Syksyisiä kirjapaloja: Saviano ja Nussbaum

Järistyksen jälkeen

Monille Italia tuo mieleen sypressirivit Toscanan auringon alla, taidekaupungit ja historialliset monumentit sekä tietysti hyvän ruoan ja viinin. Valitettavasti mitalilla on aina kaksi puolta.

Italialainen toimittaja Roberto Saviano julkaisi kuusi vuotta sitten teoksen Gomorra, jossa hän kuvasi Napolin alueen mafian, Camorran toimintaa. Kirjasta tehtiin pian myös elokuva. Saviano on sen jälkeen joutunut elämään turvamiesten ympäröimänä asuinpaikkaa vaihdellen, Gomorran aikaansaamien tappouhkausten vuoksi.

Uudessa esseekokoelmassaan Järistyksen jälkeen. Tositarinoita Berlusconin Italiasta (WSOY 2012), Saviano jatkaa Italian kipupisteiden käsittelyä. Pääosassa on edelleen järjestäytynyt rikollisuus, mutta hän käsittelee myös mm. eutanasiaa, kritiikkiä vaientavaa loanheittokoneistoa ja L’Aquilan maanjäristystä v. 2009.

Kirja imaisee mukaansa ja sen lukee yhdeltä istumalta toivoen kuitenkin, että kyseessä olisi vain fiktio. Sitä se ei valitettavasti ole.

Saviano käsittelee nyt Camorran lisäksi myös Calabrian rikollisjärjestöä ’Ndranghetaa ja sen soluttautumista Pohjois-Italian talouteen ja politiikkaan, sen jäseneksiottorituaalia ja hierarkiaa.

Se miten klaanit ostavat ääniä, saattaa jo Italian demokratian hieman kyseenalaiseksi. Rikollisjärjestöihin kytköksissä olevien poliitikkojen ura saadaan näin nopeaan nousuun. Joillakin alueilla Campaniassa ja Calabriassa klaanipäälliköt ovat todellakin äänten herroina.

Väkivallan ja verenvuodatuksen jälkeen järkyttävintä ovat mafian tekemät ympäristörikokset. Klaanit ovat vahvasti mukana jätebisneksessä ja huolehtivat ongelmajätteiden loppusijoituksesta, tietysti ympäristön kannalta tuhoisasti.

Syyllisiä ovat myös ne lukuisat yritykset, Pohjois-Italiassakin, jotka ovat halunneet selvitä jäteongelmistaan halvalla.

Italia on maa, jossa on eniten bunkkereita koko maailmassa. Niitä rikolliset rakennuttavat talojensa alle tai läheisyyteen ja saattavat piileskellä niissä lain kouraa tai kilpailevan klaanin tappajia useita vuosia, joskus jopa näkökyvyn kustannuksella!

Mafioson elämästä muodostuu synkkä ja lohduton kuva. Hierarkian huipulla toimivat voivat parhaimmillaan kokea loistoa, luksusta ja ympäristön pelonsekaista kunnioitusta, mutta lopussa häämöttää väkivaltainen kuolema tai vankila.

Savianolta on usein kysytty, miten sanojen on mahdollista edustaa vaaraa rikollisjärjestöille? Miten hän voi herättää pelkoa camorraklaaneissa? Hän on vastannut, etteivät klaanit pelkää sitä joka kertoo, vaan niitä jotka kuuntelevat.

Kirjan tekstit perustuvat suosittuun tv-ohjelmasarjaan, jonka katsojaluvut löivät yllättäen mm. Big Brotherin ja jalkapallon mestarien liigan Inter-Barcelona-ottelun katsojaluvut! Ehkä Italialla on vielä toivoa.

Talouskasvua tärkeämpää

Jos  humanistisia tai muita ”pehmeiden”  tieteiden kokoelmia hoitava kirjastolainen pohtii työnsä merkitystä, kannattaa lukea amerikkalaisen filosofin Martha Nussbaumin teos Talouskasvua tärkeämpää. Miksi demokratia tarvitsee humanistista sivistystä (Gaudeamus 2011).

Kirjassaan Nussbaum kritisoi nykyajalle ominaista keskittymistä aineellista hyötyä ja talouskasvua edistäviin taitoihin koulutuksessa. Tällaisella painotuksella viedään pohjaa pois demokraattiselta järjestelmältä, jonka ehdoton edellytys on aktiivinen ja tiedostava kansalaisuus.

Humanistiset tieteet ja taiteet opettavat paitsi kriittistä ajattelua sekä perinteiden ja auktoriteettien vastustamista, myös asettumista  muiden asemaan.  Samaistumisen ja eläytymisen kyvyt ovat ensiarvoisen tärkeitä, jotta erilaisetkin ihmiset voidaan nähdä arvokkaina.

Nussbaumin mukaan käynnissä on maailmanlaajuinen koulutuksen kriisi.  Lyhyen aikavälin taloudellista hyötyä tavoiteltaessa, ollaan vähentämässä oppiaineita, jotka kuitenkin opettavat kansalaisille demokraattisen yhteiskunnan kannalta välttämättömiä taitoja ja ajattelutapoja.

”Turhien” rönsyjen poistamisen myötä, heikkenevät mielikuvitus, luovuus ja kriittinen ajattelu.

Filosofian historioitsijana Nussbaum piirtää selkeän kehityskaaren auktoriteettikeskeisestä oppimisesta kohti itsenäistä oppimista ja kriittistä ymmärrystä. Hän esittelee mm.  Rousseaun , Pestalozzin, Fröbelin,Tagoren ja Deweyn kasvatusteorioita ja alun perin antiikin filosofian tutkijana hän mainitsee usein myös Sokrateen.

Tämän esimerkillä on ollut keskeinen  asema yleissivistävän koulutuksen kehittymisessä. Nussbaum ei ainoastaan kritisoi nykyistä menoa, vaan hahmottelee myös oman  kasvatus- ja koulutusohjelman.

”Jos humanististen tieteiden ja taiteiden merkitystä ei tunnusteta, ne kuihtuvat pian kokonaan pois. Niistä näet ei koidu aineellista hyötyä. Ne antavat kuitenkin jotain paljon arvokkaampaa: ne tekevät maailmasta paikan, jossa on hyvä elää” toteaa Nussbaum kirjan viimeisessä kappaleessa.

Teksti

Dolf Assmann
Kirjastonhoitaja
Keskustakampuksen kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja