Kolumni: Isät – nuo yksinkertaiset oliot?

Ennen isänpäivää ilmestyy lehtiin kirjamainoksia, joissa mainostetaan isille sopivia lahjakirjoja. Kustantajat ja kirjakauppiaat näyttävät olevan liikuttavan yksimieliä siitä, millaiset kirjat isiä kiinnostavat. Mainosten perusteella isiä kiinnostavat varsinkin sarjakuvat, autot, sota, jalkapallo, jääkiekko, Hitler ja Ile Kallio.

Miten kulkenee mainostajan ajatus? Ajatteleeko se, että näitä ne isät halajavat? Vai ajatteleeko se, että näitä kirjoja ostavat lapset, jotka kuvittelevat isiensä olevan näistä kirjoista kiinnostuneita? Entä ajattelevatko lapset, että isät ovat kiinnostuneita näistä kirjoista, koski niitä kerran mainostetaan isille sopiviksi? Onkohan isiltä kysytty mitään?

Mene tiedä, millaisten tietojen ja päätelmien varaan mainostajat toimintansa rakentavat. Yhtä kaikki on selvää, millaisia isät mainostajan mielestä ovat: he ovat lapsekkaan sorttisia, hiukan yksinkertaisia olioita, jotka ovat kiinnostuneita vempeleistä ja toiminnallisuudesta. Isät muistuttavat aika tavalla kaksitoistavuotiaita koulupoikia. Mikäli mainoksilla on jotakin vaikutusta – niin kuin olettaa sopii – ne ovat luomassa omituista isäkuvaa. Missä viipyy tasa-arvovaltuutetun kannanotto?

Olen isä, mutta en oikein tunnista itseäni mainostajien luomasta isän mallista. Kaltaisia on luultavasti muitakin. En pidä siitä, että mainostaja regressoi minut takaisin kansakouluikäiseksi tai oppikoulun alaluokkalaiseksi. Kiinnostuksen kohteeni ovat noista ajosta hiukan muuttuneet, enkä muutenkaan isommin kaipaa noita aikoja.

Miltä näyttäisi mainos, jossa isille tarjottaisiin kirjoja vaikkapa kognitiivisesta narratologiasta, urologian uusista tutkimustuloksista, ilmastonmuutoksen historiasta, kulttuurintutkimuksen viimeisimmistä kiistanaiheista tai isä-identiteetin rakentamisen psykodynamiikasta? Lyön vetoa, että on olemassa niitäkin isiä, joita kiinnostaisivat tämmöiset aiheet.

No, ehkä on meillä on vielä toivoa. Muuan kustantaja tarjoaa isänpäiväkirjaksi Rolf Dorellin teosta Selkeän ajattelun taito. (18 e, norm. 24,90). Kirja sopii varmaan myös ihmisille.

Teksti

Lasse Koskela
Tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen

Painettujen kokoelmien tulevaisuus – IFLA-satelliittikokous Kuopiossa

Kuopiossa järjestettiin 9.-10.8.2012 IFLAn satelliittikokous, jonka pääaiheena oli vähän käytettyjen painettujen aineistojen säilyttäminen ja käyttöön saattaminen: Global Policies, Imperatives and Solutions for the Efficient Print Resources Management and Access to Less Used Documents.

Kahden päivän aikana kuullut esitykset eri aiheista herättivät monenlaisia ajatuksia asioista, joista Helsingin yliopiston kirjastossakin olisi hyvä nykyistä enemmän keskustella: Millaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia kokoelmille voimme nähdä, mitä erilaiset skenaariot merkitsevät arkipäivän toiminnassa? Millaista kokoelmayhteistyötä tavoittelemme muiden kirjastojen kanssa? Mitkä ovat vähän käytettyjen painettujen kokoelmien säilyttämisen kustannukset ja vaihtoehdot kirjastossamme?

Tulevaisuuskuvat kehittämisen apuna

Konferenssi alkoi australialaisen Steve O’Connorin provosoivalla esityksellä kirjastojen tulevaisuudesta: hänen mukaansa kirjastojen nykyinen toimintamalli on ”dead as a dodo”. Asiakkaan näkökulmasta kaikki tieto on vapaasti verkossa saatavilla, myös kirjastojen tarjoamat maksulliset e-aineistot näyttäytyvät asiakkaalle osana tätä tietomassaa, varsinkin kun ne linkityspalvelujen myötä löytyvät Googlella.

Pysyäkseen tarpeellisena asiakkaille kirjastojen on uudistettava toimintamallejaan. O’Connorin mukaan ”perception matters more than reality” eli tärkeää on muodostaa erilaisia skenaarioita mahdollisista tulevaisuuksista ja käyttää niitä toiminnan kehittämisen apuvälineinä. Tulevaisuutta pitäisi pystyä pohtimaan tuoreista näkökulmista: Häviävätkö kirjastot? Säilyykö tekijänoikeus? Miten open access -julkaiseminen kehittyy, muuttuvatko webin sisällöt entistä enemmän maksullisiksi, mikä tulee olemaan painetun aineiston merkitys, luetaanko e-kirjaa eri tavoin kuin painettua, miten tiedon luotettavuutta arvioidaan? Miten tutkimustyö muuttuu? Millaisia ovat tulevaisuuden asiakkaan tiedontarpeet ja tiedonhankintamenetelmät?

Yhteistyömalleja Britanniasta ja Pohjois-Amerikasta

UK Research Reserve (UKRR) on Britannian yliopistosektorin ja British Libraryn 2007 muodostama strateginen kumppanuussuhde, jonka tavoitteena on toisaalta karsia vähän käytettyjen kokoelmien päällekkäisyyksiä, toisaalta varmistaa aineistojen säilyminen tutkimuksen käytössä. UKRR organisoi yhteistyötä, jonka rahoitus on varmistettu vuodelle 2014 saakka. Britannian mallissa painetuista aineistoista säilytetään kolme kappaletta: British Libraryssa asiakkaiden käyttöön tarkoitettu kappale ja muissa jäsenkirjastoissa kaksi varmuuskopiota.

Center for Research Libraries (CRL) on pohjoisamerikkalaisten yliopistojen ja tutkimuskirjastojen muodostama konsortio, jonka perustettiin jo 1949 tukemaan erityisesti humanistista ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Alun perin tehtävänä oli muodostaa yhteiskäyttöinen kokoelma, johon kerättiin ulkomaisia aineistoja sekä erilaisia hallintojulkaisuja. CRL koordinoi edelleen jäsenkirjastojen yhteisen last copy -kokoelman muodostamista varmistaakseen jatkuvan pääsyn painettuihin aineistoihin ja mikrofilmikokoelmiin. Lisäksi tutkimukselle tärkeiden lähdeaineistojen saatavuutta parannetaan digitoimalla jäsenkirjastojen kokoelmia systemaattisesti sekä on demand -periaatteella tutkimusprojekteille. CRL myös tukee kirjastoja e-aineistojen hankinnassa ja säilyttämisessä tarjoamalla tietoa digitaalisista arkistoista, kokoelmista ja palveluista.

Harmaan sävyjä

Harmaata kirjallisuutta ovat ei-kaupalliset julkaisut, mm. virallisjulkaisut, raportit, erilaiset kokousjulkaisut, opinnäytteet.  Painetussa muodossa olevaa harmaata kirjallisuutta oli aiemmin usein hankala paikantaa kirjaston hankinnassa tai kaukopalvelussa. Yhdysvaltalainen kirjastonhoitaja Julia Gelfand, joka on pitkään seurannut harmaan kirjallisuuden käsitteen muuttumista digitaalisessa ympäristössä, ennusti, että aiemmin harmaat julkaisut muuttuvat verkossa vähemmän harmaiksi ja paljon uutta erisävyistä harmaata on tulossa. Tähän voi lukea yhä enemmän tieteellisiäkin aineistoja, kuten julkaisuarkistojen ja sosiaalisen median sisältämiä kuva-, teksti- ja audiomateriaaleja.

Harmaa materiaali on usein verkossa vapaasti saatavissa, joten hankinnassa sen merkitys on huomattavasti vähentynyt. Vapaat aineistot eivät kuulu perinteisessä mielessä kirjaston omistamiin kokoelmiin, mutta kirjaston on tärkeä huolehtia siitä, että tarpeelliset aineistot ovat mahdollisimman helposti asiakkaiden löydettävissä. Kun mm. virallisjulkaisut ja opinnäytteitä julkaistaan ainoastaan digitaalisessa muodossa avoimina julkaisuina, niiden pitkäaikaiskäytön järjestäminen jää julkaisevan tahon huolehdittavaksi.

Tilaisuuden ohjelma ja esitykset

Teksti

Pirkko-Liisa Nurminen
kirjastonhoitaja
Kumpulan kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Marja Hirn
erikoissuunnittelija
Hankinta-metadatapalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto
IFLA Acquisition and Collection Development Sectionin Standing Committeen jäsen

Asiantuntemusta ja palvelua

Verkkarin tämänkertaisessa numerossa puhutaan paljon kirjaston palveluista. Kirjastoissa korostetaan usein niiden roolia asiantuntijaorganisaatioina. Toisaalta yliopiston palveluiden kentässä kirjastojen katsotaan kuuluvan palveluntuottajien joukkoon. Tästä syntyy näkökulmasta riippuen joko hedelmällinen haaste tai jonkinmoinen ristiriita. Kirjastot tasapainoilevat resurssien kohdentamisessa siinä, paljonko paukkuja laitetaan palveluun ja paljonko asiantuntijatyöhön? Onko tässä todellinen ristiriita vai onko kirjasto aidosti asiantuntijuuteen perustava palveluorganisaatio?

Millaisia palveluita kirjaston tulisi tulevaisuudessa tuottaa? Perinteisesti kirjastot ovat lähestyneet aihetta omista lähtökohdistaan. Olemme alalla syystäkin ylpeitä siitä, että meillä on pitkä historia ja osaaminen kirjastopalveluiden järjestämisessä. Maailma ympärillämme kehittyy kuitenkin huimaa vauhtia, joten pidämmekö ehkä turhaakin kiinni joistain oletuksista, jotka eivät enää vastaa nykyhetken tarpeisiin?

Helsingin yliopistossa tartuimme palvelukehityksen haasteeseen kahdella eri keinolla. Halusimme jo uuden Kaisa-talon kirjaston suunnitteluvaiheessa selvittää tutkijoiden kirjastotarpeita professori Yrjö Engeströmin yhteiskehittelyä edistävässä tutkimushankkeessa, jotta osaisimme ennakoida tämän käyttäjäryhmän kirjastonkäyttötapoja. Solmu-hanketta on jo esitelty Verkkarin aiemmissa numeroissa. Toinen lähestymistapa palveluiden kehittämiseen oli palvelumuotoiluhanke, tuttavallisesti PAMU. Tämän hankkeen kohderyhmänä olivat perustutkintovaiheen opiskelijoiden palvelut. Palvelumuotoilusta kirjoittaa tässä numerossa hankkeen projektipäällikkö Inkeri Salonharju.

Hankkeiden myötä olemme päätyneet puhumaan palveluistamme uudella, hieman laajemmalla, näkökulmalla. Opiskelijoiden ja tutkijoiden palvelut tulisikin ajatella opiskelun ja tutkimuksen palveluina. Laajempien kokonaisuuksien ja samalla asiakastyyppien sekä niistä johdettujen palvelukonseptien kautta tavoitamme toivottavasti jatkossa asiakkaamme oikea-aikaisesti oikeassa paikassa, sekä tilassa että verkossa.

Palveluiden kehittäminen vaatii erityistä asiantuntemusta. Olemme molemmissa hankkeissa oppineet, että joskus on hyvä myös katsoa hieman oman alan ja yliopiston ulkopuolelle sekä opetella katsomaan kirjastoa asiakkaan silmin. On myös tärkeää kuunnella asiakkaan meille lähettämiä vahvoja ja ehkäpä hieman heikompiakin signaaleja tarjoamistamme palveluista. Silloin saamme ajoissa ja ennakoiden vauhtia palvelutoimintojen kehittämiseen. Hankkeiden jatkona oma kehittäminen kirjastossa on lähtenyt mukavasta käynnistymään mm. yhdessä Aalto-yliopiston kanssa järjestetyn asiakaspalvelukoulutuksen myötä.

Kirjastomme eri kampukset kehittävät palveluita kunkin kampuksen tieteenalojen tarpeisiin. Kehitystyö on eri vaiheessa eri kampuksilla, varhaisemmassa kehitysvaiheessa on Keskustakampuksen kirjasto uuden organisaation ja tilan myötä. Palvelukehitys siirtyy peruspalvelun toimintojen käynnistämisen jälkeen erikoispalveluihin ja ensi syksynä olemme taas muutaman askeleen pidemmällä palvelutarjonnassamme.

Kirjaston palvelutoiminnan kehitys ja menestyminen pohjautuu vahvaan kirjasto- ja informaatioalan osaamiseen sekä osaavan, ammattitaitoisen ja palvelumyönteisen henkilökunnan intoon kehittyä vahvaksi osaajaksi palvelun kaikilla osa-alueilla. Onneksemme tätä halua ja intoa sekä tekemisen ja oppimisen iloa henkilökunnastamme löytyy.

Ilokseni olen päässyt mukaan myös keskusteluihin yliopiston hallinnon palvelujen kehittämisestä palvelumuotoilun avulla. Yliopistollamme on yliopiston tutkimushallinnon toimesta käynnistymässä tutkimuksen elinkaari –kehitysprojekti vuonna 2013. Sen tuloksia ja etenemistä seuraamme kiinnostuksella myös kirjastossa.

Mukavaa marraskuuta ja valonpilkahduksia kaikille Verkkarin lukijoille!

Teksti

Pälvi Kaiponen
kampuskirjastonjohtaja
Keskustakampuksenkirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kirjaston palvelut näkyväksi

Kirjastoissa on aina ajateltu asiakkaan parasta – aina. Silti Helsingin yliopiston kirjaston palvelumuotoiluhanke antoi uuden näkökulman palvelujen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Aikaisemmin asiakkaiden toiveet ovat olleet osin akateemisia arvauksia, asiakastyytyväisyyttä on mitattu kansallisilla kyselyillä ja vuositilastot ovat paikoin kertoneet eniten kirjaston palvelujen onnistumisesta. Nyt suunnittelusuuntaa on käännetty kunnolla asiakkaiden toiveiden kuuntelemiseen. Jatkossa pyritään jatkuvaan keskusteluun asiakkaiden kanssa kirjaston palvelujen kehittämisessä.

Kaisa-talo on vasta avannut ovensa, joten on sanomattakin selvää, että tilat ja palvelut ovat vielä uuden karheita ja kokonaisuutta hiotaan. Keräämme asiakaspalautetta ja vaikka varmasti välillä tuntuu, ettei palaute vaikuta välittömästi mihinkään, seuraamme tilannetta ja mietimme miten voimme reagoida palautteeseen ja parantaa palveluja.

Olen varma, että ensi syksynä palvelut ovat ainakin piirun verran parempia vaikkapa gradukärryjen määrän suhteen. Syksyn aikana on todettu, että lainattavia gradukärryjä on liian vähän, joten uusia kärryjä hankitaan lisää.

Opiskelijat ovat kirjaston suurin asiakasryhmä ja kirjasto haluaa olla inspiroiva paikka opiskelulle ja myös tutkimustyölle. Kirjastoon halutaan luoda hyvät työskentelyolosuhteet niin pesiytyjille, palveltavilla, piipahtajille kuin penkojillekin. Pikagallup kirjaston merkityksestä tuottaa helposti vastauksen sekä yliopiston henkilöstön että vanhemman polven opiskelijoiden keskuudessa, että tärkeintä on kurssikirjalainaamo. Kommentti saa aikaiseksi pientä väreilyä pitkän linjan kirjastolaisen mielessä, sillä haluamme olla muutenkin mukana valmistamassa kandeja, maistereita ja tohtoreita akateemisiksi osaajiksi. Esimerkiksi kirjastossa on paljon osaamista tieteellisessä tiedonhankinnassa.

Pikagallupin ohella palvelumuotoilussa tehdyt syvemmät haastattelut paljastivat kirjastolle, miten olemme ehkä hieman vaatimattomasti esitelleet palvelujamme. Olemme aina valmiina kuin partiolaiset palvelemaan ja perinteiset kirjastopalvelut ovat usein jo valmiiksi tuttuja uusille opiskelijoille. Mutta jotta kaikki palvelut saadaan kuvailtua, päätimme ryhtyä tuotteistamaan palveluita.

Kun palvelut on kuvattu suurempia kokonaisuuksina – palvelukategorioittain, asiakas löytää helpommin sopivan palvelun omaan tarpeeseensa. ”Työskentele kirjastossa” -kortin avulla kirjastoon pesiytyvä Helsingin yliopiston opiskelija tai tutkija voi yhdellä silmäyksellä nähdä, mitä kirjasto tarjoaa juuri hänen tarpeisiinsa. Muut kategoriat ovat:

  • Näin lainaat Helka-kortilla
  • Tietoaineistot ja tietokannat
  • Tiedonhankinnan palvelut ja koulutukset
  • Kirjasto tutkielman tekijän apuna
  • Tutkijapalvelut
  • Kirjaston etäkäyttö

Lisäksi kirjastolaisille muokataan yhteinen palvelukäsikirja, jonne palvelut kuvataan yksityiskohtaisesti, jolloin palvelut saavat yhteisen mallin, jota voi käyttää kirjaston kaikissa toimipaikoissa, kampuskirjastoissa. Työ on vielä kesken, kuten aina palvelujen kehittäminen.

Teksti

Kirsi Luukkanen
palvelupäällikkö
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva:

Veikko Somerpuro

Miten kirjasto kuuntelee asiakkaitaan?

Voidakseen kehittää palvelujaan asiakkaiden tarpeita vastaaviksi, kirjaston on kuunneltava asiakkaitaan. Asiakaspalautteen kerääminen on yksi tapa.

Helsingin yliopiston kirjastolla on ollut käytössään useita palautekanavia asiakaspalautteen keräämiseen. Kirjasto on mukana Kansalliskirjaston koordinoimassa kirjastojen kansallisessa käyttäjäkyselyssä, joka järjestetään noin kahden vuoden välein ja seuraavan kerran v. 2013. Kysely tuottaa paljon arvokasta vertailutietoa, mutta laajan palautteen analyysi vie aikaa. Strukturoitu lomake myös ohjaa antamaan palautetta etukäteen määritellyistä asioista.

Vapaampaa, päivittäistä palautetta kirjasto saa asiakkailta sähköpostin ja erilaisten palautelomakkeiden kautta. Palvelutilanteissa asiakkailta saadaan paljon spontaania palautetta. Näiden palautteiden dokumentoinnissa kirjastoilla on vielä kehitettävää, jotta saatu palaute kantaisi kortensa koko organisaation kehittämisen kekoon.

Case: koekäytössä palautetaulu

Kirjaston palvelumuotoiluhankkeessa kootuista ja toteutukseen valituista kehittämisideoista yhdessä toivottiin mahdollisuutta jättää pikapalaute kirjastokäynnistä. Alkuajatuksissa ehdolla oli esim. päätelaite palautteen antamiseen.

Kaisa-talon avajaisviikolle ideoitiin palautetaulu, jolle kävijöiden toivottiin kirjoittavan ensivaikutelmiaan. Kirjaston sisääntuloaulaan sijoitettu taulu oli otsikoitu: ”Kerro meille – ajatuksia, toiveita, unelmia ja palautetta”. Koekäytössä ollut taulu lunasti odotukset, sillä palautetta kertyi runsaasti. Saman idean toisinto kirjaston Facebook-sivuilla ei saavuttanut samaa suosiota. Palautteen antamiselle nimettömästi on edelleen tilausta.

Koonti kehittämisehdotuksista ja niihin liittyvistä toimenpiteistä julkaistiin kirjaston uutisblogissa. Tällainen palautteen palaute on oleellinen osa palautteen käsittelyä ja siihen reagoimista.

Uusia tapoja jatkossakin

Kirjasto pyrkii jatkossakin kuuntelemaan asiakkaidensa toiveita herkin korvin. Erilaisia palautekanavia kokeillaan olemassa olevien rinnalla ja käytössä olevia kanavia yhdistellen. Esimerkiksi kirjaston facebook-profiililla on 1100 seuraajaa, mikä on jo varsin hyvä otos, jolle voi kohdentaa täsmäkysymyksiä.

Muita ideoita ovat mm. kirjaston tiloihin sijoitetut qr-koodit, joiden kautta pääsee antamaan palautetta ko. asiasta/paikasta/palvelusta. Näiden pohjaksi on uusittu syksyn 2012 aikana kirjaston palautelomake. Palvelumuotoiluhankkeessa opittuja menetelmiä voisi hyödyntää asiakkaita osallistavissa teemaryhmähaastatteluissa. Keveämmin toteutetussa versiossa palautetta kerättäisiin pikagallupien tai ovensuukyselyjen avulla – kirjasto tiloissa tai verkossa.

Miten sinä haluaisit antaa palautetta tai kehittää kirjaston toimintaa?

 

Teksti ja kuva

Päivi Lammi
Suunnittelija
Hallintopalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Onni on vauhdikas pikkumies – esittelyssä Kati Tuunanen

Kati aloitti työt kirjastonhoitajana Kumpulan kampuskirjastossa syyskuussa. Ehdottaessani haastattelua Verkkariin Kati viittasi savolaisittain seurauksiin: “Kysy mitä tahansa, minä vastaan mitä tahansa.” Tartutaan siis sanasta naista.

Oliko tuo satunnainen heitto vai kertooko se jotain suhtautumisestasi turhiin kysymyksiin?

Toki minusta sen verran savolaista löytyy, että tarpeen vaatiessa vastuu siirtyy aina kuulijalle. Mutta ihan vakavasti puhuen olen sitä mieltä, ettei semmoista olekaan kuin turha kysymys. Yleensä sitä kysymällä oppii, ja saa selville yhtä sun toista! Erityisesti nyt kun olen aloittanut uudessa työympäristössä, kysyttävää tuntuu riittävän aina kun suuni avaan.

Millaisissa tehtävissä olet työskennellyt aiemmin?

Kerkesin olla yli kymmenen vuotta Nokian verkkoyhtiössä, ensin teknisen dokumentaation kääntäjänä ja sittemmin dokumentointiasiantuntijana. Jälkimmäisessä tehtävässä puuhasin elektronisen julkaisun, julkaisutyökalujen ja dokumenttienhallintatietokannan metadatan ja tietorakenteiden parissa.

Olet perehtynyt kirjastoalaan kouluttautumalla. Kertoisitko opinnoistasi.

Olen opiskellut kirjastoalaa melkoisen pitkäveteiseen tyyliin, sillä olin jo vuonna 2000 TKK:n tietopalvelukoulutuksessa. Siinä vaiheessa kuitenkin dokumentointiasiantuntijan työt veivät mukanaan, ja palasin aiheeseen uudelleen vasta vuosia myöhemmin. Tein informaatiotutkimuksen perusopinnot hoitovapaalla ollessani. Viime syksynä sitten pääsin mukaan Helsingin yliopiston Kirjasto- ja tietopalveluosaajakoulutukseen, jossa tein informaatiotutkimuksen aineopinnot. Aineopintoihin kuului myös työharjoittelu, jonka suoritin Kansalliskirjaston FinELib-palveluyksikössä. Opinnot päättyivät syyskuun alussa, ja onni oli niin myötä, että sain aloittaa työt täällä melkein saman tien.

Elektroniset kirjastopalvelut ovat nyt tehtäväkenttääsi.  Joko sinulle on tarkentunut, mitä lähinnä on näköpiirissä? Ensimmäinen tehtäväsi taisi olla yksi haastavinpia eli virkistyspäivän suunnittelu.

Todellakin, näin tiukkaan paikkaan laitettiin heti kolmantena työpäivänä! Onneksi oli kokeneempaakin väkeä mukana, ja ihan kunnialla siitä lopulta selvittiin. Noin muuten näköpiirissä on vielä paljon opittavaa kirjastotyöstä, kirjaston elektronisista palveluista ja yliopistosta työympäristönä. Kumpulan elektronisten kirjasto- ja tietopalvelujen osalta olen kaavaillut ensimmäisiksi vaiheiksi nykytilanteen kartoitusta ja yhteistyöverkoston kokoamista. Katsotaan sitten mitä jatkossa seuraa.

Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi?

Aika perusasioita ne onnellisuuden tekijät ovat, päällimmäisenä tulee mieleen perhe ja ystävät. Perheeseen kuuluu mies ja pian viisi vuotta täyttävä poika. Vauhdikkaan pikkumiehen tempaukset vuoroin naurattavat, vuoroin hirvittävät meitä vanhempia, joten pitkästymään ei ehdi. Ystävien kanssa ehditään silloin tällöin istumaan iltaa ja parantamaan maailmaa.

Lukeminen on aina ollut tärkeää minulle, mutta sille on viime vuosina ollut harmittavan vähän aikaa. Yllättäen tämäkin puoli järjestyi töiden alettua: työmatkani Kirkkonummelta Kumpulaan vie julkisilla noin tunnin suuntaansa, joten siinä ehtii lukea tai kuunnella äänikirjoja pitkät pätkät. Äänikirjat muuten ovat ihan loistava keksintö työmatkalukemiseen: kirjaa voi hyvin kuunnella samalla kun vaihtaa kulkuvälinettä ja kanssamatkustajien aiheuttama älämölö suodattuu pois!

Kysymykset

Lea Kujala
Kirjastosihteeri
Kumpulan kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Pekka Salminen

Kirjoja Espanjasta!

Espanjan suurlähetystön lahjoitti Helsingin yliopiston pääkirjastolle kirjalahjoituksen 6.11.2012, joka täydentää merkittävästi kirjaston espanjankielisen kaunokirjallisuuden kokoelmaa. Yliopiston kansleri vastaanotti kirjalahjoitukset. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja lahjoittajat innostuneita yhteistyöstä.

Espanjan suurlähetystö toimitti jo viime vuonna kirjastolle kirjalistan valintaa varten. Valinta tehtiin silloin, mutta lahjoitus tehtiin nyt. Espanjalaisen filologian professori Timo Riiho pitää lahjoitusta arvokkaana lisänä kirjaston kokoelmiin. Espanjankielinen lahjoitus käsittää 56 teosta, joista valtaosa on kaunokirjallisuutta ja kirjallisuudentutkimusta. Riiho nosti esiin mm. Cátedra-kustantajan sarjan Letras Hispánicas (Espanjan ja espanjankielisen Amerikan kirjallisuutta), josta saatiin useita osia.

Tohtorikoulutuksen kehittäminen ja kirjasto

Suomen Akatemia on siirtämässä vastuuta tohtorikoulutuksesta kokonaan yliopistoille. Nykyiset Suomen Akatemian rahoittamat tutkijakoulut toimivat ainakin vielä kesken olevan rahoituskauden loppuun.  Tulevaisuudessa Akatemian suositus on, että jokainen väitöskirjan tekijä kuuluisi tutkijakouluun.

Helsingin yliopistossa ei ole tähän mennessä ollut yliopiston omaa tutkijakoulua.  Yliopistossa käynnistettiin vuoden alussa tohtorikoulutuksen kehittämisprojekti, jonka asettaman toimikunnan on tarkoitus jättää konkreettiset ehdotuksensa vuoden loppuun mennessä. Kirjaston on tärkeää seurata muuttuvaa yliopistoa ja kuunnella tarkalla korvalla esimerkiksi sitä, tulisiko tutkijakoulujen myötä tohtorintutkintoon sisältymään yhteisiä, tutkijan käytännön taitoihin liittyviä opintoja.

Tohtorikoulutuksen kehittämisprojekti

Tohtorikoulutustoimikunnan laatimat vaihtoehdot tohtorikoulutuksen järjestämisestä Helsingin yliopistossa ovat olleet kesän ajan kommenttikierroksella tiedekunnissa, tohtoriohjelmissa ja yliopiston muissa erillislaitoksissa. Kommenttikierroksen vastauksista järjestettiin kaikille avoin keskustelutilaisuus 16.10. 2012 Arppeanumissa, jossa puhuivat rehtori Thomas Wilhelmsson, vararehtori Johanna Björkroth ja tohtorikoulutustoimikunnan puheenjohtaja prof. Eila Helander. Kommenttien kokonaisuutta tarkasteli dosentti Kirsi Pyhältö. Töitä ohjaavat professorit, jatkokoulutuksen parissa työskentelevät koordinaattorit ja tiedekuntien edustajat esittivät tilaisuudessa runsaasti kysymyksiä.

Nykyisin vastuu tohtorintutkinnoista on tiedekunnilla, jotka yhdessä laitosten kanssa valitsevat jatko-opiskelijat, laativat tutkintovaatimukset ja myöntävät tutkinnot. Monet jatko-opiskelijat opiskelevat tohtoriohjelmissa, jotka voivat olla esim. yliopiston sisäisiä, verkostomaisia kansallisia ohjelmia tai kansainvälisiä ohjelmia. Väitöskirjoja tehdään myös tutkimusryhmissä, projekteissa ja muilla tavoin oppiaineiden yhteydessä.

Tohtorikoulutustoimikunta ehdottaa tutkijakoulujen perustamista Helsingin yliopiston sisälle koordinoimaan jatkokoulutuksen hyviä käytäntöjä ja keskittämään hallintoa. Uudessa mallissa toimijoita olisivat edelleen niin tiedekunta kuin tohtoriohjelmatkin, mutta tutkijakoulu voisi huolehtia vähintään jatko-opiskelijavalinnan hallinnollisesta puolesta, tutkintoon kuuluvista yleisistä opinnoista ja vastaisi ohjausjärjestelyn kokonaisuudesta. Tohtorikoulu voisi myös viestiä tohtorintutkinnoista ulospäin. Tavoitteena on parantaa koulutettavien tasa-arvoa ja esimerkiksi taata jokaiselle väitöskirjantekijälle ohjaaja koko prosessin ajaksi. Tutkinnot myöntäisi edelleen tiedekunta ja tutkinnon tieteenalaspesifisistä opinnoista voisi vastata mahdollinen tohtoriohjelma.

Toimikunnan ehdottama malli tulisi muuttamaan varsinkin tiedekuntien roolia tohtorikoulutuksessa. Uusi malli olisi käytössä aikaisintaan vuonna 2014.

Tohtorikoulutettavan taidot ja tutkijan tarpeet

Kirjaston tutkijapalveluille etsitään jatkuvasti uusia muotoja. Tutkijoiden tarpeita on tutkittu esimerkiksi vuosina 2009-11 järjestetyssä Solmu-hankkeessa, jossa valittujen tutkimusryhmien kanssa kartoitettiin tutkimusryhmien ongelmia ja kirjaston tarjoamia ratkaisumahdollisuuksia. Hankkeen jälkeen yhteistyötä on tehty esimerkiksi keväällä 2012 oikeustieteellisen tiedekunnan yhteydessä toimivan, valtakunnallisen Oikeus muuttuvassa maailmassa  -tutkijakoulun kanssa. Keväällä kirjasto esitteli tutkijakoululle palveluitaan ja järjesti ryhmälle tiedonhankinnan koulutusta.

Kirjasto voi nykyään aineistojen lisäksi tarjota esimerkiksi uutuusseurantaan, oman tutkimuksen näkyväksi tekemiseen, tutkimusdatan säilytykseen ja tutkimuksen arvioinnin menetelmiin liittyvää opastusta.  Kirjastossa seurataan myös tiedonhallinnan ja tutkijoiden verkostoitumisen työkaluja. Kirjasto pystyy siis tarjoamaan tukea Helsingin yliopiston tohtorikoulutettaville kansainvälisten ja ajanmukaisten tutkijan työkalujen käyttöönottoon jo väitöskirjaa tehdessä.  Kirjasto osallistuu jo tällä hetkellä perustutkintojen opetukseen integroidulla informaatiolukutaidon opetuksella ja kaikille avoimilla tiedonhankinnan koulutuksilla, joiden tarkoituksena on opiskelijan tiedonhankinta- ja hallintataitojen vahvistaminen perusopinnoista maisterivaiheen opintoihin.

Jos Helsingin yliopistossa järjestetään tulevaisuudessa tutkijakoulutusta niin, että tohtorin tutkintoon sisältyy kaikille yhteisiä, akateemisia taitoja kehittäviä opintoja, kirjasto voisi olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa opetuksen sisältöjä.  Kirjasto on halukas kehittämään palveluja uusien tutkijakoulujen tueksi. Aikaisemmat hyvät kokemukset yhteistyöstä antavat viitteitä siitä, miten paljon kirjaston asiantuntijoilla on annettavaa tutkijoiden kumppaneina.

 Lähteet:

Helsingin yliopiston tohtorikoulutuksen kehittämisprojektin keskustelutilaisuus 16.10.2012, Yliopistomuseo Arppeanum

Helsingin yliopiston Intranetissä tohtorinkoulutuksen kehittämisprojektista

Suositus IL-opintosuunnitelmaksi. Kansallisen IL-verkosto.

Tutkijakoulutukiryhmän raportti . 15.12.2012. Tavoitteeksi laadukas, läpinäkyvä ja ennakoitava tohtorikoulutus.

Tutkijapalveluita kehittäneen Solmu-hankkeen loppuraportti ilmestynyt. Verkkari 5/2012

Kirjoittajat:

Maija Paavolainen
Informaatikko
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kati Syvälahti
Informaatikko

Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva:

Biblioodyssey

Hyvää työtä! Työterveyspäivillä arkeen imua

Kaksipäiväisillä Työterveyspäivillä oli mainioita kertomuksia ja käytännön esimerkkejä hyvin erilaisten työpaikkojen tavoista rakentaa työhyvinvointia. Erityisesti korostui hyvä yhteistyö johdon, työntekijöiden, työterveyshuollon ja työsuojeluorganisaatioiden kesken.

Eri ikäryhmien näkökulmia valotettiin elävästi ja monipuolisesti.  Tuntui, että oli saatu aikaan työn imua, jonka syntymekanismeja Työterveyslaitos hakee Innostuksen spiraali -tutkimus- ja kehittämishankkeessaan. Kirjastomme henkilökunta on vastannut tähän kyselyyn ja on siten mukana haettaessa tietoa voimavaroista, joilla jaksamme työn arjessa.

Hyvää työtä – sosiaalisesti, taloudellisesti, terveellisesti koko kuulijajoukolle yhteisen avausseminaarin otsikon näkökulmat olivat mukana myös useissa eri seminaarien esityksissä. Työhyvinvoinnilla tai pikemminkin ellei sitä ole on suuret kansantaloutta rasittavat kustannukset. Professori Guy Ahonen totesikin, että yksi työhyvinvointiin satsattu euro tulee takaisin kolminkertaisena! Liiketaloudellisesti hyödyn on laskettu olevan 4,5 miljardia euroa vuodessa. Sosiaaliset investoinnit ovat suuri menoerä julkistaloudelle, mutta ne ovat satsaamista tulevaisuuteen kuten ilmainen yliopistokoulutus, selitti emeritus professori Jorma Sipilä puheenvuorossaan.

Osallistujista valtaosa oli työterveyshuollon ja työsuojeluorganisaatioiden edustajia, HR-henkilöstöä ja asiantuntijoita oli vähemmän. Osallistujien taustoja kysyttiin kädennostoäänestyksellä ”Työhyvinvoinnin tilannekuva”  –kyselyn esityksen yhteydessä. Tutkijat kysyivät noin 150:ltä kuulijalta, miten työhyvinvointi heidän mielestään lisääntyisi. Tulos ei yllättänyt: toimivaa johtamista ja oikeudenmukaisuutta salissa äänestyslaitteen nappia painaneet pitivät tärkeimpinä.

Nuorilla uudenlainen suhde työhön

Nuoret ovat hyvin toisenlaisten haasteiden edessä kuin nyt työelämäänsä lopettelevat. Iäkkäät ovat aikoinaan opiskelleet vähästä paljon, mutta nuorten on nyt osattava paljosta vähän selvitäkseen työssä nyt ja tulevaisuudessa. Työura, joka sanana luo kuvan kapeasta linjasta, on muuttunut elämän kestävästä kaaresta monta pätkäkaarta sisältäväksi jatkumoksi. Työelämä on nyt muuttumassa niin, että puhutaan päällekkäin, ristiin ja lomittain menevistä poluista.

Kirsi Piha oli selvittänyt Aalto-yliopiston opiskelijoiden ajatuksia työelämästä hankkeessa, johon osallistui myös useita suuria työnantajia. Tavoitteena oli hankkia tietoa sekä työntekijän että työnantajan näkökulmista.

Nuoret haluavat leppoistaa työelämää rahan kustannuksella esimerkiksi niin, että toivovat palkatonta ylimääräistä lomaa, ylityöstä korvauksen mieluummin vapaana ja osan palkasta vapaa-aikana. Tämä opiskelijaryhmä uskoo tulevien töidensä sallivan työnteon milloin, missä vain, koska verkko on oleellisempi työpaikkana kuin konttori. Työn sisällön on oltava merkityksellistä, mutta se ei riitä, jos työntekemisen tavat ovat ikäviä ja tai omien arvojen kanssa ristiriitaisia.

Pihan alustus innosti keskusteluun ja salista muistutettiin, että töistä on vielä paljon sellaisia, joita on tehtävä tiettynä aikana ja tietyssä paikassa. Niin eihän kirjaston töistä valtaosaa voi siirtää pois työpaikalta. Ikää työtä määrittelevänä tekijänä käsiteltiin monissa muissakin puheenvuoroissa. Monet nuorista uskoivat tekevänsä työtä hyvin pitkään, mutta erilaisissa muodoissa.  Mikään ikäryhmä ei ole homogeeninen ja yleistämistä pitää välttää. Erilaisissa töissä väsyy ja kuluu erilailla, monet korkeasti koulutetut haluavat jatkaa jopa yli 70-vuotiaiksi.  Raskaista töistä pitäisi olla mahdollista jäädä eläkkeelle, ennen kuin ei enää jaksa nauttia eläkepäivistä usein työn verottaman terveyden heikkenemisen takia. Kaikkien eläketurvan pitäisi mahdollistaa toimeentulo työn lopettamisen jälkeen.

Elämäntilanteiden huomioon ottamista ovat kehittäneet yhteistyössä TeliaSonera  ja Väestöliitto. Tilanne on haastava, kun puhelinpalvelussa 250 vuorotyötä työskentelevän toiveita sovitetaan yhteen liiketalouden haasteiden kanssa. Kehittämisessä oli suunniteltu uudella tavalla esimerkiksi työaikojen, työvuorojen ja lomajärjestelyjen jakamista. Hankkeen alkuvaiheessa näyttää siltä, että onnistuminen on mahdollista.

Nansossa oli vahvistettu ”nansolaisuutta”. Yritys on kokenut suuria muutoksia yritysostojen takia ja työpaikat ovat muuttuneet kovasti. Työhyvinvointipäällikkö kertoi innostavasti, mitä yrityksessä on tehty sairauspoissaolojen ja työkyvyn muutosten takia.  Nanson muutosjohtamisen tavoitteena on ollut käytäntöjä yhtenäistämällä edistää tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Viestintään on satsattu, monitaitoisuuteen on koulutettu, johtamisjärjestelmää on kehitetty ja keskijohdon ja lähiesimiesten rooleja on selkeytetty.

Työntekijän oma rooli tärkeä

Nansossa on korostettu myös, että työntekijöiden oma rooli työnhyvinvoinnin kehittämisessä on oleellinen. Loppupeleissä jokaisella on täysi vastuu siitä, mitä käytännössä tapahtuu. Pikku esimerkki kekseliäisyydestä oli jumppaohjeiden kiinnittäminen rappusiin työstä johtuvien jalkavaivojen helpottamiseksi.

Tapausesimerkeistä raikuvimmat aplodit sai Tampere-talon mieleenpainuva esimerkki kehitysvammaisen Sakarin työllistämisestä. Jokaiselle mielekästä työtä -toteutuksessa oli todella onnistuttu, vaikka työllistymistä vaikeuttaa mm. vammaisten eläkelainsäädäntö. Sakari oli valloittava persoonallisuus ja nauttii työstään, johon kuului mm. paperin lisääminen kopiokoneisiin ja asiakastilojen juoma-astioiden täyttäminen.

Maailmanlaajuinen ja Suomessa usealla paikkakunnalla toimiva ISS on erityisesti kehittänyt työkunnon muutosten takia mahdollisuuksia saada uusia tehtäviä. Uudenlaisen työn tarjoaminen on molemmille hyvä vaihtoehto, koska eläkkeelle jääminen on yritykselle kallis vaihtoehto.

Ennaltaehkäisy järkevää

Päiviin oli kerätty todella monipuolisesti esimerkkejä erilaisten organisaatioiden ja tilanteiden ratkaisuja. Työterveyshuolto oli monissa tärkeä kumppani. Hyvä Pori –hanke oli näistä kansainvälisestikin palkittu esimerkki. Siinä, kuten monessa muussakin esimerkissä, korostettiin tilanteiden seuraamiseen sopivien mittarien löytämistä. Sairauspoissaolojen seuraaminen on jo takapeiliin katsomista. Tilanteet pitäisi havaita aikaisemmin. Jokaisen työpaikan on  mietittävä mittarit oman tilanteensa perusteella. Porissa käyttökelpoiseksi mittariksi oli todettu oma arvio työkyvystä.

Työterveyslaitos tuottaa tutkittua tietoa työhyvinvoinnin edistämisen tueksi.  Arvio nuorten tulevasta elämästä on että heidän elämänsä jakaantuu kolmeen 30-vuotiseen jaksoon: opiskeluun, työhön ja työn jälkeiseen aikaan. Oma elämäni on nyt sellainen, että noin 25 vuotisen opiskeluvaiheen jälkeen työelämää on riittänyt noin 40 vuotta ja tulevan loppuelämän pituus selviää aikanaan.

Tuntekaa työn imua! Sitä kuvataan optimitilanteena, jossa henkilön kyvyt ja työn haasteet ovat tasapainossa. Ilmiö on flow- käsitteen kaltainen. Flow-tilaa luonnehtii lyhytkestoisuus, työn imua pidetään pysyvämpänä kokemuksena.

Teksti

Sirkku Liukkonen
koulutussuunnittelija
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva:

Manipuloinut Helena Hitunen

Pohjoismaiset bibliometriikkaseminaarit ja mistä Unioninkadulla puhuttiinkaan?

Bibliometriset palvelut ovat olennainen osa tieteellisten kirjastojen tutkimuksen tuen palveluita. Niiden kirjastolaisten lisäksi, jotka tarjoavat ja kehittävät tutkijapalveluita, tulisi kaikkien yliopistokirjaston asiakaspalvelussa työskentelevien tietää perusasiat bibliometriikasta.

Bibliometriikka on viime vuosina noussut kysytyksi osaamisalueeksi kirjastoissa koska julkaisuja koskevia kvantitatiivisia tietoja käytetään tutkimuksen arvioinnissa, lähivuosina yhä enemmän myös tutkimusrahoituksen jakamisessa. Paljonko koulutuksessamme on käsitelty bibliometriikkaa?  Yliopistojen informaatiotutkimuksen opinnoissahan bibliometriikasta on puhuttu, jossain tehty harjoituksiakin. Silti kaikki nykyiset kirjasto- ja informaatioalan asiantuntijat eivät ole opinnoissaan perehtyneet bibliometriikkaan, vaikka bibliometristen menetelmien sanotaan kuuluvan alamme ydinosaamiseen.

Kirjastomme oli tämänvuotisen pohjoismaisen bibliometriikka-workshopin ja yhdessä Nordforskin kanssa humanististen ja yhteiskuntatieteiden bibliometriikkaa tarkastelevan seminaarin järjestäjä. Molempien seminaarien pääpuhujaksi oli kutsuttu prof. Diana Hicks (Georgia Institute of Technology, USA). Hän on kansainvälisesti arvostettu erityisesti perinteisten arviointimallien kyseenalaistajana ja humanistis-yhteiskuntatieteellisten alojen bibliometriikan kehittäjänä.

Seminaarit pidettiin täpötäydessä Unioninkadun juhlahuoneistossa. Molemmat kokosivat toista sataa bibliometrikkoa, tiedepoliitikkoa ja kirjastoasiantuntijaa pohjoismaista ja muista Euroopan maista. Se tarjosi myös oman kirjastomme väelle oppimismahdollisuuden, jota moni käyttikin hyväkseen.

Ensin humanistiset ja yhteiskuntatieteet

“The Workshop on Bibliometrics for the Social Sciences and Humanities (SSH)” oli ensimmäinen pohjoismaissa järjestetty humanististen ja yhteiskuntatieteiden bibliometriikkaan pureutuva seminaari. Ajatuksena oli koota asiantuntijoita, joiden näkemyksiä voitaisiin ottaa huomioon, kun Nordforsk jatkaa eri tieteenalojen bibliometristen raporttien sarjaa luonnontieteistä SSH-tieteisiin.

Diana Hicks tarkasteli laajasti humanistis-yhteiskuntatieteellisten alojen julkaisemista ja tutkimuksen arviointia. Hänen esityksessään tulleita näkemyksiä tuli seminaarissa esiin eri tutkimusten kautta. Hän pohti julkaisemista eri tieteenaloilla ja tutkimuksen näkyväksi tulemisen vaihtelua julkaisukielen perustella. Tieteidenvälisyys ja uusien alojen tieteelliset lehdet putoavat usein pois ranking-listoilta. Taloustieteissä viittausverkostot ovat tiiviitä ja suppeita, kun taas sosiologiseen tutkimukseen viitataan monien alojen julkaisuissa.

Hicks korosti SSH-tieteiden kirjavaltaisuutta ja tutkimustulosten julkaisemista kirja-artikkeleina ja toimitetuissa kirjoissa. Tärkeä julkaisemisen muoto on ns. valistuskirjallisuus eli yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Usein nämä julkaisut eivät ole ”tieteellisiä”, vaan enemmänkin tiedettä tunnetuksi tekeviä ja kansallisilla kielillä kirjoitettuja.

Björn Hammarfelt tarkasteli eri tapoja analysoida SSH-julkaisuja. Web of Science ja Scopus –tietokantojen rinnalle hän toi Google Scholarin, problematisoiden senkin kattavuutta.  Julkaisuja koskevia tietoja on tallennettu useisiin tietokantoihin (esim. TUHAT). Myös lainaustietokantoja on käytetty kirjojen vaikuttavuuden arvioinnissa olettaen, että paljon lainatut kirjat ovat paljon käytettyjä. Kirja-arviot tekevät kirjoja näkyviksi samalla tavoin kuin viittausindeksit lehtiartikkeleita. Julkaisuja on myös laskettu ja arvotettu julkaisukanavan perusteella. (Tätä käytimme Helsingin yliopiston tutkimuksen arvioinnissa, kun vertailimme lehtien saamia arvoja Norjan, Australian ja ERIHin luokituksissa.)

Hammarfelt esitti käsitteen ”altmetrics”, jolla tarkoitetaan sen mittaamista, miten jokin julkaisu saa huomiota sosiaalisessa mediassa ja yleensäkin verkossa, sekä mihin kaikkeen se linkittyy. Tästä olisi ollut kiinnostavaa kuulla enemmänkin, koska se on uusi avoimeen verkkojulkaisemiseen liittyvä lähestymistapa.

Leidenin yliopisto on meille tuttu Helsingin yliopiston tutkimuksen arvioinnin bibliometristen analyysien tekijänä. Sielläkin on pohdittu SSH-tieteiden bibliometrisia analyyseja. Esityksessään Thed van Leeuwen kollegoineen totesi, että yhteiskuntatieteissäkin bibliometrinen analyysi on mahdollista, mutta kun se tehdään kunnolla, se on työlästä, monimutkaista ja kallista.

Samoja näkökulmia nousi esiin monissa esityksissä. Kaikki yhteiskuntatieteet eivät ole samanlaisia: jotkut, kuten taloustiede ja psykologia, ovat julkaisukulttuuriltaan lähellä luonnontieteitä. Kirjoihin kohdistuvia viittauksia tarvittaisiin, ja siihen onkin jo Web of Science tarttunut perustamalla Book Citation Index –tietokannan. Humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä tieteiden kesken syntyy uusia tutkimusalueita vakiintuneiden tieteenalojen rinnalle. Lisäksi on havaittavissa, että myös SSH-tieteenaloilla aikakauslehdissä julkaiseminen on siirtymässä niihin lehtiin, jotka sisältyvät Web of Scienceen. Scopuksen ilmaantuminen WoS:n kilpailijaksi on toisaalta lisännyt molemmissa tietokannoissa SSH-lehtien osuutta.

Monet SSH-tieteet ovat tutkimuskohteensa vuoksi kansallisia ja tutkimustuloksia julkaistaan kansallisilla kielillä. Tämä on kansainvälisen näkyvyyden kannalta ongelma jopa Saksassa, kuten Pei  Shan Chi osoitti.

Sitten bibliometriikkaa monesta näkökulmasta

Jos Nordforskin seminaarissa oli ollut tarjolla paljon viimeisteltyä tietoa tutkimuksen arvioinnista kiinnostuneille, niin heti sen päätyttyä lounaan jälkeen alkanut ”17th Nordic Workshop on Bibliometrics and Research Policy” keskittyi vahvasti bibliometriikkaan ja sen menetelmiin.

Tanskalainen Jesper Schneider kyseenalaisti tutkimuksen arvioinneissa ja vertailuissa käytettyjä lukuja. Harvat oikeasti tietävät, miten arviointien sijoituseroja tulisi tulkita, tai millaisia korrelaatioiden suuruusluokat oikeasti ovat. Monia tutkijoita varmasti mietityttää, ovatko ne suuria, kohtalaisia vai pieniä. Kirjastolla tulisi olla asiantuntemusta kertoa, paljonko on paljon.

Kuulijalle kirkastui, miten haastavaa bibliometriikka itse asiassa on, kun alustajat alkoivat vyöryttää kalvoillaan laskentakaavoja ja simulaatioita. Saksalainen Jan Schulz havainnollisti tekijän tunnistamisen vaikutusta.  On kätevintä tuottaa keinotekoisesti satunnaisia tekijäjoukkoja Monte Carlo -menetelmällä ja katsoa, miten eri muuttujat vaikuttavat tuloksiin.

Hollantilainen Marco van Veller tarjosi kirjaston kokoelmatyötä tekeville varsin mielenkiintoisen esityksen. Wageningin  yliopiston tutkijoiden julkaisut, viittaukset ja lehtien nimekekohtainen käyttö lataustilastojen perusteella oli analysoitu. Tarkoituksena oli muokata kirjaston tarjoama lehtivalikoima mahdollisimman kustannustehokkaasti tutkijoita palvelemaan.

Norjalaisilla on valtakunnallinen Cristin-tietokanta, josta löytyvät kaikki norjalaiset tutkimusjulkaisut 2011 lähtien. Tätä tietovarantoa hyödynnettiin miesten ja naisten julkaisutuotannon vertailemiseen. Naisten osuus jäi jonkin verran jälkeen miesten julkaisutuotteliaisuudesta kaikissa ikäryhmissä. Nuorten naisten julkaisutuotteliaisuuteen vaikutti perheen perustaminen – mitä vanhemmiksi lapset kasvoivat, sen enemmän äidit ehtivät kirjoittaa tutkimusjulkaisuja. Vanhemmissa ikäryhmissä tilastoja hallitsivat iäkkäät miesprofessorit, joiden tuotteliaisuus esti naisia nousemasta tasoihin miesten kanssa. Olisi kiinnostavaa nähdä samanlaisia tuloksia TUHAT-tietokannasta – onko tutkijoilla näkymättömiä haasteita, jotka saataisiin näkyviksi heidän julkaisujaan tarkastelemalla?

Bibliometriikka ei ole tärkeää vain tietoasiantuntijoille. Kuka tahansa voi kirjaston asiakaspalvelussa joutua vastaamaan kysymykseen, joka koskee vaikkapa jonkin lehden vaikuttavuuskerrointa tai sijoittumista julkaisufoorumiluokituksiin. Kirjastossa tullaankin järjestämään kaikille avoimia koulutuksia bibliometriikan tiimoilta.

 

Seminaarit pidettiin 10.-12.10.2012 ja kirjastossamme järjestelyihin osallistuivat Maria Forsman, Anna-Kaisa Hyrkkänen, Eva Isaksson, Mari Elisa Kuusniemi, Johanna Lahikainen, Sirkku Liukkonen ja Kati Tuunanen.

Teksti

Maria Forsman
Johtava tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Eva Isaksson
Kirjastonhoitaja
Kumpulan kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen

Eikä siinä vielä kaikki – tarjoamme myös eleen!

Osana palvelumuotoiluprojekti kirjastossa on pohdittu myös niin sanottuja palvelueleitä. Palveluele on varsinaisen palvelun päälle rakentuva toimintamalli, jolla kirjasto viestii omia arvojaan ja ilmentää yhtenäistä palvelukulttuuria. Palveluele on ikään kuin varsinaisen tuotteen päälle lisätty ekstrabonus, jolla asiakas saadaan hyvälle mielelle. Tyypillinen ja kaikkien lentokonematkailleiden tuntema palveluele on lähtöselvityksen yhteydessä ympyröitävä portin numero matkalipussa. Toinen monille hotelleista tuttu ele on puna- tai sinivalkoraidallisen karamellin sijoittaminen tyynylle huonesiivouksen päätteeksi uutta asukasta tervetulleeksi toivottamaan.

Ympyröikö kirjastosetä eräpäivän kuitista ja jakaako fukseille karkkia? Toisinaan. Palvelueleen ydinajatus on kuitenkin se, että yhteisesti sovitut toimintamallit läpäisevät koko kirjaston asiakasrajapinnan eli kaikki ne kohdat, jossa kirjastopalvelu kohtaa asiakkaan. Toimintakulttuuri on tässä vasta kehittymässä mutta esimerkkinä todettakoon, että kirjasto vastaa nyttemmin neuvontapuhelimeen yhtenäistä asiointikokemusta puhelinasiakkailleen luoden.  Eräänlaiseksi palvelueleeksi on luettavissa myös kirjaston henkilöstön tunnistettavuutta lisäämään hankitut nimikyltit. Lisäksi on pohdittu yhtenäistä käytäntöä porttihälytystilanteiden sattuessa, mutta tässä kohtaa kirjastojen erilaiset tilat aiheuttavat yhtenäiselle toimintamallille haasteita eli mahdollisuuksia. Joka tapauksessa portin hälyttäessä kirjaston henkilökunnan eleillä voi olla ratkaiseva ja kauaskantoinen merkitys yksittäisen asiakkaan luodessa omaa henkilökohtaista asiointikokemusta ja suhdetta opinahjonsa kirjastoon.

Palvelueleissä ei siis ole kyse uusien palvelujen luomisesta vaan olemassa olevien palveluiden muotoilusta. Palvelumuotoilun ytimessä ollaan siis. Tärkein mahdollisuus piilee kuitenkin uudessa ajattelutavassa, joka ohjaa uutta yliopiston kirjastoa ajattelemaan ja kehittämään yhteistä asiakaspalvelurajapintaa yhtenäisenä kokonaisuutena. Siemen on siis kylvetty ja työkalut annettu – nyt vaan tarmokkaasti palveluja muokkaamaan!

Teksti

Antti Virrankoski
kirjastonhoitaja
Kumpulan kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

scifimafia.com

Kokenutta kaartia Kaisa-talossa

Kaisa-talon alkutaival on ollut vierailijaryhmien jatkuvaa läpimarssia.  Talo kiinnostaa niin kovin monia, että yleensä vieraille ei tarjota powerpointtia väkevämpää, mutta VIP-vieraat ovat asia erikseen.

Ylikirjastonhoitaja kutsui lokakuussa vieraanvaraisemmalle visiitille kirjastoalan kokeneempaa kaartia, joista suurin osa oli yliopiston kirjaston eri yksiköistä eläkkeelle siirtyneitä kollegoja. Heidän lisäkseen kutsuttiin Suomen tieteellisen kirjastoseuran senioriklubilaisia.

Kokoussalin vilkas puheensorina ja naurun purskahdukset kertoivat että tällaisia tapaamisia voisi järjestää useamminkin.

Kuulumisia vaihdettiin niin innokkaasti, että vierailun virallista osuutta ei meinattu saada alkuun ollenkaan, mutta lopulta illan emäntä onnistui saamaan puheenvuoron ja kertoili talon valmistumisesta ja sen ensivaiheista.

Moni vieraista oli antanut panoksensa talon suunnitteluun ja nyt oli korkea aika päästä näkemään lopputulos.

Luulenpa että ennakkoon ei arvattu miten kiinnostuneita ex-kollegat olivat kaikesta uuteen kirjastoon liittyvästä. Tiedonjanoiset ryhmät viihtyivät esittelykierroksilla niin pitkään, että vapaaseen seurusteluun kahvitteluineen päästiin vasta illan suussa.

Kokoussali muuttui kahvilaksi sillä välin kun vieraat tutustuivat taloon.

Eräällä vieraista oli mukanaan pieni patsas. Kun ihmettelin oliko tässä joku syntymäpäiväonnittelu, vai mistä oikein on kyse, Anneli Paldanius kertoi patsaaseen liittyvän ihastuttavan tarinan. Vuosia sitten Marja Sarja ja Anneli halusivat maskotin yhteiseen työhuoneeseensa Kumpulaan. Rouvat etsivät pitkään sopivaa koristetta, lintua tai perhosta huonekasviensa sekaan, vaan eipä moista löytynyt. Mutta työmatkalta Tukholmasta löytyikin jotain parempaa: heti ensisilmäyksellä rouvat tiesivät, että siinä heille on työhuoneen sulostuttaja, ”Anttila”, joka aikansa orvokkien, lehdokkien ja muiden seassa telmittyään raukeana keinuu narukiikussansa. Niinpä Anttila hankittiin, ja vuosikausia se keinui ja keinui kaikkien iloksi.

Sitten koitti eläkkeelle lähdön aika ja sen myötä pakollinen asumusero. Varmaan Anttila itsekin oli huolissaan, että kuinkas tässä nyt käy, joutuuko luopumaan toisesta rouvasta vai aivan vieraan helmoihinko tässä vanhoilla päivillään.. mutta huokaisi sitten helpotuksesta, kun Anneli ja Marja sopivat miekkosen yhteishuoltajuudesta ja vuoroasumisesta. Tapaaminen kerran, pari vuodessa on aina yhtä iloista ja odotettua kun Anttila vaihtaa majaansa toiselta toiselle.

Aiemmin ei tietääkseni ole näin suurta eläkeläisjoukkoa kutsuttu yhtä aikaa vierailulle. Uusi talo antoi syyn ja puitteet kokoontumiselle, jossa kaikki tuntuivat viihtyvän niin hyvin, että tästä soisi perinteen alkavan.

Teksti

Leena Huovinen
Tietopalvelusihteeri
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Elisa Hyytiäinen

Palvelumuotoiluhankkeen tulokset kypsyvät

Onko palvelujen parantaminen parasta palvelujen markkinointia? Niukat resurssit kannattaa suunnata mieluummin palvelujen kehittämiseen kuin markkinointiin, uskovat palvelumuotoilun kannattajat.

Helsingin yliopiston kirjastokin ratkaisi markkinointiongelman käynnistämällä syksyllä 2010 oman palvelumuotoiluhankkeen, Älyllistä designia. Sen avulla haluttiin aluksi selvittää, miten kirjasto voisi paremmin palvella opiskelijoita, tukea oppimista ja toimia innostavana opiskeluympäristönä. Menetelmiksi valittiin palvelumuotoilu ja osallistaminen.

Kirjaston Älyllistä designia –hanke ja Kaisa-talo valittiin syksyllä 2011 osaksi yliopiston World Design Capital Helsinki 2012 ohjelmaa. Tämä mahdollisti taloudellisesti palvelumuotoiluhankkeen jatkon käyttäjätutkimuksen tulosten pohjalta uusien palveluideoiden innovointiin sekä parhaimpien konseptointiin ja toteutukseen yhteistyössä suunnittelutoimisto Taivaan kanssa.

Älyllistä designia –hanke on jatkunut kaksi vuotta ja päättyy vuoden 2012 lopussa. Sen jälkeen on aika arvioida tuloksia ja varmistaa, että intoa riittää palvelujen jatkuvaan kehittämiseen kirjaston omin voimin.

Käyttäjälähtöiseen palvelukulttuuri

Keskeistä kirjaston palvelumuotoiluhankkeessa on ollut tunnistaa uuden, käyttäjälähtöisen palvelukulttuurin tarve sekä kehittää, tuotteistaa ja yhdenmukaistaa palveluja ja palvelukonsepteja koko kirjastoa varten kaikilla kampuksilla.

