Kolumni: Vaikka paremmaksi kaikki muuttuu…

Valtiontalouden tuottavuusohjelman laatijoiden pitäisi olla tyytyväisiä, sillä ainakin kirjastoala on kehittynyt parin viime vuosikymmenen aikana huimasti. Eniten lienee tehostunut tiedonhankinta ja -hallinta.

Kaltaiseni vanhan liiton kirjastolainen voi ottaa vertailukohdaksi vaikka vuoden 1985. Esimerkiksi kirjallisuudentutkimuksessa tilanne oli se, että lähes kaikki bibliografinen tieto oli painetuissa bibliografioissa, matrikkeleissa ja luetteloissa.

Siitä oli tosin hyötyäkin: bibliografioita selaava opiskelija huomasi sivukaupalla Runeberg-viitteitä silmäiltyään sangen konkreettisesti, että tutkimusta oli paljon. Suomalaisen kirjallisuuden klassikkokirjailijoista kaikki ylsivät 500 – 1000 viitteeseen.

Nykyään tiedonhakijalla on käytettävissä sähköiset tietokannat ja hakujärjestelmät – olkoonkin, että esimerkiksi kirjallisuudentutkimuksessa ollaa joiltakin osin samojen bibliografioiden varassa kuin 1985. Myös tiedonhaun koulutus on lisääntynyt ja tehostunut etenkin TVT-opintojen ansiosta.

Edistytty siis on. Mutta joskus hiipii paatuneen kirjastolaisen mieleen kerettiläinen kysymys: tuntevatko nykyiset kirjallisuuden opiskelijat alansa tutkimustradition paremmin kuin vuonna 1985? Kaipa he noin yleisesti ottaen tuntevat, mutta edistyksellä on toinenkin puoli: kärsimättömyys. Tämä näkyy toisinaan konkreettisesti.

Opiskelija löytää sähkövempeleen avulla kymmenen viitettä Minna Canthista ja on tyytyväinen. Jonkun pitäisi olla olan takana sanomassa, että nyt sinulta jäi kolmattasataa viitettä löytymättä, ei ole syytä olla tyytyväinen.

Suuren autolehden kestotilaajana tiedän, että autoilussa näkyy samantyyppinen ilmiö. Autojen turvallisuus paranee uusien varusteiden ansioista, mutta kuljettajat ulosmittaavat lisääntyneen turvallisuuden lisäämällä nopeutta.

Teksti

Lasse Koskela
tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen

Boston Strong

One Health 2013 – yhteiskonferenssi järjestettiin 3.-8.5.2013 Bostonissa: järjestäjinä the Medical Library Association (MLA ’13), the 11th International Congress on Medical Librarianship (ICML), the 7th International Conference of Animal Health Information Specialists (ICAHIS) ja the 6th International Clinical Librarian Conference (ICLC).

Juttumme otsikko viittaa kampanjaan Boston Strong: tämä kaikkialla Bostonissa esiintyvä motto kuvaa lyhyesti läsnä olevaa yhteistä rintamaa, joka auttaa selviytymään pommi-iskun aiheuttamasta uhan tunteesta. Taksikuskimme kertoi pommi-iskun jälkeisestä viikosta, jonka aikana Bostonin vilkas ydinkeskusta oli täysin suljettuna. Konferenssin alussa pidettiin hiljainen hetki pommi-iskun uhreille ja siinä vammautuneille.

Konferenssi oli todella iso, osallistujia n. 1250, joista kansainvälisiä lähes 150. Meillä oli onnea ja pääsimme osaksi tuota porukkaa, Katri Larmo sai lääketieteellisestä tiedekunnasta matkarahat ja Tiina Heino Kirjastosäätiön apurahan. Konferenssin ohjelma oli todella laaja, olihan kyseessä neljän järjestön yhteiskonferenssi. Poimimme tähän juttuumme kiinnostavia maistiaisia tarjonnasta. Mutta ensimmäiseksi se tärkein, eli Terkon posteri: Information Practices of Clinical Researchers – New Services in New Time /Mari Elisa Kuusniemi, Tiina Heino, Katri Larmo, Eeva-Liisa Aatola, Annikki Roos.

Posterisession aikana riitti kiinnostuneita konferenssivieraita, ja esittely sujui kahden hengen voimin mukavasti: aluksi tutkimuksemme pääkohtien läpikäynti, Terkko Navigator ”in brief” iPadin avulla ja sen jälkeen Terkon Scholar Chart – ja Top Cited  –palveluihin tutustuminen kannettavan ääressä. Mm. New York Universityn ja National Institute of Healthin edustajat sekä kollegat Bostonista ihastelivat Terkko Navigatorin selkeyttä ja personoitavuutta. Oli hauska huomata kuinka newyorkilaiset varta vasten tekstasivat paikalle myös Web Managerinsa, jotta Terkko Navigator ei vahingossakaan jäänyt häneltä näkemättä.

Australialaiset posterimme äärellä kävijät olivat kiinnostuneita ”embedded information specialist” –näkökulmastamme. Scholar Chart ja Top Cited saivat erityisen paljon positiivista palautetta, ja oli hienoa huomata että monet eurooppalaiset kollegamme tunsivatkin jo nämä palvelut: Terkon sivuja taidetaan benchmarkata ahkerasti! Posterisessiolle oli varattu tunti aikaa, mutta huomaamatta aikaa kului tuplasti enemmän, ja kun lopulta lähdimme pitämään pientä taukoa aurinkoiselle Newbury Streetille ennen seuraavaa sessiota, oli olo vähintäänkin tyytyväinen!

Luennoista ja esityksistä

Ensimmäisenä ja viimeisenä konferenssipäivänä oli kaikille osallistujille tarkoitetut yleisluennot (plenary sessions). Sunnuntain pääpuhuja oli Dr.Richard Besser, ABC News senior medical editor. Hänen aiheensa oli “Life on Two Sides of Camera: The Role of Media in Shaping Health”. Aloittaessaan aiemmassa tehtävässä CDC:n johtajana (Centers for Disease Control and Prevention) Besser tiedusteli, odotetaanko häneltä: a) isoa muutosta, b) pienempää muutosta vai c) tasapainottelua. Vastaus oli a): tarvittiin muutos miten käsitellä terveyttä mediassa, ei enää keskityttäisi kaukaisiin ei-niin-todennäköisiin ulkopuolisiin terveysuhkiin, vaan ihmisten arjessa esiintyviin terveysongelmiin (diabetes, liikalihavuus, syöpä jne.), niiden syihin ja erityisesti ratkaisuihin. Tarvitaan myös keinot koskettaa ihmisiä ja näin vaikuttaa heidän toimintaansa. Tässä Richard Besser luotti tarinoiden voimaan.

Esitys oli mukaansatempaava, olihan kyseessä amerikkalainen viestinnän ammattilainen, jolla oli sisältökin hallussa.
Toinen sunnuntain luennoitsijoista professori Joanne Gard Marshall puhui aiheesta: ”Linking Research to Practice: The Rise of Evidence-Based Health Sciences Librarianship”, jossa hän kävi läpi kiinnostavan ”EBLIP lääketieteessä” -historian ja siihen liittyvät tärkeät uranuurtajat.

Viimeisen päivän eli keskiviikon yleisluennot aloitti Sheila Davis. Sheila Davis toimii johtavana sairaanhoitajana johtamansa Partners in Health –järjestössä.
PIH on kansainvälinen yksityissektorilla toimiva järjestö, joka tarjoaa terveydenhuoltoa 3 miljoonalle köyhimmälle väestönosalle maailmassa, mukaan lukien Yhdysvallat. Järjestö painottaa oikeutta terveyteen yhtenä YK:n julistamista ihmisoikeuksista. Sheila Davis näytti esityksessään kartan sairaanhoitajien jakautumisesta maapallolla: tässä yhteydessä Afrikka ja Etelä-Amerikka olivat kutistuneet minikokoisiksi, kun taas Eurooppa, Pohjois-Amerikka sekä Japani pullistelivat suurikokoisina.
Konferenssin yleisluennon sarjan päätti Pulitzer-palkittu tiedetoimittaja Laurie Garrett. Garretin esityksen aiheena oli ”Working Together toward Global Health”.  Laurie Garretin luento oli erittäin vaikuttava koko maailmaa koskevista terveysasioista. Hän oli henkilökohtaisesti vieraillut monilla kriisialueilla ja ottanut asioista selvää ohi virallisen totuuden (esim. SARS-epidemian aikaan Kiinassa).

Muita aiheita

Ohjelmaa oli tarjolla runsaasti, joten valintaa jouduttiin suorittamaan, mutta kuitenkin suhteellisen helposti sieltä erottatuivat kiinnostuksen aiheemme. Osallistuimme mm. tutkimusdataa, linkitetyn datan hyödyntämistä, semanttista webiä, open accessia sekä EBLIP-aiheita käsitteleviin sessioihin. Kivalta tuntui havaita, että asiat eivät olleet lainkaan tuntemattomia/uusia vaan olemme ajan tasalla jos ei edellä, ja paljon meillekin sovellettavaa saimme mukaamme.

Lopuksi haluamme kiittää kaikkia tahoja sekä kollegoitamme, jotka mahdollistivat meille tämän upean kokemuksen.

Boston Strong!

 

Linkit:

Teksti

Tiina Heino
informaatikko
Meilahden kampuskirjasto Terkko

Katri Larmo
informaatikko
Meilahden kampuskirjasto Terkko

Kuvat

Tiina Heino
Meilahden kamspuskirjasto Terkko

Trendejä, faktoja ja ideoita – IFLA-konferenssin antia

Singaporessa 17. – 23.8.2013 pidettyyn kansainväliseen, laajaan IFLA World Library and Information Congress -tapahtumaan osallistui tänä vuonna 3500 kirjastoammattilaista. Viisipäiväisen konferenssin  teemana oli Future Libraries: Infinite Possibilities. Ohjelma oli jälleen monipuolinen ja tarjosi varmasti jokaiselle jotakin. Kiinnostavien esitysten ohella oli mahdollisuus tavata kotimaisia ja ulkomaisia kollegoja. Paikallisten vapaaehtoiset auttoivat ja opastivat auliisti.

IFLA-konferenssin annista kertomisessa erityisenä hankaluutena on yleensä runsaudenpula: esityksissä ja puheissa on kuultu suuria ja pieniä kiinnostavia faktoja, näkemyksiä ja ideoita. Keskusteluissa on sivuttu monenmoista. Tässä jutussa kirjaamme muutamia oman työn kannalta merkityksellisiä teemoja, joista saimme lisää tietoa konferenssin aikana.


Suntec Singapore International Convention & Exhibition Centre.

Työ jaostoissa

IFLA-konferenssin ohjelmasta vastaavat jaostot (sections), jotka suunnittelevat  kunkin vuoden teeman, laativat esitelmäkutsut  sekä arvioivat tarjotuista teemaan sopivimmat esitykset. IFLA:n jäsenet voivat nimetä edustajia jaostoihin. Helsingin yliopiston kirjaston edustajat ovat nyt Terhi Sandgren Health and Biosciences Libraries -jaoston ja Marja Hirn Acquisition and Collection Development  -jaoston hallituksessa (Standing Committee, SC)  2011-2015.

Useimmilla SC:llä on konferenssin aikana kaksi virallista kokousta, jotka ovat myös kaikille konferenssiin osallistujille avoimia. Kokousten lisäksi SC:lla on konferenssin aikana epävirallisia työpalavereita. Kuluvan vuoden ohjelman toteuttamisen lisäksi konferenssin aikana suunnitellaan tulevan vuoden toimintaa ja valmistellaan erityisesti seuraavan IFLA-konferenssin  ja sitä edeltävien seminaarien (Satellite Conference) ohjelmaa.  Olemme molemmat taas mukana jaostojemme ensi vuoden ohjelmaryhmissä.

Acquisition and Collection Development Section on toteuttanut mm. oppaat (guidelines) lahjoitusten ja e-aineistojen kanssa työskentelyyn. Se myös järjesti kesällä 2013 yhteistyössä aktiivisten paikallisten toimijoiden kanssa kokoelmiin ja e-aineistoihin liittyvän workshopin Meksikossa, samankaltainen on suunnitteilla Intiaan.

Suuret tuulet
Konferenssissa julkistettiin IFLA:n piirissä valmisteltu Trend Report, joka kartoittaa ympäröivän maailman ja tietoympäristön osin keskenään ristiriitaisiakin pitkän ajan kehityssuuntia. Kirjastoissa trendit on otettava huomioon, jos halutaan pitää palvelut edelleen merkityksellisinä käyttäjille. Raportin tavoitteen on synnyttää keskustelua ja auttaa kirjastoja asemoimaan palvelujaan muuttuvassa maailmassa. Raportti on tarkoitus kääntää suomeksi.

Lyhyesti listattuna raportin sisältämät kehitystrendit ovat: Uudet teknologiat muuttavat pääsyä tietoon sekä tietotalouden liiketoimintamalleja, verkko-opetus laajentaa oppimisen ja opiskelun mahdollisuuksia, yksityisyyden ja tietosuojan rajat määrittyvät uudelleen, avoimen hallinnon ja avoimen tiedon edistäminen avaa uusia osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia kansalaisille ja yhteisöille perinteisten poliittisten liikkeiden suosion kustannuksella.

Yhteisiä e-kirjalinjauksia


Session 151. Hot topics in academic and research libraries 20.8.2013

Kun kokoelmien kehittämisen kanssa työskentelevät kirjastoammattilaiset tapaavat,  puhe on kääntynyt viime vuosien aikana ekirjoihin hyvinkin nopeasti. Ekirjojen saatavuuden sekä lukulaitteiden ja tablettien käytön yleistyminen tuo huolta mm. kustannusten noususta ja siitä, voidaanko asiakkaille tarjota ekirjoja käyttöön enää samoin periaattein kuin tarjotaan painettuja kirjoja ja miten käyttö voitaisiin tehdä helpommaksi. IFLAn piirissä onkin valmisteltu kirjastojen avuksi selvityksiä ja linjauksia, joihin kannattaa tutustua ja joita voidaan käyttää myös meillä hyödyksi, kun mietimme omassa kirjastossa ekirjojen hankintaan ja käyttöön liittyviä kysymyksiä. Singaporessa julkaistiin IFLA Principles for Library eLending  –periaatteet, jossa lähtöajatuksena on se, että kirjastojen ja kustajantajien/kirjoittajien on tarpeen yhdessä sopia kohtuulliset ekirjoja koskevat ehdot, jotta kirjastot voivat täyttää tehtävänsä ja tarjota kansalaisille pääsyn tietoon.

E-käytön tilastoinnin monet tavat

Sähköiset aineistot mahdollistavat uusien bibliometristen indikaattoreiden kehittämisen ja yksittäisten artikkelien ja aineistojen käytön mittaamisen. Viittauksiin perustuvaa tarkastelua on mahdollista laajentaa ja näin saada monipuolisempaa kuvaa tutkijan, julkaisun tai organisaation arvioinnin pohjaksi. Näitä asioita käsiteltiin E-metrics-ryhmän järjestämässä ”Journal use statistics: an overview of the Counter Usage Factor project” – sessiossa.

E-aineistojen käyttötilastosuosituksia tuottavan COUNTER-järjestön edustaja Peter Shepherd kertoi esityksessään projektista, jossa heidän järjestönsä pyrkii luomaan uusia e-aineistojen käyttöön perustuvia bibliametrisiä indikaattoreita. E-aineistojen käyttömääriin perustuva Usage factor -indikaattorin tarkoitus on mitata lehtien vaikuttavuutta ja laatua. PIRUS-projektissa (Publisher and Institutional Repository Usage Statistics) kehitetään standardeja yksittäisten artikkelien käytön mittaamiseen. Samassa sessiossa Jason Priem pohti tieteellisen julkaisemisen kehitystä ajatuksia herättävällä tavalla sekä käsitteli erilaisia uusiakin tapoja mitata tieteellisten julkaisuiden käyttöä ja vaikuttavuutta.

Open Access – tilannekatsaus Kanadan tieteellisistä kirjastoista

Erityisen kiinnostavina esimerkkeinä Acquisition and Collection Development  -jaoston järjestämän iltapäivän sessiosta voisi poimia esitykset open access –asioista Kanadassa  ja Primo discovery service -palvelun ominaisuuksista.

Jokaisen kirjastossa pitäisi tietää open access – asioista ja henkilöstön koulutusta tarvitaan lisää, raportoivat kanadalaiset K. Jane Burpee ja Leila Fernandez. He olivat tehneet kyselytutkimuksen OA-teemoista kanadalaisissa tieteellisissä kirjastoissa. Tuloksissa on meilläkin tuttua pohdintaa OA–aineistojen merkityksestä ja asemasta kokoelmien kehittämisessä.

Avoimeen julkaisemiseen liittyviä asioita mietitään nyt liikaa yksin, kansallista kirjastoyhteistyön lisäämistä pidettiin välttämätöntä.  Kanadalaiset kirjastot edistävät avointa saatavuutta kokoamalla opinnäytteitä, digitoituja aineistoja ja tutkimusartikkeleiden rinnakkaisversioita julkaisuarkistoihin, lisäksi useissa tieteellisissä kirjastoissa on kokoelmarahoituksesta varattu varoja OA-kirjoittajamaksuihin (OA author funds), OA-kustantajien jäsenmaksuihin, DOAJ:n ja arXiv:n tukemiseen.  Tällä hetkellä vaikeasti kuvailtavaa tai epäselvää Burpeen mukaan on se, millä tavalla vapaan julkaisemisen tukeminen ja vapaat aineistot ovat osa kirjaston kokoelmia sekä kokoelmien ylläpidon ja kehittämisen toimintoja.

Discovery service –palvelun ja PCI-keskusindeksin ominaisuuksia

Discovery service –termillä tarkoitetaan hakupalvelua, jossa käyttäjä voi samanaikaisesti hakea laajasta määrästä (painettuja sekä lisensioituja ja vapaasti saatavilla olevia elektronisia) aineistoja ja päästä myös niihin kokoteksteihin, joihin organisaatiolla on oikeus.

Mun-yee Shirely Lam ja Ming-ko Sum (The Open University of Hongkong Library) esittelivät tekemäänsä ExLibriksen Primo-hakupalvelun ja Primo Central Indexin (PCI) ominaisuuksien arviointia. Keskusindeksin metadatan kattavuus, laatu ja ajantasaisuus vaikuttavat aineistojen löytyvyyteen. Kirjaston hankkimien tärkeiden aasialaisten aineistojen metadata puuttui indeksistä.  Tiedonhakijan mahdollisuuksia suurten hakutulosten fasetointiin ja rajaamiseen ei myöskään pidetty riittävän kattavina.

Lam ja Sum olivat myös vertailleet aineistojen käyttötietoja ennen ja jälkeen Primon käyttöönoton. Kokotekstilehtien käytössä huomattiin kasvua, mutta ekirjojen käyttöluvuissa ei  Primon käyttöönoton jälkeen kasvua ilmennyt, käyttö näytti jopa vähentyneen. Kustantajien tilastoista ei tosin selviä, mitä kautta käyttäjä on tullut aineistoon, joten nimenomaan Primon käyttöönoton vaikutuksesta on vaikea saada yksiselitteistä tietoa.

Vierailu paikallisissa yliopistokirjastoissa


Näkymä National Library Building –rakennuksesta.

Viimeisenä päivänä vierailimme National University of Singaporen kirjastoissa. NUS Libraries –kirjastojen kokoelmat ovat hieman laajemmat kuin HY:n kirjastoyksiköiden kokoelmat. Central Libraryn esittelyssä vaikutukset teki heidän laatutyönsä, josta kirjaston on saanut mm. yliopiston laatupalkinnon. Koko henkilökunta on saanut lyhyen koulutuksen laadun perusasioista. Lisäksi jokaisessa tiimissä on nimetty vastuuhenkilö, joka on perehdytetty laatunäkökulmiin ja jonka tehtävänä on miettiä toimintaa myös siltä kannalta. Medical library puolestaan tarjosi vertailukohteen, jonka kautta on mielenkiintoista arvioida oman kirjaston toimintaa.

Innovatiivista kirjastotilaa edusti vasta perustetun uuden yliopiston Singapore University of Technology and Designin kirjasto. Yliopisto toimii väliaikaisissa tiloissa, kunnes heidän uusi rakennuksensa valmistuu. Tämänhetkinen kirjastotila oli suunniteltu opiskelijoiden toiveiden perusteella. Kirjasto oli selkeästi ryhmätyöskentelytila, jossa oli panostettu erilaisiin ryhmätyöskentelyä tukeviin teknisiin ratkaisuihin kuten interaktiivisiin pöytiin.

IFLA 2014 Lyon, Ranska

Ensi vuonna IFLA World Library and Information kongressi järjestetään Lyonissa, Ranskassa. Useimmat IFLAssa pidettävät esitykset käsittelevat kirjasto- ja informaatioalan parhaita käytäntöjä, kehittämishankkeita ja innovaatioita. Omasta kirjastostammekin löytyy hienoja projekteja, joista  voisi saada esityksen hyväksytyksi konferenssiin. Call for papers -kutsut ensi  vuoden IFLAan tulevat loppuvuoden aikana. Tarjolla on taas hieno tilaisuus posterin tai esityksen tarjoamiseen!

Lisätietoa:

IFLA World Library and Information Congress, 79th IFLA General Conference and Assembly. 17-23 August 2013, Singapore.  Ohjelma ja esitykset: IFLA Library

IFLA Trend Report 

E-Lending for Libraries: IFLA, Ebooks and Access to Digital Content

 

Kirjoittajat:

Marja Hirn
Erikoissuunnittelija
Hankinta- ja metadatapalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Terhi Sandgren
Kirjastonhoitaja
Meilahden kampuskirjasto, Terkko
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat:

Marja Hirn

Aina on parannettavaa – palautetta kirjaston käyttäjäkyselyn kautta

Kirjaston kansallinen käyttäjäkysely toteutettiin maalis-huhtikuussa ja kyselyn koordinoinnista vastasi jälleen Kansalliskirjasto. Kyselyssä Helsingin yliopiston kirjaston palveluja arvioi 1113 vastaajaa, mikä oli 16 % osuus yliopistokirjastojen vastauksista.

Suurin osa palautteesta kohdistui Kaisa-talossa toimivaan pääkirjastoon, jota arvioi 67 % vastaajista. Suurin vastaajaryhmä olivat perustutkinto-opiskelijat (64 %). Seuraavaksi suurimmat vastaajaryhmät olivat jatko-opiskelijat (13 %), yliopiston ulkopuoliset asiakkaat (11 %) ja tutkijat (4 %). Tieteenaloista oli vastaajia enemmän humanistisen ja teologisen sekä luonnontieteiden puolelta kuin vuonna 2010, jolloin kysely järjestettiin edellisen kerran.

Koska vastaajajoukossa Helsingin yliopiston keskustakampuksen opiskelijoiden osuus oli huomattavan suuri, kyselyn kautta saadussa palautteessa kuuluu tämän asiakasryhmän ääni.

”Kirjasto on upea ja toimii myös inspiraation lähteenä”

Kyselyn palautteen perusteella voidaan todeta, että kirjastolta odotetaan paljon, palveluja pidetään tärkeinä ja yleinen tyytyväisyysaste on noussut.

Vastaajista 10 % käy kirjastossa päivittäin, 37 % vähintään kerran viikossa ja 29 % muutamia kertoja kuukaudessa. Kirjastoasiointi on lainojen hoitamista, itsenäistä opiskelua/työskentelyä, kopiointia ja tulostusta, painettujen ja elektronisten aineistojen käyttöä sekä tiedon hakua.

Syiksi käydä kirjastossa harvakseltaan mainittiin mm. muut kiireet tai asuminen etäällä kirjastosta, verkkoaineistojen käyttö tai se, että kirjastossa on liikaa meteliä ja vähän työskentelytiloja. Työskentelytilojen riittämättömyyttä kritisoitiin useissa palautteissa. Kyselyn aikoihin saatiin myös muuta kautta useita palautteita, joissa toivottiin vain yliopiston opiskelijoille rajattuja lukupaikkoja. Tällaisia pyrittiin mm. Kaisa-talossa myös järjestämään, kun kevään ylioppilaskirjoitukset ja pääsykokeisiin valmistautuminen lisäsivät lukupaikkojen tarvetta.

Verkkopalveluista käytetään Helkan ohella eniten MOT-sanakirjoja ja Nelliä. Helppokäyttöisiä verkkopalveluja ja tietoa tarjolla olevista palveluista kaivattaisiin enemmän.

”Joskus löydän ja joskus en. Selkeyttä voisi vielä parantaa”

Helsingin yliopiston kirjastolle käyttäjälähtöisyys on tärkeä arvo. Aleksi Koskisen kirjoitus kokemuksista pietarilaisen yliopistokirjaston asiakkaana kuvaa kirjastoa, joka tämän päivän kampuskirjastoissa asioidessa tuntuu mahdottomalta. Silti aina löytyy parannettavaa.

Opiskelijan kannalta tärkeintä aineistoa ovat kurssikirjat ja niiden riittävyys on ongelma, johon ei löydy kaikkia tyydyttävää ratkaisua. Kirjasto voi hankkia kurssikirjat n. kolmannekselle arvioidusta tenttijämäärästä. Laina-ajan lyhennys 14 vuorokauteen syksystä 2013 alkaen lisää kirjojen kiertoa ja takaa tenttikirjan yhä useammalle. Kyselyn palautteen perusteella kirjaton tulisi myös parantaa aineistojen – niin painetun kuin elektronisen – löydettävyyttä. Tämä onkin yksi kirjaston toimintasuunnitelmassa painottuvat kehittämiskohde.

Parannettavaa on myös kirjaston verkkosivuissa, aukioloajoissa ja sähköisessä asioinnissa. Kiireiseen elämänrytmiin sopivat paremmin palvelut, jotka ovat käytettävissä helposti ja itselle sopivina aikoina, mieluiten 24/7. Asiakkaat kaipaavat myös selkeämpiä vaikutusmahdollisuuksia kirjaston toimintaan. Palautteen antaminen on yksi vaikuttamisen keino ja monissa palautteissa kiitosta sai kyselyn järjestäminen. Keväisen käyttäjäkyselyn tuloksia on kirjastossa ahkerasti analysoitu ja toimenpiteisiin ryhdytty. Positiivisen ja rakentavan palautteen saaminen antaa puhtia ylläpitää ja kehittää entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin vastaavia palveluita.

 ”Kiitos! Ruusuja kaikille jotka ylläpitävät kirjastoja!”

Teksti

Päivi Lammi
Suunnittelija, kirjaston laatuyhdyshenkilö
Hallintopalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen

IAML 2013

International Association of Music Libraries, Archives and Documentation Centresin vuotuinen konferenssi järjestettiin tällä kertaa Wienissä. Osallistujia maailmankuulu musiikkikaupunki oli houkutellut tavanomaista runsaammin, ja paikalla oli 37:stä maasta yhteensä peräti neljäsataa henkeä. Tässä joukossa suomalaisten näkyvyys oli tietysti marginaalinen, vaikka meitä sentään oli kokonaista seitsemän: maamme virallisen edustajan eli allekirjoittaneen lisäksi Kristiina Hako Yleisradion nuotistosta, Maaria Harviainen ja Irmeli Koskimies Sibelius-akatemian kirjastosta, Kari Laitinen Music Finlandista (entisestä Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksesta), Tarja Lehtinen Kansalliskirjastosta ynnä ainoana ei-helsinkiläisenä Tiina Tolonen Oulun ammattikorkeakoulun kirjastosta.

Entisestä kaupunginsairaalasta Wienin yliopistokampukseksi muunnettu kokouspaikka tuntui heti kättelyssä tutulta: kuin olisi Topeliaan mennyt! Sisäpihoja vain sattuu olemaan kymmenen, ja niistä suurin on isompi kuin meidän rakas viherkeitaamme niin, että pihalle mahtuu leikkipuisto, lähikauppa ja kaksi tai kolme terassiravintolaa. Rakennuskanta on tietysti meikäläistä sata vuotta vanhempi (lukuun ottamatta Hof 2:n keskelle rakennettua modernia luentosalikeskusta) ja koko sairaalakin perustettu jo 1690-luvulla. Ja tietysti pääportista kadun yli käytyään pääsisi kirkkoon – jossa aikanaan toimitettiin muiden muassa Ludwig van Beethovenin ruumiinsiunaus.

Mutta asiaan: kokousviikko oli tiivis, sessioita päivittäin neljä peräkkäistä ja illaksikin ohjattua toimintaa, kuten avajaiset, vierailu Itävallan kansalliskirjastoon ja kaksi konserttia. Istuntojen väliajalla oli hyvä mahdollisuus tutkailla paikalla olleiden kustantajien ja vastaavien julkaisu- ja palvelutarjontaa, painotuksena itsestäänselvästi akateeminen musiikintutkimus.

Virallisen edustajan ominaisuudessa minun piti osallistua vanhakantaisen neuvoston ja nuorennusleikkauksen kokeneen edustajainkokouksen istuntoihin. Edellisissä sinetöitiin äänestyksellä – vihdoin – vuosikausia kestäneen hallinnollisten uudistusyrityksen todellinen käynnnistäminen kaikista pitkistä vastustuspuheenvuoroista huolimatta. Jälkimmäinen taas oli uusimuotoisena eli round-table discussionina erinomaisen onnistunut (kuten IAML:n puheenjohtaja Roger Flurykin konferenssin päättäneessä yleisistunnossa totesi) tarjotessaan hyvän foorumin musiikkikirjastojen ja erityisesti IAML:n nykytilan ja tulevaisuuden arvioimiseksi ja visioimiseksi.

Mitä yleensä tulee kansainvälisten kokousten valtavaan esitelmätarjontaan, vallitsee helposti valinnanvaikeus. Niin nytkin. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) kuusi yhtäaikaista istuntoa teki mahdottomaksi kuulla läheskään kaikkea, ja muutamankin kerran otsikko oli harhaanjohtavasti houkutteleva tai puhuja vähemmän vangitsevaa lajia. Tänä vuonna onni ei siis suosinyt minua yhtä paljon kuin edellisessä konferenssissa, toisin sanoen yleisvaikutelma esitelmien tasosta jäi hieman latteahkoksi. Toki isoon joukkoon mahtui myös lukuisia erinomaisia tapauksia, ehdottomasti yhtenä parhaista City University Londonissa väitöskirjaa tekevän Deborah Leen tuulenpyörteinen ja ajatteluttava esitelmä Hornbostelin–Sachsin soitinluokitusjärjestelmän ja kirjastoluokitusten rajankäynnistä. Omakohtaisen musiikinhistorianharrastuksen kannalta taas vaikutuin eniten Salzburgin arkkihiippakunnan arkistonhoitaja Eva Neumayrin valtavan pohjatyön vaatineesta esitelmästä, jonka aiheena oli Salzburgin tuomiokirkon musiikkielämä 1600–1700-luvuilla: seurakunnan käytössä tuolloin ollut laaja nuotisto on luetteloitu erityisenä RISM-hankkeena, ja aineiston tarkan erittelyn seurauksena aiempi historiallinen kuva on joutunut monelta osin täysin uuteen valoon, niin ohjelmiston, vaikuteverkoston kuin muusikoiden kirkkotilaan sijoittelun kannalta. Kumpikin esitelmä kävisi hyväksi esimerkiksi kirjastojen ja tutkimuksen vahvasta symbioosista.

Kaikenlaista mielenkiintoista ja jopa aidosti hyödyllistä tuli toki pitkin kokousviikkoa esille. Mitään huikaisevan mullistavaa ei kohdalleni tällä kertaa kuitenkaan osunut, vaikka muutaman aiemmin vasta suunnitteluasteella olleen digihankkeen eteneminen ilahdutti erityisesti. Keskeistä näissä usein enemmän tai vähemmän kapeaan sektoriin keskittyvissä verkkopalveluissa on terveen open access -ajattelun lähes täysi omaksuminen; uusien suljettujen aineistojen aika alkaa selvästi olla ohi. Paha välistävetäjille.

Koska jokainen voi itse tutustua OA-aineistoihin, summaan tähän vain lyhyen listauksen osasta Wienissä esiteltyjä:

#       Johann Sebastian Bachin käsikirjoituksista jo 90 % digimuodossa sisältävä Bach Digital, joka toisaalta teosluettelo-ominaisuuksiensa puolesta ei missään nimessä korvaa Wolfgang Schmiederin vanhaa kunnon BWV-luetteloa eikä edes keskeneräiseksi jäänyttä Bach Compendiumia

#       itsensä professori John Robertsin (Kalifornian yliopisto, Berkeley) yleisökommentissaan ratkaisevan tärkeäksi hehkuttama Libretto-Portal eli Baijerin valtionkirjaston pian kokonaan digitoimat ja OCR-muotoon saattamat Christian Herin ja Deutsches Historisches Institut in Romin librettokokoelmat, jotka helpottavat tunnistamaan kautta läntisen maailman levinneiden vanhojen musiikkikäsikirjoitusten nimettömiä aarioita

#       jo vanhastaan tuttu, mutta päivitetty CFEO – Chopin’s First Editions Online sekä ennakkomainontana sen ensi vuonna vapaasti käytettävänä tietokantana verkossa ilmestyvä, samoin päivitetty sisar-aineisto Annotated Catalogue of Chopin’s First Editions, joka korvaa täysin Cambridge University Pressin vuonna 2010 julkaiseman hintavan paperiluettelon

#       merkittävän musiikinteoreetikko Heinrich Schenkerin valtavan Nachlaßin helppokäyttöiseksi saattava Schenker Documents Online

#       italialaisten yliopistojen yhteishanke Giuseppe Tartinin ja muutaman muun italialaissäveltäjän teosluettelon päivittämiseksi ja käytettävyyden parantamiseksi eli TheCaM – Thematic Catalogues in Music

#       Europeanaan syöttämisen arvoiseksi katsottu Wienin äänitearkiston digitoitu, mutta edelleen pahasti work-in-progress -tyyppinen kokoelma – josta muuten löytyy yksinkertaisella “Finnland”-haullakin mitä erikoisinta aineistoa, vaikkakin valitettavasti vasta lisäkäsittelyä odottamassa

#       hupaisa, joskin pikkiriikkinen kevennyksenomainen johdatus – Itävallassa kun konferenssi kerran oli – paikalliseen perinnemusiikkiin kaikessa monimuotoisuudessaan: Volksmusikland Österreich

Lopuksi vielä kaksi sekalaista huomiota: Viikon ehkä omituisin esitelmä eli Andrew Justicen (Pohjois-Teksasin yliopisto) “An Update on the Creation of a Digital Collections Database”: puhuja ilmoitti lyhyesti Working Group on the Creation of a Digital Collections Databasen vetämisen riittävän hänen osaltaan ja hankkeen siis keskeytyneen. Toivottavasti tälle nimeään vastaavalle tärkeälle kansainväliselle, mutta liian pienen tekijäjoukon harteille jääneelle yritelmälle löytyy pian jatkaja. Ja toiseksi viikon osuvin iskulause Nara Newcomerilta (Missourin yliopisto, Kansas City) koskien tietokantahakujärjestelmiä yleensä: “Jos tietokannasta on helppo hakea musiikkia, sieltä on helppo hakea mitä tahansa.”

Teksti

Jaakko Tuohiniemi
tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Jaakko Tuohiniemi

Mieli on kuin laskuvarjo – muistikuvia työyhteisötaitokoulutuksesta

Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämisyksikkö järjesti työyhteisötaito – luentosarjan kaikille yliopistolaisille lukuvuonna 2012–2013. Oli mukava huomata, että luentosarja kiinnosti laajasti yliopiston henkilöstöä, myös kirjastolaisia ja luentosalit täyttyivät kiinnostuneesta yleisöstä. Työyhteisötaidot – luentosarja tukee erinomaisesti yliopiston strategiaa, jonka yksi painopistealue on innostava ja hyvinvoiva yhteisö.

Koulutussarja alkoi lokakuussa 2012 prosessori Marja-Liisa Mankan pohdinnoilla, mitä ovat työyhteisötaidot. Erityisesti mieleeni jäi Mankan vahva näkemys siitä, että työyhteisötaitoja voi oppia ja työyhteisötaitojen avulla voidaan työilmapiiriä parantaa ja siten saada aikaan laadukkaita ja parempia työn tuloksia. Mankan viesti oli, että työpaikoille kannattaa luoda yhdessä työyhteisötaitoihin liittyvät pelisäännöt.

Seuraava tilaisuus järjestettiin marraskuussa ja työyhteisön vuorovaikutustaidoista oli kertomassa professori Soili Keskinen ja psykologi Seppo Romana. Luennoitsijoiden joitakin esille nostamia ajatuksia ja pohdintoja minun oli vaikea hyväksyä. Esimerkiksi kerrottiin, että on aivan luontevaa, että esimiehellä on työyhteisön jäsenistä muodostuva sisä- ja ulkopiiri. Ehkä näin on, mutta mielestäni hyvä esimies kokee tärkeäksi jokaisen työyhteisönsä työntekijän, eikä ainakaan tietoisesti jaa heitä sisä- tai ulkopiiriin.

Joulukuussa kehitysvalmentaja Riikka Perhon aiheena oli yhdessä eteenpäin. Oli täysin vaikuttunut Perhon tavasta saada lähes 200 osallistujaa tekemään ryhmätöitä tai kuuntelemaan hiiren hiljaa. Muistikirjaani kirjasin Perhon luennosta ”mieli on kuin laskuvarjo, se toimi parhaiten avoimena”.  Yhteen työyhteisötaito iltapäivään en päässyt huhtikuussa, jonka aiheena oli ihmiskasvoinen työyhteisö. Paikalla olleet ovat kertoneet, että psykologi Merita Petäjän esitys yhdessä Business-teatterin kanssa oli hyvin valaiseva. Tämä tilaisuus jäi myös erityisesti kirjastonhoitaja Leena Missosen mieleen. Hän kertoi, että näyttelijät esittivät erilaisia tilanteita työelämästä ja yleisö sai reagoida tapahtumiin ja kertoa näkemyksensä, mitä pitäisi tehdä toisin. Käykää katsomassa Business-teatterin sivuilla lyhyitä video klippejä työelämän tilanteista, ne ovat monin tavoin opettavaisia.

Maaliskuussa yliopistonlehtori Saara Repo ja kehittämispäällikkö Aino-Maija Evers kertoivat dialogista ja yhdessä ajattelun taidoista. Kävimme läpi erilaisia työyhteisön keskustelutyylejä. Dialogi on luova tila, jossa tuotetaan uutta ymmärrystä ja laajennetaan näköaloja. Dialogissa opimme toinen toiseltamme, vaihdetaan ajatuksia ja kehitetään yhdessä. Dialogissa on monta totuutta ja tarinaa. Työyhteisössä kannattaa myös viljellä onnistumispuhetta, positiivinen juoruilu kantaa ja hyvät käytännöt leviävät. Onnistumispuhe tuo taidot, kyvyt, osaamisen ja oppimisen esiin energisoivasti.

Huhtikuussa luentosarjan viimeisessä, mutta ei kuitenkaan vähäisempänä, saimme osallistua mindfulness eli tietoisuustaitojen koulutukseen.  Valmentaja Antti-Juhani Wihuri johdatti salillisen kuulijoita pohtimaan miten tietoisuustaidot voisivat edesauttaa omaa työtä ja hyvinvointia. Itse olin aiheeseen jo jonkin verran tutustunut kehittäjävalmennuskoulutuksessa ja asia kiinnosti ja epäilyttikin kovasti. Wihuri muistutti meitä kuulijoita siitä, että keskittynyt mieli helpottaa työntekoa. Kirjastosta mukana iltapäivässä oli myös kirjastonhoitaja Teijo Kuvaja, jonka mielestä tämä tilaisuus oli antoisin koko luentosarjasta.

Työelämä ei useinkaan suosi keskittymistä, puhelimet soivat, sähköpostia vilkaistaan useita kymmeniä kertoja päivässä, monta asiaa tehdään samaan aikaan, ihmisiä tulee ja menee. Ajatukset sinkoavat, hajaantuvat ja pikku hiljaa synnytämme itsellemme keskittymishäiriön. Wihuri kehotti hiljentämään aivot, sillä silloin vasta voi syntyä oivallus. Kun mieli on tyhjä eli tyyni, pääsemme luovaan tilaan. Ollaan tässä ja nyt, juuri sellaisena kuin se on, hyväksyvänä tietoisena läsnäolona.

Wihuri teetti iltapäivän aikana meille läsnäolijoille erilaisia harjoituksia tietoisuudesta, jossa mieli piti tyhjentää. Voin vakuuttaa, että se on vaikeaa. Ajatukset lähtevät nopeasti liikkeelle, kun silmänsä ummistaa ja pyrkii vain olemaan tässä ja nyt. Yksi hyvä harjoitusajankohta on hampaiden pesu. Olen tuosta luentotilaisuudesta lähtien pyrkinyt joka aamu harjoittamaan mieltäni hampaiden pesun ajan ja vieläkään en ole päässyt siihen, että tuo kaksiminuuttinen sujuisi vain tietoisesti pesemällä hampaita, tulevan päivän työt ym. asiat vievät ajatukset hetkessä muualle. Sen verran asia minua kiinnostaa, että olen erään työkaverini kanssa tutustunut asiaan lisää ja sovimme viikoittain erilaisista mindfulness-harjoituksia. Alkuun harjoituksissa pääsee jo sillä, että muutaman kerran päivässä pysähtyy hengittämään rauhallisesti.

Kuvajan Teijon ja Missosen Leenan  kanssa olemme vakuuttuneet siitä, että työyhteistötaitoluentosarjan anti on kirjastommekin työhyvinvoinnin kannalta merkittävä, sillä aiheet (yhteistyö, vuorovaikutus, läsnäolo, dialogi) ovat niin tärkeitä ja olennaisia, ja ne ovat jatkuvasti mukana kaikessa mitä työpaikalla tehdään.  Teijon kommenttiin tilaisuuksien annista on helppo yhtyä ”Hieno kokonaisuus, jossa käsiteltiin oman olemisen, tekemisen ja vuorovaikutuksen kehittämistä monipuolisesti ja oikeasti kiinnostavalla tavalla”

Muistakaa siis hengittää ja löytää positiivinen, hyväksyvä asenne tekemisiinne. Olkaamme läsnä tässä ja nyt.

Teksti

Elisa Hyytiäinen
henkilöstökoordinaattori
Hallintopalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Zombienews.com

Open Access tulee, ja siellä kirjat viettävät iäisyytensä

Suomessa keskustellaan jonkin verran, varovaisesti ja maltillisesti siitä, tulisiko tieteellisen julkaisemisen olla kaikille avointa (Open Access, OA). Britanniassa sen sijaan keskustelu on jo laajaa, määrätietoisesti perusteltua ja vahvasti erimielistä. Siksi oli erityisen mielenkiintoista osallistua Lontoossa heinäkuun alussa kaksipäiväiseen hyvin järjestettyyn kokoukseen, jossa keskusteltiin monipuolisesti tieteellisten monografioiden avoimesta julkaisemisesta humanististen ja sosiaalitieteiden alalla (Open Access Monographs in the Humanities and Social Sciencies Conference, 1-2 July 2013, The British Library). Ennen kuin siirryn itse kokouksen antiin, selostan tiivistetysti Brittein saarilla käytyä laajempaa keskustelua, jonka polttopisteessä on ollut OA-artikkelien julkaiseminen.

Finch-raportti ja sen vastaanotto

Intensiiviseksi käyneen keskustelun taustalla on Janet Finchin johtaman työryhmän raportti (Finch Report), jossa Iso-Britannian tutkimusrahoitukselle annetaan konkreettinen ohje sen toiminnaksi digitaalisessa julkaisemisessa. Avoin pääsy tutkimuskirjallisuuteen, laajat käyttöoikeudet, julkaisujen korkean laadun takaaminen ja julkaisukustannusten siirtäminen tutkimusrahoitukseen ovat raportin päälinjauksia, joilla on paljon yleistä kannatusta. Konkreettisesti ottaen linjauksiin liittyy kuitenkin vaikeita ja kiistanalaisia kysymyksiä, joita on jo eritelty laajasti. Hyvä läpileikkaus keskustelusta on saatavilla Nigel Vincentin ja Chris Wickhamin toimittamassa teoksessa Deabating Open Access.
Ydinkysymyksenä Brittein saarilla on jo jonkin aikaa ollut kysymys OA-artikkeleiden julkaisukustannusten maksamisesta. Jos tutkimus tuodaan välittömästi avoimesti saataville kuten Finchin raportti suosittaa (Golden Open Access), kuka maksaa kulut? Kustantajan on saatava korvauksensa jostakin, mutta mistä? Hallitukselta, tutkimusneuvostoilta, yliopistoilta vai kirjoittajilta? Jälkimmäisin vaihtoehto ainakin on saanut tutkijat takajaloilleen. Koska Golden OA ei ole vaikuttanut realistiselta vaihtoehdolta, Britannian tutkimusneuvostot ovat hyväksyneet OA-julkaisemisen lehdissä, joissa artikkeli tulee avoimesti saataville tietyn määräajan jälkeen (Green Open Access; embargo period). Tästä onkin tullut humanistis-yhteiskuntatieteellisille aloille artikkelijulkaisemisen valtaväylä. Kiistaa onkin seuraavaksi syntynyt siitä, kuinka pitkä embargokauden tulee olla. Ja siitä on edelleen päästy kysymykseen vihreän OA-julkaisemisen vaikutuksiin: lakkaavatko kirjastot tilaamasta lehtiä, jos niiden kaikki vähintään kaksi vuotta vanhat vuosikerrat ovat avoimesti kaikkien saatavilla. Toistaiseksi tällaisesta (ketju)reaktiosta ei ole näyttöä.

Toisena ongelmana on ollut etenkin humanististen alojen tieteellisten seurojen tulevaisuus, koska ne saavat suuren osan rahoituksestaan nimenomaan tieteellisten lehtien tilausmaksuista. Ratkaisuksi tulisi jälleen sopivaan embargokauteen suostuminen, mikä ei ole humanistisille aloille samanlainen ongelma kuin luonnontieteille. Kolmanneksi OA-julkaisemisen vaatiminen on herättänyt huolta brittitutkimuksen asemasta ulkomailla: sen käy huonosti, jos tutkijat eivät saa julkaista artikkeleitaan ulkomailla perinteisissä tieteellisissä lehdissä. Neljäs ydinongelma on digitaalinen tiedejulkaiseminen kaikissa muodoissaan. Vaikka lehdistä valtaosa ilmestyy digitaalisessa muodossa, painettu kirja on säilyttänyt asemansa humanistis-yhteiskuntatieteellisillä aloilla. Tästä siis konferenssin aihe: mikä on OA-monografioiden tulevaisuus?

Visioita ja kokemuksia

Konferenssin pääpuhujana keskustelun avasi Montrealin yliopistossa vaikuttava vertailevan kirjallisuustieteen professori Jean-Claude Guédon, joka kyseenalaisti tutkimusjulkaisujen jakamisen lehtiartikkeleihin ja kirjoihin. Digitointi ei muuta ainoastaan näiden saatavuutta vaan muuttaa myös niiden kaikkia ulottuvuuksia. Guédonin mukaan digitaaliset dokumentit eivät ole enää sidottuja muotoon, johon ne säilötään (container) vaan elektronisessa maailmassa niillä on konteksti (context), jossa ne voidaan panna toimimaan eri tavoin. Humanistisilla aloilla tulee edelleen kysyä, miksi väitöskirjoilla ja monografioilla on edelleen pääsääntöisesti vain yksi kirjoittaja ja miksi tekstit eivät voi kehittyä jatkuvasti keskustelun edetessä. Esityksellään, joka herätti yllättävän vähän keskustelua, Guédon itse asiassa kyseenalaisti koko tiedemaailman meritokraattisen järjestelmän. Ainakin viranhakuprosesseista ja loputtomista projektihakemuksista riippumattomien tutkijoiden olisi mahdollista tuottaa kollektiivista tutkimusta, joka kaataa perinteisiä raja-aitoja. Mutta sitten ovat vielä ne inhimilliset tekijät: voiko tutkimuksella luotu arvo tai meriitti olla ”meidän”, kun sen pitäisi olla ”minun”? Onko tällaiseen ajatteluun tai toimintaan kykeneviä tutkijoita ylipäänsä olemassa?

Sitten käytännönläheisempi näkökulma seuraavalta puhujalta. Sosiologi Philippe Aigrain on julkaissut viimeisimmän kirjansa Sharing: Culture and the Economy in the Internet Age OApenin sivustolle OA:na Amsterdam University Pressin kautta. Hän pitää tieteellisten monografioiden keskeisenä ongelmana niiden epäkiinnostavuutta: yleisö kaikkoaa, koska pitkäjänteiseen lukemiseen keskimääräisesti käytetty aika vähenee koko ajan. Sharing-teoksen lataustilastot eivät kuitenkaan ole kehnot: 3000 latausta, 464 myytyä pehmeäkantista, 25 kappaletta myyty e-kirjana. Sivua katsomassa on sen sijaan käyty noin 10000 kertaa. (Vertailun vuoksi rohkenen sanoa, että yhdessä Mikko Ketolan kanssa päätoimittamani Vartijan julkaisemaa ilmaista e-kirjaa Lestadiolaisuus tienhaarassa on yhdessä kuukaudessa ladattu yli 4000 kertaa. Mutta se ei olekaan tieteellinen julkaisu vaan vahvasti kiistanalaisesta ja ajankohtaisesta aiheesta kirjoitettu artikkelikokoelma.) Tieteellisten OA-monografioiden kultakaivos on DOAB, jonka kautta on saatavilla kirjastoille ja lukijoille ilmaiseksi jo lähes 1500 kirjaa; siellä ovat myös OApenin kustantamat kirjat.

Open Access ja kustannustoiminta

Kuka maksaa ja miten maksetaan, jotta tieteelliset monografiat olisivat maailmanlaajuisesti kaikille käyttäjilleen ilmaisia? Valtaosa niistä, jotka keskustelevat OA:sta ja tuntevat monipuolisesti keskustelun eri ulottuvuuksia, ovat sitä mieltä, että OA tulee olennaiseksi osaksi tiedejulkaisemisen todellisuutta. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, millaisten muutosten ja käänteiden kautta OA:n lopulliseen läpimurtoon päädytään. Paljon riippuu siitä, miten valtiot, tutkijat, tutkimusyhteisöt, kirjastot ja kustantajat pelaavat korttinsa pelissä, jossa kaikkien on ensin hävittävä, jotta kaikki lopulta voittaisivat. Konferenssissa esiteltiin pari mielenkiintoista kustannusmallia, joiden varassa otetaan askelia kohti yhteistä päämäärää, OA:n laajenemista.

Palkitun Open Books Publishersin johtaja Rupert Gattin mielestä jako kultaiseen ja vihreään OA:iin on pahasti harhaanjohtavaa ja lopulta vahingollista. Hänen mielestään kustantajien tulee kehittää talousmalleja, jotka tekevät välittömän ja ehdottoman (Golden) OA:n mahdolliseksi. Hänen oma pian viisi vuotta täyttävä kustantamonsa on julkaissut 31 monografiaa, joiden julkaisutulot tulevat print on demand –kappaleista ja ladattavista e-kirjoista. Kirjat ovat kuitenkin luettavissa ilmaiseksi kustantajan sivustolla sekä Google Booksissa. Kun kustantamo oli julkaissut 29 kirjaa, laskettiin ilmaisen version lukijamäärät huhtikuulta 2012. Open Books Publishersin sivulla lukukertoja kertyi 7156, Google Booksin puolella 7512 kertaa, siis yhteensä 14668 lukukertaa. Yhden kuukauden lukijamääräksi kertyi yhtä kirjaa kohden siten noin 500 henkilöä. Ylpeänä Gatti kertoi, että suurin osa ilmaisista latauksista tehdään Afrikassa, jonka tiedeyhteisöjen tukeminen on tällä hetkellä ensiarvoisen tärkeä haaste.

Open Books Publishers kehittää kirjoistaan interaktiivisia ja suosii innovaatioita (multimedia, video, audio, webapps). Firman talous on kunnossa: 41000 punnan vuotuiset menot katetaan myynnillä (31000 £) ja lahjoituksilla (11000 £). Yhden vertaisarvioidun laadukkaan tiedekirjan kustannukset ovat 3700 puntaa, kun taas Springer ilmoittaa vastaavan kulun olevan 15000 euron vaiheilla. Firmojen kustannusrakenteessa näyttää siten olevan hyvin suuria eroja. Open Books Publishersin vaikeutena on ollut tehdä kirjoistaan kirjastoille helpompia luetteloida. Kätevimmin ne saa esiin DOAB:n kautta.

Knowledge Unlatched (KU) on uusi hanke. Sen toiminta johtaa OA-julkaisemiseen, mutta malliin kuuluu lähtökohtaisesti läheisempi kumppanuus kustantajien ja kirjastojen välillä; kirjastot toimivat tietyllä tavalla itsekin kustantajina. Voittoa tuottamattomana välittäjänä ja OA:a kohti työtään tekevänä kulujen pudottajana KU on saanut yhteistyökumppaneikseen koko joukon laadukkaita kustantajia sekä kirjastoja niin tieteellisten kuin yleisten kirjastojen puolelta. Hintoja voidaan laskea sen mukaan, miten monet kirjastot hankkivat kirjoja KU:n kautta ja tulevat itse osaksi kustannusprosessia. Kustantajat saavat KU:n kautta kirjastojen maksaman nimekemaksun (title fee), jonka turvin ne voivat myydä kirjojaan yhteistyössä mukana oleville kirjastoille elektronisina tai painettuina sovittuun alehintaan. Tällainen tapa jakaa kustannuksia takaa sen, että KU voi kuluvan vuoden lopulla toimia kätilönä ensimmäisille tällaisen yhteistyön kautta ilmestyville OA-monografioille.

Open Library of Humanities on vasta aloittamassa toimintaansa. Myös se perustaa talousmallinsa siihen, että kirjastot maksavat osan julkaisukustannuksista (Library Partnership Subsidy = LPS). Tuloja saadaan myös painetuista kappaleista. Myös useat kaupalliset kustantamot ovat aivan viime vuosina aloittaneet OA-julkaisemisen, jonka tulokset näkyvät DOAB:n sivustolla. OA-julkaisemisen kärjessä ovat Australian National University E Press sekä Amsterdam University Press kummatkin yli 200 monografiallaan.
Lopuksi yksityisestä keskustelusta poimittu saksalaisen OA-julkaisemisen asiantuntijan sensuroimaton toimintaohje kaikille saksalaisille yliopistoille. Näiden tulisi kaikkien yhdessä ja määrätietoisesti päättää mahdollisimman pian, että ne siirtyvät kukin julkaisemaan omien tutkijoidensa tuotokset, niin artikkelit kuin kirjatkin, OA:na ja panevat vastaavat kirjastojensa hankintakulut omaan julkaisutoimintaan. Vuosittain käytettävät rahat riittäisivät hyvin, kunhan päätös olisi selvä ja yksimielinen. Niinpä kaikki tietäisivät, että 1. tammikuuta 2017 kaikki Saksassa tuotettu tutkimus on kaikkialla kaikkien saatavissa eivätkä kaupalliset kustantajat enää riistäisi saksalaisia yliopistoja. Hän oli vakavissaan; emme olleet siihen mennessä juoneet kuin yhden lasillisen viiniä.

Entä me?

Helsingin yliopiston kirjastolle OA-julkaisemisen seuraaminen ja tukeminen on tärkeää ja kannattavaa. Meidän on syytä tuntea jo nyt tarjolla olevaa kirjallisuutta sekä osata tehdä sitä tunnetuksi asiakkaidemme parissa. Lisäksi meidän kannattaa seurata kustannustoiminnassa tapahtuvia muutoksia ja äänestää omilla ratkaisuillamme OA-julkaisemista tukevaa toimintaa. Konkreettisista hankkeista Knowledge Unlatched on mielestäni erityisen lupaava, koska se lähtee liikkeelle käsillä olevista realiteeteista ja pyrkii kaikkien osapuolten hyötyyn. Tie OA:n laajempaan leviämiseen kulkee joka tapauksessa monenlaisten aloitteiden kautta, joista osa on täysin kirjastoista riippumattomia, kun taas toisissa kirjastot voivat näytellä huomattavaa osaa.

Teksti

Matti Myllykoski
johtava tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

openlibhums.org

Tudatupa tuli tiensä päähän, mitä seuraavaksi?

Tudatupa eli TUtkimusDAtan TUtkijaPAlvelut päättyi suunnitellusti Kaisatalossa pidettyyn päätösseminaariin 30.8.2013. Tutkijan datapalvelut- seminaari oli yleisömenestys kooten paikalle lähes 50 tutkimusdatapalveluista kiinnostunutta kirjastolaista kuulemaan tutkimusdatapalveluiden nykytilasta ja tulevaisuuden suunnitelmista. Yhdessä totesimme datapalveluiden monimuotoisuuden ja keskeneräisyyden.

Tutkimusdatan tukipalvelut muotoutuvat nyt kovaa vauhtia. Opetus- ja kulttuuriministeriö on herännyt huomaaman aiheen tärkeyden ja rahoitusta on alkanut virrata tutkimusaineistojen järkevän hallinnoinnin tukemiseen. Kirjastossa moni haluaisi olla mukana tässä virtauksessa. OKM sekä tutkimusdatapalveluiden tuottajat ovat valmiita jakamaan työn kanssamme, mutta mitä me olemme valmiit tekemään?

Antoisa Tudatupa tuotti kirjastolle noin 20 tutkimusdataosaajaa. Se oli kirjastolta suuri panostus henkilöstökoulukseen, joka myös tuotti paljon uutta osaamista. Tutkimusdataosaajat pystyvät keskustelemaan ja pohtimaan tutkimusdata-asioita monipuolisesti sekä syventämään omaa osaamistaan itsenäisesti tai kampustiimeissä. Tutkijapalveluiden kehittäminen onnistuu nyt, kun meillä on riittävästi osaavaa henkilökuntaa, mutta myös lisää vielä toivotaan.

Tudatupa -koulutus loppui, mutta kirjaston tutkimusdatatyöryhmä jatkaa työtään palveluiden aloittamiseksi. Seuraavaksi kampuskirjastot tekevät omat suunnitelmansa sekä ehdottavat kirjastossa yhteisesti tehtäviä projekteja. Kirjaston tutkimusdatatyöryhmässä kuulemme kampusten suunnitelmat ja erilaiset tarpeet ja voimme yhdessä miettiä sopivia ratkaisuja.

Mitä kirjaston tutkijapalvelut sitten tulevat olemaan?

Aloittaisin nykyisistä kirjaston tarjoamista koulutuksista:

  • RefWorks -kurssille ujutan tutkimusdataan viittaamisen.
  • Viitetietokannan kohdalta tarkistan, tarjoaako tietokanta linkkejä artikkeleissa käytettyyn tutkimusdataan ja kerron niistä.
  •  Elektronisten lehtien kohdalla siirtyisin PDF-versioiden käytön opastuksesta näyttämään myös tiedekustantajien toimivia ratkaisuja artikkelin ja datan yhdistelemisestä.

Seuraavaksi mietitään datanhallinnan koulutuksia, neuvontaa, ohjeita ja tiedotusta.

Mikä on datapalveluiden kohderyhmä? Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto kertoo tarjoavansa tutkimusdatapalveluita opiskelijoille, opettajille, tutkijoille ja tutkimusryhmille. Kirjasto voi lisätä kohderyhmiin yliopiston hallinnon sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön, koska tulevaisuuden tutkimuksen arviointiin kaavaillaan jo omia indeksejään tutkimuksessa tuotetulle datalle. Tulossa on siis datalle oma tuhattinsa.

Datapalveluita kehitetään ja tuotetaan yhdessä muiden tiedonhallinnan tukipalveluiden ja yliopiston hallinnon kanssa, unohtamatta tietenkään yhteyksiä tutkijoihin ja tutkimusryhmiin. Verkostoissa toimiminen on jännittävää, kehittävää, avartavaa ja palkitsevaa. Datapalvelut tuovat muutenkin kaivattuja haasteita kirjaston työsarkaan. Tutkimusdata on kirjastoille uusi ja monimuotoinen toimintakenttä. Data on kuitenkin vain yksi julkaisutyyppi muiden joukossa, johon liittyviä palveluita luodaan nyt. Tulevien vuosien aikana saamme huomata kuinka luonnollinen osa kirjaston palvelutoimintaa se onkaan.

Linkit:

Teksti ja kuvat

Mari Elisa Kuusniemi
informaatikko
Meilahden kampuskirjasto Terkko
Helsingin yliopiston kirjasto

Suomen kieli tieteen kielenä – Suomen Eläinlääkärilehden 120-vuotisseminaari

Suomen Eläinlääkärilehden 120-vuotisjuhlien kunniaksi Suomen Eläinlääkäriliitto ja Helsingin yliopisto järjestivät 15.5.2013 seminaarin ”Suomi eläinlääketieteen kielenä”.  Tietoasiantuntija Raisa Iivosen (Helsingin yliopiston kirjasto, Viikin kampuskirjasto) johdolla seminaarissa keskusteltiin vilkkaasti suomen kielen merkityksestä tieteellisessä kirjoittamisessa ja tieteen kielenä. Keskustelua pohjustamaan oli pyydetty puheenvuorot tieteellinen toimittaja Jouko Koppiselta (Suomen Eläinlääkärilehti), professori Jyrki Kukkoselta (Eläinlääketieteellinen tiedekunta) ja päätoimittaja Kaisa Heiskaselta (Epiglottis, Eläinlääketieteen kandidaattiyhdistyksen lehti).

Vuonna 1892 perustettu Suomen eläinlääkäriliitto, alkuperäiseltä nimeltään Suomen eläinlääkäri yhdistys, alkoi vuonna 1893 julkaista Suomen Eläinlääkärilehteä. Vuosittain ilmestyy kymmenen numeroa ja tieteellisesti vertaisarvioituja artikkeleita julkaistaan 10−12 kappaletta. Lehti suosii suomen kieltä myös vertaisarvioitujen artikkelien kielenä, toki artikkeleita julkaistaan myös ruotsiksi ja englanniksi. Tärkeintä on artikkelin sisältö sekä hyvä kieliasu, julkaisukielestä riippumatta. Eläinlääkärilehti on usein aloittelevan tutkijan ensimmäinen julkaisufoorumi.


Tilaisuuden avasi Viikin kampuskirjaston johtaja Ari Muhonen.

Seminaarissakin todettiin, ettei tieteellinen julkaiseminen ainoastaan suomen kielellä riitä, vaan tutkijan on hallittava myös kansainväliset julkaisukanavat ja -tavat. Kansainvälistymisen tulee olla harkitusti suunniteltua rinnakkaiskielisyyttä, jonka olennainen osa on myös suomen kielen asemasta huolehtiminen tieteen ja korkeimman asiantuntijuuden kielenä. Yksikielistyminen, lähinnä englanninkielistyminen ei ole hyvä ratkaisu.

Jouko Koppisen mukaan suomi on hirvenhiihtäjien runollinen kieli, mutta joustavana, ekonomisena, ilmeikkäänä ja suhteellisen vapaana jargonista se soveltuu mainiosti tieteen kieleksi. Monista eri syistä sitä tarvitaan tieteestä viestimiseen, ajatteluun, puhumiseen, lukemiseen, opiskeluun ja kirjoittamiseen. Käsitteiden määrittely ja ymmärtäminen on helpompaa omalla äidinkielellä kuin vieraalla kielellä. Tieteenalan erikoiskielen oppiminen kasvattaa opiskelijaa tiedeyhteisön jäseneksi. Lisäksi suurta yleisöä kiinnostavat tiedettä popularisoivat julkaisut ja tilaisuudet. Eläinlääkärilehden taipaleella on jopa oltu huolissaan liiallisesta kansantajuisuudesta ja vuonna 1946 Veijo Sarva päätyi kirjoittamaan artikkelinsa latinaan pohjautuvalla eläinlääkärislangilla puoskarien hämäämiseksi.


Seminaarissa käytiin vilkasta keskustelua ja monialainen osanottajajoukko viihtyi.

Tieteenalojen sisällä saattaa olla eri koulukuntia termien käytössä, joten vakiintunutta käsitteistöä tarvitaan. Edellä mainittu tietoinen rinnakkaiskielisyys on mahdollista vain, jos suomenkielinen termistö pysyy ajan tasalla tutkimuksen kansainvälisessä kehityksessä. Uutta terminologiaa syntyy tutkimuksessa päivittäin. Se vaatii tietoista standardisointia, vakiinnuttamista ja levitystä. Asialla on jo pitkät perinteet. Kun suomen kieli saavutti 1800-luvulla vähitellen virallisen kielen aseman, alettiin luoda suomenkielisen tutkimuksen vaatimaa tieteellistä sanastoa. Keskeisiä toimijoita olivat tieteelliset seurat, joista mainittakoon vuonna 1881 perustettu lääkäriseura Duodecim ja vuonna 1896 perustettu Vanamo, suomenkielisen luonnontieteen ystävät (nykyiseltä nimeltään Suomen biologian seura Vanamo).

Seminaari päätettiin keskusteluun Tieteen kansallinen termipankki –hankkeesta, joka jatkaa edellä mainittua termityötä. Hankkeen tarkoituksena on kartoittaa tieteenalojen  suomenkieliset termit ja niiden määritelmät sekä suhteuttaa ne kunkin tieteenalan kansainväliseen käsitteistöön. Termipankki on avoin ja jatkuvasti päivitettävä tietokanta tiedeyhteisön ja kansalaisten käyttöön, vastikään on avattu eläinlääketieteelle oma aihealue.

Linkit

Tieteen termipankki

Suomen eläinlääkärilehti

Teksti

Päivi Lipsanen
Tietoasiantuntija
Viikin kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Marja Moisio
Palvelupäällikkö
Viikin kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Anna Parkkari
Suomen Eläinlääkäriliitto ry

Taittokone.fi

Uusille lääkiksen opiskelijoille iPadit ja uudistuneita verkkopalveluita

Syksyllä 2013 aloittaneet n. 170 uutta lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijaa saivat omat iPadit opiskelujensa aluksi. Laitteiden mukana opiskelijat saivat kolme keskeistä ensimmäisen vuoden kurssikirjaa IPad-versioina “ikuisella” lisenssillä. Myös ensimmäisen vuoden opettajat ovat saaneet vastaavat laitteet. Laite- ja kurssikirjahankinnat toteutettiin Erkon säätiön lahjoittaman apurahan turvin. Projektiin liittyen tiedekunnassa aiotaan toteuttaa opiskelijoiden iPadien käytön seurantatutkimus.

Otto – Opiskelijan Terkko on Terkon kehittämä opiskelijoille suunnattu verkkopalvelu. Syksyllä uudistunut Otto tarjoaa helpon väylän opiskelijan tärkeimpiin tietolähteisiin, kuten elektronisiin kurssikirjoihin. Ottoon on nyt lisätty uusia sosiaalisia toimintoja. Kirjautuneena käytttäjänä on mahdollista lähettää viestejä muille palvelun käyttäjille tai kommentoida aineistoja. Palveluun on myös upotettu twiittausmahdollisuus (Twitter).

Pääkirjoitus: Verkostoissa on voimaa

”Naapurin tytöltäkö mallin kysyt”, kysyy Helena Anhava individualismia ylistävässä runossaan ja toteaa, ettei niin voi tehdä, sillä naapurin tytöllä on toiset perintötekijät ja toisenlainen tausta. Matkiminen ei kannata kirjastomaailmassakaan, mutta vaikutteita on syytä ottaa, lähempää ja kauempaa. Kirjastot ovat aina saaneet voimansa yhteistyöstä, verkostona toimimisesta, ja kirjastojen kansainvälisen yhteistyön perinne on pitkä.
Huippuyliopiston tieteellistä tietoympäristöä rakentavalle kirjastolle kansainvälisyys on erityinen voimavara.

Ensimmäinen työpäiväni Helsingin yliopiston kirjaston ylikirjastonhoitajana oli 3.6. Työni käynnistyi kansainvälisissä merkeissä: edeltäjäni Kaisa Sinikaran juhlaseminaarissa käsiteltiin tieteellisten kirjastojen tulevaisuutta kolmelta mantereelta kotoisin olevien huippuasiantuntijoiden voimin. Toisena työpäivänäni pidettiin pienimuotoisempi työpaja: kirjastomme johtoryhmä keskusteli uusista avauksista ja palveluinnovaatioista Kööpenhaminan, Oslon ja Tukholman yliopistokirjastojen johtoryhmien kanssa. Kesäkuussa kirjastossa oli myös kansainvälinen vaihtoviikko, joka sai osallistujiltaan runsaasti kiitosta: eri kampuksien kirjastopalvelujen esittelyt tekivät selvästi vaikutuksen!

Kuten käsillä oleva Verkkari osoittaa, kansainväliset kontaktimme ovat jatkuneet vilkkaina kesäkuun jälkeenkin. Kansainvälisyys on kirjastossa läsnä joka päivä, ei vähiten siksi että asiakaskuntamme on yhä kansainvälisempää. Esimerkiksi viime perjantaina kirjaston e-oppimiseen liittyviin palveluihin oli tutustumassa 25 saudiarabialaista yliopistojohtajaa.

Singaporessa järjestetty IFLA-kongressi toi yhteen lähes neljä tuhatta kirjastoammattilaista eri puolilta maailmaa. Edustin kongressissa paitsi kirjastoamme, myös Suomen tieteellistä kirjastoseuraa, jonka puheenjohtajana parhaillaan toimin. Helsingin yliopiston kirjasto on aktiivinen mm. useissa IFLA:n työryhmissä.

Singaporen kongressin päätöstilaisuus oli suomalaiselta kannalta erityisen juhlallinen: Kirjastoseuran toiminnanjohtaja Sinikka Sipilä piti merkittävän puheen ja aloitti kaksivuotisen kautensa IFLA:n presidenttinä. Sipilän presidenttikauden teemaa ”Strong libraries, strong societies” käsittelevä seminaari tulee tuomaan arvovaltaisia vieraita myös pääkirjastoomme ensi keväänä.

Lomakauden päätteeksi järjestimme kirjaston johdon suunnitteluseminaarin, jossa mietimme kirjaston nykytilaa, sen toimintaympäristöä sekä tulevaisuuden kehityshaasteita. Kirjastoalaa ja tieteellisen julkaisemisen muutoksia koskeva kansainvälinen tulevaisuuskeskustelu antaa hyviä aineksia bibliometriikkaan ja tutkimusdataan liittyvien uudenlaisten palvelujen kehittämiseen. Hienoa, että näissä kaikkia yliopistokirjastoja koskevissa kehitysasioissa ollaan meillä jo varsin pitkällä. Molemmat teemat tulevat vahvasti sisältymään myös kirjaston ensi vuoden toimintasuunnitelmaan.

Tulen itse priorisoimaan vastaisuudessa LERU-kirjastojen välistä yhteistyötä. LERU, League of European Research Universities, on 21 eurooppalaisen tutkimusintensiivisen yliopiston yhteenliittymä, jonka kirjastonjohtajien jaosto on aktiivinen mm. avoimeen tiedejulkaisemiseen ja avoimeen dataan liittyvissä kysymyksissä.

Toinen tärkeä eurooppalainen yhteistyöjärjestömme on tutkimuskirjastojen asiaa edistävä LIBER, jonka arkkitehtuuriryhmän kanssa teemme parhaillaan kiinteää yhteistyötä. Ensi toukokuussa isännöimämme arkkitehtuuriseminaarin nimi on Designing the Future: From Concepts to Library Buildings; seminaarin mainos löytyy jo verkosta.

***

Tiesitkö muuten, että kirjaston hankkimia sanakirjatietokantoja käytetään yliopistolla lähes 12 miljoonaa kertaa vuodessa? Että e-lehtiemme käyttö kasvaa huimasti ja yltää nyt yli 2,4 miljoonaan artikkelin käyttökertaan? Että lainoja uusintoineen on yli 2 miljoonaa? Että Helsingin yliopiston pääkirjastossa on ollut ensimmäisen toimintavuotensa aikana yli miljoona kävijää?

Tällaisia lukuja on uuden johtajan mukava tutkia. Pidetään huolta siitä, että palveluillamme on kysyntää myös vastaisuudessa!

Teksti

Kimmo Tuominen
ylikirjastonhoitaja
Helsingin yliopiston kirjasto

Digitaalisuus kirjastoissa: tekniikka ratkaisee, vaiko sittenkin sisältö?

Kumpulan kampuskirjastoon suunnitellaan tilauudistusta, jonka tarkoituksena on tehdä kirjastosta toimivampi oppimisympäristö. Tähän liittyvät myös digitaaliset palvelut; kokonaisuudesta on tässä yhteydessä käytetty nimeä digitaalinen oppimisympäristö. Kyseinen sanapari onkin tänä vuonna esiintynyt hyvin taajaan Kumpulan kampuskirjastossa käydyissä keskusteluissa. Mitä se käytännössä tarkoittaa, onkin sitten toinen juttu. Tätä pyrimme kevään mittaan hahmottamaan, ja kuin tilauksesta pääsimme mukaan Helsingin kaupunginkirjaston ja Kirjastot.fi-palvelun järjestämään seminaariin  ”Digitaalisuus tilassa”,  joka järjestettiin Helsingin Park Hotel Käpylässä 23.–24.5.2013.

Tieteellisissä kirjastoissa e-aineistot ovat olleet arkea jo vuosikymmeniä. Suomen yleisten kirjastojen kokoelmissa e-aineistot ovat sen sijaan suhteellisen tuore tapaus. Tieteellisissä kirjastoissa elektronisten aineistojen käyttö perustuu muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta käyttäjän tunnistamiseen IP-osoitteiden perusteella. Yleisissä kirjastoissa e-aineistojen käyttö pohjautuu aineiston lainaamiseen painetun kirjan tavoin. Erilaisiin e-kirjaformaatteihin, myynti- ja lisensointimalleihin perehtyminen sekä e-aineistojen suojauksen (DRM) mukanaan tuomat rajoitteet ovat kaikkia kirjastosektoreita koskeva monimutkainen viidakko. Myös e-aineistojen käytön opastus ja neuvonta sekä elektronisten aineistojen näkyväksi tekeminen ja markkinointi ovat kirjastosektoriin katsomatta yhteinen, ja ajankohtainen, haaste.

HelMet-kirjastojen infonäyttöprojekti on loistava esimerkki e-aineistojen näkyvyyden lisäämisestä ja kirjaston ajankohtaisten tapahtumien markkinoinnista kirjastotilojen ulkopuolella. Jussi Vehviläinen, Helsingin kaupunginkirjaston tietohallintopäällikkö kertoi, kuinka kampanjassa käytettiin eri puolille Helsingin kantakaupunkia sijoitettuja infonäyttöjä. Käyttäjät pystyivät infonäytön kosketusnäytöltä selaamaan kirjaston e-kirjoja sekä lataamaan niitä omalle kannettavalle laitteelleen QR-koodin avulla. Lisäksi infonäytöillä oli mahdollista äänestää omaa suosikkiaan uudeksi Keskustakirjastoksi.

Luvian kunnankirjastossa puolestaan toteutettiin yhdessä Satakunnan ammattikorkeakoulun, Prizztech Oy:n sekä Tampereen teknillisen yliopiston kanssa Opetusministeriön rahoittama Älyhyllyhanke. Digitaalisuus tilassa -seminaarissa älyhyllystä esitelmöi Samkin tutkija Harri Ketamo. Älyhyllyn idea on hakea asiakkaan valitsemasta teoksesta lisätietoa netin kautta. Älyhylly tunnistaa sille asetetun kirjan ja tuo käyttäjän näkyville tietoa mm. kirja-arvosteluista ja kirjoittajan taustatiedoista sekä etsii lisätietoa käyttäjän valitseman kirjan aihealueesta. Älyhylly perustuu hyllyn sisään sijoitettuun RFID-lukijaan, joka tunnistaa kirjan ja tarjoaa lisäinformaatiota kosketusnäytön välityksellä. Älyhyllyn ideaa on ehditty kehitellä myös asiakkaiden omia laitteita hyödyntävään suuntaan. Tässä tapauksessa hyödynnetään NFC eli Near Field Communication -tekniikkaa, jonka avulla asiakas voi samalla tavoin saada kirjasta lisätietoja omaan puhelimeensa. Puhelimen täytyy tietysti tukea NFC-tekniikkaa, jotta tämä onnistuisi. Erittäin mielenkiintoinen idea, jonka toimivuutta kannattaisi miettiä Helsingin yliopiston kirjaston kontekstissa. Kirjastot.fi sivustolta löytyy lisätietoa Älyhyllyn poikimasta jatkohankkeesta NFC kirjastoissa.

Digitaalisuus nähdään luonnollisesti hyvin vahvasti erilaisten koneiden ja sovellusten kautta, mutta ne eivät kuitenkaan ole digitaalisuuden koko kuva. Laitekeskeisyydestä olisi päästävä irti ja keskityttävä sisältöihin ja palveluihin, joita asiakkaat käyttävät. Tai jättävät käyttämättä, jolleivät ne vastaa heidän tarpeitaan.  ”Digitaalisuus tilassa” -seminaarin organisaattori Päivi Litmanen-Peitsala kysyi, että mitä jos havainnoisimmekin sitä, miten asiakkaat hyödyntävät digitaalisuutta omassa arkielämässään ja peilaisimme digitaalisuutta kirjastossa sitä vasten. Ei ole mitenkään sanottua, että asiakaskuntamme pitäisi mielekkäänä esimerkiksi käyttää kirjaston laitteita, jos mukana kulkee älypuhelin tai muu kannettava laite.

Seminaarin osallistujat olivat pääosin yleisten kirjastojen edustajia, mikä luonnollisesti näkyi keskustelujen teemoissa, mutta se ei suinkaan tahtia haitannut. Seminaarin puhujavalinnat kuvastivat rajoja ylittävän yhteistyön tärkeyttä, sillä mukana oli myös esitys YLEn avoimista rajapinnoista. Haastattelu esityksen teemoista löytyy Kirjastokaistalta.  Mukana oli myös Terkosta kokoelmapäällikkö Terhi Sandgren kertomassa digitaalisuuden haasteista Terkossa. Totesimme, että yhteistyötä pitäisi olla paljon enemmän. Kaikkia ideoita ei toki voi suoraan ottaa käyttöön, mutta aina voi miettiä, että voisiko ajatusta kuitenkin soveltaa meidän ympäristöömme.

Teksti

Anna-Kaisa Hyrkkänen
kirjastonhoitaja
Kumpulan kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kati Tuunanen
kirjastonhoitaja
Kumpulan kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Dlorg-eu

Teetä ja antipatiaa – venäläinen opiskelijakirjasto toimii itseään varten?

Enemmistö meistä opiskelijoista pitää hyvin toimivaa kirjastoa itsestäänselvyytenä. Joustavat aukioloajat, laajat kokoelmat, byrokratian minimointi ja helppo saavutettavuus olivat piirteitä, joiden olemassaoloa en osannut vielä vuosi sitten kyseenalaistaa. Tämä kuitenkin muuttui elokuussa 2012, kun lähdin viideksi kuukaudeksi vaihto-opiskelijaksi Pietariin. Opiskelin venäjän kieltä Pietarin valtiollisessa yliopistossa, joka tunnetaan paremmin nimellä SPbGU.

Pietari on kaunis kaupunki, enemmistö sen asukkaista on ystävällisiä ja sen kulttuuritarjonta on rajaton. Hienosta ja miellyttävästä vaihtoajasta ei juuri jäänyt moitittavaa – poikkeuksena SPbGU:n opiskelijakirjasto. Maksim Gorkin mukaan nimetyssä kirjastossa olisi ollut puitteet tehokkaalle opiskelulle, mutta toimintatapojen kankeuden ja neuvostoaikaisten ajattelumallien ansiosta jokainen kirjastokäynti oli tapahtuma vailla vertaa.

Kirjastossa asiointi oli monimutkainen prosessi, joka noudatti lähes aina tiettyä kaavaa. Aluksi vahtimestari tarkasti opiskelijakorttini yliopiston päärakennuksen ovella. Tämän jälkeen vein takkini narikkaan, josta sain vastineeksi muovisen poletin. Sitten nousin portaita päärakennuksen toiseen kerrokseen ja astuin yli neljäsataametrisen käytävän keskiovesta sisään. Kävelin akateemikkojen patsailla ja rintakuvilla koristellun käytävän pohjoispäädyssä olevalle ovelle. Astuin ovesta sisään kirjaston aulaan, jossa laitoin repun, eväät ja muut kirjaston kieltämät tavarat lokerikkoon. Tämän jälkeen annoin lokerikon avaimen vanhalle rouvalle, joka antoi minulle vastineeksi metallisen poletin. Ovivahdista riippuen saatoin tässä kohdin saada mukaani myös paperisen todistuksen siitä, että hallussani olleet venäjänkielen oppikirjat eivät olleet kirjaston kirjoja vaan omiani.

Poletit taskussani ja kirjat kädessäni kuljin viimein lukusalin ovelle, jossa päivysti toinen iäkkäämpi rouvashenkilö. Hän merkitsi pöydällään olevaan listaan nimeni ja mukanani olleet kirjat sekä kirjastoon saapumisaikani. Lopulta astuin sisään lukusaliin, jossa menin haluamallani paikalle opiskelemaan. Taukotilasta, puheluhuoneesta tai rennosta ryhmätyötilasta ei ollut tietoakaan, vaan esimerkiksi ryhmätyöskentely oli mahdollista vain kirjaston ulkopuolella. Nälän tai janon yllättäessä palasin aina kirjaston aulaan, josta polettia vastaan sain haltuuni avaimen ja lokerikosta repun ja eväät. Tosin henkilökunnalla oli teensiemailutaukoja tuon tuostakin. Vaihto-opiskelijoiden kesken yliopiston byrokratia muodostui hallinnollisen mielivallan kruununjalokiveksi – opimme suhtautumaan yliopiston kontrolliin ja kirjaston toimintatapoihin huumorilla.

Kirjaston henkilökunta oli pääosin mukavaa ja ystävällistä. Kaikesta kuitenkin huokui muutosvastarinta, aloitekyvyttömyys sekä ennen kaikkea virheiden välttely, jonka puitteissa mitään ei uskallettu tehdä. Organisaatiota johdettiin selvästi hyvin keskusjohtoisesti, jonka seurauksena jokainen toiminto oli hidas. Koin yllättävänä sen, ettei kirjaston suurinta käyttäjäryhmää eli opiskelijoita oltu huomioitu riittävästi, vaan kirjasto toimi omilla ehdoillaan ja puhtaasti itseään varten. Esimerkkeinä tästä olivat kirjaston ennenaikainen sulkeminen iltaisin sekä kirjastokortin myöntämisen vaikeuttaminen.

Suomeen palattuani kontrasti SPbGU:n kirjastoon oli suuri. Kaisa-talo tuntuu edelleenkin uuden maailman kahdeksannelta ihmeeltä, josta on vaikea löytää kritisoitavaa. Lisäksi Helsingin yliopiston kirjaston toimintatavat ovat erinomaiset, sillä toimintaa kehitetään käyttäjälähtöisesti ja aina parhaaseen lopputulokseen pyrkien. Henkilökunta, tilat, kokoelmat ja infrastruktuuri – Helsingin yliopiston kirjasto voi syystäkin olla itseensä tyytyväinen.

Teksti

Aleksi Koskinen
HuK, yleinen historia
Kirjaston opiskelijatoimikunnan jäsen

Kuva

Aleksi Koskinen
Helena Hiltunen