ARTOsta ARTIVAan – ja entäs sitten JULKAISUPORTAALI?


Kansalliskirjasto järjesti 25.4.2013 seminaarin ”Kotimaiset tieteelliset artikkelit näkyviksi!”. Seminaarissa oli runsaasti osallistujia sekä paikan päällä että verkon kautta.

Seuraavassa kerron seminaarissa kuulemiani uusia kiinnostavia asioita, jotka liittyvät kotimaisen tieteellisen julkaisutoiminnan näkyvyyden lisäämiseen. Aluksi kuitenkin palautan lyhyesti mieleen kotimaisen artikkelitietokannan historiaa.

KATI ja ARTO

ARTO-tietokanta muodostettiin 1994 kotimaisia aikakauslehtiartikkeleita sisältävän KATI-tietokannan pohjalle. KATI taas oli perustettu 1980-luvun puolivälissä erikoisalojen bibliografioiden tuottamiseen tarkoitetuksi tietokannaksi, joka koostui useasta alatietokannasta.

KATIa koottiin useissa kirjastoissa, joista osa oli jo aiemmin tuottanut manuaalisin menetelmin oman alansa bibliografioita. Tiedontuottajista monet olivat ns. tieteenalojen keskuskirjastoja, joilla oli kansallinen vastuu määrättyjen tieteenalojen kokoelmien kehittämisestä ja tietopalvelutyöstä.

Se, että eri kirjastoissa tehtiin useita eri alojen tietokantoja toisistaan riippumatta, aiheutti mm. sen, että KATIssa saattoi olla useaan kertaan samaa julkaisua koskeva viite, ehkä hieman eri tavoin asiasanoitettuna.  KATIn toinen ongelma oli se, että sitä tuotettiin eräajoina.

Kirjastoista lähetettiin muutaman kerran vuodessa levykkeelle tallennettu alatietokannan uusin aineisto silloiseen Valtion tietokonekeskukseen, jossa se ajettiin yhteiseen KATI-tietokantaan.

Tiedoissa saattoi olla puutteita (esim. kentänloppumerkki puuttui), tuplia tai kirjoitusvirheitä, jotka korjattiin ja lähetettiin uudella levykkeellä korjatut tiedot. Vasta sitten aineisto ajettiin KATIin, jolloin viive oli huomattavasti suurempi kuin nykyisen ARTOn aikoina.

ARTOn suuri muutos KATIin verrattuna oli se, että tiedot tallennettiin tietokantaan samalla kun niitä tuotettiin. Ei enää ollut viikkojen viivettä julkaisun ilmestymisen jälkeen – joskin viivettä edelleen on.

Toinen suuri muutos oli se, että tiedontuottajaorganisaatiot toimivat yhdessä, verkossa. Joku tallensi perustiedot, ja toinen saattoi täydentää niitä halutessaan. Toisaalta, samalla painettujen bibliografioiden aikakausi alkoi jäädä taakse.

Osin se oli sääli, koska painetut bibliografiat voivat luoda kuvaa jonkin tieteenalan kehityksestä tiettynä aikana. Bibliografioihin viehättyneitä lohdutettiin sillä, että tietokannasta voidaan kuitenkin erilaisin rajauksin tarvittaessa tuottaa monenlaisia luetteloita.

KATIn ja ARTOn tuottamisessa oli hyviä ja huonoja puolia. Hyviä puolia oli vapaaehtoinen, talkoomainen työ, jossa kirjastot kokosivat kansallista kulttuuria ja tallensivat tieteen historiaa innostuneesti.

Huonoja puolia oli vapaaehtoinen, talkoomainen työ, johon kirjastoissa väsyttiin, motivaatio laski ja hyötyä oli vaikea nähdä suhteessa siihen työmäärään, mikä siihen uhrattiin.

ARTOssa oli myös se hyvä puoli, että viitteisiin saatettiin linkittää elektroninen aineisto. Tosin silloin painettu ja elektroninen aineisto ovat omina tietueinaan eli tiedot samasta julkaisusta ovat kahteen kertaan.

Kokotekstin linkittäminen viitetietoihin on käyttäjän kannalta kätevää.  Käyttäjät ovatkin toivoneet ARTOon lisää kokotekstejä (Lager 2013).

ARTOn tekemisessä ei viime vuosina ole oikein ollut selvää politiikkaa tai ohjeistusta. Jossain on tuotettu muutaman lehden tutkimusartikkelit, toisessa myös kirja-arvosteluja, kolmannessa kirjojen artikkeleita. Eri yliopistojen tutkijat ovat kokeneet olevansa eri asemassa. Helsingin yliopistossa siirrettiin aiemmin JULKI-tietokannan pohjalta aineistoa ARTOon.

Nyt suunta on päinvastainen: ARTOsta poimitaan tietoja TUHAT-tietokantaan. Tämä mielestäni nostaa ARTOn arvoa ja motivoi ARTOn tekemiseen.

Muutoksia

Lassi Lager Kansalliskirjastosta kertoi niistä muutoksista, joita ARTOon on tullut tai on tulossa. Huhtikuusta 2013 ARTOon on lisätty myös lehtien Julkaisufoorumi-luokitukset. Yhtenä tulevaisuuden visiona on linkittää Julkaisufoorumi-tietokanta ja ARTO toisiinsa.

ARTOn kehittämisryhmä esitti raportissaan (2012) useita parannuksia, joita sekä ARTOn käyttäjät että tekijät ovat toivoneet. Näitä ovat mm. että ARTO kattaisi kotimaiset tieteelliset lehdet (laajasti käsitettynä) sekä ne harraste-, ammatti- ja populäärilehdet ja niiden artikkelit, joilla on tieteellisestä merkitystä (laajasti käsitettynä, esim. lähdeaineistona).

Lisäksi kotimaiset tieteelliset vuosikirjat, kokoomateokset, juhlakirjat ja vastaavat sekä Suomea koskeva tutkimus, tieteenalan tarpeiden mukaan myös ulkofennica. (Ks. tarkemmin raportista.)

Yliopistot ja korkeakoulut voivat poimia omiin tutkimustietokantoihinsa viitteitä mm. ARTOsta tai Fennicasta. Näin voidaan tehdä mm. TUHATiin tallennettaessa. Korkeakoulujen omista tietokannoista tiedot toimitetaan opetus- ja kulttuuriministeriöön, joka kokoaa ne tietovarastoon.

Julkaisuja koskevat tilastotiedot kootaan Vipunen-järjestelmään, jota ylläpitää CSC, ja viitetiedot kootaan Julkaisuportaaliin (KK/VuFind), joka on testikäytössä.

Kotimaiset kielet ja kansallinen tiede

Erityisesti humanistis-yhteiskuntatieteellisillä aloilla on koettu ongelmana se, että kaikki julkaistu tutkimus ei päädy tietokantoihin. Näillä aloilla tärkeät kirja-artikkelit puuttuvat lähes täysin tietokannoista – myös kotimaisesta ARTO-tietokannasta, joka on painottunut aikakauslehtiartikkeleihin.

Myös monilla aloilla kirja-arvostelut puuttuvat tietokannoista, vaikka niillä on tärkeä rooli tieteellisessä keskustelussa ja uusien asioiden leviämisessä.

Tähän toisi ratkaisun toteutuessaan Kansalliskirjaston artikkelitietovarantohanke ARTIVA. Lassi Lagerin mukaan sen tavoitteena on luoda nykyisen ARTOn pohjalta kattava ja ajantasainen kotimaisten tieteellisten artikkelien metatietovaranto, jonka kuvailutietoja voivat hyödyntää niin tutkimusorganisaatioiden julkaisurekisterit, tieteelliset kustantajat, tiedonhakijat kuin kaikki avoimen datan hyödyntäjät.

Lisäksi tarkoituksena on luoda periaatteet, työvälineet ja toimivat prosessit kotimaisia tieteellisiä artikkeleita koskevien viitetietojen kattavaan tallentamiseen ja välittämiseen. Hankkeessa luodaan myös uusia yhteistyömalleja viitetietojen tallentamiseen kirjastojen ja tieteellisten kustantajien kanssa.

Painopiste uudessa tietokannassa on kotimaisten tieteellisten lehtien artikkeliviitteissä. Tavoitteena on mahdollisimman hyvä kattavuus etenkin Julkaisufoorumin julkaisukanavien 1-3 osalta. Parannusta entiseen on myös tavoite saada artikkelien tiedot heti julkaisemisen jälkeen, kattavuuden parantaminen (erityisesti kokoomateosten artikkelit mukaan) ja tallentajayhteistyön laajentaminen niin, että myös tiedekustantajia tulisi mukaan.

Hankkeessa kehitetään helppokäyttöinen, mutta ”monipuolisempaa” dataa tuottava artikkelitietojen syöttölomake, jolla tallennettua tietoa voi hyödyntää avoimena datana.

Tämä kaikki olisi tarkoitus vakiinnuttaa pysyväksi toiminnaksi.

Merkittävä uudistus ARTOsta ARTIVAan siirryttäessä olisi toteutuessaan se, että kustantajat tulisivat mukaan tekemään perustallennuksen. Erityisesti kokoomateosten artikkelien kohdalla se olisi humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedon tallentamisen ja leviämisen kannalta erittäin suuri ja merkittävä asia.

Julkaisuportaali – mihin sitä tarvitaan?

Näin kysyi Jyrki Ilva Kansalliskirjastosta ja vastasi siihen esityksessään, että näin ovat suomalaisten yliopistojen henkilökunnan julkaisutiedot (sekä kansainväliset että kotimaiset julkaisut) kootusti yhdessä paikassa. Julkaisuportaali myös lisää OKM:n tiedonkeruun läpinäkyvyyttä. Ilva määritteli julkaisuportaalin siten, että se on julkaisutason viitetietojen selailuun ja niistä tehtäviin hakuihin optimoitu käyttöliittymä.

Julkaisuportaalin prototyyppiä alettiin laatia syksyllä 2012 testiaineistonaan yliopistojen vuoden 2011 julkaisut, ja kesällä 2013 sen pitäisi olla laajemmassa käytössä. Yliopistojen vuoden 2012 julkaisudataa lisätään sitten kun se on koottu ja tarkistettu.  On mahdollista, että julkaisuportaaliin tullaan kokoamaan myös mm. tutkimuslaitosten, ammattikorkeakoulujen ja sairaalapiirien julkaisutietoja. Julkaisuportaalin testiversio

Arvokkaita uudistuksia

Kirjastoväki on toivonut jo vuosia ARTIVAn ja Julkaisuportaalin kaltaisia uudistuksia perusteluinaan mm. kotimaisen tieteellisen tiedon dokumentointi ja kansallisen kulttuurin säilyttäminen.  Joskus on tuntunut siltä, että huudamme pimeään metsään, jossa kukaan ei vastaa. Nyt kun OKM:n rahoitusmalli on muuttunut ja yliopistojen rahoitukseen vaikuttavat mm. niiden piirissä tuotetut julkaisut, on tullut tärkeäksi saada koottua kansallisella tasolla mahdollisimman kattavasti ja mahdollisimman hyvin julkaisuja koskevia tietoja. On hienoa, että nyt on löytynyt tahtoa tehdä jotain, sille jostain rahaakin ja tekemässä on maan parhaita asiantuntijoita.

ARTIVA ja Julkaisuportaali ovat arvokkaita uudistuksia sanan monessakin merkityksessä.

Teksti

Maria Forsman
johtava tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Stargate

Pääkirjoitus: Tekemisen iloa

Poikkitieteellisyys tuo uusia näkökulmia. Tutkimusta voi tehdä kimpassa. Työparityöskentely voi inspiroida eikä asioiden hoitaminen ole niin haavoittuvaa, kun jakamassa on toinenkin. Hartiatkin keventyvät kun ei ole yksin kantamassa vastuun taakkaa.

Osaamista jaetaan. Monissa julkaisuissa alkaa jo olla kiitosta yhteistyökumppaneista, joita ilman ei kirja olisi valmistunut. Ei ole hävettävää kysyä neuvoa eikä etsiä yhdessä vastauksia. Jaettu todellisuus on yhteistä, erilaista kuin yksin nähtynä. Se se vasta on rikkautta. Heikkoutta ei ole se, että tarvitsee muita.

Ihminen on sosiaalinen eläin. Pahin rangaistus minkä lajitoveri on keksinyt toiselle, on kuolemanrangaistus. Siis mikä sitten on sitä toisiksi pahinta? Vai pahinta? – Eristysselli. Siihen ihmistä ei ole luotu, ei tarkoitettu. Varsinkaan silloin kun se ei ole omalähtöistä eikä vapaaehtoista.

Parhaillaan Helsingin ydinkeskustassa on tekemisen meininkiä: kirjastomme leiriytyy kolmeksi viikoksi Tiedekulmaan, kaupunkilaisten matalan kynnyksen tiedenurkkaan. Kirjastomme osaamista ja siten jaettua iloa on tarjolla ihan kaikille.

Solmuabibliometriikkaatutkimusdataa – siis tutkijapalvelua hei! Pop-up -kirjastoa, e-kirjojen ihmeitä, Namibialaista kirjastoelämää, IFLA:n presidentin ajatuksia, uuden Kaisa-talon ja pääkirjaston tiloja ja palveluja. Yhteistyökumppaneita tietysti mukanamme.

Tiedon lähde on ihan ulottuvilla, koetaan sitä yhdessä!

Tervetuloa!

Kolumni: I have a dream

Kaisa-talo

Kohta se alkaa. Meinaan muutto. Iso urakka.

Viime vuoden pitkä, kuuma tarrakesä osoitti, että poppoomme pystyy organisoidusti selviytymään suuristakin urakoista. Päälle päätteeksi toisinaan oli vallan hauskaa – tarra lensi ja huuli myös.

Että siittä vaan painamme meneen muutonkin.

Minulla on haave. Ja muuttoon sekin liittyy. Meillä on nimittäin päivystyspisteessä printteri, Hewlett Packard LaserJet 2100TN. Siitä romusta on ollut jumalattomasti harmia monelle virkailijalle jo vuosikausien ajan.

Haaveeni on paitsi haave, myös Entlösung. Haaveeni aion toteuttaa seuraavalla tavalla: Kutsun paikalle kaikki virkailijat, joille sanotti romu on aiheuttanut akuutteja stressireaktioita, posttraumaattisista oireista puhumattakaan. Sitten otan esiin kotoa tuomani, omistamani kirveen – tuon joka kodin argumentaatiovälineen – ja hakkaan sen ..keleen muoviläjän palasiksi.

Minä toivon, ja minä uskon, että tämä tekoni lisää työhyvinvointia ainakin yhtä paljon kuin kolme iltapäiväseminaaria, joissa liimaillaan posti t -lappuja telineessä olevalle isolle paperille.

Byrokratian välttämiseksi tunnustan jo etukäteen syyllisyyteni ilkivallantekoon, joten voimme siirtyä suoraan korvausasioihin. ATK-porukan pojat laskekoot paljonko olen sitten velkaa. Vaikka oikeastaan tommosen romun hajottamisesta pitäisi maksaa erityispalkkio, vähän niin kuin tapporaha haittaelukasta.

Teksti

Lasse Koskela
Tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja

Keskustakampuksen kirjaston muuttopäiväkirja, osa 1

27.2.

Nyt se on sitten alkamassa, pakkaaminen. Ensin suljetaan Opiskelijakirjaston varasto Porthaniassa. Siellä on muun muassa kirjallisuudentutkimusta, O-kirjaston kaunokirjallisuutta, opiskelijalehdet ja professori Hintikan kirjastolle lahjoittama kirjakokoelma. Suurin ja pakkaamisen kannalta haastavin on vanhin osa eli historiallisesti arvokas osakuntakokoelma.

Pakkaaminen alkaa 5.3. Asiakkaille, erityisesti humanisteille, on lähetetty tietoa ja luvattu, että noutopyynnön voi tehdä vielä sunnuntaina 4.3. Sitten kovasti noutomatkalla maanantaiaamuna toivotaan, että pyydettyjä kirjoja ei ole laitettu vielä laatikkoon.

28.2.

Tänään oli keskustakampuksen keskustelu- ja tiedotustilaisuus, jossa kampuskirjastonjohtaja kertoi henkilöstösuunnitelmasta ja kehittämispäällikkö ajankohtaisista muutto- ja kokoelmasijoitteluasioista. Henkilöstösuunnitelmaa on valmisteltu pitkään ja se vaikuttaa myös työhuonejärjestelyihin, joista emme vielä tiedä. Moni asia menee Kaisa-talossa uusiksi. Osa meistä on innoissaan, osaa vähän pelottaa, osa taas tunnistaa itsessään molemmat tunteet.

Kehittämispäällikkö on lähettänyt kaikille pyynnön vastata e-lomakkeeseen, jolla kartoitetaan toiveita muuttotöiden suhteen. Pystytkö pakkaamaan toimipaikoissa ja hyllyttämään Kaisa-talossa? Pystytkö auttamaan Minervan ja Opiskelijakirjaston asiakaspalvelussa? Voitko vastata asiakkaiden sähköposteihin ja puheluihin? Vastauksia odotetaan 6.3. mennessä.

Kaikki saavat osallistua omien voimiensa mukaan. Kampuskirjastonjohtaja painotti, että työntekijöiden terveys on prioriteetti numero yksi eikä kenenkään pidä osallistua sellaisiin muuttotöihin, jotka vaarantavat omaa hyvinvointia millään tavalla.

Joka toimipaikasta on valittu ainakin yksi muuttovastaava ja tälle varavastaava.

29.2.

Muuttovastaavat ovat saaneet työfysioterapeutin ergonomiaperehdytystä tänään. Me muut saamme perehdytystä heiltä ja seuraavassa Hei me muutetaan -iltapäivässä.

5.3.

Kollega, joka on osallistunut tänään pakkaamiseen, kertoi sen olevan tarkkaa hommaa. Kirjat laitetaan yhteen reunaan laatikkoa – nokkakärryn kanssa siirrellessä tämän reunan pitää olla nokkakärryä vasten tai muuten kirjat menevät laatikossa hujan hajan. Jotta aakkostus pysyisi, kirjat täytyy laittaa tietyssä järjestyksessä. Pitää muistaa laittaa oikeat laput oikeisiin paikkoihin, jotta kirjat menevät oikeaan kerrokseen Kaisa-talossa.

Kun Opiskelijakirjasto muutti Leppäsuolta keskustakampukselle kesällä 1996 yliopiston ostettua Pukevan kiinteistön, muuttolaatikoita oli ollut vaikea saada yksityishenkilöiden muuttoa varten. Kirjastokollega Reijo oli joutunut haalimaan omaa kotimuuttoaan varten laatikoita 3 eri paikasta. Tänä kesänä tilanne on varmasti vielä vaikeampi, Reijo tuumasi.

Pitkät laina-ajat alkavat tänään Topeliassa ja Opiskelijakirjaston 4-6 kerroksissa.

7.3.

Pakkaaminen on edistynyt niin hyvin, että laatikot loppuivat pakkaajilta ja niitä odotellaan nyt hetken aikaa lisää. Hyvä me! (Kuulin jälkikäteen, että yhden suljetun oven takaa Porthanian kellarien syövereistä löytyikin siististi pinottuja punaisia laatikoita, kun kokenein kellarintuntijamme alkoi etsiä.)

Tulee ihan viime kesän RFID-talkoot mieleen, miten syyskuuhun mennessä tarroitimme yli 670 000 kirjaa ja jatkoimme syksyllä ja joulun aikaan, kunnes määrä taisi hipoa jo 800 000 tarroitettua opusta.

13.3.

Muuttovastaavat ovat käyneet omalla kierroksella Kaisa-talossa ja tutustuneet kokoelmien siirtoreitteihin yhdessä Tila- ja kiinteistökeskuksen kanssa. Emme itse siirrä kirjoja tunneleita pitkin, vaan yliopiston muuttomiehet hoitavat sen, mutta on toki kiinnostavaa ja valaisevaa nähdä kirjojen tie uuteen pääkirjastoon.

Urakka on tuntunut valtavalta – ja se on todella suuri -, mutta se etenee. Kirja kerrallaan, laatikko kerrallaan. Eikös joku ole sanonut, että 10 000 kilometrin kävelykin alkaa yhdellä askeleella?

Teksti

Johanna Lahikainen
Tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Ritva Hagelin
Kehittämispäällikkö
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

 

Peter Lor Suomeen: Kirjastoammatin kansainväliset ulottuvuudet

Inspiroidu, hämmästy ja vaikutu jo etukäteen tulevan IFLA2012-kongressin kansainvälisistä tuulista!

Seminaari ja keskustelufoorumi International dimensions of the library and information profession – Kirjastoammatin kansainväliset ulottuvuudet –  pidetään 11.5.2012.

Kirjasto- ja informaatioalan kansainvälisyyden monipuolinen asiantuntija, IFLA:n entinen pääsihteeri, Etelä-Afrikan Pretorian yliopiston professori Peter Lor vierailee Suomessa ja esiintyy keynote-puhujana STKS:n kansainvälisen työryhmän ryhmän seminaarissa 11.5.2012 klo 10-16.15 Tieteiden talossa (Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 505).

Kirjastoammattilainen – Olé kansainvälinen!

Kirjastoammattilaisen työmaa on koko maailma. Hän työskentelee globaalien järjestelmien, tiedon ja kollegoiden kanssa. Seminaarissa kuulemme esimerkkejä siitä, miten suomalaiset kirjastoammattilaiset kehittävät ja käyttävät kansainvälisiä standardeja ja malleja, opiskelevat, benchmarkkaavat, verkostoituvat, jakavat osaamista, esiintyvät kansainvälisesti ja hakeutuvat työskentelemään ulkomailla.

 Seminaarin kielet ovat englanti (aamupäivä) ja suomi (iltapäivä). Seminaari on maksullinen.


 

Tavoiteohjelman valmistelu: Elävää strategiatyötä yhdessä tehden

Osa3

Perinteinen malli strategiatyölle on ollut se, että organisaation johto on lähes yksin vastannut strategian tuottamisesta. Valmis strategia on esitelty työntekijöille ylhäältä annettuna. Strategian ”jalkauttamiseen” on kulunut resursseja, mutta kuilu johdon tulevaisuussuunnitelmien ja henkilöstön arkipäivän välillä ei ole kaventunut. Strategia ei ole ohjannut organisaation työtä muutoin kuin paperilla. Visiolle on kahvipöydissä vain naureskeltu.

Onneksi ajat ovat muuttuneet. Nykyään strategian laatiminen on vain osa strategiatyötä, joka laajasti nähtynä kattaa strategiasuunnittelun, strategian toteutuksen ja strategisenjohtamisen. Strategiatyö on näin ollen osa organisaation työtä. Organisaation henkilöiden ja ryhmien roolit ovat erilaisia strategiatyön eri vaiheissa, mutta kaikkien tulisi olla tavalla tai toisella mukana eri vaiheissa – niin henkilöstön kuin johdon. Parhaimmillaan strategiatyö on elävä, jatkuva prosessi, jossa tapahtuu oppimista yksilön, tiimin ja organisaation tasolla.

Esteitä elävän strategiatyön polulla

Suomen Strategisen Johtamisen Seuran julkaiseman tutkimuksen Strategiabarometri 2010 mukaan strategian toteutuksen pääongelmat ovat

  • strategian ja prioriteettien epäselvyys
  • päivittäisen työn hallitsevuus
  • toimintaympäristön muutokset
  • omien yksiköiden etujen ajo
  • puutteelliset johtajuustaidot

Samat ongelmat ovat toistuneet koko tutkimuksen neljän vuoden tarkasteluajanjakson ajan.

Kirsti Kehusmaa on kuvannut kymmenen tutkimustensa mukaan merkittävintä strategiatyön onnistumisen estettä. Näitä ovat

  • strategiatyön irrallisuus
  • strategiatyöhön osallistuu vain pieni joukko
  • todellisia strategiavalintoja ei tehdä
  • strategia on huonosti viestittävissä
  • johtamismalli ei tue strategiaa
  • johto arvioi organisaation väärin
  • konkreettista toteutusta ei suunnitella
  • toteutus ei onnistu käytännössä
  • strategiaa ei seurata ja arvioida jatkuvasti
  • strategiaa ei päivitetä

Strategiatyön irrallisuus tarkoittaa tyypillisesti sitä, että kyseessä on erillinen projekti, jonka tavoitteena on vain saada aikaan strategiapaperi. Yhteys vuosittaisiin toimintasuunnitelmiin ja esim. kehityskeskusteluihin on vähäinen. Strategia ja päivittäisen työn välistä yhteyttä ei tällöin nähdä tai haluta nähdä. Irrallisuuteen liittyy usein myös todellisten valintojen puutteellisuus ja sisällön ylimalkaisuus tai monimutkaisuus.

Koska strategian toteuttamiseen tarvitaan koko organisaatio, tarvitaan myös sen laatimiseen koko organisaation osaamista. Suurin osa strategiatyötä on kuitenkin strategian toteuttaminen, seuranta sekä arviointi, jotka edellyttävät koko organisaation panosta. Elävässä strategiatyössä jokaisella organisaation toiminnolla, ryhmällä ja henkilöllä on oma tiedostettu roolinsa. Kaikki eivät osallistu kaikkiin vaiheisiin, mutta jokaisella on merkityksellinen tehtävänsä strategiantyön jossain vaiheessa tai vaiheissa.

Yhdessä tehden ja oppien

Helsingin yliopiston kirjaston tavoiteohjelmatyötä (=strategiatyötä) on pyritty ja pyritään tekemään dialogisesti eli yhdessä keskustellen ja kaikkien asiantuntemusta hyödyntäen. Tavoitteena on elävä, kirjaston pulssin tunteva tavoiteohjelmaprosessi.

Tavoiteohjelman suunnittelussa on koko organisaation osaaminen pyritty ottamaan käyttöön mm. avoimien työpajojen ja meneillään olevan monitasoisen kommentointikierroksen avulla. Keskusteluun kirjaston tulevaisuudesta on kannustettu myös ns. epävirallisemmilla foorumeilla. Yhtenä pääajatuksena on, että yhdessä tehty ja ymmärrettävä tavoiteohjelma on helpompi sisäistää oman työn ohjenuoraksi.

Helsingin yliopisto on tarjonnut uudella strategisen suunnittelun mallillaan hyvät puitteet kirjaston tavoiteohjelmatyölle. Ensimmäistä kertaa kirjastossa tässä muodossa ja tässä organisaatiossa alkanut prosessi on samalla myös oppimisprosessi uuteen toimintamalliin. Uudenlainen toimintakulttuuri ei synny hetkessä ja osallistumisinto prosessissa kasvanee ajan myötä. Avoimella ja kunkin kohderyhmän huomioivalla viestinnällä siivitetään uudenlaisen kulttuurin syntymistä. Näin saadaan strategia ja visio nostattamaan näppylöiden sijaan innostusta.

Painetut lähteet:

Kirsti Kehusmaa: Strategiatyö – organisaation voimanlähde. 2010

Saku Mantere, Kimmo Suominen ja Eero Vaara (toim.): Toisinajattelua strategisesta johtamisesta. 2011

Lauri Tuomi ja Tuula Sumkin: Strategia arjessa – oivalluksia organisaation uudistajalle. 2009

 

Kirjoittaja

Päivi Lammi

Suunnittelija

Hallinto- ja kehittämispalvelut

Kirjoittaja toimii kirjaston tavoiteohjelmatyön koordinaattorina

Hei me muutetaan – vol. 3

Kirjaston muuttoon valmistavat tilaisuudet jatkuivat 15.3. Porthaniassa. Kun elokuussa puhuttiin muuttoon ja Kaisa-taloon liittyvistä toiveista ja huolista, tällä kertaa päästiin lähemmäksi käytännön muuttoaskareita. Ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikara avasi tilaisuuden ja kertoi, että nyt jännitetään mahtaako kirjasto olla luovutuskunnossa vappuaattona. Tällä hetkellä rakennustyömaalla on loppukirin vuoksi työrauha eikä kierroksia järjestetä. Ennen IFLA:n konferenssia elokuun puolessavälissä pitäisi olla kunnossa ainakin 2., 3. ja 4. kerros!

Kampuskirjastonjohtaja Pälvi Kaiponen muistutti meitä siitä, että ei heti alkuun oteta 100 metrin pika-aitoja, vaan varaudutaan siihen, että edessä on maraton. Huomioidaan jaksaminen, työn ilo ja jaetaan taakkaa.

Tilastokeskuksen Mikko Niemi ja ARC-kirjaston Taina Iduozee esittäytyvät ja pyysivät ottamaan yhteyttä, jos meillä on ajatuksia ja visioita yhteistyöstä.

Tilastokeskus tuo Kaisa-taloon tilastojen näkyvyyttä ja ilosanomaa. ARC-kirjasto tuo oman arvokkaan panostuksensa Kaisa-taloon humanistis-yhteiskunnallisella aineistollaan.

Yhteistyö on voimaa!

Muuttopäällikkönä toimiva kehittämispäällikkö Ritva Hagelin kertoi Kaisa-talon tilasuunnittelun tämänhetkisestä vaiheesta. 1200 muuttolaatikkoa on jo pakattu ja edessä 29 kilometrin urakka. Pakkausta tehdään yli toimipaikkarajojen ja muuton aikataulu tarkentuu kaiken aikaa.

Parhaillaan suunnitellaan opasteita yhteistyössä arkkitehtien kanssa, jotta asiakkaat löytäisivät vaivatta etsimänsä. Kuinka monta ripustettavaa opastetta voikaan laittaa ennen kuin kirjasto alkaa muistuttaa viidakkoa?

Palvelupäällikkö Kirsi Luukkanen kertoi asiakaspalvelun järjestelyistä muuton eri vaiheissa. Toimipaikat sulkevat ovensa kolmessa aallossa, joista ensimmäinen kohoaa heti vapun jälkeen. Kevään ja kesän prioriteettijärjestys kirjastotyön osalta on muutto, asiakaspalvelu ja kurssikirjahankinta. Poikkeustilanteesta huolimatta pyrkimyksenä on mahdollisimman laadukas asiakaspalvelu.
Jos muut muuttotehtävät eivät sovi, voi osallistua asiakaspalveluun auki olevissa toimipaikoissa, puhelinpalvelussa ja sähköpostitse. Apuna on noin 15 tarvittaessa kutsuttavaa.

Miten pakkaan kirjoja? Miten nostan laatikoita? Työsuojeluvaltuutettu Jari Tolvanen kertoi ergonomia-asioista. Mitä raskaampi työvaihe, sitä enemmän aikaa palautumiseen, Jari painotti.
Tehdään pareittain, maltilla ja kerralla oikein. Muista tukevat kengät, venyttele ja pidä taukoja! Jos parilla on väärä työasento, voi asiasta huomauttaa ystävälliseen sävyyn.

Lopuksi pidettiin Elisa Hyytiäisen vetämä paneeli, johon osallistuivat Ritva Hagelin, työnjohtaja Samuli Torkler (tila- ja kiinteistökeskus), työnjohtaja Elisa Sandell (yliopiston kuljetuspalvelut), arkkitehti Anna-Maija Haukkavaara, Pälvi Kaiponen ja Jari Tolvanen. Paneelin jäsenet vastasivat etukäteen lähetettyihin kysymyksiin yhteistyössä yleisön kanssa. Erityisesti kiinteistöpäällikkö Pekka Seppälä ja tietotekniikka-asiantuntija Arto Konttinen osasivat vastata useisiin kirjastolaisten mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin. Arto esimerkiksi kertoi, että valtaosa saa uuteen taloon uuden tietokoneen.

Viherkasvit ovat puhuttaneet jokaisessa Hei me muutetaan –tilaisuudessa. Saammeko tuoda taloon viherkasveja? Vastaus oli, että ainakin tällä hetkellä periaatteessa työhuoneisiin voi viedä, mutta yleisiin tiloihin ei.

Kaisa-taloon on tulossa Jenny Ropen ja Terhi Ekebomin nykytaidetta. Entä mitä tehdään taidehistorian toimipaikan tiloissa oleville patsaille ja muille taide-esineille? Asiaa selvitellään.
Tuleeko meille palautusluukku ulko-oveen? Asiasta neuvotellaan arkkitehtien kanssa.

Kysyttiin kokoushuoneiden varausjärjestelmästä. Asiaa selvitellään maaliskuun aikana. Myös 7. kerroksen neuvotteluhuoneen varaaminen keskustelutti. Ainakin aluksi huone on vain kirjaston käytössä.

Turvallisuuskysymyksiin pureudutaan 19.4. omassa tilaisuudessaan ja muuttotarina jatkuu viimeistään syksyllä.

Lisää aiheesta:

Hei, ME kyseltiin! – Kirjaston keskitettyjen palveluiden muuttoseminaari Valkoisessa salissa 2.11.2011 (Verkkarin juttu keskitettyjen palveluiden muuttoseminaarista)
Hei me lennettiin! Mielikuvamatka Kaisa-taloon, osa 1 (Verkkarin juttu ensimmäisestä muuttoseminaarista)

Teksti

Elisa Hyytiäinen
Jussi Kajaste
Johanna Lahikainen
Sirkku Liukkonen

Kuvat

Helena Hiltunen

Tutkijapalveluita kehittäneen Solmu-hankkeen loppuraportti ilmestynyt

Helsingin yliopiston kirjasto on kehittänyt tutkijapalveluitaan vuosina 2009-2011 yhdessä prof. Yrjö Engeströmin johtaman tutkimusryhmän kanssa. Kasvatustieteen alaan kuuluvan ryhmän kotipaikka on Toiminnan, kehityksen ja oppimisen tutkimusyksikkö CRADLE.

Viikin pilottihanke toteutettiin vuonna 2009 ja Keskustakampuksen kirjastossa “solmuiltiin” 2010-2011. Hankkeen loppuraportti on nyt ilmestynyt ja luettavissa kirjaston verkkosivuilla: Solmutyöskentely kirjastossa.

Tällä hetkellä pohditaan hankkeen mahdollista jatkoa. Tutkijat julkaisevat hankkeesta artikkeleita ja tekeillä on kaksi väitöskirjaa, joissa kirjasto on yksi tutkimuskohteista. Tutkijat ja kirjastolaiset ovat esitelleet hanketta posterein ja esitelmin useissa kansainvälisissä konferensseissa.

 

Solmuja Verkkari 8 /2011

QQML-konferenssissa Ateenassa 23.-27.5.2011

Keskustakampuksen Solmu-hankkeen raportti valmistunut  Verkkari 5 / 2011

Viikin pilotin raportti

LILAC – informaatiolukutaidon konferenssi Lontoossa  Verkkari 5 / 2011

Solmusta keihäänkärkiin – mitä opimme Tanskanmaalla Verkkari 7/ 2010

 

Puutarhaunelmia – Dialogin hyödyllisyydestä

Verkkarin numerossa 1/2012 kirjoitin organisaation oppimisesta Maija Vähämäen vuonna 2008 ilmestyneen iiiketaloustieteen ja johtamisen alaan kuuluvan väitöskirjan (Turun kauppakorkeakoulu)  pohjalta. Sen otsikkona on Dialogi organisaation oppimisessa, itseohjautuvan muutoksen mahdollisuus tuotantotyössä. Vähämäki on tutkinut sitä, miten uusi tieto ja oppiminen rakentuvat työyhteisössä. Hän on kysynyt: ”Mitä organisaation oppiminen vaatii sitä tuottavalta yhteisöltä? Onko yksilön tiedon jakaminen muille riittävä kuva organisaation oppimisesta?”

Tutkimuksen keskeisintä antia minulle olivat näkymä organisaatiossa tapahtuvan oppimisen ytimeen ja vuorovaikutuksen merkityksen painottuminen olennaisesti  oppimiseen kuuluvana.  Tuohon ytimeen sisältyvät tiedon syntymisen tavat, ympäristö ja vaikutukset, niiden analyysi ja seurausten pohdinta . Merkittävää oli myös se, että Vähämäen tutkimuksessa yrityksen johdon katsotaan toimivan henkilöstön kanssa samassa vuorovaikutuksen ja oppimisen tilassa. Organisaation oppimista ei tarkastella johdon näkökulmasta, mihin esimerkiksi puhe osaamisen kehittämisestä voidaan liittää.

Väitän, että Vähämäen tutkimukseen perehtymisen tuloksena on mahdollista todella ymmärtää, mitä dialogi organisaation oppimisen kannalta tarkoittaa. Ymmärtäminen ei välttämättä ole helppoa enkä tiedä, missä määrin olen pystynyt  välittämään tutkimuksen minussa herättämiä ajatuksia lukijoille. Edellinen kirjoitukseni  tuotti jo syntyessään vaatimuksen jatko-osasta, sillä tuolloin jätin pois väitöskirjan sisältämän tärkeän pohdinnan ja määritelmät dialogin olemuksesta: mitä dialogilla oikeastaan tarkoitetaan, mitä se on ja mitä se ei ole?

Sosiaalinen oppimiskäsitys ja tiedon synty

Vähämäen tutkimuksen perustana olevan sosiaalisen oppimiskäsityksen mukaan tieto ei ole missään ”valmiina”, vaan se syntyy vasta sitten kun se tulkitaan ja ymmärretään. Organisaatiossa tapahtuvaa oppimista ajatellen huomio kiinnittyy tällöin siihen, miten  tiedon yhteinen tulkitseminen ja ymmärtäminen tapahtuu. Onhan tarkoituksenmukaista, että tavoitteellisessa toiminnassa yhteisö, esimerkiksi yrityksen tai muun organisaation jäsenet, ymmärtää toimintaansa koskevat asiat jotakuinkin saman suuntaisesti ja että organisaation tavoitteista on yhteinen käsitys.

Organisaation tehtäviä, tavoitteita ym. sen toimintaa koskevaa informaatiota on paljon, mutta sen olemus voidaan käsittää eri tavoin. Voidaan ajatella, että se on luotu ja hyväksytty ”valmiiksi” siirtymään eteenpäin ja omaksuttavaksi organisaation sisällä. Oletus (hiukan kärjistetysti) on, että näin tapahtuu, kun kaikki ovat lukeneet oikeaa tietoa sisältävän tekstin. Vaihtoehtoisesti voidaan ajatella – sosiaalisen oppimiskäsityksen mukaisesti – että kirjoitusmerkkeinä, luettuina tai kuultuina sanoina ja jollain tavalla ymmärrettyinä ja tulkittuina yksilöiden pään sisällä, se ei vielä ole yhteistä tietoa sanan varsinaisessa merkityksessä. On tietenkin paljolti kyse niistä merkityksistä, joita sanalle ’tieto’ annetaan. Mutta kuten äsken kirjoitin, sosiaalisen oppimiskäsityksen mukaan tieto varsinaisesti on olemassa vasta kun se on ymmärretty ja tulkittu.

 Hljaiset prosessit

Informaation yhteinen jakaminen edellyttää tietynlaisia olosuhteita. Nykyhetken kiireisessä ja kiivaasti muuttuvassa arjessa me tehokkaasti  ”kehitämme osaamista”, ”teemme näkyväksi” esimerkiksi jotain käytännön toimintaa tai ”olemme vuorovaikutuksessa” monin tavoin. Näiden aktiivisten toimien takana ja taustalla eri yksilöiden hiljaiset, näkymättömät  ja ehkä hitaat prosessit elävät omaa elämäänsä oppimisena, tuntemisena, tahtomisena, havainnointina, ajatteluna. Ne ovat omaehtoisia enkä usko, että niitä sinänsä voi ulkopuolelta käskeä tai pakottaa. Otollisia olosuhteita näille prosesseille voidaan kyllä luoda.

Päivi Lammi on kuvannut asiaa hauskasti Verkkarin numerossa 1/2012 kirjoituksessaan Mitä puutarhanhoito opettaa meille strategisesta suunnittelusta? Puutarhanhoidossa kasveille luodaan hyviä olosuhteita maaperän laatu ym. ympäristötekijät huomioon ottaen. Kaikki puutarhan hoitajan odottama ja hänet palkitseva kasvu  rinnastuu mielessäni ihmismielen ja –toiminnan hiljaisiin prosesseihin, joiden alkuidut ja yksityisyys ovat näkymättömissä mullan kätköissä. Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa rakentuneen yhteisen todellisuuden, yhteisyyden, näen puutarhan maanpäällisenä vihreytenä, lehtevyytenä ja kukkaloistona, sen värikkäänä kokonaisuutena.

Kasvamisen mahdollistaja

Oikeaan puutarhaan verrattuna ihmisyhteisö on itse oma puutarhurinsa. Mitään määrätietoista kättä ei ole ohjaamassa sitä. Sen on itse luotava omat olosuhteensa annetussa ympäristössä ja se luo niitä joka hetki, kaiken aikaa. Noita omia olosuhteita voidaan kutsua vaikkapa työyhteisön ilmapiiriksi. Kun puhutaan organisaation oppimisesta sosiaalisen oppimisen viitekehyksessä, niitä kutsutaan dialogiseksi oppimisen tilaksi.

Informaation yhteinen ymmärtäminen ja yhteiset tulkinnat syntyvät vurovaikutuksessa, jonka aivan erityinen muoto on dialogi. Juuri dialogi on tiedon syntymisen avainkohta. Vähämäki huomauttaa, että organisaation oppimiseen liittyvässä keskustelussa vuorovaikutuksen ja dialogin käsitteitä ei läheskään aina avata, minkä seurauksena syntyy erilaisia tulkintoja, joilla on omat seurauksensa. Vähämäen mukaan dialogiin liittyy olennaisesti vertaisuus, tasa-arvoisuus. Tällä puolestaan on omat yhteytensä avoimuuden kysymykseen ja kaikkien oikeutukseen osallistua dialogiin.

Vähämäki valaisee dialogin käsitettä hahmottelemalla mitä se ei ole. Kyseessä ei ole mielipiteiden  vaihto, väittely tai neuvottelu, jossa etsitään kompromissia.  Vähämäki kirjoittaa: ”Keskustelusta sen [dialogin] erottaa syvällisempi tarkoitus  ymmärtää ajatusten taustalla olevia perusteluja, ei pelkästään tunnistaa näkyviä mielipiteitä ja reaktioita. Se ei ole mielipiteiden vaan ajatusten vaihtoa ja uusien ajatusten etsimistä.” Ja edelleen: ”Dialogissa pyritään luomaan uutta ymmärrystä ja uskotaan siihen olevan parempi mahdollisuus ryhmässä kuin yhden yksilön pohdintana. Tässä lienee pääasiallinen perustelu sille, miksi dialoginen toiminta on omaksuttu esimerkiksi työyhteisöjen kehittämiseen.  Niissä etsitään yhdessä monipuolisia näkemyksiä ja usein myös parempia ratkaisuja tiettyyn aiheeseen, ja otetaan huomioon erilaiset perustelut eriäville näkemyksille.”

”Dialogi on kasvokkain käytävä, ryhmässä tapahtuva,  monenvälinen pohdinta puheen välityksellä”

Vähämäki määrittelee dialogin näin: ”Dialogi on kasvokkain käytävä, ryhmässä tapahtuva,  monenvälinen pohdinta puheen välityksellä”. Hän kuvaa dialogin ominaisuuksia,merkitystä ja ulottuvuuksia useisiin tutkijoihin ja ajattelijoihin viitaten. Jotta dialogin eettinen tavoitetila, tasa-arvo, toteutuisi, sitä varten on kehitetty sääntöjä, dialoginen menetelmä. Dialogissa pyritään yhteisten merkitysten tilaan tietyin säännöin, jotka dialogia käyvän ryhmän jäsenet hyväksyvät. Menetelmään kuuluu sääntöjen lisäksi  fasilitaattori eli ohjaaja, joka auttaa dialogin kulkua.

Yleinen, määrittelemätön puhe vuorovaikutuksesta ja dialogista mm. työyhteisön kehittämisessä on johtanut epätietoisuuteen dialogin tavoitteista. Vähämäen mukaan ”dialogin pyrkimys vaikeasti määtiteltävään yhtenäiseen ajatteluun ilman että osallistujilta vaaditaan samanmielisyyttä, on haasteellinen käsite kuvata lyhyesti, puhumattakaan sen käytännön toteuttamisesta yrityksissä, joissa kiirehditään nopeisiin tuloksiin”. Dialogia on kritisoitu yhteen totuuteen pyrkimisestä, mutta kuten toivottavasti edeltävistä sitaateista kävi ilmi, se ei ole dialogin tarkoitus. Dialogisissa prosesseissa ei pyritä poistamaan erilaisuutta, vaan hyväksymään ja kunnioittamaan sitä.

Tärkeänä osana dialogista menetelmää on vielä mainittava pyrkimys ymmärtää vuorovaikutusta itseään:  omaa osuutta dialogiin osallistujana, oman puheen aiheuttamia reaktioita toisissa ja päinvastoin sekä yksilötason lisäksi ryhmän dialogin kehittymistä. Mitä dialogin tavoitteisiin tulee, Vähämäki päätyy siihen, että yrityksissä toteutettavilla dialogeilla tulee olla selkeä tavoite. Dialogisten menetelmien perusteluina voidaan nähdä demokratiaa lisäävän keskustelun luominen tai moniäänisyyden tavoittelu innovatiivisuuden saavuttamiseksi.

Monimuotoinen tila  – ja puutarha

Miksi puhutaan dialogisen oppimisen tilasta?  Edellä käytin sen metaforana kukoistavaa puutarhaa. Ymmärrän asian niin, että mielikuva tilasta auttaa  hahmottamaan, että dialogissa me itse kukin olemme ikään kuin yhteisessä fyysisessä tilassa, johon me tuomme jotain mukanamme. Emme varmaankaan halua tällaisen tilan muuttuvan itselle ja muille epämiellyttäväksi (millä en tarkoita, että dialogissa ei voisi käsitellä negatiivisia asioita). Tekemisemme mitoittuvat fyysisten reunaehtojen mukaan yleensä luontevasti ja järkevästi: emme esimerkiksi pidä ikkunaa pakkasella auki tuntikausia tai aja autolla sisään asuinhuoneistoon.

Keskinäisessä kanssakäymisessämme, jonka vaikutukset ovat näkymättömiä, saatamme käyttäytyä kuin ”norsu posliinikaupassa”. Koska fyysisiä seurauksia esimerkiksi  rikkoutuneina esineinä ei ole, emme huomaa omaa vaikutustamme vuorovaikutuksen näkymättömässä tilassa. Dialogissa tulemme tietoisiksi vuorovaikutuksen ominaisuuksista ja kiinnitämme huomion siihen, miten sanomme asioita, opettelemme kuuntelemaan, miettimään kuultua  ja jatkamaan ajatuksiamme kuullun pohjalta. Dialogi tapahtuu tässä ja nyt, olemme siinä omana itsenämme läsnä. Dialogisen oppimisen tilassa kasvatamme omaa puutarhaamme – me olemme puutarha.

Uurastus näkymättömän puutarhan töissä kannattaa

Työpaikalla ajattelemme usein, että annetuissa olosuhteissa emme kykene tekemään jotain monista eri syistä tai toimimme joillain tietyillä tavoilla erilaisista ulkopuolellamme olevista syistä johtuen.  Ehkä organisaatiomme johto ei mielestämme mahdollista jotain, minkä näkisimme tarpeelliseksi. Toinen ääripää on muistutus, että työpaikan ilmapiiri riippuu jokaisesta meistä. Näiden käsitysten väliin ja tavallaan ratkaisijaksi rakentuvat dialogin mahdollisuudet.

Organisaation johto luo olosuhteita oman johtamis- tieto-, oppimis- ja ihmiskäsityksensä varassa. Johdon käsityksistä riippuu, miten paljon dialogiin ja sen merkitykseen luotetaan, missä määrin sen tärkeys ymmärretään ja miten paljon sitä tuetaan. On myös kyse siitä, miten dialogi ymmärretään. Jos dialogi ei saa mahdollisuuksia eikä tilaa sille tietoisesti rakenneta, organisaatiopuutarha voi villiintyä. Vaikka kuinka lujasti painotettaisiin yksittäisten ihmisten merkitystä ilmapiiriin vaikuttavana,  olosuhteista voi muodostua keskinäisen kamppailun taistelukenttä. Tällaisen kehityksen ääri-ilmiö on työpaikkakiusaaminen. Toisaalta samat olosuhteet voivat  masentaa ja johtaa välinpitämättömyyteen. Villiintynyt ja hoitamaton puutarha, joka  ei enää ole kaunis, rinnastuu mielessäni  ilottomaan ja tehottomaan työpaikkaan.

Organisaation toimijat luovat aina omat olosuhteensa ja heille ominaisen ilmapiirin, mutta se tapahtuu joko sen enempää ajattelematta – toimitaan niin kuin on tapana, liikoja miettimättä – ehkä periaatteena se, että ei tehdä asioita liian vaikeiksi. Onhan työyhteisön hyvinvoinnin edistämiseksi  olemassa paljon toimenpidevaihtoehtoja, joita toteutetaan ja joista tietenkin on hyötyä.

Dialogiin ja siihen sisältyvään vertaisuuden  periaatteeseen uskaltautuminen ei ole toimenpide. Siinä olemme ihan oikeasti itse kukin luomassa oman yhteisömme todellisuutta ja vaikuttamassa siihen. Luomme omaa itseämme suhteessa toisiin ja organisaatiomme tavoitteisiin, emme mitään ulkopuolellamme olevaa.

Linkit:

Maija Vähämäki: Dialogi organisaation oppimisessa. Itseohjautuvan muutoksen mahdollisuus tuotantotyössä. Sarja/Series A-2:2008. Turun kauppakorkeakoulu.

Päivi Lammi: Mitä puutarhanhoito opettaa meille strategisesta suunnittelusta? Verkkari 1/2012

Eeva-Liisa Viitala: Kirjaston arjessa luodaan ja prosessoidaan tietoa. Verkkari 8/2011

Eeva-Liisa Viitala: Näkymätöntä värähtelyä? Työyhteisön oppimisen prosessit odottavat löytymistään. Verkkari 1/2012

Teksti

Eeva-Liisa Viitala
Tiedottaja
Hallinto- ja kehittämispalvelut

Kuvan muokkaus

Helena Hiltunen

Tiedon avaimet käteen Haagissa

International UDC Seminar 2011: Classification  and Ontology – Formal Approaches and Access to Knowledge – 19.-20.9.2011 Haag

Osallistuin UDK-konsortion järjestämään kansainväliseen seminaariin Alankomaiden kansalliskirjastossa.  Seminaarin tavoitteena oli mm. edistää yhteistyötä ja asiantuntijoiden tiedonvaihtoa bibliografisten järjestelmien, semanttisen verkon ja tekoälysovellusten asiantuntijoiden kesken.

Olin kiinnostunut erityisesti luokitusjärjestelmiä, ontologioita ja semanttista verkkoa koskeneista osuuksista. Olen mukana Suomen yliopistokirjastojen neuvoston sisällönkuvailun asiantuntijaverkostossa. Verkoston tehtävänä on seurata sisällönkuvailun tarjoamien mahdollisuuksien kehittymistä sekä niiden soveltamista kirjastoissa. Seminaari tarjosi miten tietoa mm. siitä miten tietoaineistojen löytyvyyttä edistetään muualla.

International UDC Seminar 2011

Seminaari oli jaettu seitsemään sessioon.  Kolme ensimmäistä käsitteli luokituksia, ontologioita ja niiden roolia verkossa. Neljännessä sessiossa aiheena oli ontologioiden ja luokituksien hyödyntäminen kemiallisen ja matemaattisen aineistojen sisällön analyysissä.  Viides sessio käsitteli ontologioiden avainelementtejä: kategorioita ja suhteita. Kuudennessa käsiteltiin analyyttis-synteettisten luokitusten käsitteiden ja rakenteiden mallintamista, ja viimeisessä sessiossa luokitusjärjestelmien muutoksia ja laajennuksia.

Kirjastomme näkökulmasta konkreettisin esimerkki miten semanttisen verkon palveluista on jo nyt hyötyä, löytyi Thomas Bakerin esitelmästä Concepts as Hubs in the Web of Data.

Hän kertoi, miten semanttisen verkon metadata on rakentunut. Uusia metadataresursseja voidaan dynaamisesti integroida jatkuvasti laajennettavissa oleviksi kuvauksiksi.  Käsitteiden erikieliset versiot mahdollistavat järjestelmän hyödyntämisen eri kielillä. Näin voidaan yhdistää saman julkaisun erikieliset versiot ja julkaisujen erikieliset kuvailut. Aineiston konelukuisuus mahdollistaa sen, voi syntyä uusia linkkejä hyvin erilaisiin aineistoihin. Yhdistetyn tiedon (Linked data) palveluiden avulla Agris -tietokannan viitteestä pääsee Agrovoc -käsitteen kautta DBpedia -käsitteeseen. DBpedia -käsitteestä pääsee VIVO Expert -palveluun, jossa on mm. tietoa asiantuntijoista, BBC:n uutisten ja BBC:n verkkosivuille tai Wikipediaan. Viikin kampuskirjasto on Suomen AGRIS Resource Center ja vastaa keskitetysti suomalaisen maatalousalojen julkaisujen, osa e-julkaisuja, viitetiedon toimittamisesta FAO:n AGRIS –tietojärjestelmään, Käytämme näidem aineistojen sisällönkuvailussa Agrovoc-termejä

Viikin tiedekirjasto eli nykyinen Viikin kampuskirjasto, on ollut mukana FinnONTO -hankkeessa. jossa on kehitetty mm. asiasanastoista ontologioita, esim.  AgriForest sanaston pohjalta AFO-ontologia ja Yleisestä suomalaisesta asiasanastosta (YSA) Yleinen suomalainen ontologia (YSO). Tätä kautta olen tutustunut ontologia -käsitteeseen ja siihen, miten me voimme kirjastomaailmassa sitä hyödyntää. Vaikka en ole ollut mukana ontologian rakentamisessa, näkökulmani ontologiaan ollut hyvin käytännön läheinen.  UDK -seminaarissa oli hyviä esityksiä, jossa kerrottiin erilaisista ontologioista ja logiikasta miten rakentuvat ja miten niitä voisi hyödyntää.

Kirjastojärjestelmissä ja viitetietokannoissa on runsaasti luokituksia, joita asiakkaat eivät juuri osaa hyödyntää.  Seminaarissa oli esimerkkejä, joissa UDK, Dewey tai Colon luokituksia tai niiden sovelluksia hyödynnetään yhdessä sanastojen, tesaurusten tai ontologioiden kanssa.

Teksti

Esko Siirala
tietoasiantuntija
Viikin kampuskirjasto

Teksti

Esko Siirala

Pakina: Pieni suuri pelisääntö

Pari sanaa kohtaamisen kauneudesta ja vaikeudesta

Hämäläiseen pirttiin astuu vieras mies ”hyvää päivää” lausuen.  Tunnit kuluvat. Viimein talon isäntä vastaa ”kirvesvartta.”. Monelle tuttu tarina, joka lienee jo kauan sitten syntyessään vahvasti kärjistetty. Rauhallisia rehellisiä, vähäpuheisia, ehkä vähän vaikeasti kohdattaviakin. Sellaisina me suomalaiset tunnistamme nykyäänkin.

Moni on kokenut seuraavan tilanteen: vastaan kävelee tutun näköinen ihminen, jota vaistomaisesti tervehtii. Mutta voi nolous, moka tuli, vastaankävelijä olikin tuiki tuntematon. Miksi on niin noloa tervehtiä tuntematonta, vaikka puolitutun ohittaminen moikkaamatta ei aiheuta suurempia tunnemyllerryksiä? Äskettäin lomaillessani Lapin laduilla joka toinen vastaantulija hymyili iloisen näköisenä ja tervehti. Mietin mistä on peräisin tämä kirjoittamaton latuetiketti, jota sovelletaan vain suotuisissa lomaolosuhteissa? Skotlannin Ylämaan pienissä kylissä vieraillessani huomasin, että jokaista tuttua ja tuntematonta tervehditään.  Pari vuotta sitten Ranskassa pysähdyin kysymään tietä vastaantulevalta maalaismieheltä. Aloitin (tietenkin huolellisesti valmistellun) lauseeni sanomalla ”Bonjour”.  Yllätyin kun mies tarttui käteeni, kohotti lippalakkiaan ja kohteliaasti kumartaen lausui: ”Bonjour, madame.”  Sitten vasta pääsin esittämään kysymykseni.

Näin varmaan meilläkin toimittiin joskus. 7-vuotiaana koululaisena minulla oli vääjäämätön tieto, että poliiseille pitää aina sanoa päivää. Ja varmuuden vuoksi oikein niiauksen kanssa!  Levitin myös innokkaasti tätä käyttäytymissääntöä varmana tietona ikätovereilleni. Kesti aikansa ennen kuin havaitsin, ettei tapa ollutkaan yleisessä käytössä.

Tiedän; tämä aihe on ärsyttävän loppuunkaluttu, eivätkä asiat taivastelemalla muutu. En halua profiloitua joksikin viime vuosituhannen ”nami-nami” -ilmiön lähettilääksi tai etusormi pystyssä opettavaksi besserwisseriksi. En myöskään kadehdi mannermaisia poskisuudelmia, puhumattakaan entisen itäblokin johtajien tervehtimistavoista.  En vain malta olla ajattelematta ääneen, koska törmäämme kaikki tähän ilmiöön päivittäin. Työpaikassa, jossa on paljon muitakin toimijoita kuin omat työkaverit, tutunnäköisiä kasvoja kohdataan koko ajan, mutta tervehtiminen tai silmiin katsominen unohtuu usein. Emmehän ”tunne” toisiamme, tiedä toistemme nimiä, emme istu samassa työryhmässä, meitä ei ole esitelty. Aloitteellisuus kuitenkin kannattaa, sillä kahden kohtaavan välillä toisen täytyy olla se ensimmäinen jäänmurtaja.

Ujot

Hymyilevässä ihmisessä saattaa perinteisessä työkulttuurissamme olla jotain epäilyttävää ja kevytmielistä. Ehkä sellainen ei ota töitäänkään tosissaan!  (Onneksi sentään useimmissa kahvihuoneissa nauretaan paljon ja usein.) Varmasti myös uudet työnteon mallit tulevat romuttamaan ryppyotsaista puurtamista.  Joskus käy Unisportin zumba-ohjaajia vähän sääliksi.  He kun yrittävät niin innoissaan saada meitä totisia suorittajia ottamaan iloisesti ja rennosti, mutta liian usein porukka raataa liikesarjojensa kiemuroissa mokaamista peläten. Virheiden välttämisen kulttuuri on jo alakoulussa sisäistetty.  Tunteita tutkivat tietävät, että hymyily lisää ja vahvistaa onnellisuuden tunnetta. Jopa hymyn jäljitteleminen, suupielten ylös nostaminen, vaikuttaa aivokemiaamme ja saa tutkijoiden mukaan hyvänolon tunteen lisääntymään!

En tarkoita, että meidän pitäisi hangonkekseinä päiviämme viettää. Jokainen toimii tietenkin peruspersoonansa mukaan ja huonommat päivät murheineen pitää ottaa vastaan ja sallia. Tästä näkökulmasta toisen ääripään kulttuurissa, Yhdysvalloissa, minulta kysyttiin usein olenko surullinen, vaivaako minua joku asia, kun en hymyillyt taukoamatta.  Se tuntui alkuun kiusalliselta, mutta opin nopeasti ”oikean” mallin. Hymy voi olla myös naamio, jonka taakse kätketään tunteita ja näin vältetään tungettelevia kysymyksiä.

Tavoitteena olkoon omaan tyyliin soveltuva luonteva lähestyminen kaikessa kanssakäymisessä. Meitä on pian yli 150 osin toisilleen tuntematonta henkilöä Kaisa-talon uusien seinien sisällä. Jokaista ei voi oppia oikeasti tuntemaan, mutta pienin askelin voi aloittaa. Ihan ensin vaikka sanomalla ”tuntemattomalle” reilusti hei. Toisen ihmisen kohtaamisessa on suuri osa elämän mielekkyyttä ja merkitystä.

Kirjoittaja

Leena Nordman
Kirjastosihteeri
Viikin kampuskirjasto

Kuva

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja

Mervi Ahola
Tampereen yliopisto

Tutkimustiedon ja –aineistojen avautuminen parantaa maailmaa – OpenAIREplus ja Helsingin yliopiston kirjasto EU-hankkeen kansallisena toimijana

“Scientific information has the power to transform our lives for the better – it’s too valuable to be locked away.” Tieteellisen tutkimustiedon avulla elämänlaatumme paranee – tieto on liian arvokasta säilytettäväksi lukkojen takana. (EU:n digitaalistrategiasta vastaava komission varapuheenjohtaja Neelie Kroes)

Helsingin yliopiston uuden, vuosiksi 2013-2016 laaditun strategian otsikkona on Maailman parhaaksi. Monimielinen ilmaisu avataan näin: ”Rakennamme parempaa maailmaa ottamalla entistä merkittävämmän roolin globaalien ongelmien ratkaisemisessa. Monitieteinen opetuksemme ja tutkimuksemme tuottavat uutta osaamista koko yhteiskunnan hyödyksi. Tuore ajattelu ja luova vuorovaikutus auttavat meitä tavoitteessamme nousta maailman 50:n parhaan yliopiston joukkoon.”

Meilahden kampuskirjasto Terkon kirjastonjohtajaa Annikki Roosia haastateltuani osaan mainita ainakin yhden Helsingin yliopiston kirjastossa edistettävän asian tai tehtävän, joka suoraan liittyy yliopistomme tulevan strategian pääteemaan: OpenAIREplus-hankkeen.

Kuten ylläolevassa strategiasitaatissa mainitaan, yliopiston opetus ja tutkimus tuottavat uutta osaamista koko yhteiskunnan hyödyksi. Kirjaston työn tuloksena tutkimustieto ei jää hankalasti lähestyttäväksi ja löydettäväksi, ”lukkojen taakse”. Kirjasto luo mahdollisuuksia kaikille kansalaisille päästä tutustumaan tutkimustietoon. Nyt avataan ovia vielä pitemmälle, tutkimusaineistoihin, joihin tieteellisen tutkimuksen tulokset perustuvat.

OpenAIRE (Open Access Infrastructure for Research in Europe) –hanke (12/2009-) pohjautui Euroopan komission käynnistämään tutkimusjulkaisujen avoimen saatavuuden (Open Access) pilottihankkeeseen, joka alkoi elokuussa 2008. Näissä projekteissa on luotu käytäntöjä kaikkien EU:n rahoittamien tutkimusten tuloksena syntyneiden julkaisujen saamiseksi avoimesti verkkoon. Helsingin yliopiston kirjasto oli mukana jo OpenAIREssa.

Lähes kolmen vuoden pituinen OpenAIREplus –hanke käynnistyi joulukuussa 2011. Sen tavoitteena on rakentaa yhteyksiä tutkimustuloksista raportoivien tieteellisten julkaisujen ja tutkimustulosten perustana olevien tutkimusaineistojen (data) välille.

Pisan matkakuvat virittivät antoisaan keskusteluun

Annikki Roosin haastattelun alkuperäisenä herätteenä oli kertoa Verkkarin lukijoille kuulumiset  OpenAIREplus -hankkeen kick off –tilaisuudesta Italian Pisasta. Hän osallistui  6.-7.12.2011 pidettyyn kokoukseen Helsingin yliopiston kirjaston edustajana. Keskustelussamme tämä tilaisuus ja sen anti jäivät sivuosaan ja tunnelmiksi haastattelun yhteydessä nähtävinä valokuvina. Keskeisiksi aiheiksi nousivat EU:n tutkimusjulkaisujen ja –aineistojen avoimeen saatavuuteen liittyvien hankkeiden yhteiskunnallinen merkitys, kirjastojen uudet tehtävät ja Helsingin yliopiston kirjaston rooli tehtäväalueen kansallisena toimijana.

Millaista tiede- ja yhteiskuntapoliittista kehitystä OpenAIRE-hankkeiden taustalla on?

Tiedon tuottamisessa ja käyttämisessä on tapahtunut iso murros. Meillä on nykyään välineitä tehdä asioita uudella tavalla: tekniikkaa, laitteita, ohjelmistoja…  On monenlaisia uusia tapoja tiedon käsittelemiseksi. Eikä tämä ole pelkkää IT:tä, tietotekniikkaa, vaan aivan tavallisten ihmisten asiaa.

On tapahtunut poliittisia muutoksia. Tutkimuksen rahoittajat edellyttävät, että tutkijoiden tuotanto saadaan kaikkien halukkaiden käyttöön. Julkisen rahoituksen turvin tehtyjen tutkimusten sisältämän tiedon pitäisi olla avointa ja esimerkiksi yritysmaailman käytössä. Tämä on EU:n, useiden muiden kansainvälisten tutkimusrahoittajien ja meillä Suomen Akatemian tavoitteena.

OpenAIRE oli juuri EU:n käynnistämä hanke, joka aloitettiin tietyillä aihealueilla, mm. lääketieteessä ja se keskittyi nimenomaan tutkimusjulkaisujen avoimuuteen. Todennäköisesti EU:n seuraavassa puiteohjelmassa edellytetään EU:n rahoittamien julkaisujen ja myös niihin liittyvän datan avoimuutta.

Entä OpenAIREplus?

OpenAIREplussassa pilotoidaan samat aihealueet kuin edellisessä hankkeessa, mutta nyt tähdätään siihen, että myös tutkimustuloksiin johtanut data saadaan avoimeksi. Hankkeessa rakennetaan prosesseja ja välineitä sekä levitetään tietoa EU:n tutkimusjulkaisujen ja –datan avoimuutta koskevasta politiikasta.

Prosessien ja välineiden rakentaminen tarkoittaa sitä, että julkaisun ja datan välille luodaan yhteys. Tehdään mm. datamallia, jonka avulla tutkimusdata voidaan kuvata ja linkittää se julkaisuihin. Analysoitavana on eri tieteenalojen aineistoa. Tehtävänä on yrittää löytää erityyppisten datojen välille yhteistä rajapintaa, mikä onkin kunnianhimoinen tavoite!

Tutkimusjulkaisut ja aineistot sijoitetaan avoimiin julkaisuarkistoihin. On mm. huolehdittava siitä, että suomalaiset arkistot ovat OpenAIREn kanssa yhteensopivia. Hankkeen piirissä tehtävä yhteistyö on kansainvälistä ja kansallista. Suomesta hankkeeseen osallistuja on Helsingin yliopisto, jonka edustajana toimii Helsingin yliopiston kirjasto. Kirjastomme on siis kansallinen toimija tässä tehtävässä.  Hankkeessa on kaiken kaikkiaan edustus 41 EU-maasta.

Palataan hetken päästä Helsingin yliopiston kirjaston tehtäviin OpenAIREplussan piirissä.
– Kertoisitko, miten TTA-hanke, jonka ohjausryhmässä olet, liittyy puheena olevaan asiaan?

Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt Tutkimuksen tietoaineistot -hankkeen (TTA) vuosiksi 2011–2013. Se käynnistyy 16.3. järjestettävällä seminaarilla. TTA-hanke sisältää mm. datakatalogin rakentamisen. Siinä kaikkien alojen metadata koottaisiin yhteen.

Kaikkea tutkimusdataa ei voi saada avoimeksi, mutta metadatan tulisi olla avointa. Tutkimusdatan metadata syntyy siten, että data kuvaillaan jonkin sovitun formaatin mukaisesti. Data kuvaillaan tietokantoihin, joista se on ihmisten tai toisten järjestelmien haettavissa ja käytettävissä eri tavoin.

Kirjaston uudesta roolista…

Kirjastot eivät enää nykyään ole tietovarastoja. Niiden tehtävänä on taata pääsy tietoon. Tieto puolestaan voi olla mitä tahansa: primääridataa, tekstiä, julkaisuja.  Tietoympäristö on moninainen ja kirjasto voisi olla väylä tai rajapinta jossa  ihminen, data ja informaatio kohtaavat muodostaen mahdollisuuden tietämyksen syntymiseen ja viisauden kartuttamiseen.

Helsingin yliopiston kirjasto kansallisena toimijana?

OpenAIREplus-hankkeessa jaamme tietoa suomalaisten avointen julkaisuarkistojen (n. 15) ylläpitäjille. Olemme mukana viemässä eteenpäin teknisiä ratkaisuja ja sovittuja toimintatapoja. Kaikki ne tieteellistä tutkimusta harjoittavat tahot, jotka ovat saaneet EU-rahoitusta, ovat yhteistyökumppaneitamme. Myös Kansalliskirjasto, Tekes… Pyrkimyksenä on kansallisesti järkevä toimintatapa tutkimusjulkaisujen ja –aineistojen avoimuutta kehitettäessä. Asiaa voisi yleisesti tehdä tunnetuksi myös esitelmien ja eri foorumeille laadittujen kirjoitusten avulla.

Helsingin yliopiston kirjastossa on NOAD (National Open Access Desk) eli kansallinen Open Access –neuvontapiste, joka auttaa tutkijoita löytämään oikean avoimen julkaisuarkiston sekä vastaa tutkimuksen avoimuuteen ja tekijänoikeuksiin liittyviin ym. kysymyksiin. NOADit on jaettu piireihin. Suomi kuuluu pohjoiseen, Nordic NOADiin, jonka kesken pidetään mm. skype-kokouksia.

Helsingin yliopiston kirjastossa OpenAIREplus-toiminnasta huolehtii työryhmä, johon kuuluu henkilöitä, jotka eri tavoin ja omalla asiantuntemuksellaan edistävät hankkeeseen liittyviä tehtäviä: ylikirjastonhoitaja, tutkimusdata-asiantuntijoita sekä avoimen julkaisuarkiston teknisen puolen ja Open Access –käytännöt ja tekniikan hallitsevia osaajia.

Odotettavissa on monipuolista kansainvälistä toimintaa ja matkoja, mm. kesäkuussa 2012 Kööpenhaminaan, missä pohjoismaiset OpenAIREplus-edustajat tapaavat.

Kaikki OpenAIREplus-hankkeeseen liittyvä Helsingin yliopiston kirjaston aineisto on yliopistolaisille avoimesti wikissä: https://wiki.helsinki.fi/x/GQDZB

Kiitos haastattelusta!

Linkit:

OpenAIRE

http://www.openaire.eu/en/component/content/article/76-highlights/326-openaireplus-press-release

OpenAIREplus projekti liittää yhteen vertaisarvioidun artikkelin ja tutkimusdatan.

Helsingin yliopiston kirjaston ajankohtaisuutinen 4.1.2012

Kimmo Koskinen, Helsingin yiopiston kirjasto: Open Access –julkaiseminen. Esitys kaukopalvelupäivillä 12.5.2011

Opetus- ja kulttuuriministeriö 30.1.2012: Koordinaatioryhmä tukemaan sähköisten tutkimusaineistojen saatavuutta ja käyttöä

Tietoa Tukimuksen tietoaineistot (TTA) –hankkeesta 

HY strategia  

Teksti

Eeva-Liisa Viitala
Tiedottaja
Hallinto- ja kehittämispalvelut

Kuvat

Annikki Roos