Seksuaaliset tabut yhteiskunnassamme

Terveystieteiden keskuskirjaston Lux Humana -työryhmä järjesti 18.3.2009 Haartman-instituutissa luentotilaisuuden otsikolla “Seksuaaliset tabut yhteiskunnassamme”.
tilaisuuden luennoitsija Pirkko Brusila ja puheenjohtaja Camilla Mårtenson, Kuva: Anna-Mari Koivula
Tilaisuuden luennoitsija Pirkko Brusila ja puheenjohtaja Camilla Mårtenson

Aiheesta oli puhumassa erikoislääkäri Pirkko Brusila, joka toimii myös pari- ja seksuaaliterapeuttina. Lisäksi hän on toimittanut viime vuonna ilmestyneen kirjan Seksuaalisuus eri kulttuureissa,(Duodecim, 2008). Tilaisuus oli suunnattu lähinnä lääketieteen opiskelijoille ja ammattilaisille, mutta se oli avoin myös kaikille muille aiheesta kiinnostuneille. Paikalla oli noin 50 henkeä.

Tabu

Erikoislääkäri Brusila aloitti esityksensä määrittelemällä tabun käsitteen. Nykysuomen sanakirjan mukaan tabu on “jonkin olion pyhyys tai epäpyhyys, joka estää sen koskettamisen tai mainitsemisenkin”. Asia voidaan siis katsoa joko niin puhtaaksi (jumalaiseksi) tai päinvastoin niin saastaiseksi, ettei siihen ole syytä kajota. Seksuaalisuuden ollessa kyseessä molemmista tabun muodoista löytyy lukuisia esimerkkejä. Tabut voivat ilmetä niin yhteisöllisellä tasolla (eri kulttuurit, uskonnot) kuin yksilötasollakin (parisuhde).

Seksin historiaa

Ennen kuin ryhtyi esittelemään eri (uskonto)kulttuurien kannanottoja seksuaalisuuteen erikoislääkäri Brusila loi lyhyen katsauksen seksin historiaan yleisesti ja erikseen Suomen seksin historiaan.

Seksuaalisuuden historia on hyvin pitkälti naisen aseman historiaa. Nainen on kautta aikain koettu ongelmalliseksi seksuaalisessa mielessä: Naista on pitänyt “suojella”  moninaisin rajoituksin. Nainen on koettu seksuaaliseksi uhaksi.

Jo syntiinlankeemuskertomuksesta alkaen seksuaaliseen haluun on liittynyt myös häpeä, lankeemuksesta seuraa rangaistus. Ihmisen seksuaaliviettiä on pitänyt kahlita yhteisöllisin pakottein.

Augustinuksen aikana yhdynnän katsottiin olevan puhtaasti rationaalinen teko, jonka ainoa merkitys oli lisääntyminen. Myöhemmin keskiajalla vakiintui käsitys aviollisesta seksistä ja uskollisuudesta. Viktoriaaniselle ajalle oli tyypillistä toisaalta tiukka tapakulttuuri erityisesti suhteessa naisiin, toisaalta miesten salaiset paheet (mm. bordellit). 1800-luvun etikettisäännökset ulottuivat luonnollisesti myös seksuaalisuuden alueelle. Vallalla oli mm. käsitys, että vain osaava mies voi opastaa naista seksuaalisuuden alueella.

1900-luvun alkupuolen merkittävin uudistus oli Sigmund Freudin psykoanalyysi, joka toi tiedostamattoman vaikutuksen ihmisen käyttäytymiseen, ehkä etenkin seksuaalisen käyttäytymisen alueelle. Psykoanalyysin teoria jatkoi kuitenkin samaa mieskeskeisyyttä, jossa naisen asema määrittyy alisteisesti suhteessa mieheen, (penis-kateus). Naisella oli rooli ainoastaan äitinä.

1950-luvulla ilmestynyt Kinseyn raportti toi vihdoin julki seksuaalisuuteen liittyvän mielihyvän – sekä miesten että naisten. 1960-luvun seksuaalisen vallankumouksen sanotaan vapauttaneen naisen. Etenkin e-pillerin keksimisellä oli tässä huomattava rooli.

