Erään kriitikon tutkimuksia

Suomentajat ovat ajoittain ilmaisseet närkästyksensä siitä, että heidän työtään ei mainita kirjallisuusarvosteluissa, ja jos mainitaan, niin moititaan. Jospa sitten muutama haja-analyyttinen olettama tästä asiasta. Saatan kaivaa verta nenästäni, mutta sehän kuuluu kriitikon toimenkuvaan muutenkin.

Kvasitieteellisyyden parhaiden perinteiden mukaisesti numeroin esittämäni olettamat. Syitä suomennoksen maininnatta jättämiseen saattavat olla seuraavat seikat:

1.       Armeliaisuusolettama.

Kriitikko havaitsee, että suomennoksessa on yhtä ja toista huomautettavaa. Hän kuitenkin tietää, että suomentajat tekevät työtään vaikeissa oloissa: aikataulut saattavat olla niin tiukat, että suomentaja ei ehdi lukea suomennostaan, joka menee suoraan hänen tietokoneestaan painoon. Kustannustoimittaja ei tee mitään. Pahimmassa tapauksessa tumpelo kustannustoimittaja lisää suomennokseen virheitä – tämmöisenkin tapauksen olen nähnyt.

Kohdan 1. lopputulema: ei sanota suomennoksesta mitään.

2.       Työ- ja tilaekonomisuusolettama.

2.1   Jos kriitikko havaitsee suomennoksessa omituisuuksia, hänen olisi huolellisena henkilönä hankittava alkuperäisteos ja katsottava, onko omituisuus peräisin sieltä. Tämä on työlästä ja vie paljon aikaa. Vain kahdesti olen sellaiseen ryhtynyt.

2.2   Kehuminen sujuu pienessäkin tilassa, moite ei, sillä moitteet vaativat enemmän perusteluja. Jos moittii suomennosta, on moitteet perusteltava. Tämä vie 3000 merkin arvostelusta kohtuuttomasti tilaa.

Kohdan 2. loppputulema: ei sanota suomennoksesta mitään.

3.       Kelvollisuusolettama.
Kriitikon lähtökohtana on oletus siitä, että suomennos on kohtuullisen kelvollinen. Jos mikään ei kiinnitä kriitikon huomiota, asia on kunnossa, eikä siitä tarvitse sanoa mitään.  Jos taas suomennos kiinnittää kriitikon huomiota, syynä on usein poikkeaminen kelvollisuusolettamasta. Virheet huomaa helpommin kuin ansiot. Tässä tapauksessa katso kohta 2.

Kohdan 3. lopputulema: ei sanota suomennoksesta mitään.

4.       Epähuvittavuusolettama.
Kriitikko havaitsee suomennoksessa puutteita. Hän kuitenkin tuumii, että tästä olen urputtanut ennenkin, eikä asia ole siitä kummentunut. Ketä jaksaa? Toisekseen puutteista huomauttaminen saattaa johtaa pitkään kärhämään. Kriitikkoa ei siis ns. huvita sanoa mitään.

Kohdan 4. lopputulema: ei sanota suomennoksesta mitään.

Näitä olettamia kaikki asianosaiset pohtikoot. Omalta osaltani tein viikko sitten periaatepäätöksen: Jos suomennos selviytyy minunkaltaiseni kielipoliisikriitikon kynsistä huomautuksetta, sen täytyy olla hyvä.  Tämän seikan on syytä tulla mainituksi myös arvostelussani. Tämä periaatepäätös astui voimaan heti, ja sen ensimmäinen käytännön ilmentymä on luettavissa Parnassosta 7/2010.

Kirjoittaja:
Lasse Koskela
kirjastoamanuenssi
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

3 thoughts on “Erään kriitikon tutkimuksia

  1. Saako jostain “Noudatan kaikkia Lasse Koskelan kritiikkiperiaatepäätöksiä”-teepaitoja?

  2. Ei saa – vielä. Ei hassumpi liikeidea. Semmoista on innovointi…

    Että sisällöntuotannollisia teepaitoja, powered by Helsinki University Library Innovations Including Special Creativity among Librarians & Co. Ltd.

    Soita heti!

    Kerro kaverille!

    Nyt kaksi kolmen hinnalla!

    Varaa omasi!

    Niin kauan kuin tavaraa riittää!

    Rajoitettu erä!

    Lasse Koskela

  3. Kiitos Lasse, kirjoituksiasi on nautittavaa lukea! t. -Satu

Comments are closed.