Millaiset hyllyt Kaisa-talon kirjastoon?

Teoksessaan Kirja tienhaarassa vuonna 2020, Kai Ekholm ja Yrjö Repo kirjoittavat seuraavasti:

Kaikkia kirjoja ei enää säilytetä. Vuonna 1995 kotikirjastoissa oli keskimäärin yli 300 teosta eli yli 10 hyllymetriä. Kun tietokoneet, videot ja kodin elektroniikka valtasivat olohuoneet ja lastenkamarit, määrä väheni kahdeksassa vuodessa 260 teokseen (2003). Tarkistimme asian huonekaluliikkeistä: kirjahyllyjä ei enää ostettu entiseen tapaan. Kotona ei jatkettu kirjahyllyä ja uusissa kodeissa se ei enää ollut itsestään selvä hankinta. (Ekholm & Repo 2010, 59.)

Vaikka kotona kirjahyllymetrit ovat kaventuneet, Kaisa-talon kirjaston suunnittelussa kamppaillaan, että kokoelmille löytyisi tarvittava määrä hyllymetrejä. Jotkut epäilevät, että kaikki nyt toimipaikoissa olevat kirjat eivät uuteen kirjastoon mahdu.

Vaikka osa kirjasto- ja yliopistoväestä ajatteleekin tulevaisuuden olevan vain elektroninen, ainakin Helsingin yliopiston keskustakampuksella moni on yhä uskollinen painetulle kirjalle ja aikoo olla sitä tulevaisuudessakin.

Tällä hetkellä Kaisa-talon suunnittelussa pohditaan kuumeisesti kirjaston hyllyjä. Vaalea vai tumma? ”Stoppareilla” vai ilman? Käyttäytymistieteellisessä Minervan kirjastossa on näytillä erilaisia hyllyjen prototyyppejä kirjaston henkilökunnan silmäiltäviksi ja kokeiltaviksi. Katso kuvia Nicola Nykoppin blogissa.

Oman haasteensa tuovat kirjojen vaihteleva koko: Kirjaston kokoelmissa on suuria kartta- ja taidekirjoja sekä pieniä, vanhoja niteitä. Miten löytää sellainen hylly, joka vastaa erikokoisten kirjojen tarpeisiin? Vai erilaiset hyllyt erilaiselle materiaalille?

Millainen hylly on sinusta paras tiedekirjastoon? Kommentoi tämän artikkelin kommenteissa,  Nicolan blogissa tai vaikkapa kirjaston kaikille kehitysmielisille suunnatun Helsingin yliopiston kirjaston kehittäjäyhteisön keskusteluissa.

Lähde:

Kai Ekholm & Yrjö Repo, 2010. Kirja tienhaarassa vuonna 2020. Helsinki: Gaudeamus.

Teksti:

Johanna Lahikainen
tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat:

Helena Hiltunen
verkkotoimittaja
Helsingin yliopiston kirjasto