Työajan kohdistamisen tulokset 2008 ja mihin niitä voi käyttää?

Vuoden 2008 työajan kohdistamisessa on aiempaa enemmän vajetta. Peräti 9,6 henkilötyövuotta olisi laskennallisesti jäänyt kirjaamatta. Lukuja voi silti vielä käyttää suunnittelussa muun lähdetiedon tukemana. Pidempien aikavälien trendeinä esimerkiksi luetteloinnin ja sisällönkuvailun osuus on noussut viidessä vuodessa peräti 12,6 htv, mutta sisäiset tekniset tukityöt ovat vähentyneet 9,2 htv. Yhdistelemällä eri seurantojen tuloksia voidaan laskea, paljonko yhden suoritteen tekeminen vie aikaa ja mikä vaikutus tehtävän suoritemäärän nousulla olisi työvoiman tarpeeseen. Mielenkiintoisia ovat myös laskelmat siitä, kuinka paljon painetulle niteelle keskimäärin kertyy kustannuksia hankinnasta ensimmäiseen lainaamisen asti.

Yhteistilaston mukaan Helsingin yliopiston tiedekunta- ja kampuskirjastoissa tehtiin työtä 250,5 henkilötyövuoden verran. Kahdessatoista viikko-otoksessa kertyi työaikakirjauksia SoleTM-ohjelmaan, kirjastojen omiin excel-taulukoihin ja jälkikäteisarvioihin yhteensä 101.554 tuntia. Se vastaisi vuositasolla 440.068 tuntia, mikä puolestaan tarkoittaisi 240,9 henkilötyövuotta. Kirjauksia siis puuttuu 9,6 htv:n arvosta ja aktiivisuusprosentti on 96 %, kun se edeltäneenä vuonna oli 98 %. Jos vaje kohdistuu vain kahteen tai kolmeen päätoimintoon, se voi johtaa henkilöstösuunnittelua harhaan, jos tukena ei ole muita tietoja.

Kirjastojen SoleTM-yhdyshenkilöt ovat avainasemassa vääristymien ehkäisemisessä. Henkilökuntaa joudutaan kannustamaan entistä aktiivisemmin tuntien merkitsemiseen. Viimeinen keino on arvioida työajan jakauma tärkeimpien tehtävien kesken jälkikäteen.

Lukuja voi käyttää suunnittelussa

Vuoden 2008 henkilötyövuosien kokonaiskertymänä on käytetty yhteistilaston lukua, koska se oli jo käytettävissä. Aiempien vuosien koosteet on tehty vuoden alussa ennakkotietojen tai työajan kohdistamisen itsensä antamien htv-lukujen perusteella ja virallinen tilastoluku on tullut myöhemmin omia aikojaan, eikä sitä ole siirretty jälkikäteen työaikatuloksiin. Tämäkin aiheuttaa epävarmuutta päätoimintojen vuosisarjoissa.

Ja sama kuvana:

Suurin lisäys näkyy luetteloinnissa ja sisällönkuvailussa vuosina 2006 ja 2007. Onko tämä kurssikirjakokoelmien uusimisen ja kvestorin keskustakampukselle myöntämän hankinnan täydennysrahoituksen jälkikaikuja? Eroa vuosien 2003 ja 2008 luvuissa on peräti 12,6 htv lisäystä. Hankinnassa vastaavaa piikkiä näkyy erittäin vähän.

Tiedonhankinnan koulutus on lisääntynyt viisi henkilötyövuotta sitten 2003. Asiantuntijatehtävät ja yhteistyö -kohta sisältää todennäköisesti jonkin verran hankkeiden puolelle kuuluvaa rakenteellisen kehittämisen työtä. Yhteistyöryhmien työskentely yksinään ei voi olla kasvanut vuoden aikana kahta henkilötyövuotta, vai onko?

Tavanomaiseen hallintoon käytetty aika on vähentynyt jatkuvasti. Yhtenä syynä pitäisin tässäkin rakenteellisen kehittämisen hanketta, jonne johdon aikaa on ohjautunut entistä enemmän. Sisäisiä teknisiä tukipalvelutehtäviä on siirtynyt tekniseen osastoon ja tietotekniikkaosastoon ja se näkyy pylväissä selvästi.

Julkiin, Artoon ja kampuskohtaisten tietokantojen luettelointiin ja sisällönkuvailuun käytettiin aikaa yhteensä 10,2 henkilötyövuotta. Julkiin viisi, Artoon ja omiin tietokantoihin 2,7 htv molempiin. Laskisin mieluusti, paljonko aikaa käytettiin verkkopalveluihin yleensä, mutta edelleenkään ei ole määritelty, mitä tehtäviä seurannassamme tuo termi sisältää. Joka tapauksessa kampusten omien tietokantojen ylläpitoon ja suunnitteluun, e-julkaisemiseen, kampusarkistotyöhön ja keskustan verkkopalveluhankkeeseen käytettiin aikaa yhteensä 8,7 htv.

Lukuja voi käyttää vaihtoehtolaskelmissa

Vuonna 2007 työajan kohdistamisesta jalostettiin toimintolaskenta yhdistämällä siihen kustannustiedot ja tilastotiedot. Oheistuotteena syntyi selvitys, paljonko aikaa kuluu kunkin suoritteen tuottamiseen ja paljonko henkilöstötarve toiminnossa muuttuu, jos suoritemäärä lisääntyy tai vähenee tietyn määrän. Laskenta kuvastaa Helsingin yliopiston tiedekunta- ja kampuskirjastojen ja koordinointiyksikön toiminta-astetta, tehokkuutta ja tuottavuutta kokonaisuutena vuonna 2007. Jos laskenta tehtäisiin kampuksittain, tulokset vaihtelisivat selvästi. Laskennassa on käytetty bruttotyömäärää, jolloin poissaolotkin ovat suoritteiden “rasitteina” (ilman vuosilomia ei syntyisi kyllä pidemmän päälle suoritteitakaan).

Laskenta toimii oikeasti vain silloin, kun suoritteita ja henkilötyöpanosta on toiminnossa suhteellisen paljon. Esimerkiksi tiedonhankinnan koulutuksessa kaavat eivät päde, sillä opetustuntien lisääntyessä valmistelutyö ei samassa suhteessa lisääntyne. Kyseenalaista on myös, mikä valitaan Tietokannat ja portaalit -päätoimintoa kuvaavaksi suoritteeksi. Sama koskee hallinnon henkilöstötarpeen arviointia. Eri tehtävistä kantautuu vallan eri suhteissa töitä toimiston pöydille.

Lukuja voi käyttää kustannusten selvittämiseen ja hinnoitteluun

Vuoden 2008 työaikatuloksista ei ole tarkoitus jalostaa toimintolaskentaa, kuten edeltäneenä vuonna tehtiin. Silloin selvitettiin kustannuskertymät tehtäville ja jaettiin kertymät tehtävien omilla suoritteilla. Näin saatiin karkea hinnasto, jota voi käyttää yhtenä vertailuvälineenä eri yhteyksissä. Käytännön asiakashinnastoksi siitä ei ole sellaisenaan. Huomioon otettiin niin palkat, tilakulut, aineistomenot, muut menot, välilliset kulut kuin yhteiskustannukset ja arvonlisäverotkin.

Painetun aineiston niteelle kertyi hankinnasta lainaamiseen asti kustannuksia 68,57 euroa ilman teoksen ostomenoa. Elektroniselle nimekkeelle kertyi kustannuksia hankkimisesta asiakkaan saataville toimittamiseen asti 40,64 euroa ilman teoksen ostomenoa. Lukuihin sisältyvät palkat, tilat, muut kulut, viestinnän, koulutuksen, kehittämisen ja hallinnon sekä poissaoloaikojen kustannukset. Veroa ja rehtorin yhteiskustannuksia tähän ei sisälly. Ja täytyy muistaa, että luvut ovat 2007 tasoa.

Vertailussa on hankalaa se, että joissain toiminnoissa tilastoidaan niteitä, joissain nimekkeitä, eikä prosesseille oikein löydy yhtenäisesti yhtä suoritetta. Laskentaa täytyy vielä viilata, mutta kyllä tämäkin tolppapari jotakin valaisee.

Kustannusten kohdistamisen tapa on meillä vieläkin liian monimutkainen. Yritysmaailmassa käytetään selkeämpiä ja pienempiä laskelmia paljon suurempienkin asioiden yhteydessä. Esimerkiksi investointilaskelman kaava sisältää vain 11 riviä ja 4 saraketta. Meillä jonkin epätavallisemman hankinnan suunnittelusta syntyy tutkielma liitteineen.

Toinen tapa selvittää suoritekustannuksia on seurata yksittäisen suoritteen käsittelyaikaa, laskea vastaavat palkkakulut ja lisätä niihin tarvikkeitten ja ostopalvelujen menot, tila- ja laitekulut ja kenties rehtorin veloitukset. Tällaisista kaavoista tuppaa aina jäämään pois tuottamaton työaika ja muu välillinen kustannusten aiheuttaja. Johdon ja hallinnon, kehittämisen ja yhteistyön, henkilöstökoulutuksen ja viestinnän, teknisten tukitehtävien, vuosilomien sekä verojen osuudet pitäisi laskea mukaan. Toimintolaskennassa samoin kuin kokonaiskustannusmallissa tulee huomioitua kaikki aika ja kustannukset.

Usein kuulee sanottavan, että asiakkaan ei kuulu maksaa tuotteiden hinnoissa työntekijän lomia tai kahvitaukoja. Jos yrityksissä noudatettaisiin tätä ajattelua, maailmalla ei olisi toiminnassa yhtäkään yritystä.

Ja aina voi syyttää järjestelmiä

Moni uusi järjestelmä lupaa paljon, mutta pettää hetkellä, jolloin pitäisi saada raportteja. Rakenteellisen kehittämisen projektissamme olisi tarvittu SoleTM-ohjelmasta henkilöiden työaikaprofiileja, mutta niitä saa vain kunkin henkilön yksi otos kerrallaan. Sole ei laske henkilön otoksia yhteen tehtävittäin. Jos koko henkilöstöstä pitäisi tehdä työaikaprofiili, minun pitäisi tallentaa exceliin maksimissaan 301.200 lukua, ennen kuin pääsisin analysoimaan tuloksia. Ongelma olisi pienempi, jos meillä olisi jatkuva seuranta.

Ohjelma ei osaa myöskään laskea yhteen eri vastuualueiden tuloksia, vaan kunkin kirjaston tuntikertymät tehtävittäin näpytellään ensin taulukkolaskentaan. Tämä kuviohan toistuu melkein kaikissa yliopiston järjestelmissä muutenkin, joten ei uutta auringon alla. Kaikki tehdään käsityönä kolmeentoista kertaan. Yhteistilastossa ynnättäviä yksiköitä on vielä enemmän. Tulevaisuudessa kirjastoerillislaitoksessa vain ”4+1=yhteensä 1”. Mutta millähän askelilla syksyllä aloittavat uudet järjestelmät meitä tanssittavat?

Työajan kohdistamisen tuloksia lisää Almassa Johdon työkalut –työryhmän alueella.

Kirjoittaja
Pirkko Tokat
projektisihteeri
HY, Kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
Fabianinkatu 32 (PL 53)
00014 HELSINGIN YLIOPISTO
Puh. (09) 191 21674

Ilmatieteen laitoksen kirjasto lopetti toimintansa, kokoelma siirretään Kumpulan tiedekirjastoon

Ilmatieteen laitoksen kirjasto suljettiin 1.5.2009. Kirjaston aineistot siirretään Kumpulan tiedekirjastoon ja Varastokirjastoon.

Ilmatieteen laitoksen kirjasto toimi yhdessä Merentutkimuslaitoksen kirjaston kanssa Kumpulan kampuksella Dynamicum rakennuksessa. Ilmatieteen laitoksen kirjasto ja Merentutkimuslaitoksen kirjasto toimivat samoissa tiloissa yhteistyötä tehden. Kun Merentutkimuslaitos kirjastoineen sulautui vuodenvaihteessa pääosin Suomen ympäristökeskukseen, niin myös Ilmatieteen laitoksen kirjaston kohtaloksi koitui sulkeminen.

Yhteistyötä Ilmatieteen laitoksen ja vastaperustetun Kumpulan tiedekirjaston välillä pohdittiin jo vuonna 2001, mutta asia ei silloin edennyt. Ilmatieteen laitoksen kirjaston tultua lakkautetuksi on yhteistyö jälleen virinnyt. Ilmatieteen laitos, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta ja Kumpulan tiedekirjasto perustivat suunnitteluryhmän, joka suunnitteli ja aikataulutti aineistojen siirron Kumpulan tiedekirjastoon. Suunnitteluryhmän työn pohjalta aineistoja alettiin siirtää jo toukokuun aikana. Työn pitäisi olla valmistumassa kesäkuun lopussa.

Tiedekunnassa on ilmakehätieteitä, geofysiikkaa ja avaruustutkimusta harjoitettu ennestään, mikä näkyy myös Kumpulan tiedekirjaston kokoelmissa. Koska Ilmatieteen laitoksen kirjasto oli ilmatieteen, ilmastontutkimuksen ja ilmanlaatututkimuksen erikoiskirjasto, vahvistuvat Kumpulan tiedekirjaston kokoelmat edelleen näillä alueilla.

Jatkossa Kumpulan tiedekirjasto tarjoaa normaalit lainauspalvelut Ilmatieteen laitoksen henkilökunnalle samalla tavalla kuin muillekin kirjaston asiakkaille. Valitettavasti elektronisten aineistojen yhteiskäyttö ei onnistu, sillä sektoritutkimuslaitoksena Ilmatieteen laitoksella on erilaiset lisenssiehdot kuin yliopistolla. Muista palveluista laaditaan palvelusopimus ensin Kumpulan tiedekirjaston kanssa ja vuoden 2010 alusta aloittavan uuden erillislaitoksen (Helsingin yliopiston kirjasto) kanssa.

Muuttojen suunnittelu Kumpulan tiedekirjastossa ei lopu tähän, sillä laitosrakenteen muuttuessa vuoden 2010 alussa tähtitieteen laitos tulee osaksi fysiikan laitosta ja samalla Observatorion kirjaston sulautuu osaksi Kumpulan tiedekirjastoa.

Kirjoittaja
Ville Huhtala
kirjastonhoitaja
Kumpulan tiedekirjasto
Kuvaaja
Ville Huhtala

ERASMUS-henkilökuntavaihdossa Skotlannissa

EU:n korkeakoulujen vaihto- ja yhteistyöohjelma antaa nykyään mahdollisuuden myös muulle kuin opetus- ja tutkimushenkilökunnalle lähteä vaihtoon toiseen korkeakouluun tai yritykseen. Korkeakoulujen välinen vaihto perustuu niiden solmimiin yhteistyösopimuksiin. Vaihtojakso voi olla 1-6 viikon mittainen, ja sisältää esim. kouluttautumista ja kokemusten vaihtoa. Vaihtoa varten laaditaan työsuunnitelma vierailun sisältöä ja tavoitteita varten.

Määränpäänä Glasgow

Kiinnostuin Erasmus-vaihdosta luettuani siitä Alma-intranetista viime vuonna. Toiveena oli kokea pärjäävänsä eurooppalaisessa yliopistokirjastossa, lisätä oman alan kansainvälistä tietämystä ja päivittää kielitaitoa. Kun mahdollisuus vaihtoon varmistui, lähetti Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kv-koordinaattori työsuunnitelmani mm. Glasgow’n yliopiston kirjastoon Skotlantiin. He hyväksyivät vaihtohakemukseni, jonka jälkeen aloin yhteydenpidon heidän kanssaan. Sovimme vierailuajankohdaksi 23.3. – 3.4.09. Saavuin keväiseen Glasgow’hun vaihtoa edeltävänä päivänä. Majapaikkani oli lyhyen kävelymatkan päässä yliopiston kampusalueelta.

Musisointia kampuksella, Kuva: Tiina Alam
Musisointia kampusalueella. Kaikki jutun kuvat: Tiina Alam.

Glasgow’n yliopisto on perustettu vuonna 1451 – se on englanninkielisen maailman 4. vanhin yliopisto. Glasgow’n kaupungissa on myös kaksi muuta yliopistoa: Glasgow Caledonian University ja University of Strathclyde. Glasgow’n yliopistossa on opiskelijoita n. 25 000. 12-kerroksinen yliopiston kirjasto rakennettiin vuonna 1968. Kirjasto on auki viikon jokaisena päivänä klo 07.15 – 02.00 (suljettu vain 4 päivää vuodessa). Lukukausien aikana asiakaspalvelu on avoinna arkisin klo 09.00 – 20.00, viikonloppuisin lyhyemmän aikaa. Sivukirjastoja on viisi. Henkilökuntaa kirjaston eri toimipisteissä on n. 240.

Glasgow'n yliopiston holveja, Kuva: Tiina Alam
Päärakennuksen holveja.

Kun saavuin ensimmäisenä päivänä mäelle jolla kirjastorakennus sijaitsee, rakennus tuntui huiman korkealta. Vierailuni vastuuhenkilöt,  kirjahankinnan päällikkö Stuart Sharp ja e-aineistoista vastaava Wendy Walker ottivat minut lämpimästi vastaan. Minut ohjattiin heti hakemaan vierailija-kirjastokorttia, koska ilman korttia ei rakennukseen pääse.

Stuart Sharp, Tiina Alam, Wendy Walker, Kuva: Tiina Alam
Vasemmalta: Stuart Sharp, kirjoittaja sekä Wendy Walker.

Ensimmäisenä päivänä keskustelimme toiveideni pohjalta laaditun aikataulun sisällöstä ja minä kerroin itsestäni ja Suomesta. Minulle esiteltiin koko kirjastorakennus sisääntuloaulasta ylimpään kerrokseen sekä yliopiston kampusalue, jolla sijaitsee mm. Hunterian Museum & Art Gallery, Mackintosh House ja uusi Fraser Building, jossa opiskelijapalvelut toimivat.

Fraser-building, Kuva: Tiina Alam
Upouusi Fraser Building.

Tutustuminen kirjastoon

Ensimmäisellä viikolla sain tutustua mm. lainauspalveluihin, kaukopalveluun, saapumisvalvontaan, e-aineistoihin, kirjaston talousasioihin sekä julkaisujen sidotukseen ja aineistojen korjaukseen.

Glasgow’n yliopiston kirjastossa on kirjoja ja lehtiä yli 2,5 miljoonaa. E-kirjojen määrä kasvaa, e-lehtiä on n. 30 000. Aineiston lainaus ja palautus hoidetaan tiskillä tai erityisesti kurssikirjojen osalta (85 000 kpl) itsepalveluautomaateilla. Asiakastietokoneita on kirjastossa yli 800 ja tietotekniikkaosasto sijaitsee kirjaston yhteydessä. Lainauspalvelupäällikkö esitteli minulle RFID-tekniikkaa, joka on ollut kirjastossa käytössä pitkään.

Neil Carey ja RFID-lukija, Kuva: Tiina Alam
Neil Carey ja RFID-lukija.

Kaukopalvelussa ollaan siirtymässä uuteen järjestelmään, sillä käytössä olleen Illoksen ylläpito loppuu tänä vuonna. Lehtiartikkeleita voi hakea ArticleReach Direct -palvelusta, joka on 12 kirjaston muodostama konsortio. Elektronisia väitöskirjoja Iso-Britanniasta voi hakea British Libraryn EthOS – Beta online-palvelusta. Tutustuessani kaukopalveluun siellä oli juuri saatu Suomesta tilattu aineisto, joka oli tullut nopeasti.

Glasgow’n yliopiston julkaisuarkisto on nimeltään Enlighten. Aihealueesta vastaava kirjastonhoitaja esitteli minulle työtään elektronisten julkaisujen parissa. Viime vuonna hyväksytyn yliopiston uuden julkaisupolitiikan mukaan yliopisto pyrkii saattamaan julkaisunsa saataville mahdollisimman laajasti ja vapaasti. Julkaisuarkistoon tallennetaan vain vertaisarvioitua materiaalia, kuten artikkeleja ja konferenssijulkaisuja. Opinnäytteet ja väitökset tallennetaan elektronisena Glasgow Theses Service -kokoelmaan.

Erikoiskokoelmia, hankintaa ja asiakaspalvelua

Toisen viikon aikana tutustuin erikoiskokoelmiin, luettelointiin, luokitteluun, arkistointiin, erikoiskirjastonhoitajan työhön, tietopalveluun ja hankintaan sekä vierailin kaupungin pohjoisosassa sijaitsevassa tutkijakirjavarastossa ja eläinlääketieteen tiedekunnan James Herriot-kirjastossa.

Erikoiskokoelmat ovat kirjastorakennuksen ylimmässä kerroksessa, joka on rakennettu vuonna 1997 vanhan rakennuksen päälle. Siellä säilytetään yli 500 vuoden aikana ostoin ja lahjoituksin kerättyä kokoelmaa käsikirjoituksia ja painettuja julkaisuja eri tieteenaloilta. Kerroksen eteisaulan lasikaapissa esitellään mm. kuukauden kirja ja verkkosivuilla on virtuaalinäyttelyitä.

Erikoiskokoelmien varasto, Kuva: Tiina Alam
Erikoiskokoelmien varasto.

Talous- ja sosiaalihistorian, taloustieteen, historian sekä teatterin, elokuvan ja TV:n vastaava erikoiskirjastonhoitaja kertoi minulle työstään tiedekunnan tukitiimissä. Koska itse työskentelen hankinnan parissa, se kiinnosti minua erityisesti. Seurasin muun muassa, kuinka tehdään hankinnan tilauksia Millennium-järjestelmässä ja lähetetään sähköisesti välittäjille.

Hankinnan henkilökuntaa, Kuva: Tiina Alam
Hankinnan henkilökuntaa.

Tietopalvelu- ja neuvontatiskillä asiakkaat kysyivät samoja asioita kuin meilläkin: mistä löydän tarvitsemani aineiston, miten voin lukea e-lehtiä, voinko varata ryhmätyötilan. Laastariakin pyydettiin kipeään jalkaan.

Palautetun aineiston käsittelyä, Kuva: Tiina Alam
Palautetun aineiston käsittelyä.

Kulttuuria ja nähtävyyksiä

Vapaa-ajalla tutustuin kaupungin nähtävyyksiin, museoihin ja taidenäyttelyihin sekä kävin Royal Scottish National Orchestran konsertissa “Springtime in Paris”. Osallistuin myös Pohjois-Skotlantiin suuntautuneelle bussiretkelle. Päivän aikana näimme mm. lumihuippuisia vuoria, keskiaikaisia linnoja ja Loch Ness -järven.

Pohjois-Skotlannin vuoria, Kuva: Tiina Alam
Pohjois-Skotlannin vuoria.

Kerroin kirjastonjohtaja Helen Durndellille, että otamme mielellämme vastaan mahdollisia Erasmus-vaihtoon tulijoita. kuvatekstiksi) Kaksi mielenkiintoista viikkoa Glasgow’n yliopiston kirjastossa oli takana. Vierailun tärkeintä antia oli eurooppalaiseen yliopistokirjastoon tutustuminen ja paikallisten työntekijöiden tapaaminen. Lisänä tuli oman alan kielitaidon päivitystä ja paikalliseen kulttuuriin tutustumista. Voin suositella vaihtoa muillekin!

Linkit

Teksti ja kuvat
Tiina Alam
Kirjastosihteeri
Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kirjasto

Työhyvinvointia kannattaa kehittää toiminnan muuttuessa

HY-kirjaston työyhteisöt valmentautuvat muutoksiin

Helsingin yliopiston konsistori teki helmikuussa päätöksen, jonka mukaan yliopiston kirjastot toimivat vuoden 2010 alusta yhtenä erillisenä laitoksena. Lisäksi on valmisteltu koko joukko muita uudistuksia: budjettikäytäntö muuttuu, laaditaan johtosääntöä ja yliopiston strategiaan perustuvaa tavoiteohjelmaa vuosille 2010-2012, kirjastojen yhteisten palvelujen keskittäminen muuttaa työprosesseja.

Kaikki tämä perusrakenteiden syvälle menevä uusiminen tuntuu työyhteisöjen toiminnassa ja työntekijöiden töissä. Samaan aikaan koko kirjastoalalla on meneillään asiakkaiden, teknologian ja talouden kehitykseen kytkeytyvä toimintakonseptin muutos: millaisia palveluja tulevaisuudessa tarjoamme? Keitä huomisen asiakkaamme ovat? Miten tuotamme palvelut sekä kustannustehokkaasti että osuen asiakaskunnan koko ajan eriytyviin tarpeisiin?

Työntekijöille toimintakonsepti on mitä käytännöllisin asia: heidän työhyvinvointinsa kannalta keskeistä on se, että he onnistuvat itselle tärkeällä työn osa-alueella. Samaan aikaan osuvat ja toisiaan nopeasti seuraavat muutokset voivat kuitenkin hämärtää konseptia muuttamalla ratkaisevasti työn tarkoitusta ja tavoitetta, jolloin järkähtelevät myös työn mielekkyyden lähteet. Esimiehille toimintakonsepti on väline, jonka avulla he voivat käydä työntekijöiden kanssa jäsentynyttä vuoropuhelua töiden muutoksesta ja turvata ja edistää samalla työyhteisön työhyvinvointia.

Kehittävä dialogi tukee kirjaston työyhteisöjä ja esimiehiä

Tulevan syksyn aikana toteutetaan yhdistyvässä HY-kirjastossa valmennusta muutostilanteeseen tarkoitetun kehityskeskustelumenetelmän käyttöön. Kehittävän dialogin menetelmä antaa keskusteluun uusia välineitä, joilla työntekijä voi yhdessä esimiehen kanssa suhteuttaa ammatillista kehityskulkuaan meneillään olevaan toimintakonseptin muutokseen ja jäsentää tilannettaan työhyvinvoinnin näkökulmasta. Tavoitteena on tietoisempi suhde toiminnan muutokseen, omiin mielekkyyden lähteisiin ja kehitystarpeisiin. Samalla esimies saa tietoa ja keinoja, joilla voi virittää yhteisön yhdessä pohtimaan toimintakonseptin kehitystä ja sen edellyttämiä käytännön toimia.

Valmennushanke etenee kolmessa vaiheessa:

  1. Johdon valmennus syyskuussa. Valmennuksessa rakennetaan näkemystä kirjaston toimintakonseptin kehitysvaiheesta, siihen liittyvästä johtamisen ja esimiestyön murroksesta ja muutoksen yhteyksistä työhyvinvointiin sekä perehdytään kehittävän dialogin perusmalliin.
  2. Esimiesten valmennus syys-lokakuussa. Esimiehet opiskelevat kehittävän dialogin välineet ja ottavat ne käyttöön kehityskeskusteluissa.  Esimiehet myös arvioivat menetelmän käytön kokemuksia ja kehittelevät tapoja käyttää sitä jatkuvan uudistumisen yhteiseen hallintaan.
  3. Päätösseminaari marraskuussa. Johto tekee päätelmät ja päätökset kirjaston toimintakonseptin rakentamisesta ja dialogimenetelmän hyödyntämisestä jatkossa.

Hankkeen vetäjänä toimii FT, kehittämiskonsultti Heli Ahonen (heli.ahonen@verve.fi) Verve Consultingista. Verve Consulting on erikoistunut hankkeisiin, joissa lähdetään liikkeelle havainnollisen aineiston keruusta käytännön työstä ja henkilöstön osallistamisesta toiminnan analysointiin ja kehittämiseen. Näkökulmina painottuvat työn muutoksen hallinta, toimintakonseptin ja työhyvinvoinnin kehittäminen sekä työyhteisön oppimiskäytäntöjen uudistaminen. (www.verve.fi)

Teksti
Heli Ahonen
kehittämiskonsultti
Verve Consulting

Helsingin yliopiston kirjasto – Uudelle kirjastokokonaisuudelle nimi monen vaiheen kautta

Helsingin yliopiston konsistori päätti 3.6. kokouksessaan, että 1.1.2010 toimintansa aloittavan uuden kirjastokokonaisuuden nimi on Helsingin yliopiston kirjasto.  Päätöstä on edeltänyt monta mielenkiintoista vaihetta.

Konsistori otti alun perin kantaa kirjaston nimeen jo helmikuussa (11.2.), kun se päätti, että nykyistä Kumpulan, Meilahden ja Viikin kampuskirjastoista, Opiskelijakirjastosta, keskustakampuksen viidestä tiedekuntakirjastosta ja hallintoviraston kirjastopalvelujen koordinointiyksiköstä muodostetaan 1.1.2010 alkaen yliopiston erillinen laitos, Helsingin yliopiston kirjasto. Konsistori ei tuolloin laajemmin keskustellut nimiasiasta, vaikka mm. professori Fred Karlsson totesi nimeen mahdollisesti liittyvät haasteet.

Nimeä Helsingin yliopiston kirjasto on pidetty ongelmallisena, koska nimi on aiemmin kuulunut nykyiselle Kansalliskirjastolle, joka luopui nimestä yliopistolakiuudistuksen ja toimialalaajennuksen myötä elokuussa 2006.

Yliopiston johtoryhmä katsoi aiheelliseksi, että uuden kirjastokokonaisuuden nimi otetaan uudelleen harkittavaksi ja antoi tehtävän kirjasto- ja tietopalvelutoimikunnalle.

Nimikilpailun kautta 135 erilaista nimiehdotusta

Kirjasto- ja tietopalvelutoimikunta päätti järjestää yliopiston johtoryhmän toimeksiannon mukaisesti yliopistoyhteisön jäsenille nimikilpailun. Kilpailussa saatiin 176 ehdotusta, joista 135 erilaista nimiehdotusta. Suosituin nimiehdotus oli Helsingin yliopiston kirjasto (28 ehdottajaa).  Nimiehdotukset kävi läpi toimikunnan asettama ryhmä (varadekaani Hannu Riikonen, yliopistonlehtori Tiina Niklander ja tieto- ja kirjastopalvelujohtaja Kaisa Sinikara sekä sihteerinä Marja Hirn).

Työryhmä asetti ehdotukset tärkeysjärjestykseen

  1. Helsingin yliopiston kirjasto
  2. Helsingin yliopisto, Yliopistokirjasto
  3. Helsingin yliopisto, Kirjasto

Joukossa oli myös muita kiinnostavia ehdotuksia, kuten mm. Agricola, Axel – Helsingin yliopiston kirjasto ja Hypatia.

Kirjasto- ja tietopalvelutoimikunta keskusteli perusteellisesti ehdotuksista kokouksessaan 4.5.2009. Toimikunnan jäsenten suuri enemmistö oli Helsingin yliopiston kirjasto – nimen kannalla ja katsoi, että sekaannusta nykyisen Kansalliskirjaston kanssa saattaa tulla ainakin alkuvaiheessa, mutta sekaannuksista selvitään. Toisaalta pidettiin mahdollisena nimeä Helsingin yliopisto, yliopistokirjasto, jonka myötä nimisekaannuksia tulisi todennäköisesti vähemmän.

Johtoryhmä esitti Yliopistokirjasto –nimeä

Yliopiston johtoryhmä käsitteli kirjaston nimiasiaa uudelleen kokouksessaan 28.5.2006 kirjasto- ja tietopalvelutoimikunnan valmistelun pohjalta. Johtoryhmä piti ongelmallisena ottaa käyttöön täsmälleen samaa nimeä, joka oli vajaat 90 vuotta ollut nykyisen Kansalliskirjaston nimenä (nimimuodot: Kansalliskirjasto 2006-, Helsingin yliopiston kirjasto 1919 – 2006, Keisarillisen Aleksanterin yliopiston kirjasto 1828 – 1919 ja Turun Akatemian kirjasto 1640 – 1828).

Johtoryhmä piti parhaana nimimuotoa Yliopistokirjasto, Universitetsbiblioteket, University Library. Nimiehdotus päätettiin viedä kesäkuun konsistoriin.

Konsistori äänesti: tulos 8-7

Yliopistokirjasto -nimiehdotuksesta käytiin konsistorissa 3.6. perusteellinen keskustelu. Konsistorin jäsenet esittivät vastaehdotukseksi Helsingin yliopiston kirjasto -nimeä.  Konsistori äänesti näistä kahdesta vaihtoehdosta ja äänestystulos oli 8-7 Helsingin yliopiston kirjasto -nimen puolesta.

Nimimuotoon liittyviä haasteita

Kirjaston viestinnän ja markkinoinnin lähivuosien haasteena on uuden kirjastokokonaisuuden tunnetuksi tekeminen käyttäjille ja sen rinnalla viestintä kampuskirjastojen profiloiduista tieteenala- ja asiakaspalveluista. Nimisekaannuksilta alkuvuosina tuskin täysin vältytään, mutta yhteistyössä Kansalliskirjaston viestinnän kanssa pyrimme minimoimaan sekaannukset ja selkiinnyttämään Helsingin ylioipiston piirissä toimivan laajan kirjasto- ja tietopalvelun profiloitumista valtakunnallisia tehtäviä hoitavaksi Kansalliskirjastoksi ja Helsingin yliopiston tutkimusta ja opetusta palvelevaksi Helsingin yliopiston kirjastoksi.

Kirjoittaja
Tiina Äärilä
Suunnittelija
Kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
tiina.aarila[at]helsinki.fi
puh. 09- 191 21776

Kirjat, kivet, kasvit – elämää työssä ja vapaalla

Anneli Paldanius siirtyy 1.8.2009 eläkkeelle kirjastosihteerin virasta Kumpulan tiedekirjastossa. Hän on vastannut geologian kokoelmista ja laitosyhteistyöstä tiedekirjaston perustamisesta 2001 lähtien ja toiminut viimeiset puoli vuotta myös seismologian tieteenalavastaavana.

“Ensimmäisenä työpäivänäni geologian laitoksella juhlittiin johtajan nimipäivää. Niin kuin tieni kerran aloin, päätän sen myös juhlien”, lausahti Anneli runoilijaa mukaillen, kun viimeiseksi työpäiväksi ennen kesälomaa näytti osuvan kirjaston virkistysmatka Tallinnaan. Anneli on yhdistänyt elämässään työn ja kiinnostuksensa kohteet tavalla, joka on auttanut jaksamaan arkisempina päivinä ja jota monet meistä tavoittelevat.

Anneli Paldanius kuvassa, Kuva: Pekka J. Salminen

Kirjasto

Ensimmäinen oli ukin höyläkaappiin numeroimalla järjestetty kokoelma. Hieman myöhemmin teologian opiskelijana Anneli keräsi itselleen käsikirjastoa kurssikirjoista. Sitten eräänä päivänä tuli puhelu Snellmaninkadulta. Tarjottiin työtä laitoskirjaston hoitajana. Silloin 1990-luvun puolivälissä Anneli opiskeli geologiaa kolmatta vuotta. Hän muistaa istuneensa 50-vuotispäivänään kidetieteen peruskurssilla. Geologian opintoihin oli sysännyt innostus, joka alkoi viattomasta kiviharrastuksesta. Harrastus vei myös Vantaan kivikerhon perustajajäseneksi, sihteeriksi ja puheenjohtajaksi.

Geologian laitoksen kirjastossa puolipäiväisessä työssä kokoelmat, ihmiset ja heidän tutkimusaiheensa tulivat tutuiksi. Tutkijat saivat laitoskirjastossaan yksilöllistä tietopalvelua. Anneli tunsi saapuneet julkaisut ja vinkkasi kiinnostavista artikkeleista.

Äidiltä peritty viherpeukalo vaati osaansa, ja työpöydälle ilmestyi kukkiva kliivia. Sen siemenestä kasvatettu kasvi voi nyt hyvin eräässä Kumpulan työhuoneessa. Sitten ilmestyivät apostoliniiriksen taimet korkeille ikkunoille. Professorikunta pohti mahdollisia seuraamuksia. Voisiko kosteudesta aiheutua vaurioita rakenteille? Kasvit saivat armon ja muuttivat Annelin ja geologian kokoelmien mukana 2001 Kumpulaan, jossa vihreä kokoelma on edelleen karttunut ja kukoistaa. Huolekas hoitaja on myös dokumentoinut kokoelman, yksittäisten kasvien historian ja hoito-ohjeet.

Kumpulaan muutto herätti yksin työskennelleen Annelin odotukset kollegoiden tuesta, jota uusi työyhteisö tarjosikin. Aikaisempaa vaativammalta tuntui asiakkaiden palveleminen monitieteisessä kirjastossa. Kokoelmia oli mahdoton tuntea perin pohjin kuten laitoskirjastossa. Ylipäänsä ihmisten kanssa toimiminen on Annelille ollut työelämän paras anti.

Entäs nyt, kasvikunta vai kivikunta?

“No, kasvit ja puutarhan hoito on ensimmäisinä mielessä. Hiottavien kivien keräilyn taidan siirtää tuonnemmaksi ja katsoa mitä mineraaleja löytyy”, hahmotteli Anneli tulevaa. Viimeisten työvuosien aika on ollut toimeliasta myös yksityiselämässä: kesäpaikan rakennusta ja perhe-elämää lastenlapsineen. Täytenä jatkuu elämänmeno.

Malja Annelille, kesälle ja vapaudelle!

Teksti
Lea Kujala
kirjastosihteeri
Kumpulan tiedekirjasto
Kuva
Pekka J. Salminen

Kesätervehdys kirjastolaisille

Kesämökkisaunat lämpiämään, Kuva: Kaisa Sinikara

Lämmin kiitos kaikille Helsingin yliopiston kirjastolaisille merkittävästä työstä lukuvuonna 2008-2009!

Tänä vuonna perinteinen kirjastojen kesän avaus siirtyi lukukauden alkuun.

Tervetuloa Viikin kartanoon aloittamaan uutta lukuvuotta 31.8.2009 klo 16.30.

Hyvää aurinkoista ja virkistävää kesää !
Hannele Niemi
Vararehtori

Kaisa Sinikara

Ylikirjastonhoitaja

Pauli Assinen, tietojärjestelmäpäällikkö

Pauli Assisen kuva, Kuva: Pauli Assisen arkisto Syntynyt olen syyskuussa 1961 Turussa ja kasvanut Raisiossa. Koulutieni alkoi kokeiluperuskoulussa. Ala-asteen jälkeen jatkoin Turun Suomalaisessa yhteiskoulussa, jossa kirjoitin vuonna 1980.

Elintarviketieteiden maisteriksi valmistuin pääaineenani elintarvike-ekonomia. Jo opintojen aikana aloitin työni Tuottajain Lihakeskuskunnassa, aluksi markkinointipalveluissa ja myöhemmin atk-osastolla.

Helsingin yliopistoon tulin töihin syyskuussa 1992. Sekalaisten hallintotehtävien lisäksi kokeilin tutkimusta ja opetin elintarvikkeiden hinnanasetantaa. Yksi assistenttiajan kiinnostavimpia tehtäviä oli opettajatuutor- ja laatutoiminnan kehittämiseen osallistuminen. Kirjastotehtäviin sain tuntumaan, kun luetteloin elintarvike-ekonomian käsikirjaston kirjoja.

Seuraavaksi toimin maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opintosihteerinä, nykyisin nimike on opintoasiainpäällikkö. Perustutkintoasioista ja opiskelijavalinnoista vastaavana olin muun muassa mukana käynnistämässä tiedekunnan opetuksen kehittämishanketta.

Yliopiston atk-osastolla (nykyisin tietotekniikkaosasto) aloitin syyskuussa 1999. Vuosituhannen vaihteessa työsuhteeni vakinaistettiin. Pääsuunnittelijana vedin tietojärjestelmien menetelmäkuvausten laatimisen ja osallistuin henkilöstöhallinnon järjestelmien kehittämiseen. Kesäkuusta 2001 alkaen toimin tietojärjestelmäpäällikkönä vastuualueena hallinnon sovelluspalvelut. Tärkeänä osana tehtävään kuului tietojärjestelmähankkeiden ohjausryhmätyöskentely.

Syksyllä 2007 hakeuduin turkulaisen Cerion Solutions Oy:n palvelukseen, jossa aloitin vuoden 2008 alussa. Korkeakoulumaailmasta en etääntynyt, kun markkinointivastuullani oli OPM:n hallinnonalalta korkeakoulusektori. Myös toimeksiannot, joiden toteuttamiseen osallistuin, olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta korkeakoulusektorilta. Konsultoin muun muassa kirjastopalvelujen koordinointiyksikköä, joten tiesin miten mielenkiintoisesta paikasta on kysymys, kun hain tietojärjestelmäpäällikön paikkaa.

Ammattitaitoani olen kehittänyt it-, johtamis-ja laatukoulutuksissa sekä korkeakouluhallinnon tuntemustani ESMU-HUMANE Winter School for senior administrators-koulutuksessa.

Kun on aikaa, niin luen Keltaista kirjastoa.
Jos polvet ovat kunnossa, pelaan lentopalloa.
Luonnossa liikun, lintuja seuraten,
suotuisalla säällä pyöräillen.

Teksti
Pauli Assinen
Tietojärjestelmäpäällikkö
Kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
Fabianinkatu 32 (7. krs) PL 53, 00014 Helsingin yliopisto
puh. 09 – 191 22807 gsm. 050 – 415 4483
pauli.assinen(at)helsinki.fi
Kuva
Pauli Assisen arkisto

Kirjastolaisten perjantaiseminaari Kirjastot muuttuvat – uudet yhteisöt rakentuvat 15.5.2009 klo 9-11

Noin kaksikymmentäviisi henkilöä Helsingin yliopiston kirjastoista kokoontui toukokuisen perjantaiaamupäivän seminaariin kuuntelemaan Maria Forsmanin ja Annukka Tapanin esityksiä aiheesta sosiaalinen pääoma ja yhteisöllisyys.

Sosiaalinen pääoma -käsitteen taustaa ja merkityksiä. Maria Forsmanin esitys

Maria Forsman oli tutkinut käsitteen “sosiaalinen pääoma” tuloa suomalaiseen ja ammatilliseen keskusteluun. Tämä on tapahtunut 1990-luvun loppuvuosina. 2000-luvun alussa oli käynnistynyt useita asiaan liittyviä tutkimushankkeita. Sosiaalista pääomaa on tutkittu mm. sosiologisten ja lääke- tai terveystieteellisten teemojen näkökulmasta. Käsitettä on käytetty tieteellisenä käsitteenä, ammattikäytännössä, sanomalehdissä ja arkikielessä ja se on kuvannut myös hiljaista tietoa.

Sosiaalisen pääoman “virstanpylväinä” voidaan pitää kolmea tutkijaa, jotka ovat ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu (1930-2002), amerikkalainen sosiologi James S. Coleman (1926-1995) ja amerikkalainen valtiotieteilijä Robert D. Putnam (1941-). Kiinnostava nimi on myös Lyda J. Hanifan, sosiaalisen pääoman tutkimuksen “Prinsessa Ruusunen”.  Hanifan oli länsivirginialainen maalaiskoulujen tarkastaja, joka tiettävästi ensimmäisen kerran käytti sosiaalisen pääoman käsitettä nykymerkityksessä vuonna 1916 julkaistussa kirjoituksessaan The rural school community center (Annals of the American Academy of Political and Social Science 67,1916, pp. 130-138).

Sosiaaliseen pääomaan on kaksi näkökulmaa. Se voidaan ymmärtää yksilön ominaisuutena (Bourdieu) tai yhteisön ominaisuutena (Coleman, Putnam). Bourdieu laajensi pääoman käsitettä luomalla teorian sosiaalisesta ja kulttuurisesta pääomasta. Yksilön sosiaaliseen pääomaan kuuluvat esimerkiksi erilaiset verkostot, joissa hän toimii. Yhteisön ominaisuutena sosiaalista pääomaa ovat verkostot, mutta myös luottamus ja yhteisöllisyys.

2000-luvulla sosiaalisen pääoman osatekijöistä on keskeiseksi noussut yhteisöllisyys. On kiinnostuttu yhteisöllisyyden merkityksestä muutoksessa ja kysytty katoaako yhteisöllisyys vai voidaanko luoda uudenlaista yhteisöllisyyttä?

Onko yhteisöllisyydellä väliä? Annukka Tapanin esitys

Annukka Tapanin esitys pohjautui hänen sosiaalipsykologian alan maaliskuussa 2009 valmistuneeseen väitöskirjaansa “Onko yhteisöllisyydellä väliä?”, identiteettiprosessi ja sosiaalinen pääoma epävarmuuden sietämisen merkityksellisinä elementteinä. Siihen voi tutustua E-thesis -palvelun kautta.

Tapanin puheenvuorossa sosiaalisen pääoman ja sen yhteisöllisyysaspektin merkitys ja sisältö valottuivat monipuolisesti ja käytännönläheisesti. Tapanin tutkimuskohteena oli ollut nimenomaan työyhteisö. Puhujan ja kuulijoiden kesken syntyi vilkasta keskustelua mm. yhteisöllisyyden hyvistä ja huonoista puolista. Mietittiin Tapanin teemojen johdattelemina sitä, mikä on “me” työyhteisössä ja miten työyhteisö muokkaa yksilön identiteettiä?

Me-tunteeseen sisältyy se, että on jotain yhteistä, sama työ, työllä sama tavoite, oma yksikkö ja se, että ryhmä hyväksyy minut tasavertaiseksi jäseneksi. Me-tunne syntyy tilanteenmukaisesta yhdessä tekemisestä. Ilman toisia ei minunkaan tekemiselläni ole merkitystä. Sosiaalisen identiteetin teorian mukaisesti ryhmään kuuluminen on olennaista identiteettikehitykselle. Ihminen määrittelee itsensä ryhmän kautta. Näin syntyy myös yhteisöllisyyden ja ryhmään kuulumisen varjo: ryhmään kuulumattomien vieroksunta ja pahimmassa tapauksessa syrjintä. Yhteisöllisyyden huono puoli voi olla myös esimerkiksi keskinäinen juoruilu.

Näin molemmat esitykset saivat ainakin minut pohtimaan sitä, että mitään yksinomaan ja puhtaasti hyvää ei ilmeisesti ihmisen toiminnassa voi olla eikä mitään ole aiheellista hyväksyä sellaisenaan, ainoana oikeana oppina tai toimintatapana.

Esityksensä loppupuolella Tapani kävi läpi yhteisöllisyyden esteitä ja sitä, miten yhteisöllisyyttä voi rakentaa muutostilanteessa. Työyhteisön muutoksessa kannattaisi Tapanin mukaan ottaa henkilöstö mukaan varhaisessa vaiheessa. “Johto on pääpelaaja, mutta ei yksinpelaaja.” Henkilöstön aito kuuleminen olisi tärkeää ja johdon ja työkavereiden tulisi hyväksyä erilaiset reaktiot, myös tunnetasoiset. Tunne jatkuvuudesta – kokemus siitä, että vielä huomennakin tämä on meidän organisaatiomme – olisi hyvä saavuttaa. Tapani korosti, että tiedotus ja viestintä ovat tärkeitä, mutta pääpainon tulisi olla yhteisissä keskusteluissa.

Muutostilanteissa kaikki tuntevat epävarmuutta, mutta yhdessä olemme enemmän, epävarmuuden sietäminen on jaettuna helpompaa. Aivan lopuksi mietittiin sitä, miten itse kukin voi rakentaa yhteisöllisyyttä. Jokaisen panos yhteisöllisyyden rakentumisessa on tärkeä, se ei ole vain joidenkin vastuulla tai tehtävä.

Tilaisuuden jälkeen jäin miettimään eikö yhteisöllisyys ole ihmiselle luontaista? Hiukan vierastin ajatusta nimenomaisesta yhteisöllisyyden rakentamisesta. Itse ajattelisin enemmänkin, että yhteisöllisyyttä syntyy, jos on syntyäkseen, suotuisissa, sitä tukevissa olosuhteissa. Arvojen tulisi olla aidosti yhteisöllisyyttä vaalivia ja pitää sitä yhteisenä voimavarana.

Minusta tuntuu siltä, että työyhteisö on mahdollista korkeintaan saada hienovaraisesti ohjautumaan hyvään yhteisöllisyyteen esimerkiksi avoimilla suunnittelukäytännöillä, aidolla henkilöstön äänen kuuntelemisella ja sen työn arjen kokemuksiin syventymällä ja tuomalla ne yhteiseen keskusteluun. Samoin yhteisöllisyyden huonot ilmentymät pitäisi ottaa vakavasti ja selvittää, mistä ne syntyvät ja kertovat. Yhteisöllisyys ei ole pelkkä sana, vaan asenne. Yhteisöllisyyden merkitykset, ilmenemismuodot ja sen mukaiset toimintakäytännöt vaatisivat paljon yhteistä työstämistä toteutuakseen päivittäisessä työssä ja työyhteisön kaikkien osapuolien ja jäsenten kesken.

Voi olla, että Annukka Tapani esityksessään tarkoittikin samaa kuin mitä jäin pohtimaan matkalla työpaikalle. Osallistuminen perjantaiseminaariin oli antanut paljon ajattelemisen aihetta. Aiheensa perin pohjin tuntevat ja asiastaan innostuneet puhujat, esitysten yhteydessä kuullut yleisön puheenvuorot ja keskustelu sekä käsiteltyjen teemojen ajankohtaisuus olivat mielestäni täysosuma. Kiitokset Maria Forsmanille, Annukka Tapanille ja henkilöstökoulutuksesta huolehtiville!

Helsingin yliopiston kirjastojen henkilökunta voi tutustua esityksiin alma-intranetin Lib-foorumilla.

Teksti!
Eeva-Liisa Viitala
Tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto

Viikin tiedekirjaston henkilökunnan juhla 8.5.09

Ilmojen haltijat olivat suosiolliset Viikin tiedekirjaston henkilökunnan purjehtiessa kohti Valkosaarta viettämään 10-vuotisjuhlaa toukokuisena iltana. Paikalla oli runsaslukuisesti sekä kirjaston nykyistä henkilökuntaa että eläkkeelle ehtineitä. Valkosaaren huvilatyyppinen ravintola on rakennettu vuonna 1900. Rakennuksen perinteinen tyyli ja taso on säilytetty meidän päiviimme. Juhlat pidettiin aurinkoisella ja merellisellä etelä-terassilla.

Viikin henkilökuntaa juhlallisella, Kuva: Päivi Lipsanen

Ohjelmaa oli tarjolla omasta takaa. Aluksi juhlakansaa viihdytti metsäsopraano Castafiore (alias Raisa Iivonen). Hänen ohjelmistossaan oli Ahti Sonnisen ja Heikki Sarmannon metsäaiheisia laulelmia. Elina Pääkkönen valisti juhlakansaa ruokailutavoista seuraavasti: “Jos ihminen korskuu syödessään kuin hylje ja maiskuttaa suutaan kuin baijerilainen maalaistollo, on hän hylännyt hyvät käytöstavat. Syödessä ei ole sopivaa survoa sormia korviin tai silmiin, eikä myöskään ole sopivaa kaivella nenäänsä” (Hovin tavat 1200-luku). Hovirunoilijamme Pirjo Korhonen lausui Aulikki Oksasen puhuttelevia runoja kokoelmasta Puskinin hevonen. Kirjastomme johtaja Heli Myllys muisteli juhlapuheessaan menneitä aikoja ja luotasi tulevaisuuteen. Puheen jälkeen Heli muisti mitalein ja halauksin Anneli Partasta, Eeva-Liisa Viitalaa ja Pirjo Korhosta pitkäjänteisestä ja ansiokkaasta työstä Viikin tiedekirjaston hyväksi.

Viikin henkilökuntaa juhlallisella, Kuva: Päivi Lipsanen

Aurinkoista tunnelmaa lisäsi erinomainen ruoka ja kupliva juoma. Kotimatkalle juhlakansaa saattelivat Valkosaaren komeat tykinlaukaukset.

Mä metsän polkuja kuljen
kesäillalla aatteissain,
ja riemusta rintani paisuu
ja ma laulelen, laulelen vain.

Tuolla metsässä vaaran alla,
oli kummia äskettäin
niin vienoa, ihmeellistä
all’lehvien vehreäin!

Minä miekkonen vain sen tiedän,
minä vaan, sekä muuan muu
ja lehdon lempivä kerttu
ja tuoksuva tuomipuu.

Eino Leino (1878-1926) , “Mä metsän polkua kuljen”, Maaliskuun lauluja, Kesä julkaistu 1896.

Säveltäjä Heikki Sarmanto

Teksti:
Tuula Huuskonen ja Leena Nordman
Viikin tiedekirjasto
Henkilökunnan tapahtumien suunnittelutiimi

Kuvat:

Päivi Lipsanen

Viikin tiedekirjasto

Kolme kirjastoa

Viikin juhlavuoden logo
Viikin tiedekirjaston juhlavuoden artikkelisarjan kolmannen osan aiheena on  tiedekirjaston kaksi edeltäjäkirjastoa, Eläinlääketieteellinen kirjasto ja Biokeskuksen kirjasto.

Vuonna 1995 Biokeskuksen kirjaston muodostaneista osapuolista käsittelen tässä yhteydessä Farmasian laitoksen kirjaston vaiheita.

Eläinlääketieteellinen kirjasto

Taistelu toimipaikasta johti tuloksiin – ja Viikkiin

Eläinlääketieteellisen kirjaston juuret ulottuvat vuoteen 1892, jolloin Suomen eläinlääkärit perustivat oman yhdistyksen ja sille lehden ja kirjaston. Lehden avulla vaihtoina saatiin  pian hankituksi hyvä kokoelma maailman eläinlääketieteellisiä julkaisuja. 1960-luvun alkuun asti eläinlääkärit suorittivat suuren osan opinnnoistaan Keski-Euroopassa ja Ruotsissa. Ensimmäiset kokonaan Suomessa koulutuksensa saaneet eläinlääkärit valmistuivat vuonna 1968.

Eläinlääketieteellinen korkeakoulu perustettiin Helsinkiin vuonna 1945. Eläinlääkäriyhdistys päätti vuosikokouksessaan 1946 lahjoittaa kirjastonsa korkeakoululle, joka pystyi vasta kymmenen vuoden kuluttua, 1.9.196, vastaanottamaan lahjoituksen. Eläinlääketieteellisen korkeakoulun kirjaston perustamisen katsotaan varsinaisesti tapahtuneen korkeakoulun perustamisvuonna 1945.

Eläinlääkäriksi opiskelevien kotimaisen opinahjon alkuaikoina sen kurssikirjojen lainauksesta huolehti maatalousministeriön eläinlääkintöosaston tiloihin sijoitettu korkeakoulun kanslia. Varsinaisia asianmukaisia tiloja jouduttiin odottamaan vuoteen 1962 asti, jolloin kirjasto pääsi muuttamaan Eläinlääketieteellisen korkeakoulun instituuttirakennukseen. Korkeakoulun tilat ja alue valmistui 1960-luvun alkuvuosina Vallilaan, Hämeentie 57:ään.

Useiden 1970- ja -80-luvuilla esiin nousseiden uudelleen- ja hajasijoituskaavailujen riepottelema Eläinlääketieteellinen korkeakoulu päätettiin liittää Helsingin yliopistoon vuonna 1993. Toiminta yliopiston eläinlääketieteellisenä tiedekuntana alkoi varsinaisesti syyslukukaudella 1995. Vuoden 2004 paikkeilla koko tiedekunta tiloineen, eläinsairaaloineen ja kirjastoineen muutti uusiin tiloihin Viikin kampukselle, kirjasto osaksi Viikin tiedekirjastoa Infokeskus Koronaan. Uusi Etelä-Hermannin asuinalue on noussut mm. maamme ainoan eläinlääketieteellisen tiedekunnan toimipaikan ja tulevien eläinlääkäreiden potilaskunnan purettujen hoitopaikkojen sijoille.

Mutta takaisin kirjaston historiaan. Ennen vuoden 1962 muuttoa korkeakoulun tiloihin kirjasto ehti toimia myös sijoitettuna Valtion eläinlääketieteelliseen laitokseen (VELL), jossa tilat olivat ahtaat. Suuri osa kirjakokoelmasta oli varastoituna mm. ullakolle ja kellariin. Uutuushankinnat oli sijoitettava laitosten kokoelmiin. Korkeakoulun tiloissa kirjaston kehitys pääsi vauhtiin. Se sai ensimmäisen sille nimetyn kirjastonhoitajan. Edessä oli valtava työ eri paikoissa sijainneen 45 000 niteen kokoelman yhdistämiseksi, järjestämiseksi, luetteloimiseksi ja luokittamiseksi.

Hämeentiellä sijainneen korkeakoulun kirjastotiloissa oli aluksi 21-paikkainen lukusali, kirjavarasto kahdessa kerroksessa ja kirjastonhoitajan huone. Ajan myötä tilan tarpeen kasvaessa kirjasto sai käyttöönsä lisää varastotilaa ja työtiloja, mutta kokoelmajärjestelyjä oli tehtävä jatkuvasti mm. siirtoina etävarastoon ja jossain määrin myös luovutuksina Kuopion Varastokirjastoon. Eläinlääketieteellisen korkeakoulun kirjaston palvelut olivat kaikkien alan tiedon tarvitsijoiden saatavilla. Luonnollisesti oman korkeakoulun opiskelijat, opettajat ja tutkijat käyttivät sitä eniten.

Korkeakoulun liittäminen Helsingin yliopiston eläinlääketieteelliseksi tiedekunnaksi oli asiakkaiden kannalta hedelmällistä. Juuri 1990-luvun puolivälissä tietotekninen kehitys nopeutui ja kirjastojen verkottuminen laajeni. Eräs kirjaston tärkeä asiakasryhmä kautta vuosien on ollut Suomen eläinlääkärikunta. Sen palveluja on monipuolistettiin ja kehitettiin jatkuvasti eläinlääketieteellisen tiedekunnan eläinlääkäreille suuntaaman erikoistumis- ja täydennyskoulutuksen osana.

1990-luvun loppuvuosina kirjasto keskittyi perinteisten palvelujen ohella mm. verkkoaineistojen saatavuuden parantamiseen ja lisäämiseen sekä informaatiolukutaidon integroimiseen perusopetukseen. Eläinlääketieteellisen kirjaston kansainvälinen yhteistyö on ollut tiivistä, sillä Suomen ainoana alansa kirjastona vuorovaikutus pohjoismaisten, muiden eurooppalaisten, pohjoisamerikkalaisten ym. maiden eläinlääketieteellisten kirjastojen kanssa on ollut tärkeää henkilökunnan ammatillisen kehityksen ja ajan tasalla pysymisen kannalta.

Vuoden 2004 ensimmäisenä päivänä Eläinlääketieteellinen kirjasto muuttui osaksi Viikin tiedekirjastoa. Toukokuun lopussa toiminta Hämeentien tiloissa päättyi. Henkilökunta ja kokoelmat muuttivat Viikkiin kesällä 2004. Tiedekirjaston UDK:n mukaisesti järjestettyyn kirjakokoelmaan tuli aivan uusi aihealue. Kausijulkaisut sijoitettiin nimekkeiden mukaan aakkostettuun kirjaston kaikkien tieteenalojen lehtien ja sarjojen kokoelmaan. Eläinlääketieteen aineistoja on myös tiedekunnan kahdessa oppimiskeskuksessa, Clinicumissa ja Veterinariumissa.

Farmasian laitoksen kirjasto

Tietoaineistojen hankintaihme

Ennen Viikkiin muuttoaan Farmasian laitoksen kirjasto toimi Helsingin keskustassa Fabianinkatu 24:ssä. Vuoden 1981 kesäkuussa se oli muuttanut entisistä, farmasian laitoksen yhteydessä sijainneista ahtaista n. 70 m2:n tiloista vanhan hammasklinikan rakennukseen kadun toiselle puolelle. Kokoelmat sijoitettiin pois muuttaneen klinikan viidenteen kerrokseen, tyhjilleen jääneeseen hammaslääkäriopiskelijoiden poraussaliin.

Farmasian laitoksen kirjaston historia alkaa vuodesta 1897, jolloin Helsingin yliopistoon perustettiin erityinen farmaseuttinen oppilaitos ja sille kirjasto. Kirjastoa hoitivat pitkään assistentit ja esimiehetkin oman toimensa ohella. Vuonna 1956 sille saatiin sivutoiminen kirjastonhoitaja. Yhdeksän vuotta myöhemmin kirjastonhoitajan toimi vakinaistettiin. 1980-luvulla perustettiin kaksi kirjastoapulaisen virkaa.

1960-luvun alkupuolelle asti kirjaston määrärahat olivat pienet. Kirjaston kokoelmien kehittymisen mahdollistanut lisärahoitus ajoittuu vuoteen 1963. Uuden opetussuunnitelman toteuttamiseksi kirjallisuuden hankinta oli välttämätöntä. Samaan aikaan käynnistynyt tieteellinen jatkokoulutus asetti myös vaatimuksia kirjaston kehittämiselle. 1960-luvun vuosittainen kartunta oli 300-400 nimekettä, kausijulkaisuja kirjastoon tilattiin toista sataa. Farmasiatieteiden kirjallisuutta oli pääasiassa vain Helsingin yliopiston ja Åbo Akademin kirjastoissa ja kaukopalvelulle olisi ollut kysyntää,  mutta siihen ei ollut mahdollisuuksia.

Määrärahojen lisäännyttyä aineistoja pystyttiin hankkimaan enemmän ja kokoelmat alkoivat karttua myös lahjoitusten avulla. Lahjoituksia saatiin lääketeollisuudelta, alan yhdistyksiltä ja laitoksen henkilökunnalta. Yliopiston farmasiakunta tuki kirjastoa hankkimalla laitoksen ehdottamia hakuteoksia.

Kirjasto on saanut aineistoa myös sijoituksina. Vuodesta 1956 alkaen Suomen farmaseuttinen yhdistys sijoitti julkaisustaan Acta Pharmaceutica Fennica vastineeksi saamansa vaihtolehdet ensisijaisesti Farmasian laitoksen kirjastoon. Vuonna 1982 vaihtolehtiä tuli 33 nimekettä, kuusi vuotta aikaisemmin lukumäärä oli 14. Mainitulta yhdistykseltä kirjasto sai runsaasti myös arvostelukappaleita teoksista, joita sen lehdessä oli arvioitu.

Vuonna 1986 kokoelmia oli 600 hyllymetriä, vuosittaisen kartunnan ollessa n. 20 hyllymetriä. Saapuvia kausijulkaisunimekkeitä oli 253. Suurin osa kokoelmista oli kausijulkaisuja, jotka kirjasto oli vuosien aikana pyrkinyt tilaamaan keskeytyksettä määrärahojen riittävyysongelmista huolimatta. Luonnontieteellisellä alalla kausijulkaisut olivat ja ovat keskeisintä – myös kalleinta – aineistoa. Vuonna 1984 kausijulkaisujen osuus Farmasian laitoksen kirjamäärärahasta on ollut 85 %. Tuona vuonna kirjoja oli pystytty ostamaan vain 55 kpl. Keskeiset farmakopeat ja käsikirjat oli saatu pidetyksi ajan tasalla, mutta tärkeitäkin kirjasarjoja oli jouduttu lopettamaan.

Kirjasto palveli ensisijaisesti Helsingin yliopiston farmasian alan opiskelijoita ja opettajia. Sen palvelumuotoihin kuului jo1980-luvulla opiskelijoiden kirjaston käytön opetus, opettajien lehtikierto ja kaukopalvelu. Myös pienimuotoista tietopalvelua on ollut resurssien sallimissa rajoissa. Kurssikirjat olivat lainattavissa opiskelijakirjastosta.

Tietotekniikan hahmottuvat käyttömahdollisuudet kirjastotyössä ja asiakaspalveluissa inspiroivat tulevaisuudennäkymiä 1980-luvulla. Yhdentymiseen ja verkottumiseen tähtäävä kehitys näytti lupaavasti laajentavan yhteyksiä niin Farmasian laitoksen kirjastolle kuin Eläinlääketieteelliselle kirjastollekin. Koko Farmasian laitos muutti keskustan Seepra-korttelista Viikkiin vuonna 1995. Kansalliskirjasto, silloinen Helsingin yliopiston kirjasto, sai välittömässä yhteydessään sijainneen rakennuksen käyttöönsä. Farmasian laitoksen kirjastosta tuli Viikissä osa Biokeskuksen kirjastoa.

Biokeskuksen kirjasto

“Ja taas pakattiin!” – Neljä vuotta kirjastopalvelua  ja uudelleenjärjestelyjä

Biokeskuksen kirjasto muodostui ja sen toiminta alkoi muuttojen ja  kokoelmajärjestelyjen myötä. Eri puolilta Helsingin keskustaa muuttaneet kirjastot asettuivat 1990-luvun puolivälin vaiheilla valmistuneisiin Viikin Biokeskusrakennuksiin ja käynnistivät yhdessä palvelutoimintansa.

Vuonna 1995 Viikin Biokeskusrakennuksissa toimi yhteensä kahdeksan kirjastoyksikköä, jotka muodostivat hallinnollisen kokonaisuuden, Biokeskuksen kirjaston.

Se koostui kolmesta kokonaisuudesta: biotieteiden ja farmasian kokoelmista sekä biokemian kokoelmista. Biotieteiden ja farmasian kokoelmat sijaitsivat Biokeskus 1 A:ssa ja ne olivat virka-aikana kaikkien käytettävissä  Biotieteiden kokoelma koostui yhdistetyistä perinnöllisyystieteen, kasvifysiologian, yleisen mikrobiologian, soveltavan mikrobiologian. biotekniikan ja elektronimikroskopian kokoelmista. Biokemian kokoelmien sijaintipaikka puolestaan oli avoin tila Biokeskus 1 B:ssä, jossa ne olivat aina kaikkien käytettävissä.

Kirjastossa työskenteli kolme kirjastonhoitajaa, kirjastosihteeri ja osa-aikainen toimistosihteeri. Palvelu oli monipuolista ja sitä pyrittiin järjestämään tasapuolisesti eri yksiköiden tutkijoille ja opiskelijoille. Neuvonta- ja tietopalvelun rinnalla etenkin kaukopalvelua käytettiin paljon. Farmasian kokoelmat olivat kysyttyjä, koska ne olivat Suomessa alansa  laajimmat. Kirjasto tarjosi asiakkailleen myös tiedonhaun opetusta, mm. yhteistyössä Maatalous-, Metsä- ja Luonnontieteiden kirjaston kanssa. Tutkijanhuoneita oli tarjolla kuusi, joissa oli yhteensä 14 työskentelypaikkaa. Lukusalitilaa Biokeskus 1 A:ssa oli 24 paikkaa ja Biokeskus 1 B:ssä 12 paikkaa.

Rehtorin päätös vuodelta 1997 velvoitti Biokeskuksen kirjaston henkilökunnan valmistautumaan muuttoon, nyt osaksi jälleen isompaa yksikköä, suunnitteilla ollutta Viikin tiedekirjastoa. Sen perustaminen ja tilojen valmistuminen uuteen Infokeskus Koronaan tapahtui syksyllä 1999, vastapäätä Biokeskus 1 -rakennusta.

Muuttoa edelsivät laajat aineistojen karsinnat. Ne oli saatava yhteensopiviksi muiden Infokeskukseen muuttavien kirjastojen aineistojen kanssa. Kaikki kirjat oli kyllä luetteloitu, mutta ainoastaan farmasian alan kirjat UDK-luokituksen mukaisesti. Se oli valittu tulevan tiedekirjaston kokoelmajärjestyksen pohjaksi. Kirjojen luokitusjärjestelmien muutostöitä ja kausijulkaisujen uudelleenjärjestelyä tietokantatöineen riitti.

Biokeskuksen kirjaston kausijulkaisukokoelmien vanhan osan vaiheista kerrottakoon vielä, että ne jouduttiin siirtämään Viikistä väliaikaisesti Vallilaan Teollisuuskadulle. Tämä kokoelmien osa yhdistettiin vielä tuolloin Teollisuuskadulla toimineen Luonnontieteiden kirjaston lehtikokoelmiin. Tämä T-kokoelmaksi kutsuttu osuus oli päätetty sijoittaa tulevan tiedekirjaston Viikin kampuksen etävarastoon, mutta Biokeskuksen kirjaston muuton aikana Maatalouskirjastolle kuulunut kokoelmatila odotti vielä korjausta.

Biokeskuksen kirjaston vaiheet julkaisemattomaan kirjoitukseen koonnut biokemian kirjastonhoitaja Else Lindholm lopettaa kaksisivuisen esityksensä näin: “Ja taas pakattiin! -Heinäkuussa 1999 tavarat ja aineistot siirrettiin Tiedekirjastoon ja Biokeskuksen kirjastoa ei enää ollut olemassa. Virat siirtyivät  vuoden 2000 alussa.”

Lähteet:

Teksti:
Eeva-Liisa Viitala
Tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto

Viikin tiedekirjaston juurilla

Viikin tiedekirjaston rakentumisesta ja toiminnasta kertova näyttely Infokeskus Koronan 1. kerroksen aulan vitriineissä 28.5.-4.9.2009

Viikin synty, Kuva: Jari Laine

Viikin tiedekirjastomänty. Suunittelu ja toteutus: Armi Häkkinen.

Sain ajatuksen havainnollistaa Viikin tiedekirjaston syntyä kirjastosukupuun (avaa suuri kuva linkistä) avulla. Puulajiksi valikoitui juureva mänty. Vuonna 1999 yhdistyneitä Biokeskuksen kirjastoa, Luonnontieteiden kirjastoa, Maatalouskirjastoa ja Metsäkirjastoa kuvaavat juuret, joiden rekonstruointiin löytyivät keinot teoksesta Die Wurzeln der Waldbäume, tekijät Köstler, Brückner, Bibelriether, 1968.

Viikin tiedekirjastomännyn latvuksessa kukoistavat toimi/tieteenalamme: biotieteet ja biotekniikka, ekologia, systematiikka ja ympäristöala, elintarvikeala, eläinlääketiede, farmasia, kotitalous- ja kuluttaja-ala, maatalousala, metsä- ja puuala sekä talous- ja yhteiskuntatieteet. Käpykuvioilla esitellään tuottamiamme palveluita.

Viikin tiedekirjaston (Hb) 10-vuotisjaksolta löytyi esitteitä ja painettuja toimintakertomuksia /vuosikatsauksia ja lehtiartikkeleita näytteille asetettavaksi. Verkkarin väritulostetut artikkelit tuovat esiin toiminnan painopisteitä. Kaikkea ei saatu vitriineihin mahtumaan, vaan pahoitellen oli tehtävä karsintaa. Hb:n suunnitttelu- ja alkuvaiheesta on myös oma vitriiniosastonsa.

Luonnontieteiden kirjaston hyllyillä kerrotaan H4:n historiasta; siirtymisestä jylhästä Säätytalosta Tukholmankadun Aurataloon ja seuraavasta muutosta Helsingin yliopiston Vallila-kiinteistöön Teollisuuskadulle. Julkaisutoimintaa edustaa 90-luvun tuote, Sieppo-sarja. Pöllölästä puhutaan – Valovirta, Kalevi: Pöllölästä Viikin tiedekirjastoon – Tieteellisten seurain kirjaston historiaa, Signum 25.1.2006 – mutta muistin viidakoissa piileskelee tiikeri, H4:n verkkologo, josta ei löytynyt jälkeäkään. Lukki, Luonnontieteiden kirjaston tiedote sentään löytyi. Numeron 1/93 aiheena on “Postinkulku 1993”.

Maatalouskirjaston (Ha) vitriiniosasto esittelee myös historiaansa Hallituskadulta Viikkiin. Mainittakoon että keväällä 1966 sampsalaiset  – maatalousalan opiskelijat – olivat Harri Westermarckin johtamina talkoissa purkamassa lautoja uuden kirjastorakennuksen

perustan betonivalun ympäriltä. Ha:n julkaisutoiminta on ollut runsasta. Vitriiniosastoa koottaessa Raimo (Pekkanen) toi auringonkukin kuvitetun esitteen Maatalouskirjaston viimeisen kesän aukioloajoista.

Metsäkirjaston (Hf) hyllyjen materiaalista saamme kiittää lähinnä Liisaa (Siipilehto), hänen historialaatikoistaan löytyi – sanottakoon suoraan – Suomen edustavin kirjastohenkilökunnan nimineula. Hf:n tieteellisen julkaisutoiminnan ohella vitriinissä on esillä Mäntysoopa, metsäkirjastolaisten lehti. Hf muutti Kirkkokadulta Unioninkadulle Metsätaloon v. 1939.

Neljävuotiasta Biokeskuksen kirjastoa (1995-1999) voisi sanoa kadonneeksi kirjastoksi – tietoa oli vaikea löytää. Vain Elsen (Lindholm) kirjoittama seloste valottaa Biokeskuksen kirjaston syntyä Viikin kampuksen laitoskirjastoista ja sen jälkeen tapahtunutta katoamista. Laitoskirjastoista Farmasian kirjastolla – farmasian erikoiskirjastolla – oli kunniakkaat perinteet jo  vuodesta 1897. Hmfar:in kaukopalvelu oli mittavaa. Muuten, kuka olikaan Männistön muori ko. kirjastossa? Vastaus löytyy kirjasta Fiat lege artis, sata vuotta opetusta Helsingin yliopiston farmasian laitoksessa.

Vuonna 2002 Viikin tiedekirjastoon liitettiin aineistoja Helsingin yliopiston eläintieteen laitoksen ekologian osaston kirjastosta (Hmetm) sekä kasvitieteen laitoksen kirjastosta (Hmkti). Viimeksi mainitusta laitoskirjastosta saimme myös kirjastonhoitajan. Marjatta (Rautiala) kuvailee Luonnontutkijassa 4/2004 Unohtumatonta kasvitieteen kirjastoa. Näyttelyä varten Sirkka Sällinen Kasvimuseon kirjastosta lähetti antiikkisen koholeimasimen. Eläinmuseon kirjastosta Marjatta Mikkonen luovutti tutkittavaksi arkistoaineistoja, joista löytyi Yhteenveto kokoelmien mittauksista vuodelta 1996, mukana kaikki juurikirjastot viimeisintä, Eläinlääketieteellistä kirjastoa (Ek) lukuun ottamatta.

Viimeisenä, positiivisena voimavarana Viikin tiedekirjastoon liitettiin Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan kirjaston väki Hämeentieltä vuonna 2004. Eläinlääketieteellisen kirjaston juhlavan elefantti-esitteen antoi Rauha (Sorsa).

Kaikkia viljakortensa kekoon kantaneita kiittäen

Teksti:
Armi Häkkinen
Kirjastoamanuenssi
Viikin tiedekirjasto


Juhlavuoden näyttelytiimi: Armi Häkkinen, Marja-Leena Luoto, Marja Moisio, Eeva-Liisa Viitala

Kuva:
Jari Laine

Valmistujaiskahvitteluja kirjastoissa

Kolmella teologisen tiedekunnan kirjaston työntekijällä on parin viime vuoden ajan ollut tiivis työtahti heidän suorittaessaan kirjastoalan opintoja normaalin päivätyön lisäksi. Kevään myötä opiskelupaineet ovat hellittäneet ja ahkera kolmiapilamme juhli opintojen päättymistä työtovereiden kanssa kakkukahvien merkeissä perjantaina 29.5.

Seuraavassa lyhyet maininnat työtoveriemme opiskeluohjelmista, joita voi  samalla pitää myös esimerkkeinä siitä, miten erilaisia mahdollisuuksia kirjastoalan opintoihin on tai ainakin on ollut tarjolla.

Kaisu Leinonen aloitti opintonsa vuonna 2007, jolloin hän suoritti Helsingin seudun kesäyliopistossa informaatiotutkimuksen perusopinnot ja täydennysosan Oulun yliopiston tutkintovaatimusten mukaan. Saatuaan erillisen opinto-oikeuden Oulun yliopistolta syksyllä 2008 Kaisu sai suoritettua informaatiotutkimuksen aineopinnot loppuun tänä keväänä.

Leo Näreaho ryhtyi opiskelemaan syksyllä 2008 Palmeniassa kurssilla, jonka nimi on Kirjasto- ja tietopalveluosaaja. Tällä hetkellä Leon aineopinnot ovat melkein valmiit, viimeistä silausta vailla.

Pirjo Rouvisen opiskelupolku on kulkenut Helsingin avoimen yliopiston informaatiotutkimuksen perusopintojen suorittamisen jälkeen maamme entiseen pääkaupunkiin. Pirjo opiskeli Turun ammattikorkeakoulun täydennyskoulutuksessa kirjasto- ja tietopalvelun erikoistumisopintoja monimuoto-opintoina ja sai toukokuussa opintonsa päätökseen.

Kuvassa päivänsankarit kukitettuina vasemmalta oikealle: Leo, Pirjo ja Kaisu. Kuva: Marja Sirkku Holma
Kuvassa päivänsankarit kukitettuina vasemmalta oikealle: Leo, Pirjo ja Kaisu.

Teksti ja kuva:
Marja-Sirkku Holma
Kirjastosihteeri
Teologisen tiedekunnan kirjasto

Uusiin tuuliin tutustumassa Torquay’n rannikkokaupungissa

Taina Sahari matkusti Devonshiren maakuntaan Torquay’n maaliskuun lopulla osallistuakseen Suomen tieteellisen kirjastoseuran kausijulkaisutyöryhmän jäsenenä UKSG Serial Groopin vuosittaiseen konferenssiin ja kirjasto – ja tietopalvelualan messutapahtumaan.

Pituudeltaan konferenssi oli kolmipäiväinen, johon osallistui 150 asiantuntijaa 20:sta maasta. Konferenssin sponsoreina olivat Financial Times ja NASIG (North American Serials Interest Group).

UKSG:n seminaarista, Kuva: Taina Sahari

Konferenssin ohjelmaan sisältyi paljon mielenkiintoisia esityksiä. Ajankohtaisin esitys Verkkarin lukijoita ajatellen oli Resources & facilities manager Anne Knightin liiteyen ERMS-järjestelmän käyttöönottoon, joka on hiljattain toteutettu Cranfieldin yliopistossa. Aihe kiinnostanee myös suomalaisia korkeakoulumaailman ja valtionhallinnon tietoasiantuntijoita.

Cranfieldin yliopisto koostuu useista eri kampuksista. Maisteritutkintoa suorittavien opiskelijoiden määrä on 2873, 700 suorittaa tohtoritutkintoa. Näistä opiskelijoista 58 % on kokopäiväisiä, ja 48 % osa-aikaisia. Valtaosa yliopiston opiskelijoista (77 %) on kotoisin Euroopan unionin alueelta (sisältää opiskelijat Iso-Britanniasta) ja loput (23%) opiskelijoista on hakeutunut tähän opinahjoonsa muualta päin maailmaa. Knightin mukaan ammatillisia jatko-opintoja harjoittavien opiskelijoiden määrä on  valtaisa eli 14 400 (2007/2008). Cranfieldin yliopistossa opetetaan tekniikan ja talouden insinöörialoja kuten muun muassa lentotekniikkaa (aerospace), puolustus ja turvallisuus (School of Defence and Security), ympäristötieteet & vesitalous, terveystieteet ja tuotantotaloutta. Täällä tehdään myös liikenneturvallisuuteen liittyviä kolaritestejä.

Määrärahat ERMS -järjestelmän hankintaa ja käyttöönottoa varten Knightin vetämä projektityöryhmä sai jo vuonna 2005 ja nyt VERDE -järjestelmä on implementoitu yliopiston kirjasto- ja tietopalvelujärjestelmiin. ERMS -järjestelmän käyttöönotto maksoi aikaa ja rahaa, prosessi oli kaiken kaikkiaan kuluttava. VERDE -järjestelmä valittiin tuolloin siksi, ettei muita tuotemerkkejä ERMS -hallinnointiin liittyen vielä vuonna 2005 ollut.

puistosta konferenssipaikan takaa (mereltä käsin), Kuva: Taina Sahari
Kuvssa näkymä puistosta konferenssipaikan takaa (mereltä käsin).

Ennen ERMS -järjestelmään siirtymistä tutkimusaineistoja ja muuta dataa oli taulukkolaskentaohjelmien muodossa, s-posteina, painettuina arkistoina, jaettuina hakemistoina sekä myös ihmisten korvien välissä olevana tietona tai työntekijöiden työpöydillä epämääräisinä paperipinoina. Haasteina olivat aika, ulkoiset tekijät, selvitystyöt (kenellä on missäkin mitäkin tietoaineistoja ja mihin tallennettuna). Projektissa jouduttiin selvittämään tietoaineistojen saatavuus ja tekijänoikeudet. Ja tämä kaikki oli sidottava yhteen kokonaisuuteen. VERDEä käytetään tiedon löytämiseen, aineistojen koekäyttöihin, aineistohankintoihin, lisensiointiin, aineistojen saatavuuteen elektronisessa muodossa, hallinnointiin, aineistojen arviointiin ja uudistamiseen.

Messutapahtumassa olivat esillä kaikki vanhat tutut kuten EBSCO, SWETS ja pienempiä kustantajia, kuten esimerkiksi italialainen Casanelli kustantamo ja e-learning palveluihin erikoistuneita julkaisijoita. Financial Times -lehden uusmediatuotantoa (uutisportaalit, lehtiarkistot) esiteltiin näkyvällä tavalla.

UKSG Serial Group tapahtuma järjestettiin kansainvälisessä konferenssikeskuksessa, josta otin muutamia sisäkuvia. Konferenssipäivällisellä “Bella Italia” osallistuin Quiz – seuraleikkiin pöytäseurueeni kanssa. Yllättäen kysymykset liittyivät dekkareihin ja dekkarikirjailijoiden pseudonyymien avaamiseen.

Syykin tähän selvisi. Vierailtuani Torquayn museoissa sain käteeni matkailuesitteen, mistä luin, että Torbayn alueen kirjastot ja matkailunedistämiskeskus (The English Riviera Tourist Board) yhdessä järjestivät seudulla SLEUTHS! tapahtumaa rikostarinoiden kirjoittajille ja heidän lukijoilleen.

Torre Abbeyn kotimuseo, Kuva: Taina Sahari

Torre Abbeyn apottiluostari, nykyisin historiamuseo, joka on samalla varakkaan Cary-perheen kotimuseo (asuneet 250 vuotta 1920-luvulle asti). Kuvassa: muistolaatta vuodelta 1948 heti museokauppaan johtaneen oven vasemmalla puolella. Muistolaatta kertoo vuoden 1948 Lontoon kesäolympialaisista ja olympiasoihdun saapumisesta Torquay’n, missä osa olympiaregatan kilpailuista pidettiin elokuussa 1948.

Teksti ja kuvat:


Taina Sahari

Kirjastonhoitaja
Käyttäytymistietellisen tiedekunnan kirjasto / Oppimiskeskus Minerva

Mikä voisi olla tiedekirjaston rooli tutkimusdatan arkistoinnin edistämisessä?

Maria Forsmanin ja Veera Ristikartanon ajatuksia 35. IASSIST/IFDO -konferenssin virittämänä

Tutkimusdatan ja -aineistojen arkistointi on noussut tärkeäksi ja ajankohtaiseksi keskustelunaiheeksi viime vuosina eri puolilla maailmaa. Tiedehallintoa ja tutkimusrahoittajia tutkimusaineistot ovat alkaneet kiinnostaa julkaisujen ohella, koska tutkimuksessa käytetty data on avain tutkimuksen verifiointiin. Lisäksi monet tieteellisten lehtien julkaisijat edellyttävät, että tieteellisen artikkelin lähdeluettelossa ilmoitetaan, missä käytettyä dataa säilytetään. Näitä kysymyksiä on pohdittu eri näkökulmista ja eri tieteenaloijen tarpeista käsin myös Helsingin yliopistossa, jossa rehtori asetti vuosi sitten Tutkimusdatan ja -aineistojen saatavuutta selvittävän työryhmän.

Tutkimusdatan arkistointi ei kuitenkaan ole maailmalla mikään uusi asia. Eri tieteenaloilla on kansallisia ja kansainvälisiä data-arkistoja. Yhteiskuntatieteiden alalla ensimmäinen kvantitatiivisia aineistoja koonnut data-arkisto perustettiin jo 1946 (The Roper Public Opinion Research Center, Williams College) ja 1960-luvulla niitä perustettiin Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Saksaan, Alankomaihin ja Britanniaan. Suomeen perustettiin Yhteiskuntatieteellinen arkisto (http://www.fsd.uta.fi/) Opetusministeriön tukemana vuonna 1999.

Kanadassa data-arkistot ovat yhtä lukuun ottamatta yliopistokirjaston osa, Yhdysvalloissa yliopistokirjastoissa on lähes puolet data-arkistoista, minkä lisäksi siellä on suuria kansallisia data-arkistoja ja -keskuksia. Muualla maailmassa data-arkistot ovat usein yliopiston yhteydessä tai arkistolaitoksen osana, mutta ei kirjastossa.

Yli 250 yhteiskuntatieteellisestä tutkimusdatasta kiinnostunutta asiantuntijaa eri puolilta maailmaa kokoontui 26.-29.5.2009 Tampereelle pohtimaan ajankohtaisia kysymyksiä Teemana oli “Mobile Data and the Life Cycle”,  ja konferenssin taustalla olivat International Association for Social Science Information Service & Technology (IASSIST) ja International Federation of Data Organisations for the Social Science (IFDO). (http://www.fsd.uta.fi/iassist2009/index.html). Konferenssin paikallisena järjestäjänä oli Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto (FSD). Osallistujina oli it-osaajia, kirjasto- ja tietopalveluväkeä, tutkijoita ja ennen kaikkea tutkimusdatan parissa eri maiden tietoarkistoissa työskenteleviä asiantuntijoita.

Konferenssi rakentui yleisluennoista ja rinnakkaisista eri aihetta käsittelevistä sessioista. Lisäksi esillä oli postereita ja ennen varsinaista konferenssia järjestettiin asiantuntijatapaamisia ja temaattisia workshoppeja. Aihepiirit vaihtelivat tutkimusdatan kuvailusta ja formaateista teknisiin kysymyksiin ja käyttäjätutkimuksista erityyppisten datojen käyttöön liittyviin pohdintoihin. Huoli datan asianmukaisesta tallentamisesta oli esillä, samoin se miten ja minkälaisin ehdoin tallennettua dataa voisi jatkokäyttää ja kuinka näistä mahdollisuuksista tulisi tiedeyhteisössä viestiä.

Tältä seisovalta pöydältä konferenssin osallistujalla oli mitä valita. Pyrimme omissa valinnoissamme hakemaan näkökulmia siihen, mikä yliopiston kirjaston rooli voisi olla tutkijan tiedonhallintaprosessissa ja miten kirjasto voisi tehdä tunnetuksi tutkijoille, opettajille ja opiskelijoille kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita jo on olemassa.

Konferenssin ensimmäinen yleisesitelmä olikin jo lupaava. Otsikkona oli “Digital Challenges – Bridging the gap between publication and data”, ja esitelmän piti Adam Farquhar British Library’sta. Esitystä voi seurata myös verkosta: *http://www.fsd.uta.fi/iassist2009/presentations/videos/iassist2009_p1.html

Farquhar kertoi mm. siitä työstä, mitä British Libraryssa on tehty julkaisujen ja datan välisen kuilun kaventamiseksi, samoin eurooppalaisesta yhteistyöstä tämän tiimoilta. Yleensähän julkaisut ovat kirjastoissa ja datat tietoarkistoissa, ja niiden linkittäminen ei ole aina kovin yksinkertaista. Hän muistutti Brysselin julistuksesta, jonka mukaan tutkimusdatan tulisi olla vapaasti kaikkien tutkijoiden käytössä. Pariisissa tämän vuoden maaliskuussa kuusi eurooppalaista kirjastoa allekirjoitti muistion, jossa todetaan seuraavaa:

“Recognizing the importance of research datasets as the foundation of knowledge and sharing a common commitment to promote and establish persistent access to such datasets, we, the signed parties, hereby express our interest to work together to promote global access to research data. Our long term vision is to support researchers by providing methods for them to locate, identify, and cite research datasets with confidence.”

Allekirjoittajia ovat Technische Informationsbibliothek (TIB), Library or the ETH Zürich, L’Institut de l’Information Scientifique et Technique (INIST), Library of TU Delft, Technical Information Center of Denmark ja The British Library. Näihin pariin lauseeseen kiteytyy se, miten kirjastot voisivat tukea tiedeyhteisöä tutkimusaineistojen saralla.

Tämä teema oli esillä myös sessiossa, jonka otsikkona oli “Semi-Permeable Boundaries Among Institutions: Facilitating the Flow of Between Service Settings”. Laine Ruus (University of Toronto, Data Library Services) esitteli erilaisia ratkaisuja tutkimusaineistojen arkistoinnissa eri maissa ja erityisesti kanadalaisia käytäntöjä. Jon Stiles (UC Berkeley, UCDATA Archive) piti kaksikin esitystä, joissa hän pohti eri toimijoiden roolien muuttumista digitaalisessa maailmassa. Yhteistä tuntui olevan se, että selkeitä työnjaon periaatteita eri toimijoiden välillä ei ole.

Data Librarian tukee tiedeyhteisöä tutkimusaineistojen hallinnoissa

Kirjastonäkökulmasta yksi koko konferenssin kiinnostavimmista puheenvuoroista tuntui olevan UC Berkeleyn kirjastossa sosiaali-, talous- ja tilastotieteiden yhteysinformaatikkona toimivan  Harrison Dekkerin esitys “Data Services Cross Training for Librarians“, joka käsitteli sitä kuinka UC Berkeleyn perinteisen tietopalvelukoulutuksen saaneita kirjastonhoitajia oli kirjaston sisäisenä koulutuksena koulutettu tukemaan ympäröivää tiedeyhteisöä tutkimusaineistojen ja datasettien kuvailussa ja hallinoimisessa.

Koulutettujen kirjastonhoitajien, joista käytettiin erityistä tehtävänimikettä Data Librarian ja joista muodostui koulutuksen kautta verkosto kaikkiin yliopiston kirjastoyksiköihin, tehtäviin kuului myös yhteyksien ylläpito kansallisiin tutkimusdatan säilytys- ja hallinointiorganisaatioihin. Näin tutkimusaineistolleen sopivaa säilytysratkaisua etsivä tutkija saa monipuolista neuvontaa omasta tieteenalakirjastostaan, vaikka itse datan säilyttäminen ei lopulta olisikaan yliopiston vastuulla. UC Berkeleyn kirjastossa tutkimusdatan kuvailuun ja säilytykseen liittyvien tukipalvelujen kehittäminen nähtiin välttämättömänä uutena aluevaltauksena perinteiseksi mielletyn kirjastotyön vähetessä automaation ja digitalisoitumisen myötä.

Sama teema jatkui sessiossa ” Mobilizing Data in the Learning Environment”. Oli kiinnostava kuulla kokemuksia tutkimusaineistojen ja niiden käytön opetuksesta Venäjällä, Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Käsitteet “quantitative literacy” ja “statistical literacy” – olisikohan suomeksi jotain sellaista kuin kvantitatiivisen aineiston ymmärtäminen ja tilastojen ymmärtäminen – tuntuivat olevan opetuksen tavoitteita.

Torstain yleisluennon “Data Archives in the 21st Century: evolving, adapting or endangered?” pitivät Deborah Mitchell (Australian Social Science Data Archive) ja Ben Evans (ANU Supercomputer Facility). He totesivat, että nyt viime vuosina erilaiset hallinnolliset organisaatiot ja tutkimuksen rahoittajat ovat ymmärtäneet sen, minkä data-asiantuntijat ovat tienneet jo kauan, että tutkimusdatalla on merkitystä ja arvoa uuden tiedon lähteenä ja että sen säilyttäminen ja käytön turvaaminen on tärkeää. He pohtivat myös sitä, miten monet luulevat, että googlaamalla saa kaiken tarvitsemansa datan. Tarvitaan parempaa tietämystä ja nykyistäkin enemmän kansainvälistä yhteistyötä siinä, että saatavilla oleva tutkimusaineisto on laadukasta, käyttökelpoista ja käytettävissä. Erilaisten formaattien ja standardien välille tarvitaan parempaa vuoropuhelua.

Perjantain yleisluennon piti Michael Batty (Centre for Advanced Spatial Analysis, University College London), ja hänen esityksensä otsikko oli “Collecting, Visualizing, Communicating, and Modeling Spatial Data in the Social Sciences”. Uusi teknologia antaa huikeat mahdollisuudet myös datan käsittelyyn ja tulosten visualisointiin.

Onnistuimme valitsemaan konferenssiohjelmasta sellaisia esityksiä, jotka vahvistivat uskoamme kirjastojen roolista myös tutkimusdatan ja erilaisten aineistojen tuntijana ja tietämyksen levittäjänä. Minkälaisiksi nämä palvelut muotoutuvat on pohtimisen arvoinen asia. Joka tapauksessa henkilöstön kouluttautumisen tarve ja organisaation osaamisen lisääminen tutkimusaineistoja koskevissa kysymyksissä on ilmeinen.

Yhteiskuntatieteiden alalla Suomessa on toiminut jo 10 vuoden ajan valtakunnallinen Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, mutta usein tuntuu siltä, että sen tarjoamat mahdollisuudet eivät ole kovin hyvin Helsingin yliopiston tutkijakunnan tiedossa tiedossa.

Tutkimusaineistojen säilytyksen ja jatkokäytön tuki Helsingin yliopiston kirjastossa

Mutta mikä voisi olla tulevan Helsingin yliopiston kirjaston rooli tutkimusdataa ja -aineistoja koskevan tietämyksen levittämisessä? Näkisimme sen pitkälti UC Berkeleyn tapaan tiedon välittäjän ja opastajan roolina. Eri tieteenaloilla on luonteeltaan hyvin eri tyyppisiä aineistoja, jotka olisi hyvä arkistoida tutkimushankkeen aikana tai sen päätyttyä. Yhteiskuntatieteiden ja niiden lähitieteiden alalla tärkeää olisi olla tietoinen siitä, mitä tietoarkistossa tehdään ja mitä hyötyä siitä kaikesta on tutkijalle. Jo nyt mm. Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjaston informaatikko on Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston kirjastoyhdyshenkilöverkoston jäsen ja on voinut jakaa asiantuntemustaan.

Helsingin yliopiston uudessa kirjastossa olisi hyvä olla muutama eri alojen tietoasiantuntija ja informaatikko, joiden toimenkuvaan kuuluisi myös oman alansa data-aineistojen ja niiden kuvailu- ja säilytyskäytäntöjen ja -mahdollisuuksien tunteminen. Ihanteellista olisi keskustakampuksen uuden humanistis-yhteiskuntatieteellisen kirjaston kannalta se, jos sinne voitaisiin saada sellainen tietoasiantuntijan tehtävä, johon kuuluisi ihmistieteiden tutkimusmenetelmien ja -aineistojen asiantuntemus.

Teksti:


Maria Forsman

Kirjastojohtaja
Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto


Veera Ristikartano

Projektipäällikkö (Digitaaliset arkistopalvelut ja tutkimuksen tuki HY kirjastoissa)
Kirjastopalveluiden koordinointiyksikkö

Tutkimustietoa jaetaan pian itäisessä Keski-Euroopassakin

GESIS Leibniz-Institut für Sozialwissenschaften toimii yhtenä lenkkinä eurooppalaisessa yhteiskunnallisten tietoarkistojen verkostossa, Council of European Social Science Data Archives (CESSDA)

GESIS-tutkimuslaitos on viime vuodet vetänyt EU:n puiteohjelmahanketta, johon osallistuvat useimmat entisen itäblokin maat. Vain neljä maata, joilla on tiedonjakamisongelmia, on joukosta poissa, totesi monimielisesti Brigitte Hausstein GESISistä. Työpaja Bukarestissa veti koko projektin tulokset kasaan viime kesänä.

Itäisessä Euroopassa tiedon jakaminen on edelleen arastuttava asia. Syyt siihen ovat yleisimmin mentaalisia: kaiken muun ohella myös tietolähteet yksityistettiin sosialismista päästyä ja arkistoitu tieto voi olla nyt myytävää tavaraa, tutkijat eivät paljon luota toisiinsa ja tietoa pidetään kilpailuvalttina, tutkimusaineistojen väärinkäyttöä pelätään eikä tietenkään haluttaisi nähdä vaivaa yhteisten asioiden eteen. Vaikka mielialat pikkuhiljaa muuttuisivatkin, tutkimustiedon jakaminen kärsii tulevaisuudessa fyysisistä esteistä. Tiedosta puuttuu tietoa ts. metadataa, tiedonhallinnan erityisosaaminen kadotettiin eikä rahaakaan ole.

Tietoa ei vieläkään ole saatu massatuotantoon, koska sitä pidetään ”asianomaisten organisaatioiden” yksinoikeutena. Tutkimustraditio ei ole ollut avoin eikä tieto ole virrannut siinä vapaasti. Koska tapana ei ole ollut jakaa tutkimustietoa, ei ole välineitäkään.

Lääkkeeksi Brigitte Hausstein tarjosi yhteistyötä: sähköisen tiedon jakamisympäristöjä laajaan käyttöön sekä apurahoja infrastruktuurin rakentamiseen ja tutkimuslaitosten synergiaa. Loppujen lopuksi siihen vaadittaisiin vain uutta tiedepolitiikkaa. Rahoituksen ehtona pitää vaatia, että tiedot pannaan yleiseen jakoon ja tutkimusdata linkitetään tutkimuksen tuloksena syntyviin julkaisuihin. Tietoon pitää taata pysyvä pääsy ja siihen on voitava aina viitata. Ahkeralla koulutuksella päästään loppupäätelmään: Yes, we share!

Tutkimus tehtiin survey-menetelmällä – ihan vaan kyselemällä osallistujilta samoja asioita. Tiedot lienevät saatavissa GESIS-tutkimusarkistosta ja esityksen voi katsoa verkossa:
E4: CESSDA PPP

Tutkimustiedon elinkaarta rakennetaan Mannheimissa

Saksassakin tutkimusaineistot ovat olleet pätkittäisiä, mutta nyttemmin mm. GESIS on ottanut käyttöön Data Documentation Initiativen viimeisimmän version eli DDI 3.0.
DDI on otettu mukaan suoraan arkistoprosesseihin. Arkisto koostuu enimmäkseen kvantitatiivisesta datasta, joka on kasattu jollakin kyselymenetelmällä (kuten SPSS). Tärkeää on saada kuvailutermit ja tarkkeet mukaan heti, kun tieto syntyy. Jakaa itse kysymykset ja tuloksena saatu data systemaattisiin ja konseptuaalisiin luokkiin. Metadata on siis olennainen osa tietosisältöä. Mikrodata kiinnostaa tutkijoita entistä enemmän. Siksi on tärkeää, että tieto on rakenteistettua pienimpiä osasiaan myöten. Tiedon louhintaan makrotasolla ei oikein päästä.

Tutkijan kannalta vaatimus on kohtuuton, jos asiaa ei välitetä tehdä helpoksi (esimerkiksi tarjoamalla kysymyseditori, jossa tekijä täyttää metatiedot mahdollisimman tarkasti). Avainasia tässä on se, että metatiedon tuottamista ei tarvitse erikseen miettiä, vaan se syntyy ”ajattelun myötä”. On ohjelmoinnin ongelma saattaa data sellaiseen modulaariseen muotoon, että sitä voidaan pyöritellä tutkimustarpeiden mukaan. Joka tarkoitukseen ei varmaankaan saada tehtyä yhtä työkalua, vaan tulokseen päästään työkalujen kokoelmalla, joka valikoituu aineiston mukaan. Yleisöpuheenvuorojen mukaan tämä prosessi on tutkimuksen kannalta elintärkeää, koska rakenteistettu tieto mahdollistaa myös fasetoidun tiedonhaun.

Esitys on katseltavissa ja kuultavissa verkossa
Tag – You’re it! DDI Applications and Experiences

Slovakia tulee mukaan eurooppalaiseen tutkimusarkistojen perheeseen

Juraj Svec esitteli Slovakian uutta tutkimusarkistoa SASDia, Slovak Archive of Social Data. Arkiston perusti Slovakian tiedeakatemia 2004 Bratislavaan. Aluksi se oli amatöörimäisesti hoidettu ja perustui tutkijoiden ja opiskelijoiden vapaaehtoistyöhön. Tutkimusdataa piti alkaa kerätä melkein nollasta, sillä itäblokissa ei sosiaalitutkimuksella ollut suurta painoarvoa ja osa tietoaineistoista jäi Tshekin haltuun liittovaltion hajottua.

Nyt arkisto kerää ja jakaa tilastoaineistojen lisäksi myös laadullista tutkimusaineistoa. Se tukee maan tutkimussektoreilla datan uudestaan käyttöä ja kyselyiden kierrättämistä. Tavoitteena on yksinkertainen, helppo verkkopalvelu, jossa olisi DDI-suositusten mukainen arkkitehtuuri tiedon jakamiseen myös kansainvälisesti. Tiedon keräämisen pitää olla pitkäjänteistä ja datan tasalaatuista, jotta trendit saadaan esiin. Slovakialaiset haluaisivat osallistua yhteiskuntatieteellisten arkistojen wikiin.

Viro kurkottaa mukaan yhteiskunnalliseen tutkimukseen

Sosiologinen tutkimus tuli mahdolliseksi Virossa vasta 1960-luvun puolivälissä. Sosiologian yliopisto-opetus alkoi 1980-luvun lopussa perestroikan myötä. Estonian Social Science Data Archive ESSDA perustettiin Soroksen rahoilla Viron itsenäistyttyä toistamiseen. 1960-luvun datasetit kopioitiin nauhoilta Microsoftin ohjelmien ymmärtämään muotoon. 1996 datapankki pystytettiin Tarton yliopistoon.

Arkistotoiminta oli huonosti rahoitettua: Soroksen jälkeen saatiin vain pientä hankerahoitusta yliopistoverkosta. Virossa ei ole oikein ollut tapana jakaa yhteiskuntatieteellistä tutkimustietoa, mikä johtuu osaltaan huonosta luottamuksesta kansalaisten välillä. Tutkijat olivat itseoppineita – sosiologista perinnettä ei ollut.

ESSDA jatkoi olemassaoloaan kaikesta huolimatta. Kokonaisesityksiä maan yhteiskunnallisesta tilasta on ollut vaikea tehdä paikallisen tiedon perusteella. Yleistä tietoa ei tahdo olla. Viimeisimmät kokonaisesitykset Viron sosiaalisesta kehityksestä ovat neuvostoajalta. Osaltaan siihen vaikuttaa myös pieni lukijakunta; vironkielisellä tutkimus kirjallisuudella ei voi kilpailla tiedemarkkinoilla. Tutkijat käyttävät vertailuissa EU-tasolla kerättyä tietoa ja partnereiden kanssa yhdessä tuotettua tietoa. Sosiaalitutkimuksen kiinnostavuus on silti nousemassa.

Vaikka päättäjät ovat penseitä, julkishallinto tarvitsee tietoa monitieteistä soveltavista tutkimuksista. Tiedon pitäisi olla myös julkisesti saatavilla, koska on julkisesti rahoitettua.

Raportit pannaankin usein nettiin, mutta ei tutkimusaineistoa. Tarvittaisiin siis paljon metadataa tästä tutkimuksesta. Siksi ESDA alkaa rakentaa metatietokantaa, johon tulee valikoima käyttöliittymiä ja näkymiä eri käyttäjäryhmille ja data-arkisto tehdään lopulta NESSTAR-metahaettavaksi. Käyttöliittymien lisäksi tarvitaan myös palveluita, koska virkamiehet eivät mielellään itse käytä arkistosovelluksia. Käyttöönotto vaatii tietysti myös laajaa kouluttamista, kertoo Andy Rammer Tarton yliopistosta.

What Do Researchers Look for in Archives? Data and Metadata on User Requests, and After Service Tracking in the Case of an Emerging Data Sharing Culture

Tutkimustietoa verkossa suoraan Venäjältä

Anna Bogomolova kertoi opetustyöstä Moskovan yliopiston ylläpitämässä University Information System RUSSIA -tietoarkistossa( UIS Rossija – Universiteskaja informatsionnaja sistema ROSSIJA). Arkistoa esiteltiin muutama vuosi sitten Valtiotieteellisen tiedekunnan seminaarissa. Se on merkittävä tutkimustiedon ja virallistiedon lähde Venäjällä, mutta vähän tunnettu. Taloustiedon lisäksi se sisältää mm. yhteiskunta- ja väestötieteellistä tutkimustietoa, Carnegie-säätiön aineistoja ja paljon tilastoja. Sisältö on pääosin venäjänkielistä, mutta valittavana on myös karsittu englanninkielinen käyttöliittymä. Tutkijoille on luvattu antaa maksuton käyttöoikeus pyydettäessä. Osa aineistosta on täysin avoimesti käytettävissä.   http://uisrussia.msu.ru/index_e.jsp

Teksti:


Esa Hakala

Informaatikko
Aleksanteri-instituutti

Uutta Helsingin yliopiston kirjastoa johtaa ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikara

Yliopiston kansleri on nimittänyt tieto- ja kirjastopalvelujohtaja, teologian tohtori Kaisa Sinikaran uuden, vuoden 2010 alussa aloittavan Helsingin yliopiston kirjaston Ylikirjastonhoitajaksi 15.6.09 alkaen.

Kaisa Sinikaralla on lähes parinkymmenen vuoden kokemus kirjastojen johtamis- ja kehittämistehtävistä. Hän on toiminut mm. Helsingin yliopiston opiskelijakirjaston johtajana sekä tieto- ja kirjastopalvelujohtajana yliopiston kirjastopalvelujen koordinointiyksikössä.

Vuoden 2010 alussa aloittavaan uuteen kirjastokokonaisuuteen kuuluvat, valtakunnallisia tehtäviä hoitavaa Kansalliskirjastoa lukuun ottamatta, muut yliopiston kirjastot eli keskustan, Kumpulan, Meilahden ja Viikin kampuskirjastot sekä keskitettävät yhteiset palvelut.

Kansalliskirjasto jatkaa yliopiston erillislaitoksena johtajanaan ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm.

Eija Airio väitteli tohtoriksi

YTM Eija Airion informaatiotutkimuksen alaan kuulua väitöskirja tarkastettiin lauantaina 13.6. Tampereen yliopistossa.

Väitöskirjan nimi on Morphological Problems in IR and CLIR. Applying linguistic methods and approximate string matching tools (Tiedonhaun ja kieltenvälisen tiedonhaun morfologiset ongelmat. Lingvististen metodien ja sumeiden merkkijonotäsmäytysvälineiden soveltaminen).

Vastaväittäjänä oli Associate Professor Douglas Oard (Marylandin yliopisto, USA) ja kustoksena toimi akatemiaprofessori Kalervo Järvelin.

Eija aloitti helmikuussa järjestelmäasiantuntijana  Hy:n kirjastopalvelujen koordinointiyksikössä (Eijan esittely Verkkarissa 2/09).

Airion väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1414, Tampere University Press. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 842.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi,  puh. (03) 3551 6055, e-mail: taju[at]uta.fi.