Kirjasto 2.0 – ajatuksia Åbo Akademin symposiumista

Verkkotoimittaja Helena Hiltunen ja viestintäsuunnittelija Jussi Omaheimo osallistuivat Åbo Akademin järjestämään 15.–16.4.2010 symposiumiin, jonka aiheena oli Kirjasto 2.0 – osallistumiskulttuurin muutos.

Symposium keskittyi pitkälti sosiaalisen median sekä Internetin tarjoamiin erilaisiin palvelumahdollisuuksiin. Uuden innovaatiot ja ympäristöt eivät saa olla pelote, vaan ennen kaikkea innoituksen ja uudelleen syntymisen mahdollisuus. Nahkansa luominen tekee hyvää matelijoille, sama pätee kirjastoihin.

Esben Fjord, Gladssaxen kirjaston kehittämispäällikkö, esitteli kirjasto 2.0 toteutumista Tanskassa. Hän alleviivasi kuinka tärkeää suhteiden luominen on, verkostoituminen, niin asiakkaiden kuin kirjastojen kesken. He pyrkivät jakamaan kaikenlaisia palveluita, jotka ovat jollakin tavalla kosketuksessa kirjaston maailmaan: kirjasto tarjoaa tilat, ihmiset sisällön. Tanskalaiset tarjosivat nettisivuillaan mm. online-kirjakerhon ja lapsille suunnatun salakerhon, joilla oli täysin omat nettisivut. Itse asiassa kaikilla näillä ”erillisillä” palveluilla oli omat sivunsa, linkitettynä kirjaston pääsivulle. Ehdottomasti mielenkiintoisin Gladssaxen kirjaston tarjoama palvelu on Ageforce, vanhemman väen Facebook, jossa täyteläisemmän iän saavuttaneet henkilöt verkostoituvat, keskustelevat ja jakavat tietoja.

Yleisökeskustelussa todettiin maailman olevan verkossa ja että kirjaston tulisi olla luontevasti siellä missä asiakaskin. Keskusteltiin jopa siitäkin aiheuttaako suomalainen epäsosiaalinen tai perfektionistinen kansanluonne pelkoa ja ylilyöntejä sosiaalisessa median hylkimisessä ja sen kautta kommunikoimisessa.

Tanskalaisen puheista välittyi myös rohkeus kokeilla. Hänen mukaansa yli puolet sosiaalisen median yrityksistä epäonnistuu: onnistuminen ja katastrofi ovat hyvin läheisiä sukulaisia web 2.0 -maailmassa.

Jaakko Sannemann kertoi Entressen kirjaston kokemuksista sosiaalisen median, muun muassa Facebookin, suhteen. Kantavin idea esityksessä oli ajatus, jonka mukaan Facebookissa ystävien saamisen ja vapaan kommentoinnin ilmapiirin mahdollistavat vain ihmiset. Sosiaalisessa mediassa ei voi vain olla kasvoton auktoriteetti vaan tunteva, kokeileva ja mokailevakin persoona. Samaa asennetta oli laajennettu kirjastossa asiakaspalvelutiskeille asti.

Inhimillisyys on valttia. Jotta kirjaston profiili pysyisi tuoreena ja aktiivisena, on sitä päivitettävä ja muidenkin aloittamiin keskusteluihin osallistuttava. Kysyttäessä on vastattava. Kirjastotöntekijöiden tulisi osallistua keskusteluun ja jakaa tietonsa. On turha rakentaa jäykkiä viestintäsuunnitelmia; ne eivät toimi Facebookin kaltaisessa ympäristössä. Sosiaalisessa mediassa tapahtuva kommunikointi on ilmavaa, kepeää ja viihteellistä. Ainut asia joka kummastutti Sannemannin puheissa oli hänen vaatimansa läsnäolo.  Kuka muka vaatii minua päivittämään työpaikan Facebook-profiilia vapaa-ajallani? Toki on eri asia, jos huomaan jonkun kirjoittaneen jotain, totta kai vastaan, mutta pakonomainen läsnäolo ei oikein tunnu sekään sosiaalisen median vaatimukselta.

“On rakennettava uudenlainen kirjasto”, Sannemann vaati. Kirjastoissa on oltava toimintaa, tilaa, väriä, kuvaa, ääntä, ihmisiä ja epätäydellisyyttä. Sannemanin esityksessä näytetyssä esimerkkikuvassa lontoolaisessa kirjastossa ei kirjojakaan oltu hyllytetty täydellisen suoraan.  Sannemannin mukaan kirjastojen on oltava osa maailmaa.

Muissa esityksissä käsiteltiin esimerkiksi tiedottamisen sisällön verkostoitumista ja yhteisöllistymistä. Pohdittiin myös niitä vaaroja jotka syntyvät siitä että 2.0 -asioita on edelleenkin kritiikittä lobattava.

Symposiumin yhteenvetokeskustelussa osallistujat olivat kaikki samoilla linjoilla: 2.0 tarkoittaa inhimillisyyttä, leikkiä, mielikuvaa, monikäyttöistä tilaa, epätäydellisyyttä ja epäorganisoitumista. Se on hetkellistä osallistumista ja yhdessätekemistä – niin asiakkaiden, työntekijöiden kuin sidosryhmienkin kanssa. Kirjasto 2.0 ei ole normaali megalomaaninen kirjastoprojekti, ei tuhatvuotinen linna tai ikiaikainen palvelu. Palveluista on uskallettava päästä irti,  jotta ne voivat alkaa elämään omaa elämäänsä.

Kirjoittajat:

Jussi Omaheimo ja Helena Hiltunen

Kuvat:

Helena Hiltunen