2.12. Jouluglögit roomalaisittain

Mulsum - roomalainen jouluglögiSaturnalia oli roomalaisten vuoden tärkein juhla, jota vietettiin maanviljelyn jumalan Saturnuksen kunniaksi meidän jouluamme edeltävällä viikolla. Juhlintaan kuului mm. porsaan uhraaminen ja pienten lahjojen – usein kynttilöiden tai leivonnaisten – vaihtaminen. Orjat aterioivat isäntien kanssa ja isännät palvelivat heitä päässään tonttuhatun näköinen pilleus.

Kuten huomaamme, suomalaisen joulu muuntuu helpolla roomalaiseksi. Roomalaista tunnelmaa voi vielä lisätä lämmittämällä glögin sijaan mulsumia, roomalaista viinistä, hunajasta ja mausteista keiteltyä aperitiivia. Roomalaiset uskoivat mulsumin edistävän ruokahalua ja terveyttä.

Näin valmistat mulsumia:

  • 1 pullo kuivaa italialaista valkoviiniä
  • hunajaa maun mukaan sekä mausteeksi
  • mustapippuria
  • hyppysellinen sahramia
  • laakerinlehteä murskattuna
  • pala kanelitankoa

Mittaa kattilaan pari desiä viiniä ja sekoita joukkoon hunaja ja mausteet. Kuumenna ja anna maustua miedolla lämmöllä liedellä noin tunti. Siivilöi liemi, sekoita joukkoon loppu viini ja kuumenna.

Mulsumia siemaillessa voi viritellä yhteislauluna

Porculis matris sumus omnes,
sumus omnes, sumus omnes.
Porculis matris sumus omnes, omnes!
Tu et egoque. Tu et egoque

(kirjallisuuslähteenä hyödynnetty: Castrén & Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja)

 

Teksti

Päivi Lammi, Antiquitas-kirjastossa lukemattomia (sic) tunteja viettänyt suunnittelija

Taidetta kirjastossa – Taidehistorian toimipaikan kipsiveistokset

Yliopiston vanhan päärakennuksen vestibyyli on koristeltu kauttaaltaan antiikin veistosten kipsikopioilla. Niitä taustoittaa entistetty, vanhan roosan värinen seinä. Eteisaulan kerroksiin sijoitetut klassisten pylväsjärjestelmien mukaiset pylväät kruunaavat kokonaisuuden ”taiteen temppeliksi”.

Hera LudovisiTaidehistorian kirjasto sijaitsee ylimmässä kerroksessa. Kun astuu sen eteiskäytävään, ei voi olla huomaamatta monumentaalista Hera-veistosta, joka valvoo sisään tulijoita. Hera on kipsikopio alkuperäisestä marmoriveistoksesta, joka valmistui 1. vuosisadalla jKr. Teosta alettiin kutsua Hera Ludovisiksi 1600-luvun alkupuolella, jolloin se päätyi samannimisen henkilön omistukseen. Kipsikopio on hankittu yliopistolle vuonna 1875.

<- Hera Ludovisi

Eteiskäytävän toisella seinällä on kopioita Firenzen tuomiokirkon laulajainlehterin reliefistä, hankintavuosi on 1888. Alkuperäinen marmorireliefi on renessanssitaiteilija Luca della Robbian 1430-luvulla tekemä.

Osa Firenzen tuomiokirkon laulajainlehterin reliefiä

Osa Firenzen tuomiokirkon laulajainlehterin reliefiä

Donatellon DavidKirjaston sisääntuloportin vieressä on kopio Donatellon viehkeästä David-nuorukaisesta. Alkuperäinen teos on valettu pronssiin 1400-luvun puolivälissä. Tämä Donatellon tunnetuin teos, joka oli aluksi Medicien omistuksessa, oli renessanssin ajan ensimmäinen alaston kokovartaloveistos. Teos hankittiin 1888.

<- Donatellon David

Heti kirjastoon astuttaessa vastassa on Erosta selässään kantava kentauri. Alkuperäinen veistos valmistui 2. vuosisadalla eKr. ja siitä tehtiin roomalaisajalla marmorikopio, joka löytyi Roomasta 1600-luvulla.

Kentauri Eros selässään
Kentauri Eros selässään ->

Lukusalin ikkunaseinällä on muutama kiinnostava kokovartaloveistos, joista toinen on vuohta olkapäillään kantava fauni. Tämä hellenistinen originaaliteos valmistettiin pronssista 200-luvulla eKr. ja myöhemmin, 2. vuosisadalla jKr. siitä tehtiin roomalainen marmorikopio. Veistos löytyi Roomasta ja sen ensimmäinen omistaja oli Ruotsin kuningatar Kristiina. Sen kipsikopio ostettiin meille Pariisista 1875.

Fauni vuohi olkapäillä
<- Fauni vuohi olkapäillä

Toinen ikkunaseinälle sijoitettu veistos on nimeltään Venus Medici. Alkuperäisteos on hellenistiseltä ajalta ja väljästi arvioituna 200-luvulta eKr. Signeerauksesta päätellen teoksen veistäjä on Kleomenes, mistä ollaan yleisesti yksimielisiä. Signeeraus lienee kovin tulkinnanvarainen, koskapa teos on attribuoitu milloin Lysippokselle milloin Praksiteleelle. Roomalainen kopio tästä kreikkalaisesta teoksesta tehtiin jo 1. vuosisadalla eKr. Veistoksen roomalaisaikaisia kopioita on 1990-luvun alkuun mennessä lyödetty kaikkiaan 33 kpl.

Venus MediciVenus Medici ->

Mainittakoon lopuksi vielä Parthenonin temppelin friisi, jonka reliefien kopiot kiertävät lukusalin seiniä katon rajassa. Friisin aiheena on Panathenaia-kulkue, jossa kuvataan jumalia ja ihmisiä. Alkuperäinen friisi oli 160 metriä pitkä, siitä on säilynyt 128 metriä. Pylväiden jalustasta(stylobaatista) katsottuna friisi sijaitsi 12 metrin korkeudessa. Friisistä otettiin ensimmäiset kipsikopiot 1812 ennen kuin ne kuljetettiin Englantiin ja asetettiin esille British Museumiin. Uudet kopiot (muotit) otettiin 1870. Meidän kopiomme hankittiin vuonna 1872 Pariisista, ne lienevät peräisin 1870 otetuista kopioista.

Osa Parthenonin friisiä, valmistautuminen kulkuetta varten

Osa Parthenonin friisiä, kuvan uusin tulkinta: Erekhtheus valmistautuu uhraamaan tyttärensä

Mistä kaikki alkoi

Klassillisen filologian apulainen Nils Abraham Gyldén (1805-1888) lähti opintomatkalle Saksaan vuonna 1834 tarkoituksenaan filologisten opintojensa edistäminen. Matkalla hän ihastui näkemiinsä antiikin taidekokoelmiin, ja ryhtyi kotiin palattuaan puuhaamaan Helsingin yliopistolle antiikin veistosten kipsivaloskokoelmaa. Yliopistolla ei kuitenkaan ollut varoja eikä tiloja kokoelman hankkimiseksi. 1840-luvun alkupuolella ylioppilaskuntakin kiinnostui antiikin veistoskopioiden saamisesta Suomeen. Tätä varten ylioppilaat järjestivät rahankeräyksen syksyn 1843 ja alkuvuoden 1844 aikana. Gyldénin neuvosta rahoilla ostettiin Laokoon-ryhmä, Belvederen Apollo ja Versaillesin Diana sekä muutama pienempi kipsikopio. Gyldén välitti kaupan Pariisista. Konsistori otti kiitollisena vastaan ylioppilaiden hankkiman lahjan. Veistokset sijoitettiin yliopiston piirustussaliin yhdessä piirustuslaitoksen aiemmin hankkimien 9 pienen veistoskopion kanssa. Piirustussali sijaitsi tuolloin Fabianinkadun puolella olevassa 1-kerroksisessa puurakennuksessa. Piirustussalissa avattiin lokakuussa 1845 Suomen ensimmäinen taidenäyttely, jossa em. veistosten ohella oli esillä belgialaisen taidekauppiaan 11 maalausta. Lehdistössä tapaus sai osakseen runsaasti huomiota. Ylioppilaiden hankkimat suurikokoiset veistokset sijaitsevat nykyisin vanhan päärakennuksen toisessa kerroksessa (Unioninkadulta laskettuna).

Miten se jatkui

Yliopiston varsinaisen veistokuvakokoelman keräämisen aloitti 1869 estetiikan ja nykyiskansain kirjallisuuden professori C.G. Estlander, jonka mielestä taiteen, estetiikan ja historian ymmärtäminen edellytti omakohtaista kokemusta maailmantaiteesta. Kokoelman esikuvina olivat useiden Euroopan yliopistojen vastaavat kokoelmat. Tilat löytyivät mainittuna vuonna valmistuneen yliopiston laboratorio- ja museorakennuksen Arppeanumin ylimmästä kerroksesta. Teoksia hankittiin 1870- ja 1880-luvuilla, jälkimmäisen hankintajakson asiantuntijana toimi J.J. Tikkanen, sittemmin taidehistorian vakinainen professori.  Kipsivalosten lopullinen määrä käsittää 75 antiikin, 52 renessanssin, kolme varhaiskristillistä ja kaksi aasialaista veistoskopiota. Teokset kokosi ja viimeisteli Suomessa kuvanveistäjä Carl Eneas Sjöstrand.

Veistokuvakokoelma muutti välillä Arppeanumista yliopiston päärakennukseen ja jälleen takaisin. Kun yliopiston päärakennuksen lisärakennus valmistui, kokoelma siirrettiin 1937 uuden osan pohjoiseen yhdyssiipeen. Siellä kipsivalokset säilyivät vahingoittumattomina sodan ajan, vaikka vanha päärakennus vaurioitui pahoin pommituksissa. Vanhan päärakennuksen kunnostuksen valmistuttua veistokuvakokoelma siirrettiin ylimmän kerroksen eteläpäähän, jossa se on ollut siitä lähtien eri tavoin sijoitettuna.

Taidehistorian kirjasto, joka sai vähin erin alkunsa viimeistään vakinaisen professuurin myötä 1920, sijaitsi alkuaan veistokuvakokoelman yhteydessä. Kirjaston kasvaessa veistokset saivat tehdä tilaa kirjoille. Vielä 1960-luvun puolivälissä, jolloin aloitin taidehistorian opinnot, oli yhtenä perusopintojen osana keskeisten veistosten ulkoa opettelu. Oli metkaa palata 25 vuoden maailmalla huitelun jälkeen takaisin rakkaiden kipsien pariin, kun 1991 aloitin taidehistorian kirjastosta vastaavana amanuenssina.

Lisätietoa:
Yliopiston veistokuvakokoelma

Lähteet:

Nikula, Riitta, 1974. “Helsingin yliopiston veistokuvakokoelman historiaa ja taustaa”, Helsingin yliopiston taidehistorian laitoksen julkaisuja 1, 65–114. Helsinki.

Selkokari, Hanne, Taidehistorian veistokuvakokoelma [kuvallinen luettelo], verkkojulkaisu.

Kirjoittaja

Virpi Huhtala
kirjastonhoitaja
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Yliopiston veistokuvakokoelma