Palvelukulttuuri kirjastoissa, kuten muissakin julkisissa organisaatioissa, on perinteisesti organisaatiolähtöistä, mikäli ei tietoisesti pyritä uudistuksiin. Helsingin yliopiston kirjastossa on hankkeen myötä tunnistettu asiakaslähtöisyyden tärkeys ja ajankohtaisuus, ja se on kirjattu seuraavan strategiakauden 2013–2016 tavoitteisiin.

Kirjaston käyttäjälähtöisyyttä edistävät kehittäjäyhteisö, saatu palvelumuotoilu- ja asiakaspalvelukoulutus sekä uusien suunnittelutyökalujen, kuten palvelupolkujen, käyttäjäprofiilien ja suunnitteluveturien käyttö. Yhdessä palvelujohtamisen kanssa ne mahdollistavat uuden toimintatavan ja jatkuvan kehittämisen osana kirjaston perustoimintaa.

Palvelujen tuotteistaminen ja palveluviestintä

Palvelujen tuotteistaminen on edellytyksenä koko kirjaston yhteisille standardoiduille ja yhdenmukaisille palveluille. Osana tuotteistusta palvelut on koottu palvelukategorioiksi, jotka on kuvattu yhdenmukaisella tavalla. Osana tuotteistusta ovat syntyneet myös palvelukategorioita kuvaavat visuaaliset symbolit, piktorgammit, jotka helpottavat palveluiden hyödyntämistä.

Palveluviestintä on keskeinen osa palvelumuotoilua. Kirjaston palveluista valtaosa on tarkoitettu asiakkaiden omatoimiseen käyttöön, jolloin on tärkeää viestinnän keinoin tehdä palvelut asiakkaille näkyviksi, kertoa mitä hyötyä niistä on ja opastaa niiden käytössä.

Pääkirjaston uusi palveluesite, joka noudattaa koko kirjaston uutta visuaalista ilmettä, kertoo asiakkaalle lyhyesti kirjaston palveluista ja opastaa kerroskarttojen avulla kirjastossa asiointia ja työskentelyä. Tuotekorttien avulla kerrotaan laajemmista palvelukategorioista. Kaikkien kampuskirjastojen esitteet ja tuotekortit julkaistaan sekä painettuina että verkossa. Henkilökunnan tunnistettavuutta parantavat uudet rintamerkit, jotka otetaan lähipäivinä käyttöön pääkirjastossa.

Uusia palveluja

Pääkirjaston uudessa palvelumaisemassa on rauhallinen ja leppoisa tunnelma. Kiireiset piipahtajat ja kokemattomat palveltavat hallitsevat 3-kerroksen asiointi- ja kurssikirja-alueita. Kirjaston työtilanaan käyttävät pesiytyjät ovat varanneet itselleen mansikkapaikat tieteenalakerroksista 2 tai 4-6, ja tutkimusintoiset penkojat ammentavat tietoa pohjakerrosten täydentävissä kokoelmissa.

Sohvaryhmissä ja virkistysalueilla käydään syvällisiä keskusteluja ja ryhmätyöhuoneissa opintopiirit jakavat vastuuta kurssikirjallisuuden kulutuksesta. Yhdessä oppimista ryydittävät opintopiiri-wiki ja opintopiirikortit.

Perinteisen hiljaisen lukemisen sijaan kirjaston tilat profiloituvat vähitellen erilaisiin käyttötarkoituksiin uuden kirjastoetiketin avulla, joka kertoo mm. millainen äänitaso milläkin alueella on sallittua ja toivottavaa. Kirjastoetikettiä viestitään tilaan asetetuilla uusilla standeilla ja opaskarttojen piktogrammeilla.

Ennen kirjastokäyntiä kiireiset opiskelijat ovat jo tarkistaneet mobiilipalvelun avulla kirjaston aukioloajat ja tarvitsemiensa kirjojen saatavuuden Helka-tietokannasta, sekä ladanneet kirjaston kerroskartat omaan puhelimeensa QR-koodin avulla.

Helka-haun karttapaikannus auttaa aineiston löytämistä laajoista kokoelmatiloista, ja e-kirjojen selailua tukee BookNavigator, jonka avulla on käytettävissä jo runsaasti lääketieteellistä aineistoa.

Paljon uusia palveluja on vielä kehitteillä, kuten asiakaspalaute, palvelueleet ja kirjaston tapahtumat. Palvelumuotoiluhanke on voinut ratkaista vasta pienen osan palvelujen kehittämiseen liittyvistä ongelmista, mutta se on luonut sellaista uutta osaamista, jonka avulla haasteisiin voidaan rohkeasti tarttua. Seuraavana tehtävänä on uusien palvelujen jalkauttaminen kaikkiin kampuskirjastoihin.

Osallistaminen

Kahdessa vuodessa Helsingin yliopiston kirjasto on tehnyt pitkän kehitysharppauksen ja ottanut paikkansa Suomen johtavana yliopistokirjastona. Organisaation tiivistyminen yhdeksi yhteiseksi kirjastoksi, Keskustakampuksen kirjaston muotoilu uudelleen ja suunta asiakaskeskeiseksi palvelujen tuottajaksi antavat kirjastolle erinomaiset edellytykset tukea yliopistoa matkalla maailman huipulle.

Älyllistä designia -hankkeella on ollut monta roolia, eikä ole helppoa hahmottaa, mikä osuus kirjaston kehittämisessä on ollut juuri palvelumuotoilun ansiota. Yhteistyötä on tehty moneen suuntaan, erityisesti Kaisa-talon suunnittelijoiden, yliopiston viestinnän ja WDC-säätiön kanssa. Kehittäjäyhteisön, työpajojen ja fokusryhmien kautta hankkeeseen on osallistettu suuri joukko ihmisiä.

Koko kirjaston henkilökunta on ollut omalla panoksellaan mukana kehittämässä palveluja tai luomassa niille edellytyksiä. Kaikilla on ollut mahdollisuus osallistua palvelumuotoilun perehdytykseen ja 40 henkilöä on saanut käytännönläheisen ”palvelumuotoilijakoulutuksen”.

Mitä saatiin aikaan?

Sekä asiakkaiden että henkilökunnan palaute uudesta pääkirjastosta on ollut innostunutta. Suuret kävijämäärät ovat samoin osoitus tyytyväisyydestä. Koko kaupunki mediaa myöten tuntuu olevan sekaisin Kaisasta, ja yliopistolaisten lisäksi suuret ja pienet organisaatiot vaeltavat Kaisa-talon kirjastokierroksille.

Kirjastotilojen arkkitehtonisuus ja valoisuus yhdessä tasokkaan design-kalustuksen kanssa ovat tehneet vaikutuksen. Myös kirjaston palvelut ovat nivoutuneet saumattomasti tähän positiiviseen asiakaskokemukseen, mikä olikin palvelumuotoiluhankkeen perimmäinen tavoite.

Teksti

Inkeri Salonharju
projektipäällikkö
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Veikko Somerpuro

Kirjaston uudet opintopiirikortit tukevat yhteisöllistä oppimista

Kirjastossa tapahtuvaa opintopiirityöskentelyä varten on kehitelty opintopiirikortit, joita lainataan asiakkaille. Aloite kortteihin on tullut asiakkailta palvelumuotoiluhankkeen yhteydessä. Suunnittelutoimisto Taivas on tehnyt korttien visuaalisen ilmeen.

Oikeustieteellisen tiedekunnan pedagoginen yliopistonlehtori Anne Haarala-Muhonen kävi kertomassa kirjastolaisille yhteistoiminnallisen oppimisen ja opintopiirityöskentelyn teoreettisista lähtökohdista ja käytännön eduista.

Yhteistoiminnallinen oppiminen on tutkitusti tehokasta oppimista, joka tuottaa hyviä arvosanoja. Se vaatii ryhmäläisiltä sitoutumista, avoimuutta ja suoruutta. Sen teho perustuu jaettuun vastuuseen, yhteisiin keskusteluihin, analyysien ja synteesien tekoon ja kriittiseen arviointiin sekä asioiden jäsentämiseen ja ajattelumallien kehittämiseen.

Ryhmässä opittava asia tulee käsiteltyä monipuolisesti ja kokonaisuuden muodostaminen ja yksityiskohtien muistaminen muuttuvat helpommiksi.

Tärkeimmät neuvot, jotka kirjaston henkilökunta voi kortteja lainaaville asiakkaille antaa, ovat:

Ilman sitoutumista ja keskustelua ei synny tuloksia!

Luottakaa toisiinne.

 

Opintopiiri

Pedagogiset yliopistolehtorit

Teksti

Johanna Lahikainen
tietoasiantuntija
pääkirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto