Kumpulan kampuskirjasto avautui asiakkaille

Kun syksy sai ja ensimmäinen syysmaanantai koitti, avautuivat myös kampuskirjaston ovet kesän remonttisulun jälkeen asiakkaille. Ensimmäisen asiakkaan kemianopiskelija Auli Koskisen johdolla kirjaston käyttäjät pääsivät tutustumaan uuden oppimisympäristökirjaston ensimmäisen valmistuneen vaiheen tiloihin ja palveluihin, joita on pitkään ja hartaasti suunniteltu ja toteutettu koko kampuskirjaston ja mitä arvokkaimman yksikkörajat ylittävän avun voimin.

Vielä on viimeinen syksy ja lopullinen rypistys edessä, mutta jo nyt on ilo kiittää vuolaasti kaikkia kumpulalaisia ja meitä avustaneita tahoja kohta takanamme olevasta urakasta. Teitä on paljon!

Nyt avautunut osa kirjastoa käsittää uudistetun asiakaspalvelualueen, joka sijaitsee kirjaston ensimmäisessä kerroksessa heti sisäänkäynnin luona. Aiemman sisäänkäynnin löytämiseksi tarvittiin vahtimestarin apua, kosolti hiljaista tietoa ja aimo annos päättelykykyä – tippaakaan liioittelematta. Sähköllä säädettävän uuden ”aspatiskin” takaa on suora ja luonteva näköyhteys kaikkiin kirjastoon sisään saapuviin asiakkaisiin. Itse ensimmäistä vuoroa asiakkaita vastaanottaessani huomasin konkreettisesti, miten helppoa oli tervehtiä jokaista sisään astunutta hymyllä ja asiaan kuuluvalla sanasella. Enää emme Kumpulassakaan ole asioinnintorjuntabunkkerin takana.

Asiakaspalvelun lisäksi kirjaston paikallispalveluiden perusasiat ovat läsnä – lainattavasta aineistosta lainatuimmat kurssikirjat on sijoitettu heti asiakaspalvelualueen välittömään läheisyyteen. Viikon kokemuksella voi jo sanoa, että palveluiden ja paikalliskokoelman läheisyys toimii mainiosti. Kurssikirjat ovat lähes käden ulottuvilla, mikä tekee asiakkaiden opastamisesta hyvin mutkatonta.

Kirjastoon sijoitetut työasemat ovat jo kovassa käytössä. Tietotekniikkaosasto (TiKe) lopetti kampukselta yhden mikroluokan ja siirsi luokan laitekannan kirjaston tiloihin. Näin TiKe säästi tilakuluissa ja me saimme heiltä dual boot -koneet ja niiden ylläpidon kaikkien Windows- ja Linux -käyttäjien iloksi. Kunhan remontti on kokonaan valmis, on kirjastossa kolminkertainen määrä työasemia entiseen verrattuna.

Syksyn mittaan ja remontin edetessä palvelutarjottimemme täydentyy edelleen. Syyskuun lopussa opiskelijat saivat käyttöönsä kaksi ryhmätyötilaa, hiljaisen työskentelyn tilan ja mikroluokan, joka soveltuu myös opetustarkoituksiin ja taipunee tarvittaessa myös tenttiakvaarioksi. Syyskuun alusta olemme voineet tarjota myös vierailijakoneet Helsingin yliopiston ulkopuolisten käyttäjien tarpeisiin.

Lokakuussa rakennusurakoitsija NCC luovuttaa kirjaston toisen kerroksen yliopiston käyttöön. Kunhan kalustus ja siivous on tehty, alkaa viimeinen mittava hyllytysoperaatio. Aika monta tuhatta muuttolaatikollista tieteellisiä lehtiä matkaa silloin välivarastotiloista kirjaston hyllyihin. Tämä avaa patoja myös muualla työmaalla ja vähitellen kirjasto saa käyttöönsä myös kampuskirjastollemme tunnusomaisten korkeiden ikkunoiden valaiseman sisääntuloaulan. Kunhan sisääntuloaula on viihtyisäksi sisustettu, alkaa uuden oppimisympäristökirjaston ilme olla pikkuhiljaa valmis.

Myös kirjaston henkilökunta sai omat uudet työtilat. Niiden toiminnasta raportoimme myöhemmin, kunhan saamme enemmän kokemuksia arjesta. Asiakkaiden kannalta toimivaksi ratkaisuksi olen havainnut jo nyt sen, että palvelupäällikön huone on sijoitettu asiakaspalvelupisteen ja asiakkaiden läheisyyteen. Joitakin asiakkaita on jo tullut palveltua ihan oman työhuoneen ovella ja onpa tämä oman esimiestyönkin kannalta osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi – ainakin minun mielestäni…

Valmistahan meillä ei todellakaan vielä ole. Työmaaseinät ovat pystyssä eikä auringonvalo pahemmin kirjastoon paista. Muutakin säätämistä on tuhannen ja yhden verran. Mutta kyllä tämä tästä – maata on jo näkyvissä. Ja valmishan tästä lainastosta tulee vasta, kun kansalaiset ovat sen vallanneet ja omaksi ottaneet.

Sitä kohti!

Teksti:

Antti Virrankoski
Palvelupäällikkö
Oppimisympäristöhankkeen vastuuhenkilö

Kuvat:

Veera Ristikartano

Lumipallolla kohti bibliometriikan keskiötä

Lumipallometriikkaa ja yliopistojen välistä vertailua

Menneen kesän aikana brittibibliometrikkojen keskusteluissa nousi usein esiin käsite ”Snowball Metrics” eli suoraan suomennettuna lumipallometriikka. Mitä se oikein on?

Lumipallometriikan tarkoituksena on – lainatakseni tri John Greeniä Cambridgen yliopistosta – ”tulla kansainväliseksi standardiksi, joka tekee mahdolliseksi sen, että tutkimusintensiiviset yliopistot ymmärtävät vahvuuksiaan ja heikkouksiaan niin, että ne voivat luoda tehokkaita strategioita ja seurata niiden toteutumista”. (Lähde: Snowball Methods Recipe Book)

Lumipallometriikkaa ovat kehitelleet kahdeksan brittiyliopistoa yhdessä Elsevierin kanssa:  University of Oxford, University College London, University of Cambridge, Imperial College London, University of Bristol, University of Leeds, Queen’s University Belfast sekä University of St. Andrews. Kirjastossammekin koekäytössä olleessa Scopus-tietokantaan perustuvassa SciVal -analyysiohjelmassa sovelletaan lumipallometriikkaa. Niiden menetelmien kohdalla, joissa sitä on käytetty, on lumihiutalelogo.

Snowball Metrics on ns. bottom-up -hanke. Brittiyliopistojen lisäksi mukaan on tullut muitakin tutkimusintensiivisiä yliopistoja mm. Yhdysvalloista, Australiasta ja Uudesta Seelannista. Tavoitteena on, että tulokset ovat niille itselleen hyödyllisiä toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa.  Taustalla on ollut turhautumista siihen, että on monenlaista metriikkaa ja tapaa arvioida tutkimuksen tuloksellisuutta ja vertailla yliopistoja keskenään. Olennaista on myös se, että tuloksiin eivät vaikuta ulkopuoliset organisaatiot, kuten rahoittajat, firmat tai tutkimustiedon myyjät.

Yliopistoissa pidetään tärkeinä sellaisia menetelmiä, jotka tekevät mahdolliseksi luotettavat vertailut samankaltaisten eli “omenien kesken”. Nämä metriikat eivät ole sitoutuneita mihinkään erityiseen datan tai välineiden tuottajaan. Tuloksena olevat benchmarkkaukset tutkimusintensiivisten yliopistojen välillä edellyttävät luotettavaa informaatiota, joka auttaa ymmärtämään tutkimuksen vahvuuksia ja myös sitä, mitä voitaisiin tehdä paremmin. Näin voidaan seurata strategian toteutumista ja valmistautua uuteen.

Projektin nimeä on inspiroinut lumipallo, joka on ensin pieni ja jonka koko kasvaa, kun sitä pyörittää – ihan samoin kuin lumipalloefektissä. Projektin suunnitelmissa oli aloittaa pienellä yliopistojen ryhmällä, jolloin olisi helpompaa päästä yhteisymmärrykseen siitä, mitä halutaan mitata ja vertailla, ja vasta sitten ottaa mukaan muita.

Lisää tietoa lumipallometriikasta

Onko yhteiskunnallinen vaikuttavuus nousemassa uudeksi tutkimuksen arvioinnin mittariksi?

Viime vuosina tutkimuksen arvioinnissa ja tutkimusrahoituksessa ovat painaneet arvostetuissa kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä julkaistut vertaisarvioidut artikkelit. Tutkijat vertailevat keskenään h-indeksejään ja haravoivat oman alansa lehtiä, joissa Jufo-luokka olisi kolmonen.

Samaan aikaan keskustellaan sekä Suomessa että muualla maailmassa tieteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden merkityksestä, paikallisilla kielillä julkaisemisesta ja ylipäänsä kirjojen tekemisestä. Mitä arvostetaan? Kannattaako kirjoittaa tieteellisen tutkimuksen tuloksista yleistajuisesti suomen kielellä? Mistä saa rahaa? Millaiseen tutkimukseen saa rahaa? Arvioidaanko tutkimusta kunkin tieteenalan omista lähtökohdista ja julkaisukulttuurista käsin? Vai arvostetaanko niitä tieteitä enemmän, joissa julkaistaan englannin kielellä lehdissä, jotka pääsevät viittaustietokantoihin?

Alankomaissa tieteen yhteiskunnallinen vaikuttavuus on ensi vuodesta lähtien entistä tärkeämpi menestyksen mittari tutkimuksen arvioinnissa. Vähemmän merkitystä tullaan antamaan julkaisujen määrälle, kun taas enemmän huomiota kiinnitetään siihen, miten kunnianhimoisesti ja laadukkaasti tutkimusta on tehty. Siinä on kiteytettynä keskeiset asiat viime keväänä julkaistussa ohjelmassa Dutch Standard Evaluation Protocol.

Protokollan tavoitteena on taata, parantaa ja tehdä näkyvämmäksi tieteellisen tutkimuksen laatua ja merkitystä Alankomaiden yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Arvostettuja ovat tutkimuksen tieteellinen laatu, yhteiskunnallinen merkitys ja tutkimusryhmien toimintasuunnitelman toteutettavuus.  Protokollan taustalla ovat Alankomaiden yliopistot, tiedettä rahoittava NWO ja tiedeakatemia KNAW.

Teksti:

Maria Forsman
johtava tietoasiantuntija

Kuvat:

snowballmetrics.com
Snowball metrics

IFLA koolla Ranskassa: Lyonin julistus julki

Informaatioalan edustajat ympäri maailman kokoontuivat 80. kertaa IFLA:n WLIC-konferenssiin, tällä kertaa Lyoniin, Ranskaan.  Yli 330 vapaaehtoista huolehti 4000 konferenssivieraasta.

Konferenssin teema oli presidentti Sinikka Sipilän teemaa ”Strong libraries, strong societies” tukeva “Libraries, Citizens, Societies: Confluence for Knowledge” eli kirjastot, kansalaiset, yhteiskunnat: tiedon yhtymäkohta.

Lyonissa julkistettiin IFLA:n aloite Lyon Declaration: Lyonin julistus tiedon saatavuudesta ja kehityksestä. Sen tarkoituksena on vaikuttaa YK:n uuteen kehitysohjelmaan. Julistuksen mukaan informaation saatavuus  on olennaista kehityksen tukemisessa. On tärkeää poistaa köyhyys, tukea lukutaitoa, tarjota laadukasta informaatiota ja pitää kiinni ihmisoikeuksista sekä tasa-arvosta. Kaikki kolme suomalaista kirjastoseuraa ovat allekirjoittaneet julistuksen.

Vuonna 2015 konferenssi järjestetään Kapkaupungissa, Etelä-Afrikassa. Sen jälkeen Sinikka Sipilä luopuu presidenttiydestä ja sijalle astuu yhdysvaltalainen Donna Scheeder. Vuonna 2016 kirjastoväki kokoontuukin uuden presidentin kotimaassa, Ohion osavaltion Columbuksen kaupungissa.


Yli 2000 vuotta vanhan kaupungin konferenssikeskus oli uusi ja moderni.


Varapresidentti Donna Scheeder, presidentti Sinikka Sipilä, IFLA:n Governing Boardin jäsen Gerald Leitner ja pääsihteeri Jennefer Nicholson kirjastoseurojen tapaamisessa.


Täällä ollaan! Palvelujohtaja Kirsi Luukkanen (vas.), projektipäälllikkö Kristina Virtanen ja palvelujohtaja Hannele Fabritius takanaan Opening Sessionin yleisöä.


Sinikka Sipilä näyttelyn avajaisissa.


Kulttuuri-ilta järjestettiin entisellä sokeritehtaalla.


Lyon on tunnettu gourmet-ruoan kaupunki ja myös kulttuuri-illan ruokatarjonta oli runsasta ja herkullista.  Tässä muutama jälkiruoka. Lyonissa on 15 Michelin-tähden ravintolaa ja yhteensä 2000 ravintolaa.


