E-kirjojen lukulaitteet tulevat, olemmeko valmiita?

E-kirjojen lukulaitteet yleistyvät maailmalla sekä oppimisympäristöissä että tavallisessa arkielämässä. Lukulaitteet luovat oppijoille uudenlaisen oppimisympäristön. Arkielämässä lukulaitteiden ominaisuuksia voi hyödyntää vaikka lentokentillä oman matkustuksen lähtöselvityksessä tai uutisten seuraamisessa missä päin tuhkapilvet liikkuvat. Hienostuneimmat e-kirjojen lukulaitteet mahdollistavat uutisvirran seurannan ja pääsyn Internetin valtaväylälle. Näitä lukulaitteiden ominaisuudet ovat hyödynnettävissä vaikka hotellissa etelän lomamatkalla.

Missä mentiin e-kirjojen lukulaitteiden osalta Edinburghin UKSG konferenssissa?

Kävin kuuntelemassa huhtikuisessa Edinburghissa UKSG -konferenssissa Alison Brockin esitystä e-kirjojen lukulaitteiden tutkimusprojektista matkapuhelinystävällisessä kirjastossa. Open University ja Cranfield University ovat mukana tutkimushankkeessa, jossa selvitetään: miten opiskelijoiden opiskelutottumuksia e-kirjojen lukulaitteiden suhteen; minkälaista sisältöä lukulaitteissa on tarjolla heille ja miten tämä palvelee kirjastopalveluiden kehittämistä.

Tutkimushankkeen ”koekaniineina” oli 6 henkilöä kustakin yliopistosta ja heille annettiin lukulaitteista testattavaksi 4 Sony PRS-505 ja 2 iPod Touch (8GB). Lukulaitteet annettiin koehenkilöiden käyttöön kolmeksi kuukaudeksi (elo-ja lokakuun ajaksi 2009). Ennen testausta koehenkilöiden mielikuvat lukulaitteista olivat tällaisia: vähemmän kannettavana muistiinpanovihkoja, läppäreitä, kirjoja yhden laitteen sijasta. Sonyn laitetta testihenkilöt pitivät hyvänä lineaarisella tavalla esitetyn tekstin lukemisen apuvälineenä. Apple 2 iPod Touch oli yleisarvosanaltaan ”kiva härpäke”, kooltaan hyvin menossa hyvin kulkevaa taskukokoa, sivujen kääntäminen sujuu äärimmäisen helposti kosketusnäytöllä, värilliset sivut olivat helppolukuisia. iPod- lukulaitteen heikkoutena pidettiin sitä, että sopivaa sisältöä ei oikein tahdottu saada laitteesta. Lukulaitteiden sisällöt olivat luonteeltaan narratiivista fiktiota eikä akateemista tekstiä. Tämän suhteen odotetaan, että iPad laitteen tultua markkinoille tilanne muuttuu toiseksi.

Opiskelijat toivat ihanteellisen e-kirjojen lukulaitteen omaavan näitä ominaisuuksia:

  • näyttö A4-A5 kokoa
  • kosketusnäyttö
  • mahdollisuus tehdä korostusmerkintöjä tai muistiinpanoja
  • mahdollisuus muodostaa yhteys Internetiin
  • toivottiin käyttäjäystävällisyyttä siirrettäessä nopeasti sisältöä laitteeseen
  • edullisempaa laitteen vähittäismyyntihintaa

E-kirjojen lukulaitteiden yleistyessä yhtenä kirjastopalvelumuotona lisääntynee opiskelijoiden neuvontapalvelut e-kirjojen sisältöihin sekä neuvottelut parempien lisenssiehtojen saamiseksi kaupallisten e-kirjojen sisältöjen saatavuuteen. Samantyyppisiä tutkimushankkeita on meneillään Pennsylvania State University Libraryssä, North West Missouri State University, Princetonin yliopistossa ja the Darden School of Businessissä (University of Virginia).

Lukulaitteet haastavat oppimisen sekä oppimis- ja tiedonhakutavat

E-kirjojen lukulaitteiden yleistyminen haastaa oppimisen ja oppimistavat, jolloin tutkimuksen muutos on väistämätöntä. Lukulaitteiden käyttötavat ovat tuttuja tietokannoista tietoasiantuntijoille, sillä ne ovat hakutoimintoja, laskemista ja navigointia. Näiden toiminto-ominaisuuksien perustana on metadata ja kartoittaminen (mapping). Lukulaitteet sopivat erinomaisen hyvin kirjojen ja lehtien lukemiseen, omien korostusmerkintöjen tekemiseen. Wikien ja Internet-sivustojen selailu onnistuu niin ikään. Lukulaitteiden avulla opiskelijoilla on mahdollisuus saada käyttöönsä aineistoja, jotka ovat heitä varten vasten linkitettyjä. Elektroninen tieto on linkitetty laitetta varten avoimella arkkitehtuurilla. Linkitetyn tiedon periaatteisiin kuuluu, että käytetään url-osoitteita.

Kuinka nopeasti lukulaitteet ovat yleistyneet Suomessa

Turun kaupunginkirjastossa on kokeiltu viime lokakuusta alkaen kahdeksaa laitetta ja kolmea eri mallia. Espoon kaupunginkirjasto sai huhtikuussa 30 laitetta. Laiteita on hankittu Helsingin yleisiin kirjastoihin n Helsinki kymppiin ja pääkirjastoon Pasilaan yhteensä kymmenen laitetta, mallia Sony E-Book Reader Touch. Malmin sivukirjastossa on kokeilukäytössä viisi laitetta mallia Cybook Opus. Odotan innolla kesälomaani ja elämysmatkailua e-kirjojen lukulaitteiden maailmaan ennen kuin ne rantautuvat tieteellisiin kirjastoihin ja muihin erikoiskirjastoihin. Tutustuttuani näihin laitteisiin odotan kiinnostuneena, koska Applen iPod lukulaite tulee markkinoille. Stockmannilta kerrottiin, että odottavat niitä kauppoihin mahdollisesti ensi syksyksi.

Kirjoittaja:

Taina Sahari
kirjastonhoitaja
Helsingin yliopiston kirjaston hankinta – ja metadatapalvelut

Linkkejä:

UKSG Conference Edinburgh 2010:  http://www.uksg.org/event/conference10/breakout_sessions/

YLE/Uutiset: http://yle.fi/uutiset/tiede_ja_tekniikka/2010/04/e-kirjojen_lukulaitteet_yleistyvat_1605607.html

Espoon kaupunginkirjasto: http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;29;37412;37482;122036

Helsingin kaupunginkirjasto: http://www.lib.hel.fi/fi-FI/e-kirjanlukijat/

iPod Apple lukulaitteesta: http://theothermacblog.com/?p=156

Kirjastoammattilaiset kohtaavat uusia tehtäviä osa I

Kun uutta Helsingin yliopiston kirjastoa suunniteltiin, yhtenä keskeisenä ajatuksena oli vahvistaa kampuskirjastojen tieteenalapalveluja. Kirjaston suunnitteluasiakirjoissa on nostettu esiin tutkijapalvelut ja niissä erityisesti tutkimusdataan liittyvät kysymykset sekä bibliometriset palvelut. Miltä näyttää nyt puolen vuoden jälkeen?

Dataa on, mutta missä?

Tutkimusdataan liittyviä asioita yliopistossa on parin vuoden ajan pohtinut rehtorin asettama tutkimusdatatyöryhmä, jonka puheenjohtajana toimii dos. Marjut Salokannel. Ryhmässä Helsingin yliopiston kirjastoa ovat edustaneet kampuskirjastonjohtaja Annikki Roos, tietoasiantuntija Liisa Siipilehto ja allekirjoittanut. Työryhmän raportti on tekeillä ja se valmistunee alkusyksystä.

Digitaaliseen tutkimusaineistoon ja niiden saatavuuteen liittyviä kysymyksiä käsitellään tällä hetkellä eri foorumeilla. Yksi niistä on Opetus- ja kulttuuriministeriön kansallinen poikkihallinnollinen selvityshanke, joka pyrkii kartoittamaan ja koordinoimaan julkisin varoin luotujen sähköisten tietoaineistojen ja tietovarantojen hyödyntämisen tehostamista. Viime keväänä ilmestyi hankkeen väliraportti ”Tutkimuksen tietoaineistot – Olennaisen käsikirja päättäjille

Tutkimusaineistojen avoimuuteen liittyvät kysymykset voidaan nähdä sisältyvän myös Mari Kiviniemen hallituksen ohjelmaan: ”Hallitus tekee periaateratkaisut, jotka mahdollistavat julkisen sektorin hallussa olevan tiedon avaamisen ja saatavuuden tietosuojaa vaarantamatta.”

Ei ole sattumaa, että digitaalisen tutkimusaineiston tallentamiseen ja saatavuuteen liittyvät asiat ovat viime vuosina tulleet ajankohtaisiksi Suomessa. Vuonna 2007 OECD antoi suosituksen julkisrahoitteisten tutkimusaineistojen jatkokäyttömahdollisuuksien lisäämisestä. Monet kansainväliset tieteelliset aikakauslehdet eivät julkaise artikkelia, ellei se tutkimusaineisto, johon niissä viitataan, ole jossain julkisesti saatavilla. Suomen Akatemia on syksystä 2008 lähtien edellyttänyt tutkimusrahoituksen hakijoilta aineistonhallintasuunnitelmaa. Kiinnostavaa on, että yksi maailman merkittävimmistä tutkimusrahoittajista, Yhdysvaltojen National Science Foundation on nyt päättänyt, että kaikkien alojen jokaiselta hakijalta vaaditaan aineistonhallintasuunnitelma (Borg 2010). Tällaiset vaatimukset asettavat tutkijat uusien haasteiden eteen, ja usein kirjastot ovat niitä paikkoja, joista ensimmäisenä toivotaan asiantuntija-apua.

Tilanne eri tieteenaloilla vaihtelee. Joillakin aloilla on jo toimivia kansallisia tai kansainvälisiä data-arkistoja, toisilla aloilla ei ole mitään. Jotkut tutkijat ja tutkimusryhmät ovat systemaattisesti tallentaneet ja kuvailleet omia aineistojaan, toisilla ne saattavat lojua kenkälaatikossa komeron pohjalla. Eri tieteenaloilla tutkimusprosessi tuottaa erilaisia aineistoja, jotka asettavat ehtoja myös datan säilytyspaikoille. Esimerkiksi laajat lääketieteelliset aineistot vaativat huomattavasti enemmän tallennuskapasiteettia kuin folkloristiikan tutkimuksen tuottama data (Helsingin yliopiston eInfrastuktuuri… 2009, 21). Tieteenalojen kulttuurit ja toimintatavat vaihtelevat datan kokoamisessa, säilyttämisessä ja uudiskäytössä.

Kaikesta tästä meidän tulisi kirjastossa tietää jotain ja seurata näiden asioiden kehitystä. Tutkijat ja opiskelijat ovat entistä kiinnostuneempia myös tutkimusaineistoihin liittyvistä asioista, kuten Viikin tiedekirjaston Solmu-hankkeessa huomattiin (ks. Oksanen-Särelä 2009). Kirjaston roolia tutkimusdatakysymyksissä on pohdittu laajemmin mm. Rajapinnassa –teoksessa (Airio & Ristikartano 2010; Forsman & Karhula 2010). Digitaalisen tutkimusdatan arkistointi on niin suuri asia, että kirjasto ei voi ottaa sellaista tehtäväkseen, mutta kirjastossa voidaan ohjata tutkijoita data-arkistoihin, aineiston säilyttämiseen ja uudiskäyttöön sekä antaa asiantuntija-apua mm. metadatan tuottamisessa.

Bibliometriikan lumo

Toinen uusi tehtäväalue, jossa yliopistokirjastoon kohdistuu odotuksia tiedeyhteisön suunnalta, liittyy tutkimuksen arviointiin. Bibliometrisia palveluja ja kirjastolaisten osaamista kysytään. Rehtori asetti vuoden 2010 alussa Helsingin yliopiston tutkimuksen ja tohtorikoulutuksen kansainvälisen arvioinnin ohjausryhmän, jonka puheenjohtajana toimii vararehtori Johanna Björkroth; olen tässä ryhmässä kirjaston edustajana.   Ohjausryhmä sai kesäkuussa arviointisuunnitelman valmiiksi, ja arviointi toteutetaan vuosina 2010-2012.

Arvioinnin tavoitteena on tukea monialaisen yliopiston tutkimuksen monimuotoisuutta ja lisätä sen kansainvälistä näkyvyyttä. Arviointiaineistojen hankinnassa hyödynnetään TUHAT -tutkimustietojärjestelmää. Aikaisempiin arviointeihin verrattuna uutta on se, että arviointiin osallistuminen on vapaaehtoista ja arvioitavat tutkimusyhteisöt ilmoittautuvat siihen itse. Tiedekuntien ja laitosten rooli arvioinnissa on tutkimusyhteisöjen kannustaminen osallistumiseen.

Arviointimenestyksen perusteella ohjataan tulosrahaa ja palkitaan yksiköitä vuosina 2013–2016. Koska arvioinnissa keskeisessä asemassa tulee olemaan TUHAT-tietokanta ja sinne tallennetut tiedot, kirjastolaisten osaamisella ja ammattitaidolla on suuri merkitys. Tietojen oikeellisuus ja laatu ovat edellytyksenä arvioinnin onnistumiselle.

Tutkimuksen arviointia tehtiin myös Aalto-yliopistoa luotaessa (Striving… 2009). Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun tutkimuksen arviointi toteutettiin strategiatyötä varten (Laine 2010). Suomen Akatemia on tehnyt säännöllisesti tutkimuksen arviointia, jossa on käytetty myös bibliometrisia menetelmiä. Viimeisin Suomen tieteen tila ja taso- raportti (2009) ilmestyi viime syksynä.

Lue osa II

Kirjastoammattilaiset kohtaavat uusia tehtäviä osa II

Kansallisella tasolla tutkimuksen arviointiin liittyviin kysymyksiin on nyt paneutunut opetus- ja kulttuuriministeriön RAKETTI-hankkeeseen kuuluva JURE-projekti, johon kuuluu neljä työryhmää: sitaatioindeksityöryhmä, tieteenalatyöryhmä, sisältöryhmä ja tekninen ryhmä. Näistä kahdessa ensimmäisessä ryhmässä olen ollut jäsenenä tämän vuoden alusta. JUREn taustalla on mm. kansallisen julkaisurekisterin aikaansaaminen, ja TUHATin kaltainen malli on ollut siinä vahvasti esillä.

JURE-sitaatioindeksityöryhmässä on analysoitu suomalaista tutkimusta Thomson Reutersin tietokantojen pohjalta, ja siinä on saatu käyttää hyväksi Aalto-yliopiston hankkimaa raakadataa vuosilta 2003-2008. (ks. tarkemmin Poropudas 2010) Data on koodattu uudelleen, osoitteet ja tieteenalat on tarkistettu. Mukana ovat kaikki merkittävät tutkimusorganisaatiot; yliopistot, ammattikorkeakoulut, sektoritutkimuslaitokset, yritykset, jne.

Aineiston kattavuuteen liittyy kuitenkin ongelmia, joten tämän analyysin perusteella ei voida sanoa, että tässä on koko kuva suomalaisesta tieteestä. Ongelmia aiheuttavat mm. se että Thomson Reutersin tietokannoissa suurin osa aineistosta on englanninkielistä sekä se että yhteiskuntatieteet, humanistiset tieteet ja tekniikka ovat aliedustettuina. Näiden tieteenalojen vähäiseen osuuteen yhtenä syynä on se, että näillä aloilla julkaistaan paljon kotimaisilla kielillä ja muualla kuin kansainvälisissä tieteellisissä referee-lehdissä. Julkaisukulttuuri ja tieteen tekemisen tapa ovat erilaisia kuin lääketieteessä ja luonnontieteissä.

Tutkimuksen arvioinnin yhteydessä on keskusteltu käytetyistä kansainvälisistä tietokannoista, niiden kattavuudesta ja laadusta sekä siitä, miten niitä voitaisiin parhaiten käyttää hyväksi tietojen tallentamisessa TUHATin kaltaisiin julkaisutietokantoihin. Maailmanlaajuisten yliopistojen ranking-listojen laadinnassa keskeisenä aineistona ovat julkaisutietokannat: Thomson Reuters on perustana sekä Times Higher Education että Shanghai rankinglistojen ja Scopus taas Kioton yliopiston ranking-listan laadinnassa. Kirjastolaiset tuntevat hyvin tietokantojen kattavuuden ja sisällöt – vahvat ja heikot puolet – ja voivat täten ottaa kantaa arviointien laatuun.

Pohjoismainen, vuonna 2008 perustettu NORIA-net  –verkosto kokosi kesäkuussa Kööpenhaminaan konferenssin, jossa todettiin bibliometristen menetelmien tärkeys tutkimuksen arvioinnissa.  Konferenssin yhteydessä julkistettiin kaksi kiinnostavaa raporttia, joista toinen käsittelee bibliometriikan käyttöä tutkimuksen arvioinnissa (Bibliometric…  2010) ja toinen pohjoismaiden kansainvälistä tieteellistä yhteistyötä (International… 2010).

Ruotsin yliopistokirjastonjohtajien foorumi (SUHFs Forum för bibliotekschefer)  perusti jo vuonna 2007 bibliometriikka-työryhmän. Ryhmän tehtävänä vuosille 2010-2011 on mm. seurata alalla tapahtuvaa kehitystä, edistää kirjastoammattilaisten bibliometrista osaamista, tehdä yhteistyötä  yliopistojen  kanssa bibliometrisia indikaattoreita ja metodeita koskevissa kysymyksissä sekä bibliometrisen datan hankkimisessa.  Ryhmällä on mm. sähköpostilista ja on järjestänyt seminaareja.  Koskahan me Suomessa seuraamme perässä?

Suomessakin yliopistojen informaatiotutkimuksen opintoihin on vuosien varrella kuulunut tämän tieteenalan omimman menetelmän, bibliometriikan, opintoja. Jossain opinahjossa niitä on ollut enemmän, jossain vähemmän – riippuen opetusta antavan laitoksen henkilökunnan kiinnostuksesta ja taidoista. Viime vuosina tieteentutkijat ovat astuneet tälle alueelle, perehtyneet tutkimusmenetelmiin ja ottaneet niitä käyttöön ja luoneet kansainvälisiä yhteyksiä.

Bibliometrisilla menetelmillä voidaan tarkastella julkaisujen määrän kasvua ja viittausten määrää ja kohdentumista. Niiden avulla voidaan myös kartoittaa tietyn tieteenalan keskeiset lehdet ja laskea erilaisia indeksejä. Bibliometriikka antaa myös välineitä erilaisten verkostoja ja yhteyksien löytämiseen: ketkä kirjoittavat yhdessä, mitkä tieteenalat liittyvät toisiinsa, millaiset ovat tutkijoiden kansainväliset yhteydet.

Kaikki tämä on kiinnostavaa tiedepolitiikan, yliopistohallinnon ja tieteentutkimuksen näkökulmasta. Bibliometriset analyysit tarjoavat tietoa myös kirjastoille, kun pohditaan sitä, ovatko meidän kirjastossamme yliopiston keskeisten tieteenalojen tärkeimmät lehdet tai vastaavatko kokoelmamme tiedeyhteisön tarpeita?

Bibliometriikka, info(r)metriikka, webometriikka – ovat lähestymistapoja, joihin kirjastojen pitäisi mielestäni nykyistä enemmän tarttua. Paitsi että bibliometristen analyysien tekeminen on kivaa ja jännittävää, se on myös monin tavoin hyödyllistä. Olisikin tärkeää koota Helsingin yliopiston kirjaston piirissä niitä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita tutkimuspalvelujen kehittämisestä ja erityisesti uusista palveluista ja niihin liittyvistä oppimishaasteista. Jotkut ovat työssään jo tehneetkin tutkijoille bibliometrisia analyyseja, toiset käyttäneet menetelmiä opinnäytetöissään. Monella voisi olla kiinnostusta laajentaa oman osaamisensa aluetta.

Toivoisinkin, että kesän jälkeen kokoontuisimme yli kampus- ja tieteenalarajojen ja miettisimme yhdessä näitä uusia asioita ja sitä, miten kirjastossa vastaamme tiedeyhteisön meille heittämiin haasteisiin.

