. Tarpeita muutoksiin on olemassa useista syistä. Kaikkien yksiköiden esimiehet ovat erittäin vastuullisesti ja huolellisesti yksilöiden tasolla määritelleet muutostarpeet. Koko kirjaston kiireisimmät muutostarpeet koottiin 2010 yhteen ja arvioitiin tarvittava rahoitus. Koko paketista neuvoteltiin yliopiston johtotason kanssa ja perusteltiin muutosten tärkeys.

Kirjasto ei kuitenkaan saanut oikeutta edetä muuta yliopistoa nopeammin muutosten toteutuksessa. Aikatauluna on koko suunnittelukausi 2010 – 2012, jonka aikana muutokset pyritään toteuttamaan kirjaston budjetissa olevien voimavarojen puitteissa. Jokainen muutosesitys myös käsitellään yliopiston tasolla.

Loppuvuodesta 2010-alkuvuodesta 2011 yliopiston kirjasto on voinut toteuttaa 16 vaativuustason muutosta, jotka ovat jakautuneet yksiköiden henkilöstömäärän mukaan.  Kunkin yksikön johto on priorisoinut kiireisimmät muutokset. Nämä on otettu huomioon ennen esityksen lähettämistä yliopiston arviointiryhmään. Kirjastolla on mahdollisuus seuraavaan tarkistuskierrokseen aikaisintaan syksyllä 2011.

Ei ole vaikeata ymmärtää henkilöstön jäsenten pettymystä ja turhautumista, jos on jo pidemmän aikaa odottanut oman vaativuustason korjaamista ylöspäin. Vaativuustason koetaan usein paitsi vaikuttavan palkkaan, myös merkitsevän suurempaa tai pienempää oman tehtävän arvostusta. Sinänsä tehtävien muuttuminen ei välttämättä merkitse vaativuuden muutosta. Erilainen ja uusi tehtävä voi olla vaativuudeltaan samantasoinen kun sitä katsotaan koko yliopiston mittakaavassa. Meillä on kuitenkin runsaasti tarvetta tarkistuksiin.

Kirjasto ei kuitenkaan ole oma saarekkeensa, jossa esimiesten kiinnostus kehittää henkilöstön palkkausta riittäisi palkkojen parantamiseen. Me esimiehinä toimivat olemme halukkaita parantamaan henkilöstön työoloja ja palkkausta.  Kirjastossa toimivat ovat kuitenkin ensi sijassa palkkasuhteessa yliopistoon. Yliopiston pelisäännöt ja yliopiston rahoitus vaikuttavat myös meihin. Tästä syystä tarvittavia muutoksia toteutetaan asteittain koko suunnittelukaudella.

Suoriutumisen arvioinnista

Parhaillaan ovat käynnissä henkilökohtaisen suoriutumisen arvioinnit. Arviointikeskusteluilla on arvo sinänsä, sillä niissä on mahdollista yhdessä esimiehen kanssa pohtia henkilökohtaista suoriutumista tehtävistä ja asetetuista tavoitteista. Hyödyllistä on oppia tunnistamaan, miten hyvin oma käsitys ja esimiehen käsitys työstä suoriutumisesta kohtaavat.  Keskustelun arvo on yhteisen käsityksen luomisessa.

Toisaalta, suorituksen arvioinnissa esimiesten on muistettava, että YPJ on ennen kaikkea väline palkkakehityksen hallintaan. Kaikilla kirjaston yli 250:lla henkilöstön jäsenellä on toive saada paremmat suorituspisteet ja enemmän palkkaa. Palkkauksen tarkistaminen on kuitenkin mahdollista vain harkitusti ja samalla kertaa vain joidenkin osalta. On myös hyvä muistaa se palkkausjärjestelmän perusperiaate, että kun vaativuutta tarkistetaan ylöspäin, henkilökohtaisen suoriutumisen arviointia yleensä alennetaan.

Esimiehiä on ohjeistettu niin, että erinomaisesta työstä on voitava palkita mutta millään yksiköllä ei ole avointa piikkiä. Myös tässä esimiesten on toimittava käytettävissä olevan rahoituksen puitteissa.

Jos suoriutumisen arvioinnissa keskustelun jälkeenkin jää eriävä näkemys esimiehen ja arvioitavan henkilön välille, tämä kirjataan perusteluineen arviointilomakkeelle ja allekirjoitukset hoidetaan normaalissa järjestyksessä. Tavoite on, että erimielisyydet ratkaistaan ensi sijassa esimiehen kanssa. Tarvittaessa ne käsitellään ylikirjastonhoitajan kanssa.

Kirjoittaja

Kaisa Sinikara
ylikirjastonhoitaja
Helsingin yliopiston kirjasto