Meidän on nähtävä tulevaisuuden unia: Kaisa Sinikara ja Opiskelijakirjasto

Helsingin yliopiston kirjaston opiskelijakirjasto –nimisen paikan henkilöstölehti Rypström uutisoi vuonna 1989:  Elokuussa  saapui keskuuteemme osastopäälliköksi Kaisa Sinikara, joka toimii  Irja-Leenan sijaisena vuoden päivät.  Heti tultuaan Kaisa totesi: ”Kun valmiutta henkilökohtaisiin muutoksiin on olemassa, löytyy myös kapasiteettia työn kehittämiseen. Se on yhteistä voimavaraa. Eikä tämän kirjaston näköpiirissä ole pysähtynyttä olotilaa.”


1.8.1989. Kuvassa KaisaSinikara ja opiskelijakirjaston silloinen osastopäällikkö Irja-Leena Suhonen.

Kaisa tuli siis sijaiseksi, mikä oli ihan normaali tapa tulla kirjastoon 1980-luvun lopussa. Ei hän ainakaan haasteita pelännyt. Hän tuli johtamaan paikkaa, jossa oli kaksi lainaamoa, viisi lukusalia, joka lainasi kotiin ja lukusaleihin  343.000 kirjaa, otti vastaan 41.500 varausta ja lähetti mattimyöhäisille 71.500 karhua, jonka kurssikirjalainaamon asiakkaita oli yli 37.000 ja jossa oli kova työvoimapula.  Ensi töikseen hän avasi Volter Kilpi -näyttelyn, mutta sitten alkoi arki. B-lukusali suljettiin ja 150 hm kirjoja hiissattiin  A-lukusaliin. Kirjoja karsittiin vimmatusti, koska hyllytilaahan ei ollut.  B-salista tuli ns. omien kirjojen lukusali, kirjastotalon tupakkahuoneesta (!) tuli toimistopäällikön huone, henkilökunnan toinen vessa oli pitkään pelkkä reikä lattiassa, telex-laite saatiin, samoin CD ROM -levyjä, mutta VTLS oli vasta tuloillaan. Viimemainittu alkoi poikia  työryhmiä, jotka puuhasivat  luetteloinnin, kurssikirjahankinnan, kausijulkaisujen, laitteistokysymysten, kaapeloinnin, tiskimuutosten, kokoelmatunnusten, asiakasopetuksen, kulunvalvonnan, laina-aikojen ja erityisesti massalainauksen ja aineiston  takautuvan tallennuksen parissa.  Kurssikirjalainaamoon oli saatu  1980-luvun alussa varta vasten sen tarpeisiin räätälöity atk-järjestelmä. Nyt tietotekniikka astui kirjastotaloon.

Uusi työkenttä aukeni, kun Helsingin yliopisto ja Helsingin kaupunki totesivat, että aikuiskoulutuksen ja avoimen korkeakoulun opiskelijoiden kirjastoasioista ei ollut mitään sopimusta  ja aikuisopiskelijoita oli pääkaupunkiseudulla yli 200.000.  Kaisasta tuli asiaa selvittävän työryhmän jäsen. Opiskelijakirjasto alkoi hankkia ja lainata pääkaupunkiseudun avoimelle yliopistolle kurssikirjoja. Erityistä hankintarahaa ei myönnetty, mutta kaksi osa-aikaista työntekijää sentään saatiin. HENKI ja sen arviointi asettui puheisiin, kun yliopisto alkoi kokeilla työtehokkuuden, luovuuden yms. palkitsemista muutamalla prosentilla.  Tuolloin, toisin kuin nyt, henki-lisä ei ollut pakollinen, kokeilusta saattoi kieltäytyäkin. – Vuonna 1990 ei VTLS:lle olisi  henki-lisää myönnetty. Järjestelmä oli hidas. Koskaan ei voinut olla varma, ottiko laite vastaan hakupyynnön, komennot piti varmuuden vuoksi toistaa, puskurimuisti oli mitä oli, ruudulla ei liikahtanut mikään. Järjestelmä sai kutsumanimen VeTeLys. Järjestelmän tullessa paljastui myös, miten erilaisia kirjastot ja niiden käytännöt olivat, ja miten paljon yhtenäistämistä tarvittiin, ennen kuin sama järjestelmä toimisi kaikissa HELKA-kirjastoissa..

Mitä tapahtui hallinnossa? Yliopistolakia ja –asetusta uudistettiin, minkä myötä HYK:lle tuli uusia tehtäviä, mistä syystä ryhdyttiin pohtimaan, yllätys-yllätys, toiminta-ajatusta ja toiminnan tavoitteita. Tulosjohtamiseen siirtymistä suunniteltiin. Toiminta-ajatus sai aivan uuden ulottuvuuden, kun 1990-luvun alun lama iski. Kaisa johtajana ja opiskelijakirjaston neuvottelukunta olivat syystä hyvin huolissaan kirjaston pärjäämisestä, kun rahaa ei ollut, eikä tilaa tullut, mutta töitä piisasi. Kaisa läksi tiedekuntakierrokselle kertomaan dekaaneille, että kurssikirjahankinta on uhattuna. Neuvottelukunnan opiskelijajäsenet marssivat päättäjien pakeille ja jalkautuivat keräämään rahaa kaduille. Rehtori myönsi tässä tilanteessa ison erillismäärärahan. Näin saatiin sentään pakolliset kurssiaineistot tilatuksi. Valtio lakkautti virkapostioikeuden, joten kirjasto alkoi periä  maksuja asiakkailta. Se herätti vähän kuohuntaa henkilökunnassa, koska työmäärä lisääntyi, ja vahtimestari kuskasi vetokärryllä kymmenien kilojen painoisia kolikkosäkkejä pankkiin.

Näistä rahasäkeistä huolimatta Kaisa kamppaili talouden kovien tosiasioiden kanssa: ” Omassa työssä tulee vastaan asioita, joihin ei ennalta ole kokemusta tai vastausta; on pitänyt oppia elämään sen epävarmuuden kanssa, joka aiemmin oli luettavissa johtamisoppaista. Se tekee kipeää ja muuttaa ihmistä. Olisi oltava samaan aikaan kova – jotta yhteisöllä olisi toiminnan edellytyksiä – pehmo, jotta työyhteisö voisi hyvin.” Erityinen epävarmuustekijä oli kysymys opiskelijakirjaston olemassaolosta. Suunniteltiin yleiskokoelman liittämistä joko pääkirjastoon ja/tai tiedekuntakirjastoihin, koska aineisto oli osittain päällekkäistä. Leppäsuolle piti jäämän ainoastaan perusopiskelijoiden kurssikirjapalvelut. Opiskelijakirjaston henkilökunta vastusti ideaa.

Kaiken tämän hämmennyksen keskellä saatiin kuitenkin yleiskokoelma tarroitetuksi, yleisen lainaamon palvelualue uusituksi, turvaportit portaiden alapäähän ja Helka-lainaus käyntiin 19.7.1993. Ensimmäinen itsepalveluautomaattikin otettiin juhlallisesti käyttöön 14.9., ensimmäinen lainaaja oli  –  ei sen vähäisempi asiakas kuin vararehtori Arto Mustajoki.  Alkoi uudenlainen vaihe tilasuunnittelussa: kurssikirjalainaamo muuttaisikin kirjastotaloon. Oli jopa päätetty avajaispäivä: 1.9.1996. Taloa ei suuremmaksi saanut, joten Kuopion Varastokirjastoon alkoi virrata tavaraa, tuhansittain kirjoja poistettiin, samoin lähes kaikki aikakauslehtivuosikerrat. Välillä unelmoitiin mahdollisesta lisärakennuksesta kirjaston pihalle. Arkkitehtiopiskelija Seppo Koho suunnitteli lopputyönään ”lasitalon”, joka olisi yhteydessä kirjastotaloon. Se ei tietenkään toteutuisi. Rahaahan ei ollut, edes oikein henkilökunnan palkkauksiin, koska oli rekrytointikielto.


Opiskelijakirjastolaisia yleisessä lainaamossa 1996.

23.10.1995 vietettiin kuitenkin opiskelijakirjaston 137-vuotisjuhlia, joiden päävieraaksi saatiin eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen.  Hän puhui kauniisti siivistä ja juurista. Juhlan teema oli Opiskelijoiden kirjastopalvelut 2000-luvulla, ja opetusministeriön edustaja puhui tietostrategiasta, tietoyhteiskunnasta, multimediateknologiasta. Multimediateknologia näyttäytyi tuolloin kyllä kirjaston henkilökunnalle lähinnä takkuilevina atk-yhteyksinä ja viimeisiään vetävinä koneina, mutta sinnehän sitä oltiin matkalla, kun ministeriökin oli niin päättänyt.


Opiskelijakirjaston 137-juhlat.

Juhlista päästyä oli kohta joulu ja kirjaston joulujuhla, jossa Kaisa kertoi UUTISEN. Kurssikirjalainaamo ei muuttaisi kirjastotaloon, vaan koko opiskelijakirjasto muuttaisi keskustaan, entiseen Pukevan taloon. Istu ja pala!  Kaisa oli konsistorin jäsen ja sai siten tietää jo aikaisemmin, että yliopisto oli päättänyt ostaa osan tyhjillään olevan Pukevan talon osakkeista. Keskustaan muutosta oli kyllä vitsailtu, mutta ei sitä todeksi kukaan kuvitellut.  Kovalla kädellä toteutetut karsinnat helpottivat nyt muuttosuunnittelua.  Tuli taas kiire – siinähän ei sinänsä ollut mitään uutta. Mutta uutta oli vauhdilla kirjastokäyttöön remontoitava kauppakeskus, kaikkien kokoelmien pakkaus, kuskaus ja purku, henkilökunnan tilakysymykset, asiakkaiden kulkuväylät, hissiyhteydet kellariin ja lukematon määrä muita teknisiä asioita. Kurssikirjalainaus pyöri vielä omassa järjestelmässään, joten lähes 100.000 kurssikirjaa oli muutettava käyttämään Helkaa, siis poistettava entisestä, tallennettava uuteen ja tarroitettava.  Kurssikirjoja oli kesälainassa n. 40.000 kappaletta, joten avajaisten jälkeen niitä oli joka paikassa, hyllyissä, pöydillä, seinänvierustoilla pinoissa. Näin nopeasti saattoi tilanne muuttua. Kun alun perin piti syyskuun alussa avata Leppäsuon kirjastotalo, nyt avattiin 12.8. Pukevan talo.


Pukevan kirjastotilojen suunnittelua keväällä 1996.

Eikä siinä vielä kaikki. Lama-ajan mylläkkä oli vahvistanut sitä käsitystä, että opiskelijoiden kirjastopalveluiden hoito HYK:n yhteydessä ei ollut järkevää.  Vähän yli kuukausi avajaisten jälkeen  konsistorin enemmistö äänesti sen puolesta, että opiskelijakirjastosta eroaa HYK:sta ja siitä tulee vuoden 1997 alusta erillislaitos. Poksautimme kaksi kuohuviinipulloa uutisen kuultuamme. Opiskelijakirjaston pitkäaikainen toimistopäällikkö, jo eläkkeelle siirtynyt Maija Oksa kirjoitti, että ” opiskelijakirjaston historia …on kulkenut kriisistä kriisiin. Monta kertaa on kirjaston tulevaisuus asetettu kyseenalaiseksi. Heiveröisestä alusta on silti kasvanut elinvoimainen kirjasto, koska sitä on tarvittu.”

Tarvittaisiinko tulevaisuudessakin?  1997 alkoi vakava keskustelu siitä, mihin kirjastoja tarvitaan enää, kun on tuo internet.  Kaisa oli valppaana. Opetusministeriö jakoi tietoyhteiskuntarahaa ja kirjasto pani pystyyn useampia projekteja, joissa pohdittiin digitaalisia oppimateriaaleja ja niiden käyttöä verkossa. Hypermedia-ilmiö oli kyllä nähtävissä jo aikaisemminkin. Jo 1994 Kaisa oli Rypströmissä kirjoittanut: ” Jos me kirjastoissa työskentelevät ja niiden johtamiseen osallistuvat pidämme suurempana arvona kuria ja tottelevaisuutta kuin rohkeutta ja itsenäisyyttä, kirjastoilla ei ole tulevaisuutta siinä kolmannen aallon maailmassa, joka ei tule mahtumaan kortistoihimme, luokituksiimme ja käsityksiimme. Tähän meillä ei ole varaa.”  – Internet alkoi olla muutenkin arkipäivää. Suunniteltiin opiskelijakirjaston omat kotisivut. Ja suunniteltiin niin, että asiakkaiden eniten tarvitsemat tiedot olivat etusivulla. Asiakaslähtöisyyttä, sanotaan nykyisin.


Vapun viettoa kurssikirjalainaamossa.

Erittäin aktiivisesti toiminut opiskelijakirjaston neuvottelukunta lakkasi 1996 lopussa. Sen tilalle tuli  yliopistolain edellyttämä johtokunta. Tulivat tiedekuntaneuvottelut. Tulivat kirjastonjohtajien yhteiset kokoukset. Tulivat erilaiset työryhmät ja toimikunnat. Tuli kaikenlainen tulevaisuuden suunnittelu. Yliopiston kirjastotoimikunta alkoi kaavailla kirjastolaitoksen rakennetta. Kaisa sen jäsenenä pohti, että on jännittävää osallistua uuden kirjastotoimikunnan työhön ja nähdä, pystyykö se edistämään uudenlaisen ja nykyisestä sirpalerakenteesta selkiytyneen kirjastolaitoksen syntymistä vai joutuuko se luovuttamaan niin kuin sen edeltäjät ovat tehneet.


Arvi Kytölän 50-vuotisjuhlat 1995.

Yliopistolla tehtiin TTS:ää ja sitä samaa myös opiskelijakirjastossa. Jo vuoden 1995 lopussa Kaisa ajatteli  kahdenkymmenen vuoden päähän:  ” Millainen opiskelijakirjasto on vuonna 2015 tai 2017? Vaikka ennusteet lupaavat tiukkoja ja tiukkenevia aikoja vuosituhannen loppuun, meidän on nähtävä tulevaisuuden unia.”

Mitäpä tuohon voi nytkään lisätä!

Kirjoittaja

Marja Kosonen
johdon sihteeri
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat:

Helsingin yliopiston kirjasto