Kuulumisia Open Repositories 2009 -konferenssista

Järjestyksessään neljäs Open Repositories (OR) järjestettiin Atlantassa toukokuussa. OR kokoaa yhteen avoimella lähdekoodilla toimivien julkaisuarkistojen käyttäjiä esittelemään ja kuulemaan alan viimeisimpiä kuulumisia. Suomesta paikalla olivat tällä kertaa Karo Salminen ja Samu Viita Kansalliskirjastosta, Timo Aalto kirjastopalvelujen koordinointiyksiköstä ja Anna-Kaisa Sjölund ammattikorkeakoulujen Open Access -hankkeesta.

Kansalliskirjastolaisten Digitaalinen kirjasto -blogissa on julkaistu yhdeksän OR2009-konferenssin teemoja käsittelevää merkintää. Vakiintuneeseen tapaan tilaisuudet koostuivat sekä kolmen käyttäjäryhmän (DSpace, E-Prints ja Fedora) erillisistä että yhteisistä tilaisuuksista. Yhteisten tilaisuuksien aiheina olivat mm. pitkäaikaissäilytys, tekijänoikeudet, avoin tutkimusdata ja oppimisympäristöt sekä niiden suhde julkaisuarkistoihin. Yhteisten tilaisuuksien lisäksi osallistuimme DSpace-käyttäjäryhmän omiin tilaisuuksiin, minkä vuoksi blogi-merkinnöissä keskitytään näiden kolmen julkaisuarkisto-ohjelmiston esityksistä DSpacea käsitteleviin esityksiin:

Kaikki konferenssissa pidetyt esitykset löytyvät tapahtumaa Atlantassa isännöineen Georgia Techin julkaisuarkistosta. Ohjelma taas tapahtuman kotisivulta.

Kirjoittajat:
Karo Salminen
Tietotekniikkasuunnittelija
Kansalliskirjasto
Samu Viita
Atk-suunnittelija
Kansalliskirjasto

Leave a Reply

Your email address will not be published.