Kesälukemistovinkkejä

Kirjaston henkilökunnan kollektiivinen ponnistus kesälomalukemisen puolesta. Olkaa hyvät, lomailijat (ja siitä unelmoivat)!

________________________________________________________________________

Jos lähipiiriisi kuuluu iäkäs läheinen, jonka asioita pitää välillä hoitaa ja kuunnella, oheinen kirja kuuluisi pakollisena hyllyysi. Ja muillekin, pahan päivän pelastaa:

Kyrö, Tuomas: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. WSOY 2012.

Antti Litja lukee sen tietysti, kuten aiemmankin Mielensäpahoittajan, ja kirja on saatavissa myös äänikirjana. (IK)

Brooklynissa asuva, intialaistaustainen kirjailija Jhumpa Lahiri kirjoittaa kaunista, psykologisesti tarkkanäköistä ja viisasta fiktiota. Novellikokoelmat Tuore maa (2008) ja Tämä siunattu koti (2001) piirtävät koskettavasti esiin intialaistaustaisten amerikkalaisten elämäntilanteita ja kohtaloita.

Pulitzer-palkitun Lahirin henkilöissä on jotain valtavan tuttua, mutta heidän tarinoissaan on myös itselle vieraita, kiehtovia teemoja. Novellikokoelmat ja romaani Kaima (2005) kertovat toiseudesta ja ulkopuolisuudesta, mutta myös kuulumisesta ja sitoutuneisuudesta vanhaan ja uuteenkin kulttuuriin. Miten käy, kun lennetään omasta kodista toiselle puolelle maapalloa – milloin sielu ehtii tulla mukaan? Entä miten onnistuu tasapainottelu vanhempien arvojen ja oman amerikkalaistuneen elämän välillä?

Kuten novellin lajityyppiin kuuluu, Lahirin taitavasti kirjoitetut kertomukset käsittelevät henkilöiden elämien käännekohtia, jotka voivat olla sisäisiä tai ulkoisia, mutta joiden jälkeen mikään ei enää ole kuten ennen. (JL)

Missä lämpötilassa kirja syttyy tuleen?

Bradbury, Ray: Fahrenheit 451

Suuri kirjastojen ystävä Ray Bradbury on poissa. Hänen klassikkonsa
Fahrenheit 451 kestää toisen lukemisen, jos aiemmin on jo tullut luetuksi.

E-kirja hankittavissa täältä. (IK)

Aki Ollikaisen erinomainen esikoisromaani Nälkävuosi (2012) kuvaa vajaan vuoden mittaisen jakson suomalaisten kohtaloita vuosina 1867-1868. Noina vuosina Suomessa elettiin nälkävuosia. Luonto tuntui olevan sekaisin, kesää ei tullut oikeastaan ollenkaan, eikä Suomen suuriruhtinaskunnan hallinto ollut tehtäviensä tasalla.

Nälkävuosi vie seuraa Marjan ja Juhanin perheen traagisia vaiheita ja toisella tasollaan katselee asioiden kulkua Helsingissä. Senaattori on huolissaan, sillä Saksalta on otettu valtaisaa ratatyömaata varten laina, joka on viedä valtion vararikkoon. Mutta jonkun on nähtävä kauemmas, ja pitkällä tähtäimellä rata on välttämätön, vaikka juuri nyt ihmisiä kuolee nälkään. Tässä asetelmassa häivähtää tietysti jokin yhtäläisyys nykyisempiin finanssialan ”välttämättömyyksiin”.

Nälkävuoden kerronnassa on muuan erikoinen piirre: se etenee monissa kohdin suoraviivaisen realismin ellei naturalismin keinoin, mutta kuin yllättäen sen kerronta vaihtuu unenomaisen lyyriseksi. Aluksi unenomaiset jaksot vähän oudoksuttavat, mutta myönnettävä on, että niiden ja perusrealistisen kuvauksen yhdistelmä toimii lopultakin erinomaisesti. (LK)

Pitkien tarinoiden ystäville Folletin uusin historiallinen romaani / -sarja. Tämä ei ehkä ole kirjallisten piirien ykkönen, mutta mainion tarinanikkarin mammuttiteoksen ensimmäinen osa (801 sivua). Tarina alkaa Walesin kaivosseudulta ajalta, jolloin Titanic upposi. Matkalla käydään Pietarissa ja Pariisissa, rikkaiden ja köyhien parissa. Jos pidit Taivaan pilareista, pidät tästäkin. (IK)

Follett, Ken: Kun suuret sortuvat. Vuosisata-trilogia, osa I. WSOY 2012.

Ettäkö kirjallisuudentutkijalla ei ole yhteiskunnallista vaikutusvaltaa?  Kyllä voi olla, sen osoittaa Roger Manvellin ja Heinrich Fraenkelin elämäkertateos Goebbels. Kolmannen valtakunnan propagandaministeri (2012, suom. Juhani Nieminen).

Goebbels oli koulutukseltaan kirjallisuudentutkija. Hän yritteli myös kirjailijanuraa, mutta hetkellisen nosteen jälkeen hänen kaunokirjalliset teoksensa ovat jääneet unohduksiin.

Goebbelsin edustamana ideologia on vastenmielistä laatua, mutta tyhmäksi häntä ei sovi sanoa. Hän lienee ollut ensimmäinen, joka havaitsi radion tehokkuuden propagandan välineenä – radiohan oli noihin aikoihin aika uusi keksintö, vähän niin kuin ns. sosiaalinen media nykyään. Goebbels käytti radiota ”kansanvalistuksen” kanavana hyvällä menestyksellä.  Termi ”kansanvalistus” on suomalaisille tuttu, ja meilläkin sitä on harjoitettu melko onnistuneesta – aivan Goebbelsin saavutuksiin asti tosin emme ole yltäneet.

Toinen Goebbelsin innovaatio oli havainto, että ei kannata valehdella vähän. Pieni valhe tuppaa paljastumaan valheeksi nopeasti. Todella iso valhe on niin iso, että se ei kohta tunnistu valheeksi ollenkaan. Tämä menetelmähän on nykyään ahkerassa käytössä. (LK)

Tämä seuraava ei ole Mankellin Wallander-dekkareita, vaan jotain muuta. Melkein 700 sivua tekstiä kuljettaa lukijaa Pohjois-Ruotsissa, Afrikassa, Kiinassa ja Lontoossa, välillä 1800-luvulla, välillä meidän aikanamme. Globaaleja näkökulmia. Valkoisen miehen taakka ei kuulu pelkästään britti-imperiumin edustajille, vaan se saattaa yltää Pohjois-Ruotsiin saakka. Ei lopu heti dekkari kesken, kun tämän ottaa lomille. (IK)

Mankell, Henning: Kiinalainen. Otava 2009.

Miika Nousiaisen Metsäjätti kosketti toista paperitehtaan varjossa kasvanutta kovasti. Kirja onnistuu hienon humoristisesti ja liikuttavasti kuvaamaan pikkukaupungin ajatusmaailman lannistavaa ”älä kuule luule puupää itsestäsi liikoja” -asennetta kahden 1970-luvulla syntyneen päähenkilönsä kautta. Toinen heistä on päässyt ison paperitehtaan hallinnon herrahissiin Helsingissä, ja toinen on jäänyt paperitehtaalle kotikaupunkiin töihin.

Suomalainen yhteiskunta avataan auki: alkoholismi, perheväkivalta, köyhien ja rikkaiden perheiden erot näkyvät poikien elämässä. Hevimusiikki, jääkiekko ja niiden värittämä ystävyys auttavat jaksamaan.

Kotiin jäänyt Janne on eronnut, perheen sotkenutta juomistaan katuva ja kirjoittamisesta haaveileva kuumapuristimen hoitaja, josta on tulossa nuori isoisä. Kauppakorkeaan lähtenyt Pasi on saanut suomenruotsalaisen kauniin ja viisaan vaimon, jonka kanssa odottaa esikoistaan. Tiet kohtaavat pitkästä aikaa, kun Pasi lähetetään saneeraamaan vanhan kotikaupungin tehdasta uuteen uskoon.

Metsäjätti on pienen ja heikon puolella ahnetta kapitalismia vastaan. Nousiaisen kirjasta löytää lyömättömiä suomalaisuudesta kertovia aforismimaisia lausahduksia – lue! Ja jos Nousiaisen esikoinen Vadelmavenepakolainen on vielä lukematta, myös siihen kannattaa tutustua, vaikka Metsäjätti onkin vielä parempi. Urheilupakkomieltä ruotivaa Maaninkavaaraa en ole vielä lukenut, ehkä luen sen tänä kesänä. (JL)

Carol Shieldsin Kaiken keskellä Mary Swann -teoksen keskiössä ovat traagisesti menehtyneestä runoilijasta kiinnostuneet ihmiset, jotka kokoontuvat symposiumiin: naistutkija, elämäkerturi, Maryn runokokoelman kustantaja ja Maryn lähikirjaston kirjastonhoitaja.

Kaikki väittävät tietävänsä juuri oikean totuuden Marysta, mutta heidän tulkintansa ovat tulkitsijansa värittämiä ja yleensä ristiriitaisia. Shields kuvaa näiden ihmisten pakkomiellettä kuolleeseen runoilijaan ironisin, traagisin ja ajoittain koomisinkin äänenpainoin. Mihin kaikkeen ihmiset ovatkaan valmiita saadakseen näkyvyyttä ja merkityksen tunnetta elämäänsä?

Yksi ironian kohteista on kirjallisuudentutkimus ja kirjailijaelämäkerrat: mitä kaikkea tutkija kehtaakaan projisoida kohteeseensa, miten monimutkaisia tulkintoja rakentaa?

Mutta mikä mahtaa olla totuus Marysta? Oliko Mary syvällinen, luonnon ja arjen metaforia käyttänyt runoilija vai vain arkisten ajatustensa kirjuri? Sitä lukija voi itse arvioida Maryn runoista.

Teos on julkaistu Pohjois-Amerikassa jo 1987, mutta suomennettu vasta 2010. (JL)

Historiasta väitellyt britti Sarah Waters kirjoittaa historiallisia tiiliskiviromaaneita. Waters käyttää useita lajityyppejä: Vieras kartanossa (2011) on aavemainen goottilainen kauhuromaani, jonka tarina kietoutuu upean vanhan kartanon ympärille. Silmänkääntäjä (2006) on Dickensiä muistuttava täynnä yllätyksiä ja jännittäviä käänteitä oleva kehitysromaani. Yövartio (2007) taas keskittyy toiseen maailmansotaan ja sen jälkeiseen aikaan ja sen tarina kerrotaan epätyypillisesti lopusta alkuun. Suomentamaton Affinity (2000) on traaginen viktoriaanisen ajan rakkaus- ja rikosromaani, täynnä huijauksia ja petoksia vankilassa ja sen ulkopuolella. Esikoisromaani Tipping the Velvet (1999) sijoittuu viktoriaanisen Englannin teatterimaailmaan ja on astetta muita ronskimpi.

Watersin kirjoissa on usein enemmän tai vähemmän hienovarainen lesboromanssi, joka muuntaa näitä tuttuja genrejä. Taitavasti kirjoitettuja, herkullisia lukuromaaneja, joita varten on tehty paljon taustatutkimusta. (JL)

Kai Häggman aloittaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran historian toisen osan Sanojen talossa (2012) räväkästi. Hän referoi SKS:n esimiehen Kaarle Krohnin vuosikokouspuhetta, jonka tämä piti 1.6.1918.

Krohn teki vähän kulttuurihistoriaa ja hahmotteli uutta poliittista ohjelmaa. Hänen mielestään itsenäisen Suomen johtoon oli saatava kuningas. Kuninkaan johdolla suomalaiset voisivat tulevaisuudessa hankkia aluelaajennuksia ja toteuttaa haaveet Suur-Suomesta. Saman tien hän esitti näkemyksen, että nyt oli käsillä Suomen uusi itsenäisyys. Se ensimmäinen sijoittui viikinkiaikaan rautakaudelle.

Sanojen talossa valaisee hauskasti etenkin kansanrunoudentutkimuksen vaiheita Suomessa. Kansanrunoudentutkimus kehittyi nopeasti kansainväliseksi huipputieteeksi. Mutta ei ollut helppoa silläkään: oli vahvasti näyttöä siitä, että kansanrunous oli liikkuvaista sorttia ja oikeastaan kansainvälistä tavaraa, mutta silti se oli leimallisesti suomalaista ja kertoi muinaisen valtakuntamme suuruuden ajoista. Sovita siinä sitten sanasi tieteenparadigmaan. Kalevala-tutkimuksesta onkin ajan mittaan tullut esimerkkitapaus siitä, miten notkeasti tutkimus seuraa poliittisia ja kulttuuripoliittisia suhdanteita.

Nykynäkökulmasta katsellen SKS:n jotkin vaiheet antavat aiheita ilosteluun. Toisaalta on sanottava, että SKS on saanut paljon aikaan. Monet sen asettamista kulttuuri- ja tiedepoliittisista tavoitteista ovat toteutuneet. Monesta SKS:n aloittamasta hankkeesta värikkäiden vaiheiden on tullut merkittäviä tutkimuslaitoksia, joista nykyisin kyllä sammutellaan valoja.

Häggmanin notkea kielenparsi ja tasokkaasti vino huumori tekevät hänestä aivan pitelemättömän kirjoittajan.  Hän saattaa suvereenin juohevasti ja joskus vähän kulmikkaamminkin nostaa esiin asioita, joita tilaaja ei ehkä priorisoisi ihan etualalle. Sitä sanotaan historiantutkimukseksi. (LK)

Teksti

Kollektiivisesti kesämielellä: Iiris Karppinen, Lasse Koskela, Johanna Lahikainen

Kuva

Helena Hiltunen

Leave a Reply

Your email address will not be published.