Euroopan teologisten ja kirkollisten kirjastojen kriisi

Euroopan teologisten kirjastojen yhdistys (Bibliothèques Européennes de Théologie, BETH) järjesti 42. vuosikokouksensa Pariisissa 11.-15.9.2013. Kokouksen pääteemana oli torstaiksi 12.9. merkitty laaja katsaus teologisten ja kirkollisten kirjastojen kriittiseen tilanteeseen Euroopassa. Monia kirjastoja on jo suljettu tai ollaan sulkemassa. Kuuntelimme toisiamme, saimme kokonaiskuvan ongelmista sekä yrityksistä ratkaista niitä. Koska uskon eurooppalaisten tieteellisten kirjastojen ongelmien olevan näinä niukkuuden päivinä yhteisiä ja kovin samanlaisia, rohkenen ajatella, että selontekoni saattaa kiinnostaa muitakin kuin oman alani ihmisiä.

Yleisesti ottaen tilanne on sellainen, että rikkaassa ja protestanttisessa Pohjois-Euroopassa teologinen kirjallisuus sijaitsee asemansa turvanneissa yliopistollisissa kirjastoissa. Kirkolliset kirjastot eivät ole kovin yleisiä, koska täällä ei ole luostareita eikä luostarikirjastoja ja koska kirkollisen perinteen ikäkin on suhteellisen nuori. Protestanttisissa maissa kansalliskirjastot huolehtivat myös vanhasta kirkollisesta ja kristillisestä kirjallisuudesta.

Talouskriisistämme huolimatta teologinen ja kirkollinen kirjallisuus on Suomessa hyvässä turvassa. Niinpä tyydyin pitämään oman esitykseni Suomen lähetysseuran kirjaston sulkemisesta ja turvauduin siinä Elise Pirttiniemen tekemään arvioon, jonka perusteella seuran johtokunta päätti sulkea kirjaston. Kiinnostavaa tässä prosessissa oli esittää, miten suljetun kirjaston arvokkaat kokoelmat saivat hyvän kodin toisaalta: Namibian yliopiston kirjastosta, Hongkongin luterilaisesta seminaarista sekä oman kirjastomme kokoelmista. Saattaa olla, että meillä päädytään jossain vaiheessa sulkemaan vielä muitakin kirkollisia kirjastoja, mutta tilanteemme ei ole lähimainkaan niin synkkä kuin muualla Euroopassa. Paremmin menee kuitenkin Norjassa, jossa on jopa avattu uusi metodistien ylläpitämä teologinen kirjasto.

Saksassa luulisi kirkollisellakin puolella menevän paremmin kuin meillä. Vaan ei mene. Noin sadasta teologisesta ja kirkollisesta kirjastosta vuosina 2002-2013 viisi suljettiin ja kokoelmat siirrettiin osaksi muita kirjastoja, kahta supistettiin tuntuvasti sekä yhdeksän sulatettiin muihin kirjastoihin. Näistä toimista huolimatta noin 20 % Saksan evankelisen kirkon piirissä toimivista kirjastoista voi sinnittelee eteenpäin huonoista näkymistä huolimatta; muiden tilanne on hyvä tai vakaa. Ongelmat juontuvat paljolti siitä, että kirjastoja on aikoinaan perustettu ja niiden toimintaa suunniteltu epäsystemaattisesti, eikä kirjastonhoitajien neuvoa ole juuri kysytty.

Iso-Britanniassa teologisia kirjastoja on monenlaisia: katedraalikirjastoja, luostarikirjastoja (Westminster Abbey), yliopisto- ja collegekirjastoja sekä erilaisia anglikaanisen kirkon ylläpitämiä seurakunnallisia ja hiippakunnallisia kirjastoja. Näiden kirjastojen tilanne on monella suunnalla vaakalaudalla. Yliopiston yhteydessä toimivien kirjastojen tilanne on suhteellisen vakaa, koska ne nauttivat valtion rahoitusta, mutta pappiskoulutukseen erikoistuneiden seminaarien kirjastot ovat riippuvaisia kirkkojensa heikkenevästä tuesta.

Roomalaiskatolisella puolella puolestaan on ryhdytty sulkemaan pieniä luostarikirjastoja ja kokoamaan niitä suuriksi keskuskirjastoiksi. Alankomaissa tällainen luostariarkistoista koottu ”palvelukeskus” perustettiin vuonna 1989 pyhä Agathan luostariin (Dienstencentrum Kloosterarchieven in Nederland). Samalla, kun luostarissa toimivien pappien, munkkien ja nunnien määrä on dramaattisesti laskenut 1970-luvulta alkaen, keskitetty kirjasto on tuonut sinne uutta elämää. Arvokkaiden kirjastojen mukana luostarissa säilytetään runsain määrin hollantilaisten luostareiden esineistöä. Samantyyppisiin ratkaisuihin on päädytty myös Ranskassa, jossa on esitetty myös luostarikirjastojen tärkeimpien kirjojen digitoimista.

Italiassa tilanne on kaoottinen. Erilaisten roomalaiskatolisten instituutioiden, yksittäisten seurakuntien, kulttuuri-instituuttien, hiippakuntien sekä yksittäisten seurakuntien kirjastot muodostavat kirjavan ja kartoittamattoman kokonaisuuden, johon on erilaisten laskutapojen mukaan arveltu kuuluvan noin 5000-6000 eri kokoista ja eri tavoin hoidettua – tai oikeammin hoitamatonta – kirjastoa. Näiden kaikkien kartoittaminen olisi hyvin vaativa tehtävä. Kirkollisten kirjastojen hoitajien yhdistys (Associazione dei Bibliotecari Ecclesiastici Italiani, ABEI) on kuitenkin koonnut sivustolleen selvityksen lähes 1500 merkittävimmästä kirjastosta.

Italialaisista kirkollisista kirjastoista löytyy hyvin vanhoja messukirjoja ja monenikäistä kirjallisuutta aina 1500-luvun aineistoihin saakka. Näiltä kirjastoilta puuttuvat usein toiminnan edellytykset – käyttäjät, kirjastonhoitajat, varat kirjaston ylläpitämiseen ja hankintoihin, edellytykset hankkeiden toteuttamiseen, päättäväisyys kirkollisessa päätöksenteossa. Puutteista pahin on se, että lukemattomissa kirjastoissa luettelointi ja kirjallisuuden löytyvyys on heikkoa. Monesti kirjaston varsinaisena ”hoitajana” on munkki tai pappi, jolla on avain ”kirjaston” tiloihin. Pahimmassa tapauksessa satunnainen kävijä voi päästä katsomaan hyllyjä, joiden sisällöstä kenelläkään ei ole kunnollista käsitystä.

Ajatuksia herättävän päivän päätteeksi hyvin erilainen kokemus: käynti kardinaali Mazarinin (1602-1661) yksityiskirjaston pohjalta perustetussa kirjastossa, jonka aarteet ovat vertaansa vailla.

Teksti:

Matti Myllykoski
johtava tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva:

miklagard11.blogspot.fi/