Kolumni: Kielipolitiikkaa


Meidän on oltava kansainvälisiä, ja siitä syystä meidän pitää kirjoittaa ja julkaista kansainvälisillä foorumeilla.

Kuulostaa aivan järkevältä. Monilla tieteenaloilla parasta tutkimusta tehdään muulla kuin suomen kielellä. On välttämätöntä, että suomalainenkin tutkimus keskustelee parhaan kansainvälisen tutkimuksen kanssa. Tässä keskustelussa yhteinen kieli ei voi olla suomi.

Ns. kansainvälisen julkaisemisen vaatimukseen taustalla on oletuksia, joita ei lausuta julki. Muulla kuin suomen kielellä julkaisemisella tarkoitetaan englanniksi julkaisemista. Meidän halutaan siirtyvän eurooppalaisesta monikielisestä tiedeyhteisöstä yksikieliseen anglosaksiseen tiedeyhteisöön.

Kansainvälisen julkaisemisen vaatimuksen taustalla näyttää olevan sekin oletus, että kaikilla tieteenaloilla paras tutkimus on englanninkielistä. Näinhän asia ei ole – se on selvä.

Eräät tieteenalat ovat lujasti sidoksissa kieleen ja sillä kielellä luotuun kulttuuriin. Tällaisia aloja ovat esimerkiksi suomen ja sen sukukielten tutkimus sekä suomenkielisen kirjallisuuden tutkimus. Missä on näiden tieteenalojen huippututkimus? Yllättäen se ei olekaan ulkomailla. Se on Suomessa ja enin osa siitä on kirjoitettu suomeksi. Tämä ei johdu suomalaisten luontaisesta nerokkuudesta vaan siitä, että näitä aloja on Suomessa paljon tutkittu ja niillä on Suomessa pitkä tutkimushistoria, korpuksista ja muista aineistokokoelmista puhumattakaan.

Artikkelin kielen vaihtaminen suomesta englanniksi ei tarkoita vain kielen vaihtamista. Samalla on vaihdettava koko esitystapa. Kun kirjoittaa englanniksi, oletuksena on, että lukija on englanninkielinen. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki suomalaiselle tututkin asiat on selitettävä. Ei voi noin vain ohimennen mainita sellaisia asioita kuin ”suurlakko”, ”sisällissota” tai ”kotihoidon tuki”. Monet suomalaisen tutkimuksen kontekstissa tavalliset sanat vetävät perässään hirmuista kulttuurista laahusta, joka ulottuu moniaalle ja kauas historiaan. Artikkelista saattaa hurahtaa kolmannes pelkkään kontekstin kuvaamiseen.

Myös monimutkaisista asioista, kuten tieteen uusista tuloksista, on voitava puhua ja kirjoittaa myös suomeksi. Suomalaisilla on noin sadan vuoden ajan ollut saatavilla tieteellistä tietoa omalla äidinkielellä; saadakseen tietoa ei ole tarvinnut ensin opetella jotakuta vierasta kieltä.

Meillä on tehty kovasti työtä, jotta suomen kieli kehittyisi myös tieteen kirjoituskieleksi. Jos ns. poliittinen ohjaus johtaa siihen, että suomeksi ei enää kannata kirjoittaa, on edessä paluu tilanteeseen, jossa olimme 1800-luvulle saakka: sivistyneistö puhuu ja kirjoittaa vieraalla kielellä, ja loitompana puhuu kansa omaa vain puhekieleksi taantunutta suomeaan.

Demokratia toimii parhaiten silloin, kun päätöksiin osallistuvilla ihmisillä eli äänestäjillä on riittävästi oikeata tietoa päätöstensä perustaksi. Miten käynee suomalaisen demokratian, jos tiedon saanti vaikeutuu?

Teksti

Lasse Koskela
tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen