Innostava Ivo Grigorov – avoimen tieteen suunnannäyttäjä

Oma oppimismatkani avoimen tieteen maailmaan vei kansainvälisellä Open Access -viikolla 20.10.2015 Minervatorille, Kruununhaan Siltavuorenpenkereelle. Helsingin yliopiston kirjasto järjesti modernissa oppimisympäristössä jo neljännen uudenlaiseen tieteen avoimuuteen johdattavan tapahtuman, joka tällä kertaa oli koko päivän kestävä englanninkielinen workshop-tyyppinen tilaisuus. “Get your feet wet in Open Science!” -otsikko kehotti vasta totuttelemaan rantaveteen, jonka edessä aukeavalla ulapalla puhujaksi Tanskasta saapunut Ivo Grigorov ui jo vahvoin vedoin.

Ennen Ivon esittelyä ja hänen kanssaan käymääni keskustelua vielä muutama sana Open Science Workshop -tilaisuudesta ja siitä, miksi kirjasto on avoimen tieteen puolella.

Kirjasto avoimuutta edistämässä

Open Access Workshop oli osa EU:n kaksivuotisen FOSTER-hankkeen (2014-2016) tutkijoille, jatko-opiskelijoille, kirjastoammattilaisille ym. avoimen tieteen parissa toimijoille suunnattua koulutusohjelmaa. EU tukee vahvasti tieteen avoimia käytäntöjä. FOSTERin tarkoituksena on edistää koulutuksella Euroopassa tehtävän tutkimuksen avoimuutta.

Kirjasto sopii hyvin tieteen avoimuuteen liittyvän koulutustapahtuman järjestäjäksi. Kirjastot ovat kautta aikojen tehneet mahdolliseksi sen, että kaikki ovat päässeet tutustumaan painettuihin tiedejulkaisuihin. Digitalisaation myötä, tekniikan kehittyessä, tavoite on laajentunut tutkimuksen koko elinkaaren avaamiseksi verkossa.

Helsingin yliopisto tukee sen piirissä tehdyn tutkimuksen avoimuutta ns. Open access -mandaatilla, joka sisältyy rehtorin seitsemän vuotta sitten tekemään päätökseen Tutkimusjulkaisujen avoin saatavuus Helsingin yliopistossa (2008:126). Siinä mm. todetaan: ”Julkisesti rahoitetun tutkimuksen tulosten avoin saatavuus tukee sekä yliopiston että kunkin tutkijan tutkimustyön näkyvyyttä ja vaikuttavuutta.”

Helmikuussa 2015 hyväksytyssä Helsingin yliopiston tutkimusdatapolitiikassa puolestaan mainitaan, että ”Helsingin yliopiston piirissä tuotettu, julkaistuihin tutkimustuloksiin liitetty tutkimusdata on lähtökohtaisesti yhteiskäyttöistä ja avointa.”

Ivo ja lupaava horisontti

Hei – Ivo näkyy enää horisontissa! Ei hätää, hän tuo sieltä kannustavaa tietoa aloittelijoille. Ivo Grigorov oli puhujana jo vuoden 2014 Open access -viikolla kirjaston Meilahden tilaisuudessa. Tuolloin ja myös tänä vuonna hänen esitystensä pääaiheena oli EU:n Horisontti 2020 -tutkimus- ja innovaatiorahoitusohjelman velvoite tutkimuksen avoimuuteen. Rahoitusohjelma on seitsemänvuotinen (2014–2020) ja kooltaan lähes 80 miljardia euroa. Mm. Tekesin sivuilta voidaan lukea että ”komission tavoitteena on luoda Horisontin avulla Eurooppaan kasvua ja uusia työpaikkoja sekä parantaa eurooppalaisten yritysten asemaa globaalissa kilpailussa”.

Ivolle esittämieni haastattelukysymysten taustana ja virittäjänä eivät kuitenkaan olleet rahoitusohjelmaan liittyvät kysymykset, vaan ennakkokäsitykseni siitä, että tieteen avoimuus, mitä sillä tarkoitetaan ja mihin pyritään, ei ole ns. suuren yleisön tuntema aihe. Onko kaikkien tutkijoina toimivienkaan?

Seuraavaan tekstiin sisältyy muutamia selvennyksiä, jotka lisäsin kysymysteni tai kääntämieni englanninkielisten vastausten yhteyteen hakasulkuihin.

Haastateltavani esittäytyy

E-L V: Kerro jotain itsestäsi!

IG: Olen Ivo Grigorov ja tulen Tanskan teknillisestä yliopistosta, akvaattisten luonnonvarojen laitokselta (DTU Aqua), missä toimin projektipäällikkönä. Olen FP7 FOSTER-hankkeessa toimiva avoimen tieteen lähettiläs ja erittäin kiinnostunut siitä, miten avoin tiede voisi auttaa tutkijoita saavuttamaan uransa aikana vaikuttavuutta nykyistä enemmän, miten laitokset olisivat paremmin valmentautuneita yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja miten avoimia innovaatioita täydentäisi avoin uusi tutkimus.

[DTU: Danmarks Tekniske Universitet; FP7 on FOSTER-hankkeen puiteohjelman nimi.]

Avoimen tieteen määritelmä

E-L V: Miten määrittelet avoimen tieteen?

IG: Avoin tiede on tutkimuksen harjoittamista siten, ettei tiedossa olevien eikä yllättävien osatekijöiden välillä ole minkäänlaisia esteitä. Sen seurauksena tieteellisten tutkimusprosessien vaiheet ovat kaikille avoimia ja niistä on saatavissa tietoja. Tiedot ovat käytettävissä ja prosesseihin voi halutessaan osallistua samoin kuin uusien tutkimustulosten soveltamiseen yhteiskunnallisissa yhteyksissä.

Onhan tämä vähän kuin unelmaa, mutta haaveet saavat meidät aamuisin liikkeelle ja kannustavat pyrkimään entistä parempaan.

Merentutkimus

E-L V: Olet merentutkija. Millaista oseanografia on? Kerro, miten kiinnostuit siitä.

IG: Väittelin tohtoriksi oseanografiasta. Tutkijana en enää työskentele. – Oseanorafia on käsitteenä sateenvarjo, jonka alla on planeettamme veden peitossa olevan (ja suolaisen) osan biologian, kemian, fysiikan, maantieteen ja geologian tutkimus. Olisi mukavaa kertoa siitä, että merentutkimuksen opiskelu oli minulle tietoinen ja selkeä päätös – mutta näin ei ollut. Se oli vain uteliaisuutta ja tiedonjanoa jotain sellaista kohtaan, mistä en tiennyt mitään, ja siksi niin kiehtovaa.

Avoimen tieteen kipinä

E-L V: Miten vakuutuit avoimen tieteen tärkeydestä?

IG: Olen myöhään herännyt verrattuna joihinkin FOSTER-yhteistyökumppaneihini. Ensimmäinen altistukseni käsitteelle tapahtui vuonna 2005 ja ihan sattumalta! Työhöni kuului tuolloin kollegojeni, senioritutkijoiden avustaminen. Digitoin vertaisarvioitujen pdf-muotoisten artikkelien kuvatiedostoja, jotka olivat usein huonolaatuisia. Artikkelit oli itse asiassa julkaistu paljon sen jälkeen kun internet valloitti yliopistomaailman. Arvokkaat tulokset olisi voitu koota tietokannoiksi ja analysoida tietokonemalleilla. Digitaalisella aikakaudella työni tuntui samalta kuin kivitauluun kaiverretun tekstiviestin välittäminen jalkaisin vain siksi että niin oli tehty joskus aikaisemmin!

Tutkijana verkossa – e-science

E-L V: Kun puhut avoimen tieteen puolesta, pitäisikö kuulijoilla olla perustiedot ’e-sciencen’ toimintatavoista?

[E-science-termillä tarkoitin tässä tutkimusprosessia, jonka eri vaiheiden ympäristönä on verkko ja jota luonnehtivat yhteistyö, jakaminen ja avoimuus; myös: digitaalinen tiede. Aiheesta mm.: https://ec.europa.eu/digital-agenda/en/open-science; avoin tiede ym. sanastoa: http://avointiede.fi/keskeinen-sanasto]

IG: Olen varma siitä, että useimmilla tutkijoilla on jo ymmärrys avoimen tieteen tärkeydestä ja sen merkityksestä heidän uralleen ja yhteiskunnalle. Toisaalta vertaisarvioinnin taholta tulevat paineet ja urakannustimien puute saavat heidät pysymään tavoissa, joissa on puutteita. Mutta itsehän he päättävät.

Pitäisikö tuleva tutkijasukupolvi harjoittaa lähtökohtaisesti e-scienceen osana heidän kouluttamistaan huippututkijoiksi? En tiedä, millä muulla tavalla heidät voitaisiin valmentaa tulevaisuuteen joka perustuu e-sciencelle, digitaaliselle oppineisuudelle ja tulosten levittämiselle ja soveltamiselle yhteiskunnallisissa yhteyksissä.

Tässä yhteydessä on muistettava myös tutkimuksen arviointikriteerit, jotka tulevaisuudessa ovat paljon monimuotoisemmat ja laajemmat kuin nykyinen systeemi. Voivatko tutkijaksi aikovat tulevaisuudessa tehdä tietoisia uravalintoja ilman standardoitua tutkijakoulumuotoista opetusta, jota jo nyt on tarjolla?

Uudistunut avoimuus

E-L V: Entä ne, jotka käsittävät ’avoimen tieteen’ perinteisesti? Mitä sanottavaa sinulla olisi heille? Esimerkiksi humanististen alojen tutkijoille, jotka toimivat samaan tapaan kuin aina ennenkin? Koskevatko ’avoimen tieteen’ hankkeet heitä?

[Ilmaisulla ”perinteisesti” tarkoitin tässä tieteen harjoittamiseen totutusti liitettyjä määreitä kriittisyys, rehellisyys ja avoimuus; ks. esim Wikipediasta Tieteen etiikka]

IG: Ovatko tieteen tulokset sitten avoimia kaikille? Niin, kysytäänpä perheenjäseniltämme, kuinka moni heistä voi vapaasti lukea tieteen viimeisimpiä tutkimustuloksia omilta mobiililaitteiltaan menemättä yliopiston kirjastoon. Useimpien tieteenalojen osalta vastaus on, että vain puolet EU:n tieteellisistä julkaisuista on vapaasti akateemisen maailman ulkopuolisten tavoitettavissa.

Useimmat tutkijat ehkä sanoisivat, että laajempi tavoitettavuus ei ole välttämätöntä, mutta rahoittajat ja käytäntö sanovat toisin. Tieteellisten tutkimustulosten ymmärtämisen kykyä on myös akateemisen ympäristön ulkopuolisella suurella yleisöllä. Joukkoistettu tiede, autotallikeksijät ja Google Scholar -artikkeleita ahmivat teinit pumppaavat polttoainetta koko avointen innovaatioiden pohjalle rakentuvaan teollisuuteen, josta rahoittajat haluavat hyötyä. Avoin tiede on avointen innovaatioiden elinehto ja uusien ideoiden virtausta.

[Haastateltavan käyttämän termin ’Citizen science’ käänsin ilmaisulla ’joukkoistettu tiede’.]

Joukkovoima

E-L V: Avoimen tieteen perustelut ovat hyviä ja vakuuttavia. Millä muilla tavoilla tieteen yhteiskunnallista vaikuttavuutta voitaisiin edistää?
IG: Tässä voisi mainita esimerkiksi tieteen luku- ja kirjoitustaitoon liittyvät hankkeet (aiheina ilmasto, digitaalisuus, koodaus, meri). Ne toimivat muurinmurtajina ja sillanrakentajina akateemisen maailman ja muun yhteiskunnan välillä. Joukkoistettu tiede ottaa askelen eteenpäin ja liittää kansalaiset mukaan havaintoprosesseihin tähtitieteestä malariaan ja kalastuksen tutkimukseen. Esimerkkejä tulee merkittävästi lisää, jos perustutkimuksen tulokset ovat avoimia kaikille. Niitä voidaan sopivasti yhdistää uudelleen, käyttää kerran, uudestaankin, ennakoidusti ja toisaalta täysin yllätyksellisesti.

[Linkkejä: Climate Literacy; Digital Literacy; Ocean Literacy]

E-L V: Kertoisitko esimerkin, miten tieteen avoimuus on saanut aikaan merkittävän tieteen edistysaskelen, poliittisen päätöksen maailmamme hyväksi tms.
Ivolla oli aikaa näyttää vain pari esimerkkiä verkosta.

Open Source Drug Discovery ja 16 tuoretta tutkimusprojektia Declara-sivustolta. Sieltä löytyy esimerkiksi The Open Source Malaria (OSM) -sivusto. Avoimessa projektissa kaikki voivat osallistua malarian parannuskeinojen etsintään.

Työ jatkuu…

E-L V: Minne suuntaat avoimen tieteen asiamiehenä seuraavaksi, Helsingin jälkeen?

IG: Wieniin, Itävaltaan, pikakokoukseen Euroopan komission yhteisten tutkimusohjelmahankkeista vastaavien kanssa. Autamme ilmaston, maatalouden, terveyden ja merien tutkimuksen koordinointihanketta vakuuttumaan siitä, että avoimen tieteen käytännöt kannattaa ottaa käyttöön alusta alkaen.

[EC, Joint Programming Initiatives]

E-L V: Kiitokset haastattelusta ja osallistumisesta tapahtumaamme! Onnea Open science -työhön jatkossakin!

Avoimen tieteen hyödyt näkyviksi, välineet haltuun

Open science, avoin tiede – kaksi sanaa, jotka on helppo ohittaa, syystä tai toisesta. Kun ei pidä asiaa itsestään selvänä, huomaa, että sanojen takana on laaja, toiveikas, jopa kansallisen tason näkymä tulevaisuuteen.

Opetus- ja kulttuuriministeriön Avoimen tieteen ja tutkimuksen hankkeen (ATT, vuosiksi 2014-2017) tavoitteena on, että vuoteen 2017 mennessä Suomi nousee johtavaksi maaksi tieteen ja tutkimuksen avoimuudessa ja että avoimen tieteen mahdollisuudet hyödynnetään laajasti yhteiskunnassamme. Rohkeat, kannustavat tulevaisuudentavoitteet ja niiden tunnetuksi tekeminen on maassamme tärkeää juuri nyt.

Helsingin yliopiston kirjaston tutkimuksen palvelujen Open access -tiimi – monipuolisesti verkostoitunut asiantuntijaryhmä – panosti FOSTERin tukemana pitkäjänteisesti ja täysin voimin kahdeksatta kertaa vietettävään kansainväliseen Open Access -viikkoon ja Open Science Workshop -tapahtumaan.

Osallistujien enemmistö oli tohtoriopintoja suorittavia, jotka mm. esittelivät iltapäivän työpajoissa avoimen tieteen käytäntöihin pohjautuvia projektejaan, kokeilivat käytännössä tutkimusdatan tallentamista säilytyspalveluun, oppivat datan kuvailua jne. Uskon, että päivän otsikon kehotus “Get your feet wet in Open Science!” sai paikalle tulleet kastelemaan ainakin varpaansa.

Järjestäjätiimin laatima onnistunut, läsnäolijoita osallistanut ohjelma työpajoineen ja puhujineen sekä rennon tunnelman luonut valoisa Minerva-tori vahvistivat kaikki omalla tavallaan avoimuuden ideaa, sen syvää merkityksellisyyttä, muutenkin kuin juuri avoimena tieteenä. Oli ilo olla mukana.

Teksti

Eeva-Liisa Viitala
tietoasiantuntija

Kuvat

Jussi Männistö
tietoasiantuntija

Kokemuksia avoimen julkaisemisen tukemisesta OpenAIRE2020-hankkeen Gold OA -pilotissa

Eurooppalaista avoimen tieteen infrastruktuuria kehittävä OpenAIRE2020-projekti aloitti kuluvan vuoden tammikuussa jatkohankkeen vuonna 2009 käynnistyneelle OpenAIRE-hankkeiden sarjalle. Aikaisemmin OpenAIRE keskittyi julkaisujen avoimen saatavuuden edistämiseen vihreää väylää soveltaen, edistäen eurooppalaisissa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa hajautetusti kootun rinnakkaistallennetun aineiston saatavuutta yhteisestä portaalista.

Nyt käynnissä oleva hankeosio sisältää uudenlaisia elementtejä, esimerkiksi huhtikuussa 2015 käynnistyneen OA-julkaisemisen kultaista väylää edistävä pilotin, nimeltään FP7 Post-grant Gold Open Access Pilot. Se keskittyy tukemaan avointa julkaisemista viimeisen kahden vuoden aikana päättyneiden EU-hankkeiden tulosten osalta. Tuen myöntämiseen liittyy joukko rajoituksia, esimerkiksi julkaisun tulee ilmestyä kokonaan avoimessa lehdessä tai OA-monografiana. Kustantajien innokkaasti tarjoamaa hybridimuotoa ei tueta. Lisäksi artikkelin tai kirjan tulee olla hyväksytty julkaistavaksi, mutta kustantajalta tullut lasku kirjoittajamaksusta ei voi olla maksettu. Lasku ohjataan maksettavaksi pilottiin varatusta määrärahasta (4 milj. €). Yksittäinen voi saada julkaisutukea enintään 2000 € ja monografia korkeintaan 6000 €.

Miten tukea on kuluvana vuonna käytetty? Oheinen taulukko näyttää miten Euroopan maat ovat pystyneet käyttämään tukea elokuun 2015 loppuun mennessä.

OpenAIRE2020–hankkeen osapuoli Tukea saaneiden julkaisujen määrä
Espanja 10
Britannia 7
Saksa 4
Italia 3
Sveitsi 3
Tanska 2
Itävalta 1
Kreikka 1
Norja 1
Yhteensä 32

 

Luvut ovat todella vaatimattomia, kun ne suhteutetaan koko eurooppalaisen tieteellisen julkaisutoiminnan volyymiin. Mitä tästä voidaan päätellä? Mieleen tulee väistämättä muutamia havaintoja:
•    Gold OA -pilotissa määritellyt tuen kriteerit ovat liian tiukkoja
•    Tiedottaminen tukikelpoiselle hankkeille on haasteellista
•    Tutkijoiden kiinnostus suuntautuu käsillä oleviin ja tuleviin hankkeisiin, päättyneiden hankkeiden asiat eivät nouse etualalle
•    Tällä tavoin menetellen 4 milj. € ei tule käytetyksi sille tarkoitettuun kohteeseen

Kokemukset suomalaista tukikelpoisista FP7-hankkeista vahvistavat, että tuen rajat on vedetty liian kireälle. Suomessa ei myöskään ole tapana venyttää laskujen maksamista, joten aikaikkuna julkaisun hyväksymisestä laskun maksatukseen jää julkaisutuen hakemisen kannalta liian lyhyeksi.

OpenAIRE2020-hankkeen on syytä arvioida tuen kriteerejä uudelleen, ja tällainen arviointi onkin tulossa vuodenvaihteen jälkeen. Jatkossa avoimen julkaisemisen tukea kohdistetaan myös sellaisille kustantajille, jotka eivät peri OA-artikkeleista kirjoittajamaksuja. Tähän kategoriaan lukeutuu ylivoimainen enemmistö kotimaisista avoimia lehtiä ja monografioita julkaisevista tieteellisistä seuroista.

Lisätietoja Gold OA –pilotista löytyy hankkeen kotimaisesta blogista Tutkimustiedon avoin saatavuus – OpenAIRE2020.

Teksti

Kimmo Koskinen
kehityspäällikkö

Australian tuomisia

Kesällä 2015 minulle tarjoutui tilaisuus lähteä töihin Australiaan yliopistollisen sairaalan kirjastoon. Vakituisesta työstäni HY:n kirjastossa hain ja sain vapautusta, ja tulipa tuohon käytettyä suurin osa kesälomastakin. Australiasta taas tarjottiin apurahaa kulujen kattamiseen. Eihän niin hyvästä tarjouksesta malttanut kieltäytyä, joten pakkasimme matkalaukkumme ja lähdimme kesäkuun lopussa koko perhe kohti Victorian osavaltiossa sijaitsevaa Geelongin kaupunkia.

Työpaikkani oli sairaalassa. Kirjasto jossa työskentelin, oli pieni, henkilökuntaakin vain neljä tai hieman päälle. Mutta asiakkaita oli paljon eli koko sairaalan henkilökunta. Näistä oli tutkijoita tai opettajia yli 200.

Geelongin kaupunki

Deakinin yliopisto on sairaalan yhteistyökumppani. Se on hieman Helsingin yliopistoa suurempi yliopisto. Sairaalaan tultiin harjoittelemaan, erikoistumaan ja tukimaan myös muista yliopistoista, kuten Monash ja Melbourne. Yliopiston kirjastot huolehtivat opiskelijoiden tiedonhaun ja viitteidenhallinnan kouluttamisesta, mutta sairaalan vastuulle jäi erikoistuvien lääkäreiden ja hoitajien, tutkijoiden sekä väitöskirjatyöntekijöiden koulutus. Myös muille opiskelijoille koulutusta pyydettiin, koska potilastyöhön osallistuminen saa opiskelijat usein ymmärtämään tiedonhaun taitojen tarpeellisuuden.

Toimin siis Barwon Health nimisessä sairaalassa vierailevana asiantuntijana 12 viikon ajan. Sinä aikana oli monenmoista tehtävää, kuten
•    tiedonhaun koulutusohjelman suunnittelu ja koulutusten aloittaminen
•    organisaation julkaisuluettelon tekeminen
•    uuden prosessin suunnittelu organisaation julkaisuluettelon keräämiseen
•    organisaation avoimen julkaisuarkiston ylläpitoprosessien kehittäminen
•    uuden viitteidenhallintatyökalun testaus ja koulutus kirjaston henkilökunnalle
•    haastattelututkimus tutkimusdatan hallinnasta ja siihen tarvittavista palveluista
•    tutkimusdatapolitiikan ensimmäisen version kirjoittaminen ja hyväksymisprosessin alkuun saattaminen

Tämän lisäksi auttelin tiedonhaun neuvonnoissa ja toimeksiannoissa kiireaikoina. Ja järjestin pieniä työpajoja mm. lääketieteen tutkimuksen elinkaaresta ja kirjaston tutkimuksen palveluista. Annetut työtehtävät tulivat lyhyessä ajassa tehtyä, koska pienen organisaation etu on päätöksenteon nopeus, eikä työtahtia byrokratian rattaat päässeet hidastamaan.

Tutkimuksen palveluiden kehittäminen Australiassa eroaa Suomesta esimerkiksi siinä, että valtion taholta on asetettu selkeät kriteerit hyvälle tutkimustavalle. Nämä löytyvät dokumentista: Australian Code for the Responsible Conduct of Research. Jokainen tapaani tutkija oli tiesi tästä ohjeesta ja allekirjoitti sen tärkeimmät tavoitteet. Ohje auttaa tutkijoita vaatimaan riittävää tutkimusinfrastruktuuria ja -palveluita, koska se selkeästi kertoo tutkimusorganisaatioiden vastuut näiden tuottamisessa. Tietenkään ohjeen kuvaamaan tilanteeseen ei ole vielä päästy, mutta suunta näyttää erittäin hyvältä.

Tutkimusmaailma on kansainvälinen ja monet asiat ovat aivan samanlaisia tuolla toisella puolella palloa. Silti Australian matka toi virkistävää vaihtelua normaaleihin työtehtäviin. Pieni pyörähdys maailmalla tuuletti omia, ehkä hieman kalkkiutuneita, käsityksiä ja loksautti ajattelussa paloja paikoilleen. Uskon vierailun virkistävän vaikutuksen jatkuvan vielä pitkään. Tutkijoille suositellaan työskentelyä ulkomailla. Jas uskallampa tämän kokemuksen jälkeen sanoa, ettei tuosta tutkimuksen palveluissa toimivillekaan haittaa olisi.

Lisää seikkailuista Australiassa voit lukea matkablogistani: My adventures as a Volunteer Research Librarian in Australia.

Teksti

Mari Elisa Kuusniemi
informaatikko

Kuva

Tim Moreillen
https://flic.kr/p/8V3QPb

Afrikkalainen puutomaatti ja muita tapauksia

Kasvit saapuivat Kumpulan kampuskirjastoon laitoskirjastojen siivellä. Muuttokuormiin nakattuja huonekasveja ja alun perin tilapäiseen hoitoon tuotuja kasveja oli runsaimmillaan satakunta. Nyt kasveja on kolmisenkymmentä ja lajeja viisitoista. Kesäaikaan suuret fiikukset ja varsinkin ohut- ja runsaslehtiset kiinanruusut ja limoviikunat imivät vettä viikossa kannullisen jos toisenkin. Kasvien huoltorinki järjestäytyi omaehtoisesti kukkalistalla.

Afrikkalainen puutomaatti oli harvinainen silmäterä, jonka kuihtuminen jäi mysteeriksi. Saiko se liikaa vettä ja lannoitusta vai mitä vaativalle yksilölle tapahtui? Eikö kasveillakin ole aikansa? Useimmiten kirjaston kasvit voivat hyvin, koska ne kastellaan (ja lannoitetaan) säännöllisesti. Kukkalistalaisissa on kasvientusiasteja ja kasvien tuntijoita, jotka ovat hoitaneet pois silmistä tuholaiset ja aika ajoin leikanneet ja uudelleen istuttaneet kasveja. Puuhaa on motivoinut myös se, että asiakaskyselyissä ja kysymättäkin opiskelijat ovat kiittäneet kasvien merkitystä viihtymiselle ja jopa toivoneet niitä lisää.

Karvas menetys oli ihmeköynnöksen loppu. Kasvin yli kaksimetrinen aina kukinnan aikaan punavalkoisia kukkaterttuja pursuava varsi oli kärhillään kiinnittynyt seinään. Kasvipolo joutui äkkiarvaamatta remontoijan tieltään pois raivaamaksi. Kirjaston remontin myötä karsittiin myös onnistuneesti hankalia tapauksia: käsiteltäviksi liian suuria ja rönsyisiä yksilöitä.

Upea käpypalmu – lajina fossiilinen aikojen alusta muuttumattomana säilynyt – lahjoitettiin kirjastoon sen kasvettua kotiin liian suureksi. Vuosien myötä sulkamaiset varret kurottuivat yhä laajemmalle ja korkeammalle, kasvin paino jakautui ruukussa epätasaisesti kunnes se keikahti nurin niskoin ja runko halkesi ikävästi kahdeksi kappaleeksi. Mutta hätä ei ollut sen näköinen: nyt palmuja on kaksi.

Takavuosilta on perimätietona säilynyt lyyrinen muistelo kirjaston kasvistosta jo poistuneen yönkuningattaren tapauksesta. Sen öisen kukkaan puhkeamisen – tapahtui kuunvalon viipyillessä kukan terälehdillä ja ympäröivien kirjojen selillä – todisti aamuun mennessä jo kuihtunut lumenvalkea kukka, joka sattumoisin huomattiin.

Teksti ja kuvat

Lea Kujala

Todistusaineistoa Edinburghista — faktat pöytään ja päätöksiä tekemään!

EAHIL:in (European Association for Health Information & Libraries -järjestö) joka toinen vuosi pidettävä työpaja järjestettiin tänä vuonna 9.-12.6. Edinburghissa, Skotlannissa. Matkan tarkoituksena oli kehittää ja ylläpitää yhteyksiä Euroopan ja muun maailman eläinlääketieteellistä informaatiota välittävien ja eläinlääketieteellisen tiedonhaun ja -hallinnan koulutuksen ammattilaisiin.  Osana EAHIL Workshopin ohjelmaa pidettiin Special Interest Group (SIG) -kokous, jossa eurooppalaiset eläinlääketieteelliset kirjastot (EVLG) pohtivat omaa tilannettaan ja suunnittelivat tulevaa.

Tänä vuonna mukana oli kolmisenkymmentä eläinlääketieteellisen informaation välityksen ammattilaista ympäri maailmaa, myös USA:sta ja Etelä-Afrikasta. Vuoden teemana oli Research-minded – supporting, understanding, conductiong research.

Konferenssin osallistujat ryhmäkuvassa Edinburghin yliopistossa

Kaikkea ei tarvitse tietää tai osata – riittää että tietää ja osaa tarpeeksi

Kun päätöksiä pitää tehdä nopeasti, niin riittää että tekee sen minkä sillä hetkellä tietää oikeaksi ratkaisuksi. Eläinlääkärin on työssään tehtävä runsaasti päätöksiä, nopeasti ja tieteelliseen tietoon perustuen. Kun aikaa on enemmän, lähellä usea auttava käsipari ja tuliterä tekniikka on hyvä ottaa aikalisä – tutkia kirjallisuudesta mitä uutta on löydetty, lukea käypähoito-ohjeita ja keskustella asiakkaan kanssa eri vaihtoehdoista.

Näyttöön perustuen voi toimia monella tapaa, tilanteesta riippuen. Perustana ovat aina faktat – opinnoissa hankitut tiedot ja taidot. Tiedeyhteisö on lisännyt rakennuspuita yhteiseen kekoon, josta kukin voi vapaasti ammentaa ja soveltaa kulloiseenkin tilanteeseen sopivaa aineistoa. Tieteellinen tieto kulkee vapaasti, tutkijalta soveltajalle, lääkäriltä potilaan parhaaksi.

Mutta kuinka tiedon löytää?

Kirjastojen rooli tutkimuksen tuen palveluiden tarjoamisessa ja edelleen kehittämisessä on kasvanut ympäri maailman. Viitteiden hallinnasta ja digitaalisten julkaisujen hallinnasta lähtenyt prosessi on edennyt näkyvyyden edistämiseen (impact factors), tutkimusdatan hallinnointiin ja avoimen julkaisemisen palvelujen kehittämiseen (Open Access). Kirjastonhoitajien tehtävä opiskelijoiden informaatiolukutaidon koulutuksessa on edennyt yliopistojen huippututkijoiden ajan tasalla pitämiseen. Sekä tekniset innovaatiot että julkaisupalvelujen organisaatioiden muutokset on hallittava ja kyettävä ennakoimaan tulevia kehityskulkuja.

Faktatietojen kaiveluun perehtyneet ammattilaiset tallentavat datat ja faktat, indeksoivat artikkelit sekä luovat rakenteita, joiden turvin tiedon tarvitsijat löytävät nopeasti oikean taustatiedon päätöksen teon perustaksi. Kysy kirjastosta!

Aiheesta enemmän:
Kristen Reyher: Evidence-based Veterinary Medicine. A vet’s perspective (and an introduction the GROEL)

Schulte Marie-Caroline: EBM – a paradigm ready to be challenged

Report from the European Veterinary Libraries Group (EVLG)

Report from the International Conference of Animal Health Information Specialists ICAHIS Satellite Day

Teksti

Raisa Iivonen
tietoasiantuntija

Kuva

Journal of EAHIL
2015; Vol. 11 (3): 37-38

Turha turhempi tärkein

Helsingin yliopiston Tutkijakollegiumin sali on täynnä. Paikalla on tavallista luentoyleisöä sekalaisempi joukko. Jokainen keskittyy tuijottamaan luokan edessä seisovaa miestä, neulomaan, räpläämään mukanaan kulkevaa laitteistoa tai hypistelemään lyijykyniään. Sisään kävelee Taina Riikonen ja esittelee luokan edessä seisovan vaaleanpunapaitaisen miehen Jarmo Peräläksi. Luennon aihe? Kilpikonnien taksonomia.

Salillinen ihmisiä syventyy jälleen turhaksi leimattuun tietoon. Perälä kuljettaa kuulijat lapsuuden kilpikonnainnostuksesta taksonomisen tutkimuksen tärkeyteen: kun tiedetään, että eri paikoissa asuvat kilpikonnapopulaatiot ovatkin eri lajeja eivätkä vain saman lajin esiintymiä, tiedetään myös, kuinka suuri katastrofi yhdenkin lajin katoaminen olisi. Taksonominen tutkimus paljastaa tietoa sekä lajin nykytilasta että lajin historiasta.

Tuntemus luonnon monimuotoisuudesta ja sen säilyttäminen ovat itsessään tärkeitä. Olisi hienoa, jos kilpikonna ei kuolisi ihmisen jalanjäljissä sukupuuttoon täällä 250 miljoonaa vuotta eleltyään.

Kaikki alkoi nähtävästi kyllästymisestä. Johtavat poliitikot sekä ihmiset yliopistossa ja sen ulkopuolella puhuvat tietoon itseensä tähtäävästä tutkimuksesta välttämättömänä pahana. Perustutkimus: muistuttaa paiseruttoa, mutta on vaarallinen ainoastaan taloushallinnolle. On parempi saada aikaan rahavirtojen kulkua tehostavia ja valtion budjettivajetta paikkailevia teknologisia innovaatioita kuin tutkia 2000 vuotta vanhoja, kuolleella kielellä kirjoitettuja runoja, joista voi saavuttaa hiljaista ymmärrystä inhimillisestä toiminnasta ja sen suhteesta maailmaan.

Janne Saarikivi kyllästyi tehokkuudesta jauhamiseen. Riikonen tuli mukaan. Syntyi idea turhan tiedon kurssista, johon kuka tahansa saisi tulla kuuntelemaan huippuluennoitsijoita eri aloilta. Ihmis-, yhteiskunta- ja luonnontieteet ovat kaikki edustettuina. Perälän lisäksi luentoja pitävät ja ovat pitäneet Sami Pihlström, Jaakko Hämeen-Anttila, Kari Enqvist sekä Saarikivi ja Riikonen itse.

Yksikään tiede ei tähtää pelkästään tietoon itseensä tai ainoastaan yhteiskunnalliseen hyötyyn. Tieteellisen tutkimuksen kaksi puolta, tieto ja vuorovaikutus yhteiskunnan kanssa, ovat tiukasti kietoutuneet toisiinsa. Innovaatiot eivät synny itsestään, vaan pitkäaikaisen ja pitkäjänteisen perustutkimuksen tuloksena. Vastaavasti innovaatioita tarvitaan, jotta yhteiskunta voi kehittyä konkreettisesti ja parantaa niin lääketiedettä kuin jätteidenkäsittelyä.

Tieteellisellä tutkimuksella ja siitä saadulla tiedolla on aina sekä itseisarvo että tiedon soveltamisesta nouseva välinearvo – oli kyse lääketieteeseen sovelletuista matemaattisista läpimurroista tai tiedon suomasta ymmärryksestä, josta on aina myös lopulta käytännön hyötyä.

Hyöty. Sana, jota kurssilla kaihdetaan. ”Osaatko sanoa – mitä hyötyä taksonomisesta tutkimuksesta on?” joku takarivistä kysyy hirtehisesti hymyillen.

Perälä vastaa kertomalla, kuinka tutkimusryhmä pidätettiin tutkimusmatkalla Lähi-Idässä hiekkadyynin huipulla. He olivat eksyneet sotilasalueelle tietämättään. Seurasi kaksi päivää kuulusteluita yhdessä ryhmän kanssa ja erikseen. Sotilaat eivät katsoneet hyvällä alumiinista salkkua täynnä numeroita – kilpikonnamittoja – eivätkä kuvaajan ”kaksimetristä” objektiivia. Sotilaspäällikkö ryysti kuuluisteluissa teetä, aseistettu vartija huoneen joka kulmassa.

Taksonomia tuo perspektiiviä.

Saarikivi keskeyttää. ”Tuolta osin kilpikonnien tutkiminen muistuttaa pohjoisvenäläisten paikannimien tutkimusta.” Hihittelyä. Saarikivi jatkaa: ”Olen ollut kaksi kertaa KGB:n kuulusteluissa. Sielläkin ryystetään teetä ja kirjoitetaan kuulustelupöytäkirjaa kaksisormijärjestelmällä kirjoituskoneella. Se pitää sen jälkeen allekirjoittaa 40 kertaa.”

Moni tekee muistiinpanoja. Yleisössä on muutama biologi. Kysymykset luennon lopussa käsittelevät niin kilpikonnien tutkimusta, tutkimuksen historiaa, eläinsuojelua kuin lajin asemaa maailmassa.

Ironisesti Turhan tiedon kurssiksi nimetyllä mutta aitoa turhautumista ja hätää ilmaisevan luentosarjan aikana kurssilla oppii paljon enemmän kuin mitä yksittäiset luennot lupaavat. Yhden luennon aikana on kuultu taksonomiasta, muinaiskiinalaisten tavoista kirjoittaa tärkeät dokumentit kilpikonnankuorille, kyselty harmittaako koiraita kun toinen koiras tulee tönimään ja spekuloitu kilpikonnien kognitiivisista kyvyistä.

Jo luennon keskivaiheilla Perälä innostuu: ”Turhuus on katsojan silmässä: mikään ei ole turhaa, ei mikään. Etsikää, olkaa uteliaita ja tehkää olonne hyväksi tutkimalla.” Turhan tiedon kurssin ytimessä oleva ilmiselvyys tuntuu uhanalaistuvan yhtä nopeasti kuin kilpikonnat – onneksi niin turhaa tietoa kuin kilpikonnia tutkii aktiivinen joukko tutkijoita, jotka eivät ole valmiita luopumaan työstään.

Teksti

Sofia Blanco Sequeiros
viestintäharjoittelija

Kuva

Tracie Hall
https://flic.kr/p/7Hg2Yp

Avoin tiede – Open Science – Mitä se on?

Avoin saatavuus – Open Access

Avoimet lehdet

Avoin julkaiseminen tarkoittaa tieteellisten julkaisujen tarjoamista verkossa vapaasti maksutta kaikille kiinnostuneille. Yhteiskunnallisen tasa-arvon ja osallistumismahdollisuuksien lisäksi avoimuus lisää julkaisujen lukijoita ja sitä kautta ne kenties vaikuttavat enemmän.

Avoimesti saatavia eli niin kutsuttuja Open Access -julkaisuja voi lukea, kopioida, tulostaa, linkittää ja käyttää ilmaiseksi ja esteettömästi.

Avoin julkaisu syntyy joko julkaisemalla tutkimusartikkeli alun perin kaikille avoimessa Open Access -lehdessä (kuten PLOS One) tai tallentamalla maksullisessa lehdessä ilmestynyt artikkeli avoimeen julkaisuarkistoon. Vaihtoehtoja kutsutaan myös kultaiseksi tieksi (Golden OA) ja vihreäksi tieksi (Green OA).

Vaihtoehtoisesti voidaan ostaa avoimeksi yksittäinen perinteisessä tilausmaksullisessa lehdessä julkaistu artikkeli. Malli tuottaa kustantajalle suurimman voitot: ensin maksetaan tilausmaksu ja siihen päälle lisähinta avoimuudesta. Ongelmien vuoksi mallista olisi syytä luopua.

Avoimet julkaisuarkistot

Avoin julkaisuarkisto on tietokanta, johon tallennetut dokumentit ovat avoimesti verkossa luettavissa, ladattavissa ja tulostettavissa. Tieteelliset artikkelit ja muu aineisto voidaan tallentaa tutkimusorganisaation tai tieteenalakohtaiseen julkaisuarkistoon.

Avoin vertaisarviointi

Tieteellisten artikkeleiden laatu varmistetaan niin sanotulla vertaisarvioinnilla. Perinteisten tieteellisten lehtien arviointi tehdään suljetusti, eikä arvioijien nimiä julkaista. Heidän kommenttinsa annetaan ainoastaan artikkelin kirjoittajille.

Avoimessa vertaisarvioinnissa arvioijien nimet ovat julkisia ja myös heidän kommenttinsa julkaistaan. Samalla saadaan kuvailutietoa, ikään kuin lukuohje artikkeliin, joka ohjaa lukijaa kiinnittämään huomiota juuri näihin kysymyksiin.

Avoin tutkimusdata – Open Research Data

Avoin tutkimusdata on useimmiten tutkimuksen tuottamaa tai käyttämää tutkimusaineistoa, joka jaetaan uudelleen käyttöä ja analysointia varten. Perinteisesti avoimella tutkimusdatalla tarkoitetaan dataa, jonka uudelleen käyttöä ei rajoiteta patentein tai tekijänoikeuksin, eikä uudelleen käytön tapaa tai käyttötarkoitusta rajata. [1]

Avoimen tutkimusdatan idea ei ole uusi, vaan esimerkiksi biolääketieteen ja ympäristön tutkimuksessa avoimella datalla on ollut keskeinen merkitys jo pitkään. OECD maita koskeva suositus julkaistiin vuonna 2004 [2] ja se on poikinut useita datan avoimuutta edistäviä hankkeita.

Suomessa käytetään tutkimusaineistoina paljon viranomaisten keräämää rekisteriaineistoa. Suomen ainutlaatuiset rekisteriaineistot on saatu laajempaan käyttöön muun muassa valtion avoimen tiedon ohjelman 2013–2015 [3] ansiosta.

Tutkimusrahoittajat ja -lehdet vaativat tai suosittelevat yhä useammin tutkimusdatan avaamista myös niillä aloilla, joilla se ei ole aikaisemmin kuulunut tutkimusperinteeseen. Tutkimusdatan avoimuus lisää tutkimuksen läpinäkyvyyttä ja sen luotettavuutta voidaan arvioida paremmin kuin pelkän tutkimusjulkaisun perusteella. Myös tutkimuksen tuottavuus ja vaikuttavuus paranevat, kun dataa käytetään uudelleen.

Datan avaamiselle ja sen avoimelle julkaisemiselle on useita perusteltuja esteitä, kuten datan sensitiivisyys, jolloin se sisältää esimerkiksi arkaluontoista tietoa yksittäisistä henkilöistä. Henkilötiedot voidaan datasta monesti häivyttää, mutta se ei ole aina mahdollista tai se voi vähentää datan käyttömahdollisuuksia merkittävästi. Esimerkiksi European Science Foundation ja ALLEA (All European Academies) suosittelevatkin tutkimusdatan uudelleen käytön mahdollistamista, mutta eivät edellytä sen avaamista vapaasti kaikkien saataville. Data voidaan jakaa esimerkiksi vain tutkimusluvan perusteella. [4] Tällaiset datat eivät tarkalleen ottaen ole avointa dataa, vaan jaettua ja uudelleen käytettävää tutkimusdataa. Ne voidaan kuitenkin laskea mukaan Open Science -idean sateenvarjon alle.

Termeillä ”avoin data” (Open data [5]) tai ”avoin linkitetty data” (Linked open data [6]) taas tarkoitetaan avoimesti ja koneluettavassa muodossa jaettuja datoja, joita on helppo yhdistellä toisiinsa. Koneluettavuus tietenkin lisää uudelleen käytön ja datalouhinnan mahdollisuuksia. Myös tutkimusdataa voidaan jakaa avoimena tai avoimena linkitettynä datana. Useat suuret tutkimusdata-arkistot ja datapankit jakavatkin datansa juuri tässä muodossa. [7]

Linkkejä:
1.    LERU Open Research Data
2.   OECD Principles and Guidelines for Access to Research Data from Public Funding
3.   Avoimesta datasta innovatiiviseen tiedon hyödyntämiseen
4.   The European Code of Conduct for Research Integrity
5.   Avoindata.fi – Sanasto
6.   Linked open data (Wikipedia)
7.   The Linking Open Data cloud diagram

Avoin lähdekoodi – Open Source

Avoin lähdekoodi on monelle tuttu tietotekniikan maailmasta, mutta se on yhä oleellisempi myös tieteen näkökulmasta. Jos tutkija käyttää esimerkiksi monimutkaista algoritmia, joka ei ole muiden saatavilla, niin tutkimus ei ole toistettavissa.

Avoin laboratoriokirja – Open Notebook

Erityisesti laboratoriossa viihtyvät tutkijat ovat kirjanneet tunnollisesti tutkimuksensa vaiheet ylös. Aiemmin ruutuvihkoon, nyt sähköisesti ja halutessaan avoimesti verkkoon. Avoin laboratoriopäiväkirja on tutkimusprosessin jatkuvaa avointa kuvailua. Kuten aiemminkin, tutkimuksen jokaiseen vaiheeseen voidaan palata.

Avoimet muistiinpanot kannustavat keskusteluun tutkimusasetelman hyödyistä ja ongelmista ja vähentävät koevirheitä. Ne ovat kuin kriitikon katse. Me ihmiset usein tiedämme, miten joku pitäisi tehdä, mutta sitten vähän oiotaan. Tällainen ”ulkoinen katse” hillitsee oikojia.

Perinteisen tutkijan voi olla vaikea ryhtyä tällaiseen, koska monesti ajatellaan, että menetelmät ovat omia ja jopa vähän ”salaisia”.

Avoin laitteisto – Open Hardware

On olemassa jopa avointa laitteistoa: ”Näillä ohjeilla voit rakentaa oman spektrofotometrisi”. Aitoa hyötyä tällaisista voi olla kansalaistieteen (citizen science) yhteydessä. Asiantuntijoiden ohjeiden mukaan voidaan rakentaa esimerkiksi yksinkertaisia välineitä vedenlaadun tarkkailuun.


Avoin yhteistyö – Open Collaboration – hyödynnetään tietotekniikkaa

Avoin yhteistyö tarkoittaa modernien tietoverkkojen mahdollisuuksien hyödyntämistä tieteellisessä yhteistyössä. Tiedeyhteisö voi hyödyntää esimerkiksi avoimen lähdekoodin ohjelmistoja, internetin foorumeita ja yhteisöjä. Yksinkertaisimmillaan avoin yhteistyö voi tarkoittaa ahkeraa bloggaamista oman tutkimuksen etenemisestä. Blogin kautta osallistetaan kiinnostuneita ja toivotaan kriittisiäkin kommentteja, joiden myötä tutkimuksen laatu saattaa parantua jo matkan varrella.

Esimerkiksi sopii Aalto-yliopiston lipiditutkimushanke, joka laajeni avoimen yhteistyön projektiksi: Avointa yhteistyötä lipiditutkimuksessa

Tekstin taustamateriaalina on käytetty Esa-Pekka Keskitalon esitelmää 2.9.2015 Kansalliskirjaston luentosarjassa sekä Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen verkkosivustoa

Teksti

Laura Hiisivuori
viestintäpäällikkö

Avoin tutkimusdata -osio

Mari Elisa Kuusniemi
informaatikko

Kuvat

1. Wikipedia
2. Opensource.org
3. Evil Mad Scientist

Onnea tohtori Ellen!

Onnea rakas tohtori Ellen! toivottivat Kaisa Sinikara, Maria Forsman ja Hannele Näveri-Ranta. Emeritamme Kaisa ja Maria ovat tunteneet Ellenin jo 1980-luvulta lähtien.

Ellen Namhila, entinen Namibian yliopiston kirjaston johtaja, nykyinen Namibian yliopiston Pro-Vice Chancellor, puolusti väitöskirjaansa Tampereen yliopistossa 18.9.2015. Informaatiotutkimuksen alan väitöskirjassaan Namhila tutkii kolonialismin vaikutusta Namibian kansallisarkiston alkuperäisasukkaiden perunkirjoitusasiakirjoihin.

Vastaväittäjä tohtori Dag Henrichsen (Baselin yliopisto, Sveitsi) totesi väitöskirjan olevan monella tapaa merkittävä virstanpylväs Namibian historian ja informaatioalan tutkimuksessa.
Ellen Namhilan poikkeuksellinen elämä on vienyt pakolaisleiriltä Angolasta Tampereelle, ja nyt tohtoriksi ja Namibian yliopiston johtoon. Lue lisää Ellenin elämästä ja urasta.

Karonkassa moni onnittelija viittasi maljapuheessaan leikkisästi siihen, että tällaisiakin siemeniä kehitysapuprojektit voivat kylvää: tohtoreita.

Hyvät ystävykset vuosien takaa: Ellen Ndeshi Namhila ja Sinikka Sipilä.

Teksti ja kuvat

Johanna Lahikainen
tietoasiantuntija

Open Access opiskelijan näkökulmasta

Tyhmyys koukuttaa

Keskustelua kuplista, informaatioyhteiskunnasta, rasisteista, maahanmuuttajista ja muista ajankohtaisista ilmiöistä ja epäyhtenäisistä ihmisryhmistä leimaa yksi piirre ylitse muiden. Massiivinen, läpitunkeva tiedon puute on läsnä kaikkialla, torpedoimassa jokaisen keskustelun, artikkelin ja kannanoton.

Tiedon puute sulkee kommenttikenttiä, julkaisee tietokirjoja, kiihdyttää sotia ja tekee taidetta. Se on tiiviisti kietoutunut vallan (väärin)käyttöön ja epätasa-arvon oikeuttamiseen. Tiedon puutteella perustellaan epäsuorasti AIDS-lääkkeen hinnan nostaminen 13,5 dollarista 750 euroon tabletilta (HS 22.9.) ja Metsähallituksen lakiuudistus Suomen laajojen vesistöjen siirtämisestä liiketaloudelle (SLL 23.9.).

Joona Lehtomäki esitteli avointa tiedettä Open Access -viikolla Minervassa.

Tiedon puutteella tarkoitan faktojen puuttumista, vääristelyä ja peittelyä; kykenemättömyyttä ymmärtää sosiaalisia prosesseja kuten maailmantalouden muutosten vaikutusta tasa-arvoon tai koulutuksen periytyvyyttä; haluttomuutta tiedostaa ja ajatella muita kuin omaan maailmankuvaan valmiiksi sopivia uskomuksia; tahallista väärinymmärtämistä. On paljon helpompaa olla ajattelematta kuin tarkistaa faktat ja kantaa vastuu.

Akateemisen tutkimuksen tehtävä on tuottaa tietoa. Usein tutkimustieto on kuitenkin vaikeasti saavutettavissa ja maksumuurien takana. Taustatiedon puute tekee yksittäiseen tutkimukseen perehtymisen turhaksi. Sitten ihmetellään, miksi usko tieteeseen horjuu (HS 13.10). Kysellään, mikseivät akateeminen tutkimus ja tieteellinen tieto kiinnosta ketään – mutta jos radiokanavaa ei löydä, kuinka sitä voi kuunnella?

Opiskelijanäkökulma

Jo opiskelijan näkökulmasta on helppo sanoa, että yliopistojen, kirjastojen ja tieteellisten kustantamoiden yksi tärkeimmistä tehtävistä on edistää avointa julkaisemista ja avointa saatavuutta. Tiedon ja tutkimusdatan avoin saatavuus, oli kyse tiukan formaalista akateemisesta teoretisoinnista tai yhteiskuntatieteellisistä tutkimuksista, on elinehto sekä akateemiselle tutkimukselle että yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon onnistumiselle.

Taustalla luimistelee ajatus akateemisen tutkimuksen ja tiedon kyvyistä muuttaa maailmaa. Liian monella on siitä liian korkeat toiveet; liian moni ei usko siihen lainkaan. Tieto ja lukeminen harvoin suoraan muuttavat maailmaa, mutta ne muuttavat mielipiteitä, keskusteluja ja uutisointia. Hämärällä filosofisella tutkimuksella saattaa olla yksi ydinsanoma: abortti on oikein. Sosiologi sanoo: tasa-arvo ei ole valmis. Lääketieteellisen tutkimustiedon ja -datan avoimuuden tärkeys on itsestäänselvyys.

Tällä hetkellä monien johtavien poliitikkojen päätöksentekoa määrittävät ainoastaan ryhmäpaine, henkilökohtaiset uskomukset, toiveet, halut ja pelot. Muuten hallitus ei leikkaisi yliopistokoulutuksesta, ei väsäisi puutteellisia selvityksiä sairauskorvauksista, ei sallisi hankintarekisterin perustamista eikä sietäisi tällä hetkellä tehtävää uskomattoman huonoa tasa-arvo- ja ympäristöpolitiikkaa.

Demokratian perusedellytys on, että kansalaisilla on tarpeeksi tietoa, jonka pohjalta muodostaa mielipiteitä ja tehdä päätöksiä. Tieto, erityisesti tieteellinen tieto ja akateeminen tutkimus, ovat kansalaisyhteiskunnan ja taiteen ohella ainoita tapoja jyrätä perusteettomat, faktoihin perustumattomat tai niitä vääristelevät argumentit. Avoin julkaiseminen edistää paitsi tiedon saatavuutta, myös tieteellisen tiedon tuottamisen läpinäkyvyyttä – tehden tieteelliseen tietoon luottamisesta paljon helpompaa.

Tieteellinen tieto ei ole mielipidekysymys

Tieteellisen tiedon ydinajatus on esittää tosiasioita maailmasta. Kuten Janne Saarikivi kolumnissaan (HS 12.10.) kirjoittaa: ”Tieteessä ei kuitenkaan ole kyse siitä, miltä asiat näyttävät, vaan siitä, miten ne ovat. Tieteellinen tieto on vallitseva käsitys todellisuudesta, muuttuva, usein virheellinen, aina puutteellinen, mutta ei koskaan mielipidekysymys.”

Tosiasioita tutkivat niin maantiede, teatteritiede, valtio-oppi kuin tietojenkäsittelytiede. Formaalit tieteet, kuten taloustiede, matematiikka ja fysiikka tutkivat todellisuutta kuvaavia malleja ja niiden välisiä suhteita. Yhteiskuntatieteet tutkivat yhteiskuntaa ja sen ilmiöitä: yhteiskunnallisia rakenteita ja niistä seuraavia poliittisia ja kulttuurisia ilmiöitä, vallankäyttöä, ihmisryhmien välisiä suhteita. Humanistiset tieteet tutkivat inhimillisen toiminnan eri puolia ja niistä nousevia ilmiöitä ja rakenteita: taiteita, kieliä, kulttuuria ja tieteitä.

Kaikissa tieteissä esiintyy vallankäyttöä, tiedon manipulointia ja puutteellisuutta. Mikään tiede ei kuitenkaan esitä tietoa mielipiteinä. Janne Saarikiveä mukaillen: mikä tahansa tiede, kuului se luonnontieteisiin tai ihmis- tai yhteiskuntatieteisiin, opettaa, että mielipiteet todellisuudesta ovat usein vain harhaanjohtavia kokemuksia. Tosiasiat ovat usein aivan muuta kuin luulemme.
Open science, open data, open source, open content ja muut tiedon avoimuuteen tähtäävät liikkeet ovat tärkeitä jo pelkästään siksi, että tieto kuuluu kaikille. On turhaa pitää akateemista tutkimusta maksumuurien takana hankaloittaen tieteen ja yhteiskunnan vuorovaikutusta entisestään.

Tiedon avoimuus ja avoin saatavuus ovat tärkeitä akateemisen tutkimuksen itsensä selviämisen kannalta. Ketä kiinnostaa tutkimus, jota vain akateemikot pääsevät salasanojen (tai onnistuneen apuraha-hakemuksen) turvin lukemaan?

Vaikka tieteen popularisointi on äärimmäisen tärkeää, se ei enää riitä. Helposti luettava tieteellinen tieto on olennaista kiinnostuksen syttymisen ja leviämisen kannalta, mutta nopeiden muutosten maailmassa, jossa joka toinen typerys tulee väittämään vastaan maahanmuutosta, rokotusten tärkeydestä ja sukupuolten ja identiteettien välisestä tasa-arvosta, tulee jokaisella olla pääsy yliopiston uumenissa kytevään kipinään: tietoon ja tieteelliseen tutkimukseen.

Teksti

Sofia Blanco Sequeiros
viestintäharjoittelija

Kuva

Jussi Männistö
tietoasiantuntija

“Me olemme ratkaisu, me olemme etsimämme muutos”: IFLA:n WLIC-konferenssi kokoontui 81. kertaa Kapkaupungissa

Kirjastoalan suurin tapahtuma, IFLA:n WLIC-konferenssi, järjestettiin elokuussa 2015 Etelä-Afrikan Kapkaupungissa. Konferenssin teema oli tänä vuonna “Dynamic Libraries: Access, Development and Transformation” eli ”Aktiiviset (tai muuttuvat, dynaamiset, energiset) kirjastot: saatavuus, kehitys ja muutos”. Konferenssikeskuksen käytävillä kiiruhti aina seuraavaan kiinnostavaan tapahtumaan 3 100 osallistujaa yli 120 maasta.

Sinikka Sipilän läksiäisvastaanotolle kerääntyi 200 kutsuvierasta.

Puheenjohtaja Sinikka Sipilä luopui vallasta ja hänen työtään jatkaa yhdysvaltalainen Donna Scheeder. Kun Sinikka Sipilän teema oli ”Strong Libraries, Strong Societies” (vahvat kirjastot, vahvat yhteisöt ja yhteiskunnat), Scheederin teema on ”Libraries: A Call to Action” (kirjastot – kutsu toimintaan).

Uuden puheenjohtajan Donna Scheederin teema peräänkuuluttaa toimintaa kirjastojen tulevaisuuden hyväksi. Maailma muuttuu, kirjastot ovat tärkeitä, me voimme muuttaa maailmaa, mutta tarvitaan tekoja. Kirjastolaisten täytyy kouluttautua ja ylläpitää osaamistaan, pitää tarttua uusiin tehtäviin, vaikka ne eivät aluksi tuntuisikaan yhtä luontevilta kuin vanhat. Organisaatioiden tulee tehdä suunnitelmia: miten voimme olla mahdollisimman hyvin hyödyksi yhteisöillemme? Tarvitaan myös kansallisia ja alueellisia hankkeita sekä maailmanlaajuisia informaatioalan linjauksia ja toimintaperiaatteita, kuten viime vuonna konferenssissa julkistettu Lyon Declaration, jonka myös suomalaiset kirjastoseurat ovat allekirjoittaneet.

Virkaanastujaispuheessaan Donna Scheeder innosti kirjastolaisia toimintaan. Hän lainasi Barack Obamaa: ”Me olemme he, joita olemme kaivanneet. Me olemme muutos, jota etsimme”. Nämä ajatukset kaikuivat myös muualla Kapkaupungissa.

Kapkaupunki oli täynnä vastakohtia: köyhyyttä, rikkautta, hökkelikyliä, luksustaloja ja huimaavaa luonnon kauneutta. Etelä-Afrikan väkivaltainen historia on esillä nähtävyyksissä, kuten Robben Islandilla, saarella, johon on vuosisatojen ajan karkoitettu ei-toivotut ihmiset, lepraa sairastavista poliittisiin aktivisteihin. Robben Islandin vankilassa apartheid-ajalla oli vangittuna 19 vuoden ajan myös Nelson Mandela. Saari on vain reilun kymmenen kilometrin päässä Kapkaupungista, mutta se on oma karu, tuulinen maailmansa ja merimatkalla näkee vuodenajasta riippuen delfiineitä, hylkeitä ja jopa valaita. Robben-nimi tuleekin hollankielisestä, hyljettä tarkoittavasta sanasta.

Donna Scheeder ja Sinikka Sipilä.

Robben Islandin vankilassa opas, saarella vuosina 1977-1982 vangittuna ollut vapaustaistelija Lulamile Madolo, sanoi liikuttuneille kuulijoilleen: ”Älkää surko, se on historiaa. Kun Nelson Mandela vapautettiin, maamme oli sisällissodan partaalla. Oli mellakoita, tuhopolttoja, väkivaltaa. Mutta kuten Nelson Mandela sanoi, me voimme joko olla osa ratkaisua tai osa ongelmaa. Me päätimme olla ratkaisu”.

Suomalais-namibialaista kirjastoyhteistyötä esittelevät kolme elokuvaa saivat paljon katsojia.

Sinikka Sipilän tiimi työn touhussa.

Konferenssikeskuksessa myös neulottiin. Hyväntekeväisyyskampanjan nimi oli ”67 blankets for Nelson Mandela Day”. Toisessa hyväntekeväisyysprojektissa sai lahjoittaa köyhille lapsille kirjoja, jotka järjestö vie perille. Kirjoja kertyi useita satoja.

Näkymä satamasta Pöytävuorelle.

Pöytävuori ”pöytäliinalla” katettuna, kuten paikalliset sanovat.

Näkymä Pöytävuoren huipulta, jonne pääsee köysiradalla.

Afrikkalainen pingviini on maailman toiseksi pienin pingviini. Nämä rauhalliset olennot elävät ihmisasutuksen liepeillä ja kesäisin niiden kanssa voi jopa käydä uimassa yhteisellä rannalla. Konferenssin aikaan elokuussa Etelä-Afrikassa on talvi.

 

Konferenssi järjestetään vuonna 2016 Columbuksessa, Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa. Kahden vuoden päästä, vuonna 2017, konferenssiväki kokoontuu taas Euroopassa: Puolassa, Wrocławin kaupungissa.

Lisää Panu Somerman kuvia Flickr-palvelussa
Twitter #wlic2015
Konferenssin uutisia ja tapahtumia Facebookissa
Sinikka Sipilän haastattelu, Kirjastokaista

Teksti

Johanna Lahikainen
tietoasiantuntija

Kuvat

Panu Somerma ja Johanna Lahikainen

Voimaa yhteistyöllä – Peda-forum Helsingissä 20.-21.8.2015

Peda-forum -päivät on vuosittain järjestettävä kaikille avoin yliopisto-opetuksen kehittämisen verkostoseminaari. Tänä vuonna Peda-forum päivien järjestäjinä toimivat yhteistyössä Hanken Svenska handelshögskolan  ja Maanpuolustuskorkeakoulu. Vuoden kattoteemaksi oli valittu voimaa yhteistyöllä. Osallistujia oli eri puolelta Suomea noin 350. Yliopistopedagogiikan kehittämispäiville osallistuvat yliopisto- ja korkeakouluopetuksesta kiinnostuneet opettajat, tutkijat, opiskelijat ja hallintotyötä tekevät.

Kehittämispäivät tarjoavat mahdollisuuden verkostoitua ja vaihtaa hyviä käytäntöjä. Myös kirjaston on hyvä olla seuraamassa alan ajankohtaisia aiheita ja kysymyksiä sekä luoda kontakteja. Helsingin yliopiston kirjastosta kehittämispäiville osallistuivat Kati Syvälahti ja Marjo Kuusela.

Peda-forum rakentui tänä vuonna neljän teeman ympärille: työelämän ja opintojen välinen yhteistyö, tutkimuksen ja opintojen yhteistyö, eri alojen/tahojen yhteistyö ja kehittyvät oppimisympäristöt. Yhtenä tärkeänä haasteena keskusteluissa nousivat esiin digitaalisten oppimisympäristöt. Verkko-opetus vaatii uudenlaista pedagogista osaamista. Ensimmäistä kertaa Peda-forum oli kolmikielinen. Osallistujilla oli mahdollisuus kuulla esityksiä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.  Peda-forumissa pääpuhujina olivat torstaina Anita Lehikoinen, Yves Epelboin, Björn Wahlroos ja perjantaina Sakari Honkamaa esitteli maanpuolustuskorkeakoulun opetusta ja tutkimusta.

MOOC vai SPOC

Torstain pääpuhujana oli Yves Epelboin. Hän on Pariisin UPMC – Sorbonnen yliopiston emeritusprofessori. Hänen esityksensä “MOOC and avatars: a pedagogical approach for the 21st century” oli ajankohtainen katsaus digitaalisista oppimisympäristöistä. MOOC eli massive open online course herättää vilkasta keskustelua yliopistoissa kansainvälisesti. Ideana on tarjota verkko-opetusta suurille opiskelijamäärille.

Yves Epelboin

Kurssi ovat periaatteessa kaikille avoimia. Ongelmana näillä kursseilla on esimerkiksi se, että vain pieni osa osallistujista suorittaa kurssin kokonaan loppuun. Kurssien kokoaminen vaatii paljon henkilö- ja talousresursseja. Epeboin suositteli projektiryhmän perustamista kurssin suunnitteluun ja toteutukseen. Projektilla on tärkeää olla koordinaattori, joka vastaa projektinhallinnasta.

Epelboin mukaan SPOC (Small Private Online Course) on perinteisempi vaihtoehto verkko-opetuksen toteutukseen. Opetus toteutetaan monimuoto-opetuksena ja esim. käänteisen luokkahuoneen (flipped classroom) ideaa voidaan hyödyntää rajatulle opiskelijaryhmälle.

Yves Epelboin blogissa voi tutustua ajankohtaisiin aiheisiin ranskalaisessa korkeakouluopetuksessa.

MOOCs: Design, Use and Business Models (Jean-Charles Pomerol, Yves Epelboin & Claire Thoury, 2015 Wiley-ISTE)

Kehittyvät oppimisympäristöt ja työelämätaidot

Teemasessioiden ja työpajojen tärkeä anti on pedagogiset kokeilujen ja kehittämishankkeiden kokemusten jakaminen. Luovasta opetusmenetelmästä kertoi Helsingin yliopistosta Päivi Salmesvuori. Hän kertoi esityksessään historian opettamisesta draaman keinoin. Opetusmenetelmä mahdollisti luovan, hauskan ja informatiivisen tavan oppia kirkkohistoriaa syväsuuntautuneemmin.

Geneeristen taitojen huomioiminen opetuksessa herätti kysymyksiä ja keskustelua. Keynote speaker Björn Wahlroos korosti puheenvuorossaan yliopiston teoreettisen opetuksen roolia ja piti vaihtuvien ja muuttuvien työelämäntaitojen – ja vaatimusten korostuksen sijaan tärkeämpänä laajaa yleissivistystä. Jyväskylän yliopiston esityksessä Anne Virtanen kertoi eri tieteenaloilta kerätyn tutkimusdatan avulla millaiset opetuskäytännöt ovat työelämätaitojen oppimisen kannalta toimivia. Tutkimuksen mukaan työelämätaitojen oppiminen edellyttää monipuolisia aktiviteetteja. Opetuksen tulisi sisältää mm. kontaktiopetusta ja pienryhmätyöskentelyä. Yksi kiinnostava esimerkki geneeristen taitojen opeuksesta oli esitys, jossa kerrottiin Jyväskylän yliopiston kielikampuksen ja Jyväskylän kaupungin perusopetuspalvelujen yhdessä kehittämästä kielileiristä. Koulutus oli opiskelijoille vapaaehtoinen. Kielenopettajiksi ja luokanopettajiksi opiskeleville leiri tarjosi mahdollisuuden harjoitella käytännössä opetusta lapsiryhmille.

Kirjaston esitys eBooks, e-journals, educational videos and social media – how the changing information environment effects library collections and training nosti esiin muuttuvan tietoympäristön mahdollisuudet ja haasteet. Minkälaisia aineistoja opetuksessa ja oppimisessa voi nyt ja tulevaisuudessa hyödyntää? Minkälaisia e-kirjat ovat nyt ja tulevaisuudessa? Minkälaista tukea kirjasto tarjoaa e-aineistojen käyttöön?  Aihe herätti teemasessiossa vilkasta keskustelua esim. Miksi kotimaisia e-kirjoja on niin vähän kirjaston kokoelmissa? Mikä rooli sosiaalisella medialla on tiedonlähteenä ja voisiko tutkijan blogi olla tutkimustiedon julkaisukanava?
Lisätietoja esityksistä

Seuraava Peda-forum 2016 Jyväskylässä
Twitter: #peda2015
Peda-forum: http://www.peda-forum.fi/index.php?25

Teksti ja kuvat

Kati Syvälahti
informaatikko
Marjo Kuusela
kirjastonhoitaja

Datanhallinnan palveluita kirjastossa

Tutkimusdataan erikoistunut tiimi aloitti toimintansa HY:n kirjastossa vuoden 2015 alussa. Tiimi kuuluu kirjaston Tutkimuksen palvelut -yksikköön ja on osa myös laajempaa yliopiston eri toimijoiden muodostamaa verkostoa.

Tutkimusdatatiimin toimintasuunnitelman mukaan tavoitteena vuodelle 2015 on ollut palveluiden tuottaminen tutkimusdatan hallintaan. Taustalla on erityisesti viime helmikuussa julkistettu HY:n tutkimusdatapolitiikka ja sen toteuttamissuunnitelma, jossa kirjastolla on merkittävä rooli.  Tiimin tehtävänä on muun muassa järjestää asiaan liittyvää koulutusta ja neuvontaa sekä tiedottaa tutkimusdataan liittyvistä palveluista. Tiimin tehtäviin sisältyy myös verkostoihin ja koulutuksiin osallistumista sekä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.

Tärkeä tutkimusdatatiimiä koskettava yhteistyöhanke on kansallinen Tuuli-projekti, jossa toteutetaan aineistonhallintasuunnittelun työkalu kotimaisten tutkimusorganisaatioiden käyttöön. Projekti käynnistyi keväällä 2015 ja jatkuu vuoden 2017 kevääseen. Projektipäällikkönä toimii Mari Elisa Kuusniemi HY:n kirjastosta, lisäksi projektin työryhmissä on mukana useita henkilöitä kirjaston tutkimusdatatiimistä.

Datakoulutusta tutkijakoululaisille

Tutkimusdataan liittyvä koulutus on toistaiseksi suunnattu jatko-opiskelijoille. Kirjasto tarjoaa eri kampuksilla kursseja tutkijakouluille ja sisällyttää kursseihin myös tutkimusdataa käsittelevän osion. Esimerkiksi keskustakampuksella kurssin voi suorittaa itsenäisesti tutustumalla Moodlessa oleviin aineistoihin ja tekemällä pakollisen tehtävän. Kurssille ilmoittautuneet voivat myös osallistua luennolle, jossa aihepiiriin liittyvistä teemoista on mahdollisuus keskustella tarkemmin.

Neuvontapalvelu avustaa aineistonhallintasuunnitelmissa
Tutkimusdatatiimin neuvontapalveluun osallistuu tällä hetkellä neljä henkilöä. Neuvonnan osalta resursseja on suunnattu erityisesti tutkijoiden avustamiseen aineistohallintasuunnitelmien laadinnassa. Monet rahoittajat edellyttävät aineistonhallintasuunnitelman sisällyttämistä tutkimussuunnitelmaan.

Esimerkiksi Euroopan komission Horisontti 2020 -hakuun osallistuvilta edellytetään jo hakuvaiheessa alustavaa aineistonhallintasuunnitelmaa. Perusteellisempi suunnitelma vaaditaan rahoituksen saaneilta hankkeilta kuuden kuukauden kuluessa hankkeen alkamisesta. Suunnittelu on haastavaa, sillä H2020 -hankkeet ovat useiden eurooppalaisten yliopistojen yhteishankkeista ja usein monitieteisiä. Jo pelkästään tutkimusaineistojen käyttäminen ja jakaminen turvallisesti hankkeen aikana edellyttää suunnittelua, ja tarvittaessa esimerkiksi konsultointia teknisistä ratkaisuista ja vaihtoehdoista. Kun menettelytavoista on saatu riittävä selvyys, asiat kirjataan osaksi aineistonhallintasuunnitelmaa.  Keskeinen osa suunnitelmaa on myös kuvaus tutkimuksessa tuotettavien aineistojen arkistoinnista soveltuviin data-arkistoihin, jotka mahdollistavat aineistojen jatkokäytön.

Toistaiseksi kirjaston neuvontapalvelu on painottunut Horisontti 2020 -hakujen aineistonhallintasuunnitelmien kommentointiin. Tämä on usein tarkoittanut monivaiheista prosessia, johon on sisältynyt useita kommentointikierroksia. Prosessin kuluessa kirjaston tietoasiantuntija perehtyy tutkijan lähettämiin suunnitelman luonnoksiin ja kirjaa niihin omia kommenttejaan ja ehdotuksiaan. Tämän jälkeen tutkija tekee korjauksia suunnitelmaan ja lähettää halutessaan uuden luonnoksen kommentoitavaksi. Tarvittaessa voidaan sopia palaveri, jossa keskustellaan yksityiskohtaisemmin tutkimushankkeesta ja aineistonhallintasuunnitelmaan liittyvistä kysymyksistä.

Verkostomaista yhteistyötä eri toimijoiden kesken
Tärkeänä osana koko yliopiston tutkimusdatapolitiikan toteuttamista on eri toimijoiden muodostama Datatuki-verkosto. Tämä verkosto koostuu kirjaston, tietotekniikkakeskuksen, lakipalveluiden sekä tutkimushallinnon asiantuntijoista. Verkoston lähtökohtana on tutkijoiden avunsaamisen helpottaminen kaikissa aineistonhallintaan liittyvissä kysymyksissä. Tavoitteena on yhden luukun palvelumalli, jossa tutkijan ei tarvitse erikseen selvittää, kenen vastuulla on jokin aineistonhallintaan liittyvä erityiskysymys. Verkostomainen yhteistyö on jo osoittautunut hyödylliseksi. Sen avulla on voitu parantaa ja nopeuttaa tiedonvälittämistä ja avuntarjoamista tutkijoille. Lisäksi yhteistyön myötä verkostossa mukanaolevien tietämys eri yksiköiden ja henkilöiden asiantuntemuksesta on lisääntynyt.

Datatuki-verkoston toiminnan kehittämiseksi on järjestetty kaksi työpajaa. Ensimmäisessä työpajassa määriteltiin verkoston toiminnan tavoitteita, toisessa käytiin läpi muutamia neuvontatapauksia ja pohdittiin ryhmissä niihin liittyneitä aineistonhallinnan kysymyksiä. Toisessa työpajassa annettiin myös yksiköittäin palvelua koskevia lupauksia.
Verkoston yhteistyö on nyt saatu hyvin käyntiin ja työpajoja pyritään järjestämään säännöllisesti jatkossakin. Samalla aktiivinen työskentely yhden luukun palvelumallin toteuttamiseksi jatkuu.

Teksti

Mika Holopainen
tietoasiantuntija

Laadukkaan tutkimusaineiston tuottaminen vaatii osaamista

– Laadukkaan, avoimeen käyttöön sopivan datan täytyisi syntyä tutkimusprojektin edetessä ikään kuin oheistuotteena. Muuten on todella iso työ projektin lopussa muokata aineisto hyödynnettävään kuntoon, toteaa tutkija Joona Lehtomäki, jonka oma tutkimusryhmä (Conservation Biology Informatics Group) on avannut osan omasta tutkimusaineistostansa kotimaisen AVAA-julkaisualustan kautta.

Tutkimusprosessin myötä syntyvän laadukkaan aineiston tuottaminen edellyttää taitoja, jotka vaativat koulutusta. Lehtomäen mukaan datan hallinta ei sinänsä kuulu erityisesti avoimeen tieteeseen vaan jokaisen tutkijan perustyökalupakkiin.

– Väitän, että moni juoksee gradua aloittaessaan päin seinää, kun ei ole saanut koulutusta, siitä miten dataa pitäisi hallita. Lopputuloksena on monesti sekalainen kokoelma Excel-taulukoita, joista puolen vuoden jälkeen kukaan ei enää ota selvää. Ei edes tekijä itse.

Useimmilla tieteenaloilla käsitellään kuitenkin aineistoja, esimerkiksi biologiassa ei järjestetä juuri minkäänlaista opetusta aineistonhallintaan ja aineiston suunnitteluun.
– Yliopiston kirjastolla ja esimerkiksi Luomuksella on paljon osaamista aineistohallinnasta ja sen suunnittelusta. Erillislaitokset voisivat rakentaa uutta roolia tarjoamalla apuaan aineiston hallinnan koulutuksessa, Lehtomäki pohtii.

Suojelubiologit suojelevat dataansa

Joona Lehtomäki on itse luonnonsuojelubiologi. Hänen mukaansa juuri luonnonsuojelubiologien ja yleisemmin ekologian tutkijoiden keskuudessa tutkimusaineistoista näytetään olevan jostain syystä melko mustasukkaisia.

– Voisi ajatella, että luonnonsuojelutieteissä koettaisiin tärkeäksi datan avaaminen. Näin ei kuitenkaan ole. Tämä on hankalaa, sillä alan aineistojen avaaminen saattaisi hyödyntää yhteiskuntaa poikkeuksellisen laajasti. Akateemisen maailman lisäksi esimerkiksi järjestöt ja viranomaiset voisivat käyttää sitä.

Syyksi mustasukkaisuuteen Lehtomäki arvelee muilta aloilta tuttuja ongelmia kilpailussa muun muassa julkaisujen näkyvyydestä.

Conservation Letters -lehti julkaisi tutkimuksen luonnon monimuotoisuuteen liittyvän alkuperäisdatan käytöstä. Tulosten mukaan valtaosa tutkijoista käyttäisi mieluusti muiden aineistoja, mutta ei tahtoisi jakaa omiaan.

Keppiä ja porkkanaa

Eettisestä näkökulmasta avoimeen dataan pätee sama argumentaatio kuin avoimeen julkaisemiseen: julkisen rahoituksen turvin kerätty aineisto on mahdollisuuksien mukaan saatettava avoimeen käyttöön. Tämä on kuitenkin tehtävä huomioiden tutkijayhteisön omat hyödyt ja kustannukset.

– Kuulun niin sanottuun pragmaattiseen koulukuntaan, jonka mukaan eteenpäin on edettävä ruohonjuuritasolla, ei pelkästään ylhäältä hallinnon kautta. Hallinnolla ja tukipalveluilla on toki merkittävä ja tarpeellinen rooli aineistojen avaamisessa. Aina on kuitenkin mietittävä, mitä hyötyä tästä on tutkijalle, Lehtomäki kertoo.

– Toisaalta, jos odotamme, että muutos tapahtuu itsestään yhteisön sisällä, niin odotamme vielä sadan vuoden kuluttua. Tutkijayhteisö suhtautuu muutoksiin usein konservatiivisesti ja usein toki hyvästä syystä: muutosten tarpeellisuus ja hyödyllisyys on pystyttävä perustelemaan. Käytännössä jonkinlainen kompromissi – keppiä ja porkkanaa sopivassa suhteessa, hän päättää.

•    Viime Verkkarissa Joona Lehtomäki pohti avointa julkaisemista

Teksti

Laura Hiisivuori
viestintäpäällikkö

Kuvat

Jussi Männistö
tietoasiantuntija

Työpaja tutustutti avoimeen tieteeseen Minervassa

Avoimen tieteen käytäntöjä edistävää kansainvälistä Open Access -viikkoa vietettiin tänä vuonna kahdeksatta kertaa. Helsingin yliopiston kirjasto otti osaa viikkoon järjestämällä Open Science -työpajan. Lisäksi kirjaston avoimen julkaisemisen asiantuntijat pitivät aiheeseen liittyviä pop up -pisteitä eri kampuksilla kyseisen viikon aikana. Näillä pisteillä kuka tahansa sai tulla kysymään avoimeen julkaisemiseen ja rinnakkaistallentamiseen liittyvistä asioista.

Minervan uudessa oppimisympäristössä järjestetyn työpajan teemana olivat tänä vuonna tutkimusaineiston hallintaan ja avoimuuteen liittyvät kysymykset. Puhujavieraisiin lukeutuivat muun muassa tutkija Joona Lehtomäki Helsingin yliopistosta sekä tietoverkkoasiantuntija Tuomas Alaterä.

Vieraat esittelivät etupäässä erilaisia tutkimusaineiston tallentamisen ja jakamisen mahdollistavia tietokantoja. Tällaisia ovat esimerkiksi B2Share sekä Zenodo, jota yksi vieraista, Lars Holm Nielsen, on ollut kehittämässä. Pohdittiin myös sitä, kuka avoimesta tieteestä hyötyy. Pääviesti kaikilla puhujilla oli, että eniten siitä hyötyy tieteentekijä itse.

Kuva: Jussi Männistö

Terkko tutki lääketieteen tutkijoiden tietokäytäntöjä

Terkon informaatikot selvittivät HYKS:n ja HY:n lääketieteellisen tiedekunnan tutkijoiden tiedonhaku- ja tiedonhallintakäytäntöjä. Tavoitteena on edistää näyttöön perustuvaa kirjastotyötä ja sen kautta luoda paremmat edellytykset lääketieteelliselle tutkimukselle.

Open Access katsaus julkaistiin Informaatiotutkimus-lehdessä 34 (3) 2015.

 

Copyright-asiaa

Viime syksynä EU:n tuomioistuin päätti, että kirjastot saavat digitoida painettuja aineistojaan ja säilöä niitä suljettuihin arkistoihin rekisteröityjä käyttäjiään varten, mutta eivät avata tällaisia digiaineistoja kaikille käyttäjille. Kirjastot eivät kuitenkaan saa sallia, että rekisteröidyt käyttäjät printtaisivat niitä tai tallentaisivat niitä muistitikuilleen, elleivät nämä erikseen sovi järkevästä korvauksesta kustantajan eduksi. Päätöksen taustalla oli saksalaisen kustantaja Eugen Ulmer KG:n pyrkimys estää Darmstadtin teknistä yliopistoa digitoimasta julkaisemiaan kirjoja elektronisia, kirjaston sisäisiä lukulaitteita varten.

BETH:n (Bibliothèques Européennes de Théologie) hollantilainen puheenjohtaja Geert Harmanny avasi seuran 44. vuosikokouksen Bolognassa (19.-23.9.2015) kertomalla toisenlaisesta tapauksesta. Muuan tuttu professori oli tullut innoissaan esittelemään hänelle uusinta teostaan, jonka laatukustantaja Brill oli juuri julkaissut. sama professori tuli muutaman päivän kuluttua järkyttyneenä uudestaan tapaamaan kirjastonhoitajaa, kun oli löytänyt upouuden teoksensa venäläiseltä sivulta digitoituna ja kaikkien vapaasti saatavana.

Euroopan parlamentin jäsen Isabella Anidolfi esitelmöi vapaan, avoimen ja pluralistisen yhteiskunnan oikeuksista jakaa tietoa kansalaisilleen. Hän esitti kuluneena kesänä EU-parlamentissa jyrkän eriävän mielipiteen nk. Reda-raporttia vastaan, jossa vaadittiin julkaisijoiden täysien oikeuksien turvaamista käyttäjien vapaita oikeuksia vastaan. Anidolfista selvitys vaikutti siltä, että voitonpyynnin nimessä eurooppalaisten on uhrattava kulttuurinsa, ideansa ja identiteettinsä. Raportin pyrkimys on hänen mukaansa paikallisine kuluttajan oikeuksien rajoituksineen räikeässä ristiriidassa EU:n yhden digitaalisen markkina-alueen ajatuksen kanssa. Esimerkiksi voittoa tekemättömistä ja sitä tavoittelemattomista blogisteista, jotka lainaavat kirjoituksissaan tekijänoikeuksien alaisia tekstejä, ei missään tapauksessa saa kriminalisoida. Pahimmillaan vahvasti julkaisijan taloudellista etua suojeleva laki tarjoaa mahdollisuuden juuri tällaiseen. Anidolfi vaati parlamentissa laajempia oikeuksia kirjastoille digiaineistojen levittämisessä (e-lainat), mutta jäi vähemmistöön.

Rosa Maiello esitteli tutkimuskirjastojen oikeuksia levittää digitaalista aineistoa. Hän lähtee siitä, mistä pitääkin: pääsy tietoon on sääntö, rajoitukset ovat poikkeuksia. Tekijänoikeudet ovat perustavanlaatuisia oikeuksia, ja niiden tulee juuri sellaisina edistää tiedon saatavuutta. Euroopan unioni neuvottelee kansainväliset copyright-sopimukset jäsenvaltioidensa puolesta ja esittää direktiiviensä kautta, miten jäsenvaltioiden tulee kehittää lainsäädäntöään. Tutkimuskirjastoja koskettaa erityisesti kysymys hämärästä rajasta informaation ja luomistyön tuotteiden välillä. Luomistyön tuotteet on suojattu tekijänoikeudella, joka on voimassa 70 vuotta tekijän kuolemasta. Hyvin suojattujen tekijänoikeuksien – tieteellisen tutkimuksen saralla tämä tarkoittaa useimmiten välittäjän eli kustantajan oikeuksia – reunamilla poikkeustapauksia ovat opetuslaitokset, kirjastot ja arkistot sekä vammaiset, ja heistä etenkin näkövammaiset tiedon tarvitsijat.

Kirjastot ovat usein heikossa asemassa, sillä digitaalisessa maailmassa niiden oikeudet välittää aineistoa ovat heikentyneet samalla kun välittämisen kustannukset ovat kasvaneet. Kirjastoilla on kuitenkin oikeus digitoida jo hankkimaansa painettua aineistoa ja panna se saataville kirjaston seinien sisällä käyttäjätunnuksilla ja salasanoilla avattavaksi – kuten edellä kuvatussa Darmstadtin tapauksessa. Täysin avoimiksi voidaan digitoida teoksia, jolle ei huolellisen etsinnänkään jälkeen ole löytynyt tekijää. Oma ongelmansa liittyy siihen, että noin 85% kirjastokonsortioiden käyttöönsä neuvottelemista aineistoista ovat heidät käytössään vain tilapäisesti, eikä niillä ole pysyvää oikeutta aineiston säilyttämiseen. Kuten tiedämme, kalliisti ostetun e-aineiston lainaamiseen liittyy koko joukko aineiston käyttöä huonontavia rajoituksia, jollaisia esimerkiksi DOAJ:ssa ja DOAB:ssa avoimesti julkaistulla aineistolla ei ole.

Ensi syyskuussa BETH kokoontuu Helsingissä ja silloin teemana on Open access.

Teksti

Matti Myllykoski
johtava tietoasiantuntija

Kuva

PDPics
https://pixabay.com/en/copyright-magnifier-magnifying-glass-389901/

Oli jo aikakin – Tieteen avoimuus näkyy HY:n tulevassa strategiassa

Tieteen tekemisessä ja uuden tiedon synnyttämisessä tarvitaan monenlaisia raaka-aineita. Käytännössä kukaan ei lähde tyhjästä, vaan rakentaa uudet tutkimuskysymykset ja ideatkin jo olemassaolevan tiedon ja aiemmin karttuneen tietämyksen varaan.  Vasta se, että tutkija avoimesti julkaisee omat tuloksensa ja asettaa ne tiedeyhteisön julkiseen arviointiin raottaa hänelle tämän kunnianarvoisan yhteisön ovea.

Tieteen avoimuus ei siis missään tapauksessa ole uusi ilmiö. Tiede on lähtökohtaisesti avointa. Hieman uudempi ilmiö on se, että tutkijat itse ovat todenneet, että tieteen tulisi olla avointa kaikille, ei pelkästään tiedeyhteisön jäsenille. Avoimuuden tulisi koskea niin julkaisuja, dataa kuin menetelmiäkin. Julkisin varoin tuotetun tutkimustyön hedelmiä pitäisi kaikkien päästä nauttimaan.

Eikä kysymys ole siitä, että voitaisiin noukkia yksi rypäle yhdestä tertusta ja toinen jostakin toisesta satunnaisesta tai jonkun toisen valitsemasta tertusta. Kyse on siitä, että kaikki rypäleet on voitava kerätä sammioon ja koko yhteisö on voitava kutsua polkemaan rypäleet mehuksi, josta siten voidaan jatkojalostaa jotakin aivan fantastista uutta, vaikkapa tammitynnyriin kypsymään. Eikä resepti ole salainen vaan myös menetelmä on täysin avoin. Lopputuloksen nautintaoikeus ei jää pimeisiin saleihin ja kamareihin vaan ne tuodaan turuille ja toreille, kaikken nähtäville, arvioitavaksi ja käyttäväksi. Ja jos joku keksii, miten saa siitä vielä parempaa: loistavaa!

Tieteen, sen raaka-aineiden sekä tulosten avoimuutta edistetään nyt myös Suomessa ja muualla Euroopassa myös ministeröiden ja hallinnon voimin. Hyvä niin. Jo oli korkea aikakin.

Teksti

Annikki Roos
palvelujohtaja