Meille opetettiin paikallista ”tiputanssia”. Lyhyt video illan tapahtumista. http://vimeo.com/104387688


Lyonissa on valmistettu silkkiä ja muita kankaita 2000 vuoden ajan.  Konferenssin viimeisenä iltana Sinikka Sipilä sai lahjaksi upean paikallisen huivin Ranskan kansalliskirjaston johtaja Bruno Racinelta ja kulttuurista vastaavalta Lyonin apulaiskaupunginjohtaja Georges Képénékianilta.


Seinätaidetta Lyonin pääkirjastossa, joka sijaitsee päärautatieaseman vieressä.


Kaupunginkirjaston toimipaikka vanhan kaupungin kupeessa.


Kirjaston lukusali.


Lyonin läpi kulkee kaksi jokea. Talojen välistä pilkottaa niistä toinen, La Saône. Lyonin vanha kaupunki on Unescon maailmanperintökohde.


Vanha lyonilainen rappukäytävä.


Tuoksuvia, haisevia, kovia, pehmeitä, valuvia, tahmeita – paikallisia juustoja torilla.


Lisää paikallisia herkkuja: macaron -täytekeksejä.


Lyon on tunnettu suurista seinämaalauksistaan. Tässä kuvataan paikallisia kuuluisuuksia, mm. elokuvan isiä Lumièren veljeksiä ja mestarikokki Paul Bocusea.


Konferenssikeskuksen viereisessä suuressa keskuspuistossa oli eläintarha, missä näimme krokotiilin, seeproja ja kirahviperheen heinäkuussa syntyneine poikasineen.

Konferenssin verkkosivut

Konferenssin esitykset (IFLA Library)

Kuvia, juttuja, videoita

Twitter search: #wlic2014

Teksti ja kuvat:

Johanna Lahikainen
johtava tietoasiantuntija

Kirjastojen rooli uskontojen ja kulttuurien välisessä dialogissa

Pariisissa juhlittiin 25.8. kaupungin miehityksestä vapauttamisen 70. vuosipäivää. Samana päivänä alkoi kaksipäiväinen kokous teemasta Kirjastot, kulttuurien ja uskontojen välisen dialogin kivijalka: Historia, nykyisyys, tulevaisuus (Les bibliothèques, socle du dialogue des cultures et des religions: Histoire, présent, avenir). Järjestäjänä oli Pariisin katolinen instituutti (Institut catholique de Paris; ICP), jonka kirjaston pitkäaikainen johtaja Odile Dupont on tehnyt merkittävää työtä hankkeen edistämiseksi sekä teologisten kirjastojen parissa että IFLAssa.

Kristillinen teologia on ollut aina avoin vieraiden uskontojen kohtaamiselle, vaikka uskontodialogista sanan modernissa merkityksessä on ennen 1900-lukua ollut kysymys vain harvoin. Varsinkin viime vuosisadan sotien jälkeisenä aikana sekä teologian että kirkkojen parissa aidosta uskontodialogista muiden uskontojen ja kulttuurien kanssa on tullut keskeinen haaste. Ei ole sattuma, että tarve uudenlaiseen uskontojen kohtaamiseen on kasvanut juuri kristityissä länsimaissa. Tuhoisien sotien jälkeinen demokratia ja pluralismi, kolonialismin lopullinen päättyminen ja oman uskonnon syvä kriisi eivät yksin riitä selittämään tätä kehitystä. Siihen liittyvät myös uskonnollisen pluralismin räjähdysmäinen kasvu sekä teologisen tutkimuksen muutos, jota myöhempinä aikoina saatetaan kuvata jopa radikaaliksi.

Thierry-Marie Courau korosti avauspuheenvuorossaan uskontodialogin keskeisiä arvoja. Meidän tulee kuunnella ja pyrkiä ymmärtämään, lukea ja tutkia tekstejä, pyrkiä toisen tasavertaiseen kohtaamiseen, vuorovaikutuksellisuuteen. Uskontojen ja kulttuurien erilaiset teologiset kirjastot tarjoavat edellytykset, mahdollisuuden ja lähtökohdan kaikkeen tähän; ne ovat rauhanomainen tila, jossa kohtaaminen voi tapahtua.

Poimin kokouksen esityksistä oman kirjastomme kannalta kiinnostavimman aineiston, mikä ei tee oikeutta aiheen moniulotteisuudelle.

Läntisen Euroopan teologisten kirjastojen ydinongelma

Fabienne Henryot Lausannen yliopiston kirjastosta kuvasi oman kirjastonsa muutoksen avulla akateemisen teologian siirtymistä teologiasta uskonnon, uskontojen ja uskonnollisuuden tutkimukseen. Lausannen yliopistossa teologian opetus vapautui kirkollisesta sidoksesta jo vuonna 1837. Suuret muutokset tapahtuivat kuitenkin 1960-luvulta alkaen, kun kriittinen raamatuntutkimus sekä kurssit sosiologiasta, psykologiasta ja antropologiasta saavat opetuksessa pysyvän jalansijan. 1990-luvulla teologian ja uskontotieteen opetus joutuvat kriisiin, kun opiskelijoiden määrä laskee. Ratkaisuksi kehitetään räätälöityjä palveluja kirkolle ja muille tiedekunnille. Samalla uskontotieteen asema oppiaineena nousi. Tämä johti 2000-luvun alussa jyrkkään kriisiin, kun uskontotiede määritteli itsensä entistä selvemmin teologiaa vastaan. Uudesta tilanteesta hyötyivät ennen kaikkea kriittinen raamatuntutkimus, joka liittyi Lähi-idän uskontojen juurien tutkimukseen, sekä uskontososiologia ja modernien uskonnollisten ilmiöiden tutkimus.

Tämä kehitys näkyy selvästi Lausannen yliopiston kirjaston tilanteessa. Teologian kirjat vievät 9 % yliopiston kirjaston hyllytilasta, vaikka sen käyttäjät edustavat alle yhtä prosenttia kaikista yliopiston kirjaston kuluttajista. Tämä vaikuttaa hitaasti mutta varmasti teologisen kirjaston kokoelmiin ja sen kokoelmapolitiikkaan. Vuonna 2012 teologisen kirjallisuuden osa-alueiden luokitusta supistettiin kuudesta kolmeen samalla kun uskontososiologian luokitusta yksityiskohtaistettiin. Perinteisen teologian kokoelmat ovat kehittyneet kaikessa rauhassa ajan kuluessa, mutta uskontotieteen kokoelmat ovat vanhentuneet ja vaativat jatkuvaa uudistamista. Tämä kaikki on lisännyt paineita järjestää uudelleen teologian ja siihen liittyvien muiden tieteenalojen kokoelmia.

Kirjastojen rooli uskontodialogin ydinalueilla

Uskontojen ja kulttuurien välisen dialogin kannalta merkittävät kirjastot sijaitsevat usein maantieteellisissä solmukohdissa. Hyvänä esimerkkinä oli esillä Marokon Rabatissa sijaitseva kristillisten kirkkojen vuonna 2012 perustama Teologian ekumeeninen instituutti (Institut oecuménique de théologie; Al Mowafaqa), jonka löytää virtuaalisesti Internet-osoitteesta www.almowafaqa.com. Sen nimenomaisena tarkoituksena on valmentaa lännen kristillisten kirkkojen edustajia uskontojen ja kulttuurien väliseen dialogiin. Instituutin kirjaston lähtökohtana on Rabatin katolisen hiippakunnan kirjasto, joka perustettiin 1981. Uuden kirjaston kokoelmia sekä siellä tehtävää elektronista dokumentaatiota kehitetään vähitellen palvelemaan uskontojen ja kulttuurien kohtaamista. Instituutti järjestää myös konferensseja ja muita tapahtumia. Islamin hallitsemassa maailmassa tällainen instituutio on poikkeuksellinen.

Cindy S. Lu esitelmöi kiinnostavasti Kiinan tilanteesta. Kiinan vainotuille kristityille vuosi 1982 merkitsi tärkeää käännettä. Kirkot saivat avata ovensa, ainakin periaatteessa, vaikka paikalliset olosuhteet vaikuttivat edelleen huomattavasti kristittyjen elämään. Vuoden 2014 alussa kristinuskon näkyviä tunnuksia on määrätty poistettaviksi kirkkojen huomattavan menestyksen vuoksi; joitakin vastarakennettuja kirkkoja on purettu kokonaan. Eikä ihme: on ennustettu, että Kiinasta on tulossa maailman suurin kristitty maa. Laskelmien mukaan Kiinassa on virallisesti 26 miljoonaa protestanttista ja 12 miljoonaa katolilaista kristittyä. Protestanteilla on 22 virallista seminaaria, katolisella kirkolla niitä on 24. Näiden seminaarien kirjastotoiminta on kuitenkin heikkoa ja budjetti hyvin rajallinen.

Viralliset kirkot seminaareineen ovat kuitenkin jäävuoren huippu. Maanalaiset kirkot kasvavat ja ovat motivoituneita toimimaan. Laskelmien mukaan Kiinassa on peräti 80 miljoonaa jäsentä maanalaisissa protestanttisissa kirkoissa ja maanalaisissa katolilaisissa kirkoissa on 10 miljoonaa jäsentä. Nämä kirkot sijaitsevat joko syrjäseuduilla, jossa niitä ei välitetä vainota, tai suurten kaupunkien liikekeskuksissa, joissa niitä pystytään ylläpitämään liikeyritysten naapureina. Näitäkään ei yritetä erityisesti vainota; viranomaisille on olennaista, että kirkot eivät vaikuta näkyvinä julkisina instituutioina. Protestanttisten yhteisöjen seminaarien lukua on protestanttien osalta mahdoton arvioida. Roomalaiskatolisia katolisia seminaareja on kymmenen. Näiden seminaarien kirjastot ovat kiinnostavassa tilanteessa. Ne saavat runsaasti kirjoja Yhdysvalloista ja Kaakkois-Aasiasta, etenkin Hong Kongista. Innostusta näissä kristillisissä kasvun keskuksissa riittää, mutta maanalaisten seminaarikirjastojen resurssit ovat riittämättömät. Kirjat jäävät luetteloimatta, henkilökunnalla ole koulutusta, ja Internetin käytössä on toistuvia hankaluuksia – tai se on täysin mahdotonta. Tästä syystä teologiset seminaarit Hong Kongissa ja Taiwanissa ovat avainasemassa maanalaisten seminaarien väen koulutuksessa. Hong Kongin luterilainen seminaari, jossa on työskennellyt suomalaisiakin teologeja, on yksi näistä solmukohdista. Niillä on myös olennainen rooli uskontodialogiin liittyvän aineiston kokoamisessa ja kiinalaisten teologien valmentamisessa ei-kristillisten kulttuurien kohtaamiseen. Kiinalaisten teologien koulutuksessa kaivataan kipeästi kiinankielistä aineistoa, koska näiden englannin taito on usein heikko.

Uskontojen kulttuuriperinnön vaaliminen

IFLAn konservointiprojektien palveluksessa Alankomaissa työskentelevä Julia Brungs esitteli työnsä kohteita ja tavoitteita. Kirjallisen kulttuuriperinnön säilyttäminen on kuulunut IFLAn ohjelmaan jo 1980-luvulta alkaen. Tätä palvelee erityisesti Preservation and Conservation Section, ja IFLAlla on 13 projektia palvelevaa keskusta. Säilyttämishankkeissa ovat etusijalla luonnonkatastrofien ja aseellisten konfliktien vaivaamat alueet. Olennaista on myös aineistojen digitointi, jota edistetään yhteistyöprojektissa UNESCOn, paikallisten hallitusten ja muiden yhteisöjen kanssa.

Otto Lankhorst esitelmöi kirjastojen sulkemisesta ja yhdistämisestä Alankomaissa. Lankhorst on sekä seurannut tätä prosessia että vaikuttanut siihen ratkaisevasti, sillä hän johtaa Sint Agathassa sijaitsevan Alankomaiden luostariperinnön kokoelmaa ja säätiötä. Reformoiduissa Alankomaissa luostarikirjastojen kohtalona oli luostarien tuhoamisen myötä tulla liitetyiksi yliopistollisiin kirjastoihin. 1800-luvun puolivälissä luostarielämä elpyi jälleen, mutta ajan kuluessa ja etenkin 1960-luvulta alkaen yhteiskunnan sekularisoituminen vaikutti myös luostareihin, joita alettiin uudelleen sulkea munkkien ja nunnien puutteen vuoksi. 1980-luvulta alkaen luostarien arvokkaan kulttuuriperinnön säilyttäminen on koettu keskeiseksi tavoitteeksi. Vuonna 1989 perustettiin Alankomaiden luostariarkistojen palvelukeskus (Dienstencentrum Kloosterarchieven in Nederland), josta vuonna 2002 luotiin Lankhorstin nyt jo kymmenen vuoden ajan johtama keskus. Sen rahoitus on turvattu vielä 20 vuodeksi eteenpäin. Työtä on paljon, aina aineiston arvioimisesta ja valikoinnista luetteloimiseen, konservointiin ja kokoelmien hoitamiseen saakka.

Teksti:

Matti Myllykoski
johtava tietoasiantuntija

Kuva:

icp.fr

#munkirjasto-kilpailu oli menestys!

Helsingin yliopiston kirjaston järjestämä #munkirjasto -kuvakilpailu sai suuren suosion.

Kirjaston Instagram– ja Twitter-tilille lähetettiin kymmeniä kuvia kirjastoelämästä opiskelijan silmin.

Arvonta on suoritettu ja voittaja julkaistaan piakkoin.

Muita kuvia voi katsella:

enjoygram.com/tag/munkirjasto

twitter.com/hashtag/munkirjasto

Kirjaston kasvoja: Merja Kettunen

Esittelemme sarjassa Helsingin yliopiston kirjaston työntekijöitä. Tällä kertaa vuorossa tietoasiantuntija Merja Kettunen.

1. Miten päädyit kirjastouralle?
Päädyin kirjastouralle oikeastaan sattumalta, niin kuin monet asiat tässä maailmassa tapahtuvat. Opiskelin elintarviketieteitä Viikissä. Muutamat saman alan opiskelijat olivat päätyneet tietopalvelualalle. Homma rupesi kiinnostamaan minuakin. Olin pienten lasteni kanssa kotona vuonna 1995 ja tauolla työelämästä, kun Kristiina Hormia soitti maatalouskirjastosta ja pyysi työhaastatteluun EU:n sanastotyöprojektia varten. Sain paikan ja ryhdyin kääntämään suomeksi Eurodicautom-sanastoa maataloustermien osalta muutaman muun Viikistä valmistuneen kanssa. Samalla sain jalan oven väliin kirjasto- ja tietopalvelumaailmaan. Lukuvuonna 1997-98 suoritin Dipolin täydennyskoulutuskurssin, joka käytännössä tarkoitti informaatikon papereita. Viimein vuonna 2002 sain pysyvän viran silloisesta Viikin tiedekirjastosta.

2. Tyypillinen työpäiväsi
Tällä hetkellä työni painottuu kokoelma-asioihin, tasapainoilen kirjavaraston tyhjennyksen ja uuden aineiston hankintapäätösten tekemisen välillä. Meillä on Viikissä kolmen hengen tiimi, joka käytännössä organisoi etävaraston 5 hkm:n tyhjennystä vuoden loppuun mennessä. Varsinaisen ”lapiotyön” tekevät neljä uutteraa, täksi syksyksi palkattua nuorta miestä. Myös ”vakkarit” ovat olleet mukana varastokirjastoon lähtevän aineiston hyllyynmerkitsemisessä Vaari-tietokannan varastotietoihin nojaten.
Aamuisin klo 9 katsotaan, mitä kukin työpari tekee sen päivän aikana. Myöhemmin päivällä vielä tarkistetaan, pitääkö suunnitelmaa muuttaa. Välissä selvitän tulevan vuoden lehtitilauksia: jotta voidaan tilata uusia aineistoja, pitää pohtia mitä vanhoja lehtiä, painettuja ja elektronisia, voitaisiin lakkauttaa. Nämä edellyttävät käyttötilastojen tulkintaa ja käyttäjien mielipiteiden kyselyä. Välissä selvitän pöydälleni kertyneitä vanhojen teosten pinoja; onko luetteloitu, puuttuuko meiltä tai muualta ja minne sijoitetaan? Myös avokokoelman karsittavien aineistojen valinta kuuluu jatkuviin tehtäviini. Ja tietenkin Helkan tietojen ylläpito.

3. Parasta työssäsi? Mikä asia sai viimeksi hyvälle tuulelle työkuvioissa?
Työni on monipuolista ja itsenäistä. Tunnen tekeväni tärkeää työtä, kun teen hankintapäätöksiä asiakkaiden tarpeita ajatellen. Vanhojen aineistojen karsimista olen työurani aikana tehnyt jo mielestäni tarpeeksi. Vaikka kyllä siinäkin on omat hyvät puolensa, varastoja penkoessa löytää ihania luetteloimattomia aarteita, joilla tarkoitan vanhoja, 150–200 vuotta sitten julkaistuja kotimaisia julkaisuja. Tällaisten löytäminen on saanut minut useamman kerran hyvälle tuulelle ja niitä on mukava yhdessä kollegoiden kanssa ihastella. Yleisesti ottaen se, että käytännön asiat sujuvat ja että puhalletaan yhteen hiileen, saa hyvälle tuulelle. Joka viikko riemastun, kun Varastokirjastoon lähtee kuorma ja saamme uusia tyhjiä laatikoita tilalle.

4. Miten vietät vapaa-aikaasi?
Vapaa-aikani kuluu talvikaudella pääasiassa kotona sohvaperunana telkkaria katsellen. Hyötyliikuntaa saan siivoamisesta, ruoanlaitosta ja pyykinpesusta ja tietenkin päivittäisestä metron liukuportaiden kapuamisesta. Siis kokomatka alhaalta ylös ja kevyemmin ylhäältä alas. Lueskelen elämäkertoja ja romaaneita sen verran, että saan unen päästä kiinni iltaisin. Mieheni lisäksi kotona asuu vielä kaksi aikuista poikaani. Kesäkautena vapaa-aikani täyttävät perheen kesämökki Kemiönsaaren saaristossa, jossa luonnon seuraaminen on todella hauska harrastus. Lintulajien opetteleminen aikuisiällä on haastavaa; joka kevät saan opetella ns. ”pikkulinnut” uudelleen. Sielunmaisemaani on saaristo ja taustalla soiva jazzmusiikki. Pianoa soitan, mutta vain omaksi (ja perheen) iloksi. Japanilaisten sukulaisten kautta tuli mieheni kanssa kokeiltua myös TV-kameroiden edessä näyttelemistä tänä kesänä, nimittäin toimimme matonpesumannekiineina Tervasaaren mattolaiturilla. Japanilaiset tekevät tv-sarjaa pohjoismaisesta elämäntavasta.

Kuva:

Merja Kettunen

Oppimisen palvelut – palveluja rakentamassa opiskelijan ja opettajan silmin

Olemme kirjastossamme vuoden mittaan työstäneet organisaatiorakenteitamme, jotta vastaisimme paremmin toimintaympäristön ja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Työn tuloksena kirjastossa on jatkossa kolme palvelukokonaisuutta: oppimisen palvelut, tutkimuksen palvelut sekä aineistoista ja tietojärjestelmistä vastaava saatavuuspalvelut.

Vihdoin olemme päässeet lähtötelineille, kun kirjaston eri palvelukokonaisuuksien työntekijät on koottu yhteen. Seuraavana on vuorossa yhteistyön hiominen, erilaisten tiimien rakentaminen, ydinprosessien ja -palvelujen kuvaaminen sekä yhteisten toimintatapojen löytäminen ja kehittäminen, jotta pääsemme rakentamaan oppimisen palveluja vielä paremmiksi.

Oppimisen palvelut -yksikkö vastaa ja huolehtii kaikkien kampuskirjastojen asiakaspalvelusta ja neuvonnasta. Yksikkö palvelee asiakkaita myös verkossa ja puhelimitse. Vaikka kirjaston asiakaspalvelu antaa usein asiakkaalle ensimmäinen vastauksen, syvempää otetta tai paneutumista vaativa kysymys ohjataan kirjaston muille asiantuntijoille. Esimerkkinä tästä on ohjaus tutkimuksen palveluihin, kun tutkija tarvitsee tukea työhönsä. Samoin, jos e-aineistot eivät toimi odotetulla tavalla, saatavuuspalvelujen asiantuntijat selvittävät mysteerin ja saavat aineiston taas toimimaan.

Oppimisen palvelut huolehtii myös opiskelijoiden ja opettajien tiedonhallintapalveluista. Yksikkö tarjoaa tiedonhankinnan ja -hallinnan sekä lähiopetusta että oppimateriaalia tutkielmantekijän tueksi. Vaikka palvelua kehitetään ja rakennetaan yhteisvoimin kirjastossa, vastuu on oppimisen palvelujen asiantuntijoilla. Tutkijakoulujen ja tutkijoiden tiedonhallintapalvelut tehdään tutkimuksen palvelujen vetovastuussa.

Myös kirjastotilat ja kirjaston tarjoamat verkkopalvelut hahmotetaan oppimisen palveluissa oppimisympäristönä. Ideaalisin oppimisympäristö rakennetaan yhteistyössä yliopiston muiden toimijoiden kanssa. Opiskelijoilla on painava sana sanottavaan siitä, millaisessa ympäristössä on mielekästä ja tehokasta oppia. Oppimisympäristöjen suunnittelussa ja toteuttamisessa tarvitaan mm. saatavuuspalvelujen verkkopalveluosaamista tai vaikka tietoa ja taitoa e-kirjojen käytettävyydessä.

Olen tehnyt töitä ”oppimisen palvelujen” parissa vuodesta 2007 alkaen: ensin IL-informaatikkona, sitten asiakaspalvelusta vastaavana palvelupäällikkönä. Helsingin yliopisto työpaikkana on ollut tuttu jo vuodesta 1997, jolloin aloitin kirjastourani kirjastosihteerinä silloin Suomen kielen laitoksen kirjastossa. Virkasuhde on vaihtunut työsuhteeksi ja organisaatio on ympärillä muuttunut. Alati muuttuva kirjastotyö ja toimintaympäristö innostavat minua paiskimaan töitä Helsingin yliopistossa.

Kirsi Luukkanen
Palvelujohtaja, oppimisen palvelut

Näkyvyyttä kirjastoille pyöräilemällä

Cyclo-biblio MontPellier – Lyon 6.-14.8.2014

Kansainvälinen kirjastoalan epäkonferenssi Cycling for Libraries (ranskaksi Cyclo-biblio) on saavuttanut eeppisen maineen, mikä näkyy siinäkin, että monet osallistujat palaavat tapahtumaan kerta toisensa jälkeen. Suomessa kehitetty pyöräilevän epäkonferenssin konsepti on levinnyt myös muualle paikallisesti järjestettyjen cyc4lib-tapahtumien muodossa, kuten kesäkuussa Valko-Venäjällä ja Baltiassa toteutettu Baltic Star –pyöräily.

Osallistuin ensimmäiseen tapahtumaan vuonna 2011, joten kuultuani, että tämä vuonna pyöräillään Etelä-Ranskassa Montpellieristä Lyoniin, oli ihan pakko ilmoittautua mukaan, vaikka omalla kustannuksella. Tapahtuman luonnetta kuvaa se, että valtaosa järjestelyistä tehdään vapaaehtoisvoimin ainutlaatuisen verkostotapahtuman motivoimana. Esimerkiksi tällä matkalla huoltotiimin apukokkina toimi yksi Poitiers:n yliopiston kirjaston esimiehistä.

Matka alkoi illallisella Montpellierin romaniväestön korttelissa, jossa sapuskan lisäksi saatiin nauttia kolmen Flamenco-kitaristin esityksistä. Seuraavana aamuna, kun 92 hengen keltaisiin ja oransseihin huomioliiveihin sonnustautunut joukko oli lähdössä matkaan, kävi ilmi että neljä pyörää oli varastettu yöllä lukitusta tilasta. Tästäkin takaiskusta selvittiin ja päästiin liikkeelle kohti ensimmäisiä kohteita, joihin kuului pari mediateekkia Montpellierissä ja uimaranta Välimeren rannalla.

Matkan varrella pysähdyttiin lukuisissa kirjastoissa, joita Ranskassa on alettu kutsua mediateekeiksi. Vastaanotto oli aina ystävällinen ja kirjastojen tiloista löytyi myös tuiki tarpeellisia levähdys- ja välipalapisteitä. Kirjastot olivat myös selvästi panostaneet ja varustautuneet pyöräilijöiden vastaanottoon. Jotta vierailukohteet eivät olisi liian yksipuolisia, ohjelmassa oli kirjastojen lisäksi käynti luomuviinitilalla (Château de Bosc), vierailu kirjamuseossa ja käynti pyöräilyn tietokeskuksessa Lyonissa.

Liki sadan hengen keltaisiin pukeutunut pyöräletka on tien päällä jo näky sinänsä, mutta tapahtuman luonteeseen kuuluu myös medianäkyvyys.  Kaksi TV-reportaasia, radion uutisointi ja muutaman maakuntalehden artikkelit ryydittivät matkan etenemistä.

Pääosin osallistujat selvisivät matkasta ehjin nahoin, mutta haavereiltakaan ei kokonaan vältetty. Kaksi kaatumista johti matkan keskeyttämiseen, toinen olkapäähän osuneen tällin ja toinen sormen taittumisen vuoksi pyörän kaaduttua sateen liukastamalla raiteella. Pääosin kuljettiin pyöräteillä ja hiljaisilla maanteillä, ja vilkkailla osuuksilla muu liikenne pysäytettiin pyöräletkan ohituksen ajaksi.

Matka tarjosi runsain mitoin luontevia mahdollisuuksia ammatilliseen ja muunkinlaiseen verkostoitumiseen, ja ryhmädynamiikka toimi tälläkin kertaa. Matkanjohtajana letkan kärjessä ajoi sveitsiläinen Lara Jovignot, joka selviytyi hienosti tehtävästä. Yksi paikallisista pääjärjestäjistä oli Anne Guégan, joka rauhallisella tyylillään piti ryhmää koossa ja muistutti kullekin päivälle varatuista keskusteluteemoista. Jukka Pennanen yhtenä tapahtuman konseptin kehittäjänä oli hyvänä taustatukena.

Yksi brittiläisistä tapahtuman osallistujista totesi matkan jälkeen, että kyseessä on selkeästi maailman paras kirjastoalan pyöräillen tapahtuva epäkonferenssi. Tähän voi vain yhtyä.

Teksti ja kuvat:

Kimmo Koskinen
kehityspäällikkö
Helsingin yliopiston kirjasto

Tämä päivä on eilisen tulevaisuutta

Helsingin yliopiston kirjasto on parhaillaan keskellä toimintojen ja vastuiden uudelleen järjestelyä. Muutosvaiheiden kestäessä ei ole varmuutta siitä, mitä kaikkea muutoksista seuraa. Sen näyttää vasta elävä elämä, kuten omat kokemukseni ovat kertoneet.

Siksi onkin etuoikeus paneutua selvittelemään kirjastomme pitkää linjaa 1800-luvulta nykypäivään: mistä lähdettiin, millaisia puroja syntyi, millaista aallokkoa on ollut matkalla ja millaisin tulevaisuuskuvin ratkaisuja on tehty historian eri vaiheissa. Kansalliskirjaston ja Opiskelijakirjaston historiat antavat hyviä rajauksia siihen, mitä on jo tutkittu. Itseäni kiinnostavat erilaiset murrosvaiheet ja niiden vaikutukset. Esimerkiksi sota-aikana yliopisto ja sen kirjastot olivat monin tavoin mukana: osa laitoksista ja kirjastoista oli suljettuina, sillä henkilöstö oli sotatantereella ja mm. naistenklinikalla hoidettiin haavoittuneita synnytysten sijasta tai lisäksi.

Kevätkaudella 2014 kirjastohistoriahankkeen keskeisenä tehtävänä oli lähdepohjan kartoitus, jonka tulokset koottiin yhdeksänsivuiseen raporttiin. Kartoituksen esiin nostamat löydöt selkeyttivät tutkimustehtävää. Arkistolähteiden ja kirjallisuuden selvittämiseen osallistui kevään ja kesän aikana kirjaston tietoasiantuntija Eeva-Liisa Viitala.

Kirjastohistoriahankkeen etenemistä tukee ja arvioi säännöllisesti tieteellinen asiantuntijaryhmä, johon kuuluvat yliopistonlehtori, dosentti Hanna Kuusi (Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta, Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos, Talous- ja sosiaalihistoria), ylikirjastonhoitaja, dosentti Eeva-Liisa Lehtonen (Aalto-yliopisto), professori Tuija Laine (Teologinen tiedekunta, kirkkohistoria, erityisesti kirjahistoria), yliopistonlehtori, dosentti Ilkka Mäkinen (Tampereen yliopisto, Informaatiotutkimuksen laitos). Asiantuntijaryhmän kaikilla jäsenillä on omakohtaiseen tutkimustyöhön perustuva vahva asiantuntemus kirja- ja kirjastohistoriasta.

Kiitos teille kaikille, jotka olette keskusteluin, kysymyksin ja aineistoja toimittamalla osoittaneet jo tähän mennessä mielenkiintoa kirjastomme historiahankkeeseen! Työ jatkuu.

Teksti:

Kaisa Sinikara
professori

Kuvat:

hs.fi
Veikko Somerpuro

Tietoarkiston uutena palveluna Aila-portaali

Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston uusi palvelu, Aila-portaali, julkistettiin toukokuussa.  Rekisteröitymällä asiakkaaksi voi Ailasta ladata tietoarkiston tutkimusaineistoja maksutta  käyttöön kunkin aineiston käyttöehtojen puitteissa.

Aila-portaali on korvannut Tietoarkistossa aiemmin käytössä olleen paperisen tilauslomakejärjestelmän. Nyt aineistot saa käyttöön välittömästi, ilman postitukseen liittyvää viivettä. Joissain tapauksissa aineiston lataamiseen tarvitaan erillinen lupa tekijöiltä, jolloin lataaminen onnistuu vasta luvan myöntämisen jälkeen.

Tietoarkiston aineistot sisältävät vajaat tuhat kvantitatiivista ja noin 150 kvalitatiivista aineistoa. Kvantitatiiviset aineistot toimitetaan käyttäjälle SPSS Portable -formaatissa, kvalitatiiviset puolestaan ovat pääosin tekstitiedostoja eri formaateissa (rtf, txt, pdf).

Useimmissa tapauksissa aineistojen lataaminen edellyttää rekisteröitymistä asiakkaaksi ja kirjautumista Ailaan. Kirjautuminen voi tapahtua joko Haka-kirjautumisena tai Tietoarkiston erikseen antamilla tunnuksilla. Osa aineistoista on avoimia, jolloin käyttö ei edellytä rekisteröitymistä. Ilman rekisteröitymistä voi myös selata ja etsiä aineistoja ja lukea niihin liittyviä kuvailutietoja.

Ennen aineiston latausta asiakas täyttää sähköisen aineistolupahakemuksen, jossa ilmoitetaan käyttötarkoitus, tutkimuksen nimi ja lyhyt kuvaus tutkimuksesta sekä mahdollinen rahoittaja. Lisäksi asiakas hyväksyy käyttölupaehdot, jotka vaihtelevat aineistoittain. Käyttö voi olla sallittua opetukseen, opiskeluun ja tutkimukseen – tai pelkästään tutkimukseen.  Opiskelijalle käyttö voi olla esimerkiksi seminaari- tai opinnäytetyöhön liittyvää aineistojen analysointia.

Aineistojen käytön aikana käyttäjän on huolehdittava riittävästä tietoturvallisuudesta ja tietosuojasta; aineisto ei esimerkiksi saa olla muiden kuin lupahakemuksessa ilmoitettujen henkilöiden saatavilla.  Käytön päätyttyä aineisto ja siitä otetut kopiot on hävitettävä.

Aineistojen lataamisen lisäksi Aila-portaali nopeuttaa aineistojen etsimistä. Ailassa on kolme tapaa tehdä hakuja: aineisto-, muuttuja- ja eksperttihaku. Lisäksi aineistoa voi selailla aineiston numeron, nimen, tyypin tai julkaisupäivän mukaan.

Ailan käyttöliittymä on suomeksi ja englanniksi.

Teksti:

Mika Holopainen
tietoasiantuntija

Lähteet:

Keckman-Koivuniemi, Hannele (2014): Etsivä löytää aineistot nyt Ailasta. Tietoarkisto, 39 (1/2014)
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto: Aineistojen käyttö ja lataaminen.

Kirjasto osana opiskelijan tukiverkostoa

Helsingin yliopiston kirjasto palvelee useita asiakasryhmiä, joilla on erilaisia tarpeita. On opiskelijoita, opettajia, tutkijoita ja muuta henkilökuntaa, sekä alumneja joiden työtä haluamme tukea, unohtamatta yliopiston ulkopuolelta tulevia asiakkaita.

