Kieltenvälistä kampusyhteistyötä

Kun pari vuotta sitten tuli tieto siitä, että kirjastolle ei Svenska social- och kommunlahögskolanin uudessa rakennuksessa olisi tilaa, aloimme Maria Villbacka-Henrikssonin kanssa pohtia, miten lainattavat kirjat, sarjat ja aikakauslehdet saataisiin parhaiten tiedontarvitsijoiden ulottuville. Kurssikirjat menisivät Opiskelijakirjastoon, mutta entä muut? Tuntui ikävältä ajatella, että ne makaisivat jossain Porthanian alakerrassa odottamassa noutajaa.

Kirjastojemme aihealueet ovat pitkälti samoja, ja niin aloimme miettiä, miten aineistot saataisiin mahtumaan Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastoon, jossa ne olisivat lainattavissa. Jo pari vuotta sitten aloitettiin päällekkäisten lehtien karsiminen. Mittasimme hyllymetrejä ja laskimme pinta-aloja. Viime syksynä näihin aikoihin päädyimme ratkaisuun, joka toivottavasti on kaikkien kannalta hyvä. Pidimme neuvottelun, jossa oli meidän lisäksemme mm. arkkitehti Eija Vuori. Sovimme, että Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjaston 1. kerroksen lukusalista poistetaan lukupaikkoja ja niiden tilalle sijoitetaan Soc.o.komin monografioita. Vastikkeena menetetyille lukupaikoille Soc.o.komin ylimpään kerrokseen jääneeseen tilaan, jonka käyttöä ei silloin ollut vielä päätetty lopullisesti, tehtäisiin avara valoisa lukusali, jota voisimme suositella työskentelypaikaksi myös valtiotieteilijöille.

Soc.o.komin kirjat ovat olleet kirjastossamme nyt noin neljä kuukautta. Niitä on lainattu ahkerasti. Palvelutoimistossa ruotsin kieltä kuulee ja käytetään entistä enemmän. Soc.o.komin ylimmän kerroksen lukusalin kalustaminen on vienyt oman aikansa, mutta toivottavasti opiskelijat löytävät sen ja viihtyvät.

Myös me kirjaston työntekijät nautimme kielikylvystä. Maria Villabacka-Henrikssonin kanssa olemme vuosien varrella tottuneet puhumaan suomea, mutta Ylva Larsdotterin kanssa puhumme pääasiassa ruotsia. Monista käytännön asioista olemme sopineet joustavasti ja järkevästi. Samankaltainen yhteistyö varmasti jatkuu myös muiden keskustakampuksen kirjastojen välillä, kun luomme uutta yhteistä kirjastoamme.

Kirjoittaja:
Maria Forsman
Kirjastonjohtaja
Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto

Tutkimusaineistojen tiedonhallinta- ja jatkokäyttökysymykset kiinnostavat tutkijoita – ja kirjastoammattilaisia

Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston, FSD:n,  ja valtiotieteellisen tiedekunnan kirjaston 9.10. järjestämä Seminaari tutkimushankkeita suunnitteleville: Tutkimusaineistojen tiedonhallinta – kokemuksia ja ohjeita täyttyi ennakkoilmoittautuneista melko nopeaan tahtiin sen jälkeen, kun tilaisuuden tarkempi ohjelma laitettiin levitykseen. Seminaarin suosion taustalla on epäilemättä Suomen Akatemian vaatimus siitä, että tutkimusrahoitushakemuksen liitteenä olevassa tutkimussuunnitelmassa on esitettävä myös tutkimusaineistojen tiedonhallintasuunnitelma, jossa kerrotaan, miten tutkimuksessa käytettävät aineistot hankitaan, miten aineistoja käytetään ja säilytetään ja miten mahdollistetaan aineistojen käyttö tutkimuksen päätyttyä.

Seminaarin tutkijavoittoista yleisöä. Tarkkasilmäinen lukija voi kyllä bongata joukosta muutaman kirjastokollegan.

Tutkimusaineistot jatkokäyttöön! – suosituksia on vuosien varrella kertynyt

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto on jo vuosia kierrellyt eri yliopistoissa tekemässä lähetystyötä saadakseen tutkijat ymmärtämään aineistojensa arvon ja sen, että ne ansaitsevat tulla tallennetuiksi jatkokäyttöä varten.  Asiasta on viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana esitetty lukuisia kansainvälisiä ja kansallisia suosituksia, joita seminaarissa esitteli Jussi Nuorteva Kansallisarkistosta tuoden esiin myös sen roolin, joka tietoarkistolla on ollut mm. OECD:n datasuositusten kansallisen tason toimeenpanomahdollisuuksien luotaajana.

Jussi Nuorteva Kansallisarkistosta ja kirjastonjohtaja Maria Forsman valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastosta.

Suomen Akatemian datapolitiikasta kertoi Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen yksikön johtaja Pirjo Hiidenmaa ja tutkimusdatan jakamiseen liittyvistä juridisista kysymyksistä Marjut Salokannel, joka vetää tutkimusaineistojen saatavuuteen liittyviä kysymyksiä selvittämään asetettua työryhmää Helsingin yliopistossa ja asiaan liittyviä juridisia kysymyksiä koskevaa tutkimusprojektia.

Miksi aineistojen saattaminen jatkokäyttöön mietityttää?

Vilkkaimmat keskustelut virittivät tilaisuuden tutkijapuheenvuorot, joista molemmat liittyivät kvalitatiivisiin aineistoihin. Sirpa Lappalainen Kasvatustieteen laitokselta eritteli etnografisen kenttätutkimuksen muistiinpanojen jatkokäyttöön tallentamiseen liittyviä tuntojaan miettien muun muassa sitä, miten ajatus siitä, että muistiinpanoja tulevat lukemaan muutkin kuin tutkijat, vaikuttaa siihen, mitä asioita ja miten tutkija niihin kirjaa.  Meri Larivaara Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoi Anna-Maria Isolan ja Juha Mikkosen kanssa keräämästään kirjoituskilpailuaineistosta Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä, jota ei alun perin ollut hankittu tutkimusaineistoksi ja jonka tiedonhallintakysymyksiä ei keräysvaiheessa ollut ajateltu lainkaan. Odotettuun nähden moninkertainen, rikas aineisto, josta vain häviävän pieni murto-osa mahtui alkuperäisenä tavoitteena olleeseen kirjoituskokoelmaan, sai kuitenkin kerääjäkolmikon miettimään, miten aineiston voisi saada tutkimuksen käyttöön. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto tuntui suoranaiselta ”pelastukselta”, totesi Larivaara.

Larivaaran ja kumppanien järjestämään kirjoituskilpailuun osallistuneita ei ollut informoitu siitä, että kirjoitukset tallennettaisiin tietoarkistoon tutkijoiden käyttöön. Lupia tuntu aika mahdottomalta hankkia jälkikäteen, kirjoituksia kun oli yli 800. Koska osallistujilla kuitenkin oli tiedossa, että teksti saatettaisiin julkaista, tallentamista tietoarkistoon tutkijoiden käyttöön ei pidetty ylitsepääsemättömänä ongelmana.

Kvalitatiivisia aineistoja käyttävät tutkijat saattavat suhtautua empien ajatukseen tutkimusaineistojen jatkokäyttöön saattamisesta muun muassa siksi, että epäilevät tutkittavien muuttuvan varauksellisemmiksi, jos heitä haastatteleva tutkija ei vakuuta, että vain hän käyttää aineistoa. Tämä tuli esiin tutkijapuheenvuoroja seuranneessa keskustelussa. Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston kehittämispäällikkö Arja Kuula kommentoi tällaisia näkemyksiä muun muassa viittaamalla tietoarkistoon kvalitatiivisia aineistojaan tallentaneiden tutkijoiden kokemuksiin siitä, että niissä tapauksissa, joissa lupia oli kysytty jälkikäteen haastateltavilta, nämä eivät yleensä olleet kieltäytyneet eivätkä halunneet sensuroida mitään. Kuula kertoi myös, että aika moni haastateltava, jolta oli kysytty jälkikäteen lupaa aineiston tallentamiseen jatkokäyttöön, oli todennut sillä mielellä haastatteluun lähteneensäkin, että hänen vastauksensa tulee yleisemminkin tutkimuksen käyttöön.

Arja Kuula Yhteiskuntatieteellisestä tietoarkistosta ja tutkijapuheenvuoron käyttäjä Sirpa Lappalainen  kasvatustieteen laitokselta.

Mistä apua tutkimusaineistojen tiedonhallintaan liittyvissä kysymyksissä?

Arja Kuulan esitelmän otsikko oli Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston palvelut tiedonhallinnan näkökulmasta.  Aika laajasti hän käsitteli myös sellaisia tutkimusaineiston luottamuksellisuuteen ja tietosuojaan liittyviä tutkimuseettisiä kysymyksiä, joita erityisesti kvalitatiivisten aineistojen kanssa työskentelevät tutkijat joutuvat pohtimaan ja ratkomaan yhdessä tietoarkiston kanssa aineistoa sinne tallennettavaksi luovuttaessaan.

Kuula mainosti myös tietoarkistossa laadittua Tutkimusaineistojen tiedonhallinnan käsikirjaa, jonka hän toivoi auttavan tutkijoita aineistojensa tiedonhallintasuunnitelmien laatimisessa.

Seminaarissa olisi riittänyt keskustelua yli varatun ohjelma-ajan. Tilaisuuden paikallinen järjestäjäosapuoli, valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto sai jälkikäteen palautetta, jossa pahoiteltiin keskusteluajan vähäisyyttä ja toivottiin lisää tämäntyyppisiä tilaisuuksia. Kirjastonjohtaja Maria Forsman lupaili, että toiveisiin pyritään mahdollisuuksien mukaan vastaamaan.

Tutkijoilla olisi riittänyt keskusteltavaavaikka kuinka. Tässä yksi aktiivisimmista keskustelijoista, Antti Mauni sosiologian laitokselta.

Tutkimusaineistojen tiedonhallintaa ja saatavuutta koskevat kysymykset kiinnostavat myös kirjastoammattilaisia – miksi?

Puheena olevan seminaarin yleisön enemmistö oli tutkijoita, joille tilaisuus oli suunnattukin, mutta joukossa istui myös koko joukko kirjastokollegoita. Sama pätee puolisentoista viikkoa aikaisempaan (29.9.) , Tutkimuksen tietoaineistot –selvityshankkeen järjestämään seminaariin Tutkimuksen tietoaineistojen infrastruktuurit Suomessa, jossa esillä olleet infrahankkeet liittyivät paljolti muihin kuin leimallisesti  yhteiskuntatieteellisiin aineistoihin.

Jokusen seminaarin tutkimusaineistoihin liittyen me HY:ssa vaikuttavat kirjastoammattilaiset olemme itsekin järjestäneet ja ainakin yhteen hankkeistamme, keskustakampuksen Tieteellisten aineistojen verkkopalveluhankkeeseen on sisältynyt myös tutkimusaineistoihin liittyviä osaprojekteja.

Mihin me tällä alueella pyrimme? Mikä voisi olla roolimme – joitain mietteitä tästä esittivät VERKKARI 5/09 –artikkelissaan Maria Forsman ja Veera Ristikartano Tampereella viime keväänä järjestetyn monipäiväisen, yhteiskuntatieteellisistä tutkimusaineistoista kiinnostuneille asiantuntijoille järjestetyn, kansainvälisen Mobile Data and the Life Cycle –seminaarin virittämänä. Kirjastoilla voisi Forsmanin ja Ristikartanon mukaan olla tietty rooli tutkimusdataa ja –aineistoja sekä niihin liittyviä infrastruktuureja koskevan tietämyksen levittäjänä. Helsingin yliopiston uudessa kirjastossa olisi heidän mielestään hyvä olla muutama eri alojen tietoasiantuntija ja informaatikko, joiden toimenkuvaan kuuluisi myös oman alansa data-aineistojen ja niiden kuvailu- ja säilytyskäytäntöjen ja -mahdollisuuksien tunteminen.

Mikäli tähdättäisiin siihen, että kirjastot pystyisivät todella tukemaan ympäröivää tiedeyhteisöä tutkimusaineistojen ja datasettien kuvailussa ja hallinnoimisessa, pitäisi muutamista informaatikoistamme kouluttaa jonkinasteisia tutkimusaineistoasiantuntijoita, jollaisia jo kuulemma maailmalla on, esimerkiksi  USAssa ja Kanadassa tehtävänimikkeellä Data Librarian. Onko oma tähtäimemme näin kunnianhimoinen?

 
Kirjoittaja:
Eeva Peltonen
Kirjastonhoitaja
Kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
Kuvat:
Helena Laaksonen
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Om Lärocentret vid Svenska Social-och kommunalhögskolan

I slutet av augusti inleddes höstterminen 2009 i Svenska Social- och Kommunalhögskolans (Soc&kom) nya byggnad på Snellmansgatan 12 mitt i centrala Helsingfors. Arkitekt Juha Leiviskä har ritat det vita och luftiga huset. De många öppna lokalerna där ljuset soliga dagar strömmar in genom glasfönstren kan sägas symbolisera det som Soc&kom står för; transparens, tillgänglighet, öppenhet och ett välkommande av nya idéer och tankegångar .

Samtidigt som nya studerade introducerades i universitetsvärlden packades flyttlådor upp och byggnadsarbeten avslutades. Flytten från Tölö till centrum var efterlängtad av många, inte minst därför att högskolan nu kommer närmare det övriga universitet. Det är också bra för universitets tvåspråkiga profilering att det kommit en så pass stor svenskspråkig institution till centrumcampus, vilket märktes redan ett par dagar efter att dörrarna slagits upp till nybygget.

Flytten av Soc&koms bibliotek

För biblioteksverksamheten på Soc&kom har flytten inneburit stora förändringar.  När planeringen inleddes i början av 2000-talet var tanken att biblioteksverksamheten skulle fortsätta som tidigare. Under planeringstiden stod det emellertid klart att högskolan inte skulle få ett eget bibliotek, motsvarande det som funnits på Topeliusgatan, i de nya lokalerna.  En av anledningen är de omfattande strukturella förändringar som Helsingfors universitetsbibliotek står inför i och med byggandet av det nya universitetsbiblioteket ”Campusbiblioteket i centrum”, som ska stå färdigt i Kajsaniemi 2012.

Redan i mitten av juni stängdes det lilla biblioteket på Topeliusgatan för flytt. Bibliotekarie Maria Villbacka-Henriksson och övrig bibliotekspersonal hade sedan länge planerat och förberett flytten bland annat genom en grundlig genomgång av bibliotekets bestånd. Mycket material som redan fanns på bibliotek inom universitetet skickades till Depåbiblioteket eller också fick övriga bibliotek komplettera sina samlingar.  Det var ett omfattande arbete som tog tid men det var också på sin plats att ta tillfället i akt och gå igenom böcker och annat material. Kursböcker skickades till Studentbiblioteket och ingår numera i deras samlingar.

