Nimeni on Bang, Lauri Bang

Kumpulan kampuskirjaston kirjastonhoitaja Lauri Bangilla on kampuksella erikoistehtävä: toiminta maantieteen, geologian ja seismologian tieteenalavastaavana. Tehtävä ei kuitenkaan ole salainen, vaan tukee avointa pääsyä tietoon. Niinpä saamme tutustua Lauriin.

Kerro taustastasi.

Olen syntyjäni savolainen, mutta nuoruuteni olen varttunut Kouvolassa. Maisterintutkintoni opiskelin Helsingin yliopistossa pääaineenani ympäristöekonomia. Valmistumisen jälkeen työskentelin ympäristöhallinnossa, mutta veri veti kirjastoalalle. Niinpä kävin Tampereella tekemässä kandidaatintutkinnon informaatiotutkimuksesta.

Tampereen vuosien jälkeen vietin muutaman vuoden Kouvolassa musiikkikirjastonhoitajana, kunnes hakeuduin Lahteen Päijät-Hämeen koulutuskonserniin, jossa työskentelin informaatikkona mm. Ympäristökirjastossa HY:n ympäristöekologeja palvellen. Lahdesta tieni toi takaisin Helsingin yliopistoon, Kumpulan kampuskirjastoon.

Millainen on suhteesi vastuullasi oleviin tieteenaloihin?

Geotieteiden monipuolisuus kiehtoo kaltaistani generalistia. Yksi mukava puoli työssäni on, kun saan työskennellä karttojen parissa! Yksi lempibändeistäni, Absoluuttinen Nollapiste laulaa Tungos on lavaste -kappaleessaan seuraavasti: ”Valtioiden rajat vedetty / sen varalta että saunan jälkeen / tartun kartastoon”. Siinäpä on olennainen sanottu.

Kerro päällimmäiset mietteet uudesta toimintaympäristöstäsi ja työsi haasteista, nyt parin kuukauden kokemuksella.

Päällimmäisenä mielessä on ilo mielenkiintoisesta työstä ja mukavista työkavereista. Työssäni pääsen tekemisiin kiinnostavien asioiden kanssa sekä kehittämään omaa osaamistani. Pidän erityisesti informaatiolukutaidon opettamisesta ja opiskelijoiden tiedonhaun ohjaamisesta. Uusi mielenkiinnon kohteeni bibliometriikka sekä sen hyödyntäminen esimerkiksi kokoelmatyössä kutkuttavat myös mieltäni. Jatkuvasti muuttuva kirjastoala vaatii kouluttautumista ja oman osaamisen kehittämistä. Tätä Helsingin yliopiston kirjasto näyttää tukevan kiitettävästi.

Entä vapaalla, hypitkö kopterista junan katolle vai lueskeletko läpi kotikirjastosi kymmeniä hyllymetrejä?

En vietä jamesbondmaista vapaa-aikaa enkä hypi helikoptereista, mutta rautatiet ja junat ovat kylläkin yksi intohimoistani. Junassa voi fiilistelyn ja maisemien ihailun ohella lueskella mielenkiintoisia kirjoja. Silloin kun en junaile, mökkeilen mielelläni Naantalissa kirjastonhoitajavaimoni kanssa.

Kysymykset

Lea Kujala
Kirjastosihteeri
Kumpulan kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Pekka J. Salminen

Syksyn runokilpailun voittaja palkittiin

Alkusyksystä järjestetty Kaisa-talo-aiheinen runokilpailu innoitti kilpailijoita kirjoittamaan sekä suomeksi että ruotsiksi. Kirjallisuudentutkija, kriitikko Lasse Koskelan johdolla kokoontunut Studio Kaisan raati arvioi runosadon parhaaksi helsinkiläisen Anna Lindforsin runon Kirjoituksia Kaisassa.

Voittoruno sai erityistä kiitosta avarasta kuvastostaan. Runon todettiin mm. kytkevän ansiokkaasti sekä ulkoisen todellisuuden että ihmisen sisäisen maailman tiloja toisiinsa.

Voittaja Anna Lindfors palkittiin keskiviikkona 12.12.2012 Helsingin yliopiston pääkirjastossa. Palkinnoksi Lindfors sai Kodin Ykkösen lahjakortin (arvo 50,-) sekä kirjastoaiheista kirjallisuutta. Voittoruno julkaistaan verkkolehti Verkkarin lisäksi Helsingin yliopiston kirjaston intranetissä. Studio Kaisa kiittää lämpimästi kaikkia kilpailuun osallistuneita.

Voittajaruno ja runoilijan haastattelu

 

“Kirjoituksia Kaisassa” – Kaisa-talon runokilpailun voittaja on Anna Lindfors

Anna Emilia Lindforsista piti tulla sairaanhoitaja. Mutta voiko nuoresta naisesta, joka on saanut nimensä  L. M. Montgomeryn klassikkotyttökirjahahmojen Vihervaaran Annan ja Uuden Kuun Emilian mukaan, tulla mitään muuta kuin runoilija ja Kaisa-talon runokilpailun voittaja?

Runokilpailun voittaja Anna Lindfors sai palkinnon tietoasiantuntija, kirjallisuudentutkija ja kriitikko Lasse Koskelalta, joka oli mukana palkintoraadissa.

 

“Kirjoituksia Kaisassa”

 

Taivas on maitomainen leikattu aukko

Helsinki kaartuu sitä vasten,

seison kirjaston uudella parvekkeella

katselen alas.

Ehkä epäaitous on todellisuuden varmin muoto

mietin kastellessani ohikulkijoita mielikuvituskannulla,

ehkä heiluttelen jalkojani pilven päällä.

      Ovi käy lämmön henkäyksenä

robottina käännyn, juoksen, sulan,

unohdun tuntemattomiin sanoihin

turhiin katkelmiin,

muistiin        muistoihin

kirjoitan ylös:

muista taivaan karku ja löytö ja se kirja kielellä,

joka tarttui uneesi.

 

Anna Lindfors

 

Kerro vähän itsestäsi Anna.

Olen ensimmäisen vuoden uskontotieteen ja ympäristöpolitiikan opiskelija. Minusta piti tulla sairaanhoitaja, mutta huomasin, ettei se sopinutkaan minulle. Uskontotieteeseen hakeminen oli lähes sattuma, mutta olen tykännyt siitä paljon. Nyt joulun aikaan olen kiireapulaisena postissa.

Mitä lukeminen ja kirjoittaminen merkitsevät sinulle?

Lukeminen on pitkäaikainen ja rakas harrastus ja yritän lukea vähintään kaksi tuntia joka päivä. Mielelläni luen melkein koko päivän, jos se on vain mahdollista, mutta toisinaan ehdin lukea vain ennen nukkumaanmenoa.

Olen kirjoittanut pienestä tytöstä, mutta en ole aina kirjoittanut paljoa vaan se on vaihdellut. Nyt kirjoittaminen on selviytymiskeino. Päiväkirjaa en kirjoita, se ei omalla kohdallani vain toimi, vaikka olen yrittänyt useamman kerran.

Luetko sähköisiä kirjoja?

En lue, sillä omalla kohdallani paperikirja on se ainoa oikea. Kirjan tuntu ja tuoksu ovat tärkeitä.

Missä kirjoitat?

Kotona ja käsin vihkoihin, joita tulee täyteen tämän hetkisellä kirjoitustahdillani kaksi vuodessa, riippuen tietysti vihon paksuudesta. Minulla on iso pino vihkoja, itse ostettuja ja lahjaksi saatuja. Kun yksi täyttyy, aloitan uuden.

Kun näit tiedon runokilpailusta, tuliko heti olo, että tähän täytyy osallistua?

Ajattelin, että jos jotain sattuu syntymään aiheesta, lähetän sen kilpailuun, mutta en lähtenyt tarkoituksella kirjoittamaan. Jos olen joskus kirjoittanut jotain tilauksesta, ne eivät ole onnistuneet.

Kirjoitan usein illalla kotona, mietin kulunutta päivää ja tyhjennän kirjoittamalla päätäni. Näin syntyi myös runo Kaisa-talosta.

Mikä tai mitkä ovat lempikirjastojasi?

Olen käynyt Itäkeskuksen kirjastossa lapsesta saakka ja se on minulle läheisin ja muistorikkain kirjasto. Myös vanhempani olivat innokkaita lukijoita. Rikhardinkadun kirjasto on kaunis. Viihdyn myös Kaisa-talon kirjastossa ja Kansalliskirjasto on upea. Roihuvuoren kirjasto on tällä hetkellä lähikirjastoni ja sielläkin on mukava käydä.

Ketkä ovat lempikirjailijoitasi?

En yleensä pidä kenenkään kirjailijan koko tuotannosta, vaan tietyistä kirjoista tai kausista. Luen sekä runoja että proosaa. Runoilijoista Katri Valan alkupuolen tuotanto on ollut minulle tärkeää, se tavallaan ”herätti” minut yläasteella. Pidän paljon dystopioista, esimerkiksi Margaret Atwoodin Oryx ja Crakesta ja Herran tarhureista. Odotan kovasti trilogian kolmatta, vielä julkaisematonta osaa.

Olet kiinnostunut myös informaatiotutkimuksen opinnoista. Jos sinusta tulee ”kirjastotäti”, missä kirjastossa haluaisit työskennellä?

Kaupunginkirjasto on enemmän minun juttuni kuin yliopiston kirjasto, vaikka molemmissa viihdynkin. Kaupunginkirjastossa on niin paljon enemmän kaunokirjallisuutta.

Tapaamisen lopuksi kävimme Annan ja kolmen kirjastolaisen kanssa tutustumassa Kaisa-talon viidennen kerroksen kirjallisuuden lukusaliin, jossa on harvinainen suomalaisten runojen kokoelma.

Runokilpailun palkintoraati, Verkkari ja Helsingin yliopiston kirjaston henkilökunta toivovat onnea ja menestystä sinulle Anna! Kiitos haastattelusta ja runosta. Kuulemme sinusta vielä ja olemme ylpeitä siitä, että aloitellessasi uraasi inspiroiduit kirjastostamme.

 

Teksti

Johanna Lahikainen
tietoasiantuntija
pääkirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Helena Hiltunen
verkkotoimittaja

Kirjastojen data avautuu ja linkittyy verkkoon – SWIB12 kokoontui Kölnissä

Semanttinen web ja linkitetty avoin data on ollut tapetilla viime vuosina ja herättänyt kiinnostusta ja kehityshankkeita monella sektorilla, esimerkkinä vaikkapa monimuotoiset FinnONTO-projektit. Kirjastomaailma on hidasliikkeisempi kuin web keskimäärin, mutta nyt näyttää siltä, että heräämistä on tapahtunut myös tällä sektorilla. Oireellista tässä suhteessa on se, että tänä vuonna on IFLA:aan on perustettu semanttisen webin special interest group -työryhmä.

Saksassa kirjastojen semanttisen webin kehityshankkeista on vaihdettu kokemuksia vuodesta 2009 alkaen, mutta kokoukset olivat alkuaikoina pääosin saksankielisiä. Tänä syksynä konferenssi vaihtoi kokouskielen englanniksi, mikä näkyi siinä, että osallistujia oli nyt 23 maasta. Jostain syystä konferenssin lyhenteenä on kuitenkin säilynyt SWIB, Semantic Web in Bibliotheken.

Lisää URIa

Avoimen linkitetyn datan erityispiirteenä, riippumatta siitä millä tekniikalla datan avaus toteutetaan, on datan linkittäminen muualle avoimeen verkkoon, ja erityisesti johonkin Linked Open Data -pilven tietoaineistoon. Tyypillinen linkityksen kohde on Wikipedia, jota tarjoaa hyödyllistä lisätietoa monesta asiasta, kirjastojen sovelluksissa esimerkiksi tekijöistä, aihealueista, teoksista tai paikannimistä. Sen sijaan, että linkitys tehtäisiin perinteisen Wikipedian sivuille, kohteena näissä sovelluksissa käytetään usein RDF-muotoon siirrettyä DBpediaa. Tästä on se etu, että yhdellä linkillä saadaan kootusti monikielinen kuvaus asiasta, esimerkkinä Alvar Aallon sivu tässä muodossa: http://dbpedia.org/page/Alvar_Aalto.

