Kaksi kansainvälistä bibliometriikka-seminaaria Helsingissä

11.-12.10. 2012 oli Helsingin yliopiston kirjaston vuoro emännöidä vuosittain järjestettävää Nordic Workshop on Bibliometrics and Research Policy -seminaaria. Se järjestettiin nyt 17. kertaa. Seminaarin yhteydessä pidettiin erityisesti yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden alan bibliometrisiä erityiskysymyksiä käsittelevä Nordforsk Workshop on Bibliometrics for the Social Sciences and Humanities (10.-11.10.).

Seminaareihin otti osaa yli 120 vierasta yli kymmenestä maasta: Pohjoismaista, Baltiasta ja Euroopasta. Ensimmäistä kertaa mukana oli myös islantilaisia. Osanottajat olivat bibliometriikasta kiinnostuneita ja sen parissa työskenteleviä tieteentutkijoita, kirjastolaisia ja skientometrikkoja sekä tiedehallinnon päätöksentekijöitä.

Seminaaripaikka, Unioninkadun juhlahuoneistot, oli ääriään myöten täynnä innokkaita osanottajia. Kysymyksiä ja keskusteltavaa riitti ja moni puhuja sai raikuvat aplodit. Juttua jatkettiin yhteisillä lounailla ja illallisilla.

Lue lisää seuraavasta Verkkarista.

 

Teksti

Johanna Lahikainen
Tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Eva Isaksson
Kirjastonhoitaja
Kumpulan kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Syksyisiä kirjapaloja: Saviano ja Nussbaum

Järistyksen jälkeen

Monille Italia tuo mieleen sypressirivit Toscanan auringon alla, taidekaupungit ja historialliset monumentit sekä tietysti hyvän ruoan ja viinin. Valitettavasti mitalilla on aina kaksi puolta.

Italialainen toimittaja Roberto Saviano julkaisi kuusi vuotta sitten teoksen Gomorra, jossa hän kuvasi Napolin alueen mafian, Camorran toimintaa. Kirjasta tehtiin pian myös elokuva. Saviano on sen jälkeen joutunut elämään turvamiesten ympäröimänä asuinpaikkaa vaihdellen, Gomorran aikaansaamien tappouhkausten vuoksi.

Uudessa esseekokoelmassaan Järistyksen jälkeen. Tositarinoita Berlusconin Italiasta (WSOY 2012), Saviano jatkaa Italian kipupisteiden käsittelyä. Pääosassa on edelleen järjestäytynyt rikollisuus, mutta hän käsittelee myös mm. eutanasiaa, kritiikkiä vaientavaa loanheittokoneistoa ja L’Aquilan maanjäristystä v. 2009.

Kirja imaisee mukaansa ja sen lukee yhdeltä istumalta toivoen kuitenkin, että kyseessä olisi vain fiktio. Sitä se ei valitettavasti ole.

Saviano käsittelee nyt Camorran lisäksi myös Calabrian rikollisjärjestöä ’Ndranghetaa ja sen soluttautumista Pohjois-Italian talouteen ja politiikkaan, sen jäseneksiottorituaalia ja hierarkiaa.

Se miten klaanit ostavat ääniä, saattaa jo Italian demokratian hieman kyseenalaiseksi. Rikollisjärjestöihin kytköksissä olevien poliitikkojen ura saadaan näin nopeaan nousuun. Joillakin alueilla Campaniassa ja Calabriassa klaanipäälliköt ovat todellakin äänten herroina.

Väkivallan ja verenvuodatuksen jälkeen järkyttävintä ovat mafian tekemät ympäristörikokset. Klaanit ovat vahvasti mukana jätebisneksessä ja huolehtivat ongelmajätteiden loppusijoituksesta, tietysti ympäristön kannalta tuhoisasti.

Syyllisiä ovat myös ne lukuisat yritykset, Pohjois-Italiassakin, jotka ovat halunneet selvitä jäteongelmistaan halvalla.

Italia on maa, jossa on eniten bunkkereita koko maailmassa. Niitä rikolliset rakennuttavat talojensa alle tai läheisyyteen ja saattavat piileskellä niissä lain kouraa tai kilpailevan klaanin tappajia useita vuosia, joskus jopa näkökyvyn kustannuksella!

Mafioson elämästä muodostuu synkkä ja lohduton kuva. Hierarkian huipulla toimivat voivat parhaimmillaan kokea loistoa, luksusta ja ympäristön pelonsekaista kunnioitusta, mutta lopussa häämöttää väkivaltainen kuolema tai vankila.

Savianolta on usein kysytty, miten sanojen on mahdollista edustaa vaaraa rikollisjärjestöille? Miten hän voi herättää pelkoa camorraklaaneissa? Hän on vastannut, etteivät klaanit pelkää sitä joka kertoo, vaan niitä jotka kuuntelevat.

Kirjan tekstit perustuvat suosittuun tv-ohjelmasarjaan, jonka katsojaluvut löivät yllättäen mm. Big Brotherin ja jalkapallon mestarien liigan Inter-Barcelona-ottelun katsojaluvut! Ehkä Italialla on vielä toivoa.

Talouskasvua tärkeämpää

Jos  humanistisia tai muita ”pehmeiden”  tieteiden kokoelmia hoitava kirjastolainen pohtii työnsä merkitystä, kannattaa lukea amerikkalaisen filosofin Martha Nussbaumin teos Talouskasvua tärkeämpää. Miksi demokratia tarvitsee humanistista sivistystä (Gaudeamus 2011).

Kirjassaan Nussbaum kritisoi nykyajalle ominaista keskittymistä aineellista hyötyä ja talouskasvua edistäviin taitoihin koulutuksessa. Tällaisella painotuksella viedään pohjaa pois demokraattiselta järjestelmältä, jonka ehdoton edellytys on aktiivinen ja tiedostava kansalaisuus.

Humanistiset tieteet ja taiteet opettavat paitsi kriittistä ajattelua sekä perinteiden ja auktoriteettien vastustamista, myös asettumista  muiden asemaan.  Samaistumisen ja eläytymisen kyvyt ovat ensiarvoisen tärkeitä, jotta erilaisetkin ihmiset voidaan nähdä arvokkaina.

Nussbaumin mukaan käynnissä on maailmanlaajuinen koulutuksen kriisi.  Lyhyen aikavälin taloudellista hyötyä tavoiteltaessa, ollaan vähentämässä oppiaineita, jotka kuitenkin opettavat kansalaisille demokraattisen yhteiskunnan kannalta välttämättömiä taitoja ja ajattelutapoja.

”Turhien” rönsyjen poistamisen myötä, heikkenevät mielikuvitus, luovuus ja kriittinen ajattelu.

Filosofian historioitsijana Nussbaum piirtää selkeän kehityskaaren auktoriteettikeskeisestä oppimisesta kohti itsenäistä oppimista ja kriittistä ymmärrystä. Hän esittelee mm.  Rousseaun , Pestalozzin, Fröbelin,Tagoren ja Deweyn kasvatusteorioita ja alun perin antiikin filosofian tutkijana hän mainitsee usein myös Sokrateen.

Tämän esimerkillä on ollut keskeinen  asema yleissivistävän koulutuksen kehittymisessä. Nussbaum ei ainoastaan kritisoi nykyistä menoa, vaan hahmottelee myös oman  kasvatus- ja koulutusohjelman.

”Jos humanististen tieteiden ja taiteiden merkitystä ei tunnusteta, ne kuihtuvat pian kokonaan pois. Niistä näet ei koidu aineellista hyötyä. Ne antavat kuitenkin jotain paljon arvokkaampaa: ne tekevät maailmasta paikan, jossa on hyvä elää” toteaa Nussbaum kirjan viimeisessä kappaleessa.

Teksti

Dolf Assmann
Kirjastonhoitaja
Keskustakampuksen kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja

Kolumni: Suuren muuton jälkeen

–  Jaha. Lähiesimiehet jakavat työhuoneet, joten joka henkilö pysyy kerroksessaan. Luvatta poistuminen on tietysti muutenkin kielletty. Sitten käydään virkavelitalkoisiin ja asetellaan kirjojen selkämykset hyllyn reunan tasalle. Kirjantuet asetetaan ja katsotaan, että ne ovat suorassa, noin 1,75 senttiä hyllyn reunasta. Jos minä huomenna puolen päivän aikaan näen huolimattomasti hyllytetyn kokoelman, niin sen hoitajalle järjestetään jotakin ylimääräistä kotitekoista hauskuutta. Sitten huomautan eräästä seikasta. Muuttotilanne ei anna mitään vapautuksia kurin suhteen. Muuton aikana oli havaittavissa ilmiöitä, jotka tullaan kitkemään pois. Kirjasto muistutti enemmän kulkurijoukkoa kuin yliopiston yksikköä. Tuota typerää lusmumentaliteettia ei tulla sietämään. Kirjasto on hyvin ratkaisevalla tavalla vaikuttanut yliopiston tietopalveluun ja niittänyt mainetta jo alkutaipaleellaan, ja joka henkilön tulee käyttäytyä tuota kirjaston mainetta vastaavalla tavalla. On muistettava, ettei tämä kirjasto ole mikään Rajamäen rykmentti, vaan eräs Helsingin yliopiston valioyksikkö. Huomautan vielä, että seitsemännessä kerroksessa on korkeampia esikuntia, ja jos kirjastolaisten käytöksestä tulee moitteita, riittää minulla keinoja asioiden palauttamiseen säädyllisille raiteille. Toivon, että joka henkilö käsittää tarkoitukseni. Toimikaa.

Hietanen istui tuolillaan jalat pöydällä. Lammion puhuessa hän katseli toisia vuoron perään, ja kun tämä oli vaiennut, sanoi hän:

– Te kuulit vissin kaik nämä kovi ihmeellise asia. Mää toivo vaa et te ymmärät mitä ne tarkottava.

Hietanen oli teeskennellyn totinen ja katsoi Lahtista aivan kuin vaatien tätä esittämään mielipiteensä. Tämä sanoi halveksivasti:

– Kaisan mallia se tarkottaa. Ja sitä se kaikkein eniten tarkottaa, että toi kohjo on menettänyt senkin vähän järkensä, mitä sillä ennen on ollu. Vaikka ei sitä paljon ollukkaan, niin nyt sekin vähä on loppunu kokonaan.

– Kirjojen asettelijoita reunuksen reunuksen tasalle. Khihi… Virkailijoitamme reunantasaushommissa innovatiivisen informaatiodesignin lomassa. Kirjastovirkailijamme näyttävät kätevyytensä kaikilla aloilla…

Teksti

Lasse Koskela
Tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen

Ajankohtaista Kaisa-talossa: runokilpailu ja parhaan tuolin äänestys

Pääkirjasto on julistanut runokilpailun asiakkailleen. Aiheena on Kaisa-talo ja tyyli on vapaa. Runot tulee lähettää 30.10.2012 mennessä.

Runokilpailun voittajalle ja muille palkinnon saajille ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti marraskuun aikana. Kilpailun tuomareina toimivat kirjallisuudentutkija, kriitikko Lasse Koskela ja Studio Kaisan runoraati.

Entä mikä on kirjaston paras tuoli? Pehmeä kiikkutuoli, Kukkapuron Karuselli vai tuttu klassikko Domus? Kirjaston lukuisten tuolien joukosta haetaan yleisön suosikkia 24.10.2012 asti. Osallistuneiden kesken arvotaan palkintoja.

Käy katsomassa tuolikilpailun ehdokkaat

Lue lisää runokilpailusta

 

Kongressijunailuja

Tänä vuonna eurooppalaisten lääketieteellisten kirjastojen EAHIL-kongressi pidettiin heinäkuun alussa keskellä Euroopan keskiötä Brysselissä. Koska olin jo ylittänyt vuoden hiilijalanjälkikiintiöni lentäen, niin sain luvan matkustaa kevyemmällä kengällä – junalla. Ensin pitää päästä Suomesta pois, joten laivalla Tukholmaan ja siitä sitten kolkaten Ruotsin, Tanskan ja Saksan läpi teemalla Me, Myself and my iPad. Karttoja ja aikataulukirjoja ei otettu repun painoksi.

EAHIL:lla oli 25-vuotisjuhla ja perustamisaikoja muisteltiin, mutta edelleen kongressin sisältö painottui työkokemusten jakamiseen ja tulevaisuuden keinojen oppimiseen, tieteellisiä esitelmiä unohtamatta. Pienemmät erikoisalojen ryhmät kokoontuivat ja täydennyskoulutusta annettiin ennen kuin alkoi varsinainen kongressi, jonka junailijana toimi Bibliothèque de Médecine, Université catholique de Louvain, Bruxelles johtajansa Ghislaine Declève’n tarmokkaalla ohjauksella.

Suomalaisryhmä oli kutsuttu European Commission Central Library –kirjastoon, jota esitteli Taavi Saarimäki. Se sijaitsi entisessä kirkossa, ja turvajärjestelyt olivat melkoiset ennen kuin pääsi edes ulko-ovesta sisään.

European Veterinary Libraries Group piti kokouksen, jonka puheenjohtajana (ja asialistan ennakkoon valmistelijana) toimin. Tämä EAHIL:n SIG-ryhmä (Special Interest Group) päätti jatkaa edelleen epämuodollisena verkostona – siis ilman puheenjohtajaa ja sihteeriä – ja kehittää yhteistyötään Facebook-sivun kautta.  Michael Eklund Ruotsista lupasi perustaa FB-ryhmän ja kutsua kaikki ne, joilla on palveluun tili. Päätettiin, että kukin voi perustaa tilin myös ”roolinimellä”, jos ei halua omaa henkilöyttään luovuttaa kaupalliseen käyttöön.

“The social event ‘Discussion around a Belgian beer’ will bring you Tuesday evening in a sample of typical Brussels’ café’s. The organising committee has booked tables in some famous cafés where EAHIL delegates will be free to gather and enjoy some famous Belgian beer.”

Seuraavat ”vetlibber”-tapahtumat ovat vuoden 2013 alkupuoliskolla: ICAHIS-kokous toukokuussa Bostonissa ja EAHILin workshop kesäkuussa Tukholmassa.

Brysselissä pidin yhden esitelmän, tein yhden posterin ja osallistuin One minute madness –sessioon hieman alle minuutin kestäneellä puheella, jonka aihe oli posteristani. Esitelmä oli jatkoa edellisen vuoden posterille, jonka aiheena oli kirjastonkäytön opastus aktiivisen oppimisen avulla, eli Viikin kampuksella toteutetut kirjastokierrokset ja niiden saama palaute. Esitelmän muut tekijät olivat Tuula Huuskonen, Taina Kettunen ja Ari Muhonen.

Posterin aiheena oli sanastotyö, erityisesti eläinlääketieteellisen terminologian suomennos osana MeSH-käännöstyötä yhdessä Duodecim ry:n kanssa. Samaa teemaa jatkettaneen ensi vuonna Tukholmassa. Muut tekijät olivat Esko Siirala, Päivi Lipsanen ja Ari Muhonen.

Kongressi päättyi,  mutta junailu jatkui, Pariisin kautta Biarritziin, Barcelonaan, takaisin Pariisiin ja Saksan halki Travemündeen, josta rahtilaivalla Vuosaareen. Euroopassa on hyvä rataverkosto, mutta wifi-yhteyksiä sai hakea milloin mistäkin kuppilasta. Yhtä “Reittiopasta” ei ole, vaan joka maan veeärrät pitää tutkailla erikseen. Seikkailun makua sopivasti eikä mitään ikäviä yllätyksiä – jokunen ratatyö ja kaatunut puu, hankalia kanssamatkustajia yöjunissa, mutta enimmäkseen upeita maisemia ja mukavia juttutuokioita kaiken maailman reilaajien kanssa.

Kiskot veivät etelään, mutta entinen ei ihan kokonaan taakse jää – nyt ollaan yhtä kokemusta rikkaampia.

Linkit:

EU-kirjasto

EAHIL 2012-kongressi

Esitelmä

Posteri

European Veterinary Libraries Group EVLG

ICAHIS (7th International Conference of Animal Health Information Specialists) osana One Health –kongressia

Teksti

Raisa Iivonen
tietoasiantuntija
Viikin kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Raisa Iivonen

Open repositories 2012

Seitsemäs Open Repositories -konferenssi järjestettiin Skotlannissa, Edinburghissa heinäkuun alkupuolella 2012. Tapahtumaan oli integroitu konferenssisisällön lisäksi kolmen eri repository-alustan käyttäjäryhmien tapaamiset, joissa esiteltiin uusia tuulia liittyen EPrints-, DSpace- ja Fedora-järjestelmiin. Erinomaisen monipuolista ohjelmaa riitti siis koko viikon ajaksi. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole kuitenkaan esitellä OR2012 sisältöä, vaan jakaa yleisiä kokemuksia mukavasta konferenssimatkasta.

Töihin liittyvissä tapahtumissa olen yrittänyt lähtökohtaisesti osallistua tapahtuman sisällön tuottamiseen tavalla tai toisella, oli kyse sitten oman esityksen pitämisestä, aktiivisesta keskustelusta työpajoissa tai virallisen ohjelman ulkopuolella tapahtuvasta sosialiseeraamisesta.  Menestys on tietysti ollut vaihtelevaa. Ehdotukset konferenssipapereiksi eivät aina mene läpi ja joskus “ehkä mä en vain tajua mistä tästä on kysymys” -tyyppinen ajattelu sabotoi keskustelun avaukset tai mielenkiintoisen ja hämmentävän esityksen kommentoinnin. Onneksi kukaan ei ole moksiskaan tuppisuuna istuvasta suomalaisesta. Stereotypioille kiitos!

Kuitenkin konferenssityyppisessä tilaisuudessa on tai ainakin olisi mukava tavata uusia ihmisiä ja vaihtaa ajatuksia erilaisista ympyröistä tulevien ihmisten kanssa. Allekirjoittaneelle, joka ei ole koskaan lähettänyt yhtäkään Facebook-kaveripyyntöä, keskustelun avaaminen täysin vieraan ihmisen kanssa vaatii välillä hiukan ulkopuolista apua. Enkä viittaa nyt alkoholiin, joka on kuulemma tehokas, mutta sivuvaikutuksiltaan vihuliaisen arvaamaton sosiaalinen lubrikantti. Olen järkeillyt asian niin, että kun tekee kasvonsa, työnkuvansa ja omat mielenkiinnonkohteensa tutuksi osana virallista ohjelmaa, on paljon todennäköisempää, että joku tulee esittelemään itsensä ja ajatuksensa sinulle.

Ennen matkalle lähtöä olin leikitellyt ajatuksella osallistumisesta konferenssin yhteydessä järjestettävään Developer challenge -kilpailuun. Tapahtuman organisoi  DevCSI teemalla “Show us something new and cool in the world of Open Repositories”. Aihe ei sinänsä ollut mikään erityisen omaperäinen, mutta hauska ja omiaan madaltamaan osallistumiskynnystä ja houkuttelemaan mukaan vähemmän teknisesti orientoitunutta porukkaa. Tapahtuma tekikin osallistujaennätyksen. Yksi asia johti toiseen ja lopulta päädyin lavalle Kevin Van de Velden (@mire) kanssa esittelemään tiimimme ideaa. Esitys ei mennyt aivan putkeen, mutta tulipahan vedettyä. Jälkeenpäin sain tietää, että olin kuulemma ensimmäinen Developer challenge -kilpailuun osallistunut suomalainen.

Oma varsinainen esitykseni oli osa DSpace-käyttäjäryhmän sessiota. Paikalla oli mukavasti porukkaa ja homma eteni omalla painollaan sopivan rennosti. Esitykseni käsitteli DSpace-järjestelmästä tekemääni versiota, joka mahdollistaa avoimen yhdistetyn tiedon integroimisen järjestelmän tallennus- , haku- ja selailutoiminnallisuuksiin. Yhdistetty tieto tai Linked data on tällä hetkellä kuuma aihepiiri monissa ympyröissä ja session jälkeen olikin mukava jutella ihmisten kanssa, jotka olivat käsitelleet saman tyylisiä asioita hiukan eri näkökulmista. Ihmisiä tuntui kiinnostavan erityisesti yhdistetyn tiedon hyödyntäminen, joka on seuraava luonnollinen ja välttämätön askel nyt kun automaattiseen prosessointiin sopivaa dataa alkaa olla avoimesti saatavilla mittavia määriä.

Konferenssin iltatilaisuus pidettiin Skotlannin kansallismuseossa, joka on vaikuttava yhdistelmä monumentaalista, kivistä ja tummaa ulkokuorta sekä sisällä aukeavaa kevyttä, kaarevaa ja vaaleaa aulatilaa. Minulle tuli sisätiloista mieleen jostain syystä vanhan ajan höyrylaiva. Iltatilaisuudessa julkistettiin myös Developer challence -kilpailun voittaja. Pysti meni mielestäni ihan oikeaan osoitteeseen. Herra McSweeneyn (University of Southampton) tutkimusdataan liittyvä idea oli erittäin ajankohtainen ja esitys mukaansatempaava. Tappion katkeran kalkin nieleminenkin helpottui, kun voittaja lupasi julkisesti tarjota kaikille kilpaan osallistuneille kurkunkostukkeen. Kaikin puolin reilu ja mukava mies siis tuo Patrick! Illan edetessä rohkeammat pistivät tanssiksi gaelilaisen kansanmusiikin tahdissa, mikä tarkoitti minulle siirtymistä pikkuhiljaa takavasemmalle ja siitä edelleen muihin rientoihin.

Osa konferenssin sisällöstä on koottuna ja katsottavissa konferenssin omalta Youtube-kanavalta. Sieltä löytyy ikävä kyllä myös allekirjoittaneen takelteleva, ajovaloihin jähmettyneen peuran eleganssilla hoitamani Developer challenge -esitys.

Mitä matkasta sitten jäi käteen? Käsin kosketeltavat tuomiset rajoittuvat kasaan käyntikortteja, mutta matkan aineettomat tuliaiset näkyvät toivottavasti meidänkin kirjaston arjessa jossain vaiheessa esimerkiksi tutkimusaineistojen hallinnoimiseen liittyvän infrastruktuurin luomisen yhteydessä. Konkreettisiin hyötyihin voidaan toivottavasti vuoden vaihteen jälkeen lisätä artikkeli, jota työstän tällä hetkellä kahden konferenssissa tapaamani saksalaisen kollegan kanssa.

Open Repositories järjestetään vuorovuosittain Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Ensi vuonna tapahtuma siirtyy Kanadaan asti, joten mahdollisuudet osallistumiseen ovat aika heikot. Vuonna 2014 tilanne on kuitenkin huomattavasti mukavampi, kun tapahtuma saapuu kotoisaan Helsinkiin kansalliskirjaston isännöimänä.

Ai niin, jos joku tietää hyvän suomenkielisen käännöksen “repository”-sanalle, niin laittakoot sen kommentteihin. Sanakirjan ehdottama “säilö” luikahtaa kyllä nätisti kielen päältä, mutta kuuluu jälkimaultaan mielestäni enemmän samaan sarjaan Helsingin Sanomien nimikilpailun voittaneen “sormitietokone”-sanan kanssa.

Kirjoittaja

Joonas Kesäniemi
tietojärjestelmäasiantuntija
Verkkopalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Open repositories 2012

Hard work, hard education, hard ideas

Ellen Ndeshi Namhila on onnellinen nainen.

– Nyt näen mitä on mahdollista tehdä, Namhila nostaa katseensa kohti uutuuttaan hohtavan pääkirjaston korkeuksia.

– En ole ikinä nähnyt tämänlaista kirjastoa!

Ellen Ndeshi Namhila on Namibian yliopiston kirjaston ylikirjastonhoitaja. Hän kertoo, kuinka Namibian hallitus on hiljattain myöntänyt rahaa kirjaston kehittämiseen.

– Heitän vanhat suunnitelmat roskakoriin, kun pääsen kotiin, ja aloitamme suunnittelutyön täysin puhtaalta pöydältä.

Namhila suorastaan säkenöi ideoita, joita on saanut IFLA-viikon virikkeellisessä ilmapiirissä.

Kaisa Sinikaran seurassa Nibenae Katjihingua ja Ellen Namhila.

Students are the VIP

– Namibia on pieni maa, jossa on yksi yleinen, valtion tukema, yliopisto, yksi ammattikorkeakoulu sekä yksityisin varoin toimiva yliopisto. Me tarvitsemme vahvan kirjaston tukemaan opetusta, sillä vahva kirjasto kuvastaa vahvaa yhteiskuntaa ja sellaista me olemme rakentamassa.

Namhila kertoo kuinka yhteistyö suomalaisten kollegojen kanssa on ollut erityisen arvokasta. Hän kokee suomalaisten toimintatapojen haastavan heitä ajattelemaan eritavoin kuin on totuttu.

– Esimerkiksi Kaisan (Sinikara) työhuone on tavattoman pieni. Siis komeron kokoinen, verrattuna siihen mihin on Namibiassa normi: mitä isompi huone, sen suurempi johtaja.

– Opiskelijat ovat tärkein, he ovat VIP-henkilöitä. Sillä ei ole merkitystä, miten iso huone minulla on, vaan miten paljon meillä on tarjota lukupaikkoja ja muita tiloja opiskelijoille.

Palanen Suomea

Ellen Namhila kokee yhteistyön Helsingin yliopiston kirjaston kanssa erittäin tärkeänä.

– Toivon, että yhteistyösopimuksemme jatkuu, Namhila toteaa, ja alkaa kertoa kuinka hän saapui Namibian itsenäisyystaistelujen aikana pakolaisleiriltä turvaan Suomeen ja opiskeli kirjastonhoitajaksi Tampereen yliopistossa.

– Kaiken, mitä Suomi on minulle antanut, olen jakanut eteenpäin. Suomi on myös ollut aikanaan alistettu ja köyhä maa. Mutta te selvisitte! Myös meillä on nyt itsenäinen maa, jota pitää kehittää motolla: hard work, hard education, hard ideas.

Helsingin yliopiston ja Namibian yliopiston vuonna 1999 alkunsa saanut yhteistyösopimus sai jatkoa elokuussa 2012, jolloin molemmat yliopistot allekirjoittivat uuden sopimuksen. Helsingin yliopiston kirjaston, Tampereen yliopiston kirjaston ja Namibian yliopiston kirjaston yhteishanke 2011 – 2012 on saanut rahoitusta ulkoministeriöltä ja tuonut yliopistojen sopimukseen uuden elementin. Tarkoitus on hakea jatkorahoitusta kirjastojen yhteistyölle.

Kirjoittaja

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen

Esittelyssä verkkotoimittaja Samu Kytöjoki

Verkkotoimittaja Samu Kytöjoki aloitti kirjaston viestinnässä 10.9., Veera Ristikartanon jäätyä syyskuussa opintovapaalle.

Samu paikkaa Veeran lähdön kirjaston viestintään jättämää aukkoa ja tuo viestintätiimiin kokemusta kirjaston asiakaspalvelusta.

Kuinka päädyit kirjastoon?

Suoritin vuosina 2004-2005 siviilipalvelukseni tuolloisessa Humanistisen tiedekunnan kirjastossa, Metsätalon toimipaikassa. Vuoden 2007 syksyllä minuun otettiin yhteyttä Topelia-kirjastosta ja kysyttiin halukkuuttani työskennellä kirjastossa iltapäivystäjänä. Olen työskennellyt siitä saakka opintojeni ohessa Helsingin yliopiston kirjastossa. Olen koulutukseltani luonnontieteiden kandidaatti ja pääaineeni on tietojenkäsittelytiede. Maisteriopintoni ovat toistaiseksi tauolla.

Mitä työtehtäviä sinulla on ollut kirjastossa?

Olen toiminut aloittamisestani saakka säännöllisesti Topelia-kirjaston asiakaspalvelussa iltapäivystäjänä. Vuosina 2008-2009 päivitin myös Humanistisen tiedekunnan kirjaston verkkosivuja, kunnes keskustakampuksen kirjasto aloitti toimintansa ja tehtävä siirtyi pääasiassa Johanna Lahikaiselle. Olen toiminut myös Minerva-kirjaston atk-neuvonnassa 2011-2012. Minulla on siis monipuolisesti kokemusta kirjaston asiakaspalvelusta, mistä on varmasti hyötyä kirjaston viestintätiimille.

Mitä työtehtäviä sinulla on nyt?

Olen toiminut Kaisa-talon info-tv:n toisena ylläpitäjänä tämän vuoden kesäkuusta saakka. Info-tv on edelleen yksi keskeisistä työtehtävistäni. Tämän lisäksi olen mukana ainakin kirjaston verkkosivujen ylläpidossa ja kirjaston arkisessa viestinnässä. Työnkuvani tarkentuu varmasti vielä ajan kuluessa. Työaikani on vuoden loppuun saakka 30 tuntia viikossa, josta 10 tuntia vietän kirjaston asiakaspalvelussa. Ensi vuoden alusta työaikani on 20 tuntia viikossa.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Rakkain harrastukseni on tietokonepelit, joita olen pelannut päiväkoti-ikäisestä saakka. Toinen harrastukseni on elokuvien katselu. Olen myös ollut joskus melko aktiivinen roolipelaaja, mutta tämä harrastus on nykyään jäänyt varsin vähälle ajalle.

Kirjoittaja

Samu Kytöjoki
Verkkotoimittaja
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen

Huipulla ei tarvitse huipata

Syksy on värien ja uuden toiminnan luomisen aikaa. Helsingin yliopiston strategia  kannustaa meitä kaikkia saamaan yhteisöämme  huippuyliopistoksi. Kirjastomme oma tavoiteohjelma soveltaa  ajatusta: miten olemme paras kumppani, loistavin omalla alueellamme, osaavin, pystyvin? Miten palvelemme parhaiten ikinä? Paremmin, korkeammalle ja nopeammin.

Huippuunsa hiottuna vaatimukset voivat olla innostavia tai sitten lannistavia. Pieni ihminen ihan nääntyy tavoitteiden alla, ehkä. Samaan aikaan kun vielä muistutetaan realistisesti  niukoista ajoista, säästämispakosta, rekrytointikielloista. Pystynkö, jaksanko huokaistaan.

Entäpä jos näin muotoiluvuoden kunniaksi hiotaankin huippuajatusta hieman toisenlaiseen näkökulmaan.

Huippuihmisyys ei tarkoita erehtymättömyyttä  tai täydellisyyttä. Huipputyyppi on viisas mutta myös tunneälykäs. Kokeilla pitää ja mokata saa – miten sitä muuten koskaan mitään oppisi.. Onneksi yhtenä tärkeänä  tavoiteohjelman kehittämisalueena on myös työhyvinvointi. Ja mikä parasta tarjolla on aiheesta runsaasti henkilöstökoulutusta. Mahdollisuus on siis hioa taitojamme huippuinhimillisiksi.

Yksin ei ole pakko tehdä ja ratkaista asioita, jos on mahdollista tehdä ja ideoida työparin tai porukan kanssa.  Tarvitaan keskinäistä arvostusta asiantuntijoiden kesken, reiluutta ja asioiden jakamista – mieluiten valmisteluvaiheessa jo.  Asioita kannattaakin tärkeysjärjestää yhdessä, valita, jottei tarvitse valittaa. Vähemmän on enemmän.

Toivottavasti töihin olisi mukava tulla, työniloa saisi tuntea ja ilmapiiri olisi salliva erilaisille ihmisille. Usein sitä on suvaitsevainen itse mielestään, paitsi ettei kestä suvaitsemattomia. Työyhteisössä jokaisen panos on tärkeä. Miten juuri minä itse vaikutan me-henkeen? Miten itse voisin entisestään parantaa työssä viihtymistä? Millä asenteella olen paikalla, miten kohtelen työkaveriani?

Minähän voin itse olla huippukiva, avulias ja oma-aloitteinen.

Muistan kiittää ja rohkaista. Toimin niin kuin toivoisin itseänikin kohdeltavan.

Innostuja tartuttaa innostusta.

Huippuhauskaa syksyä kaikki huipputyypit!

 

Tiinakaisa Honkasalo
viestintäsuunnittelija
Helsingin yliopiston kirjasto