Oppimisympäristökehitystä ja pohjoismaista yhteistyötä

NUAS (det Nordiska Universitetsadministratörs Samarbetet) -konferenssi ’Co-creating new learning environments – collaboration across expertise’ järjestettiin 18.-20. marraskuuta Århusin yliopistossa Tanskassa. Kyseessä oli yhteistyökonferenssi, jossa pohjoismaisten yliopistojen tilapalvelu-, IT-, kirjasto- ja hallintoväki kokoontui oppimisympäristöteeman pariin. NUAS järjestää vuosittain useita seminaareja ja kokouksia, mutta tämän tyyppinen yhteistyökonferenssi oli ensimmäinen laatuaan. NUASin jäseninä on tällä hetkellä 62 pohjoismaista yliopistoa ja korkeakoulua. Sen organisaatioon kuuluu 13 eri yliopistohallinnon aloille keskittyvää suunnitteluryhmää; viimeisimpänä on perustettu kirjastopalveluryhmä, jota vetää Pia Södergård Åbo Akademista.

Reissu kaiken kaikkiaan oli hyvin tapahtumarikas ja antoisa. Matka Århusiin ei ole pitkä, mutta vei silti aikaa lennonvaihtoineen. Kööpenhaminassa jatkolentoa odotellessa tuli ilmoitus terminaalin evakuoinnista, mikä hieman hätkäytti kun Pariisin tapahtumat olivat edelliseltä viikonlopulta tuoreena mielessä. Tilanne ei onneksi ollut vakava, koska evakuointi koski vain terminaalin check-in -aluetta, eikä lopulta edes viivästyttänyt jatkolennon lähtöä.

Konferenssi oli erittäin hyvin järjestetty tanskalaisen tyylikkäästi ja rennon tehokkaasti. Aloitustilaisuus pidettiin 18.11. illalla ARoS Aarhus -taidemuseossa. Siellä konferenssin osallistuja pääsivät tutustumaan toisiinsa sekä Olafur Eliassonin ”Your rainbow panorama” teokseen. Konferenssin toisena iltana taas oli täyden päiväohjelman päätteeksi vielä konferenssi-illallinen Turbinehallen-ravintolassa. Paikka oli remontoitu ravintolaksi vanhasta teollisuuskiinteistöstä, joten se sopi hyvin konferenssin teemaan. Siinähän keskityttiin hyvin vahvasti siihen, että miten jo olemassa olevista tiloista tehdään tämän päivän opiskelijoiden ja opiskelun tarpeisiin sopivia.

Tilojen lisäksi täytyy rakentaa myös käyttäjien luottamus

Konferenssi pääsi varsinaiseen alkuun torstai-aamuna. Päivän ensimmäisinä pääpuhujina olivat suomalaiset Olli Niemi (Suomen yliopistokiinteistöt) ja Suvi Nenonen (Aalto). Puhujaparilla on laajalti käytännön kokemusta erilaisten tilojen ja kampusalueiden rakentamisesta ja päivittämisestä nykypäivän vaatimuksiin sekä vahva tutkimustausta aiheesta. He ovat mm. osallistuneet kirjan ”How to co-create campus” kirjoittamiseen. Kirjasta löytyy lisätietoa ja kuvamateriaalia projekteista, joissa puhujat ovat olleet mukana.

Århusin yliopiston sisäpiha

Niemi ja Nenonen korostivat, että perinteisesti yliopistojen ja koulujen tilat on suunniteltu nimenomaan formaalia opetusta varten. Toisaalta tiedetään, että oppimisesta suuri osa tapahtuu hyvin epämuodollisissa tilanteissa ja paikoissa. Heidän mukaansa oppimisympäristöt pitäisikin suunnitella oppimista eikä opetusta varten.

Toinen tärkeä teema oli, että tiloja rakennettaessa pitää rakentaa myös käyttäjien luottamus. Tämä tapahtuu parhaiten siten, että käyttäjät otetaan mukaan suunnitteluprosessiin. Suunnittelusta Niemi kertoi mielenkiintoisen esimerkin projektista, jossa hyödynnettiin Charrette-menetelmää. Charrette tarkoittaa yksinkertaisesti sanottuna aktiivista suunnittelutilannetta missä kokoonnutaan ratkaisemaan jokin ongelma. Tässä tapauksessa opiskelijat ja muut uudistettavan tilan käyttäjät kokoontuivat hahmottelemaan tulevan tilan toiminnot ja osa-alueet pahvimalliksi. Arkkitehti oli paikalla kuuntelemassa koko ajan, ja hän teki näkemänsä ja kuulemansa perusteella muutamassa tunnissa ensimmäisen arkkitehtiluonnoksen ja kustannuslaskelman. Huomattavan nopeaa perinteiseen työstämistapaan verrattuna!

Kuuntelin erittäin kiinnostuneena myös esimerkkejä siitä, miten SYKin projekteissa on otettu käyttöön tiloja, jotka tahtovat jäädä vähälle käytölle. Tällaisia usein löytyy auloista ym. läpikulkupaikoista. Näiden tilojen käyttöä saatiin lisättyä niinkin yksinkertaisilla konsteilla kuin korottamalla oleskeluun tarkoitetun alueen lattiatasoa, ja rajaamalla aluetta erilaisilla kalusteratkaisuilla. Tätä kuulemma kokeiltiin myös projektissa, missä kirjaston sisälle luotiin erilaisia tiloja juuri lattiatason korotuksilla ja erilaisilla kalustus- ja verhoratkaisuilla. Kirjastojen osalta toivat esille myös ajatuksen siitä, että kirjastoissa tarvitaan ”yhteistyöskentelyalueita”, koska sinne tullaan työskentelemään yhdessä yksin. Tätähän me näemme kirjastossa päivittäin, mutta ensimmäistä kertaa taisin kuulla sen näin määriteltynä.

Edellä kerrottu liittyy mielestäni siihen, mitä torstain toinen pääpuhuja Marie Leijon Malmön yliopistosta korosti: tilan tuntu ja käyttötarkoitus voidaan rakentaa tilaan itseensä. Tarkoittaen siis, että sillä on merkitystä onko esimerkiksi opasteissa kieltoja vai kehotuksia, minkälaista kalustusta tilassa käytetään ja miten se on sijoiteltu. Näillä kaikilla ohjataan käyttäjien ymmärrystä siitä, minkälaiseen käyttöön tila on tarkoitettu, ja mitä siellä voi tehdä. Toisaalta, aina eivät asiat mene kaikesta suunnittelusta huolimatta ihan nappiin: käyttäjät eivät välttämättä ”osaa lukea” tilan tarkoitusta, tai eivät vain viihdy uudessa tilassa. Näitäkin esimerkkejä kävi ilmi workshopissa, jonka Niemi ja Nenonen vetivät vielä pääpuheenvuoronsa jälkeen.

Dina Andersen puhui opiskelijoista suunnittelun keskiössä

Opiskelijoiden tarpeet suunnittelun keskiössä

Kiinnostavia esityksiä ja työpajoja oli konferenssissa useita, ja erityisesti jäivät mieleen seuraavat projektit, joita aion pitää silmällä jatkossakin:

•    Opiskelijoiden tarpeiden huomioimisesta hieno esimerkki tuli Linköpingin yliopistosta. Siellä suunnitellaan Campus Vallan uudisrakennusta, johon aiotaan sijoittaa kirjaston lisäksi myös IT- ja helpdesk-palvelut sekä kaikki opintoasioihin liittyvät palvelut. Projektin kantavana ideana on, että opiskelijan ei tarvitse kulkea palveluiden perässä kaupungilla eikä edes kampuksella, vaan kaikki opiskelijan tarvitsemat palvelut kootaan yhteen rakennukseen. Rakennukseen suunnitellaan myös suurta määrää työskentelypisteitä opiskelijoille, ja tekniset ratkaisut mietitään pitkälle tulevaisuuteen sopiviksi. Toinen kantava idea on, että tilojen pitää olla monikäyttöisiä, ja että mikä tahansa tila rakennuksessa voi olla oppimistila.

•    Toinen esimerkki opiskelijasta suunnittelun keskiössä tuli Tanskasta. Dina Andersen Etelä-Tanskan yliopistosta kuvaili heidän projektiaan, jossa sekä tilojen että toiminnan kehitys lähti liikkeelle, kun opiskelijat valittivat, ettei heidän käytössään ole riittävästi pistorasioita, eikä langaton verkko toimi kaikkialla. Kumpulan kampuskirjaston ja Minervan oppimiskeskuksen uudistusprojektien kokemuksella tämä valituksen aihe kuulosti hyvinkin tutulta. Samoin kuin se, että tanskalaisessa projektissa oli myös koko projektin ajan aktiivisia opiskelijajärjestöjen edustajia mukana suunnittelutyössä.

•    Norjalaisen NTNU:n (Norwegian University of Science and Technology) kampussuunnittelussa taas ilmeni hyvin monien muidenkin ilmaisemat tarpeet: liiat neliömetrit halutaan karsia, mutta niiden tilojen, mitkä jäävät jäljelle, tulisi toimia mahdollisimman monipuolisesti ja joustavasti, ja ne pitäisi saada täyteen käyttöön. NTNUn ongelmana oli, että opiskelijat eivät viihdy kampuksen tiloissa, joten heillä oli tavoitteena luoda kampusalue, joka olisi viihtyisä 24/7 toimiva työskentely- ja oppimisympäristö. Tähän suunnitelmaan liittyi hyvin keskeisesti kirjaston tilojen avaaminen monipuoliseen käyttöön.

Kaiken kaikkiaan konferenssin esityksistä nousi esiin jo täältä kotikentältä tuttuja teemoja, jotka tuntuivat olevan kaikille yhteisiä maasta ja organisaatiotaustasta riippumatta. Keskeisimpiä näistä olivat, että opiskelijat halutaan pitää suunnittelun keskiössä, ja että uusista oppimisympäristöistä tulee tehdä kaikin tavoin joustavia, monipuolisia ja monikäyttöisiä tiloja nimenomaan oppimista eikä niinkään opetusta varten.

Teksti ja kuvat

Kati Tuunanen
kirjastonhoitaja

Leave a Reply

Your email address will not be published.