Hämmästyttävää mutta totta: klitoris löytyi vasta 1970-luvulla. Tämä kuvaa varsin osuvasti naisen asemaa seksin historiassa etenkin kun ottaa huomioon ihmisen (=miehen?) anatomian muun tietämyksen kehittymisen vuosikymmeniä/-satoja aiemmin.

Viime vuosikymmeninä seksuaalisen vapautumisen voidaan nähdä kehittyneen edelleen niin, että erikoislääkäri Brusilan sanoin voidaan kysyä, olemmeko 2000-luvulle tultuamme saavuttaneet jo seksuaalisen rajattomuuden ajan.

Suomalaisen seksin historiaa

Suomalaisen seksin historia seuraa yleistä eurooppalaista kehitystä eri aikoina enemmän tai vähemmän viiveellä. Erikoislääkäri Brusila toi esille muutamia mielenkiintoisia esimerkkejä lähinnä suomalaisen seksuaalilainsäädännön kehityksen kautta.

Vuoden 1734 lainsäädännössä haureudesta seurasi kuolemanrangaistus. Naiset olivat täydellisesti holhouksen alla. Aina 1900-luvulle asti pidättyvyyttä pidettiin aviollisena hyveenä, sillä seksin katsottiin rasittavan hermoja ja alentavan henkisiä kykyjä. Lasten itsetyydytykseen saatettiin puuttua kirurgisin toimenpitein.

Naimattomien ihmisten sukupuolisuhteen rangaistavuus poistui lainsäädännöstä 1926. Aviollinen uskottomuus lakkasi olemasta rikos 1948.

1960-luvun seksuaalinen vapautuminen näkyi Suomessa vasta viiveellä. Vuoden 1969 lakimuutos mahdollisti sen, että mies ja nainen saivat yöpyä samassa hotellihuoneessa, vaikka eivät olisikaan naimisissa keskenään.

Homoseksuaalisuus lakkasi olemasta rikos 1971, mutta psykiatrisesta tautiluokituksesta se poistettiin Suomessa vasta 1981.

Vuoden 1988 avioerolaki toi muutoksen, jonka mukaan avioeron voi saada harkinta-ajan jälkeen ilman, että on todisteltava puolison uskottomuutta tms.

Raiskauksesta tuli rikos avioliitossakin vuonna 1994.

Homosuhteiden rekisteröinnin mahdollistava laki astui voimaan 2002, mutta vielä maaliskuussa 2008 Suomen evankelisluterilainen kirkko ei nähnyt tarpeelliseksi luoda kirkollista kaavaa homoparien siunaamiseksi.

(Uskonto)kulttuurisia kannanottoja

Historiaosuuden jälkeen erikoislääkäri Brusila pääsi esittelemään eri (uskonto)kulttuurien näkemyksiä seksuaalisuuden eri alueista. Hän esitteli eri kulttuurien näkemyksiä mm. seuraavissa “ongelmakohdissa”: avioliiton asema, suhtautuminen ehkäisyyn, seksuaalinen väkivalta ja seksuaalinen suuntautuminen. Uskonnoista oman esittelynsä saivat kotimainen luterilaisuus, herätysliikkeet, Jehovan todistajat, ortodoksit, katolilaiset, islam, juutalaisuus ja hindulaisuus. Myös suomalaisten romanien suhtautumista seksuaalisuuteen esiteltiin.

Avioliitto, esiaviolliset suhteet, haureus

Avioliiton asema seksuaalisuuden säätelijänä eri uskonnoissa vaihtelee. Mm. herätysliikkeet ja Jehovan todistajat sallivat seksin vain avioliitossa. Ortodokseilla on yhden vaimon ihanne, josta seuraa torjuva suhtautuminen avioeroihin, mikä ei käytännössä ole kuitenkaan niin tiukan kielteinen kuin katolilaisuudessa, joka korostaa ehdotonta uskollisuutta. Hindulaisessa kulttuurissa avioliitot ovat edelleen pääosin järjestettyjä, ei siis rakkausavioliittoja. Myös islam sallii seksin ainoastaan avioliitossa. Etenkin naisten siveysvaatimukset ovat ehdottomat: naisen on oltava neitsyt avioituessaan. Lisäksi avioliittoihin toisuskoisten kanssa suhtaudutaan torjuvasti, äärimmillään aina kunniamurhiin asti. Toisaalta islamilainen nainen voi saada avioeron, jos mies on impotentti.

Ehkäisy, abortti

Miltei kaikki herätysliikkeet vastustavat ehkäisyä ja aborttia. Jehovan todistajat eivät salli aborttia edes raiskauksen uhreille. Myös katolilaisuuden ehkäisy- ja aborttikielteisyys on yleisesti tunnettu. Huomiota herätti hiljan paavin kondomin käytön vastaiset kannanotot hänen vieraillessaan Afrikassa, HIV-tartuntojen surullisimmilla seuduilla. Islam yleisesti ottaen sallii ehkäisyn käytön, mutta alueellisia ja opillisia variaatioita esiintyy: esimerkiksi Pakistanissa ehkäisy on täysin kielletty, koska sen katsotaan innostavan naisia kiellettyihin suhteisiin.

Seksuaalinen väkivalta, raiskaus

Suomen luterilaisessa kirkossa on yhteisöjä, jotka pitävät raiskauksen uhria itse syypäänä. Levisipä julkisuuteen hiljan kirkon rippikoululeirin opintomateriaalia, jossa opetettiin, että väkivallan (sis. raiskauksen) uhrin tulisi antaa tekijälle anteeksi. Hindulaisessa kulttuurissakin raiskauksen uhria pidetään syyllisenä, hänen (naisen) katsotaan vietelleen tekijän (miehen) raiskaukseen. Islamin mukaan raiskaus on rikos, etenkin neitsyen raiskaus. Tosin raiskaukselle täytyy olla neljä todistajaa, mikä käytännössä turvaa raiskaajan aseman. Myöskään raiskausta avioliitossa ei islamissa ole kriminalisoitu.

Seksuaalinen suuntautuminen

Kotimainen luterilaisuus pitää homoseksuaalisuutta vammana tai syntinä, josta voi parantua; jonkinasteista asenteiden vapautumista on tosin tapahtunut. Herätysliikkeillä on huomattavasti kielteisempi kanta, Jehovan todistajille homoseksuaalisuudesta puhuminenkin on kiellettyä. Monissa uskonnoissa on otettu sellainen kanta, joka tuomitsee homoseksuaaliset teot mutta ei kyseisiä ihmisiä, näin mm. ortodoksisuudessa ja juutalaisuudessa. Hindulaisessa kulttuurissa on sallittua ns. sosiaalinen homoseksuaalisuus, joskaan siitä ei varsinaisesti ääneen puhuta. Samoin islamissa homoseksuaalisuus on kriminalisoitu, mutta eräissä maissa ns. sosiaalinen homoseksuaalisuus on varsin näkyvää.

Säännöt, rangaistukset

Eri uskonnoilla on siis omia seksuaalisuutta koskevia sääntöjään. Se kuitenkin vaihtelee, miten tarkasti sääntöjä noudatetaan tai valvotaan. Useat vahvan uskonnollisen taustan omaavat yhteiskunnat voivat käytännössä olla varsin maallistuneita. Usein suuremmat erot saattavat vallita uskonnon eri lahkojen välillä kuin eri uskontojen välillä. Varsinkin pienemmät lahkot voivat olla rangaistuskäytännöissään varsin julmia. Suomessakin toimivissa herätysliikkeissä on käytäntönä sulkea sääntöjen rikkojat yhteisön (myös oman suvun) ulkopuolelle, mikä aiheuttaa inhimillisiä tragedioita etenkin pienillä paikkakunnilla.

Yleisesti voidaan eri (uskonto)kulttuureja luonnehtia myös seksuaalimyönteisiksi tai -kielteisiksi. Nautintoja korostavaa ortodoksisuutta ja juutalaisuutta voidaan pitää seksuaalimyönteisinä kulttuureina, seksuaalikielteisyys korostuu yleensä pienemmissä lahkoissa.  Islam on periaatteessa seksuaalimyönteinen, kehotetaanhan Koraanissakin ihmisiä nauttimaan. Islamilaisessa kulttuurissa seksuaalisuuden alue on kuitenkin huomattavasti laajempi kuin meillä länsimaissa. Siihen kuuluu kättely, katseet, tuoksut, pukeutuminen, naisen ja miehen välinen välimatka jne. Seksuaalisuuden sääntely ulottuu näillekin alueille.

Suomen romanien suhtautumista seksuaalisuuteen määrittävät romanien tarkat häveliäisyyssäännöt. Seksuaalisuudesta ei puhuta. Tästä johtuen romanikulttuurin parissa on runsaasti tietämättömyyttä seksuaalisuudesta.

Yhteisölliset tabut

Seksuaalisuus on ihmisen intiimeintä aluetta. On ymmärrettävää, että seksuaalisuuteen liittyy edelleen vaiettuja asioita. Näin tulee ollakin, kaikkea ei tarvitse tuoda julkisuuteen, vaikka julkisuus onkin “läpiseksualisoitunut”. Yksilö- ja parisuhteen tasolla asioista tulisi kuitenkin kyetä puhumaan. Tabuja ylläpitävät seksuaalisuuteen liittyvät häpeän ja syyllisyyden tunteet. Seksuaalisia tabuja esiintyy edelleen 1960-luvulta alkaneesta seksuaalisesta vapautumisesta huolimatta niin yhteisöllisellä kuin yksilölliselläkin tasolla.

Yhteisöllisesti vaietuista tabuista erikoislääkäri Brusila otti esille esimerkiksi työpaikoilla tapahtuvan seksuaalisen häirinnän, jonka asiallinen käsittely tuntuu olevan edelleen vaikeata. Merkittävimmissä yhteisöissä (esim. eduskunta) tapahtunut seksuaalinen häirintä saattaa tulla julkisuuteen, jolloin asiaan puututaan. Varsinainen ongelma tulisi kuitenkin ratkaista työpaikan sisällä, ei julkisuudessa. Ongelman käsittelyä vaikeuttaa edelleen uhrien tuntema häpeä, jota tekijä usein vielä ruokkii syyllistäen uhrinsa.

Muista yhteisöllisistä seksuaalisuuteen liittyvistä tabuista erikoislääkäri Brusila mainitsi mm. seksuaalisen kaltoinkohtelun ja parisuhdeväkivallan, joka tuli yleisen syyttäjän alaiseksi asiaksi vasta 1994.

Tabut yksilötasolla

Yksilötasolla ja parisuhteessa ilmenevistä tabuista erikoislääkäri Brusila kertoi valaisevia esimerkkejä seksuaali- ja parisuhdeterapeutin vastaanotoltaan. Etenkin nuoria eniten askarruttavia kysymyksiä on epävarmuus omasta seksuaalisuudesta suuntautumisestaan. Aiheeseen liittyy edelleen vahvoja pelkoja ja ennakkoluuloja. Seksuaalinen väkivalta on myös parisuhteessa vaiettu asia. Pariskunnat eivät myöskään juuri keskustele seksuaalisista toimintahäiriöistä keskenään. Itsetyydytystä saatetaan pitää “luusereiden hommana”. Seksiriippuvuudesta ei myöskään helposti puhuta, pidetäänhän seksuaalista halukkuutta ihailtuna ominaisuutena. Vammaisten, laitoshoidokkien ja ikääntyneiden seksuaalisuus on myös varsin vaiettua ja siten tuntematonta aluetta. Ikäihmisten seksuaalisuuteen liittyy myyttisiä uskomuksia: he ovat epäseksuaalisia, he eivät voi enää nauttia seksistä, seksi voi olla jopa vahingollista ikäihmisille.

