Kirjastojen rooli uskontojen ja kulttuurien välisessä dialogissa

Pariisissa juhlittiin 25.8. kaupungin miehityksestä vapauttamisen 70. vuosipäivää. Samana päivänä alkoi kaksipäiväinen kokous teemasta Kirjastot, kulttuurien ja uskontojen välisen dialogin kivijalka: Historia, nykyisyys, tulevaisuus (Les bibliothèques, socle du dialogue des cultures et des religions: Histoire, présent, avenir). Järjestäjänä oli Pariisin katolinen instituutti (Institut catholique de Paris; ICP), jonka kirjaston pitkäaikainen johtaja Odile Dupont on tehnyt merkittävää työtä hankkeen edistämiseksi sekä teologisten kirjastojen parissa että IFLAssa.

Kristillinen teologia on ollut aina avoin vieraiden uskontojen kohtaamiselle, vaikka uskontodialogista sanan modernissa merkityksessä on ennen 1900-lukua ollut kysymys vain harvoin. Varsinkin viime vuosisadan sotien jälkeisenä aikana sekä teologian että kirkkojen parissa aidosta uskontodialogista muiden uskontojen ja kulttuurien kanssa on tullut keskeinen haaste. Ei ole sattuma, että tarve uudenlaiseen uskontojen kohtaamiseen on kasvanut juuri kristityissä länsimaissa. Tuhoisien sotien jälkeinen demokratia ja pluralismi, kolonialismin lopullinen päättyminen ja oman uskonnon syvä kriisi eivät yksin riitä selittämään tätä kehitystä. Siihen liittyvät myös uskonnollisen pluralismin räjähdysmäinen kasvu sekä teologisen tutkimuksen muutos, jota myöhempinä aikoina saatetaan kuvata jopa radikaaliksi.

Thierry-Marie Courau korosti avauspuheenvuorossaan uskontodialogin keskeisiä arvoja. Meidän tulee kuunnella ja pyrkiä ymmärtämään, lukea ja tutkia tekstejä, pyrkiä toisen tasavertaiseen kohtaamiseen, vuorovaikutuksellisuuteen. Uskontojen ja kulttuurien erilaiset teologiset kirjastot tarjoavat edellytykset, mahdollisuuden ja lähtökohdan kaikkeen tähän; ne ovat rauhanomainen tila, jossa kohtaaminen voi tapahtua.

Poimin kokouksen esityksistä oman kirjastomme kannalta kiinnostavimman aineiston, mikä ei tee oikeutta aiheen moniulotteisuudelle.

Läntisen Euroopan teologisten kirjastojen ydinongelma

Fabienne Henryot Lausannen yliopiston kirjastosta kuvasi oman kirjastonsa muutoksen avulla akateemisen teologian siirtymistä teologiasta uskonnon, uskontojen ja uskonnollisuuden tutkimukseen. Lausannen yliopistossa teologian opetus vapautui kirkollisesta sidoksesta jo vuonna 1837. Suuret muutokset tapahtuivat kuitenkin 1960-luvulta alkaen, kun kriittinen raamatuntutkimus sekä kurssit sosiologiasta, psykologiasta ja antropologiasta saavat opetuksessa pysyvän jalansijan. 1990-luvulla teologian ja uskontotieteen opetus joutuvat kriisiin, kun opiskelijoiden määrä laskee. Ratkaisuksi kehitetään räätälöityjä palveluja kirkolle ja muille tiedekunnille. Samalla uskontotieteen asema oppiaineena nousi. Tämä johti 2000-luvun alussa jyrkkään kriisiin, kun uskontotiede määritteli itsensä entistä selvemmin teologiaa vastaan. Uudesta tilanteesta hyötyivät ennen kaikkea kriittinen raamatuntutkimus, joka liittyi Lähi-idän uskontojen juurien tutkimukseen, sekä uskontososiologia ja modernien uskonnollisten ilmiöiden tutkimus.

