Kesälukemistovinkkejä

Paluu lapsuuteen, nostalgiaa kesälaitumille

Elias Canetti
Pelastunut kieli. Erään nuoruuden tarina (1984 Tammi)
Soihtu korvassa (1985 Tammi)
Silmäpeli. Elämäntarina vuosilta 1931–1937 (1986 Tammi)

Rikas, monisäikeinen ja värikäs  muistelmatrilogia Elias Canettin lapsuudesta ja nuoruudesta eri puolilla Eurooppaa ennen toista maailmansotaa. Monikulttuurinen 1900-luvun alkupuolen Eurooppa lukuisine eri kielineen on kiehtova  ja virikkeellinen tausta tulevan kirjailijan kehitykselle.

Benedict Zilliacus: Kertomus kadonneesta  saaresta (2007 Tammi)

Haikea ja herkkä kertomus kadonneesta paratiisista Viipurin läänin saaristossa. Kirja on Benedict Zilliacuksen lapsuudenkuvaus hänen lomistaan  Hapenensaaressa. Aika tuntuu pysähtyneen, luonnon monimuotoisuus on käsinkosketeltavaa.  Kirja  on tutkielma ihmisluonnosta ja ylistyslaulu luonnon kauneudelle.  Epilogina sodan myrsky pyyhkäisee ja tuhoaa kaiken entisen. Teos on ollut Finlandia-ehdokkaana 1990.

Gerard Durrell: Eläimet ja muu kotiväkeni (1972 Otava)

Iloa ja naurua pursuava Durrellin oman lapsuuden kuvaus 1930-luvun Korfun saarelta. Eläinmaailman koko kirjo, kesän tuoksut ja lumoava tunnelma kimaltelevan meren äärellä, hauskat kommellukset suurperheessä rentouttavat takuuvarmasti työstressin kiristämät lihakset. Ja vaikka sade ropisisi, tästä kirjasta loistaa ympäristöön välimerellinen aurinko!

Nostalgiavajetta helpottavat myös:

Bo Carpelan: Kesän varjot, Lapsuus
Oscar Parland: Lumottu tie, Härän vuodet
Tove Jansson: Kesäkirja, Kuvanveistäjän tytär
Ingmar Bergman: Laterna Magica, Hyvä tahto
Nathalie Sarraute: Lapsuus
Teuvo Pakkala: Vaaralla, Elsa

Kirjoittaja:
Virve Similä-Parkkinen
Kirjastosihteeri
Kumpulan kampuskirjasto

Sunnuntaikävelyllä Helsingissä ja Azerothissa

Pauli Jokinen, Sunnuntaikävelyllä Helsingissä – 52 reittiä historiaa ja nähtävyyksiä (2010 Minerva kustannus)

Pauli Jokisen kirja “Sunnuntaikävelyllä Helsingissä – 52 reittiä historiaa ja nähtävyyksiä” pursuaa yksityiskohtia Helsingin historiasta. Kirjassa on runsaasti tietoa etenkin Helsingin patsaista. Oman mausteensa kirjaan tuo se, ettei se ole stadilaisen kirjoittama. Jokisen “Vallilan värit ja varjot”-valokuvanäyttelyn nähneenä (näyttely oli nähtävissä Ravintola Allotriassa toukokuun loppuun asti) olisin toivonut että Sunnuntaikävelyllä-kirjassakin olisi ollut valokuvanäyttelyssä nähdyn kaltaisia tunnelmallisempia ja yksityiskohtiin keskittyviä kuvia. Nyt kirjan kuvamateriaali on alistettu kävelyä palveleville yleiskuville. Kävelemään kirja kannustaakin ja kävelijän kannattaa ottaa oma kamera mukaan.

Pauli Jokisen oma suosikki Helsingin patsaista on punk-taustastaankin tutun Jyrki Siukosen “Viisas hiiri” Kansallisarkiston portailla. Eräällä kauppareissulla vein lapset etsimään kyseistä patsasta. Riemua riitti: julkista taidetta parhaimmillaan.

William Sims Bainbridge, The Warcraft Civilization: Social Science in a Virtual World (2010, MIT Press)

Noin vuosi sitten päätimme ystäväni kanssa kirjoittaa tietokonepeleistä. Saavuttaaksemme tulevalla artikkelillamme täydellisen sosiologisen hyväksynnän päätimme osallistua myös nykynuorten suosimiin massiivisiin verkkomoninpeleihin.

Kuluvan vuoden keväällä sosiologi William S. Baindridge julkaisi kirjan vastaavanlaisesta osallistumisesta. Bainbridge on syntynyt vuonna 1940 ja pelannut parin viime vuoden aikana 2300 tuntia (noin sata vuorokautta) maailman suosituinta verkkomoninpeliä. Bainbridgen teoksen lukemisen jälkeen tunnen itseni sekä nykynuoreksi että kasuaali-pelaajaksi.

Bainbridgen kirjassa on paljon hyviä huomioita. Kaikki huomiot kumpuavat siitä, että maailma koostuu aina “virtuaalisista osasista”, eikä yhtä todellista maailmaa ole. Bainbridgen mukaan verkkomoninpelien suosion selittää se, että niissä luodataan tehokkaasti ihmisyyden ja maailmoiden tulevaisuuden ongelmia.

Mitäpä parempaa tekemistä sitä kesäksi siis voisikaan olla kuin vetää verhot ikkunoiden eteen ja tuijottaa näyttöpäätettä?

Jalkapallon MM-kisojen aikana kannattaa tietysti lukea jalkapallokirjoja. Jalkapallostahan ovat kiinnostuneet vain älyköt, eikä sitä voida laskea lainkaan urheilulajiksi. Seuraavat jalkapallokirjat kannattaa ehdottomasti lukea:

  • Harry Pearson, The Far Corner: A Mazy Dribble Through North East Football (1995, Abacus)
  • Simon Kuper, Matka pallon ympäri (2000, Nemo-kustannus)
  • Kai Pahlman, Banaanipotku (1969, WG)
Kirjoittaja:
Jussi Omaheimo
Viestintäsuunnittelija
Helsingin yliopiston kirjasto

Seitsämän meren kissa

Jaana Tarma: Seitsemän meren kissa (1999 WSOY) Kuv. Petri Dunderbäck.

Erityinen kirja jossa on monta kohtaloa. Kivoja loppuja on  noin kolme. Tarinat voivat olla surullisia, mutta loput ovat onnellisia. Vaikeata päästä kaikkiin loppuihin. Aika vitsikäs kirja, hauskoja kuvia.

Kirjoittaja:

Oiva
7 v.

Painava paketti pitkälle matkalle

Marko Leino: Ansa (2009 Tammi)

Suomen dekkariseura huomioi alkukeväisin Vuoden johtolanka -palkinnolla parhaan dekkariteon ja tänä vuonna Marko Leinon Ansa (2009) sai hyvin ansaitsemansa kunniamaininnan. Ansa on Leinon toinen rikosromaani, ensimmäinen Epäilys ilmestyi vuonna 2004. Molemmat teokset ovat järkälemäisiä paketteja, joiden otteesta ei malta hellittää ennen kuin koko jännitystarina on luettu.
Leino on kunnostautunut myös elokuvakäsikirjoitusten tekijänä, mikä näkyy hänen dekkareissaan: tarina lentää ja henkilöiden välinen dialogi on elävää ja vetävää. Kuten nykydekkareissa on tapana, kerronta saa ja voi vaihdella näkökulmasta toiseen ja ääneen pääsee niin poliisi kuin rikollinenkin. Moniäänisyys tekee myös rikostarinasta moniulotteisen eikä ole ollenkaan itsestään selvää mikä on oikein ja mikä väärin. Toki lukija tuomitsee valtavat huumekaupat ja rikosjengien bisnekset, mutta kun vaihtoehdot ovat vähissä ja kahdesta pahasta pitäisi valita pienempi, niin lukija pääsee puntaroimaan omia moraalikäsityksiään.
Ansan juoni on mielenkiintoisen koukeroinen ja lukijan on vaikea päätellä mihin kaikki johtaa. Romaani imee tehokkaasti mukaansa, joten tätä voi lukea myös lomahälinässä.

Kevyttä kannettavaa kätevästi

Antti Tuomainen: Veljeni vartija (2009 Myllylahti)

Siinä missä Leino on laveasanainen, Antti Tuomainen keskittyy tiiviiseen kerrontaan. Tuomaisen viimevuotinen dekkari Veljeni vartija (2009) on niin ikään tekijänsä toinen. Esikoinen Tappaja, toivoakseni ilmestyi vuonna 2006. Suosittelen myös näitä molempia loma- sekä arkilukemistoon. Kotimaisen rikoskirjallisuuden parhaimmistossa käsitellään niin yhteiskunnallisia kuin inhimillisiäkin kipupisteitä mukaansatempaavasti. Lisäksi dekkarit tarjoavat jännitysmomentin, loogisesti etenevän sekä imaisevan juonipolun.
Tuomainen lähestyy näitä rikoskirjallisia elementtejä kertomalla kolmen helsinkiläisen sukupolven tarinan: päähenkilön isä on vanha vankilavenkula ja isoisänkin menneisyydessä on hämäriä hetkiä, joita valotetaan pikku hiljaa. Kun vielä veli on pidätettynä, on Klaus Haapalalla tekemistä oman sukunsa ja taustansa kanssa. Haapala jättää työpaikkansa epärehellisessä kiinteistönvälitysfirmassa, mikä sotkee hänen elämäänsä, ja lukijalla on herkullinen perhekuvio rikoksineen käsissä. Tuomainen virittelee rikostarinaa kirjoittamalla lakonisesti, lyhytsanaisesti turhia maalailematta ja antaa henkilöilleen paljon suunvuoroja.
Jos lähes 500-sivuinen Ansa vaatii melkeinpä vetokärryn tai rinkan siirtyäkseen lomalla mukana, parisataasivuinen Veljeni vartija solahtaa käsilaukkuun tai pikkureppuun.

Kirjoittaja:
Kirsi Luukkanen
Informaatikko
Keskustakampuksen kirjasto

Monenmonta kirjaa kesän lomapäivien ratoksi

Jari Tervon romaanin Koljatti (2009) nostivat iltapäivälehtien lööppeihin toimittajat, jotka näköjään eivät olleet sitä lukeneet. Kohu Matti Vanhasen kellariin suljetusta ”seksiorjasta” vei huomion sivuun siitä seikasta, että Koljatti on ennen muuta terävä poliittinen satiiri. Sanallisen nokkeluutensa vuoksi se on vallan hyvää kesälukemista. Samalla se kuitenkin johdattaa myös isompien ja vakavampien ilmiöiden äärelle, kuten siihen, että toistensa kanssa kähnäävien ja normaalista elämästä aikapäiviä sitten irtaantuneiden poliitikkojen todellisuudentaju on toisinaan alentunut lähes syyntakeettomuuden rajoille. Vanhanenkin lupasi lukea romaani ”kesällä”. Odotamme.

Kari Hotakaisen Ihmisen osa (2009) rakentaa viiston kuvan maailmasta, jossa ostetaan ja myydään mielikuvia ja tarinoita. Oikeaa ja todenperäistä elämää ei näytä enää elävän kukaan. Romaanin kirjailija ostaa lanka- ja nappikauppias Salme Malmikunnakselta ”kuranttia ja todenperäistä elää” kauppahintaan 7000 euroa. Salmen lapsista Helena touhuaa liike-elämässä myymässä mielikuvia, poika Pekka kiertelee syömässä tavaratalojen maistiaisissa ja vieraiden ihmisten hautajaisissa; Salmen mies Paavo on lopettanut puhumisen. Vinoksi muuttuneessa maailmassa tapahtuu silti myös tosia ja kauheita tapauksia, joista rakentuu romaaniin vaikuttava jos kohta melko väkivaltainen juoni.

Helena Sinervon romaanista Tykistönkadun päiväperho (2009) viriteltiin siitäkin jonkinlaista kohua.  Lasse Lehtinen piti sitä niin niljakkaana, lukiessa pitää käyttää näppylähanskoja. En epäile Lehtisen asiantuntemusta tässä asiassa, mutta Tykistönkadun päiväperhon ansiot ovat kyllä muualla. Se hirtehinen satiiri, jossa vinoillaan terävästi postmodernin taiteen ilmiöille, jälkistrukturalistiselle feministiselle taiteentutkimukselle ja eräille ranskalaisen filosofian teoreetikoille.   Monet vinoilut jäävät tosin niin suuressa määrin sisäpiirin vitseiksi, että romaania voi suositella vain viimeaikaisiin (feministisiin) taideteorioihin tutustuneelle lukijalle.

Omalla tavallaan hauska ja viihdyttävä – osin tahattomasti tosin – on Martti Häikiön kirjoittama kaksiosainen elämäkerta V. A. Koskenniemestä (2010). Häikiön kuvaus suomalaisesta kulttuuripolitiikasta on opettavaista luettavaa: pienen piirin kaverit arvostelivat toistensa teoksia ja järjestelivät toisilleen apurahoja ja virkoja. Välillä kyllä riideltiinkin, ja lujasti. Hupaisuus teokseen syntyy Häikiön yrityksestä osoittaa, että Koskenniemen runous elää erinomaisen vaikuttavana edelleenkin. Hän esittelee Koskenniemen runoutta sitaatein ja toteaa sitten, että hyvää on tämä Koskenniemen lyriikka. Lukija on useimmiten toista mieltä.

Yksi kevään vaikuttavimmista romaaneista on Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta (2010). Eteläisen Afrikan maahan – ilmeisesti Sambiaan – sijoittuva romaani kuvaa yhtä aikaa kauniisti ja julmasti afrikkalaista nykytodellisuutta. Hyvää tarkoittavat kehitysaputyöntekijät joko luovuttavat ja lähtevät muihin hommiin tai kyynistyvät mahdottoman tehtävän edessä. Päälle päätteeksi kehitysapu näyttää olevan osa koneistoa, joka tuottaa rikollisuutta, prostituutiota, raakaa pornoteollisuutta, poliittista vehkeilyä ja jopa keskitysleiriä muistuttavia ”hoitolaitoksia”, joihin köyhimmät lapset suljetaan. Merkillistä kyllä romaani ei silti ole toivottoman synkkää luettavaa. Se näyttää myös paljon kaunista: Afrikan upeaa luontoa, lujaa ystävyyttä, toivoa paremmasta huomisesta.

Leena Landerin romaani Liekin lapset (2010) kuvaa elämää varsinaissuomalaisen Vartsalan merenrantakylän elämää 1900-luvun alusta sisällissotaan ja hiukan sen tällekin puolen. Romaani lukeutuu sisällissotaa kuvaavan kirjallisuuden kolmanteen aaltoon, joka alkoi 1990-luvulla – tämmöisen periodisoinnin olen tehnyt ihan itse. Toisin kuin varhaisemmassa sisällissotakirjallisuudessa, nyt pyritään näyttämään tapahtumien arkisuus ja sattumanvaraisuus. Liekin lapsissa ei siis ole torvisoittoa, ei urheita vallankumoussankareita eikä liioin jaloja vapaussotureita. On vain tavallisia ihmisiä, jotka yrittävät kukin tavallaan selviytyä sekavan tapahtumasarjan kaaoksessa.

Jottei lukulistani painottuisi liikaa uuteen taidekirjallisuuteen, muistutan, että kansantaiteilija Martti Innasen tuotanto on aina käypää luettavaa. Suosittelen lämpimästi esimerkiksi teoksia Seikkailu viitakossa (1967) ja Lippa vinossa (1969). Niihin sisältyvistä, lajissaan ylittämättömistä kertomuksista mainittakoon erityisesti  ”Kotimaan kutsu”, ”Tarzan ja Pielaveten salainen aarre” sekä  ”Olka Lehikoisen  joulu”, jotka kohoavat sanataiteen huikaisevansinisille huipuille ja tavoittavat tosiolevaisuuden ikuiset ideat mennen tullen.

Kirjoittaja:
Lasse Koskela
kirjastoamanuenssi
Keskustakampuksen kirjasto

Leave a Reply

Your email address will not be published.