Seksuaalisuus lääkärin työssä

Erikoislääkäri Brusilan luento oli suunnattu lähinnä lääketieteen opiskelijoille ja ammattilaisille. Luennon jälkeisessä keskustelussa nousikin esille runsaasti juuri lääkärintyöhön liittyviä kysymyksiä.

Entinen terveyskeskuslääkäri kertoi kokemuksistaan työstään alueella, jossa asui varsin paljon eri kulttuureista tulleita maahanmuuttajia. Häntä jännitti, miten hän mahtaa selvitä näistä kohtaamisista. Jälkeenpäin hän saattoi kuitenkin todeta, että etenkin naiset ovat varsin kekseliäitä ja käytännöllisiä, riippumatta kulttuurisesta taustastaan. Suurempia ongelmia hoitosuhteissa ei ilmennyt.

Korostettiin että on tärkeää kuunnella ja kunnioittaa potilasta ja hänen kulttuuriaan. Jos ei tunne kulttuuria, voi aina kysyä miten potilas asiaa toivoisi käsiteltävän. Potilaan huomioiminen yksilönä on olennaista, potilasta kätellään ja katsotaan silmiin.

Ongelmallisia tilanteita syntyy myös esimerkiksi silloin, kun potilaan henki tai terveys vaatisi aborttia, mutta uskonto kieltää sen. Tuleeko lääkärin suorittaa poikien ympärileikkaus uskonnollisista syistä? Tulisiko lääkärin kannustaa yksilöä oman seksuaalisuutensa hyväksymiseen, jos se johtaa henkilön tuomituksi uskonnollisen yhteisönsä ulkopuolelle?

Tilaisuus tarjosi paljon hyödyllisiä näkökulmia sekä seksuaalisuuteen että eri kulttuureihin myös meille “tavallisille kansalaisille”, jotka elämme monikulttuurisessa maassa ja maailmassa.

Kirjoittaja
Lassi Pohjanpää
Terveystieteiden keskuskirjasto, Terkko

 

One thought on “Seksuaaliset tabut yhteiskunnassamme

  1. “Suomen luterilaisessa kirkossa on yhteisöjä, jotka pitävät raiskauksen uhria itse syypäänä. Levisipä julkisuuteen hiljan kirkon rippikoululeirin opintomateriaalia, jossa opetettiin, että väkivallan (sis. raiskauksen) uhrin tulisi antaa tekijälle anteeksi.”

    Edelläoleva on mielestäni erittäin törkeä, leimaava ja luultavasti perusteetonkin kirjoitus. Kirjoituksessa ei ollut mainittu, mitä luterilaisia yhteisöjä tässä tarkoitettaisiin. Koska niitä ei montaa Suomessa ole, niin on väärin vihjailla tällaista ympäripyöreästikin. Ihmiset saattavat vetää johtopäätökset johonkin tiettyyn yhteisöön, jota kuvittelevat asian koskevan, vaikka ko. taholla ei olisi mitään tekemistä kirjoituksessa mainittujen mielipiteiden kanssa.

    Mitä tulee siihen, että pitääkö antaa anteeksi, niin perusluterilaisuudenkin mukaan kaikki tulee kaikille antaa anteeksi, eivätkä seksuaaliset väkivaltatapaukset (jotka ovat hirvittäviä) ole tässä asiassa mitenkään erityisessä asemassa. Anteeksiantamiseen kuluu varmasti aikaa, ja kaikkein tärkeintä on se, että uhri saa apua ja tekijä rangaistuksen.

    Se, että jokin yhteisö uskoisi, että raiskauksen uhri on itse syypää, kuulostaa minusta uskomattomalta. Voisikohan olla, että on tullut jokin väärinkäsitys? Raiskaus on kristillisessä mielessä yksiselitteisesti erittäin paha asia, ja luonnollisesti rikoksen uhri ei ole syyllinen rikokseen.

Leave a Reply

Your email address will not be published.