Tämä kehitys näkyy selvästi Lausannen yliopiston kirjaston tilanteessa. Teologian kirjat vievät 9 % yliopiston kirjaston hyllytilasta, vaikka sen käyttäjät edustavat alle yhtä prosenttia kaikista yliopiston kirjaston kuluttajista. Tämä vaikuttaa hitaasti mutta varmasti teologisen kirjaston kokoelmiin ja sen kokoelmapolitiikkaan. Vuonna 2012 teologisen kirjallisuuden osa-alueiden luokitusta supistettiin kuudesta kolmeen samalla kun uskontososiologian luokitusta yksityiskohtaistettiin. Perinteisen teologian kokoelmat ovat kehittyneet kaikessa rauhassa ajan kuluessa, mutta uskontotieteen kokoelmat ovat vanhentuneet ja vaativat jatkuvaa uudistamista. Tämä kaikki on lisännyt paineita järjestää uudelleen teologian ja siihen liittyvien muiden tieteenalojen kokoelmia.

Kirjastojen rooli uskontodialogin ydinalueilla

Uskontojen ja kulttuurien välisen dialogin kannalta merkittävät kirjastot sijaitsevat usein maantieteellisissä solmukohdissa. Hyvänä esimerkkinä oli esillä Marokon Rabatissa sijaitseva kristillisten kirkkojen vuonna 2012 perustama Teologian ekumeeninen instituutti (Institut oecuménique de théologie; Al Mowafaqa), jonka löytää virtuaalisesti Internet-osoitteesta www.almowafaqa.com. Sen nimenomaisena tarkoituksena on valmentaa lännen kristillisten kirkkojen edustajia uskontojen ja kulttuurien väliseen dialogiin. Instituutin kirjaston lähtökohtana on Rabatin katolisen hiippakunnan kirjasto, joka perustettiin 1981. Uuden kirjaston kokoelmia sekä siellä tehtävää elektronista dokumentaatiota kehitetään vähitellen palvelemaan uskontojen ja kulttuurien kohtaamista. Instituutti järjestää myös konferensseja ja muita tapahtumia. Islamin hallitsemassa maailmassa tällainen instituutio on poikkeuksellinen.

Cindy S. Lu esitelmöi kiinnostavasti Kiinan tilanteesta. Kiinan vainotuille kristityille vuosi 1982 merkitsi tärkeää käännettä. Kirkot saivat avata ovensa, ainakin periaatteessa, vaikka paikalliset olosuhteet vaikuttivat edelleen huomattavasti kristittyjen elämään. Vuoden 2014 alussa kristinuskon näkyviä tunnuksia on määrätty poistettaviksi kirkkojen huomattavan menestyksen vuoksi; joitakin vastarakennettuja kirkkoja on purettu kokonaan. Eikä ihme: on ennustettu, että Kiinasta on tulossa maailman suurin kristitty maa. Laskelmien mukaan Kiinassa on virallisesti 26 miljoonaa protestanttista ja 12 miljoonaa katolilaista kristittyä. Protestanteilla on 22 virallista seminaaria, katolisella kirkolla niitä on 24. Näiden seminaarien kirjastotoiminta on kuitenkin heikkoa ja budjetti hyvin rajallinen.

Viralliset kirkot seminaareineen ovat kuitenkin jäävuoren huippu. Maanalaiset kirkot kasvavat ja ovat motivoituneita toimimaan. Laskelmien mukaan Kiinassa on peräti 80 miljoonaa jäsentä maanalaisissa protestanttisissa kirkoissa ja maanalaisissa katolilaisissa kirkoissa on 10 miljoonaa jäsentä. Nämä kirkot sijaitsevat joko syrjäseuduilla, jossa niitä ei välitetä vainota, tai suurten kaupunkien liikekeskuksissa, joissa niitä pystytään ylläpitämään liikeyritysten naapureina. Näitäkään ei yritetä erityisesti vainota; viranomaisille on olennaista, että kirkot eivät vaikuta näkyvinä julkisina instituutioina. Protestanttisten yhteisöjen seminaarien lukua on protestanttien osalta mahdoton arvioida. Roomalaiskatolisia katolisia seminaareja on kymmenen. Näiden seminaarien kirjastot ovat kiinnostavassa tilanteessa. Ne saavat runsaasti kirjoja Yhdysvalloista ja Kaakkois-Aasiasta, etenkin Hong Kongista. Innostusta näissä kristillisissä kasvun keskuksissa riittää, mutta maanalaisten seminaarikirjastojen resurssit ovat riittämättömät. Kirjat jäävät luetteloimatta, henkilökunnalla ole koulutusta, ja Internetin käytössä on toistuvia hankaluuksia – tai se on täysin mahdotonta. Tästä syystä teologiset seminaarit Hong Kongissa ja Taiwanissa ovat avainasemassa maanalaisten seminaarien väen koulutuksessa. Hong Kongin luterilainen seminaari, jossa on työskennellyt suomalaisiakin teologeja, on yksi näistä solmukohdista. Niillä on myös olennainen rooli uskontodialogiin liittyvän aineiston kokoamisessa ja kiinalaisten teologien valmentamisessa ei-kristillisten kulttuurien kohtaamiseen. Kiinalaisten teologien koulutuksessa kaivataan kipeästi kiinankielistä aineistoa, koska näiden englannin taito on usein heikko.

Uskontojen kulttuuriperinnön vaaliminen

IFLAn konservointiprojektien palveluksessa Alankomaissa työskentelevä Julia Brungs esitteli työnsä kohteita ja tavoitteita. Kirjallisen kulttuuriperinnön säilyttäminen on kuulunut IFLAn ohjelmaan jo 1980-luvulta alkaen. Tätä palvelee erityisesti Preservation and Conservation Section, ja IFLAlla on 13 projektia palvelevaa keskusta. Säilyttämishankkeissa ovat etusijalla luonnonkatastrofien ja aseellisten konfliktien vaivaamat alueet. Olennaista on myös aineistojen digitointi, jota edistetään yhteistyöprojektissa UNESCOn, paikallisten hallitusten ja muiden yhteisöjen kanssa.

Otto Lankhorst esitelmöi kirjastojen sulkemisesta ja yhdistämisestä Alankomaissa. Lankhorst on sekä seurannut tätä prosessia että vaikuttanut siihen ratkaisevasti, sillä hän johtaa Sint Agathassa sijaitsevan Alankomaiden luostariperinnön kokoelmaa ja säätiötä. Reformoiduissa Alankomaissa luostarikirjastojen kohtalona oli luostarien tuhoamisen myötä tulla liitetyiksi yliopistollisiin kirjastoihin. 1800-luvun puolivälissä luostarielämä elpyi jälleen, mutta ajan kuluessa ja etenkin 1960-luvulta alkaen yhteiskunnan sekularisoituminen vaikutti myös luostareihin, joita alettiin uudelleen sulkea munkkien ja nunnien puutteen vuoksi. 1980-luvulta alkaen luostarien arvokkaan kulttuuriperinnön säilyttäminen on koettu keskeiseksi tavoitteeksi. Vuonna 1989 perustettiin Alankomaiden luostariarkistojen palvelukeskus (Dienstencentrum Kloosterarchieven in Nederland), josta vuonna 2002 luotiin Lankhorstin nyt jo kymmenen vuoden ajan johtama keskus. Sen rahoitus on turvattu vielä 20 vuodeksi eteenpäin. Työtä on paljon, aina aineiston arvioimisesta ja valikoinnista luetteloimiseen, konservointiin ja kokoelmien hoitamiseen saakka.

Teksti:

Matti Myllykoski
johtava tietoasiantuntija

Kuva:

icp.fr

Cycling for Libraries!

Kirjastoväen pyörämatkalla vaihdettiin kokemuksia, rakennettiin verkostoja ja bongattiin kirjastoja.

Polkupyöriä ja kirjastoja yhdistää se, että molemmat ovat suhteellisen demokraattisia välineitä erilaisten resurssien tavoittamiseen. Polkupyörät ja kirjastot herättävät positiivisia tunteita, useimmilla on niistä myönteisiä kokemuksia jo lapsuudesta. Siksi yhdistelmä on omiaan tempaukseen, jonka yhtenä tarkoituksena on tuoda näkyvyyttä kirjastoille ja niiden merkitykselle.

Idea lähteä pyörämatkalle kirjastojen puolesta Kööpenhaminasta Berliiniin syntyi aluksi pienimuotoisena parin hengen projektina ja kasvoi lopulta Facebookin ja muiden sähköisten medioiden ansioista yli 65 osanottajan, huoltotiimin ja videotiimin sisältäväksi näyttäväksi hankkeeksi. Tämä oli niin kiehtova ajatus, että mukaan oli ehdottomasti päästävä, ja HULib verkkopalveluista matkaan lähtikin kaksi innokasta pyöräilijää. Kaikkiaan kansallisuuksia oli edustettuna kymmenen, ja yksi osanottaja tuli Australiasta saakka.

Fyysisen suorittamisen liittäminen älylliseen/ammatilliseen keskusteluun on mielenkiintoinen konsepti. Kun pyöräilyä ja keskustelua, yhdessä ja erikseen, on aamusta iltaan yhdeksän päivän ajan, saavutetaan jotain ainutlaatuista, jossa varsinaisten teemojen, ”kotitehtävien” ja kirjastokäyntien lisäksi on kysymys kunnon kohottamisesta, ryhmädynamiikan opiskelusta ja ammatillisesta verkostoitumisesta.

Lähtö oli 28. toukokuuta Kööpenhaminan kuninkaallisen kirjaston mustaksi timantiksi kutsutun komean kirjastorakennuksen luota. Edellisenä iltana oli jo vietetty kick-off -juhlaa kaupunginkirjaston tiloissa iloisen puheensorinan, pienen purtavan ja balkanilaisen kletzmer-musiikin tahdittamana. Alkumatkasta ennestään viileä ilma kävi yhä tuulisemmaksi, ja myöhemmin illalla alkoi vielä sataa, lisäksi rengasrikkoja tuli ensimmäisenä päivänä viisi, mm. kärjessä ajavalta Mace Ojalalta puhkesi sekä etu- että takarengas lyhyen ajan sisällä. Alkumatka oli siis todella haasteellinen, ja kun lopulta päästiin Køgeen ja asetuttiin retkipatjoille koulun käytäville, oli matkan hankalin osuus takana.

Tanskassa vierailtiin matkan aikana neljässä kirjastossa, esim. Præstøssä päästiin tutustumaan uudenlaiseen avoimeen kirjastoon, joka on auki klo 7-23 kaikkina päivinä, tosin henkilökuntaa on paikalla vain arki-iltapäivisin. Muina aikoina kirjaston automaattiovi aukeaa tanskalaista sosiaaliturvakorttia ja siihen liittyvää tunnuslukua käyttäen. Itsepalvelulainaus ja kirjaston peruspalvelut ovat käytettävissä. Paikalliset asukkaat ovat olleet hyvin tyytyväisiä tähän laajennettuun aukioloon, käyttäjiä on ollut sekä aamuisin ennen töihin lähtöä että myöhään iltaisin. Tällä paikkakunnalla asukkaita on n.7000 ja tämänkokoista paikkakuntaa pidettiin suurimpana mahdollisena taajamana, jossa tällainen malli voisi toimia. Pienellä paikkakunnalla ihmiset tuntevat toisensa melko hyvin, ja sosiaalinen kontrolli auttaa välttämään ilkivaltaa. Tanskassa mallia on kokeiltu kymmenillä paikkakunnilla, ja kaikkialla kokemukset ovat olleet myönteisiä. Automaattiporttien lisäksi järjestelmä edellyttää, että kirjat on varustettu RFID-tarroilla. Myös Nykøbingin viisi sivukirjastoa ovat ottamassa käyttöön avoimen kirjaston pitkiä aukioloaikoja, ja tällaisia kokeiluja on meillä Suomessakin vireillä.

Nykøbingissä kirjasto oli järjestänyt pyörämatkalaisille kiinnostavan Skype-seminaarin, jossa tunnettu kirjastobloggari Buffy Hamilton alusti ja keskusteli ryhmän kanssa Atlantasta käsin osallistavasta oppimisesta kirjastoissa. Session lopuksi tuotettiin keltaisille muistilapuille visioita kirjaston tulevaisuudesta, ja monissa lapuissa tuotiinkiin esiin yhteisöllistä oppimista kirjastoissa ja kirjaston merkitystä julkisena tilana.

Kahden ensimmäisen sateisen ja tuulisen päivän jälkeen sää alkoi suosia kirjastopyöräilijöitä, ja Berliiniin saavuttaessa hellelukemat ylittävät jo 30 asteen rajan. Päivittäiset matkat vaihtelivat 40 -90 kilometriin paitsi viimeisenä päivänä,  jolloin ajettiin yli 120 km. Kukaan meistä ei ollut aiemmin osallistunut pyöräillen tapahtuvaan epäkonferenssiin, joten oli epävarmaa miten koko konsepti tulisi toimimaan. Alkupäivinä ihmetteli, että miten tällainen epäkonferenssi ylipäätään on mahdollinen. Ajoimme melko leppoista vauhtia, mikä mahdollisti keskustelun naapurin kanssa, ja ennen pitkää keskustelu huomaamatta luiskahti kirjastoasioihin.

Matkalla tutustui kiinnostaviin hahmoihin eri maista, esim. ranskalaiseen Philippeen, joka on eläkkeellä oleva antikvaarisen kirjakaupan pitäjä Pariisista. Hän on myös innokas pyörämatkailija ja keräilee ranskankielisiä kirjoja pyörämatkailun historiasta. Tämä kokoelman laajuus on n. 350 nidettä. Oli myös kiinnostavaa keskustella Exlibriksen Patrickin kanssa. Hän hoitaa Bostonissa SFX- ja Metalib -tukea ja mainitsi, että vuoden päästä pitäisi valmistua heidän uusi kirjastojärjestelmänsä, joka on saanut nimen Ama. Patrick myös johti tuiki tärkeää venyttelyä aamuisin ja tauoilla.

Till Kinstler liittyi porukkaan Rostockissa, jonne tultiin lyhyen lauttamatkan jälkeen. Hän työskentelee Göttingenissä, n. 60 hengen alueellisessa kirjastoverkkopalveluita tuottavassa ja kehittävässä yksikössä. Oli mielenkiintoista kuulla, että heidän yksikkönsä on hiljattain päättänyt tukea VUfind-ohjelmiston käyttöönottoa saksalaisissa kirjastoissa joko niin, että he asentavat ohjelmiston kirjaston palvelimelle, tai he tarjoavat myös omaa hosting-palvelua VUfind-ohjelmistolle. Leipzigin yliopiston kirjastossa on alkamassa on laaja VUfind-käyttöönottoprojekti, jossa työskentelee viisi henkeä. Tämä discovery-tyyppinen käyttöliittymä on kiinnostava sen vuoksi, että se on myös meillä eViikki-palvelun uusi alusta.

Pohjois-Saksan Mecklenburgin halki idyllisessä maalaismaisemassa pyöräiltäessä oli teemana kirjastopalvelut harvaan asutuilla alueilla. Alue kärsii myös väestökadosta nuorten muuttaessa työn perässä suurempiin kaupunkeihin länteen ja etelään. Ongelma konkretisoitui Fürstenbergissä, jossa saimme tutustua kaupunginkirjastoon, joka mahtui yhteen pienehköön huoneeseen. Kirjasto on säästösyistä lakkautettu vuonna 2004, mutta pyörii nyt vapaaehtoisvoimin eläkkeelle jääneen kirjastonhoitajan johdolla. Tämä toimintamalli on Saksassa laajassa käytössä, ja innokkaita kirjaston hyväksi palkatta työskenteleviä löytyy runsain joukoin. Tällaista mallia on helppo kritisoida sen vuoksi, että se asettaa kirjastonhoitajien ammattitaidon ja identiteetin kyseenalaiseksi. Paikallisten päättäjien näkökulmasta vaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä: joko kirjasto lakkautetaan kokonaan tai hyväksytään sen ylläpito vapaaehtoisvoimin. Juuri Tanskasta tultuaan tuli mieleen, että näillä harvaanasutuilla seuduilla itsepalveluun perustuva avoin kirjasto olisi pitemmän päälle kestävämpi ratkaisu kuin kirjastopalvelun perustaminen harrastuspohjaisiin vapaaehtoisiin.

Yliopistokirjastojen puolella Mecklenburgissa näytti menevän paremmin kuin yleisillä kirjastoilla. Vierailimme avarassa ja valoisassa Rostockin yliopiston kirjastossa, joka on valmistunut v. 2005. Kirjaston on auki päivittäin klo 9 – 24. Iltaisin ja viikonloppuisin henkilökuntaa on vain kaksi vahtimestaria, muina aikoina talossa työskentelee n. 60 kirjaston työntekijää. Rostockilaiset järjestivät myös paikallisen bändin soittamaan illanviettoon, jota sponsoroi kulttuuripääkaupunki Turku, Rostockin ystävyyskaupunki.

Keltaisissa huomioliiveissä pyöräilevä 200 metrin letka sai kaikkialla hilpeän vastaanoton. Oranienburgiin saavuttaessa tultiin isoon liikenneympyrään, jossa joku meistä keksi jäädä ajamaan ympyrää, ja kun liikenneympyrä täyttyi kirjastopyöräilijöistä, kaikki huusivat yhteen ääneen Cycling for Libraries!

Yhteinen pyöräily päättyi sunnuntai-iltana 5.6. Berliinin päärautatieasemalle, jonne saavuttaessa ilmassa oli sekä suurta riemua yhteisestä onnistumisesta, että jo eron ja matkan päättymisen haikeuttakin. Jotain lähes mahdotonta oli onnistuttu tekemään lähes täydellisesti. Nyt hyvin ainutlaatuinen yhteinen kokemus oli ohi. Kritiikkiä on vaikea esittää, koska hiukan tiukemmalla organisoinnilla olisi menetetty olennaista spontaanisuutta. Kokemus oli hyvin intensiivinen, omaa aikaa oli välillä olemattoman vähän, univaje kasvoi koko matkan ajan, mutta samaa tahtia kasvoi yhteishenki. Perillä Berliinissä oli saavutettu jotain ammatillisesti avartavaa ja inhimillisesti syventävää. Sen jälkeen pari päivää Berliinissä olivat jo hidasta palautumista arkeen. Maanantaina oli epäkonferenssimme päätöskonferenssi Konrad Zuse –instituutissa, pääteemana Shifting Traditions – Libraries on the move. Illalla kaikki kokoontuivat Tempelhofin hylätylle lentokentälle, jonne sirkustelttamme oli vielä kerran pystytetty loppujuhlallisuuksia varten.

Videoklippejä matkapäiviltä

Kirjoittajat

Kimmo Koskinen
Kehityspäällikkö
Verkkopalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kari Haatanen
Tietotekniikka-asiantuntija
Verkkopalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Kimmo Koskinen ja Kari Haatanen