Kansalliskirjaston korjaustyöt alkavat – muutoksia asiakaspalvelussa

Korjaustyöt koskevat kirjastokorttelin Unioninkadun puoleisia osia, jotka ovat runsaan kahden vuoden ajan suljettuina.

Uusi sisäänkäynti Fabianinkatu 35
Kirjasto palvelee asiakkaitaan koko korjaustöiden ajan Fabiania-rakennuksessa. Uusi sisäänkäynti on osoitteessa Fabianinkatu 35. Fabiania-rakennuksessa sijaitsevat myös kaikki kirjaston palvelut, lukutilat ja osa käsikirjastoa.

Asiakaspalvelu korjaushankkeen aikana
Rotundassa ollut avokokoelma ja osa käsikirjastoa ovat syksyyn 2015 saakka suljetussa varastossa ja lainattavissa sieltä Helka-tietokannasta tehtävällä aineistopyynnöllä. Ennen klo 14 tilatut aineistot toimitetaan saman päivän aikana, klo 14 jälkeen tilatut seuraavana aukiolopäivänä klo 12 mennessä. Aineiston saapumisesta tulee ilmoitus sähköpostitse, jos sähköpostiosoite on liitetty asiakastietoihin.

Palautukset jätetään eteisvahtimestarin huoneessa olevaan palautusautomaattiin. Saapuneet aineistopyynnöt ja varaukset noudetaan noutohyllystä Fabianian 2. kerroksesta ja lainataan hyllyn vieressä olevalla lainausautomaatilla.

Pääpalvelupiste Fabianian 2. kerroksessa antaa yleisneuvontaa ja palvelee lainaus- ja maksuasioissa sekä Kansalliskokoelman käytössä. Samassa kerroksessa sijaitsevat myös mikrofilmipalvelut ja useimmat kopiokoneet.
Tietopalvelua saa Fabianian 1. kerroksessa musiikkikirjastossa sijaitsevasta tietopalvelupisteestä. Musiikkikirjaston ja Slaavilaisen kirjaston palvelut jatkavat entisellään.

Käsikirjastosta merkittävin osa on käytettävissä Akvaariossa, sisääntuloaulasta kaksi kerrosta alaspäin. Kaikkiin kerroksiin pääsee sekä hissillä että rappusia pitkin. Esteetön sisäänkäynti on osoitteesta Kirkkokatu 20.

Aukioloajat kesällä
Kirjasto on kesällä 2013 auki klo 9 – 18 maanantaista torstaihin ja klo 9 – 16 perjantaista lauantaihin. Heinäkuun lauantait kirjasto on kiinni.

Kurssikirjoja lahjoitettu yli 12 000 eurolla

Lahjoita kurssikirja -palvelun kautta on lahjoitettu ensimmäisen puolen vuoden aikana kurssikirjoja yli 12 000 eurolla. Yksittäisistä kirjoista eniten lahjoitettiin teoksia Iso suomen kielioppi ja Johdatus abstraktiin algebraan. Iso suomen kielioppi on lahjoitetuin yksittäinen kirja.

Vuoden 2012 loppuun mennessä elokuussa 2012 virallisesti avatun Lahjoita kurssikirja -palvelun kautta oli tehty 85 lahjoitusta, yhteensä yli 12 000 euroa. Osa lahjoituksista oli kohdennettu suoraan tietyn kirjan hankkimiseen ja osa vapaasti käytettäväksi tietyn oppialan kurssikirjojen hankkimiseen. Useat lahjoittajat myös halusivat kirjaston itse päättävän, mitä kirjoja varoilla hankitaan.

– Kurssikirjojen hyvä saatavuus on keskeinen tekijä sujuvissa opinnoissa, muistuttaa projektipäällikkö Inkeri Salonharju Helsingin yliopiston kirjastosta. – Lahjoitukset ovat etenkin taloudellisesti tiukkana aikana hyvin tärkeitä kirjastolle ja opiskelijoille.

Lahjoita kurssikirja -palvelu toimii verkossa osoitteessa www.helsinki.fi/lahjoitakurssikirja. Palvelun kautta yksityishenkilö tai yhteisö voi tukea yksittäisen kirjan hankkimista tai tehdä lahjoituksen tietyn alan kurssikirjojen hankkimiseen. Lahjoitettuihin kirjoihin kiinnitetään exlibris, jossa kerrotaan, kuka kyseisen kirjan on lahjoittanut opiskelijoiden käyttöön.

Lue lisää Lahjoita kurssikirja -palvelusta

Samanlaiset kengät

Meistä on Kaisan kanssa julkaistu Signumissa  kuva, jossa istumme eräiden kollegoiden kanssa penkillä Lontoossa . Kaisalla ja minulla on jaloissamme samanlaiset kengät. Kuva on otettu joulukuussa 2007 valtakunnallisen informaatiolukutaitohankkeen lopuksi järjestetyllä tutustumismatkalla, jonka tarkoituksena oli perehtyä ja etsiä kehittämismalleja Englannin ja Skotlannin kirjastojen informaatiolukutaidon opetukseen. Molemmilla on mustat Eccot, oikeat kirjastonaisen järkevät nauhakengät. (Kts.viite )

Myöhemminkin tuo kuva on usein palannut mieleeni Kaisaa ajatellessani. Meillä on todellakin samanlaiset kengät, jotka symboloivat suhtautumistamme työhön ja tavoitteisiin. Näkemyksemme monissa asioissa saattavat olla erilaisia, ja tapa pyrkiä samaankin päämäärään on joskus ollut hyvin erilainen. Päämääräkin on saattanut eri aikoina olla erilainen. Pohjalta on kuitenkin löytynyt samanlainen intohimoinen suhtautuminen kirjastotyöhön, kirjastoalan arvostus ja halu uudistaa.  Ja halu katsoa asioita omia ympyröitä laajemmin.

Teimme Kaisan kanssa Helsingin yliopistossa työuraa yli kolmekymmentä vuotta, joskus  lähellä toisiamme, joskus kauempana.  Olen koko tuttavuutemme ajan ollut hyvin tietoinen, ja  myös vaikuttunut, Kaisan ideoista ja toiminnasta.  Tutustuin Kaisaan 1980-luvun alussa, jolloin hän toimi Teologisen tiedekunnan kirjastossa luetteloijana.  Itse työskentelin silloisen Helsingin yliopiston kirjaston (nyk. Kansalliskirjasto) bibliografisella osastolla kausijulkaisujen luetteloinnin esimiehenä. Kaisa tuli keskustelemaan kausijulkaisujen luettelointisääntöihin liittyvistä ongelmista , joita oli kohdannut teologisen aineiston käsittelyssä.  ”Napakka nainen, osaa esittää hankaliakin kysymyksiä”, ajattelin.

Kaisan suuri rakkaus yliopistoon ja tieteentekijän suhde tiedeyhteisöön herättävät minussa ihailua. Hän veti meidät tiedekuntakirjastojen johtajat mukaan yliopistohallintoon, ja sitä kautta kohti yliopiston kirjastolaitoksen yhtenäisyyttä samaan aikaan kun me rakensimme kukin tahollamme tiedekuntiemme kanssa tulevaisuuden yliopistoa.  Minun, kuten Kaisankin, kengät vetivät kuitenkin jo varhaisessa vaiheessa kohti suurempaa yhtenäistä kirjastokokonaisuutta.

Toimiessani Suomen tieteellisen kirjastoseuran puheenjohtajana törmäsin usein tarpeeseen nähdä Helsingin yliopiston kirjastolaitos valtakunnallisesti ja kansainvälisesti näkyvänä kokonaisuutena, joka palvelee tiedeyhteisöä ja muita käyttäjiä tehokkaasti rahatilanteesta riippumatta.  Näin kirjastoissa paljon hukkaan menevää osaamista, jota ei pystytty hyödyntämään pienemmissä yksiköissä riittävästi.  Tiedekuntakirjasto, jossa palvelin, oli innostava työpaikka, jossa kehittämistyö oli mahdollista. On kuitenkin pakko todeta, että budjetin vuosittainen tasapainottomuus ja suora riippuminen tiedekunnan kulloisestakin tuloksesta oli tavattoman raskasta.

Kaisa näki ehkä vastaavan kehityksen oman kirjastonsa lähtökohdista.  Hän ryhtyi tarmokkaasti kehittämään kirjastolaitosta kohti 2000 -lukua, jolla näytti olevan tarjottavanaan yhä tiukentuvaa taloutta ja uhkaavia säästövelvoitteita.  Kehitysyötä tehtiin yhdessä kampuskirjastojen, Opiskelijakirjaston  ja tiedekuntakirjastojen kanssa.  Kirjastojen johtajat olivat avainasemassa, ja yhteinen suunta löytyi haparoiden, mutta kuitenkin järkevin perustein.  Pienet naistenkengät Kaisan jalassa ottivat suuria askeleita ja pian taas huomasin kulkevani hänen kanssaan samanlaisissa kengissä kohti tulevaisuutta.


22.5.2013  Kaisa sai Suomen tieteellisen kirjastoseuran mitalin puheenjohtaja  Kimmo Tuomiselta

Olin Opiskelijakirjaston johtokunnan jäsen siitä asti kun siitä tuli Helsingin yliopiston erillislaitos aina siihen asti kun se siirtyi uuden  yliopistokirjaston osaksi. Kaisan ollessa Opiskelijakirjaston johtajana opin tuntemaan hänen tapansa johtaa omaa kirjastoaan. Kokoukset venyivät joskus pitkiksi, mutta niissä jokaisella oli mahdollisuus tuoda esille mielipiteensä. Hän piti huolta siitä, että Opiskelijakirjaston toiminta tuli tutuksi kaikille johtokunnan jäsenille, myös opiskelijoille, joista Kaisa kantoi erityistä huolta.  Hän halusi aina kuulla eri käyttäjäryhmien mielipiteet ja keskustella niistä.  Sama perinpohjaisuus ja joskus liiankin pitkälle menevä laaja-alaisuus leimasivat Kaisan osallistumista ja johtamista myös myöhemmissä kirjaston kehittämiseen liittyvissä työryhmissä.  Kaisan seurassa kuitenkin sain mielestäni ääneni kuuluviin, vaikka puheliaina itäsuomalaisina joskus varsinkin yksityisissä keskusteluissa eksyimme molemmat sivupoluille.

Työskentelin läheisesti Kaisan kanssa useaan otteeseen hiukan tavallisesta arkityöstä poikkeavissa tehtävissä, mm. informaatiolukutaidon valtakunnallisessa hallinnoinnissa. Tapasimme myös muutamilla IFLAn  konferenssimatkoilla, ainakin Glasgowissa ja Puerto Ricossa. Kun syksyllä 2009 valmisteltiin Helsingin yliopiston kirjaston henkilöstösuunnittelua, tuli minulle sopiva aika jäädä eläkkeelle virastani Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kirjastosta.  Halusin ennen joulua vielä käydä hyvästelemässä Kaisan ja toivottamassa haikein mielin onnea uudelle kirjastolle.  Minulla oli tyhjä ”tässäkö tämä nyt oli” –tunnelma.  Aivan leikilläni sanoin Kaisalle, että jos uudessa kirjastossa tarvitaan hyllyttäjää tai muuta apua, olisin käytettävissä.  Kaisa katsoi minua veikeästi hymyillen ja sanoi: ”Mitäs ajattelet jos menisit Helsingissä pidettävän IFLA -konferenssin kansalliseen komiteaan, kun itse en voi siihen mennä oman kirjastomme tässä vaiheessa? En ehtisi  paneutua riittävästi, ja samallahan voisit perehdyttää  henkilöstöämme IFLA -asioihin.” Yritin säilyttää hillityn ja hallitun käytöksen sen aikaa kun sovimme projektityöstä, mutta kun kävelin alas Fabianinkatua kohti Minervaa, melkein tanssin kadulla ilosta.  Projektin aikana teimme Kaisan kanssa aika tiiviisti yhteistyötä ja lopputulos oli kirjaston kannalta mielestäni hyvä. Me näyimme ja kuuluimme kansainvälisesti ja kansallisesti ja vahvistimme asemaamme kirjastomaailmassa ja hyvin suuri joukko henkilökunnasta oli jollakin tavalla mukana konferenssissa.

Kevätkokouksessa 2013 Suomen tieteellinen kirjastoseura palkitsi Kaisan kahden muun eläkkeelle siirtyvän kirjastonjohtajan kanssa mitalilla.   Kiitospuheessaan Kaisa iloitsi siitä että kirjastomme henkilöstöä on mukana myös seuran toiminnassa, sen hallituksessa ja työryhmissä entistä näkyvämmin.
Kuulin että Kaisa aikoo jatkaa ”KEVA* -stipendillä”  tutkimustyötä .  Me muutamat eläkeläiskonkarit kutsuimme hänet etukäteen perehdytystilaisuuteen, jossa annoimme hänelle hyviä neuvoja siitä, mitä kaikkea hänen on osattava uudessa KEVA -roolissaan.  Jatkossa tulen toimittamaan Sinulle Kaisa hakemuskaavakkeet KEVA –klubiin, josta sait esimakua  viime keskiviikkona meiltä muilta jäseniltä. Luvassa on kulttuuria, matkoja, lounaita, ja pitkä opintoputki kaikkeen eläkkeellä olemiseen.

Kiitos Kaisa monesta yhteisestä hauskasta ja vakavasta hetkestä ja tervetuloa meidän eläkeläisten iloiseen joukkoon!

Teksti

Tuula Ruhanen
Emerita kirjastonjohtaja

Kuvat

Tuula Ruhanen
123.com

 

Viite :  Saarti, Jarmo… & al., Brittiläisen informaatiolukutaidon lähteillä
– Signum 2008, 1.
*KEVA = Kuntien eläkevakuutus, jonka kautta saamme eläkkeemme.

Lupa linkittää, eli tiedon järjestämisen uudet mahdollisuudet

Kuten Bob Dylan sen tiesi ja sanoiksi puki jo viisikymmentä vuotta sitten:

You better start swimmin’
Or you’ll sink like a stone
For the times they are a-changin’

”Olemme suuren muutoksen edessä” aloitti Jarmo Saarti Informaatiotutkimuksen yhdistyksen (ITY ry) ja Kansalliskirjaston järjestämän seminaarin, jossa käsiteltiin tiedon järjestämisen uusia mahdollisuuksia. Valtaosa tiedonhausta tapahtuu jo ihan muualla kuin kirjastojen tietokannoissa. Viitetietokanta-ajattelu on se kivi joka vetää meidät pohjaan, ellemme opettele uimaan, ja pian! Meidän on päästettävä irti tietuekeskeisyydestä ja käsitettävä luettelointityö kokonaisvaltaisemmin. Kun tuotamme ja hyödynnämme muiden tuottamaa hypertekstiä voimme tarjota tietoa etsivälle samalla kertaa enemmän tietolähteitä halutusta aihepiiristä.

Kansallisen digitaalisen kirjaston (KDK) asiakasliittymä ”Finna” tarjoaa jo esimakua siitä, minkälaisia palveluita laajalle yleisölle voidaan tarjota, kun yhdistetään monien organisaatioiden keräämää metadataa.  Kun näihin vielä kontrolloidusti integroidaan asiakkailta saatu palaute, niin tarjolla on melkoinen runsaudensarvi.

Toista Googlea ei kannata kenenkään ruveta keksimään, vaan jotain parempaa. Melindasta on tekeillä yhteinen metadatavarasto, jonka käyttöliittymästä keskustellaan. Keskitetyt järjestelmät eivät välttämättä toimi: kaikille sopiva ei yleensä ole paras kenellekään. Voi olla, että asiakkaat eivät etsikään tietoa ”virallista” tietä, vaan mieluummin kehittelevät omia järjestelmiään, jos aineiston metadata annetaan vapaasti käyttöön.

Selailuhaku on luontevaa silloin kun hakija ei vielä hahmota kiinnostuksen kohdetta kunnolla. Iterointia ja selailua tukevan tiedonjärjestämisen teoreettisista lähtökohdista kuulimme Vesa Suomisen alustuksessa.

Uuteen informaatioympäristöön liittyy niin monia asioita, että työn määrä ei ainakaan vähene.  Uudesta kuvailu/luettelointistandardista (RDA) meille kertoi Marja-Liisa Seppälä Kansalliskirjastosta. USA:n Kongressin kirjastossa RDA on jo käytössä, joten BookWhere:n käyttäjät ovat jo nähneet sen tuomia muutoksia. Tulevaisuudessa luettelointi alkaa muistuttaa enemmän toimittajan tai koosteentekijän työtä. Globaalin metatietoverkoston luominen vaatii yhteen toimivaa metatietoa ja silloin ei enää auta muistella vanhoja järjestelmiä tai organisaatiokohtaisia käytänteitä.

Tämän vuosikymmenen lopulla sanomme hyvästit pitkään ja kunniakkaasti palvelleelle Marc-formaatille. Kuvailu tukeutuu jatkossa funktionaaliseen käsitemalliin (FRBR), tuttujen kesken föröbörö-malliin.  Se ohjaa tuottamaan rakenteistettua, nykyisestä tietuerakenteesta vapaata metatietoa. Kuulostaako mutkikkaalta? Lisätietoa.

Luettelointikoulutuksesta keskusteltiin myös. Näyttää siltä, että alan perusopetuksessa käytännön luettelointityön oppiminen on jätetty kokonaan työyhteisön harteille. Kun Kansalliskirjastokaan ei enää tarjoa koulutusta aloittelijoille, ei ole ihme että luetteloinnin laatu heittelee. Nyt tulossa oleviin muutoksiin toivottiin riittäviä koulutusresursseja.

Kaisa Hypen kertoi meille Kirjasammosta, joka on semanttisen webin teknologiaa hyödyntävä kaunokirjallisuuden verkkopalvelu. Kirjasampo pohjautuu RDF-tietokantaan, johon on jauhettu Helmet-tietokannan luettelointitiedot, lisätty tuhansia asiasanoja, maakuntakirjastojen kirjailijasivustoja sekä tarjottu lukijoille itselleen mahdollisuus kommentoida ja suositella kirjoja. Näin uusi Sampo tarjoaa kaunokirjallisuuden maailmaan lukemattomia polkuja ja avaimia.

Ontologiapalvelu ONKI

Tiedon indeksoinnissa ja haussa käytettyjä sanastoja on laadittu melkein joka alalle; kirjastoissakin niitä on käytössä lukuisia. Kaivattua järjestystä tähän sanastosoppaan tarjoaa  ONKI-konsepti, josta meille kertoi Kansalliskirjaston kvartetti: Matias Frosterus, Mikko Lappalainen, Susanna Nykyri ja Tuomas Palonen. Tarkoitus on koota maamme eri alojen sanastot yhteen toimivaksi konetulkittavaksi ontologioiden pilveksi, joka on kaikille avoin. ONKI tarjoaa pysyvän ja keskitetyn palvelun, jota kuka tahansa voi hyödyntää tietojärjestelmissään.

Elämästä savannilla eli ontologiatyöstä bioalalla kuulimme Nina Laurenteen esityksessä. Hauska ja visuaalinen esitys oli mainio lopetus antoisalle päivälle.

Lopuksi

Tiedon järjestämisestä voi puhua hyvin teoreettisesti tai konkreettisemmin. Molempia tyylejä kuultiin seminaarin esityksissä. Mutta kuten sanottua, ajat ovat muuttumassa ja meidän on muututtava myös.

Informaatiotutkimuksen yhdistyksen ja Kansalliskirjaston kevätseminaarin puhujien alustukset voit lukea (myöhemmin )ITY ry:n sivulta.

Teksti

Leena Huovinen
Tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen

Kesälukemista itse kullekin vaatitasolle


Rupee taas noi niityt vihannoitteen, ollen aika Verkkarin antaa suosituksia kesälukemisiksi. Aiemmasta poiketen tällä kertaa ei ole kyse suosituksesta vaan määräyksestä. Suosituksilla muuta tule kun lusmuilua…

Niin kuin hyvin tiedetään, siirtyy kunnioitettu ylikirjastonhoitajamme Kaisa Sinikara eläkkeelle. Hänelle määrään kesälukemiksi kaksi teosta. Ensin hänen on syytä lukea Tove Janssonin Myrsky Muumilaaksossa. Sen jälkeen, tasaisen laskukiidon aikaansaamiseksi, Kaisan sopii siirtyä lukemaan Kalle Päätalon romaania Myrskyn jälkeen. Kyllä se siitä, sillä molemmat teokset ovat omiaan ehkäisemään posttraumaattisen stressireaktion oireita.

Uudelle ylikirjastonhoitajallemme Kimmo Tuomisellekin määrään kaksi teosta. Valmentautuminen vaativaan tehtävään tulee aloittaa lukemalla Danten ikimuistoinen Jumalainen näytelmä. Danten hahmottelema universumi monine piireineen vastaa melko tarkkaan Kaisa-talon rakennetta. Ylikirjastonhoitajalle tutuimmaksi tullee paratiisin kymmenettä piiriä eli Empyreumia vastaava Kaisan seitsemäs kerros – K4:een eli Helvetin yhdeksänteen piiriin hänellä tuskin on usein asiaa. Omasta puolestani toivotan Kimmo Tuomisen tervetulleeksi visiitille viidenteen kerrokseen, joka vastaa Paratiisin viidettä piiriä eli Marsin taivasta. Täällä vitosessa asuvat urhoolliset ja uskonsa puolesta taistelleet.

Jumalaisen näytelmän jälkeen Kimmo Tuomisen on syytä lukea sillai ajatuksella Jaakko Lehtosen tietoteos Kriisiviestintä. A vot, kyllä noilla pärjää – oletan nimittäin, että Niccolò Machiavellin klassikko Ruhtinas on tullut luetuksi.

Me muiden vaatitasojen asukit voimme lueskella Samuel Beckettin näytelmää Huomenna hän tulee.

Hyvää kesää!

Teksti

Lasse Koskela
tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Domenico di Michelino

Astron kesäklubi 2013 harvoille ja valituille


Kirjastoväen ikioma Astroklubi palaa jälleen kosmisen raikkaana ja poreilevana. Tällä kertaa Astron horoskooppi on suunnattu kesän kahdelle tähtimerkille. Ravun ja leijonan merkeissä syntyneet ovat Astron syvähavaintojen perusteella tapahtumien keskiössä tulevan kesän aikana. Ja hyvin menee toki muillakin, mutta koko tähtimerkkikaartin katselmus on luvassa vasta lomakauden jälkeen. Siihen saakka voi istahtaa aurinkoon ja nauttia kesästä, joka tarjonnee myös kevyesti dramatiikkaa ja mietoa turbulenssia loma-Suomen lukuisilla aitiopaikoilla.  

Ja jo nyt kannattaa varata aikaa valmisteilla olevaan Talousastrologia – uhka vai pelastus? -syysseminaariin. Astroklubin kehittelemä tuore kvartaalilaskenta tarjoaa hyvän mallinnuksen niin koti- kuin kansantalouteemme. Astron kalkulointiohjelman avulla voi iskeä tiskiin jämäkän luotettavat talousluvut, napsia tuplabonukset juuri oikealla hetkellä ja noukkia kesän halutuimmat ”early bird” –tarjoukset ketterästi ennen muita ymv. Jo testivaiheessa on havaittu, että tämän innovaation avulla laadittujen ennusteiden prosentuaalinen toteutumistodennäköisyys voi nousta jopa 107,6:een. Astro  –  luotettavampi kuin pelkkä luottamus. Astro – ei suinkaan mikään turhake vaan ajattelevan ihmisen hyötyjärkäle.               

RAPU (22.6.-22.7.)

Vuosi on ravulle kaiken kaikkiaan poikkeuksellinen. Jupiterin merkitys voimistuu viimeistään juhannuksen jälkeen. Sen väkevän pitkäkestoinen vaikutus ilmenee niin työ- kuin ihmissuhderintamalla ja useimmiten vielä aivan sulostuttavassa moodissa. Siivet kantavat nyt jos koskaan. Varsinkin heinä- ja elokuussa ravulla on mahdollisuus kohdata uusia tuttavuuksia jokseenkin odottamattomissa tilanteissa. Myös vanhoihin tuttuihin voi törmätä niin toreilla ja megamarketeissa kuin oopperajuhlilla sekä muissa taide- ja kulttuuritapahtumissa. On täysin mahdollista, että jokin tapaaminen johtaa johonkin yhteiseen työ- tai vapaa-aikaprojektiin tai muuten vain syvenevään tuttavuuteen. Myös romantiikkaa saattaa olla ilmassa, todennäköisesti joko aivan heinäkuun lopulla tai viimeistään Eemelin päivänä (30.8.).

Aika kesästä alkusyksyyn on ylipäänsä miellyttävää ja toiminnallista. Heinäkuussa tai elokuun alkupuoliskolla on hyvä matkustaa tai lähteä jonnekin maaseudun rauhaan. Tosi elämys odottaa kenties saaristoristeilyllä tai melontaretkellä. Tämä koskee erityisesti kesäkuisia ja heinäkuun alussa syntyneitä. Vaihtoehtojakin toki löytyy, ja olkoon lopullinen valinta mikä tahansa, niin onnistumisen mahdollisuudet ovat tänä kesänä erinomaiset.

Rahatilanne vaikuttaa pitkään vakaalta – mahdollisia muutoksia on luvassa aikaisintaan alkusyksystä. Silti isoja hankintoja kannattaa vielä miettiä matkalla pankkiin. Ja Astron kvartaalilaskelmaa hyödyntämällä voi väijyä tuplabonuksia ja supertarjousten täsmäajankohtia.

Mars, tuo sitkeästi stimuloiva ”voimapommimme”, on voimaannuttanut rapua vuoden ensimmäisen puoliskon ajan. Keskikesän tienoilla alkaa lievä rauhoittumisen jakso, joka näyttää jatkuvan pitkälle syksyyn. Se ei merkitse täydellistä lepoa tai irtautumista kaikista rutiineista, mutta tahti on kuitenkin aiempaa leppoisampi ja rennon kesäinen, jopa hellejaksojen ulkopuolella. Nyt on aikaa tarttua hetkeen ja tehdä juuri niitä asioita, jotka kulloinkin tuntuvat mieluisimmilta. Ravulla on enimmäkseen pelkkää voitettavaa.

LEIJONA (23.7.-23.8.)

Leijonan kesä on osin virittäytymistä uusiin haasteisiin, mutta jakso kesän alusta keskisyksyyn on yllättävän monipuolinen, ei pelkästään työasioita painottava. Muutosvyöhykkeelle on nähtävästi ajauduttu jo kuukausia sitten, ja nyt on ns. iso tilanne päällä. Kysymys on uuden seitsenvuotisperiodin alkusaapastelusta, jossa sompatuntumalla vähitellen hivuttaudutaan erilaiseen toimintaympäristöön ja rakennetaan siltaa uuden ja vanhan tradition välille. Työelämän lisäksi tämä hivutustekniikka voi tuottaa tulosta myös kotiaskareissa ja globaaleissa kontakteissa.

Haasteellinen tilanne on osin yllättävä, jopa hauskakin. Mahdollisia karikoita voi välttää vastaanottamalla heikkoja signaaleja sieltä täältä puhtaan intuitiivisesti. Hiljainen tieto leviää mm. pääkirjaston 7. kerroksen taukohuoneessa. Toisinaan se on jopa niin hiljaista, että viesti kantautuu taukotilasta vain ison neuvotteluhuoneen peränurkkaukseen. Kannattaa siis aina silloin tällöin käydä jaloittelemassa ja haukkaamassa annos taukotuvan ilmapiiriä. Mukaan voi tarttua melkein mitä tahansa evästä – tiedonmurujen ja höpsistisen luulottelun lisäksi jotakin naapurifirmassa leivottua.

Rakkauttakin on näköpiirissä, totta kai, ja parhaat ystävät jaksavat ylläpitää yhteyksiä läpi koko kesän. Tosin on hyvä muistaa, että asiat etenevät joskus loma-Suomen leppoisaan tahtiin – kaikkien kännykät eivät ole päällä kaiken aikaa. Iloa voi kesäkuussa aiheuttaa myös eräs satunnainen vastaantulija, jonka olemusta voi parhaiten kuvailla PaMu-statuksella ”piipahtaja”.

Talous vaikuttaa varsin vakaalta, ainakin oma kotitalous. Työelämässä raha liikkuu moneen suuntaan sellaisella vauhdilla, että täsmällisiin lukuihin on vaikea päästä kiinni pelkillä SAP-raporteilla. Siksi onkin suositeltavaa ilmoittautua Astro-klubin talousseminaariin (lisätietoa myöhemmin info-tv:ssä) ja mahdollisiin jatkoseminaareihin strategiakauden aikana.

Lomakauden vaelluksilla kannattaa kuunnella lintujen laulua ja tuulen suhinaa. Suhinaa voi kuulua toki työpaikaltakin, mutta syy on todennäköisimmin pieleen säädetyssä ilmastoinnissa. Mikäli kirjaston äänimaisema alkaa häiritä kroonisemmin, voi vaihtelua hakea esim. kirjastokollegojen yhteisestä karaoke-illasta, joka tasoittanee pahimpia säröjä.

Teksti

Mister Astro
Keskustakampuksen kirjaston hallinto-, horoskooppi- ja huuhaa-palvelut

Kuva

Helena Hiltunen

RETHINKING – uudelleen ajattelua

Suomen tieteellisen kirjastoseuran tietoaineistoseminaarissa 11.3.13 pohdittiin uudelleen ajattelua psykologisesta ja tulevaisuuden tutkimuksen näkökulmasta sekä konkreettisesti kirjastotyössä.

Psykologi Lari Junkkari Novetos Oy:stä kertoi työn tuoreesta ajattelusta eli keinoista miten voi löytää uutta ja luopua vanhasta.  Väistämätöntä elämässä on usein pelkoa aiheuttava muutos ja sen kanssa ristiriidassa halumme  tuntea turvallisuutta. Kun muutokset tapahtuvat nopealla tahdilla, tulisi ihmisille antaa tilaa kertoa tunteistaan muutoksen keskellä. Junkkari korosti luovuutta ja ennakkoluulottomuutta elämänasenteena. Kyky kyseenalaistaa ”ikitoimintoja” on avartavaa. Utelias ja luova ihminen uskaltaa mennä ideoiden äärelle, eikä pelkää avuttomuuden tunteitaan. Muutoksia on helpompi vastaanottaa ellei itse kavenna itseään, vaan on valmis poikkitieteellisiin ja –taiteellisiin kokemuksiin altistaessaan itseään sellaiselle mikä ei ole luonnollista itselle. Oman itsen hämmentäminen on tervettä ja antaa samalla välineitä sopeutumiseen erilaisissa muutoksissa. Kaikissa tilanteissa on tarjolla useampia vaihtoehtoja, jolloin ei kannata takertua vain yhteen niistä.

Tulevaisuuden tutkija Osmo Kuusi What Futures Oy:stä toi esille tulevaisuuden tutkimuksen menetelmiä ja näkökulmia.  Tieteellisen tulevaisuuksientutkimuksen peruskäsitteitä ovat tulevaisuuskartta (futures map) ja tiekartta (road map). Tulevaisuuskartta ottaa huomioon sen, mikä on kartan käyttäjille erityisen olennaista hänen tulevissa valinnoissaan. Se myös havainnollistaa käyttäjälle, millaisia valintatilanteita hän saattaa kohdata ja mihin valinnat johtavat. Tiekartta kuvaa reitin, jota pyritään lähitulevaisuudessa etenemään. Tulevaisuuspoluilla eli skenaarioilla esitetään tulevaisuuskartalla loogisesti etenevä tapahtumasarja, jonka tarkoituksena on näyttää miten todennäköinen, mahdollinen, tavoiteltava tai uhkaava tulevaisuudentila kehittyy askel askeleelta.  Toimijat eli aktorit visioineen kulkevat tulevaisuuskartan teillä ja poluilla. Megatrendien, kuten luonnonlait ja historialliset trendit,  oletetaan säilyvän muuttumattomina tai vaikuttavina tekijöinä tulevaisuuskartalla. Musta joutsen on erittäin epätodennäköinen tapahtuma, joka ei ole ennustettavissa, mutta sillä on valtava vaikutus ja osaamme kehitellä selityksen, jonka ansiosta se vaikuttaa vähemmän satunnaiselta ja ennustettavammalta kuin olikaan. Mm. Googlen hämmästyttävä menestys oli Musta Joutsen. Heikkojen signaalien villit kortit ovat ajassa orastavia outoja ilmiöitä. Ne voivat elää vain hetken tai muodostua ratkaisevan merkittäväksi tekijäksi. Internet koettiin villiksi kortiksi 1993-1995. Heikot signaalit ovat asioita jotka  kahvipöytäkeskustelussa saavat kollegat nauramaan tai he vastustavat kiivaasti, herättävät ihmetystä, kukaan ei ole kuullut asiasta ennen tai halutaan ettei asiasta enää puhuta.

Tulevaisuuden tutkimus ei ole ennustamista vaan tulevaisuuden mahdollisuuksien kartoittamista.

Monet kirjastot ovat uudelleen ajatelleet omia käytäntöjään, toimintojaan ja tilojaan kirjastojen monissa muutoksissa, kuten muutoksessa hybridikirjastosta virtuaalikirjastoksi, korkeakoulukirjastojen yhdistymisissä, aineistohankinnan uudet mallit haastavat uudelleen ajatteluun, FinELib luopuu osasta tehtävistään voidakseen keskittyä vielä enemmän omaan ydintehtäväänsä eli elektronisen aineiston hankintaan.

Uudelleen ajattelu ja uuden ajattelu on välillä turhauttavaa kokeiluineen ja epäonnistumisineen, mutta silti on uskallettava kokeilla, kehittää ja luopua, jotta pysyy mukana muutoksissa ja tulevaisuuksissa.

Teksti ja kuvat

Kristiina Lähdesmäki
Hankinta- ja metadatapalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kirjaston oppimistarina: Osaamisen kehittämistä Kumpulassa

Kehityskeskusteluista kuulee sanottavan, etteivät ne johda mihinkään ja ovat vain vuosittaista pakkopullaa. Näin ei tarvitse olla. Heli Ahosen vetämässä koulutuksessa meille esiteltiin dialoginen kehityskeskustelumalli ja se otettiin käyttöön HULibissa  vuonna 2010. Dialogisen kehityskeskustelumallin kantavana ideana on kunkin työntekijän ja koko työyhteisön yhteinen oppiminen palvelutoiminnan kehittämisessä.

Kumpulan kampuskirjastossa kehityskeskustelumallin muutos käynnistikin koko työyhteisön yhteisen oppimiskehittelyn. Kehittävän dialogin menetelmässä esimies keskustelee työntekijän kanssa toimintojen kehittämisestä tavalla, jossa kytketään yhteen toiminnan kehittämiskohteet ja työntekijän kiinnostusalueet. Kehityskeskusteluja edeltää kirjaston tavoiteohjelman ja toimintasuunnitelman läpikäynti. Tavoiteohjelma ja toimintasuunnitelma on visualisoitu havainnolliseksi nelikentäksi tai visuaaliseksi käyttösuunnitelmaksi.  Kukin työntekijä laatii keskustelun tuloksena oman oppimissuunnitelmansa. Siinä hän valitsee kolmesta viiteen oppimiskohdetta ja pohtii missä ja millä tavoin oppimistavoitteet ovat saavutettavissa. Ensimmäiseksi mieleen tulee etsiä juuri omaa oppimistarvetta vastaava koulutustilaisuus. Mutta oppimissuunnitelmaan löytyy helposti muitakin oppimisen paikkoja kuin koulutustilaisuudet. Seminaarit, vierailut, vierihoito, verkosto- ja vertaisoppiminen ovat varteenotettavia mahdollisuuksia kartuttaa osaamista.

Palvelutoiminnan kehittäminen ja uusien asioiden oppiminen kuitenkin on koko työyhteisön yhteinen tavoite ja haaste. Yhteisiä kehittämiskohteita, niin olemassa olevan palvelun parantamista kuin uusia avauksiakin, tarkastellaan oppimispalavereissa. Kumpulan ensimmäinen oppimispalaveri järjestettiin keväällä 2011 ja sen jälkeen niitä on pidetty kahdesti vuodessa.  Kunkin vuoden alkupuoliskolla pidetty oppimispalaveri on vakiintunut pääpalaveriksi ja loppusyksystä pidetty on saanut seurantapalaverin luonteen.

Oppimispalavereiden organisoinnissa on testattu erilaisia menetelmiä. Ensimmäinen oppimispalaveri vuonna 2011 toteutettiin parityöskentelynä. Yhteisen keskustelun pohjalta syntyi muodoltaan tikkataulua muistuttava oppimiskartta, joka melko kokonaisvaltaisesti kokoaa toimintoja yhteen.

Vuoden 2011 Oppimiskartta-tikkataulumalli

Toinen oppimiskartta vuonna 2012 rakennettiin teemoitetun oppimispalaverin avulla. Tämä teettikin enemmän työtä ennakkotehtävineen ja niihin oppimispalaverissa lisättyine keskusteluineen. Tuloksena oli varsin kunnioitettava määrä materiaalia, jonka Jesse Klemola ansiokkaasti visualisoi kartan muotoon. Painopistealueina olivat bibliometriikka, Tuhat, tieteenalatoiminta ja viestintä. Kartassa esitetään kunkin teeman osalta työkalut, oppimistarpeet sekä ne seikat, jotka on tarpeen hallita ja myös se, miten ja millä tavoin näitä pyrkimyksiä voidaan edistää. Oppimiskarttaa on jalostettu tarpeellisilla linkeillä, se toimii oivallisena muistin tukena ja palvelee myös uusien työntekijöiden perehdyttämisvälineenä. Kun perusrakenne on olemassa, karttaan voidaan lisätä uusia teemoja, oppimisalueita ja ylläpitää olemassa olevia.

Teemoittainen oppimiskartta 2012

Viimeisimmän oppimispalaverin pohjalta ideoimme myös työpajatoiminnan, jossa opetamme toinen toisiamme periaatteella “se neuvoo joka osaa”.

Kumpulan kampuskirjasto on toiminut kokeilulaboratoriona, jonka uraauurtavaa työtä voimme nyt ilolla tarjota koko HULibissa hyödynnettäväksi ja yhdessä edelleen kehitettäväksi.

Teksti

Hannele Fabritius
kampuskirjastonjohtaja
Kumpulan kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Kumpulan kampuskirjasto

Meidän on nähtävä tulevaisuuden unia: Kaisa Sinikara ja Opiskelijakirjasto

Helsingin yliopiston kirjaston opiskelijakirjasto –nimisen paikan henkilöstölehti Rypström uutisoi vuonna 1989:  Elokuussa  saapui keskuuteemme osastopäälliköksi Kaisa Sinikara, joka toimii  Irja-Leenan sijaisena vuoden päivät.  Heti tultuaan Kaisa totesi: ”Kun valmiutta henkilökohtaisiin muutoksiin on olemassa, löytyy myös kapasiteettia työn kehittämiseen. Se on yhteistä voimavaraa. Eikä tämän kirjaston näköpiirissä ole pysähtynyttä olotilaa.”


1.8.1989. Kuvassa KaisaSinikara ja opiskelijakirjaston silloinen osastopäällikkö Irja-Leena Suhonen.

Kaisa tuli siis sijaiseksi, mikä oli ihan normaali tapa tulla kirjastoon 1980-luvun lopussa. Ei hän ainakaan haasteita pelännyt. Hän tuli johtamaan paikkaa, jossa oli kaksi lainaamoa, viisi lukusalia, joka lainasi kotiin ja lukusaleihin  343.000 kirjaa, otti vastaan 41.500 varausta ja lähetti mattimyöhäisille 71.500 karhua, jonka kurssikirjalainaamon asiakkaita oli yli 37.000 ja jossa oli kova työvoimapula.  Ensi töikseen hän avasi Volter Kilpi -näyttelyn, mutta sitten alkoi arki. B-lukusali suljettiin ja 150 hm kirjoja hiissattiin  A-lukusaliin. Kirjoja karsittiin vimmatusti, koska hyllytilaahan ei ollut.  B-salista tuli ns. omien kirjojen lukusali, kirjastotalon tupakkahuoneesta (!) tuli toimistopäällikön huone, henkilökunnan toinen vessa oli pitkään pelkkä reikä lattiassa, telex-laite saatiin, samoin CD ROM -levyjä, mutta VTLS oli vasta tuloillaan. Viimemainittu alkoi poikia  työryhmiä, jotka puuhasivat  luetteloinnin, kurssikirjahankinnan, kausijulkaisujen, laitteistokysymysten, kaapeloinnin, tiskimuutosten, kokoelmatunnusten, asiakasopetuksen, kulunvalvonnan, laina-aikojen ja erityisesti massalainauksen ja aineiston  takautuvan tallennuksen parissa.  Kurssikirjalainaamoon oli saatu  1980-luvun alussa varta vasten sen tarpeisiin räätälöity atk-järjestelmä. Nyt tietotekniikka astui kirjastotaloon.

Uusi työkenttä aukeni, kun Helsingin yliopisto ja Helsingin kaupunki totesivat, että aikuiskoulutuksen ja avoimen korkeakoulun opiskelijoiden kirjastoasioista ei ollut mitään sopimusta  ja aikuisopiskelijoita oli pääkaupunkiseudulla yli 200.000.  Kaisasta tuli asiaa selvittävän työryhmän jäsen. Opiskelijakirjasto alkoi hankkia ja lainata pääkaupunkiseudun avoimelle yliopistolle kurssikirjoja. Erityistä hankintarahaa ei myönnetty, mutta kaksi osa-aikaista työntekijää sentään saatiin. HENKI ja sen arviointi asettui puheisiin, kun yliopisto alkoi kokeilla työtehokkuuden, luovuuden yms. palkitsemista muutamalla prosentilla.  Tuolloin, toisin kuin nyt, henki-lisä ei ollut pakollinen, kokeilusta saattoi kieltäytyäkin. – Vuonna 1990 ei VTLS:lle olisi  henki-lisää myönnetty. Järjestelmä oli hidas. Koskaan ei voinut olla varma, ottiko laite vastaan hakupyynnön, komennot piti varmuuden vuoksi toistaa, puskurimuisti oli mitä oli, ruudulla ei liikahtanut mikään. Järjestelmä sai kutsumanimen VeTeLys. Järjestelmän tullessa paljastui myös, miten erilaisia kirjastot ja niiden käytännöt olivat, ja miten paljon yhtenäistämistä tarvittiin, ennen kuin sama järjestelmä toimisi kaikissa HELKA-kirjastoissa..

Mitä tapahtui hallinnossa? Yliopistolakia ja –asetusta uudistettiin, minkä myötä HYK:lle tuli uusia tehtäviä, mistä syystä ryhdyttiin pohtimaan, yllätys-yllätys, toiminta-ajatusta ja toiminnan tavoitteita. Tulosjohtamiseen siirtymistä suunniteltiin. Toiminta-ajatus sai aivan uuden ulottuvuuden, kun 1990-luvun alun lama iski. Kaisa johtajana ja opiskelijakirjaston neuvottelukunta olivat syystä hyvin huolissaan kirjaston pärjäämisestä, kun rahaa ei ollut, eikä tilaa tullut, mutta töitä piisasi. Kaisa läksi tiedekuntakierrokselle kertomaan dekaaneille, että kurssikirjahankinta on uhattuna. Neuvottelukunnan opiskelijajäsenet marssivat päättäjien pakeille ja jalkautuivat keräämään rahaa kaduille. Rehtori myönsi tässä tilanteessa ison erillismäärärahan. Näin saatiin sentään pakolliset kurssiaineistot tilatuksi. Valtio lakkautti virkapostioikeuden, joten kirjasto alkoi periä  maksuja asiakkailta. Se herätti vähän kuohuntaa henkilökunnassa, koska työmäärä lisääntyi, ja vahtimestari kuskasi vetokärryllä kymmenien kilojen painoisia kolikkosäkkejä pankkiin.

Näistä rahasäkeistä huolimatta Kaisa kamppaili talouden kovien tosiasioiden kanssa: ” Omassa työssä tulee vastaan asioita, joihin ei ennalta ole kokemusta tai vastausta; on pitänyt oppia elämään sen epävarmuuden kanssa, joka aiemmin oli luettavissa johtamisoppaista. Se tekee kipeää ja muuttaa ihmistä. Olisi oltava samaan aikaan kova – jotta yhteisöllä olisi toiminnan edellytyksiä – pehmo, jotta työyhteisö voisi hyvin.” Erityinen epävarmuustekijä oli kysymys opiskelijakirjaston olemassaolosta. Suunniteltiin yleiskokoelman liittämistä joko pääkirjastoon ja/tai tiedekuntakirjastoihin, koska aineisto oli osittain päällekkäistä. Leppäsuolle piti jäämän ainoastaan perusopiskelijoiden kurssikirjapalvelut. Opiskelijakirjaston henkilökunta vastusti ideaa.

Kaiken tämän hämmennyksen keskellä saatiin kuitenkin yleiskokoelma tarroitetuksi, yleisen lainaamon palvelualue uusituksi, turvaportit portaiden alapäähän ja Helka-lainaus käyntiin 19.7.1993. Ensimmäinen itsepalveluautomaattikin otettiin juhlallisesti käyttöön 14.9., ensimmäinen lainaaja oli  –  ei sen vähäisempi asiakas kuin vararehtori Arto Mustajoki.  Alkoi uudenlainen vaihe tilasuunnittelussa: kurssikirjalainaamo muuttaisikin kirjastotaloon. Oli jopa päätetty avajaispäivä: 1.9.1996. Taloa ei suuremmaksi saanut, joten Kuopion Varastokirjastoon alkoi virrata tavaraa, tuhansittain kirjoja poistettiin, samoin lähes kaikki aikakauslehtivuosikerrat. Välillä unelmoitiin mahdollisesta lisärakennuksesta kirjaston pihalle. Arkkitehtiopiskelija Seppo Koho suunnitteli lopputyönään ”lasitalon”, joka olisi yhteydessä kirjastotaloon. Se ei tietenkään toteutuisi. Rahaahan ei ollut, edes oikein henkilökunnan palkkauksiin, koska oli rekrytointikielto.


Opiskelijakirjastolaisia yleisessä lainaamossa 1996.

23.10.1995 vietettiin kuitenkin opiskelijakirjaston 137-vuotisjuhlia, joiden päävieraaksi saatiin eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen.  Hän puhui kauniisti siivistä ja juurista. Juhlan teema oli Opiskelijoiden kirjastopalvelut 2000-luvulla, ja opetusministeriön edustaja puhui tietostrategiasta, tietoyhteiskunnasta, multimediateknologiasta. Multimediateknologia näyttäytyi tuolloin kyllä kirjaston henkilökunnalle lähinnä takkuilevina atk-yhteyksinä ja viimeisiään vetävinä koneina, mutta sinnehän sitä oltiin matkalla, kun ministeriökin oli niin päättänyt.


Opiskelijakirjaston 137-juhlat.

Juhlista päästyä oli kohta joulu ja kirjaston joulujuhla, jossa Kaisa kertoi UUTISEN. Kurssikirjalainaamo ei muuttaisi kirjastotaloon, vaan koko opiskelijakirjasto muuttaisi keskustaan, entiseen Pukevan taloon. Istu ja pala!  Kaisa oli konsistorin jäsen ja sai siten tietää jo aikaisemmin, että yliopisto oli päättänyt ostaa osan tyhjillään olevan Pukevan talon osakkeista. Keskustaan muutosta oli kyllä vitsailtu, mutta ei sitä todeksi kukaan kuvitellut.  Kovalla kädellä toteutetut karsinnat helpottivat nyt muuttosuunnittelua.  Tuli taas kiire – siinähän ei sinänsä ollut mitään uutta. Mutta uutta oli vauhdilla kirjastokäyttöön remontoitava kauppakeskus, kaikkien kokoelmien pakkaus, kuskaus ja purku, henkilökunnan tilakysymykset, asiakkaiden kulkuväylät, hissiyhteydet kellariin ja lukematon määrä muita teknisiä asioita. Kurssikirjalainaus pyöri vielä omassa järjestelmässään, joten lähes 100.000 kurssikirjaa oli muutettava käyttämään Helkaa, siis poistettava entisestä, tallennettava uuteen ja tarroitettava.  Kurssikirjoja oli kesälainassa n. 40.000 kappaletta, joten avajaisten jälkeen niitä oli joka paikassa, hyllyissä, pöydillä, seinänvierustoilla pinoissa. Näin nopeasti saattoi tilanne muuttua. Kun alun perin piti syyskuun alussa avata Leppäsuon kirjastotalo, nyt avattiin 12.8. Pukevan talo.


Pukevan kirjastotilojen suunnittelua keväällä 1996.

Eikä siinä vielä kaikki. Lama-ajan mylläkkä oli vahvistanut sitä käsitystä, että opiskelijoiden kirjastopalveluiden hoito HYK:n yhteydessä ei ollut järkevää.  Vähän yli kuukausi avajaisten jälkeen  konsistorin enemmistö äänesti sen puolesta, että opiskelijakirjastosta eroaa HYK:sta ja siitä tulee vuoden 1997 alusta erillislaitos. Poksautimme kaksi kuohuviinipulloa uutisen kuultuamme. Opiskelijakirjaston pitkäaikainen toimistopäällikkö, jo eläkkeelle siirtynyt Maija Oksa kirjoitti, että ” opiskelijakirjaston historia …on kulkenut kriisistä kriisiin. Monta kertaa on kirjaston tulevaisuus asetettu kyseenalaiseksi. Heiveröisestä alusta on silti kasvanut elinvoimainen kirjasto, koska sitä on tarvittu.”

Tarvittaisiinko tulevaisuudessakin?  1997 alkoi vakava keskustelu siitä, mihin kirjastoja tarvitaan enää, kun on tuo internet.  Kaisa oli valppaana. Opetusministeriö jakoi tietoyhteiskuntarahaa ja kirjasto pani pystyyn useampia projekteja, joissa pohdittiin digitaalisia oppimateriaaleja ja niiden käyttöä verkossa. Hypermedia-ilmiö oli kyllä nähtävissä jo aikaisemminkin. Jo 1994 Kaisa oli Rypströmissä kirjoittanut: ” Jos me kirjastoissa työskentelevät ja niiden johtamiseen osallistuvat pidämme suurempana arvona kuria ja tottelevaisuutta kuin rohkeutta ja itsenäisyyttä, kirjastoilla ei ole tulevaisuutta siinä kolmannen aallon maailmassa, joka ei tule mahtumaan kortistoihimme, luokituksiimme ja käsityksiimme. Tähän meillä ei ole varaa.”  – Internet alkoi olla muutenkin arkipäivää. Suunniteltiin opiskelijakirjaston omat kotisivut. Ja suunniteltiin niin, että asiakkaiden eniten tarvitsemat tiedot olivat etusivulla. Asiakaslähtöisyyttä, sanotaan nykyisin.


Vapun viettoa kurssikirjalainaamossa.

Erittäin aktiivisesti toiminut opiskelijakirjaston neuvottelukunta lakkasi 1996 lopussa. Sen tilalle tuli  yliopistolain edellyttämä johtokunta. Tulivat tiedekuntaneuvottelut. Tulivat kirjastonjohtajien yhteiset kokoukset. Tulivat erilaiset työryhmät ja toimikunnat. Tuli kaikenlainen tulevaisuuden suunnittelu. Yliopiston kirjastotoimikunta alkoi kaavailla kirjastolaitoksen rakennetta. Kaisa sen jäsenenä pohti, että on jännittävää osallistua uuden kirjastotoimikunnan työhön ja nähdä, pystyykö se edistämään uudenlaisen ja nykyisestä sirpalerakenteesta selkiytyneen kirjastolaitoksen syntymistä vai joutuuko se luovuttamaan niin kuin sen edeltäjät ovat tehneet.


Arvi Kytölän 50-vuotisjuhlat 1995.

Yliopistolla tehtiin TTS:ää ja sitä samaa myös opiskelijakirjastossa. Jo vuoden 1995 lopussa Kaisa ajatteli  kahdenkymmenen vuoden päähän:  ” Millainen opiskelijakirjasto on vuonna 2015 tai 2017? Vaikka ennusteet lupaavat tiukkoja ja tiukkenevia aikoja vuosituhannen loppuun, meidän on nähtävä tulevaisuuden unia.”

Mitäpä tuohon voi nytkään lisätä!

Kirjoittaja

Marja Kosonen
johdon sihteeri
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat:

Helsingin yliopiston kirjasto

Verkkopalveluiden kehittämis- ja virkistyspäivä 17.4. – Software Factory, Fablab ja Tekniikan museo

Kirjaston verkkopalvelut-yksikkö vietti yhdistettyä kehittämis- ja virkistyspäivää tutustumalla kolmeen kohteeseen Kumpulan ja Arabianrannan alueella.

Päivä aloitettiin vierailulla tietojenkäsittelytieteen laitoksen Software Factory – opetus- ja tutkimuslaboratorioon. Laboratorion vetäjä Fabian Fagerholm piti esittelytuokion, joka herätti uteliasta keskustelua.

Software Factoryssa tehdään käytännönläheistä ohjelmistotuotannon opetusta ja tutkimusta. Kullekin Software Factoryssa pidettävälle kurssille valitaan useimmiten yritysten laatimista ehdotuksista ohjelmistoprojekti opiskelijoiden toteutettavaksi. Kurssien yhteydessä kertyy myös esimerkiksi videokameroin taltioitua tutkimusaineistoa, jonka keräämiseen laboratorion tila on suunniteltu.

Verkkopalveluissa oltiin jo etukäteen kiinnostuneita kuulemaan yhteistyömahdollisuuksista Software Factoryn kanssa. Vierailu innostikin pohtimaan projektiehdotuksia, joita verkkopalvelut voisi tarjota.


FabLabin 3D-printteri ihmeteltävänä

Yhdessä vietetyn lounastuokion jälkeen siirryimme tutustumaan Aalto-yliopiston Fablab-työpajaan. Fablab tarjoaa paitsi Aallon opiskelijoille ja henkilökunnalle myös muille kiinnostuneille mahdollisuuden käyttää työpajan laitteita ja työvälineitä, joista osa edustaa uusinta tekniikkaa.  Esittelykierroksen jälkeen meille tarjoutui tilaisuus kokeilla 3D-tulostinta ja laserleikkuria.

Päivän päätteeksi verkkopalvelut vieraili Vanhankaupunginkosken äärellä Tekniikan museossa, jossa saimme viihdyttävän opastetun kierroksen museon kokoelmiin.

Yhdistetty kehittämis- ja virkistyspäivä sai verkkopalveluiden väeltä myönteistä palautetta. Antoisia vierailukohteita on löydettävissä muutaman kilometrin päässä työpaikasta.

Teksti:

Jussi Piipponen
tietotekniikkasuunnittelija
verkkopalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Kari Haatanen
tietotekniikka-asiantuntija
verkkopalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kaisa VERKKARIssa


VERKKARI synnytettiin ”lennossa” (8) keväällä 2000. Opiskelijakirjasto, josta oli muodostunut HY:n kirjastolaitoksen tiivistyvän yhteistyön keskuspaikka, otti vastatakseen lehden käytännön toimittamisesta, kirjastolla kun  oli 25 vuoden perinne oman henkilöstölehden, Rypströmin toimittamisesta. Opiskelijakirjaston johtajasta, Kaisasta, tuli lehden ensimmäinen päätoimittaja.

Kaisa on kirjoittanut  vuosien varrella VERKKARIin paljon muitakin juttuja kuin pääkirjoituksia, jotka nekin ovat olleet välillä laajahkoja katsauksia siitä, mitä paitsi Helsingin yliopiston ja sen kirjastolaitoksen piirissä myös yleisemmin yliopisto-  ja kirjastomaailmassa oli tapahtunut ja tapahtumassa. Seuraavassa luotaillaan kevyesti paitsi näiden kirjoitusten sisältöä myös VERKKARI-lehden sisältöä vähän yleisemminkin. Esitys on jaksoteltu kronologisesti vähän eripituisiin kausiin. Kirjoituksen lopussa lopussa on luettelo Kaisan VERKKARI-kirjoituksista, joihin viitataan tekstissä viitenumeroin.

2000-2001
”kirjastoissa, yliopistossa ja maailmassa tapahtuu paljon ja kiihtyvin aikatauluin”

Ensimmäisessä pääkirjoituksessaan  (1) päätoimittaja mainitsee ajatusta Helsingin yliopiston kirjastojen lehdestä kypsytellyn jo pidempään. Yleiseksi taustaksi lehden perustamistarpeelle hän toteaa sen, että ”kirjastoissa, yliopistossa ja maailmassa tapahtuu paljon ja kiihtyvin aikatauluin.” Juuri kyseiseen tilanteeseen liittyviksi ”laukaiseviksi tekijöiksi” hän nimeää tiedotuksen tarpeita, jotka liittyvät mm. kirjastojärjestelmän vaihdokseen (VTLS –>Voyager) ja kirjastojen arviointiin.  Jatkuvasti uutta kerrottavaa oli hänen mukaansa tuolloin myös digitaalisesta kirjastosta, kampusten kehittämisestä samoin kuin palveluista ja kokoelmista. Pääkirjoituksessa tuodaan esiin myös lehden merkitys kirjastoväen osaamisen jakamisen ja yhteisöllisyyden kehittymisen kannalta.

Vuoden 2000 numeroita, joita ilmestyi kokonaista 14,  sävyttivät paljolti päätoimittajan ensimmäisessä pääkirjoituksessaan mainitsemat teemat. Kaisan yhteydet yliopiston johtoon olivat tiiviit, olihan hän konsistorin jäsen. Hän huolehti 2000-luvun alun kirjoituksillaan siitä, että kirjastoväki pysyi selvillä siitä, mitä kehysorganisaatiossa tapahtui tuoden monin eri tavoin esiin, että kirjastojen kehittämistä on ajateltava yhteydessä yliopiston kehittämiseen (2).

Vuonna 2001 VERKKARIamme ilmestyi jo ennätykselliset 20 numeroa. Kirjastoarvioinnin jatkotoimet keskusteluttivat. Kaisa itse kirjoitti vuoden kolmosnumerossa (3) aiheesta laajahkon jutun, jossa käsiteltiin mm.  Kansalliskirjaston asemaa, HY:n kirjastojen tilakysymyksiä, kirjastolaitoksen koordinointia ja johtamista sekä kirjastohenkilöstön palkkausta ja koulutustarpeita.

Kirjoituksessaan Kaisa toteaa, että arviointipanelistien ”esitys kirjastolaitoksen koordinoinnista ja johtajasta näyttää olevan kysymyksiä ja tunteita herättävä asia”. Me, jotka tuolloin HY:n kirjastolaitoksen yksiköissä tuolloin vaikutimme, muistamme, että näin oli. Oli niitä, jotka katsoivat, että uutta johtajaa ei kirjastolaitoksessa tarvittaisi, vaan suunnittelija riittäisi.  Paitsi kirjastolaitoksen piirissä asiasta keskusteltiin myös konsistorissa, mikä keskustelu näkyi myös syksyllä 2001 VERKKARIssa. Yhtä kaikki, konsistori päätti syksyllä tietopalvelujen kehittämisjohtajan viran perustamisesta vuoden lopulla tietopalvelu paikka pantiin auki (ks. VERKKARI 12/2001 ja 13/2001).

Kaisan VERKKARIin sen olemassaolon kahtena ensimmäisenä vuonna kirjoittamien pääkirjoitusten ja juttujen perusteella voimme päätellä, että hän vietti myös varsin aktiivista konferenssi-, neuvottelupäivä- ja kokouselämää ja osallistui aktiivisesti myös Aleksandria-oppimiskeskuksen suunnitteluun opintomatkaillen näissä merkeissä Britanniaan (6).  Oppimiskeskusten kehittäminen liittyi kiinteästi pyrkimyksiin kehittää kirjastoja oppimis- ja opiskeluympäristöinä,  mikä puolestaan oli yhteydessä yliopiston opetuksen kehittämispyrkimyksiin. Näissä merkeissä HY järjesti seminaarin INNO2000-seminaarin, joka kirjasto-osuudesta Kaisa kirjoitti VERKKARIin (3)

Kaisa ja Hannu Niemi Aleksandria-oppimiskeskuksen avajaisissa 25.10.2003.

Virtuaaliyliopisto oli vuosituhannen taitteessa hoteinta hottia. Kaisa oli, totta kai, näissä kuvioissa mukana ja näissä merkeissä yhteyksissä myös yliopiston atk-johtajiin. ”Lumen valoa ja yhteisiä asioita” -otsikon alla Kaisa kertoo jo neljännestä yliopistojen ja atk- ja kirjastonjohtajien neljännestä yhteisestä kokouksesta Oulussa (2001) ja viittaa myös edellisvuotiseen Kuopiossa järjestettyyn vastaavaan tapahtumaan (7). Jutussa on vetävä loppu, jossa tehdään hieman vertaluja Kuopion ja Oulun tapahtumien välillä:

” Kun siellä savusaunan hämärässä istuimme rinnakkain atk-johtajien kanssa lakanoihin verhoutuneina, opimme ymmärtämään atk-väkeä aivan uudessa valossa. Oulusta puuttui tällä kertaa savusauna. Tekniikka toimi puolestaan hyvin. Hauskimmat illallispöydät löytyivät sieltä, missä atk- ja kirjastorajat ylittyivät. Valkoiseen lumeen heijastuva aurinko ihastutti.”

Jatkuivatko tapaamiset Oulun jälkeen? Jos jatkuivatkin, VERKKARIssa niistä ei enää ole kerrottu.

Vuoden 2001 viimeisessä VERKKARIssa Kaisa luo katsauksen kuluneeseen vuoteen pohtien myös sitä, miksi kirjastoa pitäisi muuttaa (11):

” Motivaatio tulee mielestäni kahdesta lähteestä. Koko työmme perusta on halu ja kyky edistää oman yliopiston päätavoitteita, opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden  työtä… Toinen motivaatio tulee meidän kirjastoväen työedellytyksistä. Julkaisumuotojen ja työvälineiden muuttuessa ei voida enää toimia entisellä konseptilla. Se on kuin neliön tunkemista ympyräksi. Se sattuu ja uuvuttaa. On etsittävä ratkaisuja, joiden avulla parannamme käyttäjien palvelua mutta niin, että myös itse voimme hyvin ja voimme tuntea iloa työstämme yliopistolaisina.”

2002-2005
Avoimuutta rohkeutta ja yhteisyyttä

Kaisa valittiin odotetusti  HY:n tietopalvelujen kehittämisjohtajan virkaan alkuvuodesta 2002. Ensimmäisen juttunsa VERKKARIn kolmannen vuosikerran kakkosnumeroon hän kirjoitti vielä Opiskelijakirjaston johtajana. Kyseessä oli Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitajan, Esko Häklin haastattelu. Seuraavan numeron ilmestyessä Kaisa oli jo kehittämisjohtaja, jota haastatteli Aimo Virtanen (14).

“Avoimuutta, rohkeutta ja yhteisyyttä”  otsikoidussa haastattelussa Kaisa kertoo myös työurastaan Helsingin yliopistossa. Pääpaino on kuitenkin uuden viran tehtäväkuvan määrittelyssä ja HY:n kirjastolaitoksen tulevan kehityksen hahmottelussa. Lähikuukausien tehtävänsä hän listaa reippaasti: ” Tehtäväkuvaan kuuluvat heti tänä keväänä kirjasto- ja tietopalvelustrategian päivittäminen, yliopiston elektronisen kirjastopalvelun ja kirjastojen yhteisen tiedotuksen koordinointi sekä henkilöstökoulutusasiat.”

Kaisa painottaa haastattelussaanvahvasti myös sitä, että tehtävässä onnistuminen riippuu oleellisesti siitä, miten yhteistyö saadaan sujumaan mainiten tässä yhteydessä kirjastototoimikunnan, kirjastonjohtajien kokoukset ja erinäiset kirjaston sisällä toimivat työryhmät.

VERKKARIn toimitus saa kunnian olla mukana tässä tärkeiksi yhteistyöfoorumeiksi nimettyjen ryhmien joukossa. Me, jotka olimme VERKKARIn toimituksessa noina alkuvuosina, koimme toimituksen kokoukset paikkana, jossa paitsi pysyi selvillä siitä, mitä HY:n kirjastolaitoksessa sekä virallisesti että epävirallisesti tapahtui, myös pääsi ideoimaan kehittämisjohtajan kanssa kirjastolaitoksen tulevaisuutta. Lehden runsaat numerot tehtiin siinä sivussa.VERKKARIn toimituksessa näyttäisi syntyneen myös idea HY:n kirjastoväen yhteisyyttä vahvistavista kesänavaus –tapahtumista – tämä on dokumentoitu yhdessä Kaisan pääkirjoituksista (16).

<- Kaisa kesänavauksessa 2004

Yhteisyyttä ja yhteistyötä Kaisa käsitteli myös erinäisissä muissa laajempia kehityslinjoja hahmottelevissa pääkirjoituksissaan, eikä yhteistyötä  vain HY:n kirjastolaitoksen piirissä ja HY:n sisällä, vaan myös kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. 2000-luvun alkuvuosina kehittämisjohtaja raportoi erinäisistäkin kansallisista ja kansainvälisistä kokoontumisista, joihin oli osallistunut, mm. SYL:n kirjastopäivästä, Euroopan pääkaupunkiyliopistojen  UNICA-verkoston seminaarista ja  Yliopistokirjaston johtajien kokouksesta.

Laajempia kehityslinjoja kehittämisjohtaja hahmotteli myös vuonna 2003 lausuntokierroksella olevaa, päivitettyä  tietopalvelu- ja kirjastostrategiaa vuosiksi 2004-2006 käsittelevässä pääkirjoituksessaan (24). Tässäkin, kuten niin monessa muussakin kirjoituksessaan hän muistuttaa sähköisen julkaisemiseen yleistymiseen liittyvästä tietoympäristön muutoksesta, jolla on oleellisia vaikutuksia myös kirjastojen työhön.

” Toimintaympäristö muuttuu nopeasti ja osin ennakoimattomasti. Yliopiston tieto- ja kirjastopalvelut jäsennetään kahtena päälinjana, jotka perustuvat toisaalta luonnontieteiden ja toisaalta yhteiskunta- ja humanististen tieteiden luonteeseen. Sähköinen julkaiseminen yleistyy kaikilla tieteenaloilla mutta eri tahtiin. Tällä on oleellisia vaikutuksia tutkijoiden, opiskelijoiden ja kirjastojen työhön. Samaan aikaan kun tulee uusia tehtäviä ja osaamistarpeita, osa nykyisistä muuttuu ja osaksi vähenee.”

Kaikkiaan virtuaaliyliopistoon, e-julkaisemiseen ja e-kirjastopalveluihin liittyvät teemat vahvasti esillä Kaisan vuosien 2002-2005 kirjoituksissa. Alkuvuodesta 2002 hän kehoittaa  ”Ottakaa osaa virtuaaliyliopistohankkeeseen”.  2002 syksyn ensimmäisessä numeron pääkirjoituksen otsikkona ”Tietovarannot yliopistolaisten työpöydälle”. Siinä  todetaan, että tähän suuntaan pyritään ja kerrotaan mm. kirjastojen Sähköisku-kampanjapäivästä (16.9.), jolloin esittelyssä on mm. E-lehdet tietokanta sekä koko joukko muita eri kampuksilta .

VERKKARIn lokakuun 2002 numeron pääkirjoituksessa kehittämisjohtaja esittelee esikuntansa,  tuolloin Kirjastojen tietopalvelut-nimisen yksikön 3 asiantuntija-työntekijää (20), joiden vastuualueet ovat: e-kirjastoaisiat (Marja Hirn), kirjastojen yhteinen tiedotus (Tiina Äärilä) ja henkilökunnan koulutus (Sirkku Liukkonen). Seuraavana keväänä ”hiirenkorvien aikaan” kehittämisjohtaja saattaa sitten kertoa, että (25), että kirjastotoimikunnan käsittelyyn ovat vielä samana vuonna tulossa e-kirjasto- ja viestintäsuunnitelmat, joita luonnehditaan työryhmien työn tuotoksiksi, mutta joiden kokoon kirjoittamisessa edellä mainituilla asiantuntijoilla oli varmaankin keskeinen rooli.

Kaisa kirjastotoimikunnassa 2004->

NELLI tai oikeastaan sen perustana olevat järjestelmät (Metalib ja SFX) alkavat näkyä kehittämisjohtajan kirjoituksissa (ja VERKKARIssa yleisemminkin) vuonna 2003. Kirjastojen henkilöstöstrategian laatimiseen liittyvät kysymykset ovat nekin paljon esillä Kaisan vuoden 2003 pääkirjoituksissa (28), samoin 2004, jolloin ajankohtaiseksi tulee myös uusi palkkausjärjestelmä (35)  ja niinikään henkilöstöasioihin kuuluva mentorointi (28, 31).

VERKKARIn vuoden 2004 ykkösnumeron pääkirjoituksessa (29) Kaisa ja Tiina (Äärilä) kirjoittavat yhdessä hengästyttävän monista asioista ovat edenneet ja etenevä ja joista osasta oma kirjoituksensa kyseisessä VERKKARIn numerossa. Se, että kirjastossa on käynnistymässä ” koko kirjastolaitoksen väliarviointi, jonka tavoitteena on selvittää miten kirjastolaitoksemme on edennyt vuoden 2000 kokonaisarvioinnin tavoitteiden suuntaan”, tulee sekin mainituksi. Arvioinnista on sitten enemmänkin VERKKARIssa loppu vuoden numeroissa (7/2004) arviointiraportin ilmestyttyä.

2004 vuoden numeroissa myös informaatiolukutaito  on teema, johon viitataan useammassakin Kaisan jutussa. Siitä on kakkosnumeron pääkirjoituksessa, jossa kerrotaan kirjastotoimikunnan maaliskuussa järjestämästä kutsuseminaarista Kirjasto- ja tietopalvelujen merkitys tulevaisuuden yliopistossa  – kutsuseminaarissa, johon osallistui myös opetusministeriön edustaja (30). Teemaa Kaisa käsitteli myös jutussaan Kirjasto oppimisympäristönä uudessa tutkintorakenteessa –seminaarissa (32).

Vuoden 2004 viimeisessä numerossa päätoimittaja, tietopalvelujen kehittämisjohtaja kommentoi kuluneen vuoden tapahtumia ja aikaansaannoksia sekä arvioi keskeisten hankkeiden edistymistä (36) korostaen, väliarviointiraporttiin viitaten,  HY:n kirjastolaitoksen kehittämistä toiminnallisena kokonaisuutena .

Vuoden 2005 numeroissa Kaisa esiintyy pääkirjoittajana aika harvakseltaan aiempaan verrattuna. 2005 ensimmäisessä numerossa, jossa pääosa jutuista liittyy HY:n  NELLIn avajaisiin, Kaisa raportoi  lyhyesti Euroopan pääkaupunkiyliopistojen  UNICA-verkoston seminaarista, jossa keskityttiin v. 2004 paljolti julkaisemiseen, erityisesti (avoimeen) verkkojulkaisemiseen ja tutkimuksen arviointiin liittyviin kysymyksiin (37). Avoimesta verkkojulkaisemisesta kirjoitellaan vuoden 2005 numeroissa enemmänkin; erilaisia seminaareja aiheesta tuntui riittävän ilmoitettavaksi ja raportoitavaksi.

2006-2009
Kohti ”uusia seikkailuja”

Kaisan vuosien 2006-2009 kirjoitusten ylivoimaisesti yleisin teema on HY:n kirjastolaitoksen rakenteellinen kehittäminen (41, 42, 43, 44, 45,46). Kaisan pääkirjoitukset ovat onneksi sen verran rönsyäviä, että tiedämme hänen kirjastoelämäänsä liittyneen paljon muutakin kuin rakenteellista kehittämistä.  Sitä paitsi mahtuu tämän kauden juttuvalikoimaan mukaan toki muutamia juttuja konferenssimatkoista mm. LIBER -(46) sekä UNICA-seminaareihin (55, 60) sekä pari henkilöjuttua (52, 53).

Rakenteelliseen kehittämiseen liittyvät asiat ovat muutenkin aika paljon esillä näiden vuosien numeroissa. Kirjastotoimikunnan asettaman ns. rakenneryhmän esitystä kirjastolaitoksen rakenteeseen ja rahoitukseen liittyvistä kehittämistarpeista keskustelutettiin ihan erillisissä tilaisuuksissakin, joiden sisällöstä ja tunnelmasta saa ehkä kalpean aavistuksen VERKKARI-jutuista. Kirjastojen käytävillä, työhuoneissa ja sosiaalitiloissa ne värikkäimmät ja tunteikkaimmat keskustelut epäilemättä käytiin.

Ihan pelkistä papereista ja keskusteluista ei ollut kyse. Esitykset johtivat päätöksiin ja tosi toimiin aika nopeastikin.  Jo vuoden syyskuun 2006 numeron pääkirjoituksessaan (45) Kaisa jo saattaa kertoa:

” Konsistori päätti, että kirjastolaitoksen rakenteellinen kehittäminen kohti yhtenäistä toimintamallia aloitetaan siten, että 8/2006-8/2007 välisenä aikana käynnistetään keskustakampuksen kirjastotoiminnan muuttaminen yhdeksi toimintayksiköksi 1.1.2010 alkaen suunnitellaan koko kirjastolaitoksen yhteiset toiminnot osana henkilöstörakenteen kehittämistä jatketaan erityisesti päätöksenteko- ja rahoitusmallin valmistelua.”

Vuoden 2007 toukokuun numerossa Kaisa kertoo Avoimin mielin alkavaan kesään –otsikoidussa pääkirjoituksessaan (47) muistiosta, jossa  on hahmotettu vaihtoehdot, joiden mukaan kirjastolaitoksen hallinto järjestetään 2010 vuoden alusta lukien ja joka on lähetetty laajalle lausuntokierrokselle. Samassa numerossa on tiivistelmä muistiosta, uutinen muistiosta järjestetystä keskustelutilaisuudesta ynnä juttu siitä, että Kaisa-talon suunnittelu on alkanut.

Kaisa Rake-seminaarin tiedotustilaisuudessa 8.5.2007 ->

Nyt uusiin seikkailuihin – on Kaisa otsikoinut pääkirjoituksensa (50) marraskuun alussa 2007 ilmestyneeseen VERKKARIin. Siinä hän kertoo mm. konsistorin päättäneen äänestyksen jälkeen, että ” kirjastolaitos muodostuu 1.1.2010 lukien neljästä kampuskirjastosta ja hallintoviraston kirjastopalveluosastosta.” Toinen esillä ollut rakennemalli, joka oli esittelijän esitys, oli yhden erillislaitoksena toimiva kirjasto, joka aloittaisi 1.1.2011. Viimeksi mainittu esitys kaatui äänin 7/8. Tehdyn päätöksen toimeenpanon nopeuttamiseksi perustettiin  projektiryhmä valmistelemaan hallintoviraston kirjastopalveluosaston tehtäviä, henkilöstösuunnitelmaa ja rahoitusjärjestelyjä.

Kuinkas sitten kävikään? Kaisan joulukuun 2008 numeron pääkirjoituksesta (57) voi lopputuloksen tietävä lukea ennusteita. Siinä kerrotaan mm. kuinka yliopisto on valmistautunut syksyllä uuden yliopistolain voimaan tuloon, kuinka tämä heijastuu myös kirjastoihin ja kuinka ”myös kirjastojen hallintomallia tarkastellaan osana uuden yliopiston johtamista ja taloudellisia vastuita.”

Vuoden 2009 kakkosnumerossa Kaisa kirjoittaa jo toteavasti: ” Konsistorin päätös ensi vuoden alussa aloittavasta yliopiston kirjastosta edellyttää jatkotoimenpiteitä” .  Jo joulukuussa oli konsistorissa käynnistynyt keskustelu kirjastolaitoksen rakenteesta. Vuoden 2009 alussa asiat etenivät todella vauhdilla: tammikuussa kirjastojen hallintamalleista keskusteltiin konsistorissa taas, helmikuussa konsistori päätyi yhden kirjaston malliin ja vauhditti sen toteutettavaksi vuotta lyhemmässä ajassa kuin mitä äänestyksessä aiemmin olleessa, yhden kirjaston mallia koskevassa esityksessä oli ehdotettu.

Vuoden 2009 viimeisen numeron “Jouluun valmistautuminen”  otsikoidussa pääkirjoituksessa (62)  Kaisa arvioi kulunutta vuotta seuraavasti:

”Mitä kuluneesta vuodesta 2009 jää pysyvään muistiimme, kun katsomme tätä aikaa muutaman vuoden päästä? Ehkäpä aika moni meistä muistaa tämän vuoden sekä selkeytymisen että hämmennyksen aikana. (…) Helmikuussa tehty päätös muodostaa uusi Helsingin yliopiston kirjasto 1.1.2010 lukien oli rajapyykki, jonka jälkeen suunnittelu kohti päätöksen toimeenpanoa tiivistyi. Kampusten kirjastonjohtajat, rehtorin asettama valmisteluryhmä ja useat työryhmät ovat kokoontuneet tiiviisti. Työn tuloksena ovat yhteinen johtosääntö, yhteinen tavoiteohjelma ja budjetti vuosille 2010 – 2012 sekä kampuskirjastojen toimintasuunnitelmat ja käyttösuunnitelmat.”

Kaisan “työn tulosten” luettelosta ei välttämättä hahmota urakan mittavuutta.  Suunnaton oli jo hallinnollisen tekstin ja paperin määrä, joka vuoden 2009 aikana koordinointiyksikössä tuotettiin.

2010-
“Aallon jälkeen tulee aina uusi aalto”

” Vuoden 2010 muutokset ovat koetelleet yliopiston kaikkia organisaatioita ja rakenteita, myös kirjastoa. Kirjaston tehtäviä on jäsennetty uudelleen ja henkilökunta on sijoittunut neljään kampuskirjastoon ja kolmeen keskitettyjen palvelujen yksikköön (hallinto- ja kehittämispalvelut, hankinta- ja metadatapalvelut sekä verkkopalvelut). Keskustakampuksen kirjasto on aloittanut hallinnollisesti yhtenä yksikkönä, vaikka toimiikin vuoteen 2012 saakka 11 toimipisteessä.  Myös uusi kirjastorakennus etenee purkutöiden käynnistyessä maaliskuussa 2010.” (64)

Ei kirjastolaitosta (juuri?) sen enempää koeteltu ole kuin muutakaan yliopistoa, tällaisen viestin voisi lukea vuoden alussa syntyneen Helsingin yliopiston kirjaston ylikirjastonhoitajan VERKKARIn 2010 ykkösnumeroon. Reippaasti vain eteenpäin! ”Uudenlaiseen työnjakoon opettelu vie aikansa.. .Kirjaston yhteistä toimintakulttuuria rakennetaan vähän kerrassaan, ja jokaisella meistä oli tässä oma roolimme” , se todetaan myös tässä  ja vielä muutamassa muussakin ylikirjastonhoitajan kirjoituksessa vähän vaihtelevin sanakääntein kyseisenä historiallisena vuonna ja vielä seuraavinakin.

Kaisan viime vuosien VERKKARI-kirjoitusten aihevalikoima on monipuolinen: pääkirjoitus- ja kolumnityyppisten juttujen lisäksi on vähän laajempia kirjoituksia kirjastohenkilöstön palkkauksesta, TUHATista, UNICA-seminaarista ja Namibia-projektista.  Useampiakin juttuja yhdistää  kuitenkin tietty ajan hermolla elämisen  ”draivi”.  Yhteistä muutamillekin jutuille on myös vastaavanlainen reippaus ja rohkaisevuus erilaisten ”koettelemusten” kohdatessa kuin tämän jakson alussa lainatussa katkelmassa. Kuluvan vuoden ykkösnumeron pääkirjoitus (75) on oiva esimerkki tästä:

”Maailman ja Suomen talouden reunaehdot näkyvät myös kirjastossa, ja rahoitus on tiukempi kuin edellisvuosina. Joudumme entistä tarkemmin miettimään kirjaston tehtäviä, työnjakoa ja tulevaisuutta. Onneksi lähtötilanteemme on hyvä.  Neuvokkuutta ja yhteishenkeä tarvitaan. (…)

Pitkähkö työkokemus antaa jonkinlaista rauhallisuutta.  Olen ollut yliopistossa kohta 40 vuotta erilaisissa tehtävissä. Tänä aikana on ollut useita talouden aaltoliikkeitä ja monenlaisia muutoksia. Mikään kasvu ei ole ikuinen eikä mikään talouden laskukaan ole ikuinen. Talous ja elämä ovat aaltoliikettä. Aallon jälkeen tulee aina uusi aalto.”

Kaisan VERKKARI-vuodet, ensin päätoimittajana, sitten (pää)kirjoittajana, ovat olleet HY:n kirjastotoiminnan mullistuksen kautta. VERKKARIlla oli 2000-luvun alussa aivan toisenlainen merkitys ajatellen henkilökunnan pitämistä tietoisena kaavailluista tai jo päätetyistä muutoksista kuin näinä päivinä. Vuosituhannen alkaessa ei HY:n kirjastolaitoksen lukuisilla yksiköillä ollut juuri muuta yhteistä tiedotuskanavaa. Viime vuosina on ollut, esimerkiksi viikkokirje. Viime aikojen VERKKARI-kirjoituksissaan Kaisa onkin ehkä voinut keskittyä olemaan painotetummin arvo- ja asennejohtaja kuin aiemmin, kun sisäinen tiedotus esimerkiksi kirjaston johtokunnassa ja  johtoryhmässä käsitellyistä asioista hoituu muiden kanavien kautta. Toki hän on edelleenkin viestinyt meille monin eri tavoin siitä, että”kirjastoissa, yliopistossa ja maailmassa tapahtuu paljon ja kiihtyvin aikatauluin.”

Kaisan VERKKARI-kirjoitukset

  1. Tervetuloa lukijaksi 2000  (1/2000)
  2. Yliopisto päättää rahoista ja rakenteesta – miten tämä koskettaa kirjastoja? (6/2000)
  3. Kirjaston muuttuvat roolit – Kirjastosymposiumi INNO2000 –konferenssissa 1.9.2000  (8/2000 )
  4. Kirjan kansa kutsui kirja-ammattilaise  (10/2000)
  5. Arvioinnista keskustellaan (3/2001)
  6. Matkalla oppimiskeskukseen Suomessa ja Britanniassa (3/2001)
  7. Lumen valoa ja yhteisiä asioit (7/2001)
  8. Tarvitanko kirjastossa tiedotusta (8/2001)
  9. Kirjastopolitiikkaa, osaamistarpeita ja nukketeatteria (15/2001)
  10. Kansallisen kirjastoverkon strategiaa suunnitellan (16/2001)
  11. Päätoimittajan tervehdys (20/2001)
  12. Keskustelu Kansalliskirjastossa– Esko Häklin haastattelu (2/2002)
  13. Avoimuutta rohkeutta ja yhteisyyttä – uusi tietopalvelujen kehittämisjohtaja Kaisa Sinikara (3/2002) (Aimo Virtanen haastattelijana)
  14. Ottakaa osaa virtuaaliyliopiston suunnitteluu (3/2002)
  15. Kevät tulee, yliopistolla tuulee (4/2002)
  16. Tietopalvelujen kehittäminen hallintoviraston näkökulmasta (5/2002)
  17. SYLin kirjastopäivä – Yliopistokirjastot oppimisen laadun ja opiskelun tehokkuuden tukijana (5/2002)
  18. Kirjastolaiset kesäkautta avaamassa (6/2002)
  19. Tietovarannot yliopistolaisten työpöydälle (8/2002)
  20. Pääkirjoitus (9/2002)
  21. The Future of Scholary Communication – UNICA-seminaari Madridissa 23.-24.10.2002 10/20022
  22. Hyvää joulua (11/2002)
  23. Yliopistokirjastojen johtajien kokous Helsingiss (1/2003)
  24. HY:n tietopalvelu- ja kirjastostrategia 2004-2006 lausuntokierroksella (2/2003)
  25. Hiirenkorvien aikaan (4/2003 )
  26. Kesä 2003 (5/2003)
  27. Hyvää syksyn aikaa (6/2003)
  28. Vuoden 2003 vaihtuessa 8/2003
  29. Pääkirjoitus  (1/2004) (Tiina Äärilän kanssa)
  30. Pääkirjoitus (2/2004)
  31. Kirjastojen huhtikuu (3/2004)
  32. Kirjasto oppimisympäristönä uudessa tutkintorakenteessa (5/2004)
  33. Kevättervehdys (4/2004)
  34. Kokemustiedon ja uuden etsinnän välimaastossa (7/2004)
  35. Kirjaston voimavarat 2005  (8/2004)
  36. Kuinka kaikki kävikään (9/2004)
  37. F@ir pPublishing and F@ir Reading – UNICA-seminaari Wienin yliopistossa 25.-26.11.2004  (1/2005)
  38. Suvivirsi ja Saarenmaan valssi (5/2005)
  39. Pääkirjoitus (6/2005)
  40. Vuoden vaihtuessa (9/2005)
  41. Pääkirjoitus (2/2006)
  42. Pääkirjoitus (3/2006)
  43. Kirjastolaitoksen rakenteellinen kehittäminen osana yliopiston rakenteellista kehittämistä (3/2006)
  44. Kesäloman kynnyksellä (5/2006)
  45. Se on sitten syyskuu (6/2006)
  46. Hellettä, katastrofeja ja Googlea LIBER-konferenssissa (6/2006)
  47. Avoimin mielin alkavaan kesään (4/2007)
  48. Sää suosi ja kesä rentouttaa (5/2007)
  49. Toiminnan ja talouden suunnittelu vuosille 2008 ja 2009  (5/2007)
  50. Nyt uusiin seikkailuihin (7/2007)
  51. Iloa talviajan suureen juhlaan 9/2007
  52. Liisa esimiehenä, kollegana ja ystävän (1*/2008)
  53. Harkitseva kohauttaja – Keskustelukumppanina professori Raija Sollamo (5/2008)
  54. Oxford ja Europeum – humanistit, digitointi ja puutarhat (5/2008)
  55. Praha 2008: Partnership in Academic Excellence  (UNICA-seminaari) (5/2008)
  56. Uuden yliopiston kynnyksellä (6/2008)
  57. Joulu on jo ovella (9/2008)
  58. Talven ja kevään välimaastossa( 2/2009)
  59. Kesätervehdys kirjastolaisille (5/2009) (Hannele Niemen kanssa)
  60. Syksyn aurinko (6/2009)
  61. Innovation through Collaboration LIBER 38th ANNUAL GENERAL CONFERENCE 30.6.-3.7.09 Toulouse (6/2009) (Tiina Äärilän kanssa)
  62. Jouluun valmistautuminen (8/2009)
  63. Tervetuloa Helsingin yliopiston kirjastoon (1/2010)
  64. Krookukset kukkivat jo (3/2010)
  65. Kesä kirjastossa (5/2010)
  66. Ensimmäinen vuosi on historiallinen (9/2010)
  67. Tieteellisen julkaisemisen UNICA-seminaari Lissabonissa (9/2010)
  68. Pysäyttävää ja ajankohtaista (3/2011)
  69. Kirjastohenkilöstön palkkauksen kehityksestä (3/2011)
  70. Pääkirjoitus: Suuntaviivoja (6/2011)
  71. TUHAT ja tutkimushallinnon tuki – uudenlaista kumppanuutta kirjastolle (8/2011)
  72. Kaukana ja lähellä – Namibian ja Suomen yliopistokirjastot yhteistyössä (9/2011)) (Elise Pirttiniemen kanssa)
  73. Ajankohtaista Helsingin yliopiston kirjastosta (1/2012)
  74. Iloisin mielin uuteen lukuvuoteen (6/2012)
  75. Vuoden 2013 alkaessa (1/2013)
Teksti

Eeva Peltonen
Kirjastonhoitaja
Hankinta- ja metadatapalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Helsingin yliopiston kirjasto

Viitetietokantojen sinivalas Scopus palvelee monia tieteenaloja


Scopus on ainakin omien sanojensa mukaan maailma suurin viitetietokanta. Suuri se onkin kattaen monet muut tunnetut viitetietokannat joko kokonaan tai suurelta osin. Tämä ei liene yllätys, koska Scopuksen omistaa kustannusjätti Elsevier.  Aineistotyyppejä ovat artikkelit, kirjasarjat, kirjat, kirjojen luvut, konferenssijulkaisut sekä patentit. Suurin osa aineistosta on artikkeleita, mutta esim. historian kokoelmasta melkein puolet on kirjoja tai kirjan lukuja, alalle tyypilliseen tapaan.

Scopuksen käyttöliittymä on intuitiivinen ja helppokäyttöinen, heti kun huomaa mistä hakukenttiä lisätään.  Tämä toiminto ei toki ole piilossa, mutta ensimmäisellä kerralla silmä ei sitä heti huomaa. Muuten Scopuksen käyttöliittymässä ei löydy huomautettavaa. Scopuksen ohjemateriaalit ja äänettömät videot ovat loistavia ja niitä voi käyttää sellaisenaan sähköisenä koulutusmateriaalina.

Scopus on toimiva tiedonseurannan väline, vaikka kaikki materiaali ei sinne aivan salamana ilmestykään. Osa kustantajien julkaisujärjestelmistä on kytketty tietokantaan siten, että viitteen tiedot siirtyvät Scopukseen heti, kun artikkeli on hyväksytty julkaistavaksi. Tällöin artikkelista löytyy merkintä ”Article-in-Press”. Näiden n. 3750 lehden osalta Scopus on nopein mahdollinen tiedonseurantaväline. Automaattiset hälytykset on näppärä kytkeä päälle ja tulokset voi tilata sähköpostiin tai RSS-syötteenä.

Scopuksessa on helppokäyttöisiä tutkimuksen arviointiin tarkoitettuja työkaluja. Tutkimuksen arvioinnissa Scopus ei vielä ole statukseltaan Web of Science-tietokannan veroinen, mutta se ei johdu välineiden puutteesta. Scopuksen kohdalla pitää muistaa, että vaikka sieltä löytyykin paljon vanhoja viitetietoja, niin viittaustiedot on lisätty vasta vuodesta 1996 lähtien. Toisin kuin WoS:issa, Scopuksessa yritetään  kampata  sekavasti merkittyjä kirjoittajien organisaatiotietoja sekä kirjoittajien vääriä nimimuotoja. Scopus korjaa ja yhdistelee näitä tietoja. Tässä onnistutaankin melko hyvin, ei kuitenkaan 100%:sesti.

Scopus tuottaa monia kauniita piirakoita ja diagrammeja suurillekin hakutuloksille.  Esimerkiksi food-hakusanalla löytyvät n. 800 000 viitettä Scopus analysoi muutamassa sekunnissa ja saan tietää, missä lehdessä julkaistaan aiheesta eniten, kuka tekijä tai mikä organisaatio kirjoittaa aiheesta useimmin sekä missä maissa tai mitkä tieteenalat ovat aiheesta kiinnostuneita. (Kuva 1)

Scopuksen avulla voi arvioida lehtien laatua. Web of Sciencellä on Impact Factor, mutta Scopuksella käytetään  SJR-  ja SNIP-lukuja  (SCImago Journal Rankings ja Source Normalized Impact per Paper). Lehtien vertailutyökalu on helppokäyttöinen, hauska ja sivistäväkin, mutta lehtivertailuun voi kerralla laittaa vain 10 julkaisua. Oman alan huippulehtien tilanteen pystyy tällä välineellä tarkistamaan nopeasti . Sillä pystyy myös  vertailemaan hetkessä keskenään melkeinpä mitä tahansa tieteellisiä lehtiä, monipuolisin indikaattorein. Erityisen mielenkiintoinen on kuvaaja, jolla kerrotaan kuinka moneen prosenttiin lehden artikkeleista ei ole viitattu kertaakaan. Näiden osuus näyttää useimmilla lehdillä kasvavan, mutta Open Access -lehdet, kuten PLOS One ja BMC:n lehdet, pärjäävät tässä muita paremmin. (Kuva 2)

Scopukseen tutustumien kannattaa. Sen tuotantotiimillä ei selvästikään ole ollut pikkurahasta puutetta, sen verran nopeaa kehitys on ollut. Tiimiläiset kiertelevät aktiivisesti tieteellisissä konferensseissa kertomassa upeasta välineestään, mutta myös kuulostelevat alan toiveita ja bibliometriikan uusimpia tuulia. Lähtökohdat tietokannan loistavalle tulevaisuudelle ovat hyvät, ja nähtäväksi jää minkälaiseksi tietosammoksi Scopus vielä osoittautuu.


Ruoasta kiinnostuneet tieteenalat vuosina 2008-2013.


Artikkelit, jotka eivät ole saaneet lainkaan viittauksia (%). (Julkaistu lehdissä Nature, Science ja PloS One. Huom. viimeisimmät vuodet nousevat korkealle, koska artikkeleihin ei vielä ole ehditty viitata. Katso siis kuvaajan aikaisempia vuosia.)

Teksti:

Mari Elisa Kuusniemi
informaatikko
Meilahden kampuskirjasto Terkko
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat:

Mari Elisa Kuusniemi
INFORMATION AT INTERNET

Aina vauhdissa, helposti lähestyttävissä

Me Kaisan lähipiirissä 2000-luvulla työskennelleet olemme saaneet tottua siihen, että työhuoneestaan ei häntä välttämättä tavoita. Kokouksia, palavereja ja tapaamisia on hänellä näinä vuosina riittänyt.  Sitä paitsi hän on ollut joskus pidempäänkin tavoittamattomissa seminaarissa, konferensseissa ja tutustumismatkoilla pitkin maailmaa.

Kuva Kaisan kalenterin lehdestä antaa kalpean aavistuksen Kaisan alituisesta  kulun päällä olosta –>

Töiden vaatimia papereita, esityksiä ja artikkeleita Kaisa on työstänyt sitten usein iltamyöhäiseen, joskus viikonloppuinakin, kun päivät ovat olleet niin risaiset. Koordinaatioyksikön toimiessa Fabianinkatu 32:ssa, jossa sijaitsivat myös Opiskelijakirjaston väistötilat, Kaisa oli usein kuulemassa myös sulkemiskuulutukset vähän ennen iltakahdeksaa. Harkitsimme ohjeistaa kuuluttajat huomauttamaan, että myös Kaisan olisi jo aika alkaa kerätä kamppeitaan ja poistua.

Huolimatta rankasta ohjelmasta ja pitkistä työpäivistä Kaisalla on tuntunut riittävän virtaa kuin Duracell-pupulla, mitä emme ole lakanneet ihmettelemästä. Toisinaan kuitenkin flunssa iski  ja pakotti muutaman päivän lepoon lataamaan akkuja.


Kirjastolaitoksen rakenteellisen kehittämisen vuosina Kaisalla riitti energiaa myös väitöskirjaan (2007).


Energistä ja vauhdikasta menoa  jälkiyntymäpäivillä kesällä 2007. Kavaljeerina Esko Rahikainen Kansalliskirjastosta.

Kun Kaisan kanssa on joskus ottanut puheeksi hänen ylipitkät työpäivänsä ja -viikkonsa, hän on monesti korostanut, ettei hänen esimerkkiään tässä kohdin pidä missään tapauksessa seurata. Jos joskus pääsi itsekin unohtumaan työpaikalle  johonkin hommaan uppouduttuaan, saattoi sattua niin, että törmäsi Kaisaan ja ajautui pitkällisiin keskusteluihin, joissa on paranneltiin suruitta ja estoitta kirjastomaailmaa.

Innostavilta konferenssi- ja seminaarimatkoiltaan palatessaan Kaisa on auliisti jakanut kokemuksiaan ja vaikutelmiaan paitsi VERKKARI-kirjoituksissaan myös epävirallisemmin kasvokkain. Kuviakin olemme saaneet joiltain matkoilta nähtäväksi. Mieleenpainuvia viime vuosilta ovat olleet erityisesti Kaisan Namibia-projektiin liittyviltä matkoilta kertomat vaikutelmat ja ottamat värikkäät kuvat.

 


Kaisa Sinikara esittelee posteriaan Toulousen yliopiston kirjastoverkoston johtajalle Marie-Dominique Heusselle LIBER-konferenssissa (2009)


Kaisa ja kumppanit esittelemässä Namibia-projektia IFLAssa (2012)


Oshakatin markkinoilta ostetut perinteiset mekot. Keskellä Namibian yliopiston johtokunnan puheenjohtaja tohtori Amaambo.


Tutustumassa Khomasdalin kampuskirjastoon Windhoekissa (2011.)

Kaisa on ollut johtajana helposti lähestyttävissä ja hyvin avoin uusille kehittämisideoille, mikä liittyy osin siihen, että hän on pitänyt itsensä niin hyvin ajan hermolla. Myös omaan työhön liittyviin ongelmakohdista on hänen kanssaan ollut helppo keskustella. Aikaa tähän hän on aina järjestänyt. Suoraa ja kriittistä puhetta hän ei ole ole koskaan säikkynyt.

Jos olemme joissakin tilanteissa sadatelleet sitä, että Kaisa ei ole ollut tavoitettavissa, olemme toisaalta olleet ylpeitäkin siitä, että meillä on ylikirjastonhoitaja, joka on selvillä siitä, mitä kirjasto- ja yliopistomaailmassa ja tieteellisen julkaisutoiminnan alueella tapahtuu niin meillä Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Siinäpä roolimallia kirjastoammattilaiselle!

Kaisa  (2007) ja “vanha” Kaisa-talo, jossa Kaisa johti Opiskelijakirjastoa ennen ryhtymistään HY:n kirjastolaitoksen luotsaajaksi  –>

Onneksi meidän ei tarvitse valmistautua jäähyväisiin ja ikävöintiin. Kaisaa tulee näkemään nimikkotalossaan tulevina aikoinakin yliopisto- ja kirjastohallinnon velvoitteista vapaana kirjoittajana.

Näkemisiin, Kaisa!

Muistelut:

Marja Hirn
Erikoissuunnittelija
Hankinta- ja metadatapalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Eeva Peltonen (muistelujen kirjaaja)
Kirjastonhoitaja
Hankinta- ja metadatapalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Tiina Äärilä
Hallintopäällikkö
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvia ainakin:

Jussi Omaheimolta, Elise Pirttiniemeltä ja  Tiina Äärilältä
Duracell-pupu: mygazeta.com

 

Pääkirjoitus: Heihei Kaisa – tervetuloa Kimmo!

Kesän Verkkari huomioi erityisesti kirjastomme pitkäaikaista Grand Old Ladyä Kaisa Sinikaraa ja hänen elämäntyötään kirjaston hyväksi. Toimituksemme sai kuin saikin napattua yhteiskuvan eläkkeelle lähtevästä ja 17.6. aloittavasta ylikirjastonhoitajasta. Pyysimme heiltä saman tien kesätoivotukset lukijoillemme.

Näin Kaisa S.:

–   Lämmin kiitos upeille työtovereille kaikista yhteisistä vuosista. Olen iloinen ja ylpeä jäsenyydestä Helsingin yliopiston kirjaston joukkueessa. Tervetuloa Kimmo tähän hienoon yhteisöön!

–   Kesällä katsellaan pitkään veden aaltoilua rantakiven ympärillä. Jokainen aalto ympäröi kiven omalla tavallaan. Katsellessa kaikkinainen stressi häipyy olemattomiin. Uidakin voi, jos haluaa luoda oman aaltoilukuvionsa.

Stressiä vähentää kissan silitys, jos on kissa jota silittää. Jos kissa puuttuu, voi silittää vaikka tutun ihmisen tukkaa. Kannatettavaa on hyvän ystävän kanssa maailman parantelu hämärtyvässä kesäillassa siihen asti, kunnes aamuaurinko alkaa nousta taivaanrannan takaa

Mukava dekkari käteen ja ulkoilmaan!

Kimmo Tuominen jatkaa kesän rentoutumisvinkeillään:

– Hanki katuliidut, kuvioi asvalttia, betonia, kalliota.
– Linnanmäellä suosittelen Kieputinta tai Rekkarallia.
– Sadepäiviin sopii Kevin Spaceyn tähdittämä tv-sarja House of Cards.
– Nauttikaa valosta, vedestä ja väreistä! Hei ja kai saa kiittää Kaisaa? Kirjastoon on ollut ilo tulla töihin ja Kaisan kanssa keskustelu on ollut antoisaa.

Verkkari toivottaa myös kaikille hulppeaa kesää, iloitkaahan lukupaketista ja toisistanne!

Teksti

Tiinakaisa Honkasalo
Viestintäpäällikkö
Helsingin yliopiston kirjasto

Syksyn uusille lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoille iPadit täynnä tietoa

Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan syksyllä 2013 aloittavat opiskelijat saavat opiskelujensa aluksi itselleen iPad-taulutietokoneet. Lisäksi ensimmäisen vuoden opettajat saavat vastaavanlaiset laitteet, joten iPadit tulevat olemaan suuressa roolissa tulevaisuuden lääketieteellisissä opinnoissa. Laitteiden ja kirjojen hankinnan mahdollisti Jane ja Aatos Erkon säätiön tuki.
iPadit sisältävät kolme keskeistä kurssikirjaa anatomian, histologian ja solubiologian aloilta. Käyttäjillä on näihin kirjoihin ikuinen lisenssi ja päivitykset eivät tule uusina painoksina vaan uusi aineisto lataantuu automaattisesti verkon kautta.

Kurssikirjat toimittaa iPad-kirjojen innovatiivinen markkinajohtaja Inkling-niminen yritys. Meilahden kampuskirjasto Terkko on tehnyt yrityksen kanssa yhteistyötä parisen vuotta, sillä jo 2011 tarjosimme asiakkaillemme lainattavan TerkkoPadin, josta löytyy kymmenen kurssikirjaa ja keskeistä lääketieteellistä teosta.

Inklingin edustaja Jennifer Steben vieraili Terkossa 20.5.2013 esittelemässä interaktiivisia kirjoja, joita voi käyttää paitsi iPadeilla niin myös iPhone-älypuhelimilla ja verkon kautta selaimella. Steben esitteli informatiivisesti kuinka kirjat soveltuvat eri alustoille ja minkälaisia ominaisuuksia niihin on kehitetty. Kirjat sisältävät mm. kuvatestejä omaehtoiseen opiskeluun, monivalintatehtäviä, videoita, 3D-kuvia ja äänitiedostoja. Eräs tärkeimmistä komponenteista on sosiaalisen lukemisen mahdollistava sovellus, jossa opettajat ja opiskelijat voivat kommunikoida kirjan sisällä: opettajat voivat rikastaa kirjan sisältöä, opiskelijat voivat tarkentaa epäselviä kohtia sekä opiskelumotivaatiota voidaan kohottaa, josta seurauksena ovat parantuneet oppimistulokset. Steben kertoi myös kokemuksista yhdysvaltalaisista huippuyliopistoista, joiden rinnalle nyt myös Meilahden kampuksella pyritään.

Inkling-tilaisuudessa oli Terkon auditorio täynnä kiinnostuneita kuulijoita, joista puolet oli lääketieteellisen tiedekunnan opettajia ja toinen puoli kirjastolaisia Helsingin yliopiston kirjaston kaikilta kampuksilta.

Lisätietoa:
Inkling
TerkkoPad

Pure Seminar 2.5.2013 – kysymyksiä ja vastauksia Tuhatista


Tuhatin/Puren takana oleva Atira siirtyi viime elokuussa Elsevierin omistukseen. Helsingin yliopisto ja Elsevier järjestivät Kaisa-talossa Pure-seminaarin, joka antoi erinomaisen mahdollisuuden tavata Puren ylläpitäjiä ja esittää kysymyksiä.

Päivä alkoi Puren kehittäjän, Atiran perustajan Bo Alroen puheenvuorolla. Hän kertoi, miten Pure sai alkunsa 2000-luvun alussa, kun Aalborgin yliopisto ryhtyi uudistamaan tutkimustietojärjestelmäänsä. Vähitellen Pure sai asiakkaita myös muista tanskalaisista yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Vuonna 2008 alkoi kansainvälistyminen ja nyt asiakkaita on Suomen lisäksi esimerkiksi Iso-Britanniasta, Ruotsista, Saksasta, Belgiasta, Itävallasta ja Hollannista. Atiran tuotekehitystiimi toimii edelleen Aalborgissa.

Brittien Pure User Groupin edustaja, Yorkin yliopiston Pure-projektin vetäjä Rachel Curwen kertoi, miten käyttöönotto oli sujunut heillä. Kuten Helsingin Yliopistossa, myös Yorkissa on monitieteisyydestään johtuen erilaisia julkaisukäytäntöjä ja –tarpeita. Koulutukseen, tutkijoiden ja muun henkilökunnan sitouttamiseen sekä asioista yhdessä sopimiseen varattiin Yorkissa runsaasti aikaa ennen käyttöönottoa. Rachel korosti, että vaikeista tilanteista huolimatta yhteishenki yli yksikkörajojen sekä mutkattomat yhteydet Atiraan kantoivat projektin alkuvaikeuksien yli. Yorkissa on yhteistyössä onnistuttu ratkaisemaan muutamia meilläkin askarruttaneita teknisiä kysymyksiä (mm. yksittäisen kentän avaaminen editoinnille muutoin lukituissa tietueissa). Aika näyttää, voidaanko samoja ratkaisumalleja hyödyntää Tuhatissa. Kiinnostuneena kuuntelimme myös Yorkin suunnitelmia pilotoida tutkimusdataan liittyvien tietojen linkittämistä Pureen loppuvuodesta.

Tuhatin projektipäällikkö Aija Kaiteran (yhdessä vararehtori Johanna Björkrothin kanssa laatimassa) puheenvuorossa kuultiin Tuhatin käyttöönotosta Helsingin yliopistossa. Lisäksi saimme tietoa suunnitelmista tälle vuodelle, mm. uusien tutkijakoulujen tietojen päivittämisestä Tuhatiin. Tilaisuudessa oli HY:läisten lisäksi mukana potentiaalisia Pure-asiakkaita muista yliopistoista ja korkeakouluista, joten heille oli varmasti mielenkiintoista kuulla käyttöönottokokemuksista eri organisaatioissa.

Elsevierin Helen Kardinaal-de Mooij demosi Puren ominaisuuksia ja vastaili Bo Alroen ja Rachel Curwenin kanssa yleisön kysymyksiin. Ilahduttavaa oli esimerkiksi Bo Alroen positiivinen suhtautuminen kaikkia asiakkaita hyödyttävien tietokantojen lisääminen Puren suoraimportointilähteiksi. Esimerkiksi Medic oli tässä yhteydessä puheena. Keskustelua syntyi myös bibliometriikkaan liittyen, erityisesti Snowball Metrics –benchmarkkausmenetelmästä, jonka suhteen Elsevierillä on yhteistyökuvioita mm. brittiläisten yliopistojen kanssa.

Seminaaripäivä oli erittäin mielenkiintoinen ja oli ilahduttavaa päästä tapaamaan tietokannan kehittäjiä ja käyttäjiä muista yliopistoista. Kiitos järjestäjille!

Linkit:

Teksti

Katri Larmo
Informaatikko
Meilahden kampuskirjasto Terkko
Helsingin yliopiston kirjasto