Kolumni: Valkeennäyttäjien toimenkuvasta vähäsen

Kotokunnailtani Pohjois-Hämeestä muistan sananparren, jossa kiteytyy ytimekkäästi muuan työelämän ilmiö: ”Valkeennäyttäjä ei ole koskaan kiitosta saanut.”

Valkeennäyttäjä – siis valoa toisille näyttävä työntekijä – on huomaamaton silloin kun työ sujuu. Sananparsi sopii kuvaamaan myös kirjastolaisen työtä.  Kaikki on hyvin, jos kirja on hankittu, siihen on tehty asianmukainen sisällönkuvailu ja se on hyllyssä oikealla paikallaan ja lainattavissa. Kirjastolaista ei tarvita, hän on näkymättömän työnsä tehnyt ja on itsekin näkymätön.

Kirjastolaisen työ muuttuu näkyväksi silloin kun se on jäänyt tekemättä tai jokin ei suju toivotulla tavalla. Sopivaa kirjaa ei ole tai se on kateissa. Tällaisessa tapauksessa myös kirjastolainen muuttuu näkyväksi: hän on se, jonka olisi pitänyt osata tilata sopivia kirjoja ja pitää ne tallessa. Kirjastolainen ja hänen työnsä tulevat siis näkyviksi vasta kun jokin on mennyt pieleen: hän on se joka esittää kootut selitykset.  … tanan tunari, siis.

On sillä sananparrella kyllä jatkokin, vähemmän mairitteleva mutta ehkä realistinen: ”Mutta toisaalta, ei siihen hommaan ole koskaan parasta miestä laitettukaan.”

Hm.. no, ollaan sitten sitten vaikka toiseksi parhaita henkilöitä. Valkeennäyttäjiä kun tarvitaan, sillä elämme vuoden pimeimpiä aikoja.  Mutta kohta valostuu. Hyviä joulunalusaikoja siis kaikille valkeennäyttäjille!

Teksti

Lasse Koskela
Tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen