IFLA vapaaehtoisen silmin

Osallistuin vapaaehtoistyöntekijänä IFLA 2012 –konferenssiin 11.-17. elokuuta. Se oli ainutlaatuinen tilaisuus osallistua kirjastoalan suurimpaan tapahtumaan ja työskennellä itse siinä mukana.

Konferenssia edeltävänä päivänä vapaaehtoiset kokoontuivat tutustumaan Messukeskukseen ja orientoitumaan tulevaan koitokseen. Vapaaehtoisten ryhmien vetäjät, kansainvälinen konferenssitoimisto ja IFLA:n edustaja antoivat meille ohjeita ja kannustusta. Saimme mm. viime hetken vinkkejä, tehtävien kuvaukset ja vapaaehtoisten käsikirjan, joista oli paljon apua. Mieleen jäi  ”muista hymy” ja ”ota mukaan iloinen mieli”. Meitä vapaaehtoisia oli noin 250 hlöä eri puolilta Suomea ja ulkomailtakin. Jokaisella oli omat työaikansa ja tehtävänsä.

Kun saavuin ensimmäisenä konferenssipäivänä Messukeskuksen pääsisäänkäynnille jossa luki ”IFLA… Welcome”, ajattelin, että vihdoinkin se alkaa – oli sitä odotettukin! Olin osallistunut kahden edeltävän vuoden aikana vapaaehtoisten tiedotus- ja suunnittelutilaisuuksiin, lukenut Göteborgin vuoden 2010 ja Puerto Ricon v. 2011 kokemuksista ja jännittänyt Suomen IFLA –viikon säätilaa… Kaikki näytti hyvältä kansainväliseltä konferenssilta, ja oli lämmintä ja aurinkoista.

Ensimmäisen työpäiväni toimin konferenssitoimiston avustajana. Tehtäviäni olivat esim. kokousmateriaalin kopiointi ja konferenssin osallistujalistojen kiinnittäminen Messukeskuksen sisäänkäynnin viereen. Lista oli pitkä, sillä maksavia osallistujia oli noin 3500. Konferenssiin osallistujien kokonaismäärä oli yli 4000.

Tehtäväni oli opastaa kävijöitä Messukeskuksen tiloissa sekä ”itsepalvelu-terminaaleilla”, joilla voi tulostaa sisäänpääsylipun ja osallistumistodistuksen. IFLA –viikolla oli myös kulttuuri-ilta Wanhassa Satamassa, jossa toimin ovivahtina ja laskin sisääntulijat. Juhlakuntoon laitettu Wanha Satama täyttyi kansainvälisestä kirjastoväestä, joka saapui nauttimaan illasta ja tutustumaan kulttuuriantiin.

Työvuorojen lomassa tutustuin Library Boulevardiin, jota reunustivat hienot posterit eri maista. Näyttelyhallissa oli varsinainen posterialue, jossa voi tutustua mitä erilaisimpiin kirjastoalan projekteihin ja tapahtumiin. Paikalla oli myös kirjastokoira Börje, jota oli yhtenä päivänä silittänyt  yli 600 vierasta. Monet sponsorit, kustantajat, liikeyritykset, yliopistot ja organisaatiot olivat paikalla esittelemässä tuotteitaan ja toimintaansa. Mieleeni jäivät mm. kirjanpuhdistuskone, kirjojen skannauslaitteet, walesilainen Aberystwyth University, jonka edustaja esitteli kirjastoalan etäopintoja, King Abdulaziz Public Library Saudi-Arabiasta sekä Studio Antti Oy:n hiljaiset lukutuolit.

Esityksiä oli yhtaikaa monissa tiloissa runsauden pulaan asti. “Multicultural Libraries – Inspiring, Surprising and Empowering your Communities” esitteli kirjastojen erikielisiä palveluja Sveitsissä (Interbiblio: kulttuurienväliset kirjastot), Suomessa (Entresse ja Sello: kielikahvilat, monikulttuurinen lähestymistapa) ja Ranskassa (Pompidou-keskus: ”seven billion human beings,… and a library for each. The library serves all communities”).

”A global perspective on RFID – a qualitative and quantitative insight into the world of wire – contactless and automatic identification of media” sessiossa Eevaliisa Colb käsitteli kokemuksia RFID:stä Suomessa Helsingin yliopiston kirjaston näkökulmasta.

“Innovative libraries: transforming our communities” loi katsauksen Aasiaan ja Oseaniaan, kuinka kirjastot ovat avainasemassa yhteisöjen ja yhteiskuntien kehityksessä. Oli koskettavaa kuulla mm. kuinka kadulla asuneet ihmiset kykenevät lukutaidon ja kirjastojen avulla auttamaan itseään ammattiin ja mahdollisuuden uuteen alkuun elämässä. Toisessa projektissa paikalliset tietokeskukset, jonka kirjasto, arkisto ja museo muodostavat, mahdollistavat paikallisen historian, kulttuurin ja perinteiden säilymisen.

IFLA –konferenssin viimeisenä päivänä olin mukana viemässä kirjastoryhmää vierailulle kohteina Käyttäytymistieteiden toimipaikka Minerva sekä Svenska social och kommunalhögskolans bibliotek. Vierailijat olivat Puolasta, Belgiasta, Ranskasta, Unkarista, Koreasta ja Japanista. Minervassa vieraille esiteltiin mm. tulevaisuuden oppimisympäristö –projektia.

Kun viikon lopussa viimeinen IFLA –tehtävä oli suoritettu eli saatettu vieraat takaisin lähtöpaikkaansa, vapaaehtoistyöni konferenssissa oli ohi. IFLA:sta jäi mieleen paljon, päällimmäisenä mukavat vapaaehtoiset ja kollegat eri puolilta maailmaa sekä ilo siitä, että konferenssi onnistui hyvin.

Teksti

Tiina Alam
Kirjastosihteeri
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Tiina Alam

Leave a Reply

Your email address will not be published.