Pelkästään opiskelijan status kätkee sisälleen erilaisia vaiheita, joiden läpäisemistä kirjasto pyrkii aktiivisesti tukemaan.

Kirjastosta saa aina jonkun kiinni ja neuvoa voi kysyä, jos on pulassa. Tavoitteena on, että opintojen reitit olisi hyvin ennakoituja.

Kirjastokierroksilla alkuun

Uuden opiskelijan aloittaessa opintiensä, kirjasto pyrkii heti alkuun iskemään perustiedot toiminnastaan fuksin tajuntaan kirjastokierroksien avulla. Kierrokset toteutetaan yhteistyössä tiedekuntien ja kirjaston kouluttamien tuutoreiden kanssa. Tuutorit esittelevät kirjaston fyysiset palvelut ryhmätyötiloista kopiokoneisiin, mutta kertovat myös sähköisistä palveluista.

– Tänä keväänä painotimme tuutorikoulutuksessa e-aineistojen mahdollisuuksia, informaatikko Erva Kostiainen kertoo.

Syksyisin järjestettävillä orientaatioluennoilla kirjasto on myös näkyvästi läsnä. Orientaatioluennoilla käydään läpi ns. perusjutut, kuten kirjastokortin hankkiminen, verkkoaineistot, tietokannat ja kokoelmat, sekä kirjaston tarjoamat koulutukset.

– Jokaisella kampuksella orientaatioluennot ja fuksikierrokset järjestetään omat erityistarpeet huomioon ottaen, Kostiainen lisää.

Tiedonhankinnan toukasta perhoseksi

”Olen pulassa. Ohjaajani neuvoi minua ottamaan yhteyttä kirjastoon. Osaatko neuvoa, miten haen aiheestani?”
”Kiitos todella paljon näistä tiedoista. Olen erittäin huojentunut.”

Suoritettuaan kaikille pakollisen TVT-ajokortin, opiskelijalla on perusvalmiudet tiedonhankintaan. Mutta viimeistään kandiseminaariaiheen kutitellessa aivonystyröitä, voi opiskelija tuntea itsensä voimattomaksi yrittäessään napata aiheeseensa liittyvää aineistoa vellovasta tietomerestä. Tähän tarpeeseen vastaa suoraan oman alan tiedonhankinnan koulutus. Yleisien kurssien lisäksi on mahdollista varata henkilökohtaista tiedonhankinnan ohjausta tietoasiantuntijalta.

– Esimerkiksi hakusanat saattavat tuottaa päänvaivaa. Harvemmin ohjaukseen hakeutuu sellaisia, jotka eivät osaa yhtään mitään, lähinnä moni tulee varmistamaan, että on tehnyt oikein, Kostiainen hymyilee.

Tukena opinnäytetyön teossa

Opinnäytetyöntekijän polku on reititetty niin, että tieteellistä hakua opiskellaan ainakin ensimmäisen vuoden aikana, kandintyötä tehdessä sekä kerrataan ja syvennetään oppimista maisterivaiheessa. Tutkijakouluissa onkin omat kuvionsa ja silloin perehdytään mm. tutkimusdataan, julkaisemiseen, tutkijan verkkonäkyvyyteen ja bibliometriikkaan.

Opinnäytetyöntekijä saa kirjastosta tukea lähinnä kahden tyyppiseen tarpeeseen: 1) miten löydän olennaiset aineistot tutkimusaiheestani ja 2) miten pidän järjestyksessä löytyneet aineistot viitteidenhallintaohjelmalla. Kirjasto tukee sekä hankkimalla aineistot että opastamalla niiden käytössä.

Tukea on tarjolla monessa muodossa:
oppaat verkossa
avoimet lähiopetukset
kandi- ja graduseminaareihin tms. kursseihin integroidut lähiopetukset (tai monimuoto-opetukset, joissa aineistoa ja opetusta on myös verkossa)
-neuvonta tiskillä, verkossa, puhelimessa ja ajanvarauksella.

Tukiverkosto valmiudessa

Kirjasto on vain yksi monien opiskelijalle tukea ja ohjausta antavien tahojen joukossa. Siksi yhteistyö ja rajallisten resurssien yhdistäminen on tärkeää.

Syyskuun alussa ajattelun ja tieteen kaupunkifestivaalissa Thinkfestissä oli Iso-G tekemättä -keskustelutilaisuus, jossa kirjaston tietoasiantuntijat, opintopsykologi ja Kielikeskuksen opettaja ja opiskelijat kertoivat, mitä on tarjolla graduntekijän tueksi ja pohtivat graduntekijä tarvitsee.

Keskustelutilaisuus poiki uusia ideoita, miten voisimme tukea opinnäytetyöntekijää. Kirjaston kursseista ja palveluista voisi aina tiedottaa paremmin ja oikeampaan aikaan (sitä yritämme, mutta tsempattavaa on). Antaisiko potkua graduntekoon vaikkapa kerran lukukaudessa järjestettävä gradufestari, jossa olisi mukana eri tahoja, joiden apua graduntekijä tarvitsee: opintopsykologit, tietoteknikkapalvelut, kirjasto, Kielikeskus jne. Festarilla voisi olla non-stop työpajoja, miniluentoja, keskusteluja, alkusysäyksiä gradupiireille tai muille itseapuryhmille. Kirjasto tarjoaa jo nyt tukea opintopiireille esim. opintopiiriwikin avulla. Olisiko ohjeistuksen ja fyysisen ja virtuaalitilan lisäksi tarvetta myös match making -tilaisuuksille, joissa samoja kysymyksiä pohtivat opinnäytetyöntekijät tapaisivat ja perustaisivat tsemppiryhmiä.

On monia keinoja tukea opinnäytetyöntekijää. Mitä ideoita sinulla on?

Mietteitä ja palautetta

Pieni gallup-kierros pääkirjaston ja Kumpulan kampuskirjaston tiloissa paljasti, että ponnistelumme eivät ole menneet hukkaan. Tiedonhankinnan kursseja ja e-aineistojen mittavaa lisäämistä kiiteltiin. Lisäksi, varsinkin fuksit, pitivät tärkeänä asiakastietokoneiden ja työskentelytilojen saatavuutta kirjastoissamme. Asiakasneuvojamme saavat papukaijamerkin; useampi kiitti nopeasta ja ystävällisestä palvelusta.

Tässä muutama kommentti:

Teksti:

Päivi Helminen
Informaatiolukutaidon opetuksen koordinaattori

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja

Video:

Helena Hiltunen

Kuva:

Suvi Kataja