Kirjasto solmukohdassa – Knutpunkt 2009, Linköping 21.-22.10.09

Ruotsissa Linköpingissä järjestettiin 21.-22. lokakuuta kirjastoalan seminaari ”Knutpunkt 2009 – Bibliotek i samverkan för framtidens lärande”, jonka teemoina olivat digitaalinen kirjasto, kirjasto fyysisenä tilana ja kirjaston opetus.

Ensimmäisen Knutpunktin järjestämisestä vastasivat Linköpingin ja Jöngköpingin yliopistot. Tilaisuuteen oli ilmoittautunut yli 110 henkilöä 45 eri yliopisto- ja korkeakoulukirjastosta. Eniten osallistujia oli Ruotsista, mutta mukana oli kirjastolaisia myös Tanskasta, Norjasta ja Suomesta.

Seminaari sisälsi luentoja ja työryhmiä, joihin osallistujat jakautuivat teemojen mukaan. Kunkin osuuden jälkeen oli yhteinen tilaisuus (knutpunkt, solmukohta), jossa esiteltiin työryhmien ja luentojen anti lyhyesti kaikille seminaarilaisille. Ajatuksia vaihdettiin vilkkaasti myös tauoilla. Iltatilaisuudessa oli mahdollisuus tavata pohjoismaisia kollegoita vapaamuotoisissa merkeissä.

Seminaariväkeä aulassa, Kuva: Kaija Välimäki

Integroitu opetus

Integroitua opetusta käsittelevässä työryhmässä Linköpingin yliopiston edustaja Eva-Sofia Svensson (Hälsouniversitetets bibliotek) esitteli tiedonhankinnan opetusta lääkärikoulutuksessa, jossa käytetään Problem-Based Learning (PBL) -menetelmää. Esitys herätti vilkkaan keskustelun miten informaatiolukutaidon opetus on integroitunut enemmän tai vähemmän eri oppilaitoksissa. Tilanne Ruotsissa ja Tanskassa näytti samalta kuin Suomessa: eri koulutusohjelmissa ja tieteenaloilla käytännöt ja resurssit vaihtelevat suuresti. PBL-suuntautuneeseen lääkärikoulutukseen informaatiolukutaidon opetuksen integrointi näyttäisi onnistuvan joustavimmin.

Svenssonin esimerkissä informaatiolukutaidon opetusta on lääkärikoulutuksen toisella ja viidennellä vuosikurssilla. Toisen vuosikurssin opiskelijat saavat IL-opetuksessa tiedonhaun tehtävän, kukin opiskelija eri ajankohtaisesta aiheesta, mikä aktivoi ja motivoi opiskelijoita. Tehtävä arvioidaan tapaamisessa, jossa ovat mukana opiskelija, kirjaston tiedonhankinnan opettaja ja professori. Opiskelija esittelee tiedonhakustrategiansa, dokumentoidun hakunsa ja hakutuloksensa. Opiskelija saa palautetta tehtävästään: tiedonhaun substanssiosaamisen varmistaa professori ja kirjastonhoitaja kommentoi tiedonhakua. Myös molemmat opettajat saavat palautetta opetuksestaan. Svenssonin mukaan kaikki osapuolet pitävät arviointitilaisuuksia erittäin antoisina ja hyödyllisinä. Viidennen vuosikurssin opiskelijoille on tarjolla kurssi ”Söka, skriva, presentera”, jonka tiedonhankintaosuuden opetuksesta vastaa kirjasto ja muista osioista professori.

Kirjasto tekee yhteistyötä koulutusohjelmien opettajien, kurssivastaavien, yliopiston pedagogisen keskuksen ja ylioppilaskunnan kanssa. Kirjasto on mukana mm. opetuksen suunnitteluryhmässä ja seuraa tiiviisti opetuksen vuositavoitteita. Toisaalta myös yliopistoedustajat osallistuvat kirjaston neuvottelukunnan työskentelyyn ja tutustuvat aktiivisesti kirjaston opetustarjontaan.

Työryhmäkeskustelussa vain muutama paristakymmenestä läsnäolijasta kertoi olevansa mukana opetuksen suunnitteluryhmissä, ja he pitivät sitä tärkeänä keinona markkinoida ja saada informaatiolukutaito mukaan opetussuunnitelmien tavoitteisiin.  Kirjaston läheinen yhteistyö opettajien kanssa edistää opettajien IL-motivointia ja -osaamista, mitä työryhmässä pidettiin tärkeänä. Lisäksi jo suunnitteluvaiheessa informaatiolukutaidon hyödyt voidaan nostaa näkyvästi esiin. Työryhmän keskustelussa toivottiin myös Ruotsin korkeakoulujen tulevan laatuarvioinnin nostavan informaatiolukutaidon merkitystä.

Läheistä ja tiivistä yhteistyötä on meilläkin useiden tiedekuntien kanssa. Jatkossakin ja uudessa organisaatiossa IL-opetusta olisi hyvä suunnitella yhdessä niin tiedekuntien, uusien laitosten kuin opiskelijajärjestöjen kanssa. Oli mielenkiintoista kuunnella ja tärkeää saada eväitä siihen, miten integroitumista voisi syventää Helsingin yliopiston kirjastossa, ja toisaalta huomata, että painimme samojen haasteiden kanssa.

Informaatiolukutaito osaksi akateemista kulttuuria

Professori Bengt Erik Eriksson Linköpingin yliopistosta toi pedagogin näkökulman kirjaston opetukseen.

Erikssonin mukaan internetin aikakaudella tiedon määrän ja hakumahdollisuuksien kasvu on muuttanut tiedonhakutapoja merkittävästi. Opiskelijoiden tiedonmuodostus perustuu yhä enemmän uusiin tiedonhakumalleihin ja hakukoneiden mahdollisuuksiin. Kyky leikata, liimata ja yhdistellä ja luoda tekstien välisiä linkkejä onkin kohta tärkein taito. Eriksson totesi, että opettajien näkemysten ja tutkimusten perusteella opinnäytteiden taso ei sinänsä ole laskenut, mutta työt sisältävät aiempaa vähemmän viitteitä ja sitaatteja ja aiempaa enemmän avaamattomia käsitteitä ja yleistietoa. Opinnäytteiden suullinen puolustus ja argumentointi – lukuun ottamatta ehkä kyselytutkimuksiin perustuvia töitä – on monesti aiempaa heikompaa. Työn laatijalla ei välttämättä ole syvällistä suhdetta omaan tekstiinsä ja tiedonmuodostuksen rakentuminen jää hämäräksi.

Akateemisten opinnäytteiden arvioinnissa ei Erikssonin mukaan kuitenkaan oteta huomioon tietoympäristön muutosta, vaan arviointikriteerit ovat samat kuin ennenkin. Kirjaston osaaminen pitäisi integroida opinnäytteiden arviointityöhön ja tiedonhankinnan osaamista olisi arvioitava kaikilla akateemisilla tasoilla. Asialla on Erikssonin mukaan merkitystä, kun yliopistot pyrkivät toiminnassaan ja tutkimuksessaan huipputasolle.

Professori Erikssonin mukaan akateemisen kulttuurin edellytys on, että kirjaston osaaminen nivotaan saumattomaksi osaksi yliopiston ydintoimintaa, opetusta ja tutkimusta. Informaatiolukutaitokulttuuurin (”informationskompetenskultur”) pitäisi olla osa akateemista kulttuuria. Kirjaston roolia ei enää voi kuvata vain sanalla palvelu. Kirjaston ei pitäisi vain tarjota infopaketteja ja erillisiä koulutuksia, vaan antaa säännöllistä opetusta ja toimia tiedonhankinnan ohjaajan roolissa koko oppimisprosessin ajan. Informaatiolukutaito tulisi nivoa myös osaksi tutkijakoulutusta. Kirjaston pitäisi olla mukana opetuksen suunnittelussa.

Tutkimusryhmiä kirjasto voisi Erikssonin mukaan auttaa tarjoamalla bibliometrisiä palveluja, laatimalla tutkimusryhmälle toimintaympäristön analyysejä ja osallistumalla oppiainekohtaisten julkaisustrategioiden luomiseen. Kirjastolaiset voisivat toimia tutkimusryhmässä projektityöntekijöinä tiedonhankinnan osalta.  Eriksson muistutti, että tutkimus on nykyään täysin riippuvaista kirjastoista ja kirjaston osaamista tarvitaan enemmän kuin koskaan. Kirjaston, opetuksen ja tutkimuksen tulisi rakentaa uudenlaisia liittoja ja yhteistyötä. Hienoa, että meillä on Solmu-hanke, joka vaikuttaa samanlaiselta toimintatavalta kuin Eriksson esittää. Toivottavasti hankkeen Solmu-ryhmätyöskentelystä saadaan hyviä käytänteitä ja yhteistyömahdollisuuksia tutkijoiden ja tutkimusryhmien kanssa.

Seminaariyleisöä aulassa, Kuva: Kaija Välimäki

Tulevaisuuden kirjasto – mitä, miksi, missä?

Tukholman kaupunginkirjaston projektipäällikön Åke Nygrenin vetämässä työryhmässä pohdittiin kirjaston näkyväksi tekemistä tulevaisuuden näkökulmasta. Tehtävänä oli kuvailla maahan vuonna 2040 saapuvalle ja kirjastojen olemassaolosta tietämättömälle avaruusoliolle, mitä, miksi ja missä on instituutio nimeltä kirjasto. Ennen seminaaria osallistujille lähetettiin mind map -kartta täydennettäväksi ja työryhmässä sovellettiin pienryhmäkeskusteluihin world cafe -menetelmää.

Vaihtuvat keskusteluryhmät pohtivat kirjaston tulevaisuuden näkymiä. Mitä kirjasto on: proaktiivinen coach, mahdollistaja, systeemien luoja, organisoija, opas infoviidakossa, kokoontumispaikka, tuottaja, koordinaattori, yhdistäjä… Miksi kirjasto on: laatu, lisäarvo, sosiaaliset näkökulmat, tilaus/tarve, hyöty, infoähkyn torjuja, aineistojen saatavuuden edistäjä… Missä kirjasto on: kaikkialla-ei missään, sisässä (”inuti”), kulissien takana, näkymätön taustaorganisaattori…  Tehtävä sai osallistujat visioimaan kirjaston tulevaisuutta samalla kertaa leikkimielisessä ja vakavassa hengessä.

Kirjasto  – luottamusta ja löytöretkeilyä

Kirjaston roolia oppimisen, tiedon ja löytämisen edistäjänä valotti esitelmässään John Blyberg (Assistant Director for Innovation and User Experience, Darien Library, Connecticut). Blybergin mukaan ihmisillä on arkielämässään kolme tärkeää paikkaa – useimmille ensimmäinen paikka on koti, toinen on työ ja kolmas vaikkapa kahvila, puisto tai baari. Kirjasto voisi olla se kolmas paikka, mutta miten tehdä kirjastosta houkutteleva?

Käyttäjänäkökulma on Blybergin mukaan otettava kaikin tavoin huomioon. Luottamuksen luominen on olennaista. Liian tiukkoja sääntöjä ei saa laatia – kirjastonhoitajat eivät ole poliiseja. Liiallinen turvallisuuden korostaminen murentaa ja läpinäkyvyys puolestaan lisää luottamusta.  Kirjastossa on kolme tärkeää luottamussuhdetta: käyttäjä-kirjasto, käyttäjä-käyttäjä ja kirjasto-käyttäjä. Näissä  pitäisi vallita arvostus ja yhteenkuuluvuus. Käyttäjien yhteenkuuluvuutta voi edistää myös digitaalisesti.

Merkittävää on myös informaatioarkkitehtuuri ja tiedon esittäminen kontekstissaan. Hakuun perustuvien käyttöliittymien sijasta tarvittaisiin selailua ja löytöretkeilyä tukevia käyttöliittymiä (”discovery interface”). Kokoelmia voisi luokitusten sijaan järjestää teemoittain. Yksinkertaisuus on löytymisen avain. Myös nopeus ja tehokkuus ovat käyttäjille tärkeitä.

Seminaariyleisöä aulassa, Kuva: Kaija Välimäki

Onko Google-sukupolvi erilainen?

Peter Williams (CIBER – University College London) käsitteli puheenvuorossaan myyttiä Google-sukupolvesta, joka olisi tiedonhankinnassaan ja lukemisharrastuksessaan erilainen kuin aiemmat sukupolvet. Google-sukupolveksi hän määritteli vuoden 1993 jälkeen syntyneet.

Britanniassa on erilaisia aineistoja käyttäen tutkittu sitä, ovatko eri ikäiset erilaisia tiedon hankinnassa ja käytössä. Yleisen käsityksen mukaan nuoret surffailevat netissä ja hakevat sieltä tietonsa. Toinen käsitys on, että nuorten lukemisharrastus ja erityisesti kirjojen lukeminen olisi vähentynyt verrattuna aiempiin sukupolviin. Onko tosiaan näin?

Tutkimusten mukaan yli 65-vuotiaat käyttävät Internetiä 4 tuntia enemmän viikossa kuin 18-24-vuotiaat. Nuoret ovat myös vähentäneet Facebookin käyttöä, sen sijaan 35-54-vuotiaiden ikäluokassa käyttö on noussut voimakkaasti viime vuoden aikana. Twitterin suurin käyttäjäryhmä on 35-49-vuotiaat; nuoria se ei näyttäisi samalla tavalla kiinnostavan.

Brittiläisten lukemistutkimusten mukaan nuoret lukevat nykyisin enemmän kuin 25 vuotta sitten. Yhtenä selityksenä saattaisi olla Harry Potterin vaikutus. Suuri osa nuorista lukee kirjoja päivittäin. Kertomukset ja tarinat eivät ole menettäneet merkitystään. Ehkä ne ovatkin tärkeitä juuri siksi, että elämme kovin sirpaloituneessa tiedon maailmassa ja tarvitsemme kokonaisuuksien käsittämistä.

Yksi myytti on ollut se, että nuoret eivät lue (käyttö)ohjeita. Williamsin mukaan se on totta, mutta ”kaikkein pahimpia” yrityksen ja erehdyksen menetelmää käyttävistä ovat yli 65-vuotiaat.

Nuoria moititaan usein myös siitä, että he tekevät monta asiaa kerrallaan: kuuntelevat musiikkia, katsovat tv:tä ja tekevät opiskelutehtäviään. Tosiasiassa näin ei ole, vaan tässäkin moniosaamisessa pahimpia ovat vanhimmat ikäluokat, ja sillekin on selitys: iän myötä aivot kehittyvät moniosaamiselle.

Sen sijaan tiedonhakututkimukset osoittavat, että nuoret eivät osaa tehdä tiedonhakuja eivätkä käyttää hakukoneita. Kun he ovat löytäneet verkosta julkaisuja, he silmäilevät tiivistelmän ja lataavat koneelleen artikkelin. Kuitenkin 60% kyselyyn vastanneista kertoi, että ei lue artikkelia!

Yhteenvetona Williams totesi, että vaikka nuoret saavat koulutusta tiedonhakuun ja tietoteknisiin taitoihin, he tekevät usein yksinkertaisia hakuja. Vaikka he ovat tutustuneet tietokoneisiin jo lapsena, kaikkien heidän TVT-taidot eivät ole vanhempia sukupolvia parempia. Nuorissa on myös sellaisia, jota tietoisesti eivät halua olla mukana tietotekniikan ja -verkkojen eturintamassa. Tiedonhauissa saadun tiedon arviointiin käytetään liian vähän aikaa ja nuorilta puuttuvat usein kokonaisuuksien käsittämisen välineet, eräänlainen kirjastojen tarjoama ajattelun kartta.

Informaatioalan ammattilaisille Williams heitti haasteena informaatiolukutaidon opettamisen siltä kannalta, että nuoret oppisivat arvioimaan saamaansa informaatiota ja ymmärtäisivät, miten sitä voisi käyttää. Olemme puhuneet jo vuosikymmeniä, että olemme keskellä informaatiotulvaa. Tietoa on, mutta mitä sille kaikelle  voisi tehdä?

Kirjasto tilana ja oppimisympäristönä

Arkkitehti Daniel Koch, joka on ollut mukana kirjastojen suunnittelussa, tarkasteli kirjastoa oppimisen ja työskentelyn tilana. Hän pohti sitä, miten erilaiset toiminnot tai alat sijoitetaan lähelle toisiaan, miten kulkureitit voivat johdattaa asiakasta, mitä tila merkitsee sosiaalisten suhteiden ja yhteisöllisyyden kannalta, miten hyllyjen muodoilla ja sijoittelulla voidaan vaikuttaa tiedonhankintaan

Koch toi tavaratalojen maailmasta esimerkin. Tavarataloissa sijoitetaan kalliit kosmetiikkamerkit (YSL, Lancome, Dior) lähelle toisiaan ja niiden lähelle usein koru- ja jalokiviosasto. Kalliit merkkituotteet vaihtuvat vähitellen halvempiin (Lumene, Maybelline, L’Oreal), ja halpojen tuotteiden lähellä on päivittäiskosmetiikkaa. Näin asiakkaita huomaamatta johdatellaan ostamaan myös jotain sellaista, jota he eivät muuten tulisi ostamaan. Olisiko tämä idea sovellettavissa myös vaikkapa Kaisa-talossa?

Toinen esimerkki koski kulkureittien suunnittelua kaupunkitilassa. Asettamalla esteitä tai poistamalla niitä voidaan ohjata ihmisiä käyttämään tiettyjä reittejä. Samalla tavalla kirjastossa voidaan portailla, hisseillä ja hyllyjen sijoittamisella vaikuttaa siihen, miten asiakkaat kulkevat ja mitä aineistoja tai palveluja heidän reiteilleen sattuu. Tutkijalle olisi ehkä hyödyllistä löytää vahingossa myös jonkin lähialan aineistoa hyllystä, joka ihan oikeasti sijaitsee siinä lähellä.

Myös kahvilat ja muut ihmisten kohtaamista mahdollistavat tilat ovat tärkeitä. Koch esitti kuvia mm. torimaisista aukioista ja parvekkeista, joita kirjastoissakin voi olla. Antiikin ajoilta peräisin oleva agora-idea tuntuu elävän edelleen.

Konferenssin eri sessioissa pohdittiin millainen kirjasto on oppimisympäristönä ja millaisia virtuaalisia oppimisympäristöjä tarvitaan. Kun virtuaalisia oppimisympäristöjä mietitään ja suunnitellaan, kannattaa tarkkaan pohtia mitä tarkoitusta varten tila luodaan. Johan Fridell Learning Objects -yrityksestä esitteli mm. miten Second life -ympäristöön perustettu ja rakennettu hieno ruotsalaisuuden talo ammottaa tyhjyyttään ja kuinka toisaalla nuoret massoittain liikkuvat, seurustelevat ja samalla oppivat verkkopeleissä.

Kirjastoille olisi kullanarvoista tietää, miten sosiaalisen media eri välineet voidaan hyödyntää järkevästi, siten että ympäristö palvelisi sekä asiakkaita että henkilökuntaa. Työryhmässä keskusteltiin sosiaalisen median käytöstä kirjaston viestinnässä ja opetuksessa, ja siellä tuli esiin kysymys siitä, haluavatko nuoret olla mukana sellaisessa, missä ”isä ja äiti” ovat mukana? Jos vanhemmat tulevat muodikkaasti verkkokeskustelujen eturintamaan, etsivätkö nuoret omia alueitaan, joihin aikuisilla ei ole asiaa?

Tulevaisuuden kirjastonhoitajuus

David Lankes Syracusan yliopistosta tarkasteli esityksessään kirjastonhoitajuuden tulevaisuutta kysymällä, millainen pitäisi olla kirjastojen ja kirjastonhoitajien tulevaisuus demokratiassa. Hän totesi, että kirjastonhoitajat ovat olleet viime vuosina niin vahvasti muutosten keskellä, että meillä ei ole ollut aikaa ja tilaa pysähtyä, astua pari askelta taaksepäin ja katsoa vähän etäämpää, mihin oikein ollaan menossa. Nyt olisi tärkeää pysähtyä hetkeksi. Hänen sanomansa oli “Kirjastojen tehtävä on tehdä yhteiskunta paremmaksi helpottamalla uuden tiedon luomista yhteisössään.” Tätä hän lähestyi eri suunnista, anlysoi sen sana sanalta ja rakensi varsin monimutkaisen käsitekartan.

Lankesin esitys herätti monenlaisia ajatuksia. Varmasti on tärkeä aina välillä pysähtyä ajattelemaan ja pohtimaan yhdessä muiden kanssa sitä, mihin olemme menossa ja teemmekö oikeita asioita. “Knutpunkt 2009” tarjosi sen mahdollisuuden ja oli meille hyvä pysähdyksen paikka.

Teksti:
Maria Forsman, Kirsi Luukkanen ja Kaija Välimäki
Helsingin yliopiston kirjasto

Leave a Reply

Your email address will not be published.