Kirjoittaja

Maria Forsman
Johtava tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto

Kirjallisuutta:

Airio, Eija & Ristikartano, Veera: Digitaalinen arkisto edistää yliopistollisen tutkimuksen avoimuutta ja jatkokäyttöä. – Teoksessa: Rajapinnassa. Toim. Kaisa Sinikara et al. Helsinki : Helsingin yliopiston kirjasto, 2010. S. 119-128. http://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/17102/Rajapinnassa_verkkoversio.pdf

Bibliometric Research Performance Indicators in the Nordic Countries
: a publication from the NORIA-net “The use of bibliometrics in research policy and evaluation activities”. 2010 http://www.nordforsk.org/_img/bibliometri_2.pdf

Borg, Sami: Keskeiset tutkimusrahoittajat tukevat tutkimusdatan avoimuutta. –Tietoarkisto 30  (2/2010) http://www.fsd.uta.fi/tietoarkistolehti/30/paakirjoitus.html

Forsman, Maria: Bibliometrinen tutkimus antaa välineitä myös kirjastojen toiminnan suunnitteluun. (13th Nordic Workshop on Bibliometrics and Science Policy). – Verkkari 2008:7 http://www.helsinki.fi/kirjastot/verkkari/2008/07/forsman.html

Forsman, Maria & Karhula, Pekka: Tutkimusaineistot haasteena yliopiston kirjastolle. – Teoksessa: Rajapinnassa. Toim. Kaisa Sinikara et al. Helsinki : Helsingin yliopiston kirjasto, 2010. S. 129-137. http://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/17102/Rajapinnassa_verkkoversio.pdf

Forsman, Maria & Ristikartano, Veera: Mikä voisi olla tiedekirjaston rooli tutkimusdatan arkistoinnin edistämisessä? – Verkkari 2009:5
https://blogs.helsinki.fi/verkkari-lehti/verkkari-52009/mika-voisi-olla-tiedekirjaston-rooli-tutkimusdatan-arkistoinnin-edistamisessa

Helsingin yliopiston eInfrastuktuuri 2010-2012. (Helsingin yliopiston hallinnon julkaisuja 63 Raportit ja selvitykset) Helsinki 2009 http://www.helsinki.fi/julkaisut/aineisto/hallinnon_julkaisuja_63_2009.pdf

International Research Cooperation in the Nordic Countries : a publication from the NORIA-net “The use of bibliometrics in research policy and evaluation activities”. 2010 http://www.nordforsk.org/_img/bibliometri_1.pdf

Laine, Päivi: Turun yliopisto, Turun kauppakorkeakoulu : tutkimuksen kokonaisarviointi 2008-2009 : loppuraportti . Turku : Turun yliopisto, kehittäminen ja suunnittelu, 2010.  https://oa.doria.fi/handle/10024/61586

OECD Principles and Guidelines for Access to Research Data from Public Funding OECD, 2007. http://www.oecd.org/dataoecd/9/61/38500813.pdf

Oksanen-Särelä, Katja: Solmutyöskentelyä Viikin tiedekirjastossa. – Verkkari 2009:8 https://blogs.helsinki.fi/verkkari-lehti/verkkari-82009/solmutyoskentelya-viikin-tiedekirjastossa

Peltonen, Eeva: Mitä kirjastoammattilaisen olisi syytä tietää bibliometriikasta? Bibliometriikka-aamupäivä 30.1.2009. – Verkkari 2009:2 http://www.helsinki.fi/kirjastot/verkkari/2009/02/bibliometriikka-aamu.html

Poropudas, Olli: Suomalaisten yliopistojen tutkimuksen laatu Thomson Reutersin aineiston valossa. (Yliopistojen tutkimusvararehtoreiden ja opetus- ja kulttuuriministeriön tapaaminen 27.5.2010, Helsinki) http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Tapahtumakalenteri/2010/05/Tutkimuksen_vararehtorit_27.5.2010_liiteet/Poropudas.pdf

Striving for excellence : Aalto University research assessment exercise 2009 and bibliometric analysis 2003-2007. Project report  the RAE project team : Outi Krause … [et al.] http://www.aalto.fi/fi/research/rae/striving_for_excellence-aalto_university_research_assessment_exercise_2009_and_bibliometric_analysis_2003-2007.pdf

Suomen tieteen tila ja taso 2009. (Suomen Akatemian julkaisuja 9/2009). Helsinki 2009 http://www.aka.fi/Tiedostot/Tiedostot/Arviointitoiminta/Suomen%20tieteen%20tila%20ja%20taso%202009.pdf

Libri rari et cari nyt verkkoversiona

Museoviraston vanhan kirjallisuuden kokoelmaluettelo “Libri rari et cari” on julkaistu verkkoversiona.

Museovirasto julkaisi vuonna 1996 painetun kokoelmaluettelon “Libri rari et cari”. Se esittelee Museoviraston vanhan kirjallisuuden kokoelman, johon kuuluu noin 4000 ennen vuotta 1850 painettua kirjaa. Vanhimmat kirjoista ovat kolme 1480-1490 -luvuilla painettua inkunaabelia, joiden joukossa on myös vanhin Suomea varten painettu kirja Missale Aboense. Nyt Libri rari et cari -kirjan tekstit on julkaistu verkossa pdf-tiedostona osoitteessa http://www.nba.fi/tiedostot/cf3108c8.pdf.

Museoviraston vanhan kirjallisuuden kokoelmassa on erityisen runsaasti 1600-1700-lukujen historiankirjoitusta, paikalliskuvauksia, matkakertomuksia sekä talous- ja henkilökirjallisuutta. Myös vanhinta fennica-kirjallisuutta, almanakkoja ja akateemisia painatteita on monipuolisesti.

Kokoelmaluetteloon on bibliografisten tietojen lisäksi tallennettu kirjojen kokoelmahistoria, niiden entiset omistajat sekä merkinnät siitä, kuinka ne päätyivät Suomen kansallismuseon kirjastoon.

Myös painettua kirjaa, jossa tekstiosuutta täydentää monipuolinen kuvitus, on edelleen saatavissa. Nyt se on myynnissä alennettuun hintaan 20 e.

Painettua “Libri rari et cari” -kirjaa myydään Suomen kansallismuseon museokaupassa (Mannerheimintie 34) sekä Hämeen linnassa ja Olavinlinnassa.

Sitä voi tilata myös postiennakolla osoitteella: Museovirasto, Julkaisutilaukset, PL 913, 00101 Helsinki tai sähköpostiosoitteella: kirjatilaus@nba.fi.
Tiedustelut: puh. (09) 4050 9585 tai (09) 4050 9543

STKS:n Kirjastosihteerien työryhmä Tanskassa

Suomen tieteellisen kirjastoseuran Kirjastosihteerien työryhmälle myönnettiin keväällä matka-apuraha opintovierailulle Tanskan Kuninkaalliseen kirjastoon (The Royal Library) ja Kööpenhaminan Kauppakorkeakoulun kirjastoon (Copenhagen Business School Library). Matkan ajankohta oli 13.-16.5.2010.

Työryhmä CBS:ssa

Työryhmä CBS:ssa

Kirjastosihteerien työryhmään kuuluvat puheenjohtaja Raila Salminen Jyväskylän yliopiston kirjastosta, työryhmän sihteeri Anita Laamanen VTT:n Tietoratkaisuista, Ester Kanajeva Venäjän ja Itä-Euroopan Instituutin kirjastosta, Marjut Kangasaho Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuskirjastosta, Marko Rinne Tampereen yliopiston Humanistis-kasvatustieteellisestä osastokirjastosta, Marjaana Salminen Jyväskylän yliopiston kirjastosta, Elena Sorvari EBSCO:n Suomen, Viron ja Tanskan myyntipäällikkö sekä kirjoittaja Helsingin yliopiston kirjastosta.

Kirjastonjohtaja René Steffensen, CBS

Kirjastonjohtaja René Steffensen, CBS

Vierailupäivänä meillä oli Elenan järjestämä tapaaminen Copenhagen Business Schoolissa. Kansainvälisessä CBS:ssa on opiskelijoita vuosittain n. 16.000 ja se on yksi Pohjois-Euroopan suurimmista kauppakorkeakouluista. Kirjastonjohtaja René Steffensen esitteli meille päärakennuksen Library Solbjerg Plads & Learning Resource Centerin moderneja ja avaria tiloja, jotka ovat avoinna arkisin klo 8.00-23.00 ja viikonloppuisin 8.00-22.00. Henkilökuntaa on yht. n. 50 sisältäen atk-henkilökunnan. Tietokoneet, lukupaikat ja ryhmätyötilat ovat kovassa käytössä.

CBS:n kokoelmia

CBS:n kokoelmia

René Steffensen antoi meille luomansa CBS:n kirjaston strategian (v. 2007) ja hahmotteli meille tulevaisuuden suuntauksia. Hän kertoi mm. että verkkoluetteloista siirrytään integroituihin hakuihin, sähköiset aineistoresurssit laajenevat, palveluita siirtyy tiskiltä virtuaalisiksi. Kirjaston on oltava siellä missä asiakkaatkin, verkossa, esimerkkinä CBS Library chat klo 9.00-16.00. Yhteistyö tutkijoiden kanssa tiivistyy. CBS on pääosin rahoitettu julkisin varoin, mutta se etsii kumppaneita myös yksityissektorilta ja erityyppisistä projekteista, esim. kirjasto on aloittanut kolmevuotisen projektin Konferenssi-sihteeristön perustamiseksi. Se tulee tarjoamaan maksullisia palveluja ja pakettiratkaisuja konferenssien järjestämiseksi. Konferenssipalvelut vahvistavat kansainvälistä näkyvyyttä sekä tutkija- ja henkilökuntaverkostoja.

The Royal Library, Black Diamond

The Royal Library, Black Diamond

Iltapäivällä oli vuorossa tutustuminen Kuninkaalliseen kirjastoon osastonjohtaja Bodil Kochin johdolla. The Royal Library, Black Diamond on hämmästyttävän upea arkkitehtuuriluomus, joka säilyttää arvokkaasti vanhaa kulttuuriperintöä sekä tarjoaa asiakkaille uusia, eri formaateissa olevia aineistoja moderneissa tiloissa, uusin teknologioin. Tiloissa järjestetään myös näyttelyitä, luentoja ja konsertteja – ohjelmistossa oli mm. tunnettuja klassisen musiikin huippuja. Kauniissa neuvottelutilassa Bodil Koch kertoi meille mm. kirjaston tarjoamista palveluista ja tutustuimme asiakaswebiin.

The Royal Library, näkymä yläkerran “sillalta”

The Royal Library, näkymä yläkerran “sillalta”

Osastonjohtaja Bodil Koch työhuoneessaan

Osastonjohtaja Bodil Koch työhuoneessaan

Sen jälkeen saimme tietoa e-aineistoista. E-kirjojen osalta tavoitteena on, että vuoteen 2029 mennessä ei hankita paperisia kirjoja ainakaan yliopistokirjaston puolella (Copenhagen University Library and Information Service CULIS), digitaalisten nimikkeiden määrä > 300.000. E-kirjojen käyttöönottoa edistetään blogien ja verkkosivujen kautta sekä julisteiden ja esitteiden avulla. Noin vuosi sitten otettiin lainakäyttöön 15 kpl Sony PRS-505 –lukijaa, jotka menivät lainaan 2,5 tunnissa. Laitteilla on ollut pitkät varausjonot. Sony PRS-505 –lukijalla on PDF-tuki, se on metallikehyksinen, testattu laite, jota on hyvin saatavilla. Kädessä se on kirjan oloinen ja ilmeisen helppokäyttöinen. Laitteen mukana saa lyhyen esittelyn paperilla, käsikirja sisältyy laitteeseen, verkosta löytyvät tukisivut ja apua saa myös sähköpostitse (yhtään viestiä ei ole tullut).

Laitteita ovat lainanneet pääasiassa opiskelijat, käyttäjistä ¾ osaa on ollut 25-35 vuotiaita. Käyttäjiltä on kyselty tyytyväisyyttä mm. kysymällä laitteen helppokäyttöisyyttä, apua opiskeluun, suositteleeko muille laitteen käyttöä. Tulokset vaihtelivat: asteikolla 1-5 esim. yleinen tyytyväisyys oli 4.0±0.4, apu opiskeluun 2.6±0.5. Avovastauksissa kirjasto sai kiitosta, jotkut asiakkaat olivat yllättyneitä. Kritiikkiä tuli mm. laitteen pienestä koosta ja näytön välkkymisestä sivua käännettäessä. Tulevaisuudessa jatketaan huomion keskittämistä e-kirjoihin vaihtoehtona perinteisille kirjoille ja seurataan teknologian kehittymistä. Lukulaitteiden lainausta ei välttämättä jatketa.

Nyhavn

Nyhavn

Veimme tanskalaisille isännillemme kassilliset esitteitä ja tuliaisiksi Nordic Gourmet-suklaata. Ihmiset olivat välittömiä ja heidän kanssaan oli helppo tulla toimeen. Työryhmän jäsenet tutustuivat myös Kööpenhaminan nähtävyyksiin mm. ihastuttavaan Tivoliin ja ostoskatu Strøgetiin sekä vehreään Kastellet-saareen. Opintovierailumme onnistui hyvin – sateesta, tuulesta ja uhkaavista tuhkapilvistä huolimatta.

Kevään vehreä Kastellet

Kevään vehreä Kastellet

Kirjoittaja:

Tiina Alam
Kirjastosihteeri
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat:

Tiina Alam

Diplomaatti keskuudessamme

Katri Tuori ei aikonut jäädä kirjastoalalle, kysymyksessä oli vain väliaikainen ratkaisu. Gradu oli juuri kirjoitettu valmiiksi ja elämä edessä. Kirjanhakijan pesti ei ollut houkutteleva vaihtoehto uravalinnalle.

Mutta kuinkas sitten kävikään?

Suuret kirjavarastot olivat nuoren naisen mielestä jännittäviä ja kirjaston työyhteisön ilmapiiri mielenkiintoisine persoonineen vertaansa vailla. Ja kun samana kesänä Katri tuli raskaaksi, oli peli selvä -vakituinen työpaikka ja äitiysloma.

Helkan äiti

Katri Tuoria on tituleerattu Helkan äidiksi. Helkan kehityksen hän listaa uransa suurimpiin saavutuksiin. Vuoden 1990 alussa hän aloitti projektipäällikkönä Helsingin yliopiston kirjastossa (nykyinen Kansalliskirjasto). Silloin Helkasta ei vielä ollut tietoakaan.

Tuorin tehtävänä oli toimia yhteyshenkilönä ja saada mahdollisimman moni kirjasto Helkaan mukaan. Helkan luominen oli myös alkusysäys kirjastojen yhteistyölle. Sitä ennen kukin oli nyhräillyt omissa nurkissaan.

– Muistan selkeästi keväällä 1992, kun Thomas Roosin kanssa tungimme kaksi kelaa koneeseen ja kone lähti käyntiin. Oli suuri hetki, kun näki tietokannan todella toimivan, Tuori muistelee.

Julki ja muut taistot

Toiseksi suureksi saavutuksekseen Tuori laskee julkaisuviitetietokanta JULKI:n kehityksen. Se oli projektina rankka. Neuvottelut saattoivat äityä räiskyviksikin, joka kasvatti Tuorin mainetta taitavana neuvottelijana ja diplomaattina.

– Kirjoitimme Kirsti Tainion ja Sinikka Luokkasen kanssa rehtorille ja kanslerille kirjeen, jossa vinkkasimme hankkeen tärkeydestä. Ylikirjastonhoitaja Esko Häkli ei pitänyt oma-aloitteisuudestamme, mutta taipui huomattuaan yliopistojohtajien innostuksen.

Touri saattoi, omien sanojensa mukaan, piruuttaan tallentaa iltakaudet ihan vain näyttämisen halusta. Oli pakko näyttää että JULKI on hyvä juttu, sillä projekti tiesi paljon lisätyötä kirjastoväelle ja ei sen vuoksi ollut kovinkaan suosittu. Nyt, vaikka narinaa on, tietokannasta ei haluttaisi luopua millään.

Kolmannen urahuippunsa Tuori kohtasi, kun viimeisintä järjestelmää vaihdettiin nykyiseen. Vaikka esityöt tehtiin kiitettävästi, muodostui projektin läpiviemisestä aikamoinen kujanjuoksu.

– Istuimme Ari Ahlqvistin kanssa yökaudet kasaamassa järjestelmää, Tuori muistelee.

Lopulta elokuun alussa 2001 lopullinen vaihto toteutui, mutta ei täysin pistein, sillä järjestelmä oli amerikkalaisten toimesta indeksoitu väärin ja se kaatuikin alkuun koko ajan.

Aina tavoitettavissa

Katrin tavoitettavuutta on myös kiitelty. “Oli aika tai paikka mikä vaan, kyllä Katri vastaa puhelimeen”, sanonta kuuluu. 1990-luvun alun tietokoneet eivät vastanneet kapasiteetiltaan ja suorituskyvyltään edes nykyaikaista kännykkää. Järjestelmien tukkeutuminen ja kaatumisuhka siivittivät ”päivystysryhmän” muodostumista.

– Aina kun olimme Kirstin kanssa jossakin kokouksessa toisella paikkakunnalla, varmistimme soittamalla, että kaikki on kunnossa.  Koimme, että järjestelmät ovat meidän vastuullamme.

Päivystysverkosto loi turvallisuudentunnetta. Aina oli joku jolle soittaa, jos jokin meni vikaan.

– Olen herännyt Yhdysvalloissa monta kertaa keskellä yötä puhelimen pirinään. Vielä eläkkeelle jäätyäni ihmiset ovat soitelleet, mutta nyt olen tajunnut laittaa puhelimen äänettömäksi.

Eläkkeellä hyvillä mielin

Katri Tuori jäi eläkkeellä 1.4.2010. Kun omat velvollisuudet oli hoidettu pois alta, oli hyvä lähteä. Aktiivisella ja elämännälkäisellä naisella on paljon suunnitelmia tulevan eläkkeen varalle.

– Se on jännä, miten täytyy eläkkeelle siirtymisen jälkeen totutella siihen, ettei tarvitse herätä aamulla. Pitkään nukkuminen on aika hauskaa! Olen huomannut käyneeni päivä päivältä rennommaksi ja rennommaksi, kun ei tarvitse kantaa mistään huolta.

Suurempia suunnitelmia Tuorilla eläkepäivien varalle ei sen kummemmin ole. Hänen mielestään 35 vuoden yhtäjaksoisessa työputkessa on ollut tarpeeksi suunnittelua. Varsinkin kun komeaan työuraan sisältyy vain yksi sairauspoissaolo.

– Olen nyt ansaitussa levossa, Katri Tuori virnistää.

Katri Tuori Kansalliskirjaston lukusalissa.

Kirjoittaja:

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva:

Helena Hiltunen

Viimeiset sanat – matka ihmiskunnan sydämeen

Meilahden kampuskirjasto Terkon Lux Humana –työryhmä järjesti 19.4.2010 luento- ja keskustelutilaisuuden aiheena Viimeiset sanat – matka ihmiskunnan sydämeen. Luennoitsijana oli teologian tohtori Simo Ylikarjula. Paikalle Meilahden Biomedicumiin oli esitystä kerääntynyt kuuntelemaan noin 60 henkeä, pääosin terveydenhuollon ammattilaisia ja opiskelijoita.

Esityksensä aluksi tohtori Ylikarjula kertoi aiheen olevan hänele itselleen läheinen, onhan hän toiminut vuosikymmeniä sairaalapastorina mm. Meilahden sairaalassa. Iso osa hänen työtään on ollut työ kuolevien ihmisten parissa. Työssään hän on pohtinut elämän rajallisuuteen ja kuolemaan liittyviä kysymyksiä.

Vorsicht,  bitte!

Tohtori Ylikarjulan kiinnostus ihmisten viimeisiin sanoihin alkoi itävaltalaisen kulttuurihistorioitsijan Egon Friedellin tunnetuista viimeisistä sanoista: ”Varokaa, olkaa hyvä!”, (”Vorsicht, bitte!”). Friedell lausui nämä sanansa hypätessään kotitalonsa ikkunasta natsien tulleessa pidättämään häntä. Sanat voidaankin ymmärtää tarkoitetun varoitukseksi paitsi alla oleville myös koko Itävallan kansalle, jonka Hitler oli juuri alistanut valtaansa.

Tohtori Ylikarjula on kerännyt viimeisiä sanoja ja koonnut niistä vuonna 2005 ilmestyneen kirjan Minä elän ja muita viimeisiä sanoja. Kirja sisältää noin 3000 viimeistä sanaa kolmen vuosituhannen ajalta. Kokoelmassa viimeiset sanat on liitetty historialliseen yhteyteensä, tilanteeseen, jossa nuo sanat on lausuttu.

Viimeisiä sanoja on merkitty muistiin, sillä niihin on ajateltu liittyvän jotain erityisen syvällistä, valaisevaa tai opettavaista. Kuolevalla katsottiin olevan poikkeuksellinen pääsy kuoleman ja sen jälkeisiin salaisuuksiin, nähdä jotain mitä me emme näe, jotain meille ymmärtämätöntä.

“…eikä hänkään todella ymmärtänyt”

Viimeisiltä sanoilta odotetaan jotain poikkeuksellisen painavaa tai ylevää; etenkin näin on viisaiden ajattelijoiden kohdalla. Usein kuulijat ovat kuitenkin joutuneet pettymään. Esimerkiksi filosofi Hegelin viimeiset sanat olivat varsin karut: ”Vain yksi mies on koskaan ymmärtänyt minua eikä hänkään todella ymmärtänyt“.

Kuoleva puhuu yleensä totta, hänellä ei ole enää mitään menetettävää. Hän saattaa tuntea tarvetta lievittää omaa syyllisyyden taakkaa. Monta rikosta vuosien takaa on tunnustettu kuolinvuoteella.

Usein kuoleva myös haluaa vahvistaa omia arvojaan tai uskomuksiaan. Joskus taas he kerta kaikkiaan muuttavat ne päinvastaisiksi. Osa tunnettujen agnostikkojen tai ateistien kääntymyksistä kuolinvuoteella on tosin sepitettyjä, tunnetuimpana ehkä luonnontutkija Charles Darwinin usein esitetty kääntymys.

“Koitahan parantua!”

Etenkin tavallisten ihmisten kohdalla viimeisillä sanoilla ei ole suurta yleistä merkitystä, mutta lähiympäristölle ne ovat sitäkin arvokkaampia muistoja. Ongelmallista onkin, ettei nykyihminen uskalla kohdata kuolemaa edes tilanteessa, jossa se on molemmille (kuolevalle ja omaiselle) ilmeistä. Liian usein tällaisissakin tilanteissa omaiset hyvästelevät kuolevan potilaan sanoen: ”Koitahan parantua!” Tohtori Ylikarjula kuitenkin korosti kuoleman kohtaamisen tärkeyttä sekä kuolevalle että jälkeenjääville.

Usein viimeisissä sanoissa esiintyy uskonnollisia näkökulmia, tuttuja rukouksia tai Raamatun lauseita, jotka ovat osa yhteistä kulttuuriperintöämme. Kipujen keskellä kuoleva saa rukouksesta voimaa. Kuitenkaan kuolinvuoteella ei esiinny juurikaan uskonnollista kaunomaalailua toisin kuin kuvitellaan.

“Eilen en tiennyt, että lähtisin tänään.”

Buddhalaisessa perinteessä, esimerkiksi japanilaisilla, on ollut tapana kirjoittaa kuolinruno. Yksi tunnetuimmista on Ariwara no Narihiran runo: ”Tiesinhän minä: / tälle tielle tulisi / lopulta lähtö. / Mutta eilen en tiennyt, / että lähtisin tänään.” (suom. T. Anhava).

Myös sota-aikoina viimeiset sanat esiintyvät usein kirjallisessa muodossa. Koskaan ei tiedä mikä on viimeinen kirje rintamalta, näkeekö enää koskaan perhettään. Rivien välissä on sanottu enemmän kuin normaaleissa kirjeissä. Paljonpuhuvia esimerkkejä rintamakirjeistä löytyy niin Stalingradin taisteluista kuin kansalaissodan vankileireiltä.

Don´t worry:  “Minä elän!”

Tunnetuimpia, ja samalla kiistellyimpiä, suomalaisia viimeisiä sanoja on kirjailija Aleksis KivenMinä elän!”. Sanojen todenperäisyys on kuitenkin kiistanalainen. Erään arvelun mukaan Kiven veli ja tämän vaimo olisivat vuoteen äärellä kuiskineet: ”Nyt se kuolee”, johon Kivi olisi vastannut. Sanat sisältävät kuitenkin niin oivallisen symboliarvon (Kiven tuotanto elää), että ne ovat jääneet osaksi suomalaista kulttuurihistoriaa.

Samantapaisesti on käynyt myös saksalaisen runoilijan GoethenEnemmän valoa” (”Mehr Licht”) lausahdukselle. Sanat ovat jääneet elämään vertauskuvallisena, vaikka alunperin sanat on saatettu lausua varsin konkreettisena pyyntönä palvelijalle.

Viimeiset sanat saattavat jäädä elämään myös varsin erikoisin tavoin. Intialainen Meher Baba teki uskonnollisen vaitiololupauksen 1925 eläen sen jälkeen loppuelämänsä puhumatta. Viimeisiksi sanoikseen hän lausui: ”Älkää huolehtiko, olkaa onnellisia”, jotka teki maailmanlaajuisesti tunnetuksi laulaja Bobby McFerrin vuonna 1988 kappaleellaan ”Don’t worry, be happy”.

Moukarinheittoa, veroja ja suihkuverhoja

Huumori on yksi tapa tehdä kuolema tutummaksi ja lieventää pelkoa. Aivan oma vitsien lajinsahan on ns. kuuluisia viimeisiä sanoja, esim. ”Mennään vähän lähemmäksi katsomaan tuota moukarinheittoa!

Todellisiakin humoristisia viimeisiä sanoja on kirjattu muistiin. Napoleonin sisaren kuolinvuoteen äärellä joku oli todennut, ettei mikään ole niin varmaa kuin kuolema, johon kuoleva oli vastannut: ”Paitsi verot!

Kuuluisalta yhdysvaltalaiselta hotellinomistajalta Conrad Hiltonilta kysyttiin, olisiko hänellä viimeistä viestiä maailmalle, mihin hän käytännönläheisesti vastasi: ”Jättäkää suihkuverho ammeen sisäpuolelle.”

Viimeisten sanojen huumori voi olla myös tahatonta. Yhdysvaltain sisällissodan aikainen kenraali John Sedgwick vastasi rintamalla muiden varoitteluihin: ”Pötyä. He eivät voisi osua elefanttiin tältä etäisyydeltä.” Hetkeä myöhemmin kenraali sai kuolettavan luodin päähänsä.

Korrekteja ilmauksia

Etenkin tieteen tai taiteen alalla toimineiden ihmisten viimeiset sanat liittyvät usein harmitteluun siitä, että oma työ jää kesken. Säveltäjä Bela Bartok valitteli pianokonserttonsa jäämistä kesken: ”Olen vain surullinen, että joudun jättämään pelkän rungon”. Luonnontieteilijä Charles Darwin puolestaan totesi: ”En vähimmässäkään määrin pelkää kuolemaa. Olen vain pahoillani, ettei minulla ole voimia jatkaa tutkimustani.”

Kuolevan ammatti saattaa heijastua muutenkin viimeisiin sanoihin. Ranskalainen Dominique Bouhours oli kielitieteilijä viimeiseen asti: ”Olen kuolemaisillani tai aikeissa kuolla: kumpikin ilmaus on korrekti.” (”Je vais ou je vas mourir, l’un et l’autre se dit ou se disent.”)

Nyt puhelu täytyy lopettaa

Yleensä elämään on jäänyt vain tunnettujen ihmisten viimeisiä sanoja. Suurien onnettomuuksien yhteydessä kuitenkin myös tavallisten ihmisten viimeiset sanat ovat tulleet tunnetuksi.Titanicin uppoamisen yhteydessä amerikkalaisen liikemiehen rouva kieltäytyi menemästä naisille tarkoitettuun pelastusveneeseen ilman miestään sanoen: ”Olemme eläneet yhdessä monta vuotta. Minne sinä menet, sinne minäkin.”Suomalaisille tutumpi lienee samalla aluksella olleen Panulan perheen vanhimman lapsen pyyntö äidilleen: ”Äiti, älä mene. Kuollaan kaikki yhdessä.”

Tohtori Ylikarjulan esityksen jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä ja keskustella aiheesta. Koska kuulijakunta koostui pääosin terveydenhuollon ammattilaisista ja opiskelijoista, oli heillä ilahduttavan paljon omia näkökulmia tilaisuuden aiheeseen.

Päätän oman referaattini tilaisuudesta vielä yhteen tavallisen ihmisen viimeisiksi sanoiksi jääneeseen sitaattiin: ”Täytyy lopettaa puhelu. Kaunis nuori nainen tuli ottamaan verikoetta.”

Kirjoittaja:

Lassi Pohjanpää
Lux Humana -työryhmä
Meilahden kampuskirjasto Terkko

Kesälukemistovinkkejä

Paluu lapsuuteen, nostalgiaa kesälaitumille

Elias Canetti
Pelastunut kieli. Erään nuoruuden tarina (1984 Tammi)
Soihtu korvassa (1985 Tammi)
Silmäpeli. Elämäntarina vuosilta 1931–1937 (1986 Tammi)

Rikas, monisäikeinen ja värikäs  muistelmatrilogia Elias Canettin lapsuudesta ja nuoruudesta eri puolilla Eurooppaa ennen toista maailmansotaa. Monikulttuurinen 1900-luvun alkupuolen Eurooppa lukuisine eri kielineen on kiehtova  ja virikkeellinen tausta tulevan kirjailijan kehitykselle.

Benedict Zilliacus: Kertomus kadonneesta  saaresta (2007 Tammi)

Haikea ja herkkä kertomus kadonneesta paratiisista Viipurin läänin saaristossa. Kirja on Benedict Zilliacuksen lapsuudenkuvaus hänen lomistaan  Hapenensaaressa. Aika tuntuu pysähtyneen, luonnon monimuotoisuus on käsinkosketeltavaa.  Kirja  on tutkielma ihmisluonnosta ja ylistyslaulu luonnon kauneudelle.  Epilogina sodan myrsky pyyhkäisee ja tuhoaa kaiken entisen. Teos on ollut Finlandia-ehdokkaana 1990.

Gerard Durrell: Eläimet ja muu kotiväkeni (1972 Otava)

Iloa ja naurua pursuava Durrellin oman lapsuuden kuvaus 1930-luvun Korfun saarelta. Eläinmaailman koko kirjo, kesän tuoksut ja lumoava tunnelma kimaltelevan meren äärellä, hauskat kommellukset suurperheessä rentouttavat takuuvarmasti työstressin kiristämät lihakset. Ja vaikka sade ropisisi, tästä kirjasta loistaa ympäristöön välimerellinen aurinko!

Nostalgiavajetta helpottavat myös:

Bo Carpelan: Kesän varjot, Lapsuus
Oscar Parland: Lumottu tie, Härän vuodet
Tove Jansson: Kesäkirja, Kuvanveistäjän tytär
Ingmar Bergman: Laterna Magica, Hyvä tahto
Nathalie Sarraute: Lapsuus
Teuvo Pakkala: Vaaralla, Elsa

Kirjoittaja:
Virve Similä-Parkkinen
Kirjastosihteeri
Kumpulan kampuskirjasto

Sunnuntaikävelyllä Helsingissä ja Azerothissa

Pauli Jokinen, Sunnuntaikävelyllä Helsingissä – 52 reittiä historiaa ja nähtävyyksiä (2010 Minerva kustannus)

Pauli Jokisen kirja “Sunnuntaikävelyllä Helsingissä – 52 reittiä historiaa ja nähtävyyksiä” pursuaa yksityiskohtia Helsingin historiasta. Kirjassa on runsaasti tietoa etenkin Helsingin patsaista. Oman mausteensa kirjaan tuo se, ettei se ole stadilaisen kirjoittama. Jokisen “Vallilan värit ja varjot”-valokuvanäyttelyn nähneenä (näyttely oli nähtävissä Ravintola Allotriassa toukokuun loppuun asti) olisin toivonut että Sunnuntaikävelyllä-kirjassakin olisi ollut valokuvanäyttelyssä nähdyn kaltaisia tunnelmallisempia ja yksityiskohtiin keskittyviä kuvia. Nyt kirjan kuvamateriaali on alistettu kävelyä palveleville yleiskuville. Kävelemään kirja kannustaakin ja kävelijän kannattaa ottaa oma kamera mukaan.

Pauli Jokisen oma suosikki Helsingin patsaista on punk-taustastaankin tutun Jyrki Siukosen “Viisas hiiri” Kansallisarkiston portailla. Eräällä kauppareissulla vein lapset etsimään kyseistä patsasta. Riemua riitti: julkista taidetta parhaimmillaan.

William Sims Bainbridge, The Warcraft Civilization: Social Science in a Virtual World (2010, MIT Press)

Noin vuosi sitten päätimme ystäväni kanssa kirjoittaa tietokonepeleistä. Saavuttaaksemme tulevalla artikkelillamme täydellisen sosiologisen hyväksynnän päätimme osallistua myös nykynuorten suosimiin massiivisiin verkkomoninpeleihin.

Kuluvan vuoden keväällä sosiologi William S. Baindridge julkaisi kirjan vastaavanlaisesta osallistumisesta. Bainbridge on syntynyt vuonna 1940 ja pelannut parin viime vuoden aikana 2300 tuntia (noin sata vuorokautta) maailman suosituinta verkkomoninpeliä. Bainbridgen teoksen lukemisen jälkeen tunnen itseni sekä nykynuoreksi että kasuaali-pelaajaksi.

Bainbridgen kirjassa on paljon hyviä huomioita. Kaikki huomiot kumpuavat siitä, että maailma koostuu aina “virtuaalisista osasista”, eikä yhtä todellista maailmaa ole. Bainbridgen mukaan verkkomoninpelien suosion selittää se, että niissä luodataan tehokkaasti ihmisyyden ja maailmoiden tulevaisuuden ongelmia.

Mitäpä parempaa tekemistä sitä kesäksi siis voisikaan olla kuin vetää verhot ikkunoiden eteen ja tuijottaa näyttöpäätettä?

Jalkapallon MM-kisojen aikana kannattaa tietysti lukea jalkapallokirjoja. Jalkapallostahan ovat kiinnostuneet vain älyköt, eikä sitä voida laskea lainkaan urheilulajiksi. Seuraavat jalkapallokirjat kannattaa ehdottomasti lukea:

  • Harry Pearson, The Far Corner: A Mazy Dribble Through North East Football (1995, Abacus)
  • Simon Kuper, Matka pallon ympäri (2000, Nemo-kustannus)
  • Kai Pahlman, Banaanipotku (1969, WG)
Kirjoittaja:
Jussi Omaheimo
Viestintäsuunnittelija
Helsingin yliopiston kirjasto

Seitsämän meren kissa

Jaana Tarma: Seitsemän meren kissa (1999 WSOY) Kuv. Petri Dunderbäck.

Erityinen kirja jossa on monta kohtaloa. Kivoja loppuja on  noin kolme. Tarinat voivat olla surullisia, mutta loput ovat onnellisia. Vaikeata päästä kaikkiin loppuihin. Aika vitsikäs kirja, hauskoja kuvia.

Kirjoittaja:

Oiva
7 v.

Painava paketti pitkälle matkalle

Marko Leino: Ansa (2009 Tammi)

Suomen dekkariseura huomioi alkukeväisin Vuoden johtolanka -palkinnolla parhaan dekkariteon ja tänä vuonna Marko Leinon Ansa (2009) sai hyvin ansaitsemansa kunniamaininnan. Ansa on Leinon toinen rikosromaani, ensimmäinen Epäilys ilmestyi vuonna 2004. Molemmat teokset ovat järkälemäisiä paketteja, joiden otteesta ei malta hellittää ennen kuin koko jännitystarina on luettu.
Leino on kunnostautunut myös elokuvakäsikirjoitusten tekijänä, mikä näkyy hänen dekkareissaan: tarina lentää ja henkilöiden välinen dialogi on elävää ja vetävää. Kuten nykydekkareissa on tapana, kerronta saa ja voi vaihdella näkökulmasta toiseen ja ääneen pääsee niin poliisi kuin rikollinenkin. Moniäänisyys tekee myös rikostarinasta moniulotteisen eikä ole ollenkaan itsestään selvää mikä on oikein ja mikä väärin. Toki lukija tuomitsee valtavat huumekaupat ja rikosjengien bisnekset, mutta kun vaihtoehdot ovat vähissä ja kahdesta pahasta pitäisi valita pienempi, niin lukija pääsee puntaroimaan omia moraalikäsityksiään.
Ansan juoni on mielenkiintoisen koukeroinen ja lukijan on vaikea päätellä mihin kaikki johtaa. Romaani imee tehokkaasti mukaansa, joten tätä voi lukea myös lomahälinässä.

Kevyttä kannettavaa kätevästi

Antti Tuomainen: Veljeni vartija (2009 Myllylahti)

Siinä missä Leino on laveasanainen, Antti Tuomainen keskittyy tiiviiseen kerrontaan. Tuomaisen viimevuotinen dekkari Veljeni vartija (2009) on niin ikään tekijänsä toinen. Esikoinen Tappaja, toivoakseni ilmestyi vuonna 2006. Suosittelen myös näitä molempia loma- sekä arkilukemistoon. Kotimaisen rikoskirjallisuuden parhaimmistossa käsitellään niin yhteiskunnallisia kuin inhimillisiäkin kipupisteitä mukaansatempaavasti. Lisäksi dekkarit tarjoavat jännitysmomentin, loogisesti etenevän sekä imaisevan juonipolun.
Tuomainen lähestyy näitä rikoskirjallisia elementtejä kertomalla kolmen helsinkiläisen sukupolven tarinan: päähenkilön isä on vanha vankilavenkula ja isoisänkin menneisyydessä on hämäriä hetkiä, joita valotetaan pikku hiljaa. Kun vielä veli on pidätettynä, on Klaus Haapalalla tekemistä oman sukunsa ja taustansa kanssa. Haapala jättää työpaikkansa epärehellisessä kiinteistönvälitysfirmassa, mikä sotkee hänen elämäänsä, ja lukijalla on herkullinen perhekuvio rikoksineen käsissä. Tuomainen virittelee rikostarinaa kirjoittamalla lakonisesti, lyhytsanaisesti turhia maalailematta ja antaa henkilöilleen paljon suunvuoroja.
Jos lähes 500-sivuinen Ansa vaatii melkeinpä vetokärryn tai rinkan siirtyäkseen lomalla mukana, parisataasivuinen Veljeni vartija solahtaa käsilaukkuun tai pikkureppuun.

Kirjoittaja:
Kirsi Luukkanen
Informaatikko
Keskustakampuksen kirjasto

Monenmonta kirjaa kesän lomapäivien ratoksi

Jari Tervon romaanin Koljatti (2009) nostivat iltapäivälehtien lööppeihin toimittajat, jotka näköjään eivät olleet sitä lukeneet. Kohu Matti Vanhasen kellariin suljetusta ”seksiorjasta” vei huomion sivuun siitä seikasta, että Koljatti on ennen muuta terävä poliittinen satiiri. Sanallisen nokkeluutensa vuoksi se on vallan hyvää kesälukemista. Samalla se kuitenkin johdattaa myös isompien ja vakavampien ilmiöiden äärelle, kuten siihen, että toistensa kanssa kähnäävien ja normaalista elämästä aikapäiviä sitten irtaantuneiden poliitikkojen todellisuudentaju on toisinaan alentunut lähes syyntakeettomuuden rajoille. Vanhanenkin lupasi lukea romaani ”kesällä”. Odotamme.

Kari Hotakaisen Ihmisen osa (2009) rakentaa viiston kuvan maailmasta, jossa ostetaan ja myydään mielikuvia ja tarinoita. Oikeaa ja todenperäistä elämää ei näytä enää elävän kukaan. Romaanin kirjailija ostaa lanka- ja nappikauppias Salme Malmikunnakselta ”kuranttia ja todenperäistä elää” kauppahintaan 7000 euroa. Salmen lapsista Helena touhuaa liike-elämässä myymässä mielikuvia, poika Pekka kiertelee syömässä tavaratalojen maistiaisissa ja vieraiden ihmisten hautajaisissa; Salmen mies Paavo on lopettanut puhumisen. Vinoksi muuttuneessa maailmassa tapahtuu silti myös tosia ja kauheita tapauksia, joista rakentuu romaaniin vaikuttava jos kohta melko väkivaltainen juoni.

Helena Sinervon romaanista Tykistönkadun päiväperho (2009) viriteltiin siitäkin jonkinlaista kohua.  Lasse Lehtinen piti sitä niin niljakkaana, lukiessa pitää käyttää näppylähanskoja. En epäile Lehtisen asiantuntemusta tässä asiassa, mutta Tykistönkadun päiväperhon ansiot ovat kyllä muualla. Se hirtehinen satiiri, jossa vinoillaan terävästi postmodernin taiteen ilmiöille, jälkistrukturalistiselle feministiselle taiteentutkimukselle ja eräille ranskalaisen filosofian teoreetikoille.   Monet vinoilut jäävät tosin niin suuressa määrin sisäpiirin vitseiksi, että romaania voi suositella vain viimeaikaisiin (feministisiin) taideteorioihin tutustuneelle lukijalle.

Omalla tavallaan hauska ja viihdyttävä – osin tahattomasti tosin – on Martti Häikiön kirjoittama kaksiosainen elämäkerta V. A. Koskenniemestä (2010). Häikiön kuvaus suomalaisesta kulttuuripolitiikasta on opettavaista luettavaa: pienen piirin kaverit arvostelivat toistensa teoksia ja järjestelivät toisilleen apurahoja ja virkoja. Välillä kyllä riideltiinkin, ja lujasti. Hupaisuus teokseen syntyy Häikiön yrityksestä osoittaa, että Koskenniemen runous elää erinomaisen vaikuttavana edelleenkin. Hän esittelee Koskenniemen runoutta sitaatein ja toteaa sitten, että hyvää on tämä Koskenniemen lyriikka. Lukija on useimmiten toista mieltä.

Yksi kevään vaikuttavimmista romaaneista on Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta (2010). Eteläisen Afrikan maahan – ilmeisesti Sambiaan – sijoittuva romaani kuvaa yhtä aikaa kauniisti ja julmasti afrikkalaista nykytodellisuutta. Hyvää tarkoittavat kehitysaputyöntekijät joko luovuttavat ja lähtevät muihin hommiin tai kyynistyvät mahdottoman tehtävän edessä. Päälle päätteeksi kehitysapu näyttää olevan osa koneistoa, joka tuottaa rikollisuutta, prostituutiota, raakaa pornoteollisuutta, poliittista vehkeilyä ja jopa keskitysleiriä muistuttavia ”hoitolaitoksia”, joihin köyhimmät lapset suljetaan. Merkillistä kyllä romaani ei silti ole toivottoman synkkää luettavaa. Se näyttää myös paljon kaunista: Afrikan upeaa luontoa, lujaa ystävyyttä, toivoa paremmasta huomisesta.

Leena Landerin romaani Liekin lapset (2010) kuvaa elämää varsinaissuomalaisen Vartsalan merenrantakylän elämää 1900-luvun alusta sisällissotaan ja hiukan sen tällekin puolen. Romaani lukeutuu sisällissotaa kuvaavan kirjallisuuden kolmanteen aaltoon, joka alkoi 1990-luvulla – tämmöisen periodisoinnin olen tehnyt ihan itse. Toisin kuin varhaisemmassa sisällissotakirjallisuudessa, nyt pyritään näyttämään tapahtumien arkisuus ja sattumanvaraisuus. Liekin lapsissa ei siis ole torvisoittoa, ei urheita vallankumoussankareita eikä liioin jaloja vapaussotureita. On vain tavallisia ihmisiä, jotka yrittävät kukin tavallaan selviytyä sekavan tapahtumasarjan kaaoksessa.

Jottei lukulistani painottuisi liikaa uuteen taidekirjallisuuteen, muistutan, että kansantaiteilija Martti Innasen tuotanto on aina käypää luettavaa. Suosittelen lämpimästi esimerkiksi teoksia Seikkailu viitakossa (1967) ja Lippa vinossa (1969). Niihin sisältyvistä, lajissaan ylittämättömistä kertomuksista mainittakoon erityisesti  ”Kotimaan kutsu”, ”Tarzan ja Pielaveten salainen aarre” sekä  ”Olka Lehikoisen  joulu”, jotka kohoavat sanataiteen huikaisevansinisille huipuille ja tavoittavat tosiolevaisuuden ikuiset ideat mennen tullen.

Kirjoittaja:
Lasse Koskela
kirjastoamanuenssi
Keskustakampuksen kirjasto

Kesä kirjastossa

Kesäkuun ensimmäisen päivän iltana kirjaston oven takana oli ahkeria opiskelijoita, jotka kaipasivat kirjastoon vielä klo 18 jälkeen. Kirjasto oli kuitenkin juuri siirtynyt kirjaston kesäaikaan. Lempeästi pyritään näin ohjaamaan myös opiskelijoita ja tutkijoita nauttimaan lyhyestä kesästä ja sen pitkistä illoista. Sama koskee kirjaston henkilöstöä, joka on vastannut pitkän aukioloajan palveluista syksyn, talven ja kevään ajan. Pohjolan valo saa meidät myös näkemään toinen toisemme ja ympäristömme uusin silmin.

Kesän alussa kaipaan yhteistä kirjastolaisten tapaamista, joka on vuosina 2002 – 2008 muodostunut ainakin itselleni kesäkauden signaaliksi. Viime vuoden tavoin tämä siirtyy nyt seuraavan lukuvuoden 2010 – 2011 alkuun, elo-syyskuun taitteeseen.  Arvostan sitä, että tulemme koolle eri kampuksilta ilman kokouksia ja määräaikoja tapaamaan toisiamme ja kokemaan iloa siitä, että juuri me olemme tämän upean yliopiston ja kirjaston henkilöstöä. Eri vuosien tunnelmat – ja säät – välittyvät Verkkarin sivuilta.

Mitä kesä on kirjastossa? Uusia ja erilaisia käyttäjiä? Katseen unohtumista kampusten vehreyteen?  Tutkielmien tekoa? Helena on käynyt kuvaamassa tapahtumista juuri tässä ja nyt.

Allekirjoittaneella oli tilaisuus helatorstain tienoilla käydä katsomassa yliopistomme entisen kanslerin kesämajaa. Kesähelle sai neljä päivää Pietarissa tuntumaan kesälomalta. Pietarhovi avautuu Suomen lahdelle, ja paikka on alkuaan Inkerinmaata. Tällä kertaa näin Pietarin ja Pietarhovin uusin silmin, kun katselin sitä meidän maamme ja oman yliopistomme historian kautta.  Venäjän keisarilla, Keisarillisen Aleksanterin yliopiston kanslerilla, on ollut merkittävä osuus Helsingin yliopiston ja myös kirjaston rakentamisessa noin 100 vuoden ajan.  Pietariin osui myös museoiden yö, runoja Anna Ahmatovan museon pihalla ja Bach-konsertti öisessä Kansalliskirjastossa. Komeaa ja lempeää.

Lämmin kiitos teille kaikille yhdessä ja jokaiselle erikseen tämän lukuvuoden työstä yliopistomme tutkimuksen, opetuksen ja opiskelun hyväksi! Jokainen meistä Helsingin yliopiston kirjastossa toimivista luo tehtävästä riippumatta edellytyksiä yliopiston onnistumiselle tutkimus- ja opetustehtävässään. Ollaan ylpeitä siitä.

Iloista, levollista ja omannäköistä kesää jokaiselle Verkkarin lukijoista!

Kirjoittaja:

Kaisa Sinikara
Ylikirjastonhoitaja

Kuvat:

Helena Hiltunen ja Kaisa Sinikara

Tähtitieteen kirjastoväki tulevaisuutta pohtimassa

Osallistuin 14.-17.2.2010 Punessa, Intiassa pidettyyn LISA VI –konferenssiin. LISA (Library and Information Services in Astronomy) on tähtitieteen kirjasto- ja tietopalvelujen erityistarpeista syntynyt verkosto. Osanottajat ovat kirjastonhoitajia, tähtitieteen aineiston tietokanta-asiantuntijoita, alan tärkeimpien julkaisukanavien ja kustantajien edustajia ja tähtitieteilijöitä. Itse osallistuin konferenssiin sen tieteellisen järjestelykomitean toisen puheenjohtajan roolissa kanslerin matka-apurahan turvin.

Kokouskaupunki Pune on tärkeä tiede- ja teknologiakeskus Mumbain lähellä. Yliopistokampuksella sijaitseva kokouspaikkana toiminut Inter-University Centre for Astronomy and Astrophysics (IUCAA) on perustettu 1988. Se on itsenäinen tutkimuslaitos, joka edistää tähtitieteen tutkimusta Intian yliopistoissa. Konferenssiin osallistui kaikkiaan noin 90 henkeä 18 maasta. Pientä osanottajakatoa aiheutti amerikkalaisten yliopistojen kireä taloustilanne.

Onko kirjastoilla tulevaisuutta?

Kirjastoväki radioteleskoopeilla

Kirjastomaailmassa meneillään oleva toimintakulttuurin muutos on tuntunut erityisen suurelta tähtitieteen kirjastoissa, jotka ovat usein toimineet kaukana suurista yliopistokampuksista, pienen erillisen observatorion yhteydessä. Ei ole sattumaa, että Helsingissä tähtitieteellisen Observatorion kirjasto on viimeinen Kumpulan kampuskirjastoon yhdistetyistä matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan laitoskirjastoista.

Kuuntelinkin erityisen kiinnostuneena norjalaisten kollegojen esitystä Oslon yliopiston tilanteesta. Oslossa kirjastojen yhdistäminen ei ole edennyt yhtä pitkälle kuin Helsingissä ja tulevaan varautuminen koetaan astrofysiikan kirjastossa huomattavana epävarmuustekijänä. Helsinkiläisiä kiinnostaa tieto siitä, että Oslon vanha 1834-1934 toiminut observatorio kunnostetaan yleisökeskukseksi ja kirjaston edellytetään entisöivän tiettyä historiallista aikakautta edustava kokoelma ja siirtävän sen kirjaston nykytiloista 2011 valmistumassa olevaan keskukseen.

Princetonin yliopiston tähtitieteen kirjastonhoitajana toiminut Jane Holmquist oli kertonut edellisessä LISA-konferenssissa yliopistonsa päätöksestä yhdistää tähtitieteen kokoelmat Frank Gehryn suunnittelemaan ultramoderniin tiedekirjastoon. William Bridgesin bestseller Managing Transitions antoi hänelle työkaluja vaikeaan murrosvaiheeseen. Kirjan sanoin: “Muutos ei sinua murra, vaan siirtymä (transition) on varsinainen koetinkivi. Ne eivät ole sama asia.” Siirtymä on pitkä prosessi, joka on alkanut jo ennen muutosta ja jatkuu paljon pidempään kuin ajatellaan. Menetyksen arvokas tunnustaminen on tärkeää.  Kun Princetonin tähtitieteen kirjasto suljettiin, sen tiloissa järjestettiin juhlat tarjoiluineen. Aiemmin ruuan tuominen kirjaston tiloihin oli ollut ankarasti kiellettyä.

Tunnelmaa pommien varjossa

Intialaisia järjestäjiä on syytä onnitella konferenssin onnistumisesta. Kokouspaikka olisi tuskin voinut olla kauniimpi. IUCAAn rakennukset tunnelmallisine sisäpihoineen on suunnitellut arkkitehti Charles Correa. Laitoksella on oma vierastalo, ja erinomainen kirjasto on sijoitettu keskeiselle paikalle yhteiseksi olohuoneeksi. Yksi konferenssi-istuntopäivä yhdistettiin Intian ylpeydelle, Giant Metrewave Telescopelle tehtyyn retkeen. Erinomaista tunnelmaa varjosti jonkin verran konferenssin avajaisten alla Punessa sattunut, ulkomaalaisiin turisteihin suunnattu terrori-isku.

Konferenssin keynote speaker oli itselleni jo opiskeluajoilta tuttu nimi, professori Jayant V. Narlikar, joka oli yhdessä Fred Hoylen kanssa kehitellyt kosmologisia teorioita. Avajaisseremoniassa pääsin juhlallisesti kättelemään kuuluisaa tiedemiestä, jonka ansiota IUCAAn perustaminen on. Ojensimme hänelle lahjan, joka oli peräisin järjestäjien mittavasta lahjapakettivarastosta, enkä koskaan saanut selville, mitä antamamme paketti sisälsi. Sen sijaan itse päättäjäisistunnossa saamassani lahjapakkauksessa oli seinätaulu ja kotialttari.

Konferenssin osanottajia Australiasta, Intiasta, Meksikosta ja edessä yksi suomalainen

Tutustu laajempaan katsaukseen konferenssin sisällöstä ja puitteista

LISA VI -konferenssin kotisivu

Linkkejä kirjoittajalta:
E-accessible Astronomy Resources
Bibliometric Evaluation of the Changing Finnish Astronomy

Kirjoittaja:
Eva Isaksson
Kirjastonhoitaja
Kumpulan kampuskirjasto
Kuvat:
Eva Isaksson

Ruth Tammeorg vierailulla Tarton yliopistosta

Kirjastoon saapui 25.5.2010 vierailulle Ruth Tammeorg Tarton yliopiston kirjaston EU-tietokeskuksesta. Vierailu oli osa Helsingin yliopiston järjestämää ISEW (International Staff Exchange Week) -viikkoa, joka on yliopistojen hallintohenkilöstölle suunnattu Erasmus-vaihto. Viikko järjestettiin toista kertaa ja osallistujia oli ympäri Eurooppaa.

Ruth tutustui toiveensa mukaisesti kirjastovierailupäivän aikana keskitetyissä palveluissa mm. kirjaston IL-asioihin ja verkkopalveluihin. Hän vieraili myös Keskustakampuksen kirjaston oikeustieteen toimipaikassa ja EU-tietokeskuksessa.

Keskitetyissä palveluissa

Fabianinkatu 32:n rakennustyömaan pöristessä taustalla keskustelimme Ruthin, Päivi Helmisen ja Veera Ristikartanon kanssa mm. kirjaston organisaatiosta ja toiminnasta, digitaalisesta arkistoinnista ja open accessista sekä informaatiolukutaidon opetuksesta. Ruth kertoi, että myös Tarton yliopistossa on käytössä dspace-pohjainen digitaalinen arkisto. Tartossa on myös käytössä hyvin toimiva ja opiskelijoiden suosima verkko-opetus maisterivaiheen IL-opetuksessa. Bechmarkattavaa löytyi siten puolin ja toisin.

Päivi Helminen ja Päivi Lammi tutustuttavat Ruth Tammeorgia kirjastomme saloihin

Keskustakampuksen kirjaston oikeustieteen toimipaikassa ja EU-tietokeskuksessa

Ruth saapui Keskustakampuksen kirjastoon Päivi Lammin saattamana. Marssimme ensin neuvotteluhuoneeseen, jossa Ruth esitteli viikko-ohjelmaansa ja kertoi kuinka iloinen hän oli siitä, että osallistujakaarti vaihto-ohjelmassa oli näinkin kansainvälinen. Hän oli todella innostunut, että oli onnistunut pääsemään mukaan vaihto-ohjelmaan ja suositteli sitä myös meille.  Eniten viikko-ohjelmassa meitä ihmetytti tietyn illan ohjelma, joka oli merkattu ohjelmaan nimellä ”yllätys”. Myös ulkoilu Nuuksion kansallispuistossa tuntui kiinnostavan Ruthia sekä erityisesti sauna tämän jälkeen.

Keskustelun jälkeen lähdimme kiertämään oikeustieteen toimipaikan tiloja ja kokoelmia. Ruth oli erityisen kiinnostunut EU-tietokeskuksesta ja sitä varten oli vaihto-ohjelmaan ilmoittautunutkin.  Hän vastaa Tarton yliopiston kirjaston EU-tallekirjastosta, joten meillä oli paljon puhuttavaa keskenämme tallekirjaston pyörittämisestä. Mietimme yhdessä ratkaisuja EU-julkaisujen saatavuuteen ja valikointiin EU Bookshopista ja vaihdoimme hyviä käytäntöjä. Ruth esitteli myös Tarton yliopiston kirjastossa käytössä olevia tietokantoja sekä omia tiedonhakukoulutuksiaan oppimisympäristössä, WebCT:ssä.

Kaiken kaikkiaan vierailu oli hyvin antoisa. Enemmänkin olisi ollut juteltavaa ja opittavaa mutta sovimme pitävämme yhteyttä jatkossa.

Kirjoittajat:

Päivi Lammi ja Mia Koljonen

Kuva:

Helena Hiltunen

E-lukulaitteet tulivat -vain tuore sisältö puuttuu!

Helsingin kaupunginkirjaston toukokuun alussa aloittama e-lukulaitteiden lainauskokeilu on ottanut hienosti tuulta alleen. Turun kaupunginkirjaston viimesyksynä aloittaman kokeilun positiivisten tulosten myötä Helsingissä päätettiin ottaa härkää sarvista. Nyt lainattavissa on 15 lukulaitetta täynnä tekijänoikeusvapaata klassikkokirjallisuutta. Näppituntuma kokeilusta on hyvä, vaikka asiakaskyselyä ei ole vielä tehty.

– Ensimmäisenä päivänä nauratti, kun lainaajat olivat joko nuoria miehiä tai vanhempia rouvia. Eräskin silmämääräisesti lähempänä 80-ikävuotta lähestyvä rouva oli oven takana odottamassa kirjaston aukeamista, Antti Pakarinen hymyilee.

Haastattelun aikana oli tarkoitus tutustuttaa ummikko toimittajakin e-lukulaitteiden maailmaan, mutta käsissämme on vain yksi lataamaton lukulaite. Se on ainoa lukulaite mitä talosta löytyy – kaikki muut ovat lainassa.

Lainsuojaton dikimaassa

Kirjastopalveluilla ei ole lain suomia oikeuksia digitaalisessa maailmassa. Vaikka Suomen kansa on antanut luvan konkreettisten kirjojen lainaamisesta, e-aineistojen kohdalla tilanne on täysin toinen. Lisenssit maksavat järjestelmässä, jossa yhteinen hyvä ei aina ole oikeutus. Siksi kirjastojen lukulaitteille ei pysty lataamaan kansan suosikkikirjailijoiden tuotantoa, kuten Ilkka Remestä. Itse lukulaitteissa on myös ongelmia – ne ovat käytettävyysominaisuuksiltaan eri tasoisia  ja materiaalin siirto niihin on usein tehty liian monivaiheiseksi.

– Suomihan tulee tässä asiassa auttamattomasti jälkijunassa. Yhdysvalloissa on jo vuosikausia pyörinyt Overdrive, josta saa ladattua äänikirjoja, e-kirjoja, musiikkia ja videoita. Ruotsissa on palvelu, josta saa ladattua myös suosittujen kirjailijoiden tuotantoa, Pakarinen summaa.

Mutta kyllä niitä hyviä puoliakin löytyy ja sen päälle tulevaisuuden visioita. Yksi lukulaite voi sisältää satoja kirjoja säästäen paperia, energiaa ja aikaa. Lisäksi laite kulkee tilaa viemättä mukavasti laukussa.

– Yliopiston kirjastolle e-lukulaite olisi täydellinen ratkaisu tulevaisuudessa tenttikirjojen lainaamiselle. Kurssin vetäjä tekee kirjalistan, opiskelija kävelee kirjastoon ja lainaa kaikilla aineistolla ladatun e-lukijan itselleen vuodeksi. Lainan vanhenemista ei tarvitse murehtia ja olisihan tuo aivan mahtava paketti opiskelijakäyttöön, Mace Ojala visioi.

Yleisien kirjastojen haaste

Pakarisen mukaan tämänlaiset kokeilut onnistuvat aina, mutta vain koska laitteita on vähän ja ihmiset ovat kiinnostuneita uudesta tekniikasta. Ongelmiin törmätään viimeistään, kun aletaan miettiä palvelua viiden miljoonan asiakkaan kohderyhmälle. Palvelun suunnittelu, julkaisuformaatit, määrärahat, lisenssit ja koko ajan hurjaa vauhtia eteenpäin tempoileva tekniikan kehitys muodostavat suuren pähkinän purtavaksi.

– Vaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä siihen asti, kunnes kustantajat avaavat pelin, Pakarinen lataa.

Ennen kustantamoiden päätöstä tuoretta sisältöä lukulaitteille ei saada, ainakaan yleisten kirjastojen kautta. Tämä saattaa tyrehdyttää kansan kiinnostuksen nopeastikin. Kuka nyt jaksaisi lukea Juhani Ahon tuotantoa päivästä toiseen? Lisäksi suunnittelijoiden olisi syytä avata mielensä syvemmille e-maailman ulottuvuuksille. Monet kriitikot ihmettelevät miksi maailmalla panostetaan pelkkään lukulaitteeseen, kun monia toimintoja mahdollistava hybridi olisi kätevämpi.

– Minulle “e” tarkoittaa Internetiä. On huvittavaa, kuinka koko ajan pauhataan e-kirja tulosta, kun samaan aikaan surffaat netissä etsimässä tietoa miltä se e-kirjan lukeminen näyttää. Ei ymmärretä, että e-kirja on siinä näytöllä koko ajan, Mace Ojala huomauttaa.

Antti Pakarinen ja Mace Ojala ihmettelevät kannettavien tietokoneiden ja lukulaitteiden mahdollisuuksia.

Kirjoittaja:

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva:

Helena Hiltunen

Monitieteisen FeedNavigator-uutuusseurantapalvelun käyttöliittymä uudistui

FeedNavigator-uutuusseurantapalvelun käyttöliittymä uudistui vastaamaan sen monitieteistä sisältöä. Palvelussa on nyt viisi pääaihealuetta (Health Sciences, Life Sciences, Physical Sciences, Social Sciences, Humanities) sekä Suomi-kategoria. FeedNavigator on alunperin  terveysalan uutuusseurantapalvelu, joten suurin osa sen yli 5000 lähteestä on lääketieteen ja terveystieteen aloilta. Biotieteiden alojen lähteitä löytyy palvelussa kuitenkin jo varsin kattava valikoima ja muidenkin tieteenalojen lähteitä palveluun saadaan toivottavasti tulevaisuudessa lisää.

Uutuusseurantapalvelun  lähteet ovat tieteellisiä lehtiä, blogeja ja uutisia, joista voi koostaa oman verkkosyötteen kiinnostuksensa mukaan. Palveluun voi tehdä myös uutuusseurantahaun tietystä aiheesta ja tallettaa omia hakuja.

FeedNavigatorin lähteet ovat kirjastoammattilaisten valitsemia. Tavoitteena on tarjota käyttäjille kunkin tieteenalan keskeisiä, laadukkaita aineistoja. Tällä hetkellä uutuusseurantapalvelua päivitetään Terkossa ja Viikin kampuskirjastossa. Myös Kumpulan ja Keskustakampuksen kirjastot ovat tervetulleita mukaan FeedNavigatorin kehittämiseen ja laajentamiseen omien tieteenalojensa suuntaan. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä FeedNavigatorin ylläpitoon terkko-admin [ät] helsinki.fi

http://www.terkko.helsinki.fi/feednavigator/