Niille, joita arveluttaa Wikipedian tietojen luotettavuus, on lohduksi se tosiseikka, että kenen tahansa on mahdollista parantaa ja korjata Wikipedian tietoja, toisin kuin kirjastojen auktoriteettitietojen puutteita ja virheitä. Wikipediaa ei ole tarkoitettu ensisijaiseksi julkaisufoorumiksi, vaan sinne kootaan tietoja muualla julkaistuista lähteistä.

Kirjastodatan rikastaminen linkityksillä tehdään mieluiten käyttämällä URI-tunnisteita, jotka ovat tyypillisesti pysyvämpiä kuin webin verkko-osoitteet keskimäärin. Käytännössä nämä ovat usein tavallisia URL-osoitteita, joilla asiasanoja täydennetään tai korvataan linkittämällä soveltuvan ontologian käsitteisiin. Linkitys voi myös olla tekijätietojen tarkentamista linkittämällä auktoriteetitietokantoihin kuten VIAF, tai paikannimien tarkentamista linkittämällä vaikka GeoNames-palveluun. Esimerkiksi Espanjan kansalliskirjaston projektissa bibliografista dataa on linkitetty RDF-muodossa aukoriteettitietokantoihin (VIAF, GND),  yhteisluettelotietokantoihin (Sudoc, Libris), wikipediaan (DPpedia) sekä jatkossa myös Saksan, Ranskan ja Britannian kansallisbibliografioihin.

Tavoitteena tässä kaikessa datan linkityksessä on, että kirjastojen tarjoamat tietoaineistot eivät olisi enää erillisiä siiloja, joita voi käyttää vain kirjaston tarjoaman käyttöliittymän kautta, vaan aineisto olisi osa eri suuntiin rönsyävää verkkomaista tietorakennetta, joka tunnetaan myös nimellä GGG, Giant Global Graph.

API vai dumppi

Avoimen linkitetyn datan yhteydessä nousee aina keskusteluun erilaisia näkemyksiä siitä miten datan avaamista on tarkoituksenmukaisinta toteuttaa. Tässä kohden on kaksi pääkoulukuntaa, joista toinen korostaa sitä, kuinka keskeistä on, että koko aineisto on saatavilla yhtenä tai useampana tietokantadumppina jossain yleisesti käytetyssä formaatissa. Tilastodatan osalta tiedostomuoto voi olla esimerkiksi CSV ja kirjastodatan osalta esimerkiksi MARCXML.Tällöin datan avaaja ei tee etukäteen valintaa siitä mikä osa datasta voisi olla käyttäjän kannalta kiinnostavaa ja mikä ei. Käyttäjä tässä yhteydessä voi olla sovelluskehittäjä, joka yhdistää kirjastodataa omaan sovellukseensa.

Tätä filosofiaa noudattaa Oslon kaupunginkirjaston palvelu data.deichman.no, jossa koko kirjastoluettelo tarjotaan RDF-muodossa. Kirjasto on myös kehittänyt ja ja julkaissut työkalun marc-datan muuntamiseen RDF-muotoon (marc2rdf). Harmi vain, että norjalaiset ovat pysyneet omassa kansallisessa NORMARC-formaatissaan, minkä vuoksi työkalun käyttö Suomessa vaatii sen sovittamista MARC21-formaattiin.

Vaihtoehtona tietokantadumpeille tai niiden rinnalla tarjotaan usein API-ohjelmointirajapintaa, joka kautta data on saatavilla. Tämä on sinänsä toimiva ratkaisu, mutta usein rajapinta on suunniteltu jotain tiettyä käyttötapausta silmallä pitäen, eikä API:n toimintatavan muuttaminen ole datan soveltajille yleensä mahdollista . Myös ohjelmointirajapintojen toteutuksissa ja helppokäyttöisyydessä sovelluskehittäjän kannalta on suuria eroja. Saksalaisten kokemusten perusteella parhaaseen tulokseen päästään tarjoamalla yleisesti käytetty rest/json -rajapinta sen sijaan, että tarjottaisiin puhdasoppista sparql-rajapintaa, joka on monille kehittäjille vieras.

MARCille seuraaja

Kongressin kirjastosta esiteltiin Skypen välityksellä uutta Bibliographic Framework Initiative -hanketta, jossa tavoitteena on määritellä MARC-formaatin seuraaja ja strategia, jolla tähän voitaisiin siirtyä vaiheittain. Esityksen aikana kuitenkin ääniyhteys pätki niin pahasti, että tähän asiaan on helpointa tutustua vastikään aiheesta julkaistusta raportista.

Tutkimusdataa RDF-muodossa

Taloustieteellinen tutkimusdata on tyypillisesti tilastodataa, jota saksalaisessa hankkeessa ollaan myös muuntamassa RDF-muotoon. Tässä ei kovin pitkälle riitä se, että laajat tilastoaineistot kuvaillaan koko datajoukon tasolla, vaan ideaalitilanteessa taulukkomuotoisen aineiston jokainen solu saa oman URI:n, ja siihen voidaan viitata suoraan muualta, esimerkiksi julkaisuista. Tämäkään ei vielä riitä tutkimuksen toistettavuuden näkökulmasta, vaan lisäksi omasta URI-osoitteestaan pitäisi löytyä ne skriptit ja parametrit, joita datan analysointiin ja visualisointiin on käytetty. Haasteita tällä saralla riittää myös kirjastoille.

Kädet savessa RDF:n kimpussa

Konferenssiin liittyvässä työpajassa pääsivät kaikki osanottajat kirjoittamaan RDF:ää, ja tuotokset julkaistiin muidenkin nähtäville asiankuuluvalla avoimella lisenssillä. Kun luomukset vielä ajettiin validaattorin lävitse ja lisättiin puuttuvat pisteet ja välilyönnit, voitiin saada näkyviin kiinnostavia taustatietoja työpajaan osallistuvista, ja tähän joukkoon voitiin kohdistaa kyselyitä sparql-muodossa.

Työskentely oli hyvin antoisaa, kun käytännössä näki miten RDF-tiedot muodostuvat ja mahdollistavat tietojen yhdistämisen ja jakelun. Samalla myös tietojen laatuun liittyvät ongelmat konkretisoituivat. Pienessä mittakaavassa tehty harjoitus auttoi näkemään yhdistetyn tiedon mahdollisuuksia ja sudenkuoppia. Suosittelemme käytännön harjoittelua muillekin.

Mitä jäi mieleen?

Konferenssin pääviesti oli selvä. Yhdistetyn tiedon työkalut, RDF ja SPARQL, ovat käyttökelpoisia tiedon yhdistämiseen, jakamiseen ja hyödyntämiseen konekielisesti. Ne eivät kuitenkaan korvaa tiedon tuottamisessa ja tallennukseen käytettäviä järjestelmiä.

Tiedon muuttaminen RDF-muotoon onnistuu eri formaateissa olevasta tiedosta, mutta muunnos ei paranna tiedon laatua. Sama tietysti pätee muihinkin tiedon esitystavan muutoksiin. Virheellisten tai puutteellisten tietojen osalta lähtökohtana on, että korjaukset tehdään alkuperäisiin tiedon lähteisiin. Tosin ongelmana tietojen korjaamisessa voi olla useiden käsittelyjen, esimerkiksi tietojen yhdistäminen ja rikastaminen, ja linkitysten takana olevien tietojen alkuperän tunnistaminen ja viestiminen korjaustarpeesta. Toinen ongelma ovat samaa asiaa koskevat ristiriitaiset versiot tiedosta.

Esityksissä ja keskusteluissa tuli esille standardien ja auktoriteettitietojen kaipuu sekä niiden toteuttamisen ja käytön vaikeudet, esimerkkinä erilaisten sanastojen sisältämien samojen termien eri käyttötarkoitusten tunnistaminen myös koneellisesti. Tärkeäksi todettiin käsitteiden määrittely ja erityisesti se, miten edetään käsitemallista konkreettiseen järjestelmien sisältämien tietojen käsittelyyn. Esimerkiksi Library of Congressin BIBFRAME-projektissa on edetty RDF-muotoisen tiedon tuottamiseen ja törmätty käytännön ongelmiin  (kalvo 38).

Jos konferenssin anti pitäisi kiteyttää yhteen lauseeseen, yksi hyvä ehdokas on lainaus Lukas Kosterin (Amsterdamin yliopisto) esityksestä: “Don’t think systems – Think data

Konferenssipaikka Kölnissä oli monitoimitalo Bürgerhaus Stollwerck.

SWIB12-konferenssin esitykset on taltioitu tänne.

Teksti ja kuvat

Pauli Assinen
tietojärjestelmäpäällikkö
Verkkopalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kimmo Koskinen
kehityspäällikkö
Verkkopalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Taikaa talveen – kirjavinkkejä jouluun ja kinkunsulatukseen

Tove Jansson: Taikatalvi (1958)

Taikatalvi on hieman erilainen muumikirja – ja samalla eräänlainen ”talvikirjaklassikko”. Tove Janssonin v. 1957 julkaisemassa teoksessa muumipeikko herää kesken talviunien ja lähtee tutkimaan lumeen peittynyttä Muumilaaksoa. Teoksen omituisten – mutta myös inhimillisten – otusten galleria on vaikuttava. Kirjan tunnelma säilyy lumoavana alusta loppuun, eikä vähiten Toven itsensä tekemän kuvituksen ansiosta.

Kirjaston oman muumitalon (Kaisa-talon) kerroksissa teos saattaa herättää pohdintoja. Keitä kaikkia otuksia kirjastosta löytyykään, jos oikein tarkkaan ryhtyy miettimään? Reippailija-Hemuli, karvainen Radamsa ja  kaunishäntäinen orava? Ja oliko muitakin?  Ja onko jossain piilossa kaakeliuuni, jonka takana lymyilee kirjastolaisten karvainen esi-isä? (MH)

Diego Marani: Las adventures des inspector Capillot (1999)

Pannaan muutama eurooppalainen kieli keskikokoiseen kulhoon, vatkataan niitä sen verran että rakenne hieman särkyy. Lisätään joukkoon lusikallinen latinaa, runsas kourallinen tulisia poliittisia näkökantoja, hyppysellinen kansallista ylpeyttä ja vaivataan hyvin. Voidellaan vuoka huumorilla ja valutetaan taikina vuokaan, paistetaan keskilämmössä.

Syntyy hulvattoman hauska kakku, joka on kirjoitettu EUROPANTO -kielellä. Se on kieli, jota ei missään opeteta, mutta jota jokainen osaa. Kirja on Kaisa-talon kokoelmissa. (MK)

Ulla-Lena Lundberg:  Öar i Afrikas inre (1981)

Ruotsiksi, kaunista kieltä, runsaasti kiinnostavaa asiaa. Kun pakkanen paukkuu ja istut nojatuolissa villasukat jalassa, kun kinkku on syöty ja kynttilät sytytetty, tämä on SE kirja. Matkaillaan  pitkin Afrikkaa tutustumassa kohteisiin, joissa et ole vielä käynyt. Viimeistään kun Lundbergin upeat romaanit on luettu, tartu tähän. Kaisa-talossa, kolmessa eri (!) kokoelmassa. (MK)

Susan Vreeland:  Sininen neito (2001)

Tarina Vermeerin maalauksesta ja sen  kohtaloista. Alkaa taulun nykyisestä omistajasta ja päätyy maalariin ja hänen perheeseensä.  Riipaisevia vaiheita sekä maalauksella että sen omistajilla.  Sijainti: HC K3 Kaunokirjallisuus 12 D 2. Meillä ei ole englanniksi, mutta kaupunginkirjastosta löytyy sekä englanniksi että ruotsiksi. (MK)

Jonathan Franzen: Epämukavuusalue (2012 Siltala)

”Yhtä hillitöntä riemujuhlaa” sanoi kirjailija Jonathan Franzenin isä, kun näki poikansa lukemassa tai leikkimässä.

Romaaneistaan Muutoksia ( 2002) ja Vapaus (2011) tunnetun yhdysvaltalaisen kirjailijan omaeläkerrallinen esseekokoelma  kertoo rehellisesti murrosiästä ja kasvusta aikuisuuteen St. Louisin lähiössä sekä myös opiskeluajasta.  Kirjallinen kulttuuri nousee esiin, Tenavista Kafkan ja Rilken kautta Thomas Mannin Taikavuoreen ja kuten romaanissa Vapaus, kirjailijaa askarruttavat myös ympäristöongelmat ja linnut. (DA)

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys (2012)

Occupy Wall Street-aktiivinakin tunnettu kirjailija on sisällyttänyt romaaniinsa teinitytön päiväkirjaa powerpoint-muodossa n. 70 sivua. Pulitzer-palkinnon saaneessa kirjassa liikutaan paitsi San Franciscon punk-piireissä ja New Yorkin
levy-yhtiömaailmassa myös Napolissa ja Afrikassa. Hauska ja lajityyppejä rikkova romaani! (DA)

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi (2012)

Brittikirjailija Julian Barnesin hiljattain suomennettu Kuin jokin päättyisi (2012) on kertomus Tony Websteristä ja Adrian Finnistä, Tonyn lahjakkaasta ja varhaiskypsästä nuoruudenystävästä.

Kirjan taitekohdassa keski-ikäinen Tony saa yllättäin kirjeen, jossa hänen kerrotaan perivän rahaa. Tämän käänteen myötä hän joutuu arvioimaan osin jo unohtamaansa menneisyyttä uudestaan. Vuosikymmenten takaiset tapahtumat näyttäytyvät kuitenkin oudon arvoituksellisina, eikä Tonyn vanhoista ystävistä ja tutuista ole juuri apua menneisyyden palapelin kokoamisessa.

Mitä tapahtuikaan Adrianille myöhemmin, ja miksi Veronica – kummankin mieshenkilön entinen rakas – jatkaa vaikenemistaan?

Barnesin kirjaa lukee kuin hitaasti virittyvää trilleriä. Kertomuksen jännite kasvaa pienimuotoisin keinoin: Tonyn muistikuvista ja päätelmistä sekä satunnaisista fragmenteista (esim. sivu Adrianin päivä-kirjasta) ja yllättävistä kohtaamisista muotoutuu rakenteeltaan tiivis ja hienostunut tarina.

Menneisyyden kokonaishahmo paljastuu Tonylle ja lukijalle vasta kirjan loppusivuilla.

Teos ei ole sivumäärältään kovin runsas, mutta sen psykologinen tarkkanäköisyys tekee siitä sisällöltään painavan. Käsissämme voi olla jopa tuleva klassikko? (JK)

Mustajoki, Arto: Kevyt kosketus venäjän kieleen (Gaudeamus, 2012)

Vuoden Tieto-Finlandia ehdokkaana ollut Arto Mustajoen uusin teos ”Kevyt kosketus venäjän kieleen” tuulettaa asenneilmastoa venäjän kielen olemuksesta ja sen oppimisesta. Suomalaiset pitävät venäjää vaikeana kielenä, mutta Mustajoen teos esittää kielen vaikeuksien ja kieliopin poikkeuksien lisäksi myös Venäjän maantuntemusta anekdoottein ja hauskoin esimerkein, jotka kumpuavat Venäjän nykyoloista.

Joten ei haittaa, jos kirjaan joulunpyhinä tarttuu osaamatta venäjää, sillä kirjan yhtenä punaisena lankana on halu ymmärtää venäläisyyttä ja osin suomalaisuutta nykykielen kehityksen kautta. Kirjan pystyy lukemaan tuntematta kyrillikkaa ja teoksen sanoma on kansantajuinen.

Vaikein asia Mustajoen mukaan venäjän kielen oppimisessa on sanojen ääntämisen ”liikkuva pain johon venäjän kielessä ei oikeastaan ole pääsääntöä kuten esimerkiksi on asian laita suomen tai monissa muissa kielissä. Kaikkien tuntema harashoo (’hyvin, hyvä’) ääntyy näin kirjakielen sääntöjen mukaan paino viimeisellä vokaalilla, vaikka se kirjoitetaan translitteroituna horošo.

Mutta kun kuulee sanan lausuttavan ’ookattuna’ horoshoo, kyse onkin jo venäjän kielen pohjoisalueiden murteesta, johon myös keskivyöhykkeeksi mielletty Moskova kuuluu. Venäjän kielen ässäharjoituksia pidetään hankalina kun sanoissa on hämähäkki-ässää (ж), kaalikeitto-ässää (’щ’ – щи) ja Tshaikovski-ässää (’ч’), soinnillista ässää (’з’ ), tsaari-ässää (’ц’) sekä tavanomaista, terävää kassa-ässää (’c’)  että suhuässää (’ш’).

Suhuässä on tuttu meillekin sanoista Schengen, Shell, Tashkent. tai champagne. Vaikeinta kaalikeitto-ässää ei ole edes ranskan kielessä, mutta puolan kielestä se löytyy hankalana neljän latinalaisen kirjaimen yhdistelmänä (szcz), joka löytyy kaupungin nimestä Szczecin.

Kaisa-talon kahvilan kirjailijatapaamisessa Arto Mustajoki totesi Hannu Taanilalle, että kyrilliset kirjaimet opitaan kyllä muutamassa illassa, sillä venäjän kielen aakkoset eivät sinänsä ole mikään kynnyskysymys kielen oppimiselle.

Suomalaisista peruskoululaisista vain noin prosentti lukee venäjää ja lukiossakaan venäjän lukijoiden määrä olen tuon suurempi. Pakollakaan mitään kieltä ei Mustajoen mukaan voi oppia. Eurooppalaisen suosituksen mukaan kaikkien tulisi koulussa opetella vähintään kahta vierasta kieltä, joista yhden pitäisi olla naapurimaan kieli tai jokin muu maan omista vähemmistökielistä.

Toisen vieraan kielen tulisi olla jokin maailmankieli. Mustajoki jakaa Suomen väestön suhtautumisessaan Venäjään ja venäjän kieleen neljään pääryhmään eli  entusiasteihin,  vihaajiin, välinpitämättömiin ja realisteihin. Realistien joukko on kasvava määrä suomalaisia, jotka ajattelevat kuin japanilaiset ja opettelevat innokkaasti Kiinan ja Korean kulttuuria ja kieltä, vaikka eivät pidäkään näistä maista. Melkein kaikki Suomen talouselämän edustajat kuuluvat realisteihin.

Yhtä kaikki kirja on mukaansa tempaava sukellus venäjän kielen saloihin ja oikkuihin kuin myös Venäjän kielipolitiikkaan. Lukukokemusta ei haittaa se, että lukija ei osaa venäjää, sillä kiinnostus venäjän kieltä kohtaan vain kasvaa kirjaa lukiessa. Kirjalla on myös paljon annettavaa venäjän kielen taitajalle lukuisten esimerkkien muodossa.

Kirjasto- ja tietopalvelualan ammattilaisille selviää, että Integrum -tietokanta on voittamaton tiedonlähde venäjän kielen tutkijoille, jota ilman ei enää tulla toimeen. Ja mikä helpotus, että venäjän it-sanasto on silkkaa englantia eli sanoja tyyppiä файл – fajl -file; принтер – printer, браузер – brauzer – browser; веб – veb – web; домен – domen – domain; сайт – sajt – site; фрейм – frejm – frame ja юзер – juzer – user.

Teoksessa on liitteinä hyvät hakemistot niin sanoille kuin sanonnoille sekä venäläisille nimille, joten teos on luonnollisesti myös hakuteos. Sanalla sanoen, ei hullumpi ”must” -teos kirjahyllyyn tai peräti pukinkonttiin. (TS)

Hyvää joulua ja onnellisia lukuhetkiä!

Teksti

Dolf Assmann, Mika Holopainen, Jussi Kajaste, Marja Kosonen, Taina Sahari

Kolumni: Valkeennäyttäjien toimenkuvasta vähäsen

Kotokunnailtani Pohjois-Hämeestä muistan sananparren, jossa kiteytyy ytimekkäästi muuan työelämän ilmiö: ”Valkeennäyttäjä ei ole koskaan kiitosta saanut.”

Valkeennäyttäjä – siis valoa toisille näyttävä työntekijä – on huomaamaton silloin kun työ sujuu. Sananparsi sopii kuvaamaan myös kirjastolaisen työtä.  Kaikki on hyvin, jos kirja on hankittu, siihen on tehty asianmukainen sisällönkuvailu ja se on hyllyssä oikealla paikallaan ja lainattavissa. Kirjastolaista ei tarvita, hän on näkymättömän työnsä tehnyt ja on itsekin näkymätön.

Kirjastolaisen työ muuttuu näkyväksi silloin kun se on jäänyt tekemättä tai jokin ei suju toivotulla tavalla. Sopivaa kirjaa ei ole tai se on kateissa. Tällaisessa tapauksessa myös kirjastolainen muuttuu näkyväksi: hän on se, jonka olisi pitänyt osata tilata sopivia kirjoja ja pitää ne tallessa. Kirjastolainen ja hänen työnsä tulevat siis näkyviksi vasta kun jokin on mennyt pieleen: hän on se joka esittää kootut selitykset.  … tanan tunari, siis.

On sillä sananparrella kyllä jatkokin, vähemmän mairitteleva mutta ehkä realistinen: ”Mutta toisaalta, ei siihen hommaan ole koskaan parasta miestä laitettukaan.”

Hm.. no, ollaan sitten sitten vaikka toiseksi parhaita henkilöitä. Valkeennäyttäjiä kun tarvitaan, sillä elämme vuoden pimeimpiä aikoja.  Mutta kohta valostuu. Hyviä joulunalusaikoja siis kaikille valkeennäyttäjille!

Teksti

Lasse Koskela
Tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen

Tutkimusartikkelien rinnakkaistallennus – SHERPA/RoMEO -palvelu tutkijan apuvälineenä


Tieteellisten artikkeleiden tallentaminen yliopistojen avoimiin julkaisuarkistoihin ei ole toistaiseksi laajemmin toteutunut Suomessa. Tilanne on kuitenkin vähitellen muuttumassa, jos rahoittajat alkavat  edellyttää tutkimusten avointa saatavuutta.

Tällaisia vaatimuksia on tulossa mm. Iso-Britanniassa, jossa sikäläinen Suomen Akatemiaa vastaava taho Research Councils UK on uudistanut OA-politiikkaansa siten, että 4/2013 alkaen kaikkien RCUK:n rahoittamien tutkimusten on oltava avoimesti saatavilla viimeistään vuoden kuluttua julkaisemisesta.

SHERPA/RoMEO –palvelusta tietoa rinnakkaistallennuksen oikeuksista

Jos artikkelia ei ole julkaistu jossain open access -lehdessä, vaihtoehdoksi jää yleisimmin artikkelikopion tallentaminen yliopiston tai tutkimuslaitoksen avoimeen julkaisuarkistoon. Eräs ongelma tallennuksessa julkaisuarkistoihin on se vaivannäkö ja ajankäyttö, joka liittyy kustantajien rinnakkaisjulkaisupolitiikan selvittämiseen. Tämä ongelma ilmenee myös Tampereen yliopiston tutkijoille tehdyn kyselytutkimuksen yhteenvetoraportissa.

Hyvänä apuvälineenä asiassa on SHERPA/RoMEO -verkkopalvelu, johon on tallennettu tunnetuimpien kansainvälisten kustantajien linjauksia lehtiartikkeleiden rinnakkaistallennuksen ehdoista (default policies). Tietojen hakeminen palvelusta on vaivatonta: hakuja voi tehdä lehden tai kustantajan nimellä tai lehden ISSN-numerolla.

Palvelun tietokantaa päivitetään jatkuvasti, mutta toistaiseksi sieltä puuttuvat monet pienten kielialueiden sekä erityisalojen kustantajat ja lehdet. Esimerkiksi suomalaisten kustantajien lehtiä palvelusta ei vielä löydy muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

SHERPA/RoMEOn tiedoissa lehteä koskeva kustantajan politiikka rinnakkaisjulkaisemisessa ilmenee värikoodilla sekä erikseen määritellyillä ehdoilla. Värikoodit ja niiden merkitys lyhyesti kuvattuna:

–          Vihreän kategorian lehdille on annettu laajimmat artikkelien rinnakkaistallennusoikeudet. Tällöin on sallittua tallentaa julkaisuarkistoon artikkelin käsikirjoitusversion (pre-print)  lisäksi joko vertyaisarvioinnin jälkeen tehty korjattu versio (post-print) tai  kustantajan lopullinen taitettu versio.

–          Sinisen kategorian lehdille on sallittu post-printin tai kustantajan version rinnakkaistallentaminen.

–          Keltaisen kategorian lehdille vain pre-print -version rinnakkaistallentaminen on sallittu. Usein on näiden lehtien osalta kuitenkin post-printin tai kustantajan version rinnakkaistallentaminen sallittu tietyn ajan, yleisimmin 6 tai 12 kuukauden kuluttua artikkelin alkuperäisestä julkaisemisesta.

–          Valkoisen värikoodin lehtien osalta kustantaja kieltää kokonaan rinnakkaistallentamisen.

Näkökulmia rinnakkaistallennuksen mahdollisuuksiin

Jonkinlaista näkökulmaa rinnakkaistallentamisen potentiaalista Helsingin yliopiston tutkimusjulkaisujen osalta saadaan tutkimalla TUHAT-tietokannassa olevia julkaisutietoja ja niihin liittyviä SHERPA/RoMEOn värikoodeja. Esimerkiksi tarkastelemalla  HY:n keskustakampuksen tieteenalojen vertaisarvioituja artikkeleita vuosina 2005-2011, saadaan tulokseksi seuraavat lehtiin liittyvät tiedot:

–          Yhteensä 56% lehdistä löytyy SHERPA/RoMEO-palvelusta (1468 kpl).

–          92% SHERPA/RoMEOsta löytyvistä lehdistä sallii ainakin jonkin artikkelin version rinnakkaistallentamisen.

–          41% myöntää laajimmat rinnakkaisjulkaisuoikeudet (värikoodi vihreä).

–          3 % myöntää edellistä hieman suppeammat rinnakkaisjulkaisuoikeudet (värikoodi sininen).

–          48% myöntää oikeuden rinnakkaisjulkaista vain pre-print -version artikkelista (värikoodi keltainen).

Vaikka 44% edellä kuvattuun esimerkkiin sisältyvistä  lehdistä ei löydy SHERPA/RoMEO-palvelusta, on tulos rinnakkaistallennuksen kannalta kuitenkin varsin positiivinen. Koska monet keltaisen kategorian lehdistä sallivat ainakin post-print -version tallennuksen viivästettynä, tätä mahdollisuutta olisi järkevää hyödyntää.

Esimerkiksi TUHAT-tietokannan tallennuslomakkeella voi tekijä itse määritellä ns. embargo-ajan, jonka jälkeen artikkelin sallittu versio tulee julkiseksi.

SHERPA/RoMEOsta puuttuvien lehtien osalta olisi vapaan saatavuuden lisäämisen kannalta hyödyllistä, että tutkijat vaatisivat kustantajia määrittelemään periaatteet rinnakkaistallennukselle – ja tarvittaessa vaatisivat mahdollisuutta rinnakkaistallennukseen ainakin tietyn embargo-ajan kuluttua.

Kirjasto avustaa

Kirjaston henkilökunta tarkastaa TUHAT-tietokantaan tallennettujen tutkimusartikkeleiden rinnakkaistallennusoikeudet ja tarjoaa apua esimerkiksi neuvontapalvelun ja kustantajille suunnattujen valmiiden kirjepohjien muodossa. Tarkempaa tietoa asiasta löytyy HY:n OA-arkistoinnin sivustolta.  Yleisoppaana asiaan perehtymisessä voi käyttää HY:n kirjaston tuottamaa Rinnakkaistallentamisen käsikirjaa.

Teksti

Mika Holopainen
Tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Make a wish – solmutyöskentelyä kirjastossa

Keskustakampuksen kirjaston Solmu-hankkeessa harjoiteltiin vuosina 2009-2011 uudenlaista kumppanuutta tutkimusryhmien kanssa.  Hankkeen aikana pohdittiin voisiko yhteiskehittely olla sopiva tapa tehdä yhteistyötä tutkijoiden kanssa.  Nyt on aika kokeilla hankkeen aikana opittuja asioita ihan käytännössä.  Mutta minkälaista olisi solmutyöskentely osana kirjastotyön arkea?

Tämän kysymyksen innoittamina päätimme kutsua oikeustieteellisen tiedekunnan OMM-tutkijakoululaisia vierailulle kirjastoon. Emme suunnitelleet etukäteen tarkempaa ohjelmaa tapaamiselle. Halusimme vapaan keskustelun kautta yrittää hahmottaa tutkijoiden ja tutkijakoulun tarpeita ja toiveita kirjaston tarjoamista palveluista. Samalla saisimme ehkä kurkistaa myös tutkijakoululaisen arkeen.

Pikkujoulujen lähestyessä tutkijoita ja tutkijakoululaisia oli mukava ilahduttaa glögi-kauden avauksella. Päätimme tavata tutkijat Kaisa-talon seitsemännessä kerroksessa, joka on ensisijaisesti suunniteltu tutkijoille. Sieltä löytyvät mm. uusimmat lehdet, ryhmätyötila & Clever Board-taulu sekä iso terassi hienolla näköalalla.

Annoimme tutkijoille mahdollisuuden toivoa kirjastolta jotakin.  Make a wish papereihin sai kirjoittaa vapaasti ideoita mitä kirjasto voisi tutkijakoululle tulevaisuudessa tarjota. Toivomuksia tuli mm. hankintaehdotuslomakkeeseen, kokoelmiin, uutuusseurantaan, verkkosivuihin ja kirjaston tiloihin liittyen.

Olisiko hankintaehdotus mahdollista tehdä helpommin ja nopeammin? Voisiko asiakas laittaa suoran linkin verkkosivuille, josta kirjojen tiedot löytyvät? Pitkän lomakkeen täyttäminen koettiin hitaaksi ja työlääksi. Kokoelmien valintatyöstä oltiin myös kiinnostuneita. Kuinka kirjasto saa kokoelmat pysymään ajantasaisina?

Tiedekunnilta tulevat hankintaehdotuspyynnöt ovat tärkeitä kokoelmien laadun ylläpitämiseksi. Erityisesti tämän takia pyyntöjen tekemisen vaivattomuuteen olisi hyvä keksiä uusia ratkaisuja.

Ajatuksia synnytti myös se haluavatko tutkijat ja jatko-opiskelijat aineistot painettuna vai elektronisena.  Molemmat vaihtoehdot saivat kannatusta.  Paperiversion toivottiin säilyttävän asemansa, mutta myös elektronisia kirjoja toivottiin hankittavaksi enemmän. Verkkoaineistojen käytettävyyteen toivottiin myös kohennusta. Toimisiko esimerkiksi erilaisten lainattavien lukulaitteiden hankkiminen? Myös lehtien uutuusseurantaan tuli kirjastolle toivomuksia.

Kirjaston syyskuussa uudistuneet verkkosivut saivat samalla palautetta. Voisiko sivuja kehittääyksinkertaisimmiksi, jotta tarvittava tieto löytyisi nopeasti?  Kevääksi 2013 toivottiin tutkijakoululaisille räätälöityä tiedonhankinnan ja RefWorks-viiteidenhallintaohjelman opetusta.

Kirjaston uudet tilat herättivät myös vilkasta keskustelua. Mitä tarkoittaa se, että 7.krs on tutkijoiden käytössä? Rajautuuko käyttö vain ryhmätyötilaan vai voisiko koko kerrosta hyödyntää erilaisten tapaamisten ja tapahtumien järjestämiseen? Kaisa-talon työskentelytiloihin toivottiin lisää pöytiä ja tuoleja. Syksyn aikana kaikki paikat olivat olleet usein varattuja. Kirjaston käytännöt eivät ole vielä vakiintuneet näiden kysymysten suhteen ja siksi tällaiset keskustelut ovat erityisen arvokkaita käydä juuri nyt.

Tilaisuudessa oli erityisen positiivista huomata se, että kirjasto kiinnostaa tutkijakoulun väkeä. Mielenkiintoisia pohdintoja ja kysymyksiä heräsi keskustelun aikana. Keskustelu kirjaston ja sen erilaisten käyttäjäryhmien välillä on tärkeää, kun palveluja ollaan kehittämässä uuden Kaisa-talon myötä.

Solmutyöskentelyssä on kysymys yhteistyöstä erilaisten toimijoiden kanssa, mutta myös työssä oppimisesta.  Tämän vuoksi on hyvä reflektoida sitä, mitä opimme tutkijoiden ja tutkijakoulun tapaamisesta.  Tärkeää oli huomata, että vapaalle keskustelulle ja vuorovaikutukselle pitää antaa niin tilaa kuin aikaakin. Kirjaston pitää aktiivisesti kerätä palautetta toiminnastaan ja rohkaista myös käyttäjiään ideoimaan toimivampia palveluita. Tutkijat ja tutkijakoululaiset tulevat hyvin erilaisista lähtökohdista ja heillä on paljon kokemusta kirjaston palveluista paitsi Suomessa myös ulkomailla. Aktiiviset tutkijat ovat kirjastolle tärkeä voimavara. Kirjaston ja tutkijakoulun välisestä yhteistyöstä hyötyvät molemmat osapuolet.

Oikeustieteen tutkijoita ja tutkijakoululaisia

Kirjoittajat:

Kati Syvälahti
Informaatikko
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Petra Pentzin
Tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Petra Pentzin

Miltä joulu tällä kertaa kuulostaa?

“Hello! Here is Uncle Nasse again, the friend of all you little kids. (Nasse nauraa.) I love you very much – sometimes. Okay. Today Uncle Nasse will play you a very beautiful melody…”

Kyseisessä Vesa-Matti Loirin näyttelemässä Spede Show -sketsissä Nasse-setä ei harmillisesti soita pulloilla joulumusiikkia vaan ihan muuta, joten en tuota YouTubesta tekijänoikeuksia taatusti rikkovasti löytyvää klassikkoa voi tämänkertaisen otsikon yhteydessä oikein käsitellä, vaikka mieli tekisi. Mutta jotain tuosta muka kaiken sisältämästä tuutista saamme aiheeseemme, joten aloittakaamme toivottavasti ainakin aavistuksen epätavanomainen joulumusiikkivaelluksemme sieltä.

A Star in the East

Koska joulu kaikesta kaupallisesta kuorrutuksesta huolimatta on kristillinen juhla, olkoon ensimmäinen joulumusiikkinumeromme oheinen rytmisesti paljon vapauksia ottava tulkinta ikivanhasta Aspasmos Adam -sävelmästä. Ilman otsikkoa ei maallikko videosta välttämättä edes arvaisi, minkä kirkkokunnan jumalanpalveluksesta on kyse, koptilaisen kirkon liturgia ja musiikki kun eivät Suomessa kaikkein tunnetuimpia ole. Erityisen kiehtovaa videossa on, että vaikka se on taltioitu Sydneyssä, ovat paikallisen diasporaseurakunnan kanttorit säilyttäneet musiikin alkuperäiset mikrointervallit. Niillä nimittäin on tapana vähitellen hävitä länsimaisen duuri-mollitonaaliteetin kyllästämässä ympäristössä, jollaiseksi Australiakin luettaneen. Toinen kiehtova piirre on lyömäsoittimien käyttö, ne kun ovat selvästi kuultavissa ja nähtävissäkin.

Jos joku nyt oikein innostuu Aspasmos Adamista, niin tieteellisen tarkasti toimitetut nuotit siihen melismoineen kaikkineen löytyvät 102-vuotiaaksi eläneen Rāġib Muftāḥin korvaamattomana elämäntyönään kokoamasta Pyhän Basileioksen anaforasta (s. 377 alkaen) – ja se taas löytyy kirjastostamme yhtenä sen pienten musiikkikokoelmien helmistä. Ja jos jollekulle tyylitietoiselle laulajalle pelkkä melodiarunko riittää, niin sellainen löytyy vielä helpommin digitoituna open access -aineistona osana Muftāḥin Washingtonin Kongressin kirjastoon lahjoitettua yksityisarkistoa. Vastaavasti jokainen voi kokeilla noita videolla ainakin aluksi vähintään vaikeasti hahmottuvia lyömäsoitinosuuksia näppärältä opetussivustolta How to Play the Cymbals and Triangle.

Musica pro Primas Germaniæ

Jatkakaamme koptilaisen liturgian parista kohti Pohjolaa. Jos valitsemme itäisen tien, tulee vastaan bysanttilainen musiikkiperinne, ja jos kuljemme läntistä tietä, päädymme välietappina Pontifex Maximuksen maille. Koska kaikki tiet vievät Roomaan, valitsemme jälkimmäisen – ja tässä tapauksessa varsinkin syystä, että roomalaiskatolisen kirkon säveltaiteellinen harrastus on tuottanut enemmän musiikkia kuin kukaan eläessään ehtii nauttimaan ja siitäkin merkittävän osan joulua varten. Sattumanvaraisesti valittuna “uutuutena” esittelen yhden puolitutun tapauksen – en kuitenkaan Vatikaanin salaisista arkistoista, vaan baijerilais-yläitävaltalaiselta kulttuurialueelta.

Kaikki muistanevat klassisen tarinan Jouluyö, juhlayö -laulun synnystä: Oberndorfin Nikolaoksenkirkon urut olivat rikki, joten seurakunnan apulaispapin pyynnöstä kanttori Franz Xaver Gruberin tämän runoon 24.12.1818 säveltämä laulu esitettiin kitarasäestyksellä jouluyön messussa. Maailmalle laulu levisi hieman virheellisessä muodossa, jota Gruber sittemmin yritti säveltäjän auktoriteetilla tuloksetta oikoa. Mutta vähemmän tunnettua on, että teoksesta on useita Gruberin omakätisiä varhaisversioita. Aivan hiljattain pääsin tutustumaan yhteen niistä levyllä, jossa Hassler-Consort urkuri Franz Ramlin johdolla esittää itävaltalaista 1800-luvun vaihteen joulumusiikkia (MDG Scene MDG 614 1048-2): neljää lauluääntä säestävät urkujen lisäksi kaksi käyrätorvea, joiden tehtävä on luoda bukolista tunnelmaa lehmien ammumista imitoimalla. Taiteelliselta kannalta vaikutelma on yhtä yllättävä kuin pari sukupolvea vanhemman Edmund Angerer O.S.B:n laulunäytelmä Der Kuhhirt von Ulm, jossa mm. paimen ja paimentamansa eläin laulavat hupsun lemmendueton.

Angererin tunnetuin sävellys on Berchtoldsgaden Musick eli Lelusinfonia, jota on pidetty milloin Joseph ja Michael Haydnin, milloin Leopold Mozartin luomuksena. Oma Angerer-suosikkini on kuitenkin kouluooppera Die Probe der Gratulation, jossa pidetään hauskaa latinanharjoitusten merkeissä ja pannaan ankara “Schulmeista” nauttimaan omaa lääkettään korkean “Geistla Herrin” toimesta. Hyppäys Wolfgang Amadé Mozartin rivoonkin humorismiin on tuosta kaikesta lyhyt, mutta mitä ilmeisin Salzburgin ympäristön omaleimaiselle musiikkikulttuurille. Sisäisessä vastakohtaisuudessaan katolisen alueen musiikki voi tuottaa huomionarvoisia reaktioita, kuten sain hiljattain kokea soitettuani eräälle kirjastomme työntekijälle Joseph Haydnin edeltäjän Gregor Joseph Wernerin kiiltokuvamaisen Ihr blumenreichen Felder -laulun: arvoisa kollega totesi tuon katolisen nyyhkyestetiikan pariin lukemani mariolatrisen (?) teoksen olevan ykskantaan “kamala”!

Kanttorikulttuurin kohokohtia

Ei kuitenkaan tarvitse saavuttaa edes Itämerta, kun jo kaikkein tutuin joulumusiikki tulee vastaan. Suomessakin jo vuosisatoja veisatuista joulukoraaleista leimallisin ja koraaleista kaikkiaankin rakastetuimpia on musiikkia rakastaneen Martin Lutherin Vom Himmel kam der Engel Schar eli Enkeli taivaan lausui näin. Siitä toivoisin kaikkien edes kerran kuulevan Leipzigissa tuomaskanttorina Johann Sebastian Bachin edeltäjänä toimineen Johann Schellen 1680-luvulla säveltämän luterilaisen kirkkomusiikkiperinteen rikkaudesta paljonpuhuvan version, joka on yksi hienoimpia tuntemiani Enkeli taivaan -luomuksia. Roland Wilsonin johtamien La Capella Ducalen ja Musica Fiata Kölnin vuoden 1993 klassikkolevytys tuosta figuraalimusiikin merkkiteoksesta on hiljattain julkaistu uudelleen (Deutsche Harmonia Mundi 88697575782) ja siis helposti hankittavissa – ja on itse asiassa kuunneltavissa myös YouTubessa.

Tässä vaiheessa voinkin paljastaa pikku huijauksen, jota tuskin moni edes huomasi: ensimmäisen linkin Aspasmos Adam on sanoiltaan jotain muuta kuin joulun liturgiaan oikeasti kuuluisi (aksenttimerkeittä “   ”), vaikka sävelmä onkin oikea. Puolustukseksi sanottakoon, etten tiedä, mitä tuossa Maria-hymnissä täsmälleen ottaen edes lauletaan.

Ja sitten vielä kaiken päätteeksi seuraa kotimainen huipennus: jos joku kuitenkin inhoaa joulua ja pitää ennemmin Nasse-sedästä kuin kirkkomusiikista, niin tässä suora linkki aluksi mainittuun pulloilla soitettuun “kauniiseen melodiaan”.

Hyvää joulua – riippumatta millaisesta musiikista silloin haluaakaan nauttia tai olla nauttimalla – toivottaen,

Kirjoittaja

Jaakko Tuohiniemi
kirjastosihteeri
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen

Tavoiteohjelman valmistelu: Tulevaisuuden tavoitteisiin arjen toiminnalla


Ennustaminen on tunnetusti vaikeata, etenkin tulevaisuuden ennustaminen. Ennakointi eli tulevaisuudentutkimus tarjoaa apuvälineitä mennyttä, nykyisyyttä ja tulevaa koskevan tiedon hallintaan. Näitä apuvälineitä ovat mm. tulevaisuuden kuvaaminen, analysointijärjestelmien luominen, kehittäminen ja hyödyntäminen ja tulevaisuutta koskevan tiedon tuottaminen, hankinta, käsittely, muokkaus, analysointi ja raportointi.

Strateginen suunnittelu on ennakointia mitä suurimmassa määrin. Laadittaessa strategiaa joudutaan pohtimaan, miten tulevaisuuden uhkien ja haasteiden suhteen toimitaan. Samalla luodaan kuvaa siitä, missä haluamme olla, millaisia tuotteita tai palveluja tuottaa ja kenelle sekä millaisia resursseja onnistumisemme edellyttää.

Tavoiteohjelmasta toimintasuunnitelmaksi

Pitkin vuotta on kirjastossa valmisteltu tavoiteohjelmaa ja pyritty siten ennakoimaan tulevaa. Kirjaston tavoiteohjelma on toimitettu yliopiston rehtorille ja tavoiteneuvottelussa on sovittu tarkennuksista ja resursseista. Parhaillaan on käynnissä strategisten tavoitteiden pelkistyminen ja kiteytyminen toimintasuunnitelmaksi. Tämä puristus on kriittinen kohta, jossa tavoiteohjelman lauseet on konkretisoitava käytännön toimiksi.

Toimintasuunnitelman tekeminen ei ole mikään pikkujuttu, sillä ilman toteutusta tavoiteohjelmalla ei ole mitään virkaa. Lindroosin ja Lohiveden mukaan strategian toteutus onnistuu hyvin vain 1-3 tapauksessa kymmenestä. Mitään patenttilääkettä ei ole, vaan onnistuminen syntyy monen eri asian summana. Organisaation johdolla on keskeisin rooli strategian toteutumisessa, eikä tätä johtamista voi delegoida. Strategian toteutuksessa on kyse ihmisten ja asioiden johtamisesta. Toteutusvaihe on jatkuva ja koko strategiakauden kestävä prosessi, kun taas strategian suunnittelu on kestänyt vain tietyn valmisteluajan. Arjen toiminnaksi strategia muuttuu, kun se pystytään viemään yksilötasolle. Vuotuiset kehityskeskustelut ovat tässä yksi tärkeä etappi.

Lähde:

Jan-Erik Lindroos ja Kari Lohivesi: Onnistu strategiassa. 2004.

Teksti:

Päivi Lammi
Suunnittelija
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kirjoittaja toimii kirjaston tavoiteohjelmatyön koordinaattorina

Ansiokas kirjastotyö palkittiin – Reijo Sarmajasta tuli Eidoksen viides kunniajäsen

Taidehistorian opiskelijoiden ainejärjestö Eidos ry valitsi nykyään Helsingin yliopiston kirjaston pääkirjastossa, Hankinta- ja metadatapalveluissa työskentelevän kirjastosihteeri Reijo Sarmajan viidenneksi kunniajäsenekseen. Reijo Sarmaja jatkoi 31 vuotta sitten alkanutta kirjastouraansa vuoden 1998 aprillipäivänä silloisessa Taidehistorian laitoksen kirjastossa, jonka toiminta päättyi vapun aattona vuonna 2012.

Helsingin yliopiston muutosten vuodet: taidehistorian oppiaine ja kirjastot

 Elokuun 1. päivänä 1998 Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan Taidehistorian laitos muuttui osaksi Taiteiden tutkimuksen laitosta. Vuoden 2010 alussa, yliopistouudistuksen toteuduttua, se tuli osaksi entistä suurempaa kokonaisuutta: Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitosta.

Vuoden 2009 loppuun mennessä oli myös saatu valmiiksi Helsingin yliopiston kirjastotoimen rakenteellinen uudistus, joka merkitsi Helsingin yliopiston kirjasto –nimisen erillislaitoksen syntyä Kansalliskirjaston rinnalle. Vuoden 2010 alussa siihen asti tiedekuntien alaisina tai erillislaitoksina toimineet yliopiston kirjastot olivat nyt yksi kirjasto, joka toimii neljällä kampuksella ja verkossa.

Humanistisen tiedekunnan kirjaston monet toimipaikat muodostivat Keskustakampuksen kirjaston. Kesällä 2012 se siirtyi toiminnoiltaan ja kokoelmiltaan yhdistyneenä Helsingin yliopiston pääkirjastoon Kaisa-taloon. Tämä vaihe päätti Reijo Sarmajan työskentelyn kampuskirjastossa, joiden pääasiallisena tehtävänä on keskittyä Helsingin yliopiston kirjaston tieteenalapalveluihin.

Pääkirjaston yhteiset palvelut, mm. aineistojen hankinta- ja metadata- eli luettelointityöt on organisoitu hyödyttämään koko kirjastoa. Mm. Reijo Sarmajan vahvan metadataosaamisen tuloksena humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden tarvitsema painettu aineisto tulee nyt luetteloiduksi ja tietokantoihin tallennetuksi.

 ”Tämän parempaa palautetta ei voi työstään koskaan saada”

Miten ja koska sait tiedon tulevasta huomionosoituksesta?  

Reijo: ”Taidehistorian kirjastossa esimiehenäni toiminut Virpi Huhtala kertoi syyskuussa 2012 Eidoksen hallituksen jäsenten hänelle jättämästä kirjeestä. Kuori avattiin ja siitä paljastui ilmoitus minuun kohdistuneesta valinnasta ainejärjestön viidenneksi kunniajäseneksi. Sain tietää, että asia, josta ihan ensin iloitsimme Virpin kanssa, julkistetaan Eidoksen 50-vuotisjuhlissa kuukauden kuluttua. Tällainen valinta oli minulle tietenkin valtava yllätys.”

Millaisia tunteita ja ajatuksia sinussa heräsi?

”Tuntui siltä, että tämän parempaa palautetta ei voi työstään koskaan saada. Tunnustus tulee niiltä henkilöiltä, joita varten on työtään tehnyt. Lisäksi se tuntui myös kunnianosoitukselta tieteenalan oman lähikirjaston palveluille yleensä – vaikkakin jälkikäteen annettuna, kirjaston jo suljettua ovensa lopullisesti. Aiemmat Eidoksen kunniajäsenet ovat professoreita, tutkija ja kirjailija.  Kun tulin valituksi tällaiseen seuraan, se tuntui samalta kuin minut olisi kutsuttu FIFAn gaalailtaan samaan pöytään Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon kanssa!”

Kirjaston muisti

Eidos juhli 50-vuotista taivaltaan 20.10.2012 ravintola Kappelissa. Tilaisuudessa julkistettiin myös ainejärjestön historiikki. Haastattelijan tiedossa on, että Reijo on tunnettu ilmiömäisen hyvästä muististaan, joka on kuin vuosilukujen mukaan huolellisesti järjestetty arkisto tai historiallinen kalenteri. Kysyttäessä Reijo palauttaa välittömästi mieleensä vaikkapa vuoden 1982 joulunpyhien säätiedot!

Eidoksen historiikista Reijo kertoi: ”Myös oma taidehistorian kirjaston vuosista kertova kirjoitukseni sisältyy siihen. Koska paikka on minulle tuttu omien taidehistorian opintojeni ajoilta ja lisäksi tulin työskennelleeksi kirjastossa kaiken kaikkiaan 14 vuotta, muistan asioita huomattavasti pitemmältä ajalta kuin esimerkiksi nykyiset opiskelijat.”

Historian huomassa

Alkuperäinen Taidehistorian laitos ja sen kirjasto sijaitsivat Helsingin yliopiston päärakennuksen ”vanhan puolen” kolmannen kerroksen päädyssä, Aleksanterinkadun puolella. Haastattelijan muistikuvien mukaan juuri näiden tilojen ei olisi voinut kuvitellakaan olevan muualla kuin tässä historiallisessa rakennuksessa. Kirjastoon tulijan mieli kohosi juhlavassa portaikossa ja antiikin veistosten luonnollisen kokoisten kipsijäljennösten reunustamalla käytävällä. Veistoksia oli myös itse kirjastossa, jossa oli tilaa yhteensä noin 400 m2. Osa kokoelmien 950 hyllymetristä oli sijoitettu kolmeen ikkunattomaan varastotilaan, joihin asiakkailla oli vapaa pääsy.

Asiakaspalvelun ydin: tieteenalayhteistyö ja kirjastoammatillinen osaaminen

Millaista työskentely taidehistorian kirjastossa oli?

Reijo kertoi, että vakinaisia työntekijöitä oli kaksi. Aineiston valintaa ja hankintaa lukuun ottamatta hän teki kaikkia kirjastoammatillisia töitä. ”Koskaan ei voinut ajatella, että tuo työ ei kuulu minulle.” 2000-luvun alkuvuosina oli joskus apuna määräaikainen työllistämistuella palkattu henkilö. Asiakkaita kävi vilkkaina aikoina noin 2400 kuukaudessa. Suurin osa oli oman oppiaineen ihmisiä, eniten opiskelijoita ja heidän lisäkseen henkilökuntaa, tutkijoita ja opettajia. Kirjaston käyttäjiin kuuluivat myös jatko-opiskelijat ja yliopiston ulkopuoliset, taidehistorian aiheista kiinnostuneet henkilöt.

”Miten taidehistorian alan osaamisestasi oli hyötyä asiakaspalvelussa?”

”Jo ihan alan perusteosten tunteminen oli tärkeää. Jos en olisi tiennyt mitään taidehistoriasta, asiakas olisi joutunut selittämään minulle suurin piirtein kuin lapselle, mitä hän haluaa. Asiakkaiden kanssa oli helppo päästä yhteisymmärrykseen ja vuorovaikutus toimi. Lisäksi etunani oli muistitieto, jota minulle oli kertynyt laitoksesta ja kirjastosta opiskelu- ja työvuosina. Työtehtävien moninaisuus ja monipuolisuus, etenkin luettelointi, sisällönkuvailu ja asiakaspalvelu, pitivät huolen siitä, että pysyi koko ajan selvillä, mitä aineistoa asiakkaat tarvitsevat.”

Reijo kertoi myös esimerkin siitä, miten tiedeyhteisössä mukana oleminen, esimerkiksi väitöstilaisuuksiin osallistuminen, auttoi erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa. Kerran hän oikaisi julkaisussa olleen väärän tiedon laudaturseminaarissa kuulemansa selityksen pohjalta. Vaikka painetussa sanassa ”tiedettiin”, että jostain aiheesta oli tulossa asiakkaan kysymä opinnäyte, Reijolla oli oikeampaa tietoa: luvassa olleen työn aihe olikin jossain vaiheessa muuttunut eikä haluttua opinnäytettä ollut olemassakaan.

Asiakkaan ja kirjastoammattilaisen vuorovaikutus tuottaa tulosta

Tiedonhaun ja –hallinnan sekä niihin liittyvien järjestelmien ja välineiden tuntemus on kirjastoammattilaisen osaamista, joka tieteenala-asiantuntemuksen lisäksi on hyvän asiakaspalvelun ydintä. Kokoelmien tuntemus luonnollisesti karttuu luetteloinnin ja tietokantojen ylläpidon kautta. Tähän liittyen Reijon tehtäviin on kuulunut – ja kuuluu vieläkin – taidehistorian alan kuukausittaisen uutuusluettelon tuottaminen. Taidehistorian kirjastossa Reijo päätehtäviensä ohella myös auttoi väittelijöitä mm. oikolukemalla väitöskirjojen lähdeluetteloita.

”Lähikirjaston toiminnassa oli tiivis yhteistyön tuntu”

Reijon mielestä taidehistorian kirjasto oli täydellinen oppimisympäristö. Tieteenalan erilaiset toimijat ja toiminnot kohtasivat samassa tilassa toisensa. Aineiston lainausoikeudet olivat aikaisemmin melko rajoitetut, vuosien myötä niitä väljennettiin ja lainattavaksi tuli entistä enemmän aineistoa. Atk-lainaus käynnistyi. Opiskelijat olivat kautta vuosien ahkeria kirjastossa lukijoita. ”Oli tiivis yhteistyön tuntu. Opiskelijat jakoivat tietoa toinen toisilleen, sitä ei pantattu itselle. Taidehistoria oli oikein tunnettu tästä ja ilmiötä on muiden aineiden piiristä ihmetelty.”

Yhteistyötä syntyi näinkin: Reijo oli koonnut asiakkaalle aineistoviitteitä Helka-haulla.  Kopiokoneella ollut professori kuuli heidän keskustelunsa. Aivan muitta mutkitta hän katsoi listattuja kirjoja ja valitsi asiakkaalle parhaat juuri tähän tiedon tarpeeseen.

Uudenlaisia palvelumuotoja etsimässä

Keskustelumme siirtyi taidehistorioitsijoille ja taiteen tutkijoille tärkeisiin kuviin. Taidehistorian kirjaston yhteydessä oli kuvakeskus. ”Kuvat ovat taidehistorioitsijoille yhtä tärkeitä kuin nuotit musiikkitieteilijöille”, Reijo totesi. Kaisa-talon monitieteellisessä kirjastossa kuvakokoelmia ei enää ole, mikä on iso puute alan tutkijapalvelujen kannalta. Tässä vaiheessa halusin haastaa Reijon miettimään ison yhdistetyn, monitieteisen kirjaston etuja verrattuna edellä kuvattuihin yhden tieteenalan kirjaston palveluihin. Lähtökohtani oli, että nyt tutkijapalveluja pystyttäisiin suunnittelemaan ja toteuttamaan esimerkiksi mittavina hankkeina monitieteenalaista ja –ammatillista synergiaa hyödyntäen. Isossa kirjastossa olisi pientä paikallista kirjastoa enemmän voimaa, näkyvyyttä ja osaamista. Reijo oli epäileväinen. ”Kohtaavatko palvelut ja tutkijat oikeasti toisensa?”, hän kysyi.

Kehitys on vienyt siihen suuntaan, että paikallisia lähipalveluja ei kannata ylläpitää – yhdistyminen ja yhdistäminen ovat tätä päivää. Monitieteisen kirjaston eduista Reijo ei vielä ollut vakuuttunut. Toisaalta hänen kiinteät yhteytensä tiedeyhteisöön ovat vaihtuneet ison kirjaston työprosesseihin ja mukana olemiseen niiden kehittämisessä. Asiakaspalvelua sekin, mutta aivan eri tavalla kuin ennen: välitön kontakti omiksi koettuihin asiakkaisiin puuttuu. Reijo arveli, että tehtävien muuttuminen ja fyysinen etäisyys tiedeyhteisöön saattaa hänen kohdallaan johtaa myös monipuolisten taidehistorian alan kontaktien ja tapahtumien seuraamisen vähenemiseen.

Mennyt on huomaamattomasti läsnä

Keskustelu Reijon kanssa oli ajatuksia herättävä ja sai miettimään aikamme avainsanaa: kehitystä. Historian tuntijan juurevuudella Reijo uskoo hyvin yksinkertaisiin arvoihin eikä juokse uutuuksien perässä. Johdonmukaisuus ja luottamus, jolla Reijo puhui omasta yhteistyöstään taidehistorian alan kirjastoasiakkaiden kanssa ei voinut olla vakuuttamatta kuulijaa – provosointipyrkimyksistäni huolimatta. Niitä olivat esimerkiksi yritykseni loihtia esiin tieteidenvälisyyden, globaalien tietovarantojen ja palvelujen tuotteistamisen lupaavia näkymiä.

Hylkäämmekö eteenpäin kiiruhtaessamme liian nopeasti vanhan ja hyväksi koetun löytääksemme sen taas joskus uudelleen? On tärkeää, että emme unohda. On tärkeää, että on ihmisiä, jotka muistavat ja muistuttavat, kertovat tarinan: nämä ovat muistojani, kokemuksiani, näin oli hyvin. Historian tutkimus antaa yksittäisten ihmisten tarinoille laajan näkökulman. Kirjastot ja niiden palvelut muuttuvat, mutta muistiorganisaatioina ne säilyttävät historian ja mahdollistavat uudelleen arvioinnit – sitten kun on niiden aika.

Teksti

Eeva-Liisa Viitala
tiedottaja
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Haastateltava ja haastattelija ovat tunteneet toisensa kirjastokollegoina vuodesta 1987.

Kuvat

Eidos ry:n juhlasta: Titus Verhe

Kirjastokuvat: Reijo Sarmaja

Joululahjapaketti jonka saat avata: NYT!

Vuosi 2012 alkaa olla talvisesti sanottuna pulkassa. Tapahtumista ylenpalttisen ajanjakson viimeisin hieno tieto on, että Kaisa talon pääkirjaston kävijämäärä on puoli miljoonaa. Helsingin yliopiston kirjasto on ollut monin tavoin esillä ja WDC-vuoden hankkeista kirjastomme on kysyttäessä tutuin ihmisille.

Kirjaston kunniatehtävä on tarjota esteetön pääsy tiedon lähteille ja tukea yliopistolaisten onnistumista työssään. Tässäkin Verkkarissa kerrotaan esimerkiksi tutkimusten avoimesta saatavuudesta ja tohtorikoulutuksen kehittämisestä. Tärkeää on tehdä palveluja näkyväksi, puhua sillä kielellä jota ihmiset ymmärtävät ja olla mukana niissä foorumeissa, joita ihmiset käyttävät. Tehdään vanhoja asioita uudella tavalla, uusia asioita kokeillen ja kuulostellen. Vuoropuhelevaa kirjastoa tehdään yhdessä asiakkaiden kanssa.

Pääset juttujemme kautta pakettimatkailulle mm. Kölniin, tapaamaan tähtitieteilijöitä Pekingissä ja pyöräillen Baltian epäkonferenssiin. Valelääkäri vinkkaa Lux Humanan kokoelman kirjoista, joita voi lainata Terkosta Meilahden kampuskirjastosta. Kaisa-talon pääkirjaston kaunokirjallisuushyllystä löytyy lukemista, jota voi nautiskella vaikkapa talon lukuisissa design-tuoleissa paikan päällä. Keromme myös miltä joulu kuulostaa. Entä kuka voitti runokilpailun?

Levollista ja rentouttavaa joulunaikaa Verkkarin lukijoille!

Teksti

Tiinakaisa Honkasalo
Viestintäpäällikkö
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

(Vale)lääkärin vastaanotolla – eli tapauskertomuksia Lux Humana -kokoelmasta

Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska , (Siltala, 2012)

”Vakava aliravitsemustila. Pula ruuasta ja siemenviljasta. Ympäristössä tappavia tartuntatauteja. Etsinyt omia selviytymiskeinoja mm. rikoksista ja muista hirmutöistä. Vetoaa myös kuninkaan (Kaarle XI) vastuuseen tilanteestaan.”

Juha Hurme: Hullu , (Teos 2012)

”Teatteriohjaaja. Ollut suljetulla osastolla. Ohjannut myös ulkoilmanäyttämöille. Lähti kävelylle ja palasi 1 kuukauden kuluttua. Kertoo asioista oikeilla ja väärilläkin nimillä.”

Martha C. Nussbaum: Talouskasvua tärkeämpää , (Gaudeamus, 2011)

””Joukkopsykoosi. Vallalla kiihkeä pyrkimys mahdollisimman ripeään kasvuun. Unohdettu empatia, yleissivistys ja kriittinen ajattelu. Demokratian terveys vakavasti uhattuna.”

Petter Sairanen: Muisti on unta , (Helsinki-kirjat, 2012)

”Tytär lähtenyt ulos ja kuollut. Kylmää miinus kolmekymmentä aste-celsiusta. Levollinen ilme. Luonto toiminut väärässä järjestyksessä. (Epäillään jonon ohi kiilausta.)”

Aleksandr Solzenitsyn: GULAG vankileirien saaristo 1918-1956 , (Silberfeldt, 2012)

”Viettänyt kahdeksan (8) vuotta pakkotyövankina. Sitten ryhtyi kirjailijaksi. Sitten sai Noopelin. Aiemmin vaikeuksia päästä julki. Nyt lyhentämättömänä, yksiosaisena. Kokee olevansa edelleen ajankohtainen.”

Jaakko Yli-Juonikas: Neuromaani , (Otava, 2012)

”Aivot. Suuremmat kuin naisilla. Ohjautuneet väärille teille. Viisarit kravatissa eivät liiku. Serotoniinia. (Nomen est Omena.)”

Patti Smith: Ihan kakaroita , (WSOY, 2010)

”Nainen. Myös rock-muusikko. Kumppani mies-homoseksuelli-valokuvaaja. Kertoo tavanneensa paljon ihmisiä: Ginsberg, Burroughs, Hendrix, Warhol, Reed, Joplin, Shepard jne. Kertoo avoimesti.”

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. I. , (Like, 2011)

”Vaikea isäsuhde. Perhe hajonnut & sis. alkoholismia. Sävyttää kertomaansa mustalla huumorilla. Herättänyt kauhua lähiympäristössään. Ensimmäinen käynti: Teini-ikä ja heräävä seksuaalisuus. Varattu viisi (5) lisäosaa ts. jatkokäyntiä, (à 500 s.).”

Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet , (WSOY, 2011)

”Asunut vanhempiensa nurkissa. Vaimo ja pieni tytär. Marokkolainen. Menettänyt työnsä ompelimossa. Näkee Pohjoisessa siintäviä mahdollisuuksia. Ei papereita. Täällä kokee työnsä riistona ja väkivaltana.”

Izzeldin Abuelaish: En suostu vihaamaan , (Minerva, 2011)

”Kokenut neljä (4) sotaa ja kaksi (2) intifadaa. Menettänyt kolme (3) tytärtä sekä yhden (1) veljentyttären. Lääkäri. (Gynekologiaa, synnytysoppia, lapsettomuutta.) Ei suostu vihaamaan.”

Teksti

Lassi Pohjanpää
kirjastosihteeri
Meilahden kampuskirjasto Terkko
Helsingin yliopiston kirjasto

Linkit

Kirjasto pyöräili halki Baltian – cyc4lib 2012 -tapahtuman tunnelmia

Cycling for Libraries on poliittisesti ja taloudellisesti riippumaton kansainvälinen kirjastoalan epäkonferenssi, joka tukee kirjastoammattilaisten ruohonjuuritason verkostoitumista, kansainvälisyyttä sekä fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia. Tapahtuman tärkeänä tavoitteena on myös kirjastojen yhteiskunnallisen roolin esiin nostaminen. Cycling for Libraries pyrkii edistämään alan positiivisia arvoja, kuten avoimuutta, suvaitsevaisuutta, tiedon vapautta ja elinikäistä oppimista. Ensimmäinen Cycling for Libraries järjestettiin touko-kesäkuussa 2011 Kööpenhaminasta Berliinin ja toinen tapahtuma tänä vuonna 28.7.-7.8. Baltiassa.

Ensimmäisessä Cycling for Libraries -tapahtumassa  hämmästytti se, että pyöräillen suoritettava ”epäkonferenssi” on ylipäätään mahdollinen. Hämäävän spontaanilta vaikuttavista järjestelyistä huolimatta kaikki tuntui toimivan, pääsimme perille, eikä kukaan loukkaantunut vakavasti.

Tilaisuus tuntui ainutlaatuiselta, ja paljolti vapaaehtoisvoimin toteuttu tapahtuma sikäli vaativalta panostukselta, etten heti olisi uskonut sille seuraavan jatkoa.

Tänä vuonna kuitenkin pyöräiltiin taas, tällä kertaa Baltian halki Vilnasta Tallinnaan. Nyt toisella kerralla en enää hämmästellyt niin paljon perillepääsyä, kuin itse konseptin nerokkuutta. Epäkonferenssin ideaan kuuluva osallistujavetoisuus toteutuu pyöräilytapahtumassa hienosti.

Liikkeellä olevassa konferenssissa syntyy luonnostaan tilanteita, jotka rohkaisevat osallistumaan yhteisen matkanteon edistämiseen muutenkin kuin polkemalla. Ihmiset tarvitsevat apua pyöriensä huoltamisessa, ja suuren joukon koossa pitäminenkin edellyttää muiden huomioimista. Ryhmänä toimiminen tuo synergiaetua myös keskusteluun ja ammatilliseen verkostoitumiseen.

Sata pyöräilijää Baltian pikkuteillä

Tämänkertaisella reitillä kolmen Baltian maan halki oli kaksi pidempää linja-autoilla suoritettua siirtymistä. Varsinaista pyöräiltävää oli n. 600 km. Itseltäni jäi kaksipäiväinen Liettuan osuus kokematta, liityin joukkoon Riiassa.

Osallistujia oli nyt neljännes enemmän kuin edellisellä kerralla, yhteensä lähes sata noin kahdestakymmenestä maasta. Porukka oli heterogeenistä, ikäjakaumaltaan laaja. Eri kirjastosektorit olivat monipuolisesti edustettuina, asiakasnäkökulmaakaan unohtamatta.

Vaikka suuriakaan teitä ei voitu täysin välttää, pääosa matkasta ajettiin vähäliikenteisillä maalaisteillä. Matkalla kuljettiin jopa kahden kansallispuiston kautta: Latvian Gauja ja Viron Lahemaa tulivat nähdyiksi. Latvian puolella oli huomattavan paljon sorateitä ja paikoitellen pehmeä hiekka pakotti taluttamaan pyörää. Baltia on profiililtaan suhteellisen tasaista, mutta jyrkkiäkin mäkiä löytyi, varsinkin Virossa talviurheilukeskuksena tunnetun Otepään lähistöllä.

Suurella ryhmällä ajettaessa vauhti on rauhallista ja pysähdyksiä usein. Osallistumiseen riittää työmatkapyöräilijän kunto, mutta jonkinlainen kokemus pidemmästäkin päivämatkasta on eduksi. Useampi tunti päivittäistä pyöräilyä kymmenen päivän ajan vaatii ergonomialta enemmän kuin arkipyöräily. Hyvä satula ja pehmustetut ajohanskat tekevät matkan helpommaksi.

Aikataulut pyrkivät venymään, koska ison ryhmän ohjaaminen on hieman kömpelöä. Jonain päivänä virallinenkin ohjelma päättyi vasta lähempänä keskiyötä. Varsinaista omaa aikaa ei juuri ollut, mikä sekin voi olla omalla tavallaan vaativaa. Yhteismajoituksiin kannattaa varautua korvatulpilla.

Keskustelua ja kirjastovierailuja

Ennen matkaa osallistujien kotitehtävänä oli valmistella jokin kirjastoalaan liittyvä teema tai ongelma käsiteltäväksi matkan aikana. Osallistujajoukon heterogeenisuudesta johtuen aiheetkin vaihtelivat henkilökohtaisemmista ja konkreettisesti omaan työhön liittyvistä ongelmista teoreettisempiin kysymyksiin kirjastomaailman tulevaisuudesta.

Varsin monet teemat liittyivät haasteisiin, joita verkostoituminen ja aineistojen digitalisoituminen aiheuttavat kirjastoille. Keskusteluissa käsiteltiin esimerkiksi sisällönkuvailun tulevaisuutta ja perinteisten kirjastoluetteloiden haasteita tai uudenlaisten haku- ja käyttöliittymien tarvetta. Myös uusien medioiden ja välineiden vaikutus kirjastoarkkitehtuuriin tai kirjaston rooli muuttuvassa, verkostoituvassa yhteiskunnassa olivat yhteisen pohdinnan kohteina. Tiedon avoimuus ja saavutettavuus oli toistuva teema niin teknisessä kuin juridisessakin mielessä.

Aiheita koottiin kolmessa ohjatussa seminaarissa, mutta pääosa keskusteluista käytiin pyöräilyn ohessa. Pyöräilyn uuvuttavuudesta huolimatta innostusta tuntui riittävän, ja keskustelu ehkä piristikin matkantekoa. Itselle jo näkökulmien moninaisuus oli avartavaa.

Matkan aikana tehtiin huikeat yhdeksäntoista kirjastovierailua, pääpainon ollessa yleisissä kirjastoissa. Mielenkiintoinen erikoisuus oli Latvian pohjoisosassa sijaitsevan Valmieran kirjasto, jossa kaupunginkirjasto ja korkeakoulukirjasto oli yhdistetty hallinnollisesti samaan organisaatioon.

Torvisoittoa ja medianäkyvyyttä

Cycling for Libraries on erinomainen tilaisuus verkostoitumisen kannalta, mutta loistavimmin se onnistuu kirjastoalan markkinoinnissa, kirjastojen ja kirjastotyön näkyvyyden lisäämisessä. Uutiskynnys ylittyi sekä Latvian että Viron televisiossa.

Riiassa Latvian kulttuuriministeri pyöräili osan matkaa kanssamme, mikä lisäsi median kiinnostusta. Viron puolella televisioryhmä tuli myöhässä olevaa seuruettamme vastaan, ja tienvarressa järjestetty spontaani kirjailijatapaaminen ehti saman illan uutislähetykseen. Baltian paikallislehdissä ilmestyi lukuisia tapahtumasta kertoneita juttuja.

Mukana seurannut kuvausryhmämme toimitti Kirjastokaistalle päivittäisiä videokoosteita ja pari suoraakin lähetystä. Jotkut pyöräilijöistä päivittivät omia blogejaan matkan varrella.

Paikallisten kirjastojen vieraanvaraisuus oli koskettavaa. Useammassakin kaupungissa vastaanottoon kuului pormestarin tapaaminen ja erilaista kulttuuriohjelmaa – kansantanssia, torvimusiikkia, kuorolaulua kirkossa. Erityisesti Latvian puolella saimme usein poliisisaattueen, mikä lisäsi saapumisten ja lähtemisten juhlallisuutta. Sadan pyöräilijän pitkäksi venyvä jono keltaisissa liiveissään oli vaikuttava näky ja herätti spontaania hymyä tienvarren katsojissa.

Jos Cycling for Libraries 2012 onnistui alan näkyvyyden parantamisessa, niin varmasti se teki hyvää myös osallistujien ammattiylpeydelle.

Tapahtuman ideoijat ja päävetäjät Jukka Pennanen ja Mace Ojala saivat marraskuun lopussa Ruotsin Axiellin, kirjastojen IT-palveluiden tuottamiseen erikoistuneen yrityksen ”nytänkarpris”-palkinnon työstään kirjastoalan pyöräilykonferenssien edistämiseksi.

Linkit:

Cycling for Libraries

cyc4lib 2012 -videot Kirjastokaistalla

Cyklande bibliotekarier – årets nytänkare. Biblioteksbladet 30.11.2012

Vuoden 2011 Cycling for Libraries Verkkarissa

Epäkonferenssista wikipediassa

Teksti ja kuvat

Kari Haatanen
Tietotekniikka-asiantuntija
Verkkopalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kirjasto kohtasi tähtitieteilijät Kiinassa

Tähtitieteen kirjastolaisten kansainvälinen verkostoituminen on pitkään ollut vilkasta. Ensimmäisen kerran tähtitieteen kirjastoammattilaiset kokoontuivat jo 1965 Helsingin IFLAssa, sen jälkeen aktiivisemmin oman verkostonsa kautta 1980-luvulta alkaen. Toiminnassa tehtiin uusi avaus, kun kirjastolaiset järjestivät ensimmäisen oman workshopinsa International Astronomical Unionin (IAU) yleiskokouksessa Pekingissä elokuussa.

Tähtitieteen maailmankongresseja järjestetään kolmen vuoden välein. Niiden suojissa tapahtuu paljon. On tieteellisiä tapaamisia, toimielinten kokouksia ja valtavia posterisessioita. Tähtitieteilijöitä ja opiskelijastipendiaatteja saapuu paikalle tuhansittain – Pekingiin 3300. Suomessa IAU:ta edustaa Suomen tähtitieteen kansalliskomitea.

Kirjastotapaamisen osanottajat ja kustantajasponsoreiden kiitosviirit

IAU:n organisaatiossa on erityinen komissio dokumentaatiolle ja tähtitieteelliselle tutkimusdatalle. Sen alainen kirjastotyöryhmä sai mahdollisuuden järjestää Pekingissä kaksipäiväisen tapaamisen omine alustuksineen. Tämän mahdollisti mm. neljän kustantajan (Elsevier, IEEE, IOP, SPIE) taloudellinen tuki osanottajien matkakuluihin. Siitä huolimatta kirjastolaisia pääsi paikalle vain varsin tiivis ryhmä.

Tähtitieteilijän kirjasto

Olin itse Pekingissä kutsuttuna panelistina. Keskustelumme otsikkona oli kysymys: “Tarvitsevatko tähtitietelijät kirjastoa internetin aikakaudella?” Tähän oli kutsuttu vastaamaan kolme tähtitieteilijää ja kolme kirjastolaista. Olimme kaikki erilaisista toimintaympäristöistä. Australiainen Ray Norris ei juuri näe kirjastoja tai kirjoja arkisessa työssään, kaukana taajama-asutuksesta sijaitsevissa teleskoopeissa. Taiwanilainen tähtitieteen professori puolestaan ohjaa opiskelijoitaan aktiivisesti sekä verkosta löytyvän, mutta myös painetun aineiston pariin. Pohdimme, mikä oikeastaan on kirjasto, ja päädyimme siihen, että se ei välttämättä ole fyysinen paikka, vaan osaavien tietoammattilaisten ja tutkijoiden vuorovaikutuksessa syntyvä palvelukokonaisuus. Paneeliin kutsuttu nuori tutkija löytää tiedonlähteensä verkosta, mutta jäi silti kokonaiseksi päiväksi seuraamaan kirjastolaisten esityksiä.

Tähtitieteen kirjastoalan kuumin hanke juuri nyt on kaukoputkilla tehtävien havaintojen bibliometriikka. Mitkä julkaisut perustuvat tietyllä laitekokoonpanolla tehtyyn aineistoon? Miten sovitaan yhteisistä käytännöistä eri hankkeiden ylläpitämien teleskooppien kesken? Näitä “teleskooppibibliografioita” kokoavat teleskooppeja ylläpitävien järjestöjen kirjastot. Euroopan eteläisen observatorion (ESO) Telbib on yksi esimerkki kirjaston ylläpitämästä tietokannasta. Se sisältää runsaasti myös suomalaisten tähtitieteilijöiden viitetietoja. Tietokanta on kytketty artikkelien viittausmääriin ja se kertoo jopa käytetystä tutkimusdatasta.

Kirjastonhoitajia ja tähtitieteilijöitä kahvitauolla

Miten tyhjennät observatoriosi

Oma alustukseni “How to Empty Your Observatory Without Losing Everything” kertoi Helsingin Observatorion tyhjentämisestä 2009-2010. Painotin yhteistyöverkostojen luomisen tarvetta. On tunnettava kokoelma, on tiedettävä ketkä voivat ottaa sen eri osista vastuun, tiedostettava mikä on ainutlaatuista ja ennen kaikkea on ajateltava pitkäjänteisesti. Kerroin Yliopiston keskusarkiston, Yliopistomuseon ja Kansalliskirjaston sekä monien muiden toimijoiden roolista Observatorion rikkaan tietoaineiston sijoittamisessa, kun Kumpulaan ei mitenkään voitu viedä 175-vuotiaan talon sisältöä kaikkineen.

Sattumoisin Pekingissä oli kaksi helsinkiläistä tohtoriopiskelijaa, jotka ovat olleet mukana siirtelemässä Observatorion aineistoja. Pyysin heidät paikalle, ja he saivat kertoa kiinnostuneelle kuulijakunnalle pölyisistä hyllyistä ja ylähyllyjen vanhoista niteistä, joiden arkkeja ei kukaan ollut koskaan leikannut paperiveitsellä auki. Kirjaston kannalta on tärkeää, että moni, varsinkin nuorempi polvi, tuntee sen aineistojen monipuolisuuden, ei ainoastaan kirjasto itse. Näin hiljaista tietoa säilyy ja siirtyy eteenpäin.

Opiskelijaopas näyttää tietä Linnunpesän ravintolan bankettiin

Onko tulevaisuus Kiinassa?

Käsittelimme kahden päivän aikana monia kiinnostavia teemoja. Miten tunnistaa luotettavat uudet tähtitieteen Open Access -julkaisut epäluotettavista? Kolleega Princetonin yliopiston kirjastosta kävi lävitse asiakkaidensa e-kirjaongelmia, jotka olivat hyvin samansuuntaisia kuin meillä Helsingissä. Yhdysvaltain laivaston Observatorio puolestaan houkuttelee asiakkaita kirjastoon vanhoilla kirja-aarteilla ja painetun aineiston teemanäyttelyillä.

Viereisen kokoushuoneen julkaisualan työryhmän vetäjä, American Astronomical Societyn Chris Biemesderfer kävi houkuttelemassa meitä mukaan sanastotyöhön. Tähtitieteen tesaurus tehtiin kirjastojen talkootyönä 1990-luvun alussa, mutta sen kehittämiseen ei ole nähty riittävästi tarvetta. Nyt alan kustantajat näkevät kirjaston mahdollisena yhteistyökumppanina sanastojensa standardointityössä. Kyse on kuitenkin pitkälti siitä, ettei kirjastoilla ole tähän riittävästi resursseja – ajankohtaisemmat haasteet ovat jo muualla.

Kirjoittaja retkellä Kiinan muurilla

Yleiskokouksen järjestelyissä näkyi Kiinan valtava panostus tieteeseen. Kokouspaikkana oli China National Convention Center olympiakylän vieressä. Avajaisiin saapui puhujaksi peräti Kiinan tuleva presidentti Xi Jinping. Hän korosti puheessaan tieteen ja teknologian kansainvälisyyttä ja tähtitieteen nopean kehityksen tuomia etuja. Kiina julkisti kokouksen yhteydessä joukon kunnianhimoisia avauksia tähtitieteessä ja avaruustutkimuksessa. Osanottajat saivat myös kosketuksen Kiinantulevaan tutkijasukupolveen, sillä oranssipaitaiset tähtitieteen opiskelijat pyörittivät konferenssin käytännön järjestelyjä.

Kirjastotyöryhmä IAU:n yleiskokouksessa 2012

Teksti

Eva Isaksson
Kirjastonhoitaja
Kumpulan kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Empowering People – Namibia-yhteistyöprojektikirja ilmestynyt

Motivoituneet, innokkaat ja taitavat työntekijät ovat yliopiston kirjastojen vahvuuden ja menestyksen takana.

Empowering People-kirja tarjoaa sekä käytännönläheistä sekä tutkimukseen perustuvan lähetymistavan tärkeisiin aiheisiin.

Kirja on Namibian, Tampereen ja Helsingin yliopiston kirjastojen yhteistyön tulos.

ISBN 978-951-44-8977-8
36 e
300 sivua

Kirjaa voi ostaa:

http://granum.uta.fi
tup@uta.fi

—-

The success and strength of the university libraries are due to motivated, keen and skillful people. Today collaboration and knowledge sharing play a crucial role both within and between organizations.

Empowering people: Collaboration between Finnish and Namibian University Libraries is about people and collaboration in the context of human resource development at the University of Namibia Library.
Empowering people provides both practice-oriented and research-based approaches to important themes in the field of university libraries. It covers the information seeking behaviour of academic staff and students, collection and research support services, information literacy education, scholarly communication and scientific publishing. Staff competence management and evidence -based librarianship are introduced as methods for coping in the changing environment.

Empowering people is the outcome of collaboration between three university libraries, those of the University of Namibia, the University of Tampere and the University of Helsinki.