Samarbete med Statsvetenskapliga fakultetens bibliotek

Sommaren 2009 inleddes ett samarbete med Statsvetenskapliga fakultetens bibliotek som i stort sätt ligger vägg i vägg med nya huset. Dit flyttades Soc&koms monografier, serier samt en hel del tidskrifter. Dessa finns för närvarande i en separat samling i bibliotekets läsesal. Tanken är att samlingen fram till 2012 inte skall växa nämnvärt. För närvarande pågår också ett projekt med att införliva Soc&koms böcker med Statsvetenskapliga bibliotekets som en del av förberedelserna inför kommande flytt till Kaisa-huset.

Även personal från Soc&koms biblioteket har flyttat över till kollegorna. Undertecknad har sitt arbetsrum på Statsvetenskapliga fakultetens bibliotek och kommer även senare under hösten att arbeta i informationen för att ge svenskspråkig service till studenter och övriga kunder. Ett samarbete som hittills fungerat bra och är mycket givande, roligt och lärorikt för alla – inte minst ur ett språkperspektiv.

Vad Lärocentret i nya Soc&kom erbjuder

Istället för ett traditionellt bibliotek finns i de nya lokalerna ett s.k. Lärocenter som ligger lättillgängligt vid entrén.  Dess främsta uppgifter är att vara en mötesplats samt ge service åt studerande, forskare och lärare vid högskolan och det övriga universitetet. Naturligtvis är även privatpersoner välkomna att ta del av Lärocentrets tjänster.

Lärocentret tillhandahåller läsesalsexemplar av aktuella kursböcker, referensmaterial som rör ämnena vid högskolan, ett urval av finlandssvenska och nordiska tidskrifter, finlandssvenska dagstidningar, kandidatavhandlingar som skrivits vid högskolan samt tillgång till datorer och läsplatser.

På fjärde våningen finns också en tyst läsesal som är öppen för alla. Utrymmet används som läsesal eftersom Soc&koms monografier flyttade in i Statsvetenskapliga bibliotekets och antalet läsplatser minskade där. Som en del av samarbetet erbjuder Soc&kom istället läsesalsplatser i det nya huset. Det är en temporär lösning och dessvärre är salen, i skrivandets stund, inte färdigmöblerad.  Därifrån har man en fantastisk utsikt över takåsarna på husen runtomkring i Kronohagen. Förhoppningsvis kan den ge motivation och inspiration för fortsatt läsning och reflektion.

Lärocentret blev redan från första veckan en populär plats att studera på och lokalen fylldes snabbt av studenter. Man kan inte låna hem material från Lärocentret men däremot för läsning i huset. För att garanterat ha tillgång till en bok den dag man planerat att läsa den kan den reserveras för max tre timmar i förväg. Ett system som än så länge fungerat, eftersom de flesta ändå väljer att läsa på plats. Många kommer också in för att läsa sin lokala tidning, någon rikssvensk eller annan nordisk tidskrift.

På plats i Lärocentret arbetar bibliotekarie Maria Villbacka-Henriksson och det är bemannat vardagar klockan 9-11, 12-14. Även undertecknad arbetar där vid behov. Själva öppethållningstiderna är betydligt längre än vad de var på Topeliusgatan. Nu är Lärocentret tillgängligt och öppet samma tider som övriga huset, det vill säga måndagar till torsdagar klockan 8-20 och på fredagar klockan 8-18.

Något som väckt en del bryderi hos studerade är om det är möjligt att låna läsesalsexemplar över natten och veckosluten, något som i dagsläget inte går. Anledningen är att böckerna finns tillgängliga på plats från tidig morgon till sen kväll samt att det är svårt att lösa logistiskt. Dessutom missbrukades i viss mån servicen med natt- och veckoslutslån på biblioteket i Tölö med många försenade lån. I framtiden kommer det eventuellt bli möjligt att låna hem böckerna över veckosluten.

Både bibliotek och kirjasto – biblioteksservice på svenska även i framtiden?

Flytten till Snellmansgatan har inneburit stora förändringar för hela Soc&kom, men mestadels positiva sådana, som ökat samarbete med det övriga universitetet och tillgång till centrum på ett helt annat sätt än tidigare.

Ur ett svenskspråkigt biblioteksperspektiv är nu – i och med omorganiseringen från årsskiftet – en av de stora utmaningarna att fortsätta arbeta och verka för att den svenskspråkiga servicen upprätthålls och förbättras, även på det nya Campusbiblioteket. Det får inte bli så att den svenskspråkiga frågan hamnar mellan stolarna i diskussionerna. Under tiden fortsätter språkbadet på Statsvetenskapliga fakultetens bibliotek och den svenska servicen på Lärocentret.

Skrivaren
Ylva Larsdotter
biblioteksamanuens
Svenska Social-och kommunalhögskolan
Foton
Mats Engblom

Lepoa ja tiedonhallintaa

Sain viime viikolla kirjeen Mannerheimin lastensuojeluliitolta kuten kaikki muutkin seitsemäsluokkalaisten vanhemmat. MLL muistuttaa vanhempia unen merkityksestä nuorten hyvinvoinnille ja terveydelle. WHO:n tutkimuksen mukaan suomalaiset nuoret ovat Euroopan väsyneimpiä. Suurin syy väsymykseen on toistuvasti liian lyhyeksi jäävät yöunet.

Kirjeessä muistutetaan, että vanhempien antama esimerkki on nuorelle tärkeä malli. Järkipuhe tehoaa huomattavasti paremmin, jos vanhempi elää itse kuten opettaa.

Talviaikaan siirtyminen antoi yhden lisätunnin, mutta miten on? Huolehdimmeko itse riittävästä yöunesta? Maltammeko mennä ajoissa nukkumaan? Pyörivätkö työasiat mielessä niin, että uni ei vain tule tai uni keskeytyy aamuyöstä?

Viime viikolla vietettiin valtakunnallista univiikkoa. Riittävä uni ja lepo ovat tärkeitä ei vain itsemme, vaan myös läheistemme, työtovereidemme ja asiakkaittemme kannalta. Väsyneen keskittymiskyky ja työkyky on laskenut, pinna on ns. lyhyempi ja helposti tulee sanottua jotain sellaista mitä levänneenä emme sanoisi. Aivomme tarvitsevat toimiakseen riittävästi unta ja lepoa.  Parhaimmat oivallukset syntyvät myös usein lepotilassa.

Kuva: Tiina Äärilä

Kirjastoissa eletään hyvin työntäyteistä aikaa.  Normaalin toiminnan ohella suunnitellaan tulevaa, osallistutaan koulutuksiin ja seminaareihin. Tänä syksynä on ollut ja on runsaasti tarjolla kiinnostavia tilaisuuksia, joihin mielellään osallistuisi. Kalenteri vain täyttyy helposti kaikenlaisista menoista, ja pitäisi hoitaa myös ne omat työt ja tehtävät. Onneksi Verkkari tarjoaa lukijoilleen tässäkin numerossa lyhyitä katsauksia ja yhteenvetoja tilaisuuksista.

Uuden kirjaston johtosäännön ja työjärjestyksen valmistelun yhteydessä on pohdittu kirjaston neuvottelukuntien määrää ja tehtäviä. On tarpeen, että näiden virallisten toimielinten ohella meillä on erilaisia tilaisuuksia ja foorumeja, joiden kautta voimme kuulla asiakaskuntaamme.

Tutkimusaineistojen tiedonhallinta ja saatavuus on teema, joka keskusteluttaa ja on ollut esillä useassa tilaisuudessa: viime viikolla Viikin tiedekirjaston 10-vuotispaneelissa ja lokakuun alussa Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston ja valtiotieteellisen tiedekunnan kirjaston Tutkimusaineistojen tiedonhallinta –seminaarissa, josta tässä numerossa on Eeva Peltosen kirjoitus.

Suurta kiinnostusta tiedeyhteisössä herätti myös tilaisuus, missä kansainvälisen kustantajan Elsevierin ja Elsevierin kustantaman lehden toimituksen edustajat tarjosivat käytännöllisiä neuvoja artikkelikäsikirjoitusten työstämiseen ja kertoivat niiden kommentointi- ja käsittelyprosessista. Tästä ja samaan tilaisuuteen liittyneestä Kirjastomarkkinoinnin työpajasta kirjoittaa Päivi Helminen.

Hyvää loppusyksyä Verkkarin lukijoille.

P.S.  Muistakaa levätä ja antakaa aivojenne rauhassa järjestää päivän aikana kerääntyneitä tietoja.

Kuva: Tiina Äärilä

Kirjoittaja
Tiina Äärilä
suunnittelija
kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
tiina.aarila[at]helsinki.fi
puh. 09- 191 21776

Luento- ja keskustelutilaisuus “Miehen vihan aiheet ja naisen koston kohtalot” 19.11.2009

MIEHEN VIHAN AIHEET JA NAISEN KOSTON KOHTALOT

Luento- ja keskustelutilaisuus

Järjestäjä: Lux Humana -työryhmä

Aika: torstai 19.11. klo 17.00-19.00

Paikka: Haartman-instituutti, luentosali 1
(Haartmaninkatu 3, Helsinki)

Mistä tulevat miehen vihan syvämotiivit, perheestä vai perimästä? Miksi viha ja väkivalta kohdistuu useimmin läheisiin? Mitä viha palvelee? Mihin ihminen tarvitsee vihaa? Miksi viha on useimmiten irrationaalista? Miten viha liittyy lapsuuden stressiin ja psyykkisiin traumoihin? Miksi väkivallasta kärsinyt käyttää itse väkivaltaa? Voiko tunteiden sieto- ja säätelykykyä oppia?

Miksi naisen aggressioista ja kostosta vaietaan edelleen? Mistä kostonhimo kumpuaa? Onko kosto suloinen? Millaisia erityisiä ilmenemismuotoja naisen kostolla on? Miten nainen kostaa äidille, miehelle, lapsilleen? Miten myyteissä ja taiteessa kuvataan naisen kostoa? Voiko koston kierteestä päästä irti?

Näistä aiheista alustavat psykiatri ja psykoanalyytikko Gustav Schulman sekä  psykologi ja psykoanalyytikko Elina Reenkola. Tilaisuus on kaikille avoin.

Ilmoittautumiset ma 16.11.2009 mennessä lauri.pohjanpaa@helsinki.fi

Tervetuloa!

Lux Humana -työryhmä

——————————-

Lux Humana on lääketieteen opiskelijoille  ja terveydenhuollon  ammattilaisille suunnattu humanistinen kirjakokoelma Terkossa. Siellä voit tavata ylioppilas Raskolnikovin, Sinuhe egyptiläisen ja Nalle Puhin ; voit tutustua Tsehovin, Kafkan tai Kierkegaardin maailmoihin ; voit perehtyä lääketieteen  filosofiaan, sosiologiaan tai historiaan. Lähes 3000 kokoelmaan tarkoin valittua teosta odottaa sinua, joka haluat avartaa näkemystäsi ihmiselon eri puolista.

Tervetuloa tutustumaan kokoelmaamme virtuaalisesti www.terkko.helsinki.fi/lux/
tai paikan päällä Terkossa (Haartmaninkatu 4).

Helsingin yliopiston kirjaston verkkosivu-uudistusprojekti

Kirjaston verkkosivusto on kirjaston keskeinen viestintäväline. Tulevaisuudessa verkkosivustolla on näyttävä nykyaikainen informaatio-osaaminen, jonka keskeinen tapahtumapaikka verkko tulee jatkossa olemaan. Nykytilassaan kirjastojen verkkosivustot eivät palvele asiakkaita verkkosivustojen dynaamisiin toiminnallisuuksiin kohdistettujen vaatimusten mukaisesti. Lisäksi sivustojen tulee auttaa kirjastoa profiloitumaan yhdeksi organisaatioksi, jolla on laajat verkkopalvelut, neljä kampustoimipaikkaa sekä keskitetty hallinto.

Taustaa

Maaliskuussa 2009 aloitti kirjastossa työskentelynsä verkkosivu-uudistusprojektiryhmä. Ryhmä käsitteli kevään aikana tulevan verkkosivuston rakennetta, käyttötilanteita, käyttäjäryhmiä, toiminnallisuuksia ja visuaalista ilmettä. Ryhmä keräsi tilastoja, kävi läpi mahdollisuuksia ja ideoi uusia asioita. Ryhmän loppuraporttiin kasattiin työn tuloksia.

Tärkein tehtävänannossa asetettu asia jäi kuitenkin ryhmältä pöydälle, siitä huolimatta että ryhmä suositteli loppuraportissaan avoimen lähdekoodin sisällönhallintajärjestelmän käyttöönottoa varovaisin reunaehdoin. Ryhmä odotteli Viestintäosaston kevääksi 2009 lupaaman koko yliopistolle käyttöön otettavan sisällönhallintajärjestelmän kilpailutuksen tuloksia, joita ei kuitenkaan loppuraporttiin mennessä vielä ollut käytettävissä.

Projektin vaiheistus

Resurssi- ja kiiretilanteen vuoksi verkkosivu-uudistusryhmä jakoi verkkosivustojen kehittämisen kahteen erilliseen vaiheeseen.

1. vaihe
Ensimmäisessä vaiheessa syksyllä 2009 tehdään sivustoihin ensisijaisesti organisaatiomuutosten tuottamat pakolliset muutokset. Kirjastolle tulee yksi yhteinen sivusto ja kampuskirjastoille omat sivustonsa. Lisäksi kaikille sivustoille luodaan yhteinen sisältömäärittely, mikä tarkoittaa sitä että sivustoilla on yhteneväinen navigointi ja sivujen tekstien yhteiset osiot kirjoitetaan keskitetysti uusiksi. Sivustoilla tullaan käyttämään yliopiston verkkosivupohjia ja kummempia kikkailuja vältetään.

Projektin 1. vaiheen koordinoinnista vastaavat kirjastopalvelujen koordinointiyksikössä Päivi Lammi ja Jussi Omaheimo. Kampuskirjastojen yhteyshenkilöinä toimivat Viikistä Katja Kunttu, Kumpulasta Lea Kujala, Terkosta Anna-Mari Koivula ja keskustakampukselta Ritva Hagelin, Ulriikka Puura ja Johanna Lahikainen. Tavoitteena on, että sivustouudistuksen 1. vaihe on valmis vuoden 2009 loppuun mennessä. Tiukasta aikataulusta johtuen yhteistä sisältömäärittelyä ei voida kierrättää kommentoitavana kovin laajasti. Yhteyshenkilöiden kautta kaikki ideat tulevat kuitenkin yhteiseen käyttöön.

2. vaihe
Varsinainen sivustojen kehittäminen aloitetaan vuoden 2010 puolella, jolloin sivustojen sisällönhallintajärjestelmä uusitaan ja sivustoa pyritään kehittämään tietolistauksesta verkkopalveluksi. Tämä tarkoittaa toiminteiden ja tietokantojen integroimista sivustoon, verkon 2.0 toiminteiden käyttöönottamista sekä koko sivuston kehittämisen nostamiseksi osaksi normaalia viestintätointa. Projektin 2. vaiheen koordinoinnista vastaa kirjaston hallintoyksikkö.

Vaiheistuksen kakkososaa tulee ensi keväänä sotkemaan uuden sisällönhallintajärjestelmän pilotointi. Tietojärjestelmäpäällikkö Pauli Assisen johdolla kirjasto on marssimassa uuden koko yliopistoa koskevan sisällöntuotantojärjestelmän pilotoijaksi. Tämä tarkoittaa sitä että kovin kauaa eivät sivustot valmiina lepää – jos verkkosivuston edes voi koskaan sanoa olevan valmis – vaan sivustojen ylläpidon tekninen uusintaminen alkanee jo ensi vuoden alkupuolella.

Kirjoittaja:
Jussi Omaheimo
Verkkotoimittaja
Kirjastopalveluiden koordinointiyksikkö
Päivi Lammi
Suunnittelija
Kirjastopalveluiden koordinointiyksikkö

IGeLU-konferenssi 2009

Syyskuun alussa Helsingissä järjestettiin 2009 IGeLU-konferenssi (International Group of Ex Libris Users).

Kolmipäiväiseen konferenssiin osallistui Ex Librisin kirjastosovellusten asiantuntijoita eri puolilta maailmaa. Tilaisuuden viritti pääpuhe ja paneelikeskustelu muutoksesta ja tulevaisuuden valinnoista kirjastoissa. Ex Libris puolestaan valotti yrityksen strategisia linjauksia ja tuotteidensa kehityslinjoja. Erityisesti esiteltiin luonnoksia seuraavan sukupolven kirjastojärjestelmästä (URM, Unified Resource Management) ja tuoteideaa kehitettiin edelleen työpajoissa. Lisäksi tarjolla oli paljon kiinnostavia esityksiä, jotka liittyivät kirjastojärjestelmien verkkokäyttöliittymiin ja käyttäjien kokemuksiin Ex Librisin tuotteista (Aleph, DigiTool, MetaLib, Primo, Rosetta, SFX, Verde, Voyager). Esillä oli myös 16 julistetta, joista yksi kuvasi formaattikonversioon valmistautumista Helkassa syksyllä 2008.

2009 IGeLU-konferenssin esityksiä on jo nähtävänä osoitteessa

Oikeustieteen kirjasto 99 vuotta

Oikeustieteellisen tiedekunnan kirjaston sadannen toimintavuoden alkamista juhlistettiin kakkukahveilla viime maanantaina. Mahtoivatko lainopillisen tiedekunnan opettajakollegion jäsenet tietoisesti tähdätä helposti muistettavaan päivämäärään kun anoivat yliopiston konsistorilta määrärahaa lainopillisen seminaarikirjaston perustamista varten? Pyyntö nimittäin hyväksyttiin 19. päivänä lokakuuta 1910 ja niin sai alkunsa vielä pari kuukautta olemassa oleva tiedekunnan kirjasto.

Kirjaston eilistä ja toissapäivää esittelevään näyttelyyn löydettiin esineitä työhuoneiden kätköistä yhden vitriinillisen verran. Kirjastomme on toiminut useassa paikassa, jotka Arja Niskala kuvasi ja listasi mielenkiintoiseksi kuvakertomukseksi. Niin ne ajat muuttuvat – loistonsa päivinä oikeustieteilijät ovat olleet Ritarihuoneellakin.

Kuva: Petra Pentzin
Kakkua jonottaa Sakari Lipkin, joka on teologisen ja oikiksen kirjastojen “yhteinen resurssi”.

Kuva: Petra Pentzin

Tuorin Katrikin kerkesi poikkeamaan.

Kuva: xxx
Uusia johtajia, Pauli Assinen ja Anneli Partanen. Onnitteluja vastaan- ottaa Liisa Rajamäki.

Kuva: Petra Pentzin
Oikeustieteellisen tiedekunnan väkeä onnittelemassa.

Kuva: xxx
Vuonna 1910 asetettiin myös kirjastovaliokunta ja sen johtoon prof. R.W. Erich. Nykyisen oikeustieteellisen tiedekunnan kirjaston neuvottelukunnan puheehjohtaja prof. Juha Raitio naurattaa Pälvi Kaiposta.

Kuva: xxx
Pirteä ja nuorekas tiedekunnan kirjasto kiittää rattoisasta syntymäpäiväkahviseurasta! Ja on hyvin otettu kukkapuskista, joita aivan odottamatta ja yllättäen sai vastaanottaa!

Kirjaston historiaa

Kirjoittaja:
Leena Huovila
Oikeustieteellisen tiedekunnan kirjasto

Kuvat:
Petra Penzin

STKS:n 80-vuotisjuhlaseminaari “Fair Use of Information – Seminar on Information Ethics” 25.11.2009

Suomen tieteellisen kirjastoseuran kansainvälinen työryhmä järjestää yhdessä Seuran 80-vuotisjuhlatoimikunnan kanssa kansainvälisen juhlaseminaarin
Fair Use of Information – Seminar on Information Ethics”, Helsinki, November 25th 2009

Seminaarin pääpuhujina ovat informaatioetiikan asiantuntijat: USA:n Association of Research Libraries puheenjohtaja Thomas C. Leonard ja Italian kirjastoseuran Lombardian alueen puheenjohtaja Laura Ballestra.

Seminaari on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille.

Seminaarin ohjelma

Keskitettyihin hankinta- ja metadatapalveluihin tulijat ryhmiytyvät ja suunnittelevat

Ihan pieni sali ei riittänyt, kun vuonna 2010 toimintansa aloittavaan hankinta- ja metadatapalvelut -yksikköön tulijat kokoontuvat 22. syyskuuta. Ennen yhteisen toiminnan suunnittelutyön aloittamista oli tärkeää päästä tutustumaan ja nähdä koko upea yli 30 hengen porukka, jonka saaminen samaan ryhmäkuvaan vaati pienoista sovittelua.

Vaikka kaikki tulevat yksikköläiset ovat työskennelleet Helsingin yliopiston kirjastolaitoksen piirissä tietoaineistojen hankintaan, luettelointiin ja käyttöön saattamiseen liittyvissä tehtävissä eri kirjastoissa, emme kaikki vielä entuudestaan tunteneet toisiamme.

Tutustumisen lisäksi päivän idea ja sisältö oli jakaa ajatuksia ja kokemuksia tilanteesta työpaikalla nyt sekä kerätä voimia ja ideoita alkaneen syksyn työskentelyä ja uutta työyhteisöä ajatellen. Tämän Kuuntelun paikka -teeman parissa päivän ohjelmaa johdatteli organisaatiokonsultti Anna-Maija Kajanoja Emma Palvelut Oy:stä.

Päivän yhteisen työskentelyn ensimmäistä vaihetta voi kuvata yhteisölliseksi ääneen ajatteluksi ja kokemusten jakamiseksi. Kerroimme toisillemme millaisia asioita olemme viime aikoina kohdanneet ja kokeneet työssämme nyt, muutoksen kynnyksellä ja keskellä ja miten ne kaikki askarruttavat meitä henkilökohtaisesti. Toimme esille omia kokemuksia, mielikuvia ja ajatuksia. Toisten puhetta kuunnellessa kuuntelimme samalla, mitä ajatuksia ja tuntemuksia ne meissä itsessämme virittivät. Oli arvokasta antaa omat ajatukset niihin liittyvät tunnot julki toisten kuultaviksi ja edelleen assosioitaviksi. Näin kokosimme henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuvan näytteen sen hetkisestä todellisuudesta työyhteisöissä.

Päivän työskentely jatkui kuudessa 5-6 hengen pienryhmässä, joissa ryhmän jäsenten tehtävänä oli paitsi tutustua toisiinsa, myös tunnistaa isossa ryhmässä esille nousseesta materiaalista pienryhmän mielestä 1 – 3 keskeisintä teemaa ja kiteyttää valitut teemat kuvaksi ja/tai muutamaksi lauseeksi.

Esiin nostetuista teemoista keskusteltiin ensin yhteisesti isossa ryhmässä, sitten pienryhmissä. Monia askarrutti uhka töiden yksipuolistumisesta. Murhetta välittömän yhteyden katkeamisesta asiakkaaseen kannettiin niin ikään. Myös muutoksen tiukka aikataulu, ja siihen liittyen omat keskeneräiset työt, jotka jäisivät kampuskirjaston tehtäviksi, sekä tiedon ja osaamisen siirtäminen huolestuttivat.  Yhteisten tilojen puuttuminen välivuosina 2010-2012 koettiin myös vähän ongelmalliseksi. Miten voi orientoitua ja identifioitua uuteen työyhteisöön, kun työskentelee enimmäkseen siinä työyhteisössä, jolle oikeastaan pitäisi jo heittää hyvästejä?

Toisaalta mahdollisuuksina nähtiin esimerkiksi  tilaisuus erikoistua ja syventää omaa osaamistaan, mikä parhaimmillaan antaa mahdollisuuden entistä luovempaan työotteeseen ja usean osaajan toisiaan tukevaan yhdessä oppimiseen. Nähtiin myös mahdollisuus selkiyttää pirstaleista toimenkuvaa ja siten helpottaa työtä. Mahdollisuuksia on myös uuden oppimiseen. Esimerkiksi e-kirjojen maailma on moninainen ja jatkuvasti kasvava tarjoten mielenkiintoisia uusia näkymiä kirjastotyöhön.
Lopuksi ideoitiin ja koottiin toimenpiteitä hyvän muutosmatkan takaamista varten ja sovittiin miten ideoita kehitellään ja toteutetaan. Päivän aikana nousi esiin lukuisia kysymyksiä ja asioita, joihin täytyy etsiä vastauksia ja ratkaisuja.

Tilaisuudesta on runsas kuukausi. Toiminnan suunnittelu on jatkunut erilaisissa ryhmissä. Jokainen tuleva yksikköläinen osallistuu ainakin yhden suunnitteluryhmän toimintaan.

Seuraava yhteinen kokoontuminenkin on ihan pian. Tällöin katsotaan yhdessä mitä lokakuussa ahkerasti työskennelleet suunnitteluryhmät ovat saaneet aikaan ja kerätään uutta evästystä jatkotyöskentelylle.

Kirjoittajat:
Anneli Partanen
palvelupäällikkö
Kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
Eeva Peltonen
Kirjastonhoitaja
Kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
Kuvat:
Sirkku Liukkonen
Anna-Maija Kajanoja

Miten saan artikkelini ja kirjastoni näkyville?

P1020401

Helsingin yliopiston kirjasto ja Elsevier järjestivät yhteistyössä kolme tilaisuutta 20.10.2009:

1. tutkijoille ja jatko-opiskelijoille ”How to Get Your Article Published ”

2. laitosten opettajille ja kirjaston henkilökunnalle ”Connnecting to Young Researchers” ja

3. kirjaston henkilökunnalle  ”Library Marketing”

Elsevier tarjosi esitykset ja tarjoilut ja Helsingin yliopiston kirjasto vastasi tiedotuksesta ja muista käytännön järjestelyistä.



Julkaiseminen kiinnosti

Tutkijoille ja jatko-opiskelijoille suunnattu seminaari How to Get Your Article Published veti salin täyteen kuulijoita – 200 osallistujaa. Enemmänkin olisi ollut tulossa, jos saliin olisi mahtunut. Seminaari oli hyvin käytännönläheinen. Puheenvuoroja pitivät Elsevierin edustajat Jaap van Harten, Executive Publisher, Pharmacology & Pharmaceutical Sciences ja Chris James, Account Development Manager ja Helsingin yliopistosta professori  Arto Urtti, joka on European Journal of Pharmaceutical Sciences  -lehden päätoimittaja. Lehti on tieteellisen seuran julkaisu, jonka kustantamisen hoitaa Elsevier.

Kustantaja korosti, että lehden toimitus päättää mitä lehdessä julkaistaan, ei kustantaja. Lehden päätoimittaja kertoi, että hänen lehteensä tarjotaan yhä enemmän artikkeleita ja yhä suurempi osa joudutaan hylkäämään. Koska vapaaehtoistyönään vertaisarviointia tutkijat ovat kovin ylikuormitettuja, yhä useammin lehden päätoimittaja tekee suoraan hylkäyspäätöksen eikä artikkeli päädy vertaisarviointiin.

Ikävä tieto oli, että koventuneet paineet näkyvät myös siinä, että kustantajat törmäävät plagiointiyrityksiin yhä useammin.  Elsevier tarkistaa heille tarjotut tekstit plagioinnin ehkäisyyn tarkoitetulla Turnitin-ohjelmalla, joka vertaa käsikirjoitusta jo olemassa oleviin teksteihin. Kustantajan edustaja varoitteli myös siitä, että omaa tekstiään ei saa kopioida toisesta julkaisusta, vaan  omaan aiemmin julkaistuun tekstiin pitää asianmukaisesti viitata.

Kustantajan edustaja toi myös mukavasti esille kirjastojen osaamista ja kehotti tutkijoita kysymään apua. Vuoden loppuun asti koekäytössä oleva Scopus pääsi tietysti näyttävästi esille ja saimme vinkkejä siitä, miten Scopusta voi hyödyntää lehtien ja tutkijoiden arvioinnissa.

Miten opiskelijat hakevat tietoa?

Chris James kertoi nuorten tiedonhausta ja netin käytöstä Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa tehtyihin tutkimuksiin perustuen. Kiinnostavaa olisi tietää, miten hyvin tutkimusten tulokset pätevät suomalaisiin.

Esityksen käytännöllisenä antina saimme listan vinkkejä, miten kirjastoissa voisimme olla hyödyksi nuorille opiskelijasukupolville:

  1. Tarjoa opastusta, koska sitä halutaan ja tarvitaan.
  2. Ole yhteydessä asiakkaisiin ja tarkkaile, miten he oikeasti etsivät tietoa. Se ei selviä käyttötilastoista.
  3. Opiskelijoita ärsyttää, jos kirjasto yrittää olla liian ”cool”. Nettisukupolven kanssa ei kannata yrittää olla liian kaveria. Facebook on henkilökohtaiseen käyttöön ja toisaalta ”Facebook is so last year”. Nuoret haluavat pois niistä paikoista, mihin äidit ja kirjastot työntyvät mukaan.
  4. Auta asiakkaita parantamaan hakutaitojaan.
  5. Ole näkyvä. Tee selväksi, mitä palveluja kirjastosta saa. Työskentele hakukoneiden kanssa, jotta kirjasto ja kirjaston tärkeimmät palvelut olisivat hyvin esillä hakutuloksissa.
  6. ”Keep it simple”.

Kirjaston markkinointi

Kirjastomarkkinoinnin työpaja oli vain kirjastojen henkilökunnalle. HY:n henkilökunnan lisäksi oli osallistujia TKK:n ja Helsingin Kauppakorkeakoulun kirjastoista. Työpajassa käsiteltyjä asioita löytyy A Short-Cut to Marketing the Library -kirjasesta, jonka saimme kuhunkin kampuskirjastoon.

Bostonin matriisi (A Short-Cut to Marketing the Library -kirjasesta)

Työpajassa kokeilimme Bostonin matriisin käyttöä. Aluksi luettelimme, mitä tarjoamme asiakkaillemme ja sen jälkeen jaottelimme palvelujamme tähtiin, kysymysmerkkeihin, lypsylehmiin ja koiriin. Tähdet ovat palveluja, joilla menee hyvin ja kasvu jatkuu, esim. e-lehdet ja informaatiolukutaidon opetus. Kysymysmerkkejä ovat tuotteet ja palvelut, jotka vaativat paljon satsauksia ja voivat muuttua tähdiksi tai osoittautua huonoiksi, esim. e-kirjat ja Nelli.  Lypsylehmät ovat isoja ja varmoja tällä hetkellä, mutta niiden merkitys saattaa laskea, esim. kaukopalvelu ja Helka. Koirat (epäreilu nimitys) ovat tuotteita, joiden osuus ja merkitys ei kasva ja joista kannattaisi luopua, että jäisi aikaa muille tehtäville. Listallemme koiriin luokiteltiin vain sitominen ja kannettavien tietokoneiden lainaaminen, mutta on niitä muitakin.

Näistä luokituksista voi toki olla monta mieltä emmekä mekään seminaarissa olleet kaikista luokituksista yksimielisiä. Vastaava harjoitus olisi kiinnostavaa tehdä kussakin kampuskirjastossa ja erityisen kiinnostavaa olisi nähdä, uskaltaisimmeko laittaa mitään koirien luokkaan.

Kirjastomarkkinoinnin työpajan lähdeteos:
Zuzana Helinsky. A short-cut to marketing the library. Chandos information professional series). 2008.

Kirjoittaja:
Päivi Helminen
Tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto

Erillislaitoskirjasto 2010 – Ajankohtaista uuden Helsingin yliopiston kirjaston valmistelutyöstä

Alkusyksyn aikana on viimeistely kirjaston johtosääntöluonnosta, ensimmäistä tavoiteohjelmaa ja budjettia.
Kansalliskirjaston kanssa on valmisteltu yhteistyökuvausta, joka liitetään molempien kirjastojen tavoiteneuvotteluaineistoihin.  Loppusyksyn aikana kootaan esitys kirjaston työjärjestykseksi sekä jatketaan keskitettyjen palvelujen  ja kampusten tieteenalapalvelujen suunnittelua.


Kirjaston johtosääntöluonnokseen muutamia tarkistuksia

Kirjaston johtosääntöluonnoksesta pyydettiin tiedekunnilta, erillisiltä laitoksilta, henkilöstöjärjestöiltä ja ylioppilaskunnalta kommentit syyskuussa.  Kommenttinsa toimittivat teologinen, oikeustieteellinen, matemaattis-luonnontieteellinen, farmasian ja valtiotieteellinen tiedekunta, Biotekniikan Instituutti, Kansalliskirjasto, Opiskelijakirjaston johtokunta, Ruralia, Svenska social- och kommunalhögskolan, Akavan yhteistyöryhmä, Helsingin yliopiston henkilökuntayhdistys HYHY ry ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunta.

Yleisesti luonnosta pidettiin onnistuneena. Kommenteissa kiinnitettiin huomiota mm. siihen, että keskustakampuksen ja Viikin kampuksen tiedekuntien edustus johtokunnassa tulisi toteutua mahdollisimman tasapuolisesti. Jäsenten ja varajäsenten tulisi edustaa eri tiedekuntia.

Kirjaston johtokunnan ja ylikirjastonhoitajan tehtävien määrittelyjen pohjana ovat yliopistotason johtosäännössä luetellut erillisen laitoksen johtokunnan ja johtajan tehtävät. Yliopiston johtosääntö hyväksyttiin hallituksessa 8.10.2009.

Valmisteluryhmä kävi kokouksessaan 15.10. läpi tiedekunnilta ja erillislaitoksilta saadut kommentit ja on tehnyt niiden pohjalta muutamia tarkistuksia johtosääntöluonnokseen.

Seuraavaksi kirjaston  johtosääntöluonnos toimitetaan yliopiston normiryhmään. Yliopiston hallitus hyväksynee erillisten laitosten johtosäännöt marras-joulukuussa.

Kirjaston työjärjestyksessä määritellään mm. kirjastoneuvottelukunnat ja niiden tehtävät

Valmisteluryhmässä kootaan parhaillaan uuden kirjaston työjärjestystä ja siinä tullaan määrittelemään mm. ylikirjastonhoitajan varahenkilön, kampuskirjastojohtajan ja johtoryhmän tehtävät sekä kirjastoneuvottelukunnat ja niiden tehtävät. Tavoitteena on, että työjärjestysluonnos saadaan henkilökunnalle yt-käsittelyyn joulu- tammikuussa.

Valmisteluryhmän jäsenet ovat olleet sillä kannalla, että jokaisella kampuksella tarvitaan kirjastoneuvottelukunta ja sen lisäksi mahdollisesti yhteinen kirjaston opiskelijaneuvottelukunta. Myös johtosääntöön annetuissa kommenteissa korostetaan kampuksittaisten kirjastoneuvottelukuntien merkitystä. Kampusten kirjastoneuvottelukunnissa tulee olla erityisesti tutkimus- ja opetushenkilökunnan, erillisten laitosten ja yhteistyötahojen vahva edustus.

Lisäksi valmisteluryhmä on pitänyt tärkeänä, että kirjaston edustajat osallistuvat myös yliopisto-, kampus- ja  tiedekuntatasolla opetuksen ja tutkimuksen suunnittelun ja kehittämisen toimikuntiin ja erilaisiin yhteistyöryhmiin.

Kirjasto- ja tietopalvelukunta keskusteli johtosääntöluonnoksesta 23.10. ja totesi, että kullakin kampuksella tarvitaan oma kampusneuvottelukunta, jotta viesti toiminnan tasolta tulee johtokuntaan ja kirjaston johdolle. Neuvottelukunnilla itsellään olisi mahdollisuus organisoida toimintaansa esimerkiksi jaosto- ja työryhmätyöskentelyä hyödyntäen.

Yhden yhteisen opiskelijaneuvottelukunnan perustamista pidettiin tärkeänä ja sen tehtäväksi nähtiin mm. opiskelijoiden oppimateriaalipalvelut, koulutus- ja tila-asiat. Opiskelijaneuvottelukunta toimisi foorumina, joka valmistelisi opiskelijoita koskevia kirjastopalveluasioita johtokunnan käsittelyyn.  Kampusten kirjastoneuvottelukunnissa mukana olevat opiskelijaedustajat osallistuisivat myös opiskelijaneuvottelukunnan työhön.

Helsingin yliopiston kirjaston ja Kansalliskirjaston välinen yhteistyökuvaus

Helsingin yliopiston ja Kansalliskirjaston välinen palvelusopimus päättyy vuoden lopussa. Sopimusta ei enää jatketa nykymuodossa, vaan yhteistyöstä laaditaan kuvaus, jonka tarkoituksena on selkiyttää Kansalliskirjaston ja Helsingin yliopiston kirjaston välistä työnjakoa ja edistää yhteistyötä kirjasto- ja tietopalvelujen kehittämisessä. Yhteistyökuvaus liitetään molempien kirjastojen tavoiteneuvotteluaineistoihin.

Kuvauksessa Kansalliskirjasto ja Helsingin yliopiston kirjasto sopivat:

  • Helka-tietokannan teknisen ylläpidon (systeemin hoitopalvelut ja paikallinen räätälöinti) siirtymisestä Kansalliskirjastosta Helsingin yliopiston kirjastoon, keskitettyihin palveluihin.
  • työnjaosta Helsingin yliopiston digitaalisten arkistopalvelujen ylläpidossa ja kehittämisessä. E-thesis-palvelun sisältöylläpidon siirtymisestä Helsingin yliopiston kirjastoon, keskitettyihin palveluihin sekä sopivat siirtymäkaudesta, jonka aikana palvelun tekninen ylläpito- ja kehitystyö siirtyvät Helsingin yliopiston kirjastoon.
  • Helsingin yliopiston siirtyessä käyttämään TUHAT-tutkimustietojärjestelmää, sen koordinoinnista kirjastojen osalta vastaa Helsingin yliopiston kirjasto. Kansalliskirjaston ylläpitämästä JULKI-tietokannasta luovutaan.
  • NELLI-tiedonhakuportaalin ylläpidosta
  • paikallis- ja tutkijapalveluista keskustakampuksella ja kehittämisyhteistyön periaatteista.

Yhteistyökuvaus on kolmivuotinen ja se tarkistetaan vuosittain seurantatapaamisten yhteydessä. Kuvaus allekirjoitetaan rehtorin tavoiteneuvotteluiden jälkeen.
Luonnos yhteistyökuvauksesta on luettavissa Alma-intranetissa.

Keskitettyjen palvelujen toimintojen suunnittelu etenee

Syksyn aikana ylikirjastonhoitaja, kampuskirjastonjohtajat ja hallintopäällikkö ovat kokoontuneet säännöllisesti käsittelemään yhteisiä asioita. Uuden kirjaston valmistelun tueksi on perustettu myös ryhmä, johon kuuluvat kampuskirjastojen johtajat, keskitettyjen palvelujen päälliköt sekä henkilöstön valitsema jäsen. Ryhmää johtaa ylikirjastonhoitaja ja se toimii käytännön valmistelun tukena vuoden 2009 loppuun, kunnes uuden erillislaitoskirjaston toimielimet aloittavat toimintansa. Henkilöstön edustajaksi työryhmään valittiin verkkoäänestyksellä kirjastoamanuenssi Elisa Hyytiäinen ja hänen varamiehekseen kirjastonhoitaja Antti Virrankoski. Työryhmän ensimmäisen kokouksen (2.11.) muistio on Almassa.

Keskitettyjen palvelujen verkkopalveluryhmä on pitänyt syksyn aikana kaksi kokopäivän suunnitteluseminaaria. Tuleviin työtovereihin tutustumisen ohella päivien aikana on käyty läpi ensi vuoden toimintaa ja toiminnan resurssointa henkilötasolla.

Hankinta- ja metadatapalvelut ovat kokoontuneet koko ryhmänä sekä kolmena pienempänä ryhmänä. Ryhmissä on kuvattu tulevia työprosesseja, arvioitu resurssitarpeita ja pohdittu hankinta- ja metadatapalvelujen organisoitumista. Tässä numerossa on Eeva Peltosen ja Anneli Partasen juttu Hankinta- ja metadatapalvelut –ryhmän ensimmäisestä suunnittelupäivästä.

Hallinto, suunnittelu- ja kehittämispalvelut on kokoontunut yhden kerran ja seuraava tapaaminen on 3.11. Ensimmäisessä tapaamisessa sovittiin suunnittelun jatkamisesta pienemmissä tiimeissä. Taloushallintotiimiä vetää Pirkko Tokat, henkilöstöhallintotiimiä Matti Hjerppe, yleishallintotiimiä Marja Kosonen, viestintätiimiä sekä suunnittelu ja kehittäminen -tiimiä Tiina Äärilä (viestintätiimiä tämän syksyn).

Syksyn aikana on tarkoitus määritellä palvelu- ja prosessikuvausten kautta keskitettyjen palvelujen ja kampuskirjastojen työnjakoa ja tehtäviä. Kun suunnittelu on edennyt, järjestetään yhteinen tapaaminen kampuskirjastojen hallinto- ja toimistohenkilöiden kanssa.

Koko kirjaston yhteinen keskustelu- ja tiedotustilaisuus ajankohtaisista asioista järjestetään marraskuussa. Tarkasta ajankohdasta ja ohjelmasta tiedotetaan myöhemmin.

Kirjasto on mukana yliopiston varainhankintakampanjassa

Helsingin yliopisto on uudessa strategiassaan linjannut, että yliopisto toteuttaa vuosien 2010–2012 aikana varainhankintakampanjan. Kampanjan tavoitteena on profiloida yliopistoa uudessa strategiassa asetettujen tavoitteiden mukaisesti korostaen huippuyliopiston yhteiskuntavastuuta,tiedon johtajuutta ja tutkimuksen kansainvälistä kärkeä. Kampanjan teemat ovat: Hyvä elämä, Suomi maailmassa ja Globaali muutos.

Valtiovalta on sitoutunut yliopistojen peruspääoman keräämiseen tähtäävän varainhankinnan tukemiseen lupaamalla sijoittaa 2,5-kertaa peruspääomaksi saadun yksityisen lahjoituksen suuruisen summan. Ehtona on, että yliopiston keräämä yksityinen pääoma on vuoden 2010 loppuun mennessä vähintään miljoona euroa. Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että lahjoittajan 1 miljoonan euron lisäksi yliopisto saisi valtiolta 2,5 miljoonaa euroa lisää.

Kaisa-talon kirjasto, Tulevaisuuden kirjasto, on yksi yliopiston varainhankintakampanjan lahjoituskohde. Vuonna 2010 hankitut lahjoitukset menevät kaikki yliopiston pääomaan (Helsingin yliopiston tulevaisuusrahastoon). Yliopisto vastaa varainhankintakampanjan konseptoinnin ja yleisten markkinointimateriaalien kustannuksista, mutta hankkeiden vastuutahojen yksiköt investoivat pääsääntöisesti omien hankkeidensa varainhankinnasta aiheutuviin kustannuksiin.

Varainhankinnan avulla kirjasto vahvistaa sidosryhmäsuhteitaan, saa näkyvyyttä ja sen palvelujen ja asiantuntijuuden tunnettuus ja arvostus vahvistuu. Kampanjan toteuttaminen edellyttää panostusta markkinointiin ja viestintään. Kirjasto on tavoiteohjelmassaan esittänyt ensi vuoden perustoiminnan budjettiin erillistä lisäpanostusta varainhankintaan.

Kirjaston kampanjan suunnittelu on käynnistynyt yhdessä yliopiston Avara-varainhankintatiimin kanssa. Kampanjan vetovastuu on keskitetyillä palveluilla. Syksyn aika varmistuu kampanjan suunnittelun ja toteutuksen vastuuhenkilö.

Kirjoittaja
Marja Hirn
tietoasiantuntija
kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
marja.hirn[at]helsinki.fi
puh. 09 – 191 21777
Tiina Äärilä
suunnittelija
kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
tiina.aarila[at]helsinki.fi
puh. 09- 191 21776

Viikin tiedekirjasto – luotettava tiedon kivijalka ja akateeminen sulatusuuni

Opiskelijan näkökulma

Viikin vihreä kampus kätkee lasi- ja betonielementtiensä sisään yli 6500 eri alojen opiskelijaa. Opiskeltavien alojen kirjo on laaja ja opiskelumetodit sitäkin kirjavampia. Kampukselle asetetut vaatimukset ovat tämän myötä melkoiset, ja kyllä, kokonaisuutena Viikki tarjoaa monipuoliset tilat tähän kaikentyyppiseen opiskeluun. Olennainen osa kampuksen palveluita on oma tiedekirjastomme, toimialojensa laajin tieteellinen kirjasto.

Maria_Tuomi_4041801

Maria Tuomi työskenteli Viikin tiedekirjastossa kirjastosihteerinä 8.9.2008-31.5.2009.

Asiakaslähtöinen palveluiden kehittäminen lienee Viikin tiedekirjaston yksi suurimpia haasteita ja siten vahvuuksia. Palveluita suunniteltaessa on syytä silloin tällöin silmäistä kohderyhmän eli kirjaston asiakkaiden, maailmaan. Opiskelijat Viikin kampukselta ja sen ulkopuolelta muodostavat merkittävän osan asiakaskunnasta. Tässä kirjoituksessa luodataan niin mielipiteitä kirjaston toiminnasta ja kuin eräitä Viikin tiedekirjaston palveluita, joita opiskelija käyttää ja tarvitsee kirmatessaan tiedon tiellä kohti suurempaa viisautta. Kirjoitus ammentaa Viikin kampuksen biologian opiskelijoiden tiedekirjaston toimintaa koskevasta epävirallisesta palautteesta, joka on kerätty tätä artikkelia silmälläpitäen.

Kurssikirjakokoelma – kaiken opiskelun äiti

Viikin tiedekirjaston palveluista kurssikirjakokoelma on kenties selkeimmin opiskelijoille suunnattu hyllymetrien kavalkadi ja ilman sitä pienten opiskelijoiden armeija olisi pulassa heti ensimmäisestä opiskelupäivästä lähtien. Kovasta käytöstä seuraa aina haasteita, joiden ratkaisemisesta kurssikokoelman nykyisenlainen jouheva toimivuus on osoitus. Eri opinalojen perusteokset päivittyvät parin vuoden välein ja itse kurssivalikoima uudistuu jossain määrin joka tutkintovaatimusten uudistuksen myötä – kaivattujen kirjojen määrä on siis valtaisa. Kurssikirjakokoelmalle tyypillinen piirre on kausittaisuus, ja vaikka kokoelma natiseekin liitoksissaan, mm. Molecular Biology of the Cell -teosta on joko hyllyssä kymmenittäin, tai sitten varausjono hipoo kymmentä. Pelastaviksi enkeleiksi osoittautuvat ”sesonkiaikaan” kahden vuorokauden lainat, joita ilman moni myöhässä liikkeellä oleva opiskelija jäisi kuin nalli kalliolle. Voisiko kurssikirjakokoelman toimintaa entisestään parantaa luomalla uusimmista painoksista käsikirjaston, jonka kirjoja ei lainkaan lainattaisi ja ne olisivat siten aina saatavilla – usein vanha painos on nimittäin todellakin liian vanha, ja tenttiin meno riippuu muutaman päivitetyn asian lukemisesta.

Kurssikirjojen muuttaminen e-kirjoiksi voi ratkaista saatavuusongelman lopullisesti – asia, josta tuskin kymmenen vuotta sitten osattiin uneksia. Uudistus helpottaisi myös alati paisuvan kokoelman tilaongelmaa. Mielipiteet opiskelijoiden keskuudessa ovat varautuneen innostuneita, sillä monen mielestä päätteellä tehdään jo nyt aivan liikaa töitä. Ruutua tuijottaessaan ihminen räpyttelee liian vähän, ja evoluutiobiologi arvaakin jo tulevaisuuden ihmisen akateemisen alalajin silmäluomien surkastuneen olemattomiin… E-kirjat olisivatkin nerokas ratkaisu lähinnä kirjojen saatavuusongelmaan, sillä perinteisten paperiversioiden toivotaan säilyvän myös tulevaisuuden kirjastossa.

Päätteitä ja palvelua

Kymmenet atk-työpisteet sekä printtaus- ja kopiointimahdollisuudet palvelevat viikoittain satoja, jopa tuhansia opiskelijoita. Työpisteiden olemassaolo, määrä ja sijoittelu saavatkin opiskelijoilta lämmintä kiitosta. Monille kynnys hakea esimerkiksi e-artikkeleita pienenee, kun kirjaston asiantunteva henkilökunta on lähellä neuvomassa. Toisaalta korkea käyttöaste tuottaa harmaita hiuksia sekä asiakkaille että työntekijöille. Asiakkaiden mielikuva usein reistaavista ja vähintään aina varatuista koneista istuu aiheesta sitkeässä. Tilanteissa, joissa toimitettava asia ei vaadi tuntien surffailua, olisiko ratkaisu löydettävissä muutamasta vartin pikakoneesta? Vanhojen tutkintoasetusten mukaan valmistuneiden opiskelijoiden pro gradu –töiden palautuseräpäivä elokuussa 2008 näkyi kirjaston käytössä selvänä piikkinä ja muistuu mieleen myös hajonneiden printtereiden keväänä. Kirjaston joustava ja inhimillinen palvelu pelasti kuitenkin nämäkin tulevat maisterit monesta pulasta.

Viikin tiedekirjaston palveluissa yhdistyvät jouhevasti automaatio ja itselainaus, sekä henkilökohtainen, vanhanajan asiakaspalvelu. Molemmat puolet saavat opiskelija-asiakkailta kiitosta: itselainaus on kätevää ja Helka-pisteistä saa nopeasti varmistettua kirjan tarkan sijainnin. Toisaalta apua on helppo tulla kysymään lainaustiskiltä jos kirja ei ole paikallaan, tai tietty artikkeli ei ota löytyäkseen. Sarjan osan metsästys ykköskerroksen hyllyviidakosta on monille e-artikkeleiden ajassa kasvaneille maisterinaluille historian syövereistä kurottava mörkö. Edelleen itselainauksen toiminta perustuu joskus avaruusfysiikkaa vastaaviin salatieteisiin, palautusjärjestelmästä puhumattakaan. Asiakaspalvelutiskillä nämäkin asiat selviävät, ja yhdessä tekemisen tuloksena asiakas oppii kirjaston käyttöä ja ensi kerralla tarttuu haasteeseen itsenäisemmin. Luottamus kirjaston palveluihin on useille ensisijaisen tärkeää ja syntyy usein ainoastaan vuorovaikutuksen kautta.

Hiljaisuutta etsimässä

Opiskelijoiden arkeen kuuluu usein, vuosikurssista riippumatta, suhteellisen suuri määrä itsenäistä työskentelyä. Ennen tenttiä nenä kirjassa istutaan ”kahdeksasta kahdeksaan” ja kirjaston pitkät aukioloajat tarjoavatkin opiskelijoille mahdollisuuden työskennellä omassa päivärytmissään. Lisäksi erilaiset tutkielmat, kurssi- ja ryhmätyöt ovat oppimisen arkea. Näihin tilanteisiin räätälöidyt kirjaston 12 tutkijansoppea, ryhmätyötilat sekä lukuisat avoimet opiskelupisteet ovat käytännössä ainoat laatuaan koko kampuksella. Ilman niitä kampuksen opiskelu olisi ainoastaan luento- ja tietokonevetoista, eikä mahdollisuuksia itseopiskeluun – kaikkien opintojen peruspilariin – olisi juuri lainkaan.

Siniseinäisen Infotalon valoisuus ja tilojen avaruus lienevät olleet arkkitehdin mielessä hänen suunnitellessaan luomuksensa rakenteita. Tulos on moderni ja kieltämättä valoisa, mutta kirjaston erään perimmäisen olemuksen – lukurauhan – kannalta perin hankala. Korkeat avoimet aulat ja ohuet sermiseinät johtavat kaikki äänet talon toisesta reunasta toiseen. Kirjastossa tarpeeksi hiljaisia opiskelupaikkoja ovatkin ainoastaan tutkijansopet, jollaisia opiskelijat toivoisivat kipeästi lisää. Tilojen suunnittelu asettaa kuitenkin rajoituksensa yrityksille estää äänten kuuluvuus ja tilannetta on tästä syystä vaikea korjata. Pienillä ratkaisuilla, kuten puhelinkopeilla, parannettaisiin melutilannetta kuitenkin jo huomattavasti. Asiakkaiden viesti tulevalle suunnittelulle ja tilaratkaisuille onkin harvinaisen selvä: tarvitaan siis tila, äänenvaimennus ja töpseli, johon oman kannettavan saisi rauhallisessa työtilassa kiinni.

Tiedekirjasto osana kampusta

Monialaisena kokonaisuutena Viikin tiedekirjasto tarjoaa etsivälle opiskelijalle tärkeän löytämisen mahdollisuuden – akateemisen vapauden kenties olennaisimman ainesosan. Tässä mahdollisuuksien ja ideoiden ihmemaassa elektronisten palveluiden yleistyminen on vienyt tieteellisen aineiston tavoitettavuuden aivan uudelle tasolle. Viikin tiedekirjaston tiedonhankinnan koulutus tarjoaa kampuksen opiskelijoille vahvan työkalun kirjaston kokoelmien käyttöön. Edelleen koulutukset ovat monille ensimmäisiä laatuaan, ja tärkeitä ponnahduslautoja omaan kokonaisvaltaiseen tieteelliseen työskentelyyn, jossa ongelmaksi ei enää muodostukaan lähteiden löytäminen tai niiden luotettavuuden arvioiminen. Tällaisten kurssien merkitys on kiistaton koko opinnoille, ja toivottavasti lisääntyvä yhteistyö tiedekuntien kanssa saa sanan leviämään entistä tehokkaammin – tiedonhankinnan perusteet- ja RefWorks -kurssit sopivat loistavasti esimerkiksi kandidaattivaiheen seminaarien yhteyteen.

Erään opiskelija-asiakkaan palaute ansaitsee tulla siteeratuksi: ”Viikin tiedekirjasto vaikuttaa myös siihen, millaista maailmaa katsomme: emme tuijota vain oman alamme artikkeleita netissä vaan törmäämme myös muiden alojen ihmisiin, teoksiin ja lehtiin”. Tiedekirjastollemme on kehittymässä Viikin kampuksella rooli, jossa se on enemmän kuin vain perinteinen kirjasto – akateemisessa sulatusuunissa kohtaavat useiden eri alojen asiantuntijat, uteliaisuus sekä oppimisen ja ymmärtämisen halu. Näkökulmien laajentaminen on monitieteisen yhteisön perusta, ja tähän kirjasto tarjoaa tilat kuin luonnostaan. Myös toisen kerroksen teemavitriinit sekä uutuushyllyt ovat toimivat tässä erinomaisesti. Entä nähdäänkö tulevaisuuden tiedekirjastossa interaktiivista eri alojen esittelyä, näyttelyitä tai paneelikeskusteluita? Niin tai näin, Viikin tiedekirjasto on vihreän kampuksen tuhansille opiskelijoille elintärkeä, kotoisa ja luotettava osa opin pitkää polkua.

Teksti on aiemmin julkaistu lyhennettynä Viikin tiedekirjaston vuoden 2008 vuosikatsauksessa, s. 14-16.

Kirjoittaja
Maria Tuomi

Fil.yo., bio- ja ympäristötieteiden laitos

Kuva
Anna Laihanen

Luomutiedon lähteillä

viikki_logo

Maatalouskirjasto (1930-1999) innosti luonnonmukaisen viljelyn pioneereja jo 40 vuotta sitten.

Maatalouskirjastossa vuosina 1967-1986 kirjastoamanuenssina työskennellyt Anja Alanko kertoi tätä artikkeliani varten työuraansa liittyviä muistoja 1960, -70 ja -80 –luvuilta. Hän kuvaili, kuinka kirjaston monipuoliset aineistot, työyhteisö ja etenkin nuoret, vaihtoehtoisista viljelytavoista kiinnostuneet opiskelija-asiakkaat yhdessä aiheesta innostuneiden kirjaston työntekijöiden kanssa synnyttivät ilmapiirin, jonka vaikutukset ovat olleet kauaskantoiset. 1970-luvun alussa luonnonmukainen viljely ja maatalouden vaihtoehtoiset menetelmät olivat Suomessa jotain aivan uutta ja yliopistolla niihin suhtauduttiin kriittisesti.

Anja Alanko painotti kaikkien osatekijöiden suopeutta yhteistyölle, jonka ilmentymiä olivat mm. vaihtoehtoisen viljelyn opintopiiri ja julkaisun yhteinen tuottaminen samasta aiheesta. Opintopiirissä mukana olleista tunnetuimpia nimiä on varmaankin nykyinen EU-parlamentaarikko Heidi Hautala. Muita Alangon mainitsemia toimintaan osallistuneita olivat esimerkiksi nykyään FAO:ssa ilmastontutkijana työskentelevä MMT Marja-Liisa Tapio-Biström, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin palveluksessa oleva luomuviljelyn asiantuntija, erikoissuunnittelija Jukka Rajala, Organic Food Finland –luomuvientirenkaan vetäjänä toimiva Erkki Pöytäniemi sekä Frantsilan Luomuyrttitilan lähes 30 vuotta sitten puolisonsa kanssa perustanut Virpi Raipala-Cormier.

Viikissä virinneeseen luomutoimintaan tuli mukaan henkilöitä yliopiston ulkopuoleltakin. Heistä mainittakoon luonnonmukaisen viljelyn ja puutarhanhoidon tutkijana ja edistäjänä monen muun asian ohella tunnettu Toivo Rautavaara. Viikissä luennoitiin Suomen maatalouden tulevaisuudesta ja julkaistiin aiheesta monisteita. Vuonna 1981 Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan luonnonmukaisesta viljelystä kiinnostuneet henkilöt perustivat Elävä maa ry:n.

Erikoisluetteloita ja etäispalvelua

Anja Alanko kertoi kirjastossa tehdystä työstä eri aihealueiden aineistojen erikoisluetteloiden laatimiseksi ja niiden lähettämiseksi eteenpäin viljelijöille ja esimerkiksi maatalousneuvojille ja –opettajille maan eri puolille. Erikoisluetteloita tehtiin tietenkin myös vaihtoehtoisesta viljelystä.

Julkaisuun Helsingin yliopiston maatalouskirjasto 1930-1980, historiaa ja nykypäivää, sisältyy MMT Elsi Ettalan (Maatalouden tutkimuskeskus, Pohjois-Savon koeasema, Maaninka) kirjoittama artikkeli Maatalouskirjasto etäiskäyttäjän kannalta. Siinä hän toteaa: ”Maatalouskirjaston etäispalvelu on toki arvokasta muillekin kuin tutkimusväelle. Maatalousneuvonta ja –opetus samoin kuin yksityiset viljelijät tarvitsevat uusinta tietoa ja voivat sitä maatalouskirjastosta saada. Maatalouskirjaston etäispalvelu onkin ollut omalta osaltaan edesauttamassa maatalouden kehitystä.” (s. 31-32)

lahete

Mainittuun julkaisuun Anja Alanko on kirjoittanut Maatalouskirjaston kaukopalvelusta. Siinähän paikallisista aineistoista etäällä oleva asiakas asioi oman työ- tai asuinpaikkansa kirjaston kanssa. Se toteuttaa toimeksiannot ja välittää tarvitut tietoaineistot muista kirjastoista, joten kyseessä ei ole täysin sama asia kuin ”etäispalvelussa”. Alangon mukaan kaukolainoja on lähetetty yksityishenkilöille suoraankin ja ”näin myös maaseudulla asuvien viljelijöiden palveleminen sujuu joustavalla tavalla”. Hän kertoo keskuskirjastotehtävien myötä laajentuneesta kaukopalvelutoiminnasta, jota on entisestään lisännyt ”tietokonepohjaisen informaatiopalvelun käyttöönotto”. Kirjaston kokoelmat ovat olleet erittäin kattavat, sillä ”maatalouskirjasto toimii myös kaukolainoja tilaavana kirjastona, mutta omien tilausten määrä on vaatimaton verrattuna siihen määrään, mitä kirjastolta tilataan”.

biodyn1

Alangon artikkelista saamme tietää, että kaukopalvelun työvälineinä on käytetty mm. kaukokirjoitinta ja tilausten paikantamiseen pohjoismaisten maatalouskirjastojen ”List Agr” –yhteisluetteloa. Pohjoismaiden ulkopuolelle suuntautuvaa yhteistyötä on tehty maatalouskirjastojen kansainvälisen yhdistyksen perustamassa AGLINET (Agricultural Libraries´ Network) –verkostossa, jonka tarkoitukseksi Alanko mainitsee   maailman maatalouskirjastojen yhteistyön ja erityisesti kaukolainojen välitystoiminnan parantamisen. Alanko huomauttaa, että Maatalouskirjaston käsittelemien tilausmäärien koko ajan lisääntyessä kansainvälisen kaukopalvelun kehittämistä on hidastanut maatalouskirjaston liian vähäinen kaukopalveluhenkilökunta. (s. 12-13)

biodyn2

On kiinnostavaa huomata, miten tehokkaasti Maatalouskirjasto alojensa keskuskirjastona on palvellut pääkaupunkiseudun ulkopuolisia tiedon tarvitsijoita aikana, jolloin kirjastojen tietotekniikka otti vasta ensimmäisiä askeliaan. Elsi Ettala, jonka mukaan etäispalvelu ”toimii niin moitteettomasti, että ainoaksi ongelmaksi tavallisesti jää se, mistä tietää, mitä tilaisi”, kirjoittaa kokemaansa pulmaan liittyen: [Erikoisluetteloiden laatimisen lisäksi] ”- – on maatalouskirjasto kokeillut tietokonehakusysteemiä. Olen kokeillut sitä ja vaikeudeksi olen kokenut oikeiden hakusanojen löytämisen, jotta rajaus sattuisi kyseisen ongelman ytimeen. Ilmeisesti siinä päästään hyviin tuloksiin käyttötottumuksen lisääntyessä.” (s. 31)

Lähikäyttäjän puheenvuoro

Anja Alankoa haastatellessani kävi ilmi, että Maatalouskirjastoon hankittiin luonnonmukaista viljelyä käsittelevää aineistoa monipuolisesti, kirjoja ja lehtiä. Jo 1970-luvulla Maatalouskirjastoon tulleita kausijulkaisuja olivat mm. tanskalainen Tidsskrift for biodynamisk jordbrug, saksalainen Lebendige Erde, amerikkalainen Bio-dynamics ja suomalainen Demeter. Esimerkkeinä yli 30 vuotta sitten ilmestyneistä, Maatalouskirjaston kokoelmiin kuuluneista vaihtoehtoisia viljelymenetelmiä käsitelleistä kirjoista mainittakoon muutamia: Alwin Seifert: Gärtnern ohne gift (München, 1967), M. Müller: Praktische Anleitung zum organisch-biologischen Gartenbau (Grosshöchstetten, 1970), Catharine Osgood Foster: The organic gardener (New York, 1972), Henning E. Segerros: Giftfria grönsaker (Stockholm, 1973), ja Kjell Arman: Biodynaaminen viljely (Helsinki, 1973).

Edellä mainitsemaani Maatalouskirjaston 50-vuotispäivän kunniaksi koottuun julkaisuun sisältyy puutarhatieteen vt. professorin Erkki Kaukovirran artikkeli Maatalouskirjasto ja lähikäyttäjä. Siitä saamme käsityksen siitä, miten Maatalouskirjasto toi uuden aineistonsa esille ja käyttäjien ulottuville puuttumatta nyt siihen, mistä kirjaston aihealueesta on kyse.

Kaukovirran mukaan kirjastossa käyvällä tutkijalla on päällimmäisenä mielessä ”uusimman tiedon etsintä ja saaminen”. Hän tarkastelee kirjoituksessaan Maatalouskirjaston palveluja tästä näkökulmasta ja mainitsee kokoelmista tärkeimpinä uuden tiedon lähteinä aikakaus- ja bibliografiset julkaisut. Hän toteaa kuitenkin usein turvautuvansa myös kaukopalvelun apuun, jolle hän antaa tunnustusta nopeudesta. Mutta: ”Lähikäyttäjän harras toivomus on, että maatalouskirjasto saisi nykyistä enemmän määrärahoja aikakausjulkaisujen hankkimiseen. Sama tietysti koskee myös kirjakokoelmien uushankintoja, joskaan niillä ei käsittääkseni uusimman tiedon välittäjänä ole samaa asemaa kuin aikakausjulkaisuilla”. (s. 25)

Kaukovirta on havainnut kirjaston aikakaus- ja bibliografisten julkaisujen kokoelmien lukutilojen olevan usein täynnä. Tilannetta helpottaa kuitenkin ”kirjaston joustava jäljennepalvelu”. Kirjasto toimittaa tilausten mukaan kiertoon kopioita kirjastoon tulevien lehtien sisällysluetteloista, joista ”voi oman työpöytänsä ääressä valita tarvitsemansa materiaalin”, vaikka ”sisällysluetteloiden kopioiden kierto on vain kalpea korvike menneinä vuosina käytössä olleelle julkaisujen kierrolle”. Kaukovirta myöntää aikakauslehtikierron loppumisen jälkeen kirjallisuuden seuraamisessaan tapahtuneen ”löystymistä”, mutta toteaa kuitenkin, että uudemmat palvelumuodot täyttävät tehtävänsä yhtä hyvin kuin entisetkin. Nyt tarvitaan käyttäjältä vain enemmän aktiivisuutta kuin ennen.

Uusimman tiedon löytäminen mahdollistuu myös kirjaston laatimien uutuusluetteloiden avulla. Jo ennen niiden ilmestymistä uutuudet tulevat esille lainaustoimistoon. Kaukovirta kirjoittaa: ” – – lähikäyttäjänä arvostan kyseistä palvelumuotoa erittäin suuresti. Usein olen esillepantujen uutuushankintojen joukosta löytänyt avun hyvinkin ajankohtaiseen lähdeaineiston tarpeeseen. Täytyy olla todella tulenpalava kiire, jotta kulkisin uutuuksia esittelevien vaunujen ohitse pysähtymättä”. Kirjaston lähikäyttäjänä Kaukovirta kertoo olleensa noin 20 vuotta, jona aikana kontaktit kirjastoon ovat olleet helppoja. Siihen on vaikuttanut maatalouskirjaston ”kutsuvan avulias ja palveluhaluinen ilmapiiri”, jonka se on pystynyt säilyttämään keskuskirjaston ja julkisen erikoiskirjaston asemastaan huolimatta. (s. 25-26)

Lopuksi

Vuonna 1986 Anja Alangon ura jatkui Maatalouskirjastosta ja kaukopalvelutehtävistä eteenpäin. Alun perin puutarhuriksi valmistunut, myöhemmin kirjastoammatillisesti pätevöitynyt Alanko sai Maatalouskirjastosta innoitusta omistautumiselleen vaihtoehtoisen viljelyn aatteelliseen edistämiseen. Maatiainen ry, jonka tarkoituksena on säilyttää maatiaiskasvit, -eläimet ja kulttuurimaisemat, sai hänestä toiminnanjohtajan 20 vuodeksi. Kiinnostus vanhoihin elämisen muotoihin ja kulttuuriin kiteytyi mm. tutkimuksena entisajan kasvinsuojelumenetelmistä humanististen yliopisto-opintojen yhteydessä. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen väylänä oli myös Helsingin kaupunginvaltuusto, johon Alanko kuului 12 vuoden ajan. Nyt eläkkeellä olevan Anja Alangon kiinnostuksen kohteena on kansanrunous ja itkuvirret.

Nykyään luomu ja kestävä kehitys ovat tuttuja ja tunnustettuja asioita, joista on paljon tietoa ja tutkimuksia saatavilla. Lähes neljässäkymmenessä vuodessa ne ovat lyöneet itsensä läpi ja luultavasti kiinnostus vain lisääntyy ilmastonmuutoksen uhan alla.

On vaikea nähdä, miten aikojen kuluessa tiedon polut risteilevät, haarautuvat, sammuvat tai levenevät jopa valtateiksi. Joskus ja jossain saa alkunsa täysin uusi polku. Emme näe ennalta, miten vuorovaikutusten verkot kutoutuvat vaikuttaen toinen toisiinsa ja ympäristöönsä. Kirjaston tulee luonnollisesti olla puolueeton tiedon hankkija ja käyttöön asettaja. Toisaalta kirjastohenkilökunnan oma tiedonjano ja kiinnostus ympäröivään yhteiskuntaan sekä antaumuksella tehty työ motivoivat yhteistyöhön asiakkaiden kanssa, tukevat verkostoitumista, kuten nykyään sanotaan. Tavoitteenani oli Viikin tiedekirjaston juhlavuoden 2009 viidennessä artikkelissa kuvata Maatalouskirjaston toimintaa jonkin sen aihealueen kautta. Osittain sattumalta sain Anja Alangon yhteystiedot. Hänen välityksellään avautui mielenkiintoinen näkymä erään tiedonalan kasvuun, kehitykseen ja laajenemiseen, jossa kirjasto tärkeänä osatekijänä oli monella tavalla mukana.

Lähteet:

  • Anja Alangon haastattelu 30.10.2009. Eeva-Liisa Viitala
  • Seuraavat artikkelit julkaisussa Helsingin yliopiston maatalouskirjasto 1930-1980. Historiaa ja nykypäivää. Toim. Annikki Kaivosoja, Eero Ignatius. Helsingin yliopiston maatalouskirjaston julkaisuja 1, 1980:
  • Alanko, Anja: Kaukopalvelu s. 12-13
  • Ettala, Elsi: Maatalouskirjasto etäiskäyttäjän kannalta s. 31-32
  • Kaukovirta, Erkki: Maatalouskirjasto ja lähikäyttäjä s. 25-26

finagri

Kirjastosisarukset Alma Materin hoivissa

Maatalouskirjasto perustettiin vuonna 1930. Kuten Metsäkirjaston, myös Maatalouskirjaston perustamiseen ja sijaintiin liittyneet vaiheet ovat oleellinen osa Suomen korkeimman metsä- ja maatalousopetuksen historiaa.

Maamme ensimmäinen maanviljelysopisto perustettiin Lounais-Hämeeseen, Tammelan Mustialaan vuonna 1836. Vuonna 1858 tehtiin päätös agronomien koulutuksen aloittamisesta siellä. Metsänhoitajien koulutuspaikan sijaintina tuli olemaan niin ikään Häme, Lammin pitäjän erämaissa toimintansa vuonna 1862 virallisesti aloittanut Evon metsäopisto.

Suomen elinkeinoelämän ja hallinnon kehittyessä 1800-luvulla käytännön alat, kuten maa- ja metsätalous tarvitsivat ammattitaitoista väkeä, mikä merkitsi uusien professioiden kehittymistä opintoineen ja tutkintoineen. Suomessa agronomien ja metsänhoitajien koulutus alkoi 1850- ja -60-luvuilla. Vuonna 1908 nämä koulutusalat siirtyivät yliopistoon, sillä erinäisten vaiheiden jälkeen Helsingin yliopistoon oli vuosina 1896-1909 muodostunut maanviljelys-taloudellinen tiedekuntaosasto.

Jo vuonna 1902 dosentti Hannes Gebhard oli esittänyt maatalousopetuksen keskuskirjaston perustamista ja samaa ehdotettiin muutamia kertoja 1920-luvulla. Vuonna1929 Maataloudellista keskuskirjastoa alettiin muodostaa 11 000 markan määrärahan turvin. Eri laitosten käsikirjastoja, niiden aineistoja ja kalustusta yhdistettiin ja kirjallisuutta kerättiin lisäksi ulkopuolisilta yhteisöiltä. Maatalouskirjaston sijaintipaikaksi tuli entinen luentosali Hallituskatu 3:ssa maatalouskemian laitoksen yhteydessä.

Jo vuonna 1862 alkunsa saanut Metsäkirjasto oli siirtynyt Evolta metsäopetuksen mukana Helsinkiin, Kirkkokatu 4:ään. Maatalouskirjasto pääsi muuttamaan vuonna 1939, Metsätalon valmistuttua, aiempaa suurempiin tiloihin, kun maanviljelystaloudellinen laitos siirtyi pois Hallituskatu 3:n ylimmästä kerroksesta. Metsäkirjasto puolestaan muutti keväällä 1939 Metsätaloon, Unioninkatu 40:een, jossa sille oli varattu 1200 neliömetrin tilat.

Maatalouskirjaston 50-vuotisjulkaisussa ilmestyneessä professori K.U. Pihkalan kirjaston vaiheita sen perustamisesta 1970-luvulle asti esittelevästä artikkelista käy ilmi, kuinka kirjasto joutui kärsimään puutteellisista ja huonokuntoisista tiloista pitkään. Vuonna 1949 oli tehty päätös yliopiston maatalouslaitosten siirtämisestä Viikkiin ja joitain laitoksia valmistui jo 1950-luvulla. Kuitenkin vasta vuonna 1965 Maatalouskirjasto voitiin siirtää keskustasta, Hallituskadulta, Viikin ns. A-talon väliaikaisiin tiloihin Latokartanonkaari 9:ään. Kirjastosiiven rakentaminen alkoi seuraavana vuonna. ”Uudet, väljät ja ajanmukaiset tilat olivat valmiina syksyllä 1967, jolloin muutto niihin voitiin aloittaa”, kirjoittaa Pihkala (s. 6).

maatalouskirj

Vuonna 1972 valtioneuvoston päätöksellä muodostetussa kymmenen valtakunnallisen keskuskirjaston järjestelmässä Maatalouskirjasto oli maatalous-, elintarvike-, ravitsemus-, ympäristö- ja kotitalousalojen keskuskirjasto ja Metsäkirjasto metsä- ja puualan keskuskirjasto. Yliopiston alkaessa 1990-luvulla keskittää toimintaansa neljälle kampukselle metsätieteellinen tiedekunta ja sen kirjasto saivat tietää tulevaisuutensa olevan Viikissä. Metsä- ja Maatalouskirjasto yhdistettiin osaksi vuonna 1999 perustettua Viikin tiedekirjastoa. Ne muuttivat samana vuonna valmistuneisiin tiloihin Viikin Infokeskus Koronaan, osoitteeseen Viikinkaari 11 yhdessä kahden muun kirjaston, Luonnontieteiden kirjaston ja Biokeskuksen kirjaston kanssa. Viides Viikin tiedekirjastoon yhdistetty yksikkö oli Eläinlääketieteellinen kirjasto, joka muutti tiedekirjaston tiloihin vuonna 2004.

Maatalouskirjaston 1980-luvulta lähtien kehitettyjä vahvoja osaamisalueita ovat olleet Matri-sidosryhmäyhteistyö, sanastotyö ja omiin aihealueisiin liittyvän viitetietokannan, nykyään eViikki, kehittäminen ja ylläpito. Viikin tiedekirjastossa on jatkettu kaikkia näitä toimintoja. Maatalouskirjasto aloitti vuonna 1976 suomalaisen maatalousalojen tiedon toimittamisen keskitetysti YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n AGRIS-tietojärjestelmään. Viikin tiedekirjasto hoitaa tehtävää edelleen. Se on myös FAO:n julkaisujen tallekirjasto.

Lähteet:

  • Halonen, Tero: Maasta ja puusta pidemmälle. Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan historia. Osa 1: Hyödyn aikakaudesta vuoteen 1945. Helsinki, Helsingin yliopisto, maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, 2008.
  • Myllys, Heli: Kirjaston perustehtävät puntarissa. Viikin tiedekirjaston vuosikatsaus 2008, s. 24-28
    http://www.tiedekirjasto.helsinki.fi/raportit/vuosikatsaus_2008.pdf
  • Pihkala, K.U.: Maatalouskirjaston vaiheita 1970-luvulle. Julkaisussa: Helsingin yliopiston maatalouskirjasto 1930-1980. Historiaa ja nykypäivää. Toim. Annikki Kaivosoja, Eero Ignatius. Helsingin yliopiston maatalouskirjaston julkaisuja 1, 1980; s. 4-8.
  • Aiheeseen liittyvää Verkkarin v. 2009 numeroissa:
    Viitala, Eeva-Liisa: Aikamatka erämaahan
    http://www.helsinki.fi/kirjastot/verkkari/2009/03/annicoronae.html
    Kolme kirjastoa:
    https://blogs.helsinki.fi/verkkari-lehti/verkkari-52009/kolme-kirjastoa
  • Latokartanonkaari 9:ää, ns. A-taloa idästä päin esittävä kuva esitteestä Helsingin yliopisto, Viikin maataloustieteelliset laitokset 1971.
Kirjoittaja
Eeva-Liisa Viitala
tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto

Sininen Viikin tiedekirjasto Viikki-päivän Teematorilla 1.10.09

Wikipedia toteaa sinisestä väristä näin: ”Sininen on taivaan ja meren väri. Se mielletään viileäksi ja etäiseksi sekä myös rauhoittavaksi ja luottamusta herättäväksi.” Viikin tiedekirjasto näyttäytyi sinisenä Viikki-päivän Teematori- esittelypisteessään 1.10.09.

Jokavuotisen Viikki-päivän eli Viikin kampuksen avoimien ovien päivän ideana on Viikin tieteenalojen ja kampuksen esittäytyminen.  Näin halutaan avautua ympäröivään yhteiskuntaan, popularisoida tiedettä ja erityisesti houkutella uusia opiskelijoita.

Päivän ohjelma sisälsi asiantuntijaluentoja, abi-infoja ja kiertokäyntejä Viikin laitoksille. Infokeskuksen auloihin oli rakennettu messutori eli Teematori, joka oli aiempaa selkeämmin suunnattu tulevaisuuden toivoille eli lukiolaisille ja abiturienteille. Viikin tiedekirjaston esittelypisteessä oli tarjolla raikasta vettä ja visailu otsikolla ’Verkkotieto ja vesi – mitä yhteistä?’ Kymmenen väittämää läpikäyneet ja mielensä mukaan yhteiset ominaisuudet ruksanneet pudottivat vastauksensa juuri oikean sävyisen sinisestä pahvista rakennettuun mini-Infotaloon, jota kehysti tiedon vaaleansininen verkko. Kirjaston yhteistyötahoja esiteltiin sen poimuihin kiinnitettyinä nimilappuina.

Teematorin näytteilleasettajia kehotettiin suunnittelemaan esittelypisteet havainnollisiksi ja toiminnallisiksi. Nykyaikaisten kirjastopalveluiden havainnollistaminen ei välttämättä ole helppoa, mutta muiden pöytien karkkitarjoilujen ohella vesi oli haluttua virkistystä ja kirjastopiste tuntui muutenkin kiinnostavan. Myös kirjastokiertokäyntejä oli perinteiseen tapaan tarjolla.

Leena Nordman tarjoilee (tiedon)lähdevettä virtuaaliverkon äärellä
Leena Nordman tarjoilee (tiedon)lähdevettä virtuaaliverkon äärellä.

Kirjoittaja
Leena Nordman
Kirjastosihteeri
Viikin tiedekirjasto
Kuvat
Jari Laine

Kyytiä kaavamaiselle ajattelulle

Suomen Biologian Seura Vanamon syysseminaari Havahdus 3.10.2009

Suomen Biologian Seura Vanamon syysseminaari Havahdus järjestettiin Tieteiden talolla lauantaina 3.10.2009. Biologiaa ja taidetta yhdistävä tapahtuma oli kaikille avoin. Tieteiden talon isossa salissa oli arviolta lähemmäs sata kuulijaa. Puheenjohtajana toiminut Vanamon hallituksen puheenjohtaja professori Jouko Rikkinen loi rennolla otteellaan mukavan ilmapiirin seminaarin teemaan syventymiseen.

Aamu-unisena en ehtinyt kuuntelemaan päivän ensimmäisiä puheenvuoroja, jotka olivat Antero Kareen esitys Pitkä aika – elämän historia ja Anu Osvan Taiteen ja tieteen laboratorioissa. Ohjelma oli alkanut klo 9 ja sen oli määrä jatkua klo 16:een. Ennen puoltapäivää ja iltapäivällä seuraamani esitykset herättivät mietteitä moneen suuntaan.

Pohdiskelin tieteellisen tutkimuksen tapaa lähestyä ympärillämme olevaa maailmaa ja etenkin luontoa. Miten ja millaisen todellisuuden taiteilija näkee? Mikä on luonnon merkitys taiteilijalle?  Missä määrin perinteisten tutkimus- ja ilmaisutapojen kyseenalaistaminen on mahdolllista? Onko uusille ja vaihtoehtoisille näkemyksille tilaa yhteiskunnassamme?

Virikkeitä sain etenkin Riggert Munsterhjelmin (Luonnon värit, värien luonto), Miina Äkkijyrkän (Luomakunnan ylistys = Luomakunta virvoittaa), Ossi Naukkarisen (Esteettinen jalanjälki) ja Leena Valkeapään ja Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden esityksistä. Viimeksi mainittu oli nimeltään Arktinen matka – Taik ja Suomen biotaiteen seura Kilpisjärven biologisella asemalla. Puhetta täydentävät kuvat kuuluivat oleellisena osana kaikkiin esityksiin.

Keskityn tässä yhteen minua askarruttaneeseen teemaan, biotaiteeseen. Havahduksen väliajoilla seminaarin yleisöllä oli mahdollisuus tutustua upeisiin Nijolė Kalinauskaitėn suurennettuja jäkäliä esittäviin tieteellisen tarkkoihin akvarelleihin, Heikki Mäntymaan valokuviin, Jaana Herttuan öljyvärimaalauksiin, Erik Bruunin luontoaiheisiin julisteisiin sekä Marja Koistisen kasviaiheisiin kuvituspiirroksiin. Luonnonmateriaaleista, puusta ja juurista tehdyin soittimin esitetty elävä taustamusiikki viihdytti tauoilla. Taidetta – kyllä – mutta mitä on biotaide?

Biotaiteen jäljillä

Biotaidekysymystä myöhemmin miettiessäni verkkoaineistojen selailu toi näkyviin myös muita luontoon viittaavia suuntauksia kuten ekotaide, ympäristötaide, maataide… Olinko mahdollisesti päässyt biotaiteen jäljille, kun näin Havahdus-tapahtuman julisteen valokuvassa sammalen, hämähäkinseitin ja karikkeen esittävän Menninkäisen luolan suulle lennähtänyttä Päivänsädettä?

Tavoitin haastateltavakseni Havahdus-aktiivin, fil.tri, tutkija Maria von Cräutleinin Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelllisen tiedekunnan soveltavan biologian laitokselta. Kahvilakeskustelussamme selvittelimme biotaidetta ja sen merkitystä.


Jaana Herttua: Niinkuin kaksi mannerta, 2008. Öljy kovalevylle, 76×62 cm

Ensisijainen pyrkimykseni oli saada selvyyttä siihen, mitä biotaide on. Selvisi, että pahaksi onneksi minulta olivat Havahdus-tapahtumassa jääneett kuulematta kysymykseni kannalta juuri tärkeimmät esitelmät, päivän ensimmäiset. Sain tietää, että taiteilija Antero Kare on biotaiteen uranuurtajia Suomessa, samoin Anu Osva.

Maria kertoi, että biotaiteen ydin ovat biologiset prosessit. Tällainen prosessi voi olla esimerkiksi jonkin mikrobin kasvaminen tietynlaisella alustalla. Taiteilija voi biologisia prosesseja hyödyntämällä aikaansaada ”elävää” taidetta, muuttuvia taideteoksia.

Sain kuulla, että biotaiteen piirissä biologit ja taiteilijat ovat mukana projekteissa, joiden tuloksena syntyy yhdessä luotuja taideteoksia. Projektit saattavat kestää useita vuosia ja sisältää pitkään jatkuvaa yhteistä kehittelyä. Keskeistä on tutkia prosesseja, joista dialogin kautta saavutetaan yhteinen näkemys. Biologit ja taiteilijat tutkivat luonnon ilmiöitä tieteen ja taiteen keinoin, mikä on molemmille osapuolille antoisaa. Luontoa visualisoidaan taiteen avulla.  Biotaiteessa on oleellista biologinen tieto ja tieteellinen asiantuntemus, aiheeseen liittyvä syvällinen tietämys. Marian käsityksen mukaan juuri tämä erottaa biotaiteen esimerkiksi maataiteesta.

Biotaiteen anti tekijöille ja kokijoille

Kysyin Marialta vielä tarkemmin siitä, millä tavalla edellä kuvattu biotaiteen tekeminen on antoisaa.  Mitä tieteenharjoittajat ja taiteilijat saavat itselleen biotaide-projekteista? Marian vastaus kysymykseeni oli: ”Tieteilijän ja taiteilijan, molempien oma kokemus syvenee. Tieteenharjoittajaa toiminta motivoi, se tarjoaa uusia näkökulmia, mikä puolestaan synnyttää uutta ja saa aikaan oivalluksia.” Maria kertoi, että biologit ovat yleisesti kiinnostuneita taiteesta ja että biologia jo sinänsä on kuvallista ja esteettistä.

Kuvallisuus tuli puheeksi kun kysyin, onko biotaide pääasiassa kuvataidetta vai onko olemassa esimerkiksi bio-sanataidetta, -musiikkia tai –performansseja. Havahdus-seminaarissa itse asiassa kuultiin hieno vesiaiheinen lauluesitys, joka oli syntynyt Kilpisjärven Arktisella matkalla eli biotaideprojektissa kesällä 2009. Marian mukaan biotaide on suurimmaksi osaksi kuvallista, vaikka ajatukseni luonnontieteilijä ja runoilija Aaro Hellaakosken lyriikan – tai ainakin osan siitä – lukemisesta biorunoina oli hänestä pohtimisen arvoinen.

Mikä on biotaiteen anti katsojalle ja kokijalle ja mikä mahdollisesti on sen yhteiskunnallinen merkitys? Marian vastaus kysymykseeni kuului näin: ”Biotaide tekee luonnon ihmeitä näkyväksi ja lisää katsojan uteliaisuutta niitä kohtaan. Katsojan kiinnostus luontoa ja sen ilmiöitä kohtaan herää ihmettelyn kautta. Biotaide ei pyri olemaan yhteiskunnallisesti julistavaa siten, että se suoraan vaatisi ottamaan kantaa vaikkapa luonnonsuojelun puolesta. Sen mahdolliset vaikutukset ovat välillisiä juuri siten, että katsojassa herää kiinnostus luontoon ja sen myötä halu ehkä itse havainnoida, tutkia ja ymmärtää elävän luonnon kauneutta ja arvoja.”

Todellisuus voi olla toisenkinlainen

Palaan vielä hetkeksi Havahdus-seminaarin tauolle, jonka aikana katselin näytteillä olleita taideteoksia. Keskustelussani Maria von Cräutleinin kanssa tuli esiin, että sellaistenkin kuvien, joissa ei ole käynnissä mitään elollisia prosesseja, voidaan katsoa ainakin lähestyvän biotaiteen aluetta. Näitä ovat esimerkiksi tieteenharjoittajan tarvitsemien laitteiden, kuten mikroskoopin avulla tuotetut solukuvat. Mm. solujen värjääminen, joka kuuluu tieteen perusmenetelmiin, tuottaa myös esteettisesti kauniita tuloksia.


Jaana Herttua: Syntymä, 2008. Öljy kovalevylle, 91×65 cm

Taiteilija voi käyttää töittensä lähtökohtana biologien tutkimuskohteita, esimerkiksi juuri soluja, kuten Jaana Herttua öljymaalauksissaan. Perinteiset kuvataiteen keinoin tehdyt kasvi- ja luontokuvat ovat taiteellisesti ja esteettisesti vaikuttavia ja niitä voidaan katsoa itsenäisinä taideteoksina. Ne ovat myös tärkeitä apuneuvoja biologeille. Oleellista on, miltä kannalta ja miten kuvia katsotaan. Tieteenharjoittajan tuottama objektiivinen kuva jostain luonnon ilmiöstä voidaan nähdä taiteena, kun katsoja liittää siihen omat tieteen ulkopuoliset, subjektiiviset merkityksensä. Näin kuva koskettaa tunteita ja herättää tulkintoja – toimii taideteoksena.

Havahdus-julisteen valokuvaajan, Jouko Rikkisen, kuvauskohteena pohjoiskalifornialaisessa punapuumetsässä on ollut lahopuuonkalon edustalle kudottuun hämähäkinseittiin takertunut pala sammalkasvustoa. Onkalossa kasvaa mm. lahosammalta (Tetraphis pellucida) ja jotain paanusammallajia (Calypogeia sp.).

Samanaikaisesti kuvassa on luolan pimeä suuaukko ja valon lapsi, Päivänsäde. Kun katson tarkemmin, näen myös valon ja pimeän raja-alueen, hämärän. Itse asiassa näen aika pitkällekin luolaan. Mietin, onko kuvan Päivänsäde seittisiipineen kaunis vai ruma vai rumankaunis? Havahdus-seminaari liikkui tiukan tieteen ja taiteen kahtiajaon määrittelemättömässä, hämärässä rajamaastossa ja oli siksi aiheeltaan niin kiehtova. Kysyin haastateltavaltani, Maria von Cräutleinilta, voisiko biotaiteella olla uudistavaa vaikutusta tieteen käytäntöihin ja metodeihin vai onko sen tehtävänä olla inspiroiva taustavaikuttaja. Tätä Maria jäi miettimään.

Halusin tietää, missä määrin biotaide rikkoo tavanomaisen, ”virallisen” ajattelun totunnaisia kaavoja, jaotteluja ja määritelmiä. Ainakin se auttaa havaitsemaan ja näkemään myös hämärän, epätarkan ja määrittelemättömän, tutkimaan kahtiajakojen ja luokitusten välimaastoja. Tällaisessa tehtävässä toivoisin biotaiteen saavan jalansijaa ja merkitystä meille kaikille niin turvallisen kaavamaisen ajattelun ravistelijana.

Kaisaniemen keltaisten vaahteroiden valaistessa pilvisen aamupäivän me molemmat suuntasimme biotaide-keskustelun jälkeen omille työpaikoillemme. Maria jatkoi matkaa Kasvimuseoon sammaltutkimusten pariin.


Maria von Cräutlein

Linkkejä:

Kirjoittaja
Eeva-Liisa Viitala
Tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto
Kuvat
Havahdus-kuva: Jouko Rikkinen
Jaana Herttuan maalaukset: Kirsti Järvi-Eskola
Maria von Cräutlein: Eeva-Liisa Viitala

Kirjastotilat taideteoksena

Verkkarin artikkelisarja esittelee Helsingin yliopiston kirjastoissa esillä olevia taideteoksia. Rakennuksen, jossa Viikin tiedekirjasto sijaitsee, voi nähdä ulkoa ja sisältä taideteoksena – niin ainutlaatuinen se on.

Viikin tiedekirjaston tiloissa ei ole sinne hankittuja taideteoksia. Niinpä, kun Verkkarin toimituskunta päätti kirjastojen taidetta esittelevän artikkelisarjan aloittamisesta, mieleeni tuli heti, että Viikin aiheena tulee olemaan vuonna 1999 valmistunut rakennus nimeltä Infokeskus Korona.

Viikin kampuksen omaleimaisin rakennus sijaitsee alueen länsireunassa. Se on kääntänyt pyöreän sinisen selkänsä Pihlajamäentielle ja Lahdenväylälle päin ja kutsuu tulijat sisään kampusalueelta, edessään olevan aukion, torin kautta. Infokeskuksessa on kaksi kirjastoa, tiedekirjaston lisäksi Helsingin kaupunginkirjaston Viikin kirjasto, kirjastojen yhteinen lehtien lukusali, yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan ja kampuspalvelukeskuksen tiloja, opetus- ja opiskelutiloja, atk-työskentelytiloja, Yliopistopainon toimipiste ja kahvila.

Sädehtivä julkisivu

Edellä mainittu tori on ympyränmuotoisen talon ”pois leikatun” neljäsosan kohdalla. Torilta katsoen rakennuksen neljä maanpäällistä kerrosta ovat vaatimattoman näköinen yhdistelmä karun näköistä terästä ja punaruskeaa puusäleikköä, jonka takaa kolmen ylimmän kerroksen ikkunat pilkottavat. Mutta kaarevalta puoleltaan rakennus loistaa valtavana yhtenäiseltä näyttävänä tilana, juhlavan lasiseinäisenä, vahvan sinisenä ja ympäri vuorokauden valaistuna. Rakennuksen suunnittelijat, arkkitehtitoimisto Ark-housen Markku Erholz, Pentti Kareoja ja Hannu Huttunen antoivat sille nimeksi Korona, joka tarkoittaa auringonpimennyksessä auringon ympärillä näkyvää kirkasta valokehää.

Talon julkisivu on päivällä ja yöllä kuin sädehtivä korona. Valaistuna kehänä on kaksoisjulkisivu, jonka ulompi seinä on lasia ja sisempi karheapintaista muuriseinää, väriltään ”Infotalon sininen”. Suunnittelijoiden ajatuksen mukaan rakennus rajautuu kuin keskiaikainen kaupunki muurinsa sisään.

kirjpuut.sized

Vanhojen kulttuurien läsnäolo

Sisältä löytyykin ”kaupunki” katuineen, valopylväineen, siltoineen ja puutarhoineen.  Puutarhojen lasiovet johtavat kirjaimellisesti keskelle vanhojen kulttuurien maisemaa: Niilin puutarhan sisäänkäynti egyptiläiseen ympäristöön, roomalaisen puutarhan ovi avautuu Välimeren alueen ilmanalaan ja kasvimaailmaan, idän kulttuuria edustavassa japanilaisessa puutarhassa kävijä kohtaa sen yksinkertaisen pelkistetyn tunnelman.

Jokaisessa puutarhassa on vettä – lammikko, puro tai veistosmainen pienen suihkulähteen ja kouluista tutun juomalaitteen risteytys. Kaupunginkirjaston roomalaisen puutarhan ilmassa voi tuntea raikkaan sitruspuiden aromin ja nähdä niiden kukkivan ja tuottavan hedelmiä. Infotalon ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevan japanilaisen puutarhan veden solina houkuttelee hiljentymään ja mietiskelemään ympäristössä, jossa harmaan kiven ja herkkien bambujen vastakohdat puhuttelevat kävijää.

Tiedekirjaston tilat

Viikin tiedekirjaston kokoelmatilat sijaitsevat näyttävimmässä osassa rakennusta: se on eri suuntiin johtavien ”katujen” halkoma, korkeuksiin kohoava, lasiseinien läpi tulvivan valon ja heijastusten kirjoma. Arkkitehtuuri tarjoaa lähes loputtomiin mielenkiintoisia katselukulmia ja näkymiä joka suuntaan. Erilaisia väri-, valo- ja varjovaikutelmia tarjoavat voimakkaan sininen sisämuuri, joidenkin sisäseinien syvän tummanpunainen puu, lattioiden tummanharmaa, portaiden musta sekä väritön muovi, lasi ja teräs.  Rakenteiden väreihin yhdistyvät elävien kasvien vihreys ja tiedekirjaston oman puutarhan Niilin vedenpinnan heijastukset.

Kirjastossa vaikuttavimmillaan sisä- ja ulkotilan raja lähes häviää olemattomiin. Paljon sisäpinta-alaa vievien jykevien kokoelmahyllyjen vastapainona on ulkoseinän ja ikkunoiden epäsymmetrisyys ja yllätyksellisyys. Sama koskee sisärakenteita, jotka periaatteessa ovat avoimia kaikkiin suuntiin. Kirjaston kolmannen kerroksen lehtien lukualueelta voi kurkistaa yläviistosta kulmasta lainauspisteeseen, kausijulkaisujen kokoelmakerroksesta kaupunginkirjaston lukualueelle tai tiedekirjaston neljännen kerroksen kokoelmiin johtavalta sillalta on mahdollista ihailla Niilin puutarhan palmuja ylhäältäpäin.

Tiedekirjasto ulkoapäin

Kun katsoo rakennuksen kaksoisjulkisivun verhoamaa kaarevaa seinää päiväsaikaan, ympäristö heijastuu sen pintoihin rikkaana kuvana eri vuorokauden- ja vuodenaikoihin. Tapahtuu sama ilmiö kuin sisällä: sisä- ja ulkotilan raja häipyy ja rakennuksen voi ajatella keskustelevan ympäristönsä kanssa, milloin leppoisammin, milloin kiihkeämmin, säistä riippuen. Talo elää muullakin tavalla. Sen lasiseinän yläosassa olevien ja automaattisesti ohjattujen, julkisivun välitilaan johtavien luukkujen saattaa joskus nähdä hitaasti avautuvan tai sulkeutuvan. Tapahtuma liittyy rakennuksen ilmanvaihtojärjestelmään, joka käyttää hyväkseen lasiseinän ja sen takaisen muurin välistä tilaa.

Iltaisin ja öisin sisätilojen, julkisivun ja puutarhojen valaistus loistaa ulospäin muuttaen rakennuksen salaperäiseksi sinihohtoiseksi lippaaksi, jonka sisältä kirjahyllyt ja tietokoneet häämöttävät. Katuvalot kimmeltävät ulkoseinän lasissa kirkkaina valopisteinä. Lumisena talvi-iltana Niilin puutarha ulkoapäin katsottuna on mieleen painuva näky. Tuntuu siltä, että alhaalta ylös ulottuvan lasiseinän läpi voisi suoraan pimeästä ja kylmästä astella Niilin rantahiekalle papyrusten keskelle tai palmujen katveeseen. Ja kirjastostahan löytäisi mielin määrin kiinnostavaa luettavaa eikä kannettavan tietokoneen käyttökään olisi mahdotonta!

Lähteet:

Korona. Viikin infokeskus / Viks infocenter / Viikki Info Centre. Kolmikielinen esite. Yliopistopaino 2000.

Viikin Infokeskus Koronasta verkossa:

http://www.tiedekirjasto.helsinki.fi/infokeskus/

Kirjoittaja
Eeva-Liisa Viitala
tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto

Kaikki on mahdollista – Keinut ja Gorilla

Kesällä 2009 Viikin tiedekirjasto hankki omistukseensa Viikin Infokeskus Koronassa esillä olleesta Eeva Kontturin Luonnon kätköissä –näyttelystä kolme keinua, joiden nimet ovat Tuohinen, Risukko ja Heinikko. Nimet viittaavat keinujen valmistusmateriaaleihin. Keinut sijoitettiin Infokeskuksen sisääntuloaulaan.

Syyskuun viimeisellä viikolla Infokeskus Koronan viereen saapui mahtava hahmo: kuvanveistäjä Villu Jaanisoon ympäristötaideteos Kaikki on mahdollista, tuttavallisesti Kumigorillaksikin kutsuttu. Valtion taideteostoimikunnan kilpailun voittaneen patsaan paljastustilaisuus pidettiin Viikki-päivän yhteydessä 1.10.2009.

Teos täydentää ympäristötaideteoksen luonteista Infokeskus Korona –rakennusta ajatuksia herättävällä mystisellä mustalla värillään ja materiaalillaan. Vastakohtana taustan eloisille lasiseinien heijastuksille se vetää katsojankin puoleensa syviin mietteisiin ja hiljaisuuteen. Veistoksen on sanottu muistuttavan mietiskelevää Buddhaa. Sen materiaali, autojen käytetyt rengaskumit ja gorilla-aihe muistuttavat mm. kierrättämisestä, luonnonsuojelusta ja eläinten oikeuksista.

Gorillan haastattelu, vain Verkkarissa!

Haastattelussani gorilla oli melko vähäpuheinen. Näin hän vastasi kysymyksiini, joita hän ei ehkä pitänyt kovin oleellisina:

Hei, mitä sinulle kuuluu nyt, kun olet kohta kuukauden istuskellut täällä Viikin Infokeskus Koronan vieressä? Miten on aika mennyt?

Hyvin on aika mennyt. Olen pääasiassa tarkkaillut Kartanoravintolaan menijöitä, kampuksen humua ja pysäkillä busseja odottavia ihmisiä. Niitä näitä mietiskelen itsekseni, maailman menoa ja sen sellaista…

Olen saanut selville, että teillä Helsingin ulkona sijaitsevilla veistoksilla on jonkinlainen yhteydenpitoverkosto keskenänne. Miten sinut otettiin joukkoon mukaan?

Helsingin rautatieaseman edessä seisovat mukavat kivimiehet pyysivät minut eläinystävinä patsasverkostoon mukaan. Ainakin hevosten ja hylkeiden kanssa olen jo jutellut. Ihan mukavia tuttavuuksia. Heillä on jo pitkä kokemus patsaina olemisesta.

Oletko sosiaalinen olento vai enemmän yksin viihtyvä? Tykkäätkö olla valokuvattavana?

Päinvastoin kuin gorillat yleensä olen sosiaalinen olento. Siksi onkin kurjaa että ympärilleni on nyt kylvetty nurmikko eikä minua saa tulla lähemmin tervehtimään. Kiipeilevistä lapsistakin tykkäisin, mutta sellainen meno on kuulemma kielletty.Valokuvaaminen, mieluummin ilman salamaa, on ihan O.K.

Olet ihan tässä kampuksen reunassa. Harmittaako sinua kun et päässyt tuonne keskemmälle tarkkailemaan tutkijoiden ja opiskelijoiden touhua läheltä?

Harmittaa! Olisin halunnut tulla sijoitetuksi Biokeskuksen terassille.

Mitä mietit – sanoisinko aivan itsensä luonnon edustajana – luonnon tutkimuksesta, jota täällä Viikin kampuksella harjoitetaan? Opimmeko me ihmiset joskus tuntemaan sinutkin perin pohjin?

Viikissä harrastetaan hienoa tutkimusta, mutta siitä huolimatta meitä gorilloja – kumisia varsinkaan – ei opita hevillä tuntemaan

Mitä me voisimme oppia sinulta?

Erilaisen aikakäsityksen kuin mikä teillä nyt on. Teidän olisi hyvä oppia istumaan paikallanne ja miettiä asioita rauhassa.

Haastattelu
Eeva-Liisa Viitala
tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto
Gorillan ääni
Anonyymi avustaja

Viikin tiedekirjaston juhlavuoden näyttelyt, syksy 2009

Yhteistyössä: Suomen Metsätieteellinen Seura ja Suomen Biologian Seura Vanamo

Viikin Infokeskus Koronan 1. kerroksessa:

Moderni metsätiede yhteiskunnan suunnannäyttäjänä 9.9.2009-30.1.2010

Suomen Metsätieteellisen Seuran 100 v. juhlavuoden kirjanäyttely vitriineissä

Syysvaloa ja muita luonnonilmiöitä. Maila Klemettisen veistoksia 9.9.2009-30.1.2010

”Connected and Disconnected” vitriineissä

“Lumpeita” japanilaisessa puutarhassa

“Nimettömiä olioita” japanilaisessa puutarhassa ja Infokeskuksen eteläpuolella rakennuksen lasiseinän ja sisemmän muurin välissä

Viikin Infokeskus Koronan sisääntuloaulassa ja kerroksissa:

Tuohinen, Risukko ja Heinikko. Kolme Eeva Kontturin keinua

Viikin tiedekirjaston omistuksessa

Eeva Kontturin Luonnon kätköissä -näyttely Viikin Infokeskus Koronassa 14.7.-4.9.2009

Valppain silmin. Leena Haatajan luontovalokuvia  4.9.-31.12.2009

Viikin Infokeskus Koronan 3., 4. ja 5. kerroksessa

Viikin tiedekirjaston palveluaulassa:

Viikin tiedekirjaston juurilla. Löytöjä arkistoista  7.9.-31.12.2009

Viikin tiedekirjaston palveluaulan vitriinissä

Näyttelyn vanhempaan versioon liittyvä Armi Häkkisen artikkeli, Verkkari 5/2009:

https://blogs.helsinki.fi/verkkari-lehti/verkkari-52009/viikin-tiedekirjaston-juurilla

Kotelomaljojen juhlaa. Jäkälien ja sammalten monimuotoinen maailma 3.10.- 28.11.2009

Nijolė Kalinauskaitėn kasvipiirroksia Viikin tiedekirjaston palveluaulassa ja Viikin Infokeskus Koronan sisääntuloaulassa. Näyttely liittyy Suomen Biologian Seura Vanamon 3.10.2009 järjestettyyn syysseminaariin Havahdus.

Kirjoittaja:

Eeva-Liisa Viitala
tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto

Kuvat
Eero Roine
Niilin puutarha: Liisa Siipilehto